Olemme lomalla

ja raportoimme jahka palaamme.

Hyvää viikonloppua!

Ihan parasta

Koska ollaan mediassa ja käytännöllisesti katsoen naisten mediassa (sillä se tyyppi, joka kantaa y-kromosomia, ei osaa suomea ja näin ollen ei myöskään ole äänivaltainen) me tehdään nyt naistenlehtijuttu.

Parasta juuri nyt
1. ihaninta uutta - Bono
2. ihaninta vanhaa - joogaharjoitus, joka sujuu taas
3. kauneinta uutta - VHB:n kappale Willing Victim
4. kauneinta vanhaa - meren ranta


Ihanaa ja kaunista:

Kevätuutta

Bono 10 vk on alistunut kohtaloonsa. Koska sohvan alle ei oikein enää mahdu, on tyydyttävä loikoilemaan sohvan päällä.


Ensimmäiset päiväunet sohvalla. "Ihan itse kiipesin", Bono kertoo.

Kymmenviikkoisella on alkanut korvat nousta. Oliskohan puolet jo pystyssä.

Meidän loman päiväjärjestys on muotoutunut sellaiseksi, että aamutohinoiden jälkeen otetaan päivä iisisti ja illalla vasta touhutaan enemmän. Eilen ajeltiin iltasella junalla ja käytiin Viirulla kylässä.

Salme Mujusen käytännölliset ja yksityiskohtaiset vinkit on ihan vertaansa vailla. Junamatka meni ensiluokkaisesti (vaikka matkustettiinkin toisesssa luokassa), sillä herkut oli mukana ja annoin niitä Bonolle sillä tavalla kuin Mujunen neuvoo opettamaan luoksetuloa. Ihminen istuu ja koira tulee jalkojen väliin ja saa herkun niin, että käsi on vatsaa vasten. Bono pysyi hyvin hallinnassa ja rauhallisena. Ei tarvi itsekään spennata.

Viirusta on tullut Bonon ihan ykköskamu. Ne osaa leikkiä kivasti yhdessä, vaikka Viiru on jo jäänyt auttamattomasti pienemmäksi eikä Bono oikein aina osaa ottaa sitä huomioon. Onneksi painimista ei esiinny ja Viiru osaa tarpeen tullen kyllä ärähtää.


Viiru opetti Bonolle, kuinka kirmataan.

Elämä satuttaa

Tänään on taas seesteinen aamu, vaikka eilen tuli vähän tyttöystävältä sapiskaa.


Mitähän me sitten tehdään, kun ollaan oikein herätty?

Inka kävi eilen kylässä, mutta oli vähän äksyllä tuulella. Bono ei uskonut, ettei leidiä nyt kiinnosta. Näinhän siinä sitten kävi. Ja tädit lässyttää, aih....



Elämä opettaa ja tassuttelun jäljet näkyy - missäpä muualla kuin tassuissa!


Mä näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti -- laa-laa-lal-lal-laa...
Anturathan siinä kyllä parkkiintuu, mutta mitäpä tuosta.

Kaikenlaista muutakin takaiskua tässä viime aikoina on ollut kehittymässä. Uusi kortteeri on muuten ensiluokkainen, mutta jos jotain kehittämisen alueita pitää mainita niin luolat alkaa käydä valitetettavan mataliksi.


"Korkeampia luolia, PYYDÄN!"

Ooooo

Bono ällistyttää taas. Siinä määrin, että ihmiset pysähtyy katselemaan sen tekemisiä pihalla.

Me käydään aina samalla nurmikolla, joka on siitä hyvä, että se on tosi lähellä, riittävän iso ja rauhallinen, että siinä voi pitää pampulaa vapaana. Lisäksi se ei ole ihan kaikista yleisin koiratoiletti, koska se rajautuu lasten leikkikenttään. Siellä ei myöskään ole niitä iik-miten-ihania-kanin-kakkoja. Hyvä pläntti siis, myös leikkiä vähän naksutinkoulutusta.

Eilen meidän piti tehdä vain katsekontaktiharjoitusta ulkona vähän kontaktin kestoa kokeillen. Meillä ei ole ollut siihen vielä vihjesanaakaan. Bonopa alkoi tarjota istumista ja erittäin intensiivistä katsetta. No, me harjoiteltiin sitten sitä ja me saatiin heti yleisöä. Näyttäähän se ihan omituiselta, kun pieni pörrö toimii kuin hienompikin valio. Iltapäivällä kokeiltiin uudestaan. Bono tiesi, että pyöreäpäisen tädin taskussa on jyväskyläläisen videokokkikoulun ihania lihakuutioita ja vaikka Kati oli mukana, se tuli istua töröttämään mun eteen intensiivisesti tuijottaen.

Me sitten harjoiteltiin istumista vihjesanan kanssa ja taas ihmisiä pysähtyi nurmikon laidalle katsomaan. Tämä on sinsänsä hassua, sillä koira tekee kaiken. Minusta tuntuu, että itse en varmaan kummoiseksi kouluttajaksi pääse kehittymään. Kunhan rämmin koiran perässä ja koitan olla estelemättä sen oppimista. Toinen tehtävä lienee pitää huolta siitä, että se saa tarpeeksi leikittyä, levättyä ja fyysistä liikuntaa.

Tänään me sitten aamulla kotosalla treenailtiin katsetta vihjesanan kanssa, joka on yllätys yllätys: Bono. Saa nähdä, onko viisasta, mutta voipi ollakin. Tai sitten ei.

Muuten ollaan tänään vain nujuttu kylki kyljessä koko aamu ja luettu hesari silpuksi vonkkareita kuunnellen. Kunhan se herää ja on lounastettu ja käyty ulkona, se saa harjoitella taas yksin olemista.

Mä olen niin omituisen onnellinen, että heräsi äsken epäilys: olenkohan mahdollisesti huomaamattani valaistunut? Voiskohan sellaista oikeasti tapahtua?

Tässäpä pähkinä tälle päivälle.

