Pari kuvaa

Laitanpa tähän pari valokuvaa arkistoista. Ensin bono hierojalla. Tämä on yksi ihan ekoista kerroista, kun sen oli tosi vaikea rentoutua, eikä se meinannnut tahtoa pysyä makuulla millään. Hierojaan kumminkin hierotaan tuttavutta ystävällisissä aikeissa.

Tässä taas lepohetki parvekkeella kesän kuumalla.

"Mä vaan testaan, onko maman lakanat lämpimät vai viileät."

Syyskuulumisia

Meidän eloa on tänä syksynä leimannut sellainen, että Bonon rakenneongelmat on alkaneet oirehtia. Se on välillä kovin kankea ja ontuu makuulta noustessaan eli ilmeisesti nivelrikkoa vasemman takajalan nivelissä jo on. Jossain vaiheessa Rimadyliä sai antaa kerran viikossa ja poika oli melko vaisu ja pahimpina päivinä äksykin. Kun kelit viileni, silloin oli pahinta. Läääkärissä ei löydöksiä havaittu, mutta täytyy nyt pitää särkylääkettä koko ajan käsillä. Lisäksi sitä on hierottu taas syksyn mittaan muutamaan otteeseen. Kun se ontuu takajalkaa, samalla rasittuu se toisen puolen etujalka, jolla se kompensoi, joten krampit on saatava nopeasti pois, sillä sekä etujalan, että takajalan ontuminen on ihan kamalaa katsottavaa!

Nyt ollaan myös syöty sekä emäntä, mummi että koira samanlaisista purkeista glucosamiinia, mikä on kyllä vaikuttanut niin, ettei särkylääkettä ole tarvittu. Bono on myös keksinyt jekkuja ja varmaan ekan kerran sitten pentuaikojen lähti tässä iltana muutamana oma lelu suussa ulos! Se on aina kyllä hyvällä tuulella, kun sillä ei ole vaivoja. Silloin kun se on vaisuna, se vain makailee pehmeillä pieluksilla, mieluiten maman peiton mutkassa päivät pitkät. Reilu tunnin lenkki saa sen jo makailemaan kesken ulkoilun, että kipeet on paikat.

Mun mielestä se on 3-vuotiaana aivan liian nuori kärsimään reumatismista, mutta minkäs teet. Mä olen vähän ajatellut, että niin kauan kuin särkylääkkeillä ja tukihoidoilla pärjätään niin hyvä on. Sit kun ne ei riitä, niin enpä usko että sitä aletaan leikkaamaan. Sen liikkuminen on jo löysien nivelten takia niin hankalaa neljälläkin jalalla, että millaista kompuroimista se olisi toipilaana? En ehkä halua nähdä sitä päivää. Tänään se just luisui rappusia alas kompuroidessaan niitä mukamas ylöspäin, ja nyt elellään hyviä aikoja! Tassutkin oli aamulla just trimmattu. Vasemmassa takajalassa on varpaatkin jotenkin jäykemmät taipumaan kuin muissa jaloissa.

Nikistä taas on kehkeytynyt melkoinen äijä. Tosin hyvin kiltti, suloinen ja kiva äijä, mutta äijä mikä äijä. Jos se olisi jääkiekkoilija, sen tehtävä olisi ilman muuta olla kovaa taklaava pakki ja roolina se, joka menee iholle. Toimintahaluja ja -tarmoa piisaa, ja se tekee todella hienoa toko-työskentelyä. Se on tarkka ja vauhdikas. Sen kanssa on niin kiva treenata, että jonkinlainen tavoitteellinen treeniohjelma on rakenteilla.

Hieronta on tehnyt molemmille tosi hyvää, ihan mentaalipuolellakin. Nikillä ei ole mitään vaivoja, mutta sekin on nyt syksyllä hierottu pari kertaa ihan siksi, että se tottuu kosketukseen ja rauhoittuu ja oppii rentoutumaan vieraan ihmisen pitkäkestoisen käsittelyn aikana. Sitäpaitsi, mä halusin kuulla, miltä sen kroppa tuntuu, kun en siinä itse mitään vaivoja ole huomannut.

Eka kerta oli sille vaikea, se vaatii pääkopalta paljon ja sillä olikin vähän lavoissa kireyttä, mutta tokalla kerralla se jo tiesi, mitä tuleman pitää ja otti saamastaan huomiosta kaiken ilon irti. Bonohan on hieronta-asiakkaana jo niin konkari, että se osaa omalla hengityksellään auttaa hieromista ja saa vapautettua huokauksella ja venyttelemällä lihasjännityksiä. Meidän hieroja on Bonoon luonnollisesti moisesta taituruudesta ihan lääpällään :) Bono myös itse hieroo selkäänsä päivittäin ulkona piehtaroimalla, varsinkin, kun se pääsee vapaana jolkottelemaan pellolla tai metsässä. Joo, mulle oli uutinen, että se piehtaroiminen ei olekaan aina vain hajujen takia, vaan koirat hieroo lihaksiaan piehtaroimalla.

Niki on hieromisen myötä myös alkanut hakeutua enemmän lähelle, se selvästi nykyään nauttii enemmän kaikesta lähellä olemisesta. Ennen tuntui aina, että sen tulee nopeasti kainalossa tukala. Vaikka se piipahti vieressä mielellään, se ei jäänyt siihen kuin hetkeksi. Toisen hierontakerran jälkeen sen mieli selvästi muuttui. Se oli minusta ihmeellistä, koska se kuitenkin nauttii esimerkiksi harjaamisesta ja hoitamisesta. Me yleensä kammataankin tukkaa niin, että varataan oma alue, johon toinen koira ei pääse härkkimään ja koira pötköttelee kyljellään ja käyn sitä ihan rauhassa läpi.

Mä olen kyllä sitä mieltä, että jokaisen kanaattaa hierottaa koirans, se saa ihmeitä aikaan, erityisesti just pääkopassa. Ihan tässä on käynyt sellainenkin mielessä, että uskaltautuiskohan sitä joskus itsekin käsiteltäväksi. Ties mitä siellä omassa päässäkin tapahtuisi!

Paimenessa me ei olla nyt syksyllä käyty. Matkustaminen alkoi käydä raskaaksi, kun teen paljon töitä ja paimennuspäivä vei aina koko päivän. Tuli myös jotenkin sellainen olo, että nyt me tarvittaisiin ne omat lampaat ja päivittäistä treeniä ihan tässä arkitouhun lomassa. Tavallaan se, mitä kerta viikon treenillä on saavutettavissa, tuli saavutettua. Me kaikki hiffattiin suurin piirtein, mitä meidän on tarkoitus tehdä ja minä opin paljon koiristani ja nekin ehkä jotain minusta. Paimentaminen auttoi oivaltamaan, miten mun koirat motivoituu ja miten niitä kannattaa kouluttaa, opin niiden luonteista tosi paljon.

Bonon kohdalla erityisen tärkeätä on ollut se, että paimentamisella ollaan saatu rakennettua hyvä luottamus meidän välille. Sitä tarvitaan, kun noita vaikeuksia on ollut ja tulee olemaan hamaan loppuun asti.

Meillä muuten ei ole mitään sellaista, että ne paimentaisi jotain mopoja tai muuta, vaikka sieniretkillä on huomattu kyllä, että paimennustaipumus on kova. Niki myös joskus pinkoo lintujen ympäri tms. mutta en mä voi kyllä tunnistaa, että paimennukseen syttymisestä olisi koitunut mitään käytöshäiriöitä, vaikka ne ei nyt ole päässeetkään lampaille. Joskus kuulee, ettei koiraa pitäisi sytyttää lampaille, jos vain harrastaa, koska ne alkaa sit paimentamaan kaikea muuta, mutta en siis allekirjoita tätä.

Käytiin Bonon Oona-siskon luona tässä kokeilemassa taannoin myös agiesteitä ja Niki taas löi meidät ällikällä. Se on vain sellainen koira, että kun sille näyttää miten homma tehdään, se osaa sen heti. Se opetteli kerralla putken ja puomin ilman mitään ongelmia, vaikka ei ikinä ollut esteillä ennen ollut. Kun se oli tehnyt homman kerran, se meni sen heti mieluusti uudestaan ja uudestaan. Hallitusti ja varmasti. Renkaan läpi hyppäämistäkin kokeiltiin, mutta siinä vaiheessa sen naamasta näki, että pää oli pikkuisella jo ihan täynnä.

Tämmöttiä meidän syksyyn kuuluu. Tänään käytiin Töölössä tyttöystävää Kristaa moikkaamassa ja Hietsun hiekkarannalla kirmailemassa. Nyt pampulat on ihan kaputt. Huomenna asennetaan Bonon Golffiin upouudet Michelinit, joten päästään perjantaina turvallisesti Kärkölän metsissä kirmaamaan. Huomenna on luvassa tokoilua. Mamalla saattuu nääs olemaan - aaah - kolme iki-ihanaa vapaata.

Hot spot ja good bye

Me ollan lomailtu taas saaressa tällä viikolla. Pojat uivat niin paljon, että Bono sai hot spotin. Sen jalkovälissä oli toissa iltana kämmenen kokoinen lämpäre tulehtunutta ihoa, joka pukkasi paikoin kudosnestettä. Onneksi huomasin sen heti. Olen kuivailut sitä vanhoilla puhtailla astiapyyhkeillä ja betadinella, kun olen huuhdellut, se kuivui nopsaan. Nyt on vielä pieni kohta joka kuumottaa, mutta ei ole enää märkä. Tulehdus ei ehtinyt mennä pintaa syvemmälle eikä kehittyä märkiväksi. Bono ei ehtinyt edes häröillä asian tiimoilta yhtään, vaan on pysynyt hyvällä tuulella.

Pari saaristolaiskuvaa vielä tässä.





Kuvista näkyy, että Nikikin osaa viilettää keppi suussa - ja uskaltaa napata sen Bonon nenun edestä.

Näihin tunnelmiin lienee hyvä lopettaa tämä blogi. Olo kahden poikakoirakakaran kanssa on tasaantunut sellaiseksi, että tätä voi jo sanoa elämäksi kahden mieskoiran kanssa. Olo on niin tasaista, ettei tunnu olevan ihmeemmin raportoitavaa. Me leikitään ja reenaillaan tokoa, kun muistetaan ja todennäköisesti jollain tavalla jatketaan syksyllä paimentamistakin. Näyttelyissä meitä tuskin näkee, sillä Nikin korvat on niin itsepäiset, etten saa niitä rotumääritelmän edellyttämälle vekille tuunattua. Täytyy sanoa, että noin hienossa koirassa se ei ole huoltajan näkökulmasta mitenkään suuri miinus.

Bono on niin tasaantunut, että siinä on jo melkein vanhan koiran lempeyttä ja viisautta. Eilen olin ajatellut, että käydään iltalenkillä kylässä tietyssä vakiopaikassa meidän lähellä, mutta kun alkoi sataa, tuumasin, että tehdäänkin vain pikainen lenkki. No, koska Bono tiesi alkuperäisen suunnitelman, se piti siitä kiinni ja kylässä me käytiin, vaikka oltiinkin ihan märkiä koko konkkaronkka. Se johdatteli meidät suorinta tietä kyläpaikan ovelle. Sen itsepäisyydelle ei meillä kukaan pärjää.

Kiitos seurasta näinä reippaina kolmena vuotena, joina tätä blogia on kirjoitettu, bästa tittare - tittare bästa!

Lomapäivä saaressa

Nikille on muodostunut uimisesta ihan oma yksityinen harrastus. Mahdollisuuksien puitteissa se menee uimaan itsekseenkin ja uimakaverin siit saa pyytämättäkin.

Joka kesäinen lomailu Rönnskärillä näytti tänä vuonna tältä.

