Silmävammoja ilmassa

Viiru kävi tänään kontrollissa ja verenpurkauma on jo melkein sulanut ja silmässä on näkökyky säilynyt, vähän kiinnikkeitä on iiriksen ja linssin välissä ja sitä nyt hoidetaan sekä tulehdusta loppuun. Viiru on jo oma itsensä, ärähteleekin jo niin, ettei tarvi epäillä, että koira olis eläinlääkärissä päässyt vaihtumaan kiltimpään versioon.

Hienosti se kyllä antoi hoitaa. Ei tarvittu kuonokoppaa kertaakaan. Seuraava kontrolli on viikon päästä. Saa nähdä, miten silloin on.

Ilmeiseti joku trauma tässä taustalla on, vaikka silmässä ei mitään reikää näy. Diabeteksestä tai PRA:sta tälläinen ei kuulema voi johtua. Se sijaan, esim. joku punkin jättämä virus esimerkiksi voi aiheuttaa tällaista, ja silloin se voi myös uusia.

Nyt on joku silmäongelmien sesonki, sillä Oonallakin on ollut rähmimistä ja Romeo juoksi kuusen oksaan ja sai vekkejä silmään. Onneksi ne oli ihan sarveiskalvon pinnassa, mutta antibioottisalvakuurilla sielläkin ollaan.

Bonsuli on vouhkannut mimmien perään pari viikkoa ja alkaa olla aika tattispala. On tainneet pahimmat hajut laantua, sillä tänään siitäkin näkee, että taidamme piakkoin saada takaisin karkuteillä olleen mukavan Bonon.

Huomenna me mennään Oona-siskon luokse päivällä ja koitetaan hoitaa kamala uusi vuosi niin, että pääasiassa ilta menisi sikiunessa.

Nyt kun viikolla on kaikki iltalenkit menneet pienen paukuttelun siivittämänä, se on toiminut itseasiassa vähän siedätyksenä. Samalla ollaan otettu vierellä kävelyä aika tosikkomaisesti ja esim. eilen se käveli ihan superhienosti pitkiä pätkiä. Ihan kuin se olisi saanut siitä tukea, että se on ikään kuin käskyn alla. Bonohan onneksi on sellainen, että se työskentelee paineen alla hyvin. Ja se kuitenkin yksittäisten paukahdusten jälkeen rauhoittuu aika nopsaan niin, että huolii makupalan, eli ihan ylettömän epäterveellisestä stressistä ei onneksi ole kysymys. Jos tyttökoira tulee vastaa, niin se unohtaa koko paukut tykkänään.

Tietysti sellaiset lähellä paukahtavat pommit on sit eri asia, mutta niihin ei olla vielä törmätty ja sisällä se rauhoittuu nopeasti, jos sellainen ikkunan alla jysähtää. Onneksi Viiru ei välitä noista mitään, niin se on hyvää seuraa ja esimerkillinen kaveri - tässä suhteessa. Koska Viiru on teutori ja mustalammas, ei voi kehua ihan varauksettomasti ;)

Carmen on pyöräyttänyt eilissä aamuna pennut ja siellä on kuulema kaksi oikein komeeta trikkipoikaa! Olen tässä vähän tuumaillut, että saapa nähdä olisko toinen niistä meidän Nikita?

Vähän on meinannut pinnaa kiristää Viirun ja Bonon yhtäaikaa sattuneet viirahdukset, mutta ei niin paljon, että uskaltaisin kumminkaan pentuajatuksesta luopua. Synkkyyden hetkellä arvelin kyllä, ettei teutorin ja paskiaisen lisäksi meidän huushollin useampaa hämmentäjää mahdu. Nyt alkaa näyttää kyllä taas paljon tilavammalta.

Koirasta, jahka se joskus saadaan, tulee siis Niki. Kokeiltiin monia nimiä ja monet oli jollain tapaa liian samanlaisia kuin Bono ja testattaessa se luuli, että sitä kutsutaan. Niki on niin erilainen, ettei Bono erehdy siihen.

Sitäpaitsi Nikita Hrutsov oli värikäs tyyppi ja lanseerasi käsitteen rauhanomainen rinnakkaiselo. Jospa nimi olisi tässä suhteessa enne. Ja nyt ei sit muistella Kuuban ohjuskriisiä, tai Berliinin muurin rakentamista tai muuta vähemmän rauhanomaista. Sellaista spittarin pöytään lyömistä meidän huushollissa huumoriantaju kyllä kestää! Että väriä saa olla.

Hoidon piirissä

Viirun asiat on nyt parempaan päin. Sillä oli ilmeisesti tulehduksen aiheuttama verenpurkauma toisessa silmässä, mutta uä:ssä ei näkynyt ainakaan mitään vakavaan verkkokalvon irtaumaa. Tulehdusta on molemmissa silmissä.

Nyt on aggressiivista lääkehoitoa päällä (antibiootti, kortisoni ja 2 tippaa) ja keskiviikkona on kontrolli, että nähdään miten hoito alkaa tepsiä. Verenpurkaumakin oli onneksi silmän etuosassa, josta se voi parantua muutamissa päivässä. Toiveet on siis korkealla, että näkö palautuu.

Tosin koirasta ei juuri enää huomaa, että se siitä kärsisi, kun kipu on hallinnassa ja silmänpaineet saatu normalisoitumaan. Se on vähän säyseämpi ja voi olla, että se viimeaikojen aggrssiivisuus onkin johtunut ainakin osittain tästä.

Kyllä oli ahdistava päivä. Vaikka mä helposti Viirua soimaan ja moitin, kyllä sitä omiin hirviöihinsä selvästi kiintyy. Ja onhan se oikesti kiva koira suurimman osan ajasta. Viiru saa säpinää aikaan :)

Lääkäristä tullessa se asettui heti ruokapaikalle maate ja tuumaili, etteikö tässä majatalossa ole mitään tarjoilua! Saatiin antaa ruokaa sille vasta kuudelta illalla, joten siihen asti se joutui odottamaan. Heti kun oli maha täysi, se alkoi leikkiä. Sitä jatkui koko illan.

