Laihis ja laihis

Ei nyt ehkä laihdutuskuurista sentään voi puhua, koska poika kasvaa. Koitetaan nyt kummikin vahtia, että kuinka paljon sitä ruokaa kaiken kaikkiaan tulee syötyä. Vähennetään sitä ylimääräistä. Ja on ruoka-annoksissakin vähän pienentämisen varaa.

Pitää tehdä vähärasvaisempia herkkuja ja joka aamuisen ydinluun sijasta antaa osa aamuruuasta läksiäisherkuksi. Onneksi se ei ole nirso. Nappulat ja raejuusto kongin sisällä kelpaa ihan yhtä hyvin kuin luu.

Kesäilta

Bono joutui laihikselle. Kourat täyttyy jenkkakahvoista, kun kyljistä ottaa kiinni. Ne on ne maha-lihalevyt. Ilmanko on ollut luoksetulo vähän nihkeätä kakka suussa viime aikoina.

Ikävämpi puoli ylipainossa on se, että polvet meinaa mennä pihtiin, kun vähän aikaa kävelee, joten laihis on nyt päällä. Nopeasti se kertyi, huomaamatta. Ehkä kaikki ei ole vielä menetetty.

Ylipainoinen pampula.

Törmättiin iltalenkillä Kristaan ja koirathan taitavat ystävystyä.

Pilli ja Pulla.

Krista kaivoi kuopan.

Helppo maasto, suora tie Kiinaan.

Bonon oli helppo käydä valmiiseen pöytään.

Ziizös, tomera tyttö...

Hauvat innostuivat myös juoksemaan.

Run, baby, RUN!

Ja Bono liotti taas häntää.

Kivasti viilentää villahousuja tämä.

Parhaat valokuvat

on ne, jotka jää ottamatta.

Lenkkeiltiin eilissäiltana meren rannassa ja hengailtiin hetki pienellä, tyhjällä hiekkarannan pätkällä. Ilta-aurinko paistoi ihan matalalla niin, että tassun jäljet vesirajassa näytti tosi syviltä ja suurilta. Bono löysi kalikan ja asettui pureksimaan sitä vesirajaan niin, että kroppa oli laineen tasoittamalla hiekalla, mutta häntä lillui vedessä. Oliko kamera mukana? Ei ollut.

Omena päivässä

Mulla on ollut tapana antaa Bonolle pieniä maistiaisia: pala paprikaa, salaatinlehti, viilipurkin nuolemista jne. jotta se tottuu makuihin ja itse saan feedbäkkiä siitä, että saattaisiko sen ruokavalio mahdollisesti kaivata jotain täydennystä.

Omenanraato osoittautui ihan ylettömän kaivatuksi vitamiini- ja happopommiksi. Se on imeksinyt nurmikkoa, vaikka mä laitan sille kasviksia joka ruoka-annokseen. En ilmeisesti ihan tarpeeksi kuitenkaan - ja oikeanlaisia.

Nyt mä joudun itse syömään ompun päivässä, jotta pampula saa kaipaamansa ravintomolekyylit. Pysyypähän lääkäri loitolla!

Lammaskoirakuvat

Tänään tutustuttiin Lauttasaaren rantoihin ja koiriin, joten blogi on jäänyt vähän heitteille. Tässä nyt vihdoin kumminkin näitä lupaamiani kuvia ekskursiolta Seurasaaren lampaiden luo.

Tätähän se vähän oli ennen kuin totuttiin kulisseihin.


Lammas oli suorastaan aktiivisempi osapuoli.


Vartijakoira totesi, että "ei susia" ja paimenkoira, että "aitaus pitää"....


...joten huomion saattoi kiinnittää taas ihan muihin asioihin.


Retkeilyyn kuuluu kahvilassa lepäily.


Mutta alati valppaana, susien varalta.


Ja lokkien.


Lähtiessä evästettiin mammalammasta siitä, miten pitää toimia, jos iso paha susi sattuu karitsoja hätyyttämään.

"Puret vaan niin perkeleesti" oli nuorison neuvo.

IIK!

En ehtinyt viikonloppuna tehdä muuta kuin opiskella joogaa ja hoitaa koiraa sekä yrittää mitenkuten pitää huushollia viileänä.

Joogakurssilla kuulin yhden ihan iik-materiaalia olevan jutun. Julie (joogaohjaaja ja fysioterapeutti) oli taannoin vähän päälle kolmekymppisenä joutunut umpisuolileikkaukseen. Tämä tapahtui silloin, kun se vielä leikattiin vatsanpeitteiden läpi. Kun hän heräsi, sekä anestesialääkäri että kirurgi tulivat osastolle tervehtimään ja kysymään, mitä lajia hän harrastaa.

Julie kysyi kirurgilta, että miksi tämä asia niin kovin kiinnostaa. Vastaus oli:
- Teillä on alavatsassa lihasta. Teidän ikäisellä naisella siellä ei ole normaalisti muuta kuin kalvo.

