Axönviikend

Nyt on taas tapahtunut paljon. Perjantaina tein Bonolle piiiiiiitkästä aikaa jäljen ja se haki janan ja ajoi jäljen ihan kuin mitään puolen vuoden taukoa ei olisi ollutkaan. Samalla reissulla se myös teki jotain, mikä nosti mun luottamusta siihen 400 %. Se nimittäin kaksi kertaa bongasi koirakon, mutta ei vanhojen tapojensa mukaisesti lähtenytkään rynnimään kohti vaan haukkui ja tuli mun luokse. Aivan superia. En tiedä onko meidän harjoittelulla osuutta asiaan, vai onko kyse jostain muusta, mutta jos tällainen käyttäytyminen valtaa alaa, meillä on näköpiirissä huomattavan valoisa tulevaisuus.

Lauantaina käytiin Romeon luona metsälenkillä, jonka jälkeen Bono jäi Jounin ja Rompun luo kyläilemään, kun emännät lähti Aktiivicollieiden pikkujouluihin. Hienona täkynä oli pyydetty Virve Sormunen kertomaan, kuinka kisoihin kannattaa valmistautua. Me ei todellakaan olla valmistautumassa pk-kisoihin, mutta Sormunen on niin kokenut kouluttaja ja edustaa sellaista koiranpitokulttuuria, että tulee suorastaan valaistunut olo, kun kuuntelee häntä. Koitan jossain vaiheessa eritellä, mitä jäi mieleen.

No, eilen sitten oltiin Turussa näyttelyssä ja vaikka näyttelymenestystä ei tulosten muodossa kertynytkään, päivä oli niin onnistunut ja antoisa, että taidetaan lähteä toistekin Turkuun! Olen jo etukäteen ajatellut, että mentäisiin Tampereelle alkuvuodesta tuomarikoulutettavien ryhmänäyttelyyn, mutta välissä olisi tammikuun Turun tapahtumakin.

Päivästä teki onnistuneen

1. Oona-siskon seura - koirat sai selvästi tukea toisistaan
2. Bono käyttäytyi hyvin eikä vouhkannut kohtuuttomasti
3. jota edesauttoi kevythäkki ja se että
4. se osaa rauhoittua häkissä
5. minkä seurauksena itselläkin oli rento ja hyvä fiilis koko päivän
6. koirakin viihtyi ja heilutti ahkerasti häntää
7. tavattiin monta tuttua
8. ja tutustuttiin uusiin ihmisiin sekä ennenkaikkea
9. tavattiin Roosa-sisko perheineen
10. näyttelyssä oli väljää ja tilavaa
11. eikä lattioita pelätty yhtään
12. näyttelytilasta pääsi poistumaan välillä ulos (very important)
13. kehässä me toimittiin sillä tasolla kuin osataan
14. ja emäntä muisti ohjata ja palkita koiraa
15. tuomari oli vakuuttava: tiukka, asiallinen ja ystävällinen
16. loistavat shoppingit
17. olin muistanut ottaa kahvia termariin (utmost importance!)
18. koirat saatiin nollattua Ruissalossa lenkillä: löydettiin jopa metsätilkku, jossa uskallettiin päästää ne hetkeksi vapaina kirmaamaan.

Ensi kerralla käytän myös viihtyisiä kahvila ja ravintolapalveluja- Tämä ei eliminoi termaritarvetta, koska aina ei voi jättää koiraa tai muuten ehdi lähteä ja kahvihammasta voi silti kolottaa. Ensi kerralla mä myös yritän vähän tiiviimmin seurata kehän tapahtumia, ettei käy niin kuin nyt että jöäin suustani kiinni ja meinasin myöhästyä omasta kehästä.

Tulosten suhten sininen oli valtaväri, nuorten luokissa kukaan ei saanut eriä (erinomainen, sertin arvoinen). Ainoastaan Oona ja Roosa saivat punaiset (erittäin hyvä) ja olivatkin peräkkäin palkintopallilla. Jorman kanssa pähkäiltiin, että mitä tarkoittaa drive-in -näyttely ja arvailtiin että se on tämä nopsa menettely: sininen nauha ja lappu käteen! Tervetuloa uudelleen.