Bonon kanssa sen sijaan on toisenlaiset kuviot. Se on kamalan levoton, kun narttujen lisäksi nyt myös paukkuu ilotulitteet. Onni onnettomuudessa, että Jessicallakin on juoksu alkamassa (Bonon kaukaasialainen 60-kiloinen ystävätär). Jos Bono oikein kovasti säikähtää paukuttelua, sanon sille että mennääs katsomaan onko Jessica tuolla, niin se lähtee reippaasti liikkeelle :D

Mä olen kyllä sen verran käärmeissäni kaikesta yleisestä välinpitämättömyydestä (lue: paukuttelusta) ja siitä, että mitään sääntöjä ei ilmeisesti tarvi noudattaa, että olen päättänyt osallistua tähän yhteiskunnalliseen liikkeeseen. En viitsi ajella törkeätä ylinopeutta, enkä parkkeerata invapaikoille tai jalkakäytäville, enkä totisesti aio paukauttaa yhtään rakettia kenenkään ikkunan alla, mutta olen ajatellut lopettaa koiranpaskojen keräilyn. Muutoksenhan kuulema saa aikaan vain sisältä käsin. Pitää osallistua!

Koiraparka

Viiruriepu on nyt kipeä. Eilisen aamutohinan jälkeen se oli vaisu ja pysytteli mun makuuhuoneessa. Se söi hyvin ja kävi lenkeillä, mutta me huomattiin illalla puoli kymmenen maissa, että se on ihan vetelä ja toinen silmä rähmii. Ei kuitenkaan lähdetty töytyyttämään yön selkään, kun se ei ollut kuumeinen eikä se vaikuttanut sellaiselta, että sillä olisi kovia kipuja. Se mm. nautti rapsuttelusta ja heittäytyi selälleen, että saa rapsia mahapuoleltakin. Sille on nyt lääkäri puolilta päivin.

Voi että, mikä epäonnen koiraparka. Saatiin onneksi heti apexin silmäspesialistille aika.

Pohjanoteeraus nro 2

Kehuskelin eilen, että Viiru on käyttäytynyt sävyisästi, mutta eipä tarvi enää kehuskella. Pelattiin aamulenkin jälkeen sellaista, että ensin Bono etsiskeli jälkikapuloita ja samalla aikaa Viiru etsiskeli nameja. Tämä meni ok.

Seuraavassa vaiheessa piti tehdä niin, että vuoronperään etsitään ennalta piilotettuja nameja. Ekana vuorossa oli Viiru, Bono oli kytkettynä, ettei pääse häiriköimään. Viiru odotti maassa makaamalla, että piilotan 4-5 namia ja tarkoitus oli vasta luvan kanssa alkaa etsimään. Se osaa maata paikallaan jonkin aikaa, sitä on treenattu ruokakupilla.

No, homma meni niin, että se ei meinannut malttaa pysyä paikallaan ja puri mua käteen, kun estelin sitä syöksymästä namien kimppuun. Loppu meni sit niin, että Viiru oli arestissa ja Bono sai etsiä kaikki namut.

Tämä oli aikamoinen yllätys. Mä en ole ihan varma sen puremisesta, onko se tehokkaaksi todettu ja siis opittu tapa, vai onko sillä luonnevika. Sitä mä nyt haluan selvittää ennenkuin sen lopullisesta kohtalosta päätetään. Perhoskoirien keskustelupalstalla käy ilmi, että ongelma on aika yleinen, joten se voi olla luonnevikakin.

Toisaalta, se ei ole salakavala tai arvaamaton sillä tavalla, että se hyökkäilisi esim. nilkkoihin. Se vaan haluaa heti sen, mitä se haluaa ja puree jos ei saa. Minusta tuollainen ei kyllä kuulu koiraan ja on musta tosi outoa, että se puree ruokkivaa kättä. En voisi ikinä kuvitella, että Bono tekisi niin. Viiru ei nimittäin näyki, se puree kovaa ja satuttamistarkoituksella.

Viirun kuseskelu on tauolla, se on pystynyt osallistumaan pidemmille lenkeille kun on ollut leudompaa.

Aamulla oli tullut niin paljon lunta, että saatiin Bonon kanssakin tehdä ihana, pitkä ja rauhallinen lenkki ilman että hajut olisi vauhkoonnuttaneet Bonsuli-riepua.

Asiasta ihan toiseen. Joskus musta tuntuu, että muut viettää aika paljon värikkäämpää elämää kuin mitä meidän seinien sisällä harrastetaan. Tai mitä tästäkin videosta nyt voi aavistella?

Pohjanoteeraus

Viiru on ollut joulun seudun varsin rauhallinen, mutta Bono ei vissiin ole saanut oikeanlaisa aktiviteettia, sillä se on heittäytynyt ihan mahdottomaksi. Metsässä on hankala liikkua, joten metsälenkkeilyä on ollut harvakseltaan ja oikein mitään koulutuksellista ei olla juuri tehty. Ja joku narttu on pistänyt Bonon pään ihan pyörälle.

Tänään meillä oli treffit koirapuistossa velipoika Rommin kanssa ja veljen kanssa meni hyvin, mutta Bono alisti yhden 13 kk ikäisen noutajapojan. Meidän oli pakko lähteä pois.

Käytiin Rommin kotona tutustumassa kissaan, mikä meni todella hienosti, mutta vastapainoksi Bono kusaisi joulukuuselle. Tätä en olisi kyllä mitenkään osannut ikinä ennakoida. Todellinen pohjanoteeraus ja riman alitus! Onneksi eläinihmiset on hyvin varustautuneita tällaisiia asioihin, puhdistusaineet löytyy. Lisäksi eläinihmiset on aika suurpiirteisiä tällaisissa asioissa ja välit toivoakseni säilyy! Ihan kuka tahansa ei moista sulattaisi...

Mulla oli lihapullia mukana, joten koko tunteroisen kotimatka otettiin koirakoulua ja sievää talutinkävelyä. Lihapulla ja hyvä nälkä on siinä asiassa kai lopulta kaikista tehokkain konsti. Pitäis vaan aina olla niitä peijakkaan lihapullia mukana.

