Oman pään mukaan

Bonolla on pitkään ollut hyvin sävyisä vaihe. Oliskohan se jo aikuistumassa, näin varhain?

Me ei ollakkaan harrastettu kouluttautumista, mutta olen satsannut siihen, että meillä on mukavaa. Ulkona on tullut uusia paikkoja, joissa Bono jo itse tietää etsikellä keppiä, koska voi juoksennella vähän vapaana ja kepin kanssa maman kanssa nujuten, tosin remmi maata laahaten.

Sitten olen palkinnut sitä hyvillä kehuilla ja vanutuksilla, kun se koiran tai jotain muuta jännittävää nähdessään seisahtuu. Sille on nyt tullut sellainen tapa, että se ottaa aika usein itse kontaktia, tulemalla jalan viereen ja hieromalla päätä polviin. Paijaus ja hyväksyntä on Bonolle hyvä palkka. Sen häntä heiluu nykyään tosi paljon.

Tästä on tullut sellainenkin seuraus, että se usein tekee näin myös koiria kohdattaessa. Se pysähtyy häntä kippuralla, rintakehä kaarella ja kaula pitkänä toljottamaan, mutta kun kehun sitä, se tulee paijattavaksi ja vaikka se vinkuu ja vuotaa, se vain lähtee töpöttämään eteenpäin pientareita haistellen.

Mulla on suunnitelmissa, että kunhan kohtaamiset vieläkin rauhottuu, se voi hyvällä kontaktilla saadakin palkaksi muutamien ystävällisten koirien haistelua. Mutta toistaiseksi harjoitellaan vielä mielen hallintaa ja rauhallisia ohituksia.

Kaiken kaikkiaan se kuitenkin on rauhoittunut tosi paljon, eikä ole ollenkaan enää mikään rauhaton epeli. Oma osansa on varmaan siinä, että ne on oppineet Viirun kanssa leikkimään yhdessä. Yritän saada joku kerta videon pätkää kuvattua, kun ne leikkii. Epäsuhtaisten kaulapaini on nimittäin aika vitsikästä kaseltavaa. Molemmilla näyttää kuitenkin olevan lystiä!

Bono käyttäytyy niin sievästi ja sävyisästi enimmän osan aikaa, että meidän lenkeistä on tullut erittäin nautinnollisia. Usein annan sen itse päättää minne mennään ja hämmästyn iltaisin, kun se haluaa vain tsekata lähimän naapuruston tärkeimmät postitolpat ja tulla sitten jo kotiin, vaikka itse tekisin mielelläni pidempääkin lenkkiä.

Tosin nythän on jo epäilyttävän hämärää iltaisin.

Tänä aamuna se oli sitä mieltä, että voitaisiin mennä autolle ja ilmeisesti metsään. Ehkä me jotain sellaista keksitäänkin jahka päivä kehittyy.

Armas ja Lempi Nyhvänen

Bono oli eilen Kristalla kylässä, kun emäntä kävi hakemassa leipäpuuta Helsingissä. Rintakarvat oli kammattu, kun kerran naisystävän kanssa oli treffit. Näköjään Kristakin oli kreppiraudan kanssa kihartanut kutrejansa. Jaana otti kuvia.

- Oi Armas.
- Voi Lempi.

Kyllä pampula pampulan tuntee. Jos hiukkasen luun kappaleista nahisteellaankin, muuten ollaan niin sopuisasti.


- Sä saat pidellä mun nallea.

Kyläreissun päätteeksi juostiin hyväntuulisina Rajasaaressa, tai Bono juoksi. Itse olin palaverikamppeissani hiukan väärin varustautunut. Onneksi siellä ei ollut paljon porukkaa. Avokkaat ja vaaleat housut ei edusta asianmukaista pukeutumista koirapuistossa.

Bono oli ihan onnessaan, kun tajusi minne mennään. Se niin hienosti tarjosi sivulle istumista, ettei vaan mene aikaa mihinkään koulutusseminaariin.

Cats'n'dogs

Aamuäreä Viiru oli tänään niin hyväntuulinen aamusta, kun Ria kävi hieromassa pampulat. Bonon selkä oli ihan ok, mutta Viirulla oli selvästi alaselkä jumissa ja se heijastui ylemmäs - oliko se nyt pitkään ja leveään selkälihakseen. Ohjeena oli, että nylkyttäminen veks!

