A-este

Meillä oli aamulla treffit koulutuskentäällä ja kokeiltiin muiden juttujen päätteeksi Bonolle ja Rayalle A-estettä vähän loivennettuna. Rayalle kokeilu oli toinen, Bonolle ihan ensimmäinen koskaan. Se meni hienosti.

Bono hiffas heti tokalla yrittämällä, että pitää kiivetä ylös ja mennä toiselta puolelta alas. Sen mielestä se oli niin kivaakin, että se vapaaehtoisesti kiipesi takaisin päin sen myös. Ja uudestaan ja uudestaan. Siitä saatiin yksi lisähoukutus ja palkkaustapa tottiskentälle.

Ei se olekkaan näköjään niin paha kuin olen kuvitellut. Tosin Kauklahden A-este on tosi hyvä, siinä on kumia ja huopaa, eli tassut saa hyvän otteen. Tällaisia harjoituksia me tarvitaan, sillä kävelemisessä on taas isoja ongelmia.

Käveleminen vahatuilla lattioilla on taas vaihteeksi hyvin vaikeaa. Mulla on nenä mustunut ja turvoksissa, kun eilen kalahti päät yhteen. Bono rähmi rappusissa mahallaan ja jäi töröttämään kerrosten väliin. Kun kannoin sitä, se rimpuili ja iski kallonsa mun nenään. Eka toimenpide oli tunnustella murtuiko, jahka kivulta pääsin tunnustelemaan, mutta ei sentään.

Pahin vika collieissa on mun lyhyen kokemuksen mukaan tämä lattiaongelma. Toinen on paukkuarkuus ja muuta vikaa niissä - tai ainakaan Bonossa -ei olekkaan. Se invalidisoi kaikkea normaalitoimintaa (esim. kyläilyä ja liikkumista kaupunkioloissa) pahasti ja hyvästä nenästä huolimatta tekee siitä kelvottoman oikeisiin töihin.

Se ei ymmärtääkseni ole sitäpaitsi irrationaalinen kiiltävien pintojen pelko vaan oikea koordinaatio-ongelma. Koira on rakenteellisesti niin löysä, ettei sen jalat pidä. Perusasennossakin olohuonetottiksessa sen etujalat alkaa valua eteenpäin, kun se istuu villamatolla. Killtävällä käytävällä siltä saattaa yhtäkkiä mennä jalat alta, jos se kiertää vaikka nurkan liian kovaa tai liian pitkin askelin. Sikäli koiran pelko on siis ihan aiheellinen, eikä mikään onnettomien hermojen indikaatio.

Tosi sääli, kun se on kuitenkin vaikkapa sepukoihin ja boksereihin verrattuna tosi terve rotu ja palveluskoirapuolella olisi varmaan käyttöä. Collien valtava etu esim. sakemanneihin verrattuna on myös sen sympaattinen maine, joten se olisi mun mielestä hirveän hyvä työkoirarotu sellaisiin paikkoihin, joissa pyörii palojn ihmisiä.

No, rodun tulevaisuus ei ole mun ongelma, mutta harmittaa älyttömästi oman rodun puolesta. Ja nenä kipeenä kävi sekin mielessä, että toista koiraa harkitessa collie ei välttämättä ole ainoa vaihtoehto, vaikka mulla olis trikkipojalle jo nimikin melkein valmiina.

Deprivaatio

Olen Irlannista palttuani lukenut vain Stieg Larssonia ja Bono on saanut kunnon lenkit, mutta ei käytännössä juuri mitään muuta äksöniä. Eilen kokeilin sitten viedä sitä ulos nurmikolle ja tehdä vähän tottista ja avot! Jopa luoksetuloharjoitukset liinassa meni ihan priimasti, ei mitään karkailuyrityksiä.

