Eilisaamun kakominen näytti ja kuulosti pahalta, mutta meni ohi. Varmaan oli vain joku risun kappale kurkkutorvessa ja vaivasi.
Me mentiin iltapäivällä metsään ja tehtiin parin tunnin lenkki ja kastuttiinkin lievässä syyssateessa. Kaikki hyvin siis.
keskiviikko 30. syyskuuta 2009
tiistai 29. syyskuuta 2009
Huolta ja muresta
Aamulla Bono sai jonkun kohtauksen. Se kakoi niin, että luulin, että se oksentaa. Vaihtoehtoisesti epäilin, että sillä on hengitysvaikeuksia, kun mitään oksennusta ei kuulunut ja kakomiskohtaukset eivät ottaaneet laantuakseen. Mulla kävi mielessä kaikki: kurkkuun jumittunut luu, kennelyskä, nenäpunkit, you name it. Mielessä kävi jo sekin, että tässäkö tämä meidän yhteiselämä sitten oli!
Annoin piimää, kun ajattelin, että joku takiainen on tarttunut kurkkuun. Se latki sen halukkaasti, mutta kakomiseen se ei tehonnut. Hengitysvaikeuksista ei kuitenkaan ilmeisesti ollut kyse, koska latkiminen onnistui helposti ja halukkaasti. Sitten laitoin sille ihan ruuan, kun ajattelin että jos sillä kuitenkin on joku kepukan kappale kurkussa poikittain, kun se aamulle kanniskeli aika lahoa tapausta.
No, se tepsi. Jotain jälkikaikuja vähän oli, mutta ne pelottavat yökkäilyt loppuivat. Nyt se nukkuu rauhallisesti. Itsekin taidan uskaltautua poistumaan vähän ulko-ovesta.
Mulla oli jupakan aikana ihana juustopannari uunissa aamiaiseksi valmistumassa, ja täytyy sanoa, että se ei maistunut yhtään niin hyvälle kuin seesteisemmissä tunnelmissa. Niin paljon huolta ja murhetta oli ilmassa.
Hampaiden takiakin pitää murehtia, kun barffaus pitää kyllä takahampaat hyvinä, mutta yläetu- ja kulmahampaiden juureen meinaa vaan tulla ientulehdusta ja kiillevauriota. Pakko harjata ihan säännöllisesti näköjään. Mun mielestä alle 10-vuotiaan koiran suusta ei pitäisi vielä kiskoa hampaita ellei ole tapaturmalla osuutta asiaan. Harjata saa siis vielä monta kertaa.
Semmoinen kehitysaskel meillä on kyllä otettu näin 1,5 -vuotiaan kunniaksi, että harjaamiset ja hampaiden hoito ynnä muut huoltotoimet sujuu kyllä todella hienosti. Bono pitää niitä nykyään huomionosoituksina ja tykkää niistä sen sijaan, että ämpyilisi vastaan. Kuraisten tassujen pyyhkiminenkin kuuluu niin vakiokuvioihin, että saan rauhassa riisua päällysvaatteet ja ripustaa kaulapannat sun muut rensselit naulaan, ja Bono odottaa rauhassa istuen, että tulee kehotus siirtyä kylpyhuoneeseen.
Että jotain edistystäkin tapahtuu meidän suhteessa, vaikka aina sitä ei huomaa, kun vaatimukset vissiin kasvaa samaa tahtia :)
Annoin piimää, kun ajattelin, että joku takiainen on tarttunut kurkkuun. Se latki sen halukkaasti, mutta kakomiseen se ei tehonnut. Hengitysvaikeuksista ei kuitenkaan ilmeisesti ollut kyse, koska latkiminen onnistui helposti ja halukkaasti. Sitten laitoin sille ihan ruuan, kun ajattelin että jos sillä kuitenkin on joku kepukan kappale kurkussa poikittain, kun se aamulle kanniskeli aika lahoa tapausta.
No, se tepsi. Jotain jälkikaikuja vähän oli, mutta ne pelottavat yökkäilyt loppuivat. Nyt se nukkuu rauhallisesti. Itsekin taidan uskaltautua poistumaan vähän ulko-ovesta.
Mulla oli jupakan aikana ihana juustopannari uunissa aamiaiseksi valmistumassa, ja täytyy sanoa, että se ei maistunut yhtään niin hyvälle kuin seesteisemmissä tunnelmissa. Niin paljon huolta ja murhetta oli ilmassa.
Hampaiden takiakin pitää murehtia, kun barffaus pitää kyllä takahampaat hyvinä, mutta yläetu- ja kulmahampaiden juureen meinaa vaan tulla ientulehdusta ja kiillevauriota. Pakko harjata ihan säännöllisesti näköjään. Mun mielestä alle 10-vuotiaan koiran suusta ei pitäisi vielä kiskoa hampaita ellei ole tapaturmalla osuutta asiaan. Harjata saa siis vielä monta kertaa.
Semmoinen kehitysaskel meillä on kyllä otettu näin 1,5 -vuotiaan kunniaksi, että harjaamiset ja hampaiden hoito ynnä muut huoltotoimet sujuu kyllä todella hienosti. Bono pitää niitä nykyään huomionosoituksina ja tykkää niistä sen sijaan, että ämpyilisi vastaan. Kuraisten tassujen pyyhkiminenkin kuuluu niin vakiokuvioihin, että saan rauhassa riisua päällysvaatteet ja ripustaa kaulapannat sun muut rensselit naulaan, ja Bono odottaa rauhassa istuen, että tulee kehotus siirtyä kylpyhuoneeseen.
Että jotain edistystäkin tapahtuu meidän suhteessa, vaikka aina sitä ei huomaa, kun vaatimukset vissiin kasvaa samaa tahtia :)
maanantai 28. syyskuuta 2009
Intruders
Me ollaan kolmena päivänä käyty koirapuistossa. Siitä saa kivan, puolentoistatunnin lenkin, kun käpsehtii ensin Koivukylän koirapuistoon ja siellä tovin juoksee ja tekee erilaisia asioita. Se on nimittäin niin iso puisto, että siellä ei tarvi olla samassa laumassa.
