Lomakuvia

Me käytiin maalla ja pojat nauttivat vapaudesta. Pampulat oppivat salamana käymään jalannostohommissa pihapiirin ulkopuolella, joten oli tänään yllätys, kun kaupungissa huomattiin, ettei Niki tee enää ollenkaan tyttöpissoja.

Pojat oppivat myös pysyttelemään piha-alueella ja olemaan menemättä naapuriin, vaikka siellä oli koira ja hirveän uteliaita lehmiä ja poikavasikoita.

Synttärikemut

Me juhlistettiin eilen Nikin puolivuotissynttäreitä siten, että haettiin Bonon puoliveli Rommi ja Julia mukaan ja käytiin pari tuntia viilentelemässä Sipoon korvessa, paossa hellettä. Sitten tultiin meille. Ihmiset sai köyhiä ritareita, koirat koirien ruuat ja pienet maksamakkaralla hajustetut ja maustetut vuotasolmut. Täytyy tunnustaa, ettei ne olleet kovin suuri suksee nelijalkaisen juhlaväen keskuudessa, mutta jäipähän tuonnemmaksi päivänsankarin viimeisteltäviksi.

Rommin kotiväki on lomalla, ja melkein sukulaistyttö Julia, on ollut Rommia hoitamassa. Ollaan oltu sinä aikana kovasti läheisissä kontakteissa, kun maanantaina Rommi ja Julia tulivat mukaan Nikin koirakoulusession ajaksi lenkkeilemään Keravan Keinukallion ulkoilumaastoihin.

Rommi ja Niki olivat vähän eriparinen seurakunta, kun Niki oli pieni ja Rommi pyrki sitä vähän hamuamaan alleen. Nyt voimasuhteet on tasapainoisemmat ja kiltti koira kun on, Rommi totteleekin, kun sille vain sanoo napakasti EI. Rommi on lisäksi se, joka on ensimmäisenä autossa! Jostain syystä Bono ja Niki tuppaa siinä kohjtaa lorvimaan.

Eilen tehtiin niin, että mentiin metsäautotietä syvälle metsään ja Rommi oli liinassa. Ketään muita ei ollut siihen aikaan lähimaillakaan ja koirat oli jo pahimmat energiansa päässeet höyryämään, joten syvällä metsässä tieltä polulle poiketessamme uskallettiin päästää Rommiakin vähän vapaaksi juoksemaan. Se pysyi Bonon ja Nikin kanssa samassa paketissa ja tosiaan jätti Nikin kiitettävästi rauhaan, kun sille vain sanoi. Bonokin on leikkauksen jäljiltä niin säyseä, ettei se ottanut Rommin ja Nikin nuhjailuisa paineita, kuten aiemmin.

Tosi kiva! Voidaan taass alkaa käydä Rommin kanssa maastossa, kun on suhteet kunnossa.

Bono on nykyään tosiaan oma diisseli-itsensä. Sitä ei ehkä kannata kuvailla sanoilla kipakka tai sähäkkä. Mitä se ei kyllä koskaan ole ollutkaan! Sen "energisyys" oli hermostuneisuutta, ei sellaista rakentavaa energiaa, jota ainakaan meikäläinen olisi miksikään toiminnaksi osannut jalostaa.

Olen buukannut Bonolle heinäkuulle ilta-aikoja paimennukseen. Luulen, että aletaan keskittyä siihen. Paimentaminen on jotenkin niin kivaa ja luonnollista puuhaa, että kaikki muuta lajit tuntuu vähän keinotekoiselta souvaamiselta. Eikä mamalla taida oikein puhti niihin riittää.

Pari kuvaa

...puolivuotiaasta Ippulista. Blogin lukijathan ei kenties edes tiedä, kuinka somaksi pikkukakara on kehittynyt. Korvatkin alkaa pysytellä collieasemissa. Tosin laitoin tänään vielä varmuuden vuoksi liimat ulkoreunoihin, jotta vahvistettaisiin taipumusta, kun ne olivat pitkän aikaa niin kovin itsepäiset.

Tässä kaksi tänään otettua. Bonollahan on sensaatiomaisen kauniit silmät, mutta päivänä muutamana tässä havahduin, että niinpä on Nikilläkin!


Huomatkaa komea pepsodenthymy.

Täytyy tunnustaa, että näin kainona Nikiä harvemmin livenä tapaa. Mikälie sekunnin sadasosa onkaan jälkipolville tallentunut.



Mutta kyllä hän suuremmoisen soma osaa olla! Seuraavassa kuvassa on muuten korvat ilman liimoja, vaikka jäämiä karvoituksessa näkyykin.



Ja sitten vielä hetki kisastudiosta:


- Paitsiosääntöä me ei osata...
- Kun mama ei ole opettanut...
- Muuten kyllä osattais...
- Mutta tunnelmassa mukana me tietty ollaan.

2 x tähtihetki

Ihan unohtui raportoida, että Niki nosti jalkaa toissapävänä. Se ei ollut mikään ujo jalankoukistus vaan rempseä ja reilu sivulle vie
-tyyppinen kunnollinen kohotus. Peruspissat tulee vielä tyttötyyliin avomaastoon, mutta tiettyjen tolppien äärellä näköjään miehuus kutsuu. Pikkupampula ei ole vielä edes 6 kk täyttänyt!

Bono puolestaan loisti eilen paimenessa, kun käytiin autolla juomassa ja huomattiin, että kaksi lammasta oli karkuteillä. Paimennettiin ne portille, laitoin Bonon maahan ja päästin lampaat portista aitaukseen. Tähän kai sitä on pyritty :))) En oikein usko, että olisi onnistunut ennen kastraatiota.

Eilen saatiin myös tuta, mitä lampaat tekee, jos ne ei pidä koirasta. Meillä oli katraassa lampaita, jotka eivät olleet pitkään aikaan olleet koirien kanssa, vaan kauempana järvilaitumella. Ne menee ihan kevyesti aidan yli, jos ne päättää ottaa hatkat. Nehän on selvästi isompia (n. 40 kg) ja korkeampia kuin keskikokoinen paimenkoira. Ne myös voi kääntyä koiraan vastaan, jos pärstä ei miellytä, minkä sai tuta eräs tietty turre, joka äityi räyskyttämään.

Että se siitä lampaiden rääkkäämisestä, mitä välillä kuulee! Koira on ihan alakynnessä, jos lammas ei pidä sen tyylistä. Koko paimentaminen perustuu siihen, että koira pysyy rauhallisena ja hanskassa eikä säikyttele lampaita. Mä olen alkanut pitää lampaista kovin, ne on aika persoonallisia tyyppejä, nekin.

Paimenessa

Käytiin eilen paimenessa ja päädyinkin ottamaan vain Bonon mukaan. Niki sai laatuikaa Reetan kanssa ja heillä oli omat ohjelmat. Ajattelin, että haluan olla Bonon kanssa kaksin, että pääsen keskittymään siihen kokonaan ja tutustumaan sen uuteen persoonallisuuteen!

No, Bono sai olla koko päivän mukana touhuissa ja laitumen reunalla, eikä sen tarvinnut odottaa autossa käytännössä muulloin kuin maman ruokaillessa. Se on ihan eri koira nykyään.

Lampailla se on ihan entisensä, mutta laitumen ulkopuolella se malttaa kuunnella ja totella, sen ei tarvi vinkua eikä hermoilla, eikä se ota kierroksia kollegakoirista, vaikka odoteltiin omaa vuoroa porukassa pienellä alueella seuraten muiden harjoituksia. Tosin meitä olikin vain kymmenen koirakkoa jaettuna kahtee ryhmään ja kaikki koirat käyttäytyivät erinomaisen hyvin. Se loi hyvän ja rauhallisen fiiliksen, joka palveli kaikkia. Keskityttiin paimentamiseen eikä mihinkään muuhun.

Me oltiin Bonon kanssa eka kertaa kaikki neljä harjoitusta ilman liinaa. Nyt opetellaan hakemaan tasapainopistettä ja ajamaan lampaita. Eka kertaa itselle tuli sellanen olo, että ymmärsin, kuinka siellä lampailla ollaan. Tekeminen kuulema näyttikin paremmalta. Ja se takuulla tuntui paremmalta kuin ennen.

Tilanne vähän muuttui, kun vaihdettiin isoon aitaukseen ja saatiin iso, yli 10-päinen katras. Osasin pitää itseni lampaiden edessä, mutta en ollut tarpeeksi vikkelä, että olisin ehtinyt palauttaa Bonon aina lauman taakse, vaan se ehti monta kertaa kiertää lauman eteen ja hajottaakin sen. Se on erittäin paha asia, mutta huonokin harjoitus vie eteenpäin. Kun Kimmo tuli kaveriksi ja sai pidettyä toisen puolen, sain itse pidettyä toisen puolen paremmin ja Bono alkoi pysyä lampaiden takana.

No, ensi kerralla sit tätä taas.

Olin ajatellut, että 10.7 menisin vain Nikin kanssa kahdestaan, mutta en tiedä. Se on Bonon kanssa niin kivaa, että ehkä Niki saa tulla taas vain mukaan hengailemaan. Tai jos alkais käymään Bonon kanssa viikolla iltaisin... kun ei mulla muitakaan harrastuksia oikein ole...

Tosin nyt kolmen päivän juhannuslomalla olen kyllä saanut neulottua yhdet sukat ja katseltua Tarantinon leffoja ja erityisesti ne ihanat extrat, joita ei koskaan muuten muka kerkee. Mut siis niinku että joo.

Tällä kertaa ei sit ollut edes kamera matkassa. Ei pysty fotaamaan, kun ei hermorakenne riitä kaikkeen.

Tikit pois

Käytiin aamulla eläinlääkärissä ja Bonsulilta otettiin tikit pois. Turvotus on nyt merkittävästi laskenut ja kudosnestettä valuu yli äyräiden. Se on kuitenkin tervettä, ei märkäistä. Pallukat ei ole edelleenkään kipeät. Meillä on kuitenkin antibioottiresepti siltä varalta, että pyhinä ilmaantuu tulehdusoireita tai märkimistä. Hiukan hämmästyttävää tämä on ollut, koska normaalisti turvotus alkaa heti leikkauksen jälkeen ja homma pitäisi tikkien poiston aikoihin olla kutakuinkin selvä. Meillä on tässä vähän viivettä.

Ohjeet oli kumminkin, että normaalia elämää ja paimennusta, olkaa hyvät. Väliajat seistään suihkussa ja puristellaan munia, että nesteet liikkuu ja poistuu.

Toivottavasti kaikilla on yhtä selvät juhannussävelet. Eli eikun Hyvää Juhannusta siis!

Koirakoululainen

Oltiin Nikin kanssa eilen matkalla kasvimaalle, kun yhtäkkiä muistin että peeveli, nythän on maanatai ja Nikillä on koulua.

No, me käännetttiinkin etelän sijasta nokka kohti pohjoista ja ennätettiin ihan hyvin. Nakin verran oli pilpustettua namiakin mukana ja sitä kun säästeliäästi käytti niin sillä selvittiin. Oma aika treenattiin lelupalkalla. Auton jalkatilassa oli vanha käsipyyhe ja siihen kun solmun sitaisi niin patukastahan se kävi.

Hienosti Niki taas osasi. Ohituksia harjoiteltiin ja ne meni mallikkaasti seuraten ja sivulla istuen. Paikalla istumista ja makaamista treenattiin, ja paikkamakuuta saadaan nyt harjoitella, istuminen sujuu jo aika kivasti, kunhan vain vaadin katsekontaktia enkä sohi namikäden kanssa yhtään.

Siviilissä ollaan vähän treenattu myös tolpassa istumista. Nikillä kun on sellainen tapa, että kun sen jättää esim. autoon tai ihmiskaverin kanssa kaupan eteen, se haukkuu. Tämän takia ollaan reenattu tolppaan sidottuna istumista niin, että aina kun se on hiljaa, se saa palkkaa ja menen sen luokse ja jos se räyhää, puuhailen omiani ja loittonen kauemmas. Hiljenemisestä tulen heti luokse herkkujen kera. Tämä on tällainen Nikin speciality. Bonolla ei tällaista oikein ole ollut.

Bonon olo taitaa olla paranemaan päin. Ainakin se jo istuu ilman, että vaikuttaisi kovin vaivautuneelta. Pallukoistakin erottaa jo, että pussukoita on kaksi. Sen verran on turvotus laskenut. Ylihuomenna on tikkien poisto, sit kuullaan tuomio viikonlopun paimentamisen suhteen.

Tsekkaus

Piipahdettiin eläinlääkärissä aamulla näyttämässä, onko Bonon turvotus nyt normaalin rajoissa, kun pallit on kuin appelsiini. Haava on siisti ja kuiva, ei ole tulehdusta eikä Bono ole kipeä, joten se sai paremmin nestettä poistavan antibioottipiikin ja kehotuksen tulla huomenna uudestaan, jos se alkaa voida huonosti. Se voi ihan hyvin ja on iloinen ja leikkisä. Ruoka maistuu paremmin kuin pitkiin aikoihin ja lenkille se lähtee mielellään.

