Jotain hauskaa

Reetta heräili tässä yhtenä aamuna aika hitaasti ja tuumasi sitten, että "tänään tekisi mieli tehdä jotain hauskaa".

Niki makasi keskilattialla kyljellään, mutta tämän kuultuaan se nousi venyttelemään ja haki pallon ja vei sen Reetalle. Sen mielestä heittelyleikit on nykyisin kovin hauskaa!

Se koira on kuin ihmisen mieli.

Lambeja

Eilen oli Saarentaan lampolassa ihan vastasyntyneitä ja muutaman päivän ikäisiä lambeja! Ne sanoivat pienellä äänellään Bä-äää! Ihan syötävän suloisia. Koitan ottaa ensi viikolla kuvia niistä!

Meillä olikin kaksi kouluttajaa tällä kertaa, kun Kimmo veti ekan kierroksen ja Marika toisen. Kimmo niin tykkää Bonosta ja totesi että siltä voi alkaa jo vaatia paljon enemmän. Niinpä me tokalla kiekalla reenattiin flankkeja ja Marika kehui, että hienoja kaaria. Se piti hyvää etäisyyttä. Flankkireenin jälkeen kuljettelukin meni melko hallitusti.

Bono on kumma epeli, sillä se jumpittelee kotosalla aina maahanmenemisen kanssa, mutta lampailla se on kuin jousitettu! Jalat niia välittömästi. Maassa sen häntä heiluu koko ajan puolelta toiselle.

Nikillä puolestaan oli hirveästi virtaa ja se haluaisi vain ajaa lampaita ja sit se haukkua rätkyttää, kun panen sen istumaan. Päivittelin Kimmolle, että Niki on ruvennut palkkautumaan lampaiden ajamisesta. Kimmo totesi, että se on alkanut syttyä! Ja kaiken lisäksi Venjalla oli juoksu ja tämä herkkupepa oli koko ajan laitumen reunalla. Eli jäpikkä on todellakin tainnu syttyä paimentamiseen.

Seuraava haaste on tehdä pysähtymisestä kivaa, jotta saadaan haukkuminen pois. Niki on muuten innostanut Bononkin taas haukkumaan! Ja paljon muutakin.

Niki kehittyy näköjään psyykillisesti hitaasti, kun se ekan vuoden kulki kritiikittömästi Bonon perässä. Kaikki kehitysvaiheet tulee vasta nyt isompana. Tänään se vauva jumpitteli mulle! Ei meinannut tulla tassuja pyykimään kylpääriin! Mä olin ihan äimän käkenä, koska se on AINA totellut kaikissa asioissa heti.

Ulkolaitumella

Me oltiin poikkeuksellisesti keskiviikkona reenaamassa. Mulla on pääsiäisen takia työvuorot vinksin vonksin, mutta päästiin erääseen aamuryhmään mukaan, kun oli palvattu lampaanviulukin tilattuna ja noudettavissa.

Käytiin korkkaamassa ulkolaidunkausi siis ja mukavasti meni. En ollut treenannut pysäytyksiä lainkaan tässä välissä kotosalla ja se näkyi, ettei maahan meno Bonolla ja istuminen Nikillä ollut kovinkaan sukkelaa. Mutta kyllä ne kumminkin käskystä pysähtyy ja se tekee heti hommasta hallitumpaa.

Oikein hyvin meni taas, tulee tunne, että pampulat on hanskassa. Ne on vain kovin erilaisia lampailla. Niki on skarppi heti alussa, mutta sen pää täyttyy aika nopeasti. Lisäksi se on vähän turhan tuttavallinen tyttärien kanssa. Se haluaa juosta niiden mukana keskellä katrasta ja pyrkii nuolemaan lampaiden suupieliä! Tässä yhteydessä moinen ystävällisyys, sosiaalisuus ja avoimuus on hiukan epätoivottavaa.

Bono taas kiihtyy aivan tappiin, kun se tajuaa, missä ollaan. Se pitää ensin väsyttää, että se alkaa toimia. Sitten se kyllä jaksaa ihan hamaan hautaan asti painaa, se on niin mahdottoman sitkeä ja kestävä. Sama piirre on huomattu toko-reeneissä.

Nyt mulla on taas vaihteeksi sellainen olo, että mahtaako itse asiassa Bono ollakin työkoiramaisempi - juuri tämän mahdottoman kestävyyden ansiosta. Tämä piirre on näkynyt siinä pienestä asti. Nikillä selvästi pääkoppa täyttyy nopeammin. Tosin sen kanssa ei ole tehty niin paljon, kuin mitä mä Bonon kanssa pienenä tein, että voi se olla tottumus- ja harjaantumiskysymyskin. Pitäisikin tehdä Nikille metsäjälkiä, kun metsänpohjat kuivuu. Siinä se kestävyys ja pitkäjänteisyys kehittyy ihan huomaamatta.