Lomafiiliksissä

Eilen pidettiin Bonon, Viirun ja täti-ihmisten kesken piknikkiä ja sitten oli illalla von Hertzenit Tavastialla. Huu!!! Mieletön pläjäys. Taituruus mykistää, niin että eipä siitä sen enempää. Paitsi, että ajattelin jossain vaiheessa, että tästä tulee varmaan kuulovaurio, mutta ei haittaa - tämä on sen arvoista. On ne ihmeellisiä miehiä. En saanut silmiä irti niiden KÄSISTÄ. Mitä kaikkea voi muutamalla parilla käsiä saadakaan aikaan. Valtavaa.

Voiko ihmisen loma paremmin alkaa?

Koiramaailmassa on tapahtunut myös kesäisiä asioita. Viirun ylimassiivinen turkki sai kyytiä ja koiran ärtyisyys helpotti heti. Käytiin vähän kylällä tepastelemassa uudessa kuosissa, kun Bono harjoitteli yksin nukkumista kotosalla.

Kesäisempi, kevyt kuosi esitettiin muotimaailmalle Espalla ja Aleksilla.


Seurustelu-upseerikin nousi tunnollisesti uniltaan hyvästelemään rakennuksesta poistuvaa hoitohenkilökuntaa, mutta miten peijakkaassa tuo mamin maihari puski niin tungettelevasti suuhun???

Murroskausi

Viikko on vierähtänyt ja on välitilinpäätöksen aika.

Paraatipuolelta löytyy seuraavaa:
1. kaulapanta on jo itsestäänselvyys
2. kakat tulee ulos
3. pelotonta käyttäytymistä kaupunkiliikenteessä ja työpaikalla
4. katsekontaktissa päästy jo harjoittelemaan kestoa (sisällä)
5. koirayhteisöön verkostautuminen on alkanut mallikkaasti Inkan, Viirun ja Tyynen kanssa
6. useita hienoja, pieniä yksinoloharjoituksia.

Hys-hys-osastolla esiintyy seuraavaa:
1. kunhan sisäsiisteys tai kriittinen koiran koko on saavutettu, futon pitää purkaa, koska sen pohjakangas on kyllästetty urealla
2. vahva mieltymys kenkien kanniskeluun
3. astumisharjoittelua pyöreäpäisen tädin sääriä vasten
4. aika ajoin vahvaa komentelupyrkimystä ruokatarjoilun vauhdittamiseksi.

Heli on tosin saanut minut vakuutettua viimemainitun hyödyllisyydestä, jota kuulema suojelukoirakoulutuksessa käytetään hyväksi. Ja toden totta. Ne pari kertaa, kun se on mennyt evästä odotellessa ihan sekaisin ja haukkunut ja riehunut, ja kun minä olen sen seurauksena alkanutkin puuhailemaan muuta kuin ruuanlaittoa, kontakti on ollut ihan huikea. Se ITSE keksi painaa pyllyn maahan (helpompi kohdistaa katse ylös?) ja keskittyä tuijottamaan kiinteästi. En olis todellakaan osannut opettaa ihan vielä!!!

Numero 3 on myös ihan jees tässä pikkupentuvaiheessa, koska mä en siitä tykkää, niin tulee otettua topakka EI -käsitteen harjoittelu ohjelmaan. Lenkkareiden raahaaminen on sen verran hupaisaa ja suloista, että huomaan pehmeneväni melko veltoksi. Olen antanut sille parin elämänkaarensa päähän tulleita tennareita, jotta paremmat kengät jäisivät rauhaan. Korviketekniikka tepsi ainakin viemärinkannen kanssa.

Tässä vielä jatko-osa luun kanssa puuhailusta. Luu alkaa olla jo siinä tilassa, että K-kaupan Hessu menettäisi toimiluvat moista kaupitellessaan, mutta meillä se seuraavaksi desinfioidaan höyryttämällä. Hyvä luu!



Meillä alkaa seuraavaksi sellaiset haasteet, että ruvetaan treenaamaan yksin jäämistä ihan systemaattisesti. Lisäksi me aletaan opetella leikkimistä. Toistaiseksi me ollaan leikitty vain sellaista pientä saalistusjuttua, jossa mä olen kaikki vetotilanteet antanut sen voittaa heti. Palloista se ei ole oikein vielä innostunut, mutta kepit se keksi eilen kasvimaalla. Kahdella pallolla se kyllä kerran vähän innostui, kun heittelin niitä vain ihan lähelle.

Tästä on hyvä jatkaa.

Tämä on mutenkin hyvä päivä. Von Hertzenit esiintyy kaupungissa ja koiravahti on hankittu jo ennen koiraa :)

Hyvä säkä

Me ollaan taas puuhattu yli voimiemme. Onneksi mä väsyn yhtä paljon kuin Bono, joten toivoakseni en teetä sillä ihan liikaa vielä asioita. Koulutusta ei ole tänään harrastettu.

Oli kova päivä, kun oltiin menevinämme töihin kahdeksaksi ja oltiinkin siellä jo seiskalta.... talvella tällaista ei tapahdu vahingossa. Ihmettelinkin, kuinka ratikassa oli hyvin tilaa.

Annoin lounaan sijasta Bonolle luun, jota se jyysti niin hyvällä halulla, ettei meinannut ruveta lainkaan nukkumaan. Piti ottaa se sitten pois, jotta se malttoi nukkua. Lihatiskin haju silti säilyi huoneessa selkeänä.

Tämä oli hetken koko universumi: kaikki muu lakkasi olemasta.

Töissä oli muuttosiivousta, ja sekös oli jänskää. Bono on jo niin rohkea ja reipas, ettei se olisi millään malttanut pysytellä omassa huoneessa.

Jokaisella on tehtävänsä, eräät ansaitsee leipänsä ovimiehinä.

Loman kunniaksi lähdettiin töistä vähän aikaisemmin ja treffattiin Viiru Hakaniemessä. Ajeltiin taas metrolla ja käytiin istuttamassa kasvimaalle kaksi vadelmapensasta, vähän valkoisia kesäkukkia ja persiljaa. Kun päästiin kotiin, oltiin niin poikki että paineltiin suoraan nukkumaan. Mun lihaksia pakotti maan kääntämisestä niin kovin, että empaattisena hieroin Bonon lihaksia ja venyttelin sen olkia ja lonkkia. Uudessa Koirat -lehdessä oli rautalankaohjeet, ei voi venyttää väärin niiden mukaan kun toimii.