Bono ei sentään rohkene irrottaa jalkoja maan kamarasta, vaikka Niki sitä houkuttelee. Se taipuu kuitenkin kahluureissuille.

Yksi monista kunniakierroksista.

Bono tyytyy kukkaispoikana kellottelemaan.

Niki tykkää istua tuolilla. Ja mieluiten jotain pehmeätä pepun alla.

Stella 5 v. ja Niki 1,5 v. ovat ystävystyneet. Alkututtavuus oli hiukan hankala, sillä Stellaa ärsytti että moinen kakara on tullut hänen ja Bonon välejä sotkemaan. Nyt ei enää ärsytä.

Burton

Me käytiin tänään Töölössä kylässä ja Rajasaaren koirapuistossa, mutta ennen kuin siirryttiin autosta kylään, me tehtiin pieni lenkki Sibeliuspuistossa. Siellä käy bussilaisteittain ulkkiksia ihmettelemässä Sibelius-monumenttia joka päivä ja tämä päivä ei ollut poikkeus. Meidät bongasi amerikkalainen perhe, jossa lapsetkin oli jo aikuisia.

Perheen isä bongasi Bonon ja tuumasi riemuissaan, että ihan kuin Lassie. Rupesin juttelemaan hänen kanssaan ja hän kertoi tunteneensa aikoinaan Lassie-elokuvien tuottajan. Tuottajalalla oli ollut Lassie-elokuvien ja niiden suunnittelun aikoihin collie nimeltänsä Burton, ja ymmärsin että Burton oli tällekin miehelle tuttu sesse.

Bono osasi tietysti kerätä ilmassa leijuvat rapsutukset pois kuleksimasta ja sai vielä suurenmoiset kehut kauneudestaan. Mun piti sitten tietysti lisätä pari kommenttia viisaudesta.

Niin. Burtonin ansiosta meilläkin ilmeisesti on kaksi kappaletta collieita.

Kuvasatoa keväältä

Blogia on tullut päivitettyä melko harvakseltaan tämän kevään kuluessa, mutta kyllä me puuhataan kaikenlaista siitä huolimatta. Muutama kuvakin on kevään touhuista näköjään jäänyt kameran muistikortille.

Tässä on aluksi pari kuvaa Nikistä ja kaveristansa Sulosta, jonka kanssa Ippuli leikki jokunen viikko sitten Rajasaaressa. Leikki oli hyvin tasapuolista. Välillä Niki johti juoksukilpailua...

... välillä taas Sulo.

Hiekkarannalla oli monenäköisiä kavereita, joilla oli into yhtä piukassa kuin meidän pojilla. Vasemmassa reunassa olevalla belggarilla oli jopa kuolaroiske nenun yli poikittain, niin oli meno vauhdikasta. Ei siinä ehtinyt neniä niistellä.

Seuraava kuva on minusta ihana Bonon ilmeen takia! Sydän pompahtaa ylimääräisen kerran joka kerta, kun katson tätä.

Nikistä siinä näkyi vain häntä.

Kevätkynnöt kasvimaalla sai mukavan käänteen, kun viereiselle palstalle pelmahti sukulaisia. Thori, Elli ja Susa kantoivat kortensa keväthommien kekoon ja Bono ja Susa juoksivat piiiiitkiä kaaria. Harjoittelivat varmaan lampaidenhakukaaria....

Niki ei tällä reissulla ollutkaan mukana a) koska se oli maman ja Bonon kahdenkeskistä laatuaikaa ja b) koska mama ei jaksa Nikin karkailua. Bono sen sijaan pysyy lähellä ilman, että sitä tarvii kytkeä. Hän on tullut siihen ikään, että olemukseen alkaa ilmaantua colliemaista arvokkuutta.

Tässä vielä otos kevään ekalta kuumalta päivältä, jolloin asioiden hoitamiseen piti jo etsiä varjoa.

Ja viilennystä piti etsiä sammakon kutua kuhisevasta ojasta.

Näiden kutukuvien ansioista saatiin muuten kamera takaisin, kun olin hukannut sen. Kasvimaareissulla oli käynyt niin, että olin harjannut pojat Herttoniemen ulkoilualueella kävelytien varressa ja sinnehän se kamera jäi. Sattumalta seuraavana päivänä käytiin myöspoikain kanssa kasvimaalla (en ollut huomannut kameran häviämistä vielä siinä vaiheessa). Eräs perhe odotteli meitä ja huuteli, onko teiltä kamera hävyksissä. Totesin, että ei kai, mutta kun aikamme keskusteltiin, mies sanoi, että odottakaas, käyn hakemassa sen.

He olivat katsoneet millaisia kuvia kamerassa oli, jos se olisi vaikka jonkun naapurin, ja he tunnistivat Bonon ja Nikin!

Olin niin iloinen ja äimän käkenä, että annoin kaikki rahat löytöpalkkioksi, jotka pörssissä sattui olemaan (mikä ei ollut kovin paljon). Jos he olisivat ehtineet viedä kameran löytötavaratoimistoon, ja jos ei sattumalta oltaisi oltu liikenteessä samassa paikassa yhtä aikaa, en ikinä olisi osannut kysellä sitä oikeasta paikasta.

Sellainen pieni episodi. Tämän ihanan perheen ansiosta nämä kuvatkin ovat nyt tallessa.

Hekin olivat koiraihmisiä, irlannin susikoiraihmisiä.

Tarkempaa ohjausta

Ollaan päästy paimennuksessa siihen pisteeseen, että nyt voi huomion kiinnittää siihen, miten mä ohjaan poikia. Bono osaa jo näköjään vasemman ja oikean, Niki ei ihan vielä, mutta kuitenkin. Samalla tiellä ollaan Nikin kanssakin.

Tiistaina tehtiin Nikin kanssa aluksi pikku aitauksessa flankkitreeniä ja vasen itse asiassa menee aika hyvin, mutta oikealle lähetettäessä se jostain syystä vain lähtee suoraan ajamaan lampaita. Bonolla oli keväämmällä sama juttu, mutta se on jäänyt jo pois.

Kolme harjoitusta oli sitten ratatreeniä. Lampaat otettiin pois häkistä, vietiin punaisen portin läpi, käännettiin ja keltaisen portin läpi ja suputettiin ränniin ja takaisin häkkiin.

No, eipä mennyt yksikään rata ihan juur noin, mutta kovasti me tehtiin töitä! Sekä Bonon että Nikin kanssa. Mama oli aivan punanaamainen, kun oli vetänyt reilussa tunnissa neljä kertaa lampailla 30 asteen helteessä, eikä mielessä ollut muuta kuin että nyt lähimpään lammikkoon! Lampaat ja koirat tuli juotettua ja vaihdettua, mutta sama emäntä, samoilla silmillä.

Sainpa oppitunnin siitä, mitä tapahtuu, jos ja kun päästää koiran liian pitkälle lampaiden sivuun. Heti, jos koira poistuu lampaiden takaa (menosuunnasta katsoan), lampaat karkaa sinne, missä niillä on suoja. Ja kun meillä oli kolmen viikon reenipaussi ja koirilla virtaa, lampaat oli koko ajan karussa.

No, saatiin me ne kumminkin häkitettyä joka kerta.

Kimmon evästys oli vain, että tarkempaa ohjausta, Koira kyllä osaa. Bono siis, Kimmon feivörit. Ja kyllähän se osaakin, kun se vaan vielä uskois mua.

Toinen kommentti oli, että tätä se oikeasti on. Lampaita vetää aina johonkin suuuntaan, ja siksi tässä hommassa tarvitaan koiraa. Ja niitä lampaita ei saa sinne, mihin haluaa niiden liikkuvan, ellei koira ole hanskassa ja pysy lampaiden takana. Tätä me sit ensi viikolla harjoitellaan lisää.

Tätä me ehkä ollaan harjoiteltu viimeiset kaksi vuotta, mutta nyt se vasta tuntuu minustakin siltä! Nyt tuntuu ihan luontevalta reenata rataa, eli kyllä nyt jotain edistystä on tapahtunut.

Sankarikoira ja rantaleijona

Meillä on sellaiset ajat, että Nikita tarvii paljon päänvaivaa ja koska hän on hivenen umpiossa kasvatettu - jos Bonoon vertaa - niin me ollaan ruvettu käymään Rajasaaressa tapaamassa muita koiria. Sosiaalista aktivointia, juu nou.

Ensimmäinen kerta oli pari viikkoa sitten, kun Reetta kävi Meilahdessa silmää leikkauttamassa ja me oltiin poikien kanssa tukijoukkoina mukana. Koska karvakorvia ei päästetä sairaaloihin, me tehtiin tärät Kristan kanssa ja vietettiin kaunista päivää Rajasaaren koirapuistossa.

Bono oli tietysti aivan onnessaan lapsuutensa maisemassa, ja sama onni levisi myös Nikiin (ja emäntään). Nikille teki tosi hyvää seurustella toisten ystävällisten koirien kanssa ja se sai ihan ikioman kaverin 9-kuisesta Sulo-nimisestä saksanseisojasta. Oi, miten ne juoksivat. Kotona ippuli nukkui pari päivää melko sikeästi.

Viime viikollakin käytiin siellä kerran ja tänään taas ihmissuhteiden hoitaminen tapahtui myös Rajasaaren maisemissa. Ria K:lla oli mukanaan Perusta Suomeen itse adoptoimansa isännän kanssa kulkeutunut ex-katukoira Prana, joka on hyvin pystyvä, mutta hiukkasen vielä varautunut toisten koirien kanssa. Se klaarasi tosi hienosti. Niki puolestaan juoksi aivan hurmiossa, ui muutamien koirien kanssa kunnon kierroksia meressä ja Bono kunostautui herrasmiehenä.

Prana on tosiaan isojen koirien kanssa hiukan varuillaan, ja kun yksi iso uros haisteli sitä turhan tungettelevasti niin, että Pranaa pelotti, Bono ajoi uroksen pois!

Kerrankin osasin lukea tilanteen ja mennä Bonon avuksi (enkä mmotkottanut sille) ja hoitaa emännän velvollisuden häätämällä puolestani ärhäkän uroksen pois Bonon kimpusta! Kaikki meni tosi hyvin, tungettelija meni omiin touhuihinsa Prana kiipesi penkille Rian syliin, ja Bono tuli sivulle asentoon vaatimaan hienosti ansaitsemiaan possunpaloja. Se tiesi itsekin toimineensa sankarillisesti ja se tiesi, että mammakin tajusi. Se oli tilanteen jälkeen niin ylväs!

Niki oli toisella hiekkarannalla hurvittelemassa uimarikavereidensa kanssa eikä huomannut koko tilannetta lainkaan!

Wonderfullia

Tänään oli taas niin kiva paimennuspäivä. Lähdetiin ajoissa liikenteeseen, koska aiemmalla kerralla oltiin löydety matkan varrelta lenkkeilypaikasta korvasieniä ja mentiin tänään sateesta huolimatta (tai ehkäpä juuri sen siivittämänä) tsekkaamaan sama paikka jo ennen paimennuksia. Löytyi reipas puoli kiloa saalista, joten päivä oli jo hyvällä mallilla ennenkuin oltiin nähty vilahdustakaan lampaista.

Niki meni ensin kokeilemaan isolla katraalla - olisko siinä ollut joku 15-20 lammasta - että mitenkä löytyy tasapainopiste. No, se oli melko vauhdikasta menoa eikä aiheuttanut varsinaisesti mitään ylpeyden väristyksiä. Mentiin heti perään Bonon kanssa ja aiheutin melkoiset räkänaurut, kun maalailin ennen suoritusta, että "me Bonon kanssa tavoitellaan hallittua suoritusta". Sanoin tämän kumminkin myös vielä Bonolle uudestaan ja lopputulema oli aivan upea. Se meni todella nätisti ja me pujoteltiin portit mennen tullen.