Eilen tapahtui niin, että eräs Snoopy oli Bonolle oikein ärhäkkänä ja meidän oli parein väistyä sivummalle. Sitten sinne tuli pikkukoira, jota Bono halusi astua, mutta pikkukoirallapa oli kaverina irlannin susikoirauros, joka ei moisia elkeitä hyväksynyt ja teki kantansa selväksi.
Me sitten tehtiin namien etsimisleikkiä sekä treenattiin parille telineelle kiipeämistä ja luoksetuloja. Harrastettiin omaa kivaa.
Uroskoiran kanssa pitää vain näköjään kestää, että rähinöitä tulee. Sitäpaitsi niitä on näihin asti ollut niin vähän, että nyt on hyväkin, että Bonolle tulee niitä kokemuksia, että kaikkien koirien luokse ei pidä mennä kovin tungettelevaisesti. Se on niin kiinnostunut toisista koirista, että tämä tekee sille ihan hyvää. Se tuli mun luokse joka kerta ekasta kutsusta ja oikein vikkelästi!
Toissa päivänä puntit oli eripäin, kun Viiru oli mukana ja isommat urokset oli aika tungettelevia Viirua kohtaan. Bono ajoi ne pois Viirun kimpusta ihan määrätietoisesti ja tehokkaasti. Me luonnollisesti taas jouduttiin väistymään sivummalle, mutta ihan hyvä kokemus taas. Kiva nähdä, että Bono osaa toimia myös noin.
Taidetaan mennä samaan paikkaan tänäänkin, vaikka ollaankin vakkarikoirien mielestä ilmeisesti tunkeilijoita :)
Ai niin. Vihoviimeinen iltalenkki sujui eilen ikään kuin pimeys olisi toinen luonto. Toivottavasti aamuhämärä on kuitenkin hyvin epäilyttävää vielä jonkun aikaa.
Eilen tapahtui niin, että eräs Snoopy oli Bonolle oikein ärhäkkänä ja meidän oli parein väistyä sivummalle. Sitten sinne tuli pikkukoira, jota Bono halusi astua, mutta pikkukoirallapa oli kaverina irlannin susikoirauros, joka ei moisia elkeitä hyväksynyt ja teki kantansa selväksi.
Me sitten tehtiin namien etsimisleikkiä sekä treenattiin parille telineelle kiipeämistä ja luoksetuloja. Harrastettiin omaa kivaa.
Uroskoiran kanssa pitää vain näköjään kestää, että rähinöitä tulee. Sitäpaitsi niitä on näihin asti ollut niin vähän, että nyt on hyväkin, että Bonolle tulee niitä kokemuksia, että kaikkien koirien luokse ei pidä mennä kovin tungettelevaisesti. Se on niin kiinnostunut toisista koirista, että tämä tekee sille ihan hyvää. Se tuli mun luokse joka kerta ekasta kutsusta ja oikein vikkelästi!
Toissa päivänä puntit oli eripäin, kun Viiru oli mukana ja isommat urokset oli aika tungettelevia Viirua kohtaan. Bono ajoi ne pois Viirun kimpusta ihan määrätietoisesti ja tehokkaasti. Me luonnollisesti taas jouduttiin väistymään sivummalle, mutta ihan hyvä kokemus taas. Kiva nähdä, että Bono osaa toimia myös noin.
Taidetaan mennä samaan paikkaan tänäänkin, vaikka ollaankin vakkarikoirien mielestä ilmeisesti tunkeilijoita :)
Ai niin. Vihoviimeinen iltalenkki sujui eilen ikään kuin pimeys olisi toinen luonto. Toivottavasti aamuhämärä on kuitenkin hyvin epäilyttävää vielä jonkun aikaa.
lauantai 26. syyskuuta 2009
Kanan muisti
Ripustin uuden lampun kattoon pari päivää sitten ja ollaan nukuttu sen alla kaksi yötä. Saanen huomauttaa, että Bono ja Viiru olivat asennuspuuhissa tomerasti mukana.
Tämä aamuna, Bono havahtui, että mikäs peijakas tuolla roikkuu ja murisi ja puhisi sille makuuhuoneen ovelta ja kävi välillä maman vieressä hakemassa uskoa sekä lopulta uskaltautui huoneeseen sitä tuijottelemaan. Tuojttelua kesti tovin (ehkä n. 5 min), mutta nyt se uskaltautui makoilemaan.
Elämässä on kovasti joka päivä uutta ja mielenkiintoista, jos muisti on kovin lyhyt. Meidän kanta on siis, että muistihäiriötutkimus ja -lääkekehittely on keskeytettävä välittömästi!
Mulla on muuten nykyisin kovasti aamuisin luppoaikaa, kun sain Porvoon tuliaisina pönikän aloe veraa ja olen sitä pari viikoa 10 ml/vrk hörpittyäni kamalan energinen ja herään aikaisin. Bono puolestaan ei halua nousta ennen kuin päivä sarastaa, joten mulla on tänä aamunakin ollut puolitoista tuntia omaa aikaa.
Ajattelin kyllä alkaa antaa sitä pisaran silloin tällöin elikoillekin, mutta pitää vielä miettiä. Jos Bonosta tuleekin pimeän kestävä virkku, niin hyvästi aamujeni rauha.
Tämä aamuna, Bono havahtui, että mikäs peijakas tuolla roikkuu ja murisi ja puhisi sille makuuhuoneen ovelta ja kävi välillä maman vieressä hakemassa uskoa sekä lopulta uskaltautui huoneeseen sitä tuijottelemaan. Tuojttelua kesti tovin (ehkä n. 5 min), mutta nyt se uskaltautui makoilemaan.
Elämässä on kovasti joka päivä uutta ja mielenkiintoista, jos muisti on kovin lyhyt. Meidän kanta on siis, että muistihäiriötutkimus ja -lääkekehittely on keskeytettävä välittömästi!
Mulla on muuten nykyisin kovasti aamuisin luppoaikaa, kun sain Porvoon tuliaisina pönikän aloe veraa ja olen sitä pari viikoa 10 ml/vrk hörpittyäni kamalan energinen ja herään aikaisin. Bono puolestaan ei halua nousta ennen kuin päivä sarastaa, joten mulla on tänä aamunakin ollut puolitoista tuntia omaa aikaa.
