Tottista

Meillä oli tänään BH-kurssi ja sain taas hyviä vinkkejä, kuinka edistyä sillä saralla.

Meillähän on tämä emännän kokemattomuus sellainen ongelma, etten ole saanut sille viime aikoina juurikaan hyviä treenejä, koska en saa sitä kunnolla työskentelemään. Touhu on aran ja ponnettoman näköistä hapuilua, jossa emäntä kyllä pitää kontaktia, mutta koiraa se ei jaksa kiinnostaa.

Sitten on tämä toinen asia, että Bo noei totisesti ole välinpitämätön ympäristöään kohtaan, kuten käyttäytymiskokeessa kuulema pitäisi.

No, sain seallaista oppia seuraamisen ja perusasennon tiimoilta, että kerta kaikkiaan vain aina kun se pälyilee tai pudottaa kontaktin, pitää teettää sillä jotain. Käännös tai istuttaminen toimii hyvin. Niin kauan hinkataan tätä, kunnes koira on hanskassa.

Rauhattomuuteen puolestaan näyttää aika kivasti tepsivän makuuttamisharjoitukset. Se varmaan kestää jo jonkun 5 minuuttia maata paikallaan ja jos vain itse on lähistöllä ja tiputtelee palkkaa aina välillä etujalkojen väliin, se pysyy siinä aika hyvin, kunhan tensin ottuu ajatukseen.

Makuuttamisharjoituksen jälkeen sitä on tosi mukava talutella, se pysyy hyvin kontrollissa.

Hmmm. Nyt vaan pitää aktivoitua ja tehdä näitä treenejä useammin ja paremmin. Joka kerta se kumminkin menee piirun verran oikeaan suuntaan.

Jämäkkyyttä, voimaa ja reippautta me kaivataan. Sitähän tänne on tultu hakemaankin!

Paimennuskuvia

Ihania pamennuskuvia eilisestä on paljon Jorman sivuilla. Eli tuolla > Uutiset > napsauta 28.6 päivätyn uutisen kohdalta kuvagalleria -linkkiä. Bonsulikin on monessa kuvassa!

Olen vieläkin eilisestä ihan fiiliksissä. Paimentaminen oli niin erilaista kuin pk-jutut. Sen mitä nyt ymmärsin yhdestä kerrasta (mikä tuskin on kovin paljon) sain käsityksen, että paimentamisessa ohjaaminen on tosi hienovaraista. Vaikka se vaatii suurta tottelevaisuutta, siinä koira ei ole tavallaan käskyn alla. Sen pitää itsekin osata, ja molempien koirakosta pitää osata koko ajan lukea lampaita. Kaikki, mitä tehdään riippuu siitä kuinka lampaat reagoi. Ja nehän reagoi.

Mitenhän sitä fiilistä saisi jäljestämiseen? Sillä kai, että niitä kepukoita on aivan ylivertaisen mahtavaa löytää.

Tämä kokemus ratkaisi myös sen, että satsaan jälkihommissa keppimotivaatioon, en peltojälkimäiseen tottelevaisuuteen tekemisen ilon kustannuksella (meillä siis jäljestetään nenä aika ylhäällä, mikä on very bad thing indeed). Pisteet kisoissa kumminkin tulee siitä, että kepukat on löydetty.

Hyvä paimen

Me oltiin tänään paimenessa ja kyllä oli kiva päivä! Kivointa harrastustekemistä, mitä mä toistaiseksi olen koiran kanssa kokeillut. Hieno fiilis, kun koira tekee sitä, mitä sen on tarkoituskin tehdä.

Mun odotukset täyttyi ja jopa ylittyi. Olin kovasti toivonut, että Bonsulissa olisi ainesta paimenkoiraksi.

Tässä vielä reenataan oman vuoron odottamista.

Häkki toimi tosi hyvin. Bono, jolla on taipumusta kärsimättömään vinkumiseen, pysyi häkissä ihan hipihiljaa, ja viileänäkin. Se jopa pötkötteli siellä ihan relana. Sainkin sen iltapäivällä varjoon, joten vaikka mittari Turun tiellä kertoi, että ilman lämpötila oli 29 ja tien lämpötila 49, me pärjättiin ihan hyvin.

Karkasihan se kerran, mutta mehän ollaan sitä jo harjoiteltu, joten osattiin ottaa lungisti. Vähän sulkeisia se siitä palkaksi sai ja loppupäivä menikin ihan priimasti.

Bono itse asiassa karkaamista lukuunottamatta käyttäytyi juuri niin hyvin kuin colliet ruukaa tapahtumissa käyttäytyä. Ei mitään ihmeempää häiriköintiä. Sen sai istumaan tai makaamaan odottelutilanteissa ja se pysyi hyvin paikallaan.

Olin siitä ihan tosi ylpeä. Ajatella. Vuosi me ollaan pakerrettu ja tuoksia alkaa pikku hiljaa näkyä.

Bonsulin tyylinäyte! Innokkuutta löytyy.

Oona, Bonon sisko, on ihan kuuluisa, koska se on vissiin ainut collie Suomessa, joka on läpäissyt epävirallisen paimennustaipumuskokeen. Tai näin mä ainakin tulkitsin, koska Bono esiteltiin "epävirallisen veljenä". Kimmo (ope) tunsi Oonan ja sen suorituksen ja oli sitä mieltä, että Bonon taipumus on taipparin kriteereillä vähintäinkin yhtä vahvaa.

Bono oli ihan heti jyvällä, että "ai tää on tätä". Soitin lounaalla heti tohkeissani Marille, ja hän arveli että perimä tulee sieltä isoisän sukulaisilta, Merlinin ja amerikan suuntaan täällä siis sormella osoitellaan. Ja saattaa sitä taipumusta tulla vissiin sieltä äidin puolen mummun Unkarin sukulaisiltakin. Jorma arveli.

Lampaat itse on aika vitsikkäitä. Välillä tuntui, että ne teki just sen mitä niiltä odotettiinkin. Sitten ne sanoi "bä-ä-ä-äää!"

Meillä oli neljä sessiota. Ensin liinassa katsottiin vain mitä se tekee, kun näkee lampaita. Kuva on ekasta sessiosta Bono meni aika suorasukaisesti kohti lampaita, vaikka tarkoitus on ohjata niitä kaarella katraan takana kiertäen.

Tokan session aikana oli tarkoitus, että jälleen koira on liinassa ja nyt aletaan karsia sitä päin meno- ja lauman ympärikiertämistaipumusta, tavoitteena siis että se liikkuu katraan takana ja liikkuu puolikaarella.