Kotona ajattelin, että syötän sen ähkyksi, jotta se kuukahtaa, mutta isohkosta ruopka-annoksesta huolimatta se piti teljetä vielä eristyksiin ennen kuin rauhoittui maate. Voi, voi. Se on rasittavaa katsella, mutta surettaa koirankin puolesta, koska ei sillä ole kovin lokoisa olotila. Päinvastoin, rauhaton, levoton ja stressaantunut.

Oltiin päivällä neljä tun tia reissussa, se ei ole kunnolla nukkunut sen jälkeen lainkaan ja nyt se on jo taas - reilun kahden tunnin päästä edellisestä kotiutumisesta- inumassa ulos. No, huomioimattomuus sai sen rauhoittumaan.

Sitruunapannasta ei ole mitään hyötyä haukkumiseen. Nenä on niin pitkällä, ettei suihkaus sinne asti osu ja se haukkui päiväreissulla pannan tyhjäksi kauluriinsa ilman sen kummempia vaikutuksia. Että se siitä.

Katsellaan lisää Victoria Stilwelliä...

Rauhallista joulua

Eipä se nyt olekaan niin hankalaa emännöidä kahta koiraa kuin olin kuvitellut. Selkeyttä on tullut meidän olemiseen, kun sama ihminen päättää, mitä koirien kanssa tehdään ja molempien kanssa on sama logiikka ja samalaiset otteet. Kelit on olleet sen verran leudot, että p&k-lenkit ollaan voitu tehdä yhdessä. Urheilullisemmat tehdään erikseen ja Reetta on ulkoiluttamisessa apuna.

Muuten kaikki sujuu ihan tavallisesti. Tiukempi saa niiden kanssa olla, että rajat säilyy selkeinä. Yhtään vetämistä ei voi liukailla keleillä sallia ja räyskyttämisessä maman pinna on erittäin lyhyt, koska ne muuten lietsoo toisensa kohtuuttomuksiin.

Hankalinta on pakkasista asti ollut Bonon jolppimaisuus, johon se on taas taantunut. Nyt on taas juoksuja nartuilla ja kun vielä tuli tähän väliin hoitoreissu, se taas räyskyttää vasemmalle ja oikealle ihmisiä ja koiria eikä meinaa rauhoittua millään. Viirua se pyrkii nuolemaan niin, että ne pitää välillä erottaa sisällä ja sitruunapantaa se pitää tästä aamusta alkaen, kun vanhat konstit ei tepsi enää haukkumiseen.

Ei kai tässä muuta kuin opetella edelleen sitä rauhoittumista. Onneksi Viiru on ihan säyseenä ja nykyisellään helpompi tapaus :) Bono sen sijaan makaa eristyksissä sitruunapanta kaulassa ja tarkkailee toimintaa kompostiverkon takaa. Muuten se ei rauhotu ollenkaan, kiertää vain kehää ja huohottaa.

Tämä on varmaan vaikein asia: opettaa koira rauhoittumaan ja hennoa vaatia siltä sitä. Turhan vähän on sitä tullut harjoiteltua näihin asti. Minusta se on kuitenkin viime aikoina alkanut tuntua ihan a & o asialta koiran hyvinvoinnin kannalta: että se osaa rauhoittua oloissa kuin oloissa.

Sinänsä vitsikästä on, että kun olen makuuttanut sitä ulkona, niin nyt kun se riehuu, se jo itse heittäytyy maahan, kun haluaa jatkaa matkaa ja tietää että tästä ei muuten päästä eteen päin!

Joulun alla Bono oli veriripulilla hoidossa ja vieläkin on huono omatunto, etten vienyt sille häkkiä tai omaa petiä mukaan. Se varmaan olisi vähän rauhoittanut sitä, kun se kumminkin on oppinut omaan petiin rauhoittumaan yöksi. Ripulihan nyt voi johtua monesta asiasta, mutta stressi aina alentaa sairastumiskynnystä. Bad mama.

Hyvää Joulua!

Olen askarrellut joulukortin ja mukamas lähettänytkin sen, mutta katsoessani lähetettyjä sähköposteja liitetiesostoa ei näy! Joko emäntä on ihan hapero päästä tai sit atrmosfäärin ilmiöillä on jotain tekemistä asia kanssa.

Tässä nyt kertauksen vuoksi ja niille mahdollisille blogin lukijoille, joiden osoitetta mulla ei ole.



Eli:

Ihanaa Joulua

Jokaiselle

Kaksi- ja Nelijalkaiselle!

toivottavat

Eija, Bono ja Viiru

Suunnitelma Ö

Meillä on meneillään koiranomistussuhteiden uudelleenjärjestelyjä. Viiru on aina ollut vähän ongelmakoira ja se puree Reettaa ja kuseksii -varsinkin viime aikoina - pitkin ja poikin. Hiljan se puri niin, että tuli lääkärireissu ja antibioottikuurit ja koko hoito. Neljän vuoden taistelun jälkeen tämä alkoi näyttää viimeiseltä pisaralta. Pallit se menetti jo 11 kk:n ikäisenä aggressiivisuuden takia. Kaksi kertaa sille on tehty Apexissa täydellinen terveystarkastus ja tuomio on ollut, että vika on yläpäässä.

Viiru olis ehkä saanut viimeisen hoidon jo aikaisemminkin, mutta minä olen ollut kovasti sitä vastaan, vaikka se on koirana mun prioriteettilistoilla ihan loppäässä. Tämän saa siis tulkita niin, etten todellakaan suosittele moista pentelettä kenellekkään enkä ikinä itse sellaista itselleni hankkisi. Ylipäänsä kääpiökoiran sijasta valinta osuisi kyllä kissaan. Sheltti on ainoa pieni koirarotu, jonka voisin ajatella itselleni.

No, mä nyt olen kuitenkin sitä mieltä, että kantaisin lopun ikää huonoa omatuntoa Viirun kohtalosta, jos en yrittäisi sen emäntänä. Jos pureminen ei lopu, keväällä tulee noutaja. Mä annan sille puoli vuotta.