Mä olin luullut, että se on metafora, että lihakset voi surkastua olemattomiin!

Hillitön saitti

Pitää vielä mainostaa ihan ylittämätöntä Helsingin kirjastovirkailijoiden ylläpitämää saittia. iGS:ssä kirjastovirkailijat etsivät vastauksia ihmisten kysymyksiin ja niitä lukiessa viihtyy vaikka kuinka pitkään. Täällä esim. siitä, miten käärmeet pissaa.

Toinen on tietty tämä Salakuunneltua.

Selityksen makua

Heinäpoudat on saapuneet meidän kylälle niin, että lupaamaani reportaasi ei ilmesty vieläkään. Sen verran sain aikaan illalla, että katsoin kuvat kamerasta ja on siellä mojovia otoksia lammaskoirista ja onpa pariin kuvaan eksynyt lammaskin.

Jos kelit suosii, viikonloppu on varmaan yhtä saamatonta: me oleillaan ulkoilmassa. Ja me ei olla näissä tietoliikenneasioissa vielä mobiileja.

Pieni varoituksen sana lienee paikallaan. Olen viikonloppuna jooga workshopissa, joka nimenomaan keskittyy lonkan anatomiaan. Se saattaa inspiroida tarkkailemaan ja ihmettelemään myös erään tuntemamme haaskansyöjän nivelten linjauksia mikrosksooppisella seulalla. Että jos mä vaikka unohdun ihmettelemään, kuinka tuollaisesta eläjä tulee, kun sen varpaat vinksottaa noin, niin osaamme sitten kaikki suhtautua asiaan :D

Hyvää viikonloppua!

Punkkishow

Me käytiin eilen Bellan ja Tiinan kanssa Seurasaaressa tutustumassa lampaisiin ja kuvareportaasi seuraa, jahka ehditään puljaamaan kuvien kanssa. Mutta voi, mikä punkkimäärä meidän pienessä pampulassa kuhisi ihanan retken jälkeen.

Kotona, perusteellisen harjauksen jälkeenkin poimin Bonon naamasta vielä kaksi öttiäistä, jotka kipittivät reipasta ravia. Onneksi ne ei ehtineet kiinnittyä.

Askeleet kemikaalivarastolle olivat siten hyvin määrätietoiset. Juhannuksen alla ostetussa, alle 10-kiloisten ampullisetissä oli vielä kaksi jäljellä ja mikä onnen kantamoinen, että kun alle kymmenkiloiselle annostus on 0,67 ml, se 10-20-kiloiselle onkin 1,34. Kaksi ampullia niskaan ja good night!

Yksi punkeista tipahti lattialle enkä löytänyt sitä enää. Itsellä oli samanlainen olo kuin hirvikärpästen kanssa, ihan kuin joku koko ajan ryömisi iholla. Miten tämä kaupunkielämä vieraannuttaakin niin luonnosta. En mä ihan näin vauhko ole aina ollut.

Herkun olemus

Ahnekko vai eikö ahne, kas siinäpä kysymys. Sitä mä huomaan pohdiskelevani säännöllisesti.

Meillä on Porvoon Nelitassusta ostettua mahalevyä ja mahalihalevyä ollut nyt käytössä, sillä se on tällä hetkellä kaikista paras herkku. Jopa oravanraato irtoaa suusta, kun vähän vilauttaa mahalevyn murenaa. Mutta mutta.

Jäi keittiön lipaston päälle se muovikassi, jossa niitä on sulassa sovussa savustettujen hirvenluiden kanssa ja ne on Bonon nenän tasalla. Siinä ne on töröttäneet koskemattomina lauantaista asti. Jos se haluaisi, se saisi ne ihan helposti.

Olenkin siis pähkäillyt vähän herkkuteeman ympärillä. Olisko loppujen lopuksi niin, että herkusta tekee vastustamattoman se tilanne, jossa sen saa? Itse ahmimistapahtuma ei ole se juttu? Mahalevy on parhaimmillaan, kun sen saa kiitoksena, taputusten ja kehujen kera. Kun tietää, että tuo tykkää musta. Ja nyt se on muhun tosi tyytyväinen! Tuleekohan koirallekin se sanoin kuvaamaton riemun tunne, että "äiti, äiti, kato, mitä mä osaan!!!"

Vähän sama, kun emännälle tulee briossikahvin hinku. Se ei lähde millä tahansa pullalla, eikä kunnolla silläkään että hakee briossin konditoriasta ja keittelee sumpit kotosalla. Parhaiten se lähtee, kun soittaa Reetalle ja tehdään tärskyt Akateemisen kahvilaan. Siinä on vissi ero.

By the way, eteisen matossa on nyt myös koiran oksennuksen hajuja.

