Joulu

Kasvattaja arveli, että Bono alkaa pikku hiljaa näyttää jo mieskoiralta! Mieskoiralla on uusi lempilelu.

Kävin perjantaina töissä siivoamassa koneen ja työkaverit olivat ostaneet pöydän koreaksi herkkuja. Pöytä notkui ja nyt ollaan skumpan, punkun ja kiinteämpienkin herkkujen suhteen jonkun aikaan vallan omavaraisia. Samana iltana myös Jaana oli samalla asialla ja ylenpalttisesti lahjoi meitä pikku palveluksesta. Bonokin sai osansa.


Osa on jo syöty perjantai-iltapäivän metsäretkellä!

Koska tämän lähemmäs Oscarjuhlia ei näillä eväillä koskaan päästä, lueteltakoon tässä: ISO kiitos Outi, Jatta, Anu, Arja, Marjut, Sanna, Sanna-Mari, Minttu ja Anne sekä Jaana! Ihan ylenpalttista!!! Voin nyt tämän kokemuksen perusteella kertoa, että potkut tuntuu samalta kuin joulu.


Tällaista mulla ei ole koskaan ollut. Mutta nyt on - ja se on koko ajan mukana.

Nyt kun mulla on Bono-niminen koira, tulee seurattua U2:n kotisivuja. Ensi maanantaina niiltä tulee uusi levy, ja vaikka olen tykännyt että bändi on kukkeimmat päivänsä nähneet, olen aivan hehkussa uudesta sinkusta! Loistava rokkiriffi ja sen verran jopa progehtavaa, että sujahtaa meikäläisen mukavuusalueelle oikein sutjakasti. Check out:

Koirakoulun päättäjäiset

Tänään oli viimeistä kertaa meidän elokuussa aloittamaa koirien käytöskoulua, jossa me ollaan tavoitetaulukon mukaisesti opeteltu periaatteessa samoja juttuja kuin tottelevaisuuden alokasluokassa pitäisi osata. Sinikkäästi ollaan kuljettu siellä, vaikka viime aikoina menestys ei ole ole mitenkään erityisen huumaavaa.

Ja oletteko sattuneet huomaamaan, että viimeisen puolen vuoden aikana lähes jokainen torstai on satanut just niin kuin Esterin p****stä? Se oli nimittäin ihan kirouksen kaltainen varmuus, että kun koirakoulupäivä saapuu, keli muuttuu märäksi. Viime aikoina se oli räntää, niin tänäänkin.

Bonon kärsivällisyys loppui useaan otteeseen, mutta totuuden nimessä tunnin trenit onkin sille ihan liian pitkät. Siihen nähden se työskenteli vallan mainiosti. Me harjoiteltiin kosketuskepin käyttöä, kontaktia, koirien ohityksia ja lähestymisjuttuja. Sit kun se meinasi vallan villiintyä haukkumaan ja teutaroimaan, otin sen kanssa rauhoittumismielessä perusasentoa ja seuraamista. Joitain maahan, istu, seiso - sarjojakin me tehtiin.

Niitä voiskin alkaa seuraavaksi työstämään kaukoina, kun ruvetaan kulkemaan HVK:n vuoroilla. Ei nimittäin passaa ainakaan aluksi mitään irtaantumista vaativaa treenikentillä heti alkuun koittaa, sillä Bono karkaa heti ja välittömästi toisten koirien luokse, jos ote hihnasta herpaantuu. Se on nyt se juttu.

Koirakoulun päätteeksi päästettiin luokkakaverukset kimpassa juoksemaan, mutta Bonolla oli mielessä vai se, että jos pääsisi astumaan opaskoiraksi kasvavaa Lillaa. Meidän piti sitten lähteä pois, koska ei se ihan mukavasta leikistä käynyt. Mä EN halua koirastani nylkyttäjää, joten olen sitä harrastusta aika raakasti rajoittanut.

Monenmoisia päättäjäisiä tässä siis näinä päivinä juhlitaan. Vadelmakakkua olen pyytänyt läksiäisiini töissä, saapa nähdä näinkö sitä saadaan...

Sellaisia asioita Bono on tässä viime aikoina oppinut, kuten että mitä tarkoittaa hiljaa, EI ja sit se osaa istua paikallaan, kunhan mä vain kävelen siitä pois päin patukka kainalossa. Jos ei ole patukkaa, niin ei onnistu. Sit se melkein osaa tuoda vaatteita pesukoneeseen, mutta vähän pitää vielä auttaa. Ne tahtoo jäädä puolitiehen.

Mitähän me vielä keksitäänkään.

Kolmen pennin hevonen

Tänään oli kaunis päivä saada potkut tuotannollisista ja taloudellisista syistä (ei sentään juopottelun takia ). Arvannette, että eräs samettinaama iloitsi asiasta näyttävästi, lähes kolmen pennin hevosen lailla. Bonon menoa katsellessa ei pysty kovin kauan katkerana puhkumaan.

No ei toi videon lataaminen nyt näköjään onnistu. Laitan sen toiste. Se pukittaa just niin kuin varsa laitumella. Jaa no, juutuubin kautta se menikin.

Täsä:



Meillä on nyt siis vastaisuudessa aikaa kulkea koulutuskentällä ihan mielin määrin.

Meillä on myös nykyään aika hyvät eväät - ainakin taloutemme koirajäsenellä. Katjan hommaamat puhtiruuat on niin hyviä, että itselläkin alkaa maha kurnia ja kuola valua, kun niitä sulattelee. Taloutemme koirajäsen istuu hievahtamatta asennossa odottamassa niiden tarjoilua.


