Pari kuvaa

Laitanpa tähän pari valokuvaa arkistoista. Ensin bono hierojalla. Tämä on yksi ihan ekoista kerroista, kun sen oli tosi vaikea rentoutua, eikä se meinannnut tahtoa pysyä makuulla millään. Hierojaan kumminkin hierotaan tuttavutta ystävällisissä aikeissa.

Tässä taas lepohetki parvekkeella kesän kuumalla.

"Mä vaan testaan, onko maman lakanat lämpimät vai viileät."

Syyskuulumisia

Meidän eloa on tänä syksynä leimannut sellainen, että Bonon rakenneongelmat on alkaneet oirehtia. Se on välillä kovin kankea ja ontuu makuulta noustessaan eli ilmeisesti nivelrikkoa vasemman takajalan nivelissä jo on. Jossain vaiheessa Rimadyliä sai antaa kerran viikossa ja poika oli melko vaisu ja pahimpina päivinä äksykin. Kun kelit viileni, silloin oli pahinta. Läääkärissä ei löydöksiä havaittu, mutta täytyy nyt pitää särkylääkettä koko ajan käsillä. Lisäksi sitä on hierottu taas syksyn mittaan muutamaan otteeseen. Kun se ontuu takajalkaa, samalla rasittuu se toisen puolen etujalka, jolla se kompensoi, joten krampit on saatava nopeasti pois, sillä sekä etujalan, että takajalan ontuminen on ihan kamalaa katsottavaa!

Nyt ollaan myös syöty sekä emäntä, mummi että koira samanlaisista purkeista glucosamiinia, mikä on kyllä vaikuttanut niin, ettei särkylääkettä ole tarvittu. Bono on myös keksinyt jekkuja ja varmaan ekan kerran sitten pentuaikojen lähti tässä iltana muutamana oma lelu suussa ulos! Se on aina kyllä hyvällä tuulella, kun sillä ei ole vaivoja. Silloin kun se on vaisuna, se vain makailee pehmeillä pieluksilla, mieluiten maman peiton mutkassa päivät pitkät. Reilu tunnin lenkki saa sen jo makailemaan kesken ulkoilun, että kipeet on paikat.

Mun mielestä se on 3-vuotiaana aivan liian nuori kärsimään reumatismista, mutta minkäs teet. Mä olen vähän ajatellut, että niin kauan kuin särkylääkkeillä ja tukihoidoilla pärjätään niin hyvä on. Sit kun ne ei riitä, niin enpä usko että sitä aletaan leikkaamaan. Sen liikkuminen on jo löysien nivelten takia niin hankalaa neljälläkin jalalla, että millaista kompuroimista se olisi toipilaana? En ehkä halua nähdä sitä päivää. Tänään se just luisui rappusia alas kompuroidessaan niitä mukamas ylöspäin, ja nyt elellään hyviä aikoja! Tassutkin oli aamulla just trimmattu. Vasemmassa takajalassa on varpaatkin jotenkin jäykemmät taipumaan kuin muissa jaloissa.

Nikistä taas on kehkeytynyt melkoinen äijä. Tosin hyvin kiltti, suloinen ja kiva äijä, mutta äijä mikä äijä. Jos se olisi jääkiekkoilija, sen tehtävä olisi ilman muuta olla kovaa taklaava pakki ja roolina se, joka menee iholle. Toimintahaluja ja -tarmoa piisaa, ja se tekee todella hienoa toko-työskentelyä. Se on tarkka ja vauhdikas. Sen kanssa on niin kiva treenata, että jonkinlainen tavoitteellinen treeniohjelma on rakenteilla.

Hieronta on tehnyt molemmille tosi hyvää, ihan mentaalipuolellakin. Nikillä ei ole mitään vaivoja, mutta sekin on nyt syksyllä hierottu pari kertaa ihan siksi, että se tottuu kosketukseen ja rauhoittuu ja oppii rentoutumaan vieraan ihmisen pitkäkestoisen käsittelyn aikana. Sitäpaitsi, mä halusin kuulla, miltä sen kroppa tuntuu, kun en siinä itse mitään vaivoja ole huomannut.

