Silmävammoja ilmassa

Viiru kävi tänään kontrollissa ja verenpurkauma on jo melkein sulanut ja silmässä on näkökyky säilynyt, vähän kiinnikkeitä on iiriksen ja linssin välissä ja sitä nyt hoidetaan sekä tulehdusta loppuun. Viiru on jo oma itsensä, ärähteleekin jo niin, ettei tarvi epäillä, että koira olis eläinlääkärissä päässyt vaihtumaan kiltimpään versioon.

Hienosti se kyllä antoi hoitaa. Ei tarvittu kuonokoppaa kertaakaan. Seuraava kontrolli on viikon päästä. Saa nähdä, miten silloin on.

Ilmeiseti joku trauma tässä taustalla on, vaikka silmässä ei mitään reikää näy. Diabeteksestä tai PRA:sta tälläinen ei kuulema voi johtua. Se sijaan, esim. joku punkin jättämä virus esimerkiksi voi aiheuttaa tällaista, ja silloin se voi myös uusia.

Nyt on joku silmäongelmien sesonki, sillä Oonallakin on ollut rähmimistä ja Romeo juoksi kuusen oksaan ja sai vekkejä silmään. Onneksi ne oli ihan sarveiskalvon pinnassa, mutta antibioottisalvakuurilla sielläkin ollaan.

Bonsuli on vouhkannut mimmien perään pari viikkoa ja alkaa olla aika tattispala. On tainneet pahimmat hajut laantua, sillä tänään siitäkin näkee, että taidamme piakkoin saada takaisin karkuteillä olleen mukavan Bonon.

Huomenna me mennään Oona-siskon luokse päivällä ja koitetaan hoitaa kamala uusi vuosi niin, että pääasiassa ilta menisi sikiunessa.

Nyt kun viikolla on kaikki iltalenkit menneet pienen paukuttelun siivittämänä, se on toiminut itseasiassa vähän siedätyksenä. Samalla ollaan otettu vierellä kävelyä aika tosikkomaisesti ja esim. eilen se käveli ihan superhienosti pitkiä pätkiä. Ihan kuin se olisi saanut siitä tukea, että se on ikään kuin käskyn alla. Bonohan onneksi on sellainen, että se työskentelee paineen alla hyvin. Ja se kuitenkin yksittäisten paukahdusten jälkeen rauhoittuu aika nopsaan niin, että huolii makupalan, eli ihan ylettömän epäterveellisestä stressistä ei onneksi ole kysymys. Jos tyttökoira tulee vastaa, niin se unohtaa koko paukut tykkänään.

Tietysti sellaiset lähellä paukahtavat pommit on sit eri asia, mutta niihin ei olla vielä törmätty ja sisällä se rauhoittuu nopeasti, jos sellainen ikkunan alla jysähtää. Onneksi Viiru ei välitä noista mitään, niin se on hyvää seuraa ja esimerkillinen kaveri - tässä suhteessa. Koska Viiru on teutori ja mustalammas, ei voi kehua ihan varauksettomasti ;)

Carmen on pyöräyttänyt eilissä aamuna pennut ja siellä on kuulema kaksi oikein komeeta trikkipoikaa! Olen tässä vähän tuumaillut, että saapa nähdä olisko toinen niistä meidän Nikita?

Vähän on meinannut pinnaa kiristää Viirun ja Bonon yhtäaikaa sattuneet viirahdukset, mutta ei niin paljon, että uskaltaisin kumminkaan pentuajatuksesta luopua. Synkkyyden hetkellä arvelin kyllä, ettei teutorin ja paskiaisen lisäksi meidän huushollin useampaa hämmentäjää mahdu. Nyt alkaa näyttää kyllä taas paljon tilavammalta.

Koirasta, jahka se joskus saadaan, tulee siis Niki. Kokeiltiin monia nimiä ja monet oli jollain tapaa liian samanlaisia kuin Bono ja testattaessa se luuli, että sitä kutsutaan. Niki on niin erilainen, ettei Bono erehdy siihen.

Sitäpaitsi Nikita Hrutsov oli värikäs tyyppi ja lanseerasi käsitteen rauhanomainen rinnakkaiselo. Jospa nimi olisi tässä suhteessa enne. Ja nyt ei sit muistella Kuuban ohjuskriisiä, tai Berliinin muurin rakentamista tai muuta vähemmän rauhanomaista. Sellaista spittarin pöytään lyömistä meidän huushollissa huumoriantaju kyllä kestää! Että väriä saa olla.

Hoidon piirissä

Viirun asiat on nyt parempaan päin. Sillä oli ilmeisesti tulehduksen aiheuttama verenpurkauma toisessa silmässä, mutta uä:ssä ei näkynyt ainakaan mitään vakavaan verkkokalvon irtaumaa. Tulehdusta on molemmissa silmissä.

Nyt on aggressiivista lääkehoitoa päällä (antibiootti, kortisoni ja 2 tippaa) ja keskiviikkona on kontrolli, että nähdään miten hoito alkaa tepsiä. Verenpurkaumakin oli onneksi silmän etuosassa, josta se voi parantua muutamissa päivässä. Toiveet on siis korkealla, että näkö palautuu.

Tosin koirasta ei juuri enää huomaa, että se siitä kärsisi, kun kipu on hallinnassa ja silmänpaineet saatu normalisoitumaan. Se on vähän säyseämpi ja voi olla, että se viimeaikojen aggrssiivisuus onkin johtunut ainakin osittain tästä.

Kyllä oli ahdistava päivä. Vaikka mä helposti Viirua soimaan ja moitin, kyllä sitä omiin hirviöihinsä selvästi kiintyy. Ja onhan se oikesti kiva koira suurimman osan ajasta. Viiru saa säpinää aikaan :)

Lääkäristä tullessa se asettui heti ruokapaikalle maate ja tuumaili, etteikö tässä majatalossa ole mitään tarjoilua! Saatiin antaa ruokaa sille vasta kuudelta illalla, joten siihen asti se joutui odottamaan. Heti kun oli maha täysi, se alkoi leikkiä. Sitä jatkui koko illan.

Bonon kanssa sen sijaan on toisenlaiset kuviot. Se on kamalan levoton, kun narttujen lisäksi nyt myös paukkuu ilotulitteet. Onni onnettomuudessa, että Jessicallakin on juoksu alkamassa (Bonon kaukaasialainen 60-kiloinen ystävätär). Jos Bono oikein kovasti säikähtää paukuttelua, sanon sille että mennääs katsomaan onko Jessica tuolla, niin se lähtee reippaasti liikkeelle :D

Mä olen kyllä sen verran käärmeissäni kaikesta yleisestä välinpitämättömyydestä (lue: paukuttelusta) ja siitä, että mitään sääntöjä ei ilmeisesti tarvi noudattaa, että olen päättänyt osallistua tähän yhteiskunnalliseen liikkeeseen. En viitsi ajella törkeätä ylinopeutta, enkä parkkeerata invapaikoille tai jalkakäytäville, enkä totisesti aio paukauttaa yhtään rakettia kenenkään ikkunan alla, mutta olen ajatellut lopettaa koiranpaskojen keräilyn. Muutoksenhan kuulema saa aikaan vain sisältä käsin. Pitää osallistua!

Koiraparka

Viiruriepu on nyt kipeä. Eilisen aamutohinan jälkeen se oli vaisu ja pysytteli mun makuuhuoneessa. Se söi hyvin ja kävi lenkeillä, mutta me huomattiin illalla puoli kymmenen maissa, että se on ihan vetelä ja toinen silmä rähmii. Ei kuitenkaan lähdetty töytyyttämään yön selkään, kun se ei ollut kuumeinen eikä se vaikuttanut sellaiselta, että sillä olisi kovia kipuja. Se mm. nautti rapsuttelusta ja heittäytyi selälleen, että saa rapsia mahapuoleltakin. Sille on nyt lääkäri puolilta päivin.

Voi että, mikä epäonnen koiraparka. Saatiin onneksi heti apexin silmäspesialistille aika.

Pohjanoteeraus nro 2

Kehuskelin eilen, että Viiru on käyttäytynyt sävyisästi, mutta eipä tarvi enää kehuskella. Pelattiin aamulenkin jälkeen sellaista, että ensin Bono etsiskeli jälkikapuloita ja samalla aikaa Viiru etsiskeli nameja. Tämä meni ok.

Seuraavassa vaiheessa piti tehdä niin, että vuoronperään etsitään ennalta piilotettuja nameja. Ekana vuorossa oli Viiru, Bono oli kytkettynä, ettei pääse häiriköimään. Viiru odotti maassa makaamalla, että piilotan 4-5 namia ja tarkoitus oli vasta luvan kanssa alkaa etsimään. Se osaa maata paikallaan jonkin aikaa, sitä on treenattu ruokakupilla.

No, homma meni niin, että se ei meinannut malttaa pysyä paikallaan ja puri mua käteen, kun estelin sitä syöksymästä namien kimppuun. Loppu meni sit niin, että Viiru oli arestissa ja Bono sai etsiä kaikki namut.

Tämä oli aikamoinen yllätys. Mä en ole ihan varma sen puremisesta, onko se tehokkaaksi todettu ja siis opittu tapa, vai onko sillä luonnevika. Sitä mä nyt haluan selvittää ennenkuin sen lopullisesta kohtalosta päätetään. Perhoskoirien keskustelupalstalla käy ilmi, että ongelma on aika yleinen, joten se voi olla luonnevikakin.

Toisaalta, se ei ole salakavala tai arvaamaton sillä tavalla, että se hyökkäilisi esim. nilkkoihin. Se vaan haluaa heti sen, mitä se haluaa ja puree jos ei saa. Minusta tuollainen ei kyllä kuulu koiraan ja on musta tosi outoa, että se puree ruokkivaa kättä. En voisi ikinä kuvitella, että Bono tekisi niin. Viiru ei nimittäin näyki, se puree kovaa ja satuttamistarkoituksella.

Viirun kuseskelu on tauolla, se on pystynyt osallistumaan pidemmille lenkeille kun on ollut leudompaa.

Aamulla oli tullut niin paljon lunta, että saatiin Bonon kanssakin tehdä ihana, pitkä ja rauhallinen lenkki ilman että hajut olisi vauhkoonnuttaneet Bonsuli-riepua.

Asiasta ihan toiseen. Joskus musta tuntuu, että muut viettää aika paljon värikkäämpää elämää kuin mitä meidän seinien sisällä harrastetaan. Tai mitä tästäkin videosta nyt voi aavistella?

Pohjanoteeraus

Viiru on ollut joulun seudun varsin rauhallinen, mutta Bono ei vissiin ole saanut oikeanlaisa aktiviteettia, sillä se on heittäytynyt ihan mahdottomaksi. Metsässä on hankala liikkua, joten metsälenkkeilyä on ollut harvakseltaan ja oikein mitään koulutuksellista ei olla juuri tehty. Ja joku narttu on pistänyt Bonon pään ihan pyörälle.

Tänään meillä oli treffit koirapuistossa velipoika Rommin kanssa ja veljen kanssa meni hyvin, mutta Bono alisti yhden 13 kk ikäisen noutajapojan. Meidän oli pakko lähteä pois.

Käytiin Rommin kotona tutustumassa kissaan, mikä meni todella hienosti, mutta vastapainoksi Bono kusaisi joulukuuselle. Tätä en olisi kyllä mitenkään osannut ikinä ennakoida. Todellinen pohjanoteeraus ja riman alitus! Onneksi eläinihmiset on hyvin varustautuneita tällaisiia asioihin, puhdistusaineet löytyy. Lisäksi eläinihmiset on aika suurpiirteisiä tällaisissa asioissa ja välit toivoakseni säilyy! Ihan kuka tahansa ei moista sulattaisi...

Mulla oli lihapullia mukana, joten koko tunteroisen kotimatka otettiin koirakoulua ja sievää talutinkävelyä. Lihapulla ja hyvä nälkä on siinä asiassa kai lopulta kaikista tehokkain konsti. Pitäis vaan aina olla niitä peijakkaan lihapullia mukana.

Kotona ajattelin, että syötän sen ähkyksi, jotta se kuukahtaa, mutta isohkosta ruopka-annoksesta huolimatta se piti teljetä vielä eristyksiin ennen kuin rauhoittui maate. Voi, voi. Se on rasittavaa katsella, mutta surettaa koirankin puolesta, koska ei sillä ole kovin lokoisa olotila. Päinvastoin, rauhaton, levoton ja stressaantunut.

Oltiin päivällä neljä tun tia reissussa, se ei ole kunnolla nukkunut sen jälkeen lainkaan ja nyt se on jo taas - reilun kahden tunnin päästä edellisestä kotiutumisesta- inumassa ulos. No, huomioimattomuus sai sen rauhoittumaan.

Sitruunapannasta ei ole mitään hyötyä haukkumiseen. Nenä on niin pitkällä, ettei suihkaus sinne asti osu ja se haukkui päiväreissulla pannan tyhjäksi kauluriinsa ilman sen kummempia vaikutuksia. Että se siitä.

Katsellaan lisää Victoria Stilwelliä...

Rauhallista joulua

Eipä se nyt olekaan niin hankalaa emännöidä kahta koiraa kuin olin kuvitellut. Selkeyttä on tullut meidän olemiseen, kun sama ihminen päättää, mitä koirien kanssa tehdään ja molempien kanssa on sama logiikka ja samalaiset otteet. Kelit on olleet sen verran leudot, että p&k-lenkit ollaan voitu tehdä yhdessä. Urheilullisemmat tehdään erikseen ja Reetta on ulkoiluttamisessa apuna.

Muuten kaikki sujuu ihan tavallisesti. Tiukempi saa niiden kanssa olla, että rajat säilyy selkeinä. Yhtään vetämistä ei voi liukailla keleillä sallia ja räyskyttämisessä maman pinna on erittäin lyhyt, koska ne muuten lietsoo toisensa kohtuuttomuksiin.

