Hyvää Uutta Vuotta!

Joku roti

Jotain rotia me kaivattaisiin koulutukseen. En ole osannut laatia sellaista koulutussuunnitelmaa ja rutiinia, että tulisi tunnetta edistymisestä. Koirakoulun open tavoitteet tuntuvat olevan liian kaukana, kun liikkeet on kuitenkin sillä tasolla, että Bono tarjoaa maahan menemistä kun pyydän istumaan. Se tasan tarkkaan tietää, mitä istuminen on, mutta se tarjoaa sitä vain tietyissä tilanteissa. Niin ku silloin, kun se on ruokaa vailla. Oi! Silloin se osaa kyllä istua niin hyvävireisenä, jotta!

Kun harjoituspaikka ja -tilanne vaihtuu, se on ihan hätäinen ja tarjoaa joka käskyyn maahan menoa. Kyllä se kuitenkin näköjään talttuu ja malttaa, kunhan vain herkut on luokkaa a eikä ö.

Kaiken kaikkiaan normaalissa elämässä on koko ajan haastetta kerrassaan. Nyt on tapetilla ehkä eniten se, että lattiat on niin kamalan liukkaita ja pelottavia, eikä uusissa sisärapuissa kertakaikkiaan voi kulkea ylös eikä alas. Tämä on mun mielestä kovin kummallinen vaihe, kun se pienempänä on kuitenkin osannut ihan hyvin. Eilen Ria B. joutui kantamaan sitä rapuissa, kun mä en saanut siitä otetta. Mamalle voi rimpuilla enmmän kuin vieraskoreana. No, jospa tämä menee jossain vaiheessa ohi.

Autoilu on myös niin kovin jännää. Liikennettä pitää tarkkailla niin huolellisesti, että liikennevaloissa viereisissä autoissa nauretaan ja vilkutellaan Bonolle.

Huomenna on sitten suuri koitos, kun on uudenvuoden paukuttelut. Toivotaan, että vältytään paniikkikohtauksilta, kun paukuttelu on kiivaimmillaan.

Liikaa liikuntaa

Me ollaan nyt uudessa vapauden hurmassa käyty metsälenkeillä jokaisena joululoman päivänä ja pörrätty muutenkin kyläpaikoissa. Mulla on itsellä kroppa ihan kipeänä ja niska jäykkänä kaikesta metsäliikunnasta, joten eilen vietettiin kalsaripäivää Monte Criston kreivin seurassa. Tosin illalla ajettiin Mura K:n luokse ja tarkastettiin tulevan eväsretkipaikan tila. Koirat saivat juosta vapaina vanhankaupunginlahden rantaniityillä ja -metsiköissä ja hyvä mieli tuli jo siitä, kuinka ne nauttivat olostansa.

Toissapäivänä käytiin Wiiman kanssa melkein 10 kilometrin lenkki Oittaan kulmilla. Se oli pisin lenkki, jonka Bono on toistaiseksi tehnyt ja kummasti se vain jaksoi. Se ei ollut edes mitenkään täysin uupunut lenkin jälkeen. Se alkaa olla aika hyvässä kunnossa. Mä olen tässäkin asiassa heikoin lenkki... tottiksesta nyt puhumattakaan.

Bono on huomaamatta kasvanut niin isoksi ja pörheäksi, että kavereiden koirat alkaa näyttää pikkuruisilta. Jopa schäfernarttu Wiima ei enää ole mitenkään selvästi suurempi. Se tapahtuu jotenkin kamalan vaivihkaa, että mamaa hämmentää!

Bono menee jo mielellään takakonttiin, kun siitä palkaksi saa jotain suuhunpantavaa ja autolla pääsee aina jonnekin kivaan paikkaan. Kiva, kun koira on sosiaalinen ja tykkää äksönistä.

Scarface

Tapahtui niinä päivinä (eli eilen), että koirapuistossa vähän kollisteltiin. Ja nyt on pikkupampulalla arpinaama. Onneksi pikkupampula ei ole enää ihan pieni. En saanut mitään kohtausta, enkä oikeastaan ollut moksiskaan. Asenneilmapiiri oli pikemmikin "sattuuhan näitä" ja "hyvä, että pitää puolensa" -tyyppiä.


