On niin kaunis aamu, että on jotenkin automaattisesti mieli lomatunnelmissa, vaikka lomasta ei kyllä noin periaatteessa ole mitään tietoa.
Nikin hampaiden vaihto on tullut nyt kiivaimpaan vaiheeseen. Kulmurit on irronneet ja uutta pukkaa tilalle.
Punkkishow eteni siihen pisteeseen, että pampulat sai eilen strongholdit niskaan. Nikissä niitä ei ole ollut, mutta Bonossa niitä kävelee heti jos se vähän kyykistyy pitempaan nurmikkoon. Molemmista silmäluomista olen vääntänyt jo yhden verenimijän pois ja jälkimmäinen näistä oli viimeinen pisara. Raukkaparka on aina niiden syötävänä, joten päädyin myrkytyslinjalle. Huono säkä jos on, sillä on jo borrelioosi ja neurologisia oireita odotettavissa. Niin monta punkkia siinä on ollut.
Olen sopinut kouluttaja Virve Sormusen kanssa, että pidetään kesän mittaan muutama yksityissessio ja aletaan treenata tokoa Bonon kanssa vähän tavoitteellisemmin. Kerroin Bonon häiriöherkkyydestä ja hermostuneisuudesta ja ajattelin, että hän vielä katsoisi, miltä meidän oleminen hänestä vaikuttaa ennen kuin teen mitään kirugisia toimenpiteitä vaativia päätöksiä.
Hän kyllä kertoi myös, että tokoilijoista moni leikkauttaa kisakoiransa, jos ei meinata jälkeläisiä tehdä, joten ilmeisesti se ei vaikuta tekemisen intoon juurikaan. Meillä on ollut nyt hyviä, keskittyneitä treenejä ja hyviä, varsin rauhallisia lenkkejä, joten ensi lauantain paimennus ehkä kertoo myös jotain. Jos lauantai menee ihan pelleilyksi, niin peli on melko selvä.
maanantai 31. toukokuuta 2010
sunnuntai 30. toukokuuta 2010
Aikataulusuunnittelua
Olen tässä lukenut toko-sääntöjä ja paimennuskalenteria. Bonollahan on junnuluokasta arvostelu H ja toko-säännöissä ei näytä olevan mitään estettä sille, ettei leikatut koirat voisi osallistua. Eli TVA (tottelevaisuusvalion arvo) olis periaatteessa ilmeisesti mahdollista saavuttaa vaikka pampulaa vähän silvottaisiin. Pentuluokan ERI ja EH ei tässä paina mitään, mutta ilmeisesti junnuluokan tulos hyväksytään? Tiedätkö Virve paremmin?
No, tämä nyt on haaveilua, mutta kumminkin. Mistä sitä tietää, miten hyvä yhteinen sävel me vielä joku kaunis päivä löydetään! Ei passaa sulkea ovia ehdoin tahdoin.
Paimennuksia on buukattu 5.6, 26.6, 10.7 ja 21-22.8 (saattaa olla vielä joku muukin elokuulla), mutta arvelin, että jos juhannuksen jälkeen käytäisi lääkärissä. 10.7 paimennus pitää ehkä perua Bonon osalta, että ehtisi parantua kunnolla elokuun sessioon (voidaan mennä viettämään Nikin kanssa kaksistaan laatuaikaa). Tosin, kurssiviikonlopusta pitää lauantai perua jos U2:n keikka toteutuu, koska se on just tuossa (se onkin ainoa syy, jonka vuoksi paimennuksen voi perua. Prioriteetit on melko selvät.)
Tai jos kuitenkin katsois vielä syksyyn ja kävis vielä näyttelyssä? Kun tulee uusi turkki. Bono on kumminkin hienompi kuin H. Valintoja, valintoja.
Hehe. Mama on niin softina pampulaan, kaikesta huolimatta. Ja eiliset treenit meni taas tosi hyvin.
No, tämä nyt on haaveilua, mutta kumminkin. Mistä sitä tietää, miten hyvä yhteinen sävel me vielä joku kaunis päivä löydetään! Ei passaa sulkea ovia ehdoin tahdoin.
Paimennuksia on buukattu 5.6, 26.6, 10.7 ja 21-22.8 (saattaa olla vielä joku muukin elokuulla), mutta arvelin, että jos juhannuksen jälkeen käytäisi lääkärissä. 10.7 paimennus pitää ehkä perua Bonon osalta, että ehtisi parantua kunnolla elokuun sessioon (voidaan mennä viettämään Nikin kanssa kaksistaan laatuaikaa). Tosin, kurssiviikonlopusta pitää lauantai perua jos U2:n keikka toteutuu, koska se on just tuossa (se onkin ainoa syy, jonka vuoksi paimennuksen voi perua. Prioriteetit on melko selvät.)
Tai jos kuitenkin katsois vielä syksyyn ja kävis vielä näyttelyssä? Kun tulee uusi turkki. Bono on kumminkin hienompi kuin H. Valintoja, valintoja.
Hehe. Mama on niin softina pampulaan, kaikesta huolimatta. Ja eiliset treenit meni taas tosi hyvin.
lauantai 29. toukokuuta 2010
Pallit vex?
Olen alkanut ihan tosissani harkita, leikkauttaisko Bonolta pallit. Se stressaantuu niin ylikierroksille kaikissa uusissa tilanteissa, varsinkin jos vähänkään on koiranpissan hajua nenuun kantautumassa, että ei ole kivaa emännällä eikä varmasti sillä itselläänkään. Sehän on silloin jatkuvassa stressitilassa.
Mä voin makuuttaa sitä kevyesti puoli tuntia ja pidempäänkin ilman, että sen sen vire laskee juurikaan. Sit kun vapautan sen, vire nousee välittömästi yli kaiken järjen. Ei se opi mitään, eikä kuule mitään. Pakotteista se siinä tilanteessa vain ahdistuu entisestään ja mikään pehmeämpi menetelmä ei mene läpi.
Meillä ei ole ne johtajuusasiat ihan niin rempallaan, kuin mitä saan esim. koulutuskentällä kuulla, kun se vinkuu ja vouhkaa taukoamatta: mä voin ottaa siltä ruokakupin pois, saan hoidettua sen pallit ja pistoolin, ja nykyään se menee jo selälleenkin melko iisisti. Ei hypätä autosta omin luvin jne. Kaikki nämä klassiset huonon johtauuuden merkkaavat epäkohdat on meillä kunnossa. Silti se vetää ihan ylikierroksilla monissa tilanteissa.
Eilen oltiin tottistreeneissä ja käytiin sen päälle Tarvaspäässä Seijan luona lenkkeilemässä ja se treeni ja lenkki oli taas vaihteeksi sellainen painajainen Elm Streetillä, että luulin meidän päässeen näistä. Valvoin yöllä ihan ahdistueena ja aloin jo ajatella, että onko sillä samalla tavalla päässä vikaa kuin Viirulla oli.
Mua jotenkin ihan hirveästi surettaa ajatus leikkauttamisesta, mutta jos se rauhottaisi tuota hermostuneisuutta, se kannattaisi. Tänään kyllä keksin aika hyvän kriterikysymyksen. Jos Bono saisi pentuja, haluaisinko yhden niistä? Vastaus on kaikesta kivasta huolimatta, mitä siinä koirassa on vahvasti: en haluaisi. Sillä on mun mielestä liikaa toivomisen varaa terveys- ja luonnepuolella.
Täytyy nyt vielä miettiä, mutta ei tässä olemisessa ole mitään järkeä, kun sen kanssa on kaikki harrastaminen niin hermoja repivää sen poukkoilun ja hermoilun takia.
Mä voin makuuttaa sitä kevyesti puoli tuntia ja pidempäänkin ilman, että sen sen vire laskee juurikaan. Sit kun vapautan sen, vire nousee välittömästi yli kaiken järjen. Ei se opi mitään, eikä kuule mitään. Pakotteista se siinä tilanteessa vain ahdistuu entisestään ja mikään pehmeämpi menetelmä ei mene läpi.
Meillä ei ole ne johtajuusasiat ihan niin rempallaan, kuin mitä saan esim. koulutuskentällä kuulla, kun se vinkuu ja vouhkaa taukoamatta: mä voin ottaa siltä ruokakupin pois, saan hoidettua sen pallit ja pistoolin, ja nykyään se menee jo selälleenkin melko iisisti. Ei hypätä autosta omin luvin jne. Kaikki nämä klassiset huonon johtauuuden merkkaavat epäkohdat on meillä kunnossa. Silti se vetää ihan ylikierroksilla monissa tilanteissa.
Eilen oltiin tottistreeneissä ja käytiin sen päälle Tarvaspäässä Seijan luona lenkkeilemässä ja se treeni ja lenkki oli taas vaihteeksi sellainen painajainen Elm Streetillä, että luulin meidän päässeen näistä. Valvoin yöllä ihan ahdistueena ja aloin jo ajatella, että onko sillä samalla tavalla päässä vikaa kuin Viirulla oli.
Mua jotenkin ihan hirveästi surettaa ajatus leikkauttamisesta, mutta jos se rauhottaisi tuota hermostuneisuutta, se kannattaisi. Tänään kyllä keksin aika hyvän kriterikysymyksen. Jos Bono saisi pentuja, haluaisinko yhden niistä? Vastaus on kaikesta kivasta huolimatta, mitä siinä koirassa on vahvasti: en haluaisi. Sillä on mun mielestä liikaa toivomisen varaa terveys- ja luonnepuolella.
Täytyy nyt vielä miettiä, mutta ei tässä olemisessa ole mitään järkeä, kun sen kanssa on kaikki harrastaminen niin hermoja repivää sen poukkoilun ja hermoilun takia.
perjantai 28. toukokuuta 2010
Kakkakepponen
Niki on ilmeisesti kuullut Sleepy Sleepersin jäsenten toisilleen aikoinaan ahkeraan tekemistä kakkakepposista ja teki sellaisen mulle. Se on ollut jo muutaman viikon ihan sisäsiisti ja sanomalehdet on historiaa, mutta eilen oli rusetti eteisen oven edessä.
Yöllä se osasi pyytää ulos, kun sillä oli kakkahätä, miksei sit illalla?
No, oma osansa on mullakin, sillä tein tyhmästi kun lenkitin sen ennen ruokaa ja unohdin, että se on vielä niin bebe, että kakka tulla tupsahtaa helpoiten ruuan jälkeen.
Onneksi se oli kiinteän puoleinen ja siten siis helppo korjata.
Siistin eilen taas sen korvista vanhoja liimapaakkuja pois ja asemoin uusia painosalvalaattoja kärkikolmannekseen. Vähän epäilyttää, mahtaako niistä olla apua, kun kovasti puskee korvat pystyyn. Liimaamisesta ei tällä haavaa tule mitään, kun karvat on nyt niin lyhyet, ettei liimaus pidä. Pelkillä painosalvoilla mennään nyt.
Oli niissä lievähköjä hoidon merkkejä olemassa, mutta saa nähdä! Hampaiden vaihtuminen on kyllä niin kesken. Eilen tömähti yksi poskihampaista kylppärin lattialle ja lenkillä se narskutteli toista veristä poskaria melko tuskastuneena.
Muuten hampaiden vaihto menee aika tuskattomasti. Ei sitä pikkupampulasta paljon huomaa. Mitään tuhoja se ei tee. Omia puruluitansa kaluaa ja lelujansa imeksii. Mun tyynylle se oli yhtenä aamuna tuonut pehmolampaan ennen kuin heräilin!
Kunnon lammaskoira!
Yöllä se osasi pyytää ulos, kun sillä oli kakkahätä, miksei sit illalla?
No, oma osansa on mullakin, sillä tein tyhmästi kun lenkitin sen ennen ruokaa ja unohdin, että se on vielä niin bebe, että kakka tulla tupsahtaa helpoiten ruuan jälkeen.
Onneksi se oli kiinteän puoleinen ja siten siis helppo korjata.
Siistin eilen taas sen korvista vanhoja liimapaakkuja pois ja asemoin uusia painosalvalaattoja kärkikolmannekseen. Vähän epäilyttää, mahtaako niistä olla apua, kun kovasti puskee korvat pystyyn. Liimaamisesta ei tällä haavaa tule mitään, kun karvat on nyt niin lyhyet, ettei liimaus pidä. Pelkillä painosalvoilla mennään nyt.