No, meidän sininen (hyvä) oli ihan ansaittu. Oli ne valioluokassa ja paras uros-kehässä ihan toisen näköisiä koiria! Eikä Bonon arvosteluissa itse asiassa ollut mitään kovin yllättävää. Se on keksenkasvuinen ja se asia paranee vain ikääntymällä.

Mun mielestä Bonsuli on kuitenkin omalla persoonallisella meiningillään universumin hienoin koirahupakko!

Kamera unohtui kotiin, että mitään todisteita meillä nyt ei ole.

Showtime

Kaksi yötä näyttelyyn. Ollaan vietetty korvan muotoiluviikkoja ja kekkasin superhyvän lanoliinirasvan, jolla saa kevyeen korvaan paremmin painoa kuiin vaseliinilla. Koitin pestä sitä tänään pois... vähän huonolla menestyksellä. Huomenna uusi yritys.

Tassut on taas trimmattu ja harjaamista reenattu. Hampaat vielä pestään ja huomenna mennään Romeon luokse metsälenkille, jonka jäljeen myös viimeiset alapesut ennen suurta päivää.

Tavoitteena olisi saada ERI, sijoitustoiveita ei ole. 41 urosta on kuulema ilmoittautunut ja saman verran tyttöjä. Sitäpaitsi Oona ja Roosa, Bonon siskot, tulee myös Turkuun. Roosan tapaaminen on mielenkiintoista, sillä Bono ja Roosa oli pienenä niin saman näköiset, että muistelen Marikin kurkkineen vatsapuolelta kumpi on kumpi. Täydellinen kaksonen siis. Mitähän Roosasta on tullut? Ja muistaakohan ne toisiaan?

Tyttöjä!

Voi, mikä onnen ilta oli eilen!

Bono on ollut lastenpäivän ilotulituksista lähtien aika säikkynä iltalenkeillä, mutta eilen törmättiin kahteen ihanaan 1,5-vuotiaaseen collienarttuun. Ensin se sai juosta muutoin aivan tyhjässä koirapuistossa nahkatrikkitytön kanssa. Kun oltiin Heurekan kulmilla jokivarressa, vastaan tuli Merry Moonraysin trikkityttö, kutsumanimeltänsä Friida, ja me päästettiin pampulat kirmaamaan vapaasti.

Suopean naisseuran ansiosta Bonon itseluottamus palasi kuin taikaiskusta. Sujui bussiaseman ohittaminenkin ilman kummempaa hätäilyä. Bussithan siis on ihan kamalia ilmestyskirjan petoja, kun ne pöhisee, paukkuu ja vingahtelee. Oletteko huomanneet? Niin. En minäkään ennen.

Friida on kuulema niin kova paimentamaan, ettei sitä voi viedä lainkaan koirapuistoihin, kun se ajaa muut koiran kasaan puistonnurkkaan! Ja se astutetaan ilmeisesti Lionblendin Viskillä! Paimentavia collieita tiedossa siis Merryn kennelissä ensi vuoden puolella.

Eläinten asialla vol. 2

Jos ostaa joululahjat WWF:ltä, tulle puolihuomaamattaan tukeneeski eläinten asiaa. Näppärää, eikö totta?

Omasta puolestani vinkkaan sen verran, että autoileva koiraihminen ei koskaan varmaankaan pahastu, jos punkinkontista löytyy lähete auton ulko- ja etenkin sisäpesuun!

Eläinsuojeluasiaa

Taas on saatu kiinni yksi eläimiä huonosti kohteleva trokari, joka jatkaa toimintaa eläintenpitokiellosta huolimatta. Ohessa on linkki poliisin tarkastamaan tiedotteeseen, josta saa vähän osviittaa miten toimia esim. sellaisessa tilanteessa, kun joutuu hankkimaan lemmikilleen uuden kodin.

Tiedote on esim. tuolla.

Koulutusohjelma

Koulutusohjelmassa ei juuri tunnu olevan mitään, mutta silti me harjoitellaan kaikenlaista. Ensi kevään paimennuksia silmällä pitäen ollaan alettu tutustumaan käsitteisiin: eteen, vasen ja oikea. Samaten harjoitellaan juoksemista (näyttelyitä varten) ja siitä sutjakasti maahan menemistä (paimennus).