Nikin Bonoa kohtaan suuntautuvaa riehakkuutta on myös vähän suitsittu ja ollaankin käyty Nikin kanssa kaksistaan pelaamassa jalkapalloa nurmikolla. Ikean pehmojalkapallon kanssa se on oppinut irtipäästämistäkin, kun teen niin että heitän pallon vasta kun se irrottaa kiitos -pyynnöstä, istuu ja ottaa kontaktin.

Ollaan Bonon kanssa noudatettu ihan normaaleja rutiineja paitsit että kun on painava pussukka jalkovälissä niin en anna sen nyt ryntäillä enkä heittele sille keppejä, ettei kudoksiin tule mitään repeilyjä. Toivotaan, että tämä viikko normalisoisi tilanteen, kun olis paimennusta viikonloppuna. Saas näkee, kuinka käy.

Nikillä alkaa olla oikeaa kokoluokkkaa olevat hampaat suussa ja itsepäisesti pystyssä sojottanut vasen korvakin on alkanut näyttää taipumusta asettua colliemaisempaan muotoon. Ties vaikka päästäisiin tässä vielä näyttelyssä käymään jossain vaiheessa kesää. En ole sitä arvannut minnekään vielä ilmoittaa ennen kuin näen, miten korvat asettuu. Mutta nyt on tosiaan alkanut näyttää valoisalta. Kulmahampaat on vielä keskenkasvuiset, mutta kyllä kai se kalsiumaineenvaihdunta pikkuhiljaa tästä sit normalisoituu.

Kaunista, kiiltävää karvaa se on kasvattanut ja selvät villahousujen ja kaulurin alut sillä jo on. Pitää koitaa ottaa (ja jaksaa käsitellä) valokuvia tässä jossain vaiheessa.

Kolme koiraa

Bonon sisko Oona on ollut meillä hoidossa eilisestä asti ja tyttö on sujahtanut tänne kuin kuuluisi kalustoon. Aluksi vähän piti haistella paikkoja ja ihmetellä, mihin tässä nyt tohtisi pötkähtää, mutta epätietoisuus meni nopeasti ohi. Tein jonkun aikaa töitä,, ja koko lauma lojui saman huoneen lattialla. Kun siirryin katsomaan Viktuurian häitä, lauma tuli perässä lojumaan olohuoneen lattialle.

Hississä matkustaminenkin on sujunut kuin konkarilta, vaikka sitä oli harjoiteltu aikaisemmin tasan kerran ja ruoka on maistunut. Siitä olen iloinen, että Niki on antanut Oonan olla ihan rauhassa. Kakara olisi voinut villiintyäkin. Näköjään se, ettei ole ainoa koira huushollissa vaikuttaa niin, ettei pikkupampulakaan riehaannu muista koirista sen kummemmin. Vaikka ei sen puoleen, Oona on ollut ihan yhtä iisi.

Oona osasi myös tehdä asiat ulos ihan kuin olisi aina kulkenut meidän kulmilla eikä naapureillekaan tarvi pöhistä yhtään. Se ei ole meillä sanonut sanaakaan.

Me käytiinkin hakemassa Oona porukalla, sillä Bono oli sen näköisenä ovella, kun tehtiin Nikin kanssa lähtöä, että et ole tosissasi. Minä tulen kyllä mukaan! Me ulkoiltiin porukalla Porvoossa metsäautotiellä hilputellen. Oona oli tosin liinassa - ja Nikikin aluksi - kun se voi lähteä pupun perään ja en välttämättä saa sitä takaisin. Kelikin oli sen varran hautova, että nelijalkaiset oli melko säyseitä.

Olen päästänyt Bonoa vapaaksi ulkona metsäautoteillä ja poluilla, vaikka se on toipilas. Se ottaa ihan iisisti. Parempi ottaakin, sillä turvotus on edelleen melko massiivista. Huomenna pitää konsultoida eläinlääkäriä, pitääkö kudosnesteitä punkteerata. Tulehdusta tai mustelmaa ei kuitenkaan ole, ja haava paranee hyvin, joten en ole kiikuttanut sitä nyt viikonloppuna päivystykseen. Koira on myös ihan iloinen ja leikkisä, syö hyvin. Istuminen on vaivalloista, mutta pötkötellä pystyy ilman ongelmia. Edelleen se myös pystyy olemaan nuolematta haavan seutua.

Viktuurian häät meni kyllä lattialla pakasteherneitä villasukassa arkaa paikkaa vasten pidellessä ja sama jatkuu tänään. Se hiukan hellittää pahinta turvotusta ja ehkä tuntuu mukavaltakin. Ainakin Bono ihan mielellään könöttää hoidettavana. Harmi kun en keksinyt tätä konstia ajoissa.

Turvottaa

Eilen ilmaantui turvotus. Bono oli aika kärttyinen iltalenkille lähtiessä ja istuutuminen oli aika vaivalloista, mikä ei liene kummallista, kun roikkuu avokado takajalkojen välissä. Käännyttiinkin kadulta takaisin kotiin, kun se hermoili, ja käytiin ottamassa kipulääke. Lenkki sujui sit lopulta ihan hyvin huonosta alusta huolimatta.

Muuten se on ihan rauhallinen eikä edelleenkään yritä nuolla haavaa. Nenävaivakin, jota olen pitänyt aurinkoihottumana, on parantunut tässä antibioottikuurilla ollessa.

Huomenna haetaan Oona meille hoitoon ja voi olla, että mennään käymään Sannaisissa vain Nikin kanssa kahdestaan. Se kaipaa enemmän äksöniä ja Bono taas kaipaa vähän rauhallisempia oloja, joten ajattelin, että väsytän Nikin ja Oonan ennen kuin tullaan kotio.

Sulo & Vili

Lähipiirissämme on heinäkuun alusta alkaen tällaisia ihanuuksia. Saanko esitellä Sulo & Vili, Maken linssin läpi nähtyinä.


Sulo.


Vili.

Helpotus

Helpotus on suuri, kun Bonon kohdalla kaikki on mennyt niin vaivattomasti. Eläinlääkäri teki erittäin säästävän operaation, kivekset on poistettu pienen viillon kautta ja pussukat saavat surkastua omia aikojaan.

Silti luulisi, että kun on lääkitystä ja tikit maailman arimmassa paikasssa, että sillä olisi vaivaa! Bono kumminkin edelleen saa olla ilman ämpäriä päässä yötkin, sillä se tottelee eikä nuole haavaa. Nyt pussukat on vähän turvoksissakin, mutta iho ja haava on siisti.

Bono on tosi leikkisä, tonkii leluja ja hamuaa ulkonakin keppejä. Se on ihan eri tavalla aloitteellinen huvituksissa ja tarjoilee kontaktia ja hakee kehuja. Se on myös kiinnostuneempi kotitalouspuuhailuista, ihan kuin pentukin. Ennen leikkausta se makoili huokailemassa jossain omissa oloissaan. Ja nimenomaan omissa oloissaan! Nyt se voi jo pötkötellä Nikin kanssa yhdessä samalla koiranpetillä, mikä ei ennen tullut kuuloonkaan!

Koitan saada tästä kuvamatskua, mutta se on vähän vaikeata, kun linssi haittaa lekottelua ja siitä pitää heti nousta, jos alan touhuta kameran kanssa ja sohia sinne päin.

Toivotaan, että johonkin tällaiseen olotilaan jäädään, ettei ajan mittaan mitään suurempaa passivoitumista tapahtuisi. Olen ajatellut, että kun tässä vaan nyt jatketaan normaaleja, monipuolisia kaupunki- ja metsälenkkejä, kaverien tapaamisia, tottista ja metsäjälkiharjoituksia niin kyllä kai se aktiivisuus säilyy. Passivoituminenhan voi tulla ihan tylsistymisestäkin, eikä meillä nyt sellaiseen toivottavasti olla menossa. Onhan tässä oma lehmäkin ojassa: elämässä pitäis olla laatua!

Nämä muutokset Bonon mielenlaadussa herättää kyllä kysymyksen, kuinka paha olo sillä on ollutkaan hormonimyrskyssä? Luulisi, että kun on tikit kikulin juuressa, olo olisi melkoisen levoton ja vaivaantunut, mutta se voi toipiluudestaan huolimatta selvästi paremmin kuin mies- tai tässä tapauksessa naismuistiin. Sitähän mä ihmettelin, että miksi se oli koko ajan varuillaan ja hermostunut? Nyt se on erittäin paljon rennompi.

Turhaan pelkäsin tätä operaatiota. Tällä kokemuksella (toistaiseksi) sanoisin, että trauma on samaa luokkaa kuin luomenpoistossa, eli abaut nolla. Täytyy jo varmaan varoittaa Sannaa, että Nikin kohdalla kynnys saattaa olla alempana, jos pikkupampulasta kehkeytyy kovin viriili ja edelleen asutaan täällä mehevien narttujen keskellä. Mitään ei voi kyllä ennustaa, pojat on jotenkin niin erilaisia.

Yhteistä niille on reippaus, iloisuus ja avoimuus, mikä molemmissa onkin ihan parasta, mutta muuten ne on aivan erilaisia tyyppejä.

Voiko....?

Onko edes teoreettisesti mahdollista, että kastroinnin vaikutukset alkaisivat näkyä heti? Mä olen joka tapauksessa saanut nauttia kahdesta mainiosta aamusta. Ei ole kukaan vinkunut, eikä herätellyt viideltä. On nukuttu seiskaan ja tänään jopa kasiin. Bono tulee kylkeen vasta, kun huomaa, että olen herännyt, eikä ala vonkumaan ulos jo aamuyöstä.

Se ei myöskään pyri kulkemaan ympyrää levottomana vinkuen, vaan piiiiitkästä aikaa intoutui etsimään mulle sukat, mikä oli joskus muinoin meidän aamurutiini. Tätä ei ole tapahtunut varmaan puolen vuoteen - tai puoleentoista, ei voi muistaa. Heaven! Just tätä mä hain.

Jotenkin nyt parin päivän aikana Bonosta on näkyneet taas ne aiemmin hyvin esillä olleet leikkisät ja kontaktihakuiset piirteet. Kun tuntui, että se koira lukee ajatukset ennen kuin niitä oli edes ajatellut. Eikä mun tarvi koko ajan käskyttää ja kurmottaa sitä.

Pissoista se on ulkona vielä kiinnostunut, mutta ärsyttävä vinkuminen on jäänyt pois. Jo pelkästään tämä rauhoittaa myös Nikiä ja mua! Koko meidän oleminen on ihan toisenlaista, leppoisaa.

Sit se malttaa pötkötellä parvekkeella itsekseen, mihin se ei tähän asti ole pystynyt.

Lääkkeet se saa maahanmenon palkkana maksamakkaran sisällä, eikä niiden kanssa ole tarvinnut yhtään venkoilla.

Tötteröpää

Luulin, että Bonolla olisi tötterö päässä pari viikoa, mutta katin kontit. Tältä näytti tänään meininki, kun molemmat oli ensin tehneet jäljestysharjoituksen ja aamulääkkeistä on yli 12 tuntia.



Piti kotona ihan lampun kanssa katsoa, miltä alakerrassa näyttää, kun ell uhkaili, että tyhjät pallit voi olla aluksi mustelmilla, tihkua verta ja turvota. Bonsulin jämät on ihan kuin ennenkin. Pari poikien väristä tikkiä näkyy, muuten alakerta näyttää samalta kuin ennenkin. Ilmanko sitä ei näytä vaivaavan mikään.

Toki me välteltiin risukkoja ja pysyteltiin kutakuinkin poluilla eikä oltu metsässä kovin kauan. Mutta mä uskon hännän heilutuksen terapeuttiseen voimaan, joten tästä on hyvä jatkaa.

Bono uskoo, ettei alapäätä nuolla, tötterö lepää pelotteena piirongin päällä. Sen verran sitä on sovitettu kaulan ympärille, että Bono tietää, ettei tahdo sitä pitää.

Tapahtumarikasta

Meillä on ollut vilkas viikonvaihde. Lauantaina Niki oli jäljestämässä ja se nuuski keskittyneesti makkararuudun, sillä sain siihen erittäin hyvät, kädestä pitäen-ohjeet. Näköjään se ei ole se ja sama, miten se tehdään. Kannattaa talloa reunat ensin samalla tavalla kuin esineruudussa ja sitten ruudun sisään "jälki", jolla on alkukohta ja loppukohta. Reilusti isoja kökkäreitä herkkua. Oli nimittäin ihan eri keskittynyttä se työskentely kuin ennen. Niki sai jopa kehuja, että noin pieneksi erinomaista tekemistä.

Sunnuntaina Bono pääsi kylään Rommi-veljen luokse ja yhteiselle lenkille. Sen jälkeen Niki pääsi käymään Stellan luona Porvoossa.

