Tärkeä fakta

Edellisestä raportista unohtui äärimmäisen tärkeä tieto. Bono painoi tänään 15,5 kg. Läskit on saatu sulamaan, kun siirryttiin junnuruokaan ja kahteen ruokailuun päivässä. Tosin, annan kyllä vähän välipalaa, jos ei tule koulutettua tai annettua luuta.

Kasvu näytää hidastuneen. Se on hyvä asia. Hitaasti hyvä tulee.

Sekin vielä, että turkki alkaa paikoin olla niin tiheä, että harjalla ei enää pärjää. Villahousut ja häntä pitää kammata Wiljamivainaan jäämistöstä löytyneellä pitkäpiikkisellä teräskammalla.

Invalidi

On ollut vähän terveysrintamalla horjuvaa. Kolme päivää on suu vuotanut, kun on ikenet ollut taas ihan veressä ja kipeinä. Yläkulmahampaat on nyt kumminkin lähteneet. Sitä avittamaan annoin eilen Bonolle rustoluun, joka juoksutti koko yön ripulilla. Ja koska siisti on aina siisti, eikä kipeänäkään ripuleeraa jalkakäytävälle, me yösydännä juostiin, jotta pääästiin ruohikolle.

Arvatkaa, oliko aamulla sääret setsuuria? Kyllä oli. Ja me mentiin lääkäriin. Ajattelin, että nyt en enää ihmettele vaan otetaan asiasta selvää.


Profiili, jota kelpaa esitellä!
Siitä me ollaan yhtä mieltä, että mami on aina niin objektiivinen.

Kuvittelin tilaavani aikaa ortopedille, mutta me päädyttiin päivystykseen (mä vähän ihmettelinkin, kun se järjestyi sunnuntaina - menköön yövalvomisen tiliin) ja eipä siellä mitään kriitillistä näkynyt eikä tuntunut. Pieni pehmytkudostrauma on kai todennäköisin syy ja vedetään nyt ne tulehduskipulääkkeet, jospa se siitä.

Kun päästiin kotiin, syötiin, otettiin lääke ja oltiin nukuttu matkan pölyt pois silmistä, meno näytti tältä:



Ei tuo kovin huolestuttavalta näytä. Viime päivinä eniten on varmaan oikeasti lannistaneet ne hampaat. Koko alaleuan pitkät sivut oli ihan auki verisinä. Siihen nähden pampula on kyllä käyttäytynyt kuin enkeli.

Mikä mun mielestä kyllä välittyy tänään otetuista kuvistakin.


Paimenessa. Hanhet on kylläkin jo muuttaneet etelään, joten nyt mielikuvaharjoitellaan virtuaalilauman kanssa.


"Kovasti puuhaa aiheuttaa nämä peijakkaan kepit!"


"Mä olen aika hyvä paimen ja vahti. Mulla on oikeastaan silmät selässäkin."

Matkakuumetta

Bono on tykästynyt matkailemiseen. Se tunnistaa bussi- ja ratikkapysäkit ja määrätietoisesti kulkuvälineen kohdalle sattuessa ja esim. aamuisin (sillä toisella lenkillä) tuumaa, että hypätääs kyytille. Mä luulen, että se haluaisi tulla mukaan töihin, sehän kävi ihan pienen pienenä mun kanssa töissä muutaman kerran.

Se on yleensä vähän koomillinen tilanne, kun koira väen vängällä tahtoisi ängetä bussipysäkille ja liittyä kyytiläisten joukkooon!

No, enää pari-kolme viikkoa kun lähdetään Lappiin ruskalomalle. Katsotaan kariseeko matkailuhalut siitä, vai lisiikö.

Eilen oltiin koirakoulussa ja nyt ollaan edistytty siihen, että seuraamisessa opetellaan käännöksiä. Koiralle ne ei tuota ongelmia, kunhan emäntä vain osaisi. Sitten me alettiin harjoitella sivulle menemistä kosketuskepin kanssa. Se on vielä vaikea, koska kepin seuraaminenkin on vielä vaikeaa, mutta hyvä vain. Nyt tarvitaan nimittäin paljon mentaalista virikettä.

Kaksi viikkoa on siitä, kun Bonon vasen takajalka sattui ja alkoi väsyneenä vinksottamaan sivulle. Soitin eläinlääkäriin ja tuumattiin, että vielä viikko katsotaan tapahtuuko edistymistä, jos rajoitan sen riehumista toisten koirien kanssa. Koiratahtista koirakkoulkoilua nyt viikko ja sitten kuvataan, jos ei mikään muutu.

Toivotaan, että tällaista matkailua ei tarvitse harrastaa.

Kakkashow

Kummallista, että heti kun maha menee vähän pehmeäksi, alkaa se kakkojen ahmiminen. Tai ei kai se ole kummallista, vaan nimenomaan luonnollista.

Eilen tulehtui diplomaattiset välit taas oikein avoimeksi selkkaukseksi (2. kerta meidän yhteiselon aikana), kun se ahmi ihmispaskaa halulla eikä antautunut kiinni. Lopulta se nöyrtyi, kun jäin vahtimaan läjää. Loppuilta ei sujunut varsinaisesti kodikkaassa tunnelmassa, vaikka välirauhan tila saavutettiinkin. Aamullakin tunnelma oli vielä jokseenkin tunnusteleva.

No, emotionaalisesti terveessä perheessä kaikkien tunteiden ilmaiseminen on kuulema sallittua.

Naapurin poika

Bonosta ei ole otettu pitkään aikaan kuvia, mutta katselkaapa ihania kuvia meidän naapurin Artturista tuolta.

Musikaalinen

Bonon luonteessa on selvästi une traite artistique! Viime torstaina, kun mentiin koirakouluun, Elielin aukiolla oli hammondia kiusaava katusoittaja ja Bono sai taas paniikkikohtauksen, sellaisena kuin viilipytty sen saa. Se halusi pois äkkiä ja nopeesti. Ajattelin silloin, että onkohan siitä tullut vähän ääniherkkä, mutta ei: kyse oli taiteellisen vaikutelman aiheuttama reaktio.

