Wonderfullia

Tänään oli taas niin kiva paimennuspäivä. Lähdetiin ajoissa liikenteeseen, koska aiemmalla kerralla oltiin löydety matkan varrelta lenkkeilypaikasta korvasieniä ja mentiin tänään sateesta huolimatta (tai ehkäpä juuri sen siivittämänä) tsekkaamaan sama paikka jo ennen paimennuksia. Löytyi reipas puoli kiloa saalista, joten päivä oli jo hyvällä mallilla ennenkuin oltiin nähty vilahdustakaan lampaista.

Niki meni ensin kokeilemaan isolla katraalla - olisko siinä ollut joku 15-20 lammasta - että mitenkä löytyy tasapainopiste. No, se oli melko vauhdikasta menoa eikä aiheuttanut varsinaisesti mitään ylpeyden väristyksiä. Mentiin heti perään Bonon kanssa ja aiheutin melkoiset räkänaurut, kun maalailin ennen suoritusta, että "me Bonon kanssa tavoitellaan hallittua suoritusta". Sanoin tämän kumminkin myös vielä Bonolle uudestaan ja lopputulema oli aivan upea. Se meni todella nätisti ja me pujoteltiin portit mennen tullen.

Ihmetyksen sävyistä ihailua kuului kommenteissa niiltä, joita meidän visiointi oli naurattanut!

Nikin kanssa seuraavalla kerralla ajattelin, että ei me olla pekkaa pahempia ja vedettiin unelmaveivit Granlundin viitoittamalla tiellä! Niki oli niin hyvin kuulolla ja totteli kaikki pysähtymiskäskyt, että uskalsin kokeilla lampaiden häkittämistä ja sinnehän ne sujahtivat. Pari lammasta piti ajaa häkin ympäri, kun muut oli jo aitauksessa, mutta sinne nekin vain saatiin.

Me Nipsukan kanssa kerrassaan siis ylitettiin itsemme. Ekalla kerralla sitä veti kahtaalle, kun juoksuinen Wenja oli ensin vähän liehitellyt, mutta sitten kuitenkin näyttänyt hammasta ja kun sit vielä olis pitänyt lampaitakin ajaa. Siksi se oli jokseenkin keskittymätöntä touhua. Sitäpaitsi me oltiin vuorossa ihan ekoina, eikä oltu ehditty juuri rauhoittua ja orientoitua. Mutta toka kerta kruunasikin kaiken.

Bonon toinen kerta oli sit jo sellainen, että lampaat oli häkissä (häkki on siis pienempi aitaus treenihaan sisällä) ja me otettiin ne sieltä pois, pujoteltiin rata ja laitettiin lampaat takaisin häkkiin. Kaikki portit meni moitteettomasti ja ekan kerran turhautumishaukkuminen jäi melkein kokonaan pois. Ihan superia. Tehtiin aika lyhyt harjoitus, sillä tuli sellainen olo, että mitäs me tätä hinkataan, mehän osataan jo!

Se oli siis aivan nappi suoritus (meidän tasolla siis) ja tuli aivan mielettömän hieno fiilis molempien koirien puolesta. Myös Niki teki toisella kerrallaan niin hallitun reenin, että ei melkein voi uskoa.

Mä olen koittanut tässä miettiä, että mikä oli nyt toisin kuin ennen ja olen keksinyt ainakin seuraavanlaisia syitä onnistumiseen: ensinnäkin, Nikillä on niin paljon nykyisin toimitatarmoa, että sen kohdalla on sama juttu kuin Bonolla, että sitä pitää ensin vähän väsyttää ja sen jälkeen se alkaa toimia todella hyvin. Turha puhti ensin pois. Tämän mä olen hoksannut ja teen nykyään huomattavasti pidempiä vetoja lampailla ja maltan odottaa, että saadaan se hyvä suoritus. Nikillä on siis pitkäjänteiyys kasvanut ja kestävyys. Siihen on nyt 1 v ja melkein 5 kk iässä tullut sitä samaa suorituskestävyyttä, mikä on Bonon valtava vahvuus.

Nikin kohdalla mä myös vaadin siltä ekalla kierroksella kunnolta tekemistä ja napsin sikailut pois ja kävin hakemassa sen kaulapannasta pois, jos se lähti Wenjan perään tai ei meinannut totella pysähtymiskäskyä. Samoin ekalla kerralla tein niin, että vaikka vaadin sitä pysähtymään käskyllä sit down (ja se todella tarkoittaa meillä istumista) tyydyin siihen, että riittää seisominen, kunhan se oli pysähtyneenä. Pyrin myös lähettämään sen mahd. nopsaan taas ajamaan, jotta se ei ehdi turhautua. Ja se tajusi sen, mä luulen. Että kun tottelee nätisti, pääsee heti kohta ajamaan taas.

Koko treeniporukan fiilis oli aika rauhallinen ja lempeä ja kun sen sai itselle sen saman fiiliksen, homma alkoi toimia. Colliet kiihtyy heti, jos itsellä ei hermo pidä, ja tämä on bortsuilla ihan sama homma. Ne on niin herkkiä koiria. Oman äänen ja mielialan hallinta on ihan a & o. Ja nyt se sattui onnistumaan. Luottamus meidän tekemiseen oli hyvä ja tämmösistä onnistumisistahan se kasvaa vain.

Päivän kruunasi se, että me korviin asti mutaiset paimenet mentiin vielä katomaan korvasienipaikka kotimatkalla ja saatiin toinen muovipussillinen saalista. Kyllä mä kohta jo hallusinaatioita varmaan katselen, kun saan ne kaikki syötyä! Tosin ne kyllä ryöpätessä kutistui kamalasti...

Viime viikolla sattui muuten niin, että kun oltiin samassa paikassa korvasienien kiilto silmissä, jyrähti ukkonen pari kertaa. Niki oli kovin levoton ennen jyrähtelyä ja Bono tuli jalkoihin, kun se vähän säikkyi kovaa ääntä. Minähän en tietenkään joutanut niitä säälimään, kun korvasienten himo ajoi mua pitkin hakkuuaukeata ylös ja alas, joten koirat joutuivat tokeentumaan itsekseen. Niinpä ne alkoi leikkiä kepillä, kun eivät saaneet minusta surkuttelijaa. Loistava palautuminen, Bonolta varsinkin.

Normaaleissa oloissa olisin ehkä vienyt ne autolle ja olisin tavallaan palkannut ne pelästymisestä ja luumuilusta. Hyvä näin päin. Tykkään enempi reippaan puoleisista koirista ja mielellään tietysti kannustan siihen, että ne palautuisi pelästymisitä nopeasti.

What a wonderful day!

A/A ja 0/0

Hahaa! Nikin lonkkakuvien lausunto tuli Kennelliitosta parhain mahdollisin tuloksin. Lonkat A/A ja kyynernivelet 0/0. Virallisesti Terveet Nivelet! Mama otti tänään tämän kunniaksi vähän vaalenapunaista kuoharia.