Olen ostanut sille 10 metrin koulutusiinan, jotta voidaan ottaa vähän noutoa ja sen sellaista ilman että tarvii pelätä karkailua. Näköjään pieni tauko tekee hyvää molempien koulutusmotivaatiolle. Bonolla ainakin selvästi alkaa kertyä energiaa ja yhteistyöhalua! Juustonpalat ja makkarat maistuu niin hyville, kun ei niitä ole vähään aikaan saatu. Jopa normaalisti ylenkatsottu solmulelu oli niin houkuttava, että se hyppi komeita tasajalkaponnistuksia tavoitellakseen sitä mun kädestä.

Maltoin pitää leikit hyvin lyhyinä ja lopettaa, kun se oli vielä ihan kierroksilla.

Luulin jo, että olen lopullisesti kyllästynyt koko kouluttamiseen, kun ei huvittanut yhtään. Nyt vaikuttaa siltä, että saattaa se into sieltä vielä palautua. Saas näkee.

Koira motivoituu, kun sillä ei ole ohjelmaa. Ja emäntä motivoituu, kun koira alkaa käydä levottomaksi. Positiivinen noidankehä :)

Bono the Human

Laitan vielä tähän pari videon pätkää irkkulasta, jos jotakuta kiinnostaa nähdä miten kaimapoika pärjäilee. Ainakin yleisö oli haltioissaan. Ei tarvinnut spiikata biisejä, sillä jokainen tunnisti ekoista tahdeista ja osasi laulaa mukana.

Kuvan laatu on crappy, mutta ehkä näistä fiilistä välittyy...?

Enstenä ihan tuttu pätkä. Kaksi miestä, kitara ja 80 tuhannen taustakuoro.



Sitten irkut syö kädestä, puolin ja toisin. Kuoro ottaa melkein vallan.

Leppoisia kesäpäiviä

Meille ei kuulu ihmeitä. Käytiin eilen Sotungissa juoksemassa espanjanvesikoira Tepon kanssa. Teppo kävi meillä myös kylässä ja pojat vietti laatuaikaa koiraseurassa.

En ehkä aina osaa oikein arvostaa, kun meille on niin itsestään selvää, että vanhat koirakaverit on yhä kavereita. Bonolle ei ole tullut pentuaikaisista kavereista kenenkään kanssa mitään murrosikäisten kahnauksia tai välirikkoja, ei tyttöjen eikä poikien.

Koirakoulua ei jakseta opiskella yhtään, pidetään nyt kesälomaa....

Erossa 4 päivää

Mama on kotona ja ero meni hyvin. Bono oli iloinen, kun tulin kotiin, ei mitään murjottamista tai mielenosoitusta. Sydän on kepeä.

Matkan aikana omin pikku kätösin siemenistä kasvattamani pensaskrassi oli alkanut kukkia. Saavutus tämäkin!

Olen ihan euforiassa Dublinin matkasta. Paikalliset toimittajat oli sitä mieltä, että U2 heitti erään parhaista keikoistaan eilen, vaikka ennakko-odotukset alkuviikon kirjoittelun perusteella oli aika nihkeitä.

Torstaina koko kylä muuttui yhtäkkiä U2-kaupungiksi: kymmeniä tuhansia konserttivieraita saapui kaupungin kaduille, kaikkialla soi vain U2 ja hotellien oviin tuli laput: No vacancies. Mieletön tunnelma!

Olisin kyllä jäänyt vielä ihan muutenkin sinne. Kiva no-nonsense kaupunki ja ystävälliset ihmiset. Tahtoo takaisin!

Bono silppsi tuliaispaketeista täytteet ja teki ympäristötaidetta.

Irlantilaisten mielestä vaikuttaa olevan hilpeätä, että joku laittaa koiransa nimeksi Bono! Jokaikinen ihminen siellä tuntee heikäläisen Bonon ja tietää, missä se asuu.

Jopa bussit oli linjalla U2!

Matkavalmisteluja

Emännän matkavalmistelut on kiihkeimmillään, sillä lähtö on huomenna. Bono osallistuu kaikkeen. Mä olen keertonut sille asiasta ja se tietää.

Reetan piti ottaa valokuva, kun Bono puski mun kainaloon kulmakarvoja nyppiessä, mutta vahingossa tallentuikin video. Tällaista meidän oleminen pääsääntöisesti on.