Toivottavasti tuo kaluttu reunus ei ole pienen pienessä mahalaukussa.

Bono ei ihan vielä osaa hieroa mun selkää, mutta ei se kaukana enää ole.

Kakkasaldoa ei enää lasketa, sillä jokainen pursote tulee ulos. Ei oikein meinaa muistaa, että se on vasta 9 viikkoinen ja ollut mun luona vasta viikon. Se osaa niin paljon. Pitää nipistää itseään monta kertaa päivässä, mentaalisesti.

Päivi kysyi Bonon säkäkorkeutta ja se on nyt mitattu: se on hyvät 30 cm.

Herraisä!!!

Mulla olis videomateriaalia - tiedätte kyllä kenestä - mutta tiedostot on niin isoja, ettei onnistu jakelu edes YouTuben kautta. Jos joku tietää helpon tavan pakata niitä, niin opastakaa. Eksyin kammotuksien syövereihin, kun lähdin yksin toljailemaan tiedon valtatielle. Vieläkin värisyttää.

Ei lähdetty kasvimaalle tänäänkään. Bonsku on vedellyt sikeitä koko illan ilman iltapäiväruokaa. Huomenna se on jo vasikan kokoinen, kun se noin hyvin nukkuu.

Rauha maassa

Siitä on niin kamalan kauan, kun mulla on viimeksi ollut pentueläintä huolletavana, että välillä tulee epäilyksen hetkiä. Oikeasti pentua kuitenkin oppii lukemaan aika nopsaan. Mun on tehnyt mieli lähteä kasvimaalle parina iltana, mutta kun Bono on ollut selvästi levon tarpeessa, ollaan keskitytty siihen, ja olen puuhaillut kotosalla. Sille on nyt viikon sisällä tapahtunut tosi paljon asioita ja levon tarve on suuri.

Päivän Bono. Korva nurin, onni oikein.

Ei todellakaan jää huomaamatta, milloin virta piisaa :))) Silloin on hyvä kokeilla uusia ja vähän vaativampia asioita. Naksutinkoulutus näyttää olevan tosi hyvä leikki. Mä en ole siinä kovinkaan haka, eikä sitä voi tehdäkään kuin ihan vähän, koska se vie muuten puhdin ihan kokonaan.

Mujunen neuvoo, että sopiva harjoitus on sellainen, jossa koiran vireys ei olennaisesti laske harjoituksen jälkeen. Meillä se tarkoittaa tällä hetkellä viiden namin katsekontaktitreeniä ennen ruokailua. Kahdeksan namia vie jo päiväunille. Samoin tuo ruokinta-asia näyttää menevän ihan luonnollisesti. Kokeilin eilen antaa hiukan lisäruokaa vielä iltaruokinnan jälkeen, kun halusin kokeilla. Tulos oli se, että aamulla ei oikein ollut ruokahalua. Eli ei Bono ainakaan ahmatti ole, mikä helpottaa mun elämää ja suo mielenrauhaa huomattavasti. Miten huomaavaista, jälleen kerran.

Pitää ehkä vähän selittää, mistä havahduin annoksia säikkymään. Yksi tuttava kertoi huomanneensa, että oli ruokkinut omaa koiraansa reippaasti liikaa koko pentuajan 7 kk ikään asti, isomman rodun annoksilla. Koirahan söi, röyhtäili ja lihoi. Se oli oikeasti ikävää, koska koira on myös niitä rotuja, joiden lonkat voi pilata liikaruokinnalla.

Meillä on Bonolle ensimmäinen luu sulamassa huomista varten. Saapa nähdä, mitä se siitä tykkää. Mä toivon, että oikeista luista tulisi sille niin ihana juttu, että se jaksaisi olla vastaisuudessa niiden seurassa kotona yksinkin, kaluamatta jalkalistoja tai nappaskenkiä!

Pöhinää

Olin tänään koulutuksessa ja opin uuden sanan: pöhinä. Se on ilmeisesti digitaalimediaihmisten termi sille, mistä ennen sanottiin kuhisee. Missä porukat pörrää.

Meillä ei paljon pöhistä. Meikä funtsailee ilman, että taloudessa olisi yhden yhtä vaakaa, että paljonkohan Bono painaa ja paljonkohan sitä pitäis ruokkia. Mä tiedän, paljonko sitä pitää ruokkia minkäkin painoisena, mutta kun ei ole niitä vaakoja. Mietin, että kävisinkö Hau Maun vaa'alla koiran kanssa. Tuntuu, että se kasvaa silmissä.

Se kyllä tulee täyteen siitä määrästä, minkä mä sille annan ja jos yritän vähentää, se jää ärtyisen nälkäiseksi. Lihomaan se ei ole alkanut. Se söisi kyllä vähän enemmänkin, mutta kun tulee sitä koulutusnamiakin kumminkin jonkun verran. Hmmm... ehkä mä nyt jonkun vaakaesineen tarvin. On tässä pari vuotta kumminkin tätä puntarointia tiedossa.

Olin tosiaan koulutuksessa ja oli koko päivän sellainen kaipuu, että jotain pehmeätä puuttuu jaloista. Äkkiä sitä tottuu.

Rutinoitumista

Eilinen oli raskas päivä, kun piti aloittaa työura, ajaa ratikalla ja metrolla sekä tutustua Viiruun. Ilmanko oltiin puhkipoikki molemmat illalla.

Tänään työpäivä meni jo ihan rutiinilla, ja Bono katseli toimistossa unia keskilattialla samalla kun tädit kalkatti ja piti palaveria. Rautahermo hämmästyttää kaikkia. Miten voi pieni koira olla niin luja päästänsä?

Bonon Office.


Kun nukuttaa, silloin nukutaan.

Tänään sain sen hiffaamaan, mistä katsekontaktissa on kysymys - onnistumisen tunne oli valtava! Illalla sillä oli virtaa ihan älyttömästi, joten päätin, että nytpä kokeillaan leikkiä naksutusta ja katsoa olisiko se hyvä keino kuluttaa energiaa. Oli se. Herkuilla kokeillessa se näytti vähän hätkähtelevän naksautusta, mutta se tarjosi katsetta muutaman kerran jälkeen. Sitten päätin kokeilla vielä lempeätä vetoleikkiä, kun se on ainoa leikki, jota me osataan toistaiseksi - enkä viitsi sitä muuten siihen hirveästi rohkaista ennen kuin on kunnon hampaat tukevasti suussa. Se toimi niin hyvin, että muutaman kerran jälkeen, kun naksautin toisessa huoneessa, Bono juoksi mun luo. Ja se ei ollut sattumaa vaan toistui useamman kerran.