Tuttavapiirissämme on kokemuksia siitä, miten nylkyttämisestä on koitunut niin paha kuluma, että kyseinen poika päätti päivänsä niiden kipujen takia. Eli silmän vilkkuessa, pikkuäpyli saa tästä lähtien koppia.

Sitten muihin aiheisiin.

Kesällä mustikassa pajatin muurahaisille, ettei niiden taipumus kiipeillä ihmisten jaloissa ja nipistellä kipeästi lainkaan kohenna luonnon ja ihmisen välistä suhdetta. Toisin toimii pianoa soittava eläinsuojelutapaus Nora. Olen varmaan päivitellyt musikaalista kissaa täällä joskus?

Nyt sille on sävelletty oma biisi, jossa Nora on itseoikeutetusti solistina. Kamariorkesterin esittämä styki sai ensiesityksensä elokuun alussa ja BBC:n juttu on tuolla:

Piano playing cat takes centre stage

Nora on saanut komeat kotisivutkin ja esitys on kokonaan siellä videoituna:

CATcerto videos

Erittäin hilpeätä katseltavaa. Viehättävää on myös lukea Noran elekieltä. Selvästi se välillä nauttii suunnattomasti, eikä voi olla puskematta pianoa. Toisinaan se taas hämmentyy, häntä alkaa heilua ja soitto seisahtuu! Uskomaton tapaus.

Rotusyrjintää

Törmättiin aamulla 10kk ikäiseen bluemerle collieen ja jostain kumman syystä collieiden kohdalla ei koskaan muisteta noudattaa sitä sääntöä, ettei hihnan päässä haistella toisia koiria.

Syytkin moiseen oman rodun suosimiseen on kyllä selvillä: collieurosten kesken ei ole havaittu ärhentelyä ja toisekseen emännän uteliaisuus ja lörpöttelyhalut voittaa kaikkki ylevät kasvatusperiaatteet. Lopputuloksena on selvästi rasistinen käyttäytymismalli.

Eilen BBC:n sivujen yksi suosituin ja luetuin juttu oli kuvaus suomalaisten omituisista urheilulajeista. Kaikki mainitaan dopingvalvontaa unohtamatta: eukonkanto, saappaan heitto, ilmakitaran soitto ja muurahaispesässä istuskelu. Hauska juttu on tuolla:
Finland's passion for crazy contests

Kannattaa katsoa myös kuvat, linkki saapaskuvan alla.

Synttäri oli ja meni

En muistanut ollenkaan, että Bonolle tuli taas kokonainen kuukausi lisää ikää, mutta kun katselin kameran muistikorttia, sieltä löytyi tollanen:



Oltiin Bonsulin synttärinä lenkillä Vantaanjoen varrella Pyhän Laurin kirkon takana ja yritettiin ottaa poseerauskuvia ja Bono tietenkin puskee pebaa syliin. Ole siinä sitten filmaattinen.

Bonolle muuten kuuluu sellaista, että rintakarvat on tuuhistuneet niin, että menevät jo takkuun. Muuten tahtoo olla aika tavanomaista hiljaiseloa. Mamalla oli tänään kasvitentti, johon olen raivokkaasti koittanut lukea pitkin viikkoa. Ensi viikolla pitää varmaan piipahtaa keuhkokuvissa ja oireyhtymä vähän hidastaa tahtia.

Innostuin puutarhakurssille eilen ja tänään ajaessani huudattamaan vaihtelun vuoksi uukakkosta ja muistui taas mieleen, mikä oli parasta konsertissakin. Kaikissa biiseissä on monta sellaista oo-o-o-oo -kohtaa, joita on nautinnollista kailottaa kurkku suorana.

Onneksi Inkoon tiellä on automaattinen nopeusvalvonta. Ne välähdykset kivasti palauttaa maankamaralle.

Pysähdyin ABC:lle kahville, kun oli niin hieno aamu ja oli vähän luppoaikaa. Tien toisella puolella oli niitetty heinää ja se tuoksu oli huumaava. Samaa parfyymiainesta kuin parvekkeella kukkineiden hajuherneiden ihana tuoksu. Ei ihme, että kasvitentti meni ihan ok.