Hankalinta on pakkasista asti ollut Bonon jolppimaisuus, johon se on taas taantunut. Nyt on taas juoksuja nartuilla ja kun vielä tuli tähän väliin hoitoreissu, se taas räyskyttää vasemmalle ja oikealle ihmisiä ja koiria eikä meinaa rauhoittua millään. Viirua se pyrkii nuolemaan niin, että ne pitää välillä erottaa sisällä ja sitruunapantaa se pitää tästä aamusta alkaen, kun vanhat konstit ei tepsi enää haukkumiseen.

Ei kai tässä muuta kuin opetella edelleen sitä rauhoittumista. Onneksi Viiru on ihan säyseenä ja nykyisellään helpompi tapaus :) Bono sen sijaan makaa eristyksissä sitruunapanta kaulassa ja tarkkailee toimintaa kompostiverkon takaa. Muuten se ei rauhotu ollenkaan, kiertää vain kehää ja huohottaa.

Tämä on varmaan vaikein asia: opettaa koira rauhoittumaan ja hennoa vaatia siltä sitä. Turhan vähän on sitä tullut harjoiteltua näihin asti. Minusta se on kuitenkin viime aikoina alkanut tuntua ihan a & o asialta koiran hyvinvoinnin kannalta: että se osaa rauhoittua oloissa kuin oloissa.

Sinänsä vitsikästä on, että kun olen makuuttanut sitä ulkona, niin nyt kun se riehuu, se jo itse heittäytyy maahan, kun haluaa jatkaa matkaa ja tietää että tästä ei muuten päästä eteen päin!

Joulun alla Bono oli veriripulilla hoidossa ja vieläkin on huono omatunto, etten vienyt sille häkkiä tai omaa petiä mukaan. Se varmaan olisi vähän rauhoittanut sitä, kun se kumminkin on oppinut omaan petiin rauhoittumaan yöksi. Ripulihan nyt voi johtua monesta asiasta, mutta stressi aina alentaa sairastumiskynnystä. Bad mama.

Hyvää Joulua!

Olen askarrellut joulukortin ja mukamas lähettänytkin sen, mutta katsoessani lähetettyjä sähköposteja liitetiesostoa ei näy! Joko emäntä on ihan hapero päästä tai sit atrmosfäärin ilmiöillä on jotain tekemistä asia kanssa.

Tässä nyt kertauksen vuoksi ja niille mahdollisille blogin lukijoille, joiden osoitetta mulla ei ole.



Eli:

Ihanaa Joulua

Jokaiselle

Kaksi- ja Nelijalkaiselle!

toivottavat

Eija, Bono ja Viiru

Suunnitelma Ö

Meillä on meneillään koiranomistussuhteiden uudelleenjärjestelyjä. Viiru on aina ollut vähän ongelmakoira ja se puree Reettaa ja kuseksii -varsinkin viime aikoina - pitkin ja poikin. Hiljan se puri niin, että tuli lääkärireissu ja antibioottikuurit ja koko hoito. Neljän vuoden taistelun jälkeen tämä alkoi näyttää viimeiseltä pisaralta. Pallit se menetti jo 11 kk:n ikäisenä aggressiivisuuden takia. Kaksi kertaa sille on tehty Apexissa täydellinen terveystarkastus ja tuomio on ollut, että vika on yläpäässä.

Viiru olis ehkä saanut viimeisen hoidon jo aikaisemminkin, mutta minä olen ollut kovasti sitä vastaan, vaikka se on koirana mun prioriteettilistoilla ihan loppäässä. Tämän saa siis tulkita niin, etten todellakaan suosittele moista pentelettä kenellekkään enkä ikinä itse sellaista itselleni hankkisi. Ylipäänsä kääpiökoiran sijasta valinta osuisi kyllä kissaan. Sheltti on ainoa pieni koirarotu, jonka voisin ajatella itselleni.

No, mä nyt olen kuitenkin sitä mieltä, että kantaisin lopun ikää huonoa omatuntoa Viirun kohtalosta, jos en yrittäisi sen emäntänä. Jos pureminen ei lopu, keväällä tulee noutaja. Mä annan sille puoli vuotta.

Tämä vain pilaa kaikki mun omat suunnitelmat. Ihanan suloisen colliepennun sijasta saan teutorin, enkä oikein voi ajatella että ottaisin samalla kertaa ongelmakoiraa ja pientä pentua. Tai katsotaan nyt, miten meillä alkaa luistaa. Kahdet lenkkeilytykset on joka tapauksessa nyt ohjelmassa ja tietty pentu menee pienenä Viirun kanssa ja isona Bonon kanssa. Muuten työtaakka ei hirvitä. Turkki on nopsaan hoidettu, hampaat hoituu samalla kuin Bononkin jne.

Viiru ei kuitenkaan koskaan ole esim. Bonoa tai ketään muutakaan koiraa ole yrittänytkään purra, että en mä usko että se pennulle mitään tekisi.

Toivotaan, että tämä alkaa lutviutua ennakoitua paremmin ja joku roti Viirulle löytyisi. En mä tähän ryhtyisi, ellen uskoisi, että löytyy. Sillä on enemmän dominanssia kuin Bonolla, mutta huomattavan paljon vähemmän hevosvoimia, eli olen aika toiveikas! Ja onhan meillä jo melko hyvä suhde olemassa entuudestaan. Jospa se rauhoittuisi, kun saa saman johtajan, joka Bonollakin on. Bono on kuitenkin sen suuri idoli.

Raatoja

Meillä on käsissä kaksi raatoa. Bono ja Viiru olivat kaksi yötä hoidossa, kun monen yhteensattuman summana tuli yllättäen lähtö Tallinnaan. Reissu oli onnistunut ja pampulat on olleet viettämässä toimintalomaa.

Kolmen koplaa yhdistää vahva taipumus vahtimiseen, joten ystävyys yli roturajojen on ihan okei näissä piireissä.

Kuva: Katja & Jouni
- Näetkö sä saman, mitä minä näen?
- Joo, ei ole todellista!
- Mitä, missä? Ai toi....


Oli kyllä aika kiva nukkua tänään yhdeksään! En muista, milloin olisin vedellyt niin pitkiä sikeitä. Ja koirat oli tietysti ihan tohkeissaan. Varsinkin viiru, jolle kyläreissu Rompun luona taisi olla valtava seikkailu.

Hoidossa

Bono ja Viiru ovat 2 yötä Romeon luona, kun kotiväen kaksijalkaiset lähtevät yllättäen Tallinassa pyörähtämään. Voi, se tekee niille hyvää. Sekä2- että 4-jalkaisille!

Toivottavasti Viiru osaa käyttäytyä edes joten kuten. Se on kyllä vähän vieraskoreuteen taipuvainen. Mikään muu ei tässä asiassa mitenkään huoleta :)

Voimia Katjalle ja Jounille!

Kansannousu

Bonsuli on uskaltanut uhmata Viirua! Tapahtui nimittäin niin, että olin antanut molemmille sellaisen maailman tylsimmän vuotapatukan, joista kumpikaan ei ole ikinä edes juuri välittänyt. Sillä niitä onkin jäänyt lojumaan nurkkiin.

No nytpä Bono innostuikin pureksimaan omaansa, mutta se kai käväisi jotain tsekkaamassa välillä ja Viiru - ahne despootti kun on - meinasi ottaa Bono tötsän itselleen. Bonopa ei suostunutkaan moiseen, vaan ärähti Viirulle ja valtasi oman patukkansa takaisin. Ihan aiheesta, meno on ollut sen verran omavaltaista.

Viiru istuskeli pitkään keskellä lattiaa ja pää pyöri joka suuntaan. Se ehkä näki todellisuuden jotenkin selvemmin?

Grown up

Kyllä toi pampula on jotenkin muuttunut. Se on ollut näihin asti sellainen, että se vain reagoi siihen, mitä tapahtuu. Nyt siitä on tullut jotenkin oma-aloitteisempi. Tänään se raastoi mut hereille kesken unien!!! Eikä sillä edes ollu kakkahätä. Tämä on ihan outoa, sillä se on aina ennen odottanut, että alan availla silmiä ja kääntyillä, ja sitten se vasta aloittaa herätystyön.

Tässä nyt on kyllä taas narttuhajuja ollut, mutta se ei enää reagoi niihin niin voimakkaasti kuin aiemmin, joten tämä oli ehkä sitten sitä. A pro pos, mun vaatteissa olleista Oonan hajukaiuista se ei maanantaina välittänyt mitään... kai se sitten erottaa sukulaisen, mitä tästä muuta voi päätellä? Kyllä se mun vaatteet tarkasti nuuski, mutta ei reagoinut hajuihin mitenkään kuolailevasti.

Mutta oli se eilen koirametsässäkin selvästi erilainen kuin tässä taannoin, vielä kesällä. Kun tuli vieraita koiria, se kyllä kävi ne moikkaamassa, mutta ei mennyt korvattomaksi. Se tuli kutsusta luokse ja ilmoittautui tuon tuosta ihan oma-aloitteisesti. Eikä se ole oikeastaan juurikaan haarastanut katoamistemppuja - ja nykyisin ei enää ollenkaan. Very good.

On näiden kanssa niin mielenkiintoista.

Pakkasta

Tänne ei kuulu mitään ihmeitä. Pakkanen ei näytä haittaavan tahtia mitenkään ja koska mamalla on työrintamalla rauhallista, ollaan sovittu päivätärskyt koirapuistoon vesikoira Tepon kanssa. Pääsevät kirmaamaan vapaina niin pysyvät paremmin lämpiminäkin.

Kyllä mun täytyy nyt uskoa, että Bono on aikuistumassa. Kaikki lauhtuminen ei ole johtunut pallitakuista. Se ihan eri tavalla ottaa väliä muhun kuin ennen.

Se on hyvä se.

Sillä aikaa toisaalla

En ollut kyllä ollenkaan varautunut koiraa ottaessani siihen, että alvariinsa pitää herätä viideltä, mutta sitä tapahtuu tämän harrastuksen tiimoilla yllättävän usein. Tänäänkin on toimittu näin. Bonon sisko Oona astutettiin ja pääsin kaveriksi tälle tärkkeälle matkalle.

Täytyy sanoa, että nopea oli toimitus, kurtiseeraamiseen ei ihmeemmin ollut osapuolilla halua tai tarvetta. Nyt sitten odotellaan uusia sukulaisia.

Bono on muuten tässä vaivihkaa opetellut laulamaan. Se kommentoi muutenkin hanakasti kaikkea, mitä tapahtuu ja kärsimättömyyksissään usein laulaa luikauttaa. Setänsä Elvis harrastaa ihan samaa. Niin, että vähän pitää miettiä, mitä sille syntymättömälle trikkipojalle nimeksi aikanaan antaa....

Koiraharrastusviikonloppu

Emännällä on ollut ihana koiraviikonloppu, eikä Bonokaan ole jäänyt kovin paljosta paitsi.

Julia tuli meille kylään perjantaina ja molemmat koirat jumaloi tätä nuorta naista. Bono nukkuikin Julian kanssa suuren osan yöstä. Lauantaina me lähdettiin naisporukassa Voittaja-näyttelyyn hurraamaan Romeo-veljen suoritusta kehässä ja jätettiin Bono kotiin. Bono oli kyllä kovin ihmeissään, sillä se oli bongannut meidän keskusteluista sanat "Bono" ja "mukaan", mutta koska koirilla ei näytä olevan kielessä futuuria, se ei ollut hiffannut että puhuttiin vasta seuraavasta reissusta.

Romeo pärjäsi hienosti ja oli erittäin suuresti kunniaksi suvulle! Tulos oli nuorten luokassa ERI2 ja varasertin nenän edestä vei amerikan sukuinen serkkupoika Luca*. Romppu käyttäytyikin erittäin hienosti todella vaikeissa ja ahtaissa oloissa. Katja kertoi noudattaneensa Virve Sormusen ohjetta nauttia tapahtumasta maksavana asiakkaana koko rahan edestä ja kyllähän oli viisas taktiikka :) Perästä tullaan jahka vankistutaan.

Voi, että oli kivaa olla näyttelyssä pääsylipun maksaneena katsojana, kun sai jännittää ns. omien puolesta, mutta ei kuitenkaan ollut se ikioma koira ja oman vuoron kyttääminen päällimmäisenä mielessä. Pystyi keskittymään vähän paremmin kaikkeen siihen muuhun :))) ja toisten hienoihin koiriin. En olisi vielä pari vuotta sitten uskonut, että hurahdan näyttelyharrastukseenkin näin!

Fiilistä kovasti nostattaneen näyttelyreissun jälkeen me käväistiin Porvoossa viemässä Julia kotiin ja Bono sai leikkiä Stellan kanssa, joten aamuisille mukaan -lupauksille tuli vähän katetta.

Koiraviikonloppu sen kun jatkuu. Tänään tulee Romeo meille päin ja me mennään yhdessä metsälenkille. Ilma on ihana, pikkupakkasta ja lunta satelee hiljallen. Aamulenkillä jo kupsasteltiin yli tunti, kun ei oltais viitsitty tulla sisään.
----

*olin ajatellut meidän vielä syntymättömälle trikkipojalle nimeä Luca, mutta ehkä mä päädynkin johonkin muuhun, kun voidaan mennä sekaisin.

Terve taas

Terveys näyttää olevan taas vallitseva olotila. Täällä kuljetaan taas normaalisti neljällä tassulla leikkiä lyöden ja mama uskaltaa taas sopia koiratreffejä.

Tassupipi

Laihuus on näköjään ongelma, josta ei kauan tarvi kärsiä. Pari-kolme päivää kun koiraa ruokkii reippaammin, heti olemus vankistuu ja emännän sormien väliin jää kylkiluiden päältä paksumpi kerros ihokudosta. Täytynee alkaa pitämään Bonoa hiukan paremmssa lihassa, että kehittyisi pikkuhiljaa hiukan massaa. Vaikka ei sen puoleen, Romeo-veli, joka on aina ollut olemukseltaan vähän rotevampi, ei paina sen enempää kuin Bonokaan.