Ja eilen oli sitten Bonon leikkauspäivä. Viimeiseen asti suretti ihan sikana ja vähän itkukin meinas tulla lahdentiellä ajaessa, mutta epäilykset haihtui, kun lempieläinlääkärini näytti, mistä menneään sisään ja mitä tapahtuu. Tarkastettiin karvoja ajettaessa pallien kunto ja kyllä niitä siihen malliin oli nuoltu, että iho oli ihan kuiva, täynnä mustapäitä ja rupien jättämiä kovettumia. Kyllä varmistui, että päätös oli ihan oikea.

Kotiin sain pampulan nukkuvana ja kun se kolmen aikoihin oli kovin levoton ajattelin, että onkohan sillä kipuja. Soitin eläinlääkäriinkin, että kun saan sen pissatettua ja jos tuo vinkuna ja valitus jatkuu, voinko alkaa antaa jo huomisia lääkkeitä. Vastaus oli, että sillä on sellaiset tropit päällä, ettei se ole kipeä.

Asia oli näin. Ekalla yrittämällä pissatuksesta ei tullut mitään, se vain makaili asfaltilla. Mutta tokalla yrittämällä tehtiin lenkki parin korttelin ympäri, ja kun se sai kunnolla pissattua ja kakattua, valitus loppui ja loppuilta meni ihan mukavasti. Peräpään hamuilukin jäi siihen, eikä kauluria ole vielä tarvittu. Iltalenkillä se jo otti keppi suussa muutamia kierroksia juosten eli ei se iloisuus sieltä minnekään katoa! Päinvastoin, taidetaan saada taas se hullutteleva, iloinen ja huumorintajuinen Bono takaisin, josta muistelen joskus saaneeni maistiaisia.

Eilen oli sitten illalla Nikin käytöskoulu ja opeteltiin siellä istumiseen ja maassa makaamisen kestoa ja etäisyyttä sekä hihnakävelyä. Päivä oli raskas Nikillekin. Se joutui ihmettelemään ilmeisen kovasti, mikä on homman nimi, vaikka se jättikin Bonon ihan suosiolla rauhaan. Otetiin aika lungisti ja leikittin paljon.

Kaksi poistettavaa tikkiä Bonsulissa on ja ne saadaan pois parahultaisesti juhannuksen paimennusten alla! Niihin aikoihin kastroinnin vaikutuksia alkaa jo näkyä, kun siittiöt ja testosteroni poistuu pikku hiljaa elimistöstä. Että jos joku tahtoo pikkubonoja niin vielä olis pari viikkoa aikaa käydä kylässä ;)

Epäilyksiä, epäilyksiä

Huomenna on Bonon leikkauspäivä ja kyllä on joka päivä mietityttänyt teenkö oikean ratkaisun. Tänä aamuna, kun se alkoi herätystyön viiden jälkeen päästäkseen merkkaamaan naapuruston ensimmäisenä kollina, arvelin kyllä että päätös on ihan oikea. Meno on mennyt melko mahdottomaksi sen jälkeen, kun meidän rappuun muutti keväällä narttukoira.

Sivullisten kommentit vaihtelee laidasta laitaan. Toisten mielestä Bonon huono käytös on kurin puutetta ja täysin minun vika. Toisessa äärilaidassa koira on kutakuinkin tuomittu degeneroituneeksi sekundaksi.

Mun oma kanta on ja pysyy: mun vastuulla on tämän koirayksilön hyvinvointi ja johtuipa ongelma mistä tahansa, mun vastuulla on tehdä jotain. Mun koulutustaidoilla ei päästä tämän koiran kanssa tämän parempaan tulokseen, joten jotta koiralla olisi edes mahdollisuus tasapainoisempaan olemiseen, puukko taitaa olla se vaihtoehto. Hormonipiikkiä en jostain syystä halua kokeilla. En tiedä mikä mua siinä inhottaa, mutta joku on.

Ehkä mä ylihuomenna kadun, mutta se olkoon sitten sen ajan murhe. Mulla ei ole kokemusta entisten koirien osalta tällaisestä muuta kuin Viirusta. Sille ei kastraatio auttanut, mutta se oli sairas. Ramses piti pallinsa loppuun asti. Sen kanssa ei ollut ikinä mitään käytösongelmia, vaikka ei sitä osattu kouluttaa senkään vertaa kuin Bonoa. Ja se oli luonteeltaan työlinjainen bortsu. Sen jos kenen olisi pitänyt olla seurakoirana ongelmatapaus.

Aiheesta toiseen. Maksoin eilen eläinsuojeluyhdistyksen jäsenmaksun ja sen kirvoittamana kerron seuraavaa. Olen törmännyt eläissäni kahteen selvään pentutehtailutapaukseen, joissa mukana on myös kasvattaja, joka kasvattaa koiria kennelnimellä.

Molemmissa, koirien fyysiset olot täyttää lain vaatimukset, mutta narttuja pennutetaan liian nuorina, liian tiheään ja liian usein, samasta yhdistelmästä tehdään useia pentueita, pennut luovutetaan ilman että koirien vanhempia saa tavata, papereita tulee tai ei tule, ns. vahinkopentueita on enemmän kuin rekisteröityjä, pentujen ostajien puheluihin ja soittopyyntöihin ei vastata jne jne. Tämä toinen tuntemani tapaus on suorastaan kuuluisa, että kasvattaa sairaita koiria, useita eri rotuja. Rodut vaihtuu sitä mukaa, kun koirat lakkaavat käymästä kaupaksi.

Koska koirat ruokitaan eikä niitä häkitetä, eläinsuojelu on ihan voimaton.

Se, miksi tässä nyt otan tämän puheeksi on se, että olen olevinani huomannut, miten heidät tunnistaa, kun surffailee nettiavaruudessa. Kun huhuja liikkuu varmaan kaikista, ne joilla on puhtaat jauhot pussissa, näyttävät reagoivan heti, kun saavat itse huhuista tietää ja kommentoivat palstoillla ja kertovat asiaan oman kantansa. Pentutehtailijoiden kommetit on tyyliä, minä en näitä palstoja lue, enkä alennu kommentoimaan. Minulla on sellaiset ja tällaiset meriitit, ettäs kehtaatte.

Näissä eläissuojelutapauksissa on kuitenkin kysymys yleensä tietystä koirasta tai koirista, jotka he tuntevat, mutta eivät ota kantaa koirien kuntoon tai olosuhteisiin. Että kannattaa sitä taustatyötä vähän tehdä, mistä koiransa ottaa.

Ja nyt vielä selvyyden vuoksi, että itse olen aikanani taustatyöt tehnyt enkä todellakaan puhu Bonon enkä Nikin kasvattajista.

Tässä mielessä toivoisin kyllä, että eläinsuojelulakiin, Kennelliton jalostustrategiaan ja jokaikiseen sopimukseen ja asiakirjaan saataisiin sellaiset sitovat pykälät ja niin tuntuvat sanktiot, että nuo kasvattajat saataisiin kertakaikkiaan pelistä pois. Kun kasvattajien edustaja Juha Kares suu vaahdossa yli 4300 suomalaisen koirankasvattajan tukemana puhuu kenneltoiminnasta elinkeinonharjoittamisena ja siitä, että elinkeinonharjoittamisen vapautta ei saa säädellä mitenkään, tavallinen tervettä ja tasapainoista koiraa halajava tallaaja on melko hoomoilasena, että mitä helvettiä!

Valitettavasti ulospäin tällaiset puheenvuorot näyttävät suojelevan nimenomaan vastuutonta kasvattamista. Vaikutelmaksi jää, että kasvattajat suojelevat toisiaan, ja että kyse on lopulta kuitenkin rahasta.

Maalaisjärki sanoisi, että jos kasvattajat haluvat pitää täydellisen vapauden, kasvattajilta itseltään pitää tulla vastuullisen kasvattamisen kriteerit sekä toimenpide-ehdotukset siitä, miten pentutehtailijat ja muut vastuuttomat kasvattajat taklataan.

Kevään kuvasatoa

Täällä muutama keväällä kameraan tallentunut kuva.


Nikin lempipaikka on hautomo.


Autokyyti alkaa.

Ja sit pari kuvaa eiliseltä metsälenkiltä. Pikkupampula alkaa olla jo collienartun kokoinen. Kohta se on ihan iso mies.


Mut löytää sieltä, mistä Bononkin.


Lääh ja puuh.

Niksahdus

Pikku-Pupen päässä on joku ratas niksahtanut aikuisempaan suuntaan! Se on oppinut, että vaikka lähdenkin Bonon kanssa ulos, sen ei tarvi olla huolissaan yksin jäämisestä. Se on kyllä eteisessä norkoilemassa, mutta seisoo tai pötköttelee rauhassa, eikä yritä pyrkiä mukaan saati, että se haukahtelisi itsekseen.
Sen luoksetulot ja kontaktin pitäminen minuun on myös ehkä aavistuksen parempaa kuin joku aika sitten.

Bonokin on taas jotenkin vapautuneempi. En osaa keksiä, mistä se johtuisi, koska se edelleen kuolaa ja vinkuu pissojen perään sekä herättelee mua puoli kuuden aikoihin kuolavaluen. Mutta se on iloinen ja heiluttaa häntää ahkerasti sekä leikkii Nikin kanssa.

Sillä on jo toista kertaa tänä keväänä nenussa aurinkoihottumaa ja syötän sille eforionia, b-vitamiinia, omegoja ja sivelen nenään sinkkivoidetta ja pelkään collienenää. Viime viikolla sillä oli pieni pyöreä haava myös tassussa anturan ja karvan taitekohdassa, mikä sopii collienenän oireisiin.

Koirakoulussa

Pikaisella aikataululla ilmoitin Nikin sunnuntaina koirakouluun ja aloitettiin se eilen. Oonan Sari osasi suositella tosi mainiota bortsuilla harrastavaa kouluttajaa Keravalta ja kyllä olikin kiva ilta.

Bonon kanssa ongelma on ollut niissä ryhmissä, joissa olen sen kanssa käynyt (nyt viimeisintä jälkiryhmäön tottista lukuunottamatta), että ollaan harjoiteltu ilman kunnon häiriötä. Nyt oltiin kaikki koko ajan nurtsilla väljässä ringissä ja tehtiin koko ajan hommia. Erittäin toimivaa tällaisilla sitkeillä ja työhaluisilla koirilla.

Olen muutenkin kokenut, että border collie-ihmisten koulutustapa sopiii myös toimeliaille collieille, niillä on niin paljon samoja piirteitä. Varsinkin se tekemisen loputon sinnikkyys vaatii kenties vähän erilaista asennoitumista treenaamiseen kuin mitä monilla muihin rotuihin tottuneilla kouluttajilla on. Ainakin silloin tällöin pitkät treenit on erittäin paikallaan.

Niki ylitti kaikki odotukset. Se jaksoi keskittyä tosi hyvin koko tunnin, eikä välittänyt hiukkasen rähjäilevästä sepukastakaan.

Meitä oli yhteensä 5 koirakkkoa, joista muut oli jo vähän vanhempia koiria, nuoria, mutta aikuisia. Lisäksi kouluttaja käytti omaa bortsuaan häiriökoirana. Tehtiin luoksepäästävyysjuttuja (ihminen & ihminen + koira), ohituksia, istumista ja sen kestoa sekä luoksetuloa. Jossain vaiheessa ajattelin, että nyt taitaa pampulalta paukut kohta loppua ja keskittyminen laantua, mutta tunti olikin silloin ohi.

Jatkossa voi tehdä niin, että antaa sen vähän kuljeskella ja haistella syrjemmällä ja ladata päätä välillä. Tunti on pennulle pitkä aika.

Päädyin Nikin kanssa arkitottelevaisuuskurssille, koska meillä ei oikeastaan ole muita ongelmia kuin se, että kun ollaan yhdessä Bonon kanssa liikenteessä, Niki tuppaa pitämään Bonoa ylimpänä auktoriteettina eikä minua. Tähän pitäisi saada joku muutos aikaan. Yhdessä talutinkäveleminenkin meinaa innostaa kepoosteluun ja se on selvästi kiihdyttävää, vaikka ei keppostelua olisikaan mielessä. Ja kuten tunnettua, on tässä nyt kantapään kautta opittu se rauhoittumisen merkitys.

Kun Bono maanantaina leikataan, olen ajatellut handlata tulevaisuuden niin, että Nikiltä vaaditaan kunnollista käytöstä, vaikka junnu onkin. Olen jo nyt ollut sen kanssa paljon tiukempi kuin pehmo-Bonon kanssa tuon ikäisenä. Ainakin sellainen tunne ja muistikuva mulla on. Tosin mä koulutin Bonoa pienenä niin paljon, ettei se tarvinnut mitään tiukkaa kuria. Oikeastaan mulla on Nikin kanssa kai sama taktiikka: jos virtaa alkaa näkyä, otan patukat ja namit esiin ja mennään reenaamaan. Sen lisäksi vaadin siltä melkein kaikissa tilanteissa, joissa se haluaa jotain, istumista ja kontaktia. Siitä kai se tiukkuuden tunne tulee.