Onk vähä hieno koira? Mä olen ihan ratketa ylpeydestä!!! Vaikeinta taitaa olla tämä oma osuus...

Seuraavassa todiste vihreästä peukalosta ja siitä, kuinka Bonolla synkkaa tyttöystävän kanssa.

Pyöreäpäinen täti saa olla tarkkana talikkoineen, kun Mr´n´Mrs tarkastaa työn jälkeä.


Puutarhahommissa väsähtää. Kahden kerroksen tattispalat.

Kakkasaldo on 14-4. Aamulla tuli yhdet sisään, kun aloin pöljä keittelemään kahveja, enkä vienyt sitä heti noustuani ulos. Oma vika. Päivän viidestä kasasta neljä pihalle. Mä olen jo ihan vahaa.

Väsyttää

Meillä on ollut niin paljon uutta elämässä viimeisten päivien aikana, että otetaan rauhallisesti ja kerätään voimia tuleviin koitoksiin.

Kakkasaldo on 9-3. Vain kolmet sisään edelleen. Ällistyttävää.

Sain tänään käsiini Mujusen kirjan ja heti tiesin mokanneeni. Toin koiran töistä tänään kotiin iltapäiväksi hoitajan hoiviin ja kun itse tulin kotiin, huutelin ovelta ja hihkuin ja paijasin Bonoa hulluna. Väärin. Pitäisi hillitysti. No, koitetaan huomenna hillitymmin.

Nyt ei jaksa tämän enempää.

Lapsityövoimaa

Me ollaan töissä! Bonon, 2 kk, vastuualueelle kuuluu työyhteisön emotionaalinen hyvinvointi. Tosin tällä hetkellä se vetelee sikeitä mun jalan päällä. Ei ota ihmeempiä paineita mittavasta vastuualueestaan.

Vapautumista

Rintaliivit on poltettu (kuvainnollisesti) ja täällä on kovasti vapauduttu. Bono antoi mun nukkua ihan siihen asti kuin itse heräsin. Se kalusi seiskalta puruluutansa omassa petissään ja voi sitä riemua, kun se huomasi että tuo pyöreäpäinen tätihän on hereillä. Sain maistaa vilahduksen sitä pentutestissä esiin tullutta iloa ja vilkkautta! Pampula juoksi ja hyppi, häntä heilui ja kaikki mikä osui tielle, sattui hampaiden väliin silloin, kun nuolemiselta ehti. Energiaa oli aivan valtavasti.

Puuhattiin sitten aamiaiset ja käytiin ulkona ja nyt veikka nukkuu hyvin ansaittuja hetkiä soffan alla.

Päiväunet on ihan parhaat luolassa otettuina.

Bono on osoittanut taipumusta sisustamiseen. Se kiskoo mielihyvin mattoja ja verhoja kokeillakseen erilaisia vaikutelmia. Kylpyhuoneen viemärin kansi on osoittautunut myös hyvin mielenkiintoiseksi elementiksi, jonka luovia käyttömahdollisuuksia ei selvästikään ole täysin hyödynnetty.

Sisustus ei enää muistuta kissaihmisen asumusta.

Pissat on alkaneet osua yhä useammin samalle TUMMALLE eteisen matolle, jonne kakatkin tulevat, milloin eivät tule ulos. Toistaiseksi tilanne on 3-2. Kolmet sisään, kahdet ulos. Aika hieno saldo vajaan kahden päivän tulokseksi, vai mitä! Sitäpaitsi kyseinen matto näyttää olevan ainoa, joka ei välittömästi imaise substanssia kuituihinsa vaan siitä valtaosan pystyy pyyhkimään. Miten huomaavaista! Mulla on alkanut viritä toive, ettei meillä haisekaan tunkiolle kolmen viikon päästä.

Se vinkuu enää vain silloin, kun sillä on hätä. Tätä mä kyllä mielelläni vahvistan, sillä vinkuminen minun puolestani voi olla seuraavat 15 vuotta merkki, että nyt pitää päästä ulos.

Lapdog Mr. Bono.

Se on myös alkanut katsella minua. Rauhoittuessaan se tarkkailee mua, eikä välttele katsetta.

Tänään me mennään käymään kasvimaalla. Harmi, että on kylmää ja märkää. Vilustumisvaara on sen verran iso, ettei arvaa alkaa kunnolla touhuamaan. Piipahdetaan nyt kumminkin.

Monsieur Rautahermo

Uskomaton tyyppi. Tänään käytiin päivemmällä toisen kerran ulkona ja tulos oli P & K sekä hyvät sikiunet. Äiti kävi kylässä ja kävin sillä aikaa lähikaupassa. Myöhemmin Bono oli asettautumassa uudestaan päiväunille kylpyhuoneeseen (sic!) ja totesin, että nyt on hyvä kokeilla yksin jättämistä hetkeksi. Annoin sille pari pienenpientä lohiherkkua ja sanoin "heippa!" Niiltä sijoiltaan se nousi, kun tulin vähän ajan päästä takaisin. Ei mitään hässäkkää. Täytynee tästä jatkaa ja päivittäin vain reippaasti jättää sitä.

Tämän päivän rytmiksi on muodostunut: ruoka, lirit, nujuamista ja nukkumista. Sitten sama uudestaan. Välillä sama uudestaan ilman ruokaa. Vinkumista on ollut tänään todella vähän. Kaksi kertaa ollaan käyty ulkona ja illalla vielä mennään kerran. Totesin, että nyt on alettava leipomaan superherkkuja. Se on nimittäin niin ihmisystävällinen, että kauan se ei pysy ulkona nilkoissa ilman, että mun ihanaa persoonaani vahvistetaan jollain vähän vastustamattomammalla. Hetalta Miukun kautta peritty kevyt talutin lähtee myös jo illalla mukaan.