Joka tapauksessa, molempien kanssa on tosi hauskaa paimentaa ja nyt hommaan on molempien kanssa tullut tekemisen ja edistymisen meiniki. Itse olen oppinut olemaan tarpeeksi vaativa, silloin kun pitää vaatia. Sitten - vaikka joutuisi ihan pahastikin sanomaan - pitää OMA mielentila saada heti ja välittömästi rauhoitettua, ja koira täytyy saada relaamaan, jotta sitä pääsee taas kehumaan ja kannustamaan. Tämmösen mä nyt olen oppinut. Silloin koira saa oikean palautteen ja alkaa hiffata, mitä sen on tarkoitus tehdä.

Molemmista näkyy nyt, että keskittyminen lampaisiin on kohentunut hiumasti, kun palaute on oikea-aikaista ja tulee sekä kehut että kiellot napakasti. Jää kaikki sijaistoiminnot pois. Molemmilla on kuitenkin selvästi vahva kiinnostus lampaisiin, kysymys on sen tukemisesta ja ohjaamisesta oikeaan toimintaan.

Sitten itselle on vähän kehittynyt sitä silmää, että missä lampaiden pitää olla ja missä koiran, jos esim. portti, jonka läpi pitäisi mennä, on tuossa. Se pelisilmä tulee vain katsomalla toisten treenejä (ja erityisesti toisten virheitä).

Juteltiin Marikan kanssa siitä, miten eri koirat edistyy ja missä vaiheessa koirasta voi sanoa, mihin se tulee yltämään. Meillähän ei ole mitään kisatavoitteita, koska collieilla ei saa edes mennä muihin kuin ranch-kisoihin. Eikä sellaista voi edes kuulema oikeastaan ennakoida kuin tekemällä, yltääkö koira paimennuskisoissa korkeammalle kuin perusradan suorittamiseen. Ylemmissä luokissa koiran täytyy osata työskennellä kaukana ohjaajasta, hyvin itsenäisesti eikä kaikista työbortsuistakaan ole siihen.

Mutta Marika oli sitä mieltä, että sekä Bonosta että Nikistä voi tulla sellaiset koirat, joiden kanssa omat lampaat saa suojasta niitylle ja laitumelta lampolaan sekä portista ulos ja sisään, jos joskus sellainen päivä koittaa että meillä on omia lampaita. Eikä mulla muunlaisia tavotteita olekaan.

Mikäpä sen hienompaa, kuin lampaita ja niiden perässä jokottelemassa kaksi pitkäkarvacollieta! Auringonpaistetta ja loivat mäet. Muutama puu, joiden alle pääsee varjoon viettämään siestaa. Siinä maman seuraava unelma. Ehkä myös Bonon ja Nikin?

Lonkkakuvat

Pikkupampula oli tänään lonkkakuvissa ja silmäpeilauksessa ja hyvät oli terveystulokset.

Silmissä näkyi sama collieiden CRD, joka oli jo pentuna, mutta sehän ei haittaa näkökykyä. Lonkat oli B/B ja kyynärät terveet. Niki sai myös rokotukset samalla reissulla ja oli repsukka ihan poikki koko illan. En mennyt enää takaisin töihin, kuten olin kaavaillut. Illalla vielä ulkoilutettiin pampulat erikseen, Niki oli sen verran hitaalla.

Niki on saanut pari uutta lempinimeä. Se kuulee nykyään aika usein Sirius Mustaa sekä Sinisilmä-Maikkia (vaikka tarkemmin kattottuna silmät on kyllä ruskeat).

Paimennuksen taika

Jotain edistysaskeleen tapaista meille on nyt tapahtunut paimennuksessa. Ollaan viikolla opeteltu Nikin kanssa uusi käsky: sit down. Se tarkoittaa, että liikkeestä pampula istahtaa VÄLITTÖMÄSTI ja sitä on harjoiteltu lelulla riehumalla. Se toimi tänään kuin... taika. Nyt pysyy nenä irti maasta ja touhu oli hallittua, koira oli paremmin kuulollla ja katse ja keskittyminen pysyi lampaissa. Emännän koko keskittyminen sen sijaan oli koirassa. Tuntui hyvältä ja ohjauskin kuulema näytti hyvältä.

Ekalla kierroksella Niki räyskytti, kun pidin sen tiukassa hanskassa, mutta tokalla kerralla se jo tiesi mitä tuleman pitää, joten se rentoutui ja teki, mitä pyydettiin.

Se on ihme epeli, kun se oppii kaikki kerrasta!

Ratana oli portteja, joita piti kiertää - ja siinä oli pikku pakkokin saada koira tottelemaan, koska muuten lampaat olisivat juosseet päin portinpieliä ja kaataneet niitä.