Meillä on ollut huolta ja murhetta. Eilisen, täysin normaalin metsälenkin jäljeen Bono heräsi päiväunilta ontuen vasenta etujalkaa. Hypistelin sen anturoista lapaan läpikotaisin, eikä mitään arsitavaa kohtaa löytynyt, mutta se varoi varaamasta sille painoa koko illan. Iltalenkki meni ontuen, vaikka ontuminen ei kyllä mitenkään vaikuttanut vauhtiin, pullisteluhaluihin eikä jalannostoon. Arvelin, että tuskat ei siis ole ihan sietämättömiä.

Hieroin sen jalkaa ja erityisesti lavan alueen hierominen näytti hetkeksi auttavan, mutta varsinaisesti yöuni vasta toi selvästi helpotusta. Aamulenkki meni ontumatta ja vaikka se vielä pitelee sitä silloin tällöin ilmassa, selvästi parempaan päin näyttää kehittyvän. Se kumminkin varaa sille nyt painoa.

Kumma juttu, kun en missään vaiheessa huomannut, että se olisi sitä satuttanut. Uskallan nyt kumminkin katsoa sitä vähän aikaa, kun se selvästi on tänä aamuna parempi. Otetaan vain iisisti. Ei autoilua eikä metsäjuoksuja tänään. Ei mitään, missä pitää hypätä.

Hauska leikki me leikittiin eilen metsässä ja Bono osoitti olevansa tosi kekseliäs velmu. Mä olen tehnyt sille jälkikapuloiden etsimisharjoituksia sisällä ja ulkona. Eilen ei ollut valmiita kapuloita mukana, joten katkoin Bonon löytämästä oksasta kolme kepukkaa. Jätin Bonon istumaan paikalle ja kiersin pienen lenkin, jolle kylvin katkomani kepukat. Palkkana oli saman oksan isompi keppi, josta taisteltiin aina, kun se toi mulle löytämänsä kepin.

Se löysi kaksi hienosti, mutta ei kolmatta, joten se teki niin, että se haki sen karahkanjämän, josta olin niitä keppejä katkonut! Periaatteessa se oli oikeassa, koska senhän oli määrä tunnistaa ja tuoda mun hajuinen keppi ja siinä jämässä oli tietenkin mun haju.

Se vain, että mä tiesin, että se huijasi tarkoituksella! Se ei viitsinyt nähdä vaivaa sen kolmannen eteen, kun tiesi missä jämä oli. Sehän oli istunut sen vieressä odotellessaan. Mä kyllä iloisesti palkkasin sen tästä oma-aloitteisuudesta ja kekseliäisyydestä. Oma-aloitteisuus on nuorella koiralla oikein positiivinen juttu!

Ai niin, muuten. Huoli aikuistumisesta oli ennenaikainen. Bonoa lannisti pallien juuressa olleet kaksi takkua. Ne kun leikkelin pois, kaikki hienotunteisuus oli taas pois pyyhkäisty!

20 kk

Bono täytti 20 kk iät ja ajat sitten, mutta kun mama ei ole saanut aktivoiduttua valokuvien käsittelyyn.

Kamerasta löytyi yksi aika kiva kuva, josta näkyy että ilme senkun kehittyy. Silmistä lähtee antiikin Egyptiin viittaavat viirut ohimoita kohti. Samoin Bono on alkanut kasvattaa tummia kulmia.

"Mä olen aika lempeä tapaus."

Kuraattori Virtanen

Myös Viiru vaikuttaa jotenkin säysemmältä, nyt kun me ollaan tunnistettu sen oikea luonto. Viiru jopa tunnistaa nimen Virtanen, jos sitä kutsuu sillä nimellä.

Lammasta vahdaten se viihtyi monta tuntia kylpyhuoneessa. Tarjoilin jättiluun jo alunperinkin sinne, koska tiedossa oli, että möykkyä ei ilman aggressioita muut edes vilkuile. Kun K. V. oli vihdoin pakko saada lähtemään ulos, operaatio edellytti luun takavarikointia ja psykiatrista erityisosaamista.

Kuraattorin aarre.

Seuraavassa pari todistetta, kuinka suvereenisti Kurattori Virtanen hallitsee halutessaan toisten henkilökohtaista omaisuutta, tässä tapauksessa Bonon mökkiä.

"Mä hallitsen ihan mielelläni hyvällä...."

"Mutta mä hallitsen kuitenkin kenties vielä mielummin pahalla."

What???

Meinaako meidän Bono aikuistua? Siis tällainen epäilys on nyt herännyt.

Pampula on muutamat päivät taas jaksanut käyttäytyä lähes moitteettomasti, nakit kiinnostaa, joten ohitukset sujuu hyvin ja kouluttaminen pelittää. Sitten: tästähän se varsinainen epäilys syntyi, kun se on alkanut omasta aloitteesta vetäytyä silloin tällöin omiin oloihinsa! Että meinaako se vähän itsenäistyä???

Tähän asti se on ollut niin tiiviisti mun perskärpäsenä, että juuri mitään en ole voinut tehdä ilman, että se kulkee perässä ja köllähtelee viereen tai punkee kainaloon. Jos olen tehnyt hajurakoa, se jostain pöytäliinan liepeen alta kumminkin kuikuilee, että mitähän se mamma siellä...

Nyt on kumminkin sattunut jo useamman kerran, että se meneekin esim. toiseen huoneeseen nukkumaan ja voi hakea rauhallisemman tai viileämmän paikan - mitä nyt kulloinkin kaipailee. Jopa yöunille se saattaa ainakin alkuillasta jäädä olkkariin. Never heard.

Olen jättänyt sitä viime aikoina usein yksin lyhyiksi toveiksi tai muutamaksi tunniksi. Oliskohan se tehnyt tehtävänsä? Se on oppinut, että olen olemassa, vaikka en olekaan koko ajan näköpiirissä?

Sanotaanko, ettei nyt myöhään, mutta ei todellakaan myöskään yhtään liian aikaisin. Sopii mulle ihan täydellisesti!

Laiheliini

Lisäsin Bonon ruoka-annosta vähän, kun ilmat meni nollan kieppeille, mutta en näköjään tarpeeksi. Piruparka on laihtunut! Viirulle lisäravinto on riittänyt, se on pysynyt samassa.

Me ollaan sen verran aktiivisempia vissiin oltu tässä viime viikkoina ja kun se tekee uutta, entistäkin maskuliinisempaa turkkia, kaloreita on tullut tarpeeseen nähden kai turhan niukasti. Nyt on sellaiset pari lihotuspäivää, että katsotaan, missä tulee ruokahalun raja vastaan, kalibroidaan vähän annostelijaa ja veistetään silavasta ihan kunnon siivut joka aterialle.

Ei ole kiva kun kylkiluut törröttää.

Pentukuume on äitynyt niin pahaksi, että olen luovuttanut enkä kamppaile enää sitä vastaan. Kaksi hienon hienoa pentuetta on alkuvuodesta tuloillansa. Bonon isoäiti Carmen saa pennut uudenvuoden tienoilla ja Bonon sisko Oona helmikuun lopulla, jos kaikki menee hyvin. Kyttään jommasta kummasta trikkipoikaa.

Jos ei tärppää, sit mietitään asia uudestaan, mutta voi voi! Tuntuu, ettei joulu vois tulla hitaammin.

Aamuaivojumppa

Meillä on tietenkin paikat aina tiptop ja putsplank - luonnollisesti - mutta silloin tällöin saattaa käydä niin (kovin harvoin tosin), että on saattanut jäädä esim. jälkikepukka paikkaan, jossa sen ei kuuluisi olla.

Parina aamuna on ollut ihan supermukavat aamulenkit, ollaan nautiskeltu molemmat tunnin lenkistä seesteisissä tunnelmissa ja hyvällä, ellei suorastaan loistavalla tuulella. Tänään aamulenkin jälkeen Bono muisti meidän kepukoiden etsimisleikin, jota ollaan tehty naksuttimella. Koira tuo jälkikepin, naks, nakki koiran suuhun vilahtaa.

Se toi kukkasen aluslautaselta bongaamanssa jälkikepukan (miten se sinne oli joutunutkaan) ja irrotti nätisti, kun sanoin kiitos. Innostuin laittamaan koiran maahan ja se odotti siinä, kun pilkoin nakkeja, etsin lisää kepukoita ja levittelin ne ympäri huushollia. Luvan saatuaan se lähti etsimään niitä yksi kerrallaan, toi täsmällisesti ja irrotti otteen vasta kun olin sanonut kiitos.

Tehtiin tätä 3 tai 4 kertaa 6 kepukkaa ja siinä tuli kärsivällisyysharjoittelua kahdella tapaa. Alun maasaodottelun jälkeen se joutuin myös pinnistelemään, koska kaikki kepukat ei olleetkaan ihan helpoissa paikoissa ja Bono oli vähän siinä rajalla, ettei se turhautunut viimeisten kohdalla. Etsi se kuitenkin ne lopulta aina kaikki. Loppupalkaksi se sai kamalan kalkkunan ja sen jälkeen pienen savustetun poron luun (kun ei sitä kalkkunan mekkalaa ihminen kestä ennen yhdeksää monen monta sekkaa) ja nyt koira vetelee sikeitä ihan poikki!

Jäljelle pitää ottaa kans kepukat mukaan, koska lopussa on vähän antikliimaksin meininki, kun jälki periaatteessa päättyy, eikä siellä ole mitään muuta kuin mamma kaivaa taskua. Sitäpaitsi koirahan ei ymmärrä, että jälki päättyy, kun mamman askeleet jatkuu jokatapauksessa.

Jäljestys on tällaiselle Bono tapaiselle lyhytpinnaiselle ja nopeasti kiihtyvälle koiralle hyvä tapa kasvattaa pinnaa. Se aika nopsaan nostaa pään ja tuumaa, että eikös tämä nyt ollut tässä. Voi tietty olla, että olen itse opettanutkin sen lyhytpinnaiseksi, kun olen tehnyt liian lyhyitä ja helppoja harjoituksia. No, tämä asia on nyt tiedostettu ja vaikeusastetta lisätty joka rintamalla.

Bonolla on nyt noin neljän nuppineulanpään (mitta-asteikkona lasinen ja värikäs nuppineulanpää, ei sellainen mitätön metallinen) verran korvatulppavahaa oman korvansa kärjessä ja korva taittuu lievästi alaspäin. Paino ei vaivaa sitä ollenkaan ja näyttää pysyvän tosi hyvin.

Kiitos vinkista Sari ja Macke! Kyllä toimii. Toivottavasti vain korva uskoo, mitä sille yritetään viestittää.

Raitisilma- ja korva-asiaa

Ollaan ulkoilu kovasti. Toissapäivänä käytiin Oona-siskon luona ja tehtiin metsälenkki sekä lyhyt jälki. Eilen tehtiin metsälenkki Viirun, alias Kuraattori Virtasen, kanssa ja niinikään tehtiin jälki. Viiru on vahtinut niin aggressiivisesti huviluitansa, että on valvojanvelvollisuudet kiitettävästi täytettyään ansainnut uuden liikanimen!

Kumma juttu on tapahtunut Bonon korvan kanssa. Pidin siinä painoa 3 viikkoa ennen näyttelyä, ja korva ponnahti melkein pystyyn, kun puhdistin sen. Nyt se on jos mahdollista, vieläkin pystympi kuin ennen. Hain apteekista uuden aseen, Mack's korvatulppamassaa. Katsotaan vörkkiikö.

Olen urputtanut sille, ettei collie tollee saa korvaa pitää, mutta ei se usko vaikka uhkasin, että paino pysyy ensi kesään asti, jos ei sana kuulu. No, ei. Painot tulee.

Lepo vaan

Nyt kun koitan tietoisesti opettaa Bonolle rauhoittumista ja rentoutumista huomaan, että sitä me ollaan todellakin tarvittu.

Tei eilen usemmankin makuutusharjoituksen. Ekalla kerralla niin, että käskin sen maahan ja palkkasin pienillä juuston murenilla 5, 10, 15, 20, 25, 30, 35, 40 ja 45 sekunnin välein. Bono makasi koko ajan skarrpina ja vapautui vasta lopuksi. Pallkausväli harveni siis koko ajan ja kestoa yhteensä tuli - no mitä tosta nyt tulee. Ruokakupilla 30 sekuntia ja iltalenkillä vielä pari sessiota.

Iltalenkin sessiot meni tosin niin, että kun se kiihtyi ja alkoi vetämään eikä totellut ohjeita tai innostui vinkumaan (tai sit muuten vaan) me seisoskeltiin kunnes Bono istuutui itse tai kävi maahan lepäämään.

Varsinkin, kun odottaa että se käy itse maahan lepäämään, se rauhoittuu ja rentoutuu selvästi. Silloin lenkki jatkuu rauhallisemmissa merkeissä, ja siitä tulee myös iloinen ja leikkisä ja se muistaa, että "ai niin - onhan maailmassa keppejä!" Lenkki sujuu paljon miellyttävämmissä merkeissä.

Joo, tähän me nyt satsataan.

Mulla on vapaapäivä ja me mennään Oonan luokse metsälenkille. Katsotaan, jos tekisin vaikka jäljenkin, jonka se voisi ajaa lenkin päätteeksi.

Kouluttamisesta

Lauantaina kuunneltiin tosiaan Virve Sormusen tarinaa siitä, miten hän valmistautuu toko- ja pk-kisoihin. Siinä sivussa hän tuli käyneeksi läpi paljon muuta, mitä kouluttamisen taustalla on. Hän on itse kisannut tokossa MM-tasolla ja harrastaa myös paimentamista bortsujen kanssa. Virve touhuaa näitä asiota Korrien kanssa (Pekka K. ja Riitta Jantunen-K.) ja jakaa heidän hyvällä kouluttamisen ajatusmaailman. Myös Virve painottaa sitä, että koiralle pitää olla reilu, siltä ei pitäisi vaatia asioita, joita sille ei ole opetettu.