Olen itse ollut myös ihan älyttömän väsynyt tänään ja nukuttiin iltapäivällä molemmat. Onnen läikähdyksiä rintakehän tienoille ilmaantui, kun se otti ihan kiistattoman katsekontaktin iltapäivän ruokakuppia tarjoillessani. Aiemmin katse on osunut jotakuinkin siihen ilmansuuntaan, missä seisoskelin. Heti syötyään se samaten katseli mua peilin kautta ja voi, se oli ihanaa. Uskallanpa väittää, että molemmista.

Mä joudun tämän kanssa vielä varmaan vastatuksin, mutta sanonpa kuitenkin. Minusta vaikuttaa, että koirien (ainakin Bonon) kanssa on aika paljon helpompaa kuin kissojen. Ne, kun eivät ole niin tarkkoja koskemattomuudestaan kuin kissat ;) ja on niitä vähän helpompi palkita.

Opetettiin Bonolle nimeänsä äidin kanssa niin että se juoksi vuoronperään toisen luota, kun huudeltiin Bonoa ja läiskytettiin reisiä käsillä. Sitten se sai hirmu kehut ja rapsutukset molempien luona. Se juoksi molempien luokse riemukasta laukkaa. Sellaista, jota koiranmuonamainosten koirat juoksee korvat hulmuten kohti kameraa.

Ihanasti kiiltää sen turkki. Se antoi mun käydän sen läpi kammalla. Good boy!

Tämmöstä

Illalla oli aika rauhallista. Poika otti parit nokkaunet, söi kaksi kertaa kupin tyhjäksi, leikki ja tutki paikkoja. Pissat tulee joka kerta eri matolle ja yön aikana oli ilmaantunut kaksi muhkeaa kekoa kiinteämpää tulostetta. Tuli illan mittaan sellainen olo, että tämä huusholli on kaivannut tätä. Nyt on kaikki vähän niin kuin pitääkin.

Miten se on niin vikkelä maatessaankin, ettei naamasta saa terävää?

Bono rauhoittui ihan kunnolla yöunille vasta, kun asetuin itse lattialle ja se pötkötteli viitisentoista minuuttia vieressä. Sitten se haki omaa paikkaa ja rauhoittui soffan alle. Aamulla heräsin viiden jälkeen siihen, että se mutusteli omaa puruleluansa. Ajattelin, että otetaanpa heti aamurutiinit voimaan, laitoin nappulat likoamaan ja pannan kaulaan ja me mentiin vähäksi aikaa ulos.

Ria otti meistä kuvan.

Sylistä se katseli meidän sisäpihalla ruohotupsuja kunnes halusi mennä kiskomaan niitä. Vähän oli viileätä ja se nopsasti halusi taas kiivetä syliin. Me vähän aikaa vielä toljailtiin talitinttejä ja tultiin sisälle aamiaiselle. Ajattelin, että eipä tehdä pannasta nyt numeroa vaan otetaan se vähän niinkö annettuna. Kevyt panta sujahti hyvin päähän, mutta kyllä sitä aika lailla piti pihalla kuoputtaa. Siinäpä lonkkalihakset vahvistuu!

Tavoitteena on, että Bono osaisi nyt ekoina päivinä rauhoittua, rentoutua ja nukkua kunnolla eikä kulkisi koko ajan perässä. Tottelevaisuuskoulutus ei tunnu just nyt kovinkaan ajankohtaiselta.

Oma peti on osoittautunut kivaksi peuhupaikaksi. Sammakkoasento on hyvin yleinen.

Kuvat on semmosia, kun niistä tulee, kun kameran lemmikit ja lapset -toiminnon käyttö on vielä prosessissa.

Kulttuuriharrastuksia

Äänimaisemakin alkaa olla kunnossa, sillä eilen ilmestyi vihdoin von Hertzenin veljien uusi levy. Saatetaan ottaa Bonon kanssa lungisti viikonloppuna. Keskustellaan vaan kultturellisti* riffeistä ja skaaloista.

Kie von Hertzen on ihmeellinen tyyppi, sillä hän näyttää jättävän jälkeensä vain onnistumisia. Katselin taannoin erästä tv-sarjaakin vain siksi, että siinä oli Kien tekemä tunnari. Levy on tietysti hieno, mutta jotain ihmeellisen hienoa on myös Kien ohjaamassa vonkkarivideossa, joulupukkimaisesta pappaironiasta huolimatta. Tai ehkä juuri siksi. Se on NIIIIN erilaista kuin mitä muut tekee. Ihanaa!

Katso vaikka tuolta: In the End


*viittaus Maija bostonin postaukseen kulttuuriharrastuksista, joka taas oli viittaus Maija Lindgrenin blogiin Uudessa Suomessa ja jossa hän totesi jotenkin niin että kulttuuriharrastus on pikkuisen puhetta asiasta, jota ei suin surminkaan tekisi itse. Omasta puolestani lisäisin tähän, että ei myöskään tiedä mitään (esim. riffeistä ja skaaloista, siis).

Huomenna tähän aikaan

.... ei varmaan oikein meinaa pysyä nahoissaan, kun nytkin jo just sellainen olo. Että äiti, äiti, yksi yö jouluun!!!

Maailman jaloin koira

Miuku 14 v.

Päivällä oli hetki luppoaikaa ja tapoin sitä kirjastossa lukemalla - kas, kas - kirjaa nimeltä Collie. Rodun suurena fanina siltikin hiukkasen hymyilytti kirjailijoiden vallan pidäkkeetön hehkutus. Siihen olivat tekijät laittaneet kaiken sen ihailun ja emootion, mtä tunsivat omaa rotuaan kohtaan. "Maailman suosituin koirarotu - eikä suotta", "soopeli on suosituin väritys, mitä ei tarvitse ihmetellä, kun katsoo kuvan koiran jaloa ilmettä". Collieiden joukosta nimenomaan soopeli pehko oli saanut murskaavan osuuden palstatilasta. Jeeees - hyvä kirja!!!

Ylisanoissa on kylläkin vähän se probleema, että omia ei tarvitse vakuuttaa, kun ollaan jo valmiiksi samalla puolella. Toisten rotujen ystävät taas on helppo suututtaa kritiikittömällä suitsutuksella. On ne toistenkin koirat nimittäin aika kivoja ja nättejä. Kissoista puhumattakaan.