Olen tässä sureksinut myös Bonon seisomista, kun se on jotenkin niin alistuneen näköistä. Eilen kekkasin lenkillä, että kun se vetää hihnassa niin normaalin pysähtymisen ja katsekontaktin lisäksi käsken sen seistä aina silloin,kun se seisoo ryhdikkäästi ja hanakkana jatkamaan matkaa. Asento on silloin nimittäin ihan toinen. Ei tarvi syöttää mahaakaan kuralle, kun palkkaus tulee siitä, että matka jatkuu.

Kunhan Turun koitokset ja liejukelit on ohi, taidan siirtyä tekemään samaa maahanmenolla. Olis kiva, jos sekin olisi sellaista virkeän, ei väsyneen näköistä.

Puoli vuotta meni muuton ja huushollin olosuhdemuutosten siivittämänä, mutta nyt näihin uusiin oloihin on näköjään sen verran totuttu, että myös aktivointia on pitänyt alkaa elvyttää.

Olen kaivanut naksuttimen naftaliinista ja eilen tehtiin mm. sellaista, että sen piti osua tassuilla kynnysmatolle. Ensin riitti vain yhden tassun kosketus. Toisessa harjoituksessa piti osua molemmat etutassut matolla.

Voi, se oli vaikeata - ja jatkoin ilmeisesti hiukan liian kauan (varmaan lähemmäs 10 minaa), sillä lopulta piski oli niin näännyksissä, että ei enää osunut matolle ollenkaan. Kävi vain kiertämässä sen, kun halusi kananriekaletta.

Tosin mä saatoin sekoittaakin sen parilla epäajastetulla naksautuksella, mutta ei haittaa. Tänään jatketaan ja katsotaan, mitä jäi mieleen. Jos ei jäänyt mitään, sen parempi, koska vaikeustaso säilyy!

Sunday

Bloggaaminen on jäänyt vähäiseksi, kun pitää pelata virtuaalipuutarhurijuttuja ja kekkasin, että pahasti tökkivän paidankutimen voi jättää kesken ja alkaa taas tikuttaa niitä nopeita ja ihania sukkia ja käsineitä!

Ja töitäkin on tehty täyttä häkää siinä sivussa.

Koiran kanssa on ulkoiltu. Perjantaina oltiin metsälnkillä Muran kanssa ja eilen tavattiin Romeo, Elli ja Thori Solvallassa ja pampula onkin ollut aika säysee.

Keskusteltiin Marin ja Katjan kanssa siitä, kuinka Bonon ja Romeon kanssa mikään ei ole tullut ilmaiseksi. Mietiskelin tässä aamulla tassuja pestessä vielä, että ihan kaikki on todellakin pitänyt opettaa palkan kanssa. Pannan laittamisesta tassujen pyyhkimiseen. Kampaaminen, korvien puhdistaminen, silmien huuhtelu, hampaiden peseminen - kaikki on taistelun ja oveluuden avulla opeteltu.

Vieläkin prosessi on kesken. Nostamista me ollaan vasta aloittelemassa, Bono rimpuilee heti jos keksii että tuo aikoo nostaa mua. Lepääminen käskystä, jota Tuire Kaimio käsiki kirjassansa opetella heti pienenä, on vasta nyt ohjelmanumerossa.

Bonon ystävyys ja luottamus on todellakin pitänyt ansaita tekemällä! Siinä mielessä hyvällä tiellä kai ollaan, että nyt taannoin kun kylvetin se, huomasin että se ei vastustellut, eikä sille jäänyt myöskään mitään kammoa suihkuun menemistä kohtaan.

Föönaamisesta se ei mitenkään riemastunut, mutta suostui siihen. Tulkitsen, että se niinku periaatteessa luottaa, etten mä tee sille mitään kamalaa, vaikka jotain outoa ja kummallista tapahtuisikin.

Siihenhän mun kasvatusfilosofiani onkin tähdännyt!

Tänään on sunnuntai ja vaikuttaa siltä, että tulee kaunis päivä. En tiedä, tehtäiskö metsäjälki pitkästä aikaa? Pampulassa on ollut viiemaikoina virtaa aika paljon ja työskentelyhalut on kohentneet roimasti. Tyttöjen pissoja näköjään voi haistella ihan nenä turpeessa, eli eiköhän joku muukin jälkikin menisi ilman että nenä tulee ruvelle? Vaikka on mukamas talvi - ja periaatteessa kai jäljestämisen offseason.