Ajattelin, että kunhan Bono on toipunut leikkauksesta, taidan viedä senkin tuollaiselle kurssille. Tulee treenattua intensiivisesti ja kerrattua laboratorio-olosuhteissa näitä ihan perusjuttujakin.

Koulutus oli Keravalla ja onpa siellä hyvät fasiliteetit koiran pitoon ja treenailuun. Nyt oltiin Keinukallion ulkoilualueella, mutta siellä on myös hyvä koulutuskenttä ihan keskustan tuntumassa. Houkuttelevaa on myös, että jos asuisi Keravalla, joka paikkaan olis lyhyt matka.... joo, siis puolet mun lukioaikaisista luokkakavereista on muuttanut takaisin Keravalle ja taidan ilmeisesti miettiä samaa!

Paimenessa

Voi veikkoset, kyllä oli hyvä päivä!

Pidin eilen erityisesti huolen siitä, että Bono sai olla rauhassa sekä koko ajan hyvin kusetettuna ja huolettuna, ettei se pääsis kohtuuttomasti stressaantumaan. Kun otin sen laitumen laidalle, se oli koko ajan käskyn alla ja kehuin sitä aina kun se rauhottui ja oli jonkin aikaa vinkumatta. Vaikka joku oli tuonut kiimaisen nartunkin mukaan, Bono pysyi kuosissa melko mukavasti ja oli suht rauhallinen lampailla.

Aamupäivällä oltiin isossa aitauksessa ja saatiin lampaat portista sisään ja jopa suppiloon. Iltapäivällä se oli kaksi kertaa pyöröaitauksessa ja Bono osaa olla tosi hyvin, kun mä vain ossaisin ohjata sitä oikein kropaalla ja liikkua lampailla.

Opin kuitenkin sen, miten Bonon eteneminen blokataan kropalla sekä sen, miten sille annetaan tilaa kiertää katras. Lopussa osasin jo liikkuua niin, että Bono pääsi ajamaan katrsta, vaikka itse olin katraan toisella puolella. Lisää malttia niin tasapainopiste löytyy.

Huomaan, että Bono osaa enemmän kuin uskon. Nyt lisää harjoitusta että luotan siihen paremmin! Ihan loistavaa, valtavia edistysakeleita taas. Olin niin onnessani, että siinä sivussa puolivahingossa lupauduin opettelemaan koetoimitsijan hommat collieiden taipumustestitilaisuuksia varten. Mitä kaikkeaa se sitten ikinä tarkoittaakaan. Ainakin autolla ajamista, veikkaan.

Nikikin pääsi lampaille kaksi kertaa ja vaikka olin aamulla ruokkinut sen hyvin, ekalla kerralla se oli kiinnostuneempi lampaiden kakoista kuin itse lampaista. Iltapäivällä se kyllä hoksasi lampaat ja lähti perään niin että sain kehuttua sitä kunnolla monta kertaa. Mulla oli pieni epäilys kyllä siitä, että kiinnostus perustui siihen että se keksi, mistä niin kentällä lojuvia donitseja pulppuilee... mutta sama kait se on, miten se kiinnostus lampaisiin syttyy? Ruokapalkkahan on vahva palkaa, eller?

Oona-sisko on myös pitkällä paimennusopinnoissa ja sen työskentelyä oli kiva katsoa! Oona osaa pitää hyvän etäisyyden lampaisiin, se on siis ihan pro. Kimmo äityikin kehumaan Oonaa ja Bonoa collieiden paimennusvalioiksi. Sukulaispoika Max sai suitsutuksesta myös osansa :)

Sen verran oli nyt prioriteetit tekemisessä ja koiraan keskittymisessä, että vaikka kamera oli mukana, yhtään kuvaa ei tullut otettua. Jospa Jorman muistikortille olis tarttunut jotain, joka joskus putkahtaa eetteriin.

Vaikea päätös

Mutta se on tehty ja aika on tilattu. 14.6 klo 9.15 pallit lähtee.

Ratkaisevia seikkoja ilmaantui kaksi. Sipoossa tiistaina Bono karkasi keskellä metsää kun ylitettiin pururata. Bono lähti hippulat vinkuen ja pentu perässä. Ne oli teillä tiettymättömillä vaikka kuinka kauan ja Bono ei lähde minkään muun perään kuin koiran. Mutta ei koskaan ennen niin, ettei se olisi totellut ja tullut takaisin, kun komennan. Se oli viimeinen pisara raskauttavien seikkojen maljassa.

Sit mä lueskelin collieyhdistyksen keskustelupalstalla collieomistajien kuvauksia urosten ja narttujen eroista sekä kastraatiokokemuksista ja juuri tämän tyyppiset koirat kuin Bono (häiriöyliherkät koirat, joilla suorastaan yliseksuaalisuutta ja massiivista vinkumista), olivat saaneet avun, jos hoitivat homman nuorina. Koirista tuli kelpo treenikavereita. Joku jopa kertoi, että olivat päässeet eroon stressistä johtuvasta furunkoloosista! Stressihän heikentää immuunijärjestelmää, selvä se.

Ne, jotka leikkauttivat koiransa vasta 5-6-vuotiaina tai myöhemmin totesivat, että koiran käytös ei muuttunut. Astuivat edelleen narttuja etc.

Harmittaa, että näyttelyt jää. Ja huolestuttaa, että jos se laiskistuu. Mutta kaikkea ei voi saada. Jos turkista tulee takkukasa, sitä sit trimmataan, se ei huolestuta. Bono on kumminkin kotikoira 24/7 ja harrastuskaveriksi hankittu, eikä sen kanssa nytkään mikään kouluttaminen edisty, kun se ei keskity mihinkään muuhun kuin pissojen skannailuun ja uhoomiseen.

Kotikoiran funktiokin on tärkeä, sillä sen yksi velvollisuus on ulkoiluttaa Reettaa eikä siitä nyt tahdo tulla oikein mitään, koska se rähjää Reetan kanssa kaikille koirille. Se pysyy kuosissa, jos se on koko ajan käskyn alla lyhyessä hihnassa ja vasta vapaa-komennolla saa haistella ja lorotella. Mutta en voi vaatia, että kukaan muu sen kanssa osaa pitää niin tiukan kurin. Täytyyhän se pystyä hoitoonkin viemään.

Muut uroksen piirteet mua ei haittaa, katkokuseskelut sun muut, se on ihan se ja sama. Jos se joskus jollekin koiralle haukkuu tai intoutuu vahtimaan, sekin on ihan yksi lysti, kunhan se ei olisi koko ajan hälytystilassa. Sitä tässä nyt haetaan.

Voi pojat

Meillä on rauhaisa aamupäivä, sillä aamyyö oli vähemmän rauhaisa. Nikillä on maha löysällä ja se onneksi osaa pyytää ulos. Kakkakepposen jälkeen painotin sille monta kerrtaa että KAKKA tehdään ULOS. Jospa se hiffas.

Joo, ja Bonolla on myös jotain kakkaamiseen liittyvää ongelmaa, epäilen anaalirauhasia. Se pyytää ulos useammin kuin tavallisesti ja yrittää päkistää ilman että mitään tulee. Itse kakka kyllä kulkee, mutta se päkistää, vaikka suoli on tyhjä. Katsotaan hetkinen omin avuin (huuhteluita ja kovakakkaruokaa) ja jos ei kunto kohene, käydään lääkärissä.

Nyt ne on molemmat ihan väsyneitä ja nukkuvat eikä niitä kiinnosta, mitä mä puuhailen. Extraordinaire!

Iltalenkillä meillä on treffit Pepin kanssa, joten lepäilkööt nyt rauhassa. Naisseuraa on luvassa iltalenkille.

Meillä on taas joku juoksuinen narttu kulmilla ja Bono on ihan seko.

Lomatunnelma

On niin kaunis aamu, että on jotenkin automaattisesti mieli lomatunnelmissa, vaikka lomasta ei kyllä noin periaatteessa ole mitään tietoa.

Nikin hampaiden vaihto on tullut nyt kiivaimpaan vaiheeseen. Kulmurit on irronneet ja uutta pukkaa tilalle.

Punkkishow eteni siihen pisteeseen, että pampulat sai eilen strongholdit niskaan. Nikissä niitä ei ole ollut, mutta Bonossa niitä kävelee heti jos se vähän kyykistyy pitempaan nurmikkoon. Molemmista silmäluomista olen vääntänyt jo yhden verenimijän pois ja jälkimmäinen näistä oli viimeinen pisara. Raukkaparka on aina niiden syötävänä, joten päädyin myrkytyslinjalle. Huono säkä jos on, sillä on jo borrelioosi ja neurologisia oireita odotettavissa. Niin monta punkkia siinä on ollut.

Olen sopinut kouluttaja Virve Sormusen kanssa, että pidetään kesän mittaan muutama yksityissessio ja aletaan treenata tokoa Bonon kanssa vähän tavoitteellisemmin. Kerroin Bonon häiriöherkkyydestä ja hermostuneisuudesta ja ajattelin, että hän vielä katsoisi, miltä meidän oleminen hänestä vaikuttaa ennen kuin teen mitään kirugisia toimenpiteitä vaativia päätöksiä.

Hän kyllä kertoi myös, että tokoilijoista moni leikkauttaa kisakoiransa, jos ei meinata jälkeläisiä tehdä, joten ilmeisesti se ei vaikuta tekemisen intoon juurikaan. Meillä on ollut nyt hyviä, keskittyneitä treenejä ja hyviä, varsin rauhallisia lenkkejä, joten ensi lauantain paimennus ehkä kertoo myös jotain. Jos lauantai menee ihan pelleilyksi, niin peli on melko selvä.

Aikataulusuunnittelua

Olen tässä lukenut toko-sääntöjä ja paimennuskalenteria. Bonollahan on junnuluokasta arvostelu H ja toko-säännöissä ei näytä olevan mitään estettä sille, ettei leikatut koirat voisi osallistua. Eli TVA (tottelevaisuusvalion arvo) olis periaatteessa ilmeisesti mahdollista saavuttaa vaikka pampulaa vähän silvottaisiin. Pentuluokan ERI ja EH ei tässä paina mitään, mutta ilmeisesti junnuluokan tulos hyväksytään? Tiedätkö Virve paremmin?

No, tämä nyt on haaveilua, mutta kumminkin. Mistä sitä tietää, miten hyvä yhteinen sävel me vielä joku kaunis päivä löydetään! Ei passaa sulkea ovia ehdoin tahdoin.

Paimennuksia on buukattu 5.6, 26.6, 10.7 ja 21-22.8 (saattaa olla vielä joku muukin elokuulla), mutta arvelin, että jos juhannuksen jälkeen käytäisi lääkärissä. 10.7 paimennus pitää ehkä perua Bonon osalta, että ehtisi parantua kunnolla elokuun sessioon (voidaan mennä viettämään Nikin kanssa kaksistaan laatuaikaa). Tosin, kurssiviikonlopusta pitää lauantai perua jos U2:n keikka toteutuu, koska se on just tuossa (se onkin ainoa syy, jonka vuoksi paimennuksen voi perua. Prioriteetit on melko selvät.)

Tai jos kuitenkin katsois vielä syksyyn ja kävis vielä näyttelyssä? Kun tulee uusi turkki. Bono on kumminkin hienompi kuin H. Valintoja, valintoja.

Hehe. Mama on niin softina pampulaan, kaikesta huolimatta. Ja eiliset treenit meni taas tosi hyvin.

Pallit vex?

Olen alkanut ihan tosissani harkita, leikkauttaisko Bonolta pallit. Se stressaantuu niin ylikierroksille kaikissa uusissa tilanteissa, varsinkin jos vähänkään on koiranpissan hajua nenuun kantautumassa, että ei ole kivaa emännällä eikä varmasti sillä itselläänkään. Sehän on silloin jatkuvassa stressitilassa.

Mä voin makuuttaa sitä kevyesti puoli tuntia ja pidempäänkin ilman, että sen sen vire laskee juurikaan. Sit kun vapautan sen, vire nousee välittömästi yli kaiken järjen. Ei se opi mitään, eikä kuule mitään. Pakotteista se siinä tilanteessa vain ahdistuu entisestään ja mikään pehmeämpi menetelmä ei mene läpi.

Meillä ei ole ne johtajuusasiat ihan niin rempallaan, kuin mitä saan esim. koulutuskentällä kuulla, kun se vinkuu ja vouhkaa taukoamatta: mä voin ottaa siltä ruokakupin pois, saan hoidettua sen pallit ja pistoolin, ja nykyään se menee jo selälleenkin melko iisisti. Ei hypätä autosta omin luvin jne. Kaikki nämä klassiset huonon johtauuuden merkkaavat epäkohdat on meillä kunnossa. Silti se vetää ihan ylikierroksilla monissa tilanteissa.