Aamukampa näyttää kahta aamua, mutta kohta on yö ja sitten voikin sanoa jo, että "Joo ei, huomenna mä en voi, katoppa kun mulle tulee koira".

Viiru nolla v.

Virikkeitä

Kasvun ihmettä odotellessa.

Kolme vaivaista yötä enää. Olo on sellainen urheilijamaisen rauhallinen: "tehdään parhaamme ja katsotaan, mihin se riittää." Olen valmistautunut niin hyvin kuin osaan ja tuntuu, ettei enempää nyt voi enää tehdä ennen kuin koira on hyppysissä. Petran suosittelema Mujusen tokokirjakin on tilattu kirjastoon.

Poika on kyllä juoksuttanut mua jo ennen kotiutumistaan aika lailla. Viimeksi tänään hain viljelypalstalle siemenet, että päästään puuhailemaan evästä syksyä varten jahka on tutustuttu. Olisko hienoa, jos koira tekisi istutuskuopan pyynnöstä? Ei tarttis ostaa lapiota.

Kasvun ihmettä odotellessa.

Koira virikkeistää siis ihmistä oikein mukavasti. Koiran virikkeistämisestä puolestaan on hyvä juttu tuolla: Virikkeistäminen - lisää elämänlaatua kotikonstein.

Viittaan tässä vaivihkaa tämän blogin historiassa suorastaan myrskyisäksi yltyneeseen keskusteluun, jonka edellinen postaus kirvoitti! Lisää saman kirjoittajan juttuja on linkkilistalla otsikon Liisan kirjoituksia alla.

Tosikkona

Helsingissä vaikeita eläinsuojelutapauksia hoitava Tuija Saari valittiin vuoden eläinlääkäriksi ja perusteluissa mainittiin mm. se, että hän uskaltaa ottaa esiin myös ikäviä asioita. Tämän päiväisen Hesarin haastattelussa hän sanoi, että "eläimet tarvitsevat hoitoa, eivät rakkautta."

Tämä on minusta tärkeä kysymys, kun tekee eläimen hyvinvointia koskevia päätöksiä. Ja ylipäätänsä eläimen hankkimispäätöksen. Kumpi on tärkeämpää: etsiskellä kaupoista koiralle nojatuolia vai käyttää sekin aika koiran juoksuttamiseen? Mitä teen koiran hyväksi, mitä itseäni varten? Miksi jotkut koirat syövät täytekakkua, mutta niille ei anneta luita?

Olen ajatellut tätä aika paljon, sillä en kuulu niihin, joka huvittuu kuvasta, jossa koiralle on puettu aurinkolasit ja tyrkätty drinksupilli hampaiden väliin. Eräs viisas nainen tenttasi minua siitä, miten aion koiraa pitää, päästänkö sänkyyn, entä sohvalle. Kun sanoin, että sohvalle kyllä, mutta ei petiin, hän kysyi miksi koira ei voi olla lattialla. Hyvä kysymys!

Oikea vastaus kai on, että haluan rapsutella sitä sohvalla loikoillessani - ja haluan tehdä sen itseni vuoksi. Suoraan sanottuna en ole ihan vakuutuunut siitä, onko se koiralle parempi vaihtoehto kuin loikoilla lattialla.

Olen kuitenkin ajatellut, että koiran perustarpeet on aika vähäiset. Koiralle sopiva ruoka, riittävästi liikuntaa ja koiralle soveltuvaa tekemistä. Niistä vain on huolehdittava säännöllisesti, monta kertaa päivässä. Jos niistä huolehtii kunnolla niin jos sitten vielä jää energiaa niin voihan sitä nojatuoliakin lähteä etsiskelemään. Mutta first things first.

Etsiskelin netistä koiran turkin hoitamiseen tarvittavia välineitä ja löysin lemmikkitarvikekaupoista roinaa ihan määrättömästi. Valikoimaa oli koruista huiveihin ja design-kuppeihin ja strassitaluttimiin, mutta yhtään oikeasti kunnollista harjaa en nettiputiikeista bongannut. Hmmmm.....

On helppoo

Tuomarinkartanon palveluskoirien näyttelyssä oli hieno päivä. Puitteet oli uskomattoman hyvät, nurmi kuin Wimbeldonissa, tilaa paljon ja keli kuin morsian, todellakin. Collie-kehän laidalla oli sopuisa tunnelma ja ylivertaisen hienoja koiria! Luonnollisesti ;-)

Blicken av dagens hundskönhet.

Huomasin olevani todella tyytyväinen rotuvalintaani. Koiran mukana tulee nimittäin paljon muutakin kuin pentu. Siinähän perii kokonaisen rodun ympärillä kuhisevan kulttuurin ja sosiaalisen seurapiirin. Ilokseni totesin, että collieihmiset vaikuttivat kautta koko linjan yhtä sävyisiltä kuin koiratkin. I am so happy!

Pitkään keväällä harkitsin, ottaisinko pehkon vai nahkan (lyhytkarvainen collie). Siitäkin olen tyytyväinen, että kuitenkin päädyin pehkoon. On pitkässä karvassa kuitenkin oma näyttävyytensä. Sitäpaitsi, olen Marin kanssa samaa mieltä, että pitkäkarvainen tuntuu jotenkin niin sormiin sopivalta rapsuttaa!!! Ihmeellistä on myös, miten erilainen laatu tyttöjen ja poikien turkissa on. Tytöillä on pehmeämpi turkki, pojilla sen kuuluukin olla varsin karkea. Siinä on aika iso ero.

Tapasin sukulaisia äidin ja isän puolelta ja erityisen kivaa oli nähdä Ossi, Bonon isä, ja vähän rapsutella. Hän oli varsin hurmaava. Bonon siskopuolia oli kaksin kappalein, Lotta ja Trulla, joten sain tuntumaa siihen, miltä Bonokin aikuisena ehkä ilmeeltään näyttää. Ossi pärjäsi kehässä hyvin kuten koko isän puoleinen suku. Siellä suorastaan juhlittiin!

Nämä koirat keräsivät kotiin kilpailuluokista lähes kaiken, mitä jaettiin. Ossi äärimmäisenä oikealla.

