Kyläilypäivä

Bono on ollut hoidossa - eiku siis kylässä Kristan luona. Kärpäsenä-katossa-Jaana otti tapaamisesta todistusaineistoa.


Ilme on sen verran muikea, että taitaa Kristan kanssa synkata aika kivasti.


Hei pulu!


Kaulaillaanko taas?


Yhteinen lepohetki.

Grande katastrof

Eilen oli koirakoulua uudessa paikassa, jonne en löytänyt ja kun vihdoin oltiin oikeassa osoitteessa, treenaamisesta ei tullut kerta kaikkiaan mitään. Pari kelpo sivulle istahtamista se suoritti, ja ohjeeksi saatiin, että nyt ruvetaan harjoittelemaan sitä, että se aina seuratessa ottaa perusasennon, kun minä pysähdyn.

Kivaa oli se, että toisen koirakaverin kanssa sai juosta lumikasan ympärillä harjoituksen päätteeksi. Emännän kannalta ainoa valopilkku oli se, että takaisin tullessa, mun ei tarvinnut nostaa sitä junasta. Bono tuli ekaa kertaa pitkiin aikoihin omin jaloin alas korkeasta junasta.

Olenkohan raportoinutkaan, että se pari kuukautta sitten satutti jalkansa junasta hypätessään ja siitä asti se ei ole noussut eikä laskeutunut omin avuin sellaisesta junasta tai ratikasta, jossa on portaat. Matalalattiapelit on eri juttu. Ei ole kaunis näky, kun meikä nostaa rimpuilevaa mammuttivauvaa, onneksi ihmiset harvoin huomauttelee siitä.

No, hienon junasta laskeutumisen kunniaksi me otettiin erä patukkaleikkiä ja harjoiteltiin sivu-seuraa-sivu -sarjaa Finlandiatalon takana lumisella nurmikentällä ja siitä jäi hyvä mieli.

Vaihtelua

Meillä on oleminen ollut niin vaihtelevaista, että ei oikein ehdi bloggaamaankaan. Toissapäivänä oli kahdet koiratärskyt. Emännän töiden jälkeen mentiin ensin eläinlääkärissä käyneen Wiiman ja emäntänsä Helin kanssa Rajasaareen juoksentelemaan. Sieltä suoraan mentiin tutustumaan Kristan kortteeriin, jonne Bono pääsee lauantaina kylään ilman emäntää.

Wiima on 7-vuotias schäfertyttö, ja oli vallan liikuttavaa nähdä, kuinka Bono omaksui alamaisen roolin täysin luontevasti ja tyylillä, mutta kyseenalaistamattomasti. Me oltiin Rajasaaressa noin 1,5 tuntia ja Bono ripusti omat aivot kokonaan narikkaan. Se kulki Wiiman peesissä uskollisesti, leikki samojen koirien kanssa kuin Wiima, haisteli samat tupot, jotka Wiima, ja merkkasi samoille paikoille Wiiman perässä.

Eilen taas emäntä riekkui kirjailijoiden kanssa iltalenkkiin asti, joten koiraeläimen piti päivällä viihdyttää ulkopuolisia huoltojoukkoja. Iltalenkillä se iloitsi niin patukkaleikistä, että unohti kakata ja senpä takia me ollaan ulkoiltu yölläkin.

Bono osaa erittäin määrätietoisesti jo herättää mut niin, ettei jää arvailun varaa, että "onkohan sillä joku hätä." Sen lisäksi se käy tervehtimssä mua öisin, kun se huomaa että olen hereillä, mutta se tervehdys on ihan erilainen. Bono vain hetken lepuuttaa leukaa sängyn laidalla ja pukkaa kevyesti kirsulla poskeen. Kun silitän sitä, se rojahtaa lattialle ja huokaa. Ihan erilaista elekieltä kuin silloin, kun on hätä. Silloin se vinkuu ja tepastaa ja kuopii kylkiään.

Aamulla se jo vinkui ja tökki kongia merkitsevästi, kun ei olisi millään malttanut katsoa mun hidasta kupsastelua töihin lähdön kanssa. Se, kun aina saa sen täytettynä eteisessä siinä vaiheessa, kun olen itse takki päällä lähtemässä.

Musta jotenkin tuntuu, että se ei paljon stressaannu yksinäisestä päivärupeamastaan.

