Kiitos kaikesta, kullanmurut. Meillä on teitä ikävä.
sunnuntai 8. marraskuuta 2015
Kokemuksia kystinuriasta
Kokoan tähän tätä meidän terveyshistoriaa siinä toivossa, että joku voisi saada apua ajoissa. Tämä on erityisesti urosten vaiva ja merkkaajan pissaamisesta on todella vaikea huomata mitään sairauteen viittaavaa. Nikille kertyi monia krooniseen kipuun viittaavia oireita ennen kuin pissaamisessa oli mitään huomattavaa muutosta. Kroonisen kivun piirteet on hyvin koottu Kennelliiton sivuille tuohon listaan: http://www.kennelliitto.fi/tunnistatko-koirasi-kivun
Niki oli pentuna muuten aina terveen oloinen, mutta se oli kovin herkkävatsainen ja meni usein ripulille, varsinkin rasvaisista ruuista. Ruokin koiriani raakarokinnalla, kun Niki oli nuori, mutta se lopetettiin siksi, ettei Nikille tahtonut tulla lihasmassaa. Jossain vaiheessa olin ihan huolissani sen kasvamisesta. Se oli koko ikänsä kovin hoikka. Ripulista puhuttiin joka kerta, kun käytiin lääkärissä, mutta haiman vajaatoiminta oli suljettu pois jo sen vuoksi, että ripuli oli normaalin väristä. Haiman vajaatoiminnassa se on harnaata. Lisäksi ainoa muu "epänormaali" piirre Nikin terveydessä oli, että sillä oli ärhäkät sisäloiset. Sitä piti madottaa hiukan useammin kuin Bonoa, ehkä 4 kertaa vuodessa. Oliko loisissa jotain eroa, vai oliko Niki vain herkempi reagoimaan niihin? Ei voi tietää.
Nikin verenkuva ja haiman imeytymistesti oli lopussakin normaalit.
Nikillä ei ollut pissaamisen kanssa mitään muutoksia ennen kuin lopussa. Tosin sille oli tyypillistä, että lenkillä ekat pissat oli tosi pieniä ja se saattoi kävellä tovin, ennen kuin teki ekat pissat. Kun hanan sai ensin auki, sitten sitä tuli, mutta aina tosi pieninä lirauksina. Kun leikkauksen jälkeen pissa kulki hyvin, ensimmäiset liraukset muuttuivat paljon suuremmiksi ja se teki ne heti ulos päästyään. Niki oli myös tosi huono juomaan eli pissa oli hyvin tummaa ja väkevään pissaan kiteytymiä tulee helposti.
Eli ymmärtäisin, että pissan pitäisi olla vaaleata ja laihaa ja lenkin ensimmäiset pissat pitäisi tulla helposti lorottamalla. Koiran kuuluisi saada vettä 0,5 - 1 dl painokiloa kohti joka päivä. Jos se ei juo itse kupista, vettä on lisättävä aika reilusti ruuan sekaan. Collien kokoisella koiralla se tarkoittaa 1-2 litraa päivässä. Mitä enemmän nappulapainotteinen ruokavalio, sitä enemmän vettä. Colliet on usein kuulemani mukaan huonoja juomaan.
Aineenvaihduntahäiriöt sotkevat helposti hormoonitoimintaa, joten ensimmäiset oireet voivat olla iho-oireita, kuten Nikillä tai esim. eturauhasen liikakasvua. Sitäkin Nikille kehittyi, mutta vasta leikkauksen jälkeen. Nikillä kertyi ihohuokosiin mustia talipilkkuja, kuin mustapäitä. Varsinkin kiveksissä ne joskus kehittyivät ihan finneiksi.
Kysteenin määrän virtsassa voi testata COLA-testillä ja jos epäilee virtsakiviä muuten, niistä voi saada osviittaa virtsakokeella, josta katsotaan pH ja kiteet, vitrsan väkevyys voi myös johdatella oikeaan suuntaan. Virtsakoe on edullinen tapa varmistaa asia.
Hyvä olisi huomata ajoissa, sillä hoidettuna koira voi tämän ongelman kanssa elää ihan hyvin iloisena vanhaksi. Hoitamattomana kivet ja kiteet voivat tosiaan vahingoittaa munuaisia ja muita virtsatiehyeiden limakalvoja ja kudoksia.
Puolen vuoden sisällä käytiin kymmenkunta kertaa lääkärissä ja se kävi selväksi, etteivät kokeneet ja kuuluisatkaan lääkärit tunne collien MDR-geenimutaatiota kunnolla, vaan kuvittelevat sen koskevan vain ivermektiiniä. Kun tämän lapun ojentaa lääkärille, he ottavat sen tosissaan http://awca.net/Drug%20sensitivity.pdf
Lapun on kirjoittanut eläinlääkäri eläinläääkäreiden kielellä ja se kannattaa olla jokaisella lääkärireissulla mukana.
Niki oli pentuna muuten aina terveen oloinen, mutta se oli kovin herkkävatsainen ja meni usein ripulille, varsinkin rasvaisista ruuista. Ruokin koiriani raakarokinnalla, kun Niki oli nuori, mutta se lopetettiin siksi, ettei Nikille tahtonut tulla lihasmassaa. Jossain vaiheessa olin ihan huolissani sen kasvamisesta. Se oli koko ikänsä kovin hoikka. Ripulista puhuttiin joka kerta, kun käytiin lääkärissä, mutta haiman vajaatoiminta oli suljettu pois jo sen vuoksi, että ripuli oli normaalin väristä. Haiman vajaatoiminnassa se on harnaata. Lisäksi ainoa muu "epänormaali" piirre Nikin terveydessä oli, että sillä oli ärhäkät sisäloiset. Sitä piti madottaa hiukan useammin kuin Bonoa, ehkä 4 kertaa vuodessa. Oliko loisissa jotain eroa, vai oliko Niki vain herkempi reagoimaan niihin? Ei voi tietää.
Nikin verenkuva ja haiman imeytymistesti oli lopussakin normaalit.
Nikillä ei ollut pissaamisen kanssa mitään muutoksia ennen kuin lopussa. Tosin sille oli tyypillistä, että lenkillä ekat pissat oli tosi pieniä ja se saattoi kävellä tovin, ennen kuin teki ekat pissat. Kun hanan sai ensin auki, sitten sitä tuli, mutta aina tosi pieninä lirauksina. Kun leikkauksen jälkeen pissa kulki hyvin, ensimmäiset liraukset muuttuivat paljon suuremmiksi ja se teki ne heti ulos päästyään. Niki oli myös tosi huono juomaan eli pissa oli hyvin tummaa ja väkevään pissaan kiteytymiä tulee helposti.
Eli ymmärtäisin, että pissan pitäisi olla vaaleata ja laihaa ja lenkin ensimmäiset pissat pitäisi tulla helposti lorottamalla. Koiran kuuluisi saada vettä 0,5 - 1 dl painokiloa kohti joka päivä. Jos se ei juo itse kupista, vettä on lisättävä aika reilusti ruuan sekaan. Collien kokoisella koiralla se tarkoittaa 1-2 litraa päivässä. Mitä enemmän nappulapainotteinen ruokavalio, sitä enemmän vettä. Colliet on usein kuulemani mukaan huonoja juomaan.
Aineenvaihduntahäiriöt sotkevat helposti hormoonitoimintaa, joten ensimmäiset oireet voivat olla iho-oireita, kuten Nikillä tai esim. eturauhasen liikakasvua. Sitäkin Nikille kehittyi, mutta vasta leikkauksen jälkeen. Nikillä kertyi ihohuokosiin mustia talipilkkuja, kuin mustapäitä. Varsinkin kiveksissä ne joskus kehittyivät ihan finneiksi.
Kysteenin määrän virtsassa voi testata COLA-testillä ja jos epäilee virtsakiviä muuten, niistä voi saada osviittaa virtsakokeella, josta katsotaan pH ja kiteet, vitrsan väkevyys voi myös johdatella oikeaan suuntaan. Virtsakoe on edullinen tapa varmistaa asia.
Hyvä olisi huomata ajoissa, sillä hoidettuna koira voi tämän ongelman kanssa elää ihan hyvin iloisena vanhaksi. Hoitamattomana kivet ja kiteet voivat tosiaan vahingoittaa munuaisia ja muita virtsatiehyeiden limakalvoja ja kudoksia.