Bono on oppinut, että kun tiiviisti istuu perusasennossa, jotain hyvää siitä ennen pitkää seuraa.

Hemmoteltu

Viime aikoina on harjoitettu hoitotoimenpiteitä. Olen Romeon furminaattorilla ruokonnut turkkia, hampaat harjattiin ja kynnet leikattiin. Totesin, että pampulalla on selvästi vähän ientulehdusta kun henki haisee ja hammasrajassa on punainen rantu. Annoin siis hampaiden harjauksen päälle vielä pienen ydinluun.

Jouduin kysymään itseltäni, että "onko koirani hemmoteltu?" kun se suoriltaan kapusi luineen sohvalle.


Maistuu kai se nyt paremmalle tyynyltä?

Kuvan ulkopuolelta kerrottakoon, että nostin luun kyllä lattialle heti fotaamisen jälkeen ja siellä se sen kuuliaisesti söi.

Autoa pitäisi personoida, kun se on niin kamalan tylsä ja persoonaton. Ei ehkä ihan mitään Pimp my ride -tyyliä, mutta jotain nyt kumminkin.


Auttaisiko Lassie -tarra asiaa? Ainakin kuvassa on Bonolle kehitystavoitetta, jos liimaa sen sinne taakse, koiran yksiön ikkunaan.

Arkiston aarre nro 2

Tämä video mun itse asiassa piti eilen tänne laittaa, mutta en löytänyt sitä mistään. Kunnes kekkasin katsoa sattuisiko puhelimessa olemaan jotain vanhoja pätkiä. Mulla kun on nykyään markinoiden pienin laajakaistanopeus niin onnistuu nämä videoiden lataukset. Ennen ei onnisuneet, kun oli nimellisesti huomattavasti nopeampi yhteys. IT-mysteeri.

Ollaan siis tässä valmistautumassa kesälomareissulle ja tämä on minusta sominta, mitä Bonosta tuli pienenä tallennettua.



Toivottavasti nämä näkyy. Kommentoikaa jos ei näy, ettei tarvi kakata housuun kuten Itä-Suomen suunnalla pääsi tapahtumaan :)

Arkiston aarre

Niin, mikä onkaan suloisempaa?'



Joku toinen Bono vilkkuu noissa videomainoksissa. Kuka lie?

Brotherhood

Bonon ja Romeon veljeys näyttää jotenkin tältä:



ja tältä:

Louskutatko mulle?


Ja tältä:

Ota kiinni!

Ja tältä:

Lumen syönti vie janon, kokeile nyt.

Todistusaineistoa

Mä otan itse aina Bonosta sellaisia somia, kaunistelevia muotokuvia, mutta Jaanan kameraan on tarttunut muutama pala todellisuutta.


Tätä toimintaa piisaa: frekvenssi on noin 1 kerta / 40 s.


Näyttääkö tämä siltä, että pienestä pitäen on opetettu olemaan hyppimättä? Ja että jossain vaiheessa on kuviteltu, että meni perille?


Hanskan kiskominen on tosi makeeta toisen meistä mielestä.

Vastapainoksi olen pari kertaa saanut tuta, millaista meillä on ulkoilu sitten kun nuoruuden kuohut on ohi. Parina aamuna se on kävellyt melko siivosti ja jopa noteerannut muutaman koiran ilman, että on kiinnostunut niistä. Ikään kuin se vain toteaisi, että "ai, tuokin on liikkeellä". Ja sitten se vain on jatkanut omien haistelujensa parissa.

Muutaman kerran se on myös väläyttänyt kykyä ja halua pitää kontaktia lenkillä, vaikka mulla ei ole herkkuja taskuissa. Ihan kuin se vain pitäisi yhteyttä siksi, että me kuljetaan kimpassa ja se on okei.

Valoisalta näyttää siis tulevaisuutemme.

Hulivili 11 kk

Käytiin Sipoon koirametsässä ja oli kahvia termoksessa ja koira oli kammattu hienoksi, viimeistelty jopa lähes näyttelykuntoon Mason Pearsonilla. Ilma oli loistava ja aurinko paistoi täydellisesti ohuen ja tasaisen pilvikerroksen läpi niin, että valaistusolosuhteet oli täydelliset. Lunta sateli hiljakseen ja metsässä oli puhdasta ja kaunista. Oliko kamera mukana? No, peijakas, miten se nyt unohtuikin kotiin?

Otettiin sitten sisätiloissa pari potrettia.

Tämä lähetetään isoäidille:


Rintakarvat kerrankin melko ojennuksessa.

Ja tämä hulivilien deittipalstalle:


Hei Beibe... terveisiä juoksuiselle Bellalle ;)

Meillä pötkötellään vielä sammakkoasennossa oikosenaan lattialla,


Tämä on sitä doogaa. Dogien lootusasento.

koska tuolit on käyneet vähän pieniksi:


Viirun tuoli on muuten ihan hyvä, mutta pieni.

Vielä PK-koirista

Sellaisen asianhan se Marko Koskensalo vielä kertoi, että hän on huomannut pennun ruokahalun antavan viitteitä siitä, millainen koiran elinvoima on jatkossa. Hyvä ruokahalu näyttäisi hänen mukaansa antavan viitteitä siitä, että koiran elinvoima ja tarmokkuus on hyvä myös aikuisena - ja päinvastoin. Kuulostaa loogiselta. Ja kuulostaa todella tärkeältä asialta. Ruuan laatu ja määrä on tärkeitä asioita ylipäänsä terveyden, elinvoiman ja hyvän mielen taustalla.