Bonohan irtosi liinasta, joten se sai esiintyä edukseen ihan vapaana. Siinä sen paimennustaipumus todella tuli vahvana esiin, koska sille piti aika paljonkin laittaa paimensauvan kanssa painetta, ja kerran läpsähti jopa nenuun, mutta se ei ollut moksiskaan. Se oli niin keskittynyt vain lampiaisiin. Ekalla sessiolla se sentään muisti tulla mua moikkaamaan välillä!

Joo, se sauva ei kai olekkaan kävelykeppi ta susien hutkimista varten, vaan paimenkoiran ohjaamista varten. Luulisin.

Katras porttien läpi, kas näin.

Iltapäivällä otettiin rauhallisemmin ja ajettiin lampaita porttien läpi. Tarkoituksena oli pitää koira ihan rauhallisena aitauksessa ja ohjata lampaita liikkumaan haluttuun suuntaan. Katse oli oltava itsellä koko ajan lampaissa, koska niiden liike kertoi, minne meidän pitää liikkua.

Se on kovin hienovaraista hommaa, ja olin yllättynyt, kuinka pitkältä niitä paimennetaan. Meidän ja lampaiden välissä oli niittyä 15-20 metriä. Ja silti ne reagoi joka liikkeeseen.

Ekan session tein tosi lyhyellä liinalla, mutta toiseen harjoitukseen uskalsin jo jossain vaiheessa pidentää liinaa. Se menikin tosi hyvin. Kolme kertaa peräkkäin saatiin lampaat kulkemaan portin kautta ja sitten yhden epäonnisen yrityksen jälkeen vietiin ne varjopaikalle lepäämään ja lopetettiin siihen.

Se oli ihan älyttömän kivaa. Leppoisaa ja mukavaa puuhaa.
Tiukan paikan tullen meitä avusti naapurimaasta kotoutunut paimenherra Swedu.

Tässä Swedun puuhista koko totuus.

No ku

Meillä on taas oikein leppoisa vaihe murrosiässä tai uhmaiässä tai mitä tämä nyt sitten onkaan.

Harjoiteltiin aamulla häkkiin menemistä niin, että Bono pötkötteli siellä vetskarit kiinni ja sitten niin, että se meni sinne oma-alotteisesti ja sai aina välillä HK:n punaista, kun loikoili siellä.

Siellä se könötti luoden meihin lempeitä katseitaan ja jopa vähön sen oloisena, ettei makkara ollut kaiken päämäärä.

Kysäisin ääneen, että "kuinka se voi olla niin suloinen?"

Reetta tiesi: " No ku se on Bono."

No niin tietenkin.

Ruuat ja karvat

Ollaan taas kerran yritetty päästä siihen, että koirat söisivät vain kerran päivässä ja helteetkö auttaa -ken tietää - mutta nyt näyttäisi onnistuvan. Viikon verran jo molemmat on syöneet vain kerran päivässä, iltapuolella. Jaksavat hyvin pitkän päivän ilman aamuruokaa.

Tämän kertaisen inspiraation antoi se, että paskomisesta ei menannut tulla loppua, kun varsinkin luiden jätökset tuppasivat tulemaan lukemattomina pieninä kikkareina pitkin päivää, vaikka miten paljon holvataan öljyjen kanssa.

Nyt on ollut sellainen meininki, että syövät mahat pullolleen kerran päivässä ja alkupaloiksi saavat vähän öljyssä marinoitua raejuustoa tai piimää lisäravinteilla ja kasvismössöllä ryyditettynä, varsinkin jos kakat meinaa olla kovia. Joka toinen päivä on sitten lihakasvisape tai niitä muita barffaukseen kuuluvia ateriakokonaisuuksia.

Kun ruoka-aika on illalla, kouluttaminen ruuan avulla on päivän mittaan aika palkitsevaa emännällekin. Häkkikin alkaa vaikuttaa jo houkuttelevalta paikalta, jossa kannattaa käydä maahan, koska etujalkojen väliin kopsahtelee Oscarin lihakasvispullan kokkareita.

Olenko hehkuttanutkaan, miten helppoa on Bonon harjaaminen nykyään! Oma tukka on melkein työläämpi tapaus, vaikka onkin supisuomalaista hentoa liimatukkamallia. Tai ainakin siihen on tympeämpi käydä käsiksi. Sitä kun ei koskaan näe niin ei tule luonnollista motivaatiota :)))

Tänään harjasin sen oikein hyvin (Bonon Denmanilla), tyyliin 100 harjanvetoa aamuin illoin (joista aloitettiin varovaisesti ehkä 15-20:llä) ja huomasin, että sehän on peijakkaan kivuliastakin! Voi turkkikoiraparat.

Paimeneen

Nytpä meille on tarjoutunut tilaisuus päästä kokeilemaan paimennustaipumuksia! Matkustetaan sunnuntaina Paimioon ennen kukonlaulua ja käydään kokeilemassa, mitä lammaskoira oikeasti tekee, kun näkee lampaita.

Kiirus tuli hankkia hellevarusteita. Ostin isoimman kevythäkin, jonka löysin, koska pitäähän pampulan päästä liikkumaan siellä jos pitkään joutuu omaa vuoroa odottamaan.

Harjoiteltiin häkkin menemistä ihan porukalla.

Houkuttimena juustoa ja farkun lahkeen riekale.

Kun hökötys oli ollut huoneustossa noin tunnin, Bono ymmärsi kuuluvansa nyt omistavaan luokkaan ja irvisteli ekaa kertaa ikinä Viirulle.

Hus, tämän on MINUN valtakuntani.

Tottelevisuus-asioissa on edistytty sen verran, että Bonon voi istuttaa esimerkiksi poseeraamaan kesken vapaana juoksentelun. Ja se, kumma kyllä, pysyy istumassa!

Lupiinikuva.

Paimentamisessa tarvitaan aika hyvää tottelevaisuutta. Saapa nähdä, miten menee. Lampaat voi olla aika kiehtovia.

Hiukan off topic

Meillä on mennyt juhannus leppoisissa merkeissä kotioloissa. Ei ihmeellistä raportoitavaa, ulkoilua sun muuta. Mama keskittyi eilen puutarhaharrastukseen ja sai harson alle kolme 10 metrin riviä Överbyssä sekä keräsi kasveja herbarioon.