Häkkieläin

Nyt on jonkun juoksut kuumimmillaan, sillä koko eilisen Bono kierteli ympyrää kuin pistoksissa. Kuluu pian polut mattoihin.

Se ei osannut yhtään rauhottua päivällä ja piti jo välillä sulkea se häkkiin tai toiseen huoneeseen, kun huohottamisesta ei tullut loppua lainkaan. Sehän sitten tietenkin pyrkii koko ajan Viirua nuolemaan, joten rajoittamista on pakko harjoittaa.

Nyt me ollaan sulkeuduttu tekemään töitä oven taakse ja se makaa silmät kiinni oveen nojaten. Jospa tämä menis ohi pian.

Kylässä

Meillä on parin viikon päästä näyttelyreissu ja mahdollisuuksien rajoissa on, että mentäisiin siskon kanssa samalla autolla. Oona ja Bono eivät vain ole paljon olleet yhdessä niin käytiin eilen kokeilemassa, kuinka sisarukset tulee toimeen.

Kuvista näkee, että ihan hyvin. Ne leikkivät just samalla lailla vauhdikkaasti ja sävyisästi kuin Bono ja Romeokin keskenään. Sisälläkään Oona ei vahtinyt reviiriään vaan kävi lungisti loikoilemaan, vaikka Bono katseli paikkoja.



Se oli erinäköistä menoa kuin jos olisi ollut ventovieras koira kysymyksessä, eli kyllä ne varmaan muistaa toisensa pantutapaamisista ja pentulaatikosta?

Jojo

Koiran kasvattamisessa hankalinta on jojottelu. Kun kaikki menee hyvin ja tehotoimet puree, sitä unohtaa skarpata ja jossain vaiheessa taas huomaa, että koirahan elelee taas kuin pellossa.

Yleensä sen luullakseni laukaisee se, että naapurustossa on juoksuinen narttu, jolloin city-käyttäytymisen periaatteet unohtuu ja mama tajuaa vasta pienellä viiveellä, että kontrollitoimia on tehostettava.

Tätä on kyllä tapahtunut nyt jo niin monta kertaa, että mulle on ehtinyt muodostua tietynlainen kaava ruotuun palauttamiseksi.

Kun Bono sekoaa hajuista ja alkaa vinkua ja räyhätä toisten koirien perään, on syytä ulkoiluttaa pitkät lenkit metsässä, ettei se pääse haistelemaan kamalasti toisten koirien pissoja ja jotta sillä on kivaa emännän kanssa.

Talutinlenkkien suitsimiseksi katkerimman ja tehokkaimman sanktion saa aikaan niin, että kun koira haukkuu se palautetaan välittömästi lyhyessä riimussa himppeen. Tehokkainta tämä on jos haukkuminen sattuu aamulenkillä ja ihan lähellä kotia. Sit voi juoda aamukahvit rauhassa ja käydä uudestaan kunnon lenkin ja se yleensä sujuu ihan moitteettomasti.

Sanktiota tukemaan on lisäksi hyvä pitää herkkuja taskussa ja tehdä hundkonsultin neuvojen mukaan niin, että aina kun Bono huomaa koiran ja sen kroppa jännittyy, siltä vaatii heti kontaktin ja palkitsee siitä hyvin.

Uudessa Koirat-lehdessä luki, että johtajuus on prosessi, joten toivoa on.

Sulassa sovussa

Meillä tehdään töitä sillä tavalla, että mama pönkkää itsensä tyynyillä petiin mahdollisimman ergonomiseen asentoon ja jalkopäätä somistaa kasa:

Me vahditaan, ettei tapahdu mitään outoa ja kummallista.

Että tähän on tultu.

Olin ostanut sellaista koiran shampoota jo alkukesän sivuerkkaria varten (johon osallistuminen peruuntui eksessiivisen kaljuuden vuoksi), jonka piti korostaa koiran karvan väriä: kuvittelenko vain vain onko pestyssä koirassani punaruseka sävy jotenkin syventynyt? Ainakin peräpään karva näyttää tasaisemmalta, kun se ei mene suortuville, eikä vaalea aluskarva vilku sieltä.