Bono meinasi ekalla kerralla, että se luumuilee maman jaloissa ja sieltä tekee yllätyshyökkäyksiä lampaita kohti, mutta se saatiin karsittua niin, että tokalla kerralla Bonon touhukin näytti ja tuntui ihan paimentamiselta. Sen verran jouduttiin kuitenkin ottamaan kova kovaa vastaan, että Marikakin nauroi, ettei Bono todellakaan ole mikään keskivertocollie! Se siinä on hyvä, että vaikka se yrittää mitä tahansa, se kestää ojennuksen. Ja sitä on pakko ojentaa ja neuvoa aika kovasti, koska muuten se ei tiedä, mitä sen pitäisi tehdä ja homma menee päämäärättömäksi juoksenteluksi ja haukkumiseksi. Kun se rentoutuu, sillä on hyvä etäisyys lampaisiin, se kiertää ne aika laajalla kaarella.

Pahus, ettei päästä kahteen viikkoon. Pääsiäinen sotkee maman työvuorot pahemman kerran ja tulee kahden viikon pakollinen reenitauko. No, molemmille on toukokuuksi myös varattu vakkarivuorot.

Täytyy tällä välin jatkaa uudelleen alkaneita toko-treenejä. Tällä viikolla tosin tehtiin Nikin kanssa vain seuraamista ja sit down - käskyä paimennusta varten. Siinä sivussa se tuli tosin oppineeksi, kuinka auton takapaksiin hypätään, joten ei paskempi viikko ollenkaan!

Tähän asti se on kiivennyt autoon niin, että se nostaa etutassut puskurille ja odottaa, että ojennan vasemman käden astinlaudaksi ja siitä se on sitten ponnistanut. Nyt hän osaa hypätä kokonaan itse!

Kaikenlaista edistystä!

2 x häkitys

Meillä oli eilen hyvin mielenkiintoinen paimennusrupeama. Tarkoitus oli pikkuaitauksessa molempien kanssa reenata vasenta ja oikeata, eli flankkeja. Nikin teemana oli, että nyt se loppuu se kakkojen haistelu ja syöminen, joten siihen käytettiin aikaa.

Lopulta tuloksekasta oli paineilmalla nenuun suihkaus aina, kun se nokka meni kohti maata. Se kyllä tajusi sen, mutta todettiin, ettei sitä voi enää pysäyttää maahan käskyllä, koska haistelun kieltäminen sekoittuu siihen, että rangaistaankin maahanmenosta, mikä ei suinkaan ole tarkoitus. Nyt pitää sit opettaa sille, että se istuu, kun se pysäytetään. Sana pitäisi siihen keksiä, sillä seis-käsky on tarkoittanut meillä tokossa seisomaan pysähtymistä. Kaikenlaista uutta haastetta, mutta Niki kyllä pääsi hommasta jyvälle ja hilputti tosi nätisti katraan ympäri molempiin suuntiin.

Tällä tiellä kannattaa jatkaa, koska kun sen huomion saa pois hajuista, se paimentaa erittäin halukkaasti ja intensiteetillä ja lampaat liikkuu tosi hyvin. Sääli sinänsä, että nyt pitää hinkata uusi pysäytyskäsky, koska maahanmeno sujui nyvin. Tosin se vaatii vähän reeniä siviilissä, sillä maahanmeno me saatiin samalla taktiikalla hyväksi viikon kotiharjoittelun tuloksena. Niki osaa heti, kun se vain hoksaa, mitä sille yritetään opettaa.

Kävi niin, että kun sain sen pikkuaitaukseen kaiken haistelukurmotuksen jälkeen, Niki oli niin ponteva, että lampaat karkasivat aitauksesta ennen kuin sain portin kiinni. No, ei siinä mitään. Häkitettiin ne sitten ex tempore, ja kyllähän me ne kiharakarvaiset leidit sinne aitaukseen saatiin, vaikka pari kertaa kyllä piti sitä ensin harjoitella. A&O on siinä hommassa, että koira pysähtyy juuri sillä hetkellä, kun lampaat on saatu kääntymään aitauksen portille ja heti, kun sille se käsky annetaan.

Bonon kanssa oli tosenlaiset kommervenkit. Sitä kai pelotti pikkuaitauksessa, koska se oli hyvin haluton juoksemaan lampaiden ympäri ja se vain tarjosi vain maatamenoa siten, että se käänsi vielä selän lampaille! Lopulta siirryttiin väljempään tilaan ja siellä se innostui niitä kuljettelemaan, tosin se teki omia kunniakierroksiaan pikkuaitauksen ympäri sieltä vauhtia hakien. Lopuksi kumminkin me Bonon kanssakin saatiin ajettua lampaat takaisin pikkuaitaukseen, eli molempien kanssa tehtiin elämämme ekat häkitykset!

Mama on luonnollisesti ihan intoa piukassa tästä hyvätä! Ilmeisesti jotain edistystä tapahtuu, vaikkei se aina siltä tunnukaan.