Uimareissu

Bono päätti ensilumen kunniaksi eilen kokeilla, onnistuukoo uiminen. Kyllä luontuu. Se intoutui naapurin bokseripojan kanssa Taivallahden sorsista ja hups. Pulahti mereen.

Omin voimin se sieltä rantautui ja sitten tulikin kiire kotiin - emännällä, ei koiralla.

Ensilumi

Ei mitään reaktiota! Kaikki on niin kuin ennenkin. Ei riemua, ei ihmettelyä - ei ainkaan siinä mittakaavassa, että emäntä jotain reaktioita huomaisi. Pissapaikat on vähän hukassa, joten p tulee sinne, missä satutaan olemaan - vaikka keskelle jalkakäytävää. Ei tosin silloin, kun se on aurattu.

Tänään, kun lunta oli aamulla polviin asti ja heittelin sille patukkaa hankeen, se innostui hangessa juoksemisesta. Koska myräkkä oli karkottanut ihmiset kaduilta, pidin Bonoa ihan vapaana ja itse kävelin siellä, missä lunta oli vähän ohuemmalti ja koira hyppeli hangessa.

Toivottavasti hanget säilyy!

Kyllä olikin korkea aika aloittaa saalisleikit järjestelmällisesti. Eihän se kiltti poika tohdi edes vetää ja purra kunnolla. Se myös helposti luovuttaa mulle sukkapallon tai patukan. Mä olen kyllä aiemminkin aina säännöllisesti koittanut innostaa sitä, mutta en ole osannut kai sitten hetsata (olen oppinut uuden sanan ;) tarpeeksi. Kyllä se innostuu, kun heti nappaa lelun sen nenän edestä, jos mielenkiinto meinaa hiipua.

Tänään se jopa kanniskeli patukkaa mukanaan, tavallisesti se on unohtanut lelut taakseen.

Vietikästä

Mun nimi vois olla myös Ronaldo, tai Totti. Mutta en mä voi, kun mun veli on Totti.

Olin eilen aamulla Mia Skogsterin luennolla viettikoulutusmetodista ja koitan laittaa tähän tiivistetysti sen, miten itse esitystä tulkitsin ja mitä siitä omaksuin. Hän on kovin selkeä ja voin todella lämpimästi suositella jokaiselle, jota koiran kasvattaminen ja kouluttaminen kiinnostaa. Skogster on kokenut kouluttaja ja auliisti kertoo omista kokemuksistaan, myös yritys-erehdys-menetelmälläkin hankituista.


Massasta on sellaista hyötyä, että ihan vahingossa saattaakin saada parhaan paikan kaverin emannän sylistä.

Mulle tuli sellainen olo, että sain jotenkin ymmärrettävästi selkoa siitä, mihin kaikki kouluttaminen ja koiran pito perustuu. Kaikki se, mitä koiralta halutaan, vahvistetaan tavalla tai toisella joko ravinto-, saalis-, puolustus- tai laumavietin avulla.


- Hei Bono, 8 kk. Mistä ammennat voimaa näin pimeän vuodenajan mittaan? - Perinteisesti emännän sukka on ollut melko lailla ykkönen (ylh.oik.). Tänä aamuna jäätynyt työrukkanen oli se juttu.

Olen myös iloinen, että älysin mennä kuuntelemaan luennon, kun Bono on vielä nuori. Skogster nimittäin kertoi, että koirilla, joilla on hyvä hermorakenne (rohkea, itsevarma, reipas - lue: Bono) tuppaa ahneus hiipumaan tuonne 4-5 vuoden ikään mennessä. Siksi kannattaa avata ja vahvistaa saalisviettiä jo pienenä niin, että jossain vaiheessa voi siirtyä käyttämään leikkiä palkkana.


"Minne mä syöttäisin....? Pinsku peittää turhan hyvin."

Laumavietin merkitystä Skogster korosti myös. Suhde ohjaajaan, koiran kehuminen ja sen hyväksyminen ja se, että ohjaaja aidosti pitää koirastaan on huippusuoritusten perusta. Hän kertoi, että parhaat kilpa- ja työkoirat, joita hän on nähnyt ovat sellaisten ohjaajien koiria. Mulle tärkeätä oli se, että naksuttimella kouluttaessa naksautus ei korvaa kehua ja hyvittelyä, se vain merkitsee oikean suorituksen. Naksuttimella koulutettavan koiran into voi hiipua, jos kehuminen unohdetaan.


