Pirtsakkaa

Pojat on taas olleet aika paljon hoitohenkilökunnan hoivissa, sillä emäntä on reissannut työmatkoja. On ollut vähän kiirusta sillä saralla. Niin mukavasti ne siihen suhtautuvat, eli eivät suhtaudu mitenkään, että haave ihan ulkomaanmatkasta on päässyt viriämään. Että jos lokakuussa lyhyelle visiitille jonnekin... Kustavissa on häkitön koirahotelli ja ajattelin uskaltautua sinne pojat muutamaksi yöksi viemään. Tai no, katotaan ny :)

Bonsulin kanssakin menee nyt hyvin. Se on ollut tosi virkeä, haistelee ja merkkailee kovasti. Se on ollut syyskuun paremmalla tuulella kuin koko kesänä tai keväänä. Käytösongelmiakaan ei juuri ole, vaikka sitä pelottaa pimeät illat. Leikkasin siltä kynttäkin vähän liikaa joku päivä sitten, mutta ei se siitä välittänyt mitään.

Niki täytti eilen 9 kk ja se vaan porskuttaa omalla itsevarmalla tavallaan. Se on oppinut kommunikoimaan jollain tapaa ja minusta hauskinta on, kun olen hampaiden pesulla niin se tulee istumaan niin hienossa asennossa ja ryhdikkäänä mun sivulle lavuaarin ääreen. Se siis todella tykkää hampaiden pesemisestä ja sillä tavalla muistuttaa, että perheen pienimmälläkin on hammasharja ja hyvää hammastahnaa!

Sillä on sellainen sallittu pahe, että se saa pilpustaa kierrätyspahveja. Se itse hakee ne elfakorista ja se viihtyy niiden kanssa yllättävän hyvin. Käytetyistä mehutölkeistä on tullut ihan yhteinenkin leikki Bonolle ja Nikille. Niitä on hyvä heitellä ja jokaisessa tölkissä näyttää olevan vastustamatonta uutuuden viehätystä. Roskaa tulee, mutta ei tuota ole raaskinut kieltääkään, kun se on niin harmitonta.

Nikilla on nyt sellainen vaihe, että sen aamut käy pitkiksi ja se herättää puoli seiskalta joka aamu. Bonolla oli joku tällainen kausi aikoinaan myös, muisteleisin.

Suuret hampaat

Oliko se Punahilkassa: "miksi sinulla on noin suuret hampaat?"

Jouduin tätä kyselemään Nikiltä, jonka pitäisi olla mun pentukoirani. Hampaita harjatessa huomasin, että pennulla on suurempi naama ja suuremmat hampaat kuin Bonolla, joka nauttii mieskoiran statuksesta! Muuten Niki olemukseltaan vaikuttaa vielä hiukan kapoisammalta.

Se musta vissiin hoikentaa ihan oikeasti. Ja karvan laatu on laskeutuvampi. Voi pentu, miten suuri siitä on tullut. Ihan huomaamatta.

Nyt se suurihampainen oirehtii levottomasti. Muistaakohan se, että luvassa on tokoilua iltalenkin yhteydessä? Tosin siellä taitaa kyllä sataa melko kamalasti. No, mennään Laurean amk:n katoksen alle.

Toko-toko

Päästiin vihdoin aloittamaan eilen toko-kurssi Bonon kanssa ja poju jaksoi työskennellä superhyvin kokonaisen tunnin! Meillä oli ihan huippupäivä, kaikki meni aivan nappiin popsinakkien avulla. Lopussa tehtiin hommia vielä lelupalkalla, kun nakit ja niiden houkuttelevuus alkoi hiipua.

