Synttärikemut

Me juhlistettiin eilen Nikin puolivuotissynttäreitä siten, että haettiin Bonon puoliveli Rommi ja Julia mukaan ja käytiin pari tuntia viilentelemässä Sipoon korvessa, paossa hellettä. Sitten tultiin meille. Ihmiset sai köyhiä ritareita, koirat koirien ruuat ja pienet maksamakkaralla hajustetut ja maustetut vuotasolmut. Täytyy tunnustaa, ettei ne olleet kovin suuri suksee nelijalkaisen juhlaväen keskuudessa, mutta jäipähän tuonnemmaksi päivänsankarin viimeisteltäviksi.

Rommin kotiväki on lomalla, ja melkein sukulaistyttö Julia, on ollut Rommia hoitamassa. Ollaan oltu sinä aikana kovasti läheisissä kontakteissa, kun maanantaina Rommi ja Julia tulivat mukaan Nikin koirakoulusession ajaksi lenkkeilemään Keravan Keinukallion ulkoilumaastoihin.

Rommi ja Niki olivat vähän eriparinen seurakunta, kun Niki oli pieni ja Rommi pyrki sitä vähän hamuamaan alleen. Nyt voimasuhteet on tasapainoisemmat ja kiltti koira kun on, Rommi totteleekin, kun sille vain sanoo napakasti EI. Rommi on lisäksi se, joka on ensimmäisenä autossa! Jostain syystä Bono ja Niki tuppaa siinä kohjtaa lorvimaan.

Eilen tehtiin niin, että mentiin metsäautotietä syvälle metsään ja Rommi oli liinassa. Ketään muita ei ollut siihen aikaan lähimaillakaan ja koirat oli jo pahimmat energiansa päässeet höyryämään, joten syvällä metsässä tieltä polulle poiketessamme uskallettiin päästää Rommiakin vähän vapaaksi juoksemaan. Se pysyi Bonon ja Nikin kanssa samassa paketissa ja tosiaan jätti Nikin kiitettävästi rauhaan, kun sille vain sanoi. Bonokin on leikkauksen jäljiltä niin säyseä, ettei se ottanut Rommin ja Nikin nuhjailuisa paineita, kuten aiemmin.

Tosi kiva! Voidaan taass alkaa käydä Rommin kanssa maastossa, kun on suhteet kunnossa.

Bono on nykyään tosiaan oma diisseli-itsensä. Sitä ei ehkä kannata kuvailla sanoilla kipakka tai sähäkkä. Mitä se ei kyllä koskaan ole ollutkaan! Sen "energisyys" oli hermostuneisuutta, ei sellaista rakentavaa energiaa, jota ainakaan meikäläinen olisi miksikään toiminnaksi osannut jalostaa.

Olen buukannut Bonolle heinäkuulle ilta-aikoja paimennukseen. Luulen, että aletaan keskittyä siihen. Paimentaminen on jotenkin niin kivaa ja luonnollista puuhaa, että kaikki muuta lajit tuntuu vähän keinotekoiselta souvaamiselta. Eikä mamalla taida oikein puhti niihin riittää.

Pari kuvaa

...puolivuotiaasta Ippulista. Blogin lukijathan ei kenties edes tiedä, kuinka somaksi pikkukakara on kehittynyt. Korvatkin alkaa pysytellä collieasemissa. Tosin laitoin tänään vielä varmuuden vuoksi liimat ulkoreunoihin, jotta vahvistettaisiin taipumusta, kun ne olivat pitkän aikaa niin kovin itsepäiset.

Tässä kaksi tänään otettua. Bonollahan on sensaatiomaisen kauniit silmät, mutta päivänä muutamana tässä havahduin, että niinpä on Nikilläkin!


Huomatkaa komea pepsodenthymy.

Täytyy tunnustaa, että näin kainona Nikiä harvemmin livenä tapaa. Mikälie sekunnin sadasosa onkaan jälkipolville tallentunut.



Mutta kyllä hän suuremmoisen soma osaa olla! Seuraavassa kuvassa on muuten korvat ilman liimoja, vaikka jäämiä karvoituksessa näkyykin.



Ja sitten vielä hetki kisastudiosta:


- Paitsiosääntöä me ei osata...
- Kun mama ei ole opettanut...
- Muuten kyllä osattais...
- Mutta tunnelmassa mukana me tietty ollaan.

2 x tähtihetki

Ihan unohtui raportoida, että Niki nosti jalkaa toissapävänä. Se ei ollut mikään ujo jalankoukistus vaan rempseä ja reilu sivulle vie
-tyyppinen kunnollinen kohotus. Peruspissat tulee vielä tyttötyyliin avomaastoon, mutta tiettyjen tolppien äärellä näköjään miehuus kutsuu. Pikkupampula ei ole vielä edes 6 kk täyttänyt!

Bono puolestaan loisti eilen paimenessa, kun käytiin autolla juomassa ja huomattiin, että kaksi lammasta oli karkuteillä. Paimennettiin ne portille, laitoin Bonon maahan ja päästin lampaat portista aitaukseen. Tähän kai sitä on pyritty :))) En oikein usko, että olisi onnistunut ennen kastraatiota.

Eilen saatiin myös tuta, mitä lampaat tekee, jos ne ei pidä koirasta. Meillä oli katraassa lampaita, jotka eivät olleet pitkään aikaan olleet koirien kanssa, vaan kauempana järvilaitumella. Ne menee ihan kevyesti aidan yli, jos ne päättää ottaa hatkat. Nehän on selvästi isompia (n. 40 kg) ja korkeampia kuin keskikokoinen paimenkoira. Ne myös voi kääntyä koiraan vastaan, jos pärstä ei miellytä, minkä sai tuta eräs tietty turre, joka äityi räyskyttämään.