Oli niissä lievähköjä hoidon merkkejä olemassa, mutta saa nähdä! Hampaiden vaihtuminen on kyllä niin kesken. Eilen tömähti yksi poskihampaista kylppärin lattialle ja lenkillä se narskutteli toista veristä poskaria melko tuskastuneena.
Muuten hampaiden vaihto menee aika tuskattomasti. Ei sitä pikkupampulasta paljon huomaa. Mitään tuhoja se ei tee. Omia puruluitansa kaluaa ja lelujansa imeksii. Mun tyynylle se oli yhtenä aamuna tuonut pehmolampaan ennen kuin heräilin!
Kunnon lammaskoira!
keskiviikko 26. toukokuuta 2010
Puutarhakatastrof
En tiedä, pitäisköhän syttää Nikiä siitä, ettei emäntä jaksa näköjään tänä vuonna innostua puutarhahommista? Olen mä jotain kylvänyt, mutta tuntuu, ettei kertakaikkiaan illat riitä palstalla käymiseen. Nytkin on varmaan jo pari viikkoa siitä, kun viimeksi kävin siellä. Ja kiivain kylvökausi meneillään! Kyllä on viljelykset retuperällä.
Illat kyllä ihan oikeesti menee koirien kanssa aika tarkkaan, sillä puuhailen niiden kanssa nyt mahd. paljon erikseen. Molemmat tarvii aika pitkiä lenkkejä ja erikseen ulkoiluttaminen on välttämätöntä a) että Bono saa vähän vapaa-aikaa ja b) että Niki opettelee kuuntelemaan mua, ilman että se tsekkaa aina Bonolta, tartteeks tota pyöreäpäistä kuunnella. Nikin yli-innokas talutinkävely onkin petraantunut ihan hyväksi ja ohitusten säätäminenkin on tapetilla. Meinas mennä yhdessä lenkkeily jossain vaiheessa vähän vouhkaamiseksi, joten perustyötä pitää tehdä erikseen. Se näkyy sit kyllä parempana yhdessäkävelynäkin.
Olen ajatellut sen niin, että otan ilon irti tästä hommasta ja nautin, kun kerran saan olla paljon ulkona, enkä ota tänä vuonna mistään muusta paineita. Tämän takiahan mä olen koirat hommannut! Jos mennään metsään, otan kahvit ja iltapalan mukaan ja siinähän se ilta vierähtää.
Eilen oli kyllä metsässä sen verran hyttysiä, että Reetta joka oli mukana, tuumasi että " tää metsä ei ole oikein mun juttu!" Mä ajattelin, että pitää viedä autoon ohvia.
Illat kyllä ihan oikeesti menee koirien kanssa aika tarkkaan, sillä puuhailen niiden kanssa nyt mahd. paljon erikseen. Molemmat tarvii aika pitkiä lenkkejä ja erikseen ulkoiluttaminen on välttämätöntä a) että Bono saa vähän vapaa-aikaa ja b) että Niki opettelee kuuntelemaan mua, ilman että se tsekkaa aina Bonolta, tartteeks tota pyöreäpäistä kuunnella. Nikin yli-innokas talutinkävely onkin petraantunut ihan hyväksi ja ohitusten säätäminenkin on tapetilla. Meinas mennä yhdessä lenkkeily jossain vaiheessa vähän vouhkaamiseksi, joten perustyötä pitää tehdä erikseen. Se näkyy sit kyllä parempana yhdessäkävelynäkin.
Olen ajatellut sen niin, että otan ilon irti tästä hommasta ja nautin, kun kerran saan olla paljon ulkona, enkä ota tänä vuonna mistään muusta paineita. Tämän takiahan mä olen koirat hommannut! Jos mennään metsään, otan kahvit ja iltapalan mukaan ja siinähän se ilta vierähtää.
Eilen oli kyllä metsässä sen verran hyttysiä, että Reetta joka oli mukana, tuumasi että " tää metsä ei ole oikein mun juttu!" Mä ajattelin, että pitää viedä autoon ohvia.
tiistai 25. toukokuuta 2010
Original Bono
Ihmis-Bono on satuttanut selkänsä ja kiireesti leikattu, kun välilevy oli revennyt ja jalat oli alkaneet jo halvaantua. Maanantaina pääsi sairaalasta. Nyt on jepellä 8 viikon kuntoutus ja saas näkee, kuinka kesän Suomen konserttien käy. Lippu odottais jääkaapin ovessa!
Toivotaan täällä kovasti, että kaima tokeentuu ja pääsee vielä joku kerta vielä ulvomaan kuuhun ihan koko keuhkojen kapasiteetilla.
Toivotaan täällä kovasti, että kaima tokeentuu ja pääsee vielä joku kerta vielä ulvomaan kuuhun ihan koko keuhkojen kapasiteetilla.
Vanki
Pampulat sai tänään taas broilerin siipiä ja kolmen siiven kanssa Ippuli sai luvan vetäytyä kylpyhuoneeseen. Kun Bono oli oman urakkansa selvittänyt ja mä asetuin tekemään töitä, kurkkasin, että kaikki hyvin kylppärisektorilla ja aloin rapistelemaan läppäriä.
Sinnehän se kakara unohtui. Parin tunnin päästä huomasin, että perhana, yksi on joukostamme poissa. Siellä se kellotti sellissänsä kolme pienen pientä luupalaa etukoipien välissä pukahtamatta mitään. Kieltämättä meillä on pehmeä matto kylppärissä, mikäs siinä loikoillessa.
Totesin, että rouskutustekniikka on viime kerrasta selvästi kehittynyt, sillä Niki oli saanut siivet syötyä tosi hyvin. Siitä se lähtee, terve elämä.
Suljettujen ovien taktiikkaa täällä joutuu tuollaisissa spesiaalitapauksissa harjoittamaan, sillä Bono on alkanut osoittaa merkkejä siitä, että välillä nuorison edesottamukset kyrsii. Niki on niin itsevarma ja touhukas, että Bonsuli välillä huokailee, että "ei jaksa..." Niki taas suvereenisti varastaa Bonon eväät, jos Bono ei ole kärppänä.
Aamulla se meinas taas heittäytyä melko vallattomaksi ja haukkumalla komenteli Bonoa viihteelle, mutta erotin ne ja pidin vuoron perään vähän koulutusta. Bonon mieliala nousi ja se jaksoi sen jälkeen taas itsekin leikkiä.
Niki on vauhdikkaampi, kovempi ja itsevarmempi tyyppi kuin Bono, joten vähän pitää sitä laumanjohtajuutta taas harjoittaa. Bono on niin kiltti, että joskus, vaikka se ärähtää Nikille, se on sit kuitenkin Bono joka väistää, mikä on vähän huolestuttavaa, koska se voi ennakoida taistelupyrkimyksiä ensi talveksi. Koitan pitää huolen omilla toimillani siitä, että Bono on selkeästi ykkösasemassa.
Eilen aamullla kävi mm. silleen, että Niki pötkötteli mun käden päällä kun nukuin, ja Bono tuli herättelemään mua ja kellahti viereen. Se murahti Nikille ja tunsin, kuinka Nikin sydän pamppaili kiivaasti, mutta ei väistynyt! Bono lähti itse.
Sinnehän se kakara unohtui. Parin tunnin päästä huomasin, että perhana, yksi on joukostamme poissa. Siellä se kellotti sellissänsä kolme pienen pientä luupalaa etukoipien välissä pukahtamatta mitään. Kieltämättä meillä on pehmeä matto kylppärissä, mikäs siinä loikoillessa.
Totesin, että rouskutustekniikka on viime kerrasta selvästi kehittynyt, sillä Niki oli saanut siivet syötyä tosi hyvin. Siitä se lähtee, terve elämä.
Suljettujen ovien taktiikkaa täällä joutuu tuollaisissa spesiaalitapauksissa harjoittamaan, sillä Bono on alkanut osoittaa merkkejä siitä, että välillä nuorison edesottamukset kyrsii. Niki on niin itsevarma ja touhukas, että Bonsuli välillä huokailee, että "ei jaksa..." Niki taas suvereenisti varastaa Bonon eväät, jos Bono ei ole kärppänä.
Aamulla se meinas taas heittäytyä melko vallattomaksi ja haukkumalla komenteli Bonoa viihteelle, mutta erotin ne ja pidin vuoron perään vähän koulutusta. Bonon mieliala nousi ja se jaksoi sen jälkeen taas itsekin leikkiä.
Niki on vauhdikkaampi, kovempi ja itsevarmempi tyyppi kuin Bono, joten vähän pitää sitä laumanjohtajuutta taas harjoittaa. Bono on niin kiltti, että joskus, vaikka se ärähtää Nikille, se on sit kuitenkin Bono joka väistää, mikä on vähän huolestuttavaa, koska se voi ennakoida taistelupyrkimyksiä ensi talveksi. Koitan pitää huolen omilla toimillani siitä, että Bono on selkeästi ykkösasemassa.
Eilen aamullla kävi mm. silleen, että Niki pötkötteli mun käden päällä kun nukuin, ja Bono tuli herättelemään mua ja kellahti viereen. Se murahti Nikille ja tunsin, kuinka Nikin sydän pamppaili kiivaasti, mutta ei väistynyt! Bono lähti itse.
maanantai 24. toukokuuta 2010
Myrskyn silmässä
Oltiin lauantaiaamuna Bonon kanssa jälkireeneissä, joten päivän kääntyessä iltapuolelle lähdettiin Nikin kanssa ulos sillä ajatuksella, että otetaan vähän jossain vaiheessa tottista. Tasku oli siis täynnä pilkottua sydäntä.
Kadulle päästyä alkoi sataa jalkarätin kokoisia vesipisaroita, joten nappasin autosta sateenvarjon. Se on iso, tukeva varjo ja onneksi hoksasin hakea sen, koska kohta alkoi ukkostaa ja sataa ihan kunnolla.
Niki säikähti ensimmäistä ukkosen jyrähdystä, mutta onneksi mulla oli niitä superherkkuja. Käskin sen luokse ja istumaan ja kun se sai suun makiaksi, ei se jaksanut enää jyristelyistä välittää. Kun alkoi salamoida, otin sen vierelle ja annoin herkkkua niin kauan kun jyrinä tuli ja meni. Se ei välittänyt niistä tosiaan enää mitään.
Sitten kävikin niin, että sade tyyntyi hetkeksi, mutta neljä kertaa peräkkäin salamoi ja jyrähteli ja taivas repesi. En ole ikinä nähnyt sellaista myrskyä! Sormenpään kokoisia rakeita tuli vesiputouksen seassa niin, että maa oli jääkuulilla vuorattu. Otin Nikin viereen ja kyhjötettiin sateenvarjon alla, mutta kun vuolas virta jääkylmää vettä ja jääkuulia holahti housunkauluksesta sisään, totesin, että mennään kotiin, joka ei ollut kaukana.
Vettä oli siinä vaiheessa kadulla nilkaa myöten ja virta oli niin voimakas, ettei Niki uskaltautunut veteen. Mä sit kannoin sitä pahimpien virtojen yli kahlaten vedessä välillä puoleen sääreen.
Ihan uskomaton myräkkä. Mä vaan nauroin ja hihkuin, koska se oli niin ihmeellistä. En ole edes elokuvissa mitään vastaavaa ikinä nähnyt. Sade oli niin voimakas, että 30 metrin päästä ei nähnyt autojen valoja kuin aavistuksen ja piti taiteilla, että pääsi kaatumatta jääkuulilla kävelemään. Niitä oli ihan mattona kadulla. Kotirappusilla kaksi alinta oli veden peitossa.
Nikille ei jäänyt mitään traumaa. Se lähti kelin tyynnyttyä ja turkin vähän kuivuttua taas reippaana ulos.
Kotona Bono säikähti, kun salama räsähti ihan päällä. Se läähätti ja pyrki olemaan mun kyljessä. Tein molemmille tottista ja siihen se sitten unohtui. Vein Bonon ulos, kun keli oli tyyntynyt ja aluksi se vähän hangoitteli vastaan, mutta olin tiukkana, että nyt tehdään kunnon lenkki ja niinpä me vaan ulkoiltiin ja se rentoutui pikku hiljaa. Loppulenkki meni ihan hyvin ja kierreltiin kunnolla tunnin verran.
Olipa myrsky!