Liikkeestä maatamenoa treenattiin ja saatiin se ihan suoraksi ja aika nopeaksi uudella käsiohjausvinkillä. Ohituksiakin harjoiteltiin, kun oli ylimääräistä aikaa sekä paikkamakuuta ja kouluttaja Jari tuumaili, että meillä on ihan huippupäivä. Kaikki meni niin kuin näitä olisi sahattu aina. No, maahan menemistä onkin kyllä treenattukin, pari tuhatta kertaa varmaan, että kyllä sen on syytä tietty mennäkin. Mutta että kunnon häiriössä, aijjai...

Pelkäsin aluksi, että toisten koirien läsnäolo kiihdyttää sitä liikaa, mutta kun oli alla tunnin metsälenkki, oli pahimmat höyryt päässeet jo tantereelle, ja kaikki meni tosi hyvin. Paikkamakuukin sujui erinomaisesti, vaikka ringissä oli kymmenkunta koiraa. Kyllä täytyy sanoa, että emäntäkin palkkautuu hyvin, kun koiralla on niin kivaa! Maatessankin se repsukka heiluttaa häntää!

Nikihän joutuu sit tietenkin tekemään samat kommervenkit kuivaharjoitteluna olkkarissa ja lenkkien yhteydessä, mutta sen kanssa on tehty niin vähän, että ihan olkkaritreenikin käy vielä treenistä. Bonolle olen olkkarissa tehnyt viimeaikoina kosketusalustalla maahanmenoa. Vähän pohjustetaan ruudun opiskelua. Keppien kanssa ollaan ulkosalla totuteltu myös eteen-sanaan.

Bono nauttii aivan naurettavan älyttömästi, kun pääsee yksin mun kanssa ulos ja puuhailemaan. Nikin mielestä se on vissiin hiukan tylsempää. Toisin, hyvät namit kun on taskussa, asiat luistaa melko mallikkaasti. Nikiä on aina palkattu siitä, että se pitää kontaktia, joten se on aika hyvä, jos vain on palkkaa. Ja se kyllä palkkautuu jo vanuttamisestakin, laumavietti toimii sillä yhtä kivasti kuin Bonollakin.

Noin pääsääntöisesti Nikin huomio on kyllä tätä nykyä kiinnittynyt aromaattisiin hajuihin. Osaan onneksi olla alusta asti sen kanssa vähän tarkempi, jos vetämistä pee-postin suuntaan ilmaantuu.

Bonon leppoisuus jatkuu vielä, olen nyt venytellyt sen takajalkoja joka päivä. Naamaan meinasi taas puskea veristä ihottumaa, mutta saatiin se viikonloppun aikana talttumaan ennen kuin ehti levitä pahaksi. Onneksi huomasin sen perjantaina koska olin itse reissussa la-su ja koirat oli mummin hoivissa. Mummi oli noudattanut desinfiointiohjeita kirjaimellisesti ja Bonsulin naamavärkki oli parantunut, eikä käytösongelmia ole ilmaantunut.

Huoks.

Pojat oli asemalla vastassa kun tulin reissusta ja kyllä ne on komea parivaljakko. Ne osaa istua niin kylki kyljessä ja ritirinnan, että joku voisi luulla niitä jopa erityisen hyvätapaisiksi! Niki on jo melkein yhtä kookas kuin Bono. Kyllä siinä sydän vähän muljahtaa, kun niiden pitkäkaulakuikuilun huomaa.

Just yhden yön näköjään raaskii olla kotoa pois, sit tulee jo olo, että mitähän ne karvakorvat siellä.... Tämä olikin kyllä vissiin eka kerta, kun olin Nikin aikana yötä pois kotoa. Täytyy sanoa, että reissu oli kyllä sen arvoinen. Kävin kurkkaamassa Stingiä Tallinnan Sakuhallissa ja paikka oli hyvä, yleisö oli hyvä ja artisti ihan loistava!

Roughs go smooth

Eipä vielä alkanutkaan tokoilu. Hitsit, kun en ollut laittanut puhelimeen hälytystä niin mähän paiskin hommia vaan niska limassa ja missasin koko peijakkaan kurssin. Hälyttävää! Mutta oli kyllä painopäiväkin vaanimassa nurkan takana, että paineet oli sen mukaiset.