Kisatilanteessa - ja miksei esim. näyttelypäivänä - ne asiat, mitä tapahtuu, pitäisi olla koiralle treeneistä tuttuja. Kisapäivään liittyy paljon sellaista, mitä ei välttämättä hoksaa treenata, kuten se että siellä odotellaan omaa suoritusta pitkään, paikat kuhisee vieraita koiria jne. Päivän rutiinit on erilaiset kuin normaalina arkena.

Itse olen omaksunut tästä ajattelutavasta jotain sellaista, että vaikka onkin esim. näyttelypäivä, pyrin pitämään koiran rutiinit samanlaisina kuin muulloinkin. Se saa kunnon aamulenkin, se saa päivän kuluessa ruuan, katson että se pääsee kunnolla ulos, ettei käy vahinkoja ja eritoten ettei sille tule sellainen olo, ettei se tiedä mitä tapahtuu ja kuinka kauan helpotusta pitää odottaa.

Turkua varten oltiin treenattu häkkiin rauhoittumista. Se peijakkaan hökötys oli kuukauden olkkarin lattialla! Mutta kyllä kannatti. Koira oli ihan erilainen sekä mätsäritreeneissä että itse koitoksessa. Se menee sinne viivana, kun sanon "mökkiin" ja makoilee siellä.

Rauhoittuminen oli muutenkin Virven agendassa korkealla. Hän oli sitä mieltä, ettei kannata mennä tosissaan kisaamaan ennen kuin kontakti koiraan on niin hyvä, että koiran saa kiihdytettyä, mutta myös rauhoitettua silloin, kun itse haluaa ja tarvis vaatii. Hänellä oli mm. kolme eri käskyä maahan menolle, joista jokainen tarkoitti vähän erilaista makaamista. Hän painotti, että koska maassa olo on toimintaa, jossa koiran pitää osata rauhoittua, myös sen pakan pitäisi olla sellainen, joka ei kiihdytä koiraa. Esim. jos menee kentälle ja treenaa sitä, sen jälkeen ei kannattaisi treenata muuta, antaa vaikka reilu ruoka annos ja viedä autoon.

Tämä on meillä jäänyt heikolle ja tätä me tarvitaan! Sen jälkeen, kun tottistelu jäi BH-kurssin jälkeen tauolle, me ollaan opeteltu leikkimään ja riehumaan. Me ollaan myös opeteltu sitä, että taputtelu ja kehut käy palkasta. Ilmeisesti ollaan meidän osaamistasolla toimittu ihan oikein, sillä Virve korosti kisoissa onnistumisen takeena myös sitä, että harjoitellaan sellaista palkkausta, mikä on kisassa sallittua. Siellä koiran pitäisi palkkautua kehusta. Koiran motivaatio laskee nopsaan, jos se tahkoaa ja tahkoaa, mutta ei saa palautetta, jonka se ymmärtäisi merkitsevän, että se toimii oikein ja hyvin. Bonsuli nuolaisee huulia ja heiluttaa häntää, kun sanon sille "hyvä". Ilmeisesti sillä on joku myönteinen mielikuva asiasta.

Vaikka olen kokenut vähän (enkä aina ihan vähänkään), että me ei tehdä mitään, nämä on kumminkin tärkeitä edistysaskelia! Tuli tosi kiva olo, kun kuuli kuinka paljon Virve antoi näille asioille painoarvoa. Se on sitä pohjatyötä, jota ei voi ohittaa.

Rauhoittuminen on nyt meidän ohjelmassa ihan kaikessa olemisessa. Se on tämän talvisydämen projekti. Opetellaan maassa makaamiseen reippaasti kestoa erilaisissa tilanteissa - erityisesti ruokakupilla. Se pystyy kotioloissa olemaan useamman minuutin aloillaan ja sitä on ihan hyvä kasvattaa ja viedä muihin ympäristöihin. Metsälenkeilläkin me tehdään sellaista, että jätän sen vapaana istumaan ja vien kepin kauas. Sen pitää odottaa paikallaan, kunnes olen taas sen vieressä ja lähetän sen hakemaan sitä. Vähän esineruutuimitaatiota siis.

Bono on muutenkin pimeässä säikky ja pää pyörii, joten me istuskellaan iltalenkeillä rauhassa katselemassa maailman menoa ja odotellaan rauhoittumista. Sen jälkeen lenkki jatkuu miellyttävämmissä merkeissä. Sit me otetaan peruasentoja ja seuraamista koirapuiston liepeillä, kun se on ihan vauhkona eikä meinaa pitää kontaktia millään. Vaatimustasoa on siis selkeästi nostettu. Olen ollut turhan pehmeäkätinen sen kanssa, mutta kaikki aikanaan. Jaa no, onhan se sellaisen oppinut, että kun tullaan lenkiltä sisälle, se odottaa istuvilleen kunnes saan päällysvaatteet pois ja mennään yhdessä tassut pesemään. Se on pieni askel oikeaan suuntaan!

Tosin tämä on sitä: "kyllä se kotona osaa". Siitäkin oli puhetta, että se ei riitä, jos haluaa kisata. Siitä treeni pitää viedä ulos erilaisiin paikkoihin ja kentille, ei se muuten opi.

Se nyt on ihan selvää, että Bonsuliriepu on mun koekappale tässä koirankouluttamisessa ja että valion arvoista ei tarvi uneksia. Onneksi se on niin kestävä ja sinnikäs ettei ole moksiskaan. Sitäkin tärkeämpää meidän tapauksessa on tuo rauhoittumisen opettelu. Tämä on kyllä mielenkiintoista ja mua kovasti inspiroi se, miten sitä koiraa oikein saa oppimaan. Bono ja mun projekti on tällainen pedagogiaan orientoitunut.

Oli muuten hämmästyttävää, ettei Bono ollut Turun reissustakaan millänsäkään. Luultavasti ratkaisevaa oli, että me käytiin hyvällä lenkillä Oonan kanssa ennen kuin lähdettiin ajamaan kotia kohti. Kun koirat pääsi Ruissalossa autosta ulos, ne molemmat haukahteli paineet pihalle ja saivat haistella ja jättää pee-postia. Bonsuli tosin nosti jalkaa kuusenoksille murinan kanssa!!! Se oli uusi juttu :) Leikkihetki nollasi päivän tehokkaasti ja molemmat veteli sikeitä koko kotimatkan sulassa sovussa.

Eilen se oli väsynyt ja nukkui päiväunivelkoja, mutta ei mitenkään muuten erilainen kuin tavallisesti. Mahakin toimi täsmällisesti ja normaalisti.

Axönviikend

Nyt on taas tapahtunut paljon. Perjantaina tein Bonolle piiiiiiitkästä aikaa jäljen ja se haki janan ja ajoi jäljen ihan kuin mitään puolen vuoden taukoa ei olisi ollutkaan. Samalla reissulla se myös teki jotain, mikä nosti mun luottamusta siihen 400 %. Se nimittäin kaksi kertaa bongasi koirakon, mutta ei vanhojen tapojensa mukaisesti lähtenytkään rynnimään kohti vaan haukkui ja tuli mun luokse. Aivan superia. En tiedä onko meidän harjoittelulla osuutta asiaan, vai onko kyse jostain muusta, mutta jos tällainen käyttäytyminen valtaa alaa, meillä on näköpiirissä huomattavan valoisa tulevaisuus.

Lauantaina käytiin Romeon luona metsälenkillä, jonka jälkeen Bono jäi Jounin ja Rompun luo kyläilemään, kun emännät lähti Aktiivicollieiden pikkujouluihin. Hienona täkynä oli pyydetty Virve Sormunen kertomaan, kuinka kisoihin kannattaa valmistautua. Me ei todellakaan olla valmistautumassa pk-kisoihin, mutta Sormunen on niin kokenut kouluttaja ja edustaa sellaista koiranpitokulttuuria, että tulee suorastaan valaistunut olo, kun kuuntelee häntä. Koitan jossain vaiheessa eritellä, mitä jäi mieleen.

No, eilen sitten oltiin Turussa näyttelyssä ja vaikka näyttelymenestystä ei tulosten muodossa kertynytkään, päivä oli niin onnistunut ja antoisa, että taidetaan lähteä toistekin Turkuun! Olen jo etukäteen ajatellut, että mentäisiin Tampereelle alkuvuodesta tuomarikoulutettavien ryhmänäyttelyyn, mutta välissä olisi tammikuun Turun tapahtumakin.

Päivästä teki onnistuneen

1. Oona-siskon seura - koirat sai selvästi tukea toisistaan
2. Bono käyttäytyi hyvin eikä vouhkannut kohtuuttomasti
3. jota edesauttoi kevythäkki ja se että
4. se osaa rauhoittua häkissä
5. minkä seurauksena itselläkin oli rento ja hyvä fiilis koko päivän
6. koirakin viihtyi ja heilutti ahkerasti häntää
7. tavattiin monta tuttua
8. ja tutustuttiin uusiin ihmisiin sekä ennenkaikkea
9. tavattiin Roosa-sisko perheineen
10. näyttelyssä oli väljää ja tilavaa
11. eikä lattioita pelätty yhtään
12. näyttelytilasta pääsi poistumaan välillä ulos (very important)
13. kehässä me toimittiin sillä tasolla kuin osataan
14. ja emäntä muisti ohjata ja palkita koiraa
15. tuomari oli vakuuttava: tiukka, asiallinen ja ystävällinen
16. loistavat shoppingit
17. olin muistanut ottaa kahvia termariin (utmost importance!)
18. koirat saatiin nollattua Ruissalossa lenkillä: löydettiin jopa metsätilkku, jossa uskallettiin päästää ne hetkeksi vapaina kirmaamaan.

Ensi kerralla käytän myös viihtyisiä kahvila ja ravintolapalveluja- Tämä ei eliminoi termaritarvetta, koska aina ei voi jättää koiraa tai muuten ehdi lähteä ja kahvihammasta voi silti kolottaa. Ensi kerralla mä myös yritän vähän tiiviimmin seurata kehän tapahtumia, ettei käy niin kuin nyt että jöäin suustani kiinni ja meinasin myöhästyä omasta kehästä.

Tulosten suhten sininen oli valtaväri, nuorten luokissa kukaan ei saanut eriä (erinomainen, sertin arvoinen). Ainoastaan Oona ja Roosa saivat punaiset (erittäin hyvä) ja olivatkin peräkkäin palkintopallilla. Jorman kanssa pähkäiltiin, että mitä tarkoittaa drive-in -näyttely ja arvailtiin että se on tämä nopsa menettely: sininen nauha ja lappu käteen! Tervetuloa uudelleen.

No, meidän sininen (hyvä) oli ihan ansaittu. Oli ne valioluokassa ja paras uros-kehässä ihan toisen näköisiä koiria! Eikä Bonon arvosteluissa itse asiassa ollut mitään kovin yllättävää. Se on keksenkasvuinen ja se asia paranee vain ikääntymällä.

Mun mielestä Bonsuli on kuitenkin omalla persoonallisella meiningillään universumin hienoin koirahupakko!

Kamera unohtui kotiin, että mitään todisteita meillä nyt ei ole.

Showtime

Kaksi yötä näyttelyyn. Ollaan vietetty korvan muotoiluviikkoja ja kekkasin superhyvän lanoliinirasvan, jolla saa kevyeen korvaan paremmin painoa kuiin vaseliinilla. Koitin pestä sitä tänään pois... vähän huonolla menestyksellä. Huomenna uusi yritys.

Tassut on taas trimmattu ja harjaamista reenattu. Hampaat vielä pestään ja huomenna mennään Romeon luokse metsälenkille, jonka jäljeen myös viimeiset alapesut ennen suurta päivää.

Tavoitteena olisi saada ERI, sijoitustoiveita ei ole. 41 urosta on kuulema ilmoittautunut ja saman verran tyttöjä. Sitäpaitsi Oona ja Roosa, Bonon siskot, tulee myös Turkuun. Roosan tapaaminen on mielenkiintoista, sillä Bono ja Roosa oli pienenä niin saman näköiset, että muistelen Marikin kurkkineen vatsapuolelta kumpi on kumpi. Täydellinen kaksonen siis. Mitähän Roosasta on tullut? Ja muistaakohan ne toisiaan?

Tyttöjä!

Voi, mikä onnen ilta oli eilen!

Bono on ollut lastenpäivän ilotulituksista lähtien aika säikkynä iltalenkeillä, mutta eilen törmättiin kahteen ihanaan 1,5-vuotiaaseen collienarttuun. Ensin se sai juosta muutoin aivan tyhjässä koirapuistossa nahkatrikkitytön kanssa. Kun oltiin Heurekan kulmilla jokivarressa, vastaan tuli Merry Moonraysin trikkityttö, kutsumanimeltänsä Friida, ja me päästettiin pampulat kirmaamaan vapaasti.

Suopean naisseuran ansiosta Bonon itseluottamus palasi kuin taikaiskusta. Sujui bussiaseman ohittaminenkin ilman kummempaa hätäilyä. Bussithan siis on ihan kamalia ilmestyskirjan petoja, kun ne pöhisee, paukkuu ja vingahtelee. Oletteko huomanneet? Niin. En minäkään ennen.

Friida on kuulema niin kova paimentamaan, ettei sitä voi viedä lainkaan koirapuistoihin, kun se ajaa muut koiran kasaan puistonnurkkaan! Ja se astutetaan ilmeisesti Lionblendin Viskillä! Paimentavia collieita tiedossa siis Merryn kennelissä ensi vuoden puolella.

Eläinten asialla vol. 2

Jos ostaa joululahjat WWF:ltä, tulle puolihuomaamattaan tukeneeski eläinten asiaa. Näppärää, eikö totta?

Omasta puolestani vinkkaan sen verran, että autoileva koiraihminen ei koskaan varmaankaan pahastu, jos punkinkontista löytyy lähete auton ulko- ja etenkin sisäpesuun!