Dokumenttia

Siitä, että hampaat vaihtuu. Asiantunteva tarkkailija huomaa, että alakakkosten takaa nousee uutta luustoa, vaikka vanha ei väisty vielä. Asiantuntemattomampi puolestaan epäilee, että kulmurin takanakin on ilmaantumassa kasvustoa.


"Pitääkö sitä niin lähellä intiimeihin paikkoihin sohottaa?"

Ja siitä, että uusi-vanha eteisen matto kelpaa kaikille maassa makaaville. Paksu villamatto on ihan ykköspositio, kun pitää vahtia, millaisia sörsseleitä keittiössä syntyy.


"Ihan jees. Kummia, ihan kissan oksennusta muistuttavia hajuja tässä tosin on."

Dokumenttia myös siitä, että meillä aika ajoin ihan oikeasti joogataan.


"Eihän se haittaa, että mä tässä vaan ihan tällee vähän... mä en huomaa ollenkaan sitäkään, että nyt sä et joogaa, vaan kuvaat."

Back to normal

Mulla on sellainen olo, että elämä on palaamassa normaaliksi. Bono on asunut meillä kaksi kuukautta ja meillä on tietty vuorokausirytmi, jota rikotaan hallitusti ja tarpeen mukaan. Eilen aloitin jo oikeiden mattojen palauttamisoperaation ja konttasin lattioita.

Bono on tottunut niin jäämään jo kotiin työpäiväksikin, että mulla ei ole mitään säälin tunteita. Me tehdään aamulla sellainen pitkä, leppoisa haistelulenkki, ja aamiaisen päälle köllötellään vähän aikaa soffalla vierekkäin. Sitten se saa jotain pureskeltavaa. Yleenä se on niin tyytyväinen järsimiseensä, ettei se viitsi edes nousta jaloilleen, kun paijaan hei-heit ja lähden.

Kun tulen kotiin, se kömpii silmät rähmässä ihan unisen näköisenä ovelle vastaan ja me lähdetään heti ulos kongin ja naksuttimen kanssa. Parasta on jos törmätään Bellaan, silloin mama pääsee helpolla :)

Illalla ollaan usein vielä pitkään ulkona, riippuu keleistä ja vireestä. Monesti hurahtaa reippaasti tunti-kaksi, jopa kolme. Riippuu lähdetäänkö kasvimaalle, Rajasaareen tai jonnekin muualle spesiaalikohteeseen.

Kouluttamisesta ollaan pidetty paussia viimeaikoina. Vahvistan herkuilla vain luoksetuloa, seuraamista, sievää kotiutumista, kontaktin ottamista, irtipäästämistä jne. Parin viikon päästä me mennäänkin koirakouluun, joten tulee siihen sitten parempi roti.

Nyt kun mä vielä saisin meidän rutiinit järkättyä siihen malliin, että mulle jäisi virtaa ja aikaa tehdä jonkin sorttinen joogatreeni päivittäin, niin päivärytmi olisi melko lailla luksuskondiksessa. Hartiat huomauttelee, jos jää reeni pitkäksi aikaa.

Maalaissielut

Me ollaan Bonon kanssa todettu, että ollaan molemmat maalaissieluja sulloittuina kaupunkiasuntoon. Senpä vuoksi ollaan reissattu Itä-Uudellamaalla ja katastettu vahtimiseen soveltuvia kesäkotikuisteja. Onneksi Porvoossa on Stellan emännöimä hyvä välietappi. Bono mieluiten jää sinne seurustelemaan, jos pitää valita autoilu vai koiraseura.

Ihan vielä sitä optimikuistia ei ole löytynyt, mutta ennen pitkää me se varmasti havaitaan.

Lisää musiikkimiehiä on kasvamassa blogien maailmassakin. Colliepoika Simba on ihan syötävän suloinen <3

Kovan päivän ilta

Tänään on lähdetty 7.30 liikenteeseen ja heiluttu Pernajassa, Loviisassa, Porvoossa, Tikkurilassa ja vielä istutettiin raparperit kasvimaalle ennen kuin kotiuduttiin. Nyt on kyllä sitten kylvökausi tältä keväältä ohi. Enää ei jaksa kääntää maata.

Onneksi Bono osaa nukkua autossa, ei ollut toivoakseni liian kuluttavaa. Kamera oli koko päivän mukana, mutta muistinko ottaa turneelta yhtään kuvaa? En.

No yksi soma tuli aamupissalla, kun piti otta 4 kk synttäripotretti.


Urosmainen, komea pentu, joka valloittaa klassisellä tyylikkyydellään.

Iltaruuan jälkeen kuorsataan kilpaa.


Bulgarian jugurtilla on taipumus jäädä nenään. Onneksi poskiparta on turvassa.

Koiraihmisiä

Suloisen koiran kanssa kun liikkuu kylillä ja kulkuneuvoissa, joutuu ihan joka reissulla ja vähän päästä lörpöttelemään koiraihmisten kanssa. Se jotenkin avaa ihmisten kielenkannat ja tarjoaa tilaisuuden olla ystävällinen. Ihmiset pitää koirista. Tällä lailla saa tilaisuuden rupattaa sellaisten ihmisten kanssa, joita ei koskaan muuten kohtaisi.