Puolen vuoden sisällä käytiin kymmenkunta kertaa lääkärissä ja se kävi selväksi, etteivät kokeneet ja kuuluisatkaan lääkärit tunne collien MDR-geenimutaatiota kunnolla, vaan kuvittelevat sen koskevan vain ivermektiiniä. Kun tämän lapun ojentaa lääkärille, he ottavat sen tosissaan http://awca.net/Drug%20sensitivity.pdf
Lapun on kirjoittanut eläinlääkäri eläinläääkäreiden kielellä ja se kannattaa olla jokaisella lääkärireissulla mukana.
lauantai 7. marraskuuta 2015
Kystinuria
Ei ollutkaan ihan paras mahdollinen ruokavalio tuo raakaruokinta, johon talvella siirryttiin. Nikille kehittyi nimittäin hirvittävä määrä virtsakiviä ja kun patologi tutki ne, ne osoittautuivat kystiinikiviksi.
Tämä tarkoittaa sitä, että sillä on geneettisesti periytyvä aineenvaihduntahäiriö, kystinuria, jossa munuaiset eivät kykene käsittelemään kystiini-nimistä aminohappoa normaalisti ja proteiinia paljon sisältävä ruokavalio aiheuttaa virtsakiviä. Kystinureasta on irskien sivuilla tyhjentävä, eläinlääkäri Eeva Rudbäckin kirjoittama yhteenveto: http://www.irski.fi/terveys.html
Tila on tietenkin ollut pennusta asti, mutta kun pissaongelmat alkoivat, eli kiviä juuttui virtsaputkeen, sillä oli kiviä rakossa satoja ja niitä huuhdeltiin kirurgisesti monta tuntia.
Leikkauksen jälkeen Niki oli tiukalla rukavaliolla (Hill's U/D) ja kontrollissa nähtiin, että kiviä ei ollut kuukausi leikkauksen jälkeen. Toiveet oli korkealla, vaikka koira ei voinut hyvin ja itse asiassa sen vointi oli vähän väliä jopa huonompi - ja koko ajan huononemaan päin - kuin ennen leikkausta. Ilo ja reippaus oli jäänyt leikkauspöydälle, sille tuli päiviä että se oli kovin rauhaton, selkä oli kipeä, hengitys raskasta ja se seisoi silmät sumeina samalla tavalla selkä kuopalla ja takajalat ulospäin kääntyneinä kuin Bono kipeimmillään. Lääkäri huomasi sen aristavan myös vatsaa.
Sillä oli myös eturauhasongelmaa, anaalirauhasongelmaa ja esinahan tulehdusta, jotka kaikki oli hoidon piirissä. Lisäksi sen hengitys haisi välillä sanoinkuvaamattomalle. Reetta tunnisti hajun samanlaiseksi kuin hänellä oli itsellään ennen kuin suolistosyöpä leikattiin pois. Kaikki oli todennäköisesti kytköksissä aineenvaihduntaongelmaan ja siihen, että se oli pissannut kiteitä koko ikänsä.
Kysyin kontrollissa Nikin leikanneelta kirurgilta, oliko mahdollista että sen munuaisissa ja virtstiehyeissä oli vaurioita siksi, ettei tilaa oltu huomattu nuorempana. Hän sanoi, että oli. Sen lisäksi operaatio, joka sille oli tehty, oli niin rankka, että sekin oli hyvinkin voinut aiheuttaa vahinkoa.
Kun kontrollin jälkeisenä päivänä Niki oli tosi kipeä ja vain laahusti ulkona eikä yöllä halunut ollenkaan ulos, päädyttiin siihen viimeiseen palvelukseen.
Suru on suuri. Nikin oireilu alkoi kesäkuussa ja käytin sitä lääkärissä silloin ensimmäistä kertaa. Sillä oli epämääräisiä, kroonisen kivun oireita, mutta kun pissaamisvaivat puuttuivat, virtsakiviä ei osattu epäillä. Käytin Nikiä syyskuussa ihotautispesialistillakin, kun sillä oli vatsassa talikarstaa ja se kaapi itseään kovasti.
Tuntuu ihan epätodelliselta, että molemmat koirani on kuopattu. Bono ehti täyttää kuusi, Niki ei sitäkään.
Niki ei ikinä oireillut mitenkään Bonon aikana, mutta se oli kovin dominoiva ja piti Nikin tanakasti tassun alla. Niki vapautui vasta Bonon kuoleman jälkeen ja alkoi ilmaista itseään vapaammin. Olisiko sen tila huomattu aiemmin, jos se olisi ollut ainoa koira tai lauman pomo? Ei ehkä, koska pissaoireita ei ollut.
Semmonen oli meikäläisen koiratarina. Enää ei tee yhtään mieli koiraa.
Tila on tietenkin ollut pennusta asti, mutta kun pissaongelmat alkoivat, eli kiviä juuttui virtsaputkeen, sillä oli kiviä rakossa satoja ja niitä huuhdeltiin kirurgisesti monta tuntia.
Leikkauksen jälkeen Niki oli tiukalla rukavaliolla (Hill's U/D) ja kontrollissa nähtiin, että kiviä ei ollut kuukausi leikkauksen jälkeen. Toiveet oli korkealla, vaikka koira ei voinut hyvin ja itse asiassa sen vointi oli vähän väliä jopa huonompi - ja koko ajan huononemaan päin - kuin ennen leikkausta. Ilo ja reippaus oli jäänyt leikkauspöydälle, sille tuli päiviä että se oli kovin rauhaton, selkä oli kipeä, hengitys raskasta ja se seisoi silmät sumeina samalla tavalla selkä kuopalla ja takajalat ulospäin kääntyneinä kuin Bono kipeimmillään. Lääkäri huomasi sen aristavan myös vatsaa.
Sillä oli myös eturauhasongelmaa, anaalirauhasongelmaa ja esinahan tulehdusta, jotka kaikki oli hoidon piirissä. Lisäksi sen hengitys haisi välillä sanoinkuvaamattomalle. Reetta tunnisti hajun samanlaiseksi kuin hänellä oli itsellään ennen kuin suolistosyöpä leikattiin pois. Kaikki oli todennäköisesti kytköksissä aineenvaihduntaongelmaan ja siihen, että se oli pissannut kiteitä koko ikänsä.
Kysyin kontrollissa Nikin leikanneelta kirurgilta, oliko mahdollista että sen munuaisissa ja virtstiehyeissä oli vaurioita siksi, ettei tilaa oltu huomattu nuorempana. Hän sanoi, että oli. Sen lisäksi operaatio, joka sille oli tehty, oli niin rankka, että sekin oli hyvinkin voinut aiheuttaa vahinkoa.
Kun kontrollin jälkeisenä päivänä Niki oli tosi kipeä ja vain laahusti ulkona eikä yöllä halunut ollenkaan ulos, päädyttiin siihen viimeiseen palvelukseen.
Suru on suuri. Nikin oireilu alkoi kesäkuussa ja käytin sitä lääkärissä silloin ensimmäistä kertaa. Sillä oli epämääräisiä, kroonisen kivun oireita, mutta kun pissaamisvaivat puuttuivat, virtsakiviä ei osattu epäillä. Käytin Nikiä syyskuussa ihotautispesialistillakin, kun sillä oli vatsassa talikarstaa ja se kaapi itseään kovasti.
Tuntuu ihan epätodelliselta, että molemmat koirani on kuopattu. Bono ehti täyttää kuusi, Niki ei sitäkään.
Niki ei ikinä oireillut mitenkään Bonon aikana, mutta se oli kovin dominoiva ja piti Nikin tanakasti tassun alla. Niki vapautui vasta Bonon kuoleman jälkeen ja alkoi ilmaista itseään vapaammin. Olisiko sen tila huomattu aiemmin, jos se olisi ollut ainoa koira tai lauman pomo? Ei ehkä, koska pissaoireita ei ollut.
Semmonen oli meikäläisen koiratarina. Enää ei tee yhtään mieli koiraa.
maanantai 16. maaliskuuta 2015
Mökkeilyä
Ollaanpa mökkeilty Nikin kanssa tässä viime syksyn ja alkukevään mittaan ahkerasti. Yllä oleva kuva on otettu 9.3.2015 aamulekillä saunan takaa metsästä. Tämän vuoden eka yö oli jo nukuttu mökissä, Jaa, oltiinhan me uusi vuosikin mökillä paukkuja paossa. Mökkinaapurissa on nuorisoa, eli kyllä sielläkin vähän paukkuu, mutta sellainen pikkupaukuttelu ei meidän unia haittaa!
Papi kävi syksyllä kylässä ja muistoihin jäi kuva, jossa ihmiset on kukin omalla tavallaan pöllämystyneitä. Ainut, joka oli kuvanottohetkellä skarppina, on Niki! Kuva on Nikille tyypillinen, se on rento tyyppi, mutta aina sataprosenttisesti läsnä.