"Jospa mä sit vaan jallitan."

Puolustusvietistä (ja pakotteista) hän sanoi, ettei pidä aloittaa ennen kuin noin 1,5-vuoden iässä, kun koira alkaa olla aikuinen. Fyysisiä pakoitteita ei muutenkaan voi käyttää koulutustuokiossa koiralle, joka ei esim. tykkää leikkiä tai on herkkä tai heikkoviettinen.


MAALI!

Skogsterin esityksessä oli hienoa se, että vaikka hän tekee töitä vahvojen ja vietikkäiden koirien kanssa, hän korosti joka välissä, että menetelmät ja tavoitteet pitää valita koiran ominaisuuksien mukaan - ja omienkin ominaisuuksien ja kykyjen mukaan. Ei kannata käyttää paineistavia menetelmiä, jos ei hallitse niitä. Hän myös elävästi ja vuolaasti kertoi omista koiristaan, kuinka erilaisia juttuja on joutunut eri pentujen kanssa kokeilemaan.

Nyt meillä sit harjoitellaan irti-komentoa ja patukka- ja pallo-leikkejä. Irrottamista on meillä vain ollut vaikea harjoitella, koska Bono yleensäkin jättää kaiken sikseen, jos kiinnitän siihen huomiota. Leikin yhteydessä se oppi homman kertalaakista aikanaan kahta palloa viskeltäessä ilman, että siihen ehti sanavihjettä ymppäämään. Ne pari raatoa ja kakkakasaa, jotka se mustasukkaisesti omi pienempänä, ovat täydellinen poikkeus kaikkeen muuhun omistushaluttomuuteen. Ruokakupillakaan ei ole mitään hässäkkää koskaan.


Mama aikooo kuulema rajoittaa hihnan retuuttamista.

Karhuhavainto

Me ollaan lähdetty aamutuimaan Kirkkonummelle ja ollaan vieläkin reissussa. Pikaisesti kuitenkin pieni raportti.

Käytiin Solvallassa metsälenkillä ja jalkapalloharjoituksissa, ja kun oltiin palaamassa autolle, Bono sai ilmavainun.

"Mistä sä tiedät, että sillä on ilmavaivoja", ihmetteli Tarzi.

Lopulta spekuloitiin vahvimman vaihtoehdon puolesta eli, että vainu kantautui selvästi hajahtelevasta karhusta. Korvahavainto kertoi lisäksi, että Otso oli lähtenyt sauvakävelylle.

Kuvia julkistetaan ehkä huomenna, kunhan on saunottu, kotiuduttu ja elvytty.

Tiheä turkki

Turkki sen kun tihenee. Alusvilla tosin irotaa nyt helposti ja tuppaa kutittamaan ja huopaantumaan juuresta. Ennen näyttelyä ruokkosin koiraa viikon verran joka päivä. Näyttelyn jälkeen pidettiin muutama rokulipäivä, mutta tänään taas kävin aamusella koko hurtan läpi harjalla. Nyt musta tuntuu, että Bono itsekin tykkäsi harjaamisesta. Sain kunnon otteen koirasta ja kunnon vetoja juuresta asti vastakarvaan niin, että tuntui, että karva oikeasti selviää. Näyttelyä varten mun piti kammata sitä uudestaan ja uudestaan pohjavillakammalla ja silti tuntui, ettei siitä sen kummempaa tule :)

Ihminen oppii. Ja koira.

Bono 8 kk

Oikeasti syntymäpäivä on vasta huomenna, mutta ollaan nyt vähän suurpiirteisiä.

Laitetaanpa tähän saatteeksi se, mitä ulkomuototuomari Soile Bister sunnuntaina totesi.

"Erittäin hyvin kehittynyt, vahvaluustoinen, kaunislinjainen, maskuliininen uros. Hyvin lupaava pää. Kaunis ilme. Hyvät korvat ja purenta. Kaula voisi olla pidempi. Hyvät kulmaukset. Liikkeessä häntä nousee turhan korkealle ja taka-askel on pihti. Kaunis karva ja väri. Erinomainen luonne."

Virallinen merkkipäiväkuva, voilá. Huomatkaa virallisesti todistettu, kaunis ilme <3

Itse Viattomuus.

