Viihdettä

Bono on täysin ominut Viirun entisen ikkunastakatselutuolin. Se viihtyy monta aikaa päivässä katselemassa, mitä sisäpihalla tapahtuu. ja siellähän tapahtuu, kun meidän taloyhtiössä asuu leikki-ikäisiä lapsia.


Tänään pihalla oli mäenlaskua.



Rommi kävi tänään kylässä harjoittelemassa hoitoon tulemista. Pojat olivat tosi sävyisästi yhdessä ja rauhoiuttuivat pötköttelemään puolen tunnin kaulailun jälkeen.



Hey bro!



Bono demonstroi, kuinka pedataan. Rommi osaa kuulema itsekin.


Mitäs me veljekset, olla möllötellään.


Me voidaan olla poski poskea vastenkin.

Rauha maassa

Bono oli koko viikon levoton ja kireä, mutta nyt on se on taas rentoutunut ja soma itsensä. Ilmeisesti Rommiveljen kanssa temmeltäminen oli eilen illalla terapeuttista. Niillä oli niin hauskaa, kun saivat juosta vapaina Hiekkaharjun pelloilla.

Me ollaan ulkoiltu nyt niin, että kun päästään pois maalikyliltä, Bono saa juosta 10 metrin liinassa. Risteyksissä ja "ruuhkissa" se tulee vierelle, mutta väljemmillä seuduilla se saa jolkotella vapaammin. Sen pitää kumminkin totella käskyä "odota", koska jos se ei tee sitä, 10 metrin liinassakin tulee vapaudelle raja. Se kuitenkin saaa ihan kunnolla juosta siinä, toisella tapaa kuin taluttimessa. Sitä paitsi liinassa voi treenailla luoksetuloa ja kontaktia häiriön alla. Panokset kasvaa - ha!

Matkan varrella me otetaan seuraamis- ja noutotreeniä dummyllä, mikä on Bonon valtava lempparijuttu, koska saa juosta kovaa ja sen jälkeen taistellaan patuksata tai kepistä tai solmusta, mitä nyt sattuu olemaan käden ulottuvilla. Lisäksi harjoitellaan odottelua istuen tai maaten.

Nyt on taas oikein mukavaa. Sitäpaitsi kolmijalkainen koirani on taas nelijalkainen, kiitos villasukkien!

Tuolla olis muuten pennuista uusia kuvia, Niki on se joka puree aitaa :)

Bono raasu

Olen tossuasioiden kanssa kamppaillut kovasti, kun Bonolla on kaksi jalkaa kylemettynyt, toinen etujalka ja toinen takajalka. Takajalka on niin paha, että se ei yhtään kestä ilman tossuja ulkoilla. Kriitilliset kysymykset kuuluu:
- miten se pysyy jalassa koko lenkin
- mten se jalaka pysyy kuivana ja
- miten sillä tossulla pystyy kävellä liukkaalla rappukäytävän lattialla.

Nyt olen keksinyt hyvän systeemin.

Ompelin sille eilen villaisesta, tiiviistä kankaasta (vanhasta kashmirkaulaliinasta) erittäin tyköistuvat tossukat. Niihin kun päälle laittaa vauvan sukat ja vielä jarrusukat, ja köyttää kaikki joustavalla sideharsolla tai joustolaastarilla heti anturoiden yläpuolelta, niin pysyvät hyvin ja jalat pysyy lämpiminä ja kuivina.

Mulla on itsellä kerran paleltunut poski ja muistelen, että se kylmettyi uudestaan ja uudestaan tosi herkästi ja oli vuosikausien ongelma. Suomeksi sanottuna tämä Bonon tilanne vituttaa siis aika raskaasti.

Vuoris-fani

Olen mennyt ilmeisesti askeleen syvemmälle tässä collieharrastuksessani, sillä olen alkanut oikolukea collieyhdistyksen lehden juttuja. Tässä on se hyvä puoli, että kyseessä on oikeasti hyvä lehti ja sitä on joutunut oikein odottamaan, että milloin se tulee. Nyt saa lukea jutut jo aikaisemmin!

Spoilaamatta mitään, voin kai paljastaa, että oikoluin eilen seuraavaan lehteen tulevan tosi hyvän jutun ja olen entistä isompi Rainer Vuorisen fani, mitä koskaan.

Olen asettanut itselleni tavoitteen, jonka on tässä collieuralla kertakaikkiaan pakko toteutua. Rainer Vuoriselle on pakko joskus esittää nämä omat karvakorvat ja kuulla, mitä hän niistä sanoo. Tulipa sieltä arvosteluksi ihan mitä tahansa!

Voiskohan joku out there järjestää hänet johonkin pk-collietuomariksi vaikka johonkin kivaan kesänäyttelyyn? Minneköhän tästä pitäis tehdä aloite? Ehkä mä sujautan salaa pikku vetoomuksen Collisanomien taittajalle...

Tärkeä tiedotusasia

Ai niin. Sellainen asia on vielä tällä foorumilla raportoimatta, että Nikitan isästä tuli sunnuntaina FINMVA elämänsä viidennessä näyttelyssä ja yksi soopelipoikansa olis vielä vapaa. Saattaa siellä olla sijoitustyttökin vielä. Äitikin on muotovalio, että kauneudesta ei ole puutetta!