Muuten on taas sellainen seesteinen vaihe. Tuntuu, että Bono ymm'ärtää kaiken ja on hyvin yhteistyöhaluinen ja -kykyinen.

Olen huomannut, että se ei tosin ole mikään innovaattori. Bono on oma-aloitteinen niissä puitteissa, jotka se tuntee. Jos se esimerkiksi haluaa tutkia jonkun uuden polun, se polku sijaitsee sellaisen alueen sisällä, jonka se jo tuntee. Tämä piirre on laajennettavissa kaikkeen muuhunkin olemiseen.

Se on ehkä syy siihen, että se on niin kiltti. Se ei oikein keksi itse, miten aiheuttaa hämminkiä. Vallattominta, mitä se on keksinyt, on napata maman silmälasipyyhe piirongin päältä tai sukka/lapanen vaatehuoneen hyllyltä. Sekin (esineiden tuominen) on hiellä ja tuskalla pitänyt sille ihan itse opettaa.

Toista on Viirun laita. Se yöllä kusaisi puutarhatarvikekassille, kun jätettiin koirat pehtoorihommien ajaksi kotiin. Se viesti ei ollut kryptattu.

Bono, pieni diisselipoju. Ehkä me käännetään tämä vielä eduksi, Irlannin matkan jälkeen.

Se on nyt radiohiljaisuus vähäksi aikaa. På lördag saattaa olla jotain raportoitavaa. Nappaan kuvan, jos näen Dublinissa collien.

Bono the Bear

Me ollaan viihdytty viime aikoina paljon Sipoonkorvessa. Viikolla käytiin luontolenkillä Rommi-veljen kanssa ja parina päivänä ollaan oltu mustikassa. Saalistakin on saatu sen verran, että kynnenaluset on tiukassa mustassa. Ja riehakasta hymyilemistä kannattaa välttää julkisella paikalla, jollei halua epäsiistin mainetta.

Tunturin laella. Sotungissa on kevytrakenteisille paimenkoirille sopivan vaihtelevaa maastoa.

Eilen sattui ihan hauska juttu, josta me ollaan revitty Reetan kanssa aika paljon huumoria (huumori on APA*n mukaan erittäin kehittynyt defenssi, toim. huom.).

Kyykitiin hyvien mättäiden äärellä, Viiru, kenties yksi maailman paraskuntoisimmista salonkikoirista, köllötteli varpujen seassa ja Bono kieriskeli maassa selällään keppi suussa ja ärisi sitä maan kuulua chewbacca-mölinää.

Rapsutukset kelpaa myös maastossa.

Me oltiin Reetan kanssa uhrattu kolme iltaa siihen, että katsottiin kaikki Raid-sarjan jaksot - noin kakskytviidettä kertaa sekä päälle vielä elokuva. Me pohdiskeltiin, kuka pyöritti globaalia bingoa ja siterattiin välillä meheviä repliikkejä.

Eväspaikalla. Makkaraa odotellessa.

Meidän keskustelu meni jotenkin näin:
- Ammuit multa varpaat.
- 40 %.
- Mahtoi ottaa lujille, kun kaveri kosti samalla mitalla.
- Ja sai sen tekemään itsemurhan.
- Suvelahan sanoi, että Raid on parempi ampuja.
- Oliko se siis Esconin tj, jonka Raid ampi.
- Merjan poikaystävähän sanoi Raidille, että varatoimitusjohtaja palkkasi uuden turvallisuuskonsultin.
- Hammarin.
- Joo, ja Pekkalan kuvahan näkyi lehdessä, ei se sikarimies ollut Pekkala.
- Kannattaa pitää lärppäpolitiikka tiukkana, muuten vaikeudet käy ankariks.
- Pipa jäi.

Sylikoira on sylikoira metsässäkin. Emännän yleisin kuvakulma koiraansa.

Tässä vaiheessa puskan takaa tuli polkua pitkin marjastaja, joka ensi töikseen sanoi:
- Hui, kun mua pelotti, kun luulin että täällä on karhu. En ensin kuullut teidän puhetta, koiran murinan vain.