Collie-ihmiset on sitten vielä luku ihan erikseen.

Liikun lähes päivittäin Bonon kanssa jossain kulkuneuvossa ja vain kaksi kertaa olen törmännyt tympeisiin tyyppeihin, jotka selvästi eivät tykänneet koirista. Molemmat olivat vanhemmanpuoleisia, kireähuulisia naisia. Tulipa vain mieleen, että mitenkähän heillä sen psykososiaalisen hyvinvoinnin laita on noin ylipäänsä?*

Mulle on tullut lukemattomia uusia tuttavia naapurustosta Bonon takia. Sosiaalinen sfääri on laajentunut suorastaan räjähtämällä. On eräskin mies, jonka koiraa en itse asiassa ole ikinä edes lähietäisyydeltä nähnyt, koska se se välitä pennuista, mutta hän itse kyllä tykkää ja me rupatellaan pitkät tovit iltaisin kun tavataan.

Tultiin yhdessä töihin ja ajettiin aamutuimaan osa matkasta ratikalla. Jopa aamuäreinä ihmiset ilahtuu pienestä hönöstä, joka ei itse asiassa ole enää pieni lainkaan.

*Toimitan paraikaa mielenterveysaiheista perusopusta, joten keittiödiagnooseja pesee!!!

Beautiful Body

Mun piti laittaa kuvia eräästä, jolla on kaunis sydän, mutta löysinkin niitä yhdestä tyypistä, jolla on kaunis kroppa.


Aamuhetki kullan kallis.

Kun Bono ei mahdu enää soffan alle eikä sängyn alle, se on tyytynyt nukkumaan omassa sängyssä. Peti on kokenut muutaman muodonmuutoksen, sillä ensimmäisen viritelmän se pissasi, toinen oli vain pari tyynyä. En jaksanut panostaa kun ei se siellä ollut. No, nyt on viritys nro 3 ja sieltä se aina aamulla kampeaa itsensä liikenteeseen.


Pää tyynyllä ja ketarat ojossa, kuinkas muuten sitten!


Interaktiivinen vinkulelu soi hyvin tyynyllä eikä karkaa pöhköihin paikkoihin, kuten kaapin alle.

Me ollaan muuten opittu lisää leikkejä.


Tätähän voi vetää - irtoaa hampaatkin nopeammin!

Lapsena mun harrastus oli lukea Viisikkoa ja syödä sängyssä. Enää ei ole tullut luettua Enid Blytonia, mutta muuten harrastus on kulkeutunut mukana keski-ikään asti.


Me ollaan pyöreäpäisen tädin kanssa yhtä mieltä siitä, että herkut maistuu paremmalta pehmeällä kun istuu - tai pötköttää.

Kaunis sydän

Heinäkuussa vain hönöt on töissä, joten piipahdin työkaverin koneella eilen toimittamassa lomalaisen asioita. Samalla huomasin kollegan seinällä Tri Suzukilta lainatun mietelmän. Se menee näin:

"Jos lapsi kuulee hyvää musiikkia syntymästään saakka
ja oppii soittamaan sitä itse,
hänen herkkyytensä, käytöksensä ja kestokykynsä kehittyy.
Hän saa kauniin sydämen."

Se oli minusta kauniisti sanottu.

Laitan illemmalla kuvia eräästä, jolla on kaunis sydän.

Rennompi ote

Olen ihmetellyt, miksi Bono ei oikein rauhoitu, kun toimitan sille hoitotoimenpiteitä. Lueskelin eilen sitten taas kirjaa viisastuakseni. Tällä kertaa Morten Egtvedtin ja Cecilie Kosten naksutinkoulutuskirjaa. Sieltä löytyi sellainen pointti, että pitäisi käsittelyyn totuttaessa odottaa, kun koira rentoutuu ja sitten vasta palkita.

Ehkä mun käsittelyni on ollut vähän tiukkapipoista "nyt harjataan, reippaasti nyt" - tyyppistä äkseerausta? Kun mä palkitsen väärällä hetkellä, vahvistan sen korkeaa vireystilaa enkä rentoutumista.

Mitä sillä on väliä, jos joka varvasväliä ei saa kerralla trimmattua?

Enhän mä itsekään tykkää käydä kampaajalla, joten mä voisin ottaa huomattavasti lempeämmän asenteen Bononkin hoitamiseen. En mä ainakaan halua, että kukaan mua patistelee. Ehkä se toivoi jotain sellaista, kun minut valitsi! Että "jospa tuo kohtelisi lähimmäistään, niin kuin itsekin toivoo tulevansa kohdelluksi."

No, aamulenkin jälkeen kokeiltiin ei-niin-tosikkomaista-ja -tavoitteellista harjaamissessiota ja se ainakin tuntui mukavammalta.