Että se siitä lampaiden rääkkäämisestä, mitä välillä kuulee! Koira on ihan alakynnessä, jos lammas ei pidä sen tyylistä. Koko paimentaminen perustuu siihen, että koira pysyy rauhallisena ja hanskassa eikä säikyttele lampaita. Mä olen alkanut pitää lampaista kovin, ne on aika persoonallisia tyyppejä, nekin.

Paimenessa

Käytiin eilen paimenessa ja päädyinkin ottamaan vain Bonon mukaan. Niki sai laatuikaa Reetan kanssa ja heillä oli omat ohjelmat. Ajattelin, että haluan olla Bonon kanssa kaksin, että pääsen keskittymään siihen kokonaan ja tutustumaan sen uuteen persoonallisuuteen!

No, Bono sai olla koko päivän mukana touhuissa ja laitumen reunalla, eikä sen tarvinnut odottaa autossa käytännössä muulloin kuin maman ruokaillessa. Se on ihan eri koira nykyään.

Lampailla se on ihan entisensä, mutta laitumen ulkopuolella se malttaa kuunnella ja totella, sen ei tarvi vinkua eikä hermoilla, eikä se ota kierroksia kollegakoirista, vaikka odoteltiin omaa vuoroa porukassa pienellä alueella seuraten muiden harjoituksia. Tosin meitä olikin vain kymmenen koirakkoa jaettuna kahtee ryhmään ja kaikki koirat käyttäytyivät erinomaisen hyvin. Se loi hyvän ja rauhallisen fiiliksen, joka palveli kaikkia. Keskityttiin paimentamiseen eikä mihinkään muuhun.

Me oltiin Bonon kanssa eka kertaa kaikki neljä harjoitusta ilman liinaa. Nyt opetellaan hakemaan tasapainopistettä ja ajamaan lampaita. Eka kertaa itselle tuli sellanen olo, että ymmärsin, kuinka siellä lampailla ollaan. Tekeminen kuulema näyttikin paremmalta. Ja se takuulla tuntui paremmalta kuin ennen.

Tilanne vähän muuttui, kun vaihdettiin isoon aitaukseen ja saatiin iso, yli 10-päinen katras. Osasin pitää itseni lampaiden edessä, mutta en ollut tarpeeksi vikkelä, että olisin ehtinyt palauttaa Bonon aina lauman taakse, vaan se ehti monta kertaa kiertää lauman eteen ja hajottaakin sen. Se on erittäin paha asia, mutta huonokin harjoitus vie eteenpäin. Kun Kimmo tuli kaveriksi ja sai pidettyä toisen puolen, sain itse pidettyä toisen puolen paremmin ja Bono alkoi pysyä lampaiden takana.

No, ensi kerralla sit tätä taas.

Olin ajatellut, että 10.7 menisin vain Nikin kanssa kahdestaan, mutta en tiedä. Se on Bonon kanssa niin kivaa, että ehkä Niki saa tulla taas vain mukaan hengailemaan. Tai jos alkais käymään Bonon kanssa viikolla iltaisin... kun ei mulla muitakaan harrastuksia oikein ole...

Tosin nyt kolmen päivän juhannuslomalla olen kyllä saanut neulottua yhdet sukat ja katseltua Tarantinon leffoja ja erityisesti ne ihanat extrat, joita ei koskaan muuten muka kerkee. Mut siis niinku että joo.

Tällä kertaa ei sit ollut edes kamera matkassa. Ei pysty fotaamaan, kun ei hermorakenne riitä kaikkeen.

Tikit pois

Käytiin aamulla eläinlääkärissä ja Bonsulilta otettiin tikit pois. Turvotus on nyt merkittävästi laskenut ja kudosnestettä valuu yli äyräiden. Se on kuitenkin tervettä, ei märkäistä. Pallukat ei ole edelleenkään kipeät. Meillä on kuitenkin antibioottiresepti siltä varalta, että pyhinä ilmaantuu tulehdusoireita tai märkimistä. Hiukan hämmästyttävää tämä on ollut, koska normaalisti turvotus alkaa heti leikkauksen jälkeen ja homma pitäisi tikkien poiston aikoihin olla kutakuinkin selvä. Meillä on tässä vähän viivettä.

Ohjeet oli kumminkin, että normaalia elämää ja paimennusta, olkaa hyvät. Väliajat seistään suihkussa ja puristellaan munia, että nesteet liikkuu ja poistuu.

Toivottavasti kaikilla on yhtä selvät juhannussävelet. Eli eikun Hyvää Juhannusta siis!

Koirakoululainen

Oltiin Nikin kanssa eilen matkalla kasvimaalle, kun yhtäkkiä muistin että peeveli, nythän on maanatai ja Nikillä on koulua.

No, me käännetttiinkin etelän sijasta nokka kohti pohjoista ja ennätettiin ihan hyvin. Nakin verran oli pilpustettua namiakin mukana ja sitä kun säästeliäästi käytti niin sillä selvittiin. Oma aika treenattiin lelupalkalla. Auton jalkatilassa oli vanha käsipyyhe ja siihen kun solmun sitaisi niin patukastahan se kävi.

Hienosti Niki taas osasi. Ohituksia harjoiteltiin ja ne meni mallikkaasti seuraten ja sivulla istuen. Paikalla istumista ja makaamista treenattiin, ja paikkamakuuta saadaan nyt harjoitella, istuminen sujuu jo aika kivasti, kunhan vain vaadin katsekontaktia enkä sohi namikäden kanssa yhtään.

Siviilissä ollaan vähän treenattu myös tolpassa istumista. Nikillä kun on sellainen tapa, että kun sen jättää esim. autoon tai ihmiskaverin kanssa kaupan eteen, se haukkuu. Tämän takia ollaan reenattu tolppaan sidottuna istumista niin, että aina kun se on hiljaa, se saa palkkaa ja menen sen luokse ja jos se räyhää, puuhailen omiani ja loittonen kauemmas. Hiljenemisestä tulen heti luokse herkkujen kera. Tämä on tällainen Nikin speciality. Bonolla ei tällaista oikein ole ollut.