Ressiä

On ollut pientä painetta ilmassa, kun on kasvitenttiä sun muuta ja kunto on edelleen räkäinen. Bonon kanssa ollaan kyllä ulkoiltu ahkerasti ja panostettu leikkimiseen viime aikoina.

Ulkona ollaan kehitetty edelleen sitä, että Bonon olisi lystiä ottaa kontaktia. Pitkään pääsi menemään niin, että kunhan kävellään lenkurat ja sillä sipuli. Nykyään otetaan vähän kontaktia tietyissä tilanteissa. Kaupunkimaisissa olosuhteissa koitetaan kävellä siivosti ja rinnakkain, pöheikköisemmissä paikoissa saa ottaa riimun verran etäisyyttä. Jos tulee koiria vastaan, kehun kovasti, kun Bono pysähtyy ja kun se tulee mun luokse se saa aimo rapsutukset.

Tästä on kehkeytynyt sellainen tapa, että Bono ottaa aika ajoin vallan halukkaasti kontaktia, nujuaa sääriä vasten ja haluaa rapsutusta. On sillä niin hieno laumavietti!

Syksy saa

Tänään oli kolea ja syksyinen päivä ja piti ihan potkia itsensä liikkeelle ulos. Pöristeltiin Klaukkalaan Romeon luokse ja käytiin sienimetsässä sadetta uhmaten. Tuumattiin, että aletaan harjoitella syksyä varten!

Kumma, kuinka on unohtunut se, miten kamalasti viime syksynä satoi. Tänä kesänä ei ole kuitenkaan tarvinnut kastella kolmea kenkäparia päivässä kuten viime vuonna.

Koitin opettaa Bonolle vähän haukkumista käskystä (sienten ilmaisua varten), mutta Romeo oli siinä asiassa selvästi lahjakkaampi kuin Bono. Muuten kaverit oli meidän sienistä kyllä periaatteessa kiinnostuneita, mutta eivät suin surminkaan halunneet niitä haistella. Puhumattakaan, että olisivat etsineet niitä. Pikeminkin ne talloi meidän ihmisten löytämät esiintymät ja varsinkin Romeo jo topakasti hoputti jatkamaan matkaa.

Lenkin jälkeen katseltiin vielä poimennusvideota, jonka Jouni oli kuvannut Piikkiön reissulla ja tuumailin, että kestäisiköhän kunto lähteä taas kohtapuoleen vähän lampaille? Toinen lääkekuuri menossa, eikä havaittavaa muutosta parempaa oikein ole ilmassa. Kummallinen, sitkeä lima on takertunut sisuskaluihin, Happi on vähän huono välillä.

Mulla oli itsellä sellainen mielikuva, että meidän paimennukset meni ihan päin - sanotaanko nyt vaikka prinkkalaa - mutta ei se NIIIN karmealta sössimiseltä näyttänyt kuin miltä se tuntui. Ehkä me kehdataan vielä mennä uudestaan :)

Kuvia

Hyvin onnistuneita kuvia meidän Piikkiön reissusta otti Ismo, Rommin pappa. Tässä muutama Bonsulista. Huomasin tänään, että Bono tunnistaa jo nimen Bonsuli, sen verran sitä on tullut käytettyä. Lause "... ja mä voisin mennä Bonsulin kanssa metsään..." aiheutti välittömän heräämisen ja täytti ilman jännittyneellä odotuksella.

Tulee mieleen Wille-vainaa, jonka kuullen ei voinut sanoa sanaa "pakastekala", koska se terästäytyi välittömästi ja alkoi raapia pakastimen ovea.

No, tässä niitä Ismon ottamia kuvia. Klikkaamalla niitä voi katsella suurempina.


Ensin Bono ihmetteli suuresti, että kuinka mama ei tule mukaan.


Kyllä se vauhti sieltä sitten kuitenkin löytyi.


Kuva on rajattu niin nerokkaasti, että Bonon suunta näyttää ihan oikealta :)


Lopussa mua itseä hirvitti kuinka Bono ajoi lampaita kovaa ja pitelin sitä liekassa.

Yleisö vaatii

... kuvia paimennuksesta.

Mä koitan saada aikaiseksi. Puutarhahommat on kinostuneet kovasti, kun olin viikon pois pelistä.

Ja nyt Bono pyytää ulos, että ei nytkään. Tulossa on!