Joo-o. Yksi kesän distansuppgift on sellainen, että 30 yleistä rikkakasvia nuorena ja kukkivana pitää olla kuivattuna, prässättynä ja vaikka mitä. Ja minä kun peruskoululapsena kuvittelin selviäväni elämäni ilman herbarion tekemistä. No way. Sitä tässä vielä ihmetellään, että miten niitä latinalaisia kasvien nimiä voi muistaa?

Kun kaiken tuskailun jälkeen antauduin hommaan, herbariohomma olikin ihan kivaa!

Koska liikuskellaan off topicin rajoilla niin annetaan palaa. Videossa päivän syvällisyydet. Huomaa sisääntulo, jota voi kuvata muillakin adjektiiveillä kuin graceful. Jos siis haluaa. Ei ole pakko.

Mittumaari

Koska juhannusaattona pampulalle tuli ikää kokonaiset 1 v. ja 3 kk, otettiin kuvia ulkoilun ja metsäjäljen lomassa. Ja vähän kotonakin.

Päivänsankari poseeraa.

Ja poseeraaa.

Päivänsankari jolkottaa.

Päivänsankari pissaa.

Ja päivänsankari kakkaa.

Onnitteluja satelee, tosin pussailija on enimmäkseen päivänsankari itse.

Mamalle slurps.

Ja slurps vaan Viirullekin.

Taistelulaji

Metsurin hommat näyttää vaativan aikamoista tsemppiä ja yritystä. Sitä ei välttämättä heti tulisi ajatelleeksi.

Kaikissa näissä aikidoa muistuttavissa lajeissa tasapaino on tärkeä muistaa.


Eikä vauhtia saa missään vaiheessa päästää pysähtymään.


Mihin tällä kaikella yrittämisellä pyritäään?
--Nooooooo, se on niin yksilöllistä. Se riippuu katsos siitä, miten tavoitteet on asetettu.

Hurlumhei ja ryhdille liikettä

Eilen soitin Rompun väelle, että nyt tarvittaisiin jotain mieltä kohottavaa, että saadaan päivän koitokset taka-alalle. Saadaanko tulla kylään? Eipä silti, Bono oli ihan normaali jo kotona, emännällä taisi olla hankalampaa. Katja otti visiitillä kuvia.

Tästähän se lähtee: "leikitäänkö?"
Eiliseen postaukseen vielä sen verran, että pakotteita ei ole tarkoitus tietenkään tässä vaiheessa käyttää itse kentällä, kun treenataan ja opetellaan vasta uusia asioita ja hiotaan liikkeiden tekniikkaa.

Sitten kirmataan.

Eilisaamusta lähtien meillä on ollut käynnissä ryhtiliike ja sellainen uusi elämisen järjestys, että tiettyjä asioita (sivu, maahan, istu, vierelle, seiso, hiljaa) harjoitetaan päivittäisessä elämässä osana normaalia olemista. Jos Bono ei tee niitä vapaaehtoisesti se tekee ne "avustettuina".

Olen miettinyt omia vaikuttimiani ja sitä, mitä haluan tottelevaisuukoulutukselta ja kyllä se siihen kulminoituu, että ensisijaisesti en halaja mitään kisasaavutuksia. Mä haluan, että se osaa käyttäytyä niin hyvin, että voin päästää sen rauhallisissa olosuhteissa aamu- ja iltalenkillä vapaana juoksentelemaan ilman, että mun tarvii koko ajan sydänkohtauksen partaalla kuikuilla, onko jossain koiria. Eikä myöskään tarvi vaania sellaisia lenkkeilijöitä, jotka Bonon mielestä näyttää siltä, että niillä on varmaan koira. Niinkuin pienenä.

Nykyäänhän se on lihaksi tullut skanneri, joka on koko ajan tutka päällä: missä koira, missä narttu, missä kiva setä, täti - aaaah! pupu, orava, whatever.

Jossain vaiheessa otetaan aina vähän mittaa.

Eli tavoitteena kaikessa tässä äkseeraamisessa on ensisijaisesti luotettava koira, jonka kanssa ei tarvi pelätä ruhjeita omassa eikä koiran lihassa - taikka psyykessäkään sen puoleen.

Me tavattiin eilen hepoja ja päällisin puolihan kaikki näyttää seesteiseltä. Sitä se jonkin aikaa olikin.

Se tässä uudessa systeemissä on merkillepantavaa, että koska koira ei myöskään saa itse vapauttaa itseään, kun se on käskyn alla (olen nyt ymmärtänyt, mitä se tarkoittaa), vapaa -käskyä tulee viljetyä usein. Ja sehän on koiralle todella hieno asia. "Nyt mä olen vapaa, hiphei ja vielä hurlumhei". Siitä näyttää tulevan jopa jonkin sortin palkka!!!
Karu totuus on kuitenkin se, että tinnituksen vaara oli ilmeinen. Palkaksi tästä hyvästä piskit sai sulkeisharjoituksia.

Toissapäiväisen BH-kurssin jälkimaininkeja on sekin, että tajusin kuinka hyvin se osaa jo maahan-käskyn. Sehän pysyi kartanolla ihan hyvin potslojoksissa, kun me ihmiset juteltiin joku tovi. Nyt ollaan sitten alettu kotioloissa tekemään heikompaa seisomista ruokakupilla, ulko-ovella jne. ja tämä on generoinnut ulkokäyttöön ihan uuden vierelle-käskyn, vai pitäiskö sanoa -toiminnon.

Vierelle tarkoittaa meillä sitä, että sen pitää tulla seisomaan mun vierelle vasemmalle puolele lapa polven kohdalla. Siinä joko kävellään vierellä (pyritään ainakin) tai jos se tulee vähän kurinpitotoimenpiteenä vetämisen seurauksena, se saa vapautuksen haistelutöihin, kun ottaa kontaktia. Kiva toiminto myös esim. kuraisissa paikoissa, kun ei viitsi ottaa sivulle istumaan.

Niin tässä ihminenkin oppii. Eikä edes ihan huomaamatta!

Jos innostutaan tässä jussia kovin viettämään eikä jakseta aukoa konetta niin toivottelen jo

Hyvää Juhannusta!

Painiottelu

Olikohan jo ilmassa, kun olen monena päivänä ajatellut, että meidän painimiset on ohi. Kolme kertaa Bono alistettiin viime talvena ja nyt sitten tänään taas meni painimiseksi.