Eilen oltiin tottistreeneissä ja käytiin sen päälle Tarvaspäässä Seijan luona lenkkeilemässä ja se treeni ja lenkki oli taas vaihteeksi sellainen painajainen Elm Streetillä, että luulin meidän päässeen näistä. Valvoin yöllä ihan ahdistueena ja aloin jo ajatella, että onko sillä samalla tavalla päässä vikaa kuin Viirulla oli.

Mua jotenkin ihan hirveästi surettaa ajatus leikkauttamisesta, mutta jos se rauhottaisi tuota hermostuneisuutta, se kannattaisi. Tänään kyllä keksin aika hyvän kriterikysymyksen. Jos Bono saisi pentuja, haluaisinko yhden niistä? Vastaus on kaikesta kivasta huolimatta, mitä siinä koirassa on vahvasti: en haluaisi. Sillä on mun mielestä liikaa toivomisen varaa terveys- ja luonnepuolella.

Täytyy nyt vielä miettiä, mutta ei tässä olemisessa ole mitään järkeä, kun sen kanssa on kaikki harrastaminen niin hermoja repivää sen poukkoilun ja hermoilun takia.

Kakkakepponen

Niki on ilmeisesti kuullut Sleepy Sleepersin jäsenten toisilleen aikoinaan ahkeraan tekemistä kakkakepposista ja teki sellaisen mulle. Se on ollut jo muutaman viikon ihan sisäsiisti ja sanomalehdet on historiaa, mutta eilen oli rusetti eteisen oven edessä.

Yöllä se osasi pyytää ulos, kun sillä oli kakkahätä, miksei sit illalla?

No, oma osansa on mullakin, sillä tein tyhmästi kun lenkitin sen ennen ruokaa ja unohdin, että se on vielä niin bebe, että kakka tulla tupsahtaa helpoiten ruuan jälkeen.

Onneksi se oli kiinteän puoleinen ja siten siis helppo korjata.

Siistin eilen taas sen korvista vanhoja liimapaakkuja pois ja asemoin uusia painosalvalaattoja kärkikolmannekseen. Vähän epäilyttää, mahtaako niistä olla apua, kun kovasti puskee korvat pystyyn. Liimaamisesta ei tällä haavaa tule mitään, kun karvat on nyt niin lyhyet, ettei liimaus pidä. Pelkillä painosalvoilla mennään nyt.

Oli niissä lievähköjä hoidon merkkejä olemassa, mutta saa nähdä! Hampaiden vaihtuminen on kyllä niin kesken. Eilen tömähti yksi poskihampaista kylppärin lattialle ja lenkillä se narskutteli toista veristä poskaria melko tuskastuneena.

Muuten hampaiden vaihto menee aika tuskattomasti. Ei sitä pikkupampulasta paljon huomaa. Mitään tuhoja se ei tee. Omia puruluitansa kaluaa ja lelujansa imeksii. Mun tyynylle se oli yhtenä aamuna tuonut pehmolampaan ennen kuin heräilin!

Kunnon lammaskoira!

Puutarhakatastrof

En tiedä, pitäisköhän syttää Nikiä siitä, ettei emäntä jaksa näköjään tänä vuonna innostua puutarhahommista? Olen mä jotain kylvänyt, mutta tuntuu, ettei kertakaikkiaan illat riitä palstalla käymiseen. Nytkin on varmaan jo pari viikkoa siitä, kun viimeksi kävin siellä. Ja kiivain kylvökausi meneillään! Kyllä on viljelykset retuperällä.

Illat kyllä ihan oikeesti menee koirien kanssa aika tarkkaan, sillä puuhailen niiden kanssa nyt mahd. paljon erikseen. Molemmat tarvii aika pitkiä lenkkejä ja erikseen ulkoiluttaminen on välttämätöntä a) että Bono saa vähän vapaa-aikaa ja b) että Niki opettelee kuuntelemaan mua, ilman että se tsekkaa aina Bonolta, tartteeks tota pyöreäpäistä kuunnella. Nikin yli-innokas talutinkävely onkin petraantunut ihan hyväksi ja ohitusten säätäminenkin on tapetilla. Meinas mennä yhdessä lenkkeily jossain vaiheessa vähän vouhkaamiseksi, joten perustyötä pitää tehdä erikseen. Se näkyy sit kyllä parempana yhdessäkävelynäkin.

Olen ajatellut sen niin, että otan ilon irti tästä hommasta ja nautin, kun kerran saan olla paljon ulkona, enkä ota tänä vuonna mistään muusta paineita. Tämän takiahan mä olen koirat hommannut! Jos mennään metsään, otan kahvit ja iltapalan mukaan ja siinähän se ilta vierähtää.

Eilen oli kyllä metsässä sen verran hyttysiä, että Reetta joka oli mukana, tuumasi että " tää metsä ei ole oikein mun juttu!" Mä ajattelin, että pitää viedä autoon ohvia.

Original Bono

Ihmis-Bono on satuttanut selkänsä ja kiireesti leikattu, kun välilevy oli revennyt ja jalat oli alkaneet jo halvaantua. Maanantaina pääsi sairaalasta. Nyt on jepellä 8 viikon kuntoutus ja saas näkee, kuinka kesän Suomen konserttien käy. Lippu odottais jääkaapin ovessa!

Toivotaan täällä kovasti, että kaima tokeentuu ja pääsee vielä joku kerta vielä ulvomaan kuuhun ihan koko keuhkojen kapasiteetilla.

Vanki

Pampulat sai tänään taas broilerin siipiä ja kolmen siiven kanssa Ippuli sai luvan vetäytyä kylpyhuoneeseen. Kun Bono oli oman urakkansa selvittänyt ja mä asetuin tekemään töitä, kurkkasin, että kaikki hyvin kylppärisektorilla ja aloin rapistelemaan läppäriä.

Sinnehän se kakara unohtui. Parin tunnin päästä huomasin, että perhana, yksi on joukostamme poissa. Siellä se kellotti sellissänsä kolme pienen pientä luupalaa etukoipien välissä pukahtamatta mitään. Kieltämättä meillä on pehmeä matto kylppärissä, mikäs siinä loikoillessa.

Totesin, että rouskutustekniikka on viime kerrasta selvästi kehittynyt, sillä Niki oli saanut siivet syötyä tosi hyvin. Siitä se lähtee, terve elämä.

Suljettujen ovien taktiikkaa täällä joutuu tuollaisissa spesiaalitapauksissa harjoittamaan, sillä Bono on alkanut osoittaa merkkejä siitä, että välillä nuorison edesottamukset kyrsii. Niki on niin itsevarma ja touhukas, että Bonsuli välillä huokailee, että "ei jaksa..." Niki taas suvereenisti varastaa Bonon eväät, jos Bono ei ole kärppänä.

Aamulla se meinas taas heittäytyä melko vallattomaksi ja haukkumalla komenteli Bonoa viihteelle, mutta erotin ne ja pidin vuoron perään vähän koulutusta. Bonon mieliala nousi ja se jaksoi sen jälkeen taas itsekin leikkiä.

Niki on vauhdikkaampi, kovempi ja itsevarmempi tyyppi kuin Bono, joten vähän pitää sitä laumanjohtajuutta taas harjoittaa. Bono on niin kiltti, että joskus, vaikka se ärähtää Nikille, se on sit kuitenkin Bono joka väistää, mikä on vähän huolestuttavaa, koska se voi ennakoida taistelupyrkimyksiä ensi talveksi. Koitan pitää huolen omilla toimillani siitä, että Bono on selkeästi ykkösasemassa.

Eilen aamullla kävi mm. silleen, että Niki pötkötteli mun käden päällä kun nukuin, ja Bono tuli herättelemään mua ja kellahti viereen. Se murahti Nikille ja tunsin, kuinka Nikin sydän pamppaili kiivaasti, mutta ei väistynyt! Bono lähti itse.

Myrskyn silmässä

Oltiin lauantaiaamuna Bonon kanssa jälkireeneissä, joten päivän kääntyessä iltapuolelle lähdettiin Nikin kanssa ulos sillä ajatuksella, että otetaan vähän jossain vaiheessa tottista. Tasku oli siis täynnä pilkottua sydäntä.

Kadulle päästyä alkoi sataa jalkarätin kokoisia vesipisaroita, joten nappasin autosta sateenvarjon. Se on iso, tukeva varjo ja onneksi hoksasin hakea sen, koska kohta alkoi ukkostaa ja sataa ihan kunnolla.

Niki säikähti ensimmäistä ukkosen jyrähdystä, mutta onneksi mulla oli niitä superherkkuja. Käskin sen luokse ja istumaan ja kun se sai suun makiaksi, ei se jaksanut enää jyristelyistä välittää. Kun alkoi salamoida, otin sen vierelle ja annoin herkkkua niin kauan kun jyrinä tuli ja meni. Se ei välittänyt niistä tosiaan enää mitään.

Sitten kävikin niin, että sade tyyntyi hetkeksi, mutta neljä kertaa peräkkäin salamoi ja jyrähteli ja taivas repesi. En ole ikinä nähnyt sellaista myrskyä! Sormenpään kokoisia rakeita tuli vesiputouksen seassa niin, että maa oli jääkuulilla vuorattu. Otin Nikin viereen ja kyhjötettiin sateenvarjon alla, mutta kun vuolas virta jääkylmää vettä ja jääkuulia holahti housunkauluksesta sisään, totesin, että mennään kotiin, joka ei ollut kaukana.

Vettä oli siinä vaiheessa kadulla nilkaa myöten ja virta oli niin voimakas, ettei Niki uskaltautunut veteen. Mä sit kannoin sitä pahimpien virtojen yli kahlaten vedessä välillä puoleen sääreen.

Ihan uskomaton myräkkä. Mä vaan nauroin ja hihkuin, koska se oli niin ihmeellistä. En ole edes elokuvissa mitään vastaavaa ikinä nähnyt. Sade oli niin voimakas, että 30 metrin päästä ei nähnyt autojen valoja kuin aavistuksen ja piti taiteilla, että pääsi kaatumatta jääkuulilla kävelemään. Niitä oli ihan mattona kadulla. Kotirappusilla kaksi alinta oli veden peitossa.

Nikille ei jäänyt mitään traumaa. Se lähti kelin tyynnyttyä ja turkin vähän kuivuttua taas reippaana ulos.

Kotona Bono säikähti, kun salama räsähti ihan päällä. Se läähätti ja pyrki olemaan mun kyljessä. Tein molemmille tottista ja siihen se sitten unohtui. Vein Bonon ulos, kun keli oli tyyntynyt ja aluksi se vähän hangoitteli vastaan, mutta olin tiukkana, että nyt tehdään kunnon lenkki ja niinpä me vaan ulkoiltiin ja se rentoutui pikku hiljaa. Loppulenkki meni ihan hyvin ja kierreltiin kunnolla tunnin verran.

Olipa myrsky!

Onnistunut kokeilu

Niki sai eilen työstettäväkseen kolme broilerin siipeä ja siinä vierähti mukavasti tunteroinen, sillä ei niistä uusista ETUhampaista ollut siinä hommassa hirveästi etulyöntiasemaa. Sitkeydellä se kyllä sai siivet luita lukuunottamatta kaluttua ja oli mieleistä puuhaa! Ipana oli varsin tohkeissaan.

Homma hoidettiin siististi kylpyhuoneessa, mutta kun päästin sen pois ja ehdotin Bonolle, että se viimeistelee urakan, Niki tempaisi yhden kalutun luun ja kiipesi sohvalle sitä imeksimään. No siinä vaiheessa totesin, että luut joutaa roskiin, jos ei niitä kyetä syömään ja lähdettiin kaupunkikierrokselle tavoitteena pursottaa kiekura matkan varrelle. Vähän citykäyttäytymistä. Edellisellä kauppareissulla oli Bono mukana samassa hommassa, että pysyy vähän tatsi ihmisvilinään ja odotteluhommiin.

Citykruisailun vastapainoksi meinaan pitää tänään vapaapäivän ja viedä molemmat metsäjäljen ajoon.

Olen tässä viime aikoina ihmetellyt Bonon voimakasta vahtimista ja eilen satuin surffimaan paimennusaiheisia sivustoja netissä ja löysin collieista sellaista informaatiota että: aikanaan, kun collie oli puhtaasti työkoira (ennen kuningatar Victorian rotuun tykästymistä), sileäkarvaisen ja pitkäkarvaisen collien työnjako oli se, että sieläkarvaisia käytettiin karjan ajamiseen markkinoille.