Meidän lenkkimaastossa on sirkus - uutta sirkusta suoraaan Ranskasta (jonne mamilla on lauantaiksi lippu tra-la-laa!) ja me ollaan käyty iltaisin vähän vakoilemassa ja fiilistelemässä tunnelmaa telttojen liepeillä, kun siellä on esitys käynnissä.

Eilen me satuttiin sirkuksen luo, kun siellä alkoi kovaääninen musiikki ja kas vain, Bono ei ollut millänsäkään. Mutta nepä soittikin rytmissä ja oikein.

Bono on myös keksinyt, että kun panttaa aamulenkillä kakkaa niin pääsee uudestaan ulos ennen kuin emäntä lähtee töihin. Ja minä kun alussa luulin, että sillä ei taida olla aloitekykyä! Nyt kun se tietää paljon ja osaa kommunikoida niin kylläpä näyttää olevan kekseliäisyyttä.

Pehmee

Bono on pehmeä, mutta niin on emäntäkin. Tuulen viemää on hieno periaate siitä, ettei koira pääse sänkyyn. Siellä se pötköttelee mun jaloissa hetken esim. aamukahvilla (jonka emäntä nautiskelee lenkin jälkeen peiton alla) ja iltasella ennen kuin hankkiutuu itse nukkumaan.

Miten mä ikinä kuvittelin pystyväni siihen? Lulu nukkui koko ikänsä mun jaloissa. Miukun kanssakin me loikoiltiin joka aamu pitkät tovit vielä petissä niin, että se roikkui kynsillään mun vasemmassa (aina vasemmassa!)olkapäässä ja kehräsi sylissä kuolaten. Wiljamin paikka oli polviteltassa peiton alla.

Se on nyt vajaat 20 kiloinen, veikkaan ja kolmasosa massaa on vielä tulossa, ounastelen. Pitää siirtyä varmaan beigen ja vaihtelevan ruskean sävyisiin lakanoihin. En ole oikein kirjavien ystävä, mutta ehkä tässä oppii.

Dekakadenssi

Kätilöt puhuvat lapsen tahtisesta imetyksestä, mutta meillä harrastetaan koirantahtista ulkoilua. Bono onkin alkanut jäntevöityä mukavasti. Takapää ei ole enää niin hutera ja jalat kestää pidempään ulkona, varsinkin kun pidän huolen, että isommat pojat ei kiipeä selkään.

Eilinen meni järkyn matalapaineen sanelemalla dekadentilla tiellä, pyjama, peitto ja romaani -linjalla. Lisätään tähän vielä salmiakkia ja suklaata ja jokainen ymmärtää että tänään ei ole mikään hyvin joogannut olo. Tosin me ulkoiltiin koirantahtisesti aika paljon vaihtelevia sessioita ja treenattiin kaksi oikein hyvää harjoitusta kosketuskeppiä ja seuraamista.

Tänään on sitten paluu normaaliin arkeen.

Koiranilma

Tänään ei ole koiranilma - quite the opposite - mutta viikolla kerran oli, vai kaksi kertaa? ei muista enää. Me tietysti mentiin siis ulos ja tukka meni kiharalle. Kuvista saa napsauttamalla vähän isommat, jos joku haluaa vinkkejä ihan vihoviimeisimmistä tukkatrendeistä.


Pitäiskö kammata vai ei?

Ihmiset nauttivat eilen senaatintorilla järkyttävän hyvästä msiikista, kun Bono ja Inka vahtivat, ettei rosvo tule. Mitä lie tehneet, sillä Bono ainakin oli ihan puhki. Sillä on nykyään tämä pettämätön jalkaindikaattori. Takajalat on siksakkia heti, kun väsymys iskee. Ne suoristuu kyllä lepäämällä.

Huoneistossa ei ollut mitään puuhailun jälkiä. Tiettävästi Bonokaan ei ole vielä sukukypsä, vaikka molemmat herneet onkin jo käsin kosketeltavissa. Valvontakamerat on vielä asentamatta.


Sohvallakin on vähän märkänä haljun oloista.

Viime kesänä kun luin Shantaramin, huokailin joka toisen sivun jälkeen, että "voi, en ikinä tässä elämässä lue enää mitään yhtä hienoa."

Turha huoli. Löysin kirjastosta lempparikirjailijani Robertson Daviesin Murther and Walking Spirits. Mielikuvituksen ja mielihyvän tykitys on taas ihan vallatonta. Stoori kertoo miehestä, joka yllättää työkaverinsa ja oman vaimonsa petipuuhista ja tulee vahingossa tapetuksi. Hän mm. yrittää kummitella murhaajalleen, mutta ei oikein osaa muuta kuin laulaa tällaista värssyä kollegansa korvaan:

The bells of hell go ting-a-ling-a-ling
For you and not for me
For me the angels sing-a-ling-a-ling
They've got the goods for me

Kun ei ole paha niin ei ole paha!

Tätä Davies-herkkua on vielä trilogin verran odottamassa!!!


Luonnon kihara. Mitähän rotumääritelmä tästä sanoo?

Puhuvan roskiksen tarina jatkuu.... videomateriaalia roskiksesta itse teossa on tuolla.

Koulupäivä

Eilen oltiin illalla koirakoulussa ja vaikka häiriötä oli vähän liikaa keskittymistä haittaamassa, meillä meni ihan mukavasti. Saatiin läksyksi opetella seuraamista juoksussa, sillä siinä se vähän irtoaa kauaksi. Mä sain myös läksyksi opetella palkkaamisen vasemmalla kädellä ja sehän helpottaa monta asento-ongelmaa. Oppisi sen vaan niin, että osuu koiran suuhun!!

Ja kas vain, kun en ollut sitä hoksannut! Eipä silti, hommassa hankaluutta aiheuttaa se, että emäntä oppii huomattavasti hitaammin kuin koira.