Privaatti saari

Me kuljetaan Rajasaaren koirapuistoon maman töiden jälkeen ja viiden maissa siellä ei ole juurikaan muita kuin me. Ihan kiva, siellä voi vaikka vähän tokoilla, kunhan saari on kierretty ja tutkittu. Ainut huono puoli on, että kun Bonolla ei ole muita kirittäjiä, mun on itse rämmittävä puiden yli ja heinätuppojen seassa, jotta se lähtee polulta pois. Ja siinähän on vaarana, että kunto kasvaa!!!!

Olen ihmetellyt sitäkin, kun aamulenkitkin saadaan tehdä melkein yksin nykyään. Me ollaan jatkettu samoja kesärutiineja kuin ennenkin, mutta nykyään juuri ketään muita ei näy ulkoilemassa. Mihin kaikki on menneet? Onko Töölössä kaikki muut hankkineet dogsitterit talveksi paitsi minä?

Hyvä puoli tässä on se, että rohkenen taas herkemmin päästää Bonoa vapaana juoksentelemaan aamuisinkin, tosin niin, että se kantaa hihnaa suussa. Kanikantaakin on harvennettu, eikä raatoja ole näkynyt pitkiin aikoihin. Kop-kop - pitää koputtaa puuta.

Glory days

Onpa mukavaa olla voittaja, onnitteluja tulee tekstareina, puheluina ja tänne blogiin. Nyt nautitaan, niin kauan kuin tätä kestää.

Kyllä voi tunnelmat olla erilaiset. Vuosi sitten 15.11 Miuku piti lopettaa tuskallisten nivelrikkojen takia 15 ja puolen vuoden iässä ja tunnelmat oli ihan toisesta äärilaidasta. Nyt juhlitaan pienen pientä pampulaa, jota ei silloin ollut vielä olemassakaan. Kyllä tästä nyt osaakin nauttia!

Eilisestä vielä sen verran, että kun miettii, mitä pitää kehittää, niin yhtään ei nolota se, että tuli toikkaroitua kehässä miten kuten ja käteltyä tuomaria juuston tahmeilla käsillä. Sen sijaan vähän harmittaa, että paremmin vielä olis voinut olla oma huomio koirassa. Sehän se juhlakalu oli.

No, kunhan totutaan koreografioihin niin enköhän mä rentoudu niin, että muistan hyvitellä ja kehua sitä, joka sen eniten ansaitsee.

Messukeskukseen koitetaan saada takapäähän vähän vankistumista aikaan. Sitten kaikki on siitä kiinni, miten hienona turkki on ja kuinka meidän yhteispeli sujuu. Marin neuvo oli hyvä, rauhallisesti on parempi kuin hätiköiden.

Innostuin niin, että ilmoittauduin Gerard O'Shean näyttelykurssille, mutta se on vasta tammikuussa. Pitäisköhän sitä tosissaan sinne Turkuun lähteä, kuten Sanna usutti? Uusia taitoja kokeilemaan ja harjoittelemaan??? :))))

13 - onnen luku

Meille tuli tällaista kotiin kannettavaa Kaapelitehtaan ulkomuototuomarien pentunäyttelystä. Kilpailunumero 13 oli tällä kertaa hyvä numero.


Pokaaleita, nauhoja ja ruusukkeita reppu täynnä.

Rotunsa paras joutui vielä illallakin kehään, mutta välillä käytiin vetäisemässä ansaitut ettonet omalla soffalla.


Edustaminen ON raskasta.

Päivä oli tosi kiva. Mua jännitti, sillälailla sopivasti niin kuin kisassa pitääkin. Bonolla oli kivaa, häntä heiluui melkein koko päivän.


Me oltiin ajoissa paikalla, että ehdittiin sopeutumaan kulisseihin.


Ja vähän renaamaan.

Iltapäivällä tuulet ei olleet yhtä suotuisat, mama oli desorientée ja latinki lässähtänyt, joten sessio jäi lyhyeksi, mutta ei me siitä välitetä.


ROP, se tulee jotenkin sanoista Mr Itämeri.

Pari kuvaa kehästä, valaistusolosuhteet oli syksyisen synkeät, mutta kevväämmällä otamme sitten keväisempiä kuvia.


Hännän takana oleva jalka on oikein hyvin.


Erinomainen luonne antaa tunnustella molempia palleja juustopalkalla.