Lauhtuispa jo

Emäntä tykkää kovasti oikeasta talvesta, mutta pampulalle nämä pakkaset taitaa olla vähän liikaa. Bono on aika herkkä tassuista ja se on vissiin palelluttanut oikean takajalkansa, sillä se on sunnuntaista asti nostellut sitä aika herkästi. Onneksi meillä on vauvojen sukkia, ja niillä pärjää hyvin, kun laittaa kahdet päällekkäin ja uloimmaksi jarrusukat!

Jarrusukissa on pitokin niin hyvä, että sisällä se pistää ihan juoksuksi ne jalassa!

Mä toivon lauhtuvaa siksikin, että olis kiva päästä pentua ulkoiluttamaan heti kun se tulee kotiin. Vois vähän kuljetella sitä eri paikkoihin 2-3 kk:n iässä, kun on paras sosiaalistamisaika.

Bono on muuttunut, kun se on taas ainoa koira. Sillä on uusi harrastus: se on ominut Viirun tuolin ja katselee siitä ulos. Sit se hakee paljon enemmän huomiota ja houkuttelee leikkimään. Se hakee itse leluja kopasta ja levittelee niitä ja leikkii niillä. Se ei ole ollut koskaan kova leikkimään sisällä.

Selvästi Viirusta oli sille paljon seuraa ja hupia, jota nyt pitää koittaa vähän ihmisvoimin kompensoida.

Sille on opetettu viime aikoina mm. tavaroiden viemistä, ja nykyään se tietää kuka on Eija ja kuka Reetta, ja osaa viedä esim. lattialla lojuvan kengän pyynnöstä oikealle ihmiselle.

Huono omatunto

Bono on aina hyvin levoton monta päivää, kun se on riehunut Romeon kanssa ja nyt meni vissiin vahtikoulutus vähän överiksi. Sille on jäänyt päälle sellainen hyvin levoton, melkeinpä vauhko mielentila. Ne osaa lietsoa toisensa ihan alkukantaiseen tilaan, kaikki sivistys varisee pois.

Mulla on ihan hirveän huono omatunto, kun joudun käyttämään Bonon taltuttamiseen kovia konsteja. Tajusin eilen, miten epäreilua on aiheuttaa tämä Bonolle, kun sen on kuitenkin pakko osata kotioloissa käyttäytyä.

Bono on kaupunki- ja kerrostalokoira ja sen on osattava olla niin, ettei se reagoi voimakkaasti ihmisiin tai toisiin koiriin. Muuten me ei pärjätä naapureiden kanssa.

Meillä on linjattu tämä homma nyt niin, että jatkossa mennään velipojan kanssa lenkeille niin, että tavataan neutraalilla maaperällä. Se on nyt porttikielto Rompun pihaan!

Mä en tiedä, millaisen kuvan Bonosta tämän blogin perusteella saa, kun pohdiskelen täällä enimmäkseen kouluttamisen vaikeuksia. Vähemmänhän niistä itsestäänselvyyksistä ja toimivista asioista tulee raportoitua. Bono on kumminkin normaalisti lempeä ja sävyisä koira, joka osaa hyvin rauhoittua kotona. Ei se hauku sisällä eikä vahdi. Ulkonakin lenkit sujuu jo niin, että seinille hyppiminen on hyvin poikkeuksellista - ei missään mielessä jokapäiväistä.

Näin mä sen haluan olevankin ja nyt kun on pentu tulossa, pahat taantumiset pitää saada loppumaan. Jospa se siitä, kun muokataan käytäntöjä. Rompun kanssa meno tahtoo helposti mennä vähän överiksi, kun se on ainoa saman ikäinen poikakaveri, ja jonka kanssa tulee sellaista testosteronikalistelua. Se on kuitenkin hyvä, että on joku, jonka kanssa koitella vähän rajoja turvallisissa puitteissa. Sen takia en ole varmaan aikaisemmin halunnut paljon rajoittaa niiden juttuja. Nyt on kyllä pakko.

Oi, ne nuoret miehet :D

Koiralauantai

Eilen oli kansainvälinen koiralauantai - tai ainakin luulin niin. Käytettiin nimittäin koko aivokapasiteetti koira-asioihin. Ihmisväki kävi katsomassa koiravauvoja ja Bono meni siksi aikaa viihdyttämään ja viihtymään veljensä Romeon luokse.

Romppu oli pitänyt vartioinnin peruskurssia ja Bono kuulema on sen nyt hyväksytysti suorittanut. On ne niin taitavia ;)

Katja otti vähän todisteita diplomia varten.


Me voidaan kyllä tähystää ja ulvoa samalla kukkulalla.


Mutta käy se eri kukkuloiltakin.

Sillä aikaa Paimiossa Bonon emäntä ja mummi ihmetteli, miten eläväisiä, reippaita ja kaikin puolin ihmeellisiä 3.5 viikon ikäiset collievauvat voivat olla.

Eväsretki. Eläväinen kuhina kuvasta puuttuu.


Joillakin on isompi nälkä kuin muilla.


Pentujen isä Jerry (Snowpaw Chili con Carne) osasi hienosti luovia pentujen lomassa.

Kun näin kuinka hienosti Jerry kulki pentujen seassa, vaikka tapasi ne eilen ensimmäistä kertaa, lakkasin huolehtimatta, miten Bono suhtautuu tulokkaaseen. Kyllä ne osaa.


Pentujen emo, Carmen (Black Classiel's Pretty Mona) on myös Bonon isän äiti.

Carmen oli niin cool. Se köllähti jälkiruuaksi imettämään pennut, vaikka huone oli täynnä ventovieraita ihmisiä. Molemmat vanhemmista tervehti kaikki pentuja katomaan tulleet ihmiset järjestelmällisesti ja keräsivät tarjolla olevat rapsutukset.

