Helpotus

Helpotus on suuri, kun Bonon kohdalla kaikki on mennyt niin vaivattomasti. Eläinlääkäri teki erittäin säästävän operaation, kivekset on poistettu pienen viillon kautta ja pussukat saavat surkastua omia aikojaan.

Silti luulisi, että kun on lääkitystä ja tikit maailman arimmassa paikasssa, että sillä olisi vaivaa! Bono kumminkin edelleen saa olla ilman ämpäriä päässä yötkin, sillä se tottelee eikä nuole haavaa. Nyt pussukat on vähän turvoksissakin, mutta iho ja haava on siisti.

Bono on tosi leikkisä, tonkii leluja ja hamuaa ulkonakin keppejä. Se on ihan eri tavalla aloitteellinen huvituksissa ja tarjoilee kontaktia ja hakee kehuja. Se on myös kiinnostuneempi kotitalouspuuhailuista, ihan kuin pentukin. Ennen leikkausta se makoili huokailemassa jossain omissa oloissaan. Ja nimenomaan omissa oloissaan! Nyt se voi jo pötkötellä Nikin kanssa yhdessä samalla koiranpetillä, mikä ei ennen tullut kuuloonkaan!

Koitan saada tästä kuvamatskua, mutta se on vähän vaikeata, kun linssi haittaa lekottelua ja siitä pitää heti nousta, jos alan touhuta kameran kanssa ja sohia sinne päin.

Toivotaan, että johonkin tällaiseen olotilaan jäädään, ettei ajan mittaan mitään suurempaa passivoitumista tapahtuisi. Olen ajatellut, että kun tässä vaan nyt jatketaan normaaleja, monipuolisia kaupunki- ja metsälenkkejä, kaverien tapaamisia, tottista ja metsäjälkiharjoituksia niin kyllä kai se aktiivisuus säilyy. Passivoituminenhan voi tulla ihan tylsistymisestäkin, eikä meillä nyt sellaiseen toivottavasti olla menossa. Onhan tässä oma lehmäkin ojassa: elämässä pitäis olla laatua!

Nämä muutokset Bonon mielenlaadussa herättää kyllä kysymyksen, kuinka paha olo sillä on ollutkaan hormonimyrskyssä? Luulisi, että kun on tikit kikulin juuressa, olo olisi melkoisen levoton ja vaivaantunut, mutta se voi toipiluudestaan huolimatta selvästi paremmin kuin mies- tai tässä tapauksessa naismuistiin. Sitähän mä ihmettelin, että miksi se oli koko ajan varuillaan ja hermostunut? Nyt se on erittäin paljon rennompi.

Turhaan pelkäsin tätä operaatiota. Tällä kokemuksella (toistaiseksi) sanoisin, että trauma on samaa luokkaa kuin luomenpoistossa, eli abaut nolla. Täytyy jo varmaan varoittaa Sannaa, että Nikin kohdalla kynnys saattaa olla alempana, jos pikkupampulasta kehkeytyy kovin viriili ja edelleen asutaan täällä mehevien narttujen keskellä. Mitään ei voi kyllä ennustaa, pojat on jotenkin niin erilaisia.

Yhteistä niille on reippaus, iloisuus ja avoimuus, mikä molemmissa onkin ihan parasta, mutta muuten ne on aivan erilaisia tyyppejä.