En tiedä. Shampoo oli kumminkin tosi hyvää, laimennussuhde oli 1:16, karva tuli pienellä annoksella puhtaaksi ja silti se oli helppo huuhdella pois eikä tehnyt karvasta inhottavan liukasta ja loputtomasti vaahtoavaa. Lopullinen shampooomerkin valinta ei muuten tapahtunut yksin rationaalisin perustein: pullon kyljessä oli collien kuva! Ai niin, ja olihan siinä aloe veraa, mikä on kai aina hyvä asia.

Ollaan touhuttu ensi keväälle paimennusaktiviteetteja. Ilmoittauduin Swedulle kahdeksi päiväksi toukokuussa. Nyt kun maksaa, niin kurssin hinnan ehtii jo unohtaa ja toukokussa saa vain naatiskella.

Kyä hohtaa

No eilen se kylvetys sitten pääsi tapahtumaan ja kyllä eron huomaa. Turkki on paljon ilmavampi ja kevyempi kuin ennen pesua. Koirahan näyttää ihan näyttelykoiralta!

Aika paljon siitä vain nyt irtoaa karvaa, kun juuren saa suorittua helposti. Toivottavasti se ei ehdi kaljuuntua kahdessa viikossa! Toisaalta, mulla on kyllä mielessä, että jos meidän sessiot loppuu valoisan aikaan niin voitaisiin käydä Ruissalossa kunnon päivälenkillä enen kotimatkaa. En ole koskaan siellä käynyt ja webbikuvien perusteella siellä on komiat lenkkeilymaisemat.

Että ei se niin haittaa jos kaljuus tuleekin.

Trimmattu ja pesty. Ei tarvita melkein heijastinta!

Oli muuten collien kylvettäminen vaativuudessansa ihan eri planeetan problematiikkaa kuin kissan kylvettäminen. Bonon pesemisessä vaikeinta oli potkia itsensä työn ääreen. Kissan kylvettämisen jäljiltä kipeitä haavoja paranneltiin viikkotolkulla. Mikäli mä ny oikein muistan...

Bonokin piti operaatiota ilmeisesti ekstensiivisenä huomion osoituksena, vain föönääminen vähän aluksi jännitti. Sepä kun tykkää, että pyyhkeellä koiran kropan vanuttaminen on ihanaa ja hännän heiluttamisen väärti! Ja harjaaminen menee nykyään samaan osastoon.

Ai niin. Tuli taas todiste Bonon rikkumattomasta itsetunnosta. Sillä oli iltalenkin aikaan vähän kaulurin juuressa vielä kosteaa, joten puettiin sille Reetan fleece, ettei pampula saa tautia. Se ei välitänyt siitä mitään, vaikka oli suoraan sanottuna aika härskin näköinen ilmestys. Se kukkoili toisten koirien perään mummin fleece päällä ihan kuin ennenkin ja teki muutenkin kaikki samat kujeet ja keikaukset kuin tavallisestikin.

On se helppo.

Huomaakohan Joel, että korva-asialle on tehty jotain?

Ulkoilua

Bonon näyttely on kahden viikon päästä ja olin vakaasti aikonut kylvettää sen eilen. Kuinkas ollakkaan, meillä oli niin reipas metsälenkki päivällä, että ilta kului väyneenä, mutta tyhjäpäisen onnellisena. Kylpy jäi....

Oltiin Sotungissa Rommi-veljen, Elli-äidin ja Thori-sedän kanssa. Kaksi tuntia rämmittiin käytännöllisesti katsoen umpimetsässä ja melkein eksyttiinkin kertaalleen, kun päädyttiin jyrkille kallioille. Mitäpä ihminen ei tekisi koiransa kunnon ja eritoten takajalkojen vuoksi. Viiru-sittiäinenkin oli mukana (koska se pissaa Bonon petiin, jos ei pääse mukaan) ja sitä piti kanniskella, kun lunta oli paikoin aika paljon.

Kulku oli niin hankalaa, että alettiin lopulta kiertää ympyrää, eikä päästy edessä häämöttävälle tielle. Piti sitten kääntyä takaisin ja palata autolle omia jälkiä pitkin. Koirat oli onnessaan ja nukkuivat sikeästi koko illan. Oma peffakin viihtyi soffalla oikein helposti.

No, kylvetys on ohjelmassa sit tänään. Aamupäivä töitä, sitten kunnon lenkki ja sitten koittaa tukanpesupäivä.