Se on ollut taas levoton ja kuolaava jumpittelija muutaman päivän. Eilen tottiskentällä se karkasi, kun olin laittamassa sitä autoon. Bono juoksenteli kirahvin näköisenä kaula pitkällä ja häntä pystyssä pitkin ja poikin. Onneksi oli hyviä kouluttajia paikalla. Kun sain sen kiinni se laitettiin töihin, sivulle, seuraa, maahan jne. Kunnon sulkeisiin. Jos se ei meinannut tehdä, vaadin sitä ja jopa pakotin istumaan pepusta painamalla.

Itse koulutussessiot meni hirveän hyvin. Meillä oli kaksi sessiota jokaista koirakkoa kohti, sillä meitä BH-kurssilaisia oli (ihanaa) vain kolme!!!! Sain hirveän hyviä neuvoja siihen, kuinka uroksen kanssa kannattaa mentellä. Sain ihan kädestä pitäen myös oppia, kuinka pieniä pakotteita voi ja pitää käyttää (esim. käsiapua ja hirmuiset kehut ynnä hyvät palkat välittömästi).

Mitähän täsät tulisi, jos ei oleisi ketään auttamassa. Koiran kouluttaminen on aika vaikeata ja kaikkien neuvot on melkein jollain tapaa erilaisia. Silti, arvostan tosi paljon kaikkia kouluttajia jotka jaksaa illat ja viikonloput notkua kentillä jakamassa omia kokemuksiaan ja näkemyksiään. Samoin muita vanhempia tieteenharjoittajia, jotka jaksavat vastailla kysymyksiin ja pohdiskella noviisien ongelmia.

No tänään olikin sitten sellainen keissi, että meinasin lenkillä, että se saa mennä maahan, kun oli koira näköpiirissä ja Bono alkoi vinkua ja machoilla. Eihän se sopinut Bonsulin pirtaan ollenkaan. Se yritti mennä pannasta läpi, kokeili muhun jopa hampaita ekaa kertaa ikinä ja karkasikin kerran (onneksi hihnan kanssa). Ihan painimalla sain sen sitten lopulta maahan ja pysymään siinä niin, että se nousi vasta kun annoin vapautuskäskyn. Jauhelihanökäleet se sylki sittenkin vielä maahan.


En tiedä "pilasinko koiran" vai en, mutta se on ainakin ihan selvää, että ei kaduta yhtään. Bono on saanut päähänsä, että se tekee silloin, kun sille itselle sopii ja se ei kyllä ole tottelevaisuutta, eller hur?


Mä aloitin Bonon kanssa silloin naksuttimella ja olen ollut tosi pehmeä. Meidän kouluttaja tuumasikin, että olen turhan kiltti. Se on saanut nauttia pentuajan vapauksia näihin asti ja tottunut siihen, että kun vähän joskus jotain, niin se riittää.

Me käytiin ennne kotiin tuloa vielä hiukkasen kentällä tekemässä erittäin vasiua tottista, mutta sain sille kumminkin pari ihan hyvää sivulle menoa ja sain sen myös leikkimään. Tarkoitus olikin tehdä vähän töitä ja kohottaa tunnelmaa. Jospa tämä tästä taas. Muistin onneksi heti kehua, painimisen lomassakin, kun se vaikka vahingossa hetkeksi unohti, mistä tässä nyt painitaankaan, ja meni vapaaehtoiseti maahan. Jättikehut se sai, kun se alkoi pysyä siinä.


Liikennevaloissa jäätiin kaistojen keskelle ja laitoin sen sivulle. Se istui jalan päälle ja piti kontaktia melkein koko ajan, kun valot paloi punaisella.

Hankala laji. Untuvikkona on aina epätietoisuus, että teinkö oikein vain väärin. Useimmiten tuntuu siltä, että tein väärin. Aika näyttää.

Suunnitelma B

Nakit tuli eilen pilkottua, mutta kun me lähdettiin liikenteeseen, tuli hirveä kaatosade. Puutarhapalstalla ei voinut tehdä mitään, koska det var för vått ja samasta syystä jätettiin tottiksetkin väliin. Lenkkeiltiin sitten ihan rennosti ja tultiin kotiin tekemään töitä.

Sekin on ihan paikallaan. Sitäpaitsi tänään on BH-kurssi, joten vapaapäiviä pitää ollakin välillä.

Ei kai täsä muuta. U2 on jo tullut uniin soittamaan, joten Irlannin matka taitaa olla aika lähellä. Bonon hoitosuunnitelmiinkin on tullut muutos. Ajattelin ensin, että se saisi viettää railakasta poikamieselämää velipojan luona, mutta Reetta alkoi puhua, että "jospa Bono voisi kuitenkin olla kotona" ja että "kyllähän me täällä pärjätään". Ja alunperinkin Reetta oli sitä mieltä, että "saisihan se Bono meilläkin olla".

Mä sitten taivuin, kun ajattelin sitäkin, että onhan se melko kylmiltään helpompi hyljätä pampula moneksi päiväksi niin, että se on kuitenkin on omassa kotona. Että pikku hiljaa.

On vaan niin homehtunutta tämä oleminen nykyisin, ettei tule enää minnekään oikein lähdettyä ja koiran kouliminenkin jää vähäksi näiltä osin.

Mielenrauha is back

Olin ehkä eilen hiukkasen turhautunut ja moitin Bonoakin epätottelevaiseksi. Sehän kyllä pani esineruudun tiimoilta ranttaliksi, mutta ei se nyt muuten mikään ihan mahdoton ole ollut. Toisin sanoen: se on ollut väsyneenä jätte gullig!

Kokeilin iltalenkillä vetämiseen uutta kikkaa: pidetään hihnaa vähän ihmisen päästä taitoksella ja kun hihna kiristyy, vapautetaan kädessä ollut hihnan pätkä ja käännytään itse toiseen suuntaan. Koira saa selkeän pakotteen ja nykäisyn. Tepsii paljon paremmin kuin seisomaan jääminen. Ja tuon kun tekee muutaman kerran, pysähtyminenkin muistuttaa asiasta tehokkaammin.

Me tehtiin illalla puistossa myös kaksi sellaista harjoitusta, että sidoin koiran tolppaan ja kävelin nurtsilla kymmenen askelta, keppi jne. yhteensä 6 keppiä. Sitten etsittiin keppejä. Ja harjoiteltiin tolpassa istumista siinä sivussa. Se oli hyvä harjoitus. Bono tietää, mitä tehdä mutta se joutuu pinnistelemään parin viimeisen kepin kanssa oman kestävyytensä äärirajoilla.

