Ei narupallolla

Mä olen ihmetellyt, kun Bono herättää kesäaikaan siirtymisestä huolimatta pimeällä ja ihan liian aikaisin. Tänään se teki herätystyötä erittäin aikaisin, pitkään ja hartaasti erilaisilla menetelmillä. Milloin osui kylmä nenä huuliin, milloin se röhnötti mun päällä poikittain naama kainalossa, milloin tassutteli kovakouraisesti päällä, milloin nuoli varpaita, korvaa you name it!

Se teki ratkaisevan virheen ja heitteli alkajaisiksi yösydännä narupalloa pitkin huushollia ja juoksenteli sen perässä. Tajusin hädän laadun vasta, kun se istui melkein naamalla ja tunnistin tuoksahduksen.

Opetus: jos on maha kuralla, ei kannata herätystyön yhteydessä leikkiä narupallolla.

Vapaus

Me käytiin tänään ensimmäistä kertaa moneen viikkoon Rajasaaressa, kun totesin että karanteeni saa nyt luvan loppua. En usko, että Bono tartuttaa mitään. Siellä se oli varsin vallaton. Onneksi sillä oli mukavaa seuraa: unkarin vizloja ja slovakian kuvatzin pentu.


Ahistaa edestä ja takaa.

Bono ihailee ja kunnioittaa vieläkin vanhoja uroskoiria, joten se saa niistä mieluusti leikkikavereita. Tämä 12-vuotias herrasmies oli tämän päivän bestis.


Penska peesaa, kun karjut kalistaa.

Korvissa taisi olla vaikkua eilisestä puhdistuksesta huolimatta, sillä kuulo ei ollut paras mahdollinen. Kauniisti sanottuna Bono "irtautui rohkeasti". Asian voisi ilmaista toisinkin...


Juostaan kovaa, korkealle ja kauemmas!

Sitten se kuvittelee vallan olevansa sylikoira! Taina kävi eilen kun meidän olis pitänyt vähän kesän Irlannin matkaa suunnitella, mutta Bono yritti sabotoida koko ajan tunkemalla peräpäätään syliin. Olenkohan mä vähän lellinyt sitä?

Eräät ei tajua, että sylikoirat on pienempiä ja että kaikki ei välttämätta aina halua koko ajan karvakasaa kainaloonsa.

- Kas, kun mä olen vastustamaton.

Aamuhämärissä

Me ollaan niitä, jotka nappaavat aikaisen madon. Nykyään on herätys ennen kuutta ja seitsemään mennessä ollaa tehty pitkä lenkki ja nyt näyttää siltä että 7:19 menneessä on jo syötykin ja uinahdettu päivälevolle!

Kesäaikaan siirtyminen suo tähän vähän kenties helpotusta. Eipä silti, mä olen itsekin jo niin tottunut tähän rytmiin, että nautin näistä aamuista. Sitäpaitsi ennen kuutta kun on taipaleella, ei ole ketään muita liikenteessä ja voin pitää Bonoa irti. Se on sillä tavoin paljon sävyisämpää lenkkeilyä kuin narun jatkeena. Tänään se käyttäytyi niin esimerkillisesti, ja tuli luokse joka kerta kutsuttaessa, että palkitsin sen rantakierroksella. Jalkatiellä kävellessä sillä roikkuu hihnan pätkä kaiken varalta kaulasta, mutta rannalla päällä on vain panta. Ultimate freedom! Helpompi jahdata variksia.

Se teki sen tänään ensimmäistä kertaa ikinä nähtyään viikolla pellon takaa, kuinka antaumuksellisesti Elli ja Thori hätyyttivät varisparven ilmaan. Mallioppiminen - paras oppiminen. Konstruktivistiset oppimisteoriat voi unohtaa näissä piireissä.

Me ollan ilmoittauduttu metsäjäljen alkeiskurssille ja BH-kurssille. Sit me ollaan käyty katsomassa yhtä vuokrattavaa taloa. Saapa nähdä päästäänkö kesäksi väljempiin maisemiin!

Susijuttuja

Eilen oli vähän niinkuin vapaa päivä! Seurauksena mun oli tehtävä koko ilta töitä ja tänäänkin on paineita istua tiukemmin koneen ääressä (ansio mielessä, siis). Nautittiin hienosta päivästä Viikin pelloilla ja siinä ohessa kävin ihastelemassa Elli ja Thorin rakkauden hedelmiä. Talvipennuilla on ihan mahtavan pörröinen turkki!