Helppo homma

Meillä kun on ollut taluttimessakävelyongelmaa, niin ollaan kohta vissiin vuoden verran harjoiteltu sellaista, että Bono vetää ja mama pysähtyy, kun liina kiristyy. Matka jatkuu, kun Bono astuu askeleen pari taakse päin ja katsoo muhun.

Bono osaa tän kuvion oikein hyvin. Viime aikoina se on yllättänyt mut välillä jopa kävelemällä niin, ettei piuha kiristy lainkaan. Sanan piuha saa vapaasti käsittää useammalla kuin yhdellä tavalla. Silloin palkkana on usein sellainen luksus, että se saa päättää, minne mennään ja missä kuljeskellaan ja millaisella tahdilla. Taluttimen kiristyessä kaksijalkainen navigoi reitin ja suunnittelee aikataulut.

Tämä on kovin hidasta ja välillä on tuntunut siltä, ettei tällä pelillä mitään edistymistä tapahdu ikinä, mutta kun mulla on se nykimisongelma. Että ei viittis nyppiä pientä. Jos se on ihan mahdoton ja uhkana on pikkusormen katkeaminen tai jotain vastaavaa, mitä tapahtuu äärimmäisen harvoin, käytän sitä, että vapautan vähän hihnaa ja nykäisen. Mutta siitä on oma lenkki pilalla.

No, tämä on nyt osoittautunut hyväksi esityöksi sille, mistä eilen paasasin. Kun tulee koiria tai jotain mutta jännittävää, kiihottavaa ja hurmaannuttavaa lähipiiriin, Bono pysähtyy ja siitä heti HYVÄ ja herkku. Herkut kelpaa nykyään taas, kun ruokintaa on vain pääsääntöisesti kerran päivässä ja sekin on iltapuolella.

Eilen sain monta hyvää palkkaustilaisuutta ja Bono oppi jo muistamaan, että kun se pysähtyy, ja selän takaa kuuluu HYVÄ, kannattaa luikahtaa heti maman välittömään läheisyyteen. Moni koira meni ohi sitten vähän niin kuin melkein noteeraamatta. Ja ainkin ilman, että sen perään tartti vinkua. Tämä on edistystä.

Totuuden nimissä on tunnustettava, että koirien ohitukset ei aina ole ihan kamalia. Suurimman osan ajasta ne on ihan okei. Mutta niihin aina liittyy tietty stressimomentti, koska se reagoi niihin aina, jos ne on lähellä.

Joo, meillä ei siis haistella vieraita koiria.

Päivälenkillä oli mukana lenkkimakkaraa, joten homma pääsi hyvin käyntiin. Iltalenkillä olikin maha täynnä hevosenlihaa ja maman taskussa liian kuivaksi kuivattua sydäntä, joten Bono kyllä hyväksyi herkun, mutta sylki sen pois kun luuli, etten näe.

Totesin, että hyvät kehut riittää tällaisessa tapauksessa.

Niin se vain on, että kun tietää, mitä pitäisi tavoitella, homma luistaa. Vasta-alkajan problematiikkaa tämäkin. Me ollaan mylös kotona tehty kontaktitreeniä, kun on nyt ollut tuo muu kouluttaminen ja metsälenkkeily huonoa maman keuhkoputkentulehduksen takia. Kyllä tämä parempaan päin jo menee, mutta ei nyt mikään voittajafiilis ole vieläkään.

Musafriikeille

Sairaan siisti elokuva on tehty kitaramusiikin ystäville. Jos nimet Jimmy Page, The Edge tai Jack White merkitsee jotain niin It might get loud voi olla kova juttu!

Tulis vaan vielä Suomeen.

Käytöskoulun perusteet

Meidän kaikkea kouluttamispyrkimystä on häirinnyt yksi ylitse muiden. Se, että Bono on ulkona niin kiinnostunut koirista ja ihmisistä, ettei se jaksa mun komennoille lotkauttaa korvaakaan. Päinvastoin, se sekoaa ihan täysin, nykii hihnaa ja louskuttaa ja sit tehdään sulkeisharjoituksia kadunvarsilla.

Olen saanut ohjeiksi käyttää pakotteita, mutta ne ei oikein sovi mulle eikä Bonolle. Ollaan molemmat liian pehmeitä äkseeraamiselle. Molemmilla on dominanssia, jota hermorakenne ei tue, joten tahtojen taistelu menee siihen että molempia niin sanotusti v***ttaa tällaisten kohtausten jälkeen, eikä oppimistulokset ole puolin eikä toisin mainittavia.