Ihmetyksen sävyistä ihailua kuului kommenteissa niiltä, joita meidän visiointi oli naurattanut!

Nikin kanssa seuraavalla kerralla ajattelin, että ei me olla pekkaa pahempia ja vedettiin unelmaveivit Granlundin viitoittamalla tiellä! Niki oli niin hyvin kuulolla ja totteli kaikki pysähtymiskäskyt, että uskalsin kokeilla lampaiden häkittämistä ja sinnehän ne sujahtivat. Pari lammasta piti ajaa häkin ympäri, kun muut oli jo aitauksessa, mutta sinne nekin vain saatiin.

Me Nipsukan kanssa kerrassaan siis ylitettiin itsemme. Ekalla kerralla sitä veti kahtaalle, kun juoksuinen Wenja oli ensin vähän liehitellyt, mutta sitten kuitenkin näyttänyt hammasta ja kun sit vielä olis pitänyt lampaitakin ajaa. Siksi se oli jokseenkin keskittymätöntä touhua. Sitäpaitsi me oltiin vuorossa ihan ekoina, eikä oltu ehditty juuri rauhoittua ja orientoitua. Mutta toka kerta kruunasikin kaiken.

Bonon toinen kerta oli sit jo sellainen, että lampaat oli häkissä (häkki on siis pienempi aitaus treenihaan sisällä) ja me otettiin ne sieltä pois, pujoteltiin rata ja laitettiin lampaat takaisin häkkiin. Kaikki portit meni moitteettomasti ja ekan kerran turhautumishaukkuminen jäi melkein kokonaan pois. Ihan superia. Tehtiin aika lyhyt harjoitus, sillä tuli sellainen olo, että mitäs me tätä hinkataan, mehän osataan jo!

Se oli siis aivan nappi suoritus (meidän tasolla siis) ja tuli aivan mielettömän hieno fiilis molempien koirien puolesta. Myös Niki teki toisella kerrallaan niin hallitun reenin, että ei melkein voi uskoa.

Mä olen koittanut tässä miettiä, että mikä oli nyt toisin kuin ennen ja olen keksinyt ainakin seuraavanlaisia syitä onnistumiseen: ensinnäkin, Nikillä on niin paljon nykyisin toimitatarmoa, että sen kohdalla on sama juttu kuin Bonolla, että sitä pitää ensin vähän väsyttää ja sen jälkeen se alkaa toimia todella hyvin. Turha puhti ensin pois. Tämän mä olen hoksannut ja teen nykyään huomattavasti pidempiä vetoja lampailla ja maltan odottaa, että saadaan se hyvä suoritus. Nikillä on siis pitkäjänteiyys kasvanut ja kestävyys. Siihen on nyt 1 v ja melkein 5 kk iässä tullut sitä samaa suorituskestävyyttä, mikä on Bonon valtava vahvuus.

Nikin kohdalla mä myös vaadin siltä ekalla kierroksella kunnolta tekemistä ja napsin sikailut pois ja kävin hakemassa sen kaulapannasta pois, jos se lähti Wenjan perään tai ei meinannut totella pysähtymiskäskyä. Samoin ekalla kerralla tein niin, että vaikka vaadin sitä pysähtymään käskyllä sit down (ja se todella tarkoittaa meillä istumista) tyydyin siihen, että riittää seisominen, kunhan se oli pysähtyneenä. Pyrin myös lähettämään sen mahd. nopsaan taas ajamaan, jotta se ei ehdi turhautua. Ja se tajusi sen, mä luulen. Että kun tottelee nätisti, pääsee heti kohta ajamaan taas.

Koko treeniporukan fiilis oli aika rauhallinen ja lempeä ja kun sen sai itselle sen saman fiiliksen, homma alkoi toimia. Colliet kiihtyy heti, jos itsellä ei hermo pidä, ja tämä on bortsuilla ihan sama homma. Ne on niin herkkiä koiria. Oman äänen ja mielialan hallinta on ihan a & o. Ja nyt se sattui onnistumaan. Luottamus meidän tekemiseen oli hyvä ja tämmösistä onnistumisistahan se kasvaa vain.

Päivän kruunasi se, että me korviin asti mutaiset paimenet mentiin vielä katomaan korvasienipaikka kotimatkalla ja saatiin toinen muovipussillinen saalista. Kyllä mä kohta jo hallusinaatioita varmaan katselen, kun saan ne kaikki syötyä! Tosin ne kyllä ryöpätessä kutistui kamalasti...

Viime viikolla sattui muuten niin, että kun oltiin samassa paikassa korvasienien kiilto silmissä, jyrähti ukkonen pari kertaa. Niki oli kovin levoton ennen jyrähtelyä ja Bono tuli jalkoihin, kun se vähän säikkyi kovaa ääntä. Minähän en tietenkään joutanut niitä säälimään, kun korvasienten himo ajoi mua pitkin hakkuuaukeata ylös ja alas, joten koirat joutuivat tokeentumaan itsekseen. Niinpä ne alkoi leikkiä kepillä, kun eivät saaneet minusta surkuttelijaa. Loistava palautuminen, Bonolta varsinkin.

Normaaleissa oloissa olisin ehkä vienyt ne autolle ja olisin tavallaan palkannut ne pelästymisestä ja luumuilusta. Hyvä näin päin. Tykkään enempi reippaan puoleisista koirista ja mielellään tietysti kannustan siihen, että ne palautuisi pelästymisitä nopeasti.

What a wonderful day!

A/A ja 0/0

Hahaa! Nikin lonkkakuvien lausunto tuli Kennelliitosta parhain mahdollisin tuloksin. Lonkat A/A ja kyynernivelet 0/0. Virallisesti Terveet Nivelet! Mama otti tänään tämän kunniaksi vähän vaalenapunaista kuoharia.

Jotain hauskaa

Reetta heräili tässä yhtenä aamuna aika hitaasti ja tuumasi sitten, että "tänään tekisi mieli tehdä jotain hauskaa".

Niki makasi keskilattialla kyljellään, mutta tämän kuultuaan se nousi venyttelemään ja haki pallon ja vei sen Reetalle. Sen mielestä heittelyleikit on nykyisin kovin hauskaa!

Se koira on kuin ihmisen mieli.

Lambeja

Eilen oli Saarentaan lampolassa ihan vastasyntyneitä ja muutaman päivän ikäisiä lambeja! Ne sanoivat pienellä äänellään Bä-äää! Ihan syötävän suloisia. Koitan ottaa ensi viikolla kuvia niistä!

Meillä olikin kaksi kouluttajaa tällä kertaa, kun Kimmo veti ekan kierroksen ja Marika toisen. Kimmo niin tykkää Bonosta ja totesi että siltä voi alkaa jo vaatia paljon enemmän. Niinpä me tokalla kiekalla reenattiin flankkeja ja Marika kehui, että hienoja kaaria. Se piti hyvää etäisyyttä. Flankkireenin jälkeen kuljettelukin meni melko hallitusti.

Bono on kumma epeli, sillä se jumpittelee kotosalla aina maahanmenemisen kanssa, mutta lampailla se on kuin jousitettu! Jalat niia välittömästi. Maassa sen häntä heiluu koko ajan puolelta toiselle.

Nikillä puolestaan oli hirveästi virtaa ja se haluaisi vain ajaa lampaita ja sit se haukkua rätkyttää, kun panen sen istumaan. Päivittelin Kimmolle, että Niki on ruvennut palkkautumaan lampaiden ajamisesta. Kimmo totesi, että se on alkanut syttyä! Ja kaiken lisäksi Venjalla oli juoksu ja tämä herkkupepa oli koko ajan laitumen reunalla. Eli jäpikkä on todellakin tainnu syttyä paimentamiseen.

Seuraava haaste on tehdä pysähtymisestä kivaa, jotta saadaan haukkuminen pois. Niki on muuten innostanut Bononkin taas haukkumaan! Ja paljon muutakin.

Niki kehittyy näköjään psyykillisesti hitaasti, kun se ekan vuoden kulki kritiikittömästi Bonon perässä. Kaikki kehitysvaiheet tulee vasta nyt isompana. Tänään se vauva jumpitteli mulle! Ei meinannut tulla tassuja pyykimään kylpääriin! Mä olin ihan äimän käkenä, koska se on AINA totellut kaikissa asioissa heti.

Ulkolaitumella

Me oltiin poikkeuksellisesti keskiviikkona reenaamassa. Mulla on pääsiäisen takia työvuorot vinksin vonksin, mutta päästiin erääseen aamuryhmään mukaan, kun oli palvattu lampaanviulukin tilattuna ja noudettavissa.

Käytiin korkkaamassa ulkolaidunkausi siis ja mukavasti meni. En ollut treenannut pysäytyksiä lainkaan tässä välissä kotosalla ja se näkyi, ettei maahan meno Bonolla ja istuminen Nikillä ollut kovinkaan sukkelaa. Mutta kyllä ne kumminkin käskystä pysähtyy ja se tekee heti hommasta hallitumpaa.

Oikein hyvin meni taas, tulee tunne, että pampulat on hanskassa. Ne on vain kovin erilaisia lampailla. Niki on skarppi heti alussa, mutta sen pää täyttyy aika nopeasti. Lisäksi se on vähän turhan tuttavallinen tyttärien kanssa. Se haluaa juosta niiden mukana keskellä katrasta ja pyrkii nuolemaan lampaiden suupieliä! Tässä yhteydessä moinen ystävällisyys, sosiaalisuus ja avoimuus on hiukan epätoivottavaa.

Bono taas kiihtyy aivan tappiin, kun se tajuaa, missä ollaan. Se pitää ensin väsyttää, että se alkaa toimia. Sitten se kyllä jaksaa ihan hamaan hautaan asti painaa, se on niin mahdottoman sitkeä ja kestävä. Sama piirre on huomattu toko-reeneissä.

Nyt mulla on taas vaihteeksi sellainen olo, että mahtaako itse asiassa Bono ollakin työkoiramaisempi - juuri tämän mahdottoman kestävyyden ansiosta. Tämä piirre on näkynyt siinä pienestä asti. Nikillä selvästi pääkoppa täyttyy nopeammin. Tosin sen kanssa ei ole tehty niin paljon, kuin mitä mä Bonon kanssa pienenä tein, että voi se olla tottumus- ja harjaantumiskysymyskin. Pitäisikin tehdä Nikille metsäjälkiä, kun metsänpohjat kuivuu. Siinä se kestävyys ja pitkäjänteisyys kehittyy ihan huomaamatta.

Joka tapauksessa, molempien kanssa on tosi hauskaa paimentaa ja nyt hommaan on molempien kanssa tullut tekemisen ja edistymisen meiniki. Itse olen oppinut olemaan tarpeeksi vaativa, silloin kun pitää vaatia. Sitten - vaikka joutuisi ihan pahastikin sanomaan - pitää OMA mielentila saada heti ja välittömästi rauhoitettua, ja koira täytyy saada relaamaan, jotta sitä pääsee taas kehumaan ja kannustamaan. Tämmösen mä nyt olen oppinut. Silloin koira saa oikean palautteen ja alkaa hiffata, mitä sen on tarkoitus tehdä.

Molemmista näkyy nyt, että keskittyminen lampaisiin on kohentunut hiumasti, kun palaute on oikea-aikaista ja tulee sekä kehut että kiellot napakasti. Jää kaikki sijaistoiminnot pois. Molemmilla on kuitenkin selvästi vahva kiinnostus lampaisiin, kysymys on sen tukemisesta ja ohjaamisesta oikeaan toimintaan.