Sitäpaitsi meidän ilmaisu on muuttunut sellaiseksi, että se ottaa kepukan suuhunsa ja sitten menee maahan. Se ottaa sen mielellään suuhun ja ajattelin että samapa tuo. Tuskin tuo nyt on koiralle mitenkään ylivoimainen juttu. Mullehan se on hyvä, tulee sekä tuomisen että makaamisen edut. Ei tarvi itse etsiä keppia turpeesta ja risukasoista, eikä hukkaa jälkeä! Passar bra.

Helin kanssa paapatettiin eilen illalla puhelimessa antaumuksella jäljestämisestä ja jotta saisin aivot nollattua, katselin yhden zen-jutun youtubesta. Kyllä se vaan koiraharrastuksessa on sama kuin mitä zenharjoitus opettaa: liikaa ajattelemalla asiat ei ratkea. Täytyy ihan itse tehdä ja se oma tapa edistyä löytyy sitä kautta - tekemällä ei liikaa pähkäilemällä.

Taidetaankin siis pyörähtää tänään myrskyä uhmaten tottiskentällä samalla reissulla kun käydään Överbyssä talikoimassa ett par rader. Nakkeja pilkkomaan siis.

Hohhoi

Eilen oli jaettava energiaa kahdelle kasvimaalle ja kroppa muistuttelee kaikesta talikoimisesta. Bono sai siinä sivussa tehdä peltojäljen ja se sai myös ensi kosketuksen sitruunapantaan, joka kyllä tepsi hyvin. Se oli kasvimaalla sidottava hetkeksi aitaan (liian innostunut kiskomaan naapuripalstan fiiberduukkia), ja kun se ei meinannut millään tyytyä osaansa, se sai kokeilla Viirun pommia.

Muutenkin on sellainen meininki, että enemmän pitää osata vaatia siltä ja napakammin osoittaa, mitä siltä odotetaan. Miten se sitten tehdään, onkin ihan toinen juttu.

Se nyt on ainakin selvää, että pentu se ei enää ole ja silkkihanskat voi heittää esineruutuun. Paljon parempi kontrolli sen tekemiseen ja olemiseen pitää saada. Tottelevaisuudesta ei tällä hetkellä voi puhua enää ollenkaan. Tänään se laittoi ihan ranttaliksi meidän jälkiryhmän treeneissä, kun kokeiltiin ekaa kertaa, että se hakisi sieltä kaksi esinettä. Se on tottunut hakemaan yhden ja sillä sipuli. Siitä alkaa vapaa-aika. Se otti vielä massiivisen häiriön kaverin koirasta ja karkasi ihan omille teilleen. Siinäpä ei tarvi paljon selitellä.

Neuvoja satelee ja ne on kaikki erilaisia. Kaikki on kuitenkin yhtä mieltä, että noin ja näin tekemällä "sä pilaat koiran". Ota niistä sitten onkeen!

Meinas unohtua, että aamulla kuitenkin Bono löysi ja ajoi n. 100 metrin jäljen ja merkkasi siellä 6 keppiä.

Itse kyllä meinaan nyt palata tekemään ilmaisuharjoitukset erikseen, ja jälkiharjoitukset erikseen, koska niiden keppien vahtaaminen stressaa mua itseäni ja jäljestämisestä ei tule yhtenäistä, kun se katkeaa koko ajan. Huomaan nykiväni lyhyttä liinaa, ja se on ihan pöljää touhua, koska se häiritsee Bonoa.

BH-päivä

Oi, meillä oli eilen rattoisa päivä - tai ainakin mulla. Koiraharrastus näytti taas parhaat puolensa.

Oltiin reissussa kahdesta puoli kymmeneen, sillä mulla on ensin työpalaveri kaupungissa, jonka jälkeen mentiin Rajasaareen juoksemaan, jonka jälkeen matka jatkui Kauklahteen BH-kurssille.

No, olin lukenut tyypilliseen tapaan ohjeet, mutta unohtanut mitä niissä sanottiin, ja kentällähän olikin BH-kokeet. Ei olisi tarvittu Bonoa ollenkaan mukana, koska meidän kurssilaisten hommaa oli seurata BH-kokeen kulkua ja avustaa kaupunkiosuudessa.

Bono kumminkin pääsi pissalle, kakalle, drinkille ja jaloittelemaan joka välissä ja aina löytyi parkkis varjoisasta paikasta, joten se oli paremmin huollettu kuin mama. Turnee oli sitäpaitsi erittäin hyvää harjoitusta kärsimättömälle pampulalle.

BH-kokeeessa oli neljä osallistujaa, joista kaikki suorittivat kokeen hyväksytysti, ihan erilaisilla suorituksilla. Yksi oli MM-tasolla kisaava ohjaaja ja yksi koirista oli aika arka. Meidän BH-kurssilaisten kouluttaja oli kokeessa sihteerinä, mutta ehti selostaa meille koko ajan, mitä tapahtuu ja miksi, mitä ohjaaja ja koira teki ja mitä olisi pitänyt tehdä. Hän ehti selostaa myös kikkoja, miten juuri noita virheitä voi välttää ja miten parantaa kokonaishallitaa mm. koiraa auttamalla.

Ihan loistava kokemus, tunnelma oli hyvä ja sää kaunis. Itse sai mahdollisuuden miettiä, miten tuo meiltä sujuisi ja mitä pitäisi ptehdä. Koirakin piti autossa suunsa ihan supussa. Täydellinen ilta siis.

Sen kruunasi vielä se, että kun homma oli ohi, käväistiin kentällä ja ekaa kertaa pitkästä aikaa tuli ihan kunnollinen, pieni tottisharjoitus! Ihan oikeata seuraamista ja oikeata kontaktia ja oikeata keskittymistä.

Eilen oli avainsana se, että Shea oli sanonut, että kentällä koira on koko ajan sivulla. Tein niin, että otin sen kentän laidalla sivulle, kun olin ensin käyttänyt sen pissalla. Rauhoitin sen ja sitten mentiin.

Olenhan mä lukemattomat kerrat kuullut, että kentällä koira on kontrollissa, mutta asia valkeni vasta nyt, kun näin kuinka porukka kokeessa toimi.

Loistava tapa oppia, kun voi rentoutuneesti oppia toisten tekemisestä: onnistumisista ja virheistä.