Nyt toivotaan, että päästään kumminkin ensi kerralta mukaan. Höh ja pöh.

Nyt kun Bono on taas ollut sävyisä monta päivää (!) olen saanut maistaa sellaista koiraemännän auvoa. Hokasin tässä, että 8 kk on ilmeisesti se ikä, jossa koira alkaa ymmärtä emäntää ja päinvastoin, koska meillä on selvästi nykyään Nikin kanssa sellainen kontakti, mitä pennun kanssa ei ole.

Nikin kanssa meillä on myös omia, kahdenkeskisiä juttuja, joita ei pentuaikana ollut kovinkaan paljon, kun se enimmäkseen peesaili Bonoa. Nyt se ottaa omaa aikaa eikä riipu koko ajan Bonon karvoissa. Silloin mama on suosiossa.

Ne on osanneet jakaa ajan ja tilan niin, että esim. tietyssä sohvan nurkassa istuessani, mun vieressä on Bonon paikka. Kun taas istun toisen sohvan kulmalla, siinä on itseoikeutetusti Nikille merkitty paikka maman kyljessä. Tällaisia on muitakin. Jonkunlainen hyvin selkeä järjestys on selvästikin muotoutunut meidän olemiseen.

Bonohan seuraa ihmisiä ja tietää, mitä ihmisen mielessä pyörii ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Niki on alkanut selvästi myös olemaan kuulolla ja ajan hermolla. Puheen ymmärryksestä käy esimerkiksi mm. sellainen, että kun leikin niiden kanssa, voin esim. heittää nille koppeja vuoron perään. Sanon Bono, ota koppi. ja Niki odottaa siloin omaa vuoroaan. Ja toisin päin, kun on Nikin vuoro, Bono odottaa vuoroaan. Ruuatkin voi jo antaa niin, että nimellä merkataan kenellä on lupa. Ovesta päästään myös nimellä, esimerkiksi tassupyykiltä poistuttaessa.

Asiat niinkö alkaa luistaa sillee smuuthli. Toivottavasti tätä jatkuu. Yleensä kylläkin aina siinä vaiheessa, kun kirjoitan jostain hyvin sujuvasta asiasta blogiin, asiat alkaa mennä päin h**vettiä.

Niki 8 kk

Tältä se pikkupampula nykyään näyttää. Ne makailee kuvien vihjaamalla tavalla kylki kyljessä monesti, kun ei ole mitään toimintaa ilmassa.





Bonon kanssa aloitetaan huomenna toko-kurssi samalla kouluttajalla, jonka arkitottelevaisuuskoulutuksessa oltiin kesällä Nikin kanssa. Bono on taas vähän sävyisämmällä tuulella, joten on aika takoa taas oppeja kalloon.

Se tykkää tokoilla ja nyt päästään tekemään paikkamakuuta toisten koirien kanssa... ja muuta mukavaa kovassa häiriössä. Tekee hyvää.

Koirahierontaa

Nyt kun on viileämpää, Nikikin jaksaa tehdä kunnon lenkkejä. Ollaan otettu hyväksi tavaksi tehdä aamusella tunnin lenkki ja niin, että pampulat pääsee vähän kirmailemaan vapaina. Meillä on lähellä sellainen rakentamaton vesakkoa kasvava alue, jossa voi oikein hyvin päästää koirat irti nyt, kun Nikikin tulee luokse melko luotettavasti.

Bonon mielialoille tämä tekee hyvää. Me ehkä liikuttiin Bonon kanssa kaikesta huolimatta hiukan liian vähän tuossa kesän mittaan, kun Nikin voimat loppui aina kesken ja tehtiin sen takia vähän lyhyempiä lenkkejä. Nyt, kun ulkoillaan taas enemmän, pysytään hyvällä tuulella helpommin koko revohka.