Mistä tulikin mieleen, että Bono panttaa kakkaa. Johtuisiko siitä, että olen vähän kokeillut uusia ruokia ja ne kulkee pidemmän matkan suolistossa - kiertotietä kenties. Tai sittn sillä on aineenvaihdunta muutenkin muuttumassa aikuisemmaksi ja hitaammaksi. Ettei se kakka ihan joka lenkillä tulekaan automaattisesti. Saapa nähdä.

Bono on nyt 11 kk ja tänään se antoi ekaa kertaa ikinä mun harjata itseään kyljellään maaten. Suuri edistysakel, kun se pääsääntöisesti pyrkii sitä hommaa karkuun. Hampaiden harjaamisesta se tykkää, koska hammastahna on hyvää. Silmien huuhtelunkin se sallii, koska se saa jälkeenpäin vähän mutustaa vanulappua.

Muita tähän ikään liittyviä edistysakelia lienee se, että ollaan palattu melkolailla perusasioiden äärelle arkitottelevaisuuden kanssa. Hihnassa nätisti kulkeminen, räyskyttämisen hillintä ja luvan odottaminen sekä vapaana kuulolla pysyminen on niin haastavia juttuja tällä hetkellä, että maman innostus ei riitä kouluttamisrintamalla muuhun kuin olohuoneharjoituksiin. Tänään tuli kyllä noutokapula kovasti nätisti, samoin sukkien nouto onnistui erinomaisesti pudottamatta. Jälkimerkkikapulatkin se toi eikä alkanut pureksimaan niitä.

Palkkasin ekaa kertaa ikinä nyt vain ja ainoastaan patukalla ja Romeolta ystislahjaksi saadulla narupallolla. Samalla menetelmällä me kokeiltiin muutama kerta eteen lähettämistä kosketusalustalle, jossa sen piti mennä maahan. Bono kummeksui sanaa eteen, mutta teki työtä käskettyä, kun näytin. Ei tosin aluksi kovin ilahtunein ilmein, mutta innostui vähitellen kun tajusi, että leikkiä on luvassa.

Meillä muuttuu harjoitusrutiinit askelta professionaalisemmiksi, kun meillä on nyt lupa käydä koulutuskentällä. Hyvä, että meni näin pitkään ja tuli köytyä kuuntelemassa muutamia kokeneita kouluttajia. Alkaa nimittäin se homma sitten siitä, että osataan käyttäytyä siellä kentällä niin, ettei se mene pelleilyksi. Pelleilyähän me ei hyljätä minnekkään - tietenkään - mutta sitä on luvassa vasta tottistreenin jälkeen :))))

Katsotaan saadaanko tänään syntymäpäiväkuvia tallennettua.

Hard core faneja

Bonolla on selvästikin faneja. Emäntä on ollut saikulla eikä ole päivittänyt blogia, niin useammalta taholta on asiasta huomautettu! Hyvä hyvä, eipä kaikuile ääni tyhjään. Nyt olen taipunut hommaamaan mobiilin mokkulan, joten ehkä kykenemme jatkossa palvelemaan paremmin ;)))


Kukkulan kunkku ja ladyship. Siperialaiset rantakuvat on ottanut Jaana.

Kamalasti olis nyt raportoitavaa, mutta aloittaisko siitä, että Bonolle on syntynyt siskopuoli ja 4 velipuolta. Kahtokee tuolta, jos olette immuuneja lammaskoirakuumeelle.

Kun Bono oli pieni pentu viime kesänä, meidän kulmilla pyöri yksi Zinnian kasvattama blue merle -collie omistajineen. Hän huokaili Bonon nähdessään, että "voiko mikään olla suloisempaaa kuin collien pentu." Tästä me saatiin kunnon muistutus Katjan kanssa kun Klaukkalassa oli lauantaina Aktiivicollieiden luento- ja keskustelutilaisuudessa mukana alussa myös 8-viikkoinen trikkipentu. Omat koirat on jo melko erilaisia.

Bono oli Romeon ja Jounin luona hoidossa, kun mammat kävivät sivistymässä.

Päivän teemana oli palveluskoiran ominaisuudet ja alustajana oli Marko Koskensalo. Hän on aloittanut kouluttamisen ja koiraharrastuksen kahdella colliella, mutta on sittemmin omistanut muun rotuisia koiria.


Sohvaperunat - Romeo vahtii, Bono poseeraa. Kameran takana piileksi Jouni.

Mulle kun tämä asia on vielä kovin uutta eikä kaikki termitkään ole tuttuja, niin opin ainakin sen, että:
- pehmeä tarkoittaa koiraa, joka muistaa hyvin kokemansa sekä hyvän että pahan, kova koira hakkaa päätä helpommin seinään: toisaalta sen kanssa saa toistaa opetettavia asioita pitkään, toisaalta se unohtaa myös kokemansa säikähdykset nopeasti.
- hermorakenne kuvaa reagointiherkkyyttä, koira jolla on huippuerinomainen hermorakenne, ei hätkähdä mistään.
- toimintakyky tarkoittaa koiran kykyä toimia paineen alla.