Mulla on tainnut onnistua palveluskoiraseuran valinta ihan nappiin. Mulla on nyt kokemusta kolmesta kouluttajasta ja HVK:ssa näyttää olevan sellainen henki, että täällä ollaan opettelemassa. Se mitä tehdään, tehdään jämptisti ja koiran parasta ajatellen. Ohjaaja on vastuussa siitä, että koira tietää, mitä siltä odotetaan. Tekemisen pitää olla iloista ja reipasta. Tärkeintä on se, että tekee. Jos menee pieleen, seuraavalla kerralla voi tehdä vähän toisella tavalla.

Tämä on sellainen perusasenne, joka sopii hyvin mun heikosti kilpailuviettiselle hipiälle ja tuntuu reilulta ja luo hyvää henkeä koko puuhaan. Kuitenkin ymmärrän, että jo velvollisuudesta seuraa ja omaa rotua kohtaan, jos osaamista suinkin kertyy, kokeissa kannattaa ja pitää käydä.

Altruismia

Bono yritti kiskoa mua autolle joka kerta eilen, kun ulkoiltiin, joten lupasin sille, että illalla mennään metsään. Tein sille ihan katstrofi jäljen: ryteikössä, enkä itse edes muistanut missä se meni, ihan tyrimistä alusta loppuun. Bonohan tietysti ajoi esimerkillisesti sen mitä sillä oli ajettavaa, ja voi kuinka se iloitsi jäljen päässä olevasta patukasta.

Itsellä oli paha mieli, kun ei osaa koiraa kunnolla kouluttaa ja koko lenkin mietin, miten mun pitäisi näitä hommia oikein tehdä. Tottiksessa meillä ei ole minkäänlaista kunnollista reenirutiinia, mitä nyt muun elämän parissa teetän sillä jotain. Viheriöillä käydessä homma menee siihen, että rauhoittelen sitä ja kun saan sen hetken keskittymään, olen tyytyväinen (po. joudun tyytymään) ihan periaatteessa jo siihen, että se alkaa leikkimään mun kanssa. Jos saadaan aikaiseksi pari hyvää perusasentoa, jonkunkinlainen lyhyt seuraaminen ja jos se vielä menee maahan jonkun kerran niin sitten jo lopetetaan. Koitan kuitenkin saada sen leikkimään innokkaasti niin, että jäisi hyvä fiilis kentällä käymisestä.

Jäljellä on sama homma. Se osaa ajaa jäljen, mutta olenkin ymmärtänyt että homman nimi kisoissa on löytää ne kapulat, niistä tulee melkein kaikki pisteet. No, eilen kekkasin tehdä onneksi sellaisen ilmaisuharjoituksen ennen autolle menoa, että laitoin kapulat kartanolle jonoon ja sitten käveltiin ja jokaisen kohdalla Bono meni maahan ja sai nakkia.

Jos nyt näitä tekisi vaikka kerran päivässä niin sekin veisi asiaa eteen päin. Jäljellä se kuitenkin teki sunnuntaina jo pienen janaharjoituksen, eli etsi itse jäljen joka meni pari metriä meidän edessä. Se löysi sen ongelmittaa, vaikka sen oli tehnyt ihminen, joka ei ollut koskaan aiemmin tehnyt jälkeä Bonolle.

Ropleema on se, että koira oppii nopeasti ja emäntä hitaasti ja vaarana on, että koira kyllästyy ja turhautuu. Tämmösen kanssa on elettävä. Voin kuvitella, että monen aloittelijan kouluttaminen loppuu just tähän. Tai sit siitä tulee sellaista pakkopullaa.

No sit muihin aiheisiin. Tein eilen kokeen ruualla. Oli ns. starchy day barffauksessa eli hauvat sai ihmisruuan tähteitä. Tällainen on Billinghurstin mukaan ok kerran noin kolmessa viikossa. Iltapalana oli maksalaatikon jämät ja päivän pöydällä lojunut raaka lihamössö. Nappula- ja puuroruokinnan aikoina takuuvarma ripulisatsi siis, enkä olisi edes antanut iltaruokaa ellei karvakorvat olisi olleet nälkäisen elekielen suhteen aika päättäväisiä. Eikä ollut oikein muutakaan just siihen hätään.

Ei mitään. Ei kerrassaan mitään muuta jälkimaininkia kuin tyytyväiset huulien nuoleskelut. Hämmästyttävää.

Tänään ne sai aamulla luita ja Bonolta jäi pieni pala syömättä. Viiru arveli lopettelevansa palasen, mutta ei saanut sitä pienillä perhoskoiran leuoillaan rikki. Bono katseli hetken Viirun ponnistelua ja halkaisi sitten kappaleen kolmeen pienempään osaan. Eikö tämä ole pyytentöntä touhua? Suorastaan altruismia?

Olen muuten laskeskellut, nyt kun pakastin on melko tyhjillään, että kuukauden saa kaksi koiraa, yksi kääpiö ja yksi kasvava keskikokoinen, syödä barf-ruokaa noin viidellä kympillä. Kuvittelin, että tämä olisi kalliimpaa. No ehkä kaikki kasvikset, munat ja piimät ynnä raejuustot ja öljyt ym. ei ole tässä mukana, mutta lihat ja luut nyt kumminkin. Ei paha.

Vahvin aisti

Tänään on selvästi aamusta asti nenäpäivä. Bono ei suostunut Reetan kanssa aamulenkille, koska se halusi seikkailla ja kulkea uusia polkuja, sekä nuuskuttaa äänekkäästi pientareilla ja teiden risteyksissä.

Nenäpäivät on hyviä päiviä. Sitten on niitä päiviä, jolloin se näkee kaikkea uutta ja ihmeellistä ja ne ei ole yhtä hyviä. Oudot ilmestykset on epäilyttäviä ja niitä pitää kukuilla kaula pitkänä ja varottaa emäntää vaimennetulla vuf-äänellä. Pahimpia on ne päivät, kun uutta informaatiota rekisteröityy ääninä. Ukkonen ei ole mikä tahansa mielenkiintoinen juttu vaan asenne on lähinnä sarjaa: God is ANGRY!

Jäin funtsimaan, että onkohan ihmiselläkin niin, että vain vahvimman aistin kautta saatavaan informaatioon psyyke kykenee suhtautumaan positiivisen uteliaasti:. kas kas, mikäs se tässä. Heikompien aistien kanssa on herkemmin niin sanotusti pelko persiissä heti, jos ilmaantuu jotain totutusta poikkeavaa.