Tämmönen me sitten varattiin.


Snowpaw Alter Ego.

Kotona vasta huomasin, että sama jätkä seikkailee kaikissa mun pentulaatikossa ottamissa kuvissa :) Se on tuo joka painii ensin toisen trikki- ja sitten soopelivauvan kanssa.

Taikapeili

Kyllä se niin on, että meidän talutinkävely ongelmissa syy on ollut taluttimen tässä päässä. Mä jotenkin en huomannnut aina, varsinkaan aamuisin puolinukuksissa, että koiranihan tekee ihan mitä sitä huvittaa. Puolitoista vuotta piti ihmetellä ennen kuin olen oppinut olemaan hereillä ja tarkkailemaan, mitä meidän lenkeillä oikein tapahtuu.

Olen nyt viikon kävellyt Bonon kanssa niin, että yhtään metriä se ei pääse eteenpäin hihna kireällä. Ei vaikka mua säälittäis, että tassuja paleltaa tai kakattaa. No excuses.

Nyt meillä lenkkeillään oikein esimerkillisesti. Ohituksetkin sujuu paremmin.

On toisia päiviä ja lenkkejä, että se on ihan vauhkona hajuista, vetää ja vinkuu ja remuaa toisille ja on vielä kotonakin levoton. Niissä tilanteissa, jos on myös erittäin määrärtietoinen eikä anna periksi vaan vaatii kunnollista käyttäytymistä ja pakottaa kotona koiran rauhottumaan, seuraavana päivänä on ihan toinen meininki. Se ei mua haittaa, että silloin tällöin viiraa, jos periaatteessa normaalisti menee ok.

Bono on suorastaan liikuttava välillä, kun se itsekin huomaa, että nytpä mä käyttäydyn esimerkillisesti. Esim. toissapäivänä iltalenkki oli ihan painajainen ja koko matka oli yhtä pysähtelyä. Meillä meni tunnin lenkissä pari tuntia - tosin me tehtiin kaksi kertaa noutoja ja kerran seuraamistreenikin matkan varrella. Epäilen, että Jessica olis ollut kypsä :)

Kotona se vielä vauhkosi ympäri huushollia ja eristin sen makuhuoneeseen rauhottumaan. Seuraavana aamuna se käveli koko ajan hihna löysänä ja tarkisti usein kontaktin ja kun vastasin sen katseeseen se melkein joka kerta äityi heiluttamaan häntää ja nujauamaan jalkojen välissä ja vetelemään kylkiä. No, mähän trietysti vanutan sitä oikein mieluusti. Se on meillä sellainen rituaali, mikä tarkoittaa että onpa meillä kivaa. Sellaista selkään läiskimistä!

Nyt mä en enää kamalasti ota painetta siitä, että Bono opettaisi pikkupennusta räyhäkkeen. Eiköhän me pärjätä. Pitää sit taas katsoa sinne peiliin, jos ongelmia ilmaantuu!

22 kk

Ikä senkun karttuu. Bonolle sitä kertyy tänään 22 kk, mikä on melkein 2 v. Mikä puolestaan on melkein aikuinen. Tosin melkein on metri rannasta ja melkeinhän ne lehmätkin lentää ja mitä vielä? No. You get the picture.

Veljekset 22 kk 19.1.2010. Romeo (vas.) ja Bono (oik.)

Yksi kuva vielä meidän iltalenkin ohessa tehdystä treenistä. Löydettiin kuvan kaunis paikka, jossa ei ollut ristin sielua ja tehtiin vähän noutoja 10 metrin liinassa (luikertelee maassa).


"Ai että! Liikuskeleeko tuolla joku? Ihan kun olis ollut tuolla jotain toimintaa...."

Laatikossa kuhisee

Huomenna eräs nuori herra täyttää 3 viikkoa siskoineen ja veljineen. Kuvista päätellen pentulaatikossa harjoitellaan jo nelitassuvetoa ja aletaan pikku hiljaa aukoilla silmiä. Oi ja voi!


Suloiset otukset on täällä.

Olen ilmoittanut Bonon 14.2 Tampereelle ulkomuototuomareiden FCI1-ryhmän näyttelyyn. Toiveissa on esittää se nyt paremmin ja kenties saada turkkiakin näyttämään hiukan paremmalta ja siten saada nuorten luokasta vähän parempi laatuarvostelu kuin viimeksi. ERI:ähän sitä tietty tahtoisi, mutta EH:kin kelpaisi.

Näyttely on maneesissa, joten liikkeet saattaa siellä näyttää paremmilta, samoin turkki, jos siellä on vilpoisaa. Tuomarina on Marja Talvitie, joka kaiketi on tiukka ja hyvä.

Tämä onkin sitten viimeinen kerta vähään aikaan. Bono on niin keskenkasvuinen ja vasikkamainen ja joutuu kuitenkin ikänsä puolesta seuraavaksi kisaamaan jo avoimessa luokassa. Jotenka käytetään seuraavaksi varmaan yhtä toista tyyppiä pentuskaboissa syksyllä. Mama voi kyllä käydä vähän kehien laidoilla - tai miksei fiiliksen suosiessa myös niiden sisäpuolella - opiskelemassa aihepiiriä.

Kylässä

Käytiin päivällä Romeon luona kylässä ja Bonolta vedettiin samalla reissulla varpaiden väleistä karvat koneella. Velipoika valvoo toimitusta ikkunan takaa.