Mä olen ihan isin näköinen.



Kummallista, miten hiljaisia ja tavallaan rauhallisia pikkupennut on. Kuitenkin, kun niistä yrittää ottaa kuvia, se mikä jää talteen on ihan sotkua. Ne liikkuu kuitenkin koko ajan.



Tuumailutauko.

Ja tällaista en ole nähnyt kuin Capitoliumin museossa. Emosusi imettää seisaaltaan.


Maitobaari on auki 24/7.

Tässä vielä pennuista liikkuvaa kuvaa. Muistatteko tuon kömpelön pyllähtelyn?




Inspiroiduin aamulla kamalasti Virven blogia lukiessani ja kokeilin itsekin, saisinko Bonon ulvomaan soittamalla sille susien laulua. Linkki susiääniin löytyy eläinlinkeistä, jostain tuolta oikean palkin kuvien seasta. Olen yrittänyt saada sitä usein muutenkin ulvomaan, kun mun mielestä yhteyden pitäminen ulvomalla on hieno asia.

Tulos oli totutunlainen:



Sitten me käytiin eilen vielä autopesulassakin. Bonsuli ei ollut ekakertalaisena mekkalasta juuri moksiskaan, mikä seuraaavassa todistetaan. Vähäinen levottomuus kuuluu asiaan.

Juhlan jälkeen

Juhlien jälkeen tulee aina se hetki, kun pitää miettiä että mitäs nyt. Missä nyt ollaan ja minne ollaan menossa?


Tässä ollaan Leten kanssa Vänärillä Kuopiossa ja ollaan menossa hakemaan lumikökkäresuupalaa.

Bonosta on tullut iso poika ja se osaa monia asioita. Meillä tassu tarkoittaa sitä, että koipea nostetaan ylös, jotta jalkojen väliin menneen hihnan saa pois hiertämästä tai että ko. raaja pitää pyyhkiä. Panta puolestaan tarkoittaa sitä, että "nyt jos tulet tänne niin vapautan sut liekasta".

Bono osaa myös vahtia ikkunasta.


Bono on niin iso, että hyvä kun sohvaan mahtuu.

Mieli on näinä aikoina niin levoton, etten jaksa juurikaan sitä kouluttaa. olohuonetottista tehdään joskus ja ollaan siinä alettu vähän kaukona treenaamaan istumista, seisomista ja maahan menemistä. Noutohommia samaten esineillä, joita laatikoista löytyy. Ulkona ja sisälläkin otetaan joskus sivulle tuloa, katsekontaktia, perusasennossa pysymistä ja ihan lyhyitä seuraamisjuttuja. Eipä juuri muuta.

Ei olla kyllä näissä ponnisteluissa mitenkään näyttäviä. Asiaa valottanee Minskun huomio, kun hän näki Bonon ensimmäistä kertaa sitten kesäkuun alun:
"Ihana koira! Minä niin pelkäsin, että siitä on tullut sellainen viileä tyyppi, joka vain arvokkassti pysyttelee sun vieressä, eikä noteeraa mitään muuta."

Juu, näin mahdottomuuksiin ei olla menty. Tänään mulla kävi mielessä sellainenkin vallankumouksellinen ajatus, että tottelvaisuusvalion arvon uupuminenhan ei varmaankaan estä hyvän elämän toteutumista. Sitä paitsi me ollaankin jo siitä tavoitteesta vähän jouduttu sivupolulle, kun ollaan enempi kaaduttu kallelleen pk-lajeihin.


"Mitenhän tuo tehdään, pitää kokeilla itsekkin...."

Aina, kun näkyy Puijon torni, pitää poseerata.


Puijon lisäksi kuvasta näkyy, että Bono on saanut lisää liekaa. Ja että Letekin on jo iso poika.Kuvan otti Minna.

Näyttelyihinkään me ei ehkä voida vähään aikaan mennä, kun Bonsulilla on niin ihanat hapsut korvissa ja Mari on julmasti uhannut trimmata ne seuraavaan näyttelyyn! Vastavalossa hapsukorva näyttää ihan koiraenkeliltä.

Mä näytän enkeliltä, muttaa olen hurja urho... kiäh, kiäh!!!

Koirakuvia

Tässä 1-vuotispäivän kuvakavalkadia. Kaunis keli virvoitti mielet ja innoitti pienimmän meistä hanskavarkaisiin.