Sitten itselle on vähän kehittynyt sitä silmää, että missä lampaiden pitää olla ja missä koiran, jos esim. portti, jonka läpi pitäisi mennä, on tuossa. Se pelisilmä tulee vain katsomalla toisten treenejä (ja erityisesti toisten virheitä).

Juteltiin Marikan kanssa siitä, miten eri koirat edistyy ja missä vaiheessa koirasta voi sanoa, mihin se tulee yltämään. Meillähän ei ole mitään kisatavoitteita, koska collieilla ei saa edes mennä muihin kuin ranch-kisoihin. Eikä sellaista voi edes kuulema oikeastaan ennakoida kuin tekemällä, yltääkö koira paimennuskisoissa korkeammalle kuin perusradan suorittamiseen. Ylemmissä luokissa koiran täytyy osata työskennellä kaukana ohjaajasta, hyvin itsenäisesti eikä kaikista työbortsuistakaan ole siihen.

Mutta Marika oli sitä mieltä, että sekä Bonosta että Nikistä voi tulla sellaiset koirat, joiden kanssa omat lampaat saa suojasta niitylle ja laitumelta lampolaan sekä portista ulos ja sisään, jos joskus sellainen päivä koittaa että meillä on omia lampaita. Eikä mulla muunlaisia tavotteita olekaan.

Mikäpä sen hienompaa, kuin lampaita ja niiden perässä jokottelemassa kaksi pitkäkarvacollieta! Auringonpaistetta ja loivat mäet. Muutama puu, joiden alle pääsee varjoon viettämään siestaa. Siinä maman seuraava unelma. Ehkä myös Bonon ja Nikin?

Lonkkakuvat

Pikkupampula oli tänään lonkkakuvissa ja silmäpeilauksessa ja hyvät oli terveystulokset.

Silmissä näkyi sama collieiden CRD, joka oli jo pentuna, mutta sehän ei haittaa näkökykyä. Lonkat oli B/B ja kyynärät terveet. Niki sai myös rokotukset samalla reissulla ja oli repsukka ihan poikki koko illan. En mennyt enää takaisin töihin, kuten olin kaavaillut. Illalla vielä ulkoilutettiin pampulat erikseen, Niki oli sen verran hitaalla.

Niki on saanut pari uutta lempinimeä. Se kuulee nykyään aika usein Sirius Mustaa sekä Sinisilmä-Maikkia (vaikka tarkemmin kattottuna silmät on kyllä ruskeat).

Paimennuksen taika

Jotain edistysaskeleen tapaista meille on nyt tapahtunut paimennuksessa. Ollaan viikolla opeteltu Nikin kanssa uusi käsky: sit down. Se tarkoittaa, että liikkeestä pampula istahtaa VÄLITTÖMÄSTI ja sitä on harjoiteltu lelulla riehumalla. Se toimi tänään kuin... taika. Nyt pysyy nenä irti maasta ja touhu oli hallittua, koira oli paremmin kuulollla ja katse ja keskittyminen pysyi lampaissa. Emännän koko keskittyminen sen sijaan oli koirassa. Tuntui hyvältä ja ohjauskin kuulema näytti hyvältä.

Ekalla kierroksella Niki räyskytti, kun pidin sen tiukassa hanskassa, mutta tokalla kerralla se jo tiesi mitä tuleman pitää, joten se rentoutui ja teki, mitä pyydettiin.

Se on ihme epeli, kun se oppii kaikki kerrasta!

Ratana oli portteja, joita piti kiertää - ja siinä oli pikku pakkokin saada koira tottelemaan, koska muuten lampaat olisivat juosseet päin portinpieliä ja kaataneet niitä.

Bono meinasi ekalla kerralla, että se luumuilee maman jaloissa ja sieltä tekee yllätyshyökkäyksiä lampaita kohti, mutta se saatiin karsittua niin, että tokalla kerralla Bonon touhukin näytti ja tuntui ihan paimentamiselta. Sen verran jouduttiin kuitenkin ottamaan kova kovaa vastaan, että Marikakin nauroi, ettei Bono todellakaan ole mikään keskivertocollie! Se siinä on hyvä, että vaikka se yrittää mitä tahansa, se kestää ojennuksen. Ja sitä on pakko ojentaa ja neuvoa aika kovasti, koska muuten se ei tiedä, mitä sen pitäisi tehdä ja homma menee päämäärättömäksi juoksenteluksi ja haukkumiseksi. Kun se rentoutuu, sillä on hyvä etäisyys lampaisiin, se kiertää ne aika laajalla kaarella.

Pahus, ettei päästä kahteen viikkoon. Pääsiäinen sotkee maman työvuorot pahemman kerran ja tulee kahden viikon pakollinen reenitauko. No, molemmille on toukokuuksi myös varattu vakkarivuorot.

Täytyy tällä välin jatkaa uudelleen alkaneita toko-treenejä. Tällä viikolla tosin tehtiin Nikin kanssa vain seuraamista ja sit down - käskyä paimennusta varten. Siinä sivussa se tuli tosin oppineeksi, kuinka auton takapaksiin hypätään, joten ei paskempi viikko ollenkaan!

Tähän asti se on kiivennyt autoon niin, että se nostaa etutassut puskurille ja odottaa, että ojennan vasemman käden astinlaudaksi ja siitä se on sitten ponnistanut. Nyt hän osaa hypätä kokonaan itse!

Kaikenlaista edistystä!

2 x häkitys

Meillä oli eilen hyvin mielenkiintoinen paimennusrupeama. Tarkoitus oli pikkuaitauksessa molempien kanssa reenata vasenta ja oikeata, eli flankkeja. Nikin teemana oli, että nyt se loppuu se kakkojen haistelu ja syöminen, joten siihen käytettiin aikaa.

Lopulta tuloksekasta oli paineilmalla nenuun suihkaus aina, kun se nokka meni kohti maata. Se kyllä tajusi sen, mutta todettiin, ettei sitä voi enää pysäyttää maahan käskyllä, koska haistelun kieltäminen sekoittuu siihen, että rangaistaankin maahanmenosta, mikä ei suinkaan ole tarkoitus. Nyt pitää sit opettaa sille, että se istuu, kun se pysäytetään. Sana pitäisi siihen keksiä, sillä seis-käsky on tarkoittanut meillä tokossa seisomaan pysähtymistä. Kaikenlaista uutta haastetta, mutta Niki kyllä pääsi hommasta jyvälle ja hilputti tosi nätisti katraan ympäri molempiin suuntiin.

Tällä tiellä kannattaa jatkaa, koska kun sen huomion saa pois hajuista, se paimentaa erittäin halukkaasti ja intensiteetillä ja lampaat liikkuu tosi hyvin. Sääli sinänsä, että nyt pitää hinkata uusi pysäytyskäsky, koska maahanmeno sujui nyvin. Tosin se vaatii vähän reeniä siviilissä, sillä maahanmeno me saatiin samalla taktiikalla hyväksi viikon kotiharjoittelun tuloksena. Niki osaa heti, kun se vain hoksaa, mitä sille yritetään opettaa.

Kävi niin, että kun sain sen pikkuaitaukseen kaiken haistelukurmotuksen jälkeen, Niki oli niin ponteva, että lampaat karkasivat aitauksesta ennen kuin sain portin kiinni. No, ei siinä mitään. Häkitettiin ne sitten ex tempore, ja kyllähän me ne kiharakarvaiset leidit sinne aitaukseen saatiin, vaikka pari kertaa kyllä piti sitä ensin harjoitella. A&O on siinä hommassa, että koira pysähtyy juuri sillä hetkellä, kun lampaat on saatu kääntymään aitauksen portille ja heti, kun sille se käsky annetaan.

Bonon kanssa oli tosenlaiset kommervenkit. Sitä kai pelotti pikkuaitauksessa, koska se oli hyvin haluton juoksemaan lampaiden ympäri ja se vain tarjosi vain maatamenoa siten, että se käänsi vielä selän lampaille! Lopulta siirryttiin väljempään tilaan ja siellä se innostui niitä kuljettelemaan, tosin se teki omia kunniakierroksiaan pikkuaitauksen ympäri sieltä vauhtia hakien. Lopuksi kumminkin me Bonon kanssakin saatiin ajettua lampaat takaisin pikkuaitaukseen, eli molempien kanssa tehtiin elämämme ekat häkitykset!

Mama on luonnollisesti ihan intoa piukassa tästä hyvätä! Ilmeisesti jotain edistystä tapahtuu, vaikkei se aina siltä tunnukaan.

Peikko

Sen verran on meidän kulmilla jo lumet sulaneet, että tehtiin tänään kevään ensimmäinen toko-reeni poikain kanssa kuivalla asfaltilla. Olipa aika juhlallista. Pojat on kärsineet toimettomuudesta, kun reenaaminen jäi muutamiin olohuonetreneihin ja kerran viikossa paimennukseen, mutta sen seurauksena Niki on opinut leikkimään!

Olen piilotellut sille leluja ja se kuljettelee niitä nykyisin säännöllisesti sille päälle sattuessaan. Itse asiassa homma käynnistyi taannoin, kun olin kipeänä, enkä jaksanut tehdä sen kanssa mitään. Makasin vain keittiön sohvalla peiton alla ja piilottelin pientä patukkaa peiton mutkiin. Se hoksasi heti, että tämä on kivaa. Tänään Reetta pesi Viirun jäämistön pikkuruisia vinkuleluja ja piilotetiin niitäkin pitkin huushollia ja Nikihän niitä sitten halukkaasti etsii. Kesällä niillä voisi tehdä vaikka esineruutua aktivointimielessä.

Bonsulin turkista on tullut ihan mahdoton pehko. Se on pehmeätä ja sitä on niin paljon, ettei se mahdu suurinpiirtein laskeutumaan vartalon myötäisesti vaan sojottaa kohtisuorassa nahkaa vasten. Kyselin siltä tänään, että "oletkos koira vai peikko", mutta ei se osannut siihen itsekään mitään vastata. Tämä turkkihomma on kastraation ainoa ikävä seuraus. Ai niin paitsit että onhan meillä myös paino-ongelma.

Olen vähentänyt sen ruoka-annoksia pikku hiljaa aika paljon, mutta jossain vaiheessa ilmeisesti kävi niin, että se hotkaisi oman annoksensa ja kävi sitten isäntänä Nikin kupille, joka väistyi kuuliaisesti. Nykyisin ne syö sermin kahden puolen, jotta tätä ei pääsisi tapahtumaan, mutta en siltikään ole huomannut merkittävää painon laskua.

No, nyt on taas haettu 8,5 kiloa broilerin siipiä Kennelrehun autolta. Jospa se olisi kevyttä. Päiväannos on neljä siipeä ja 250g NEUta. Saattaa joutua kyllä Bonolle tuostakin vielä keventämään. Kattotaan ny.

Nikin kuuliaisuus on mahdottoman sitkeätä. Tänään näin vasta ensimmäisen kerran, että se vähän oikeasti skabaili kepistä, kun heittelin niille oksia päivälenkillä. Tähän asti se on antanut Bonon aina ottaa kepin, jos ne juoksee hakemaan samaa keppiä. Ihan hyvä, että se vähän rohkaistuu. Olen jonkun kerran vienyt sitä yksin ulos ja opettanut näitä leikkilajeja, että se huomaisi kuinka kivaa on olla itse aktiivinen. Se on vähän niinku tottunut peesaamaan Bonoa.

Ai niin. Sellainen edistysakel Bonon kanssa on myös tapahtunut, että saan sen nykyisin kyljelleen ja se saadaan pysymään siinä ihan vapaaehtoisesti hieronnan ja harjaamisen ajan. Tämähän on aina ollut Bonolle vaikeata, että pitäisi vapaaehtoisesti alistua toimenpiteille. Kaikki on aina saatu tehtyä, mutta kyljelleen tai selälleen se ei ole niiden aikana mennyt. Alistuminen, rentotutuminen ja luottamus on näissä tilanteissa ollut kovin vaikeata. Mutta nyt on siis se asia muuttunut. Tai ainakin muuttumassa.