Sitten me harjoiteltiin upouuden kosketuskepin käyttöä ja saatiin läksyksi opetella sen seuraamista sekä sellaisia nopeita palkkauksia. Kosketus-palkka-kosketus-palkka jne.

Luoksetulo sujuu melko mallikkaasti, mutta huomattiin, että Bono reagoi itseasiassa nimeensä, ei täällä-käskyyn, jota olen käyttänyt. Nyt sen harjoittelu varmemmaksi on osa ohjelmaa. Sitten me ollaan treenattu tänne tulemisen eteen istumisen paikaa. Se jää vähän kauas, koska en ollut hoksannut levitellä jalkateriä auki. Usein se kotona istuikin etujalat mun jalkojen päällä. Oikean paikan löytymistä avittaa myös, kun käsi on palkatessa niin että peukalo ja etusormi osuvat mahaan ja pikkurilli on kauimpana mun omasta pötsistä. Jostain syystä se on ylivoimainen fyysinen ponnistus näköjään ja käsi kääntyy aina väärinpäin.

Bono oppi eteen istumisen vähän vahingossa, sillä aloin antamaan sille pienen koiran keksin palan aina ulkoa tultaessa, jotta se malttaisi jäädä nätisti odottamaan, että otetaan panta pois ja kuivataan tassut, jos siihen on tarvetta. Vaatimuksena oli vain, että se istahtaa eteen. Nyt siitä on hyötyä.

BH-kokeen tottis-osuus on kuulema ihan sama kuin alokasluokan toko, joten mulla ei olekaan mitään valinnan vaikeuksia tavoitteiden asettelussa!

Olen taas tehnyt etäpäivän, joten voin hyvällä omalla tunnolla jättää Bono illaksi tyttöystävän seuraan ja lähteä vähän taiteiden yöhön.

Etäpäivä

Olen ollut tänään kotona töissä ja sehän tarkoittaa niin suurta keskittymistä työhön, ettei ehdi edes blogia täydentämään.

Hampaiden vaihtumisessa oli pieni seesteisempi hetki ja suu ehti parantua, mutta aamulla se vaivasi niin että piti ihan vähän itkeä. Me ollaan sen takia kukuttu ylhäällä jo puoli kuudesta asti. Yläkulmurien vaihtuminen näyttää olevan tuskallisin homma koko projektissa.

Posti toi teleskooppikosketuskepin ja Bono tiesi heti. Se välittömästi koski nenällä kepin pallukkapäähän, minkä takia mun oli kaivettava sille kuivattu mahapulla kaapin kätköistä. Illalla me taas treenataan sen käyttöä koirakoulussa. Seuraaminen sujuu aika mukavasti jo, vaikka kaarran vasemmalle ja vaihdan kävelynopeutta.

Nyt me lähdetään ulos. Ollaan ansaittu se molemmat.

Pampula 5 kk

Eilen juhlittiin: ei kissan ristiäisiä, vaan koiran synttäreitä. Ihmiset sai viinereitä ja kahvia, Bono sai poron potkaluita ja kakkapusseja.

Viiden kuukauden ikä näyttää olevan sellainen, että pikkupoika alkaa muuttua vähitellen isoksi pojaksi. Se ei enää himoitse juurikaan kakkoja suuhunsa, mutta se on keksinyt niille muuta käyttöä. Se kieriskeli niissä eilen ensimmäistä kertaa. Mä en kylläkään ole muistaakseni tilannut kakoissa kieriskelevää koiraa, mutta jos vaihtoehdot on syöminen ja kieriskely, valitsen kieriskelyn.

Aika tiiviisti koiran pitäminen tässä vaiheessa liittyy näköjään ruuansulatuskanavan toimintaan. Syntymäpäivälahjatkin sitä kuvastanevat. Ja huoleni tämän kaupungin roskistilanteesta kakkapussien loppusijoituspaikkana.

Viiden kuukauden iässä omistajan vaikutus taitaa alkaa jo myös näkyä. Mä huomaan, että se on omaksunut saman viehtymyksen pehmeällä istumisen ja loikolemisen kulttuuriin kuin mikä mullakin on. Pienenä se halusi nukkua paljaalla lattialla, mutta nykyään se järjestelee tyynyn ylävartalon alle. Se on alkanut viihtyä kainalossa ja esimerkiksi ulkona, kun heitän sille palloja tai kongia, se viettää onnistuneen noudon jälkeen kainalossa pitkät ajat kehuttavana ja hyviteltävänä! Se saattaa istahtaa syliin, jos kyykötän maassa ja istuu siinä pitkän aikaa.

Jonkun muun omistajan koirana Bono saattaisi olla ehkä railakkaampi ja vähemmän mukavuudenhaluinen.

Se on myös oppinut ilmaisemaan tarpeitaan. Se osaa kertoa, että pitää päästä ulos ja se osaa reagoida mun "ulosko?" kysymykseen. Se vetää pään alas paimenkoiramaisesti ja urahtaa, ihan pienellä äänellä. Sit se vähän venyttää etujalkoja. Nälkäisenä se kolistaa ruokakuppia ja vinkuu.

Bono osaa herättää mut ihan hurmaavan hienotunteisesti. Se huomaa, kun alan heräillä ja tökkää nenänsä kevyesti varpaisiin. Sitten se rojahtaa petillensä. Jos se haluaa vähän kiirehtiä heräämisprosessia, se nuolaisee varpaista. Kun alan olla nousemiskunnossa, se tulee pääpuoleen tervehtimään ja nojaa leualla patjan reunaan ja asettuu rapsuteltavaksi sängyn laitaan nojaten. Sitten se taas rojahtaa pitkälleen. Kunnes lähdetään pihalle.