Ajattelin kyllä alkaa antaa sitä pisaran silloin tällöin elikoillekin, mutta pitää vielä miettiä. Jos Bonosta tuleekin pimeän kestävä virkku, niin hyvästi aamujeni rauha.
torstai 24. syyskuuta 2009
Kuohkee
Bonolla on jo niin mukavasti karvaa, että mun tekee mieli harjata se joka päivä oikein kuohkeaksi. Se on sillee niin hieno! Samalla olen alkanut ruokkia sen parvekkeelle, jotta se tottuisi viihtymään siellä myös (HUI!) pimeällä. Jotenkinhan sen on pehkoineen saatava viilennystä, kun keskuslämmitysteknologia paahtaa komeimmillaan muutaman kuukauden päästä.
Se on jo niin komea - ja enimmäkseen myös niin rauhallinen, että on välillä tosi vaikea muistaa, että se on mentaalisesti vielä ihan keskenkasvuinen.
Jotkut kovat kouluttajat on sitä mieltä, että koirilla ei ole uhmaikää, se on vain pehmoilijoiden lässytystä ja johtuu koiran huonosta koulutuksesta.
Bono sen sijaan on taas pari päivää demonstroinut oikein minusta tyypillisiä teini-iän ilmiöitä. Toissailtana oli taas kuulopäivä ja se kuunteli ja pelkäsi kaikkea pää korkealla pyörien. Käveleminen oli sellaista, että ensin se veti nelivetona eteen, seuraavaksi jumitti takana eikä suostunut liikkumaan mihinkään suun taan.
Onneksi se oppi jotain seuraamisesta pienenä, koska ainut tapa noissa tilanteissa (jonka osaan) on ottaa se lyhyeen hihnaan ja jatkaa matkaa ritirinnan. Se saa läheisyydestä vähän turvaa ja uskaltaa edetä, kunhan kurkkii maman polven takaa.
Lenkin pelasti se, että istuskeltiin tovi rauhoittumassa ison pyökin alla. Lopulta se jo lopetti nojailun mun kainalossa ja heittäytyi pötköttelemään. Kun aloin muina miehinä leikkiä risulla, se intoutui leikkimään niin, että lopulta tehtiin muutama kelpo seuraamisharjoitus patukan avulla.
Aiemmin samalla lenkillä se vain vahtasi vauhkona ympärilleen, kun olin yrittänyt leikkiä sen kanssa.
Tänä aamuna oli taas palattu nenän käyttöön ja pampula oli niin voimissaan, että vikisi ja haukkui vanhemman uroksen perään.
Päivät on todella erilaisia. Tänään taas kiristetään vähän huomioimattomuuden ruuvia.
Mun huonosti koulutettu koirani <3
ps. Ihan järkyttävä pelimainos tulee tohon alle. Älkää missään nimessä sortuko mainonnan uhreiksi!!
Se on jo niin komea - ja enimmäkseen myös niin rauhallinen, että on välillä tosi vaikea muistaa, että se on mentaalisesti vielä ihan keskenkasvuinen.
Jotkut kovat kouluttajat on sitä mieltä, että koirilla ei ole uhmaikää, se on vain pehmoilijoiden lässytystä ja johtuu koiran huonosta koulutuksesta.
Bono sen sijaan on taas pari päivää demonstroinut oikein minusta tyypillisiä teini-iän ilmiöitä. Toissailtana oli taas kuulopäivä ja se kuunteli ja pelkäsi kaikkea pää korkealla pyörien. Käveleminen oli sellaista, että ensin se veti nelivetona eteen, seuraavaksi jumitti takana eikä suostunut liikkumaan mihinkään suun taan.
Onneksi se oppi jotain seuraamisesta pienenä, koska ainut tapa noissa tilanteissa (jonka osaan) on ottaa se lyhyeen hihnaan ja jatkaa matkaa ritirinnan. Se saa läheisyydestä vähän turvaa ja uskaltaa edetä, kunhan kurkkii maman polven takaa.
Lenkin pelasti se, että istuskeltiin tovi rauhoittumassa ison pyökin alla. Lopulta se jo lopetti nojailun mun kainalossa ja heittäytyi pötköttelemään. Kun aloin muina miehinä leikkiä risulla, se intoutui leikkimään niin, että lopulta tehtiin muutama kelpo seuraamisharjoitus patukan avulla.
Aiemmin samalla lenkillä se vain vahtasi vauhkona ympärilleen, kun olin yrittänyt leikkiä sen kanssa.
Tänä aamuna oli taas palattu nenän käyttöön ja pampula oli niin voimissaan, että vikisi ja haukkui vanhemman uroksen perään.
Päivät on todella erilaisia. Tänään taas kiristetään vähän huomioimattomuuden ruuvia.
Mun huonosti koulutettu koirani <3
ps. Ihan järkyttävä pelimainos tulee tohon alle. Älkää missään nimessä sortuko mainonnan uhreiksi!!
tiistai 22. syyskuuta 2009
Pimeetä
Olen tullut siihen tulokseen, että Bono on joko hämäräsokea tai sitten se pelkää pimeätä, sillä mama saa taas juoda rauhassa aamukahvit ennenkuin koiransa tahtoo lainkaan ulos. Mieluiten saisi näet olla jo ihan valoisaa. Iltalenkkien kanssa on vähän sama. Jos hämärtää, se pitää mieluiten nelivetoa ja tekee ovelia harhautuksia, että päästäisiin kiepahtamaan lyhintä reittiä kotia kohti.
Ja auta armias, jos kesäautojen pakoputket paukkuu, bussi tuhahtaa, urheilukentältä valmiinanne paikoillanne PAM! Silloin tulee ihan paniikki.
Vaikka en juuri nyt kouluta Bonoa mitenkään, töitä piisaa näiden arkimeinikien kanssa, kun hämärtää jo aamusta ja illasta.
Toivon totisesti, että tämä on edes pääosiltansa ohimenevää.
Jääkausion lieventynyt sellaiseksi perushuomioimattomuudeksi. Silloin huomioidaan, kun mama tahtoo. Rätkyttäminen vieraille koirille on helpottanut huomattavasti, luoksetulemiset kohentuneet ja talutinkävelykin on jo varsin mieluisaa. Mitä nyt hämärässä pitää vähän terästäytyä.