Mulle kivointa oli nähdä, kuinka iloinen, sosiaalinen ja reipas isukki on. Sitä luonteenlaatua ilmeisesti Bonossakin on reippaanlaisesti. Äiti on suloinen ja isä komea, molemmissa on luonnetta, joten pahasti pitää mokata, jos Bonon saa pilattua (nyt koputellaan puupäätä, kiivaasti). Vilkkaudesta huolimatta pappa ei ollut levoton tai haukkuherkkä, kuten eivät äidin puolen sukulaisetkaan. Se on näissä meikäläisen olosuhteissa erittäin lupaavaa.

Kävin näyttelystä lähdettyä vielä tapaamassa omaa mussukkaa ja kuinka ihmeellinen voi pieni koira olla?! Se tuli heti tykö ja keräsi kaikki rapsutukset, joita tyrkyllä oli, nuoli naaman ja osasi olla muutenkin oikein erityisen darling. Tosin pieni koira ei enää ole ihan mitättömän pieni. On se jo kissaa isompi, ihan reippaasti. Wiljami, joka kukkeimmassa miehuudessaan painoi 6 kg, olisi jo tainnut jäädä pieneksi pikku Bonskun vierellä. Siinä ja siinä. Tosin ei Bono taida vielä ihan Popolle pärjätä.

Koska valokuvaaminen on anteeksiantamattoman amatöörimäistä, Bonosta ei ole mitään uutta. Pari kuvaa sain näpättyä sukulaisista, ennen kuin akku loppui. No, ensi viikolla helpottaa tällä saralla. Viisi yötä enää, näet.

Pojat kehässä. Onko ihania?

Koirapäivä päättyi verrattomalla tyylillä pieneen lenkkiin Rian ja Muran kanssa. Ria on tehnyt jyväskyläläisten videokokkikoulun mukaisia koulutusnameja ja Mura RRrrrakastaa niitä. Ei tarvittu sähkökäyttöisiä keittiökoneita, kapusta riittää.

Kaiken kaikkiaan nykyään tämä oleminen on vähän sellaista, että pitää laulella Olavi Uusivirran tapaan, että "On helppoo olla onnellinen!"

Katselin muuten jonkun tovin käyttövaliokokelaiden tottista ja tuumailin, että ei taida olla ihan läpihuutojuttu tehdä koirasta tottelevaisuusvaliota!

Bonoton.....

.... viimeistä viikkoa ja viimeistä viikonloppua.
Tismalleen viikko vielä!

Sijaistoimintoja

Otin sellaiset päiväunet, että niihin hurahti koko ilta. Virkostuttuani piipahdin pitkästä aikaa you tuubiin ja tulin katsoneeksi HIMin Bleed well-videota. En ole oikein kuullut HIMin musiikkia aikaisemmin, mutta tämä zipale jostain syystä ohittaa vaikkukerroksen vaivattomasti ja kuuluu selvästi!

Olen koittanut miettiä, mikä siinä kolahtaa. Ainakin se, että kyseessä on ihan oikea, mutkaton rokkibiisi. Siinä on myös sekä melodiassa että videossa ihana, valoisa tunnelma. Se kohottaa mun mielialaa vieläkin joka kerta, kun kuulen sen. Kiehtovaa on myös sanojen ja melodian tunnelman ristiriita. Alan väistämättä etsiä tekstille jotain symbolista tai metaforista merkitystä, koska sikäli mikäli ymmärrän lyriikat edes jotenkuten oikein, ne ei ole kovin duurissa. Ja onhan siinä hienoa tilutusta <3

Summary
Hieno biisi.
Hieno, konstailematon video.
VV näyttää luomuna tosi hyvältä.

Asiasta ihan toiseen.
Mitäs tuumaatte tästä siskot? Naiset, joilla on koira, on tutkitusti ihanampia.

Ponnistelua

Nyt ollaan jo sen viikon puolivälissä, kun voi sanoa että: "mullekin tulee koira ensi viikolla." Vaatii ihan fyysillistä ponnistelua olla puhumatta siitä koko ajan. Käytän häikäilemättä hyväkseni kaikki tilaisuudet pysähtyä rupattelemaan koiranulkoiluttajien kanssa.

Töitä on aika paljon, kun lomat painaa päälle, you know, mutta mitäs tuosta. Keskittyminen vain ei ole ihan aina sataprosenttista. Kävi esimerkiksi maanantaina niin, että reissuun lähtiessä unohtui tilata taksi, jäi kampa kotiin ja sain sössittyä puhelimen lukkoon. Selvisin kuitenkin hengissä kotiin ja siinä välissä myytiin kollegan kanssa ennätysmäinen määrä sitä tavaraa, mitä pitkikin myydä (=kirjoja).

Sunnuntaina on Tuomarinkartanossa iso tapahtuma, palveluskoirien näyttely ja kv-kokeet. Siellä esiintyy myös meidän sukulaisia hyvinkin edukseen ja colliet aloittavat jo aamulla yhdeksältä. Aamuvirkkujen koira :)

Kotitalouskokeilu häämöttää

Bono on kuulema aamuvirkku ja herättää ihmiset ja koirat viideltä aamulla. No sehän sopii, eilen nousin klo 4:30 ja tänään heräsin kuopiolaisessa hotellissa viiden aikoihin. Lähdin aamiaisen jälkeen pienelle aamulenkille Kallaveen rantaan ennen päivän töihin ryhtymistä, ja kuinkas ollakaan! Ensi töikseni törmäsin pitkäkarvaiseen collieen. Jututin myös mäyräkoiran lenkittäjää, joten aamu käynnistyi mitä parhaimmalla tavalla.

Nyt pohdituttaa, että pitäisikö aktivoitua kotitalousaskareissa. Nuo vaikuttaa aika terveellisiltä koulutusnameilta:

Mulla ei kylläkään ole tuollaista konetta. Olen myös ymmärtänyt, että vehnä ei ole parasta mahdollista ravintoa koiralle, mutta kätevä emäntähän osaa soveltaa.

Kiitokset Bostonin Maijalle palveluskuntineen verrattomasta iltaseurasta!