Eläinsuojeluasiaa

Taas on saatu kiinni yksi eläimiä huonosti kohteleva trokari, joka jatkaa toimintaa eläintenpitokiellosta huolimatta. Ohessa on linkki poliisin tarkastamaan tiedotteeseen, josta saa vähän osviittaa miten toimia esim. sellaisessa tilanteessa, kun joutuu hankkimaan lemmikilleen uuden kodin.

Tiedote on esim. tuolla.

Koulutusohjelma

Koulutusohjelmassa ei juuri tunnu olevan mitään, mutta silti me harjoitellaan kaikenlaista. Ensi kevään paimennuksia silmällä pitäen ollaan alettu tutustumaan käsitteisiin: eteen, vasen ja oikea. Samaten harjoitellaan juoksemista (näyttelyitä varten) ja siitä sutjakasti maahan menemistä (paimennus).

Olen tässä sureksinut myös Bonon seisomista, kun se on jotenkin niin alistuneen näköistä. Eilen kekkasin lenkillä, että kun se vetää hihnassa niin normaalin pysähtymisen ja katsekontaktin lisäksi käsken sen seistä aina silloin,kun se seisoo ryhdikkäästi ja hanakkana jatkamaan matkaa. Asento on silloin nimittäin ihan toinen. Ei tarvi syöttää mahaakaan kuralle, kun palkkaus tulee siitä, että matka jatkuu.

Kunhan Turun koitokset ja liejukelit on ohi, taidan siirtyä tekemään samaa maahanmenolla. Olis kiva, jos sekin olisi sellaista virkeän, ei väsyneen näköistä.

Puoli vuotta meni muuton ja huushollin olosuhdemuutosten siivittämänä, mutta nyt näihin uusiin oloihin on näköjään sen verran totuttu, että myös aktivointia on pitänyt alkaa elvyttää.

Olen kaivanut naksuttimen naftaliinista ja eilen tehtiin mm. sellaista, että sen piti osua tassuilla kynnysmatolle. Ensin riitti vain yhden tassun kosketus. Toisessa harjoituksessa piti osua molemmat etutassut matolla.

Voi, se oli vaikeata - ja jatkoin ilmeisesti hiukan liian kauan (varmaan lähemmäs 10 minaa), sillä lopulta piski oli niin näännyksissä, että ei enää osunut matolle ollenkaan. Kävi vain kiertämässä sen, kun halusi kananriekaletta.

Tosin mä saatoin sekoittaakin sen parilla epäajastetulla naksautuksella, mutta ei haittaa. Tänään jatketaan ja katsotaan, mitä jäi mieleen. Jos ei jäänyt mitään, sen parempi, koska vaikeustaso säilyy!

Sunday

Bloggaaminen on jäänyt vähäiseksi, kun pitää pelata virtuaalipuutarhurijuttuja ja kekkasin, että pahasti tökkivän paidankutimen voi jättää kesken ja alkaa taas tikuttaa niitä nopeita ja ihania sukkia ja käsineitä!

Ja töitäkin on tehty täyttä häkää siinä sivussa.

Koiran kanssa on ulkoiltu. Perjantaina oltiin metsälnkillä Muran kanssa ja eilen tavattiin Romeo, Elli ja Thori Solvallassa ja pampula onkin ollut aika säysee.

Keskusteltiin Marin ja Katjan kanssa siitä, kuinka Bonon ja Romeon kanssa mikään ei ole tullut ilmaiseksi. Mietiskelin tässä aamulla tassuja pestessä vielä, että ihan kaikki on todellakin pitänyt opettaa palkan kanssa. Pannan laittamisesta tassujen pyyhkimiseen. Kampaaminen, korvien puhdistaminen, silmien huuhtelu, hampaiden peseminen - kaikki on taistelun ja oveluuden avulla opeteltu.

Vieläkin prosessi on kesken. Nostamista me ollaan vasta aloittelemassa, Bono rimpuilee heti jos keksii että tuo aikoo nostaa mua. Lepääminen käskystä, jota Tuire Kaimio käsiki kirjassansa opetella heti pienenä, on vasta nyt ohjelmanumerossa.

Bonon ystävyys ja luottamus on todellakin pitänyt ansaita tekemällä! Siinä mielessä hyvällä tiellä kai ollaan, että nyt taannoin kun kylvetin se, huomasin että se ei vastustellut, eikä sille jäänyt myöskään mitään kammoa suihkuun menemistä kohtaan.

Föönaamisesta se ei mitenkään riemastunut, mutta suostui siihen. Tulkitsen, että se niinku periaatteessa luottaa, etten mä tee sille mitään kamalaa, vaikka jotain outoa ja kummallista tapahtuisikin.

Siihenhän mun kasvatusfilosofiani onkin tähdännyt!

Tänään on sunnuntai ja vaikuttaa siltä, että tulee kaunis päivä. En tiedä, tehtäiskö metsäjälki pitkästä aikaa? Pampulassa on ollut viiemaikoina virtaa aika paljon ja työskentelyhalut on kohentneet roimasti. Tyttöjen pissoja näköjään voi haistella ihan nenä turpeessa, eli eiköhän joku muukin jälkikin menisi ilman että nenä tulee ruvelle? Vaikka on mukamas talvi - ja periaatteessa kai jäljestämisen offseason.

Häkkieläin

Nyt on jonkun juoksut kuumimmillaan, sillä koko eilisen Bono kierteli ympyrää kuin pistoksissa. Kuluu pian polut mattoihin.

Se ei osannut yhtään rauhottua päivällä ja piti jo välillä sulkea se häkkiin tai toiseen huoneeseen, kun huohottamisesta ei tullut loppua lainkaan. Sehän sitten tietenkin pyrkii koko ajan Viirua nuolemaan, joten rajoittamista on pakko harjoittaa.

Nyt me ollaan sulkeuduttu tekemään töitä oven taakse ja se makaa silmät kiinni oveen nojaten. Jospa tämä menis ohi pian.

Kylässä

Meillä on parin viikon päästä näyttelyreissu ja mahdollisuuksien rajoissa on, että mentäisiin siskon kanssa samalla autolla. Oona ja Bono eivät vain ole paljon olleet yhdessä niin käytiin eilen kokeilemassa, kuinka sisarukset tulee toimeen.

Kuvista näkee, että ihan hyvin. Ne leikkivät just samalla lailla vauhdikkaasti ja sävyisästi kuin Bono ja Romeokin keskenään. Sisälläkään Oona ei vahtinyt reviiriään vaan kävi lungisti loikoilemaan, vaikka Bono katseli paikkoja.



Se oli erinäköistä menoa kuin jos olisi ollut ventovieras koira kysymyksessä, eli kyllä ne varmaan muistaa toisensa pantutapaamisista ja pentulaatikosta?

Jojo

Koiran kasvattamisessa hankalinta on jojottelu. Kun kaikki menee hyvin ja tehotoimet puree, sitä unohtaa skarpata ja jossain vaiheessa taas huomaa, että koirahan elelee taas kuin pellossa.

Yleensä sen luullakseni laukaisee se, että naapurustossa on juoksuinen narttu, jolloin city-käyttäytymisen periaatteet unohtuu ja mama tajuaa vasta pienellä viiveellä, että kontrollitoimia on tehostettava.

Tätä on kyllä tapahtunut nyt jo niin monta kertaa, että mulle on ehtinyt muodostua tietynlainen kaava ruotuun palauttamiseksi.

Kun Bono sekoaa hajuista ja alkaa vinkua ja räyhätä toisten koirien perään, on syytä ulkoiluttaa pitkät lenkit metsässä, ettei se pääse haistelemaan kamalasti toisten koirien pissoja ja jotta sillä on kivaa emännän kanssa.

Talutinlenkkien suitsimiseksi katkerimman ja tehokkaimman sanktion saa aikaan niin, että kun koira haukkuu se palautetaan välittömästi lyhyessä riimussa himppeen. Tehokkainta tämä on jos haukkuminen sattuu aamulenkillä ja ihan lähellä kotia. Sit voi juoda aamukahvit rauhassa ja käydä uudestaan kunnon lenkin ja se yleensä sujuu ihan moitteettomasti.

Sanktiota tukemaan on lisäksi hyvä pitää herkkuja taskussa ja tehdä hundkonsultin neuvojen mukaan niin, että aina kun Bono huomaa koiran ja sen kroppa jännittyy, siltä vaatii heti kontaktin ja palkitsee siitä hyvin.

Uudessa Koirat-lehdessä luki, että johtajuus on prosessi, joten toivoa on.

Sulassa sovussa

Meillä tehdään töitä sillä tavalla, että mama pönkkää itsensä tyynyillä petiin mahdollisimman ergonomiseen asentoon ja jalkopäätä somistaa kasa:

Me vahditaan, ettei tapahdu mitään outoa ja kummallista.

Että tähän on tultu.

Olin ostanut sellaista koiran shampoota jo alkukesän sivuerkkaria varten (johon osallistuminen peruuntui eksessiivisen kaljuuden vuoksi), jonka piti korostaa koiran karvan väriä: kuvittelenko vain vain onko pestyssä koirassani punaruseka sävy jotenkin syventynyt? Ainakin peräpään karva näyttää tasaisemmalta, kun se ei mene suortuville, eikä vaalea aluskarva vilku sieltä.

En tiedä. Shampoo oli kumminkin tosi hyvää, laimennussuhde oli 1:16, karva tuli pienellä annoksella puhtaaksi ja silti se oli helppo huuhdella pois eikä tehnyt karvasta inhottavan liukasta ja loputtomasti vaahtoavaa. Lopullinen shampooomerkin valinta ei muuten tapahtunut yksin rationaalisin perustein: pullon kyljessä oli collien kuva! Ai niin, ja olihan siinä aloe veraa, mikä on kai aina hyvä asia.

Ollaan touhuttu ensi keväälle paimennusaktiviteetteja. Ilmoittauduin Swedulle kahdeksi päiväksi toukokuussa. Nyt kun maksaa, niin kurssin hinnan ehtii jo unohtaa ja toukokussa saa vain naatiskella.

Kyä hohtaa

No eilen se kylvetys sitten pääsi tapahtumaan ja kyllä eron huomaa. Turkki on paljon ilmavampi ja kevyempi kuin ennen pesua. Koirahan näyttää ihan näyttelykoiralta!

Aika paljon siitä vain nyt irtoaa karvaa, kun juuren saa suorittua helposti. Toivottavasti se ei ehdi kaljuuntua kahdessa viikossa! Toisaalta, mulla on kyllä mielessä, että jos meidän sessiot loppuu valoisan aikaan niin voitaisiin käydä Ruissalossa kunnon päivälenkillä enen kotimatkaa. En ole koskaan siellä käynyt ja webbikuvien perusteella siellä on komiat lenkkeilymaisemat.

Että ei se niin haittaa jos kaljuus tuleekin.

Trimmattu ja pesty. Ei tarvita melkein heijastinta!

Oli muuten collien kylvettäminen vaativuudessansa ihan eri planeetan problematiikkaa kuin kissan kylvettäminen. Bonon pesemisessä vaikeinta oli potkia itsensä työn ääreen. Kissan kylvettämisen jäljiltä kipeitä haavoja paranneltiin viikkotolkulla. Mikäli mä ny oikein muistan...

Bonokin piti operaatiota ilmeisesti ekstensiivisenä huomion osoituksena, vain föönääminen vähän aluksi jännitti. Sepä kun tykkää, että pyyhkeellä koiran kropan vanuttaminen on ihanaa ja hännän heiluttamisen väärti! Ja harjaaminen menee nykyään samaan osastoon.

Ai niin. Tuli taas todiste Bonon rikkumattomasta itsetunnosta. Sillä oli iltalenkin aikaan vähän kaulurin juuressa vielä kosteaa, joten puettiin sille Reetan fleece, ettei pampula saa tautia. Se ei välitänyt siitä mitään, vaikka oli suoraan sanottuna aika härskin näköinen ilmestys. Se kukkoili toisten koirien perään mummin fleece päällä ihan kuin ennenkin ja teki muutenkin kaikki samat kujeet ja keikaukset kuin tavallisestikin.

On se helppo.

Huomaakohan Joel, että korva-asialle on tehty jotain?

Ulkoilua

Bonon näyttely on kahden viikon päästä ja olin vakaasti aikonut kylvettää sen eilen. Kuinkas ollakkaan, meillä oli niin reipas metsälenkki päivällä, että ilta kului väyneenä, mutta tyhjäpäisen onnellisena. Kylpy jäi....

Oltiin Sotungissa Rommi-veljen, Elli-äidin ja Thori-sedän kanssa. Kaksi tuntia rämmittiin käytännöllisesti katsoen umpimetsässä ja melkein eksyttiinkin kertaalleen, kun päädyttiin jyrkille kallioille. Mitäpä ihminen ei tekisi koiransa kunnon ja eritoten takajalkojen vuoksi. Viiru-sittiäinenkin oli mukana (koska se pissaa Bonon petiin, jos ei pääse mukaan) ja sitä piti kanniskella, kun lunta oli paikoin aika paljon.

Kulku oli niin hankalaa, että alettiin lopulta kiertää ympyrää, eikä päästy edessä häämöttävälle tielle. Piti sitten kääntyä takaisin ja palata autolle omia jälkiä pitkin. Koirat oli onnessaan ja nukkuivat sikeästi koko illan. Oma peffakin viihtyi soffalla oikein helposti.

No, kylvetys on ohjelmassa sit tänään. Aamupäivä töitä, sitten kunnon lenkki ja sitten koittaa tukanpesupäivä.

Uusia taitoja

Viikonlopun Match Showssa huomasin, että kerran syntyi sellainen tilanne, että Bono oli nenä toisen koiran nenää vasten ja molemmat murisi, antaumuksella. Bonsuli ei ole aiemmin harrastanut murinoita.

Nyt tätä murisemisen taitoa on harjoiteltu kotioloissa. Sotungissa yhtenä pävänä se erityisesti harjoitteli sitä isojen, epätasapainoisten oksanraaskujen kanssa. Peuran kaluttu jalka on ollut myös hyvä kohde.