Pielisellä paistaa aina aurinko.

Sitten me juhlittiin herkutellen.

Mökkiolosuhteissa kakku oli einestyyppiä. Olisko ollut kalkkunacaesaria ja polarjuustosta ykkönen.

Pääasia, että tarjoilu pelaa.

Hyvin maistui juhlaväelle. Ovat niin vähään tyytyväisiä...

Kepit on aina kivoja ja hätätilassa kelpaa pienempikin.

Leikki on lapsen työ ja 1-vuotias on vielä lapsi. 1-vuotiaan keski-ikäinen emäntäkin tykkää leikkiä.

Lopuksi sokerina pohjalla. Kahtokeepa siskoja ja veljiä 1-vuotis tapaamisessa tuolta.

Zen ja hampaiden harjaus

Kaikissa zenfilosofiaa muistuttavissa elämänhallintazydeemeissä kehotetaan aina kyseenalaistamaan kaikki vakiintuneet tavat sekä totutut ajattelu- ja toimintamallit.

No, filosofiaahan voi lukea montakymmentä vuotta ilman, että mikään muuttuu, mutta koirani hampaiden harjaaminen on aiheuttanut pienen muutoksen. Etten sanoisi jopa mullistuksen.

Totesin, että 8-vuotiaana koulun hammashoitajalta opittu nykytystekniikka ei totisesti sovi haaskansyöjän harvoille, erikokoisille ja suippeneville hampaille. Olen siis kokeillut erilaisia harjaustekniikoita ja todennut, että aika hyvä on sellainen, jossa harjalla rumpsutetaan menemään niinku purupintaa pitkin, mutta mitään purupintaahan ei ole olemassa. Samalla käännellään harjaa erilaisiin kulmiin, jotta juurestakin ottaa.

No nämä ponnistellut on antaneet kipinän kokeilla harjata omiakin hampaita eri tavoin. Olen keksinyt , että kun harjaa omat hampaat mediumkovan harjan sijasta softilla harjaksella sillai ristisuuntiin niin tuleepa puhdasta! Ei tarvi hammaskiveä enää kasvattaa.

Mä veikkaan että tämä on niin zeniä kuin vain olla ja voi.

Ohi on

Ollaan melkein jo kotosalla, väsyneinä mutta hengissä ja vain vähäisin kolhuin selvinneinä. Muita kolhuja ei matkalla sattunut paitsit, että tietenkin naarmutin autoa parkkiskella sitä siirtäessä, siinä vaiheessa, kun Reetan kamppeet oli jo purettu! Ottaa pattiin, eikä millään kyllä viitteis mitään maalausjopia lähteä teettämään. Naarmu on kumminkin sen verran iso, ettei taida naarmunpoistoaineessa teho riittää.

Koirat reisssasivat hyvin. Pysähdeltiin ahkerasti ja Kuopiossa lenkkeiltiin tunteroinen Vänärillä hohtavassa auringossa. Loppumatka sujuikin sitten Elviksen ja U2:n tahdissa tyytyväisenä torkkuessa. Viirulla oli oma kuljetuskoppi ja Bono sai matkustaa yksin takana yksiössään.

Oli ihanaa lenkkeillä rauhaisissa maisemissa. Bono oli kuin ennen: tuli luokse heti kun sitä kutsui. Sit tehtiin lenkkien lomassa pieniä tottisharjoituksia ja patukannoutoa. Kuopiossa olikin taas jo eri meininki, kun Kallaveen jäällä oli paljon kuhinaa ja hemaisevia koiria. Forget the mama's darilng, täältä tulee Mr Macho!

Happy birthday!

Bonsuli, siskot ja veljet täyttävät tänään ensimmäistä kertaa vuosia. Kuvia on otettu, kakustakin, mutta kuvankäsittelyohjelma on vielä latautumassa.

Joten tässä välissä hehkutan, että mamalla on lippu heinäkuun 24. päiväksi Dublinin U2 keikalle! Tai siis ainakin se on maksettu. Toivotttavasti se joskus tulee postissa, koska nostalgiset ihmiset ei voi harkita nettilippuja. En tiedä onko nostalgisuus viisasta, mutta sehän käy tässä ennen pitkää ilmi.

Nyt pitää alkaa miettiä, miten neljäksi yöksi hoitoon joutuva Bono viihtyisi mahdollisimman hyvin. Katseemme suuntautuvat kenties kainosti Klaukkalaan, 1-vuotiaan veljen suuntaan....