Arpi on aika pieni ja on havaittavissa paremmin käsikopelolla kuin katsomalla.

Me vetäydytään viettämään joulurauhaa ja testaamaan Etelä-Suomen metsien lenkkeilyominaisuuksia.

- Hyvää Joulua!

Monenmoista happeninkiä

Oltiin eilen taas hakutreeneissä ja lähetys tapahtui aukealta, joten lähes kaikki koirat surffailivat villinä joko lähetyksessä tai takaisintulossa. Bono kyllä lähti hyvin, mutta viis veisasi mun täällä -kutsuille. Sivukorvalla kuulin vähän mutinoita roduista, joiden pk-ominaisuudet on pilattu ulkonäön kustannuksella... Tähän saa varmaan tottua, collien maine on kai vähän sellainen.

Onneksi tuli telkkarista leffa Lassie palaa kotiin, jossa asiat palautettiin oikealle tolalle. Elokuvan esittelytekstissä sanottiin jossain lehdessä, että "Lassie, tuo maailman viisain koira" ja siinä pitäydytään ;)

Pitää vähän miettiä, mihin seuraan liittyisin, koska haluan harrastaa pk-lajeja, mutta mielellään hyvässä ja kannustavassa hengessä.


Maailman viisain koira, 9 kk.

Huomenna saadaan Bonon joululahja kotiin. Se ei ole tuo, mikä on kuvassa, mutta jotakuinkin samanlainen. Kuvan julkaisu tapahtuu tekijänoikeuksia loukkaamalla, joten ehkä joudumme poistamaan sen jossain vaiheessa!

Sitä mä tässä nyt vaan pähkäilen, että mitenköhän siihen saa rusetin solmittua?


Lahjaan sisältyy kuljettajapalvelu.

Huller om buller

Ollaan Porvoossa ja katson kolmen koiran ja kolmen lapsen/nuoren perään. Lupailuista huolimatta ei ole käynyt valokuvaaminen mielessä... eikä sattunut kyllä kamerakaan mukaan. Eilen oli ajatukset vähän muualla, kun hommasin Bonolle joululahjaa ja karvakuonolaisten tarpeet eri puolilla etelä-suomea nakutti mielessä päällimmäisenä.

Ollaan kaikki hyvillä mielin ja lapset ehti suhtkoht ajoissa kouluun hakemaan todistuksia. Onnistumisen tunne ei ole kuitenkaan ihan valtava.

Colliejouluisaa

Innostuin näpertämään, kun olen saanut siskolta ja veljeltä joulutervehdyksen. Nysvään aika mukavassa seurassa, vai mitä! Tältä näyttää mun työpöydän tuntumassa.

Bono, Essa-tonttu ja Romeo Punakuono.

Kaksin

Inka-sheltti on ollut meillä kylässä eilisillasta lähtien ja nyt ne nöpöt on kotona kaksistaan. Inka näyttää mahdottoman pieneltä Bonon rinnalla, vaikka vain puoli vuotta sitten Bonsuli meni mennen tullen Inkan mahan alta. Sitä on kasvun ihme. Koitan saada kuvatodisteita viikonlopun aikana aikaiseksi.

Kuvaaminen on ollut viime aikoina heikkoa, kun Helsinki on kaikista surkeimmalla ilmasto- ja valovyohykkeellä koko maailmassa. Lähtipä etelään tai pohjoiseen, parannusta tapahtuu (tai ainakin kuvittelen niin). Täällä ei ilman salamaa ja lisävalaistusta tällä hetkellä paljon fotata.

Tuossa kumminkin yksi puhelimella otettu snapshot.


Näillä keleillä voi myös hyvällä omallatunnolla pötkötellä.

Aikuisempaa

Bono siirtyy huomenna pentuudesta junioriuteen ja sen kunniaksi olen jättänyt sitä rohkeammin iltaisinkin yksin. En ole näihin asti raaskinut juurikaan sitä iltaisin jättää yksin, kun se jo päivät joutuu olemaan yksiksensä.

Eilen oli kuitenkin Tavastialla taas von Hertzenin veljekset ja vieläkin tuntuu kropassa. Nyt ei sit oikein muuta pysty raportoimaankaan.