Bonon olo taitaa olla paranemaan päin. Ainakin se jo istuu ilman, että vaikuttaisi kovin vaivautuneelta. Pallukoistakin erottaa jo, että pussukoita on kaksi. Sen verran on turvotus laskenut. Ylihuomenna on tikkien poisto, sit kuullaan tuomio viikonlopun paimentamisen suhteen.

Tsekkaus

Piipahdettiin eläinlääkärissä aamulla näyttämässä, onko Bonon turvotus nyt normaalin rajoissa, kun pallit on kuin appelsiini. Haava on siisti ja kuiva, ei ole tulehdusta eikä Bono ole kipeä, joten se sai paremmin nestettä poistavan antibioottipiikin ja kehotuksen tulla huomenna uudestaan, jos se alkaa voida huonosti. Se voi ihan hyvin ja on iloinen ja leikkisä. Ruoka maistuu paremmin kuin pitkiin aikoihin ja lenkille se lähtee mielellään.

Nikin Bonoa kohtaan suuntautuvaa riehakkuutta on myös vähän suitsittu ja ollaankin käyty Nikin kanssa kaksistaan pelaamassa jalkapalloa nurmikolla. Ikean pehmojalkapallon kanssa se on oppinut irtipäästämistäkin, kun teen niin että heitän pallon vasta kun se irrottaa kiitos -pyynnöstä, istuu ja ottaa kontaktin.

Ollaan Bonon kanssa noudatettu ihan normaaleja rutiineja paitsit että kun on painava pussukka jalkovälissä niin en anna sen nyt ryntäillä enkä heittele sille keppejä, ettei kudoksiin tule mitään repeilyjä. Toivotaan, että tämä viikko normalisoisi tilanteen, kun olis paimennusta viikonloppuna. Saas näkee, kuinka käy.

Nikillä alkaa olla oikeaa kokoluokkkaa olevat hampaat suussa ja itsepäisesti pystyssä sojottanut vasen korvakin on alkanut näyttää taipumusta asettua colliemaisempaan muotoon. Ties vaikka päästäisiin tässä vielä näyttelyssä käymään jossain vaiheessa kesää. En ole sitä arvannut minnekään vielä ilmoittaa ennen kuin näen, miten korvat asettuu. Mutta nyt on tosiaan alkanut näyttää valoisalta. Kulmahampaat on vielä keskenkasvuiset, mutta kyllä kai se kalsiumaineenvaihdunta pikkuhiljaa tästä sit normalisoituu.

Kaunista, kiiltävää karvaa se on kasvattanut ja selvät villahousujen ja kaulurin alut sillä jo on. Pitää koitaa ottaa (ja jaksaa käsitellä) valokuvia tässä jossain vaiheessa.

Kolme koiraa

Bonon sisko Oona on ollut meillä hoidossa eilisestä asti ja tyttö on sujahtanut tänne kuin kuuluisi kalustoon. Aluksi vähän piti haistella paikkoja ja ihmetellä, mihin tässä nyt tohtisi pötkähtää, mutta epätietoisuus meni nopeasti ohi. Tein jonkun aikaa töitä,, ja koko lauma lojui saman huoneen lattialla. Kun siirryin katsomaan Viktuurian häitä, lauma tuli perässä lojumaan olohuoneen lattialle.

Hississä matkustaminenkin on sujunut kuin konkarilta, vaikka sitä oli harjoiteltu aikaisemmin tasan kerran ja ruoka on maistunut. Siitä olen iloinen, että Niki on antanut Oonan olla ihan rauhassa. Kakara olisi voinut villiintyäkin. Näköjään se, ettei ole ainoa koira huushollissa vaikuttaa niin, ettei pikkupampulakaan riehaannu muista koirista sen kummemmin. Vaikka ei sen puoleen, Oona on ollut ihan yhtä iisi.

Oona osasi myös tehdä asiat ulos ihan kuin olisi aina kulkenut meidän kulmilla eikä naapureillekaan tarvi pöhistä yhtään. Se ei ole meillä sanonut sanaakaan.

Me käytiinkin hakemassa Oona porukalla, sillä Bono oli sen näköisenä ovella, kun tehtiin Nikin kanssa lähtöä, että et ole tosissasi. Minä tulen kyllä mukaan! Me ulkoiltiin porukalla Porvoossa metsäautotiellä hilputellen. Oona oli tosin liinassa - ja Nikikin aluksi - kun se voi lähteä pupun perään ja en välttämättä saa sitä takaisin. Kelikin oli sen varran hautova, että nelijalkaiset oli melko säyseitä.

Olen päästänyt Bonoa vapaaksi ulkona metsäautoteillä ja poluilla, vaikka se on toipilas. Se ottaa ihan iisisti. Parempi ottaakin, sillä turvotus on edelleen melko massiivista. Huomenna pitää konsultoida eläinlääkäriä, pitääkö kudosnesteitä punkteerata. Tulehdusta tai mustelmaa ei kuitenkaan ole, ja haava paranee hyvin, joten en ole kiikuttanut sitä nyt viikonloppuna päivystykseen. Koira on myös ihan iloinen ja leikkisä, syö hyvin. Istuminen on vaivalloista, mutta pötkötellä pystyy ilman ongelmia. Edelleen se myös pystyy olemaan nuolematta haavan seutua.

Viktuurian häät meni kyllä lattialla pakasteherneitä villasukassa arkaa paikkaa vasten pidellessä ja sama jatkuu tänään. Se hiukan hellittää pahinta turvotusta ja ehkä tuntuu mukavaltakin. Ainakin Bono ihan mielellään könöttää hoidettavana. Harmi kun en keksinyt tätä konstia ajoissa.