Hyvää viikonloppua!

Ollan pari päivä hissuksiin emännän työmatkan takia, ja Bonsuli menee hoitoon, joten virkistäviä lepopäiviä.

"Mun ase mister-kisoihin on kunnon kauneusunet."

Mitähän se pieni siellä

Johanna kysyi yhtenä päivänä, että miten se Bono saa päivät yksin kulumaan, että mitä se tekee. Ja totesi samaan hengen vetoon, että ethän sä voi sitä tietää.

Niin. Joskus mulla on kyllä pieni aavistus:


Tämä on kai sitä, mitä toimintaterapeutit kutsuu paskarteluksi.


Veden tulo on kiehtovaa, mutta niin on veden menokin.

Matkasuunnitelmia

Ollaan järkkäilty eilen sekä emännälle että koiralle kivaa vaihtelua. Mama piipahtaa loppukuusta eräänä lauantaina Tallinnassa ja Bono pääsee Kristan luo kylään. Bono on suuri voittaja, sillä tulee olemaan kivempi päivä kuin meidän normaali lauantai!

U2 lähtee kiertueelle ensi kesänä ja me ajateltiin Tainan kanssa, että kun on tämä Bono niin päivittäin tapetilla, niin mennään tuonne:



Slane Castle on Dublinissa.

Työkoira

Minä kö niin ihailen työkoiria, niin loogillisesti tein sitten omastani sohvaperunan:

Tyynyllä leuka lepää jotenkin somemmin.


"What? Talkin' to me?"


Satelliittikuvaa....sateet häiritsee yhteyttä.

Myrskyn silmässä

Mentiin Mura ja Ria K:n kanssa eilen Rajasaareen ja arveltiin, että varmaan ketään muita siellä ei ole. No, tuli sinne jossain vaiheessa kaksi miestä koirinensa. Koirat ei kyllä myrskystä piitanneet mitään, ne juoksenteli leppoisaa ravia puolisentoista tuntia oikein hyväntuulisina. Ihmisten takia pysyteltiin saaren suojaisemmalla puolella.

Tokoilu jäi olohuoneharjoitteluksi. Sivulle menemistä me nyt kotioloissa ollaan reenattu, oikeata paikkaa ja sitä, että se menisi sivulle edestä ja jäisi istumaan paikalleen. Uutta on se, että kun se istuu nätisti, otan pienen askelen eteenpäin ja sen pitää korjata ja tulla nätisti sivulle uudestaan. Sit tietenkin vähän maahanmenemistä, koska se aina taantuu heti, jos sitä ei harjoittele. Ja sunnuntaita varten paikallaseisomista. Ulkona ollaan treenattu vähän hyppyjä ja nyt mulla on tarkoituksena harrastaa askartelua ja värkätä 10 cm korkea este oviaukkoon pahvista, että voidaan treenata lähettämistä esteen yli. Tämä on ihan alkeisjuttua, mutta onpahan sitten tutustutettu kaikkeen, mitä ehkä aikuisena voidaan tehdä.

Sunnuntaina huomasin, että kun oltiin oudossa metsässä ja tehtiin aika iso lenkki, se takaisin tullessa selvästi jäljesti meidän omia aikaisempia jälkiä. Good boy!!!

Eilen tuli koiranäyttelypostia. Meidän numero on onnekkaasti 13, collie kehä alkaa klo 10, mutta meitä ennen on 8 lyhytkarvaista collieta, mikä on kiva juttu sillä ehdin vähän vakoilemaan, mitä siellä kehässä pitää tehdä. Aikataulun mukaan touhu on ohi 11.10. Ehditään vielä jotain muutakin siis sunnuntaina, ellei nyt Bono sitten intoudu menestymään. Mulle kelpais ihan se, että kunniallisesti saatais esittäydyttyä, mutta siellä on koko hoito kilpailuluokkiakin. Veljet on pärjänneet niin hyvin, että ei se mahdottomuus ole Bonon kohdallankaan, kun nämä samaiset veljet eivät ole nyt samoista kakuista kilpailemassa :) Mulla on sellainen kutina, että Bono kehittyy vähän hitaammin kuin veljet, joten siksi kuvittelen, että Onnilla ja Romeolla olisi etulyöntisema samassa kehässä kisatessa. Tottia ei olla pitkiin aikoihin nähty, että sitä pampulaa ei nyt osata pelätä!