Pojat ei olleet nähneet vähään aikaan ja meininki oli aika villiä. Jouduttiin pitämään emäntien kanssa aikaa kovaa kuria pampuloille. Ekaa kertaa ikinä niille tuli myös vähän suukopua - kepistä, kuinkas muutn. Kieltämättä kuvista näkyy, että irvistelyä oli muutenkin.

Rompulla vähän villi ilme.

Ja jotain asiaa...

Bono, lunta naamarissa.

Hammastelua kolmoissalkovin kera.

Emännänvaihtoviikot

Bono liehakoi Reettaa nyt, kun esteet (so. Viiru) on poissa, että olen tuumannut, että se taitaa vaihtaa emäntää. Mä olen se, joka pitää tiukkaa kuria ja nostelee koirapoloa. Reetalla sen sijaan on tilaa kainalossa, ja sen petissäkin on pehmeämmät pielukset!

Eikä se koiran peijooni kuulema edes vedä ja hauku, kun Reetta sitä ulkoiluttaa. Tai sit mulle ei kerrota koko totuutta.

No, maistelkoon nyt pampula uusia mahdollisuuksia. Hyvähän se vain on, ettei se ole minussa niin kiinni.

Ryhtiliike

Innostuin lueskelemaan eilen netistä ohjeita, mitä pitää ottaa huomioon, kun hommaa pennun ja kotona on jo aikuinen koira. Viirun aikana jo oltiin aloitettu valmistelut ja harjoiteltu laumajärjestystä niin, että Viiru vanhimpana sai kaiken aina ensin. Se oli sitä ollut aimminkin, mutta nyt kiinnitin siihen erityistä huomiota.

Pakko se on tunnustaa, että vähän on Bonsulin kanssa ollut lepsua toimintaa, se mm. on ruukannut rimpulla, kun haluan nostaa sitä. Koiran kantaminen onkin ollut ihan kamalan näköistä ja tuntuista puuhaa. Samaten se on jostain saanut päähänsä, ettei sen tarvi mua totella, kun harjataan, se yrittää karkailla jne. Samoin ne ohitukset on olleet edelleen välillä turhan kiihdyttäviä kokemuksia.

Yleensähän sitä neuvotaan, että nuori koira kannattaa hankkia vasta, kun vanhempi osaa jo käyttäytyä. Muuten saa sitä, mitä tilaa eli kaksi huonosti käyttäytyvää koiraa. Nyt meillä on ankaraa käytökoulua harrastettu Bonsulille ja pikkuhiljaa toivottavasti parempia tuloksia alkaa näkyä. Nyt ei vaan saa tuudittautua, että tämähän jo sujuu, vaan kertakaikkiaan tsempattava. Vaikka olisi kuinka kova kakkahätä, vetää ei saa! Hajuja en anna nuoleskella, enkä pitkään haistellakaan. Jos se menee niistä sekaisin, se kävelee lyhyessä riimussa, eikä haistele ollenkaan. Jos se haukkuu, matka jatkuu vasta maahanmenon ja rauhoittumisen kautta.

Koirat pystytään ohittamaan lähietäisyydeltä ilman haukkumista, mutta makkarat pitää olla aina mukana, muuten ollaan heikoilla. Vinkumista ja vetämistä kuitenkin niissä tilanteissa on vielä. Nostamista ollaan reenattu niin, että nyt se jo pienen avustuksen kanssa sujuu (toinen pitää hihnasta, ettei se pääse peruuttamaan) niin, että ekaa kertaa punnitsin sen tänään ihan itse (22 kg). Se on aina rimpuillut niin, että olen luullut etten jaksa nostaa sitä! Hui hai! Ihan hyvin nousee, kun saa vain kunnollisen otteen etujalkojen edestä ja takajalkojen takaa.

Harjaamissessoissa tehdään niin, että jos se ämpyilee ja pelleilee, se sidotaan pöydän jalkaa kiinni. Tänä aamuna tupisin sille, että: "mä olen ihan kusessa, kun pentu tulee, jos me ei molemmat uskota, että se olen minä joka sanon mitä tehdään ja sinä joka tottelet."

Ja oikeesti: Bono kyllä tekee, kunhan siltä vaatii. Että peiliin on katsottava. Sitäpaitsi, se on yksi mun syistä ottaa ipana juuri nyt, että mä itse jämäköidyn ja lakkaan ajattelemasta liikaa. Kahden koiran kanssa on paljon helpompi olla suoraviivainen ja tiukka, kuin yhden. Sen mä huomasin jo Viirun kanssa ja kun on tiukka ihan näissä peruskäyttäytymiskuvioissa, koira on tyytyväisempi ja rauhallisempi.

Sit mä otan sille tottista ja odotteluharjoituksia joka päivä ulkona, olkkaritreeni on jo ihan leikkiä, se ei edes juurikaan aktivoi sitä. Nopeampaa editystä nyt tarvitaan, sillä pentu taitaa tulla sopivasti Eijan päivän (19.2) tienoilla! Kuukausi aikaa tsempata ja sittenkään homma ei saa Bonon kanssa lässähtää, päinvastoin!

Vaisuhko meininki

Meillä on vähän vaisu tunnelma, kun Viiru "the hämmentäjä" on poissa. Se oli vilkas koira ja kaikessa mukana. Ei voi veskiinkään mennä ilman, että huomaa ettei Viirua ole, kun sillä oli tapana päivystää, milloin paperi loppuu ja se saa napattua kartongin!