Bono on ottanut oman paikkansa ja testailee asemaansa, siinä määrin kuin hienostuneen, lungin pojan sitä nyt tarvii testailla. Jos meillä nyt ylipäänsä ihmeellisiä sääntöjä onkaan niin yksi on se, että luita ei pureksita sohvalla. No, kuinkas ollakkaan. Eilen töistä tullessani silmiin osui naudan reisiluun pallonivel, joka lepäili oikein mukavan näköisesti sohvalla.

Mä en ollenkaan muista jättäneeni sitä aamulla siihen.

Ei ole totta!

Juuri kun aamulla päivittelin, että HKL:n bussipysäkkiroskikset on poistettu niin täällä tempaistaan puhtaamman kaupungin puolesta: Helsinki asentaa kaupunkiin neljä puhuvaa roskista. Tämä on ihan totta, katso tuolta.

Täällä nipistellään.

Vaihtelua

Bonolle on alkanut ilmaantua omaa tahtoa. Poju tietää mitä tahtoo ja haluaa itse kokeilla uusia juttuja.

Meidän pitää kiertää korttelin taakse, jotta päästään nurmikolle ja viheralueille, ja vaikka asian voi tehdä kahta eri kautta, me ollaan aina kuljettu samaa reittiä. Eilen Bono tahtoi ihan itse valita eri reitin.

Se on myös oppinut avaamaan ihanan CD-kotelon vetoketjun, joten tämähän avaa emännälle ihan uusia ulottuvuuksia: sinne voi piilottaa herkkupalan tai koiran keksin. Voisi tarjoilla vaikka nappuloitakin siinä. Mahdollisuudet ovat rajattomat.


Ihana teknokuitu-frisbee-pussukka vetoketjulla ja suuhunsopivalla kantolenkillä.

Eilen se myös keksi, että olonsa voi tehdä mukavaksi. Miksi kolistella luitansa lattialla, kun maata voi tyynylläkin. Vaikka luuta järsiessä.


Tyynyllä on somempi kirputtaa polveakin.

Hampaiden vaihtuminen on juuri nyt varmaan kipeimmillään. Ikenet on olleet ihan turvoksissa ja veriset. Mahtaa olla ikävä fiilis.


Alaleuka alkaa olla jo aika siisti.

Olen vahdannut Bonon huteria takakinttuja ihan vainoharhaisena, mutta jotenkin tänään mieli huojentui. Juttelin eläinkaupassa myyjättären kanssa, jolla oli pieni (tai siis ei missään tapauksessa pieni, mutta hyvin nuori) mastiffin pentu mukana. Siitä tulee kolme kertaa Bonon kokoinen isona ja hän totesi myös olevansa jokaisen pennun kohdalla aina ihan vauhko. Siinä sitten vaahtosimme hetken, ja vertaistuki oli sen verran tehokasta, että huomasin sen keskustelun jälkeen olevani paljon rauhallisempi :D

Pennuilla ne jalat vaan jossain vaiheessa vinksottaa ja hengenvaarallista se ei missään tapauksessa ole. Näin se vain on.

Koiranomistajan silmin

Jos on maailma eri näköinen vakioveikkaajan silmin, niin on se sitä myös koiranomistajan silmin.

Olen ihmetellyt, mistä Bono on keksinyt kuolata ihmisruuan perään, kun en sitä pöydästä ruoki, ja soimannut itseäni siitä, että olen antanut sen nuolla jonkun viilipurkin tms. Eilen ulkona tajusin, kun se halulla yritti ahmia kuivuneita paahtoleivän paloja pusikon juurelta. Niitä oli siellä puoli paketillista ja mä tietysti pelästyin, että joku hullu on kylvänyt taas myrkkyä.

Perjantai-iltana kiskoin muovikassin sen nielusta, se melkein ehti niellä sen. Se oli sellainen jo puoliksi hapertunut kertakäyttöpussi, joita on jokaisella hedelmätiskillä. Se siitä kaikkialla toimivasta irti-komennosta, johon se pienenä melkein oppi. Ei ollut erityistapaus tämä muovipussiepisodi.

Asun sellaisella seudulla kantakaupungissa, jossa on paljon viheralueita. Ulkoilumaastot on hyvät, mutta asian kääntöpuolena on, että seutu on myös kovin suosittu piknikpaikka. Ihmiset kylvää ihan järjettömiä määriä roskaa ja ruuantähteitä jälkeensä ja on ihan mahdottomuus pitää koiraa niistä irti. Bono nuolee jopa kertakäyttökahvimukeja ja niiden kansia lähes päivittäin, sidukkatölkeistä puhumattakaan.

Mitään onnettomuuksia ei ole vielä sattunut, mutta niin paljon kruunukorkkeja ja lasia on kaupungin jokaikisellä nurmikkoneliöllä, että jonain päivänä antura on halki. Se on ihan varmaa.

Eilen me ulkoiltiin sillä tavalla laiskasti, että kilometrejä ei kertynyt, mutta aikaa kului. Bono oli vapaana ja koluttiin pari tuntia rannalla niitä pusikoita, minne kukaan ei koskaan mene. Me löydettiin jonkun asuttu teltta (Töölöstä!) sekä tämän henkilön avokäymälä. Onneksi Bono oli niin matalapaineen lyömä, että sain sen kiinni ennen kuin se tajusi mitä se halkaisijaltaan puolimetrinen kasa olikaan!

Koomillinen juttu on tapahtunut ihan viikon sisällä. Kun luonnollisesti meidän suunnalla em. seikoista johtuen, kaikki roskikset pursuilee ja lokki-, kani-, rotta-, varis- ynnä naakkayhteisöt voivat pulskasti, kaupunki on päättänyt ratkaista asian poistamalla kaikki bussipysäkkien roskikset!!! Eivätpä enää pursuile.

Mitään tällaista ei koskaan näe, kun ei ole koiraa.

Tukka ja hampaat kasvaa

Perjantai-iltana kun käytiin Rajasaaressa Tepon kanssa (oikealla), siellä saatiin muodostettua lähes tulkoon vanhan lastenlaulun kuvaama afrikkalainen telefooni.


Jos mun kärsä on sun hännässä ja sun kärsä mun hännässä niin "haloo, kuuluuko?"