Turvottaa

Eilen ilmaantui turvotus. Bono oli aika kärttyinen iltalenkille lähtiessä ja istuutuminen oli aika vaivalloista, mikä ei liene kummallista, kun roikkuu avokado takajalkojen välissä. Käännyttiinkin kadulta takaisin kotiin, kun se hermoili, ja käytiin ottamassa kipulääke. Lenkki sujui sit lopulta ihan hyvin huonosta alusta huolimatta.

Muuten se on ihan rauhallinen eikä edelleenkään yritä nuolla haavaa. Nenävaivakin, jota olen pitänyt aurinkoihottumana, on parantunut tässä antibioottikuurilla ollessa.

Huomenna haetaan Oona meille hoitoon ja voi olla, että mennään käymään Sannaisissa vain Nikin kanssa kahdestaan. Se kaipaa enemmän äksöniä ja Bono taas kaipaa vähän rauhallisempia oloja, joten ajattelin, että väsytän Nikin ja Oonan ennen kuin tullaan kotio.

Sulo & Vili

Lähipiirissämme on heinäkuun alusta alkaen tällaisia ihanuuksia. Saanko esitellä Sulo & Vili, Maken linssin läpi nähtyinä.


Sulo.


Vili.

Helpotus

Helpotus on suuri, kun Bonon kohdalla kaikki on mennyt niin vaivattomasti. Eläinlääkäri teki erittäin säästävän operaation, kivekset on poistettu pienen viillon kautta ja pussukat saavat surkastua omia aikojaan.

Silti luulisi, että kun on lääkitystä ja tikit maailman arimmassa paikasssa, että sillä olisi vaivaa! Bono kumminkin edelleen saa olla ilman ämpäriä päässä yötkin, sillä se tottelee eikä nuole haavaa. Nyt pussukat on vähän turvoksissakin, mutta iho ja haava on siisti.

Bono on tosi leikkisä, tonkii leluja ja hamuaa ulkonakin keppejä. Se on ihan eri tavalla aloitteellinen huvituksissa ja tarjoilee kontaktia ja hakee kehuja. Se on myös kiinnostuneempi kotitalouspuuhailuista, ihan kuin pentukin. Ennen leikkausta se makoili huokailemassa jossain omissa oloissaan. Ja nimenomaan omissa oloissaan! Nyt se voi jo pötkötellä Nikin kanssa yhdessä samalla koiranpetillä, mikä ei ennen tullut kuuloonkaan!

Koitan saada tästä kuvamatskua, mutta se on vähän vaikeata, kun linssi haittaa lekottelua ja siitä pitää heti nousta, jos alan touhuta kameran kanssa ja sohia sinne päin.

Toivotaan, että johonkin tällaiseen olotilaan jäädään, ettei ajan mittaan mitään suurempaa passivoitumista tapahtuisi. Olen ajatellut, että kun tässä vaan nyt jatketaan normaaleja, monipuolisia kaupunki- ja metsälenkkejä, kaverien tapaamisia, tottista ja metsäjälkiharjoituksia niin kyllä kai se aktiivisuus säilyy. Passivoituminenhan voi tulla ihan tylsistymisestäkin, eikä meillä nyt sellaiseen toivottavasti olla menossa. Onhan tässä oma lehmäkin ojassa: elämässä pitäis olla laatua!

Nämä muutokset Bonon mielenlaadussa herättää kyllä kysymyksen, kuinka paha olo sillä on ollutkaan hormonimyrskyssä? Luulisi, että kun on tikit kikulin juuressa, olo olisi melkoisen levoton ja vaivaantunut, mutta se voi toipiluudestaan huolimatta selvästi paremmin kuin mies- tai tässä tapauksessa naismuistiin. Sitähän mä ihmettelin, että miksi se oli koko ajan varuillaan ja hermostunut? Nyt se on erittäin paljon rennompi.

Turhaan pelkäsin tätä operaatiota. Tällä kokemuksella (toistaiseksi) sanoisin, että trauma on samaa luokkaa kuin luomenpoistossa, eli abaut nolla. Täytyy jo varmaan varoittaa Sannaa, että Nikin kohdalla kynnys saattaa olla alempana, jos pikkupampulasta kehkeytyy kovin viriili ja edelleen asutaan täällä mehevien narttujen keskellä. Mitään ei voi kyllä ennustaa, pojat on jotenkin niin erilaisia.

Yhteistä niille on reippaus, iloisuus ja avoimuus, mikä molemmissa onkin ihan parasta, mutta muuten ne on aivan erilaisia tyyppejä.

Voiko....?

Onko edes teoreettisesti mahdollista, että kastroinnin vaikutukset alkaisivat näkyä heti? Mä olen joka tapauksessa saanut nauttia kahdesta mainiosta aamusta. Ei ole kukaan vinkunut, eikä herätellyt viideltä. On nukuttu seiskaan ja tänään jopa kasiin. Bono tulee kylkeen vasta, kun huomaa, että olen herännyt, eikä ala vonkumaan ulos jo aamuyöstä.

Se ei myöskään pyri kulkemaan ympyrää levottomana vinkuen, vaan piiiiitkästä aikaa intoutui etsimään mulle sukat, mikä oli joskus muinoin meidän aamurutiini. Tätä ei ole tapahtunut varmaan puolen vuoteen - tai puoleentoista, ei voi muistaa. Heaven! Just tätä mä hain.

Jotenkin nyt parin päivän aikana Bonosta on näkyneet taas ne aiemmin hyvin esillä olleet leikkisät ja kontaktihakuiset piirteet. Kun tuntui, että se koira lukee ajatukset ennen kuin niitä oli edes ajatellut. Eikä mun tarvi koko ajan käskyttää ja kurmottaa sitä.

Pissoista se on ulkona vielä kiinnostunut, mutta ärsyttävä vinkuminen on jäänyt pois. Jo pelkästään tämä rauhoittaa myös Nikiä ja mua! Koko meidän oleminen on ihan toisenlaista, leppoisaa.

