Ei ollutkaan ihan paras mahdollinen ruokavalio tuo raakaruokinta, johon talvella siirryttiin. Nikille kehittyi nimittäin hirvittävä määrä virtsakiviä ja kun patologi tutki ne, ne osoittautuivat kystiinikiviksi.
Tämä tarkoittaa sitä, että sillä on geneettisesti periytyvä aineenvaihduntahäiriö, kystinuria, jossa munuaiset eivät kykene käsittelemään kystiini-nimistä aminohappoa normaalisti ja proteiinia paljon sisältävä ruokavalio aiheuttaa virtsakiviä. Kystinureasta on irskien sivuilla tyhjentävä, eläinlääkäri Eeva Rudbäckin kirjoittama yhteenveto: http://www.irski.fi/terveys.html
Tila on tietenkin ollut pennusta asti, mutta kun pissaongelmat alkoivat, eli kiviä juuttui virtsaputkeen, sillä oli kiviä rakossa satoja ja niitä huuhdeltiin kirurgisesti monta tuntia.
Leikkauksen jälkeen Niki oli tiukalla rukavaliolla (Hill's U/D) ja kontrollissa nähtiin, että kiviä ei ollut kuukausi leikkauksen jälkeen. Toiveet oli korkealla, vaikka koira ei voinut hyvin ja itse asiassa sen vointi oli vähän väliä jopa huonompi - ja koko ajan huononemaan päin - kuin ennen leikkausta. Ilo ja reippaus oli jäänyt leikkauspöydälle, sille tuli päiviä että se oli kovin rauhaton, selkä oli kipeä, hengitys raskasta ja se seisoi silmät sumeina samalla tavalla selkä kuopalla ja takajalat ulospäin kääntyneinä kuin Bono kipeimmillään. Lääkäri huomasi sen aristavan myös vatsaa.
Sillä oli myös eturauhasongelmaa, anaalirauhasongelmaa ja esinahan tulehdusta, jotka kaikki oli hoidon piirissä. Lisäksi sen hengitys haisi välillä sanoinkuvaamattomalle. Reetta tunnisti hajun samanlaiseksi kuin hänellä oli itsellään ennen kuin suolistosyöpä leikattiin pois. Kaikki oli todennäköisesti kytköksissä aineenvaihduntaongelmaan ja siihen, että se oli pissannut kiteitä koko ikänsä.
Kysyin kontrollissa Nikin leikanneelta kirurgilta, oliko mahdollista että sen munuaisissa ja virtstiehyeissä oli vaurioita siksi, ettei tilaa oltu huomattu nuorempana. Hän sanoi, että oli. Sen lisäksi operaatio, joka sille oli tehty, oli niin rankka, että sekin oli hyvinkin voinut aiheuttaa vahinkoa.
Kun kontrollin jälkeisenä päivänä Niki oli tosi kipeä ja vain laahusti ulkona eikä yöllä halunut ollenkaan ulos, päädyttiin siihen viimeiseen palvelukseen.
Suru on suuri. Nikin oireilu alkoi kesäkuussa ja käytin sitä lääkärissä silloin ensimmäistä kertaa. Sillä oli epämääräisiä, kroonisen kivun oireita, mutta kun pissaamisvaivat puuttuivat, virtsakiviä ei osattu epäillä. Käytin Nikiä syyskuussa ihotautispesialistillakin, kun sillä oli vatsassa talikarstaa ja se kaapi itseään kovasti.
Tuntuu ihan epätodelliselta, että molemmat koirani on kuopattu. Bono ehti täyttää kuusi, Niki ei sitäkään.
Niki ei ikinä oireillut mitenkään Bonon aikana, mutta se oli kovin dominoiva ja piti Nikin tanakasti tassun alla. Niki vapautui vasta Bonon kuoleman jälkeen ja alkoi ilmaista itseään vapaammin. Olisiko sen tila huomattu aiemmin, jos se olisi ollut ainoa koira tai lauman pomo? Ei ehkä, koska pissaoireita ei ollut.
Semmonen oli meikäläisen koiratarina. Enää ei tee yhtään mieli koiraa.
Tila on tietenkin ollut pennusta asti, mutta kun pissaongelmat alkoivat, eli kiviä juuttui virtsaputkeen, sillä oli kiviä rakossa satoja ja niitä huuhdeltiin kirurgisesti monta tuntia.
Leikkauksen jälkeen Niki oli tiukalla rukavaliolla (Hill's U/D) ja kontrollissa nähtiin, että kiviä ei ollut kuukausi leikkauksen jälkeen. Toiveet oli korkealla, vaikka koira ei voinut hyvin ja itse asiassa sen vointi oli vähän väliä jopa huonompi - ja koko ajan huononemaan päin - kuin ennen leikkausta. Ilo ja reippaus oli jäänyt leikkauspöydälle, sille tuli päiviä että se oli kovin rauhaton, selkä oli kipeä, hengitys raskasta ja se seisoi silmät sumeina samalla tavalla selkä kuopalla ja takajalat ulospäin kääntyneinä kuin Bono kipeimmillään. Lääkäri huomasi sen aristavan myös vatsaa.
Sillä oli myös eturauhasongelmaa, anaalirauhasongelmaa ja esinahan tulehdusta, jotka kaikki oli hoidon piirissä. Lisäksi sen hengitys haisi välillä sanoinkuvaamattomalle. Reetta tunnisti hajun samanlaiseksi kuin hänellä oli itsellään ennen kuin suolistosyöpä leikattiin pois. Kaikki oli todennäköisesti kytköksissä aineenvaihduntaongelmaan ja siihen, että se oli pissannut kiteitä koko ikänsä.
Kysyin kontrollissa Nikin leikanneelta kirurgilta, oliko mahdollista että sen munuaisissa ja virtstiehyeissä oli vaurioita siksi, ettei tilaa oltu huomattu nuorempana. Hän sanoi, että oli. Sen lisäksi operaatio, joka sille oli tehty, oli niin rankka, että sekin oli hyvinkin voinut aiheuttaa vahinkoa.
Kun kontrollin jälkeisenä päivänä Niki oli tosi kipeä ja vain laahusti ulkona eikä yöllä halunut ollenkaan ulos, päädyttiin siihen viimeiseen palvelukseen.
Suru on suuri. Nikin oireilu alkoi kesäkuussa ja käytin sitä lääkärissä silloin ensimmäistä kertaa. Sillä oli epämääräisiä, kroonisen kivun oireita, mutta kun pissaamisvaivat puuttuivat, virtsakiviä ei osattu epäillä. Käytin Nikiä syyskuussa ihotautispesialistillakin, kun sillä oli vatsassa talikarstaa ja se kaapi itseään kovasti.
Tuntuu ihan epätodelliselta, että molemmat koirani on kuopattu. Bono ehti täyttää kuusi, Niki ei sitäkään.
Niki ei ikinä oireillut mitenkään Bonon aikana, mutta se oli kovin dominoiva ja piti Nikin tanakasti tassun alla. Niki vapautui vasta Bonon kuoleman jälkeen ja alkoi ilmaista itseään vapaammin. Olisiko sen tila huomattu aiemmin, jos se olisi ollut ainoa koira tai lauman pomo? Ei ehkä, koska pissaoireita ei ollut.
Semmonen oli meikäläisen koiratarina. Enää ei tee yhtään mieli koiraa.