Bono on aika väsähtänyt, mutta ei ilmeisesti kipeä kuitenkaan. Jalat oli tänään ihan suorassa ja se intoutui vielä sisälläkin leikkimään. Voi olla, että laihiksella olo on vähän hatara, kun kaikki energia menee kasvamiseen.

Ihan parin päivän kuluessa Bono täyttää 5kk. Tukka on nykyään vähän hassu, kun silmien yläpuolelta lähtee vitsikkäät suortuvat.


Suortuvien kasvattaminen on totista puuhaa. Samoin hampaiden.

Hampaat vaihtuu ja body kasvaa. Eilen irtosi toinen alakulmahampaista sukulaisten kanssa telmiessä, se jäi ehkä Oonan karvoihin. Tänään toinen niistä irtosi poron potkaa puriessa.


Maitohampaiden turma. Vähäkalorinen luu.

Bonolla ei ole kamalasti leluja, mutta kun asiaan yritettiin saada korjausta, mielenkiintoisimmaksi heiteltäväksi osoittautui vanha, käyttämättömänä lojunut Sony -merkkinen CD-kotelo. Vinkuva kumikalkkuna sen sijaan pelotti ja aiheutti suuren haukun.


Kukapa uskoisi, miten paljon käyttämättömästä CD-kotelosta voikaan iloita. Kannattaa kaivaa esiin se sieltä kaapin perältä!

Tattispala

Käytiin tänään kasvattajan luona ja tavattiin sisko Oona, äiti Elli ja Thori-setä. Koirat nauttivat ulkoilusta yhdessä ja Bono, joka on juuri keksinyt ilmavainun, meni ihan villiksi pihalla, kun se sai nenäänsä tutun hajun ja tajusi, mihin ollaan menossa.

Bono on iso ja vielä vähän pulska siskoon verrattuna. Kriitillisiä aikoja elellään, sillä 5 kk:n ikäisellä kasvu on vauhdikasta ja takapää on hutera.

Bono juoksi eilen Tepon kanssa (vesikoiranuorukainen) niin kovasti, että se uuvahti. Tänään se on ollut melkoisen väsynyt eikä me olla tehty muuta kuin käytiin kasvattajan luona kylässä.

Sydän syrjällään tässä nyt niitä kinttuja syynätään ja jenkkakahvoja mittaillaan. Äkkiä pitäis saada loputkin fläsät sulamaan. Muuten saa soimata itseään ihan tosissaan, jos jotain kasvuhäiriöitä ilmaantuu. Onneksi pystyn ulkoiluttamaan sitä vapaana paljon.

En muistanut ottaa tänään kameraa mukaan, sorry!

Iloita voi kuitenkin siitä, että kakat on nykyään ihan priimatavaraa. Ne on olleet löysähköjä ja kun Bonolla on lisäksi ollut suuri viehtymys kakkojen syömiseen, olen ajatellut että suoliston mikrobikanta ei ehkä ole vielä ihan kohdallansa. Kokeilin Yrjölän vinkkiä, joka löytyy tuolta. Keitin pussillisen porkkanoita ja kaksi paprikaa ja laitoinpa mausteeksi mukaan kesäkurpitsaakin. Soseutin keitetyt vihannekset ja tarjoilin sitä kaksi ruokalusikallista jokaisen aterian yhteydessä. Tehosiko se vai mikä lie, mutta kaksi viikkoa porkkana-paprikaa ja nyt ei kakoista löydy moitteen sijaa. Öljyä en ole aina antanut, kun on tämä weight issue. Lisäksi olen Yrjölän ounastelujen viitoittamalla tiellä antanut Bonon nuolla silloin tällöin jotain c-vitamiinipitoista.

Laittelen muita kuvia myöhemmin, Bonon flegumaisuus on tarttunut emänäänkin. Onkohan se tämä matalapaine...

Ekaluokkalainen

Me ollaan ihan sesonkitrendeissä kiinni, sillä meilläkin alkoi eilen koulu. Ei ollut koirakoulussa loppasuongelmia. Paistinökäleet kelpasivat oikein hyvin ja viretila oli varsin erinomainen. Kouluttaja tuumasi, että ei ollut nähnyt moista osaamista noin nuorella koiralla ennen. Ja kyllä mäkin vähän ihmettelen, että mitäs tuollaiselle keksitään.

Kotiläksyksi tuli opetella seuraamista ihan oikealla tokotuomarinkin hyväksymällä paikallansa niin, että koiran lapa on mun vasemman polven kohdalla. Muutama oikea-aikainen naksautus saattiin koulussa aikaan ja kotimatkalla se tarjosi paistipalan toivossa seuraamista ihan oikealla kohdalla niin, että eväät loppui. Kymmenen askelta meni heti helposti.Sama homma tänä aamuna aamulenkillä. Otin varmuuden vuoksi evästä mukaan, että voin palkita, jos se äityy tarjoilemaan seuraamista ja kyllä oli muistissa. Seuraaminen oli niin kivaa, että se malttoi jopa jättää hanhet kaakattamaan keskenään.

Me yhtenä iltana otettiin hajutyöskentelyn alkeita sillä tavalla, että piilotin niitä lihottavia mahalevyn palasia hautausmaan muurin koloihin. Nyt se käy haistelemassa muuria sillä pätkällä joka kerta, kun ohi kuljetaan. Tänään tein saman leikin ja ei tarvinnut kahdesti kehottaa. Ei edes yhdesti.

Mun mielikuvitushan lähti eilisen johdosta tietenkin laukkaammaan ihan villinä. Ajattelin, että pitäiskö sittenkin suuntautua BH-kokeen kautta pelastustehtäviin ja oikeisiin koiratöihin? No, kouluttaja lupasi vertailla tokon ja BH-kokeen vaatimuksia ja keskustella tykönänsä, kannattaako niitä nuorella treenata päällekkäin. Ehkä mä siihen tokoon sitten kuitenkin kallistuistuisin, kun siitä mä olen ollut niin kiinnostunut.

