Kuukausi siinä meni, että toivuttiin Bonon menetyksestä. Niki söi ensimmäisinä päivinä koko ajan, mutta sitten syöminen loppui. Se makaili vaatehuoneessa vaisuna eikä ollut kiinnostunut kotioloissa oikein mistään. Vaikeinta oli ehkä mökillä, siellä Bonon poissaolon huomaa kaikkein selvimmin. Se loi sinne meidän salaiseen puutarhaan säpinää, jota ei nyt sit enää ole.
Opin Nikistä, että kun sillä on huono olo, se vetäytyy ja lopettaa syömisen. Ihan hyvä tietää tämä asia.
Me aloitettiin tokoilu ja se on ollut hirveän kivaa. Niki työskentelee pallo- ja patukkapalkalla ihan hirveän hyvin. Vaikka se on itsenäinen koira se kuitenkin rakastaa leikkimistä niin paljon, että silloin se motivoituu tekemään tokoliikkeitä hakien itse sitä "optimisuoritusta". Viime tiistaina huomasin, että se meni jopa namipalkallakin sikahyvin. No, mulla oli maksaa ja maksapalkalla koiran taitaa saada tekemään ihan mitä vain!
Kaksisteen kun ollaan oltu, me ollaan tavattu uusia koiria meidän naapurustossa ja Nikille on tullut uusia kavereita. Meidän nurkilla asuu paljon poikakoiria, mutta nyt ollaan törmätty uusiin tyttökoiriin ja Nikiä pystyy päästämään heidän kanssa vapaaksi juoksemaan. Erityisen ihana on vuoden ikäinen Pirkko, joka on welsh corgi. Pirkon kaveri, vanha poika on myös tänä kesänä nukutettu, joten hänellä on siirtymävaiheessa ollut kaverina oma äiti kasvattajalta lainassa. Näiden daamien kanssa leikki sujuu hienosti ja on ollut hyvin terapeuttista.
Niki menee mun äidille jokaisena työpäivänä hoitoon, ja äidin naapurissa asuvalla kaverilla on basenjityttö Klaara ja he käy päivisin keskenään pitkiä puolentoista ja kahdenkin tunnnin talutilenkkejä kimpassa Vantaanjoen puistikossa.
Kaiken kaikkiaan Nikin elämä on muuttunut aika paljon. Se on avautunut jotenkin ulospäin aika paljon. Se on niin paljon helpompi koira kuin Bono, että Reettakin tekee nyt pitempiä lenkkejä ja käy sen kanssa paikoissa, joihin se ei Bonon kanssa tohtinut mennä. Reetalle Bonon ulkoiluttaminen oli työlästä ja joskus vähän pelottavaakin. Nikin kanssa ei ole mitään pelättävää. Jos joku koira meinaa rähjätä, Niki kääntää katseen pois ja me mennään omia menojamme. Hän on hyvin viilipytty luonteeltaan.
Lueskelin eilen yhtä koirakirjaa, jossa oli vielä merkkejä niistä roduista, joita olin aikoinani harkinnut, silloin kun päädyin Bonoon. Siinä oli jonkun koiraihmisen luonnehdinta koirien kolmesta luonnetyypistä. Yksi oli vilkas, aktiivinen, pehmeä, joka voi olla stressaantuneena pelkoaggressiivinen. Toinen oli dominoiva, itsepäinen ja kolmas itsenäinen, kova ja mahdollisesti yhteistyöhaluton. Luonnonomaisessa laumassa tämä kolmas olisi itseoikeutettu johtaja.
Mun mielestä Niki on itsenäinen ja collieksi kova, mutta kun se on kuitenkin collie ja taipumuksiltaan paimen, siinä on pehmeyttä niin että sen saa motivoitua yhteistyöhön. Se on ihanteellinen luonne.
Meidän perheessä on kerran aikaisemmin ollut samanlainen koira, Ramses oli bordercollien ja villakoiran sekaliitosta, ja luonteeltaan täysin samanlainen. Ihana koira, sen kanssa pystyi tekemään mitä vain. Ainoa, mikä harmittaa, että silloin ei ollut mahdollisuutta harrastaa sillä.
Nämä viimeiset viikot on tuoneet Nikin olemuksesta paljon uutta esiin ja se on ottanut ekan kuukauden jälkeen oman tilansa hyvin itsevarmasti, mutta yhteistyössä. Olen satsannut Nikiin vähän samalla tavalla kuin jos olisi uusi pentu. Halusin, että päästään luomaan tätä uutta elämää vähän niin kuin tyhjältä pöydältä. Ja kyllä se nyt selvästi on erilaista, kun ei ole sitä laumakuviota. Täytyy sanoa, että itse nautin nyt yhden koiran emäntänä ja olen nähnyt Nikin jotenkin selvemmin ja siihen on tullut uusia puolia.