Talutinkävelyn helppoudessa on tosin saattanut käydä niinkin, että kun viime viikolla taluttelin toisessa kädessä Stellaa, joka TODELLAKIN vetää koko pienen kroppansa ja tahtonsa voimalla, totesin, että taidan Bonon kohdalla urputtaa ihan turhasta.
No, mun mielestä meillä kumminkin opetellaan sellaiset tavat, että talutin ei kiristy. Säästää emäntää hartiasäryiltä ja Bonsulia myös.
Ja auta armias, jos kesäautojen pakoputket paukkuu, bussi tuhahtaa, urheilukentältä valmiinanne paikoillanne PAM! Silloin tulee ihan paniikki.
Vaikka en juuri nyt kouluta Bonoa mitenkään, töitä piisaa näiden arkimeinikien kanssa, kun hämärtää jo aamusta ja illasta.
Toivon totisesti, että tämä on edes pääosiltansa ohimenevää.
Jääkausion lieventynyt sellaiseksi perushuomioimattomuudeksi. Silloin huomioidaan, kun mama tahtoo. Rätkyttäminen vieraille koirille on helpottanut huomattavasti, luoksetulemiset kohentuneet ja talutinkävelykin on jo varsin mieluisaa. Mitä nyt hämärässä pitää vähän terästäytyä.
Talutinkävelyn helppoudessa on tosin saattanut käydä niinkin, että kun viime viikolla taluttelin toisessa kädessä Stellaa, joka TODELLAKIN vetää koko pienen kroppansa ja tahtonsa voimalla, totesin, että taidan Bonon kohdalla urputtaa ihan turhasta.
No, mun mielestä meillä kumminkin opetellaan sellaiset tavat, että talutin ei kiristy. Säästää emäntää hartiasäryiltä ja Bonsulia myös.
sunnuntai 20. syyskuuta 2009
Bono töyhöttää
Bonsuli on nyt puolitoistavuotias ja syntymäpäivän kunniaksi on harjattu pehko kuohkeaksi. Alkaa olla taas karvaa ja kuohkeuttakin saa vähän kehrättyä, kun vain oikein vatkaa vastakarvaan.
Jos ottaa mummin käsilaukun omaan käteen, niin pääsee ehkä mukaan leffaan. (Tämä on perjantailta, silloin oli vielä rintakarvat takussa.)
Viirun hännänalunen on erittäin mielenkiintoinen asia.
Otin vielä vähän videonpätkää siitä, kun Bono intoutui harjaamisen päälle "riehumaan" diisselityylillään. Siihen kuuluu mittavia taidepausseja.
Ja kyllä se ulkona saa ihan vauhdinkin päälle, kun pääsee riimusta. Leikkimistä siis maman omin pikku klätösin tekemällä jättiläispatukalla on tuolla:
Jos ottaa mummin käsilaukun omaan käteen, niin pääsee ehkä mukaan leffaan. (Tämä on perjantailta, silloin oli vielä rintakarvat takussa.)
Viirun hännänalunen on erittäin mielenkiintoinen asia.Otin vielä vähän videonpätkää siitä, kun Bono intoutui harjaamisen päälle "riehumaan" diisselityylillään. Siihen kuuluu mittavia taidepausseja.
Ja kyllä se ulkona saa ihan vauhdinkin päälle, kun pääsee riimusta. Leikkimistä siis maman omin pikku klätösin tekemällä jättiläispatukalla on tuolla:
tiistai 15. syyskuuta 2009
Borgåbladet
Bono ja Stella ovat uudistaneet ystävyyttään siinä mitassa, että tänään vain maataan.
Juur ja juur jaksaa haukotella.
Porvoossa levytetään tälleen. Stella näyttää mallia.
No mä kumminkin viilennän vähän munaskuitakin.
Juur ja juur jaksaa haukotella.
Porvoossa levytetään tälleen. Stella näyttää mallia.
No mä kumminkin viilennän vähän munaskuitakin.maanantai 14. syyskuuta 2009
Kontakteja
Me ollaan Porvoossa, mutta eilen oltiin Paattisissa sukuloimassa. Meillä oli kiva päivä, vaikka Bono ei nyt varsinaisesti esiintynyt kovin edukseen. Niin paljon oli kyllä ohjelmaa, että se piti mielenkiinnon toiminnassa. Luppoajalla haukuttiin sukulaiset kutakuinkin pystyyn.
Eipä silti, mulle jäi vähän sellainen kuva, että colliet oli eilen vähän värikkäämpää ja temperamenttisempia kuin mihin tavallisesti törmää collietapahtumisssa. Sheltit, joita taas olen pitänyt ehkä vähän terävämpinä kuin collieita, olivat puolestaan eilen tasaisempia tyyppejä. Pitää ehkä päivittää mielikuvia!
Carmen, Bonsulin isoäiti. Takana kuikuilee Wilson.
Me harjoiteltiin tottelevaisuutta ja näyttelyesiintymistä ja saatiin hyviä vinkkejä molempiin. Esim. seuraamisessa meille vois sopia sellainen, että harjoitellaan lentäviä lähtöjä sen sijasta että aina aloitetaan peruasennosta.
Me saatiin myös hyviä vinkkejä trimmaamiseen, tosin Bonoa ei kyllä uskalla pöydälle nostaa - ainkaan vielä. Me myös kisattiin temppuradalla ja jos nyt Bono ei putkeen sujahtanutkaan niin hypyt sujui mallikkaasti.
Kuvia olin näköjään ottanut enimmäkseen tokosessiosta. Komeita collieita ja kontakteja seuraavaksi siis.
Romppu-velikin osaa komeasti!
Houkuttimena oli possun sydäntä ja meinasin saada slaagin, kun viiltelin sitä nimenomaista lihasta pannulle, ja huomasin, että se todellakin on SYDÄN!
Sydämeeni joulun teet....
Eipä silti, mulle jäi vähän sellainen kuva, että colliet oli eilen vähän värikkäämpää ja temperamenttisempia kuin mihin tavallisesti törmää collietapahtumisssa. Sheltit, joita taas olen pitänyt ehkä vähän terävämpinä kuin collieita, olivat puolestaan eilen tasaisempia tyyppejä. Pitää ehkä päivittää mielikuvia!