1-vuotias kloppi bloggaa. Webbikameran satoa.

Thanks to verkkokauppa.com

Me ollaan taas radioaalloilla! Valitettavasti en saanut pelastettua kuva-arkistosta kuin pari hassua kansiota, koska niiden lataaminen oli ihan superhidasta, enkä jaksanut valvoa koko yötä. Nuoruusvuoden kuvadokumentaatio on nyt sitten pääosin menetetty.

No, onneksi olin webarkistoon tallettanut aina jotain silloin tällöin.

Mä olen ihan hirveän tyytyväinen verkkokauppa.comin palveluun. 5-10 päivän jopi valmistui päivässä. Ja käyttisprobleema meni takuuseen, vaikka joku niuho olisi urputtanut siitä, että takuu meni umpeen jo puoli vuotta sitten.

Taidan ostaa seuraavan koneenikin samasta kaupasta.

SINUN kannaltasi tämä merkitsee sitä, että Nurmeksen reissultakin saattaa tulla melkein reaaliaikaista reportaashia.

Käyttis prakaa

Mun koneen käyttöjärjestelmässä on ongelmaa, joten taidan viedä koko rakkineen huomenna huoltoon. Eli jos meistä ei kuulu mitään muutamaan aikaan niin tästä on kyse. Koitan ahkeroida tässä tämän illan ja pelastaa kuva-arkistoa.

Tyytyväisiä

Olen kammannut teepuuhoitoaineen avulla Bonoa ihan nahkaa myöten pohjavillakammalla, enkä löydä turkin seasta kerrassaan mitään. Päätin, että en kyllä ala sitä talvella sit pesemään. Ostin lisäsuojaksi Frontiline-suihketta, eli eiköhän me olla turvassa. Ohje oli siis, että ensin myrkyt niskaan ja kahden päivän päästä pestään raadot pois turkista.

Viirunkin tilanne on jo tosi hyvä. Vein Bonon täikaverin luokse lauantaiksi hoitoon, kun olin itse taas hela dagen på odlingskurs. Ruokkosin itse Viirua, kun halusin omin silmin todistuksen, miltä sen tilanne nyt viikon lääkityksen, pesun ja ahkeran kampaamisen jälkeen näyttää näyttää. Kuusi kuollutta punkkia löytyi ja ne näytti vähän samalta kuin akileijan siemenet. (Odlingskurs gör sitt tryck!). Vaaleampia ne vain oli - ehkä. Ihossa silläkään ei ollut enää mitään. Nämä löydetyt oli karvojen seassa kyljessä ja kikulin kupeessa.

Hyvät on myrkyt.

Itse olen niin seesteinen jo, että Bono saa kiivetä petiinkin ja joskin tsekkaan aina, mitä lakanoista löytyy (ei mitään). En myöskään kaihda halailemasta sitä.

Mä tosiaan käyn ruotsinkieleisellä odlare-kurssilla ja eilen (3. kerta) rohkaistuin jopa keskustelemaan på svenska. Pääsääntöisesti suunsoitto on pysynyt kyllä hyvin kurissa. Sanoin mm. lauseen: " Jag tror att alla är mer eller mindre hobbyodlare" sekä "Hasse sa på morgonen att vi kunde ha ett växthus special efter växtskydd". Sit mä ihan spontaanisti sanoin vieruskaverille, että "Ni har färdiga planer!"

Olin aika tyytyväinen!

Tyytyväisyys elämään on hyvällä tolalla, kun ei aseta tavotteita liian ylös. Niinku että asiat on ihan mallillaan, kun koirassa ei ole täitä ja pystyy sanomaan edes jotain vieruspulpetissa istuvalle. Ja kun typenotosta kertovan A4:n toisella puolella onkin samma på finska. JEEE!!!!

Hiljaista

Hiljaista on täirintamalla ja muutenkin. Freelanserina kun tekee töitä niin koko päivä hulahtaa olemattomiin, vaikka laskutettavaa aikaa kertyy vain 6,5 tuntia tai 2,5 tuntia. Mitä tämä on?

Nyt voi käydä kesken päivän ulkona koiran kanssa, sit voi kutsua kahvivieraita keskellä päivää - tosin vain sellaisia, joilla ei ole koiria. Se on aika mukavaa. Tämä vapaus siis.