Sit se malttaa pötkötellä parvekkeella itsekseen, mihin se ei tähän asti ole pystynyt.

Lääkkeet se saa maahanmenon palkkana maksamakkaran sisällä, eikä niiden kanssa ole tarvinnut yhtään venkoilla.

Tötteröpää

Luulin, että Bonolla olisi tötterö päässä pari viikoa, mutta katin kontit. Tältä näytti tänään meininki, kun molemmat oli ensin tehneet jäljestysharjoituksen ja aamulääkkeistä on yli 12 tuntia.



Piti kotona ihan lampun kanssa katsoa, miltä alakerrassa näyttää, kun ell uhkaili, että tyhjät pallit voi olla aluksi mustelmilla, tihkua verta ja turvota. Bonsulin jämät on ihan kuin ennenkin. Pari poikien väristä tikkiä näkyy, muuten alakerta näyttää samalta kuin ennenkin. Ilmanko sitä ei näytä vaivaavan mikään.

Toki me välteltiin risukkoja ja pysyteltiin kutakuinkin poluilla eikä oltu metsässä kovin kauan. Mutta mä uskon hännän heilutuksen terapeuttiseen voimaan, joten tästä on hyvä jatkaa.

Bono uskoo, ettei alapäätä nuolla, tötterö lepää pelotteena piirongin päällä. Sen verran sitä on sovitettu kaulan ympärille, että Bono tietää, ettei tahdo sitä pitää.

Tapahtumarikasta

Meillä on ollut vilkas viikonvaihde. Lauantaina Niki oli jäljestämässä ja se nuuski keskittyneesti makkararuudun, sillä sain siihen erittäin hyvät, kädestä pitäen-ohjeet. Näköjään se ei ole se ja sama, miten se tehdään. Kannattaa talloa reunat ensin samalla tavalla kuin esineruudussa ja sitten ruudun sisään "jälki", jolla on alkukohta ja loppukohta. Reilusti isoja kökkäreitä herkkua. Oli nimittäin ihan eri keskittynyttä se työskentely kuin ennen. Niki sai jopa kehuja, että noin pieneksi erinomaista tekemistä.

Sunnuntaina Bono pääsi kylään Rommi-veljen luokse ja yhteiselle lenkille. Sen jälkeen Niki pääsi käymään Stellan luona Porvoossa.

Ja eilen oli sitten Bonon leikkauspäivä. Viimeiseen asti suretti ihan sikana ja vähän itkukin meinas tulla lahdentiellä ajaessa, mutta epäilykset haihtui, kun lempieläinlääkärini näytti, mistä menneään sisään ja mitä tapahtuu. Tarkastettiin karvoja ajettaessa pallien kunto ja kyllä niitä siihen malliin oli nuoltu, että iho oli ihan kuiva, täynnä mustapäitä ja rupien jättämiä kovettumia. Kyllä varmistui, että päätös oli ihan oikea.

Kotiin sain pampulan nukkuvana ja kun se kolmen aikoihin oli kovin levoton ajattelin, että onkohan sillä kipuja. Soitin eläinlääkäriinkin, että kun saan sen pissatettua ja jos tuo vinkuna ja valitus jatkuu, voinko alkaa antaa jo huomisia lääkkeitä. Vastaus oli, että sillä on sellaiset tropit päällä, ettei se ole kipeä.

Asia oli näin. Ekalla yrittämällä pissatuksesta ei tullut mitään, se vain makaili asfaltilla. Mutta tokalla yrittämällä tehtiin lenkki parin korttelin ympäri, ja kun se sai kunnolla pissattua ja kakattua, valitus loppui ja loppuilta meni ihan mukavasti. Peräpään hamuilukin jäi siihen, eikä kauluria ole vielä tarvittu. Iltalenkillä se jo otti keppi suussa muutamia kierroksia juosten eli ei se iloisuus sieltä minnekään katoa! Päinvastoin, taidetaan saada taas se hullutteleva, iloinen ja huumorintajuinen Bono takaisin, josta muistelen joskus saaneeni maistiaisia.

Eilen oli sitten illalla Nikin käytöskoulu ja opeteltiin siellä istumiseen ja maassa makaamisen kestoa ja etäisyyttä sekä hihnakävelyä. Päivä oli raskas Nikillekin. Se joutui ihmettelemään ilmeisen kovasti, mikä on homman nimi, vaikka se jättikin Bonon ihan suosiolla rauhaan. Otetiin aika lungisti ja leikittin paljon.

Kaksi poistettavaa tikkiä Bonsulissa on ja ne saadaan pois parahultaisesti juhannuksen paimennusten alla! Niihin aikoihin kastroinnin vaikutuksia alkaa jo näkyä, kun siittiöt ja testosteroni poistuu pikku hiljaa elimistöstä. Että jos joku tahtoo pikkubonoja niin vielä olis pari viikkoa aikaa käydä kylässä ;)

Epäilyksiä, epäilyksiä

Huomenna on Bonon leikkauspäivä ja kyllä on joka päivä mietityttänyt teenkö oikean ratkaisun. Tänä aamuna, kun se alkoi herätystyön viiden jälkeen päästäkseen merkkaamaan naapuruston ensimmäisenä kollina, arvelin kyllä että päätös on ihan oikea. Meno on mennyt melko mahdottomaksi sen jälkeen, kun meidän rappuun muutti keväällä narttukoira.

Sivullisten kommentit vaihtelee laidasta laitaan. Toisten mielestä Bonon huono käytös on kurin puutetta ja täysin minun vika. Toisessa äärilaidassa koira on kutakuinkin tuomittu degeneroituneeksi sekundaksi.