Historiaa

Tykitän nyt tulemaan useamman tekstin tänään, sillä seuraavasksi tiedossa on pari hiljaisempaa päivää. Tarkkaavaisimmat lukijat ovat saattaneet huomanneet sellaisten nimien vilahtavan sivulauseissa kuin Wiljami, Miuku ja Lulu. Entiset lemmikkini siis. Porukkaan kuului myös äidin koira Ramses, joka sijoittui laumahierarkiassa Wiljamin ja Miukun väliin.

Lulu 1979-1992

Lulu oli villakoiran (1/2), karjalan karhukoiran (1/4) ja scäferin (1/4) mixtuura. Karhukoiralta oli häntä, schäferiltä iso kieli ja kumea haukku. Muuten tyttö oli villakoira luonnoltaan ja fysiikaltaan.

Wijam eli Ville 1991-2005

Wiljami oli ruskeatabby persialainen, jolla oli maailman lempein luonne. Kertakaikkisen lyömätön poikakissa. Kuuluisan colorpoint-urhon, Manun, poikia.

Miuku 1992 - 2007

Miuku oli valkokirjokilpikonna-kuvoinen maatiaskissa, joka oli jyrsijämetsästyksessä pätevöitynyt valio. Sinnikäs sylikissa.

Ramses 1992-2004

Ramses oli bordercollien ja villakoiran risteytys ja luonteeltaan ihan borderi. Paimensi Miukua, mutta totteli kuuliaisesti Wiljamia, joka tosin käytti valtaa erittäin harkiten.

Askarreltua

Tänään on tokavika viikonloppu siitä ajanjaksosta, jonka historia tulee tuntemaan nimellä Eldun karvaton kausi. Se alkoi Miukun kuolemasta marraskuun lopussa ja päättyy 16.5, kun Bono saapuu kotiin.

Aikakauden päättymisen - ja toisen alkamisen - kunniaksi on kouluttu kaappeja ja inventoitu kansalaiskeräyksen satoa. Keräys tuotti pyyhkeitä, tyynyliinoja ja mattoja. Hivenen hämmästytti, että mattojen yleisin pääväri on valkoinen. Hyvä puoli siinä on se, ettei tulostukset jää huomaamatta. Jos taas välttämättä jotain negatiivista haluaa asiasta väen vängällä tonkia, voi olla että uusi karvakausi osoittautuu hyvinkin pian myös laikkuisten mattojen kaudeksi.

Nämä eivät kohta ole enää ihan valkoisia.

Vanhasta patjasta, matosta ja tyynystä on askarreltu tänään koiralle peti. Sen paikka on tarkoin harkittu niin, että siinä on rauhallista leppuutella, mutta tarvittaessa siitä voi myös vaivihkaa valvoa silmäluomien raosta huushollin tapahtumia. Tai mulkoilla vaikka ihan avoimesti, mikä nyt mieliala kuolloinkin sattuu olemaan.

Bed with a view. Mitat 58 x 85 x 15 cm.

Eräällä tuntemallani vekkulilla pojalla on myös hupaisa keksiastia. Nyt kaikki luulevat, että poika on Markus:

Markuksessa ei ole linssiluteen vikaa.

Mutta ei. Tonkka kuuluukin eräälle, jonka nimi alkaa beellä.

Hyvä, että tuli säästettyä kaikissa muutoissa.
Nyt sille on käyttöä.

Esirippu!

Walpurin viikonloppu on ollut kovin kiireinen, kun on tullut heiluttua siellä sun täällä pitkin Etelä-Suomea ja Kati tyrkkäsi vielä luettavaksi romaanin, jota ei kertakaikkiaan voinut jättää käsistä. Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjo oli vangitseva tarina, joka koostuu hienoista lauseista ja hienoista ajatuksista. Mutta asiaan.

Saanko esitellä, Dolmaris Oropher eli Bono:


Sitten eri kantilta:


Ja leikin tuoksinassa:


Täytyy tunnustaa, että oli vaikea ottaa kuvia, sillä
a) oli tosi vaikea keskittyä muuhun kuin tuijottamaan pentuja tyystin haltioituneena,
b) ne oli aika nopeita ja
c) itse olin ihan tönkkö.

Eikö ole hieno?!!!

Tässä vielä Julian kuvaamana vappuseuruettamme eli noutava, pystykorvainen Porvoon paimen Stella....

Hmmmm...... mitäs tämä nyt onkaan?

.... ja Inka.

Kyläluuta hurjana.



Julia ja Stella. Koiran ilme kertoo kaiken.
Olisko Ramin ottama?

Kuumeesta luottamukseen

Eilinen tapaaminen muutti monta asiaa. Alustavasti Bonoksi kaavailtu pentu vaihtui toiseksi ja tärkein tapahtui: pentu valitsi minut. Kontakti syntyi sellaisen pojan kanssa joka sopii erityisesti koulutettavaksi ja harrastamiseen. Asiassa ei ollut mitään jossiteltavaa.

Koira on iloinen, avoin, luottavainen ja vilkas. Pentutestissä tuli esiin hyvä toimivuus ja hermorakenne. Ja se on suloinen kuin mikä! Nyt muistin ottaa kuviakin, ja laitan niitä tänne jahka ehdin.

Pentutesti on koiran ostajallekin erinomainen mentaalinen tukipilari. Moni turha ajatus kaikkosi päästä, kun tutustuin pentuun ja kuulin ja luin kokeneiden koiraihmisten arviot. Perhekoiraa ottaessa monesti pentuun liittyy tarve suojella sitä (säikähdyksiltä, harmeilta jne). No eihän ne nyt kokonaan poistu harrastuskoiran kohdallakaan, mutta huomaan että luotan pentuun ja meidän harrastustulevaisuuteen tosi paljon, kun tiedän siitä enemmän. Arvostan ihmisissäkin suoruutta, avoimuutta, iloa ja tasapainoa. Nyt mulle tulee sellainen koira: kertakaikkisen tervepäinen epeli.

Laitoin tuohon ylös, Bonon esittelyyn mukamas vitsinä blogia perustaessani, että Bonosta tulee mitä todennäköisimmin tottelevaisuusvalio. Nyt on vähän sellainen tunne, että jos ei tulekaan, niin ei ole vika koirassa!!!