Niki puolestaan on oppinut, että kun mama on tullut töistä vasta yöllä, sellaisina aamuina herätetään mummi aamulenkille. Mikä enkeli!!! Mamman mussukka!

Bonsuli puolestaan lösähtää mun päälle nukkumaan ennen kuin toteaa, että ai niin, kyllähän mullakin itse asiassa on kupla otsassa - et kandeekin lähteä samalla oven avauksella. Se aina kyllä lopulta lähtee kyllä ulos Reetankin kanssa, vaikka ensin se meinaa, että mä jäänkin nukkumaan maman kainaloon.

Joutuu muuten nykyisin vaihtamaan lakanoita aika usein, sillä Nikikin on löytänyt oman paikkansa maman vierestä. Kolme vuotta sitten olin sitä mieltä, että koirat ei nuku ihmisten petissä. Näin se meni Lulun kanssakin. Ja kissojen.

Sitruunan tuoksua

En ole pitkään aikaan ajatellut käytösongelmia, kun meidän lenkit sujuvat hyvin. Nyt on kuitenkin käynyt ilmi, että Bono rähisee ihan mahdottomasti, kun Reetta ulkoiluttaa sitä. Siihen malliin siis, että pitää pelätä kaatumisia ja että hävettää ja ketuttaa ja että pitää pelätä sen puolesta, ettei meillä ole kohta enää ulkoiuluttajaa maman pitkille työpäiville sekä sen puolesta, että Niki oppii samoille, pahoille tavoille.

Eilen on otettu Viiruvainaan sitruunapanta käyttöön ja alustavasti näyttäisi tepsivän. Iltalenkki oli mennyt rauhallisemmissa tunnelmissa. Siellä, missä pampula liikkuu, ilmassa viipyilee vieno sitruunan tuoksu.

On nämä kyllä epeleitä. Luulin, että tämä oli jo mennyttä elämää, mutta ei.

Lahjontaepäilys

Joskus musta tuntuu, että mua aamuisin yritetään herättää korruptoituneilla menetelmillä.

3-vuotis-kuulumiset

Bono on nyt 3 vuotta vanha ja se on nyt pakko uskoa, että hauvavauvani on oikeasti mieskoira - ei enää leikisti. Hän ei ole pentu eikä kakara enää. Heti tuli kaamea olo: miten tämä aika on sujahtanut näin äkkiä ja voi kauheeta enää kolme tällaista mitättömän lyhyttä ajanjaksoa ja se on jo 12 v. ja tullut siihen ikään, jossa samanikäisiä jo haudataan. Kyllä täytyy nyt nauttia jokaisesta yhteisestä hetkestä, koska ihan tuossa tuokiossa niitä ei enää ole!

Tässä mielessä oli kiva, että meidän viime torstain paimennukset meni aivan putkeen. Ensin Nikillä otin kaksi kertaa kuljetusta ja flankkiharjoituksia ja se työskenteli molemmat kerrat hyvin. Tosin pääosin nenu maassa. Siihen pitäisi nyt joku viisasten kivi keksiä, että miten sen saa nostamaan nenun ilmaan. Luulen, että kunhan sen tärkeysjärjestys olisi lampaat ja sitten vasta hajut - eikä päinvastoin - siitä tulisi ihan paimentamisen näköistä hommaa.

Se on kumma, kun se kuitenkin on ihan tasan tarkkaan myös tietoinen koko ajan, mitä mä haluan siltä, se näkee ohjauksen ja se tietää missä lampaat on. Jos katras uhkaa hajota, silloin se nostaa nenun maasta ja siihen tulee eloa ja se kokoaa katraan. Meidän taktiikkana onkin ollut vähän hajottaa laumaa niin, että mä kävelen sen läpi, jotta lampaat liikkuu eri suuntiin. Silloin Niki aina terästäytyy. Täytyy ehkä enemmän tehdä sitä taas ensi kerralla. Toisaalta, se kuitenkin koko ajan pitää lampaat liikkeessä, mikä on kyllä merkki siitä, että lampaat tietää, että se paimentaa. Se on pääasia.

Jotenkin mulla on sellainen tunne, että kun päästään toukokuussa ulos laitumelle, hommaan tulee lisää haastetta ja Niki saattaa silloin terästäytyä. Jä täytyy koko ajan muistaa, että se on juuri siinä iässä, jossa hajut kiinnostaa ihan mahdottomasti ja että se on vasta vuotias. Siihen nähden se työskentelee mahdottoman hyvin.

Bono oli odottanut kaksi tuntia autossa, kun tuli sen vuoro ja me ulkoiltiin puolisen tuntia kahdestaan ja odoteltiin rauhassa omaa vuoroamme. Rauhoittaminen toi ryhtiä Bononkin treeniin ja pystyttiin tekemään ihan samanlainen harjoitus kuin Nikin kanssakin. Ensin kuljeteltiin ja siihen väliin muutama flankki sekä vasempaan että oikeaan.

Tavoitteena mulla oli vain se, että se kulkee nätisti eikä hauku ja niinpä me pystyttiin tekemään kaikki se, mitä osataankin. Mä olin varautunut siihen, että me vain ollaan aitauksessa ja rauhoitan sen maahan. Mitään paimennuksellisia tavoitteita ei edes ollut!

Näiden mun koirien kanssa selvästi kaikessa puuhailussa a & o on rauhoittaminen ja valmistelu. Jos ne ei ehdi rauhoittua ja tottua tilanteeseen, niiden viretila pomppaa salamana liian korkealle eikä ne tiedä mitä pitää tehdä ja homma menee turhaksi poukkoiluksi ja haukkumiseksi. Bono voi vielä yrittää näykkiäkin lampaita, mutta nyt sillä ei ollut yhtään sen suuntaisia ajatuksia. Ensi kerralla voi alkaa treenata flankkeja niin että haetaan parempaa etäisyyttä lampaisiin.

Voi, mä olin ylpeä molemmista, ja erityisesti Bonosta!

Älskling 3 v.

Kuvat puhukoot puolestaan!

Oikea formula

Meillä on ollut Nikin kanssa vähän tekemistä sen kanssa viime aikoina, että kumpi on kumpi meidän suhteessa. Ja että onko meillä jonkinlainen emäntä-hauva-suhde ylipäänsä olemassa. Kaksi kertaa olen joutunut panemaan sen ulkona maahan ihan väkisin, kun se on meinannut jumpitella ja ollut sitä mieltä, että nuoren koiran ei tarvi totella, vaan se saa mennä nenän viitoittamaa tietä, miten tahtoo.

Toinen tälläinen tulehtuneen suhteen päivä oli viime viikon torstaina, kun oli vielä molemmat koirat paimenessa mukana ja kaikki meni tietysti aivan v***iksi.

Eilen tehtiin kaikki toisin. Ulkoilutin koirat oikein hyvin ennen paimeneen lähtöä ja ruokin ne kevyesti, mutta hyvin. Bono jäi kotiin, koska oli tarkoitus hommata laatuaikaa mulle ja Nikille. Ajoitettiin saapuminen niin, että ehdittiin ulkoilla ja rauhoittua oikein hyvin myös ennen lampaille menemistä. Molemmilla kerroilla makuutin sitä odottelemassa ja rauhoittumassa.

Meillä meni molemmat kerrat aivan putkeen! Aloitettiin vapalla kuljetuksella ja vaikka se haisteli jonkun verran, se pysyi koko ajan hommissa ja kuulolla niin, että sitä ei tarvinnut kamalasti vaatia. Sain periaatteessa edetä vallan kehumalla. Niki itse innostui hommasta taas niin, että kun oli lopetettu, se itse kävi vielä kiertämässä lampaita pari kunniakierrosta. En ollut ottanut sitä kiinni, koska aiemmin ei ollut mitään tällaisia "ongelmia". No, koulutuksen tässä vaiheessa, tämä ei ollut ongelma, myöhemmin kyllä :)

Tokalla kerralla sama hieno esitys jatkui ja joka kerta kun vaadin sitä menemään maahan, se meni melko hyvin - jopa paremmin kuin muutamat vanhemmat ja enemmän reenanneet kollegansa. Ei ihan heti käskystä, mutta kepillä annetusta merkistä kyllä. Se muutenkin tottelee keppiohjausta erittäin hyvin.

Oi, että me molemmat oltiin riemuissamme. Lähdettiin pienelle lenkille tokan vedon jälkeen ja vaikka Wool (lammastilan nuori bortsu-uros) tuli mukaan ja houkutteli Nikiä juoksemaan, se mielummin leikki mun kanssa patukalla ota koppi -leikkiä.

Juu, kyllä meillä on siis joku suhde olemassa!!! Ja Marikan kanssa sovittiin, että seuraavalla kerralla aloitetaan taas vapaalla kuljetuksella ja siihen väliin voi ottaa muutaman flankkiharjoituksen. Nyt taisi löytyä meillä oikea formula tehdä tätä hommaa. Pitää muistaa koko aika, ettei vaadita vielä liikaa. Flankki on siis hakukaari, jossa koira laitetaan maahan ja josta se lähetetään kaarelle joko katrasta oikealle tai vasemmalle kiertäen.

Muutakin mukavaa sattui. Tikrun ja Zaggan viisiviikkoiset pennut vierailivat paimennuskatsomossa, ja herraisä, miten suloisia vauvalle tuoksuvia pulleroita! Itsellä ei tullut kyllä yhtään pantukuumetta. Niki on siinä parhaassa iässä, jossa koiriensa kanssa olis paljon enemmän tekemistä kuin mitenkään aika ja energia riittää.

Sit tokaks, sain hyvästä keskustelusta motivaation kouluttaa myös Bonoa lampailla. Nanan emäntä nimittäin kertoi, että oma koiransa oli selvästi hyötynyt arkielämässä siitä, että sen sai koulutettua lampailla hanskaan. Olen nimittäin ilmoittanut Bononkin huhtikuuksi vakiovuorolaiseksi ja vähän melkein ehdin jo viime kerran jälkeen miettiä, että tulikohan tehtyä sitoumus, josta saa harmaita hiuksia. Mutta mennään sinne sillä asenteella, että paimennetaan elämää varten, eikä päinvastoin, niin eiköhän se ilo siitäkin hommasta löydy.

Asiasta viidenteen. Olen oppinut sanasen koiraa. Kun kuiskaa ihan hiljaa "häy" tapahtuu koirapopulaatiossa merkittävää terästäytymistä. Tosin en tiedä vielä mitä se tarkoittaa, mutta se vaikuttaa sellaiselta, että kun ollaan hipihiljaa vartiossa ja sanotaan "häy", kaveri tietää, että tuolla on jotain. Vähän sama kuin "huomio, liikettä etuvasemmalla". Tai jotain.

Talvipäivä

Meillä on syöty nappuloita talvisydän, mutta parisen päivää ollaan vietetty siirtymävaihetta raakaruokinnan suuntaan taas vaihteeksi. Bono tarvii hampaiden putsinkia ja Niki tarvii selvästi toisentyyppistä ruokaa, koska se ei saata noita nappuloita tällä hetkellä oikein syödä. Onhan ne tosi topakkaa tavaraa ja kukapa sitä tasapainotetulla täysravinnolla haluaisi olla aamusta iltaan ja kuukaudesta toiseen. Välillä kaipaa jotain kevyempää, tai vain vähän vaihtelua. Ymmärtäähän tuon.