Koska täihommeli on melkolailla kurissa, ollaan siirretty talviloma ensi viikkoon. Meidän piti mennä pääsiäisviikolla Nurmekseen Bomballe, mutta me mennäänkin sinne jo ensi viikolla muutamaksi päiväksi. Koska täit ei ole sama kuin HIV, joka sekään ei estä elämästä, me ollaan lyöty saastuneet, mutta hoidon piirissä olevat koiramme yhteen. Varotoimenpiteinä on myrkkyä, shampoota, puhtaita lakanoita ja alustoja jne. Ei meinata tätä ilosanomaa kuitenkaan muille levittää.

Nyt tarttis viedä koira pitkälle lenkille, että sais pestyä sen yötä vasten. Vai pesiskö vasta huomenna?

Kuvastoa

Me ollaan ilmeisesti selvitty täijupakasta melkolailla säikähdyksellä. Nyt alkaa olla ne hetket käsillä, että ruumiita pitäis alkaa ilmaantua ja vähäistä on tungos. Ihan selkärangan tuntumassa on valkoista hilsettä, mutta niin vähän että havaitut hilsehiukkaset (=saivareet?) pystyy laskemaan melkein sormin. Ja karvoja on käännelty, kammattu ja harjattu ahkerasti.

Parempi näin.

Olen tässä katsellut viikonlopun kuvasaldoa ja useimmathan niistä näyttää tältä.


No kun niissä digikameroissa on niin hidas sulkija...

Mutta tässä pieni pupu on tallentunut muistikortille ihan kokonaisena.


Raya-vauva (Raja). Ja kyllä, hengitys tuoksuu ihan vauvakoiralle.

Tässä vielä toisessa elementissä.


Söiskö lunta vai nakertaisko kortta - niin monia vaihtoehtoja.

Sitten vanhempää väestöä.


Linssiluteet valokuvauksellisina.

Ja sitten samaa populaa jalkakäytävällä.


Hyvinhän tässä rinnakkainkin mahtuu.

Pienin ja tokaks pienin.


Rayallakin on nenä.

Vielä kuva täisäkistä.


Mun hipiälle itäsuomalaiset maisemat sopii kyllä oikein hyvin, kiitos kysymästä.

Tässä vielä yksi kuva, jollaisia roikkuu suomalaisten valokuvaajien näyttelyissä. Tekijää kuvataan "pitkän linjan suomalaista arkea kuvanneena, työlleen omistautuneena näkijänä". Kuville on tunnusomaista kalpea, valju valo ja pysähtynyt tunnelma.


Ei tule valmista ei.

Miten näin puutuneen kuvan noista voi saadakaan, kun oikeasti nappuloilla on koko ajan jotain mielessä tai meneillään. Seuraavassa 4 sekuntia liikkuvaa kuvaa kertoo kaiken. Tähän ei sana pysty.

Ongelman laajuus

Kävin kahdessa apteekissa ja molemmissa oli tasan yksi paketti 20-40 kiloiselle koiralle soveltuvaa Frontlinea. Strongholdia ei ollut kummassakaan. Taitaa olla sittisontiaisia muillakin.

Vääntelin laatikoita aikani käsissä ja olin lukevinani että tappaa täit ja väiveet ja vaikka mitä. Hyvä kun emäntä pysyy henkitoreissaan kumminkin.

Heti, kun olin laittanut mömmön koiran niskaan, totesin, että mun laatikossa ei lue mitään mistään muusta kuin punkeista. Olin ihan hepakassa, että väärä myrkky. Ja nyt se alkaa heti kohta itseään raapimaan ja myrkyttyy kokonaan, kun uusiin liemiin joudutaan sotkeutumaan.

Katsoin kuitenkin Frontlinen sivuilta asian oikean laidan ennen kuin aloin soittelemaan hätäpäissäni minnekään ja kas! Frontlinen fiproniili toimii kloridikanaviin sitoutumalla GABA-kompleksin salpaajana. Ja siis tappaa täit ja väiveet.

Huolet oli pois pyyhkäisty. Nyt vaan pitäis vielä tietää liittyykö väiveet meidän tilaan jotenkin! Ja saivareet? Tätä terminologiaa vilisee nyt joka puolella, eikä mikään havaitussa todellisuudessa avaa asiaa millään tavalla.

Täivaroitus

Varjo on langennut meidän ihanan viikonlopun ylle. Me ollaan todennäköisesti täipositiivisia!