Kadulle päästyä alkoi sataa jalkarätin kokoisia vesipisaroita, joten nappasin autosta sateenvarjon. Se on iso, tukeva varjo ja onneksi hoksasin hakea sen, koska kohta alkoi ukkostaa ja sataa ihan kunnolla.
Niki säikähti ensimmäistä ukkosen jyrähdystä, mutta onneksi mulla oli niitä superherkkuja. Käskin sen luokse ja istumaan ja kun se sai suun makiaksi, ei se jaksanut enää jyristelyistä välittää. Kun alkoi salamoida, otin sen vierelle ja annoin herkkkua niin kauan kun jyrinä tuli ja meni. Se ei välittänyt niistä tosiaan enää mitään.
Sitten kävikin niin, että sade tyyntyi hetkeksi, mutta neljä kertaa peräkkäin salamoi ja jyrähteli ja taivas repesi. En ole ikinä nähnyt sellaista myrskyä! Sormenpään kokoisia rakeita tuli vesiputouksen seassa niin, että maa oli jääkuulilla vuorattu. Otin Nikin viereen ja kyhjötettiin sateenvarjon alla, mutta kun vuolas virta jääkylmää vettä ja jääkuulia holahti housunkauluksesta sisään, totesin, että mennään kotiin, joka ei ollut kaukana.
Vettä oli siinä vaiheessa kadulla nilkaa myöten ja virta oli niin voimakas, ettei Niki uskaltautunut veteen. Mä sit kannoin sitä pahimpien virtojen yli kahlaten vedessä välillä puoleen sääreen.
Ihan uskomaton myräkkä. Mä vaan nauroin ja hihkuin, koska se oli niin ihmeellistä. En ole edes elokuvissa mitään vastaavaa ikinä nähnyt. Sade oli niin voimakas, että 30 metrin päästä ei nähnyt autojen valoja kuin aavistuksen ja piti taiteilla, että pääsi kaatumatta jääkuulilla kävelemään. Niitä oli ihan mattona kadulla. Kotirappusilla kaksi alinta oli veden peitossa.
Nikille ei jäänyt mitään traumaa. Se lähti kelin tyynnyttyä ja turkin vähän kuivuttua taas reippaana ulos.
Kotona Bono säikähti, kun salama räsähti ihan päällä. Se läähätti ja pyrki olemaan mun kyljessä. Tein molemmille tottista ja siihen se sitten unohtui. Vein Bonon ulos, kun keli oli tyyntynyt ja aluksi se vähän hangoitteli vastaan, mutta olin tiukkana, että nyt tehdään kunnon lenkki ja niinpä me vaan ulkoiltiin ja se rentoutui pikku hiljaa. Loppulenkki meni ihan hyvin ja kierreltiin kunnolla tunnin verran.
Olipa myrsky!
perjantai 21. toukokuuta 2010
Onnistunut kokeilu
Niki sai eilen työstettäväkseen kolme broilerin siipeä ja siinä vierähti mukavasti tunteroinen, sillä ei niistä uusista ETUhampaista ollut siinä hommassa hirveästi etulyöntiasemaa. Sitkeydellä se kyllä sai siivet luita lukuunottamatta kaluttua ja oli mieleistä puuhaa! Ipana oli varsin tohkeissaan.
Homma hoidettiin siististi kylpyhuoneessa, mutta kun päästin sen pois ja ehdotin Bonolle, että se viimeistelee urakan, Niki tempaisi yhden kalutun luun ja kiipesi sohvalle sitä imeksimään. No siinä vaiheessa totesin, että luut joutaa roskiin, jos ei niitä kyetä syömään ja lähdettiin kaupunkikierrokselle tavoitteena pursottaa kiekura matkan varrelle. Vähän citykäyttäytymistä. Edellisellä kauppareissulla oli Bono mukana samassa hommassa, että pysyy vähän tatsi ihmisvilinään ja odotteluhommiin.
Citykruisailun vastapainoksi meinaan pitää tänään vapaapäivän ja viedä molemmat metsäjäljen ajoon.
Olen tässä viime aikoina ihmetellyt Bonon voimakasta vahtimista ja eilen satuin surffimaan paimennusaiheisia sivustoja netissä ja löysin collieista sellaista informaatiota että: aikanaan, kun collie oli puhtaasti työkoira (ennen kuningatar Victorian rotuun tykästymistä), sileäkarvaisen ja pitkäkarvaisen collien työnjako oli se, että sieläkarvaisia käytettiin karjan ajamiseen markkinoille.
Pehkot taas olivat paimenen koiria ja niiden tärkeä tehtävä oli paimentamisen lisäksi myös vartioida ja puolustaa laumaa! No onko mikään ihme, että ne on ääniherkkiä ja haukkuherkkiä? Jos tuo pitää paikkaansa, niin näihin + paimennusominaisuuksin kai niiden käyttöominaisuudet on sit perustuneet, vai kuinka? Pitää kuulla, jos joku rapistelee ja ajaa se pois, hus!
Homma hoidettiin siististi kylpyhuoneessa, mutta kun päästin sen pois ja ehdotin Bonolle, että se viimeistelee urakan, Niki tempaisi yhden kalutun luun ja kiipesi sohvalle sitä imeksimään. No siinä vaiheessa totesin, että luut joutaa roskiin, jos ei niitä kyetä syömään ja lähdettiin kaupunkikierrokselle tavoitteena pursottaa kiekura matkan varrelle. Vähän citykäyttäytymistä. Edellisellä kauppareissulla oli Bono mukana samassa hommassa, että pysyy vähän tatsi ihmisvilinään ja odotteluhommiin.
Citykruisailun vastapainoksi meinaan pitää tänään vapaapäivän ja viedä molemmat metsäjäljen ajoon.
Olen tässä viime aikoina ihmetellyt Bonon voimakasta vahtimista ja eilen satuin surffimaan paimennusaiheisia sivustoja netissä ja löysin collieista sellaista informaatiota että: aikanaan, kun collie oli puhtaasti työkoira (ennen kuningatar Victorian rotuun tykästymistä), sileäkarvaisen ja pitkäkarvaisen collien työnjako oli se, että sieläkarvaisia käytettiin karjan ajamiseen markkinoille.
Pehkot taas olivat paimenen koiria ja niiden tärkeä tehtävä oli paimentamisen lisäksi myös vartioida ja puolustaa laumaa! No onko mikään ihme, että ne on ääniherkkiä ja haukkuherkkiä? Jos tuo pitää paikkaansa, niin näihin + paimennusominaisuuksin kai niiden käyttöominaisuudet on sit perustuneet, vai kuinka? Pitää kuulla, jos joku rapistelee ja ajaa se pois, hus!
torstai 20. toukokuuta 2010
Niki
Niki oli pentulaatikossa sisarusparven railakkain tapaus, mutta meillä on vissiin niin tasaisen tappavat olot, että siitä on tullut samanlainen kiltti kainaloinen kuin Bonostakin. Se on siinä iässä, että sen pitäisi vaan villiintyä, mutta tämä on kyllä tasaantunut.
Todistusaineistoa:
- se odottaa nykyään maaten, kun puuhataan ruokien kanssa sen sijasta että hyppisi ja haukkuisi
- se istuu ihan itse ja odottaa, että kaualapanta otetaan, kun tullaan ulkoa
- se ottaa katsekontaktin, kun hihna kiristyy ja meikä pysähtyy
- se rojahtelee kainaloon hakiessaan nukahtamispaikkaa
- se herättää mut aamulla samalla tavalla kuin Bonokin, asettautumalla kylkeen pötköttelemään
- se on keksinyt, että mamman sääriä vasten voi kiehnätä ulkonakin
- tänään se jopa (pienen kouluttamisen jälkeen tosin) istuskeli rauhassa samalla matolla, jota imuroin.
Joo. Mutta lampaista Nikolajevitsh on kiinnostunut, josta todisteena Satamon Marian kuvia viime lauantailta.
Juu ja sellainen tärkeä asia, että koska uusia hampaita on jo viljalti, tänään tarjoillaan iltaruuaksi broilerin siipiä. Bonsulin kanssa äsken haettiin Mustista ja Mirristä. Saas näkee, mitä siitä tulee. Onhan se jo rustoja sun muuta jyrsinytkin ja siipiäkin se on saanut valmiiksi jauhettuna, mutta onhan tämä jonkinlainen askel.
Ollaan nimittäin tultu Nikin kanssakin siihen pisteeseen, että ihan sekaruokaa jos syöttää niin ei sula enää samassa mahassa vaan ripulille pukkaa, joten siirtynee ruokinta raakaravinnon suuntaan. Ja on itse asiassa jo siirtynytkin. Bonsulillakin nimittäin alkoi olla päivittäin närästysyökkäilyä neusta ja nappuloista. Ynnä lisääntyvää haluttomuutta ruokailuun, ymmärrettävästi.
Nyt kun on raakamuonat kupeissa, ruokailu näyttää olevan taas viehättävämpää.
maanantai 17. toukokuuta 2010
Herding pix
Sain sunnuntailta kuvia paimenkollegoilta ja luvalla oman koiran kuvia saa myös käyttää. Kylläpä onkin oivat kuvat! Muistikorteille ei olekaan tarttunut mitään haahuilua tai sijaistoimintoja vaan silkkaa paimennusta. Näistä näkyy sekä Bonon kiinnostus lampaisiin sekä se, kuinka se kiertää katrasta.
Näkyypä niistä sekin, että lampaat on ihan okei, eikä colliet revi niitä, kuten jotkut kuulema jossain foorumeilla väittää. Ja vielä sekin näkyy, että lampaita vaihdetaan välillä, eikä ne läähätä eikä niiden itse asiassa tarvi paljon liikkuakkaan :)
Tässä on Sini Lindroosin ottamia kuvia.
Ja tässä vielä Tiia Hämäläisen ottamia kuvia. Pari ekaa vaikuttaa sellaisilta, että Bonsulia on laitettu maahan ja sitten taas ajetaan. Ainakin mä näytän jotain sille selittävän. tai sit mä vaan komennan olemaan haukkumatta ;)
Haukkuminen kyllä unohtuu heti, kun se tietää, mitä pitää tehdä. Sen takia on tärkeätä kehua koko ajan kun se tekee jotain oikein, jotta se tietää sen itsekin. "Kun lamppu syttyy, ei tarvi räyskyttää", vois olla Bonon motto.
Näkyypä niistä sekin, että lampaat on ihan okei, eikä colliet revi niitä, kuten jotkut kuulema jossain foorumeilla väittää. Ja vielä sekin näkyy, että lampaita vaihdetaan välillä, eikä ne läähätä eikä niiden itse asiassa tarvi paljon liikkuakkaan :)
Tässä on Sini Lindroosin ottamia kuvia.
Ja tässä vielä Tiia Hämäläisen ottamia kuvia. Pari ekaa vaikuttaa sellaisilta, että Bonsulia on laitettu maahan ja sitten taas ajetaan. Ainakin mä näytän jotain sille selittävän. tai sit mä vaan komennan olemaan haukkumatta ;)
Haukkuminen kyllä unohtuu heti, kun se tietää, mitä pitää tehdä. Sen takia on tärkeätä kehua koko ajan kun se tekee jotain oikein, jotta se tietää sen itsekin. "Kun lamppu syttyy, ei tarvi räyskyttää", vois olla Bonon motto.
sunnuntai 16. toukokuuta 2010
2 paimennusmuisteloa
...joista ensimmäinen on se, että Bono teki paikallamakuun maailmanennätyksen sunnuntaina, kun takana oli jo yksi pääkoppaa koetteleva treenipäivä, yön ukkosmyrsky ja yhtäkkiä puhjennut helle. Puun alla oli hyvä tarkkailla tilannetta ihan rauhassa ja odottaa omaa paimennusvuoroa, mistä seuraava todiste. Se siis valehtelematta makasi ihan paikallaan yli puoli tuntia. Kerran näin sen vaihtavan asentoa. Ja suu supussa kaiken lisäksi!
Toinen muistelo koskee Nikiä ja lammasta, jonka kanssa se ystävystyi viikko sitten, edellisellä reissulla. Ne taas tervehtivät samalla lailla. Kukaan muu lampaista ei tullut aidalle, kun Niki työnsi päänsä aidan raosta lampaiden aitaukseen, vain tämä yksi. Sen tunnistaa hyvin valkoisesta otsatukasta ja vaaleanpunaisista korvakoruista sellainenkin, jolla on huono nenä. True friendship!