Nikistä on kehkeytynyt ainoana koirana oiva vahti. Se ei rähjää eikä hötkyile, mutta tietää tasan tarkkaan, mitä naapurustossa tapahtuu.
Talvi on muuten ollut vähän Nikin kannalta pikäveteinen, sillä Reetta on sairastellut eikä voinut ulkoiluttaa Nikiä. Teen aika pitkiä työpäiviä, mutta pystyn käymään itse työpäivän puitteissa kotona syömässä ja ulkoiluttamassa sen. Lisäksi meillä on yhden naapurin kanssa koira-apusysteemi, autellaa puoln ja toisin ulkoilutusasioissa tarpeen tullen. Naapurilla on vielä kaksi tyttöcorgia, joten järjestely on Nikillekin mieleen.
Kevät on meidän nurkilla pitkällä ja kun mummikin on taas kunnossa niin pääsevät parvekkeelle kahvistelemaan.
Muuten Nikille kuuluu selllaista, että on siirrytty taas raakaruokintaan. Se oli toistuvasti talven mittaan ripulilla ja käytin sitä lääkärissä. Eläinlääkäri arveli, että se voi johtua joko nappulasta tai sitten siitä, että se saa liikaa kuitua. Syötin sille nappuloita ja yrjölänpuurotyyppistä settiä. Nyt se saa lihoja ja lihaisia luita joko raakana tai kypsennettynä ja maha on ollu sen jälkeen hyvä.
Vatsaongelmat aiheutti muutakin levottomuutta, se halusi usein ulos ja oli vähän stressaantuneen oloinen ja luulin, että se johtui tyttöjen hajuista. Kaikki oireilu jäi pois, kun ruokintaa muutettiin. Voihan se olla, että jossain vaiheessa taas vaihdetaan, ei kai sitä aina tarvi samaa dieettiä noudattaa. Syönhän mä itsekin kesällä ihan eri tavalla kuin talvella!
tiistai 2. syyskuuta 2014
Uusi elämän rytmi
Kuukausi siinä meni, että toivuttiin Bonon menetyksestä. Niki söi ensimmäisinä päivinä koko ajan, mutta sitten syöminen loppui. Se makaili vaatehuoneessa vaisuna eikä ollut kiinnostunut kotioloissa oikein mistään. Vaikeinta oli ehkä mökillä, siellä Bonon poissaolon huomaa kaikkein selvimmin. Se loi sinne meidän salaiseen puutarhaan säpinää, jota ei nyt sit enää ole.
Opin Nikistä, että kun sillä on huono olo, se vetäytyy ja lopettaa syömisen. Ihan hyvä tietää tämä asia.
Me aloitettiin tokoilu ja se on ollut hirveän kivaa. Niki työskentelee pallo- ja patukkapalkalla ihan hirveän hyvin. Vaikka se on itsenäinen koira se kuitenkin rakastaa leikkimistä niin paljon, että silloin se motivoituu tekemään tokoliikkeitä hakien itse sitä "optimisuoritusta". Viime tiistaina huomasin, että se meni jopa namipalkallakin sikahyvin. No, mulla oli maksaa ja maksapalkalla koiran taitaa saada tekemään ihan mitä vain!
Kaksisteen kun ollaan oltu, me ollaan tavattu uusia koiria meidän naapurustossa ja Nikille on tullut uusia kavereita. Meidän nurkilla asuu paljon poikakoiria, mutta nyt ollaan törmätty uusiin tyttökoiriin ja Nikiä pystyy päästämään heidän kanssa vapaaksi juoksemaan. Erityisen ihana on vuoden ikäinen Pirkko, joka on welsh corgi. Pirkon kaveri, vanha poika on myös tänä kesänä nukutettu, joten hänellä on siirtymävaiheessa ollut kaverina oma äiti kasvattajalta lainassa. Näiden daamien kanssa leikki sujuu hienosti ja on ollut hyvin terapeuttista.
Niki menee mun äidille jokaisena työpäivänä hoitoon, ja äidin naapurissa asuvalla kaverilla on basenjityttö Klaara ja he käy päivisin keskenään pitkiä puolentoista ja kahdenkin tunnnin talutilenkkejä kimpassa Vantaanjoen puistikossa.
Kaiken kaikkiaan Nikin elämä on muuttunut aika paljon. Se on avautunut jotenkin ulospäin aika paljon. Se on niin paljon helpompi koira kuin Bono, että Reettakin tekee nyt pitempiä lenkkejä ja käy sen kanssa paikoissa, joihin se ei Bonon kanssa tohtinut mennä. Reetalle Bonon ulkoiluttaminen oli työlästä ja joskus vähän pelottavaakin. Nikin kanssa ei ole mitään pelättävää. Jos joku koira meinaa rähjätä, Niki kääntää katseen pois ja me mennään omia menojamme. Hän on hyvin viilipytty luonteeltaan.
Lueskelin eilen yhtä koirakirjaa, jossa oli vielä merkkejä niistä roduista, joita olin aikoinani harkinnut, silloin kun päädyin Bonoon. Siinä oli jonkun koiraihmisen luonnehdinta koirien kolmesta luonnetyypistä. Yksi oli vilkas, aktiivinen, pehmeä, joka voi olla stressaantuneena pelkoaggressiivinen. Toinen oli dominoiva, itsepäinen ja kolmas itsenäinen, kova ja mahdollisesti yhteistyöhaluton. Luonnonomaisessa laumassa tämä kolmas olisi itseoikeutettu johtaja.
Mun mielestä Niki on itsenäinen ja collieksi kova, mutta kun se on kuitenkin collie ja taipumuksiltaan paimen, siinä on pehmeyttä niin että sen saa motivoitua yhteistyöhön. Se on ihanteellinen luonne.
Meidän perheessä on kerran aikaisemmin ollut samanlainen koira, Ramses oli bordercollien ja villakoiran sekaliitosta, ja luonteeltaan täysin samanlainen. Ihana koira, sen kanssa pystyi tekemään mitä vain. Ainoa, mikä harmittaa, että silloin ei ollut mahdollisuutta harrastaa sillä.
Nämä viimeiset viikot on tuoneet Nikin olemuksesta paljon uutta esiin ja se on ottanut ekan kuukauden jälkeen oman tilansa hyvin itsevarmasti, mutta yhteistyössä. Olen satsannut Nikiin vähän samalla tavalla kuin jos olisi uusi pentu. Halusin, että päästään luomaan tätä uutta elämää vähän niin kuin tyhjältä pöydältä. Ja kyllä se nyt selvästi on erilaista, kun ei ole sitä laumakuviota. Täytyy sanoa, että itse nautin nyt yhden koiran emäntänä ja olen nähnyt Nikin jotenkin selvemmin ja siihen on tullut uusia puolia.
Yksi esimerkki on se, että se on niin täsmällinen kellonaikojen suhteen, että sanoisin sitä jopa kellon orjaksi. Kaikki tapahtuu samaan aikaan! Mut herätetään aamulla yhdeksältä. Aina. Reetalta se haluaa lähteä klo 17. Joka ikinen päivä.
Syöminen sujuu taas, mutta olen muokannut sen ruokavaliota. Se syö tosi vähän, joten teen nykyään sen ruuat itse, keittelen lihoja ja kasviksia ja annan rasvaisia maitotuotteita ja öljyjä. Välttelen viljoja, sillä se on taipuvainen saamaan hilsettä ja näyttäisi, että viljattomalla eväällä pysyy kurissa. Lisukkeena se saa hyvälaatuisia, viljattomia nappuloita, mutta ei joka aterialla eikä kovin paljon. Pikaruokana se saa jotain cesarilla ryyditettyä. Siitä se tykkää jostain syystä älyttömästi.
Me ollaan myös ulkoiltu ilman hihnaa. Kun Niki - ja oikeastaan me molemmat - oli kaikkein surullisin ja masentuneimmillaan mä kerran kysyin siltä koirakuiskauskeinolla, että nyt kun me ollaan kaksin, mitä se haluaisi elämältään. Millaisen kokemuksen se haluaisi mun koirana? Mulle tuli sellainen kuva, jossa me patikoitiin kaksistaan syksyisessä tunturissa (tai olisko ollut skottilaista nummea) Niki jolkotteli ilman hihnaa ja tsekkaili hajuja ja kuulin sanan "bonding". No, mitäpä sen kummoisempaa tässä elämässä muutenkaan on tavoiteltavissa, joten sopii mulle!