Carmen, Bonsulin isoäiti. Takana kuikuilee Wilson.Me harjoiteltiin tottelevaisuutta ja näyttelyesiintymistä ja saatiin hyviä vinkkejä molempiin. Esim. seuraamisessa meille vois sopia sellainen, että harjoitellaan lentäviä lähtöjä sen sijasta että aina aloitetaan peruasennosta.
Me saatiin myös hyviä vinkkejä trimmaamiseen, tosin Bonoa ei kyllä uskalla pöydälle nostaa - ainkaan vielä. Me myös kisattiin temppuradalla ja jos nyt Bono ei putkeen sujahtanutkaan niin hypyt sujui mallikkaasti.
Kuvia olin näköjään ottanut enimmäkseen tokosessiosta. Komeita collieita ja kontakteja seuraavaksi siis.
Romppu-velikin osaa komeasti!Houkuttimena oli possun sydäntä ja meinasin saada slaagin, kun viiltelin sitä nimenomaista lihasta pannulle, ja huomasin, että se todellakin on SYDÄN!
Sydämeeni joulun teet....
lauantai 12. syyskuuta 2009
Tuloksia
Jääkausi on tosi tehokas. Montakohan päivää tässä nyt on mennyt, kun koiria ei ole noteerattu juuri mitenkään ja vaikutukset on hämmästyttäviä:
Mä en ole pitänyt ihan 100 %:sta jääkautta, sillä ajattelin vähän siltä kantilta, mikä olis reilua koiran kannalta, kun ei sitä häiriökäyttäytymistä nyt erityisen mahdottomasti ole ja se osaa kehotuksesta monta asiaa jo. Esim. jos se haistelee jotain intensiivisesti, sanon sille kyllä mennään, ennen kuin nyppäsen. Samasta syystä kerron sille ulos, pyyhitään tassut, harjataan, pestään hampaat jne. Mutta tämä on kuta kuinkin kaikki, mitä puhun sille.
Siinä on sellainenkin mielenkiintoinen juttu, että kun itse pitään suunsa kiinni eikä luota sanan voimaan, tulee herkistyneeksi sille, kuinka me viestitään eleillä. Esim. ulkona kävellessä se on aika hienovaraista, kuinka koira mua tulkitsee. En osaa vielä kuvata mitään, mutta olen selvästi koittanut liikehtiä vähemmän, arvattavammin ja määrätietoisemmin.
Äsken harjattiin oikein kampausnesteen kanssa, koska huomenna lähdetään sukuloimaan ja pitää olla siisti! Vähän säälittävää, että näistä harvoista yhteisistä hetkistä näyttää nyt tulevan todella arvokkaista ja ipana oli ihan onskuna, että sai multa huomiota harjaamisen verran!
Mulle tämä huomioimattomuus sopii erityisen hyvin, koska en halua kasvattaa koiraa huutamalla eikä pakotteet oikein sovi mulle, joten olen tästä keinosta kovin mielissäni. Toinen juttu on se, että Bono on ilmeisesti liian älykäs koira mulle, koska se keksii kaikki koulutuskikat ja lopettaa tottelemisen sillä sekunnilla, kun ei ole herkkuja taskussa. Oppiminen ei siis millään muotoa yleisty. Ilmeisesti myös Bonon pomotus on ollut niin hienovaraista, etten ole sitä sellaiseksi tajunnut. Ainakin siitä niin päättelisin, että kummalliset sen aiemmin harrastamat asiat on loppuneet kuin seinään.
Bonolle tyyli taas sopii, koska huomioimattomuus iskee sen dominanssiin ilman, että sen pehmeänä koirana tarvii säikkyä mun käyttäytymistä. Koska sillä on vahva laumavietti tämä tepsii sitäkin kautta. Huomioiminen palkkiona toimii hyvin, silloin kun se tekee hienosti.
Viirulla on Bonoa enemmän pomotukseen taipumusta ja sillä toimii ihan samalla tavalla.
Saapa nähdä mitä huomenna tapahtuu, kun lähdetään Katjan ja Marin sekä koirien kanssa Snowpaw'n kennelpäivää viettämään! Siellä on takuulla aivan superriemukasta. Toivottavasti tavataan Bonon isä ja isovanhemmat. Taitaa olla tätä luonnetta aika paljon peräisin siltä suunnalta ja olis hieno vähän tarkkailla niitä koiria ja keskustella niistä.
Kameran akku on ladattu. Nyt toivotaan, että vekotin päätyy matkaan mukaan. Aamut on niin petollisia, kun puolivaloilla ei ole skarppaaminen kovin vahvaa.
- toisten koirien haukkuminen on tosi ponnetonta ja usein ohitukset menee vain kaulaa kurkottamalla
- kukaan ei enää tunge peppua mun syliin ja peitä ruhollaan tv-ruutua silloin, kun Clarence Streetin lääkäriasemalla itkettää kaikista eniten
- sukkien varastelu on loppunut
- naapurin Timonen saa nykyään lähteä töihin ja ajella hissillä ilman että kukaan pöhisee asiasta yhtään
- ulos lähtiessä Bono tulee oma-alotteisesti sivulle, jotta saadaan panta kaulaan
- sisään tultaessa se istuu oma-alotteisesti, että otetaan panta pois
- tänään ei ole tarvinnut nyppästä kertaakaan vetämisen takia, vaikka jotain hekumallista on näköpiirissä ilmeisesti kuitenkin vilahdellut
- olen päässyt keskustelemaan kadulla vieraan ihmisen kanssa ilman, että polven tienoilta kukaan haukkui tätä lyttyyn
Mä en ole pitänyt ihan 100 %:sta jääkautta, sillä ajattelin vähän siltä kantilta, mikä olis reilua koiran kannalta, kun ei sitä häiriökäyttäytymistä nyt erityisen mahdottomasti ole ja se osaa kehotuksesta monta asiaa jo. Esim. jos se haistelee jotain intensiivisesti, sanon sille kyllä mennään, ennen kuin nyppäsen. Samasta syystä kerron sille ulos, pyyhitään tassut, harjataan, pestään hampaat jne. Mutta tämä on kuta kuinkin kaikki, mitä puhun sille.