Mä tunnen itseni aina taistelun hävinneeksi jos nyin sitä hihnasta tai läpsin nenuun, kun se räyskyttää. Tottiskentällä en ole halunnut pakotteita käyttää lainkaan, etten pilaisi sitä tilannetta ja miljöötä siltä varalta, että jotain valoa tähän savottaan joskus ilmaantuisi.

Senpä vuoksi meidän kouluttamisponnistelut on pikku hiljaa hiipuneet ihan olemattomiin. Olkkarissa reenataan tällä hetkellä jälkikeppien ilmaisua ja kanttarellien etsimistä (kanttarellien suhteen salonkikoira Viiru on hiffannut nopeammin, mikä on homman tarkoitus) ja ulkona talutinkävelyä. Tämä tuntuu melko ihmeelliseltä, että kohta 1,5 -vuotias ukko ei osaa suhtautua neutraalisti katuvilinään, mutta karu totuus on tämä.

Ekaa kertaa ikinä törmäsin ohjeeseen, joka voisi sopia meille. Ulkona koira palkataan siitä, että se pysähtyy, kun se näkee jotain mielenkiintoista. Näin saadaan rakennettua käyttäytyminen, jossa se ikään kuin "kantelee" mamalle, että näköpiirissä on jotain mielenkiintoista. Ideana on, että koira ottaa aina kontaktin, kun se havaitsee jotain tavoiteltavaa, eikä sitä tarvitse komentaa ja siten siis kieltäää siitä, että se on reagoinut. Aloite on koiralla, ei emännällä. Emännän ei tarvi skannata ympäristöä, koska koira tulee kertomaan, mitä näkyy.

Meillä toimii tämä ruokakupilla, namuilla, pantaa laitettaessa, ulko-ovella, autosta poistuttaessa, silloin kun tavataan kaverikoiria tai kun se on pääsemässä irti hihnasta vapaana juoksentelemaan. Mutta ei toimi yleisesti aina, kun on olemassa jotain, mitä Bono tahtoo. Nyt kuulin ekaa kertaa keinosta kouluttaa sellainen käyttäytyminen.

Otin jo lenkkimakkaraa pakkasesta. Nyt pitää alkaa taas kulkea makkaraa taskussa. Juttu on tuolla, jos jotakuta kiinnostaa : Det är fint att skvallra

Skvallra tarkoittaa juoruamista tai kantelemista.

Eipä silti. Bonolle on ihan hiljattain kehkeytynyt sellainen tapa, että se välillä aina lenkillä ottaa kropalla kontaktia ja katseellakin - ja se on hirveän iloinen kun vähän vanutan sen päätä polvea vasten. Se on sellainen ilobuusti, jonka se hakee ihan itse kontaktilla ja muistuttaa vähän kissojen puskemista. Mulla on kohta kylkiä vetelevä ja kehräävä koira! Ei huono.

Miuku ehti opettaa Viirulle sen, kuinka naama pestään tassuilla ja olin toivonut, että Bono oppisi sen Viirulta. Mutta siinä asiassa on käynyt niin, että Bono opettikin Viirulle, että suun voi pyyhkiä myös sohvaan.

Hundkonsult

Olen sen verran vetelä, että pötköttelen selällään ja lueskelen koirablogeja netistä, milloin en torku. Yhtä juttua ei jaksa hereillä kylläkään loppuun asti.

Älyttömän hyviä artikkeleja koiran kouluttamisesta on tuolla Eva Bodfältillä, jonka blogiin on linkki jossain kaukana Bonon kuvien alla, oikealla.

En nyt jaksa siteerata, mutta kannattaa tutustua. Sillä on tärkeitä huomioita siitä, kuinka rakennetaan kouluttamisen perusta luomalla hyvä suhde, sekä miten se suhde rakennetaan kontaktin, lepäämisen, leikin ja oppimisen avulla.

Mycket intressant!

Omat koiraponnistelut kilpistyy taas siihen, että ajetaan auto metsän reunaan ja pampulat saa juosta siellä. Jälkireenit oli jätettävä väliin, toivottavasti eivät käyneet läpi vielä kulmien jäljestämistä.