Kevyt takajalka

Takajalat on kovasti tapetilla taas. Bono on pariviikkoisen harjoittelun tuloksena alkanut hallita jalan nostamista niin, että se on nyt kaikista tärkeintä maailmassa.

Jalka nousee molemmilla puolilla helpon näköisesti ja korkealle ilman, että koko mahan alustaa tarvii kastella. Aamulenkit vaikuttaa nyt lähinnä siltä, että on kiire tolpalta tolpalle ja jalka nousee noin 20 kertaa, aina kun rakossa vain on jotain tiristettävää. Tolpan, puskan, risukon tai puun juuren viimeisteltyään se jo vinkuu kohti seuraavaa.

Tämä piirre on tullut sille taas niin bonomaisen tyypilliseen tapaan ilman mitään numeroa. Se aloitti nostelun vaivihkaa - aina niin että tasapaino säilyy. Ei horjumista tai yliyrittämistä vaan varma suoritus sillä tasolla, millä ollaan.

Ihmeellinen epeli.

Vauhtiviikonloppu

Me ollaan näin maanantaiaamuna ihan död ja maitohapolla.

Lauantai käynnistyi Voittaja 2008 näyttelyssä, jossa me kisattiin pentuluokassa kahden muun uroksen kanssa. Bono sijoitettiin ykköseksi, mutta se ei saanut kunniapalkintoa, eikä siis päässyt kisaamaan ROPista. Muuten koira olisi collieaatelia, mutta kun peräpää vaatii vielä vankistumista. Enteet on kuitenkin hyvät, sillä isukki, jolla on ilmeisesti ollut samankaltaista taipumusta, näytti nyt kolmevuotiaana erittäin tukevajalkaiselta ja muutenkin tavattoman hienolta hepulta.

Tunnelmia messarista. Kehässä Ossi, Bono isä.

Ossin tapaaminen taisi olla Bonolle ihan koko päivän kohokohta. Pojat viihtyivät toistensa seurassa siihen malliin, että kävi mielessä, että tunnistaakohan ne toisensa jostain - tutusta hajusta tms. Ja kun Ossi oli kehässä, Bono äityi haukkumaan! Se lopetti kyllä kiltisti, kun sanottiin, että nyt pitää olla hissuksiin, että pappa saa keskittyä rauhassa.

Olen saanut pienen näyttelykärpäsen pureman, joten tämä tulos oli ihan hyvä juttu. Jos tuoltakin olisi tullut ROP, olisin varmaan ilmoittautunut jo seuraavaan kisaan. Nyt tuli vähän jäitä hattuun ja tuumailin, että kerätään kevät lihaa sääriin ja käydään päivittämässä arvostelut toukokuussa, kun on taas hienoja kisoja hienoilla areenoilla. Koirassa on kuitenkin kaikki muut asiat niin kohdallaan, että jonkin sortin menestystä saattaisi tulla, jahka jalat vahvistuu.

Lassie ja Gorkin puisto.

Toinenkin asia on, jota pitää kartuttaa. Nimittäin Bono pelkää kiiltäviä lattioita ja liukastelee niillä. Kiiltävät raput ei onnistu tällä hetkellä alaspäin ollenkaan. Me oltiin messarissa 5-hallin vankeina, sillä sieltä ei päässyt hissillä pois ja Bono teki tenät rapuissa. Jäi shoppingit shoppaamatta ja kaikki muut hallit katsomatta. Tilattiin sitten taksi ja pöristeltiin kotiin. Koitettiin etsiä vähä-stressi-ratkaisuja, kun muutenkin oli aikamoinen hulinakokemus käydä melkein kylmiltään kansainvälisessä showssa. Onneksi Bono rauhoittui kehään, kun se tiesi, että ”ai jaa, tää on tätä.”

Pokaaleja ei siis päästy edes kinuamaan, sillä palkintopöytä oli muualla. Eipä silti, että niitä olisi meille annettukaan.

Pienen lenkin ja parin tunnin päiväunien jälkeen me lähdettiin hurraamaan Hipille, joka kruunattiin Rajasaaren koirapuistossa Lucia-neito-koiraksi. Koiria oli tapahtumassa paljon ja Bono juoksenteli ympäri saarta puolisentoista tuntia niin valtoimenaan, että kontakti oli välillä ihan hukassa, mikä on aivan ennenkuulumatonta. Yleensä se tietää tasan tarkkaan, missä meikä hilpustaa.