Toinen muistelo koskee Nikiä ja lammasta, jonka kanssa se ystävystyi viikko sitten, edellisellä reissulla. Ne taas tervehtivät samalla lailla. Kukaan muu lampaista ei tullut aidalle, kun Niki työnsi päänsä aidan raosta lampaiden aitaukseen, vain tämä yksi. Sen tunnistaa hyvin valkoisesta otsatukasta ja vaaleanpunaisista korvakoruista sellainenkin, jolla on huono nenä. True friendship!
Koululaiset
Paimenpojat oli eilen aamulla niin raatoina, että mama sai mennä jälkitreeneihin ihan itsekseen. No ei siinä mitään, tein kaverille jäljen ja opiskeltiin kulmien ja janan teoriaa, joten oli erittäin antoisaa koirattomuudesta huolimatta. Tein sit illalla Nikille yhden makkarajäljen pellolle. Vaikka tuuli pyöri, se etsiskeli namit oikein hyvin keskittyen.
Käytiin myös tottiskentällä ja Niki keskittyi oikein hyvin heti alusta asti. Se ei enää koe niin pahana sitä, että Bono jää autoon ja joutuu itsekseen tekemään jotain. Paimennuskurssi oli tähän asiaan myös intensiiviharjoittelua, kun koko ajan vaihtoin koiraa, joka oli mun mukana ja joka odotti. Nikille koitin kyllä järkkäillä pidempiä odotusjaksoja, jotta se osaisi levähtää ja nukahtaa, minkä se kyllä osasikin. Ne odotti nätisti sekä autossa että häkissä, jonne laitoin ne kun sunnuntaina oli kuuma, mulla ei ihan vielä ole sitä häkkiä autossa (tulossa on).
Arkitottelevaisuusjutuissa olen huomannut, että kun olen vaatinut tiettyjä asioita ihan pikkupennusta (kontaktia ja mm. sen että kun tullaan ulkoa sisään, istutaan ja sit otetaan vasta pannat pois) niin Niki on ottanut ne tavat ihan automaattisiksi. Bono, jolle hoksasin opettaa näitä vasta isompana, kokee ne jotenkin vaatimuksina eikä itsestäänselvyyksinä ja tavan takaa ämpyilee niissä.
Bono keskittyi eilen viilarin kentällä vähän huonommin, mutta teki kuitenkin ihan kelpo seuraamispätkiä, erittäin varman paikkamakuun ja hyvät luoksetulot. Paikamakuu onkin nyt aika hyvässä kuosissa, kun on vain vähän häiriötä. Lopuksi muisteltiin, kuinka A-este ylitetään ja siinä hommassa tuli mamalle aika hiki, kun se tuumasi, että voihan tuon kiertääkin. Meni se sen kumminkin pari kertaa, ja sehän menee ihan heittämällä, kunhan vain lähtee kiipeämään.
Meillä on ihanteellinen neljän hengen jäljestysryhmä ja kokenut kouluttaja, ja kun valiteltiin eilen tottiksen tilaa, hän lupasi vetää meille tottistreenejäkin!!! Aivan loistavaa, koska me tarvitaan palautetta ja treenaamista häiriön alla. Vähän himottais päästä loppukesästä BH-kokeeseen Bonon kanssa, mutta katsotaan nyt.
Nikistä vielä sen verran että siinä on jotain aivan ihania piirteitä koulutusmielessä. Se on selkesti Bonoa itsenäisempi ja kovempi: se ei opi ihan salamana, mutta ei myöskään välitä mun virheistä eikä reagoi mun epämääräiseen liikehdintään niin herkkänä. Se tekee just niin kuin on oppinut, vaikka mä en tekisi asioita samalla tavalla joka kerta.
Nikin saalisvietti avautui tosi nopsaan ja sillä on myös taistelutahtoa, joten se palkkautuu jo tosi hyvin patukalla ja nauttii siitä että se saa kanniskellä sitä voitettuaan sen multa. Bono ei yleensä välitä lelusta sen jälkeen, kun se on voittanut sen vaan jättää sen maahan ja pyrkii hajuille ja merkkailuhommiin. No tämä vaihe varmasti tulee Nikin kanssakin eteen, mutta pitää nyt naatiskella, kun vielä voi! Ja pitää itse muistaa pitää treenisessiot tiukasti kahdenkeskisenä leikkituokiona, johon muut jutut ei kuulu!
Käytiin myös tottiskentällä ja Niki keskittyi oikein hyvin heti alusta asti. Se ei enää koe niin pahana sitä, että Bono jää autoon ja joutuu itsekseen tekemään jotain. Paimennuskurssi oli tähän asiaan myös intensiiviharjoittelua, kun koko ajan vaihtoin koiraa, joka oli mun mukana ja joka odotti. Nikille koitin kyllä järkkäillä pidempiä odotusjaksoja, jotta se osaisi levähtää ja nukahtaa, minkä se kyllä osasikin. Ne odotti nätisti sekä autossa että häkissä, jonne laitoin ne kun sunnuntaina oli kuuma, mulla ei ihan vielä ole sitä häkkiä autossa (tulossa on).
Arkitottelevaisuusjutuissa olen huomannut, että kun olen vaatinut tiettyjä asioita ihan pikkupennusta (kontaktia ja mm. sen että kun tullaan ulkoa sisään, istutaan ja sit otetaan vasta pannat pois) niin Niki on ottanut ne tavat ihan automaattisiksi. Bono, jolle hoksasin opettaa näitä vasta isompana, kokee ne jotenkin vaatimuksina eikä itsestäänselvyyksinä ja tavan takaa ämpyilee niissä.
Bono keskittyi eilen viilarin kentällä vähän huonommin, mutta teki kuitenkin ihan kelpo seuraamispätkiä, erittäin varman paikkamakuun ja hyvät luoksetulot. Paikamakuu onkin nyt aika hyvässä kuosissa, kun on vain vähän häiriötä. Lopuksi muisteltiin, kuinka A-este ylitetään ja siinä hommassa tuli mamalle aika hiki, kun se tuumasi, että voihan tuon kiertääkin. Meni se sen kumminkin pari kertaa, ja sehän menee ihan heittämällä, kunhan vain lähtee kiipeämään.
Meillä on ihanteellinen neljän hengen jäljestysryhmä ja kokenut kouluttaja, ja kun valiteltiin eilen tottiksen tilaa, hän lupasi vetää meille tottistreenejäkin!!! Aivan loistavaa, koska me tarvitaan palautetta ja treenaamista häiriön alla. Vähän himottais päästä loppukesästä BH-kokeeseen Bonon kanssa, mutta katsotaan nyt.
Nikistä vielä sen verran että siinä on jotain aivan ihania piirteitä koulutusmielessä. Se on selkesti Bonoa itsenäisempi ja kovempi: se ei opi ihan salamana, mutta ei myöskään välitä mun virheistä eikä reagoi mun epämääräiseen liikehdintään niin herkkänä. Se tekee just niin kuin on oppinut, vaikka mä en tekisi asioita samalla tavalla joka kerta.
Nikin saalisvietti avautui tosi nopsaan ja sillä on myös taistelutahtoa, joten se palkkautuu jo tosi hyvin patukalla ja nauttii siitä että se saa kanniskellä sitä voitettuaan sen multa. Bono ei yleensä välitä lelusta sen jälkeen, kun se on voittanut sen vaan jättää sen maahan ja pyrkii hajuille ja merkkailuhommiin. No tämä vaihe varmasti tulee Nikin kanssakin eteen, mutta pitää nyt naatiskella, kun vielä voi! Ja pitää itse muistaa pitää treenisessiot tiukasti kahdenkeskisenä leikkituokiona, johon muut jutut ei kuulu!
perjantai 14. toukokuuta 2010
Pikarapsa paimenesta
Meillä oli tehokkaat 2 päivää. Nikolajevitsh pääsi lampaille 4 kertaa hengailemaan ja se oli pidettävä liinassa, koska se oli niin kovin kiinnostunut lampaista!!! Ei voinut pitää irti, kun ei noin pientä voi vielä oikein kouluttaakaan. Sovittiin, että pidän sitä nyt mukana aina kun käyn ja puoli vuotiaana aletaan suhtautumaan sen taipumuksiin ohjailevammin.
No Bonsuli sitten. Voi mikä ilo ja onni! Eileinen oli aivan loistava päivä. Me voitiin jo opetella ajamista ja maahan menemistä, sillä se peijakas lähti kuin lähtikin kiertämään lammaskatrasta erittäin hanakasti. Asiaan vihkiytymättömille voin paljastaa, että se on se juttu! Koirasta ei ole kerääväksi paimeneksi, ellei se ala oma-aloitteisesti kiertää laumaa. Sit kun se alkaa, sitä voi alkaa kouluttaa. Ajaminen taas on sitä, että se kulkee suoraan lampaiden perässä ja vie niitä edellään. Kaikki tapahtuu pysähtymisten, eli maahanmenojen tai seisahtumisten kautta.
Eilen me opittiin molemmat monta asiaa. Tänään se oli selvästi väsynyt eilisestä, joten otettiin lyhyitä treenejä niin, että mä olin lampailla ja Bono kiersi. Mä pidin sauvalla sen turvallisella etäisyydellä lampaista. Sitäpaitsi lampaat ei liikukaan, jos koira tulee liian lähelle.
Swedun lampaat on ahvenanmaalaisia, ja ns. helppoja paimentaa. Ne seuraa ihmistä. Ne eivät myöskään pahemmin stressaannu tällä koulutusmenetelmällä: jos kehässä oli laiskanpuoleinen koira, ne alkoivat vain einestämään. Bortsuilta ne on ilmeisesti oppineet myös sen, että kokemattoman koiran saa luikkimaan tuijottamalla!
Kertakaikkisen onnistunut 2-päiväinen siis. Tänään kaverina oli vielä Max, joka on Nikin kennelistä kotoisin ja joka on treenannut koko talven. Se oli emännällään hyvin hanskassa ja saatiin vähän mallia, kuinka meilläkin syksyllä menee -heh! Oli kyllä niin samasta puusta kuin Bono!
Ai niin, musta tuli kelpie-fani. Ihania koiria! Molempina päivinä oli kivat kelpparit meidän kanssa samalla laitumella.
Joitain kuviakin on, mutta ans kattoo ny. Ei kylläkään omista koirista!
No Bonsuli sitten. Voi mikä ilo ja onni! Eileinen oli aivan loistava päivä. Me voitiin jo opetella ajamista ja maahan menemistä, sillä se peijakas lähti kuin lähtikin kiertämään lammaskatrasta erittäin hanakasti. Asiaan vihkiytymättömille voin paljastaa, että se on se juttu! Koirasta ei ole kerääväksi paimeneksi, ellei se ala oma-aloitteisesti kiertää laumaa. Sit kun se alkaa, sitä voi alkaa kouluttaa. Ajaminen taas on sitä, että se kulkee suoraan lampaiden perässä ja vie niitä edellään. Kaikki tapahtuu pysähtymisten, eli maahanmenojen tai seisahtumisten kautta.
Eilen me opittiin molemmat monta asiaa. Tänään se oli selvästi väsynyt eilisestä, joten otettiin lyhyitä treenejä niin, että mä olin lampailla ja Bono kiersi. Mä pidin sauvalla sen turvallisella etäisyydellä lampaista. Sitäpaitsi lampaat ei liikukaan, jos koira tulee liian lähelle.
Swedun lampaat on ahvenanmaalaisia, ja ns. helppoja paimentaa. Ne seuraa ihmistä. Ne eivät myöskään pahemmin stressaannu tällä koulutusmenetelmällä: jos kehässä oli laiskanpuoleinen koira, ne alkoivat vain einestämään. Bortsuilta ne on ilmeisesti oppineet myös sen, että kokemattoman koiran saa luikkimaan tuijottamalla!
Kertakaikkisen onnistunut 2-päiväinen siis. Tänään kaverina oli vielä Max, joka on Nikin kennelistä kotoisin ja joka on treenannut koko talven. Se oli emännällään hyvin hanskassa ja saatiin vähän mallia, kuinka meilläkin syksyllä menee -heh! Oli kyllä niin samasta puusta kuin Bono!