Koirapuistoissa syntyy nykuään myös järjestään tilanne, että pitää murista jonkun samanikäisen uroksen kanssa. Kukkoiluharjoituksia siis.

Mä olen yllättynyt siitä, miten monet ihan itsestäänselvistä asioista Bono oppii vasta, kun se näkee muiden tekevän niitä. Pissojen sutiminen, uhoilu, muriseminen - kaikki näyttää olevan alkuperältään sosiaalista! Laumaeläimen tragedia (vai komedia)!?

Aluksi musta oli kamalaa ja pelottavaa, että urokset ottaa yhteen, mutta nyt olen jo ihan paatunut ja tottunut ilmiöön. Se kai kuuluu niiden elämään, ei tunnu olo niin jonninjoutavalta, kun vähän elvistelee ja kukkoilee. Eilinen hammastelukaveri oli sivumennen sanoen nimeltänsä Elvis.

Mä toimin niissä tilanteissa niin, että juoksen pois päin ja huudan Bonoa luokse ja sitten me ollaan omissa porukoissa. Eilen oltiin Rommi-veljen kanssa, kun tehtiin treffit Koivukylän koirapuistoon. Bono tulee heti, koska se on kumminkin mamman poika.

Sen verran sävyisää tämä meidän olo on, että olen taas ajatellut alkaa käydä koulutuskentällä. Haluaisin, että se oppi työskentelemään - ja ylipäänsä olemaan - muista koirista välittämättä.

Nyt on vähän takapakkia ohituksissa, kun jollain on taas juoksu, mutta taantuminen ei ole tällä kertaa ollenkaan kohtuutonta. Sen verran sillä kumminkin on painetta itseilmaisuun, että se saattaa ihan yllättäen, tuosta noin vaan keskellä katua haukahtaa tomeran ja miehekkään yksittäisen HAUn, vaikka ketään ei näkyisi mailla halmeilla.

Etsiskelen seuraa, jolla olisi kenttä tässä lähempänä. HVK:n kentät on meidän uudelta kotiseudulta kovin kaukana ja kynnys lähteä arki-iltaisin ajelemaan pitkälle näyttää olevan kovasti korkea.

Sävyisyyden takia, myös pentukuumeesta tuli ensimmäinen pikku ailahdus tässä yhtenä iltana kun katselin colliesivuja ja pentu-uutisia. Mulla kun on ollut mielessä, että josssain vaiheessa voisi hankkia Bonolle trikkipojan kaveriksi. Mutta ensin pitää tehdä vielä Bonon kanssa paljon asioita ja saada se kypsäksi herrasmieheksi. Näyttely- ja koulutushommia, siis.

Ei matoja

Koko eilisen päivän Bono kanniskeli peuran jalkaa ja järsi sitä jokaisena liikenevänä luppohetkenään. Enää ei ole nahkaa, mihin matoja vois tulla.

Jospa se nyt innostuisi noista huviluista, kun aiemmin se ei ole pahemmin välittänyt. Tai ei ole niin tullut viime aikoina paljon tarjottuakaan, kun ruokana on joka toinen päivä luita ja kun ei se ole ollut kova pureksimaan.

Ensilumi tuli eilen ja sama homma kuin viime vuonna: se ei ollut millänsäkkään. Ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Katsotaan jos käpsehdittäis illalla koirapuistoon, intoutuisko se siellä siitä yhtään. Viime vuonnahan se innostui lumesta muutaman päivän sitä ignoroituaan.

Meillä ollaan niin cool että.

Kunnostautumista

Meillä on tapahtunut kunnostautumista ja on tehty toivoakseni koiraeläimelle luonnollisia asioita. Koiran ja ihmisen tarpeet on niin sanoakseni kohdanneet.

Ulkona turkki pörhistyy komeaksi pehkoksi.

Eilen kun oltiin Sotungissa metsälenkillä ja pidettii kahvipaussia, Bono kunnostautui erittäin mallikkaasti. Se vahti meidän leiriä silmä kovana, ja kun oikein kuuntelin tarkasti, minäkin kuulin, kuinka oksa rasahti jonkun jalan alla. Bono ei lähtenyt mihinkään, mutta haukkui ja karkoitti vihulaisen pois.

Tarkkana nyt, joku lähestyy leirinuotiota.

Autolle tultaessa huomattiin, että joku muukin oli päivällä tullut metsälenkille, eli karhu olikin todennäköisesti ihminen. Minusta se oli kumminkin mallikasta esiintymistä. Bono ei lähtenyt haastamaan riitaa, mutta ilmoitti, että tänne ei kannata tulla. Mä kehuin Bonoa ja olin sitä mieltä, että se toimi niinkuin kunnon koira. Tuollaisiin tilanteisiin haukkuminen ja pieni ulvahtelu sopii erittäin hyvin.

Sitten meillä on alkanut asenteet lieventyä peuran jalkaa kohtaan. Yöllä heräsin, kun Bono kalisteli ja jyrskytti sitä. Tänään sitä on kanniskeltu kuin parhainta aarretta. Ehkä se soveltuukin parhaiten viihdekäyttöön, ei niinkään ravinnoksi.

Peuran jalka on vähän kuin sävy sävyyn sopiva asuste.

Nyt mä täällä mietiskelen, että tuleeko siihen nahkaan ja karvaan matoja, jos sitä ei nylje vai kuivuiskohan se keskulämmitysilmassa sievästi ja antibakteerisesti?

Joku raja

Saatiin Romeolta herkkujen herkku: oikea peuran jalka, sorkkineen ja karvoineen päivineen. Valitettavasti Bono on niin esikäsiteltyjen ruokien uskollinen kuluttaja, että jalka jäi syömättä. Vielä se tosin rötköttää makuuhuoneessa odotellen uutta inspiraatiota ja rohkeuden puuskaa.

Kyllä se sitä vähän on kalvanut ja syönytkin, mutta olisko karvat kutitelleet kurkkua? Joku raja raakaruuallakin vissiin on. Voi voi.

Puuhaviikonoppu

Eilen oltiin Lemmikkimessuilla mätsärissä ja tänään oltiin monta tuntia kylässä Romeo-veljen luona ja nytpä on käsissä koiran nahka!

Mätsäri oli loistava tilaisuus harjoitella tapahtumassa olemista. Ilahduttavaa oli, että Bono meni häkkiin mielellään, ihan itse, ja oli siellä rauhallisesti. Suurin osa ajasta me kyllä päivystettiin kehän laidalla. Vaikka se oli Bonosta kamalan jännittävää, se ei haukkunut juurikaan. Tilaisuudessa oli paljon koiria ja paljon ihmisiä ja lapsia, jotka halusivat taputtaa collieta. Bonohan tietenkin otti kaiken ilon irti ja pääsi kerran jopa kahteen kainaloon yhtä aikaa.

En ollut etukäteen ajatellutkaan, että Lemmikkimessuilla tietenkin on aika paljon yleisöä, mutta Bonon kanssa voi tuollaiseen tapahtumaan mennä huoleti, kun se on niin ihmisystävällinen ja tykkää taputuksista.

Ihan huippua oli, kun Romeon ihmiset ilmaantuivat tukijoukoiksi! Bono oli lääpällään ja emännännkin aika kului paremmin. Mätsärissä oli nimittäin paljon koiria ja odottavan aika oli aika pitkä.

Me saatiin punainen nauha Bonon iloisen hännänheilutuksen ansiosta, mutta ei enää jatkokarsinoissa sijoituttu! Mutta kisa ei ollutkaan se eilispäivän juttu ja tavoite ollenkaan. Stressikynnyksen kasvatus sen sijaan oli. Taidetaan mennä toistekin.

Jouni otti meille vähän kuvamateriaalia. Tässä vähän, miltä odottaminen näytti. Mamman ei tarvinnut hävetä yhtään.




Tässä kuvaa meidän kierroksesta:



Lattia oli liukas ja sen takia hilputettiin aika varovaisesti.

Sitten vielä elävää kuvaa veljesten leikeistä.

Topin kanssa

Bonsulin kaikki tuttavakoirat on pääasiassa tyttöjä, paitsi Romppu ja Viiru, ja se tuntee jokaisen pikkupennusta asti. Eilen käytiin talutinlenkillä yhdessä uuden tuttavan, Topin, 11-vuotiaan Jack Russelin kanssa. Oi, stressimomentti oli huomattava, koska Topi olikin totuttua topakampaa sortimenttia.

Hyvinhän lenkki meni, mutta Bono pyrki kovasti vetämään ja unohti vissiin kakata kunnolla, kun tänään piti aamusta käydä pariin otteeseen ulkona. Oli vähän kukkoilun meininkiä ilmassa.

Topin kanssa lenkkeillään siis toistekin! Stressinsietokykyä saa kehittyä koirallekin.

Metsässä

Oltiin eilen koko iltapäivä Nuuksiossa Bonon ja Viirun kanssa. Viihdyttiin, kun sieltä alkoi löytyä suppilovahveroita.

Molemmat jaksaa tällaiset reissut oikein hyvin ja Bonon kropalle metsäreissut tekee tosi hyvää. Se on tämän syksyn kuluessa alkanut vankistua ihan silmissä ja takakoipien väliin jää yhä enenevässä määrin tilaa. Nekin jäntevöityy vissiin.

Tosin vielä se nukkuu sammakkoasennossa, eli ei se nyt jäykistele vielä kumminkaan, ainakaaan lonkista.

Meinaan viedä Bonsulin lauantaina lemmikkimessujen mätsäriin harjoittelemaan, kuinka koiratapahtumissa ollaan hiljaa.

Todennäköisesti taktiikkana on harjoitella tottista ja jääviä liikkeitä! Bonohan työskentelee parhaiten paineistettuna. Mä kyllä toivoisin, että se oppisi jossain vaiheessa myös rentoutumaan ja olemaan välittämättä toisista koirista, mutta onhan meillä vielä aikaa.

Ohitukset menee jo todella hyvin, joten toivoa on.

Bono kastui muutaman kerran, kun lenkkeiltiin satessa ja kun kotona kunnolla pyyhkeellä kuivattiin ja turkki harjattiin kosteana suoraksi, se ei taas tunnnu yhtään rasvaiselta! Puhdistuukohan se ihan oikeasti itsekseen vai onkohan mulla jotenkin korkea likakynnys?

Uusi tyttöystävä

Bonsuli on ystävystynyt meidän nurkilla yhden tyttökoiran kanssa. Kyseessä on 5,5 -vuotias 60-kiloinen kaukaasialainen! Ei mikään kevyen sarjan typykkä, siis.

Tyllerö on kuulema kovin selektiivinen seuran suhteen, mutta tanssahtelee oikein ketterästi ja halukkaasti Bonon kanssa. Kunhan vain Bonsuli pitää pitkän ja ulottuvaisen kuononsa pois hännän alta.

Kylpy odottaa

Bonsulilla on aika mukavasti turkkia ja vaikka harjaan sitä ahkerasti, se tahtoo kaulassa ja rinnassa paakkuuntua. Paakkuja kun aukoo, sormiin jää ihan kuin rasvaa!!! Mä tulkitsen tämän niin, että kylpy odottaa. viimeistään pari viikkoa ennen näyttelyä, jollei jo aikaisemminkin.

Viimeksi kun oli uhkana kokovartalo shampoopesu, Bono tiputtikin turkin ja uusi turkki oli puhdas! Ei tarvinnut pestä.

Ihmeen hyvin me ollaan pärjätty vain pienillä (ja vähän suuremmilla) paikallispesuilla näihin asti.

Täytyy kylvettää se kumminkin ennen pakkasia, ettei tarvi kostella turkilla sitten pakkasissa ulkoilla, jos se ei sattuis yön aikana kokonaan kuivumaan.

Bono ei ole tajunnut että on talviaika. Sisäinen kello tikittää pojulla ihan kesäaikaa lenkkeilyn ja ruokailun suhteen.

Olen vähän kipeenä, mutta kun saa tehdä töitä kotona, voi aina tarttua siihen hetkeen, jolloin on parhaiten voimissaan ja juuri silloin käyttää koiran ulkona. Se osaa sitäpaitsi sopeutua vähän varovaisempaankin kävelyyn jo nykyään, eli ihan hyvin pärjätään näinkin.

Pöydän alla

Eilen oli taas antoisa päivä, kun Bonon tyttöystävistä Stella oli käymässä ja jäi koko päiväksi kylään kun emännät lähti kirjamessuille. Pampulat temusivat jokaisen kynnelle kykenevän hetken. Malttoivat ne ottaa ettonetkin silloin tällöin, kuulema.

Tänä aamuna jaksaa kumminkin leppuutella pöydän alla melko pitkämielisesti.

Tuolinjalasta saa mukavasti tukea poskelle.

Iltalenkiltä oli toppatakin taskuun jäänyt vanhasta farkun lahkeesta tehty solmu, ja sen avulla Bono hanakasti ravasi kolmiota urheilukentällä jo heti aamutuimaan. Mä en olis niin välittänyt treenata heti aamusta, mutta Bono itse tahtoi kentälle. Kun oli peliväline mukana niin ajattelin, että olkoon menneeksi.

Keksin, että solmu onkin hyvä palkka, kun koiraa voi seisottaa ja etääntyä itse kauemmas ja heittää solmun niin, että se saa harjoitella koppeja.

Samalla voi vaikka käydä vähän asettelemassa jalkoja paremmin ja jatkossa vaikka naksuttimella merkitä oikean asennon ja vapauttaa siitä.

Kyllä tämä on nyt selvästi helpompaaa taas. Ja onneksi on vähän tottista taustalla. Bonolla on selvästi paremmin kärsivällisyyttä nykyään yhteisen puuhailuun. Alkuvuosi menikin melkolailla kollistuksen parissa.

Kurssilla

Oltiin eilen Porvoossa Gerard O'Shean kurssilla, jossa opiskeltiin näyttelykehässä liikkumista. Lähinnä rakennettiin hyvän ja innostuneen kehässä liikkumisen pohjaa. Ope oli tosi hyvä ja me saatiin hyviä vinkkejä mm. tähän kesto-ongelmaan, haukkumiseen.