Markon kokemuksen mukaan hyvä harrastuskäytössä oleva palveluskoira on tietysti terve, sen turkki kuivuu nopeasti, se ei ole kooltaan liian suuri, rakenteeltaan jäntevä jo melko pienestä pitäen, jotta se kykenee nopeisiin spurtteihin. Luonteeltaan hyvä palveluskoira on hänen mukaansa hiukan pehmeä, sen hermorakenne on sillä lailla sopiva, että se reagoi siihen, mitä tapahtuu, on utelias ja avoin. Tärkeinpänä ominaisuutena hän piti toimintakykyä.


Patukkaleikki aux Krista e Bono.

Mä olin tietenkin sitä mieltä, että mulla on melko soppeli koira siis. Marko ideaaliin verrattuna meidän collien puutteet liittyy siihen, että sen jäntevyys on hankittava, se on esim. belkkaripentuun verrattuna huippulöysä. Karvan laatu on vielä ainakin hitaasti kuivuvaa sortimenttia. Luonteeltaan kumminkin potentiaalia harrastuskoiraksi vaikka kuinka paljon, loppu on kiinni ohjaajasta.


Patukkaleikki vol. II.

Puhuihan hän pitkään myös vieteistä. Collielle kai tyypillistä on, että taistelutahtoa on mukavasti, mutta saalisvietti on aika heikko. Kokemusta on, Bonolle sekin vähä mitä on, on pitänyt avata leikin avulla. Tosin se kyllä nykyään ravistelee jo melko rivkasti mun sukkia, jotka se sivumennen sanottuna osaa nykyään pyynnöstä myös tuoda mulle puettavaksi! Mulla on siis aina vähän kosteat sukat, ja siihen ei auta Axe.


Hip-hei, terveisiä Siperiasta - tai ainakin jostain yhtä kylmästä!

En tehnyt muistiinpanoja, joten vähän hataria on muistikuvat. Mia Skogsteriin verrattuna hän oli minusta eri mieltä saalisvietistä. Muistaakseni Mia oli sitä mieltä, että sitä voi avata ja vahvistaa, Marko taas tykkäsi, että se usein ehkä sekoitetaan taistelutahtoon. Niin tai näin, hän tykkäsi että taistelutahto on koulutettavuuden kannalta tärkeämpi ominaisuus, se antaa suoritukseen moottoria. Saalisvietin merkitys on ehkä enemmän meillä ainkin sitä, että sillä pystyy kuitenkin palkkaamaan.


Mä olen kuulema vähän hoikistunut, kun pentupohjavilla on tartunut maman mattoon.

Ruuanhankintavietistä hän toisti sen (mikä meillä on melkein jo pilattu), että ruokahalusta täytyy pitää huolta. Mä en nyt tässä junnuvaihessa tästä huolta aio kuitenkaan ottaa. Pampula saa ruokaa niin paljon kuin syö kunhan pysyy hoikkana.


Patukkakin on hoikka.

Kaikista tärkein asia, jonka hän minusta sanoi collien omistajien ohjenuoraksi oli se, että niitä pitää kouluttaa ja niiden kanssa pitää kilpailla ja hankkia tuloksia. Sillä tavalla koiran status käyttö- ja harrastuskoirana kasvaa eikä tarvi kuunnella väheksyviä kommentteja. Menestyksen myötä kenties kasvattajat alkavat painottaa tätä puolta myös enemmän. Hän otti esimerkiksi bordercollien, joka on saavutttanut nykyisen maineensa ykköstokokoirana juuri tätä tietä ihan lyhyessä ajassa.

Niin, että eikun kentille. Me ollaankin nyt vetokoirakerhon jäseniä eli pitää nyt sit alkaa touhuta taas.


Ne tarkottaa tätä patukkaa, kun ne sanoo että "hei van sun heiluvilles!"
Nythän mä sen hokasin.

Haasteita

Meille tuli Petralta ja Lucalta tällainen haaste:

1. Go to the 4th folder in your computer where you store your pictures.
2. Pick the 4th picture in that folder.
3. Explain the picture.
4. Tag 4 people to do the same!

Tulos on tämä, ja haaste menee nyt eteenpäin Ammille ja tytöille sekä Virvelle ja tytöille.


Ollaan kesällä Seurasaaressa ottamassa ensikontaktia lampaisiin naapurin Bellan kanssa. Tuliaisina oli kamalasti punkkeja. Rouva Lammas näkyy aidan raosta tummana.

Lammashommelit jatkuu toivottavasti toukokuussa, sillä me ollaan varapaikalla collieyhdistyksen lampaiden paimennuspäivään.

Hesarin mainoksen kohtalo oli eilen hieman toisenlainen kuin collieyhdistyksen postin. Mainos oli silputtu ihan pienen pieniksi päreiksi. Jos paperi olisi ekolaatua, siitä olisi juuri näin jatkojalostettuna tullut erinomaista katetta kasvimaalle. Mutta en usko Sanoma Oy:n markkinoinnin kulkevan luomuliikkeen etunenässä, joten pilkkeet meni roskikseen.

Pampulalla on kamalasti virtaa. Eilen meni koirakouluihan pipariksi, kun se ei keskittynyt yhtään. Koirapuistosta se karkasi kaksi kertaa eikä meinannnut antautua millään kiinni. Mulla oli jo ihan varpaat jäässä, kun lähdettiin. Tänään se vääntäytyi futonin alle ja sieltä merkitsevästi tuijotellen vinkui deprivaation kourissa.

Me sit leikittiin nallen etsimisleikkiä, jonka jälkeen se teki isolla kapulalla muutaman erinomaisen noutoharjoituksen. Olohuoneessa meidän tottistelu menee ihan jees, mutta ulkosalla kaikkea muuta. Toivottavasti siellä on jotain ehjää, kun pääsen kotiin.