Eka kerta oli sille vaikea, se vaatii pääkopalta paljon ja sillä olikin vähän lavoissa kireyttä, mutta tokalla kerralla se jo tiesi, mitä tuleman pitää ja otti saamastaan huomiosta kaiken ilon irti. Bonohan on hieronta-asiakkaana jo niin konkari, että se osaa omalla hengityksellään auttaa hieromista ja saa vapautettua huokauksella ja venyttelemällä lihasjännityksiä. Meidän hieroja on Bonoon luonnollisesti moisesta taituruudesta ihan lääpällään :) Bono myös itse hieroo selkäänsä päivittäin ulkona piehtaroimalla, varsinkin, kun se pääsee vapaana jolkottelemaan pellolla tai metsässä. Joo, mulle oli uutinen, että se piehtaroiminen ei olekaan aina vain hajujen takia, vaan koirat hieroo lihaksiaan piehtaroimalla.

Niki on hieromisen myötä myös alkanut hakeutua enemmän lähelle, se selvästi nykyään nauttii enemmän kaikesta lähellä olemisesta. Ennen tuntui aina, että sen tulee nopeasti kainalossa tukala. Vaikka se piipahti vieressä mielellään, se ei jäänyt siihen kuin hetkeksi. Toisen hierontakerran jälkeen sen mieli selvästi muuttui. Se oli minusta ihmeellistä, koska se kuitenkin nauttii esimerkiksi harjaamisesta ja hoitamisesta. Me yleensä kammataankin tukkaa niin, että varataan oma alue, johon toinen koira ei pääse härkkimään ja koira pötköttelee kyljellään ja käyn sitä ihan rauhassa läpi.

Mä olen kyllä sitä mieltä, että jokaisen kanaattaa hierottaa koirans, se saa ihmeitä aikaan, erityisesti just pääkopassa. Ihan tässä on käynyt sellainenkin mielessä, että uskaltautuiskohan sitä joskus itsekin käsiteltäväksi. Ties mitä siellä omassa päässäkin tapahtuisi!

Paimenessa me ei olla nyt syksyllä käyty. Matkustaminen alkoi käydä raskaaksi, kun teen paljon töitä ja paimennuspäivä vei aina koko päivän. Tuli myös jotenkin sellainen olo, että nyt me tarvittaisiin ne omat lampaat ja päivittäistä treeniä ihan tässä arkitouhun lomassa. Tavallaan se, mitä kerta viikon treenillä on saavutettavissa, tuli saavutettua. Me kaikki hiffattiin suurin piirtein, mitä meidän on tarkoitus tehdä ja minä opin paljon koiristani ja nekin ehkä jotain minusta. Paimentaminen auttoi oivaltamaan, miten mun koirat motivoituu ja miten niitä kannattaa kouluttaa, opin niiden luonteista tosi paljon.

Bonon kohdalla erityisen tärkeätä on ollut se, että paimentamisella ollaan saatu rakennettua hyvä luottamus meidän välille. Sitä tarvitaan, kun noita vaikeuksia on ollut ja tulee olemaan hamaan loppuun asti.

Meillä muuten ei ole mitään sellaista, että ne paimentaisi jotain mopoja tai muuta, vaikka sieniretkillä on huomattu kyllä, että paimennustaipumus on kova. Niki myös joskus pinkoo lintujen ympäri tms. mutta en mä voi kyllä tunnistaa, että paimennukseen syttymisestä olisi koitunut mitään käytöshäiriöitä, vaikka ne ei nyt ole päässeetkään lampaille. Joskus kuulee, ettei koiraa pitäisi sytyttää lampaille, jos vain harrastaa, koska ne alkaa sit paimentamaan kaikea muuta, mutta en siis allekirjoita tätä.

Käytiin Bonon Oona-siskon luona tässä kokeilemassa taannoin myös agiesteitä ja Niki taas löi meidät ällikällä. Se on vain sellainen koira, että kun sille näyttää miten homma tehdään, se osaa sen heti. Se opetteli kerralla putken ja puomin ilman mitään ongelmia, vaikka ei ikinä ollut esteillä ennen ollut. Kun se oli tehnyt homman kerran, se meni sen heti mieluusti uudestaan ja uudestaan. Hallitusti ja varmasti. Renkaan läpi hyppäämistäkin kokeiltiin, mutta siinä vaiheessa sen naamasta näki, että pää oli pikkuisella jo ihan täynnä.

Tämmöttiä meidän syksyyn kuuluu. Tänään käytiin Töölössä tyttöystävää Kristaa moikkaamassa ja Hietsun hiekkarannalla kirmailemassa. Nyt pampulat on ihan kaputt. Huomenna asennetaan Bonon Golffiin upouudet Michelinit, joten päästään perjantaina turvallisesti Kärkölän metsissä kirmaamaan. Huomenna on luvassa tokoilua. Mamalla saattuu nääs olemaan - aaah - kolme iki-ihanaa vapaata.