Oivalsin välähdyksen tavoin eilisen jälkeen, että haukkuminen on just se juttu, mikä mut lannistaa. Se pilaa koko fiiliksen, jos ei saa koiraa hiljaiseksi. Ja jos sitä ei saada kuriin, niin saattaa meidän koiratapahtumiin osallistuminen hiipua aika vähiin. No, vielä ei ole pyyhettä heitetty kehään ja positiivista kehitystä on ainakin se, että ulkoillessa ohitukset sujuu jo melko hyvin.

Sitäpaitsi Mr. O´Shea totesi, kertoessaan eräästä omasta nartustaan että " oletteko muuten huomanneet, että vaikka koira olisi miten hieno yksilö tahansa, aina siinä on jokin MUTTA....."

How true!

Sitäkin hän havainnollisti minusta kovin hyvin, että koska useimmissa koirissa tuppaa olemaan joitakin puutteita, ne voi korvata hyvällä kehäkäyttäytymisellä ja siihen pääsee vain harjoittelemalla. Mä ajattelin kyllä, että reenattaisiin vähän esiintymistä ja toivottavasti saataisiin aikaan ennen marraskuun loppua vielä jotain ryhmäreeniäkin, kun on sitä haukkumistaipumusta ja kollistelua.

Oikein vähän niinkun innostuin taas koiran kanssa puuhaamisesta! Mulla oli naksutinkin mukana ja käytin sitä pitkästä aikaa.

Tajusin taas kovin konkreettisesti, että koira on niin mahdottoman nuori. Vaikka en olekaan treenannut hiki päässä tottista ja jälkeä sen kanssa tänä kesänä, asiat on kumminkin vähän edistyneet. Me leikitään yhdessä ja meillä on mukavaa. Koiralle on myös kehittynyt kroppa, jolla voi tehdä erilaisia asioita ja juosta kovaa. Kaikkea tällaista pientä. Ja harjoittelemattomuus on ainakin tuottanut sen, että en ole turhautuneena hakannut päätäni seinään ja lannistanut koiraa.

Päinvastoin. Se on itse nykyään kovin iloinen kaikesta tekemisestä. Eilenkin sen häntä heilui vielä ihan vikoissa treeneissäkin, vaikka me oltiin juostu melkein 30 koiran ryhmässä jo pari tuntia yhtä breikkiä lukuunottamatta.

Bonon nimi ei tullut puheeksi (saatoin ehkä vähän vältellä aihetta), joten mitään hyviä vitsejä ei sen tiimoilta ole kerrottavana!

Nämä koiramaailman virtuaaliseurapiirit on muuten aika hyvin edustettuina Facebookissa, olen huomannut, vink, vink.

Trimmausta

Ilmoitin Bono eilen Turun näyttelyyn ja intouduin taas harjoittelemaan trimmaamista. Tassujen karvat kasvaa niin nopsaan, että jos haluaa pitää ne siistinä, kerran viikossa saa olla sakset ojossa. Sitäpaitsi edellisellä kerralla harjoittelin ohentavilla saksilla ja tulos oli aika hapsuinen.

Vielä ehtii kasvaa karva kunnolliseksi, vaikka tuliskin vähän lommoja. Toinen takajalka on varpaiden päältä vähän huonon näköinen... kuvat sensuroitu.

Käytiin kumminkin metsälenkillä, vaikka pitikin pitää lepopäivää.

Karvat ojossa

Tyttövieraita varten me vähän kammattiin ja trimmattiin tassuja ja korvia lauantaina. Mama sanoi myös harjoittelevansa vähän mahdollisia tulevia Mister-kisoja varten. Pitäis taas kuulema jossain vaiheessa vähän edustaa

. Seisomistakin on harjoiteltu. Mama ei anna ruokaa ennen kuin seisominen on tiptop.

Laumaeläin

Epäkorrektia, Tuomas Enbuske -ohjelmassa sanottiin eilen, että kaikkien koirien pitäisi päästä tekemään säännöllisesti koirille tärkeitä asioita: tonkimaan ja juoksemaan laumassa. Bonon kohdalla pitänee lisätä vielä keppien kanssa taistelu ja niiden karsiminen. Meillä on harjoitettu sellaista nyt useampana päivänä. Raportoidaan nyt vain niistä keisseistä, kun on ollut muita mukana kuin Viiru ja Bono.

Perjantaina käytiin Rommi-veljen kanssa agilityradalla ja koirapuistossa. Juoksentelun, tonkimisen ja kepeistä taistelemisen lisäksi Bono selvitti A-esteen, puomin ja renkaan läpi hyppäämisen innokkaasti, vauhdikkaasti ja halukkaasti. Ja onnistuneesti! A-esteestä olin erityisen mielissäni, koska se oli sellainen tosi liukas, maalattua vaneria tms. eikä sitä voinut säätää matalammaksi, joten se oli hieno saavutus.

Bono on fyysisesti jo valmis kaikenlaiseen pelehtimiseen siis. Eikä se ollut moksiskaan, vaikka putosi kerran puomilta, noin 1,5 metrin korkeudesta. Se meni sen uudestaan edestakaisin muutaman kerran yhtä halukkaasti.

Lauantaina meillä oli vieraita, myös Bonolla. Bonolle tuli naisseuraa kylään , Inka ja Stella. Käytiin alkajaisiksi Sipoonkorvessa metsälenkillä, missä Inka ja Viiru pitivät matalampaa profiilia, mutta Stella ja Bono juoksivat ihan mahdottomasti. Ne inspiroivat toisensa huimaan vauhtiin. Ruuan jälkeen ne malttoivatkin pötkötellä illan ihan rauhassa ja antoivat ihmisten keskustella rauhassa ja syventää omia laumasiteitään.

Eilen puolestaan oltiin koirametsässä sellaisella kokoonpanolla, jossa Bonon ja Viirun lisäksi olivat Rommi-veli ja Mura. Taas saivat nelijalkaiset juosta ryhmänä ja tonkia ja harrastaa metsurin tointa. Bono harjoitteli ilmeisesti myös lauman vartiointia, koska parille muulle koirakolle se ulvoi??? Tai sit se oli vain onnessaan, kun tapasi muitakin koiria. Yleensä se ulvoo silloin, kun riemu tai jonkun ihanan odotus valuu yli äyräiden, eikä pysy millään nahan sisäpuolella. Ultimate joy.

Emännän vastuulliset velvollisuudet katsotaan läpäistyiksi joksikin aikaa. Ainakin nyt tänään otetaan sosiaalisella hyvinvoinnin saralla vähän lungimmin.

Dream come true, osa 2

Nyt, kun Bono näyttää aikuistumisen merkkejä - tai ainakin viitteitä siihen suuntaan, että se on alistunut kohtaloonsa ja kuuliaisesti ottanut minut emännäkseen - parasta on se, kun huomaan miten se lukee mua!

Mä en esimerkiksi tykkää siitä, että koirat nuolee naamaa. Mitä tekee Bono? Se ottaa kontaktia niin, että se pukkaa nenänsä mun poskeen ja pitää sitä siinä. Tämän se tekee esim. silloin, kun ulkoillessa on tullut hetki, jolloin se haluaa olla miellyttävä ja mitä hetikohta seuraa, että se löytää kepin ja haluaa mun taistelevan siitä. Nuolemisen (käsien ja varpaiden) se jättää niihin tilaisuuksiin, kun se herättelee mua aamulenkille tai haluaa kertoa, että nyt vois jo tarjoilla tämän päivän eväät.

Pienenähän mä kannustin sitä siihen, että vinkumallakin voi herättää, mutta kun se alkoi vuotaa (vinkua ja elämöidä) ihan mahdottomasti tyttöjen perään, siitä tulee sanktiot samaan tapaa kuin haukkumisesta. Se otti opikseen.

Toinen hauska piirre Bonossa on, että se on emäntänä tavoin itsekin joskus varsin hidas heräämään ja syttymään. Esim. eilen, kun oltiin ensin tunnin lenkillä metsässä ja ajeltiin vielä hoitamaan Julle-kissaa sen päälle (minkä ajan Bono makasi nurmikolla lampaanluita jyrskyttäen ja sitten vielä vähän aikaa odotteli autossa), se oli niin uninen koko illan, ettei meinannut heti jaksaa lähteä iltalenkillekään. Välillä se haluaa samanlaisen aikalisän ja pehmeän herätyksen kuin, jonka se sallii mulle aamuisin. Kyllähän se sitten nousee, kunhan on tottunut ajatukseen.

Aamuisin, joka aamu, puoli tuntia ennen h-hetkeä, se käy tökkäämässä nenän poskeen ja kömpii polvitaipeeseen pötköttelemään. Totisempi herättely alkaa vasta tuonnempana, siihen kuuluu sitten varpaiden liposkelua ja sitä, että se lähentelee mua peffa edellä. Jonkinlainen aromaterapeuttinen lähestymistapa, ilmeisesti.

Viihdettä, ***kele

Kun Bonoa ei ole koulutettu pitkiin aikoihin, siihen on tullut uusia piirteitä. Se on alkanut leikkiä ja vaatimaan räyhäkämpää viihdettä! Se myös ilmeisesti kehittyy fyysisesti tällä hetkellä, koska selvästi ruoka-annoksia on pitänyt lisätä n. 500 grammasta 700-800 grammaan päivässä, Se haluaa esim. metsässä ottaa spurtteja ja räjähtävämpiä lähtöjä.

Näihin astihan se on ollut aika rauhallisesti liikuskeleva disukka.

Tämä ilmenee myös niin, että tavallisilla aamu- ja iltalenkeillä, joissa päähuomio on perinteisesti ollut haistelussa ja paineen helpottamisessa, se intoutuu etsiskelemään keppejä ja houkuttelee mua leikkimään niillä. Ihan huippua on, jos mä päästän sen juoksemaan vapaasti. Se vetää ympyrää tai kahdeksikkoa ihan täysillä. Meidän nurkillä yhdeksän jälkeen illalla on jo niin rauhallista, että tarkoin valituissa paikoissa tällaista rikollisuutta voi harjoittaa.

Nykyisin se myös "ovelasti" johdattelee mut iltaisin urheilukentälle ja tekee risun vuoksi ihan mitä vain. Eilen otettiin luoksetuloa, sivulle tuloa ja istumaan jäämistä.

Mikäpäs siinä. Jos koira kerran itse tahtoo työskennellä, kyllähän se mulle sopii. Pitää alkaa vissiiin kuletella paria patukaa taskussa mukana. Nyt on syysmyrskyt pitäneet huolen, että keppejä riittää, mutta kaupunkioloissa tämmöinen on katoavaa ylellisyyttä.

Se on siis kertakaikkiaan oppinut leikkimään ja tykkäämään siitä ihan hirveästi. Ja tämä on tullut ihan itsekseen. Pienempänä mä vissiin järkkäsin sille liikaa puuhaa, ja oli epätietoisuutta, miten sen saisi parhaiten motivoitua!

Parasta motivointia on näköjään koirillekin loma!

Pics

Tässä muutama kuva viimeiseltä parilta viikolta. Juoni menee näin: Bono Sotungissa, Bono avittaa lenkille lähtöä, Bono ja Mura koirametsässä, jossa kärsivällisin vetää pisimmän korren/kepakon.

Dream come true

Olen tässä pari päivää ollut ällikällä, kun huomasin, että peijakas, mullahan alkaa olla justiinsa sellainen koira kotona, josta haaveksin silloin, kun olin vielä kissaihminen!

Tehdään pitkiä, leppoisia ulkoilulenkkejä ja siitä on seuraa ja sille saa nauraa ja ällistellä sen viksuutta. Se on ollut niin erinomaisen epä-ärsyttävä, mutta aktiivinen ja leikkisä monta päivää.

Ollaan tehty kuulaissa syksyilloissa ihania lenkkejä ja tutkittu metsiä. Sitten se osaa kävellä vetämättä ja räyskyttämättä. Sit se teki tässä yhtenä iltana sellaisen, että kun sanoin sille, että lähdetään autolla metsään (se tietää sanat auto ja metsä ja mitä siitä seuraa) ja sitten itsekseni ihmettelin, että onkohan siellä niin kylmä, että siellä tarttis sukkahousuja. No, Bono nappasi makkarin tuolille edellisestä käyttökerrasta unohtuneet sukkikset suuhunsa ja viiletti ne suussa iloisena pitkin huushollia.

Sukkiksia oli käytetty parina päivänä ja se oli jo oppinut sanan! Tai sit homma oli täysin sattumaa, mutta hyvät naurut siitä sai.

No, tietenkin se tänään sai sellaiset hepulit parille naapurin koiralle, että vedin kunnolla herneet nenään ja kiikutin se suoraan sisälle ja lähdin yksikseni Murren murkinaan. mutta noin niinkun ylipäänsä menee aika mukavasti.

Suenkarkottaja

Mun piti eilen siirtää autoa paremmalle parkkipaikalle, mutta hups vain, me ajettiinkin ruudun ohi ja oltiin yhtäkkiä metsässä Landbon takana Sipoossa. Kaasujalka oli vähän vissiin painava.

Alkoi jo hämärtää ja Bono oli jotenkin kovin hermostunut, tuijotteli metsään ja haukkua räyskytti, joten arvelin että olisko siellä joku eläin liikuskellut.

Oli hämärää, joten ajattelin, ettei me nyt oteta riskiä, että Sibbo varg saa meistä paistin. Heittelin Bonsulille keppiä ylämäkeen, että se sai vähän liikuntaa ja sitten ajeltiin hiekkateitä ja katasteltiin maisemia auton ikkunasta ja pysähdeltiin välillä jättämään pienet Kilroy was here -lirut.

Uusia ulkoilumaastoja kartoitettiin siis, jahka kelit paranee.

Bonosta on tullut ihan kotikoira viime aikoina, ei olla tehty yhtään mitään. Mitä nyt eilen vähän reenattiin näyttelyesiintymistä urheilukentällä. Saapa nähdä innostunko jossain vaiheessa vielä tottistelemaan ja jäljestämään.