Mun oma kanta on ja pysyy: mun vastuulla on tämän koirayksilön hyvinvointi ja johtuipa ongelma mistä tahansa, mun vastuulla on tehdä jotain. Mun koulutustaidoilla ei päästä tämän koiran kanssa tämän parempaan tulokseen, joten jotta koiralla olisi edes mahdollisuus tasapainoisempaan olemiseen, puukko taitaa olla se vaihtoehto. Hormonipiikkiä en jostain syystä halua kokeilla. En tiedä mikä mua siinä inhottaa, mutta joku on.

Ehkä mä ylihuomenna kadun, mutta se olkoon sitten sen ajan murhe. Mulla ei ole kokemusta entisten koirien osalta tällaisestä muuta kuin Viirusta. Sille ei kastraatio auttanut, mutta se oli sairas. Ramses piti pallinsa loppuun asti. Sen kanssa ei ollut ikinä mitään käytösongelmia, vaikka ei sitä osattu kouluttaa senkään vertaa kuin Bonoa. Ja se oli luonteeltaan työlinjainen bortsu. Sen jos kenen olisi pitänyt olla seurakoirana ongelmatapaus.

Aiheesta toiseen. Maksoin eilen eläinsuojeluyhdistyksen jäsenmaksun ja sen kirvoittamana kerron seuraavaa. Olen törmännyt eläissäni kahteen selvään pentutehtailutapaukseen, joissa mukana on myös kasvattaja, joka kasvattaa koiria kennelnimellä.

Molemmissa, koirien fyysiset olot täyttää lain vaatimukset, mutta narttuja pennutetaan liian nuorina, liian tiheään ja liian usein, samasta yhdistelmästä tehdään useia pentueita, pennut luovutetaan ilman että koirien vanhempia saa tavata, papereita tulee tai ei tule, ns. vahinkopentueita on enemmän kuin rekisteröityjä, pentujen ostajien puheluihin ja soittopyyntöihin ei vastata jne jne. Tämä toinen tuntemani tapaus on suorastaan kuuluisa, että kasvattaa sairaita koiria, useita eri rotuja. Rodut vaihtuu sitä mukaa, kun koirat lakkaavat käymästä kaupaksi.

Koska koirat ruokitaan eikä niitä häkitetä, eläinsuojelu on ihan voimaton.

Se, miksi tässä nyt otan tämän puheeksi on se, että olen olevinani huomannut, miten heidät tunnistaa, kun surffailee nettiavaruudessa. Kun huhuja liikkuu varmaan kaikista, ne joilla on puhtaat jauhot pussissa, näyttävät reagoivan heti, kun saavat itse huhuista tietää ja kommentoivat palstoillla ja kertovat asiaan oman kantansa. Pentutehtailijoiden kommetit on tyyliä, minä en näitä palstoja lue, enkä alennu kommentoimaan. Minulla on sellaiset ja tällaiset meriitit, ettäs kehtaatte.

Näissä eläissuojelutapauksissa on kuitenkin kysymys yleensä tietystä koirasta tai koirista, jotka he tuntevat, mutta eivät ota kantaa koirien kuntoon tai olosuhteisiin. Että kannattaa sitä taustatyötä vähän tehdä, mistä koiransa ottaa.

Ja nyt vielä selvyyden vuoksi, että itse olen aikanani taustatyöt tehnyt enkä todellakaan puhu Bonon enkä Nikin kasvattajista.

Tässä mielessä toivoisin kyllä, että eläinsuojelulakiin, Kennelliton jalostustrategiaan ja jokaikiseen sopimukseen ja asiakirjaan saataisiin sellaiset sitovat pykälät ja niin tuntuvat sanktiot, että nuo kasvattajat saataisiin kertakaikkiaan pelistä pois. Kun kasvattajien edustaja Juha Kares suu vaahdossa yli 4300 suomalaisen koirankasvattajan tukemana puhuu kenneltoiminnasta elinkeinonharjoittamisena ja siitä, että elinkeinonharjoittamisen vapautta ei saa säädellä mitenkään, tavallinen tervettä ja tasapainoista koiraa halajava tallaaja on melko hoomoilasena, että mitä helvettiä!

Valitettavasti ulospäin tällaiset puheenvuorot näyttävät suojelevan nimenomaan vastuutonta kasvattamista. Vaikutelmaksi jää, että kasvattajat suojelevat toisiaan, ja että kyse on lopulta kuitenkin rahasta.

Maalaisjärki sanoisi, että jos kasvattajat haluvat pitää täydellisen vapauden, kasvattajilta itseltään pitää tulla vastuullisen kasvattamisen kriteerit sekä toimenpide-ehdotukset siitä, miten pentutehtailijat ja muut vastuuttomat kasvattajat taklataan.

Kevään kuvasatoa

Täällä muutama keväällä kameraan tallentunut kuva.


Nikin lempipaikka on hautomo.


Autokyyti alkaa.

Ja sit pari kuvaa eiliseltä metsälenkiltä. Pikkupampula alkaa olla jo collienartun kokoinen. Kohta se on ihan iso mies.


Mut löytää sieltä, mistä Bononkin.


Lääh ja puuh.

Niksahdus

Pikku-Pupen päässä on joku ratas niksahtanut aikuisempaan suuntaan! Se on oppinut, että vaikka lähdenkin Bonon kanssa ulos, sen ei tarvi olla huolissaan yksin jäämisestä. Se on kyllä eteisessä norkoilemassa, mutta seisoo tai pötköttelee rauhassa, eikä yritä pyrkiä mukaan saati, että se haukahtelisi itsekseen.
Sen luoksetulot ja kontaktin pitäminen minuun on myös ehkä aavistuksen parempaa kuin joku aika sitten.

Bonokin on taas jotenkin vapautuneempi. En osaa keksiä, mistä se johtuisi, koska se edelleen kuolaa ja vinkuu pissojen perään sekä herättelee mua puoli kuuden aikoihin kuolavaluen. Mutta se on iloinen ja heiluttaa häntää ahkerasti sekä leikkii Nikin kanssa.