Siinä on sellainenkin mielenkiintoinen juttu, että kun itse pitään suunsa kiinni eikä luota sanan voimaan, tulee herkistyneeksi sille, kuinka me viestitään eleillä. Esim. ulkona kävellessä se on aika hienovaraista, kuinka koira mua tulkitsee. En osaa vielä kuvata mitään, mutta olen selvästi koittanut liikehtiä vähemmän, arvattavammin ja määrätietoisemmin.
Äsken harjattiin oikein kampausnesteen kanssa, koska huomenna lähdetään sukuloimaan ja pitää olla siisti! Vähän säälittävää, että näistä harvoista yhteisistä hetkistä näyttää nyt tulevan todella arvokkaista ja ipana oli ihan onskuna, että sai multa huomiota harjaamisen verran!
Mulle tämä huomioimattomuus sopii erityisen hyvin, koska en halua kasvattaa koiraa huutamalla eikä pakotteet oikein sovi mulle, joten olen tästä keinosta kovin mielissäni. Toinen juttu on se, että Bono on ilmeisesti liian älykäs koira mulle, koska se keksii kaikki koulutuskikat ja lopettaa tottelemisen sillä sekunnilla, kun ei ole herkkuja taskussa. Oppiminen ei siis millään muotoa yleisty. Ilmeisesti myös Bonon pomotus on ollut niin hienovaraista, etten ole sitä sellaiseksi tajunnut. Ainakin siitä niin päättelisin, että kummalliset sen aiemmin harrastamat asiat on loppuneet kuin seinään.
Bonolle tyyli taas sopii, koska huomioimattomuus iskee sen dominanssiin ilman, että sen pehmeänä koirana tarvii säikkyä mun käyttäytymistä. Koska sillä on vahva laumavietti tämä tepsii sitäkin kautta. Huomioiminen palkkiona toimii hyvin, silloin kun se tekee hienosti.
Viirulla on Bonoa enemmän pomotukseen taipumusta ja sillä toimii ihan samalla tavalla.
Saapa nähdä mitä huomenna tapahtuu, kun lähdetään Katjan ja Marin sekä koirien kanssa Snowpaw'n kennelpäivää viettämään! Siellä on takuulla aivan superriemukasta. Toivottavasti tavataan Bonon isä ja isovanhemmat. Taitaa olla tätä luonnetta aika paljon peräisin siltä suunnalta ja olis hieno vähän tarkkailla niitä koiria ja keskustella niistä.
Kameran akku on ladattu. Nyt toivotaan, että vekotin päätyy matkaan mukaan. Aamut on niin petollisia, kun puolivaloilla ei ole skarppaaminen kovin vahvaa.
keskiviikko 9. syyskuuta 2009
Jääkausi
Vedin eilissä iltana herneet nenään, kun ulkoilutin molempia koiria yhtä aikaa eikä oltu päästy kuin kulman ympäri niin jo kaksi kertaa olemmat oli haukkuneet toisia koiria. Töytyytin ne suoraa tietä kotiin, sulkeuduin oven taakse ja aloitin jääkauden. Totesin että teutori ja paskiainen are back ja molemmat on pilalle lellittyjä parasiitteja ja öykkäreitä.
Bono on taantunut taas, koska jollain nartulla on lähitienoolla juoksu. Ihan mahdottomalta tuntuu, että vielä viimeksi kun käytiin Helsingissä muutama päivä sitten, Bono istui yhden päivän kuluessa oma-alotteisesti perusasentoon 5 kertaa ja otti kontaktin, koska näki jotain mitä halusi (4 kertaa se oli koira, kerran Rajasaaren koirapuisto). Ihan kuin eri koira.
Ilmanko suomalaiset syö mielummin lääkkeitä masennukseen ja ahdistukseen kuin harrastaa käytöstapoja ja niiden kasvatusta, kun se on näin hirveetä takkuamista.*
Olen aika tosikko koiran pitäjä, kun vertaa siihen, miten melkein kaikki mun tuntemat muut ihmiset koiriansa pitää, mutta en kerta kaikkiaan jaksa sitä, että koira kuvittelee, että elämä pyörii sen mukaan, mitä sen päähän sattuu juolahtamaan. Näkeehän sen reuhuavasta koirasta, ettei sillä ole hyvä olla itselläkään.
Jääkausi on menetelmä, jossa varmaan enemmänkin omistaja opettelee oikeata koiran huomioimisen tasoa ja oppii pois lällyttelystä ja lässyttämisestä. Lisää menetelmästä tuolla: Jääkausi
Nyt kun olen eilisillasta pidättäytynyt edes katsomasta koiria huomaan, että ne alkaa itse pitää kontaktia. Vouhottaminen on melko vähäistä.
---
*Puuskahduksen logiikka mene niin, että koska masennus ja ahdistus monesti johtuu vaikeuksista ihmissuhteissa, niitä luulisi voivan merkittävästi edesauttaa, jos haluaa harrastaa hyviä käytöstapoja ja opettelee sanomaan esimerkiksi kohteliaasti, että nyt ei käy.
Bono on taantunut taas, koska jollain nartulla on lähitienoolla juoksu. Ihan mahdottomalta tuntuu, että vielä viimeksi kun käytiin Helsingissä muutama päivä sitten, Bono istui yhden päivän kuluessa oma-alotteisesti perusasentoon 5 kertaa ja otti kontaktin, koska näki jotain mitä halusi (4 kertaa se oli koira, kerran Rajasaaren koirapuisto). Ihan kuin eri koira.
Ilmanko suomalaiset syö mielummin lääkkeitä masennukseen ja ahdistukseen kuin harrastaa käytöstapoja ja niiden kasvatusta, kun se on näin hirveetä takkuamista.*
Olen aika tosikko koiran pitäjä, kun vertaa siihen, miten melkein kaikki mun tuntemat muut ihmiset koiriansa pitää, mutta en kerta kaikkiaan jaksa sitä, että koira kuvittelee, että elämä pyörii sen mukaan, mitä sen päähän sattuu juolahtamaan. Näkeehän sen reuhuavasta koirasta, ettei sillä ole hyvä olla itselläkään.