Lunta viiksissä.

Eilen oltiin kokeilemassa hakua, ja se oli kivaa! Tehtiin alkeisharjoituksia näkölähdöllä ja Bono tajusi heti lähteä maalimiehen perään. Se oli hyvässä vireessä ja keskittynyt. Ekalla kerralla se lähti vähän vinoon, mutta kolmannen se ampaisi jo ihan suoraan ja hyvällä, palveluskoiramaisella vauhdilla.

Kyllä mä olin siitä salaisesti hirmuisen ylpeä!

Kerran meillä on tapahtunut näinkin: ruokaa on jäänyt kupin pohjalle!

Sähköä ilmassa

Bonoa on harjattu niin paljon, että turkki alkaa jo sähköistyä. Tassut sen sijaan on pinttyneet ihan tummiksi syksyn kurailmoissa, enkä saa niistä valkoisia millään, vaikka olen tällä viikolla pessyt ne jo kaksi vai kolme kertaa shampoo-hoitoaine-laimennoksella. Pitää illalla pestä ne vielä ulkoilujen jälkeen topakammalla pesiaineella. Turkki taidetaan kammata myös vielä moninkertaisesti laimennetun kampausnesteen avulla ennen nukkumaan menoa

Oltiin eilen koirakoulussa, ja me ollaan edistytty niin koko ryhmä, että ensi kerralla meille tehdään tavoitekortit. Me ollaan myös alettu treenailemaan pienissä ryhmissä niin, että tulee kunnolla häiriötä.

Harjoitussessiot on pidentyneet ja Bono on saanut ihan eri lailla intoa treenaamiseen. Kotona me tehdään niin, että mennään urheilukentälle (josta Bellan Tiina on rakennusvirastosta varmistanut, että siellä saa koiran kanssa olla - kiitos Tiina :), heitellään sukkapalloa tai patukkaa lämmittelyksi. Sitten otetaan pysähtymisliikesarjoja ja lopuksi vielä leikitään. Bono tykkää siitä niin, että se pitää komentaa pissaamaan ennen kuin mennään kentälle - se suuntaa heti suoriltaan sinne, jos mulla on herkut ja leluja mukana.

Mä taidan taipua nyt tällä haavaa kuitenkin siihen, että tavoitellaan BH-koetta. Me ollaan luvattu lähteä kokeilemaan Heinin ja Tepon kanssa hakua tässä jonain viikonloppuna, ja muutenkin se palveluskoirapuoli vetoaa kovasti.

BH-koetta varten meidän pitää alkaa harjoitella ryömimistä.

Matkat on junalla ihan kamalia nykyään, hyvä että eilen sain sen ollenkaan junaan. Takaisin tultiin bussilla, vaikka niin matka kestää puoli tuntia kauemmin. Mulla onkin nyt autokaupassa agentti, joka informoi soppeleista menopeleistä. Hakusessa olisi 3-4 vuotta vanha VW Golf Variant tai vastaava. Aletaan kasvattaa hiilijalanjälkeä, jotta saadaan pidettyä ressitaso siedettävänä.

Jalka nousee

Bono sen kun miehistyy. Jalka on alkanut nousta - vähän, mutta nousee! Noin kerran päivässä se koukistaa puuta tai lumikasaa vasten jäävän jalan kropan alle. On somaa!

Sain veronpalautuksia ja ostin Bonolle sen 85 euroa maksavan Mason & Pearsonin luonnonkuituharjan. Ikinä en itselleni moista ostaisi, mutta testattuani sitä molempien karvoitukseen, täytyy tunnustaa, että kyllä nyt voi vanhemmasta päästä alkaa heittää omia hiustenrepijöitä pois. Käytetään samoja harjoja, koska Bonsulilla on paremmat.

Oli meillä Wiljamin kanssakin yhteiset kampausnesteet.

100 vetoa

Olen edelleen ilman nettiyhteyttä - kotona ja töissä. Meinaa panna matalaksi, kunnes keksin, että voihan sitä kokeilla, miten kirjaston pelit nykyään vörkkii.