Tämä vain pilaa kaikki mun omat suunnitelmat. Ihanan suloisen colliepennun sijasta saan teutorin, enkä oikein voi ajatella että ottaisin samalla kertaa ongelmakoiraa ja pientä pentua. Tai katsotaan nyt, miten meillä alkaa luistaa. Kahdet lenkkeilytykset on joka tapauksessa nyt ohjelmassa ja tietty pentu menee pienenä Viirun kanssa ja isona Bonon kanssa. Muuten työtaakka ei hirvitä. Turkki on nopsaan hoidettu, hampaat hoituu samalla kuin Bononkin jne.

Viiru ei kuitenkaan koskaan ole esim. Bonoa tai ketään muutakaan koiraa ole yrittänytkään purra, että en mä usko että se pennulle mitään tekisi.

Toivotaan, että tämä alkaa lutviutua ennakoitua paremmin ja joku roti Viirulle löytyisi. En mä tähän ryhtyisi, ellen uskoisi, että löytyy. Sillä on enemmän dominanssia kuin Bonolla, mutta huomattavan paljon vähemmän hevosvoimia, eli olen aika toiveikas! Ja onhan meillä jo melko hyvä suhde olemassa entuudestaan. Jospa se rauhoittuisi, kun saa saman johtajan, joka Bonollakin on. Bono on kuitenkin sen suuri idoli.

Raatoja

Meillä on käsissä kaksi raatoa. Bono ja Viiru olivat kaksi yötä hoidossa, kun monen yhteensattuman summana tuli yllättäen lähtö Tallinnaan. Reissu oli onnistunut ja pampulat on olleet viettämässä toimintalomaa.

Kolmen koplaa yhdistää vahva taipumus vahtimiseen, joten ystävyys yli roturajojen on ihan okei näissä piireissä.

Kuva: Katja & Jouni
- Näetkö sä saman, mitä minä näen?
- Joo, ei ole todellista!
- Mitä, missä? Ai toi....


Oli kyllä aika kiva nukkua tänään yhdeksään! En muista, milloin olisin vedellyt niin pitkiä sikeitä. Ja koirat oli tietysti ihan tohkeissaan. Varsinkin viiru, jolle kyläreissu Rompun luona taisi olla valtava seikkailu.

Hoidossa

Bono ja Viiru ovat 2 yötä Romeon luona, kun kotiväen kaksijalkaiset lähtevät yllättäen Tallinassa pyörähtämään. Voi, se tekee niille hyvää. Sekä2- että 4-jalkaisille!

Toivottavasti Viiru osaa käyttäytyä edes joten kuten. Se on kyllä vähän vieraskoreuteen taipuvainen. Mikään muu ei tässä asiassa mitenkään huoleta :)

Voimia Katjalle ja Jounille!

Kansannousu

Bonsuli on uskaltanut uhmata Viirua! Tapahtui nimittäin niin, että olin antanut molemmille sellaisen maailman tylsimmän vuotapatukan, joista kumpikaan ei ole ikinä edes juuri välittänyt. Sillä niitä onkin jäänyt lojumaan nurkkiin.

No nytpä Bono innostuikin pureksimaan omaansa, mutta se kai käväisi jotain tsekkaamassa välillä ja Viiru - ahne despootti kun on - meinasi ottaa Bono tötsän itselleen. Bonopa ei suostunutkaan moiseen, vaan ärähti Viirulle ja valtasi oman patukkansa takaisin. Ihan aiheesta, meno on ollut sen verran omavaltaista.

Viiru istuskeli pitkään keskellä lattiaa ja pää pyöri joka suuntaan. Se ehkä näki todellisuuden jotenkin selvemmin?

Grown up

Kyllä toi pampula on jotenkin muuttunut. Se on ollut näihin asti sellainen, että se vain reagoi siihen, mitä tapahtuu. Nyt siitä on tullut jotenkin oma-aloitteisempi. Tänään se raastoi mut hereille kesken unien!!! Eikä sillä edes ollu kakkahätä. Tämä on ihan outoa, sillä se on aina ennen odottanut, että alan availla silmiä ja kääntyillä, ja sitten se vasta aloittaa herätystyön.

Tässä nyt on kyllä taas narttuhajuja ollut, mutta se ei enää reagoi niihin niin voimakkaasti kuin aiemmin, joten tämä oli ehkä sitten sitä. A pro pos, mun vaatteissa olleista Oonan hajukaiuista se ei maanantaina välittänyt mitään... kai se sitten erottaa sukulaisen, mitä tästä muuta voi päätellä? Kyllä se mun vaatteet tarkasti nuuski, mutta ei reagoinut hajuihin mitenkään kuolailevasti.

Mutta oli se eilen koirametsässäkin selvästi erilainen kuin tässä taannoin, vielä kesällä. Kun tuli vieraita koiria, se kyllä kävi ne moikkaamassa, mutta ei mennyt korvattomaksi. Se tuli kutsusta luokse ja ilmoittautui tuon tuosta ihan oma-aloitteisesti. Eikä se ole oikeastaan juurikaan haarastanut katoamistemppuja - ja nykyisin ei enää ollenkaan. Very good.

On näiden kanssa niin mielenkiintoista.

Pakkasta

Tänne ei kuulu mitään ihmeitä. Pakkanen ei näytä haittaavan tahtia mitenkään ja koska mamalla on työrintamalla rauhallista, ollaan sovittu päivätärskyt koirapuistoon vesikoira Tepon kanssa. Pääsevät kirmaamaan vapaina niin pysyvät paremmin lämpiminäkin.

Kyllä mun täytyy nyt uskoa, että Bono on aikuistumassa. Kaikki lauhtuminen ei ole johtunut pallitakuista. Se ihan eri tavalla ottaa väliä muhun kuin ennen.

Se on hyvä se.

Sillä aikaa toisaalla

En ollut kyllä ollenkaan varautunut koiraa ottaessani siihen, että alvariinsa pitää herätä viideltä, mutta sitä tapahtuu tämän harrastuksen tiimoilla yllättävän usein. Tänäänkin on toimittu näin. Bonon sisko Oona astutettiin ja pääsin kaveriksi tälle tärkkeälle matkalle.

Täytyy sanoa, että nopea oli toimitus, kurtiseeraamiseen ei ihmeemmin ollut osapuolilla halua tai tarvetta. Nyt sitten odotellaan uusia sukulaisia.