Jääkausi on menetelmä, jossa varmaan enemmänkin omistaja opettelee oikeata koiran huomioimisen tasoa ja oppii pois lällyttelystä ja lässyttämisestä. Lisää menetelmästä tuolla: Jääkausi
Nyt kun olen eilisillasta pidättäytynyt edes katsomasta koiria huomaan, että ne alkaa itse pitää kontaktia. Vouhottaminen on melko vähäistä.
---
*Puuskahduksen logiikka mene niin, että koska masennus ja ahdistus monesti johtuu vaikeuksista ihmissuhteissa, niitä luulisi voivan merkittävästi edesauttaa, jos haluaa harrastaa hyviä käytöstapoja ja opettelee sanomaan esimerkiksi kohteliaasti, että nyt ei käy.
maanantai 7. syyskuuta 2009
Kiinalaiset tavat
Bonolla ja Viirulla on tänään luupäivä ja eväänä oli porsaan selkärangan pätkiä. Bono aina niin huomaavaisena ja kiitollisena tuli eväitä puolitoista tuntia järsittyään poskikarvat veressä mun luo ja työnsi nenän naamaan, tuijotti silmiin ja röyhtäisi.
Mä luulen, että se tarkoittaa kiitos. Sillä on tapana kiittää ruuasta juuri näin. Toinen vaihtoehto on pyyhkiä naama maman housuihin ja istahtaa sitten hetkeksi kainaloon. Ei se mitään, meillä ei ole sisustustekstiileissä valkoista, ei sen puoleen kotivaatetuksessakaan suosita muodin viimeisiä oikkuja taikka chanelia, muista syksyn hehkuvista uutuuksista puhumattakaan.
Dementiaan sen sijaan ollaan alettu varautua seuraavin tavoin. Pätkästä pitää sen verran selittää, että avainnippu on Bonolle vaikea suuhun otettava, koska siinä ei ole kunnollista perää, mutta siinä on painava autonavain. Kriteerinä on ollut, että jos jotain pyydetään tuomaan, se pitäisi antaa kiitos-sanasta käteen ja Bono tietää sen.
Mitäs muuta? Mama ei osaa pitää suutansa kiinni, mutta Bono pärjäilee siihen nähden ihan hyvin. Viksu koira. Ollaan harjoiteltu tätä kaksi kertaa aiemmin.
Avaimet on siis "pudonneet" maman taskusta keittiön tuolille. Bono löytää ne, mutta ne putoaa pöydän alle, mikä aiheuttaa pienen manööverin.
Mä luulen, että se tarkoittaa kiitos. Sillä on tapana kiittää ruuasta juuri näin. Toinen vaihtoehto on pyyhkiä naama maman housuihin ja istahtaa sitten hetkeksi kainaloon. Ei se mitään, meillä ei ole sisustustekstiileissä valkoista, ei sen puoleen kotivaatetuksessakaan suosita muodin viimeisiä oikkuja taikka chanelia, muista syksyn hehkuvista uutuuksista puhumattakaan.
Dementiaan sen sijaan ollaan alettu varautua seuraavin tavoin. Pätkästä pitää sen verran selittää, että avainnippu on Bonolle vaikea suuhun otettava, koska siinä ei ole kunnollista perää, mutta siinä on painava autonavain. Kriteerinä on ollut, että jos jotain pyydetään tuomaan, se pitäisi antaa kiitos-sanasta käteen ja Bono tietää sen.
Mitäs muuta? Mama ei osaa pitää suutansa kiinni, mutta Bono pärjäilee siihen nähden ihan hyvin. Viksu koira. Ollaan harjoiteltu tätä kaksi kertaa aiemmin.
Avaimet on siis "pudonneet" maman taskusta keittiön tuolille. Bono löytää ne, mutta ne putoaa pöydän alle, mikä aiheuttaa pienen manööverin.
sunnuntai 6. syyskuuta 2009
Mitä, mitä?
Oltiin perjantaina taas Kristan luona kylässä, kun mamalla oli neuvottelu Kristan naapurissa. Bono pääsi tapaamisen ajaksi taas yksin kylään ja mikä iloinen yllätys, kun astuin toimistosta kadulle: toisella puolella Topeliuksenkatua, puiston reunassa törötti Bono, Krista ja Jaana!
Aikuisten asiat haihtui heti pois mielestä! Täydellinen ajoitus.
Koirilla oli hirveän kivaa, luonnollisesti. Illalla käytiin vielä täysikuun valossa Rajasaaressa koko konkkaronkka ja eilisen Bono sitten nukkuikin niin, että mama sai tikutettua sukan uudesta Novitan puro-langasta. Tänään ei tarvi mennä kasvimaallekaan, kun sataa ja maa on liejua, Facebook, blogi ja asialliset asiatkin on kohta hoidettu, joten tänään valmistuu ehkä toinenkin sukka.
Eilen oli ihan mahtava iltarusko ja senhän pitäisi ennakoida, että seuraavana päivänä paistaa aurinko. Ja nyt sataakin ihan kamalasti. Maailma on TODELLA sekaisin.
Aikuisten asiat haihtui heti pois mielestä! Täydellinen ajoitus.
Koirilla oli hirveän kivaa, luonnollisesti. Illalla käytiin vielä täysikuun valossa Rajasaaressa koko konkkaronkka ja eilisen Bono sitten nukkuikin niin, että mama sai tikutettua sukan uudesta Novitan puro-langasta. Tänään ei tarvi mennä kasvimaallekaan, kun sataa ja maa on liejua, Facebook, blogi ja asialliset asiatkin on kohta hoidettu, joten tänään valmistuu ehkä toinenkin sukka.
Eilen oli ihan mahtava iltarusko ja senhän pitäisi ennakoida, että seuraavana päivänä paistaa aurinko. Ja nyt sataakin ihan kamalasti. Maailma on TODELLA sekaisin.
torstai 3. syyskuuta 2009
Kaulapaini
Tässä on kuvaa siitä, kun Daavid ja Goljatti painii. Kaulapaini ei onnistu samasta tasosta, mutta jos Daavid kiipeää sohvalle ja Goljatti pysyy lattialla, voi ainakin yrittää. Niillä tuntuu olevan mukavaa, vaikka epäsuhta on aika merkittävä.