Ehkä se meni niin hyvin siksi, että tavattiin aamulla Bella, ja pienet aamupainithan tiettävästi mukavasti raukaisee.

Tämä on niin joogaa, tämä koiran kasvattaminen! Se on koko ajan sen rajan tutkimista, että milloin tavoite lähtee viemään ja milloin tekeminen on rentoa, lempeätä ja luonnollista.

Hammaskeiju

.... on visiteerannut meidän kortteerissa. Alaetuhampaista on kaksi kappaletta jäänyt keijun kokoelmiin.

Samalla Bono on osoittanut merkkejä, että pienestä pojasta on tullut iso poika. Se on jättänyt kenkien ja jalkalistojen kaluamisyritykset sikseen ja tarttunut miehekkäästi tarjolla oleviin puruleluihin.

Nyt eletään niitä aikoja, että joka aamu se saa jonkun ihkun ydinluun tai vastaavan, ennen kuin lähden töihin, vähän niinku jälkiruuaksi. Jospa ne tihulaistyöt olis jo nähty.

Bilder

Siitä huolimatta, että käytiin Pernajassa tänään katsomassa, löytyisikö sieltä sopiva kuisti Bonon pötköteltäväksi, ollaan ehditty tietsikalle.


Kuisti oli väärään ilmansuuntaan, mutta koska paluumatka tapahtui julkisilla, kuskin takaa oli hyvä opetella reittiä vastaisuuden varalle.

Virallinen 16 vk kuvakin on lojunut kameran uumenissa näihin päiviin asti. Voilá!


Enkeleiden sukua? Sädekehä hohtaa ainakin samaan malliin.

Olen lukenut viikonloppuna Harry Potteria ja havahtunut huomaamaan, että lähipiirissä on iik! IHMISSUSIA!


Silmät kiiluvat yössä....


... ja päivässä.

Bonosta ja Stellasta on kehkeytynyt erottamaton kaksikko. Pienet lepuuhetketkin voi tuijotella silmiin.


Friends forever.

Taisin jo raportoida, että aluksi homma näytti tältä.


Yhdet temuaa ja prinsessa linnaansa lukittuna tuijottelee kaukaisuuteen liehuvakaulurista sulhoa odotellen.

Stella ja Bono antoivat kuitenkin Inkalle oppitunnin zenissä.


"Tartu hetkeen, äläkä haikaile sitä, mitä ei ole, tonttu!"

Sunnuntaina oli Harry Potterilla niin jännät paikat, että siinä koiratkin hyytyi.


Kiitos, lammaskoiran luille käy tyyny oikein hyvin.



Porvoon paimenien ergonomisiin tarpeisiin taas nojatuoli sopii jotenkin paremmin.

Luomuliikuntaa

Viikonloppu meni niin, etten käyttänyt Bonoa juurikaan hihnalenkillä. Ne leikkivät Stellan kanssa niin ahkerasti, että arvelin sen riittävän. Muutenkin on ollut vähän sellainen tunne, että liikuntankohan sitä liikaa. Kun vielä hoksasin ruveta ihmettelemään sen venyttelemättömyyttä, ja sitä että minusta sen reidet on jotenkin vähän kireänpuoleiset, niin olin ajatellutkin että se saisi nyt ottaa vähän iisimmin.

Se on kaivellut kuoppia ja hölkytellyt koko viikonlopun antaumuksella. Onneksi leikki on ollut kovin sävyisäiä kautta koko linjan. Laitan kuvia, kun ehdin kotona koneelle. Stella on kovin hienotunteinen ja lempeä otteissaan ja antaa Bono levätä, kun se väsyy. True friend.

Olen pitänyt tapanani hieroa Bonon reisiä aina silloin tällöin. Se on ollut niistä vähän ehkä jotenkin arka. Pienempänä sattui muutaman kerran, että jos se vaikka astui pineneen kuoppaan, niin se ontui jalkaa hetken aikaa.

Täytyy kiinnittää asiaan tarkemmin huomiota jatkossa. Tosin, voi olla että kuvittelen vain. Se vetäisi nimittäin vielä eilen mahallaan maatessaan jalat taakse sammakkoasentoon, vaikka nykyään jo mielummin näyttää köllähtävän useammin toisen reiden päälle. Eli ei tuo nyt huikeasta kireydestä kieli. Lääkärikin tosesi, että mitään outoa hän ei niissä tunne.

Nyt kun olen tarkkaillut ja muistellut Bonon liikehdintää niin kyllähän se venyttää sellaisen kissamaisen selänköyristysvenytyksen aina makuulta noustuaan. Samaten se venyttelee kyljellään maatessaan samalla tavalla, kuin Katja kuvasi kommentissaan Romeon tekevän. Varsinkin kun sitä silittelee pitkin vedoin, se venyttää koko kropan pitkäksi varpaista varpaisiin.

