Pallit vex?

Olen alkanut ihan tosissani harkita, leikkauttaisko Bonolta pallit. Se stressaantuu niin ylikierroksille kaikissa uusissa tilanteissa, varsinkin jos vähänkään on koiranpissan hajua nenuun kantautumassa, että ei ole kivaa emännällä eikä varmasti sillä itselläänkään. Sehän on silloin jatkuvassa stressitilassa.

Mä voin makuuttaa sitä kevyesti puoli tuntia ja pidempäänkin ilman, että sen sen vire laskee juurikaan. Sit kun vapautan sen, vire nousee välittömästi yli kaiken järjen. Ei se opi mitään, eikä kuule mitään. Pakotteista se siinä tilanteessa vain ahdistuu entisestään ja mikään pehmeämpi menetelmä ei mene läpi.

Meillä ei ole ne johtajuusasiat ihan niin rempallaan, kuin mitä saan esim. koulutuskentällä kuulla, kun se vinkuu ja vouhkaa taukoamatta: mä voin ottaa siltä ruokakupin pois, saan hoidettua sen pallit ja pistoolin, ja nykyään se menee jo selälleenkin melko iisisti. Ei hypätä autosta omin luvin jne. Kaikki nämä klassiset huonon johtauuuden merkkaavat epäkohdat on meillä kunnossa. Silti se vetää ihan ylikierroksilla monissa tilanteissa.

Eilen oltiin tottistreeneissä ja käytiin sen päälle Tarvaspäässä Seijan luona lenkkeilemässä ja se treeni ja lenkki oli taas vaihteeksi sellainen painajainen Elm Streetillä, että luulin meidän päässeen näistä. Valvoin yöllä ihan ahdistueena ja aloin jo ajatella, että onko sillä samalla tavalla päässä vikaa kuin Viirulla oli.

Mua jotenkin ihan hirveästi surettaa ajatus leikkauttamisesta, mutta jos se rauhottaisi tuota hermostuneisuutta, se kannattaisi. Tänään kyllä keksin aika hyvän kriterikysymyksen. Jos Bono saisi pentuja, haluaisinko yhden niistä? Vastaus on kaikesta kivasta huolimatta, mitä siinä koirassa on vahvasti: en haluaisi. Sillä on mun mielestä liikaa toivomisen varaa terveys- ja luonnepuolella.

Täytyy nyt vielä miettiä, mutta ei tässä olemisessa ole mitään järkeä, kun sen kanssa on kaikki harrastaminen niin hermoja repivää sen poukkoilun ja hermoilun takia.