Sit mä haaveilin, että kunhan Bono miehistyy, saadaan koulutusrutiinit kuntoon ja saadaan järjestetyksi lisää huoneustoneliöitä, meillähän voisi olla paikka vaikka trikkipojalle. Ettei ihan yksin tarvi pienen kaikkia saavutuksia kahmia. Ollaan jo vähän nimeäkin suunniteltu...

Eino Leino olis aika hyvä nimi vähän kaihoisalle, runoilijasieluiselle kaverille. Bono ja Eino rimmaa kivasti. Carlos voisi olla hyvä nimi puolestaan vähän tulisieluisemmalle jepelle. Sit me voitais kuunnella Santanaa ja nyökytellä tietäväisesti. Ja koska kahden koiran taloudessa tarvitaan myös kissa, se voisi olla tyttö ja nimeltänsä Diana (lausutaan suomalaisittain diana), koska jokaisessa taloudessa tulee olla yksi jumalatar.

Joo, ei tässä muuta kait sit tällä kertaa. Loistava tulevaisuus edessä ;)

Selkä näyttää hyvin kestävän koiran kanssa puuhailun, mutta paperinrapisteluhommissa ulkofile äksyilee. Onkohan tämä ihan kokonaan psykosomaattista?

Mallista oppii

Olen pötköttänyt niin paljon selälläni futonilla, sillä se on paras paikka, kun selkä on kipeä. Tänään herätessäni näin, että Bono oli todennut saman. Selällään soffalla on hieno maata. Sillä ei ollut mitään kiirettä aamulenkille.

Sairausloma ei ole koiranpitämisen kannalta kovin hyödyllistä, sillä se on ollut melkein kaksi viikkoa ilman, että on tarvinnut jäädä yhtään yksin. Mitenhän se nyt siellä pärjää, kun koitan taas totuttautua toimistotuolissa istumiseen.

On Bono ilmeisesti oppinut vaivihkaa myös lukemaan ja netissä surffaamaan. Ainakin se eilen iltapäivällä ihan tarkkaan tiesi, että olin kirjoittanut blogiin suunnitelmastani lopettaa iltapäiväruokailu. Eipä siitä tullut mitään, Bono piti siitä ihan itse huolen.

Ehkä me eletään päivä kerrallaan ja syödään silloin, kun on nälkä ja syödään vähemmän silloin, kun ei ole nälkä.

Vielä ruuasta

Koirakoulun ohjeissa oli, että pitää ottaa mukaan nälkäinen koira ja sellaisia herkkuja, jotka se loppasee eikä jää pureksimaaan. Meidän kulinaristi maiskuttaa pitkään ja hartaasti kaikkea, mitä se suuhunsa panee. Saa nähdä, mitä me tähän keksitään!

Jotain loppastavaa pitäis keksiä.

Ohjeissa oli vinkki kivipiirasta, mutta en ole kyllä ikinä minkään kaupan hyllyssä nähnyt kivipiiraa, eikö se ole jotain linnunmahaa? Tai lehmän? Sitä on kasvispainotteisen ruokavalion harjoittajana välillä vähän huuli pyöreänä näissä piireissä.

Meillä on nyt naudan paistisuikaleita ja ajattelin, että höyrytän ne ja laitan ihan pieniksi palasiksi. Jos ne sitten menisivät alas loppasemalla.

Ihan alusta täytyy nämäkin hommat aloittaa. Nöyräksi panee.

Nälkä?

Bono syö vielä kolme kertaa päivässä, mutta kun painoa on alettu kontrolloida, annokset on olleet vähän aiempaa pienempiä. Tänä aamuna se jäi selvästi nälkäiseksi ja kolisteli kuppiaan, kunnes annoin sille vähän lisää nappuloita aktiivilelussa. Sitä se pyöritteli pitkin huushollia.


Otsansa hiessä on leipänsä ansaittava.

Iltaisin se täyttyy pienemmästä annoksesta ihan hyvin, iltapäiväruokailu voi venähtää aika myöhäksikin ilman, että siitä huomaa mitään levottomuutta. Olenkin ajatellut, että jos luopuisi koko iltapäiväruuasta jo nyt. Voisi vähän vapaammin hengitellen aloittaa taas säännöllisen kouluttamisenkin. Bonolle se herkku on kuitenkin parhaiten toimiva palkka vielä toistaiseksi.

Huomenna alkaa koirakoulukin, joten jonkinlaisia päätöksiä tässä kai täytyy tehdä. Iltapäiväruuan sijasta voisi sitten ottaa reeniä ja aamuruoka-annosta voisi suurentaa sellaiseksi, että ruokailijalta röyhtäys pääsee. Ja huokaus, ennen silmien ummistamista.

Tietäähän sen nyt itsekin, että paha mieli jää ja sädekehä tuntuu kiristävän, jos ruokailun jälkeen on vielä nälkä.

Meillä edelleenkin, hampaiden vaihtumisesta huolimatta, koiran tekemät tuhot on minimaallisia. Tänään se tosin tuli kiskaisseeksi verhon alas, mutta materiaalisia tappioita tästäkään ei koitunut. Bonon anarkia ja kapinallisuus ilmenee vain omien kenkiensä suutarointina sekä oman pissapatjan silppuamisena. Jos tämä on pentuaikojen tuhovimmaa, niin minun puolestani eiku vuan!

Patjan silppuaminen näyttäisi olevan jonkinlaista mielenosoitusta ja jos se on ainoa mielenosoitustapa niin se sallittakoon. Patja lentää muutenkin roskikseen sitten kun sitä ei enää "tarvita".


Tässäpä nämä meidän kotitalousvahingot oikeastaan on. Kengätkin on kierrätyskamaa.