Bonon kanssa on alettu kuohkeutusrupeama lauantaita varten. Sata harjan vetoa ei riitä, kun setvitään pohjavillaa suoraksi. Se tekee turkista ihanan ilmavan ja kuohkean. Koiraihmiset huomaavat eron pimeässäkin.

Satasen maksavaan viimeistelyharjaan me ei nyt kuitenkaan vielä satsata, kun ei ole sertejä luvassa. Ehkä seuraavaan koitokseen. Katsotaan, miten korvakarvat saadaan ojennukseen.

Ja tärkeintähän ei ole voitto vaan reilu peli - vai miten se meni. Sitäpaitsi Rajasaaren koirapuistossa on lauantaina iltapäivällä Lucia-koiran valinta. Pakko keretä sinne.

Tiivistetysti meille kuuluu:
- turkin harjaamista
- turkin kampaamista
- innokasta tokoilua (sillä sarjat on pidentyneet ja Bono näyttää saaneen siitä uutta intoa)
- peruuttamisen opettelua olohuoneessa
- noutokapulan suussapitoharjoituksia olohuoneessa sekä
- antaumuksellista kainalossa loikoilua.

Koitetaan saada jotain raporttia aikaan jossain vaiheessa jatkossakin.

Meidän numero on 182 ja me ollaan kehässä 59 klo 9.30 jälkeen, jos joku yrittää lauantaina etsiskellä meitä. Toivottavasti blogin lukijoita tulisi sankoin joukoin kiskomaan hihasta. Ja onnea kaikille kehiin kiipeäville!

Nouda

Tänä aamuna, kun tehtiin kapulaharjoitusta pienellä jälkikapulalla, se meni niin hyvin, että Bono nosti kepin mun kädeltä ja pudotti sen siihen takaisin. Mun pitää Helin vinkin mukaan ostaa pienempi kapula ja treenata eri vaiheet eri kokoisilla kapuloilla.

Olen muutaman päivän ilman nettiyhteyksiä sekä kotona että töissä, joten päivityksiä kuuluu taas joskus ensi viikolla. Tällä välin me ulkoillaan, tokoillaan ja kyläillään - niin kuin muutoinkin.

Hyvää viikonloppua siis!

Edistystä

Ollaan koitettu harjoitella noutokapulan suussa pitämistä. Lapissa syyskussa, Bono teki jo yhden harjoituksen, jossa se otti jälkikapuloita suuhun ja tipautti ne mun kädelle. Sen jälkeen noutoharjoittelu on uinunut ja nyt vajaan viikon ollaan taas paneuduttu siihen. Ei olla millään meinattu päästä siitä vaiheesta eteenpäin, että hampaat kalahtaa kapulan keskelle. Me tehdään sitä naksutinmenetelmällä niin, että koiraa palkitaan siitä, että se itse keksii toimia siinne päin.

Tänä aamuna - ja jo eilen illallakin - onnistui sellainen edistysaskel, että se ottaa kapulan kunnolla suuhun torahampaiden taakse, vaikka ei tarraa vielä kiinni. Voi sitä riemua. Joka kerta, kun sanon HYVÄ ja KIITOS sen häntä alkaa heilua.

Sen jälkeen on NIIN palkitsevaa ottaa vähän sivu-seuraa-istu-sivu, sivu-seuraa-seiso-sivu ja sivu-seuraa-maahan-sivu -sarjoja. Ne on niin helppoja. Maahan meneminen ei mene vielä niin, että se jäisi seuraamisesta. Ei aina seisominenkaan, mutta sama se kunhan seistä töröttää, vaikka minä liikuskelen.

On se niin hieno.

Muutenhan meillä on puberteetti päällä. Pitää vinkua erinäisistä syistä. Pitää pelätä mustia koiria, vedettäviä matkalaukkuja. Sit pitää puuskuttaa pissatolpilla ja sen sellaista. Aika kesyä kuitenkin.

Kaksi viikkoa Voittaja-näyttelyyn ja ollaan alettu vähän muistelemaan, miten se JUOSTAAN-juttu menikään. Samoin näyttelyseisominen. Viimeksi mentiin kehään sillä asenteella, että hyvin menee, jos emäntä pysyy poissa koiran ja tuomarin välissä. Nyt voisi yrittää samaa, se oli hyvä taktiikka.