Sillä on jo toista kertaa tänä keväänä nenussa aurinkoihottumaa ja syötän sille eforionia, b-vitamiinia, omegoja ja sivelen nenään sinkkivoidetta ja pelkään collienenää. Viime viikolla sillä oli pieni pyöreä haava myös tassussa anturan ja karvan taitekohdassa, mikä sopii collienenän oireisiin.

Koirakoulussa

Pikaisella aikataululla ilmoitin Nikin sunnuntaina koirakouluun ja aloitettiin se eilen. Oonan Sari osasi suositella tosi mainiota bortsuilla harrastavaa kouluttajaa Keravalta ja kyllä olikin kiva ilta.

Bonon kanssa ongelma on ollut niissä ryhmissä, joissa olen sen kanssa käynyt (nyt viimeisintä jälkiryhmäön tottista lukuunottamatta), että ollaan harjoiteltu ilman kunnon häiriötä. Nyt oltiin kaikki koko ajan nurtsilla väljässä ringissä ja tehtiin koko ajan hommia. Erittäin toimivaa tällaisilla sitkeillä ja työhaluisilla koirilla.

Olen muutenkin kokenut, että border collie-ihmisten koulutustapa sopiii myös toimeliaille collieille, niillä on niin paljon samoja piirteitä. Varsinkin se tekemisen loputon sinnikkyys vaatii kenties vähän erilaista asennoitumista treenaamiseen kuin mitä monilla muihin rotuihin tottuneilla kouluttajilla on. Ainakin silloin tällöin pitkät treenit on erittäin paikallaan.

Niki ylitti kaikki odotukset. Se jaksoi keskittyä tosi hyvin koko tunnin, eikä välittänyt hiukkasen rähjäilevästä sepukastakaan.

Meitä oli yhteensä 5 koirakkkoa, joista muut oli jo vähän vanhempia koiria, nuoria, mutta aikuisia. Lisäksi kouluttaja käytti omaa bortsuaan häiriökoirana. Tehtiin luoksepäästävyysjuttuja (ihminen & ihminen + koira), ohituksia, istumista ja sen kestoa sekä luoksetuloa. Jossain vaiheessa ajattelin, että nyt taitaa pampulalta paukut kohta loppua ja keskittyminen laantua, mutta tunti olikin silloin ohi.

Jatkossa voi tehdä niin, että antaa sen vähän kuljeskella ja haistella syrjemmällä ja ladata päätä välillä. Tunti on pennulle pitkä aika.

Päädyin Nikin kanssa arkitottelevaisuuskurssille, koska meillä ei oikeastaan ole muita ongelmia kuin se, että kun ollaan yhdessä Bonon kanssa liikenteessä, Niki tuppaa pitämään Bonoa ylimpänä auktoriteettina eikä minua. Tähän pitäisi saada joku muutos aikaan. Yhdessä talutinkäveleminenkin meinaa innostaa kepoosteluun ja se on selvästi kiihdyttävää, vaikka ei keppostelua olisikaan mielessä. Ja kuten tunnettua, on tässä nyt kantapään kautta opittu se rauhoittumisen merkitys.

Kun Bono maanantaina leikataan, olen ajatellut handlata tulevaisuuden niin, että Nikiltä vaaditaan kunnollista käytöstä, vaikka junnu onkin. Olen jo nyt ollut sen kanssa paljon tiukempi kuin pehmo-Bonon kanssa tuon ikäisenä. Ainakin sellainen tunne ja muistikuva mulla on. Tosin mä koulutin Bonoa pienenä niin paljon, ettei se tarvinnut mitään tiukkaa kuria. Oikeastaan mulla on Nikin kanssa kai sama taktiikka: jos virtaa alkaa näkyä, otan patukat ja namit esiin ja mennään reenaamaan. Sen lisäksi vaadin siltä melkein kaikissa tilanteissa, joissa se haluaa jotain, istumista ja kontaktia. Siitä kai se tiukkuuden tunne tulee.

Ajattelin, että kunhan Bono on toipunut leikkauksesta, taidan viedä senkin tuollaiselle kurssille. Tulee treenattua intensiivisesti ja kerrattua laboratorio-olosuhteissa näitä ihan perusjuttujakin.

Koulutus oli Keravalla ja onpa siellä hyvät fasiliteetit koiran pitoon ja treenailuun. Nyt oltiin Keinukallion ulkoilualueella, mutta siellä on myös hyvä koulutuskenttä ihan keskustan tuntumassa. Houkuttelevaa on myös, että jos asuisi Keravalla, joka paikkaan olis lyhyt matka.... joo, siis puolet mun lukioaikaisista luokkakavereista on muuttanut takaisin Keravalle ja taidan ilmeisesti miettiä samaa!

Paimenessa

Voi veikkoset, kyllä oli hyvä päivä!

Pidin eilen erityisesti huolen siitä, että Bono sai olla rauhassa sekä koko ajan hyvin kusetettuna ja huolettuna, ettei se pääsis kohtuuttomasti stressaantumaan. Kun otin sen laitumen laidalle, se oli koko ajan käskyn alla ja kehuin sitä aina kun se rauhottui ja oli jonkin aikaa vinkumatta. Vaikka joku oli tuonut kiimaisen nartunkin mukaan, Bono pysyi kuosissa melko mukavasti ja oli suht rauhallinen lampailla.

Aamupäivällä oltiin isossa aitauksessa ja saatiin lampaat portista sisään ja jopa suppiloon. Iltapäivällä se oli kaksi kertaa pyöröaitauksessa ja Bono osaa olla tosi hyvin, kun mä vain ossaisin ohjata sitä oikein kropaalla ja liikkua lampailla.

Opin kuitenkin sen, miten Bonon eteneminen blokataan kropalla sekä sen, miten sille annetaan tilaa kiertää katras. Lopussa osasin jo liikkuua niin, että Bono pääsi ajamaan katrsta, vaikka itse olin katraan toisella puolella. Lisää malttia niin tasapainopiste löytyy.