Paimennuksesta

Joo, Jaana kysyi ihan relevantisti, että mitä se taipparipöytäkirja kertoo.

Asteikko on 1-5 siten, että 5 on paras. Bono sai ykköset laumanhallinnasta ja henkisestä kestävyydestä, mutta Kimmo kommentoi sanallisesti, että ne selittyy nuoruudella ja kokemattomuudella. Niitä on varaa harjoittelemalla kohentaa. Kiinnostus oli hyvää, samoin sen yhteistyöhalu ja -kyky. Eli Bono olisi koulutettavissa ainkin jonkinlaiseksi paimenkoiraksi! Näin mä sen tulkitsen.

Lauma hajoaa

Inka on ollut hoidossa maanantai-illasta asti ja mielenkiintoista laumakäyttäytymistä on ollut ilmassa. Viiru ja Inka skabaa selvästi statuksesta. Viiru ei päästä Inkaa Reetan makkariin eikä Inka Viirua mun makkariin. Harjaaminen on merkki suosiosta, joten siihen tullaan kiireen vilkkaa ja antaudutaan selällään. Ekana iltana löytyi myös kakkakaasa, joka oli ryyditetty pissalla, mikä viittaa vähän Viirun ja Inkan skabailuun.

Tänään Inka lähtee, joten lauma hajaa ja elämä palautuu normaaliin rauhaansa.

Bonon tassuhaava on ihan parantunut. Olen tyytyväinen haavuriurakkaan, koska mätäkuun aikaan paraneminen olisi voinut olla hankalampaakin. Se on se suihkuttelu ja laventeliöljy! Heti tuli käänne parempaan, kun aloin käyttää laventeliöljyä.

Säyseetä porukkaa

Kuinka ulkoiluttaa kolme koiraa, kun päällä on bronkiitti ja alkava noidannuoli?

Pakataan karvakasat autoon, ajetaan auto metsän laitaan, päästetään koirat vapaiksi ja majoitutaan itse mustikkamättään viereen.

Näin pääsee itse helpoimmalla ja koirat on säyseitä koko illan puoli yhdeksään asti. Sitten ne kyllä katsoo kelloa ja toteaa, että eihän tämä tässä vielä ollut kaikki.

Mutta se on vasta sitten...

Lapsinero

Missä tuollaisia pikkupoikia oikein kasvaa?

Huono kunto

Ei ihme, että emäntä on ollut viime aikoina vähän tööt yhden jos toisenkin kerran eikä metsässä rämpiminenkään ole maistunut. Luulin, että olen tullut vanhaksi, kun hengädtyttää koko ajan, eikä raudan syöminen auta. Mutta ei. Syynä onkin bronkiitti. Vissiin vähän kroonistunutta sortimenttia.

No nyt on laajakirjoinen lääkitys päällä eli eiköhän se tästä.

Inka on ollut meillä hoidossa toista päivää, haettiin tyttöystävä paimennusreissulla. Kolmen koiran lauma menee siinä kuin yhden tai kahdenkin. Inka myös barffaa meillä ollessaan eikä nirsoile yhtään!

Meillä on barffattu nyt jotain kolme kuukautta ja kakkashow alkaa olla tasoittumaan päin. Ilmavaivat ja kova kakka on historiaa.

Paimenessa, vol II

Tuppotassu kävi paimenessa ja Kimmo teki Bonsulista lappusen collieyhdistyksen taipparitoimikuntaa varten paimennustaipumuksesta. Rivi oli 3-1-1-4. Elikkä:
Kiinnostus 3
Taipumus hallita lampaita 1
Henkinen kestävyys 1
Yhteistyökyky 4

Nyt on dokumenttia, että collieilla on taipumuksia! Rommiveli oli lampailla ihan kone. Oona on jo syttynyt, sillä on selvästi tiedossa, minkälaista liikehdintää lampailla pitäisi esittää. Romeon nimi oli enne: se totesi että "nämähän on tyttöjä! Ai jaa, ei mutta eihän nämä ole koiria." Kyllä se kuitenkin niistä kiinnostui muussakin mielessä kuitenkin ennen pitkää.

Esiintyminen oli viimeksi edullisempaa, Bono lennätti nyt lampaita miten sattuu, kunhan ensin tottui siihen että mamma ei ollutkaan kehässä. Tässä tulee vastaan myös se, että paimennustehtäviin koulutettavalle koiralle ei kuulema saisi opettaa katsekontaktia ja Bonolla sana Bono tarkoittaa katsekontaktia minuun. Se jäi ihmettelemään kovasti, miksi mä jäin laitumen aitojen väärälle puolelle.