Sen verran kuitenkin jänskättää, että olen jo ihmetellyt, mitä sitä laittais päälle. Pitäis olla kuulema jotain eri väristä kuin koirassa ja sattumoisin mulla paidat on yleensä aina valkoisia ja kahdet parhaat housut on beiget, eli ei kelpaa. Ja sit tätä että:" onko tämä kamalan kulahtanut, voiskohan tällä mennä..."

Vähän epäoleellista... ? :o)

Poikapissa

Matkustettiin lauantaina taas bussilla Rajasaareen ja siellä, 8.11.2008 noin klo 14.40 erään heinämättään juurella Bono nosti ensimmäistä kertaa jalkaa! Mä luulen, että se oli ihan puhdas vahinko, mutta kumminkin! Siitä se lähtee. Pissathan se jo pyrkii tekemään muutenkin puiden juurille ja sinne, minne muutkin pojat pissaa.

Ahkerasti ollaan taas treenattu ja huomaan aina saavani intoa, puhtia ja konkreettista apua, kun vain luen sitä Salme Mujusen kirjaa. Nytkin sivulle menemisen harjoittelu sai ihan uutta puhtia. Siinä on niitä tärkeitä askelia, että mitä sitten tehdään, kun tämä jo sujuu.

Eilen oli ylimääräinen koirakoulu, ja ensin juostiin Oulunkylän metsissa tunteroinen vapaana ja sitten harjoiteltiin toisten koirien kanssa ohitustilanteita ja pujoteltiinkin koirarivin välissä. Tuli todettua, että herkulla on väliä. Nakki päihittää höyrytetyn jauhelihan mennen tullen.

Kai mun pitää noita epäterveellisä herkkujakin sitten alkaa käyttää vaikeammissa harjoittelutilanteissa, vaikka olen koittanut tähän asti suosia pääasiassa sellaisia koulutusnameja, joka on ihan oikeata ruokaa. Kun on tämä weight issue... Nytkin taas on vähän kertynyt löysää kylkiin :(

Ja herkkujen suhteen: vaihtelu ennen kaikkea.

Tulis nyt pakkasia ja kuivaa, että kertyis reenifiilistä arki-iltoihinkin. Olohuonetottis voi mennä vaikka kuinka hyvin, mutta ulkona ei sit saa kuitenkaan mitään aikaan. Paitsi ehkä niillä nakeilla?!

Omatoiminen

Jaana lähetti hienon videon Sofia-nimisestä beaglestä, joka löytyy myös Youtubesta. Toivottavasti collie ei opi näin omatoimiseksi.



Meidän takaiskut tokoilurintamalla on inspiroineet mua etsiskelemään vertaistukea mm. collieyhdistyksen keskustelupalstaa lurkkimalla ja siellä oli kanssakoirakkoja samojen probleemien äärellä. Ilmoittauduin Mia Skogsterin luennolle saadakseni vähän intoa nähtyäni tämän 100 pisteen tottissuorituksen:




Aluksi mietin, että onk toi hienoa vai lannistavaa, mutta koska hän niin somasti taputtaa koiraa välillä, päätin että se on jees. Hienoa siinä on myös, että koiran häntä heiluu koko ajan!

Itse yritän oppia esimerkin innoittamana katkeamatonta kontaktia. Siihen satsataan nyt. Samoin me on kokeiltu tänne-tulossa sivulle menemistä tuolleen takakautta. Se näyttäis tuntuvan Bonosta vähän helpommalta kuin edssä ympäri pyörähtäminen.

Löperö

Demonstroin eilen koirakoulussa, kuinka me harjoitellaan pienen pieniä toko-sarjoja ja todettiin, että eihän me oikein osata mitään. Kontakti on seuraamisessa ihan olematon, kaikki muu kiinnostaa paitsi mama ja maman kanapalat. Mä olen ottanut sen seuraamisen vähän niinkun että tämähän me jo osataan, ja se on taantunut tosi pahasti. Me ollaan myös ihan kokonaan unohdettu treenata luoksetulossa sivulle menemistä. Ja luoksetulokin on vähän vastenmielisen näköistä teiniraggarin laahustamista. Voi, voi - löperö mama.