Bono hakeutuu nyt paljon kainaloon ja selvästi tietyissä tilanteissa etsii ja ihmettelee, että missä kaveri on. Se saa kuitenkin Viirunkin lenkit, kun pitäähän molempien, maman ja mummin, saada liikuntaa!

Sit ollaan järjestetty sille lisäaktiviteetteja, mm. ulkona on patukka ja 10 metrin liina mukana, että voidaan leikkiä vaikka ei voisi päästääkään irti. Ollan nukuttu paljon, ilmeisesti tämä oli jokaiselle aika raskaat pari viikkoa.

Mä nyt listaan tähän vielä niitä Viirun ongelmia, jos niistä jollekin olisi joskus apua.

• 6 kk:n iästä alkoi ärtyisyys ja pureminen
• kastroiminen ei vaikuttanut aggressiivisuuteen mitenkään
• vajaa vuosi sitten sen ruokahalu muuttui (nirsosta ahneeksi) ja ahneus lisääntyi koko ajan, lopussa se oli koko ajan nälkäinen
• paino kuitenkin putosi tuona aikana 4,7 kg:stä 3,7:ään
• kosketusarkuutta oli pienestä asti, useimmiten mahan alueella tai kyljissä
• silmät rähmi aika ajoin voimakkaasti ja ne oli sameat,vaikka ei tulehdusta
• lokakuusta asti ehkä tasapaino-ongelmia tms, se saattoi vain jäädä istumaan ja tuijottamaan eteensä kuin dementoitunut, käännellä päätänsä. Voi olla, että myös näössä oli ongelmia, koska lopussa se esim. haukkui Bonoa ulkona, eikä ilmeisesti tunnistanut sitä, jos etäisyyttä oli yli 10 m.
• tällaisen jälkeen se oli aina ihan puhki ja päivän tai pari vain makaili
• samoin, jos se oli ärtynyt ja aggressiivinen, se yleensä makaili jonkin aikaa sen päälle
• lokakuusta myös lorottelu alkoi todenteolla olla säännöllistä, oli sitä siihen asti ollut satunnaisesti mutenkin
• lopussa, kun sen kunto romahti, se hakeutui omiin oloihinsa, makaili suurimmän osan ajasta silmät auki, mutta nukkui huonosti. Kun se oli virkeämpi, se tahtoi vain ruokaa. Ulos se lähti vapaaehtoisesti vain, jos Bonokin lähti. Bonon perässä se köpsötti korttelin ympäri.

Kilpirauhasarvojen heittely ei tätä koko historiaa selittänyt ja lääkäri arveli, että hermosto- tai aivoperäisestä ongelmasta siinä oli kyse. Kuvissa ja verikokeissa selitystä ei löytynyt, joten mitään ei oikein ollut tehtävissä.

Pureminen oli lisäksi sellaista, että se kieli jostain vakavammasta, se ei ollut vain käytösongelma. Seurakoirien pitäisi olla sellaisia, että niiden kanssa tulee toimeen ilman kouluttamistakin ja Viirulla tuli todennettua se, että kouluttamisesta ei ollut mitään hyötyä.

Tämän kokemuksen jälkeen mulle on ihan sevää, että jos koira on aggressiivinen ja siihen ei tehoa kastroiminen ja kouluttaminen, se kannattaa jo sen itsensä takia lopettaa ennen kuin kunto hiipuu olemattomiin. Sillä on silloin jotain kipuja tai muuta pahaa häikkää, joka vaivaa sitä itseäänkin. Lääkärikin painotti, että se kärsii itsekin.

Nuoren koiran kanssa sitä tietysti tahtoo katsoa, ettei tee hätiköityä päätöstä. Viirun oireilu oli niin epämääräistä, ettei siitä oikein saanut otetta. Vaikka sitä käytettiin eläinlääkärissä monet kerrat, ei siitä kokonaiskäsitystä saatu ennen kuin lopussa.

Surua

Viirun vaivat on nyt ohi. Sen kunto romahti viikonlopun aikana ja eilen oltiin vielä Apexissa monta tuntia. Siltä otettiin röntgenit, jotta mahdollinen vika löytyyisi. Lopputulema oli, että lääkärikin päätyi suosittelemaan eutanasiaa, sillä vika on todennäköisesti synnynnäinen ja aivoissa. Kunto meni jo niin heikoksi, että se olisi ehkä kuollut omia aikojaan lähipäivinä. Sydämen syke oli vain 60.

Ihan hirveän riipaisevaa on, kun nuori koira kärsii. Viiru ei ehtinyt täyttää neljää.

Aamulla saatiin vielä muutama kaunis jäähyväiskuva otettua.

Sukua

Carmenin ja Jerryn pennuista on kuvia 1 viikon ikäisinä ja siellä taitaa olla vielä joku vapaanakin. Lisäinfoa tuolta

Bonon äidin puolen suvussa eletään jännittäviä hetkiä, sillä Oona-siskon tiineydestä päästään pian selvyyteen. Ja Trulla taitaa olla jo todistetusti pieniin päin, sillä tuollainen on ilmestynyt eetteriin :)

Oi-oi!

Surullinen juttu

Viirun asiat on huonosti. Sillä verikokeissa näkyi kilpirauhasen liikatoimintaa. Se on koirilla harvinaista ja tavallisesti johtuu kasvaimesta. Viirun yleiskunto ja mielialat on muutenkin romahtaneet, se on vetäytyvä ja arvaamattoman ärtyisä, se mm. puri mua taas eilen tervehtimistilanteessa, Silloin, kun se on virkeämpi, se on koko ajan nälkäinen. Kuitenkin se laihtuu. Ulos se ei haluaisi lähteä ollenkaan, ja se käy vessassa mun matolla, kun silmä välttää. Bonon seuraa se ei enää siedä ollenkaan. Onneksi Bono osaa jättää sen rauhaan.