Eli saapa nähdä oppiiko vanha (!) koira vielä uusia temppuja. Pitää käydä vielä muutama kerta loppukesän mittaan, on se puuha niin kivaa.

Kaksi kertaa Bono oli lampailla, ensin Kimmon, sitten mun kanssa. Mun oma sessio meni vähän reisille, sillä en kuullut ohjeita ja toppuuttelin Bonoa kun säälin lampaita. Kaksi takaiskua niille sattuikin ja molemmat Bonon kanssa. Yksi juoksi aitaa päin ja sai nenän kipeeksi (alkaa olla jo tapana Bonon lähipiirissä, munkin nenään sattuu vielä niistäminen), toiselta taittui kynsi.

Me oltiin molemmat ihan tööt paluumatkalla.

Tassurintamalla kattellaan ja ollaan siirrytty kotihoidossa tarkempaan kontrolliin. Nyt on sisälläkin sukka jalassa, koska haava ei ole alkanut kuvua vaan pysyy kosteana. Viime yöksi laitoin siihen omiin haavoihin käyttämääni laventeliöljyä ja sukan päälle, ettei Bono nuole sitä. Ekaa kertaa haava oli aamulla ihon eikä verisen pihvin värinen.

Pari päivää vielä katellaan ja sitten mennään lempparieläinlääkärillemme, jos ei ala muutosta näkyä parempaan suuntaan.

Tassuttelua

Totesin tuossa äsken, että Bonsuli on melko sutjakka poika! Karva kiiltää, mutta ei vielä kohtuuttomasti peitä solakoita linjoja, vaikka tuuhistumista on tapahtunut niin, että meinaan ilmoittaa sen vielä tälle syksylle näyttelyyn. Nyt vain pitäis päättää että junnuihin vai nuoriin? Roosa-sisko kahmi eilen menestystä nuorissa, vaikka olisi voinut osallistua vielä junnuihinkin.

Tassuhaava näyttää aika hyvältä. Sihkutellaan se aina ulkoa sisälle tultaessa ja ulkona se pitää siinä sideharsotuppoa, ettei siihen mene hiekkaa tai tapahdu mitään muutakaan traumaattista.

Tunnelmat on korkealla, sillä tänään tavataan Bonon veljiä ja Oona-siskoa, sillä lähdetään perhepiirissä lammaspaimeneen! Haavanhoitotarvikkeet ja kevythäkki on jo pakattu. Takaisin tullessa haetaan vielä Inka meille muutamaksi päiväksi kortteeriin pois muuton jaloista. Meillä on taas omaa kivaa sen verran, ettei ole mitään energisiä käytöshäiriöitä eikä siten mitään tarvtta hätäillä kouluttamisen kanssa ;)))

Erkkarijuhla

Pitää laittaa korvan taakse tuomarit Roz Makepeace ja Brian Hawkins, jotka arvostelivat tänään Bonon sukulaisia. Mummo oli pehkojen paras, Roosa-sisko nuorten paras ja muitakin pyttyjä tuli sukuun pilvin pimein.

Onnea ihan älyttömästi!

Tassuhaava

Me ollaan kyläilty koko viikonloppu. Eilen oltiin Porvoossa ja käytiin Julian ja Stellan kansssa sieni- ja mustikkametsässä. Tänään käytiin Keravalla ja Bono ekaa kertaa ikinä varasti pöydästä ruokaa! Leikkele vilahti sohvapöydältä niin nopeasti parempiin suihin, että en tajunnut näinkö oikein vai kuvittelinko vain. Ryökäle.

Illalla tulee vielä Inka meille päin. Tyttöystävä meinaa muuttaa Siilinjärvelle. Miten meidän sitten käy?

Bono nuolee ahkerasti takajalan anturaa, sillä on eka tassuhaava. Anturan pinta on rikki niin, että verinen liha näkyy. Se ei kyllä arista sitä onneksi kävellessä. Nyt suihkutellaan ja puhdistetaan sitä betadinella.

Huomenna mennään sisarusten kanssa lammaspaimeneen! Pitää ottaa siihen asti iisisti.