Tosin nautin tästä vaihesta itse kovasti. En enää ajattele niinkään, mitä Bono tarvitsee, vaan mitä musta on itse hauska tehdä. Se on johtanut ihan erilaisiin ulkoilusessioihin ja reitteihin. Taitaa olla haukullakin päivät vähän vaihtelevampia eikä ihan niin ennalta-arvattavia.

Koira kuitenkin kulkee mukana, joten kyllä sillä kaikenlaista äksöniä riittää.

Vandalismin uhri

Viiru pissas Bonon petiin ja valtasi myös tilapäispedin. Uhri itse vetelee sikeitä kuola suupielestä valuen, kroppa paljaalla lattialla ja pää maton reunalla.

Päivät voi alkaa ihan miten vain.

Seikkailu

Miten on mahdollista, että monta päivää on vierähtänyt ilman blogipäivitystä. Mulla olis kamerassa kuviakin vaikka kuinka, kun ehtis laittaa niitä tänne! Outoa.

No, me ollaan kyllä viiletetty taas sinne tänne ja oltu aika aktiivisia. Ollaan ruvettu taas kulkemaan ahkerasti metsälenkeillä ja lauantaina piipahdettiin Porvoossa. Bono sai ottaa intervalliharjoituksia Stellan kanssa pihalla. Kuulostaako kuntopiiriltä? Niin pitääkin. Totesin tässä joku aika sitten, että 1,5 -vuotias raggari kestää jo aika pitkiä lenkkejä. Voidaan laajentaa reviirejä.

Eilen oli sitten varsinainen seikkailun paikka, kun mentiin Siman ja Sanin kanssa Hindsbyn suunnalta Sipoon korpeen ja eksyttiin päätymään vähän eri suuntaan kuin oli meininki! Ja kastuttiin ihan litimäriksi tietenkin. Bono onnistui keräämään myös takiaisia niin, että sen rintakarvat ja etutassujen tuuheat hulmukkeet oli yhtä yhtenäistä takiaistakkukasaa. Ehdin jo loihe lausumaan, että tänä talvena ei taida tarvita näyttelyihin ilmoittautua, kun pelkäsin, että niitä ei saa setvittyä kuin leikkaamalla.

No, Bonon karva on kumminkin niin ihmeellistä, että kunhan aukkoili takukasaa sormilla niin harjalla ne takiaisen siemenet irtoili. Yhtään ei tarvittu saksia, vaikka näky oli kyllä lähtötilanteessa hurjanpuoleinen. Ja raivaussessioita tarvittiin kolme. Yksi vielä' tänä aamuna, kun karva oli ihan kuivaa.

Tänään ollaan aika nöyriä poikia ja tyttöjä, eikä kroppa salli kovin äkkinäisiä liikkeitä.

Kaikki hyvin taas

Eilisaamun kakominen näytti ja kuulosti pahalta, mutta meni ohi. Varmaan oli vain joku risun kappale kurkkutorvessa ja vaivasi.

Me mentiin iltapäivällä metsään ja tehtiin parin tunnin lenkki ja kastuttiinkin lievässä syyssateessa. Kaikki hyvin siis.

Huolta ja muresta

Aamulla Bono sai jonkun kohtauksen. Se kakoi niin, että luulin, että se oksentaa. Vaihtoehtoisesti epäilin, että sillä on hengitysvaikeuksia, kun mitään oksennusta ei kuulunut ja kakomiskohtaukset eivät ottaaneet laantuakseen. Mulla kävi mielessä kaikki: kurkkuun jumittunut luu, kennelyskä, nenäpunkit, you name it. Mielessä kävi jo sekin, että tässäkö tämä meidän yhteiselämä sitten oli!

Annoin piimää, kun ajattelin, että joku takiainen on tarttunut kurkkuun. Se latki sen halukkaasti, mutta kakomiseen se ei tehonnut. Hengitysvaikeuksista ei kuitenkaan ilmeisesti ollut kyse, koska latkiminen onnistui helposti ja halukkaasti. Sitten laitoin sille ihan ruuan, kun ajattelin että jos sillä kuitenkin on joku kepukan kappale kurkussa poikittain, kun se aamulle kanniskeli aika lahoa tapausta.

No, se tepsi. Jotain jälkikaikuja vähän oli, mutta ne pelottavat yökkäilyt loppuivat. Nyt se nukkuu rauhallisesti. Itsekin taidan uskaltautua poistumaan vähän ulko-ovesta.

Mulla oli jupakan aikana ihana juustopannari uunissa aamiaiseksi valmistumassa, ja täytyy sanoa, että se ei maistunut yhtään niin hyvälle kuin seesteisemmissä tunnelmissa. Niin paljon huolta ja murhetta oli ilmassa.

Hampaiden takiakin pitää murehtia, kun barffaus pitää kyllä takahampaat hyvinä, mutta yläetu- ja kulmahampaiden juureen meinaa vaan tulla ientulehdusta ja kiillevauriota. Pakko harjata ihan säännöllisesti näköjään. Mun mielestä alle 10-vuotiaan koiran suusta ei pitäisi vielä kiskoa hampaita ellei ole tapaturmalla osuutta asiaan. Harjata saa siis vielä monta kertaa.

Semmoinen kehitysaskel meillä on kyllä otettu näin 1,5 -vuotiaan kunniaksi, että harjaamiset ja hampaiden hoito ynnä muut huoltotoimet sujuu kyllä todella hienosti. Bono pitää niitä nykyään huomionosoituksina ja tykkää niistä sen sijaan, että ämpyilisi vastaan. Kuraisten tassujen pyyhkiminenkin kuuluu niin vakiokuvioihin, että saan rauhassa riisua päällysvaatteet ja ripustaa kaulapannat sun muut rensselit naulaan, ja Bono odottaa rauhassa istuen, että tulee kehotus siirtyä kylpyhuoneeseen.

Että jotain edistystäkin tapahtuu meidän suhteessa, vaikka aina sitä ei huomaa, kun vaatimukset vissiin kasvaa samaa tahtia :)

Intruders

Me ollaan kolmena päivänä käyty koirapuistossa. Siitä saa kivan, puolentoistatunnin lenkin, kun käpsehtii ensin Koivukylän koirapuistoon ja siellä tovin juoksee ja tekee erilaisia asioita. Se on nimittäin niin iso puisto, että siellä ei tarvi olla samassa laumassa.

Eilen tapahtui niin, että eräs Snoopy oli Bonolle oikein ärhäkkänä ja meidän oli parein väistyä sivummalle. Sitten sinne tuli pikkukoira, jota Bono halusi astua, mutta pikkukoirallapa oli kaverina irlannin susikoirauros, joka ei moisia elkeitä hyväksynyt ja teki kantansa selväksi.

Me sitten tehtiin namien etsimisleikkiä sekä treenattiin parille telineelle kiipeämistä ja luoksetuloja. Harrastettiin omaa kivaa.

Uroskoiran kanssa pitää vain näköjään kestää, että rähinöitä tulee. Sitäpaitsi niitä on näihin asti ollut niin vähän, että nyt on hyväkin, että Bonolle tulee niitä kokemuksia, että kaikkien koirien luokse ei pidä mennä kovin tungettelevaisesti. Se on niin kiinnostunut toisista koirista, että tämä tekee sille ihan hyvää. Se tuli mun luokse joka kerta ekasta kutsusta ja oikein vikkelästi!

Toissa päivänä puntit oli eripäin, kun Viiru oli mukana ja isommat urokset oli aika tungettelevia Viirua kohtaan. Bono ajoi ne pois Viirun kimpusta ihan määrätietoisesti ja tehokkaasti. Me luonnollisesti taas jouduttiin väistymään sivummalle, mutta ihan hyvä kokemus taas. Kiva nähdä, että Bono osaa toimia myös noin.

Taidetaan mennä samaan paikkaan tänäänkin, vaikka ollaankin vakkarikoirien mielestä ilmeisesti tunkeilijoita :)

Ai niin. Vihoviimeinen iltalenkki sujui eilen ikään kuin pimeys olisi toinen luonto. Toivottavasti aamuhämärä on kuitenkin hyvin epäilyttävää vielä jonkun aikaa.

Kanan muisti

Ripustin uuden lampun kattoon pari päivää sitten ja ollaan nukuttu sen alla kaksi yötä. Saanen huomauttaa, että Bono ja Viiru olivat asennuspuuhissa tomerasti mukana.

Tämä aamuna, Bono havahtui, että mikäs peijakas tuolla roikkuu ja murisi ja puhisi sille makuuhuoneen ovelta ja kävi välillä maman vieressä hakemassa uskoa sekä lopulta uskaltautui huoneeseen sitä tuijottelemaan. Tuojttelua kesti tovin (ehkä n. 5 min), mutta nyt se uskaltautui makoilemaan.

Elämässä on kovasti joka päivä uutta ja mielenkiintoista, jos muisti on kovin lyhyt. Meidän kanta on siis, että muistihäiriötutkimus ja -lääkekehittely on keskeytettävä välittömästi!

Mulla on muuten nykyisin kovasti aamuisin luppoaikaa, kun sain Porvoon tuliaisina pönikän aloe veraa ja olen sitä pari viikoa 10 ml/vrk hörpittyäni kamalan energinen ja herään aikaisin. Bono puolestaan ei halua nousta ennen kuin päivä sarastaa, joten mulla on tänä aamunakin ollut puolitoista tuntia omaa aikaa.

Ajattelin kyllä alkaa antaa sitä pisaran silloin tällöin elikoillekin, mutta pitää vielä miettiä. Jos Bonosta tuleekin pimeän kestävä virkku, niin hyvästi aamujeni rauha.

Kuohkee

Bonolla on jo niin mukavasti karvaa, että mun tekee mieli harjata se joka päivä oikein kuohkeaksi. Se on sillee niin hieno! Samalla olen alkanut ruokkia sen parvekkeelle, jotta se tottuisi viihtymään siellä myös (HUI!) pimeällä. Jotenkinhan sen on pehkoineen saatava viilennystä, kun keskuslämmitysteknologia paahtaa komeimmillaan muutaman kuukauden päästä.

Se on jo niin komea - ja enimmäkseen myös niin rauhallinen, että on välillä tosi vaikea muistaa, että se on mentaalisesti vielä ihan keskenkasvuinen.

Jotkut kovat kouluttajat on sitä mieltä, että koirilla ei ole uhmaikää, se on vain pehmoilijoiden lässytystä ja johtuu koiran huonosta koulutuksesta.

Bono sen sijaan on taas pari päivää demonstroinut oikein minusta tyypillisiä teini-iän ilmiöitä. Toissailtana oli taas kuulopäivä ja se kuunteli ja pelkäsi kaikkea pää korkealla pyörien. Käveleminen oli sellaista, että ensin se veti nelivetona eteen, seuraavaksi jumitti takana eikä suostunut liikkumaan mihinkään suun taan.

Onneksi se oppi jotain seuraamisesta pienenä, koska ainut tapa noissa tilanteissa (jonka osaan) on ottaa se lyhyeen hihnaan ja jatkaa matkaa ritirinnan. Se saa läheisyydestä vähän turvaa ja uskaltaa edetä, kunhan kurkkii maman polven takaa.

Lenkin pelasti se, että istuskeltiin tovi rauhoittumassa ison pyökin alla. Lopulta se jo lopetti nojailun mun kainalossa ja heittäytyi pötköttelemään. Kun aloin muina miehinä leikkiä risulla, se intoutui leikkimään niin, että lopulta tehtiin muutama kelpo seuraamisharjoitus patukan avulla.

Aiemmin samalla lenkillä se vain vahtasi vauhkona ympärilleen, kun olin yrittänyt leikkiä sen kanssa.

Tänä aamuna oli taas palattu nenän käyttöön ja pampula oli niin voimissaan, että vikisi ja haukkui vanhemman uroksen perään.

Päivät on todella erilaisia. Tänään taas kiristetään vähän huomioimattomuuden ruuvia.

Mun huonosti koulutettu koirani <3

ps. Ihan järkyttävä pelimainos tulee tohon alle. Älkää missään nimessä sortuko mainonnan uhreiksi!!

Pimeetä

Olen tullut siihen tulokseen, että Bono on joko hämäräsokea tai sitten se pelkää pimeätä, sillä mama saa taas juoda rauhassa aamukahvit ennenkuin koiransa tahtoo lainkaan ulos. Mieluiten saisi näet olla jo ihan valoisaa. Iltalenkkien kanssa on vähän sama. Jos hämärtää, se pitää mieluiten nelivetoa ja tekee ovelia harhautuksia, että päästäisiin kiepahtamaan lyhintä reittiä kotia kohti.

Ja auta armias, jos kesäautojen pakoputket paukkuu, bussi tuhahtaa, urheilukentältä valmiinanne paikoillanne PAM! Silloin tulee ihan paniikki.

Vaikka en juuri nyt kouluta Bonoa mitenkään, töitä piisaa näiden arkimeinikien kanssa, kun hämärtää jo aamusta ja illasta.

Toivon totisesti, että tämä on edes pääosiltansa ohimenevää.

Jääkausion lieventynyt sellaiseksi perushuomioimattomuudeksi. Silloin huomioidaan, kun mama tahtoo. Rätkyttäminen vieraille koirille on helpottanut huomattavasti, luoksetulemiset kohentuneet ja talutinkävelykin on jo varsin mieluisaa. Mitä nyt hämärässä pitää vähän terästäytyä.

Talutinkävelyn helppoudessa on tosin saattanut käydä niinkin, että kun viime viikolla taluttelin toisessa kädessä Stellaa, joka TODELLAKIN vetää koko pienen kroppansa ja tahtonsa voimalla, totesin, että taidan Bonon kohdalla urputtaa ihan turhasta.

No, mun mielestä meillä kumminkin opetellaan sellaiset tavat, että talutin ei kiristy. Säästää emäntää hartiasäryiltä ja Bonsulia myös.