Koirakoulussa

Pikaisella aikataululla ilmoitin Nikin sunnuntaina koirakouluun ja aloitettiin se eilen. Oonan Sari osasi suositella tosi mainiota bortsuilla harrastavaa kouluttajaa Keravalta ja kyllä olikin kiva ilta.

Bonon kanssa ongelma on ollut niissä ryhmissä, joissa olen sen kanssa käynyt (nyt viimeisintä jälkiryhmäön tottista lukuunottamatta), että ollaan harjoiteltu ilman kunnon häiriötä. Nyt oltiin kaikki koko ajan nurtsilla väljässä ringissä ja tehtiin koko ajan hommia. Erittäin toimivaa tällaisilla sitkeillä ja työhaluisilla koirilla.

Olen muutenkin kokenut, että border collie-ihmisten koulutustapa sopiii myös toimeliaille collieille, niillä on niin paljon samoja piirteitä. Varsinkin se tekemisen loputon sinnikkyys vaatii kenties vähän erilaista asennoitumista treenaamiseen kuin mitä monilla muihin rotuihin tottuneilla kouluttajilla on. Ainakin silloin tällöin pitkät treenit on erittäin paikallaan.

Niki ylitti kaikki odotukset. Se jaksoi keskittyä tosi hyvin koko tunnin, eikä välittänyt hiukkasen rähjäilevästä sepukastakaan.

Meitä oli yhteensä 5 koirakkkoa, joista muut oli jo vähän vanhempia koiria, nuoria, mutta aikuisia. Lisäksi kouluttaja käytti omaa bortsuaan häiriökoirana. Tehtiin luoksepäästävyysjuttuja (ihminen & ihminen + koira), ohituksia, istumista ja sen kestoa sekä luoksetuloa. Jossain vaiheessa ajattelin, että nyt taitaa pampulalta paukut kohta loppua ja keskittyminen laantua, mutta tunti olikin silloin ohi.

Jatkossa voi tehdä niin, että antaa sen vähän kuljeskella ja haistella syrjemmällä ja ladata päätä välillä. Tunti on pennulle pitkä aika.

Päädyin Nikin kanssa arkitottelevaisuuskurssille, koska meillä ei oikeastaan ole muita ongelmia kuin se, että kun ollaan yhdessä Bonon kanssa liikenteessä, Niki tuppaa pitämään Bonoa ylimpänä auktoriteettina eikä minua. Tähän pitäisi saada joku muutos aikaan. Yhdessä talutinkäveleminenkin meinaa innostaa kepoosteluun ja se on selvästi kiihdyttävää, vaikka ei keppostelua olisikaan mielessä. Ja kuten tunnettua, on tässä nyt kantapään kautta opittu se rauhoittumisen merkitys.

Kun Bono maanantaina leikataan, olen ajatellut handlata tulevaisuuden niin, että Nikiltä vaaditaan kunnollista käytöstä, vaikka junnu onkin. Olen jo nyt ollut sen kanssa paljon tiukempi kuin pehmo-Bonon kanssa tuon ikäisenä. Ainakin sellainen tunne ja muistikuva mulla on. Tosin mä koulutin Bonoa pienenä niin paljon, ettei se tarvinnut mitään tiukkaa kuria. Oikeastaan mulla on Nikin kanssa kai sama taktiikka: jos virtaa alkaa näkyä, otan patukat ja namit esiin ja mennään reenaamaan. Sen lisäksi vaadin siltä melkein kaikissa tilanteissa, joissa se haluaa jotain, istumista ja kontaktia. Siitä kai se tiukkuuden tunne tulee.

Ajattelin, että kunhan Bono on toipunut leikkauksesta, taidan viedä senkin tuollaiselle kurssille. Tulee treenattua intensiivisesti ja kerrattua laboratorio-olosuhteissa näitä ihan perusjuttujakin.

Koulutus oli Keravalla ja onpa siellä hyvät fasiliteetit koiran pitoon ja treenailuun. Nyt oltiin Keinukallion ulkoilualueella, mutta siellä on myös hyvä koulutuskenttä ihan keskustan tuntumassa. Houkuttelevaa on myös, että jos asuisi Keravalla, joka paikkaan olis lyhyt matka.... joo, siis puolet mun lukioaikaisista luokkakavereista on muuttanut takaisin Keravalle ja taidan ilmeisesti miettiä samaa!