Bono on muuten tässä vaivihkaa opetellut laulamaan. Se kommentoi muutenkin hanakasti kaikkea, mitä tapahtuu ja kärsimättömyyksissään usein laulaa luikauttaa. Setänsä Elvis harrastaa ihan samaa. Niin, että vähän pitää miettiä, mitä sille syntymättömälle trikkipojalle nimeksi aikanaan antaa....

Koiraharrastusviikonloppu

Emännällä on ollut ihana koiraviikonloppu, eikä Bonokaan ole jäänyt kovin paljosta paitsi.

Julia tuli meille kylään perjantaina ja molemmat koirat jumaloi tätä nuorta naista. Bono nukkuikin Julian kanssa suuren osan yöstä. Lauantaina me lähdettiin naisporukassa Voittaja-näyttelyyn hurraamaan Romeo-veljen suoritusta kehässä ja jätettiin Bono kotiin. Bono oli kyllä kovin ihmeissään, sillä se oli bongannut meidän keskusteluista sanat "Bono" ja "mukaan", mutta koska koirilla ei näytä olevan kielessä futuuria, se ei ollut hiffannut että puhuttiin vasta seuraavasta reissusta.

Romeo pärjäsi hienosti ja oli erittäin suuresti kunniaksi suvulle! Tulos oli nuorten luokassa ERI2 ja varasertin nenän edestä vei amerikan sukuinen serkkupoika Luca*. Romppu käyttäytyikin erittäin hienosti todella vaikeissa ja ahtaissa oloissa. Katja kertoi noudattaneensa Virve Sormusen ohjetta nauttia tapahtumasta maksavana asiakkaana koko rahan edestä ja kyllähän oli viisas taktiikka :) Perästä tullaan jahka vankistutaan.

Voi, että oli kivaa olla näyttelyssä pääsylipun maksaneena katsojana, kun sai jännittää ns. omien puolesta, mutta ei kuitenkaan ollut se ikioma koira ja oman vuoron kyttääminen päällimmäisenä mielessä. Pystyi keskittymään vähän paremmin kaikkeen siihen muuhun :))) ja toisten hienoihin koiriin. En olisi vielä pari vuotta sitten uskonut, että hurahdan näyttelyharrastukseenkin näin!

Fiilistä kovasti nostattaneen näyttelyreissun jälkeen me käväistiin Porvoossa viemässä Julia kotiin ja Bono sai leikkiä Stellan kanssa, joten aamuisille mukaan -lupauksille tuli vähän katetta.

Koiraviikonloppu sen kun jatkuu. Tänään tulee Romeo meille päin ja me mennään yhdessä metsälenkille. Ilma on ihana, pikkupakkasta ja lunta satelee hiljallen. Aamulenkillä jo kupsasteltiin yli tunti, kun ei oltais viitsitty tulla sisään.
----

*olin ajatellut meidän vielä syntymättömälle trikkipojalle nimeä Luca, mutta ehkä mä päädynkin johonkin muuhun, kun voidaan mennä sekaisin.

Terve taas

Terveys näyttää olevan taas vallitseva olotila. Täällä kuljetaan taas normaalisti neljällä tassulla leikkiä lyöden ja mama uskaltaa taas sopia koiratreffejä.

Tassupipi

Laihuus on näköjään ongelma, josta ei kauan tarvi kärsiä. Pari-kolme päivää kun koiraa ruokkii reippaammin, heti olemus vankistuu ja emännän sormien väliin jää kylkiluiden päältä paksumpi kerros ihokudosta. Täytynee alkaa pitämään Bonoa hiukan paremmssa lihassa, että kehittyisi pikkuhiljaa hiukan massaa. Vaikka ei sen puoleen, Romeo-veli, joka on aina ollut olemukseltaan vähän rotevampi, ei paina sen enempää kuin Bonokaan.

Meillä on ollut huolta ja murhetta. Eilisen, täysin normaalin metsälenkin jäljeen Bono heräsi päiväunilta ontuen vasenta etujalkaa. Hypistelin sen anturoista lapaan läpikotaisin, eikä mitään arsitavaa kohtaa löytynyt, mutta se varoi varaamasta sille painoa koko illan. Iltalenkki meni ontuen, vaikka ontuminen ei kyllä mitenkään vaikuttanut vauhtiin, pullisteluhaluihin eikä jalannostoon. Arvelin, että tuskat ei siis ole ihan sietämättömiä.

Hieroin sen jalkaa ja erityisesti lavan alueen hierominen näytti hetkeksi auttavan, mutta varsinaisesti yöuni vasta toi selvästi helpotusta. Aamulenkki meni ontumatta ja vaikka se vielä pitelee sitä silloin tällöin ilmassa, selvästi parempaan päin näyttää kehittyvän. Se kumminkin varaa sille nyt painoa.

Kumma juttu, kun en missään vaiheessa huomannut, että se olisi sitä satuttanut. Uskallan nyt kumminkin katsoa sitä vähän aikaa, kun se selvästi on tänä aamuna parempi. Otetaan vain iisisti. Ei autoilua eikä metsäjuoksuja tänään. Ei mitään, missä pitää hypätä.

Hauska leikki me leikittiin eilen metsässä ja Bono osoitti olevansa tosi kekseliäs velmu. Mä olen tehnyt sille jälkikapuloiden etsimisharjoituksia sisällä ja ulkona. Eilen ei ollut valmiita kapuloita mukana, joten katkoin Bonon löytämästä oksasta kolme kepukkaa. Jätin Bonon istumaan paikalle ja kiersin pienen lenkin, jolle kylvin katkomani kepukat. Palkkana oli saman oksan isompi keppi, josta taisteltiin aina, kun se toi mulle löytämänsä kepin.

Se löysi kaksi hienosti, mutta ei kolmatta, joten se teki niin, että se haki sen karahkanjämän, josta olin niitä keppejä katkonut! Periaatteessa se oli oikeassa, koska senhän oli määrä tunnistaa ja tuoda mun hajuinen keppi ja siinä jämässä oli tietenkin mun haju.