Mulla on myös tapana harjata Niki, kun tulen töistä puolen yön maissa. Sitiä tuli ihan ensimmäinen meidän oma uusi tapa ja Niki ihan pyytää sitä. Se on just se hetki vuorokaudesta, kun se haluaa olla kunnolla vanutettavana ja sit se heittäytyy maate ja avaa vatsan, että nyt saa harjata. Ulos me lähdetään vasta harjauksen jälkeen.
Kaiken kaikkiaan minusta Niki on puhjennut kukkaan ja sen elämän laatu on nyt parempi kuin lauman nuorimpana. Kun Bonon kohtalo on mikä oli, nyt tuntuu siltä, että hyvä, että Niki sain näin nuorena (4,5 v.) mahdollisuuden kukoistaa itsenäisesti.
Opin Nikistä, että kun sillä on huono olo, se vetäytyy ja lopettaa syömisen. Ihan hyvä tietää tämä asia.
Me aloitettiin tokoilu ja se on ollut hirveän kivaa. Niki työskentelee pallo- ja patukkapalkalla ihan hirveän hyvin. Vaikka se on itsenäinen koira se kuitenkin rakastaa leikkimistä niin paljon, että silloin se motivoituu tekemään tokoliikkeitä hakien itse sitä "optimisuoritusta". Viime tiistaina huomasin, että se meni jopa namipalkallakin sikahyvin. No, mulla oli maksaa ja maksapalkalla koiran taitaa saada tekemään ihan mitä vain!
Kaksisteen kun ollaan oltu, me ollaan tavattu uusia koiria meidän naapurustossa ja Nikille on tullut uusia kavereita. Meidän nurkilla asuu paljon poikakoiria, mutta nyt ollaan törmätty uusiin tyttökoiriin ja Nikiä pystyy päästämään heidän kanssa vapaaksi juoksemaan. Erityisen ihana on vuoden ikäinen Pirkko, joka on welsh corgi. Pirkon kaveri, vanha poika on myös tänä kesänä nukutettu, joten hänellä on siirtymävaiheessa ollut kaverina oma äiti kasvattajalta lainassa. Näiden daamien kanssa leikki sujuu hienosti ja on ollut hyvin terapeuttista.
Niki menee mun äidille jokaisena työpäivänä hoitoon, ja äidin naapurissa asuvalla kaverilla on basenjityttö Klaara ja he käy päivisin keskenään pitkiä puolentoista ja kahdenkin tunnnin talutilenkkejä kimpassa Vantaanjoen puistikossa.
Kaiken kaikkiaan Nikin elämä on muuttunut aika paljon. Se on avautunut jotenkin ulospäin aika paljon. Se on niin paljon helpompi koira kuin Bono, että Reettakin tekee nyt pitempiä lenkkejä ja käy sen kanssa paikoissa, joihin se ei Bonon kanssa tohtinut mennä. Reetalle Bonon ulkoiluttaminen oli työlästä ja joskus vähän pelottavaakin. Nikin kanssa ei ole mitään pelättävää. Jos joku koira meinaa rähjätä, Niki kääntää katseen pois ja me mennään omia menojamme. Hän on hyvin viilipytty luonteeltaan.
Lueskelin eilen yhtä koirakirjaa, jossa oli vielä merkkejä niistä roduista, joita olin aikoinani harkinnut, silloin kun päädyin Bonoon. Siinä oli jonkun koiraihmisen luonnehdinta koirien kolmesta luonnetyypistä. Yksi oli vilkas, aktiivinen, pehmeä, joka voi olla stressaantuneena pelkoaggressiivinen. Toinen oli dominoiva, itsepäinen ja kolmas itsenäinen, kova ja mahdollisesti yhteistyöhaluton. Luonnonomaisessa laumassa tämä kolmas olisi itseoikeutettu johtaja.
Mun mielestä Niki on itsenäinen ja collieksi kova, mutta kun se on kuitenkin collie ja taipumuksiltaan paimen, siinä on pehmeyttä niin että sen saa motivoitua yhteistyöhön. Se on ihanteellinen luonne.
Meidän perheessä on kerran aikaisemmin ollut samanlainen koira, Ramses oli bordercollien ja villakoiran sekaliitosta, ja luonteeltaan täysin samanlainen. Ihana koira, sen kanssa pystyi tekemään mitä vain. Ainoa, mikä harmittaa, että silloin ei ollut mahdollisuutta harrastaa sillä.
Nämä viimeiset viikot on tuoneet Nikin olemuksesta paljon uutta esiin ja se on ottanut ekan kuukauden jälkeen oman tilansa hyvin itsevarmasti, mutta yhteistyössä. Olen satsannut Nikiin vähän samalla tavalla kuin jos olisi uusi pentu. Halusin, että päästään luomaan tätä uutta elämää vähän niin kuin tyhjältä pöydältä. Ja kyllä se nyt selvästi on erilaista, kun ei ole sitä laumakuviota. Täytyy sanoa, että itse nautin nyt yhden koiran emäntänä ja olen nähnyt Nikin jotenkin selvemmin ja siihen on tullut uusia puolia.
Yksi esimerkki on se, että se on niin täsmällinen kellonaikojen suhteen, että sanoisin sitä jopa kellon orjaksi. Kaikki tapahtuu samaan aikaan! Mut herätetään aamulla yhdeksältä. Aina. Reetalta se haluaa lähteä klo 17. Joka ikinen päivä.
Syöminen sujuu taas, mutta olen muokannut sen ruokavaliota. Se syö tosi vähän, joten teen nykyään sen ruuat itse, keittelen lihoja ja kasviksia ja annan rasvaisia maitotuotteita ja öljyjä. Välttelen viljoja, sillä se on taipuvainen saamaan hilsettä ja näyttäisi, että viljattomalla eväällä pysyy kurissa. Lisukkeena se saa hyvälaatuisia, viljattomia nappuloita, mutta ei joka aterialla eikä kovin paljon. Pikaruokana se saa jotain cesarilla ryyditettyä. Siitä se tykkää jostain syystä älyttömästi.
Me ollaan myös ulkoiltu ilman hihnaa. Kun Niki - ja oikeastaan me molemmat - oli kaikkein surullisin ja masentuneimmillaan mä kerran kysyin siltä koirakuiskauskeinolla, että nyt kun me ollaan kaksin, mitä se haluaisi elämältään. Millaisen kokemuksen se haluaisi mun koirana? Mulle tuli sellainen kuva, jossa me patikoitiin kaksistaan syksyisessä tunturissa (tai olisko ollut skottilaista nummea) Niki jolkotteli ilman hihnaa ja tsekkaili hajuja ja kuulin sanan "bonding". No, mitäpä sen kummoisempaa tässä elämässä muutenkaan on tavoiteltavissa, joten sopii mulle!
Mulla on myös tapana harjata Niki, kun tulen töistä puolen yön maissa. Sitiä tuli ihan ensimmäinen meidän oma uusi tapa ja Niki ihan pyytää sitä. Se on just se hetki vuorokaudesta, kun se haluaa olla kunnolla vanutettavana ja sit se heittäytyy maate ja avaa vatsan, että nyt saa harjata. Ulos me lähdetään vasta harjauksen jälkeen.
Kaiken kaikkiaan minusta Niki on puhjennut kukkaan ja sen elämän laatu on nyt parempi kuin lauman nuorimpana. Kun Bonon kohtalo on mikä oli, nyt tuntuu siltä, että hyvä, että Niki sain näin nuorena (4,5 v.) mahdollisuuden kukoistaa itsenäisesti.
perjantai 8. elokuuta 2014
Totuttelu edistyy
Olen ollut lomalla tämän viikon alusta ja ollaan koitettu tehdä Nikin kanssa kivoja asioita. Eilen käytiin Rönnskärillä kylässä ja mehän uitiin! Vaikka oli kuuma, Niki ei näyttänyt kärsivän kuumuudesta märän turkkinsa kanssa lainkaan.
Tänään on aloitettu suursiivousurakka, mutta helteiset iltapäivähetket me kyllä köllötetään soffalla tuulettimen alla.
Meidän lähellä on paljon isoja, mikroilmastoa viilentäviä puita, joten ei me oikeastaan olla helteistä kovasti kärsittykään. Reetta käy Nikin luona silloin, kun olen töissä ja he ovat pihalla varjossa kuumimmat hetket lueskelemassa ja loikoilemassa.
Meidän lähellä on paljon isoja, mikroilmastoa viilentäviä puita, joten ei me oikeastaan olla helteistä kovasti kärsittykään. Reetta käy Nikin luona silloin, kun olen töissä ja he ovat pihalla varjossa kuumimmat hetket lueskelemassa ja loikoilemassa.