Ai niin.

Eilen tuli collieyhdistyksestä postia. Bono oli avannut kirjekuoren SIEVÄSTI yläreunasta. Kuitenkin niin, että sisältö oli turmeltumaton.

How thoughtful.

Helppo pupu

Eilen oltiin Romeo-veljen luona metsälenkillä ja leikkimässä ja Bono olikin kovasti rauhallinen loppuillan. Lenkin jälkeen kokeiltiin vielä sellaista, että tein pari pientä perusasento- ja seuraamisharjoitusta Romeon pihalla niin, että Romeo oli kytkettynä. Se oli taas mahtava häiriö ja varmaankin aika stressaava tilanne, joten Bono työskenteli erinomaisella intensiteetillä.

Me voidaan ehkä ottaa sama uusiksi lauantaina, kun käydään Aktiivicollie-porukan luennolla ja ollaan sitten ihan täpinässä hienojen koiriemme harrastusominaisuuksista!

Parina iltana on nyt sattunut niin, että ollaan lähdetty erinomaisen pitkälle iltalenkille neljän ja viiden maissa ja sitten onkin jäänyt myöhäisillan pissalenkki kokonaan tekemättä, kun ollaan molemmat ihan död. Silti Bonsuli herättelee vasta normaaliin aikaan puoli seiskan maissa. On se tavallaan kamalan helppo.

Sit vielä

...on sellaista asiaa, että Bono on oppinut jäämään nätisti yksin kotiin. Kahtena aamuna peräkkäin, mun ei ole tarvinnut virittää kompostiverkkoa ulko-ovelle, vaan se jää istumaan eteiseen, kun paijaan ja sanon, että "mä lähden töihin ja Bono odottaa".

Eilen tosin sille jäi ydinluun pala, mutta tänään se pötkötteli ulko-ovella ja nousi siitä, kun lähdin.

Kompostiverkon taika oli siinä, että lähtemisestä ei tullut mitään tilannetta, vann se joutui istumaan rauhallisesti ja minä saatoin rauhallisesti lähteä. Ei niin, että kiskon hiki päässä oviaukossa rimpuilevaa koiraa karvoista ja yritän livahtaa mahd. nopsaan itse pihalle. Tai huiputan ja harhautan sen aina vain hienommilla ja hienommilla herkuilla pois oviaukosta.

Että nyt on mielentila seesteinen molemmilla, vaikka ero tapahtuu.

Musta tuntuu, että tämä koira- ja emäntäkoulu on juuri syvimmältä olemukseltaan mielentilojen hallintaa. Siis ihan joogaa.

Kontakti

Olen sunnuntain innoittamana tietenkin ihan täpönä taas järkkäilemässä koulutustuokioita. Tosin me ollaan ihan perusasioiden äärellä, ei mitään hienoa uutta.

Olohuoneessa ollaan treenattu perusasennossa istumista ja seuraamista niin, että kehuskelen Bonoa ja välillä annan namia, mutta hyvä ei automaattisesti tarkoita namua, vaikka se huuliansa merkitsevästi lipookin. Namin harventaminen on kummasti herättänyt uudenlaista, intensiivisempää kiinnostusta emäntään. Pihtaaminen näyttää todella olevan tehokas manipulointikonsti, vaikka en aiemmin ole siihen oikein uskonutkaan ;))))

Sitten olen alkanut itse opetella sitä, että katselen vain kaukaisuuteen ja odottelen kunnon kontaktia, ennen kuin tapahtuu mitään. Tätä on harjoiteltu kotona peilin edessä ja ulkona. Eilen oli nimittäin taas sellainen iltalenkki, että pampula veti ja kun oli kamalan liukasta, en halunnut sallia sitä yhtään. Odotin aina, että se otti kunnolla kontaktia, ennen kuin jatkettiin matkaa. Kriteerinä oli, että pelkän vilkaisun lisäksi sen oli kestettävä se, että sanon hyvä ja vielä jäätävä katsomaan. Tämä kaikki niin, että itse tarkkailen sitä vain silmäkulmasta.

Siis jos jossain kadunkulmassa seistä töröttää täti koiran kanssa, siinä voi tapahtua paljon, vaikka näyttäisikin siltä, että mitä noi tossa vetelehtii.

Kontakti on nyt melkolailla parempaan päin kehkeytymäisillään siis.

Tällä tavalla kun edettiin Rajasaaren portille asti, kävi sitten niin että Bono alkoi haukkua ja remuta siinä, kun sen hermo ei kestänyt kävellä nätisti ja näköetäisyydellä oli jo koiria vapaana portin toisella puolella. Käännyttiin sitten kotiin ja tuumasin, että haukkumisesta ei todellakaan seuraa ikinä meidän huushollissa jotain, mitä koira tahtoo.

Merkittävää tässä kaikessa oli se, että itseä ei ottanut päähän! Jostain syystä se, kun Virve S. kehoitti opettelemaan siihen, että on mukavaa olla perusasennossa, vaikka mitään ei tapahdukkaan, vaikutti (ainakin tilapäisesti) niin, että mun on helpompi olla mukavasti myös niissä tilanteissa, joissa koira tempoilee ja teutaroi koulutustuokion ulkopuolellakin.

Sitäpaitsi silloin, kun tällaisessa tilanteessa saa sen työskentelemään oikein, se menee myös perille. Olen huomannut, että mitä ärsyttävämmin Bono käyttäytyy, sitä enemmän se kaipaa työtä ja sitä paremmin se silloin myös työskentelee. Mutta homma karahtaa totaalisesti kiville, jos itse hermostuu.