Se vain, että mä tiesin, että se huijasi tarkoituksella! Se ei viitsinyt nähdä vaivaa sen kolmannen eteen, kun tiesi missä jämä oli. Sehän oli istunut sen vieressä odotellessaan. Mä kyllä iloisesti palkkasin sen tästä oma-aloitteisuudesta ja kekseliäisyydestä. Oma-aloitteisuus on nuorella koiralla oikein positiivinen juttu!

Ai niin, muuten. Huoli aikuistumisesta oli ennenaikainen. Bonoa lannisti pallien juuressa olleet kaksi takkua. Ne kun leikkelin pois, kaikki hienotunteisuus oli taas pois pyyhkäisty!

20 kk

Bono täytti 20 kk iät ja ajat sitten, mutta kun mama ei ole saanut aktivoiduttua valokuvien käsittelyyn.

Kamerasta löytyi yksi aika kiva kuva, josta näkyy että ilme senkun kehittyy. Silmistä lähtee antiikin Egyptiin viittaavat viirut ohimoita kohti. Samoin Bono on alkanut kasvattaa tummia kulmia.

"Mä olen aika lempeä tapaus."

Kuraattori Virtanen

Myös Viiru vaikuttaa jotenkin säysemmältä, nyt kun me ollaan tunnistettu sen oikea luonto. Viiru jopa tunnistaa nimen Virtanen, jos sitä kutsuu sillä nimellä.

Lammasta vahdaten se viihtyi monta tuntia kylpyhuoneessa. Tarjoilin jättiluun jo alunperinkin sinne, koska tiedossa oli, että möykkyä ei ilman aggressioita muut edes vilkuile. Kun K. V. oli vihdoin pakko saada lähtemään ulos, operaatio edellytti luun takavarikointia ja psykiatrista erityisosaamista.

Kuraattorin aarre.

Seuraavassa pari todistetta, kuinka suvereenisti Kurattori Virtanen hallitsee halutessaan toisten henkilökohtaista omaisuutta, tässä tapauksessa Bonon mökkiä.

"Mä hallitsen ihan mielelläni hyvällä...."

"Mutta mä hallitsen kuitenkin kenties vielä mielummin pahalla."

What???

Meinaako meidän Bono aikuistua? Siis tällainen epäilys on nyt herännyt.

Pampula on muutamat päivät taas jaksanut käyttäytyä lähes moitteettomasti, nakit kiinnostaa, joten ohitukset sujuu hyvin ja kouluttaminen pelittää. Sitten: tästähän se varsinainen epäilys syntyi, kun se on alkanut omasta aloitteesta vetäytyä silloin tällöin omiin oloihinsa! Että meinaako se vähän itsenäistyä???

Tähän asti se on ollut niin tiiviisti mun perskärpäsenä, että juuri mitään en ole voinut tehdä ilman, että se kulkee perässä ja köllähtelee viereen tai punkee kainaloon. Jos olen tehnyt hajurakoa, se jostain pöytäliinan liepeen alta kumminkin kuikuilee, että mitähän se mamma siellä...

Nyt on kumminkin sattunut jo useamman kerran, että se meneekin esim. toiseen huoneeseen nukkumaan ja voi hakea rauhallisemman tai viileämmän paikan - mitä nyt kulloinkin kaipailee. Jopa yöunille se saattaa ainakin alkuillasta jäädä olkkariin. Never heard.

Olen jättänyt sitä viime aikoina usein yksin lyhyiksi toveiksi tai muutamaksi tunniksi. Oliskohan se tehnyt tehtävänsä? Se on oppinut, että olen olemassa, vaikka en olekaan koko ajan näköpiirissä?

Sanotaanko, ettei nyt myöhään, mutta ei todellakaan myöskään yhtään liian aikaisin. Sopii mulle ihan täydellisesti!

Laiheliini

Lisäsin Bonon ruoka-annosta vähän, kun ilmat meni nollan kieppeille, mutta en näköjään tarpeeksi. Piruparka on laihtunut! Viirulle lisäravinto on riittänyt, se on pysynyt samassa.

Me ollaan sen verran aktiivisempia vissiin oltu tässä viime viikkoina ja kun se tekee uutta, entistäkin maskuliinisempaa turkkia, kaloreita on tullut tarpeeseen nähden kai turhan niukasti. Nyt on sellaiset pari lihotuspäivää, että katsotaan, missä tulee ruokahalun raja vastaan, kalibroidaan vähän annostelijaa ja veistetään silavasta ihan kunnon siivut joka aterialle.

Ei ole kiva kun kylkiluut törröttää.

Pentukuume on äitynyt niin pahaksi, että olen luovuttanut enkä kamppaile enää sitä vastaan. Kaksi hienon hienoa pentuetta on alkuvuodesta tuloillansa. Bonon isoäiti Carmen saa pennut uudenvuoden tienoilla ja Bonon sisko Oona helmikuun lopulla, jos kaikki menee hyvin. Kyttään jommasta kummasta trikkipoikaa.

Jos ei tärppää, sit mietitään asia uudestaan, mutta voi voi! Tuntuu, ettei joulu vois tulla hitaammin.

Aamuaivojumppa

Meillä on tietenkin paikat aina tiptop ja putsplank - luonnollisesti - mutta silloin tällöin saattaa käydä niin (kovin harvoin tosin), että on saattanut jäädä esim. jälkikepukka paikkaan, jossa sen ei kuuluisi olla.

Parina aamuna on ollut ihan supermukavat aamulenkit, ollaan nautiskeltu molemmat tunnin lenkistä seesteisissä tunnelmissa ja hyvällä, ellei suorastaan loistavalla tuulella. Tänään aamulenkin jälkeen Bono muisti meidän kepukoiden etsimisleikin, jota ollaan tehty naksuttimella. Koira tuo jälkikepin, naks, nakki koiran suuhun vilahtaa.

Se toi kukkasen aluslautaselta bongaamanssa jälkikepukan (miten se sinne oli joutunutkaan) ja irrotti nätisti, kun sanoin kiitos. Innostuin laittamaan koiran maahan ja se odotti siinä, kun pilkoin nakkeja, etsin lisää kepukoita ja levittelin ne ympäri huushollia. Luvan saatuaan se lähti etsimään niitä yksi kerrallaan, toi täsmällisesti ja irrotti otteen vasta kun olin sanonut kiitos.