Yksi esimerkki on se, että se on niin täsmällinen kellonaikojen suhteen, että sanoisin sitä jopa kellon orjaksi. Kaikki tapahtuu samaan aikaan! Mut herätetään aamulla yhdeksältä. Aina. Reetalta se haluaa lähteä klo 17. Joka ikinen päivä.
Syöminen sujuu taas, mutta olen muokannut sen ruokavaliota. Se syö tosi vähän, joten teen nykyään sen ruuat itse, keittelen lihoja ja kasviksia ja annan rasvaisia maitotuotteita ja öljyjä. Välttelen viljoja, sillä se on taipuvainen saamaan hilsettä ja näyttäisi, että viljattomalla eväällä pysyy kurissa. Lisukkeena se saa hyvälaatuisia, viljattomia nappuloita, mutta ei joka aterialla eikä kovin paljon. Pikaruokana se saa jotain cesarilla ryyditettyä. Siitä se tykkää jostain syystä älyttömästi.
Me ollaan myös ulkoiltu ilman hihnaa. Kun Niki - ja oikeastaan me molemmat - oli kaikkein surullisin ja masentuneimmillaan mä kerran kysyin siltä koirakuiskauskeinolla, että nyt kun me ollaan kaksin, mitä se haluaisi elämältään. Millaisen kokemuksen se haluaisi mun koirana? Mulle tuli sellainen kuva, jossa me patikoitiin kaksistaan syksyisessä tunturissa (tai olisko ollut skottilaista nummea) Niki jolkotteli ilman hihnaa ja tsekkaili hajuja ja kuulin sanan "bonding". No, mitäpä sen kummoisempaa tässä elämässä muutenkaan on tavoiteltavissa, joten sopii mulle!
Mulla on myös tapana harjata Niki, kun tulen töistä puolen yön maissa. Sitiä tuli ihan ensimmäinen meidän oma uusi tapa ja Niki ihan pyytää sitä. Se on just se hetki vuorokaudesta, kun se haluaa olla kunnolla vanutettavana ja sit se heittäytyy maate ja avaa vatsan, että nyt saa harjata. Ulos me lähdetään vasta harjauksen jälkeen.
Kaiken kaikkiaan minusta Niki on puhjennut kukkaan ja sen elämän laatu on nyt parempi kuin lauman nuorimpana. Kun Bonon kohtalo on mikä oli, nyt tuntuu siltä, että hyvä, että Niki sain näin nuorena (4,5 v.) mahdollisuuden kukoistaa itsenäisesti.
Opin Nikistä, että kun sillä on huono olo, se vetäytyy ja lopettaa syömisen. Ihan hyvä tietää tämä asia.
Me aloitettiin tokoilu ja se on ollut hirveän kivaa. Niki työskentelee pallo- ja patukkapalkalla ihan hirveän hyvin. Vaikka se on itsenäinen koira se kuitenkin rakastaa leikkimistä niin paljon, että silloin se motivoituu tekemään tokoliikkeitä hakien itse sitä "optimisuoritusta". Viime tiistaina huomasin, että se meni jopa namipalkallakin sikahyvin. No, mulla oli maksaa ja maksapalkalla koiran taitaa saada tekemään ihan mitä vain!
Kaksisteen kun ollaan oltu, me ollaan tavattu uusia koiria meidän naapurustossa ja Nikille on tullut uusia kavereita. Meidän nurkilla asuu paljon poikakoiria, mutta nyt ollaan törmätty uusiin tyttökoiriin ja Nikiä pystyy päästämään heidän kanssa vapaaksi juoksemaan. Erityisen ihana on vuoden ikäinen Pirkko, joka on welsh corgi. Pirkon kaveri, vanha poika on myös tänä kesänä nukutettu, joten hänellä on siirtymävaiheessa ollut kaverina oma äiti kasvattajalta lainassa. Näiden daamien kanssa leikki sujuu hienosti ja on ollut hyvin terapeuttista.
Niki menee mun äidille jokaisena työpäivänä hoitoon, ja äidin naapurissa asuvalla kaverilla on basenjityttö Klaara ja he käy päivisin keskenään pitkiä puolentoista ja kahdenkin tunnnin talutilenkkejä kimpassa Vantaanjoen puistikossa.
Kaiken kaikkiaan Nikin elämä on muuttunut aika paljon. Se on avautunut jotenkin ulospäin aika paljon. Se on niin paljon helpompi koira kuin Bono, että Reettakin tekee nyt pitempiä lenkkejä ja käy sen kanssa paikoissa, joihin se ei Bonon kanssa tohtinut mennä. Reetalle Bonon ulkoiluttaminen oli työlästä ja joskus vähän pelottavaakin. Nikin kanssa ei ole mitään pelättävää. Jos joku koira meinaa rähjätä, Niki kääntää katseen pois ja me mennään omia menojamme. Hän on hyvin viilipytty luonteeltaan.