Ollaan taipuvaisia epäilemään, että silmäjuttukin johtui ainakin osittain tästä. Sen silmät on rähmineet käytännölisesti katsoen aina (sopii kilpirauhasoireisiin) ja niitä on aina pyydetty katsomaan, kun eläinlääkärissä on käyty. Eikä nyt tulehdukseen saatu hoito ole sitä asiaa miksikään muuttanut. Tämä selittää myös sen käyttäytymisonglmat.

Ihan surkeat fiilikset täällä on.

Hyvällä tuulella

Bono on hirmuisen hyvällä tuulella! Se on alkanut ehdottaa itse, etä leikittäisiin jalkapallolla, mikä on ihan uuden uutukaista käyttäytymistä. Ulkona se on niin riemumielin, ettei se malta olla nujuamatta aika ajoin mun jaloissa ja tarjoutua taputeltavaksi.

Se hakee kontaktia ja nauttii siitä itse, eikä jaksa välittää edes Jessican juoksusta. Tosin mä kyllä roudankin Bonoa vähän eri ilmansuuntiin kuin missä tiedän tyttökaverin varmuudella liikuskelevan.

Viirukin on ollut rauhallinen, mutta virkostuu heti, kun ruuasta tulee puhe. Se on Viirulle kovasti ominaista.

Kylässä

Me käytiin taas Oonalla juoksemassa hangessa. Sisko vaikuttaa ihan siltä kuin olisi raskaana, pötköttelee vain sisällä! Ulkona virtaa piisaa, vaikka välillä' istuskellaan penkalla kuin sohvassa ikään. Bono harrastaa samaa.

Mukavasti sisarukset osaavat myös rauhoittua yhdessä.

Napsauta kuvaa niin pitäisi aueta isompana. Kuvat Sari Lehtinen.

Bonon kuulumiset

Aloin eilen luokitella blogitekstejä, kun ajattelin että tästä nettipiväkirjasta vois olla hyötyä sitten aikanaan, kun tulee pentu taloon. Että vois ottaa opikseen siitä, mitä on Bonon kanssa käyty läpi, eikä tarttis kaikkea töpätä juur samalla tavalla, mitä on tullut Bonsulin kanssa toljailtua.

Jos joku aloittelee siellä blogin pitämistä, niin voin suositella että luokittelu aloitetaan hyvissä ajoin ENNEN kuin tekstejä on lähes 500. Herraisä! Viis sataa? Ilmanko mä en mitään muuta saakaan aikaiseksi.

No Bono sentään kasvaa hyvin, ja sehän on pääasia. Viime yönä se tuli mun uneen ja puhui, ihan selvällä suomen kielellä. Se oli mukamas vielä pentu, ja ihan uninen, kun se oli ollut mun mukana kaupungilla asioita hoitelemassa. Otin sen syliin ja se oli ihan puolinukuksissa ja kun meinasin sanoa sille "hyvä poika", se itse kuiskasi "hyvä". Samalla tavalla kuin se pentuna kuiskasi mun korvaan "hau". Se tiesi itse, että tässä tilanteessa mama kehuu sitä :)

Reetta sanoi, että puhuvat eläimet tekee unesta suurunen, mutta nyt pitäis tietää, mitä se tarkoittaa.

Itse tulkitsen niin, että tykkään, että mulla on kovin hieno koira. Ja että meidän suhde on taas liikahtanut piirun verran parempaan suuntaan luottamuksen pitkällä ja kuoppaisella tiellä.

Meillä menee siis taas vaihteeksi tosi hyvin. Uuden vuoden aatonaattona sillä loppui tyttöjen perään kuolaaminen kuin seinään ja se alkoi pitää muhun hirmu hyvää kontaktia. Se jatkaa sitä edellee. Se kävelee tosi nätisti, ja mä sanon joka kerta hyvä, kun se katsoo mua. Monta kertaa lenkillä se lisäksi ilostuu mun pelkästä olemassaolosta (tai sit kehusta), että se heiluttaa häntää ja tulee nujuamaan jalkoja vasten ja pujahtelee mun jalkojen välistä ja jää vanutettavaksi. Ja tietysti laulaa!

No, mä en näe tässä mitään koiranpilaamismahdollisuutta, päinvastoin! Iloitsen meidän kontaktista ja koitan vahvistaa sitä entisestään. Laumavietistä on näköjään tulossa yhä parempi ja parempi palkkaamistapa Bonolle, kun se aikuistuu.

Kotona me ollaan aktivointi mielessä tehty esineiden tunnistamisnoutoja. Se osaa tuoda avaimet, sukan, patukan, kapulan, luun, kenkiä ja hiusdonitsin, kun ne on ripoteltu sekaisin. Toiveissa on, että tällä harjoittelulla se joku kerta suostuu ilmaisemaan myös niitä peijakkaan suppilovahveroita, jotka näyttää olevan kovasti hankalia. Mä luulen, että ne on vaikeita siksi, että se etsii näön, ei hajuaistin avulla. Onkohan sillä nenäpunkkeja vai enkö mä vaan osaa opettaa sille nenun käyttöä? Ei se oikein löydä nakkejakaan, kun teen sille namien etsimisleikkiä Viiru korjaa kaikki parempiin suihin, ellen erota niitä!