Niki oli hyvin vaisu ja vetäytyvä Bonon kuoleman jälkeen ja nyt vasta alkaa pikku hiljaa palautumaan vanhoja tapoja. Se ei esimerkiksi ole ollut mun vieressä tällälailla ↑ juurikaan, yksikseen vain nököttänyt. Mökillä käydessä se on aina aluksi levoton ja selvästi kaipaa Bonoa.
Me käydään kyllä aina ensin tsekkaamassa, ettei kukaan nelijalkainen ole penkonut Bonon hautaa ja sitten se aina rauhoittuu. Lenkkeilemässä kun käydäään, se hakee keppejä ja itse tarjoilee niitä mulle heitettäväksi. Keppihommat oli vähän Bonon vastuualuetta, mutta kyllä Niki toki niistä myös tykkää.
Eka viikko oli kyllä ihan järkyttävän raskas. Helteet + mun 10 päivän työputki + hautausreissuvei meistä mehut ihan kokonaan. KUn vihdoin pääsin vapaille, ajettiin suoraan mökille Nikin kanssa kahdestaan ja paineltiin lenkin jälkeen nukkumaan ja paria kukkapissataukoa lukuunottamatta koisattiin iltaseiskasta seuraavaan aamuun noin puolille päiviin. Oltiin ihan puhki molemmat.
 |
| "Ai sä fotaat? No täs mä oon, fotaa nyt." |
Ilmoittauduin verestämään meidän tokoilutaitoja. Olen teettänyt sillä vähän perustreeniä ja se tykkää siitä ihan älyttömästi! Meidän tokoilusta on vain niin paljn aikaa, etten oikein edes muista, mitä kaikkea me ollaan osattu. Ensi tiistaina mennään jatkokurssille samalle opelle, jonka kanssa käytiin aiemminkin, joten eiköhän se muisti ala palautumaan. Ehkä itsekin muistan, miten esim. kaukokäskyjä sun muuta olikaan tarkoitus tehdä!
Viime talvena, kun kävin lomailemassa, Niki oli viikon yksin hoidossa Porvoossa Stellan luona ja enpä olisi arvannut, miten sekin kokemus nyt tässä uudessa tilanteessa kantaa. Niki oli niin iloinen, kun päästiin porvoolaisen hoitohenkilökunnan kanssa eilen saareen. Helle hillitsi koirien temmellystä, mutta ensi viikolla otetaan uusiksi ja jos silloin olisi viileämpää niin ehkä leikkikin sujuu. Nyt ne lähinnä hengailivat ihmisjoukon liepeillä, sovussa muttei mitenkään erityistä tehden. Paitsi että kyllä ne yhteisen sävelen löysivät uimarien haukkumisesta.
Tosin mietin kyllä, että Stellakin saattoi vähän ihmetellä, miksi Bono ei ole mukana. Ne oli erittäin hyvät kaverit Bonon kanssa. Stella tunsi Bonon ihan pikkupennusta asti.
Elämä on nykyisin hyvin tasaista! Niki on todella tyyni ja harkitsevainen koira Bonoon verrattuna. Se on läsnä koko ajan, mutta se ei touhota lainkaan. Bono oli aina heti tohkeissaan, jos ilmassa oli aavisteltavissa lupaus toiminnasta. Toiminnan ei tarvinnut olla kummoisempaa kuin, että siirryn puuhailemaan keittiöön tai suunnittelen roskien viemistä. Kyllä Nikikin reagoi, mutta ei tuki oviaukkoja eikä juokse ympyrää! Meno on nykyisin melko rauhallista tässä huushollissa.
Naapuriin on muuttanut collieihmisiä ja heillä on soopeli ja trikki. 6-vuotiaalla trikillä on ollut täsmälleen samoja oireita, mitä Bonolla oli, paitsi että sen jalat ei ole yhtä heikot. Sen selkäranka on kuvattu ja koiralla on todettu LVA. Selkärangan yläosassa (rintarangassa) niveliä on liian harvassa ja alaosassa (ristiselässä) liian tiheässä. Ristiselässä on tästä epämuodostumasta johtuen selkäydinkanavan ahtautta ja sille on kehittynyt myös spondyloosi. Ihan hirveän surullista.
Mulla on Bonostakin päällimmäinen ajatus, että Bono-parka. Kun lueskelin tätä blogia niiltä ajoilta, kun harrastettiin, se oikein konkretisoitui, miten upea koira se olisi ollut, jos olisi saanut olla terve. Se oli koira, joka valloitti käytännöllisesti katsoen kaikki, joita me tavattiin ja tunnettiin. Siinä koirassa oli jotain ihan supersuloista. Sellaisetkin ihmiset, joista en olisi aavistanutkaan, ovat järkyttyneet ja ottaneet yhteyttä, kun ovat kuulleet Bonosta.
Tässä on viimeinen video, joka siitä tuli otettua 22.6.2014 ja sitä jotain oli tässäkin hetkessä. Puhtia ei unilta heräilevässä mieskoirassa ollut, vaikka yritin sitä vähän herätellä.
maanantai 28. heinäkuuta 2014
Bono is no more
Järkyttävää, että kun useamman vuoden jälkeen innostun kirjoittamaan taas blogiin ja leuhotan, että Bono voi todella hyvin, menee vain pari viikkoa siitä, kun se on kuollut. Näin jälkeen päin en ole varma, kuvastaako se sitä, että sillä todella meni hyvin, vai kuvastaako se vain sitä, että toivoin, että sillä menisi hyvin. Ainakin se kertoo siitä, että Bonoa hoidettiin ja aina huonomman ajan jälkeen tuli selvästi parempi aika.
Sillä oli aika raskas kevät ja kesä, meillä oli usein asiaa eläinlääkärille. Sillä oli oksentelukohtauksia, jotka kuitenkin menivät nopeasti ohi ja sen fyysinen kunto ei ehtinyt mennä niistä huonoksi. Se madotettiinkin sekä toukokuussa että kesäkuussa oksentelun ja ripulin takia.
Kesäkuussa sen rakenneongelma alkoi selvästi oirehtia enemmän, se oli ärtynyt ja selvästi kipeä, se huohotti ja kulki minun perässä, rähjäsi ulkona tavallista enemmän ja parin kilometrin ulkolenkillä sen piti levähtää makuulla. Istumaan en sitä ollut laittanut enää vuosiin. Sen etujalat lähti valumaan istuessa, niissä ei ollut pitoa, vaikka sillä oli vahva lihaksisto.
Tämmöisissä tilanteissa me käytiin aluksi eläinfysioterapeutilla, mutta viime vuosina osteopaatilla ja perinteisesti parin käynnin jälkeen monta kuukautta meni taas hyvin. Osteopaatti oli alkukesästä lomalla ja me saatiin hänelle aika tiistaiksi 15.7. Siihen asti hoidin Bonoa kolmisen viikkoa niin, että se sai kaksi kertaa päivässä Rimadyliä, kerran päivässä puolikkaan B-vitamiinivalmisteen (Neurobio Forte) ja hieroin ja jumppasin sen lihaksia ja jalkojen ja alaselän niveliä. Bonon vointi olikin parempi. Se sai yöt nukuttua ja se huohotti enää vain lenkiltä tultaessa jonkin aikaa. Sen ryhti oli myös parempi. Silloin kun se oli oikein kipeä, sen asento meni sellaiseksi, että se seisoi takajalat yhdessä, paino yhdellä jalalla (kuin pienet tytöt, joilla on kova pissahätä) ja sen selän kaari oli todella isolla kuopalla. Meidän entinen koira Lulu, joka halvaantui aikoinaan, oli juuri sen näköinen puoli vuotta ennen halvaantumista.
Kun päästiin osteopaatille, hän kävi koiran läpi kokonaan ja totesi, että kropassa ei ole mitään sellaista, mitä hän voisi autaa. Lonkkakin oli tällä kertaa symmetrinen ja SI-nivelet liikkui hyvin. Kipu paikallistui selvästi selkärankaan ja kipua oli koko rintarangan alueella.Lihaksissa oli myös kipeitä kovettumia. Osteopaatti ajatteli vielä sellaistakin, että näihin oireisiin voisi sopia spondyloosi ja kertoi, että sen kanssa pystyy elämään, koska se on kivulias vain kun se etenemisvaiheessa. Ulkoisesti siinä näkyi, että se käveli peitsaten ja että se laahasi vasenta takajalkaa. Ravia se vältteli.
Tilasin lääkärin heti ja varasin pitkän ajan, että päästään käymään kaikki läpi. Tarkoituksena oli, että voidaan sulkea pois kaikki mahdolliset muut syyt. Itseä vaivasi ajatus, että jos Bonolla onkin jotain muuta, joka menee vain rakenneoireilun piikkiin ja jää huomaamatta.