Kaimiohan taisi kirjoittaa, että monesti käsitykset ja odotukset koirasta on kauhean vakiintuneet sen mukaan, millainen ensimmäinen koira on ollut. On vaikea nähdä, että nykyinen onkin omanlaisensa tyyppi, joka tekee asiat toisin ja on erilainen kuin se ensimmäinen. Itsekin huomaan usein vertaavani Bonoa Luluun ja jopa kissoihin!

Täytyy kyllä sanoa, että Bono on kuitenkin ylittänyt mun odotukset reippaasti. Toivoin hyvää pentua, mutta en tiennyt että hyvä koiranpentu voi olla NÄIN hyvä <3

Erityisesti sen reipas ja iloinen tervepäisyys aiheuttaa salaisia ylpeyden väristyksiä päivittäin. Vaikka se eilen kaatoikin kahvit Eeron syliin....

Pikarapsa

Näköjään lauma rauhoittuu jalkoihin pötköttelemään, kun käy tietsikalle. Muuten tämä on sitä, että Inka yrittää astua Bonoa, mutta se ei huomaa koko homaa vaan painii Stellan kanssa.

Bono oli torstaina lääkärissä 12,3 kiloa, eli kilo viikossa tulee painoa. Ihan soppelilta vaikuttaa lihaskunto ja kasvaminen.

Sellainen asia iskeytyi tässä tajuntaani, eikä jätä rauhaan, ettei Bono lainkaan venyttele! Venytteleekö pennut normaalisti? Jos siskojen ja veljien omistajat lukee tätä, niin miten teidän pennut tekee? Leikkiin kutsussa se venyttää olkia, mutta takareidet ja lonkat on kyllä ihan heitteillä.

Voiko nelijalkainen pysyä kunnossa ilman että venyttelee????

Parempia aikoja

...tässä odotellaan.

Ei lujittunut johtajuus eilisestä, päinvastoin. Nyt se ei meinaa millään antaa tehdä tavallisia hoitotoimenpiteitä. Ne on muutenkin olleet sille kummallisen vastenmielisiä. Mulla on ollut aiemmat kokemukset paljon tässä suhteessa säyseämmistä elikoista. Piti ihan korvien rasvaustakin varten sulkeutua kylpyhuoneeseen aamulla, muuten se vain hankkiutui karkuun. Meni jojotteluksi, sillä toisaalta herkuilla oli myös vetovoimansa.

Eilen oli pinna kireällä iltalenkilläkin, sillä se on oppinut kiskomaan ihan älyttömästi hihnasta. tämä on nyt ilmaantunut viikon sisällä. Totesin, että olin itse niin huonolla tuulella, ettei kannata nyt kouluttaa ja paineltiin aikaisin pehkuun. Tänään lähdettiin aamulla jo kuudelta liikenteeseen niin että saatettiin tehdä sellainen kolmen vartin lenkki ilman koko peijakkaan remmiä. Ilman hihnaa se hakee itse hanakasti kontaktia ja seuraamisharjoitukset menee hyvin.

No, loppuviikoksi onkin muuta puuhaa. Mulla on työmatka huomenna, joten Bono menee hoitoon. Sitten mennään viikolopuksi Porvooseen kaitsemaan Stellaa ja Inkaa, ja hyvä on jos ei molemmilla tytöillä ole juoksut. Inkalla ainakin on.

Sen verran vaiherikasta saattaa olla tuloillansa, että raportoimme jahka ennätämme. Tänään on vielä toiset rokotuksetkin illalla.

paskiaisen comeback

Riemun ja yökötyksen aiheet ilmeisesti KUULUU tulla pareina. Muuten tätä ei voi ymmärtää.

Aamulenkillä elvistelin eräälle kanssa-koiranpissattajalle, kuinka Bono on ollut jo pari päivää ihan sisäsiisti. Ilmeisesti työssäkäynti on tuonut päivään sopivan struktuurin. Seuraavassa hetkessä se mässytti kidan täydeltä haisevaa humalaisen kaksijalkaisen parvo-tubi-ripulia ja sitä oli koko kitalaki täyteen muurattuna.

Täytyy sanoa, että väkivallattomuus ei sit ollut tämän aamun onnistunein täytäntöön pantu filosofia. Onneksi mulla oli pari vähän käytettyä nenäliinaa taskussa, että sain kaavittua isoimmat. Vedin koiraa kotiin kuin vastahakoista muulia 3-400 metriä.

Vältyin kuitenkin hihnasta nykimiseltä (koska paine oli tasaista) ja huutamiselta (koska jos olisin avannut suuni, olisin oksentanut). Vieläkin on oksea ennakoiva pala kurkussa.

Aamu jatkui siitä sitten suihkuttelun ja suun pesun merkeissä ja tulipa tehtyä siinä pieni keksintö. Vanha pesukinnashan on erinomainen väline koiran hampaiden, ikenien ja huulipoimujen, kuten koko naaman jynssäämiseen.