Muutenkin on aika paljon skarppaamista. Pitäis kai joskus lukea itse näitä päiväkirjamerkintöjä, että muistaisi miten mitäkin harjoitellaan. Mä en todellakaan olemikään valion arvoinen toko-ohjaaja. Se tie on tosi pitkä.

No, mä kuitenkin iloitsen siitä, että Bono on oppinut hyppy-käskyn, meidän näyttelyesiintymisharjoittelu meni eilen hyvin ja kakat on ihan ensiluokkaista priiimatavaraa <3

Hyvällä tuulella

Eilen ajettiin sitten bussilla Rajasaareen, Bono juoksenteli siellä koirakamujen kanssa tunnin ja harjoilteltiin puunrungon yli hyppäämistä. Samoilla höyryillä käveltiin vielä kotiin. Kotona se söi ja nukahti. Siinä vaiheessa ajattelin, että nyt taisi olla liikaa, mutta ei. Se vetäisi tunnin sikiunet ja nousi sitten kaluamaan luuta ja innokkaasti vielä halusi ja jaksoi lähteä iltalenkille. Eli se oli just sopiva ponnistus.

Me kokeiltiin ennen bussipysäkille menemistä sukkapalloa tokoilun palkkana ja se oli kivaa. Palkkana se ei ainakaan näin ensimmäisellä kerralla ollut ihan niin houkutteleva, että tekeminen olisi ollut kovin täsmällistä tai ripeätä, mutta katsotaan jos se siitä kehittyy.

Me ollaan näiden tekemisten jäljiltä molemmat aivan loistavalla tuulella!

Illalla innostuin vielä trimmaamaan takajalkojen karvoitusta, kun on näitä mister-kisoja tiedossa. Kummasti tuli volyymiä rimppakinttuihin, kun on kinnerkarvat suht tasapitkiä ja kammattu ojennukseen.

Olen pähkäillyt kylvettämistarpeen kanssa, kun ei oikeastaan huvittaisi sitä pestä. Turkki on minusta ihan siisti ja ajattelin, että pesisin vain jalat, kaulurin ja villahousut näyttelyyn. Tosin Bonoon on ilmaantunut selvästi tunnistettava koiran tuoksu, joka täyttää koko eteisen, kun se nukkuu siellä. Nuuhkittuani koko koiran läpi, mä olen kuitenkin sitä mieltä, että tämä tuoksu tulee tassuista!!! Ja kun oikein pinnistelen, olen muistavinani, että Avarassa Luonnossa on joskus sanottu, että eläinten tassuistakin erittyy feromonia tai jotain. Sitä paitsi se ei ole pahja haju ollenkaan. Vähän niin kuin paahdettu vilja.

Eikös koira saa ihan vähän vaikka koiralle tuoksahtaakin?

Oluthiivaa

Maha alkaa taas olla kunnossa. Attapekt ja riisi tekivät taas taikojaan. Kumma juttu, vatsan toiminta näytti olevan kummallisesti sekaisin, ripulia, kovaa kakkaa jne vaihtelevasti. Lisänä paha haju ja tumman vihreä väri. Tätä on kyllä ollut muillakin eli olisko ollut joku kulkutauti?

Nyt me syödään myös oluthiivaa, kun opittiin kasvattajaa tavattaessa, B-vitamiinien tarpeesta turkinkasvatuskaudella. Ja että pigmentin heikentyminen suun limakalvoilla on merkki puutoksesta.

Bono tykkää niistä ja mä syön hiutaleita itsekin. Ne on ihan hyviä :)

Vertaistuki ja oma tie

Vertaistuki on ihan ehdotonta tässä koiran pitämisessä. Yksikseen kun ensimmäistä collietaan koittaa terveeksi ja tolkun koiraksi kasvattaa, koirasukulaisten ja muiden collie- ja koiraihmisten tapaaminen ja kokemusten vertailu on tosi tärkeätä ja kannustavaa.

Romeo on Bonon veljistä varmaankin kaikista eniten samanlainen Bonon kanssa sekä mieleltään että kropaltaan, joten oli mukava hypistellä ja vertailla koiria. Romeolla on takapää selvästi vahvempi kuin Bonolla ja esimerkin innoittamana päätin jo, että me aletaan käymään myös metsämaastolenkeillä joka päivä. Meillä se onnistuu niin, että ajetaan bussilla neljä pysäkinväliä Rajasaareen. Kävelemällä tällainen lenkki on Bonolle vielä liian raskas. Bussilla säästää yli kaksi kilometria tylsää remmissä kävelyä.