Ai niin, musta tuli kelpie-fani. Ihania koiria! Molempina päivinä oli kivat kelpparit meidän kanssa samalla laitumella.
Joitain kuviakin on, mutta ans kattoo ny. Ei kylläkään omista koirista!
keskiviikko 12. toukokuuta 2010
Melkein terveen kirjat
Bonsuli sai fysioterapeutilta terveen kirjat. Kuluneen viikon paimennukset ja eksessiivinen metsälenkkeily tuntui vähän venyteltäessä takareisien kireytenä, mutta se on normaalia ja suli pian pois. Bono on oppinut hallitsemaan kroppaansa ja takapäätänsä paremmin, joten se liikkuu eri tavalla ja sille on kehittynyt lihaksia reisiin. Sen reidet oli ennen sellaiset lättänät letut, nyt ne on pulleat ja niissä on, mistä ottaa kiinni. Jos ottaa kumman tahansa reiden käsien väliin, kädet menee kupeiksi sen ympärille, ennen reisilihakset oli lättynä kahden samansuuntaisen kämmenen välissä. Ilmanko on käynti ja olo toisenlaista.
Hämmästyttävän nopea kehitys! Oma osansa saattaa olla sillä, että se on syönyt kevään mittaan Nikin vuoksi paljon enemmän. Nyt se syö taas vähemmän, mutta koitetaan nyt pitää annokset hiukkasen isompina kuin aikakaudella ennen alamaista.
Munien hautominen on edistynyt niin, että karsin ja kampasin taas illallakin lisää karvoitusta peräpäästä ja aamulla huomasin, että rikkonaiseen ihoon on muodotunut rupea. Ilmeisesti se nyt pysyy kuivempana ja lähtee paranemaan. Tarkkaillaan tilannetta. Onneksi huomasin rikkoutuneen ihon heti, eikä bakteeri ole ehtinyt asettumaan taloksi. Olis ihan kamalaa, jos pampulalla olis märkivä hot spot kulkusissa :(
Hämmästyttävän nopea kehitys! Oma osansa saattaa olla sillä, että se on syönyt kevään mittaan Nikin vuoksi paljon enemmän. Nyt se syö taas vähemmän, mutta koitetaan nyt pitää annokset hiukkasen isompina kuin aikakaudella ennen alamaista.
Munien hautominen on edistynyt niin, että karsin ja kampasin taas illallakin lisää karvoitusta peräpäästä ja aamulla huomasin, että rikkonaiseen ihoon on muodotunut rupea. Ilmeisesti se nyt pysyy kuivempana ja lähtee paranemaan. Tarkkaillaan tilannetta. Onneksi huomasin rikkoutuneen ihon heti, eikä bakteeri ole ehtinyt asettumaan taloksi. Olis ihan kamalaa, jos pampulalla olis märkivä hot spot kulkusissa :(
tiistai 11. toukokuuta 2010
Kulkusongelma
Bonolla on iho rikki pallien juuresta! Ilmanko se oli viikonlopun niin hermona ja lampaat sai haistaa ihan sitä ihteään. Kyllä mä ihmettelinkin, että se ihan niin vesikauhuisesti sentään esiintyi. No, nyt on karvoitus trimmattu ja desinfiointiproseduuri käynnistetty, että joskopa se tästä sit taas.
Tämä on paha aika, kun karva lähtee ja sitä on peräpäässä niin paljon. Se huopaantuu, vaikka sitä setviikin säännöllisesti, kun on tätä metsäoleilua. Ja kaupungissakin villahousuihin tarttuu ruusunoksia ja vaikka mitä.
Nikin korvat on taas liimattu ja tällä kertaa se taisi onnistua. Otin vähän mallia Bonon korvista, että menis muotoilu jotakuinkin sinnepäin. Pedikyyriläinen itse oli köytetty keittiön pöydän jalkaan, mahdottomimman teutaroinnin ehkäisemiseksi, ja lopputulos on oikein tyydyttävä. Tai siis liimaustulos. Lopputuloksesta ei ole vielä tietoa, mutta katsotaan nyt, mitä tapahtuu, kun hampaat on vaihtuneet. Toistaiseksi uusia, kauniita helmiä on ilmaantuneet yläriviin kaksi kappaletta ja alariviin yksi kappale.
Pidettiin eilen tottissessiot molemmille ja ne työskenteli superintensiivisesti molemmat. Bonolla oli vain seuraamista ja perusasentoa kävellen, juosten ja askelsiirtymällä sivulle. Nikille kontaktia, siihen vähän kestoa ja keskittymistä namilla sekä lelupalkalla. Kontakti oli erinomainen. Sit mentiinkin metsälenkille.
Tänään on Bonon fysioterapia. Katsotaan mitä sieltä kuuluu.
Tämä on paha aika, kun karva lähtee ja sitä on peräpäässä niin paljon. Se huopaantuu, vaikka sitä setviikin säännöllisesti, kun on tätä metsäoleilua. Ja kaupungissakin villahousuihin tarttuu ruusunoksia ja vaikka mitä.
Nikin korvat on taas liimattu ja tällä kertaa se taisi onnistua. Otin vähän mallia Bonon korvista, että menis muotoilu jotakuinkin sinnepäin. Pedikyyriläinen itse oli köytetty keittiön pöydän jalkaan, mahdottomimman teutaroinnin ehkäisemiseksi, ja lopputulos on oikein tyydyttävä. Tai siis liimaustulos. Lopputuloksesta ei ole vielä tietoa, mutta katsotaan nyt, mitä tapahtuu, kun hampaat on vaihtuneet. Toistaiseksi uusia, kauniita helmiä on ilmaantuneet yläriviin kaksi kappaletta ja alariviin yksi kappale.
Pidettiin eilen tottissessiot molemmille ja ne työskenteli superintensiivisesti molemmat. Bonolla oli vain seuraamista ja perusasentoa kävellen, juosten ja askelsiirtymällä sivulle. Nikille kontaktia, siihen vähän kestoa ja keskittymistä namilla sekä lelupalkalla. Kontakti oli erinomainen. Sit mentiinkin metsälenkille.
Tänään on Bonon fysioterapia. Katsotaan mitä sieltä kuuluu.
sunnuntai 9. toukokuuta 2010
Paimenessa
Mulla oli molemmat koirat mukana ja onneksi oli, sillä Niki oli se, joka piti emännän henkisesti pinnalla. Eka kierros oli taipumustestiä ja Bono haistatteli kaikille pitkät, mutta Niki sai tuomion: "oikein hyväpäinen pentu". Liian nuori tietenkin taipumutestaamista varten, koulutettavuutta ei pysty arvioimaan jne, mutta se oli oikein kiinnostunut lampaista.
Bono esitti kaikki inhottavimmat metkut oikein sikermänä (räyskytti, pää pyöri, korvaton, kuola valuu pissoja haistellessa; se kuseskeli ja paskoi lammasaitaukseen jne. jne.) kunnes hermostuin siihen aivan täydellisesti ja pidin sille sulkeisharjoituksia puoli tuntia ennen viimeistä yritystä. Se vinkui ja tempoili ja makasi kertakaikkiaan maassa käskyn alla ja sai palautuksen takaisin maahan aina kun se yrtitti jotain. Mä en niinku uskonut silmiäni, että se on taas tätä, joten en tarpeeksi rivakasti siihen ilmeisesti heti puuttunut. Pääsi taas ihan mahdottomaksi.
Sulkeiset kai vähän mursi sen villiintynyttä tahtoa, sillä viimeisellä yrityksellä se kiinnostui lampaista sellaisella intensiteetillä, että mun täydellinen ketutus kääntyi voittopuolisesti riemuksi. Tästä on hyvä torstaina jatkaa. Oli hyvä, että oli alla ne viime kesän loistavat onnistumiset, koska jos tästä olisi aloitettu, olisin pitänyt sitä ihan toivottomana pimpelipomtapauksena!
Kotonakin se kävi vielä niin kierroksilla, että se oli eristettävä, että se malttoi rauhoittua nukkumaan. Ihme viiraus taas! Se vaan kiersi ympyrää ja vaani tilaisutta päästä astumaan Reettaa. Hohhoi!
Niki oli kerran siinä hommassa, että se liinan päässä ajoi lampaita portteihin ja se piti koko ajan huomion lampaissa, mutta käveli rauhallisesti ja hallitusti, joten me saatiin lauma pysymään kasassa ja menemään joka kerta porttista läpi. Nappisuoritus siis!
Bonon kanssa se viimeinen kerta meni niin, että se kyllä ajoi lampaita, mutta niin räyhäkkäästi, että mun piti vain keskittyä siihen, että se pysyy kehumalla vireessä, mutta sen verran kontrollissa, ettei pääse hätyyttämään lampaita liikaa.
Niin paljon ja ilmeisesti tehokkaasti sain sitä kumminkin kehuttua, että se palkkautui laumavietillä ja oli aivan onskuna, mikä oli päivän luonteen huomioon ottaen itse asiassa valtava saavutus, nyt kun sitä ajattelee. Bonosta aina tietää, koska sillä on laumavietti tapissa: se puskee jalkojen väliin ja hakee kehokontaktia ja samalla nauraa ja ottaa katsekontaktia. Se on silloin siinä mielentilassa, että "äiti, äiti, kato mitä mä osaan!"
Kehuin sitä tietty hirmuisesti jälkeenpäin ja se sai ruuan ja sit lähdetiinkin kotia kohti, eli onnistumiseen me saatiin päivä päättymään, vaikka piti sitä ihan hartiavoimin kyllä hakea. Tämä on vissiin se, mitä sanotaan työvoitoksi? Kyllä mun usko vähän palautui, vaikka jossain vaiheessa ajattelin, että "kaikki on menetetty, ja niinkun mä odotin tätä paimennuskesää!"
Niki pääsi solmimaan uusia suhteita lammasaitauksen aidan yli.
Se hyvä on, kun pyörii palveluskoiraporukoiden kanssa, niin kuulee muiden koirajuttuja. Olen sellaiseen ymmärrykseen tullut, että kaikissa roduissa yksilöt on varsin vaihtelevia ja joka rodusta löytyy aika lailla reikäpäitä. Ja niitä on myös kaikilla koiraharrastajilla! Ihmiset kisaa ja harrastaa paljon hullummillakin bortsuilla, sepukoilla ja maleilla, kuin mitä Bono on.
Palveluskoiraihmiset erottaa seurakoiran pitäjistä varmaan vain se, että ne on sitoutuneet tekemään töitä koiriensa kanssa, näkevät vaivaa etsiäkseen omalle koiralle sopivat kikat ja tepsivät keinot. Ei kai siinä muuta. Sitäpaitsi se vanha laulu sopii taas tähänkin, että 10 vuotta, kun jaksaa olla kärsivällinen niin kyllä siitä hyvä tulee.
Mä en ole mitenkään vielä ainakaan luovuttanut. Katotaan sit syksyllä uudestaan :D
Bono esitti kaikki inhottavimmat metkut oikein sikermänä (räyskytti, pää pyöri, korvaton, kuola valuu pissoja haistellessa; se kuseskeli ja paskoi lammasaitaukseen jne. jne.) kunnes hermostuin siihen aivan täydellisesti ja pidin sille sulkeisharjoituksia puoli tuntia ennen viimeistä yritystä. Se vinkui ja tempoili ja makasi kertakaikkiaan maassa käskyn alla ja sai palautuksen takaisin maahan aina kun se yrtitti jotain. Mä en niinku uskonut silmiäni, että se on taas tätä, joten en tarpeeksi rivakasti siihen ilmeisesti heti puuttunut. Pääsi taas ihan mahdottomaksi.
Sulkeiset kai vähän mursi sen villiintynyttä tahtoa, sillä viimeisellä yrityksellä se kiinnostui lampaista sellaisella intensiteetillä, että mun täydellinen ketutus kääntyi voittopuolisesti riemuksi. Tästä on hyvä torstaina jatkaa. Oli hyvä, että oli alla ne viime kesän loistavat onnistumiset, koska jos tästä olisi aloitettu, olisin pitänyt sitä ihan toivottomana pimpelipomtapauksena!
Kotonakin se kävi vielä niin kierroksilla, että se oli eristettävä, että se malttoi rauhoittua nukkumaan. Ihme viiraus taas! Se vaan kiersi ympyrää ja vaani tilaisutta päästä astumaan Reettaa. Hohhoi!