Lueskelin eilen yhtä koirakirjaa, jossa oli vielä merkkejä niistä roduista, joita olin aikoinani harkinnut, silloin kun päädyin Bonoon. Siinä oli jonkun koiraihmisen luonnehdinta koirien kolmesta luonnetyypistä. Yksi oli vilkas, aktiivinen, pehmeä, joka voi olla stressaantuneena pelkoaggressiivinen. Toinen oli dominoiva, itsepäinen ja kolmas itsenäinen, kova ja mahdollisesti yhteistyöhaluton. Luonnonomaisessa laumassa tämä kolmas olisi itseoikeutettu johtaja.
Mun mielestä Niki on itsenäinen ja collieksi kova, mutta kun se on kuitenkin collie ja taipumuksiltaan paimen, siinä on pehmeyttä niin että sen saa motivoitua yhteistyöhön. Se on ihanteellinen luonne.
Meidän perheessä on kerran aikaisemmin ollut samanlainen koira, Ramses oli bordercollien ja villakoiran sekaliitosta, ja luonteeltaan täysin samanlainen. Ihana koira, sen kanssa pystyi tekemään mitä vain. Ainoa, mikä harmittaa, että silloin ei ollut mahdollisuutta harrastaa sillä.
Nämä viimeiset viikot on tuoneet Nikin olemuksesta paljon uutta esiin ja se on ottanut ekan kuukauden jälkeen oman tilansa hyvin itsevarmasti, mutta yhteistyössä. Olen satsannut Nikiin vähän samalla tavalla kuin jos olisi uusi pentu. Halusin, että päästään luomaan tätä uutta elämää vähän niin kuin tyhjältä pöydältä. Ja kyllä se nyt selvästi on erilaista, kun ei ole sitä laumakuviota. Täytyy sanoa, että itse nautin nyt yhden koiran emäntänä ja olen nähnyt Nikin jotenkin selvemmin ja siihen on tullut uusia puolia.
Yksi esimerkki on se, että se on niin täsmällinen kellonaikojen suhteen, että sanoisin sitä jopa kellon orjaksi. Kaikki tapahtuu samaan aikaan! Mut herätetään aamulla yhdeksältä. Aina. Reetalta se haluaa lähteä klo 17. Joka ikinen päivä.
Syöminen sujuu taas, mutta olen muokannut sen ruokavaliota. Se syö tosi vähän, joten teen nykyään sen ruuat itse, keittelen lihoja ja kasviksia ja annan rasvaisia maitotuotteita ja öljyjä. Välttelen viljoja, sillä se on taipuvainen saamaan hilsettä ja näyttäisi, että viljattomalla eväällä pysyy kurissa. Lisukkeena se saa hyvälaatuisia, viljattomia nappuloita, mutta ei joka aterialla eikä kovin paljon. Pikaruokana se saa jotain cesarilla ryyditettyä. Siitä se tykkää jostain syystä älyttömästi.
Me ollaan myös ulkoiltu ilman hihnaa. Kun Niki - ja oikeastaan me molemmat - oli kaikkein surullisin ja masentuneimmillaan mä kerran kysyin siltä koirakuiskauskeinolla, että nyt kun me ollaan kaksin, mitä se haluaisi elämältään. Millaisen kokemuksen se haluaisi mun koirana? Mulle tuli sellainen kuva, jossa me patikoitiin kaksistaan syksyisessä tunturissa (tai olisko ollut skottilaista nummea) Niki jolkotteli ilman hihnaa ja tsekkaili hajuja ja kuulin sanan "bonding". No, mitäpä sen kummoisempaa tässä elämässä muutenkaan on tavoiteltavissa, joten sopii mulle!
Mulla on myös tapana harjata Niki, kun tulen töistä puolen yön maissa. Sitiä tuli ihan ensimmäinen meidän oma uusi tapa ja Niki ihan pyytää sitä. Se on just se hetki vuorokaudesta, kun se haluaa olla kunnolla vanutettavana ja sit se heittäytyy maate ja avaa vatsan, että nyt saa harjata. Ulos me lähdetään vasta harjauksen jälkeen.
Kaiken kaikkiaan minusta Niki on puhjennut kukkaan ja sen elämän laatu on nyt parempi kuin lauman nuorimpana. Kun Bonon kohtalo on mikä oli, nyt tuntuu siltä, että hyvä, että Niki sain näin nuorena (4,5 v.) mahdollisuuden kukoistaa itsenäisesti.