Lompsan etsiminen pitää myös muistaa opettaa. Kätevää, jos voi laittaa koiran asialle, kun hukkaa tärkeitä tavaroita. Nopsaan se kyllä väsähtää, eli monta kertaa ei voi laittaa sitä hakemaan tunnistettavaa. Jos on kaksi kenkää lattialla, niitä voi haetuttaa muutaman kerran niin, ettei ole muuta kamaa häiriönä. Sit ihan kerran tai kaksi vain voi pyytää hakemaan ne muun tavaran seasta.

Sitä mä en ole kyllä ihan loppuun asti ajatellut, että mites esineruutu sit tämän jälkeen, mutta kaipa se joskus selviää. Ehkä pitää lanseerata yleiskäsite "esine", joka tarkoittaa että saa tuoda mitä vain.

Viirun kuulumiset

Viirulla oli tänään silmälääkärin kontrolli ja silmä paranee hyvin. Pieni kiinnike on jäänyt iiriksen reunaan ja sille ei oikein voi mitään. Se ehkä vähän haittaa näkemistä ja kaventaa näkökenttää, mutta ei tee silmästä sokeeta. Viirukin on jo reippaampi ja iloisempi. Se on myös jotenkin rauhallisempi kuin ennen.

Sellainen syy me ollaan nyt tälle keksitty, että Bonolla ja Viirulla on kopsahtaneet jossain vaiheessa päät yhteen. Lääkäri taipui sille kannalle, että traumasta on kyse, koska verta oli lasiaisessakin ja se on kuulema tulehduksen aikaansaamana hyvin harvinaista. Viirun käytös tukee tätä, se ei halua päästää Bonoa lähelle eikä leiki sen kanssa. Bonsuli on ollut liian tungetteleva, kun ihmisten silmä on välttänyt. On se Viirunkin kannalta hyvä, jos saadaan tänne Bonolle kevään mittaan kasvamaan saman painoluokan vastustaja.

Verinäytteitä nyt kumminkin on otettu ja pissanäytekin saatiin tänään kertättyä suurella vaivalla. Tarkistetaan nyt tosiaan kumminkin, ettei mitään perussairautta ole kiusaamassa pikkupampulan hermoja. Se on ollut kyllä tosi mukava ja säyseä koko sairauden ajan. Me ollaan jo menty takaisin siihen, että Reetta ulkoiluttaa ja leikittää Viirua. Mä hoidan ruuat, turkin, lääkitsemisen ja aktivointipelit. Viiru on alkanut taas nukkuakin Reetan huoneessa, joten suhde on päässyt pienen tulehtumisen jälkeen taas hyvälle tolalle.

Useamman koiran hoitaminen menee muuten ihan hyvin, mutta kun ne on eri kaliiberia ja pitää ulkoiluttaa eri tavoin, niin se on aika kuluttavaa. Mulle riittää se, mitä Bonon kanssa tulee liikuttua, joten nyt on hyvä, kun Reetta pystyy huolehtimaan Viirun ulkoilut.

Viirun silmässä oli siis suonikavon (vai oliko se suonikerroksen) tulehdus, mikä helposti räjähtää käsiin, jos lääkitys lopetetaan liian nopsaan. Sitä vierotetaan nyt reilut 10 päivää kortisonista ja kuukauden verran annetaan vielä tippaa silmään, annosta 10 päivän välein hiljalleen vähentäen. Kontrolli on helmikuussa.

Se oli aika paha juttu.

Talvikuvia

Mulla on nykyään tosi hyvä kamera (thanx to Make), joten siitähän luonnollinen seuraus on, ettei tule otettua kuvia! No, kun ei ole laukkua saanut hankittua siihen, niin ei uskalla roudaa mukana ja seliseli ja niin edelleen. Ja itse asiassa kyllä mä otankin, mutta enimmäkseen sisäkuvia - niitä ei vain tule aina purettua kovin ahkerasti. Eikä ne oikein hyvin aina vielä onnistukaan :)

Tänään otin koirametsään vanhan pikkupokkarin, mutta vaikka oli aurinkoinen päivä, valovoimahan ei siinä oikein riitä mihinkään talvella. No kumminki tässä nyt talvista todistusaineistoa siitä, että me ulkoillaan. Vieläpä pikkuveljen kanssa.

Rommi tonkii... tryffeleitä varmaan.


Bonon luminen nenu. Tai saattaa tämä olla Rommikin, mistä sen voi tietää?.

Nyt, kun Rommi alkaa olla pian vuoden vanha, se on alkanut tuntua käsissä ihan erilaiselta kuin Bono. Sen kroppa on ihan erilainen (isänsä Thorin jäntevä vartalo). Samoin sen pää tuntuu ihan erilaiselta, kun sitä kannattelee leuan alta. Bono, Romeo ja jopa Oona tuntuu mun mielestä melko samanlaisilta käteen. Kuonokin on enempi pitkä kuin napakka. Rommissa kaikki on napakampaa ja jotenkin tiiviimpää vaikka se painaa kutakuinkin saman kuin Bono, 21 kg.

Komistetaanko me maisemaa vai maisema meitä?


Me lennetään!!!

Skauttaa sä edestä niin mä tiedustelen takamaastosta.

- Terveisiä äitimuorille!
- Vai lähetetäänkö ennemmin Mammalle?
- Joo, se arvostaa niitä enemmän kuin äitee...
- Terveisiä Marille!