Meidän keskustelu oli onneksi rauhoittanut rouvan.

Salonkikoira kakkaa mustaa kakkaa mustikkareissujen jälkeen. Syö kaiken, mikä on syötävää.


*APA=American Psychological Association

Lomakiirusta

Meillä on selkeesti koirankoulutusväsymystä ilmassa. Ei jakseta reenata yhtään mitään, mutta sen sijaan kyllä ruoka maistuu ja kyläily. Eilen meni koko päivä Hangossa, Bonsulikin pääsi hiekkarannalle ja juoksentelemaan vapaana Suomen eteläisimmässä pisteessä, koska kaikki lomailijat olivat pakkautuneet samalle rannalle (erille jossa me oltiin). Mahakarvat vedessä oli ihan leppoisaa eikä tarvinnut läähättää yhtään.

Olin etukäteen katsonut, että matkan varrella on hieno Natura-alue jossa hyvin voi salaa käydä juoksuttamassa koiraa vapaana, mutta piipahdettiinkin Tammisaaressa ja sivistyksen parissa. Sai kuhankeittäjät ja virviläsammakot - tai mitä niitä nyt on - pesiä ihan ilman häirintää.

Tänään me viihdyttiin Sipoossa Pepin luona. Huomenna taidetaan pitää vapaa päivä ellei sitten innostuta menemään pyykin sijasta mustikkaan. Sitäpaitsi mama menee iltasella elokuviin katsomaan uutta Harry Potteria.

Bono taitaa jäädä kotimieheksi ellei sitten naamioidu opaskoiraksi.... emännällä on kyllä jo selvästi ikänäköä. Ja suurta haluttomuutta jättää koiraa kotosalle.

Nyt ei pysty rupattamaan enempää, koska pitää selvittää minkälaisela valuutalla irkut oluensa maksavat. Olin pitänyt itsestään selvänä että euro siellä jyllää, mutta tietoon on kantautunut toisenlaisiakin epäilyjä.

Liikaa metsää

Unohdin, että on tiistai ja me oltiin tänään neljä tuntia Sotungin reissulla pikkuveljen kanssa.

Bono oli sen reissun jälkeen niin sippi, että ei noussut ylös, kun olisi pitänyt lähteä BH-kurssin kaupunkiosuutta harjoittelemaan. No, ei voi mitään. Lintsatiin viimeinen kerta sitten tyylikkäästi.

Mä en oikein aina muista, että se on vielä kovin nuori ja tarvii runsaasti lepoa, jos on tullut rehkittyä. Enpä mä normaalisti sitä treenipäivinä ennen treeniä kovasti rasitakkaan, metsälenkit tulee koulutussession päätteeksi. Nyt tapahtui pieni työtapaturma.

Huomenna lähdetään päiväreissulle Hankoon. On vähän lomakiireitä.

Pikaraportti

Meillä on taas ollut niin puuhakasta, ettei ole ehditty tietsikkaa avata.

Torstaina reenattiin BH-kurssilla koko BH-kokeen koreografia. Bonon työskentely parani edetessään ja lopussa tuli jo melkoisen hyvää seuraamista. Jäävät liikkeetkin on ihan jees, lisää vain aikaa ja etäisyyttä. Vapaana sitä ei voi kentällä pitää, koska se heti yrittää karata toisten koirien luokse, joten liina on nyt hommattava.

Lopuksi, kun Bono oli paikalla makuussa, viereisellä kentällä ammuskeltiin ja se sitä säikkyi. Sitä kuitenkin kesti aika pitkään, joten tuli hyvää siedätystä. Ihan lopuksi hain sen vielä autosta hyppimään esteen yli ja se intoutui taistelemaan patukasta ja riehumaan. Toivotaan että paukkuarkuus saataisiin jotenkin hanskaan. Muutenhan meidän pk-ura kyllä sitten tyssäää siihen.

Viikonloppu ollaan oltu taas saaressa svengijengin kanssa ja valitettavasti kamera unohtui kotiin. Emäntien jengi kävi Tirmo Bluesissa ja bändit oli niin hyviä, ettei haitannut yhtään, vaikka kastuttiin ihan litimäriksi.