Huomaan, että Bono osaa enemmän kuin uskon. Nyt lisää harjoitusta että luotan siihen paremmin! Ihan loistavaa, valtavia edistysakeleita taas. Olin niin onnessani, että siinä sivussa puolivahingossa lupauduin opettelemaan koetoimitsijan hommat collieiden taipumustestitilaisuuksia varten. Mitä kaikkeaa se sitten ikinä tarkoittaakaan. Ainakin autolla ajamista, veikkaan.

Nikikin pääsi lampaille kaksi kertaa ja vaikka olin aamulla ruokkinut sen hyvin, ekalla kerralla se oli kiinnostuneempi lampaiden kakoista kuin itse lampaista. Iltapäivällä se kyllä hoksasi lampaat ja lähti perään niin että sain kehuttua sitä kunnolla monta kertaa. Mulla oli pieni epäilys kyllä siitä, että kiinnostus perustui siihen että se keksi, mistä niin kentällä lojuvia donitseja pulppuilee... mutta sama kait se on, miten se kiinnostus lampaisiin syttyy? Ruokapalkkahan on vahva palkaa, eller?

Oona-sisko on myös pitkällä paimennusopinnoissa ja sen työskentelyä oli kiva katsoa! Oona osaa pitää hyvän etäisyyden lampaisiin, se on siis ihan pro. Kimmo äityikin kehumaan Oonaa ja Bonoa collieiden paimennusvalioiksi. Sukulaispoika Max sai suitsutuksesta myös osansa :)

Sen verran oli nyt prioriteetit tekemisessä ja koiraan keskittymisessä, että vaikka kamera oli mukana, yhtään kuvaa ei tullut otettua. Jospa Jorman muistikortille olis tarttunut jotain, joka joskus putkahtaa eetteriin.

Vaikea päätös

Mutta se on tehty ja aika on tilattu. 14.6 klo 9.15 pallit lähtee.

Ratkaisevia seikkoja ilmaantui kaksi. Sipoossa tiistaina Bono karkasi keskellä metsää kun ylitettiin pururata. Bono lähti hippulat vinkuen ja pentu perässä. Ne oli teillä tiettymättömillä vaikka kuinka kauan ja Bono ei lähde minkään muun perään kuin koiran. Mutta ei koskaan ennen niin, ettei se olisi totellut ja tullut takaisin, kun komennan. Se oli viimeinen pisara raskauttavien seikkojen maljassa.

Sit mä lueskelin collieyhdistyksen keskustelupalstalla collieomistajien kuvauksia urosten ja narttujen eroista sekä kastraatiokokemuksista ja juuri tämän tyyppiset koirat kuin Bono (häiriöyliherkät koirat, joilla suorastaan yliseksuaalisuutta ja massiivista vinkumista), olivat saaneet avun, jos hoitivat homman nuorina. Koirista tuli kelpo treenikavereita. Joku jopa kertoi, että olivat päässeet eroon stressistä johtuvasta furunkoloosista! Stressihän heikentää immuunijärjestelmää, selvä se.

Ne, jotka leikkauttivat koiransa vasta 5-6-vuotiaina tai myöhemmin totesivat, että koiran käytös ei muuttunut. Astuivat edelleen narttuja etc.

Harmittaa, että näyttelyt jää. Ja huolestuttaa, että jos se laiskistuu. Mutta kaikkea ei voi saada. Jos turkista tulee takkukasa, sitä sit trimmataan, se ei huolestuta. Bono on kumminkin kotikoira 24/7 ja harrastuskaveriksi hankittu, eikä sen kanssa nytkään mikään kouluttaminen edisty, kun se ei keskity mihinkään muuhun kuin pissojen skannailuun ja uhoomiseen.

Kotikoiran funktiokin on tärkeä, sillä sen yksi velvollisuus on ulkoiluttaa Reettaa eikä siitä nyt tahdo tulla oikein mitään, koska se rähjää Reetan kanssa kaikille koirille. Se pysyy kuosissa, jos se on koko ajan käskyn alla lyhyessä hihnassa ja vasta vapaa-komennolla saa haistella ja lorotella. Mutta en voi vaatia, että kukaan muu sen kanssa osaa pitää niin tiukan kurin. Täytyyhän se pystyä hoitoonkin viemään.

Muut uroksen piirteet mua ei haittaa, katkokuseskelut sun muut, se on ihan se ja sama. Jos se joskus jollekin koiralle haukkuu tai intoutuu vahtimaan, sekin on ihan yksi lysti, kunhan se ei olisi koko ajan hälytystilassa. Sitä tässä nyt haetaan.

Voi pojat

Meillä on rauhaisa aamupäivä, sillä aamyyö oli vähemmän rauhaisa. Nikillä on maha löysällä ja se onneksi osaa pyytää ulos. Kakkakepposen jälkeen painotin sille monta kerrtaa että KAKKA tehdään ULOS. Jospa se hiffas.

Joo, ja Bonolla on myös jotain kakkaamiseen liittyvää ongelmaa, epäilen anaalirauhasia. Se pyytää ulos useammin kuin tavallisesti ja yrittää päkistää ilman että mitään tulee. Itse kakka kyllä kulkee, mutta se päkistää, vaikka suoli on tyhjä. Katsotaan hetkinen omin avuin (huuhteluita ja kovakakkaruokaa) ja jos ei kunto kohene, käydään lääkärissä.

Nyt ne on molemmat ihan väsyneitä ja nukkuvat eikä niitä kiinnosta, mitä mä puuhailen. Extraordinaire!

Iltalenkillä meillä on treffit Pepin kanssa, joten lepäilkööt nyt rauhassa. Naisseuraa on luvassa iltalenkille.

Meillä on taas joku juoksuinen narttu kulmilla ja Bono on ihan seko.