Uusia taitoja

Viikonlopun Match Showssa huomasin, että kerran syntyi sellainen tilanne, että Bono oli nenä toisen koiran nenää vasten ja molemmat murisi, antaumuksella. Bonsuli ei ole aiemmin harrastanut murinoita.

Nyt tätä murisemisen taitoa on harjoiteltu kotioloissa. Sotungissa yhtenä pävänä se erityisesti harjoitteli sitä isojen, epätasapainoisten oksanraaskujen kanssa. Peuran kaluttu jalka on ollut myös hyvä kohde.

Koirapuistoissa syntyy nykuään myös järjestään tilanne, että pitää murista jonkun samanikäisen uroksen kanssa. Kukkoiluharjoituksia siis.

Mä olen yllättynyt siitä, miten monet ihan itsestäänselvistä asioista Bono oppii vasta, kun se näkee muiden tekevän niitä. Pissojen sutiminen, uhoilu, muriseminen - kaikki näyttää olevan alkuperältään sosiaalista! Laumaeläimen tragedia (vai komedia)!?

Aluksi musta oli kamalaa ja pelottavaa, että urokset ottaa yhteen, mutta nyt olen jo ihan paatunut ja tottunut ilmiöön. Se kai kuuluu niiden elämään, ei tunnu olo niin jonninjoutavalta, kun vähän elvistelee ja kukkoilee. Eilinen hammastelukaveri oli sivumennen sanoen nimeltänsä Elvis.

Mä toimin niissä tilanteissa niin, että juoksen pois päin ja huudan Bonoa luokse ja sitten me ollaan omissa porukoissa. Eilen oltiin Rommi-veljen kanssa, kun tehtiin treffit Koivukylän koirapuistoon. Bono tulee heti, koska se on kumminkin mamman poika.

Sen verran sävyisää tämä meidän olo on, että olen taas ajatellut alkaa käydä koulutuskentällä. Haluaisin, että se oppi työskentelemään - ja ylipäänsä olemaan - muista koirista välittämättä.

Nyt on vähän takapakkia ohituksissa, kun jollain on taas juoksu, mutta taantuminen ei ole tällä kertaa ollenkaan kohtuutonta. Sen verran sillä kumminkin on painetta itseilmaisuun, että se saattaa ihan yllättäen, tuosta noin vaan keskellä katua haukahtaa tomeran ja miehekkään yksittäisen HAUn, vaikka ketään ei näkyisi mailla halmeilla.

Etsiskelen seuraa, jolla olisi kenttä tässä lähempänä. HVK:n kentät on meidän uudelta kotiseudulta kovin kaukana ja kynnys lähteä arki-iltaisin ajelemaan pitkälle näyttää olevan kovasti korkea.

Sävyisyyden takia, myös pentukuumeesta tuli ensimmäinen pikku ailahdus tässä yhtenä iltana kun katselin colliesivuja ja pentu-uutisia. Mulla kun on ollut mielessä, että josssain vaiheessa voisi hankkia Bonolle trikkipojan kaveriksi. Mutta ensin pitää tehdä vielä Bonon kanssa paljon asioita ja saada se kypsäksi herrasmieheksi. Näyttely- ja koulutushommia, siis.

Ei matoja

Koko eilisen päivän Bono kanniskeli peuran jalkaa ja järsi sitä jokaisena liikenevänä luppohetkenään. Enää ei ole nahkaa, mihin matoja vois tulla.

Jospa se nyt innostuisi noista huviluista, kun aiemmin se ei ole pahemmin välittänyt. Tai ei ole niin tullut viime aikoina paljon tarjottuakaan, kun ruokana on joka toinen päivä luita ja kun ei se ole ollut kova pureksimaan.

Ensilumi tuli eilen ja sama homma kuin viime vuonna: se ei ollut millänsäkkään. Ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Katsotaan jos käpsehdittäis illalla koirapuistoon, intoutuisko se siellä siitä yhtään. Viime vuonnahan se innostui lumesta muutaman päivän sitä ignoroituaan.

Meillä ollaan niin cool että.

Kunnostautumista

Meillä on tapahtunut kunnostautumista ja on tehty toivoakseni koiraeläimelle luonnollisia asioita. Koiran ja ihmisen tarpeet on niin sanoakseni kohdanneet.

Ulkona turkki pörhistyy komeaksi pehkoksi.