Tehtiin tätä 3 tai 4 kertaa 6 kepukkaa ja siinä tuli kärsivällisyysharjoittelua kahdella tapaa. Alun maasaodottelun jälkeen se joutuin myös pinnistelemään, koska kaikki kepukat ei olleetkaan ihan helpoissa paikoissa ja Bono oli vähän siinä rajalla, ettei se turhautunut viimeisten kohdalla. Etsi se kuitenkin ne lopulta aina kaikki. Loppupalkaksi se sai kamalan kalkkunan ja sen jälkeen pienen savustetun poron luun (kun ei sitä kalkkunan mekkalaa ihminen kestä ennen yhdeksää monen monta sekkaa) ja nyt koira vetelee sikeitä ihan poikki!

Jäljelle pitää ottaa kans kepukat mukaan, koska lopussa on vähän antikliimaksin meininki, kun jälki periaatteessa päättyy, eikä siellä ole mitään muuta kuin mamma kaivaa taskua. Sitäpaitsi koirahan ei ymmärrä, että jälki päättyy, kun mamman askeleet jatkuu jokatapauksessa.

Jäljestys on tällaiselle Bono tapaiselle lyhytpinnaiselle ja nopeasti kiihtyvälle koiralle hyvä tapa kasvattaa pinnaa. Se aika nopsaan nostaa pään ja tuumaa, että eikös tämä nyt ollut tässä. Voi tietty olla, että olen itse opettanutkin sen lyhytpinnaiseksi, kun olen tehnyt liian lyhyitä ja helppoja harjoituksia. No, tämä asia on nyt tiedostettu ja vaikeusastetta lisätty joka rintamalla.

Bonolla on nyt noin neljän nuppineulanpään (mitta-asteikkona lasinen ja värikäs nuppineulanpää, ei sellainen mitätön metallinen) verran korvatulppavahaa oman korvansa kärjessä ja korva taittuu lievästi alaspäin. Paino ei vaivaa sitä ollenkaan ja näyttää pysyvän tosi hyvin.

Kiitos vinkista Sari ja Macke! Kyllä toimii. Toivottavasti vain korva uskoo, mitä sille yritetään viestittää.

Raitisilma- ja korva-asiaa

Ollaan ulkoilu kovasti. Toissapäivänä käytiin Oona-siskon luona ja tehtiin metsälenkki sekä lyhyt jälki. Eilen tehtiin metsälenkki Viirun, alias Kuraattori Virtasen, kanssa ja niinikään tehtiin jälki. Viiru on vahtinut niin aggressiivisesti huviluitansa, että on valvojanvelvollisuudet kiitettävästi täytettyään ansainnut uuden liikanimen!

Kumma juttu on tapahtunut Bonon korvan kanssa. Pidin siinä painoa 3 viikkoa ennen näyttelyä, ja korva ponnahti melkein pystyyn, kun puhdistin sen. Nyt se on jos mahdollista, vieläkin pystympi kuin ennen. Hain apteekista uuden aseen, Mack's korvatulppamassaa. Katsotaan vörkkiikö.

Olen urputtanut sille, ettei collie tollee saa korvaa pitää, mutta ei se usko vaikka uhkasin, että paino pysyy ensi kesään asti, jos ei sana kuulu. No, ei. Painot tulee.

Lepo vaan

Nyt kun koitan tietoisesti opettaa Bonolle rauhoittumista ja rentoutumista huomaan, että sitä me ollaan todellakin tarvittu.

Tei eilen usemmankin makuutusharjoituksen. Ekalla kerralla niin, että käskin sen maahan ja palkkasin pienillä juuston murenilla 5, 10, 15, 20, 25, 30, 35, 40 ja 45 sekunnin välein. Bono makasi koko ajan skarrpina ja vapautui vasta lopuksi. Pallkausväli harveni siis koko ajan ja kestoa yhteensä tuli - no mitä tosta nyt tulee. Ruokakupilla 30 sekuntia ja iltalenkillä vielä pari sessiota.

Iltalenkin sessiot meni tosin niin, että kun se kiihtyi ja alkoi vetämään eikä totellut ohjeita tai innostui vinkumaan (tai sit muuten vaan) me seisoskeltiin kunnes Bono istuutui itse tai kävi maahan lepäämään.

Varsinkin, kun odottaa että se käy itse maahan lepäämään, se rauhoittuu ja rentoutuu selvästi. Silloin lenkki jatkuu rauhallisemmissa merkeissä, ja siitä tulee myös iloinen ja leikkisä ja se muistaa, että "ai niin - onhan maailmassa keppejä!" Lenkki sujuu paljon miellyttävämmissä merkeissä.

Joo, tähän me nyt satsataan.

Mulla on vapaapäivä ja me mennään Oonan luokse metsälenkille. Katsotaan, jos tekisin vaikka jäljenkin, jonka se voisi ajaa lenkin päätteeksi.

Kouluttamisesta

Lauantaina kuunneltiin tosiaan Virve Sormusen tarinaa siitä, miten hän valmistautuu toko- ja pk-kisoihin. Siinä sivussa hän tuli käyneeksi läpi paljon muuta, mitä kouluttamisen taustalla on. Hän on itse kisannut tokossa MM-tasolla ja harrastaa myös paimentamista bortsujen kanssa. Virve touhuaa näitä asiota Korrien kanssa (Pekka K. ja Riitta Jantunen-K.) ja jakaa heidän hyvällä kouluttamisen ajatusmaailman. Myös Virve painottaa sitä, että koiralle pitää olla reilu, siltä ei pitäisi vaatia asioita, joita sille ei ole opetettu.

Kisatilanteessa - ja miksei esim. näyttelypäivänä - ne asiat, mitä tapahtuu, pitäisi olla koiralle treeneistä tuttuja. Kisapäivään liittyy paljon sellaista, mitä ei välttämättä hoksaa treenata, kuten se että siellä odotellaan omaa suoritusta pitkään, paikat kuhisee vieraita koiria jne. Päivän rutiinit on erilaiset kuin normaalina arkena.