Koska kehitysvaiheet on mitä on, eli nuorimmainen on huomannut että vanhintakin voi haastaa, Bono osoittaa herruuttaan erityisesti kaikista herkullisimpien ruokajuttujen kanssa. Ruokarauhan tähden, luut syödään siis eristyksissä kompostiaidan eri puolilla.



Usein (olen huomannut), että kun asujaimistoon suunnitellaan tukiasuntolaa, asukasyhdistykset aktivoituvat vastustamaan moisia hankkeita. Meidän yksi lenkkireitti kulkee tällaisen tukiasuntolan ohi ja koirat on saaneet sieltä vankkumattomia ihailijoita. Seuraavasta villahousukuvasta tuli mieleeni tarina, jonka Reetta kertoi.



Reetta ulkoilutti Nikiä tukiasuntolan ohi ja sen asukkaita oli pysähtynyt juttelemaan. Yksi tuttu Bonofani kyseli, missä Bono mahtaa olla ja toinen oli kehuskellut, kuinka hienosti hoidettu koira Niki onkaan. "Turkki kiiltää ja tassutkin on trimmattu", hän oli kiitellyt. Oli käynyt ilmi, että hänen perheessa oli joskus ollut samanlainen collie.

Ainakin meidän kokemukset on, ettei tukiasuntoloita tarvise pelätä, päinvastoin.

Vielä yksi ihana talvipäivä vietettiin tänään koirametsässä, josta saaliina oli nämä postauksen kuvat.

Ihme

Just kun manailin, etten varmaan ikinä saa Nikiltä pois imurin haukkumista ja jahtaamista, tänään imuroin ihan rauhassa. Niki kuljetteli suussansa patukkaa ja toi sitä mulle samalla kun imuroin ja meni vielä maate - joskus jopa imurin letkun päälle - odotellakseen, että patukka lentää.

Tässä on taustalla pitkä ketju tapahtumakäänteitä. Bono ei jaksa enää viihdyttää Nikiä sillä intensiteetillä, mitä Niki tahtoisi, joten se on kääntänyt katseensa mamaan. No, mamahan on havainnut tilaisuutensa tulleen, ja koittaa järjestää leikkihetket niin, että pampula ilolla ja entusiasmilla irrottaa, noutaa ja menee maahan.

Että koiran voi vierottaa imurista lelullakin, se ei ollut juolahtanut mieleen.

Kohta se ei varmaan haukukaan juuri lainkaan. Vieraiden tervehtiminen hyppimällä on nimittäin sekin alkanut uhkaavasti laantua.

Bono taas on niin reipas ja rohkea nykyisin. Tämän talven traumoihin kuuluu episodi, jossa Reetta ulkoilutti koiria, ja urheilukentällä oli peijakkaan ilotulitus keskellä tavallista talvi-iltaa. No, Bono on tietenkin halunnut vältellä siitä asti niitä kulmia ja sitä suuntaa, missä tämä tapahtui, mutta tänään se halusi sinne ihan itse! Kaipa se tietää, että kun on kevättä ilmassa, lämmöt plussalla ja aurinko porottaa, silloin ihmiset juhlii pikemminkin pussikaljan kuin ilotulitteiden voimalla.

Tämän lisäksi se on ihan itse halunut taas kiivetä rappuset kotiin. Kyllä se siitä valtaisat kehut sitten saakin joka kerta.

Kylässä

Käytiin pitkästä aikaa Bonon siskon luona kylässä. Niki ja Oona olivat tavanneet viimeksi, kun Niki oli ihan pentu ja pienehköä jännitettä välilöissä oli, vaikka leikki kyllä sujui ulkona varsin vauhdikkaissa ja rattoisissa merkeissä. Tottahan hienojen daamien tulee nuoret kollit laittaakin ojennukseen. Varsinkin, kun nimenomainen kolli on niin törkee, että merkkaa daamin petin!

En sit millään muista ikinä vahtia, että Niki yksinkertaisesti on sellainen tyyppi, joka merkkaa uudet paikat. Onneksi se uskoo, kun komentaa, mutta ehtiihän se pienet lirauttaa, kun ei ole emäntä hereillä.

Oonan mielestä Nikillä ei olis ihmeemmin ollut asiaa keittiöön ja varsinkaan Tommin syöttötuolin alle. Bonolla on VIP-passi ja hänen kulkemisista ei ole Oonan mielestä niin lukua.

Sunnuntai

Onpas ihana sunnuntai, kun oli vapaapäivä. Mentiin koirametsään ja seillä oli paljon koiria. Ohitukset tapahtuu tosi nätisti, vaikka kamalasti ei mykyään koirakontakteja olekaan, kun vain ei jäädä loiputtomiin kuhnimaan tilanteisiin. Bono on oppinut, että kun pysyttelee maman lähellä, kaikki menee hyvin. Jonkun kerran joutuu vähän uhoomaan toisille uroksille.

Tähän ei kastroiminen ole vaikuttanuyt mitenkään, mutta mulle onkin tullut sellainen tunne, että se kuuluu urosten elämään ja siitä uhoomisesta mieskoira saa jopa nostetta! Miehen pitää nääs tehdä, mitä miehen pitää. Vaikka olisi entinekin mies. Musta on hyvä, ettei Bonosta tullut leikkaamisen myötä mikään ressukka.

Nikin kanssa pitää olla tarkkana, koska jos oikein ihana nuori tyttökoira sattuu vastaan, pojulta unohtuu muu ja se meinaa lähteä tytön kyytiin. Silloin se on otettava hetkeksi kiinni. Hajujen perään se ei lähde, herkkupepun pitää olla läsnä, jotta maailma unohtuu. Tosin monta hyvää tilannetta tänään oli, että se tuli kutsuttaessa toisten koirien luota. Oli nimittäin nakkia mukana ja nakin tenho oli hyvä. Sekin on oppinut, että toiset koirat moikataan, mutta matka jatkuu.

Nikillä on muuten kiva kehitysvaihe. Se tarkkailee erittäin keskittyneesti meidän huushollin touhuja ja selvästi opiskelee sitä, kuinka asioita hoidetaan. On tullut villikkoon hitunen malttia! Se kulkee mun perässä ja tutkiskelee, miten pyykkiä pestään, mitä tavaroita laitetaan mihinkin ja kuinka Bono on ihmisten kanssa. On hyvin hellyttävää seurata kuinka se opiskelee, miten asiat toimii. Melkein näkee, kuinka sen päässä raksuttaa. Välillä se tietysti unohtuu ja silloin joutuu hyppimään ja remuamaan, mutta jotenkin on aavistettavissa, että siitä jonain päivänä saattaa kehkeytyä arvokaanpuoleinen herrakoira.

Bonohan on äärimmäisen herkkä ja se myös kommunikoi hyvin pienin ja herkin elein, ja nyt Niki on selvästi ottanut opikseen muutamia kikkoja. On esimerkiksi tehokkaampaa diplomatiaa herättelymielessä lipaista kevyesti kielellä ja pötkähtää kohteen kainaloon köllöttelemään kuin talloa unisen ihmisen yli ja istua naamalle. Tämän se nyt ainakin on jo oppinut.

Sukkakuvia

Täälläpä Minskun kaipailemia sukkakuvia. Tältä ne näyttää jaloissa. Eilen dokumentoitiin Sipoon koirametsässä, joka itse asiassa kuuluu jo nykyään luovutettuun Sipooseen, eli Helsinkiin.






Tarkkasilmäinen saattaa huomata, että kärjistä tuppaavat kulumaan melkoista vauhtia, mutta onneksi alla on villasukat! Nikin etujaloissa oli eilen aika paksut villasukat, ja systeemi näyttääkin sen vuoksi melko myhkyräiseltä. Ne myös tuntuu vähän ikäviltä. Eilen joutui pitämään tuota kaikkein myhkyräisintä jalkaa ilmassa koko automatkan Sipooseen, siis luovutettuun Sipooseen.

Mutta kunhan ulos päästään, ne ei haittaa eivätkä vauhtia hidasta.







Tältä se sukkashow emännän vinkkelistä näyttää. Niitä kuivuu kolme settiä (á 16 sukkaa) saunan lauteilla. Pari ylimääräistä settiä on vielä varalla ripulipäiviä varten, joita ei onneksi ole viimeaikoina ollut lainkaan.



Ja kumilangat, joilla ne nirutetaan paikoilleen, kuivuvat oskarinoksalla.



Tänään on kumminkin alkanut lauhtua, joten huomenna ehkä trimmataan varvaskarvat ja heittäydytään kirmailemaan paljain varpain. Meinaa mennä pakkaset nimittäin meidän nurkilla alle kymmenen selsiusasteen!

Me ei uskota

Joku meteorologin planttu on loihe lausunut, että maaliskuusta tulee talven kylmin kuukausi! Hohhoijakkaa.... Miten ne voi sen arvioida? Miten ne muka tietää nyt jo, miten matalapaineet ja korkeapaineet kehittyy ja liikkuu? Me ei uskota, ei kertakaikkiaan uskota. Me uskotaan kesään ja kärpäsiin.

Eilen oltiin koirametsässä ja väsähdettiin koko poppoo niin, että oltiin kuudelta illalla jo sikiunessa ja herättiin vasta aamuyöllä ulkoilemaan ja töihin! Pakkaset väsyttää. Ja sitkeä tauti. Luovutetaan huminen paimennuspaikkakin sitä janoaville, sillä kunto on vähän toistaitoinen. Nieluviljelyt on otettu. Emännältä siis. Pojat on ihan kunnossa.

Mitäs meille?

Ei oikein mitään. Pakkasia on pidelly.

Viime torstain paimenessa tehtiin taas pois päin ajoa ja nyt Niki piti huomion aika kivasti lampaissa. Toisella kerralla vapaa kuljettelu oli tosi hyvää, se kokoaa katraan kivasti, jos joku lampaista meinaa erkaantua sieltä. Pujoteltiin kahdeksikkoa portin ympäri ja tehtiin pieniä kiemuroita ja meni ihan hyvin.

Pakkasilla on lenkit jääneet vähän normaalia lyhyemmiksi, mutta on koitettu että yksi pitkä lenkki kumminkin tehdään. Mahdollisuuksien mukaan olen myös pystynyt päästämään niitä vapaaksi, että saavat purkaa tarmoaan.

Kotosalla ne on saaneet nyt hevosen luita iltaisin, että olis koiramaisen mielekästä tekemistä, eikä tarttis niin itse miettiä, että mitä vekkulia sitä kekkais maman ja mummin riemuksi.

Kyllä me jo toivotaan vähän leppeämpiä kelejä. Tuntuu, että karvaan meinaa tukehtua, kun se lentää ja liitelee ja tarttuu joka paikkaan, kun on niin kuiva ilmanala.

Leikkihetki

Talletin muistoksi yhden meidän aamuhetkistä. Pampuloilla on pieni leikkihetki aamuisin ja tältä se tohina näyttää hurjimmillaan. Niki ärähtää tässä kerran ihan oikeasti!

Homma on lähtenyt käyntiin siitä, että jompi kumpi on varastanut maman hanskat ja siitäkös se riemu sitten repesi. Ennen olisin ollut varma, että rosvo on Niki, mutta enää en ole ihan varma, sillä Bono on nykyisin varsin leikkisä ja reipas.

Silkkitassut

Bonon hieroja kävi taas eilen meillä ja hän totesi, että "voi kuinka silkkiset tassut!" Koirilla on yleisesti ottaen kuulema tällä haavaa kovin halkeilleet ja kovat anturat. No, mikäs ihme tuo, kun on pidellyt pakkasia jo kohta neljä kuukautta.

Meilläpä vain on pidetty sukkia kaikkien kauhistuksesta (siis Retu, minä, Bono & Niki) huolimatta aina, kun mittari sujahtaa alle 10 asteen, joten silkkiset on. Kyllä on!