Niki oli kerran siinä hommassa, että se liinan päässä ajoi lampaita portteihin ja se piti koko ajan huomion lampaissa, mutta käveli rauhallisesti ja hallitusti, joten me saatiin lauma pysymään kasassa ja menemään joka kerta porttista läpi. Nappisuoritus siis!
Bonon kanssa se viimeinen kerta meni niin, että se kyllä ajoi lampaita, mutta niin räyhäkkäästi, että mun piti vain keskittyä siihen, että se pysyy kehumalla vireessä, mutta sen verran kontrollissa, ettei pääse hätyyttämään lampaita liikaa.
Niin paljon ja ilmeisesti tehokkaasti sain sitä kumminkin kehuttua, että se palkkautui laumavietillä ja oli aivan onskuna, mikä oli päivän luonteen huomioon ottaen itse asiassa valtava saavutus, nyt kun sitä ajattelee. Bonosta aina tietää, koska sillä on laumavietti tapissa: se puskee jalkojen väliin ja hakee kehokontaktia ja samalla nauraa ja ottaa katsekontaktia. Se on silloin siinä mielentilassa, että "äiti, äiti, kato mitä mä osaan!"
Kehuin sitä tietty hirmuisesti jälkeenpäin ja se sai ruuan ja sit lähdetiinkin kotia kohti, eli onnistumiseen me saatiin päivä päättymään, vaikka piti sitä ihan hartiavoimin kyllä hakea. Tämä on vissiin se, mitä sanotaan työvoitoksi? Kyllä mun usko vähän palautui, vaikka jossain vaiheessa ajattelin, että "kaikki on menetetty, ja niinkun mä odotin tätä paimennuskesää!"
Niki pääsi solmimaan uusia suhteita lammasaitauksen aidan yli.
Se hyvä on, kun pyörii palveluskoiraporukoiden kanssa, niin kuulee muiden koirajuttuja. Olen sellaiseen ymmärrykseen tullut, että kaikissa roduissa yksilöt on varsin vaihtelevia ja joka rodusta löytyy aika lailla reikäpäitä. Ja niitä on myös kaikilla koiraharrastajilla! Ihmiset kisaa ja harrastaa paljon hullummillakin bortsuilla, sepukoilla ja maleilla, kuin mitä Bono on.
Palveluskoiraihmiset erottaa seurakoiran pitäjistä varmaan vain se, että ne on sitoutuneet tekemään töitä koiriensa kanssa, näkevät vaivaa etsiäkseen omalle koiralle sopivat kikat ja tepsivät keinot. Ei kai siinä muuta. Sitäpaitsi se vanha laulu sopii taas tähänkin, että 10 vuotta, kun jaksaa olla kärsivällinen niin kyllä siitä hyvä tulee.
Mä en ole mitenkään vielä ainakaan luovuttanut. Katotaan sit syksyllä uudestaan :D
lauantai 8. toukokuuta 2010
Jälkipäivä
Mulla oli tänään tosi kiva päivä! Kävin kävelemässä sen jo niin paljon puhutun jäljen ja riipimässä krepit pois ja kylvämässä kuusi kapulaa koiran löydetäviksi. Kun olin saanut sen talsittua, ehdin juuri katsomaan, kuinka ekat koirakot lähtivät janalle ja etsivät jäljen. Näin armoitettuna jäljentekijänä voin vakuuttaa, että ainakin HPH:n ja HVK:n jäljentekijät on täysin kilpailijan puolella.
Oli ihan hirveän jännittävää katsoa, kuinka koirat löytää jäljet ja valtava helpotus, kun ne lähti oikeaan suuntaan!
Sain myös heti kotiin palattuani tiedon, että mun jäljen ajanut koirakko oli kuulema löytänyt 5 tai 6 kapulaa (kuudesta), joten koira on pysynyt hyvin jäljellä, löytänyt maaliin ja onnistunut ja saanut varmaan tuloksen, vaikka maasto oli aika vaikea. Tosin ei koiralle, mutta ohjaajalle, kun se vaati kuntoa. Sitähän sitä toivoo, että ne menestyy, eikä ainakaan eksy!
Olin varautunut siihen, että siellä joutuu tappamaan aikaa ihan kyllääntyneenä, mutta toisin kävi. Ensinnäkin kollegojen kanssa tietty juttua koirista riittää loputtomiin. Sit ulkoilutin omat piskit sellaisella alueella, missä ei tarvinnut pelätä jälkien sotkemista ja niin vain kävi, ettei tarvinnut avata sitä kirjaakaan, joka kaiken varalta oli mukana.
The case of exploding mangoes on erittäin mukaansatempaava rompsu, mutta meikä viihtyi silti oikein hyvin hajustaessa jälkikapuloita. Sitä mä ihmettelin, miten siinä hommassa oikeasti saa kulumaan puoli tuntia ilman että tartti kirjaa kaivaa, mutta on toi zen asenne vissiin niin syvässä jo!!!
Huomenna sit paimeneen. Vähän vielä arvon, otanko Nikiä mukaan, kun se välillä vähän nilkuttaa sitä jalkaansa, mutta toisaalta, eihän siellä kyllä sen tarttis kohtuuttomasti liikkua, jos kerran kävis lampailla... no aaamu näyttää.
Se autossa odottelukin on hyvää eroahdistuksen torjuntatyötä. Tänään se osasi nukkua hienosti odotellessaan.
Oli ihan hirveän jännittävää katsoa, kuinka koirat löytää jäljet ja valtava helpotus, kun ne lähti oikeaan suuntaan!
Sain myös heti kotiin palattuani tiedon, että mun jäljen ajanut koirakko oli kuulema löytänyt 5 tai 6 kapulaa (kuudesta), joten koira on pysynyt hyvin jäljellä, löytänyt maaliin ja onnistunut ja saanut varmaan tuloksen, vaikka maasto oli aika vaikea. Tosin ei koiralle, mutta ohjaajalle, kun se vaati kuntoa. Sitähän sitä toivoo, että ne menestyy, eikä ainakaan eksy!
Olin varautunut siihen, että siellä joutuu tappamaan aikaa ihan kyllääntyneenä, mutta toisin kävi. Ensinnäkin kollegojen kanssa tietty juttua koirista riittää loputtomiin. Sit ulkoilutin omat piskit sellaisella alueella, missä ei tarvinnut pelätä jälkien sotkemista ja niin vain kävi, ettei tarvinnut avata sitä kirjaakaan, joka kaiken varalta oli mukana.
The case of exploding mangoes on erittäin mukaansatempaava rompsu, mutta meikä viihtyi silti oikein hyvin hajustaessa jälkikapuloita. Sitä mä ihmettelin, miten siinä hommassa oikeasti saa kulumaan puoli tuntia ilman että tartti kirjaa kaivaa, mutta on toi zen asenne vissiin niin syvässä jo!!!
Huomenna sit paimeneen. Vähän vielä arvon, otanko Nikiä mukaan, kun se välillä vähän nilkuttaa sitä jalkaansa, mutta toisaalta, eihän siellä kyllä sen tarttis kohtuuttomasti liikkua, jos kerran kävis lampailla... no aaamu näyttää.
Se autossa odottelukin on hyvää eroahdistuksen torjuntatyötä. Tänään se osasi nukkua hienosti odotellessaan.
perjantai 7. toukokuuta 2010
Kiirettä tiedossa
Hitsi, mä jo luulin että saan viettää leppoisan päivän huomenna ja käydä katsomassa Tuomarinkartanossa colliekehää, mutta hui hai! Jos kerran ilmoittautuu vapaaehtoiseksi niin se tarkoittaa, että sitä hommaa sit on!
Käyn purkamassa huomenna sen tiistaina merkatun jäljen kilpailijaa varten ja sadetta on luvattu. Bonon ja kenties Nikinkin otan kumminkin mukaan, koska me voidään käydä odotteluajalla lenkkeilemässä jossain metsämaastossa, ei kumminkaan jäljillä. Mun rämpiminen alkaa 12.20 ja sen jälkeen päästään kotiin. Pojat odottaa kiltisti autossa. Noi maastolajit on oikeastaan koiralle enimmäkseen autossa odottelua, joten harjoitellaan nyt sitäkin sitten.
Sunnuntaina ollaan sit paimenessa. Moneltahan siellä pitikään olla? Yhdeksältä varmaan? Mä toivon, että pampulat pysyy odotellessa hiljaa ja sit loput meneekin eläinten ehdoilla. Katsotaan, miten Bono muistaa ja onko Nikillä mitään mielenkiintoa lampaisiin. Toivottavasti on!
Mä toivoisin, että päästäis Bonon kanssa kokeilemaan sellaista, että meikä kulkee lampaiden edellä ja joku pitää Bonoa liinassa lampaiden takana. Ollaan opeteltu vasenta ja oikeata tässä talven mittaan ja ainakin viime viikolla se löysi kepin, kun ohjasin sitä sanomalla oikea, ja taisi siinä joku käsimerkkikin vilahtaa! Varmaan onnen kantamoinen.
Maahan meno on paimenessa kans tärkeä, ja se on aika hyvä. Itse asiassa, jos jätän Bonon makaamaan esim. puuhun kiinnitetyynä ja se nousee ja riekkuu, se menee kuuliaisesti maahan, kun huomaa, että tulen takaisin. Ihan kuin se yrittäisi teeskennellä, että tässähän mä koko aika siinnikkäästi kato... Luuleekohan se, että mä en HUOMAA sen riekkumista, jos mä en reagoi siihen????? Tai sit se vaan tietää, että sillä viisiin tulee vähemmän sanomista ja pääsee taas nopsemmin taipaleelle.
Bono sai muuten taas pidettyä yllä lassien viisauden perikuvan mainetta silloin tiisstaina, kun oltiin maastossa HVK:n tyttärien kanssa. Bono teki sammalalustalle reiän, josta sitten saattoi juoda! Se herätti kovasti ihastusta! Oli helppo sanoa, kun meinasi metsässä usko suunnistustaitoihin, että "no niin lassie, viehän meidät kotiin! Ensin autolle, ole hyvä."
Joo, että pariin päivään ei taida tulla päivityksiä. Mutta jos sais jotain kuvia ainkin paimenesta. Katotaan ny.
Käyn purkamassa huomenna sen tiistaina merkatun jäljen kilpailijaa varten ja sadetta on luvattu. Bonon ja kenties Nikinkin otan kumminkin mukaan, koska me voidään käydä odotteluajalla lenkkeilemässä jossain metsämaastossa, ei kumminkaan jäljillä. Mun rämpiminen alkaa 12.20 ja sen jälkeen päästään kotiin. Pojat odottaa kiltisti autossa. Noi maastolajit on oikeastaan koiralle enimmäkseen autossa odottelua, joten harjoitellaan nyt sitäkin sitten.
Sunnuntaina ollaan sit paimenessa. Moneltahan siellä pitikään olla? Yhdeksältä varmaan? Mä toivon, että pampulat pysyy odotellessa hiljaa ja sit loput meneekin eläinten ehdoilla. Katsotaan, miten Bono muistaa ja onko Nikillä mitään mielenkiintoa lampaisiin. Toivottavasti on!
Mä toivoisin, että päästäis Bonon kanssa kokeilemaan sellaista, että meikä kulkee lampaiden edellä ja joku pitää Bonoa liinassa lampaiden takana. Ollaan opeteltu vasenta ja oikeata tässä talven mittaan ja ainakin viime viikolla se löysi kepin, kun ohjasin sitä sanomalla oikea, ja taisi siinä joku käsimerkkikin vilahtaa! Varmaan onnen kantamoinen.
Maahan meno on paimenessa kans tärkeä, ja se on aika hyvä. Itse asiassa, jos jätän Bonon makaamaan esim. puuhun kiinnitetyynä ja se nousee ja riekkuu, se menee kuuliaisesti maahan, kun huomaa, että tulen takaisin. Ihan kuin se yrittäisi teeskennellä, että tässähän mä koko aika siinnikkäästi kato... Luuleekohan se, että mä en HUOMAA sen riekkumista, jos mä en reagoi siihen????? Tai sit se vaan tietää, että sillä viisiin tulee vähemmän sanomista ja pääsee taas nopsemmin taipaleelle.