Eli nyt treenataan joka paikassa ja kaikkialla kontaktia ja perusasentoa.

Sit mulla on projektina opetella uusia leikkejä ja hommata isompia patukoita, sillä ihana pieni patukka on liian pieni ja hampaat kalahtaa usein mun ranteeseen. Missähän olisi hyvä patukkakauppa?

First things second

Virve ehti jo huomauttaa, että blogi on päivittämättä ja pitäsi keskittyä olennaiseen ;) Emäntä vaan jonninjoutavia puuhaa, kerää tilastoja sossualan näkymistä, jotta saisi perusteita YT-pöytään työpaikan säilymisen tueksi. Mutta nyt siis: asiaan.

Bonolla on ollut kovin toimeliasta. Keskiviikkoillasta perjantaihin se isännöi meillä ja kotihoitohenkilökuntana oli Reetta ja Viiru. Oli kamalaa jättää se yöksi hoitoon - ja vielä kahdeksi yöksi peräkkäin, sillä se vain kerran aiemmin ollaan oltu yö erossa. Se oli silloin, kun olin selkävian takia sairaalassa yhden yön. No, Bonolla ei ollut mitään hätää, huoli oli lähinnä omasta pärjäämisestä.

Poika oli kyllä kovin iloinen, kun tulin kotiin. Viirua se ei päästänyt paijausetäisyydelle pitkään aikaan, tunki vain peppua sylliin ja ruhoa kainaloon. Kiehnäämisestä tulee melkein sellainen olo, että se kokee olevansa anatomisesti väärin muotoiltu, kun kylkipaikka on mulla liian pieni hänen tarpeisiinsa! Tai sit kylkipaikka on väärin muotoiltu, jompi kumpi. Sovittelun puutteesta ei kumminkaan ole kyse.

Kun se malttoi irtautua kylkimyyrystä, se juoksenteli ympäri huushollia ja hyppi vuoronperään omaan petiinsä ja sohvalle nallea heitellen. Moista ilonpitoa en ole Bonolta ennen nähnytkään. Perjantai-iltana vietiin vielä hoitohenkilökunta kotiin ja jäätiin yöksi kylään. Bono oli sitten vielä launtainkin hoidossa, kun mama on alkanut harrastaa ja istui koko päivän puutarhakurssilla oppimassa maan viljavuusanalyysejä ja kalkituksen laskemista. Ensi kesänä tulee muuten mehevät kesäkurpitsat, että tervetuloa kylään.

Viikko huipentui eilen, kun oltiin Virve Sormusen tokokoulussa. Sain juuri niitä vinkkejä, joita kaipasinkin. Tosin Bonolla oli niin kamalasti virtaa, että noutohommeli meni ihan pipariksi ja onko niin, että se tosiaan Tomeran harjoitusta katselemalla keksi, että noutoesine suussa voi surffata muihinkin suuntiin kuin emännän luo? Aamun olohuonenoutokokeilussa se nimittäin harrasti sitä samaa!

Tokokoulu oli oikeastaan emäntäkoulua. Sain vinkkejä siihen, kuinka harventaa palkkausta ja erottaa hyvä vapautuskäskystä ja toisaalta myös namipalkasta. Jatkossa kannaattaa jo aktiivisesti myös lisätä lelupalkkausta ja pitää mukana useampia kivoja leluja. Kokeiltiin (Tompan?) narupalloa ja se oli tosi hyvä tavara Bonon mielestä.

Sain myös hyvät ja tarpeellisest ohjeet siihen, kuinka lisätä luottamusta koiran tekemiseen. Kukaan ei ollut koskaan huomannut huomauttaa, että emäntä pitää meidän koirakossa oikein hyvää kontaktia koiraan, mutta että se ei ole homman idea. Samoin olen kuvitellut, että olen vähän tylsä ja puhumaton ohjaaja, mutta Virve kehotti kyllä puhumaan vieläkin vähemmän ja antamaan koiralle työskentelyrauhan. Tämä erityisesti noutoharjoituksessa ja esinetreeneissä. Ehkä meidän esinekiinnostus on nyt siis edennyt siihen, ettei tarvi enää kehua siitä, että se haistelee ja menee patukan tai noutokapulan luo.

Samoin kontaktin kohentamiseen tuli hyvää vinkkiä siitä, että kannattaa pidentää perusasennon säilyttämistä ja totuttaa myös itsensä siihen mielentilaan, että perusasennossa on hyvä seistä ilman, että vahtaa onko koira hyvin vai ei. Tulkitsin niin, että sivusilmällä tsekkailee, mikä alakerrassa on tilanne ja palkkaa esim. kehuilla ja toiminnalla hyvästä kontaktista. Sivulle istuttamista kannattaa alkaa harrastaa myös yhä useammissa tilanteissa, että tulee kontaktiharjoitusta ihan normaalin arjen tilanteissa. Huomasin aamulenkillä, että joku tässä ideassa avasi jonkun portin kärsivällisempään ja rauhallisempaan mielentilaan myös emännän päässä, vaikka en oikein saa otettaa että mikä juttu se oli! Aamulenkki joka tapauksessa sujui rauhallisemmin ja vähemmällä vetämisellä kuin normaalisti, vaikka Bono meinasi kyllä äityä vetämään. Koirien ohituksissakin olin jotenkin luottavaisempi ja rauhallisempi ja ajttelin, että istutaan kontaktia odotellen, ennen ei tapahdu mitään. Ja homma nmeni tois hienosti.