Ainakin hajuihin ihmiset usein reagoi torjuvasti. Äänet puolestaan ylittää ärsytyskynnyksen aika herkästi. Hmmm.

Keskiraskasta

Keskiraskas Bonsuli, 20-30 kg.

Tänään on taas päivä pakerrettu keskiraskaan sarjan tyyliin. Aamusta oltiin jälkitreeneissä ja iltasella tavattiin pikkuveljeä, Dolmaris Pokerface alias Rommia. Pikku poju on niin syötävän suloinen, että! Muistan, kuinka tuossa iässä eräs naapuruston collie-ihminen aina sanoi viime kesänä, että "voiko olla mitään suloisempaa". Niin, voiko?

Hunajanvaalea pikkuveli.

Jälejstystreenit meni hienosti. Hertta teki Bonolle jäljen, johon tuli puolivahigossa kulma, mutta se meni tosi hyvin. Tosin siellä oli kapula auttamassa, mikä kisoissa ei tule olemaan tilanne. Muutenkin opin taas koirasta ja koiran kouluttamisesta paljon.

Heinä on jo niin korkeata, pikkuveikka joutuu pomppimaan ja niin loikki Bonokin.

Ensinnäkin, ei pidä liian kauan jankata samoissa alkeistreeneissä. heti vaan kun homma sujuu, pitää lisäötä vähän vaikeustasoa. Bono on tehnyt tänä keväänä ehkä noin tusinan verran jälkiä ja nyt se oli jo tottunut ajatukseen, että jäljet on tälläisia pätkiä.

Nyt kun tehtiin selvästi pitempi jälki, se tuumasi loppumetreillä, että eiköhän tämä ollut tässä ja tuli sählinkiä. No, jatkossa siis taas pitkiä ja pidennetään vaan. Jos tulee sössimistä ajaessa, otan sen sivulle ja rauhoitan tilanteen. Muuten pitää innostaa sitä matkalla.


Pikkuveljellä oli hyvä pallo. Bonon hampaissa se kyllä valitettavasti meni puhki.

On muutenkin hienoa olla konkarin opissa. Meidän jälki ryhmää vetää heppu, joka on jäljestäny omien koirien kanssa 40 vuotta. Hän auliisti kertoo, mitä on matkan varrella mm. virheistään oppinut. Esineruutuun saatiin myös hyviä neuvoja. Onneksi en ole monta kertaa sitäkään treenannut: ehdottoman ei on se, että päästää koiran surffailemaan ruutuun. Pari kertaa on päässyt tällainenkin virhe tapahtumaan.

No, kaikki aikanaan. Ensi viikolla meillä alkaa taas laiminlyöty tottistelu. Mennään HVK:n BH-kurssille. Pitäis saada jonkunlainen reenirutiini siihenkin hommaan rakennettua. Huoks.

Melkein tulee pentukuumetta....

Rommin kanssa meni hienosti. Se oli ensin hiukan varovainen, mutta rentoutui sitten. Bono osaa olla varovainen pentujen kanssa. Ne kirmailivat heinäpellossa ihan paimenkoirien näköisesti. Pojissa on kyllä sukunäköäkin selvästi. Jotain ellimäistä molempien kasvoissa ainakin on.

Vuorovaikutus- ja rasva-asiaa

Me ollaan alettu kommunikoida. Bono selvästi ilmaisee joistakin asioista toiveitaan ja mielipiteitään. Sekä tsekkaa, miten mä reagoin sen aloitteisiin.Yhtenä päivänä, kun satoi, se otti kurssin kohti parkkialuetta ja autoa ja tuumasi, että nyt on parein mennä metsään. Mä olin ehkä sanonut, että mentäiskö Sotunkiin ja autolle, mutta en ole ihan varma. Olin kuitenkin sateen huomattuani ajatellut, että tehdäänkin vaan talutinlenkki, enkä ottanut mitään jälkivehkeitäkään mukaan. Mietin kyllä sitäkin, että onko se alkanut yhdistää tietyt vaatteet metsäreissuihin. Eilenkin, kun laitoin samat metsäkamppeet päälle, se oli menossa autolle, mutta silloin tein tenän. Kyllä se sitten mielellään teki toisenlaisen lenkinkin.

Aamuisin sillä on joinakin aamuina tarvis tsekata tutut reitit. Toisina aamuina, kun seikkailumieltä on enemmän, se haluaa käydä sellaisissa paikoissa ja tien pätkillä, joissa ei olla käyty ennen. Nyt, kun on myös olemassa vaihtoehto, että tullaanko rappuset ylös vai ajetaanko hissillä, se selvästi joskus on vahvasti sitä mieltä, että ei, tänään emme reippaile vaan menemme hissillä.

Minusta sitä on hirveän hauska seurata. Tämän verran omaa tahtoa on minusta myös erittäin suotavaa. Mulle on ihan se ja sama kävelläänkö Vehkapolkua vai Veturipolkua aamulenkillä, joten jos sillä on Bonolle merkitystä niin kyllä se mulle käy.

Sivumennen sanoen, kun sillä on joku sairaan hyvä jälki aamulenkillä, ja meno nenä maassa on tosi tarkkaa ja keskittynyttä, olen alkanut hokea sille jälki -sanaa, että se saisi idean siitä, että tällaista se on, kun tosissaan jäljestetään.

Äsken oli tarkoituksena lähteä shoppailemaan koira takakontissa, mutta pampula päätti pötkähtää päiväunille, joten en hennonut sitä herättää ja aloin itsekin lukea Katjalta lainaamaani koiranruokintamatskua. Kun ei ole vahvat nuo shoppailugeenit muutenkaan.

Härregyyd, että taas sävähdin! Jäljestys on keskiraskasta työntekoa ja koira saa parhaiten energian rasvasta, ei hiilihydraateista. No, rasva-asia on jo puitu moneen kertaan, mutta mitenköhän kauan me oltais voitu rymytä metsissä vapaasti, nykyiseen malliin, jos sen mahaa ei olisi saanut rasvankestäväksi? Ilmankos emäntäkin on aina ihan ryyd jälkireenien jälkimainingeissa. Keskiraskas työ laittaa lihakset maitohapoille. Auttaiskohan emännän vaivoihinkin rasva? Rypsiöljyä ja siankylkeä?