Lääkärissä me juteltiin pitkään ja käytiin läpi, mitä Bonosta oli kuvattu ja mitä fysioterapiassa ja osteopaattien käsittelyssä oli tullut ilmi. Lääkäri oli sitä mieltä, että oireilu on selvästi neurologista ja paikansi kipeimmän kipupisteen ristiselkään. Jalan laahaus oli selvä merkki hermotusongelmasta, samoin se, ettei sen jalat pidä lattioilla ja sen kropan hallinta on heikkoa esimerkiksi rappusissa. Monta muuta vaivaa saattoi sulkea pois jo pelkästään sen vuoksi, ettei oireet olisi helpottuneet siitä hoidosta, mitä se oli saanut.
Koska oireilu on ollut samaa pennusta asti, hän päätteli, että kaikista todennäköisintä on, että ristiselän alueella on selkäydinkanavan synnynnäistä ahtautta. Se ei näy selkäkuvissa, jotka otetaan päältä päin, mutta se voi näkyä sivulta otetuissa kuvissa. Bonosta ei oltu otettu sivukuvia.
Ensimmäinen osteopaatti, jolla käytiin Turussa sanoi, että tällainen on hyvin tyypillistä ns, bobtail-tyyppisillä roduilla, joilla selän rakenne on sellainen, että peppu on korkeammalla kuin ristiselkä. Tästä oli puhetta myös nyt lopussa, ja minulle jäi mielikuva, että tämä liittyy selän S-kaareen. Samassa yhteydessä hän sanoi myös, että collieille ilmaantunut taipumus nostaa häntä kaarelle selän päälle viittaa rakenteeseen liittyvään ongelmaan.
Selkärangan ongelmille ei voi tehdä mitään, ja olin joka tapauksessa päättänyt, ettei Bonolle enää tehdä niin isoa operaatiota, jossa on pitkä, kivulias toipuminen. Se on niin kompura ja aggressiivinen jo normaalistikin, että koin että sellainen olisi kiusaamista eikä Bonon edun mukaista.
Keskusteltiin, että tämmöisessä tapauksessa koiran kannalta ei ole mitään väliä tiedetäänkö täsmällinen syy, joten tässä vaiheessa ei otettu selkäkuvia. Päädyttiin siihen, että Bono syö lopun ikää kipulääkitystä, B-vitamiinia ja magnesiumia. Myös C-vitamiinia voi tällaisissa tapauksissa antaa. Vitamiinit ja magnesium auttaa niissä lihakrampeissa ja -kivuissa, joita vajaasti toimivien raajojen kompensoimisesta syntyy. Puhuin oksentelustakin ja lääkäri arveli, että se todennäköisesti johtuu kivusta.
No, ei mennyt kuin vajaa viikko, kun Bonon vointi huononi taas todella rajusti ja se oksensi kaiken, mitä söi ja joi. Sen alaselän lihakset oli ihan kuumat ja ryhti meni todella huonon näköiseksi eikä se halunnut kävellä enää juuri lainkaan. Lääkäri oli neuvonut, että sen oloa voi helpottaa niinkin, että pyöristää sen selkää esim. jumppapallon avulla, mutta Bono teki sitä itse. Se makaili viime ajat pääsääntöisesti sohvalla ja keräsi tyynykasan mahan alle, niin että selkä oli varmaan aika pyöreästi.
Soitin maanantaina eläinlääkärille ja he antoivat ylimääräisen ajan sulkemisaikaan muiden asiakkaiden jälkeen. Sain töistä vapaata Bonon takia ja me oltiin pihalla varjossa koko iltapäivä, Bono oksensi vartin välein ja se oli niin hirveän kipeä, että ainoa ajatus oli, että nyt se kärsii liikaa, näin pitkälle en olisi saanut vitkuttaa. Kun lääkäriaika oli käsillä, oli selvää, ettei siellä tehdä muuta kuin se viimeinen pavelus.
Nikillä on hiukan saman kaltaista kankeutta vasemmassa lonkassa kuin Bonolla ihan alkuaikoina, ja olen päättänyt, että jos sille ilmaantuu aggressiivisuutta, sen ei tarvitse mennä näin pitkälle. Tosin Bonohan ei koskaan ollut äkäinen omalle väelle. Se esimerkiksi aina nautti hoitamisesta ja lopussa, kun se ei enää halunnut hierontaa, se vain käveli pois. Aggressiivinen se oli vain muille koirille ja joillekin vieraille ihmisille. Siksi kai sitä aina toivoi parasta.
Niki oli mukana lääkärissä ja seurasi vieressä, kun Bonon ruumis nostettiin autoon. Ajettiin suoraan mökille ja kaivoin haudan vielä yöllä. Aamulla sitten Nikin kanssa yhdessä haudattiin Bono.
Meillä on ollut vaisu viikko ja tyhjältä tuntuu. Niki muistaa Bonon tietyissä tilanteissa kuten ulos lähtiessä, ja vinkuu hiljaa. Mulle vaikeinta on se, että se ei nuku enää polvitaipeissa eikä tule viereen, kun käyn sohvalle. Bono oli koira, joka oli koko ajan iholla.
Toisaalta tuntuu myös siltä kuin olisi vapautunut ihan valtavasta taakasta. Bonon eläessä en tajunnut itse, miten raskasta on elää sairaan koiran kanssa. Nyt me voidaan tehdä ihan erilaisia juttuja, kuten käydä koirapuistoissa, kyläpaikoissa, joissa on kissoja ja koiria ja ei ole hissiä jne. Kaikkea ei tarvitse suunnitella ärtyisän koiran ehdoilla. Nyt mä voin myös oikeasti alkaa toteuttamaan sitä Skotlannin matkaa, jonka olen haaveillut collieideni kanssa tekeväni. Paitsit, että nyt niitä on vain yksi.
Me käydään ehkä kokeilemassa taas lampailla ja mulla on vähän houkutus alkaa päivittää taas tätä blogiakin. Vannomatta paras, mutta jotenkin tuntuu, että kunhan tästä toivutaan, koiran pitämiseen tulee taas enemmän iloa.
Sillä oli aika raskas kevät ja kesä, meillä oli usein asiaa eläinlääkärille. Sillä oli oksentelukohtauksia, jotka kuitenkin menivät nopeasti ohi ja sen fyysinen kunto ei ehtinyt mennä niistä huonoksi. Se madotettiinkin sekä toukokuussa että kesäkuussa oksentelun ja ripulin takia.
Kesäkuussa sen rakenneongelma alkoi selvästi oirehtia enemmän, se oli ärtynyt ja selvästi kipeä, se huohotti ja kulki minun perässä, rähjäsi ulkona tavallista enemmän ja parin kilometrin ulkolenkillä sen piti levähtää makuulla. Istumaan en sitä ollut laittanut enää vuosiin. Sen etujalat lähti valumaan istuessa, niissä ei ollut pitoa, vaikka sillä oli vahva lihaksisto.
Tämmöisissä tilanteissa me käytiin aluksi eläinfysioterapeutilla, mutta viime vuosina osteopaatilla ja perinteisesti parin käynnin jälkeen monta kuukautta meni taas hyvin. Osteopaatti oli alkukesästä lomalla ja me saatiin hänelle aika tiistaiksi 15.7. Siihen asti hoidin Bonoa kolmisen viikkoa niin, että se sai kaksi kertaa päivässä Rimadyliä, kerran päivässä puolikkaan B-vitamiinivalmisteen (Neurobio Forte) ja hieroin ja jumppasin sen lihaksia ja jalkojen ja alaselän niveliä. Bonon vointi olikin parempi. Se sai yöt nukuttua ja se huohotti enää vain lenkiltä tultaessa jonkin aikaa. Sen ryhti oli myös parempi. Silloin kun se oli oikein kipeä, sen asento meni sellaiseksi, että se seisoi takajalat yhdessä, paino yhdellä jalalla (kuin pienet tytöt, joilla on kova pissahätä) ja sen selän kaari oli todella isolla kuopalla. Meidän entinen koira Lulu, joka halvaantui aikoinaan, oli juuri sen näköinen puoli vuotta ennen halvaantumista.
Kun päästiin osteopaatille, hän kävi koiran läpi kokonaan ja totesi, että kropassa ei ole mitään sellaista, mitä hän voisi autaa. Lonkkakin oli tällä kertaa symmetrinen ja SI-nivelet liikkui hyvin. Kipu paikallistui selvästi selkärankaan ja kipua oli koko rintarangan alueella.Lihaksissa oli myös kipeitä kovettumia. Osteopaatti ajatteli vielä sellaistakin, että näihin oireisiin voisi sopia spondyloosi ja kertoi, että sen kanssa pystyy elämään, koska se on kivulias vain kun se etenemisvaiheessa. Ulkoisesti siinä näkyi, että se käveli peitsaten ja että se laahasi vasenta takajalkaa. Ravia se vältteli.