Bonon kaverilla on täitä ja eilinen meni siihen, että ruokkosin jokaisen liikenevän hetken Bonoa. Etsin merkkejä hilseestä, ihovaurioista tai mistä tahansa pilkuista. Syylliset on kuulema ruskeita ja päärynän muotoisia, muutaman millin pituisia.

Mitään tällaista ei ole löytynyt, mutta loishäätö on nyt tosi asia ja muutamat ajat kyllä Bonsuli saa luvan olla karanteenissa.

Ikävintä on tietysti, että Raya-vauva joutui myös myrkkykuurille.

Eli tiedoksi kaikille, joita olemme hiljattain tavanneet: tarkkailkaa tilannetta mikroskooppisella tarkkuudella ja eipä haittaa laittaa mömmöt niskaan oireettomuudesta huolimatta. Nyt on kuulema oikea täisesonki. Itämisaika on kaksi viikkoa.

Laitan varoitusmeiliä jokaiselle parin viikon sisällä tavatulle koiratutulle, kunhan pääsen ao-palvelimelle.

Lomakuvia käsitellään jahka murjottamisfiilikset loppuu - ottaa tässä vaiheessa nimittäin pattiin melko ankarasti.

Lisää kakkajuttuja

Bono säesti matkavalmisteluja vinkumalla - ei siksi, että se olisi ollut matkavalmisteluista tohkeissaan vaan siksi, että sillä oli ripuli. Asia selvisi, kun se pursotti matolle.

Nyt mä olen yrittänyt vääntää rautalangasta sille satua lapsista, jotka huutelivat "apua! apua! täällä on susi" niin kauan, kunnes kyläläiset turtuivat. Sitten kerran, kun kysessä oli oikea case, lapset jäivät suden suuhun, ilman että kukaan viitsi vaivautua paikalle.

Että silloin, kun ei ole kyseessä hätätapaus, vinkumista kannattaisi säännöstellä.

Muuten reissu meni hienosti, menomatkalla vain pysähdeltiin tiuhaan tahtiin.

Bono on kasvanut puoli metriä koiralaumassa temuamisen ansiosta. Nyt se ottaa univelkoja takaisin. Kuviakin kertyi ja postaan niitä tuonnnempana.

Erämaa kutsuu

Me pakataan kasseja ja Bono säestää hommaa vinkumalla. Me lähdetään Wiiman ja ihanan Rayan kanssa mökille Ilomantsiin. Raya on uusi jäsen koirayhteisössämme. Neidillä on ikää noin 9 viikkoa ja hän on melkein kokomusta työlinjainen schäfer.

Kameran akku on ladattu tappiin eli mahdollisuuksien rajoissa on, että alkuviikosta jonkin sortin kuvareportaasia ilmaantuu.

Pysy kanavalla siis :))))

Herätystekniikka

Bonolla on niin tehokas herätystekniikka, että joka aamu olen ihan varma, että se pidättelee viimeisillään ja virtsarakon tulehdus tai ripuliryöpsähdys on ihan huulilla. Joka aamu totean, että ei: se halusikin vain jo toimintaa - yö kävi jo pitkäksi.

Tänään oltiin ennen kuutta taipaleella, kun se oli hartaudella harjoittanut herätystyötä jo pitkään. Heti kun se huomaa, että hengitysrytmini muuttuu, se tulee nojailemaan samettinaamaansa mun poskea vasten, saattaapa kevyesti lipastakin. Hommaa säestää jatkuva pieni vikinä. Kun tänään kovetin sydämeni ja käänsin sille selän, se hyppäsi viereen ja painautui pitkin pituuttaan selkää vasten ja hinkkasi naamaansa mun niskavillohin ja lipoi sormia, jotka oli pään yläpuolella. Mua alkoi naurattamaan niin paljon, että oli pakko nousta. Ja voilá! Tavoite saavutettu. Vinkumisen volyymi voi nousta ja sit onkin jo niin kiire, että ei voi odottaa enää hetkeäkään. Tepastelu edestakaisin pienin välihypähdyksin tehostaa mukavasti vaikutelmaa.

Koirani osaa psyykata itse itsensä mahdottomaan vireeseen. Minä kuvittelen joka aamu, että kakka tulee jo hissiin, mutta puoli tuntia sit kuitenkin käpsehditään, ennenkuin se lähtee liikkeelle.

Hyvä huijaus. Toistuu joka aamu.