Ria B. opiskelee koirahierontaa ja hän totutti lempeästi ja kevyesti Bonoa eilen käsiteltävänä olemiseen. Kauan Bono ei jaksanut maata rauhallisena, mutta sen verran kuitenkin, että selän alueelta löytyi kireä kohta, jonka sively sai lihakset värähtelemään. Hyvä tietää tällaisesta taipumuksesta. Se saattaa osittain selittää, miksi se kirputtaa reisiänsä usein. Mä itse iltalenkin jälkeen lämmitin ja mytistelin sen kylkiä, alaselkää, jalkoja ja reisiä, ja se selvästi piti siitä ja rentoutui hyvin.

Televisiossa eläinfysioterapeutti sanoi, että ravi on terapeuttinen askellaji ja se rentouttaa koiran selän alueen lihaksia. Sitähän nyt voidaan harjoittaa nyt sitten vähän tietoisemmin. Pienempänä se ei ravannut ollenkaan, se joko käveli tai laukkasi. Nyt kun se osaa ravata, voidaan säätää menemistä siihen malliin.

Cui bono

Juuri, kun olen tottunut Bonon puudelimaiseen persikkasävyyn, olen havainnut seuraavan muutoksen jo käynnistyneen. Mustaa pukkaa esiin.


Kaulurin alta pilkottaa isot lämpäreet mustaa karvaa.

Rainer Vuorinen oli vankasti sitä mieltä, että collie ei ole kenen tahansa koira. Omistajan tulee kunnioittaa koiran paimenkoiraluonnetta ja elää koiran kanssa aktiivista elämää. Sille ei riitä pari puolen tunnin lenkkiä päivittäin. Koira voi hyvin, kun se saa olla mukana omistajan puuhissa.

Me ollaan tänään toipilaspäivänä touhuttu koko aamupäivä. Ensin tietysti ulkoiltiin ja annettiin naapurin Artulle (joka on kolme päivää Bonoa vanhempi ajokoiramix) kunnon painivastus, kolmen erän verran kreikkalaisroomalaisella tyylillä. Sitten on tsekattu tiskivuori ja sen viemäriin kaadetut likovedet. Vain pipetti puuttui, analyysi oli sen verran ansiokas. Myös vikuroiva imuri me on taltutettu yhdessä, joten pölykeuhkon riskikin on taas hiukkasen aiempaa pienempi. Emännän takajalkavenyttely seinää vasten tarvitsi luonnollisesti valvojaa ja kyljestätukijaa. Parasta paimenkoirapuuhaa oli kuitenkin sängyn alle unohtuneen vaahtomuovipatjan palasen silppuaminen (Bonon osuus) sekä silpun korjaaminen (Bonolla valvoja-ohjaajan sekä kommentaattrorin rooli).

Musta tuntuu, että tämä ei ehkä ole ihan sitä, mitä Vuorinen tarkoitti, mutta me ollaan kaikesta tästä ihan hyvillämme - ja puhki! Molemmat!


Bonolle tulee hienot mustat kehykset kasvoille, kunhan maltettaisi vaan odottaa.

Aamulenkillä me tutustuttiin sivistyneeseen herrasmieheen sekä hänen tyttökoiraansa. Kun hän kuuli Bonon nimen, hän siteerasi Ciceroa "cui bono". Tsekkasin netistä, että se tarkoittaa "kenen hyödyksi". Ihan hyvä työkoiran nimi, eikö?

Oikeasti Bonosta tuli Bono siksi, että U2:n Bono sai tarinan mukaan lempinimensä koulussa, niin ikään latinasta. Häntä kutsuttiin nimellä Bono Vox, hyvä ääni. Ajattelin, että jos kerran Bono on latinaa ja tarkoittaa hyvä, niin sehän on koiralle ja meidän yhteiselolle hyvä enne. Nomen est omen, vai miten se meni. Sitäpaitsi Bono sopii suuhun niin passelisti. Ihan mahdottomimpia hardcore U2-faneja täällä siis ei kaikesta huolimatta olla. Meidän Bono on tosin innostanut taas kuuntelemaan ihmis-Bonoakin enemmän.


Mustaa pukkaa molemmille puolille jaloa päätä.

Rotumääritelmä

Olen lueskellut aikani kuluksi Rainer Vuorisen Elämää collien kanssa, joka sivumennen sanoen ei lainkaan kerro arkisesta collieperheen elämästä vaan jostain ihan muusta. Olen tutustunut siis arvostetun tuomarin ja collienkasvattajan opastuksella collien rotumääritelmään ja katsellut pampulaakin vereksin silmin.

Siitä olen ihan varma, että kirsu on rotumääritelmän mukaisesti musta, sitä ei varmaan kukaan kiistä. Myös pieni valkoinen tupsukka hännän päässä on vielä olemassa.


Musta kirsu, valkoinen tupsukka: deux points.

Minusta sekin on kiistatonta, että silmät eivät ole pyöreät vaan pikemminkin mantelin muotoiset.


Sitäpaitsi harmahtava sudenpennun kevätturkki on saanut väistyä kesäisemmän, persikanpunaisen unisexasun tieltä. Huomaa myös pepsodenthymy uusilla luomuetuhampailla!

Otsapenger on oikealla kohdallansa silmien seutuvilla, eikö totta, ja aika matala. Pitkällisen jalostustyön tulos näin jalomuotoinen pää, olen oppinut. Huuletkaan ei ymmärtääkseni lerpota ja kallon etuosan linja on kutakuinkin saman suuntainen kuonon ylälinjan kanssa. Siitä kai voi myös olla yhtä mieltä, että kuono on tylpän mallinen? Ei terävä.


Bonolla sanotaan olevan naurava ilme, ja se kuuluu olevan hyvä asia. Näkyykö se tässä, minä ei tietää.

Viheliäistä Vuorisen mielestä on, jos tassut on trimmattu pyöreiksi. Picasso osasi kuulema piirtää täydellisen ympyrän vapaalla kädellä ja musta tuntuu, että se ei muistuttanut alla olevaa muotoa.


Ehkä puikulamainen trimmaus voisi olla hiukan huolitellumpi? Kynnet on sittemmin leikattu.