Olin niin boulversée, etten aamiaista tarjoillessa muistanut edes sitä, että Bonon pitää istua ja odottaa lupaa. Se muisti sen kuitenkin itse, joten ehkä tämä välikohtaus lujitti jotenkin mun johtajuutta! Toiminnan teema ei nimittäin ollut "sopisikohan sinulle, että..." Hommassa ei kulunut myöskään yhtään herkkukimpaletta. Otteet oli vähän suoraviivaisemmat.

Annoin sille vielä jälkiruuaksi rustoluun ja saatoinpa tupsauttaa itselleni ylimääräisen suihkauksen eau de parfyymiä haisevien mielikuvien karkoittamiseksi. Luojan kiitos, että eletään 2000-luvulla. Uskon vahvasti, että koskaan ihmiskunnan historiassa ei ole aiemmin ollut näin hyviä hajusteita.

Tässä vastapainoksi aika mukava, erilainen mielleyhtymä: jokaisessa meissä asuu pieni muumi.

Sukkahousumysteeri

Joko meillä kummittelee Wiljami-vainaan haamu tai sitten Bono on oppinut avaamaan kaapin ovia. Eräs tietty 60 denierin sukkahousumytty löytyy päivä toisensa jälkeen mitä eriskummallisimmista paikoista, vaikka nostan sen joka ikinen päivä omalle hyllylleen kaappiin. Mytty on löytynyt mm. ulko-ovelta, helmalakanan alta, ruoka- ja vesikupin välistä sekä suihkusta. Vaatekaappien ovet ovat kiinni.

Johan tässä joutuu epäilemään, että paskiainen ilmaantuu taas joukkoomme. Muitakin uuteen ilmestymiseen viittaavia merkkejä on ollut.


Kuka lie lorauttanut futonille?


Kuka lie puree hihnaa aamupissallakin? Vielä pyhäaamuna?

No, vastapainoksi poju on myös ihka oikea sydänkäpy, niin että tasapainoa pikku sattumukset ei sentään horjuta. Sitäpaitsi koirakoulu on varattu ja buukattiinpa samaan syssyyn puoli vuotta kerralla. Elokuussa alkaa koulunkäynti.


Hirveän kitani mä paljastan!


Ciao Bella!

Ihmeellistä

Olen aina ihaillut suuresti koiria sekä eritoten ihmisiä, joiden koirat osaavat odottaa lupaa ruokakupilla. Minusta se on ollut ihan älyttömän hienoa, että koira alkaa syömään vasta "ole hyvä" -kehoituksesta.

Nyt mulla on itsellä sellainen koira! En meinaa millään uskoa. Joka kerta kun se tapahtuu, tulee sellainen olo, että "äiti, äiti, mä osaan!!!!!

Kriitillistä tässä oli, että ymmärsin laittaa kupin maahan ihan hitaasti ja nousta hitaasti sekä pyytää katsekontaktin vielä, kun kuppi on jo maassa.

Ihan ihmeellistä.

Toinen asia, jonka se nyt ihan satavarmasti osaa, on istuminen hississä. Meillä on vanhanaikainen veräjähissi ja emännän pelkona tietenkin, että häntä tai korva jää liikkuvassa hississä kiinni jonnekin ovisysteemin lukuisiin inhoihin kohtiin. Aloin heti opettaa Bonolle, että koiran paikka on isumapaikka hissikorin perällä. Omassa hississä tästä on nyt tullut automaatti. Se hanakasti istuu ja tuijottaa - ja saa aina jonkun suuhunpantavan, vuolaat kehut ja hyvät rapsutukset.

Sinnikkyys palkitaan, ennemmin tai myöhemmin.

Siskot ja veljet

Onko mitään suloisempaa?, kysyi kerran eräs collieta taluttava nainen Bonon nähtyään. Vastaus voisi olla: kuusi pehkon pentua.


Olipa eilen riemukas päivä. Tapasimme kasvattajan luona yhtä sisarusta lukuunottamatta kaikki siskot ja veljet. Oli mukava nähdä, miten samalla tavalla villahousujengi oli kehittynyt. Niin samasta puusta porukka on veistetty, että omansa tunnistaminen ei ihan aina ollut helppoa.

Ensi töikseen jokainen tervehti mammaa.

- Eikös tämä nyt ollut se tyyppi sieltä silloin?
- Juu juu, sama on.

Sitten vaihdettiin kuulumisia.

- No, mites pörisee?
- On se, ilmoja on pidelly.
- Joo, koskahan se kesä oikein alkaa?

Ja tarkistettiin sisarusten uudet ihmiset.

- Hmmm, nämä on hyviä rapsuttajia. Kelpuutetaan.


- Hyvä on tämäkin kainalo. Ei huomautettavaa.

Välillä kokeiltiin, miten luonnistuu kekomuodostelma.

- No, hyvinhän se vielä sujuu. Nyt tuli tosin kiire...