Emäntäkoulu dropout

Eilen käytiin iltakylässä Kristan luona ja pojalla oli kummasti porkkanaa kipittää reippaasti lyhyin askelin kamalat, kiiltävät lattiat hirmuiseen hissiin ja Kristan luo. Ja kylläpä nämä kyyhkyläiset sitten nyhjäsivätkin kylki kyljessä koko ponnistelun edestä. Bono on Kristan kanssa ihan erilainen kuin muiden koirien kanssa. Se on sen kanssa samanlainen hellyydenkipeä kainaloinen kuin ihmisten kanssa. Painautuu kiinni kylkeen ja poski poskea vasten ja yrittää nuolaista sieltä pitkän kuonon sivun kautta, kun ei sitä poskea voi irrottaa etäämmälle. Somaa!

Muuten tuo lattioiden ja rappujen pelkääminen on vähän hermoille käypää. Pitkän aikaa saattaa mennä oikein hyvin, kuljetaan ihan normaalisti niissä paikoissa, missä aina ollaan kuljettu. Sitten ykskaks se keksii, että peijakas, tässähän tassu luistaa ja se menee ihan puihin ja heittäytyy makaamaan, kun pitäisi mennä esim. hissiin tai tietystä ovesta sisään. Toivottavasti tämä jää iän myötä pois.

Olen muuttanut Bono ruokailua juuri sellaiseksi, miksikä koulutettavan koiran ruokailua ei saisi muuttaa. Se saa nappuloita kuppiin aamulla, 3 dl. Se syö ne milloin haluaa, yleensä vähän myöhemmin. Sitten iltapäivälenkin - tai jos koulutetaan niin koulutustuokion - jälkeen se saa herkullisemman, kostean liha-aterian.

Saattaa olla, että tällä pelillä me ei olla koskaan minkään valtakunnan valioita, mutta valinta on tietoinen ja harkittu! Jospa se edesauttaisi sitä, että maha voi hyvin ja Bono osaisi itse myös joskus paastota. Mä en oikein millään ole saanut itseäni taivuteltua siihen, että koulutettavuutta pidetään yllä ruokaa panttaamalla. Paitsit että mä kyllä teen sitä hetkellisesti - ruoka tulee vasta koulutustuokion jälkeen.

Saapa nähdä miten meidän käy. Mä jotenkin kuitenkin toivon, että tulisi ruokahommeleistakin jotenkin sellainen tuntuma, että osaisin lukea koiraa, mitä se tarvitsee ja miten se voi. Jos se pidetään aina ahneena ja tulee tunne, että se on aina nälässä niin mulla itsellä on sellainen olo, että sen terveysasiat ei ole parhaalla mahdollisella tolalla.

Mulla on entisistä elikoista kuitenkin sellainen kokemus, että kun ne itse säänteli syömistänsä tietyissä rajoissa, ne pysyivät aikuisiksi tultuaan koko elämänsä ihannepainossa ja mahat hyvinä.

Tähän on nyt siis kaikesta emäntäkoulusta huolimatta tultu.

Viihdettä

Hui! Monta päivää on kulunut ja blogi taas päivittämättä. Me ollaan kuitenkin ihan ok. Koira pelkää erilaisia lattioita taas enevässä määrin, joten mama harrastaa vastapainoksi viihdettä. Kävin sunnuntaina pitkästä aikaa elokuvissa. Vaikka luulin että oksennan ja pyörryn Mickey Rourken painijaa katsoessa, se kolahti just niin kuin Venetsian leffakarnnevaalien yksi tuomareista oli kuulema sanonut: "The film does not promise anything but it delivers everything." Juuri näin.

Ja sitten tietysti on tämä U2:n uusi levy. Kuvittelin, että se olisi rokimpaa kuin se on, mutta se onkin eri tavalla hyvä. Sitä joutuu nyt kuuntelemaan aika intensiteetillisesti. Ei melkein pysty bloggamaan.

Me ollaan evakossa parkkipaikkaongelman takia, kun meidän kadunvarsia on uhkailtu puhdistaa. Lisäksi olen saanut freehommia, joten kirjoittelen ihan asiaa päivät pitkät. Sen verran voin valottaa, että jos on pahasti närästystä niin ei kannata odottaa lääkärissä käyntiä siihen asti, kun on ruokatorvessa syöpä. Siitä nimittäin ei selviä kuin 12 % sairastuneista.

Huomenna kenties hilpeämmillä aiheilla.