Bonohan oli jossain vaiheessa tosi laiha, mutta nyt taas herätyksen saatuani kopeloin sitä, että onko reisiluut törröllänsä. Olen sitä mieltä, että ei. Päinvastoin, sille on alkanut kehittyä lihasta! Sillai tasaisesti joka puolelle, nivusissakin on jotain piukkaa ihon alla. Se alkaa vaikuttaa suorastaan hiukkasen massiivisemmalta kuin ennen. Karvakin kiiltää kivasti ja vielä en ole ihan varma kuvittelenko vain, mutta joku aavistus siellä tuntuisi olevan upouudesta pohjavillasta... kenties.

Päätin kyllä sulattaa illaksi vähän enemmän sisälmysmössöä kuin mitä aamulla otin pakkasesta. Semminkin, kun on treffit Muran kanssa ja luvassa reipas rupeama koirametsässä ihan kohta. Se vastannee keskiraskasta työtä ja kilojouleja tarvitaaan montasataa kappaletta enemmän kuin soffalla loikoilun tiimoilta.

Vähän esineruutua

Tavattiin eilen Raya ja Wiima Oittaalla ja pikkulikka sai ensin tehdä pellolta makkarajäljen, jonka jälkeen isoille koirille poljettiin ruutu. Tavallisesti olen jättänyt sinne Bonolle yhden esineen, mutta nyt sinne pudotettiin kaksi käsinettä, vessapaperirullan kartonkisisus sekä tietty hyvämaineinen lippis. Bono räyskytti ihan kamalasti ruudun polkemista puuhun sidottuna katsellessaan, ja haki sitten hienosti yhdellä vauhdikkaalla pistolla - minkäs muun kuin lippiksen. Wiima sitten haki muut kamppeet.

Esineruutu taitaa olla Bonon lempiharrastus tällä hetkellä. Se menee siitä ihan villiksi ja juoksee täysillä palkkapatukka suussa laajoja kaaria. Eilen annoin sen pelata vähän liian kauan, sillä se juoksi ruutuun ja vei lippiksen sinne takaisin ja siirsi yhtä hanskaa. Se kai ei ole tarkoitus, että koira leikkii niillä haettavilla esineillä. No, ensi kerralla osaan paremmin.

Muutenkin nyt on tullut tärkeimmäksi jutuksi koiran rauhottamisen opettelu. Mä saan sen ihan hyvin rauhotettua sivulle istuttamalla ja hetken sille supattamalla ja silittämällä sekä jäljellä että esineruudulla, kun se tietää että äksöniä on luvassa ihan just millä sekunnilla hyvänsä. Mutta se odottelu on kyllä hiukan riehakasta.

No, sitten toisaalta: haukkuva koirarotu, joka käytännöllisesti katsoen muulloin ei saa haukkua, niin onko sen niin väliä? Ulkosalla, keskellä metsää? Pitää miettiä onko vai eikö. Mä olen kyllä ajatellut, että jos opettaisi sen haukkumalla ilmaisemaan sieniä, jos osaan ja kunhan niitä alkaa ilmaantua. Että olisi edes joku homma, missä se saa ihan luvan kanssa räyskyttää.

Kaikkien töiden jälkeen koirat pääsivät kirmaamaan vapaina ja tyttökoirat uivat Sorlammessa keppejä noutaen. Bono ei mennyt veteen, mutta yltä päältä ravassa se varasteli niitä kyllä ansiokkaasti mantereen puolella aiheutaen hämminkiä. Samalla reissulla Wiima opetti Bonolle, miten nuorisoa kurmotetaan. Se menee näin:

1. Äpylin kuono otetaan kokonaan hampaiden väliin, minkä jälkeen
2. äpyli makaa poski maata vasten kunnes
3. se osoittaa katumusta ja kunnioitusta.

Nyt Bonokin osaa tämän taidon.

Raju-Rayahan ei ollut kyllä moisesta moksiskaan. Kunnioituksen ja katumuksen kanssakin on vähän niin ja näin, minkä vuoksi taitoa harjoiteltiinkin jokseenkin ahkerasti. Mutta ei se välittänyt sittenkään. Bono ei kyllä ihan vähästä hikeenny, koska Raya on kuuliaisesti ja pieteetillä opetellut Bono lempileikit: terrierileikki ja kepin jahtaaminen kaverin suusta.

Mutta kakaralla on hampaat ja purukoiran perimä, joten vähän pitää välillä ojentaa.

Paussi ohi

Melkein lipsahdin eilen Viilarintien tottiskentälle, vaikka olin luvannut Bonolle lepoa ja rauhaa. No, onneksi kasvimaalla käydessä muistinkin, että onhan siinä hyvä metsikkö, jossa voi päästää vapaana juoksentelemaan, joten tottistelun vaara vältettiin.

Bono joutuu nimittäin kasvimaalla olemaan kiinni, joten mulla on aina sitten sen jälkeen sellainen velvollisuuden tunne, että sille pitää järjestää jotain mukavaa vastapainoksi ja palkinnoksi kärsivällisyydestä.

Se on fyysisesti kehittynyt niin, että tekee valtavan lennokkaita loikkia paksujen puunrunkojen yli. Vaikka muuten ei olla hyppyjä harjoiteltu, olen puunrunkojen kohdalla pyrkinyt aina hihkumaan HYPPY!, kun se ponnistaa. Eilen se meni jonkun puolimetrisen rungon yli ja riemastui hyppimään sen yli edestakaisin, kun huutelin sille koko ajan hyppyä! Se nauroi koko kehollaan, jos niin voi sanoa. Se oli niin onnessaan vauhdista. Ja hieno, kun mikä, tietenkin. Ojensi jalat pitkiksi ja lensi harvat karvat hulmuten.

Kyllähän mä vanhana joogan harrastajana tiedän, että kropan hallinta vaikeissa asioissa tekee erittäin onnelliseksi. Ymmärrystä löytyy.

Kotona sen sijaan ollaan treenattu maahanmenemisen varmuutta ja nakista on tullut barffauksen myötä kovin himoittu herkku. Hyvin jää olohuoneessa liikeestäkin jo maahan. Asiaa saattaa avittaa sekin, että Viiru varjotottistelee meidän rinnalla ja jos Bono ei mene maahan, mutta Viiru menee, se saa myös nakin.

Muuten on ruualla äkseeraaminen hellittänyt, Viirukin uskoo jo, että sille riittää ruokaa ihan tarpeeksi. Se ärisee Bonolle vain, jos sille jää syömätöntä luuta. Pahan päivän varallehan se on tietenkin jemmattava.

Että jos sit tänään vaikka vähän esineruutua...