Ulkoillessa olen havainnut myös, että
a) Bono on innostunut kepeistä, se kanniskelee niitä ja jopa noutaa
b) siinä ihan selvästi on jo rotumääritelmän mukaista lammaspaimenen sähäkkää siksak-liikettä.

Keppiasia ei liity erityisesti collieen, mutta kyllä se yleistä koiramaisuutta vaikutelmaan huomattavasti lisää. Käännökset ovat vielä vähän nuoren iän leimaamia ja kulmistansa pyöreähköjä, mutta kyllä ne sieltä tulee. Onneksi voidaan ulkoilla paljon vapaana ja voidaan harjoitella collien arvolle sopivaa liikkumistapaa. Meidän kulmilla on myös paljon kutkuttavia pulu-, kani- ja hanhiparvia, joiden paimentamisessa taitoja voi hioa.

Kimpassa ollaan muuten myös harjoiteltu ravia sillä tavalla, että sanon "ravi" ja sitten ravataan. Tämä oli ennen selkäepisodia. Lyödään kaikki jonain päivänä ällikällä näyttelykehässä. Jos lyödään. Todennäköisintä kuitenkin on, että ei lyödä. Oikeastaanhan se sopii meidän väkivallattomuuden periatteeseenkin, että ei.

Rotumääritelmä ei mainitse mitään alaleuan piirroista, mutta meilläpä on sellainenkin. Ja hieno onkin!


Rotumääritelmästä tämä puuttuu, mutta kaikki voi maailmassa muuttua! Punertava mömmmö valkoisella alueella on ruusunmarjasosetta eikä kuulu rotumääritelmäuudistushankkeeseen.

Lumbago lupaa hellittää

Sen verran on täällä elämä alkanut voittaa, että hoitohenkilökunta on lähetetty kotiin ja koitetaan pärjäillä kuta kuinkin keskenämme. Saikku jatkuu keskiviikkoon ja mömmöt väsyttää, mutta selkä ojentuu jo suoraksi ja kestää yläkropan painon. Kunhan puutuminen hellittäisi, niin voisi hengittää jo vapaammin. Ortopediltä on kyllä selvät ohjeet siihen, mitä pitää tapahtua, että tulee kiire! Keppiä ei ole palautettu vielä sairaalaan, sillä aamut käynnistyy vähän kankeasti.


Bono on ajankulukseen opiskellut suutarin hommia melkoisella antaumuksella.

Yksi hauska juttu sattui Mariassa. Olin ihan älyttömän kipeä - jalaton suorastaan - kun traumapolin päivystävä lääkäri kokeili kankkua ja kysyi "onko tämä kohta kipeä?" Vastasin, että "ei". Siihen nuori naislääkäri totesi, että "kohta on, kun hoitaja laittaa sinne pari piikkiä."

Minä niin arvostan huumoria arvaamattomissa paikoissa.


Suutarintyön jäljessä on vielä vähän hiomista.

Tänään tanssitaan paraikaa Tampereella Vesan ja Miisun häitä, mutta täällä sitä vaan maataan sohvalla selällään. Harmillista, sillä ne häät on satavarmasti kivat juhlat.

Onnea!!! (jos ikinä eksytte näille sivuille)

Bonolle männäviikko on ollut vaiherikasta aikaa. Mitä ne puhuu, että collie on yhden ihmisen koira? Ai sen, joka availee jääkaapin ovea? Voin vakuuttaa, että James Herriotin tarinoista kuuluisaa koiran uskollisuutta ei ole nähty sairasvuoteella sen jälkeen, kun huusholliin tuli pystypäin kävelevä ihminen. Apua odotellesssa Bono kyllä pötkötteli hetken mun vieressä, reisi olkapään päällä ja kylki mun poskea vasten.


Virallinen versio: Vahditaan sitä nyt ainakin vähän, ettei tee tyhmyyksiä tai jotain...
Epävirallinen versio: Parhaat tyynyt on just nämät.

Sittemmin se vain hyppi Viirun perässä mun mahalle aiheuttaen kammottavia kipukouristuksia. Menköön tämän kerran pentumaisuuden tiliin!

Minsku tosin totesi lohdullisesti, että eipähän ainakaan ole läheisriippuvainen. Ja koska synkimmälläkin pilvellä on hopeareunus: sehän tietää hyvää tokon kauko-ohjauksen kannalta! Läheisriippuvuuteen on monen potentiaalisen tottelevaisuusvalion ura kauko-ohjauksessa karahtanut!


My heart & body is, where the cook is.

Selkävika

Emäntä on maannut selällään koko viikon. Bono ja Viiru hoitavat mamia vuorotellen tekeytyen eläväksi puuhkaksi, milloin eivät villitse toisiaan.

Blogia jatketaaan kunhan ollaan taas jalkeilla.

Kevyt olo

Bono on ollut päivän kevyemmällä sapuskalla (enemmän kasvista ja puuroa, vähemmän lisälihaa ja namuja) ja olo on eri virkeä. Viretila ruokakuppia odotellessa on, etten sanoisi erinomainen. Poju ei malta odottaa annoksen valmistumista istuallaan vaan touhottaa ja vouhottaa odottavalla mielellä.

Me aloitettiin taas naksuttelukin pitkästä aikaa. Jonkin aikaa ollaan luotu suhdetta vaan, leikitty ja könytty muuten vaan.

Se ei meinaa antaa mun tsekata, mitkä ylähampaat on vaihtuneet, joten otettiin sellaista reeniä illalla ennen ruokailua, että naksautus ja nappula siitä, että se antoi leuan levätä mun kämmenellä.

Pitää vissiin taas ryhdistäytyä tällä mentaalipuolella.

Meillä on taas ohjelmaa viikonlopuksi ja lähdetään yökylään, joten voi olla, että eiliset rantalomakuvat Inkan kanssa jäävät odottamaan julkaisua tuonnemmaksi.

Hyvää viikonloppua!