Bono sai muuten taas pidettyä yllä lassien viisauden perikuvan mainetta silloin tiisstaina, kun oltiin maastossa HVK:n tyttärien kanssa. Bono teki sammalalustalle reiän, josta sitten saattoi juoda! Se herätti kovasti ihastusta! Oli helppo sanoa, kun meinasi metsässä usko suunnistustaitoihin, että "no niin lassie, viehän meidät kotiin! Ensin autolle, ole hyvä."
Joo, että pariin päivään ei taida tulla päivityksiä. Mutta jos sais jotain kuvia ainkin paimenesta. Katotaan ny.
Yksityisyrittäjä
Kyllä huomaa, että talossa majailee yritteliästä nuorisoa. Niki ihan surutta kiipeilee pöydille. Se tietää, että heti kun se bongataan, käsky kuuluu ALAS ja se kyllä joka kerta erikseen uskookin asian, mutta mitään pitempää vaikutusta ojentamisella ei ole.
Bambusukkapuikot oli eilen pitkin lattioita, samoin jäljestyskepukoita, yksi pureksittuna, lamppu tipahti sivupöydältä ja varjostin hajosi, edellisiltana se varasti keittiön pöydältä sushin. Ja koko aika jotain.
Tiedetään. Mä treenaan sitä liian vähän. Pitää taas aktivoitua. Jalatkin on jo ihan ok.
Eilen oltiin Sipoonkorvessa Landbon puolella ja tein niille rauhottumisharjoituksia, kun olis toiveissa että ne osais käyttäytyä paimenessa. Tulikin hyvää harjoitusta, kun juuri meidän valtaamalle metsäsuikaleelle tuli hakutreeniporukka merkkailemaan paikkoja. Bonohan otti kierroksia aina, kun kuuli ääniä ja peijakas, että ne vielä leiriytyivät juuri siihen, mistä meidän piti mennä autolle! Onko moista kuultukaan!!!!
Ihan hyvin ne aina rauhottui ja hakuporukan ohikin päästiin sävyisästi, kun Bono ensin oli käynyt sanomassa niille suorat sanat. Mä epäilen, että Bonsulissa virtaa jotain laumanvartijakoiraa, se on niin kovasti alkanut vahtia sen jälkeen, kun se sai alamaisen vastuulleen.
Kun me nukutaan Nikin kanssa makkarissa, Bonon paikka on oviaukossa, jonka se täyttää niin kokonaan, ettei edes Niki pääse puikahtamaan ohi. Että turvassa ollaan.
Bambusukkapuikot oli eilen pitkin lattioita, samoin jäljestyskepukoita, yksi pureksittuna, lamppu tipahti sivupöydältä ja varjostin hajosi, edellisiltana se varasti keittiön pöydältä sushin. Ja koko aika jotain.
Tiedetään. Mä treenaan sitä liian vähän. Pitää taas aktivoitua. Jalatkin on jo ihan ok.
Eilen oltiin Sipoonkorvessa Landbon puolella ja tein niille rauhottumisharjoituksia, kun olis toiveissa että ne osais käyttäytyä paimenessa. Tulikin hyvää harjoitusta, kun juuri meidän valtaamalle metsäsuikaleelle tuli hakutreeniporukka merkkailemaan paikkoja. Bonohan otti kierroksia aina, kun kuuli ääniä ja peijakas, että ne vielä leiriytyivät juuri siihen, mistä meidän piti mennä autolle! Onko moista kuultukaan!!!!
Ihan hyvin ne aina rauhottui ja hakuporukan ohikin päästiin sävyisästi, kun Bono ensin oli käynyt sanomassa niille suorat sanat. Mä epäilen, että Bonsulissa virtaa jotain laumanvartijakoiraa, se on niin kovasti alkanut vahtia sen jälkeen, kun se sai alamaisen vastuulleen.
Kun me nukutaan Nikin kanssa makkarissa, Bonon paikka on oviaukossa, jonka se täyttää niin kokonaan, ettei edes Niki pääse puikahtamaan ohi. Että turvassa ollaan.
torstai 6. toukokuuta 2010
Parempaan päin
Eilen musta tuntui, että Niki linkkas vähän takajalkaakin, ainakin se juoksenteli sellaista pupulaukkaa, kun käytin sitä pienellä metsälenkillä. Ajattelin, että on parempi, että se saa kipeine jalkoineen liikuskella omaa tahtiaan, joten ajettiin metsän reunaan ilta-asioille.
Aamulla se käveli ihan ok, mutta alkoi taas vähän nilkuttaa jonkin ajan päästä. Katselin, kun hieroin ja lämmittelin sen lihaksia, että sillä saattaa olla hiukan ylipainoa, joten täytyy olla nyt säärien ja hampaidenkasvatuksen aikaan varovainen sen kanssa, ettei nivelet joudu liian kovalle rasitukselle. Kylkiluita sai vähän etsiskellä, eli eivät ainakaan pinnassa ole. Ihan hyvä liahskunto sillä kyllä on, että sen pitäisi toisaalta tukea kehittyvää luustoa.
Mielialaan tai muuhun aktiivisuuteen pieni koipien kolotus ei ole kyllä vaikuttanut lainkaan. Eilen se varasti nigiri-sushin pöydältä ja oksensi pari variksen höyhentä, muun muassa.
Ajattelin kokeilla uudestaan jo piakkoin, josko Niki saisi jo syötyä broilerin siipiä. Viimeksi se ei saanut siitä irti juuri muuta kuin nahan. Korvat ja silmät töhnii nappularuualla melkolailla. Jos sen osuutta voisi vähentää niin mulla olisi ehkä vähän turvallisempi mieli. Nappularuuasa on hyvä puoli siinä, että tietää, että niihin on lisätty kaikkia harvinaisempiakin hivenaineita, synteettisiä, mutta onpahan kumminkin.
Mua vaan inhottaa, että eläinrehuihin saa käyttää syöpäset ja muut sairaat eläimet, jotka ei ihmisruuaksi kelpaa. Ja sehän on jo kyetty toteamaan, että syöpäsolut voi siirtyä eläimestä toiseen ja alkaa lisääntyä uudessa "emossa." No, nappuloissa nyt tuskin on eläviä syöpäsoluja, se ei ole ns. elävää ravintoa ;) mutta kuitenkin. Ajatus etoo.
Toivotaan nyt, että pikkupampula tokeentuisi pian, kun olisi kolme päivää paimennusta tiedossa viikon sisällä. Olis kiva olla siellä hyvässä kunnossa.
Aamulla se käveli ihan ok, mutta alkoi taas vähän nilkuttaa jonkin ajan päästä. Katselin, kun hieroin ja lämmittelin sen lihaksia, että sillä saattaa olla hiukan ylipainoa, joten täytyy olla nyt säärien ja hampaidenkasvatuksen aikaan varovainen sen kanssa, ettei nivelet joudu liian kovalle rasitukselle. Kylkiluita sai vähän etsiskellä, eli eivät ainakaan pinnassa ole. Ihan hyvä liahskunto sillä kyllä on, että sen pitäisi toisaalta tukea kehittyvää luustoa.
Mielialaan tai muuhun aktiivisuuteen pieni koipien kolotus ei ole kyllä vaikuttanut lainkaan. Eilen se varasti nigiri-sushin pöydältä ja oksensi pari variksen höyhentä, muun muassa.
Ajattelin kokeilla uudestaan jo piakkoin, josko Niki saisi jo syötyä broilerin siipiä. Viimeksi se ei saanut siitä irti juuri muuta kuin nahan. Korvat ja silmät töhnii nappularuualla melkolailla. Jos sen osuutta voisi vähentää niin mulla olisi ehkä vähän turvallisempi mieli. Nappularuuasa on hyvä puoli siinä, että tietää, että niihin on lisätty kaikkia harvinaisempiakin hivenaineita, synteettisiä, mutta onpahan kumminkin.
Mua vaan inhottaa, että eläinrehuihin saa käyttää syöpäset ja muut sairaat eläimet, jotka ei ihmisruuaksi kelpaa. Ja sehän on jo kyetty toteamaan, että syöpäsolut voi siirtyä eläimestä toiseen ja alkaa lisääntyä uudessa "emossa." No, nappuloissa nyt tuskin on eläviä syöpäsoluja, se ei ole ns. elävää ravintoa ;) mutta kuitenkin. Ajatus etoo.
Toivotaan nyt, että pikkupampula tokeentuisi pian, kun olisi kolme päivää paimennusta tiedossa viikon sisällä. Olis kiva olla siellä hyvässä kunnossa.
keskiviikko 5. toukokuuta 2010
1. takaisku
Oltiin eilen Vihtijärvellä koko ilta, kun olin lupautunut talkoisiin merkkaamaan lauantaisten palveluskoiratapahtuman jälkiä maastoon. Nyt on koko porukka ihan uuvuksissa. Bono oli maastossa monta tuntia mukana ja vaikka Ippuli odotti autossa, sille retki oli raskas muussa mielessä. Mama taas joutui suunnitustöihin ekaa kertaa melkein 30 vuoteen ja rampaammaan 1,5 km edestakaisin metsässä kalliota ylös ja kalliota alas. Sellainen epäilys syntyi siinä puuskuttassa, että eipä taida olla kunto ihan kirkkainta terästä.
Niki ja Bono villintyivät ihan mahdottomasti, kun päästiin metsäautotielle ja Niki ei pysynyt koirien yksiössä vaan kiipeili penkkien yli ja siinä tohinassa loukkasi toisen etujalkansa. Voi se oli onneton! Se on ontunut sitä vielä tänäänkin hiukan, vaikka se on jo paljon parempi. Se varaa kuitenkin jalalle painoa, ja kun sitä puristelee nivelistä niin ei se arista muualta kuin varpaasta. Ilmeisesti oireilu on vamman kokoon nähden kuitenkin hiukkasen ylimitoitettua.
Bonolla oli tuossa iässä noita ontumisia myös, muistan kyllä elävästi. Harmitaa kovasti. Täytyy nyt ostaa se autohäkki noille, kun Niki ei pysy sille osoitetulla paikalla vapaaehtoisesti. Se ryökäle muitta mutkitta klenkkanakin kiipeää jopa kuskipukille asti. Ajokorttia ei ole kuitenkaan esittää, joten mä pidän sitä vähän röyhkeänä!
Järkyttävä urakka muuten se voittajaluokan metsäjälki. Herraisä, meillä meni maastoon merkitessä siinä yli kaksi tuntia ja meillä oli kartta ja kompassi sekä kaksi ihmistä kreppaamassa. Eikä me oltu viimeinen ryhmä, joka metsästä pääsi kahvipaikalle.
Mä vain suunnistin ja laskin matkaa. Eli saatiin temmeltää omaa tahtia. Kisassa siitä pitäisi selvitä 40 minuutissa. Sit jos koira hukkaa jäljen niin millä ilveellä sieltä edes löytää kotiin? Vieraassa metsässä puolessatoista kilsassa ehtii eksyä tosi kauas. Eipä se olekaan ihan helppo laji!
Niki ja Bono villintyivät ihan mahdottomasti, kun päästiin metsäautotielle ja Niki ei pysynyt koirien yksiössä vaan kiipeili penkkien yli ja siinä tohinassa loukkasi toisen etujalkansa. Voi se oli onneton! Se on ontunut sitä vielä tänäänkin hiukan, vaikka se on jo paljon parempi. Se varaa kuitenkin jalalle painoa, ja kun sitä puristelee nivelistä niin ei se arista muualta kuin varpaasta. Ilmeisesti oireilu on vamman kokoon nähden kuitenkin hiukkasen ylimitoitettua.
Bonolla oli tuossa iässä noita ontumisia myös, muistan kyllä elävästi. Harmitaa kovasti. Täytyy nyt ostaa se autohäkki noille, kun Niki ei pysy sille osoitetulla paikalla vapaaehtoisesti. Se ryökäle muitta mutkitta klenkkanakin kiipeää jopa kuskipukille asti. Ajokorttia ei ole kuitenkaan esittää, joten mä pidän sitä vähän röyhkeänä!
Järkyttävä urakka muuten se voittajaluokan metsäjälki. Herraisä, meillä meni maastoon merkitessä siinä yli kaksi tuntia ja meillä oli kartta ja kompassi sekä kaksi ihmistä kreppaamassa. Eikä me oltu viimeinen ryhmä, joka metsästä pääsi kahvipaikalle.