Virve S. sanoi tärkeän huomion siitä, että jos mä vaikka heitän noutokapulan ja koira on mulla sivulla niin eihän se tarkoita, että seuraavaksi koira lähtee noutamaan. Se tekee sitä, mitä mä pyyydän sitä tekemään, mennekin vaikka maahan.

Tuo oli minulle tärkeä ajatus, ettei itse sarjoita tekemisiään liian kaavamaisiksi rutiineiksi. Muistaa antaa aikaa, joka on melkein sama asia kuin luottaa koiraan (ja itseensä) sekä välttää opettamasta sitä, että kun tehdään näin siitä seuraa aina että tämä.

Eilinen muistutti konkreettisesti, että sitä saa mitä vahvistaa ja mistä palkkaa.

Namipalkkaa mun kannattaaa alkaa jo vähentää siitäkin syystä, että se on vähän kärsinyt inflaatiota, eikä ole enää ihaninta, mitä on. Monesti Bono vieläpä tulkitsee, että kun sanon hyvä ja annan namin se on yhtäkuin vapaa. Outoa, mutta johtunee siitä, että se on jo loppuun kaluttu, itsestään selvä proseduuri.

Samoin mun ei kannata enää sanoa hyvä ja vapaa samalla uloshengityksellä, koska se vahvistaa käsitystä, että hyvä = vapaa, mitä se tietenkään ei ole. Nyt meidän pitää kerta kaikkiaan löytää joku harjoittelupaikka!

Me mentiin kurssin päälle vielä metsälenkille ja koirat saivat purkaa energiat metsään. Valitettavasti märkä keli ja hämärtyvä ilta eivät virittäneet kenenkään inspiksiä valokuvaamiseen. Metsälenkin jälkeen jäähdyteltiin tunteita Virven luona kahvipöydässä, mutta koirat oli kyllä jo siinä vaiheessa Teppoa lukuun ottamatta melko unisia. Kotona ei tarvinnut tuutulauluja laulella!

Virvellä on eilisestä hyvät yleismuistiinpanot tuolla.

Radiohiljaisuus

Lähden työmatkalle ja olen loppuviikon pois pampulan ja netin äärestä (IIIK!)
Palataan asiaan ensi viikolla uusin raportein.

Sössimisen kautta voittoon

Eileisestä postauksesta huolimatta, meillä menee keskimäärin samalla tavoin kuin ennenkin. Eilen on nimittäin ollut ihan superhieno päivä ja sama peli jatkui tänä aamuna.

Toissapäiväiseen teutaroimiseen tuskastuneena puuhasin Bonolle tosiaan aamulla ruokailuaktiviteettia ja kun tulin kotiin, lähdettiin samantien ulos pariksi tunniksi. Tein sille heti alkuun kolme esine-etsinnän alkeisharjoitusta. Mentiin luistelukentän päätyyn ja hetsasin sitä lempparipatukalla ja sidoin lumikinoksessa töröttävään jalkapallomaaliin. Sitten juoksin kentän toista laitaa kohti aika pitkälle ja palattuani lähetin sen hakemaan armasta patukkaansa. Tämä siis kolme kertaa.

Mama oli ihan hikinen toppatakissa juoksenneltuaan ja pojulla oli niin hauskaa, ettei se välittänyt kaukalon laitaan paukkuvista kiekoista eikä aidan takana ohi kävelevistä koiristakaan, vaikka oli vapaana noudon ja palkkaleikin aikana.

Sitten me mentiin Rajasaareen ja siellä se pysyi hyvin näkösällä ja mukana. Kerran luulin, että se karkasi omille teilleen, mutta kun lähdin kävelemään toiseen suuntaan, se olikin jo jaloissa. Saareen käveleminenkin meni oikein siivosti.

Illalla se oli ihan hellyydenkipeä, joka ei tuntunut pääsevän mitenkään tarpeeksi lähelle kainaloon.

Hellyydenkipeys jatkui aamulla ja tein sen kanssa sellaista hommelia sisällä, että istutin sen sivulle perusasentoon, komensin istumaan paikalla, vein noutoesineen huoneen toiseen päähän ja kun se toi sen, leikittiin taas ihkuimmalla patukalla. Se tykkäsi tästä niin kovin, että kun oltiin kolme kertaa tehty homma paksulla kumilenkillä, kokeilin huvikseni samaa hommaa noutokapulalla. Se oli se inhottava iso kapula. Pienempi on autossa.

Tyylipisteitä ei jaettu, se pudotti kapulan maahan monta kertaa ja kerran se toi sen päästä kantamalla. Mutta PEEVELI SE TOI SITÄ!!!!!! Ihan superia.

Olen huomannut, että koiran kouluttamisideologiaan pääsääntöisesti kuuluu, että pyritään tekemään virheettömiä suorituksia, niiden korjaaminen kun on sitten myöhemmin ymmärrettävästi vaikeata. Keskusteltiin tästä Helin kanssa sunnuntain metsälenkillä ja hän kertoi Wiiman jälkikoulutuksesta oppinneensa, että myös koira voi oppia virheistä. Varsinkin, kun koira eksyy jäljeltä ja, jos ohjaaja kuitenkin luottaa koiraan, sen on pakko jossain vaiheessa - nolona, mutta kumminkin - lähteä takaisin ja etsiä oikea jälki.