Tuossa linkki siihen:
Kaulapaini
Nämä mun videot on varmaan juutuubin pöljimpiä.
Tuossa linkki siihen:
Kaulapaini
Nämä mun videot on varmaan juutuubin pöljimpiä.
keskiviikko 2. syyskuuta 2009
Parvekkeella
Bonsuli on ottanut tavaksi pötkötellä parvekkeella aamulenkin jälkeen ja viilentää oloa siellä. Tässä hetki tältä aamulta.
Just a moment.... Mä vähän unelmoin eteerisenä.
tiistai 1. syyskuuta 2009
Virikkeitä
Meidän elämä on asettunut niin vakiouomiin, että tuntuu ettei ole melkein mitään raportoitavaa.
Pampula on kamalan sävyisä ja kiltti. Me lenkkeillään pitkiä lenkkejä ja opetellaan yhteispeliä. Lenkeistä on tullut tosi hauskoja, kun annan Bonon usein viedä, mihin se itse haluaa mennä. Olen kuvitellut esimerkiksi, että on jotenkin kivempaa kulkea nurmikoiden laitoja kuin tietyömaiden sepelipintoja, mutta Bono ei ole joka aamu ja ilta ollenkaan samaa meltä. Se on aika kiinnostunut kaikesta, mitä meidän elinpiiriin kuuluu. Huyndain tietyökoneetkin on varsin kiehtovia.
Kotosalla me ollaan harjoiteltu avainten etsimistä ja sellaista perusjuttua, kuin EI-sanan harjoittelua.
Bono ei ole vielä osannut ei-sanaa, kun ei se oikeastaan juuri koskaan ole tehnyt mitään sellaista, mikä a) harmittaisi mua suuresti ja b) johon ei olisi muita konsteja.
Ei se osaa silti paljon mitään, mutta pointti onkin siinä, että mua ei kamalasti harmita vaikka se tallookin salatteja kasvimaalla tai jotain muuta, mitä en ole osannut opettaa. Ja ainahan sen voi laittaa kiinni, jos homma äityy mahdottomaksi.
No, nyt me kumminkin ihan virike-mielessä ollaan opeteltu sitä, että herkku on kädellä tai lattialla ja sitä ei saa ottaa ennen kuin luvan kanssa, kun Bono on käynyt maahan ja ottaa katsekontaktin. Viirulle vaatimus on istuminen ja katsekontakti.
Sit ne on saaneet herkkuja erilaisten esineiden merkkaamisesta ja nyt viimeksi ollaan alettu reenata avainnippujen etsimistä.
Huomaan kyllä, että en jaksa itse enää kovin innostua kouluttamisesta, kun virtapiikit on laantuneet. Sitäpaitsi kun Bonolla on Viiru kaverina ja ne on oppineet leikkimään, mun ei tarvi niin huolehtiakaan sen viihtymisestä ja mentaaliterveydestä kuten aiemmin, kun oltiin vain kaksin. Saa nähdä ilmaantuuko koulutusinto vielä joskus jostain.
Tänään on eka päivä moneen aikaan kun tunnen olevani terve. Mulla tuli tuossa kaiken yskimisen lisäksi vielä selkäkin kipeäksi, ja pää, mutta nyt on ihan terve ja virkku fiilis. Jospa tässä sit jaksais aktivoitua muutenkin pikku hiljaa tekemään muuta kuin ihan pakkolliset työ- ja koiranhuoltotoimenpiteet.
Pampula on kamalan sävyisä ja kiltti. Me lenkkeillään pitkiä lenkkejä ja opetellaan yhteispeliä. Lenkeistä on tullut tosi hauskoja, kun annan Bonon usein viedä, mihin se itse haluaa mennä. Olen kuvitellut esimerkiksi, että on jotenkin kivempaa kulkea nurmikoiden laitoja kuin tietyömaiden sepelipintoja, mutta Bono ei ole joka aamu ja ilta ollenkaan samaa meltä. Se on aika kiinnostunut kaikesta, mitä meidän elinpiiriin kuuluu. Huyndain tietyökoneetkin on varsin kiehtovia.
Kotosalla me ollaan harjoiteltu avainten etsimistä ja sellaista perusjuttua, kuin EI-sanan harjoittelua.
Bono ei ole vielä osannut ei-sanaa, kun ei se oikeastaan juuri koskaan ole tehnyt mitään sellaista, mikä a) harmittaisi mua suuresti ja b) johon ei olisi muita konsteja.
Ei se osaa silti paljon mitään, mutta pointti onkin siinä, että mua ei kamalasti harmita vaikka se tallookin salatteja kasvimaalla tai jotain muuta, mitä en ole osannut opettaa. Ja ainahan sen voi laittaa kiinni, jos homma äityy mahdottomaksi.
No, nyt me kumminkin ihan virike-mielessä ollaan opeteltu sitä, että herkku on kädellä tai lattialla ja sitä ei saa ottaa ennen kuin luvan kanssa, kun Bono on käynyt maahan ja ottaa katsekontaktin. Viirulle vaatimus on istuminen ja katsekontakti.
Sit ne on saaneet herkkuja erilaisten esineiden merkkaamisesta ja nyt viimeksi ollaan alettu reenata avainnippujen etsimistä.
Huomaan kyllä, että en jaksa itse enää kovin innostua kouluttamisesta, kun virtapiikit on laantuneet. Sitäpaitsi kun Bonolla on Viiru kaverina ja ne on oppineet leikkimään, mun ei tarvi niin huolehtiakaan sen viihtymisestä ja mentaaliterveydestä kuten aiemmin, kun oltiin vain kaksin. Saa nähdä ilmaantuuko koulutusinto vielä joskus jostain.
Tänään on eka päivä moneen aikaan kun tunnen olevani terve. Mulla tuli tuossa kaiken yskimisen lisäksi vielä selkäkin kipeäksi, ja pää, mutta nyt on ihan terve ja virkku fiilis. Jospa tässä sit jaksais aktivoitua muutenkin pikku hiljaa tekemään muuta kuin ihan pakkolliset työ- ja koiranhuoltotoimenpiteet.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