Pehkot taas olivat paimenen koiria ja niiden tärkeä tehtävä oli paimentamisen lisäksi myös vartioida ja puolustaa laumaa! No onko mikään ihme, että ne on ääniherkkiä ja haukkuherkkiä? Jos tuo pitää paikkaansa, niin näihin + paimennusominaisuuksin kai niiden käyttöominaisuudet on sit perustuneet, vai kuinka? Pitää kuulla, jos joku rapistelee ja ajaa se pois, hus!

Niki

Niki oli pentulaatikossa sisarusparven railakkain tapaus, mutta meillä on vissiin niin tasaisen tappavat olot, että siitä on tullut samanlainen kiltti kainaloinen kuin Bonostakin. Se on siinä iässä, että sen pitäisi vaan villiintyä, mutta tämä on kyllä tasaantunut.

Todistusaineistoa:

• se odottaa nykyään maaten, kun puuhataan ruokien kanssa sen sijasta että hyppisi ja haukkuisi
• se istuu ihan itse ja odottaa, että kaualapanta otetaan, kun tullaan ulkoa
• se ottaa katsekontaktin, kun hihna kiristyy ja meikä pysähtyy
• se rojahtelee kainaloon hakiessaan nukahtamispaikkaa
• se herättää mut aamulla samalla tavalla kuin Bonokin, asettautumalla kylkeen pötköttelemään
• se on keksinyt, että mamman sääriä vasten voi kiehnätä ulkonakin
• tänään se jopa (pienen kouluttamisen jälkeen tosin) istuskeli rauhassa samalla matolla, jota imuroin.
  

Sitäpaitsi Nikistä on tullut silkkikarvainen, aavistuksen syreenille tuoksuva pehmo. Sillä on jo selvät villahousun ja kaulurin alut! En tiedä tarttuuko sen turkkiin ulkoa tuomen tuoksua, mutta siinä oikeasti on pieni aromaattinen hajahdus. Olen ollut huomaavinani sen jo aikaisemmin, kun tuomenkukat oli vielä kaukainen keäsähaave. Bonon tuoksu on sellainen leipämäisempi. Kuin vastajauhettu vilja.

Joo. Mutta lampaista Nikolajevitsh on kiinnostunut, josta todisteena Satamon Marian kuvia viime lauantailta.







Juu ja sellainen tärkeä asia, että koska uusia hampaita on jo viljalti, tänään tarjoillaan iltaruuaksi broilerin siipiä. Bonsulin kanssa äsken haettiin Mustista ja Mirristä. Saas näkee, mitä siitä tulee. Onhan se jo rustoja sun muuta jyrsinytkin ja siipiäkin se on saanut valmiiksi jauhettuna, mutta onhan tämä jonkinlainen askel.

Ollaan nimittäin tultu Nikin kanssakin siihen pisteeseen, että ihan sekaruokaa jos syöttää niin ei sula enää samassa mahassa vaan ripulille pukkaa, joten siirtynee ruokinta raakaravinnon suuntaan. Ja on itse asiassa jo siirtynytkin. Bonsulillakin nimittäin alkoi olla päivittäin närästysyökkäilyä neusta ja nappuloista. Ynnä lisääntyvää haluttomuutta ruokailuun, ymmärrettävästi.

Nyt kun on raakamuonat kupeissa, ruokailu näyttää olevan taas viehättävämpää.

Herding pix

Sain sunnuntailta kuvia paimenkollegoilta ja luvalla oman koiran kuvia saa myös käyttää. Kylläpä onkin oivat kuvat! Muistikorteille ei olekaan tarttunut mitään haahuilua tai sijaistoimintoja vaan silkkaa paimennusta. Näistä näkyy sekä Bonon kiinnostus lampaisiin sekä se, kuinka se kiertää katrasta.

Näkyypä niistä sekin, että lampaat on ihan okei, eikä colliet revi niitä, kuten jotkut kuulema jossain foorumeilla väittää. Ja vielä sekin näkyy, että lampaita vaihdetaan välillä, eikä ne läähätä eikä niiden itse asiassa tarvi paljon liikkuakkaan :)

Tässä on Sini Lindroosin ottamia kuvia.











Ja tässä vielä Tiia Hämäläisen ottamia kuvia. Pari ekaa vaikuttaa sellaisilta, että Bonsulia on laitettu maahan ja sitten taas ajetaan. Ainakin mä näytän jotain sille selittävän. tai sit mä vaan komennan olemaan haukkumatta ;)

Haukkuminen kyllä unohtuu heti, kun se tietää, mitä pitää tehdä. Sen takia on tärkeätä kehua koko ajan kun se tekee jotain oikein, jotta se tietää sen itsekin. "Kun lamppu syttyy, ei tarvi räyskyttää", vois olla Bonon motto.

2 paimennusmuisteloa

...joista ensimmäinen on se, että Bono teki paikallamakuun maailmanennätyksen sunnuntaina, kun takana oli jo yksi pääkoppaa koetteleva treenipäivä, yön ukkosmyrsky ja yhtäkkiä puhjennut helle. Puun alla oli hyvä tarkkailla tilannetta ihan rauhassa ja odottaa omaa paimennusvuoroa, mistä seuraava todiste. Se siis valehtelematta makasi ihan paikallaan yli puoli tuntia. Kerran näin sen vaihtavan asentoa. Ja suu supussa kaiken lisäksi!



Toinen muistelo koskee Nikiä ja lammasta, jonka kanssa se ystävystyi viikko sitten, edellisellä reissulla. Ne taas tervehtivät samalla lailla. Kukaan muu lampaista ei tullut aidalle, kun Niki työnsi päänsä aidan raosta lampaiden aitaukseen, vain tämä yksi. Sen tunnistaa hyvin valkoisesta otsatukasta ja vaaleanpunaisista korvakoruista sellainenkin, jolla on huono nenä. True friendship!

Koululaiset

Paimenpojat oli eilen aamulla niin raatoina, että mama sai mennä jälkitreeneihin ihan itsekseen. No ei siinä mitään, tein kaverille jäljen ja opiskeltiin kulmien ja janan teoriaa, joten oli erittäin antoisaa koirattomuudesta huolimatta. Tein sit illalla Nikille yhden makkarajäljen pellolle. Vaikka tuuli pyöri, se etsiskeli namit oikein hyvin keskittyen.

Käytiin myös tottiskentällä ja Niki keskittyi oikein hyvin heti alusta asti. Se ei enää koe niin pahana sitä, että Bono jää autoon ja joutuu itsekseen tekemään jotain. Paimennuskurssi oli tähän asiaan myös intensiiviharjoittelua, kun koko ajan vaihtoin koiraa, joka oli mun mukana ja joka odotti. Nikille koitin kyllä järkkäillä pidempiä odotusjaksoja, jotta se osaisi levähtää ja nukahtaa, minkä se kyllä osasikin. Ne odotti nätisti sekä autossa että häkissä, jonne laitoin ne kun sunnuntaina oli kuuma, mulla ei ihan vielä ole sitä häkkiä autossa (tulossa on).

Arkitottelevaisuusjutuissa olen huomannut, että kun olen vaatinut tiettyjä asioita ihan pikkupennusta (kontaktia ja mm. sen että kun tullaan ulkoa sisään, istutaan ja sit otetaan vasta pannat pois) niin Niki on ottanut ne tavat ihan automaattisiksi. Bono, jolle hoksasin opettaa näitä vasta isompana, kokee ne jotenkin vaatimuksina eikä itsestäänselvyyksinä ja tavan takaa ämpyilee niissä.

Bono keskittyi eilen viilarin kentällä vähän huonommin, mutta teki kuitenkin ihan kelpo seuraamispätkiä, erittäin varman paikkamakuun ja hyvät luoksetulot. Paikamakuu onkin nyt aika hyvässä kuosissa, kun on vain vähän häiriötä. Lopuksi muisteltiin, kuinka A-este ylitetään ja siinä hommassa tuli mamalle aika hiki, kun se tuumasi, että voihan tuon kiertääkin. Meni se sen kumminkin pari kertaa, ja sehän menee ihan heittämällä, kunhan vain lähtee kiipeämään.

Meillä on ihanteellinen neljän hengen jäljestysryhmä ja kokenut kouluttaja, ja kun valiteltiin eilen tottiksen tilaa, hän lupasi vetää meille tottistreenejäkin!!! Aivan loistavaa, koska me tarvitaan palautetta ja treenaamista häiriön alla. Vähän himottais päästä loppukesästä BH-kokeeseen Bonon kanssa, mutta katsotaan nyt.

Nikistä vielä sen verran että siinä on jotain aivan ihania piirteitä koulutusmielessä. Se on selkesti Bonoa itsenäisempi ja kovempi: se ei opi ihan salamana, mutta ei myöskään välitä mun virheistä eikä reagoi mun epämääräiseen liikehdintään niin herkkänä. Se tekee just niin kuin on oppinut, vaikka mä en tekisi asioita samalla tavalla joka kerta.

Nikin saalisvietti avautui tosi nopsaan ja sillä on myös taistelutahtoa, joten se palkkautuu jo tosi hyvin patukalla ja nauttii siitä että se saa kanniskellä sitä voitettuaan sen multa. Bono ei yleensä välitä lelusta sen jälkeen, kun se on voittanut sen vaan jättää sen maahan ja pyrkii hajuille ja merkkailuhommiin. No tämä vaihe varmasti tulee Nikin kanssakin eteen, mutta pitää nyt naatiskella, kun vielä voi! Ja pitää itse muistaa pitää treenisessiot tiukasti kahdenkeskisenä leikkituokiona, johon muut jutut ei kuulu!

Pikarapsa paimenesta

Meillä oli tehokkaat 2 päivää. Nikolajevitsh pääsi lampaille 4 kertaa hengailemaan ja se oli pidettävä liinassa, koska se oli niin kovin kiinnostunut lampaista!!! Ei voinut pitää irti, kun ei noin pientä voi vielä oikein kouluttaakaan. Sovittiin, että pidän sitä nyt mukana aina kun käyn ja puoli vuotiaana aletaan suhtautumaan sen taipumuksiin ohjailevammin.

No Bonsuli sitten. Voi mikä ilo ja onni! Eileinen oli aivan loistava päivä. Me voitiin jo opetella ajamista ja maahan menemistä, sillä se peijakas lähti kuin lähtikin kiertämään lammaskatrasta erittäin hanakasti. Asiaan vihkiytymättömille voin paljastaa, että se on se juttu! Koirasta ei ole kerääväksi paimeneksi, ellei se ala oma-aloitteisesti kiertää laumaa. Sit kun se alkaa, sitä voi alkaa kouluttaa. Ajaminen taas on sitä, että se kulkee suoraan lampaiden perässä ja vie niitä edellään. Kaikki tapahtuu pysähtymisten, eli maahanmenojen tai seisahtumisten kautta.

Eilen me opittiin molemmat monta asiaa. Tänään se oli selvästi väsynyt eilisestä, joten otettiin lyhyitä treenejä niin, että mä olin lampailla ja Bono kiersi. Mä pidin sauvalla sen turvallisella etäisyydellä lampaista. Sitäpaitsi lampaat ei liikukaan, jos koira tulee liian lähelle.

Swedun lampaat on ahvenanmaalaisia, ja ns. helppoja paimentaa. Ne seuraa ihmistä. Ne eivät myöskään pahemmin stressaannu tällä koulutusmenetelmällä: jos kehässä oli laiskanpuoleinen koira, ne alkoivat vain einestämään. Bortsuilta ne on ilmeisesti oppineet myös sen, että kokemattoman koiran saa luikkimaan tuijottamalla!

Kertakaikkisen onnistunut 2-päiväinen siis. Tänään kaverina oli vielä Max, joka on Nikin kennelistä kotoisin ja joka on treenannut koko talven. Se oli emännällään hyvin hanskassa ja saatiin vähän mallia, kuinka meilläkin syksyllä menee -heh! Oli kyllä niin samasta puusta kuin Bono!

Ai niin, musta tuli kelpie-fani. Ihania koiria! Molempina päivinä oli kivat kelpparit meidän kanssa samalla laitumella.

Joitain kuviakin on, mutta ans kattoo ny. Ei kylläkään omista koirista!

Melkein terveen kirjat

Bonsuli sai fysioterapeutilta terveen kirjat. Kuluneen viikon paimennukset ja eksessiivinen metsälenkkeily tuntui vähän venyteltäessä takareisien kireytenä, mutta se on normaalia ja suli pian pois. Bono on oppinut hallitsemaan kroppaansa ja takapäätänsä paremmin, joten se liikkuu eri tavalla ja sille on kehittynyt lihaksia reisiin. Sen reidet oli ennen sellaiset lättänät letut, nyt ne on pulleat ja niissä on, mistä ottaa kiinni. Jos ottaa kumman tahansa reiden käsien väliin, kädet menee kupeiksi sen ympärille, ennen reisilihakset oli lättynä kahden samansuuntaisen kämmenen välissä. Ilmanko on käynti ja olo toisenlaista.