Bonosta ja Stellasta on kehkeytynyt ihan sydänystävät. Ne koko viikonlopun on hengailleet paitana ja peppuna. Samaa keppiä ne ulkoiluttaa pitkin saarta, toinen toisessa, toinen toisessa päässä. Lepohetket vietetään kylki kyljessä, milloin korkealla kalliolla, milloin märässä rantaheinässä.

Bono hyppää jo halukkaasti itse veneeseen ja sieltä pois. Se on rohkaistunut myös puljaamaan meressä rohkeammin ja reippaammin. Onneksi ei ole sinilevästä tietoakaan vielä.

Kun alettiin roudata illalla tavaroita veneeseen. Bono hyppäsi sinne ja törötti veneessä odottamassa varmaan puoli tuntia. Kun vihdoin lähdettiin, Stella istui veneessä ratin takana ja Bono keskituhdolla. Kyllä ne tietää tasan tarkkaan, mikä on meininki.

Sukulaisissa

Tavattiin taas eilen pikkuveljeä, Rommia.

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

Poika oli kasvanut ja reipastunut silmissä siitä, kun viimeksi nähtiin.

Viirunkin kanssa oli paljon yhteisiä säveliä.

Mitäs me matalat...

... ja komeakieliset.

Ison miehen aihio

Eilen rankkasateessa BH-kurssilla maman keskittyminen herpaantui pahemman kerran, kun vanutin märkää koiraa ja Bonon turkki näytti siinä valossa syvän punaruskealta. Hihkuin, että: "vau mikä väri!" Pojusta on tulossa komea ukko ja minusta vähän alkaa turkista jo näkyä aavistus miehistymisen viitteitä.

Tässä vähän kokovartalonäkökulmaa.

Kauklahden kenttä on kyllä siitä hyvä, että siellä on katettuakin treenialuetta, eli varsinaiset sessiot saatiin pitää sateelta suojassa. Meillä oli oikein hyvä päivä. Treenattiin jääviä liikkeitä (istumista ja maahan menemistä) ja nyt näkyi se, että niitä on harjoiteltu viime aikoina kovasti olohuoneessa sekä normaalin elämisen puitteissa.

Tässä komistuvaa karvaa makuuasennossa.

Vähän oli Bonon mielestä jännittävää ja vastahakoista tulla autosta kentälle, koska se muisti viimekertaisen ampumisen. Oltiin kouluttajan kanssa tultu tahoillamme samaan lopputulokseen, että ei tehdä asiasta numeroa vaan jatketaan, kuin edelliskertaista ei olisi ollutkaan. Poika on kuitenkin mörköiässä ja nyt oli tärkeätä saada aikaan mukava ja hyvä harjoitus pahalla paukkuvalla kentällä.


Tässä komistuvaa karvaa vielä lintuperspektiivistä.

Aloitettiin sillä, että leikin sen kanssa ihan aluksi. Patukasta se ei piitannut, mutta kekkasin viedä sen toko-esteelle hyppimään ja joka hypystä se sai hirmukehut ja vanutukset. Siitä se silmin nähden rentoutui. Hyppäämisestä se tykkää niin, että sitä voi käyttää pian palkkana!

Kouluttamisessa kamalan vaikeaa on pysyä kärryillä, että mikä palkka toimii kulloinkin. Tällä hetkellä patukka- tai muu leikki ei tepsi juurikaan. Vanutus, kehuminen ja hyppyyttäminen saa sen rentoutumaan ja iloiseksi. Kehuminen on tällä haavaa ihan parasta.

Shea tekikin Bonosta diagnoosin: pehmeä uros, jolla on dominanssia, mutta jota sen hermorakenne ei tue. Pitää varmaan erittäin paikkaansa juuri nyt! Hankala koulutettava, koska itse pitää olla äärimmäisen selkeä ja täsmällinen, osata osoittaa heti, mitä halutaan ja mitä ei. Se tarvii selkeän palkan, selkeän pakotteen, vahvan johtajan ja hirveästi kehuja. Colliet on muutenkin kuulema sellaisia, että ne toimii hyvällä. Itse olen huomannut, että jos sitä ei huvita kiivetä rappuja, etukäteen kehumalla sen saa liikkumaan!