Vaikka tekee useampia puolen tunnin lenkkejä päivässä, se ei ole sama asia kuin se, että tekee yli tunnin lenkkjä harvemmin.

Ria kävi perjantaina ja hieroi Bonon kropan läpikotaisin. Huomattiin, että sillä oli vähän lihasjännityksiä, mutta ei sellaisia, jotka olisi olleet kipeitä. Takareidet on tosin kireät taas, joten niitä pitää venytellä päivittäin. Se tapa jäänyt kesäksi, mutta se on taas elvytettävä.

Myös Niki sai kellahtaa hierottavaksi. Pentuja ei voi käsitellä, mutta totutettiin sitä niin, että se sai olla kyljellään hiukan aikaa ja vanutettiin sitä muuten vain.

Poikien luonne-erot tuli siinäkin esiin. Bono ei millään menisi maahan kyljelleen, mutta kun se siihen laitetaan, se pysyy kyllä ja hetken päästä nauttii käsittelystä. Itse asiassa sillä erittyi mielihyvästä niin paljon kuolaa, että hyvä ettei tukehtunut siihen! Se kakoi hyvän aikaa lopuksi, kun taisi imaista sitä väärään kurkkuun. Ja nenun alla oli suorastaan lammikko. Se myös äristi/kehräsi/huokaili ääneen, kun hieronta tuntui oikein mojovalta.

Niki menee maahan ihan tuosta noin, mutta ei pysyisi millään paikallaan kyljellään! Se halusi itse kontrolloida, mistä vatvotaan ja kääntyili koko ajan selälleen :)) No, pentu mikä pentu!

Tosin, miten pentu se nyt enää on oikeastaan, kun se on jo ihan hirveän kiinnostunut tytöistä ja on jo iät ja ajat nostellut jalkaa ja merkkaa jokaisen puskan sille päälle kun sattuu... ja saattuuhan se.

Niki täytti kuun vaihteessa 8 kk. Niin se aika menee. Musta tuntuu kuin se olisi ollut meillä aina, niin kalustoon se on kuulunut heti alusta asti. Vieläkään ei ole niillä ollut mitään keskinäistä kahinaa. Toisin isommat luut ne yhä syö toisistaan erotettuina. Mä kyllä vahtaankin niitä aina, jos on jotain, minkä voi vain kuvitella aiheuttavan kahinaa ja erotan ne ennen kuin mitään pääsee kehkeytymään.

Bonolla on vähän haluja kontrolloida puruluita ja luita. Se voi ihan sumeilematta viedä luun Nikin suusta jos sille päälle sattuu. Me ei hirveästi kannusteta tällaista käyttäytymistä, ettei tilanne pääse kumuloitumaan siihen pisteeseen, että Niki puolustaisi omaisuuttaan kovin ottein. Ollaan ajateltu että ihminen on erotuomari ja ylimmäinen auktoriteetti näissä asioissa, keskenään ei tarvi näitä riita-asioita ratkoa. Pelivälineen takavarikointi on yksi menetelmä ja myös kompostiverkko on silloin käytössä, tuo yliveto huonekalu!

Muuten ruokailuasiat hoituu niin, että molemmat menee maahan ruokakuppeja tarjoiltaessa ja saavat ne vuoron perään ole hyvä -kehotteella. Ne syö omat kuppinsa tyhjiksi rinnakkain, samalla alustalla, vain vesikuppi on välissä. Eikä siinä ole mitään ongelmia.

Jos on jotain spesiaaliherkkua, joku nuoltava kuppi tms., se menee niin, että molemmat istuu rinnakkain ja ensin Bono saa nuolla hetken, sitten Niki ja homma etenee vuorotahtia. Ollaan koitettu pitää huoli siitä, että molemmilla on yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet ja ne näyttää sen ymmärtäneen.