Hämmästyttävän nopea kehitys! Oma osansa saattaa olla sillä, että se on syönyt kevään mittaan Nikin vuoksi paljon enemmän. Nyt se syö taas vähemmän, mutta koitetaan nyt pitää annokset hiukkasen isompina kuin aikakaudella ennen alamaista.

Munien hautominen on edistynyt niin, että karsin ja kampasin taas illallakin lisää karvoitusta peräpäästä ja aamulla huomasin, että rikkonaiseen ihoon on muodotunut rupea. Ilmeisesti se nyt pysyy kuivempana ja lähtee paranemaan. Tarkkaillaan tilannetta. Onneksi huomasin rikkoutuneen ihon heti, eikä bakteeri ole ehtinyt asettumaan taloksi. Olis ihan kamalaa, jos pampulalla olis märkivä hot spot kulkusissa :(

Kulkusongelma

Bonolla on iho rikki pallien juuresta! Ilmanko se oli viikonlopun niin hermona ja lampaat sai haistaa ihan sitä ihteään. Kyllä mä ihmettelinkin, että se ihan niin vesikauhuisesti sentään esiintyi. No, nyt on karvoitus trimmattu ja desinfiointiproseduuri käynnistetty, että joskopa se tästä sit taas.

Tämä on paha aika, kun karva lähtee ja sitä on peräpäässä niin paljon. Se huopaantuu, vaikka sitä setviikin säännöllisesti, kun on tätä metsäoleilua. Ja kaupungissakin villahousuihin tarttuu ruusunoksia ja vaikka mitä.

Nikin korvat on taas liimattu ja tällä kertaa se taisi onnistua. Otin vähän mallia Bonon korvista, että menis muotoilu jotakuinkin sinnepäin. Pedikyyriläinen itse oli köytetty keittiön pöydän jalkaan, mahdottomimman teutaroinnin ehkäisemiseksi, ja lopputulos on oikein tyydyttävä. Tai siis liimaustulos. Lopputuloksesta ei ole vielä tietoa, mutta katsotaan nyt, mitä tapahtuu, kun hampaat on vaihtuneet. Toistaiseksi uusia, kauniita helmiä on ilmaantuneet yläriviin kaksi kappaletta ja alariviin yksi kappale.

Pidettiin eilen tottissessiot molemmille ja ne työskenteli superintensiivisesti molemmat. Bonolla oli vain seuraamista ja perusasentoa kävellen, juosten ja askelsiirtymällä sivulle. Nikille kontaktia, siihen vähän kestoa ja keskittymistä namilla sekä lelupalkalla. Kontakti oli erinomainen. Sit mentiinkin metsälenkille.

Tänään on Bonon fysioterapia. Katsotaan mitä sieltä kuuluu.

Paimenessa

Mulla oli molemmat koirat mukana ja onneksi oli, sillä Niki oli se, joka piti emännän henkisesti pinnalla. Eka kierros oli taipumustestiä ja Bono haistatteli kaikille pitkät, mutta Niki sai tuomion: "oikein hyväpäinen pentu". Liian nuori tietenkin taipumutestaamista varten, koulutettavuutta ei pysty arvioimaan jne, mutta se oli oikein kiinnostunut lampaista.

Bono esitti kaikki inhottavimmat metkut oikein sikermänä (räyskytti, pää pyöri, korvaton, kuola valuu pissoja haistellessa; se kuseskeli ja paskoi lammasaitaukseen jne. jne.) kunnes hermostuin siihen aivan täydellisesti ja pidin sille sulkeisharjoituksia puoli tuntia ennen viimeistä yritystä. Se vinkui ja tempoili ja makasi kertakaikkiaan maassa käskyn alla ja sai palautuksen takaisin maahan aina kun se yrtitti jotain. Mä en niinku uskonut silmiäni, että se on taas tätä, joten en tarpeeksi rivakasti siihen ilmeisesti heti puuttunut. Pääsi taas ihan mahdottomaksi.

Sulkeiset kai vähän mursi sen villiintynyttä tahtoa, sillä viimeisellä yrityksellä se kiinnostui lampaista sellaisella intensiteetillä, että mun täydellinen ketutus kääntyi voittopuolisesti riemuksi. Tästä on hyvä torstaina jatkaa. Oli hyvä, että oli alla ne viime kesän loistavat onnistumiset, koska jos tästä olisi aloitettu, olisin pitänyt sitä ihan toivottomana pimpelipomtapauksena!

Kotonakin se kävi vielä niin kierroksilla, että se oli eristettävä, että se malttoi rauhoittua nukkumaan. Ihme viiraus taas! Se vaan kiersi ympyrää ja vaani tilaisutta päästä astumaan Reettaa. Hohhoi!

Niki oli kerran siinä hommassa, että se liinan päässä ajoi lampaita portteihin ja se piti koko ajan huomion lampaissa, mutta käveli rauhallisesti ja hallitusti, joten me saatiin lauma pysymään kasassa ja menemään joka kerta porttista läpi. Nappisuoritus siis!

Bonon kanssa se viimeinen kerta meni niin, että se kyllä ajoi lampaita, mutta niin räyhäkkäästi, että mun piti vain keskittyä siihen, että se pysyy kehumalla vireessä, mutta sen verran kontrollissa, ettei pääse hätyyttämään lampaita liikaa.

Niin paljon ja ilmeisesti tehokkaasti sain sitä kumminkin kehuttua, että se palkkautui laumavietillä ja oli aivan onskuna, mikä oli päivän luonteen huomioon ottaen itse asiassa valtava saavutus, nyt kun sitä ajattelee. Bonosta aina tietää, koska sillä on laumavietti tapissa: se puskee jalkojen väliin ja hakee kehokontaktia ja samalla nauraa ja ottaa katsekontaktia. Se on silloin siinä mielentilassa, että "äiti, äiti, kato mitä mä osaan!"

Kehuin sitä tietty hirmuisesti jälkeenpäin ja se sai ruuan ja sit lähdetiinkin kotia kohti, eli onnistumiseen me saatiin päivä päättymään, vaikka piti sitä ihan hartiavoimin kyllä hakea. Tämä on vissiin se, mitä sanotaan työvoitoksi? Kyllä mun usko vähän palautui, vaikka jossain vaiheessa ajattelin, että "kaikki on menetetty, ja niinkun mä odotin tätä paimennuskesää!"


Niki pääsi solmimaan uusia suhteita lammasaitauksen aidan yli.

Se hyvä on, kun pyörii palveluskoiraporukoiden kanssa, niin kuulee muiden koirajuttuja. Olen sellaiseen ymmärrykseen tullut, että kaikissa roduissa yksilöt on varsin vaihtelevia ja joka rodusta löytyy aika lailla reikäpäitä. Ja niitä on myös kaikilla koiraharrastajilla! Ihmiset kisaa ja harrastaa paljon hullummillakin bortsuilla, sepukoilla ja maleilla, kuin mitä Bono on.

Palveluskoiraihmiset erottaa seurakoiran pitäjistä varmaan vain se, että ne on sitoutuneet tekemään töitä koiriensa kanssa, näkevät vaivaa etsiäkseen omalle koiralle sopivat kikat ja tepsivät keinot. Ei kai siinä muuta. Sitäpaitsi se vanha laulu sopii taas tähänkin, että 10 vuotta, kun jaksaa olla kärsivällinen niin kyllä siitä hyvä tulee.

Mä en ole mitenkään vielä ainakaan luovuttanut. Katotaan sit syksyllä uudestaan :D

Jälkipäivä

Mulla oli tänään tosi kiva päivä! Kävin kävelemässä sen jo niin paljon puhutun jäljen ja riipimässä krepit pois ja kylvämässä kuusi kapulaa koiran löydetäviksi. Kun olin saanut sen talsittua, ehdin juuri katsomaan, kuinka ekat koirakot lähtivät janalle ja etsivät jäljen. Näin armoitettuna jäljentekijänä voin vakuuttaa, että ainakin HPH:n ja HVK:n jäljentekijät on täysin kilpailijan puolella.

Oli ihan hirveän jännittävää katsoa, kuinka koirat löytää jäljet ja valtava helpotus, kun ne lähti oikeaan suuntaan!

Sain myös heti kotiin palattuani tiedon, että mun jäljen ajanut koirakko oli kuulema löytänyt 5 tai 6 kapulaa (kuudesta), joten koira on pysynyt hyvin jäljellä, löytänyt maaliin ja onnistunut ja saanut varmaan tuloksen, vaikka maasto oli aika vaikea. Tosin ei koiralle, mutta ohjaajalle, kun se vaati kuntoa. Sitähän sitä toivoo, että ne menestyy, eikä ainakaan eksy!

Olin varautunut siihen, että siellä joutuu tappamaan aikaa ihan kyllääntyneenä, mutta toisin kävi. Ensinnäkin kollegojen kanssa tietty juttua koirista riittää loputtomiin. Sit ulkoilutin omat piskit sellaisella alueella, missä ei tarvinnut pelätä jälkien sotkemista ja niin vain kävi, ettei tarvinnut avata sitä kirjaakaan, joka kaiken varalta oli mukana.

The case of exploding mangoes on erittäin mukaansatempaava rompsu, mutta meikä viihtyi silti oikein hyvin hajustaessa jälkikapuloita. Sitä mä ihmettelin, miten siinä hommassa oikeasti saa kulumaan puoli tuntia ilman että tartti kirjaa kaivaa, mutta on toi zen asenne vissiin niin syvässä jo!!!

Huomenna sit paimeneen. Vähän vielä arvon, otanko Nikiä mukaan, kun se välillä vähän nilkuttaa sitä jalkaansa, mutta toisaalta, eihän siellä kyllä sen tarttis kohtuuttomasti liikkua, jos kerran kävis lampailla... no aaamu näyttää.

Se autossa odottelukin on hyvää eroahdistuksen torjuntatyötä. Tänään se osasi nukkua hienosti odotellessaan.

Kiirettä tiedossa

Hitsi, mä jo luulin että saan viettää leppoisan päivän huomenna ja käydä katsomassa Tuomarinkartanossa colliekehää, mutta hui hai! Jos kerran ilmoittautuu vapaaehtoiseksi niin se tarkoittaa, että sitä hommaa sit on!

Käyn purkamassa huomenna sen tiistaina merkatun jäljen kilpailijaa varten ja sadetta on luvattu. Bonon ja kenties Nikinkin otan kumminkin mukaan, koska me voidään käydä odotteluajalla lenkkeilemässä jossain metsämaastossa, ei kumminkaan jäljillä. Mun rämpiminen alkaa 12.20 ja sen jälkeen päästään kotiin. Pojat odottaa kiltisti autossa. Noi maastolajit on oikeastaan koiralle enimmäkseen autossa odottelua, joten harjoitellaan nyt sitäkin sitten.

Sunnuntaina ollaan sit paimenessa. Moneltahan siellä pitikään olla? Yhdeksältä varmaan? Mä toivon, että pampulat pysyy odotellessa hiljaa ja sit loput meneekin eläinten ehdoilla. Katsotaan, miten Bono muistaa ja onko Nikillä mitään mielenkiintoa lampaisiin. Toivottavasti on!

Mä toivoisin, että päästäis Bonon kanssa kokeilemaan sellaista, että meikä kulkee lampaiden edellä ja joku pitää Bonoa liinassa lampaiden takana. Ollaan opeteltu vasenta ja oikeata tässä talven mittaan ja ainakin viime viikolla se löysi kepin, kun ohjasin sitä sanomalla oikea, ja taisi siinä joku käsimerkkikin vilahtaa! Varmaan onnen kantamoinen.

Maahan meno on paimenessa kans tärkeä, ja se on aika hyvä. Itse asiassa, jos jätän Bonon makaamaan esim. puuhun kiinnitetyynä ja se nousee ja riekkuu, se menee kuuliaisesti maahan, kun huomaa, että tulen takaisin. Ihan kuin se yrittäisi teeskennellä, että tässähän mä koko aika siinnikkäästi kato... Luuleekohan se, että mä en HUOMAA sen riekkumista, jos mä en reagoi siihen????? Tai sit se vaan tietää, että sillä viisiin tulee vähemmän sanomista ja pääsee taas nopsemmin taipaleelle.

Bono sai muuten taas pidettyä yllä lassien viisauden perikuvan mainetta silloin tiisstaina, kun oltiin maastossa HVK:n tyttärien kanssa. Bono teki sammalalustalle reiän, josta sitten saattoi juoda! Se herätti kovasti ihastusta! Oli helppo sanoa, kun meinasi metsässä usko suunnistustaitoihin, että "no niin lassie, viehän meidät kotiin! Ensin autolle, ole hyvä."

Joo, että pariin päivään ei taida tulla päivityksiä. Mutta jos sais jotain kuvia ainkin paimenesta. Katotaan ny.

Yksityisyrittäjä

Kyllä huomaa, että talossa majailee yritteliästä nuorisoa. Niki ihan surutta kiipeilee pöydille. Se tietää, että heti kun se bongataan, käsky kuuluu ALAS ja se kyllä joka kerta erikseen uskookin asian, mutta mitään pitempää vaikutusta ojentamisella ei ole.