Me ollaan vähän sillä tiellä, että mä olen hidas ja lepsu, koira ei tiedä, mitä siltä olllaan vaatimassa ja sit se haahuilee sinne päin. Tämä tarkoittaa, että hirveän paljon yksinkertaisempia harjoituksia meidän pitää osata ottaa ja mun pitää miettiä koreografiat kamalan selkeiksi. Varsinkin seuraamisessa. Siinäpä se vaikeus onkin....

Inka oli meillä yhden yösydämen hoidossa, kun tultiin saaresta. Ei vaikuta kovin jännittyneeltä daamilta.Ukot oli siihen ihan lääpällään.

Olen edelleen sitä mieltä, että tässä koiran kouluttamisessa kaikista vaikeinta on oppia itse.

Ollaan ulkoillessa otettu kuitenkin aika paljon skarpimpi ote, mama vie ja koira seuraa. Tiedä näkyykö se sitten asenteessa, mutta Shea oli sitä mieltä, että Bono työskenteli halukkaammin kuin aiemmin. Tosin mulla oli kyllä myös superherkkua maksaa palkkana. Mutta olipa mitä herkkuja tahansa, ne ei kyllä tuppaa vaikuttamaan työskentelyn motivaatioon. Jos ympäristö kiinnostaa, se kiinnostaa ja "tunge vaan maksat ihan omaan kurkkuun , ole niin hyvä."

Mene ja tiedä. Sattui vaan olemaan hyvä päivä, kai. Ja se tiesi, mitä siltä haluttiin.

Meri-ilmasto

Me ollaan aika tööt, koska ollaan otettu ankaran lungisti.

Tässä keskeisimmät aktiviteetit: loikoilua kamujen kanssa kaltsilla, Aku Ankan lukemista ja koirien rapsuttelua. Tämmöisestä me väsähdettiin.


Svengijengi: Stella, Inka ja porukan pojat Bono ja Markus.

Nuorison vahtivuoro on Bonolla. Markus soutelee ja Julia heittää uistinta. Bono pitää silmällä.

Välillä oli jonoa kainalopaikalle.

Ilmavainu idästä kertoo kaiken, mitä pitääkin tietää.

Oho!

En ole näköjään eilen postannut lainkaan, kas kummaa. Onpa ollut kiirusta. Johtuisko siitä, että mamalle tuli rapakon takaa kirja! Ihka ensimmäinen ikioma amazontilaus. Kaikki on tähän asti hoitunut Akateemisen kautta, mutta hyvinhän tuo palvelu pelaa globaaleilla markkinoillakin. U2:n Dublinin konserttiliputkin on tulleet perille aika päiviä sitten.

Me oltiin illalla taas tottiskurssilla, ja olipa jännittävä ja raskas reissu. Oli jotain 30 astetta kosteaa lämmintä ja aloitettiin niin, että Bono oli maassamakuulla sen aikaa, kun kollega treenasi ja sille ammuttiin starttipistoolilla. Ennen Bono ei ole ammuskelusta välittänyt, kun viereisellä sepukkakentällä ammutaan alvariinsa. Mutta nyt se oli sen verran lähellä, että se säikkyi ja nousi ylös. Se meni kyllä kiltisti takaisin maahan ja teki omat seuraamis-, käännös- ja sivulle istumiskoukerot hyvin, mutta otti se koville.

Koko kurssin päätteeksi kokeiltiin vielä siedättää Bonoa ampumiseen kissan ruualla (ei-ei) ja leikillä (ei-ei-ei). Pakko oli toistaiseksi luovuttaa, että me ei saatu sitä totutettua. Ei haluttu, että se alkaa panikoida.