Tilasin lääkärin heti ja varasin pitkän ajan, että päästään käymään kaikki läpi. Tarkoituksena oli, että voidaan sulkea pois kaikki mahdolliset muut syyt. Itseä vaivasi ajatus, että jos Bonolla onkin jotain muuta, joka menee vain rakenneoireilun piikkiin ja jää huomaamatta.
Lääkärissä me juteltiin pitkään ja käytiin läpi, mitä Bonosta oli kuvattu ja mitä fysioterapiassa ja osteopaattien käsittelyssä oli tullut ilmi. Lääkäri oli sitä mieltä, että oireilu on selvästi neurologista ja paikansi kipeimmän kipupisteen ristiselkään. Jalan laahaus oli selvä merkki hermotusongelmasta, samoin se, ettei sen jalat pidä lattioilla ja sen kropan hallinta on heikkoa esimerkiksi rappusissa. Monta muuta vaivaa saattoi sulkea pois jo pelkästään sen vuoksi, ettei oireet olisi helpottuneet siitä hoidosta, mitä se oli saanut.
Koska oireilu on ollut samaa pennusta asti, hän päätteli, että kaikista todennäköisintä on, että ristiselän alueella on selkäydinkanavan synnynnäistä ahtautta. Se ei näy selkäkuvissa, jotka otetaan päältä päin, mutta se voi näkyä sivulta otetuissa kuvissa. Bonosta ei oltu otettu sivukuvia.
Ensimmäinen osteopaatti, jolla käytiin Turussa sanoi, että tällainen on hyvin tyypillistä ns, bobtail-tyyppisillä roduilla, joilla selän rakenne on sellainen, että peppu on korkeammalla kuin ristiselkä. Tästä oli puhetta myös nyt lopussa, ja minulle jäi mielikuva, että tämä liittyy selän S-kaareen. Samassa yhteydessä hän sanoi myös, että collieille ilmaantunut taipumus nostaa häntä kaarelle selän päälle viittaa rakenteeseen liittyvään ongelmaan.
Selkärangan ongelmille ei voi tehdä mitään, ja olin joka tapauksessa päättänyt, ettei Bonolle enää tehdä niin isoa operaatiota, jossa on pitkä, kivulias toipuminen. Se on niin kompura ja aggressiivinen jo normaalistikin, että koin että sellainen olisi kiusaamista eikä Bonon edun mukaista.
Keskusteltiin, että tämmöisessä tapauksessa koiran kannalta ei ole mitään väliä tiedetäänkö täsmällinen syy, joten tässä vaiheessa ei otettu selkäkuvia. Päädyttiin siihen, että Bono syö lopun ikää kipulääkitystä, B-vitamiinia ja magnesiumia. Myös C-vitamiinia voi tällaisissa tapauksissa antaa. Vitamiinit ja magnesium auttaa niissä lihakrampeissa ja -kivuissa, joita vajaasti toimivien raajojen kompensoimisesta syntyy. Puhuin oksentelustakin ja lääkäri arveli, että se todennäköisesti johtuu kivusta.
No, ei mennyt kuin vajaa viikko, kun Bonon vointi huononi taas todella rajusti ja se oksensi kaiken, mitä söi ja joi. Sen alaselän lihakset oli ihan kuumat ja ryhti meni todella huonon näköiseksi eikä se halunnut kävellä enää juuri lainkaan. Lääkäri oli neuvonut, että sen oloa voi helpottaa niinkin, että pyöristää sen selkää esim. jumppapallon avulla, mutta Bono teki sitä itse. Se makaili viime ajat pääsääntöisesti sohvalla ja keräsi tyynykasan mahan alle, niin että selkä oli varmaan aika pyöreästi.
Soitin maanantaina eläinlääkärille ja he antoivat ylimääräisen ajan sulkemisaikaan muiden asiakkaiden jälkeen. Sain töistä vapaata Bonon takia ja me oltiin pihalla varjossa koko iltapäivä, Bono oksensi vartin välein ja se oli niin hirveän kipeä, että ainoa ajatus oli, että nyt se kärsii liikaa, näin pitkälle en olisi saanut vitkuttaa. Kun lääkäriaika oli käsillä, oli selvää, ettei siellä tehdä muuta kuin se viimeinen pavelus.
Nikillä on hiukan saman kaltaista kankeutta vasemmassa lonkassa kuin Bonolla ihan alkuaikoina, ja olen päättänyt, että jos sille ilmaantuu aggressiivisuutta, sen ei tarvitse mennä näin pitkälle. Tosin Bonohan ei koskaan ollut äkäinen omalle väelle. Se esimerkiksi aina nautti hoitamisesta ja lopussa, kun se ei enää halunnut hierontaa, se vain käveli pois. Aggressiivinen se oli vain muille koirille ja joillekin vieraille ihmisille. Siksi kai sitä aina toivoi parasta.
Niki oli mukana lääkärissä ja seurasi vieressä, kun Bonon ruumis nostettiin autoon. Ajettiin suoraan mökille ja kaivoin haudan vielä yöllä. Aamulla sitten Nikin kanssa yhdessä haudattiin Bono.
Meillä on ollut vaisu viikko ja tyhjältä tuntuu. Niki muistaa Bonon tietyissä tilanteissa kuten ulos lähtiessä, ja vinkuu hiljaa. Mulle vaikeinta on se, että se ei nuku enää polvitaipeissa eikä tule viereen, kun käyn sohvalle. Bono oli koira, joka oli koko ajan iholla.
Toisaalta tuntuu myös siltä kuin olisi vapautunut ihan valtavasta taakasta. Bonon eläessä en tajunnut itse, miten raskasta on elää sairaan koiran kanssa. Nyt me voidaan tehdä ihan erilaisia juttuja, kuten käydä koirapuistoissa, kyläpaikoissa, joissa on kissoja ja koiria ja ei ole hissiä jne. Kaikkea ei tarvitse suunnitella ärtyisän koiran ehdoilla. Nyt mä voin myös oikeasti alkaa toteuttamaan sitä Skotlannin matkaa, jonka olen haaveillut collieideni kanssa tekeväni. Paitsit, että nyt niitä on vain yksi.
Me käydään ehkä kokeilemassa taas lampailla ja mulla on vähän houkutus alkaa päivittää taas tätä blogiakin. Vannomatta paras, mutta jotenkin tuntuu, että kunhan tästä toivutaan, koiran pitämiseen tulee taas enemmän iloa.
 |
| Bono lepää hyvin kauniissa paikassa, jonne vie vain peurojen tekemä polku. |
maanantai 7. heinäkuuta 2014
Pikkuisen kuulumisia
Etsiskelin yhtä kuvaa täälta blogista ja jäin lueskelemaan nuoruusmuistoja ja tuli mieleen, että pitääpä laittaa kasvattajille vähän raporttia poikien kuulumisesta, kun ei ole pitkään aikaan tullut raportoitua mitään. Samalla tulee kirjattua itsellekin vähän näitä meidän oloja, kun ei niitä muuten muista.
Kesäkuu 2014
Bono on nyt 6-vuotias ja on voinut todella hyvin siitä asti, kun keksittiin koirahierojan neuvosta mennä lonkka- ja selkävaivojen tiimoilta osteopaatille. Aluksi kuljettiin Turussa Leena Piiralla, joka myös opetti aivan loistavat hierontaa ja nivelten liikuttelua sisäsltävät kotihoito-ohjeet. Viime kesänä, kun tarvittiin apua ja Leenalle oli puolen vuoden jonotus, löydettiin lähempääkin toimintansa aloittanut osteopaatti Hanna ja näillä eväin me pärjätään todella hienosti. Bono ei tarvitse esimerkiksi mitään säännöllistä lääkitystä ja se on pääasiassa iloinen, leikkisä ja sillä on hyvä lihaskunto ja ruokahalu. Jossain vaiheessa pelkäsin, että sillä olisi jo nivelrikkoa, mutta se oli varmaankin ennenaikaista.
Bonon lonkan rakenne on sellainen, että sen toinen polvi osoittaa siään toinen ulos ja sen nivelsiteet on löysät eli sen selkälihakset kramppaa ja lonkkanivelet ja SI-nivel menee aika ajoin ihan jumiin ja niitä täytyy pitää säännöllisesti tietoisesti auki. Mä olen miettinyt, että voisikohan olla niin, että Bono olisi jäänyt emon alle pentulaatikossa koska koko lonkka on ikään kuin vääntynyt osoittamaan vasemmalle?