Bambusukkapuikot oli eilen pitkin lattioita, samoin jäljestyskepukoita, yksi pureksittuna, lamppu tipahti sivupöydältä ja varjostin hajosi, edellisiltana se varasti keittiön pöydältä sushin. Ja koko aika jotain.

Tiedetään. Mä treenaan sitä liian vähän. Pitää taas aktivoitua. Jalatkin on jo ihan ok.

Eilen oltiin Sipoonkorvessa Landbon puolella ja tein niille rauhottumisharjoituksia, kun olis toiveissa että ne osais käyttäytyä paimenessa. Tulikin hyvää harjoitusta, kun juuri meidän valtaamalle metsäsuikaleelle tuli hakutreeniporukka merkkailemaan paikkoja. Bonohan otti kierroksia aina, kun kuuli ääniä ja peijakas, että ne vielä leiriytyivät juuri siihen, mistä meidän piti mennä autolle! Onko moista kuultukaan!!!!

Ihan hyvin ne aina rauhottui ja hakuporukan ohikin päästiin sävyisästi, kun Bono ensin oli käynyt sanomassa niille suorat sanat. Mä epäilen, että Bonsulissa virtaa jotain laumanvartijakoiraa, se on niin kovasti alkanut vahtia sen jälkeen, kun se sai alamaisen vastuulleen.

Kun me nukutaan Nikin kanssa makkarissa, Bonon paikka on oviaukossa, jonka se täyttää niin kokonaan, ettei edes Niki pääse puikahtamaan ohi. Että turvassa ollaan.

Parempaan päin

Eilen musta tuntui, että Niki linkkas vähän takajalkaakin, ainakin se juoksenteli sellaista pupulaukkaa, kun käytin sitä pienellä metsälenkillä. Ajattelin, että on parempi, että se saa kipeine jalkoineen liikuskella omaa tahtiaan, joten ajettiin metsän reunaan ilta-asioille.

Aamulla se käveli ihan ok, mutta alkoi taas vähän nilkuttaa jonkin ajan päästä. Katselin, kun hieroin ja lämmittelin sen lihaksia, että sillä saattaa olla hiukan ylipainoa, joten täytyy olla nyt säärien ja hampaidenkasvatuksen aikaan varovainen sen kanssa, ettei nivelet joudu liian kovalle rasitukselle. Kylkiluita sai vähän etsiskellä, eli eivät ainakaan pinnassa ole. Ihan hyvä liahskunto sillä kyllä on, että sen pitäisi toisaalta tukea kehittyvää luustoa.

Mielialaan tai muuhun aktiivisuuteen pieni koipien kolotus ei ole kyllä vaikuttanut lainkaan. Eilen se varasti nigiri-sushin pöydältä ja oksensi pari variksen höyhentä, muun muassa.

Ajattelin kokeilla uudestaan jo piakkoin, josko Niki saisi jo syötyä broilerin siipiä. Viimeksi se ei saanut siitä irti juuri muuta kuin nahan. Korvat ja silmät töhnii nappularuualla melkolailla. Jos sen osuutta voisi vähentää niin mulla olisi ehkä vähän turvallisempi mieli. Nappularuuasa on hyvä puoli siinä, että tietää, että niihin on lisätty kaikkia harvinaisempiakin hivenaineita, synteettisiä, mutta onpahan kumminkin.

Mua vaan inhottaa, että eläinrehuihin saa käyttää syöpäset ja muut sairaat eläimet, jotka ei ihmisruuaksi kelpaa. Ja sehän on jo kyetty toteamaan, että syöpäsolut voi siirtyä eläimestä toiseen ja alkaa lisääntyä uudessa "emossa." No, nappuloissa nyt tuskin on eläviä syöpäsoluja, se ei ole ns. elävää ravintoa ;) mutta kuitenkin. Ajatus etoo.

Toivotaan nyt, että pikkupampula tokeentuisi pian, kun olisi kolme päivää paimennusta tiedossa viikon sisällä. Olis kiva olla siellä hyvässä kunnossa.

1. takaisku

Oltiin eilen Vihtijärvellä koko ilta, kun olin lupautunut talkoisiin merkkaamaan lauantaisten palveluskoiratapahtuman jälkiä maastoon. Nyt on koko porukka ihan uuvuksissa. Bono oli maastossa monta tuntia mukana ja vaikka Ippuli odotti autossa, sille retki oli raskas muussa mielessä. Mama taas joutui suunnitustöihin ekaa kertaa melkein 30 vuoteen ja rampaammaan 1,5 km edestakaisin metsässä kalliota ylös ja kalliota alas. Sellainen epäilys syntyi siinä puuskuttassa, että eipä taida olla kunto ihan kirkkainta terästä.

Niki ja Bono villintyivät ihan mahdottomasti, kun päästiin metsäautotielle ja Niki ei pysynyt koirien yksiössä vaan kiipeili penkkien yli ja siinä tohinassa loukkasi toisen etujalkansa. Voi se oli onneton! Se on ontunut sitä vielä tänäänkin hiukan, vaikka se on jo paljon parempi. Se varaa kuitenkin jalalle painoa, ja kun sitä puristelee nivelistä niin ei se arista muualta kuin varpaasta. Ilmeisesti oireilu on vamman kokoon nähden kuitenkin hiukkasen ylimitoitettua.

Bonolla oli tuossa iässä noita ontumisia myös, muistan kyllä elävästi. Harmitaa kovasti. Täytyy nyt ostaa se autohäkki noille, kun Niki ei pysy sille osoitetulla paikalla vapaaehtoisesti. Se ryökäle muitta mutkitta klenkkanakin kiipeää jopa kuskipukille asti. Ajokorttia ei ole kuitenkaan esittää, joten mä pidän sitä vähän röyhkeänä!

Järkyttävä urakka muuten se voittajaluokan metsäjälki. Herraisä, meillä meni maastoon merkitessä siinä yli kaksi tuntia ja meillä oli kartta ja kompassi sekä kaksi ihmistä kreppaamassa. Eikä me oltu viimeinen ryhmä, joka metsästä pääsi kahvipaikalle.

Mä vain suunnistin ja laskin matkaa. Eli saatiin temmeltää omaa tahtia. Kisassa siitä pitäisi selvitä 40 minuutissa. Sit jos koira hukkaa jäljen niin millä ilveellä sieltä edes löytää kotiin? Vieraassa metsässä puolessatoista kilsassa ehtii eksyä tosi kauas. Eipä se olekaan ihan helppo laji!

Jälkiä

Eilinen ilta oli yhtä jäljestystä. Olin ensin Bonon kanssa metsässä pari tuntia ja sit lähdin mehulasillisen jälkeen Nikin kanssa pellolle, tai mitä vesijättömaata tuo tuossa KRP:n kulmilla nyt sitten onkaan.

Tein molemmille peltojäljet viikonloppuna, tai no, Nikin oli makkararuutu - ja oikeammin kolmio. Bono sen sijaan jäljesti yhden hevosenkengänmuotoisen jäljen ja hukkasi jäljen siellä silmukassa, kun oli niin kova tuuli. Jälkikuva oli melkein metrin sivussa siitä, missä olin kävellyt, mutta silti se löysi kepukat. Jälkiruuaksi tein yhden suoran jäljen myötätuuleen, tai luulin tekeväni. Siinäkin Bono jäljesti selvästi kävelyreitin vieressä, eli ilmeisesti tuuli tuli kuitenkin sivusta. Löysi se kumminkin kepukat, joten onnistumisen tunne oli valtava. Se oli itsekin tosi iloinen!

Nikin marrararuutukin meni mainiosti. Ne työskentelee molemmat hyvin, kun ne vie töihin erikseen, mutta häiriö on liian suuri, jos toinen on mukana. Toisaalta palkkakin on sit mahtava, kun ne pääsee yhdessä temmeltämään vapaina! Pitää reenata, 1000 toistoa ja sit alkaa olla hajua, eikö se niin mennyt?

Eilen sitten tein Bonolle kolme jälkeä metsään ja kokeilin tehdä ekaan jälkeen kulman ja siinä se hukkasi jäljen. Mä tein tyhmästi, että kepukka oli aika lähellä kulmaa. Bono on niin kärsimätön, että sit se lähtee haahuilemaan nenä ilmassa eli ihan perusreeniä pitää tehdä vielä paljon ennen kuin vaikeutetaan. Ja nyt pitää ottaa ilo irti kaikista pakettipelloista, joissa ei vielä kasva kainaloon asti horsmaa ja pujoa. Peltojäljillä se jotenkin työskentelee tarkemmin, eilen ei nimittäin kepukat meinanneet aina löytyä. Ekalle se kyllä osuu, mutta sit sen kun siellä on toinen ja ehkä kolmaskin, niiden kanssa oli vähän tuurissansa.

Nikille tein eilen peltojäljen niin, että hajustin kengänpohjia makkaralle ja pampula ajoi sen kuin ammuttuna. Hyvä kun emäntä pysyi mukana. Se on muutenkin voimakkaasti maavainuinen koira eli sille ei näköjään tarvi ihmeemmin motivaatioluentoja pitää. Jäljen päässä oli sen iltaruoka ja 30 askeleen jälki oli ihan liian lyhyt, se meinasi mennä ruokakupista ohi ja kesti hetken ennen kuin se tajusi että ai, se on jo tässä.

Jälkiruuaksi tein sille toisen suoran, vähän pidemmän hajustetun jäljen, jonka päässä oli makkarapussukka ja siitäkin se vain jatkoi matkaa mun poistumisreitille. Ensi kerralla voi tehdä ihan reippaassti pidemmän jäljen. Ainakin 100 askelta, tai miksei 200. Nikolajevitsiltä ei paukut lopu ihan heti. Mutta tämä oli nyt eka.

Walpurin aika

Meillä eletään sellaista aikaa, että poikia kuljetellaan eri paikkoihin vähän erikseen, että Niki oppisi vähän itsekseen kohtaamaan asioita eikä aina sieltä Bonon villahousujen takaa. Samoin Bono tarvii selvästi vähän omaa aikaa, ettei ole joku aina karvoissa roikkumassa.Aika paljon ne ulkoilee itsekseen muutenkin, mutta eilen Bono pääsi kasvimaalle urakoimaan ja Niki taas tänään oli mun kanssa kyläilemässä.

Olen muuten ottanut sellaisen lähestymistavan tuohon Nikin roikkumiseen Bonon karvoissa ja taluttimessa, että tyynesti kiellän sitä tekemästä sitä, erityisesti ulkona. Olen ajatellut sen niin, että mun täytyy osoittaa Bonollekin, että vahdin myös sen etuisuuksia. Toisaalta, jos en kiellä, tilanne kuitenkin kilpistyy ennen pitkää siihen pisteeseen, että Bono hikeentyy Nikille. Tällä systeemillä Bono ei nykyään enää ojenna Nikiä oikeastaan lainkaan. Se saattaa luoda minuun tuskaisen katseen ja mä sit setvin tilanteen. Bono onkin kyllä niin superkiltti. Reetta sanookin, että liiankin kiltti.

Kävin muuten torstaina Tallinassa ja huomasin, että mulla oli ikävä Bonoa jo ennen kuin laiva oli irronnut Helsingissä rannasta. Ei vissiin kannata mitään koirattomia lomia paljon suunnitella!

Bonolla on ollut pieni pigmenttihäiriö nenän päällä, mutta se on alkanut nopsaan tummentua takaisin oikean väriseksi, kun olen antanut sille Eforion kapseleita, joissa on omegoja, biotiinia ja sinkkiä. Kapselin nieleminen vain on kovin vastenmielistä, mutta kyllä se ne kiltisti nielaisee, kun vain tuuppaa tarpeeksi syvälle nieluun.

Mitähän meille muuta kuuluu? Emännälle on kurkku kipeänä ja olo vähän untelo niin, ettei nyt tahdo muistaa muuta raportoitavaa. Jaa, no sellaisen voi kertoa, että ensi maanantaina meillä alkaa harrastuskausi. Käydään kreppaamassa palveluskoiratapahtuman VOI luokan jälkiä poikain kanssa, ja perjantaina käyn vissiin sitten tallomassa ainakin yhden jäljen. Siitä ei ole vielä varmuutta, voiko sinne ottaa koirat mukaan vai tuleeko jäljestäjäkilpailijoille liikaa häiriötä. Tod. näk. ei voi.

Paimennukset käynnistyy sunnuntaina 9.5 Swedulla* ja helatorstain tienoilla heti seuraavalla viikolla ollaankin kaksi päivää lammaspaimenessa. Ippuli on tietty mukana tutustumassa esi-isiensä leipäpuuhun.

Siitä se kesä lähtee!

*Sanna voisit tulla katsomaan. Siellä on Bonon ja Nikin lisäksi mukana vissiin kaikki Bonon sisarukset!