Eilen kun oltiin Sotungissa metsälenkillä ja pidettii kahvipaussia, Bono kunnostautui erittäin mallikkaasti. Se vahti meidän leiriä silmä kovana, ja kun oikein kuuntelin tarkasti, minäkin kuulin, kuinka oksa rasahti jonkun jalan alla. Bono ei lähtenyt mihinkään, mutta haukkui ja karkoitti vihulaisen pois.

Tarkkana nyt, joku lähestyy leirinuotiota.

Autolle tultaessa huomattiin, että joku muukin oli päivällä tullut metsälenkille, eli karhu olikin todennäköisesti ihminen. Minusta se oli kumminkin mallikasta esiintymistä. Bono ei lähtenyt haastamaan riitaa, mutta ilmoitti, että tänne ei kannata tulla. Mä kehuin Bonoa ja olin sitä mieltä, että se toimi niinkuin kunnon koira. Tuollaisiin tilanteisiin haukkuminen ja pieni ulvahtelu sopii erittäin hyvin.

Sitten meillä on alkanut asenteet lieventyä peuran jalkaa kohtaan. Yöllä heräsin, kun Bono kalisteli ja jyrskytti sitä. Tänään sitä on kanniskeltu kuin parhainta aarretta. Ehkä se soveltuukin parhaiten viihdekäyttöön, ei niinkään ravinnoksi.

Peuran jalka on vähän kuin sävy sävyyn sopiva asuste.

Nyt mä täällä mietiskelen, että tuleeko siihen nahkaan ja karvaan matoja, jos sitä ei nylje vai kuivuiskohan se keskulämmitysilmassa sievästi ja antibakteerisesti?

Joku raja

Saatiin Romeolta herkkujen herkku: oikea peuran jalka, sorkkineen ja karvoineen päivineen. Valitettavasti Bono on niin esikäsiteltyjen ruokien uskollinen kuluttaja, että jalka jäi syömättä. Vielä se tosin rötköttää makuuhuoneessa odotellen uutta inspiraatiota ja rohkeuden puuskaa.

Kyllä se sitä vähän on kalvanut ja syönytkin, mutta olisko karvat kutitelleet kurkkua? Joku raja raakaruuallakin vissiin on. Voi voi.

Puuhaviikonoppu

Eilen oltiin Lemmikkimessuilla mätsärissä ja tänään oltiin monta tuntia kylässä Romeo-veljen luona ja nytpä on käsissä koiran nahka!

Mätsäri oli loistava tilaisuus harjoitella tapahtumassa olemista. Ilahduttavaa oli, että Bono meni häkkiin mielellään, ihan itse, ja oli siellä rauhallisesti. Suurin osa ajasta me kyllä päivystettiin kehän laidalla. Vaikka se oli Bonosta kamalan jännittävää, se ei haukkunut juurikaan. Tilaisuudessa oli paljon koiria ja paljon ihmisiä ja lapsia, jotka halusivat taputtaa collieta. Bonohan tietenkin otti kaiken ilon irti ja pääsi kerran jopa kahteen kainaloon yhtä aikaa.

En ollut etukäteen ajatellutkaan, että Lemmikkimessuilla tietenkin on aika paljon yleisöä, mutta Bonon kanssa voi tuollaiseen tapahtumaan mennä huoleti, kun se on niin ihmisystävällinen ja tykkää taputuksista.

Ihan huippua oli, kun Romeon ihmiset ilmaantuivat tukijoukoiksi! Bono oli lääpällään ja emännännkin aika kului paremmin. Mätsärissä oli nimittäin paljon koiria ja odottavan aika oli aika pitkä.

Me saatiin punainen nauha Bonon iloisen hännänheilutuksen ansiosta, mutta ei enää jatkokarsinoissa sijoituttu! Mutta kisa ei ollutkaan se eilispäivän juttu ja tavoite ollenkaan. Stressikynnyksen kasvatus sen sijaan oli. Taidetaan mennä toistekin.

Jouni otti meille vähän kuvamateriaalia. Tässä vähän, miltä odottaminen näytti. Mamman ei tarvinnut hävetä yhtään.




Tässä kuvaa meidän kierroksesta:



Lattia oli liukas ja sen takia hilputettiin aika varovaisesti.

Sitten vielä elävää kuvaa veljesten leikeistä.