Vastenmielistä on sukkien pukeminen ja pojat tuppaa mnemään piiloon, kun ruvetaan puuhaamaan ulos lähtöä heti kun käy ilmi, että sukkahommat on tiedossa. Onhan se sellaista äheltämistä ja varmaan ne kumpparit kiristääkin ikävästi jaloissa, mutta minkäs teet. Ei vara venhettä kaada ja niin edelleen.

On onnistuttu paleltumat välttämään ja sitä toivotaan vielä lopputalven osaltakin. Kyllä ne siitä sitten vuosi vuodelta varmaan vähän karaistuu, mutta en ole kyllä mitään riskejä uskaltanut Nikinkään kanssa ottaa, hänellä kun on ihan vaaleat tassukat ja siis ilmeisesti vieläkin herkemmät kuin mustat, paksupigmenttiset tassut ruukaa olla. Sen verran surkeata oli viime talvena, kun Bonon jalat paleltui. Siitä oli kauaskantoiset seuraukset, ja meidän välitkin meinas tulehtua ihan tykkänään, kun epäluottamus ja käytöshäiriö jäi päälle. Onneksi nykyään on kaikki jo taas ihan toisin.

Muuten nuo ei pakkasista piittaa. Vähän ravistelevat ekan kylmäaallon puraistaessa ulko-ovella, mutta turkki suojaa tosi hyvin. Tänään käytiin metsälenkilläkin ja siellä ne kirmailivat - sukat jalassa - kuin olis kesä konsanaan.

Hieronnan anteja on, että ollaan huomattu, että Bono tarvii säännöllistä jumppaa jaloille, jotta takapään hallinta pysyy hyvänä. Ei se ole mitään sen kummempaa, kuin että nostellaan päivittäin jalkoja vähän, niin että se joutuu varaamaan myös heikommille tassuille. Bono on selvästi toispuolinen ja jos ei sitä pakota tekemään heikommalla puolella töitä, se ei tee. Vaivannäkö on todella minimaalinen siihen nähden, miten suuren hyödyn siitä saa.

Huomenna mennään taas Niksukan kanssa paimeneen. Bono saanee jäädä kotio, kun on niin pakkaset.

Käytiin muuten tänään ihmisoporukoilla sellaisessa kylässä, missä on kaksi narttukoiraa. Niillä oli terrierimäiset leikit, kova ääni ja kova skaba huushollin herruudesta. Todettin, että on meillä kyllä sävyisät pojat. Asiat voisivat olla kovasti tosinkin.

Päivittelin jossain vaiheessa Nikin lemmentuskia, mutta ne tuli ja meni. Pikkupampula on niin leppoisa tapaus, kun se palautuu tuollaisista niin nopeasti. Se oli se hetki ja sitten se oli ohi. Just passelia kohkaamista emännän rajallisen pitkämielisyyden huomioon ottaen.

Oliko tarpeeksi kapulakielistä? Ihanaa kun ei enää tarvi niuhottaa kielipoliisina. Eipä silti, blogin lukijat eivät ole ihan hirveästi saaneet oikeakielisyyden kurimuksesta kärsiä!

Vammoja

Vammoja ei ole koirilla vaan mamalla. Niki on niin riehakas ja äijämäinen, että se on tullut puolihuolimattomasti murjoneeksi minut ihan huonoon kuntoon.

Aamulla koitin lukea Hesaria lattialla ja Niki osoitti läheisyyden kaipuutaan törmäämällä vauhdikkaasti mun leukaan. Kieli jäi hampaiden väliin ja valui verta molemmilta sivuilta. Nyt ei ihan hirveesti huvita lörpöttää, kun on helpompi pysytellä puhumattomana.

Nyt, kun en ole kotona koko aikaa, pojat myöskin kisaa huomiosta melko vauhdikkaast ja ankaruudella. Erityisesti Niki suoraviivaiseen tyyliinsä hyppää syliinkin vauhdilla. Mustelmia on vähän siellä sun täällä. Koitan karsia liian rempseitä elkeitä, mutta tulokset ei mairittele. Olen sen kanssa vissiin vähän löyhäluontoinen, vaikka se vaatisi tiukempaa kuria kuin Bono. Bonohan oppi kaikki perusarkitottelevaisuusjutut kovin helposti, Nikin kanssa saa tahkota enemmän.

Mulla on tässä assiass myös sellainen asenteellinen händikäppi, että muistan koko ajan Nikin toilailuja seuratessani, että mulla ei ole pentua varmaan suraavaan 15 vuoteen, joten nyt pitää nauttia kaikesta hölmöstä. Sitä tulee suitsittua senkin takia varmaan aika vähän...

No, tietyt rajat on kyllä ylittämättömiä, mutta silti.

Olrn tullut tässä koirankoulutushommelissa siihen mielipiteeseen, että arkitottelevaisuuden opettaminen on kaikista vaikeinta. Siinä pitää määritellä niin toukasti ne kriteerit, joita koiran käyttäytymiseltä vaaditaan ja sitten pitä huolta siitä, että ne pidetään kaikkiialla, kaikissa olosuhteissa ja kaikissa häiriötilanteissa. Se vaaatii ainakin nuorten urosten kanssa sellaista sitkeyttä ja sitoutumista, että harvassa hommassa sellaista tarvitaankaan. Takapakkia tulee heti, kun unohtuu haaveilemaan tai kulkee pää puoliksi unessa.

Lampailla tai tokossa haasteet on tavallaan pienempiä ja niitä voi porrastaa kohtuullisiksi, omille ja koiran voimille sopiviksi annoksiksi. Arkitottelevaisuudessa kaikki, koko paketti erikoisvoittajaluokkaan asti, on koko ajan käsissä - tai vaihtoehtoisesti reisillä, kuten sanonta kuuluu.

Joo, ei ole siis onnistuttu Nikiltä vielä karsia hyppimistä tai imurin kanssa riehumista. Huoks. Mahtaako enää onnistuakaan? No, muuten se on kyllä oikein tolkun koira.

Back to normal

Mamma on nyt terve taas ja puurtanut töissäkin ihan yliahkerasti. Tänään oltiin paimenessa, vaikka pakkanen koetteli. Sen verran säälin koiria, että Bono jäi nyt lampailla käymättä, ettei niiden tarvi odotella autossa kamalan kauan. Kyllä ne aika mukavasti siellä pärjää, molemmilla on mahdottoman tiukka pohjavilla. Sitäpaitsi, kun niitä on kaksi autossa, auto pysyy melko lämpimänä pitkät ajat.

Sain tänään vapaapäivän kunniaksi sisustettua poikien boksinkin ihan uuteen, hienoon uskoon. Alla on mittaan leikattu kuramatto ja päällä on ruskeat kylppärimatot, joilla kelpaa poikain kelliä ja joista saa hiekat helposti rapsautettua. Kyllä on siistiä ny koiravankkurin peräosastossa!

Nikin kanssa otettiin ekalla kerralla pois päin ajoa ja sehän meni ihan vituralleen. Pampulalla oli kakkahätä, ja vaikka ulkoilutin sitä kotona ennen autoon menoa sekä uudestaan ennen lampaille menoa, ei se saanut sitä puserrettua. Niinpä se kulki lampailla vallan nenu maassa.

Tokalla kerralla se kuljetti ja kokosi isoa katrasta (n. 10 päätä) ja se menikin vallan mainiosti, vaikka mukana oli kokemattomia ja säikkyjä lampaita. Sen maahan meno on niin varma, että siihen voi luottaa 100 %:sesti, ettei se karkaa hanskasta ja aiheuta vaaraa lampaille. Se on tosi upeata. Sama on kyllä Bonollakin.

Meillä on nyt vakiovuoro Swedun paimennuskoulussa. Joka torstai treenataan mukavassa porukassa, joten eiköhän tässä jotain aleta pikku hiljaa oppia! Tänään oli sitäpaitsi Pete tuonut ihan sairaan hyvät pullat koko porukalle kahvin kanssa, että on porkkanat kaikin puolin houkuttavassa kunnossa....

Nikistä pitää kertoa sen verran, että kun hänestä on nyt tullut nuori mies (paino sanalla mies) niin hänestä on kehkeytynyt kerrassaan sydänkäpy. Se on alkanut pitää minuun ihan mahdottoman hyvää kontaktia, ja se aina vain vähemmän liimautuu Bonoon. Nyt kun käyn oikeissa töissä, se tottelee (molemmat tottelee) myös Reettaa ihan mahdottoman hyvin.

Nikin ruokahalukin on muuttunut. Sille ei oikein aamuisin maistu eväs, ruokahalua on paremminkin iltapuolella.

Niki on tosi kontaktihakuinen ja seurallinen koira, joka tunkee peppua syliin kyselemättä, kun se vain mieleen juolahtaa. Se ihan oikeasti todella kiipeää istumaan syliin! Se on myös mahdottoman oma-aloitteinen ja kekseliäs. Se on sellainen koira, että tiedän jo nyt, että joskus kun sitä ei enää ole, siitä riittää muisteltavaa jatkuvasti ja sen tempauksia muistellaan nauraen. Se on virkostuttanut Bonoakin. Bono on taas ruvennut varastelemaan sukkia, ihan kuin pentuna. Ja se hakee kierrätyskasasta ihan oma-aloitteisesti pahveja :o

Meidän nöyrä, superkiltti Bono, joka katselee kainosti mantelisilmillään!

Ja mitä vielä

Tässä mitään hallivuoroja ole pystynyt hyödyntämään! Emäntä makasi kuusi päivää kuumeessa ja vieläkin yskittää. Tänään on kuitenkin sen verran virtaa, että pojat pääsee piiiitkästä aikaa metsälenkille. Ne on melkein hyppineet seinille, kun ovat saaneet viikon verran vain lyhyenlaisia talutinlenkkejä.

Täytyy sanoa, ettei ole sairastaminen kahden aktiivisen, nuoren koiran kanssa herkkua. Varsinkin Niki on ollut ihan kipunoissa, sillä ei käynyt emännän toive toteen. Sillä on ihan yhtä suuret lemmen tuskat kuin oli aikanansa Bonollakin.

Ei ole kapunkioloissa helppoa nuorella koiraherralla, jota lemmentuska raatelee.

Hienot kaaret

Me tokoiltiin maanantai-iltana ja Nikin kanssa erityinen teema on ollut maahan meno (paimennuksen tarpeita silmällä pitäen). Eilen käytiin paimenessa ja Bonokin pääsi lampaille.

Se oli viime kertaista skarpimpi, ja itse hoksasin sen tavan, jolla sitä pitää puhutella, jotta se ymmärtää mitä sen halutaan tekevän. Bono on niin herkkä, että se keskittyy vain hyvin pehmeästi puhuttelemalla. Se kiihtyy heti liikaa, jos lähtee käskyttämään tai puhumaan liikaa. Kehuu vain pehmeästi kun se tekee oikein, niin se rauhoittuu.

Kyllähän se siitä huolimatta juoksi pää ja häntä korkealla ja rinta kaarella pitkin ja poikin, mutta pääasiassa kuitenkin lampaita kiertäen. Itse asiassa se onnistui muutaman kerra kokoamaan lampaat tosi hienosti laajoilla hakukaarilla. Ja edelleen: ei mitään lampaisiin kohdistuvia sikailuyritystä.

Nikin kanssa ensimmäinen kerta lampailla oli vaikea, sillä kaksi lampaista meinasi vain jumittaa (ne teki sen kaikille koirille) ja kun vaadin Nikiltä maahan menoja, sen pää täyttyi tosi nopsaan. Toisella kerralla se sai taas kuljetella katrasta vapaammin, joten se tekemisen ilo ja työhön keskittyminen löytyi taas. Niki on niin nuori vielä, että siltä ei voi vaatia liikaa, ja mä en meinaa sitä aina muistaa.