Nikikin on alkanut sisäistää esim. sen, että jos jotain haluaa, kannattaa istuutua ja ottaa katsekontakti. Nyt kun on reenattu maahanmenoa ahkerasti, se jopa tarjoaa maastoutumista, jos mulla on jotian, mitä se ahluaa erityisen paljon. Se malttaa tehdä tätä jo ulkonakin, kun haluaa vapaaksi. Nikin kanssa olen osannut olla järjestelmällisempi ja vaativampi: vain hyvästä käyttäytymisestä se saa mitä tahtoo ja se kyllä näkyy. Olen myös osannut sille opettaa rauhoittumista, tosin se nyt on muutenkin kylmäpäisempi tapaus.

Kova hyppimään se on ollut, mutta ihan viime aikoina olen huomannut, että ainakaan mua vastaa se ei hyvpi enää. Kai se on tajunnut, että maman huomion saa nopeammin, kun malttaa pysyä nelijalkamaakosketuksessa.

Tuumailin eilen, että nyt on varmaan työläimmät ajat kahden koiran emäntänä, kun molemmat on kovin nuoria ja Niki on vielä juuri kasvamassa aikuiseksi. Onneksi se on Bonolle niin kuuliainen alamainen, että mitään ihmeellistä ei ainakaan vielä ole ollut. Ne leikkii ja hännät heiluu. Jos ne villiintyy liikaa, otan tottista ja naksutin koulutusta, teen jälkiä ja sen sellaista. Muuten ei paljon koulutusasiat paina. Arkitottelevaisuuteen ollaan satsattu ja lähinnä niitä kysymyksiä on tuolla ulkona. Tosin makkarat taskussa siinä ei ole kummempaa valittamisia.

Niki on jotenkin niin helppo ja luonteva tapaus, ettei siitä tule paljon kirjoitettuakaan! Jos Bono keksii jotain uutta (kuten nyt, kun se on alkanut nukkua mun vieressä, pitkin pituuttaan kyljessä), Niki katselee sitä pari päivää ja tekee sitten samaa perässä (niin että nyt mulla on molemmassa kyljessä koirapuuhka). Se on niin hienotunteinen matkimisessaan, että Bonolla ei ole mitään moista vastaan.

Paha karma

Oltiin eilen metsälenkillä ja intouduin, kun kanttarelleja oli alkanut puskea maasta. Pampulat juoksenteli innoissaan ja yhtäkkiä Niki olikin omilla teillään. Huutelin sen perään ja sieltä se kohta tulikin. Ja taas ampiaisten syömänä. Kiire tuli autolle ja Ippuli itse jolkotti etunenässä.

Sain kaksi mönkivää ampiaista kaavittua sen turkista metsässä, mutta kotona pohjavillakammalla turkin läpi käytyäni löytyi vielä neljä. Hydrokortisonia oli annettava taas, oli se niin kipeänä.

Täsmälleen sama asia tapahtui sen ainoan kerran, kun tässä taannoin löysin mustikoita. Kumma, kun heti kun metsästä löytyy jotain sadon tapaista, Niki on ampiaispesässä. Puoli tuntia ehdittiin siellä olemaan, vaikka olin ajatellut viettää laatuaikaa luonnonhelmassa pimeän tuloon asti. Ja mä en yleensä ikinä löydä kanttiksia! Sen kerran kun niin voihan vyys!

Bono on sen verran arka, ettei se mene härkkimään ampiaispesiä, mutta Niki on kovapäisempi. Jospa se nyt oppisi. Tosin en usko, koska niitä turkin seasta löytyneitä öttiäisiäkin se oli valmis haukkaamaan... Uskallankmä sitä enää metsässä juoksuttaakaan? Vai laitanko liekaan? Kai sen on pakko jossain vaiheessa oppia jättämään ne rauhaan? Onneksi se ei ole yliherkkä.

Aamulla se jo leikki ja oli muutenkin ihan normaali. Onneksi se on niin reipas.