Ei voi tietää, mutta sinänsä harmi, ettei kuuluisa ortopedi Eskelinen Apexissa huomannut tätä, kun se 5 kuukauden iässä kuvattiin. Kehitystä olisi voinut siinä vaiheessa auttaa huomattavasti osteopatialla. Virallisia lonkkakuvia otettaessa toinen kuuluisa ortopedi Axelsson ei edes koskenut koiraan, joten silloinkin asia jäi huomaamatta. Täytyy sanoa, että mun luottamus eläinlääkärien paneutuneisuudesta on kokenut melkoisen kolauksen tämän kokemuksen tiimoilta. Bonon kinttuja on kuvattu enemmänkin, mutta parhaan avun olen saanut eläinfysioterapiasta ja osteopatiasta.
Niki on ollut täysin terve. Sillä on aika herkkä maha rasvaisille ruuille, joten mä luovuin aikoinaan raakaruokinnasta, kun se ei tahtonut oikein kasvattaa lihaksia. Siinähän energia otetaan rasvasta ja Niki menee rasvaisesta ripulille hyvin herkästi. Muuten kaveri on ollut täysin terve. Nyt sillä on pieni iho-vaurio, kun punkin peijooni oli kiinnittynyt etujalan kyynärtaipeeseen ja se on rähminyt sen itse irti ja osa punkista jäi ihon sisään. Tämä on Nikin eka varsinainen vaiva ja kaveri on nyt 4,5 v.
Niki on sellainen tasainen, mutta aktiivinen koira. Se luonnetestattiin 17.6.2012 ja sai tulokseksi 114, mikä oli minusta hämmästyttävän alhainen tulos siihen nähden, miten hyvä luonne sillä on sekä kotikoirana että harrastamisessa. Isoin puute virkakoiratestin puitteissa oli kaiketi se, että toimintakyky loppui kesken testin. Sen pää täyttyy nopeasti ja se väsyi ihan totaalisesti siinä vaiheessa, kun oli pimeään huoneeseen meno. Laukausta se ei pelännyt ja kysyin tuomarilta lopussa, johtuiko se siitä, että toimintakyky oli finaalissa. Leikola kertoi kuitenkin, että kyllä siihen voi luottaa, sillä paukkuarat samassa tilanteessa kyllä reagoivat. Ja totta se oli, Niki on toistaiseksi ainakin selvinnyt ilotulituksista hyvin, eikä se muistakaan paukkeista välitä.
Itse koin, että ensimmäisellä rastilla luonnetestissä meitä auttoi se, että oltiin aktiivisesti harrastettu nuorena. Me oltiin treenattu tokoa ja paimentamista sekä tehty jonkun verran metsäjälkeä. Niki osasi turvautua pelottavassa tilanteessa minuun ottamalla kontaktia. Jos se ei olisi tehnyt sitä, hylkääminen olisi voinut olla lähellä, sen verran se säikähti.
Mökillä kesäkuu 2014.
Mulla on nykyisin sellainen työ, että teen neljä pitkää päivää ja olen kolme vapaalla. Me asutaan rivitalossa Reetta-mummin lähellä, joten päivärutiini työpäivinä menee niin, että kunhan herätään, lähdetään aamukahville Retulle ja toinen koira jää sinne päivähoitoon. Illemmalla Retu tuo sen meille kotiin ja ulkoiluttaa toisen. Tämä on meille kaikille tosi kiva järjestely. Joka toinen päivä jompi kumpi saa olla vähän mummulassa, molemmat tulee ulkoilutettua, Reetta saa liikuntaa ja koiraseuraa ja minä saan olla töissä huoletta. Molemmat saa myös kahdenkeskistä laatuaikaa maman kanssa ja Niki on oppinut olemaan yksin. Hieno järjestely!
Kolme päivää viikosta me ollaan mökillä. Ostin maaliskuussa 2013 pienen punaisen mummonmökin ja reilun puoli hehtaaria villiintynyttä puutarha-metsä-peltoa Huittisista, läheltä Punkalaidunta ja siellä me ollaan oltu tosi paljon. Alueella on metsää ja viljelysmaata ja villieläimistöä peuroista ilveksiin, joten ihan vapaasti pojat ei siellä voi olla, mutta saavat olla tosi paljon ulkona. Sen verran kaupunkilaisia ne kuitenkin on, että vapaana omalla tontilla eivät tee tarpeitaan, eli mun on ulkoilutettava ne sielläkin :) Se on oikeastaan ihan hyvä, koska tulee käytyä esimerkiksi kauppareissulla tutustumassa lähiseuudun ulkoilualueisiin, Punkalaitumen ja Huittisten maisemiin jne. Muuten vaarana on, että sitä vaan möyrii omalla tontilla maata kääntelemässä, eikä muista tehdä mitään muuta.
Bonsuli kaivaa luumun alle viilentävää loikoilupaikkaa.
Ei olla enää käyty paimentamassa, vaikka kaipaan sitä kyllä. Mulla ei jotenkin itsellä ole ollut voimavaroja siihen, että ajaisin säännöllisesti treenaamaan. Vaikka meillä menee ihan hyvin kotioloissa niin Bono on kuitenkin aika äksy ja varuillaan muiden ihmisten ja koirien suhteen eli se rajoittaa meidän tekemisiä aika paljon.
Mä olen Bonon vuoksi myös opetellut koirakuiskaajan taitoja! Olen opetellut tekniikan, jolla on mahdollista kommunikoida eläinten kanssa. Tällainen telepaattinen kommunikointi on maailmalla yleistymään päin ja kouluttajia on jo useita kymmeniä ellei satoja. Tekniikka on todella helppo, kunhan siitä saa kiinni ja jos on minkäänlaista kokemusta meditatiivisesta mielenhallinnasta.
Siinä hiljennetään mielen löpinä, muotoillaan ajatuksena aikomus, mitä kontaktilla halutaan, visualisoidaan lämmin tunneside eläimen kanssa ja jäädään odottamaan. Helppoa kuin heinän teko :)
Mun eka kokeilu oli, kun Bonolle ilmaantui viime kesänä sellainen todella ärsyttävä käyttäytymiskuvio, ettei se meinannut millään suostua tulemaan ulkoa ovesta sisälle, se oli joka kerta yhtä taistelua, tulipa se pihalta tai jos vaikka tultiin yhdessä lenkiltä. Pyysin sitä näyttämään, miksi se jumittaa ovella ja sain sellaisen kokemuksen, ikään kuin näin Bonon silmin kuinka täytin ovensuussa seistessäni koko oviaukon eikä sillä ollut tilaa kompuroida kynnyksen yli (sehän siis löysine lonkkineen kompuroi tosi paljon).
Lisäksi kuulin, kuinka kovalta ja pahalta sen korviin kuulosti se, kun läiskin kättä reittä vasten. Se kuulosti ihan pelottavalta pamaukselta.
Kysyin vielä, että miten se kokisi että ovesta on kiva tulla ja näin Bonon silmin, että oviaukko on tyhjä ja se kuulee mun äänen keittiöstä ja sit se saa namun!
Tiedä häntä, mutta kun kokeilin, ei ole enää ovella tempperehditty!
Ohjeet on muuten tuolla: http://animaltalkafrica.co.za/772-2/#sthash.mQyTDUR1.dpbs
Kävin sitten viime talvena kurssilla opiskelemassa asiaa lisää ja nyt mä aina silloin tällöin käytän tätä tekniikkaa, kun pitää jotain selvittää ja hyvin tuntuu toimivan. Tällä tarkoitan sitä, että kanssakäyminen sujuu helpommin kuin ilman. Bono on tässä tosi hyvä, se tajusi heti että mun kanssa voi kommunikoida ja se esimerkiksi aktiivisesti neuvottelee mun kanssa lenkkireiteistä ja ruuista. Itse pitää vaan olla todella hereillä. Nikin kanssa ei ehkä ole tullut niin treenattua, kun se vaikuttaa olevan tyytyväinen oloonsa. Mulla on Nikin suhteen itsellä sellainen tunne, että meidän kemiat ja yhteisymmärrys on ollut alusta pitäen heti samoilla aalloilla, meidän ei ole tarvinnut harjoitella sitä. Ei sen nimi turhaan ole Alter Ego (toinen minä).
Joo, että kaikkeen sitä ajautuu, kun koiria hankkii! Muistan kyllä, että kun hankin Bonon, mun aikomus oli oppia nimenomaan vuorovaikutusta koiran kanssa. Sitä saa, mitä tilaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