Pari kuvaa

Meillä on ollut uuden vuoden aikaan kaikkea kivaakin. Aattona oltiin Oonalla ja meistä on tullut Bonon kanssa hyvät kamut Henrin kanssa. Bono tutkiskelee Henrin kanssa traktoria.



Uuden vuoden päivänä me käytiin Kyllikin, Brien ja Marxin luona kylässä. Marx on tuo ihan pieni, 3 kk:n ikäinen veijari.



Eilisen ja tämän päiväisiltä metsälenkeiltä ei valitettavasti ole kuvia, vaikka hienoja kuvia olisi saanutkin. Valitettavasti...

Tassurasva

Laitanpa jakeluun tämän tiedonjyväsen, kun olen löytänyt ihan mahtavan hyvän rasvan pakkasessa halkeileviin polkuanturoihin. Pure Lan 100 on haavavoide, jonka näytteen sain jostain messuilta. Lanoliini näyttää imeytyvän hyvin ja oikeasti hoitaa nopsaan kuivat anturat hyviksi. Se tuntuu tahmealta, mutta imeytyy nopesti ja on muuten etopeli myös ihmispolon rohtuneisiin huuliin.

Vähemmän raskasta

Carmenin pentue, josta puhuin pari pävää sitten, on nyt ensimmäistä keertaa julkisuuden valokeilassa tuolla.

Raskasta

Meillä on ollut raskas joulun seutu. Viirua käytettiin taas tänään lääkärissä, kun säikyin sen vaisuutta ja sen maha aristaa. Bonolle Tikkurilan uudenvuoden yön pommitukset oli ihan liikaa - ja niin oli mullekin. Olin koko eilisen ihan shell shocked ja jos en olisi aikanaan jo mokannut Bonon kanssa, niin se olisi joka tapauksessa saanut trauman nyt. Että pitää olla paska mäihä.

Kaiken surullisen huipuksi Maken ihana Julle-kissa piti tänään lopettaa. Vastoin kaikkia odotuksia, tämä koko ikänsä kovin allerginen kissa eli hyvässä hoidossa melkein 14-vuotiaaksi. Jouluna alkoi alamäki ja siitä kissavanhus ei enää jaksanut kuntoutua, vaikka se jos kuka omisti 9 henkeä.

Make otti Jullesta tämän kuvan hiljattain.

En ollut tiennyt ja tajunut, että me asutaan sellaisessa paikassa, jonne siis tullaan katselemaan ja lähettämään ilotulitteita. Se oli ihan tauotonta jylyä eikä todellakaan loppunut kahdelta. Valopilkkuja oli sellaiset asiat, että Bono kuitenkin söi. Ja vaikka se läähätti, se ei vapissut, kun keksin laittaa mökin eteiseen, jonne valonvälähdykset ei näy (säleverhoista ja kangasverhoista huolimatta en näkyi sisälle). Se myös jotenkin kuitenkin saa minusta turvaa, että kai sekin on jonkunlainen laiha lohtu tässä katastrofissa.

Me oltiin päivällä Oonan luona ja saatiin hyvät lenkit alle ja vielä kotiin tultua se innostui kaluamaan luuta sohvalla, mutta sitten se alkoi kuuntelemaan pauketta yhdeksän tienoilla ja se vain värisi ja läähätti mun vieressä. Eteisessä se sitten kyllä torkahtikin hetkeksi, eli ei se ihan shokkitilassa ollut. Mutta nyt on iltalenkit vaikeita. Tänään aamulla se lähti jo ulos ihan omasta aloitteesta, ei tarvinnut kantaa hissistä ulos - ja päivällä me käytiinkin kivalla koirametsälenkillä Tepon kanssa, mutta iltalenkillä se paineli suoraan autolle ja meinasi, että lähdetään jonnekin turvallisempiin maastoihin. Miten se muistikin, mihin olin jättänyt sen? Auto on parkissa aina eri paikoissa.

Ensi vuonna me lähdetään evakkoon. Mä en ole ikinä kokennut mitään vastaavaa uutena vuotena. Viime vuonna uusi vuosi oli huomattavan kesy tähän verrattuna.

Mä ajattelin, että otan yhteyttä johonkin, joka voisi auttaa siedättämisessä. Jos tälle voisi vielä jotain tehdä. Jos ensi vuonna meillä on nuori koira, en haluaisi, että se ottaa Bonosta mallia. Yks ratkaisu voisi olla viedä Bono hoitoon jonnekin metsän keskelle, mutta sit jos se menee vieraassa paikassa paniikkiin niin mites sit suu pannaan? En tiedä uskallanko ottaa riskiä. Onneksi on vuosi aikaa hioa strategiaa.

Sen sanon kyllä, että niitä ohjeita, joissa neuvotaan menemään nuoren koiran kanssa namujen kera katselmaan ilotulitusta, ei kannata noudattaa. Moni on koiransa pilannut niin. Tämä on käynyt ilmi nyt, meidän kannalta liian myöhään. Harmittaa niin vietävästi se, että se oli jo jotenkin tottunut siihen, että kaukaa kuuluvista paukahduksista ei tarvi kamalasti välittää. Nyt se säikkyy niitäkin. Ja niitähän kuuluu yhä. Ja vaikka ei kuuluisikaan, niin se niitä kuuntelee ja odottaa.

Bonollahan pentutestissä näkyi hyvä hermorakenne ja siitä on tässä kurjuudessa se hyöty, että se kyllä palautuu tavattoman nopeasti. Se on heti normaali, kun pauketta ei kuulu. Ulkona, se liittää pelon ilta-aikaan ja niihin paikkoihin, joissa se on säikähtänyt.