Se oli selvästi pois tolaltaan, lymysi vain autossa omassa yksiössään pää alhalla, joten tein tunnin mutkan Kattilajärvelle. Kahlattiin järvessä ja heittelin sille metsässä keppiä ja kahlattiin uudestaan järvessä ja se tepsi: löytyi hännän heilutusta ja pilkettä taas silmään.

Siitä kun lähdettiin ajamaan kotia kohti, autossa oli taas naurava collie joka seuraa liikennettä ja nojailee leukaa takapenkin selkänojalla (joo, ei vieläkään ristikkoa) pitäen peilin kautta silmäpeliä maman kanssa.

Ei hullumpi reissu ollenkaan, loppujen lopuksi siis, vaikka alussa näytti heikolta.

Kelailin, että turhan harvoin vien ehkä Bonoa osaamisen äärirajoille. Siksi me ei varmaan edistytä kovinkaan paljon. Nyt se joutui äärirajoille sekä makuulla (tosi pitkä), että seuraamisessa (piiitkiä pätkiä) ja ampuminen oli todellä jännittävää. Kaikki nämä yhdessä + veltoksi vetävä helle oli ehkä vähän hevoskuuria, mutta hyvää oppia taas.

Rokotusreissulla tänään käytiin hetki Viilarin kentällä ja tein vain lelun kanssa pieniä sivulle menojuttuja ja leikittiin, sekä lopuksi se sai hypätä esteen yli ekaa kertaa ikinä. Se tiesi heti, mikä on homman nimi. ja hyppäsi hanaksti yli ja takaisin. Este taisi olla 30 cm.

Ajattelin vaan, että pitää heti saada eilisen päälle treeni, jossa meillä on tosi kivaa eikä mitään ylivoimaista. Muuten pampula saakin tänään levätä laakereillaan.

Nyt pitää lukea Palveluskoira-lehdestä, miten hyppäämistä oikeasti kannattaa opettaa, että ponnitus lähtisi oikealta etäisyydeltä.

Ja huomenna me matkustetaan Porvoon saaristoon viikonlopuksi, joten raportoidaan vasta tuonnempana lisää.

Hyvää viikonloppua!

Huips

Blogeja ei saa editoida, mutta edelliseen postaukseen oli kyllä jäänyt kamalasti kirjoitusvirheitä. Sorry. Ei voi toimittaa. Pitää olla autenttinen.

Tavattiin Bonon äitimuori tänään kasvimaalla ja Elli käänsi Bonolle selkänsä. Vain silminnähtävät inhon väristykset puuttui. Koko elekieli kertoi, että "enkö minä herran pieksut ole ajanu tuon kakaran jo maailmalle? Enkö? Mitä? Häh? MITÄ SE TÄÄLTÄ VIELÄ HAKEE??

Voi äitien taakkaa.

Sitten me käytiin tottiskentällä ja tehtiin eilisten oppien mukaan hiukkasen reippaampi harjoitus kuin tavallisesti ja se tuntui oikein hyvältä. Lopuksi makuutin ja istutin sitä paikalla jauhelihalla lahjoen. Olin oikein tyytyväinen itse työskentelyyn.

Vapautettuna, joskin lyhyessä koulutustaluttimessa, hyppyytin sen pöydälle ja ennen kuin lopetettiin, kävelytin sitä vielä huteralla puomilla ja hyppyytin sen pari kertaa siitä yli. Aletaan puuhailemaan jotain ennalta-arvaamatontakin joskus. Sitäpaitsi A-este näyttää niin hurjalta, että jotain rohkeudenkohotus reeniä on parein pikku hiljaa alkaa kehitellä.

Mä en ymmärrä miten se ikinä tulee A-esteestä selviämään, mutta vuosi sitten mä haaveilin, että se joskus osaisi istua ja odottaa lupaa ruokakupille. Puoli vuotta sitten melkein itkua tuhersin, kun kuvittelin ettei Bono ikinä opi noutoa. Eli kyllä se vinoestekin sieltä joskus tulee.

Tottiksen jälkeen innostuin ajamaan vielä koirametsään, eli me tehtiin oikein reipas kiertomatka.