No, illalla heti muistin, miksi me ei olla tätä tapaa aiemmin aloitettu.

Bono on taas vaihteeksi ripulilla, eikä se muutenkaan ollut sillä mielellä, että oltais lähdetty seikkailemaan. Se heittäytyi taas vaihteeksi maate kesken lenkin ja se on ottanut tavakseen taivastella ulkoilmaelämää sammakkoperspektiivistä. Jonkinlaista vahtikäyttäytymistä, kenties?

Aamulla ajattelin, kun se taas heittäytyi maahan makaamaan, että olkoon näin. Heti, kun on jotain isompaa happeninkiä, se menee ripulille. Suurimman osan ajasta se on tyytyväinen, kun asiat menee melkolailla rutiinilla. Nyt se vielä säikkyykin kaikenlaista niin paljon, että otetaan nyt sit kuitenkin iisisti. Tämä meidän tie on sit tällainen. Kehitytään vähän hitaammin.

Ja päästään me jo nykyiselläänkin metsään pari-kolme kertaa vikkossa joka tapauksessa.

Mutta - kuten aina - ei niin ikävää, ettei jotain ilahduttavaakin. Mä olen antanut sen haistella kaikkea ja kanniskella suussa, kunhan se ei syö. Jos hampaat alkaa käymään, teen mini-intervention ja riistän ko. arvoesineen sen suusta. En tiedä, mistä johtui, mutta tänään se haisteli sorsan raatoa ja kanin luurankoa ilman, että se edes yritti ottaa niitä suuhun. Vielä paluumatkalla käytiin haistelemassa ne uudelleen ja sama toistui. Eilen illalla sama juttu ison karvapallon (kani tai koira) kanssa, normaalisti se on pyrkinyt syömään maastosta löytyvät karvatupsukat.

Ehkä sen maha oli niin kipeä, ettei maistunut? Tähän en oikein jaksa uskoa, koska oikea ruoka kuitenkin menee.

Mä olin luonnollisesti sulaa vahaa ja kehuin sitä ihan ylettömästi!

Pellollinen pehkoja

Eilen, kun Mura kävi kylässä, Bono hoiti herrasmiehen tavoin isännän elkeet.


"Sä voit syödä mun luuta, jos maistuu."


"Juostaanko matot ryttyyn? Vai soffapainia ensin?"


"Sä voit pötköttää mun pedissä. Sä voit myös imeksiä mun rölliä, mutta mä vähän imeksin sitä itse tästä toisesta kulmasta, sopiiko?"

Vastapainoksi Bono ei tänä aamuna meinannut millään nousta. Se köllötteli kaksi tuntia siitä, kun itse keittelin aamukaffet. Nautiskeltiin molemmat pyhäaamun kiireettömyydestä.


"Mama höpisee jotain, että tuota epeliä ei ressi paina. Ressi? Mikä ressi?"

Iltapäivällä me ajeltiin ratikalla ja bussilla ja päädyttiin hienojen koirien tapahtumaan!


Vai miltä tämä näyttääkään?

Eräs rouva nimittäin pysähtyi ja kehui Bonoa hienoksi, kun oltiin lähestymässä lapsuudenkotia. Sitten hän totesi, että näitä oli tuolla monta, onko teillä joku tapahtuma. No olihan meillä, tavattiin sisaruksia, äitee ja Thori-setä.


Hei laukkaa ratsu reima!


Elli-äidillä tuppaa olemaan kovasti huomautettavaa asian laidoista.


"Jossain on aina kuhinaa, missähän juuri nyt eniten?"


"Ai tuollahan sitä."

Ihana viikonloppu

Me ollaan otettu kaikki irti siitä, ettei sada!

Perjantaina juostiin hiekkarannalla Kristan kanssa. Eilen nautittiin kuivasta kelistä Mura K:n kanssa Rajasaaressa ja kohta lähdetään tapaamaan sisaruksia. Mura kävi kylässäkin ja kunhan emäntä ennättää, niin pari kuvaa tupsahtanee tänne siitä, kuinka sovussa voi koirat leikkiä samoilla leluilla. Mikään ei ole niin ihanaa kuin penkoa kaverin lelukoppaa.

Akku on latauksessa ja toiveissa olisi muutama mojova otos sisaruksista.