Itse olen omaksunut tästä ajattelutavasta jotain sellaista, että vaikka onkin esim. näyttelypäivä, pyrin pitämään koiran rutiinit samanlaisina kuin muulloinkin. Se saa kunnon aamulenkin, se saa päivän kuluessa ruuan, katson että se pääsee kunnolla ulos, ettei käy vahinkoja ja eritoten ettei sille tule sellainen olo, ettei se tiedä mitä tapahtuu ja kuinka kauan helpotusta pitää odottaa.

Turkua varten oltiin treenattu häkkiin rauhoittumista. Se peijakkaan hökötys oli kuukauden olkkarin lattialla! Mutta kyllä kannatti. Koira oli ihan erilainen sekä mätsäritreeneissä että itse koitoksessa. Se menee sinne viivana, kun sanon "mökkiin" ja makoilee siellä.

Rauhoittuminen oli muutenkin Virven agendassa korkealla. Hän oli sitä mieltä, ettei kannata mennä tosissaan kisaamaan ennen kuin kontakti koiraan on niin hyvä, että koiran saa kiihdytettyä, mutta myös rauhoitettua silloin, kun itse haluaa ja tarvis vaatii. Hänellä oli mm. kolme eri käskyä maahan menolle, joista jokainen tarkoitti vähän erilaista makaamista. Hän painotti, että koska maassa olo on toimintaa, jossa koiran pitää osata rauhoittua, myös sen pakan pitäisi olla sellainen, joka ei kiihdytä koiraa. Esim. jos menee kentälle ja treenaa sitä, sen jälkeen ei kannattaisi treenata muuta, antaa vaikka reilu ruoka annos ja viedä autoon.

Tämä on meillä jäänyt heikolle ja tätä me tarvitaan! Sen jälkeen, kun tottistelu jäi BH-kurssin jälkeen tauolle, me ollaan opeteltu leikkimään ja riehumaan. Me ollaan myös opeteltu sitä, että taputtelu ja kehut käy palkasta. Ilmeisesti ollaan meidän osaamistasolla toimittu ihan oikein, sillä Virve korosti kisoissa onnistumisen takeena myös sitä, että harjoitellaan sellaista palkkausta, mikä on kisassa sallittua. Siellä koiran pitäisi palkkautua kehusta. Koiran motivaatio laskee nopsaan, jos se tahkoaa ja tahkoaa, mutta ei saa palautetta, jonka se ymmärtäisi merkitsevän, että se toimii oikein ja hyvin. Bonsuli nuolaisee huulia ja heiluttaa häntää, kun sanon sille "hyvä". Ilmeisesti sillä on joku myönteinen mielikuva asiasta.

Vaikka olen kokenut vähän (enkä aina ihan vähänkään), että me ei tehdä mitään, nämä on kumminkin tärkeitä edistysaskelia! Tuli tosi kiva olo, kun kuuli kuinka paljon Virve antoi näille asioille painoarvoa. Se on sitä pohjatyötä, jota ei voi ohittaa.

Rauhoittuminen on nyt meidän ohjelmassa ihan kaikessa olemisessa. Se on tämän talvisydämen projekti. Opetellaan maassa makaamiseen reippaasti kestoa erilaisissa tilanteissa - erityisesti ruokakupilla. Se pystyy kotioloissa olemaan useamman minuutin aloillaan ja sitä on ihan hyvä kasvattaa ja viedä muihin ympäristöihin. Metsälenkeilläkin me tehdään sellaista, että jätän sen vapaana istumaan ja vien kepin kauas. Sen pitää odottaa paikallaan, kunnes olen taas sen vieressä ja lähetän sen hakemaan sitä. Vähän esineruutuimitaatiota siis.

Bono on muutenkin pimeässä säikky ja pää pyörii, joten me istuskellaan iltalenkeillä rauhassa katselemassa maailman menoa ja odotellaan rauhoittumista. Sen jälkeen lenkki jatkuu miellyttävämmissä merkeissä. Sit me otetaan peruasentoja ja seuraamista koirapuiston liepeillä, kun se on ihan vauhkona eikä meinaa pitää kontaktia millään. Vaatimustasoa on siis selkeästi nostettu. Olen ollut turhan pehmeäkätinen sen kanssa, mutta kaikki aikanaan. Jaa no, onhan se sellaisen oppinut, että kun tullaan lenkiltä sisälle, se odottaa istuvilleen kunnes saan päällysvaatteet pois ja mennään yhdessä tassut pesemään. Se on pieni askel oikeaan suuntaan!

Tosin tämä on sitä: "kyllä se kotona osaa". Siitäkin oli puhetta, että se ei riitä, jos haluaa kisata. Siitä treeni pitää viedä ulos erilaisiin paikkoihin ja kentille, ei se muuten opi.

Se nyt on ihan selvää, että Bonsuliriepu on mun koekappale tässä koirankouluttamisessa ja että valion arvoista ei tarvi uneksia. Onneksi se on niin kestävä ja sinnikäs ettei ole moksiskaan. Sitäkin tärkeämpää meidän tapauksessa on tuo rauhoittumisen opettelu. Tämä on kyllä mielenkiintoista ja mua kovasti inspiroi se, miten sitä koiraa oikein saa oppimaan. Bono ja mun projekti on tällainen pedagogiaan orientoitunut.

Oli muuten hämmästyttävää, ettei Bono ollut Turun reissustakaan millänsäkään. Luultavasti ratkaisevaa oli, että me käytiin hyvällä lenkillä Oonan kanssa ennen kuin lähdettiin ajamaan kotia kohti. Kun koirat pääsi Ruissalossa autosta ulos, ne molemmat haukahteli paineet pihalle ja saivat haistella ja jättää pee-postia. Bonsuli tosin nosti jalkaa kuusenoksille murinan kanssa!!! Se oli uusi juttu :) Leikkihetki nollasi päivän tehokkaasti ja molemmat veteli sikeitä koko kotimatkan sulassa sovussa.

Eilen se oli väsynyt ja nukkui päiväunivelkoja, mutta ei mitenkään muuten erilainen kuin tavallisesti. Mahakin toimi täsmällisesti ja normaalisti.