Mä vain suunnistin ja laskin matkaa. Eli saatiin temmeltää omaa tahtia. Kisassa siitä pitäisi selvitä 40 minuutissa. Sit jos koira hukkaa jäljen niin millä ilveellä sieltä edes löytää kotiin? Vieraassa metsässä puolessatoista kilsassa ehtii eksyä tosi kauas. Eipä se olekaan ihan helppo laji!
tiistai 4. toukokuuta 2010
Jälkiä
Eilinen ilta oli yhtä jäljestystä. Olin ensin Bonon kanssa metsässä pari tuntia ja sit lähdin mehulasillisen jälkeen Nikin kanssa pellolle, tai mitä vesijättömaata tuo tuossa KRP:n kulmilla nyt sitten onkaan.
Tein molemmille peltojäljet viikonloppuna, tai no, Nikin oli makkararuutu - ja oikeammin kolmio. Bono sen sijaan jäljesti yhden hevosenkengänmuotoisen jäljen ja hukkasi jäljen siellä silmukassa, kun oli niin kova tuuli. Jälkikuva oli melkein metrin sivussa siitä, missä olin kävellyt, mutta silti se löysi kepukat. Jälkiruuaksi tein yhden suoran jäljen myötätuuleen, tai luulin tekeväni. Siinäkin Bono jäljesti selvästi kävelyreitin vieressä, eli ilmeisesti tuuli tuli kuitenkin sivusta. Löysi se kumminkin kepukat, joten onnistumisen tunne oli valtava. Se oli itsekin tosi iloinen!
Nikin marrararuutukin meni mainiosti. Ne työskentelee molemmat hyvin, kun ne vie töihin erikseen, mutta häiriö on liian suuri, jos toinen on mukana. Toisaalta palkkakin on sit mahtava, kun ne pääsee yhdessä temmeltämään vapaina! Pitää reenata, 1000 toistoa ja sit alkaa olla hajua, eikö se niin mennyt?
Eilen sitten tein Bonolle kolme jälkeä metsään ja kokeilin tehdä ekaan jälkeen kulman ja siinä se hukkasi jäljen. Mä tein tyhmästi, että kepukka oli aika lähellä kulmaa. Bono on niin kärsimätön, että sit se lähtee haahuilemaan nenä ilmassa eli ihan perusreeniä pitää tehdä vielä paljon ennen kuin vaikeutetaan. Ja nyt pitää ottaa ilo irti kaikista pakettipelloista, joissa ei vielä kasva kainaloon asti horsmaa ja pujoa. Peltojäljillä se jotenkin työskentelee tarkemmin, eilen ei nimittäin kepukat meinanneet aina löytyä. Ekalle se kyllä osuu, mutta sit sen kun siellä on toinen ja ehkä kolmaskin, niiden kanssa oli vähän tuurissansa.
Nikille tein eilen peltojäljen niin, että hajustin kengänpohjia makkaralle ja pampula ajoi sen kuin ammuttuna. Hyvä kun emäntä pysyi mukana. Se on muutenkin voimakkaasti maavainuinen koira eli sille ei näköjään tarvi ihmeemmin motivaatioluentoja pitää. Jäljen päässä oli sen iltaruoka ja 30 askeleen jälki oli ihan liian lyhyt, se meinasi mennä ruokakupista ohi ja kesti hetken ennen kuin se tajusi että ai, se on jo tässä.
Jälkiruuaksi tein sille toisen suoran, vähän pidemmän hajustetun jäljen, jonka päässä oli makkarapussukka ja siitäkin se vain jatkoi matkaa mun poistumisreitille. Ensi kerralla voi tehdä ihan reippaassti pidemmän jäljen. Ainakin 100 askelta, tai miksei 200. Nikolajevitsiltä ei paukut lopu ihan heti. Mutta tämä oli nyt eka.
Tein molemmille peltojäljet viikonloppuna, tai no, Nikin oli makkararuutu - ja oikeammin kolmio. Bono sen sijaan jäljesti yhden hevosenkengänmuotoisen jäljen ja hukkasi jäljen siellä silmukassa, kun oli niin kova tuuli. Jälkikuva oli melkein metrin sivussa siitä, missä olin kävellyt, mutta silti se löysi kepukat. Jälkiruuaksi tein yhden suoran jäljen myötätuuleen, tai luulin tekeväni. Siinäkin Bono jäljesti selvästi kävelyreitin vieressä, eli ilmeisesti tuuli tuli kuitenkin sivusta. Löysi se kumminkin kepukat, joten onnistumisen tunne oli valtava. Se oli itsekin tosi iloinen!
Nikin marrararuutukin meni mainiosti. Ne työskentelee molemmat hyvin, kun ne vie töihin erikseen, mutta häiriö on liian suuri, jos toinen on mukana. Toisaalta palkkakin on sit mahtava, kun ne pääsee yhdessä temmeltämään vapaina! Pitää reenata, 1000 toistoa ja sit alkaa olla hajua, eikö se niin mennyt?
Eilen sitten tein Bonolle kolme jälkeä metsään ja kokeilin tehdä ekaan jälkeen kulman ja siinä se hukkasi jäljen. Mä tein tyhmästi, että kepukka oli aika lähellä kulmaa. Bono on niin kärsimätön, että sit se lähtee haahuilemaan nenä ilmassa eli ihan perusreeniä pitää tehdä vielä paljon ennen kuin vaikeutetaan. Ja nyt pitää ottaa ilo irti kaikista pakettipelloista, joissa ei vielä kasva kainaloon asti horsmaa ja pujoa. Peltojäljillä se jotenkin työskentelee tarkemmin, eilen ei nimittäin kepukat meinanneet aina löytyä. Ekalle se kyllä osuu, mutta sit sen kun siellä on toinen ja ehkä kolmaskin, niiden kanssa oli vähän tuurissansa.
Nikille tein eilen peltojäljen niin, että hajustin kengänpohjia makkaralle ja pampula ajoi sen kuin ammuttuna. Hyvä kun emäntä pysyi mukana. Se on muutenkin voimakkaasti maavainuinen koira eli sille ei näköjään tarvi ihmeemmin motivaatioluentoja pitää. Jäljen päässä oli sen iltaruoka ja 30 askeleen jälki oli ihan liian lyhyt, se meinasi mennä ruokakupista ohi ja kesti hetken ennen kuin se tajusi että ai, se on jo tässä.
Jälkiruuaksi tein sille toisen suoran, vähän pidemmän hajustetun jäljen, jonka päässä oli makkarapussukka ja siitäkin se vain jatkoi matkaa mun poistumisreitille. Ensi kerralla voi tehdä ihan reippaassti pidemmän jäljen. Ainakin 100 askelta, tai miksei 200. Nikolajevitsiltä ei paukut lopu ihan heti. Mutta tämä oli nyt eka.
lauantai 1. toukokuuta 2010
Walpurin aika
Meillä eletään sellaista aikaa, että poikia kuljetellaan eri paikkoihin vähän erikseen, että Niki oppisi vähän itsekseen kohtaamaan asioita eikä aina sieltä Bonon villahousujen takaa. Samoin Bono tarvii selvästi vähän omaa aikaa, ettei ole joku aina karvoissa roikkumassa.Aika paljon ne ulkoilee itsekseen muutenkin, mutta eilen Bono pääsi kasvimaalle urakoimaan ja Niki taas tänään oli mun kanssa kyläilemässä.
Olen muuten ottanut sellaisen lähestymistavan tuohon Nikin roikkumiseen Bonon karvoissa ja taluttimessa, että tyynesti kiellän sitä tekemästä sitä, erityisesti ulkona. Olen ajatellut sen niin, että mun täytyy osoittaa Bonollekin, että vahdin myös sen etuisuuksia. Toisaalta, jos en kiellä, tilanne kuitenkin kilpistyy ennen pitkää siihen pisteeseen, että Bono hikeentyy Nikille. Tällä systeemillä Bono ei nykyään enää ojenna Nikiä oikeastaan lainkaan. Se saattaa luoda minuun tuskaisen katseen ja mä sit setvin tilanteen. Bono onkin kyllä niin superkiltti. Reetta sanookin, että liiankin kiltti.
Kävin muuten torstaina Tallinassa ja huomasin, että mulla oli ikävä Bonoa jo ennen kuin laiva oli irronnut Helsingissä rannasta. Ei vissiin kannata mitään koirattomia lomia paljon suunnitella!
Bonolla on ollut pieni pigmenttihäiriö nenän päällä, mutta se on alkanut nopsaan tummentua takaisin oikean väriseksi, kun olen antanut sille Eforion kapseleita, joissa on omegoja, biotiinia ja sinkkiä. Kapselin nieleminen vain on kovin vastenmielistä, mutta kyllä se ne kiltisti nielaisee, kun vain tuuppaa tarpeeksi syvälle nieluun.
Mitähän meille muuta kuuluu? Emännälle on kurkku kipeänä ja olo vähän untelo niin, ettei nyt tahdo muistaa muuta raportoitavaa. Jaa, no sellaisen voi kertoa, että ensi maanantaina meillä alkaa harrastuskausi. Käydään kreppaamassa palveluskoiratapahtuman VOI luokan jälkiä poikain kanssa, ja perjantaina käyn vissiin sitten tallomassa ainakin yhden jäljen. Siitä ei ole vielä varmuutta, voiko sinne ottaa koirat mukaan vai tuleeko jäljestäjäkilpailijoille liikaa häiriötä. Tod. näk. ei voi.
Paimennukset käynnistyy sunnuntaina 9.5 Swedulla* ja helatorstain tienoilla heti seuraavalla viikolla ollaankin kaksi päivää lammaspaimenessa. Ippuli on tietty mukana tutustumassa esi-isiensä leipäpuuhun.
Siitä se kesä lähtee!
*Sanna voisit tulla katsomaan. Siellä on Bonon ja Nikin lisäksi mukana vissiin kaikki Bonon sisarukset!
Olen muuten ottanut sellaisen lähestymistavan tuohon Nikin roikkumiseen Bonon karvoissa ja taluttimessa, että tyynesti kiellän sitä tekemästä sitä, erityisesti ulkona. Olen ajatellut sen niin, että mun täytyy osoittaa Bonollekin, että vahdin myös sen etuisuuksia. Toisaalta, jos en kiellä, tilanne kuitenkin kilpistyy ennen pitkää siihen pisteeseen, että Bono hikeentyy Nikille. Tällä systeemillä Bono ei nykyään enää ojenna Nikiä oikeastaan lainkaan. Se saattaa luoda minuun tuskaisen katseen ja mä sit setvin tilanteen. Bono onkin kyllä niin superkiltti. Reetta sanookin, että liiankin kiltti.
Kävin muuten torstaina Tallinassa ja huomasin, että mulla oli ikävä Bonoa jo ennen kuin laiva oli irronnut Helsingissä rannasta. Ei vissiin kannata mitään koirattomia lomia paljon suunnitella!
Bonolla on ollut pieni pigmenttihäiriö nenän päällä, mutta se on alkanut nopsaan tummentua takaisin oikean väriseksi, kun olen antanut sille Eforion kapseleita, joissa on omegoja, biotiinia ja sinkkiä. Kapselin nieleminen vain on kovin vastenmielistä, mutta kyllä se ne kiltisti nielaisee, kun vain tuuppaa tarpeeksi syvälle nieluun.
Mitähän meille muuta kuuluu? Emännälle on kurkku kipeänä ja olo vähän untelo niin, ettei nyt tahdo muistaa muuta raportoitavaa. Jaa, no sellaisen voi kertoa, että ensi maanantaina meillä alkaa harrastuskausi. Käydään kreppaamassa palveluskoiratapahtuman VOI luokan jälkiä poikain kanssa, ja perjantaina käyn vissiin sitten tallomassa ainakin yhden jäljen. Siitä ei ole vielä varmuutta, voiko sinne ottaa koirat mukaan vai tuleeko jäljestäjäkilpailijoille liikaa häiriötä. Tod. näk. ei voi.
Paimennukset käynnistyy sunnuntaina 9.5 Swedulla* ja helatorstain tienoilla heti seuraavalla viikolla ollaankin kaksi päivää lammaspaimenessa. Ippuli on tietty mukana tutustumassa esi-isiensä leipäpuuhun.
Siitä se kesä lähtee!
*Sanna voisit tulla katsomaan. Siellä on Bonon ja Nikin lisäksi mukana vissiin kaikki Bonon sisarukset!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