Vahva arvaus on, että Bono tässä kuiskuttaa siskolleen. Ihan satavarma tunnistus ei ole.

- Hör du, mä sulle ihan luottamuksella paljastan että...

Yhden huoltopiste, kaikkien huoltopiste.

- Mi casa é su casa. Olkaa kuin kotonanne!

Livenä touhu näytti vähän samalta kuin Bellan kanssa, mutta kuhinan määrä oli moninkertainen.


Matkan jälkeen Bono oli ihan puhki ja nukahti heti kotiin päästyään ruokakupien viereen ennen kuin ehdin saada päiväruuan tarjolle. Onneksi hoksattiin ottaa vähän välipalaa ennen kyläreissua.

Ilmanko se ennen kotiinlähtöä vähän isotteli veljilleen, vaikka sellainen ei ole lainkaa kuulunut sen tapoihin.

Toivottavasti tavataan vielä uudestaan!

Bella e Buono

Bonosta saa ilmat pihalle kongilla, kouluttamalla ja Bellalla. Parasta ja ihaninta taitaa olla tällä hetkellä Bella. Vihdoinkin mulla sattui kamera mukaan, kun tavattiin.

Bella on naapurissa asuva pyreneitten koira, parisen viikkoa nuorempi ja niin Bonon heiniä kuin olla ja voi. Ystävykset painivat konkreettisesti samassa sarjassa ja Bonon leikki on Bellan kanssa todellista pentujen hömelöpainia. Toisin kuin isompien koirien seurassa, jotka osaa komentaa. Bella ei komentele. Se puree korvasta, mutta niin ettei siitä tarvi välittää!

VAROITUS
Seuraavassa nähtävä materiaali saattaa aiheuttaa vakavaa lammaskoirakuumetta!!!




Tässä lisää:



ja tässä:




Vielä muutama lähikuva Bellasta ja pentujen kanssakäymisen syvimmästä luonteesta.


"Purenksmä sua vai puretko sä nyt vuorostas mua?"



"Vai köllötelläänkö vaan... sillai, nujuten kumminkin?"

Arkinen todellisuus

Ei Bono taida olla sen uhmakkaampi kuin ennenkään. Virtaa oli kertynyt taas siksi, että kuvittelin sen tarvitsevan lautautumisaikaa, kun oli pari vaativampaa päivää takana. Pyh ja pah!

Eilen se kiipesi sänkyyn, joka on ollut Bonolta pääsy kielletty -aluetta. Olin juuri virittäytynyt leppuuuttelemaan töistä tultuani, koiran lenkitettyäni sekä kannettuani korteni ruokataloutemme kekoon. Tupla -patukka oli avattu, tuore kahvi höyrysi Elvis-mukissa ja Annalan puutarhakirja oli hemaisevasti auki kateviljelyn kohdalta. Olin niin suopealla tuulella, että ajattelin että en ole koiraa muka huomaavinani, nautiskelkoon, jos katsoo sen ansaitsevansa.


Rokokoopilviä eilisiltaiselta lenkiltä.

Ja heti pissaamaan peitolle! Tupisin aikani ja värkkäsin tekstiilien kanssa. Lopputulema oli kuitenkin, että kesken kahvin lähdettiin ulos. Otettiinn matsi maahan menoa ja toinen matsi seisomista. Takaisin tullessa harrastettiin vielä seuraamista superbonusherkuilla, eli keitetyllä kanalla. Bonolla ei ole vielä tehosterokotuksia, joten ollaan vältelty koirapuistoja, yhtä pikapiipahdusta ja kahta Rajasaaren tutustumiskäyntiä lukuunottamatta. Nyt me mentiin puistoon, se oli tyhjillään aluksi.

Koirapuistossa meinasi ensin olla oikein unelias tunnelma, Bonon lisäksi kaksi läsnäolevaa koirapoikaa vain luumuili kuka mitäkin. Onneksi sinne tuli varsin tarmokas tyttö, niitä hollantilaisnimisiä rotuja, jota ei voi muistaa. Se sai vähän eloa aikaan ja sinne jäi uhittelu. Poika oli loppuillan varsin säyseä. Tänään se halusi vain loikoilla puun varjossa ja katsella auringonottajia, kun tulin töistä ja lähdettiin ulos.


Virallinen 15 vk -profiili.

Muuten on töissä käyminen alkanut ihan ok. Ei se näytä siitä olevan kovin ihmeissään. Tänään se oli kyllä ennätysiloinen, kun tulin kotiin.

On se taas niin kiva tulla pitkästä aikaa töistä kotiin, kun ei tiedä, mitä yllätyksiä on luvassa. Että onko kekseliäisyys ollut tänään mitenkäkin suurta. Kyllä ne kissatkin välillä kaikenlaista nimittäin saivat päähänsä. Toistaiseksi ei sillä saralla ole vielä mitään mainittavaa.


Auringonlaskun pilvimöykkyjä niinikään eilisillalta.