Myös naksutinkoulutuksess on se idea, että palkitaan aluksi suorituksista, jotka menevät haluttuun suuntaan, vaikkakin vain sinne päin. Sheipataan suoritusta sitten, kun juju alkaa hahmottua.

Aamuisen noutoleikin innoittamana me ollaan nyt Bonsulin kanssa lyöty päämme yhteen (ja hampaat polveen ja löinpä päätä vielä roskakatoksen oveenkin) ja todettu, että meidän taktiikka kulkekoon sössimisen kautta. Ei pysty virheetöntä rakentamaan tai edes tavoittelemaan näillä emännän eväillä mitenkään.

Jos karahdetaan kiville, siirrytään sitten varhaiseläkkeelle. Ja suoraan sanottuna, näinä YT-painajaisten aikoina, se ei ole hullumpi vaihtoehto ollenkaan!

Kova kuri

Meillä on kaikki pentuprobleemat alkaneet vasta nyt. Bono haukkuu ja vetää koirien perään, se hyppii päin ja tänään meinasi omin luvin tavoitella jotain pöydältä. Ennenkuulumatonta! Eilen se teutaroi hihnan päässä niin, että kaaduin polvilleni. Pääsi pienimuotoinen perkele livahtamaan huulien välistä.

Tämä tapahtui vielä sellaisessa tilanteessa, että oltiin palaamassa Rajasaaresta, jonne ei koskaan mentykään, koska Bono ei kerta kaikkiaan pystynyt hold his horses. Kävin kamalan jaakobinpainin itseni kanssa, koska sinne se olisi saanut purettua virtaa ja olisin päässyt helpommalla. Ajattelin kuitnekin, että jos se nyt saa sen mitä haluaa, käyttäytymällä aivan ala-arvoisesti, mun on turha vaatia siltä koskaan enää mitään.

Takaisin kävely oli rauhaisampaa, mutta sittenkin topattiin n. joka kymmenes askel, koska eteneminen oli tyyppiä: vedän ja pyörin, mama pysähtyy - otan kontaktia - mama sanoo hyvä ja mennään - ja sit mä taas vedän ja pyörin.

Kerran vetäessä ja pyöriessä se sitten kiskaisi multa remmillä jalat alta.

Mä luulen, että tämä kaikki on seurausta tietyistä asioista.

Ensinnäkin Bonon kunto on kasvanut metsälenkkeilyn seurauksena aika hyväksi, se jaksaa ja virta ei lopu ihan heti. Toiseksi, se on varma asemastaan, se tietää jo miten asiat tapahtuu ja toimii ja osaa odottaa niitä. Kolmanneksi, meidän koulutusasiat on sillä mallilla, että perustaidot on hankittu ja niissä ei ole sille enää yhtään haastetta. Ja itse olen siinä tilanteessa, etten oikein osaa nyt nostaa vaatimustasoa, puhumattakaan että osaisin olla radikaalisti ihanampi kuin ennen. Sitäpaitsi meillä ei ole kotikulmilla nyt mitään koulutuspaikkaa, kun se ainut kenttä, jossa ei ole koirien pissoja, on jäädytetty luistelukentäksi.

Onneksi ensi viikonloppuna on Virve Sormusen tokokoulua Riihimäessä. Me todella tarvitaan sitä.

Kotikonsteina olen nyt tänä aamuna kokeillut sitä, että Bono joutuu tekemään töitä ruokansa eteen. Se sai vain vähän nappulamuonaa, siitäkin puolet kongissa ja sitten sille jäi paahdettu ydinluu seuralaiseksi, kun lähdin töihin.

Muutenkin mun fiilikset on nyt ne, ettei me paljon tavotella koulutusrintamalla. Kunhan jaksan vaatia sitä hihnassa käyttäytymistä, vaikka se on kaikesta yrittämisestä huolimatta ihan haistapaskameininkiä. Ja sit mä koitan leikkiä sen kanssa aika paljon.

Kotieläimen logiikka

Olin vähän heikkokuntoinen lauantaina, kun flunssa meinasi tulla. Lepäilin enimmäkseen ja sunnuntain puolen päivän maissa Bono herätteli mua ankarasti ja sinnikkäästi. Kun heräsin ja totesin, että elämä voittaa, nyt voi raivata keittiöön elintilaa, koira kävi itse nukkumaan!

Edesmenneellä Wiljami-kissalla oli sama tapa. Pyhäpäivinä, kun ei tarvinnut kellolla herätä, se teki kovasti usein töitä, että sai mut ylös. Sitten se tyytyväisenä kävi itse kuorsaamaan.

Puntaroinkin kahden vaihtoehdon välillä. Joko Bono on uudelleen inkarnoitunut Wiljami tai sitten kyseessä on joku yleisempi kotieläimen logiikka. Päädyin jälkimmäiseen, sillä Wiljamihan oli persialaiskissa, ja niitä on aikoinaan käytetty vahteina. Päädyin asiassa sellaiseen välipäätökseen, että herättäesään Bono oli sitä mieltä, että "herää jo, munkin pitää välillä nukkua. Saat vuorostasi vartioida minun unta!" Se nimittäin asettuu loikoilemaan sillä tavalla, kun käyn nukkumaan, että se on mun ja mahdollisen tunkeilijan välissä.

No, ei voi tietää. Vahtitaipumus nyt ei kuitenkaan ola huono asia.

Eilen me sitten kumminkin iltapäivästä ryhdistäydyttiin ja käytiin metsässä Helin ja Wiiman kanssa. Oli niin paljon lunta, että pienen pieni metsälenkki oli kamalan raskas.