Illalla Anu tuli vielä hieromaan Bonon, joten meidän vapaapäivät oli aika täynnä koiraharrastusta. Bono meni ihan itse melkein kyljelleen. Pää pystyssä tosin, mutta kankut se käänsi. Se on sille niin vaikeata se alistuminen.

Anu tutki molemmat pampulat ja totesi, että molemmat on sopivan ja hiukan tukevahkon välissä. Eli ruokintaa on ollut tarpeeksi ;) Vähentääkin hiukkasen voi. Sen se energiaruoka tekee. Heti tulee jenkkakahvan alut.

Seuraava etappi koirahommissa on ensi sunnuntain hallireeni. Pitää ehkä vähän miettiä, mitä tehdään. Nikille se on vielä ihan tarpeeksi, jos se tekee paikkamakuun, ja pitää kontaktia sekä rauhoittuuu odottelemaan. Jos noi menee hyvin, kaukokäskyjä voisi ottaa. Jotain vain, missä se joutuu keskittymään, mutta ei ole vauhtia.

Bonolle voisi tehdä vaikka tunnaria ja kaukoja. Ja tietty seuraamiskuvioita molemmille.

Vakiovuoro

No niin. Nyt meillä on asiat kunnossa ja torstain paimennuksen vakiovuorot alkaa helmikuussa.

Olen aloittanut uudessa työssä ja eka viikko on ollut tietysti raskas, kun pitää opetella paljon uutta ja joutuu LÄHTEMÄÄN töihin ja vuorotyöhön pitäis tottua. Mutta paimennuspäivä on nyt hanskassa, joten siinäpä porkkanaa aina viikoksi eteenpäin. Ihan huippua!

Mitäs meille muuta kuuluu? Bono on kehittynyt valtavasti mentaalipuolella. Se on rauhoittunut syksyn mittaan niin paljon, että se on alkanut ymmärtää asioita ihan käsittämättömällä tarkkuudella. Joskus tuntuu että se tietää pienistä eleistä, mitä seuraavaksi tapahtuu niin, että tuntuu että se melkein lukee ajatuksia.

Nikikin on jotenkin aikuisempi ja tuntee jo monien sanojen merkityksen ja se on hksannut, että mun ihmisten kanssa voi kommunikoida ja hänellä on mahdollisuus tulla ymmärretyksi. Paimennusharrastus on lähentänyt meitä kovasti ja vaikka Niki pentuna oli enmmän ehkä Bonon koira kuin minun, se nykyään on kyllä mamman poika.

Aika paljon niiden kanssa pitää touhuta, että toimintatarmon saa purettua. Me tehdään joka päivä lenkkejä, joilla ne pääsee juoksemaan myös keskenään vapaana. Molemmat myös tietää ne paikat, joissa on mahdollista päästä vapaaksi ja varsinkin Bono koittaa johdatella kovasti, että lenkit suuntautuisivat niitä paikkoja kohti. Koirametsässä käydään usein.

Molemmilla on arkitottelevaisuusasiat sillä tavalla mallillaan, että usakallan ne päästää juoksemaan kylän pinnassa, vaikka mukana ei olisi mitään palkan tapaista. Molemmat palkkautuu aika mukavasti kehuilla ja tulevat hyvin luokse. Luottamus koiriin on siis nykyisin tosi hyvällä tolalla.

Jotenkin on sellainen olo, että se ihan villikoin nuoruus on nyt molemmilla takanapäin (pitää koputtaa puuta). Nikin opettaminen tavoille on ollut paljon helpompaa kuin ensimmäisen koiran kohdalla.

Nikillä on jotenkin niin selkeät pasmat. Se on kovin itsenäinen, reipas ja toiminnallinen, mutta se kunnioittaa laumajärjestystä 100 prosenttisesti, joten asiat luistaa sen kanssa tavattoman helposti. Mitään ei tarvi vääntää rautalangasta. Tosin, asiat pitää vaatia selkeästi, mutta muuten sen kanssa ei ole muuta pähkäiltävää kuin että mitähän olohuonetreeniä tänään tekisi, että se olisi tarpeeksi vaativaa väsyttämään sen puikulapään!

No, tänään me mennään häiriötreeneihin porukan kanssa, joten se ongelma on tältä päivältä hoidossa. Ja huomiselle jonotetaan peruutuspaikkaa lampaille.

Edistystä

Ollaan viime paimennuksen jälkeen reenattu monta kertaa päivässä maahan menoa niin, että sen perään tulee jotain ihan huippukivaa. Tänään tulokset näkyi lampailla.

Niki pysyi hanskassa ja kuljetti lampaita erittäin hallitusti. Sen kanssa oli niin kivaa, että kokeilin huvikseen kerran Bonollakin. No, se kyllä juoksenteli melko vallattomasti, mutta ei sikaillut yhtään (ei yrittänyt hajottaa katrasta tai mitään muutakaan kurjaa) ja se myös meni nätisti maahan. Oli puhe, että jos saan vakioviikkovuoron järkättyä, alan reenata taas Bononkin kanssa. Se on rauhoittunut syksyn mittaan niin paljon.

Oli meillä lystiä!

Muut reenaajat oli konkareita ja reeneissä oli tosi kiva tunnelma. Yleisö eli jokaisen suorituksessa ja koirat sai onnisuessaan kuorossa kuulla: hyvä, hieno, hyvin ja taitava.

Olin erityisen tyytyväinen Nikiin, koska Taimi (paimenkoulun uusin narttu) oli koko ajan mukana aidan takana, mutta Niki kesti kovan häiriön ja vain kuljetteli lampaita. Nikin sukukalleudet on aika pikkuruiset ja somat. Oliskohan testostronituotantokin sen mukaisesti hiukan maltillisempaa kuin mitä Bonolla oli? :)))

Jos sama meno jatkuu, poikahan saa pitää pallinsa!

Vain asian harrastajille

Täällä taas muutama kuva.

Tässä näkyy, että Bono ja Niki ovat symbioottinen lauma. Näin ne vapaana kulkee. Yhtenä päivänä näin, kun ne pötkötteli lattialla ja Bono leputti päätä Nikin mahalla, kun Niki makoili kyljellään. Ne on niin sävyisät, että sellaisissa huusholleissa vieraillessani, joissa koirat taistelee herruudesta, muistan hämmästyneenä, että asiat voisivat olla erittäin kovasti toisinkin.



Sit vähän keskisuomalaista maalaismaisemaa, jonka koristuksena kaksi mitä kauneinta vuffea!



Ja kolmas, eli Inka. Näin hän hymyilee, kun on oikein suopeana.



Itseriittoiset piskini viihtyvät kahdestaan, vaikka tyttöystäväkin on kylässä.



Niin, mitä tulikaan sanottua? Yhdessä kuljemme ain. Kylki kyljessä jopa.

Paimenpojat

Käytiin tänään taas Swedulla ja koska Niki on jo 1 v, se sai tuta opetusta ja vaatimista.

Ensinnäkin, se meni lampaille niin riehakkaasti, että piti toppuutella. Vähän heräsi epäilys, että pampula on tainnut syttyä.

Pienessä haassa harjoiteltiin aluksi oikealle ja vasemmalle kaartamista maahan menemisen kautta ja Niki oli kärsimätön ja melkein liiankin työhaluinen, joten hiukan taistelemiseksi meni maahanmenot. Parempi kuitenkin näin kuin se, että haistellaan lampaankakkoja. Sen mielenkiinto pysyi kuitenkin lampaissa, eikä sitä haitanneet aidan takana päivystävät toiset koiratkaan liiemmin.

Liitin kaarroksiin käskyt vasen ja oikea, mutta jäin miettimään Marikan kanssa keskusteltuani, että kannattaisi ehkä käyttää enkunkielisiä termejä away ja come by. Ne on pehmeämpiä ja niitä on helpompi sanoa rauhoittavasti. Molemmat koirista kumminkin näyttää olevan sitä tyyppiä, joka on hyvin helppo kiihdyttää, mutta vaikeampi rauhoittaa.

Pitää kokeilla ensi kerralla, muistaako sitä mitenkään että away on niinkö vasen ja come by on niinkö oikea!

Tokalla kerralla kuljetettiin lampaita (aja) ja ohjasin sitä sauvalla pysymään tasapainopisteessä ja maahanmenoja tässäkin treenissä. Se meni hyvin, ja pahin puhtikin oli jo taittunut.

Bono oli mukana, sillä meidän loppusyksy ja talvi on mennyt tosi hienosti ja Bonon hermostuneisuus on vähentynyt tosi paljon. Ajattelin, että jos saadaan erinomainen veto Nikille ekalla kertaa lampailla, en vie sitä toiseen harjoitukseen vaan kokeilenkin pitkästä aikaa Bonon kanssa. Viime kerralla nimittäin jäi vähän huono reeni viimeiseksi, joten nyt oltiin hakemassa onnistumista, joka jäisi takaraivoon muhimaan. No, se tuli nyt toisella kerralla.

Mulla on jännittävät ajat, sillä olen aloittamassa uudessa työssä ja siellä tuntuu olevan hyvin joustava meininki. Alustavasti olen varannut torstaiksi paimeneen vakiovuoron, jos saisin sen neuvoteltua vakiovapaapäiväksi...

Jonotettiin nimittäin paimennuspaikka taas peruutuspaikalta ja kun illalla tajusin, että päästään lampaille, olin jo aamukahvilla täydellisen onnellinen. Tämmösestä täytyy pitää kiinni :)

Jos vakiopaimennusvuoro onnistuu, luulenpa, että alan treenata taas Bononkin kanssa.

Bono pääsi autossa kökötettyään omalle lenkille nuuskuttelemaan paimennuskoulun terveiset, minkä jälkeen haettiin Niki autosta ja käytiin juoksemassa metsässä kimpassa. Niin paljon on edistytty asioissa, ettei kumpikaan koirista välittänyt muista paimennusvuoroa odottavista tai sieltä palaavista koirista, kun oli omaa kivaa tiedossa, omalla porukalla.

Onneksi sain varjeltua ne uudenvuoden paukutteluilta. Hyvä kehitys ei keskeytynyt uudesta vuodesta mitenkään, vaikka mökilläkin jotain pientä kuului. Sain leikitettyä niitä pihalla, kun kaukaisuudesta kuului paukuttelua, ja Niki unohti ne heti (vaikka oli haukkunut niitä) ja Bonokaan ei mennyt korvattomaksi, vaikka hiukan ympyrää juoksikin. Sisällä se rauhoittui nukkumaan.

Bono ja Niki toimii jo muutenkin aika kivasti nykyään kaksikkonakin. Mä en enää kanniskele herkkuja ulkosalla, ja voin silti aamu- ja iltalenkeillä päästää ne vapaaksi ihan täällä Tikkurilassa tietyissä paikoissa, sillä saan ne heti kiinni. Ne on tottuneet siihen, että kiinniottaminen ei ole rajoitus vaan että usein heti kohta pääsee vielä uudestaankin kirmaamaan.

Ne osaa myös pyytää vapaaksi tietyissä vakiopaikoissa, ja jos suinkin mahdollista, päästän, koska se tuntuu ruokkivan sitä ideaa, että voi tehdä pikkupyrähdyksiäkin ja silti taluttimeen ei ole ikävää palata.

Nikikin on oppinut olemaan vetämättä, ja Bonon remmirähjääminen on hyvin vaatimatonta. Molemmat on puheliaita poikia, mutta kun siinä ei ole räyhäämisen sävyä, en välitä siitä.

Tällä haavaa olen pampuloihin taas aivan erinomaisen tyytyväinen!