Toimintaa

Ollaan käyty ahkerasti ulkona, kun on kelit olleet sillä tavalla suotuisat. Sitäpaitsi Niki on kasvattanut niin pitkät jalat, ettei maha viistä enää yhtään lunta :)

Se osaa mennä jo itse hissiin ja poistua sieltä. Se juoksujalkaa hakkiutuu ulko-ovelle ja tekee nätisti kierrokset ja osaa hommautua takaoven kauta sisään. Se haistelee kovasti ulkona, mikä teki tarpeelliseksi alkaa ottaa hetimiten luoksetuloharjoituksia ja herkkuja mukaan, koska luonnollinen kehitys näytti menevän siihen suuntaan, että hajut on kiinnostavampia kuin mama.

Tosin senkin se tajusi heti. Mamalta saa herkkua kun kulkee nätisti ja sehän kulkee sit nätisti! Ja tulee heti kutsusta luokse.

Perjantaina me käytiin Makella kylässä ja sepä olikin jännittävä reissu. Niki oli Bonon kanssa takakontissa ja menomatkan se kyllä vinkui (siihen asti, kunne Bono huomautti asiasta), mutta tulomatka meni nukkuessa. Myös lauantai meni niillä höyryillä ja laajenevilla ulkoilukierroksilla rasitettuna melkolailla lepäillessä. Kaikki ohjelma on niin väsyttävää.

Päivi katsoi perjantaina lääkärin silmillään Bonon naamavammaa, joka ei vieläkään ole parantunut. Mä olen jo alkanut elätellä vaikka mitä pelkoja, mutta Päivi tuumasi, että puhdas ja nätti ruhje, hyvällä tolalla. Paraneminen vain on hidasta, koska iho on vahingoittunut syvältä. Hyvä, ei mitään ihottumaa tai sientä tai muuutakaan inhaa ole haavaan pesiytynyt. Aika parantaa jne.

Bono on omaksunut niin tomeran koulumestarin roolin, että jos mulla on jotain huomautettavaa Nikin käytöksestä, Bono on kärppänä paikalla ja katsoo, että Niki tottelee! Täytyy sanoa, että Bono helpottaa Nikin kasvattamista erittäin paljon.

Olin varautunut siihen, että kahden koiran kanssa on kaksin verroin hommaa, mutta nyt taittaa käydä niin kuin kissojenkin kanssa: kahden kanssa oli helpompaa kuin yhden. Toivottavasti sama kehitys jatkuu. Niki oppii kaikki kommervenkit kertalaakista, kun se matkii Bonoa. Se tepasti tänään itse mm. kylpyhuoneeseen ulkoatulon jälkeen, koska siellähän pyyhitään aina tassut, tietty! Bonokin on niin viihdytetty, ettei se välitä pitää kiinni sovituista ulkoiluajoista eikä se entisen neljän lenkin sijasta käy enää kuin kolme kertaa päivässä ulkona! Ne temuaa niin paljon, että Bonolla on kovasti ohjelmaa ja se on hyvin tyytyväinen koira näinä päivinä.

Tässä on tietysti se vaara, että Bono tekee siitä oman harrastuskaverin ja mama pääsee laiskistumaan, kun ei ole pakko kouluttaa niitä paljoakaan. No, eiköhän asia korjaannu parin kuukauden sisällä. Tällä haavaa Bonon leikittäminen riittää pennulle, mutta kunhan kiloja tulee lisää, tulee varmasti virtaakin. Ja kyllä mä kumminkin haluan vähän metsälajeja opiskella edelleen.

Ulkona!

Vihdoinkin ipana pääsi ulos niin, ettei heti ollut jäässä. -4 on nyt mittarissa ja puoliaurinkoista.´+ (loppumerkit kirjoitti NIki)

Se sai haistella tienpientareita, tervehtiä yhtä nuorta naista ja ihmetellä mustaa lapukkaurosta. Otin kyllä Nikin syliin, koska iso uros oli vanhan naisen kanssa ja en ihan luottanut siihen, että se pysyy hanskassa.

Nyt oli sopiva keli, sen ei tullut kylmä.

Noin muuten olen huomannut hyväksi taktiikaksi antaa vain mahdollisimman paljon pureskeltavaa, koska tämä on koko ajan hampainensa joka paikassa. Mikäli oikein muistan niin Bono oli aika paljon kesympi! Tai sitten sillä oli kans koko ajan jotain jyrskytettävää...

Ja koulutussessiot on nyt pidetty joka aamu. Niki osaa jo ottaa katsekontaktin ja se on ihan syötävän suloinen, kun se tekee sen vauvan silmillänsä. Ruokakupilla se osaa istahtaa ja ottaa katsekontaktin. Aamun treenisessio toteutetiin niin, että ensin treenasin Bonon ja Niki odotti sermin takan. Sitten annoin Bonolle luun jämän ja treeenasin Nikin kanssa sermnin toisella puolella erikseen. Ennen olen tehnyt sen molemmille yhtäaikaa.

Vauva on kyllä kasvanut niin, että olen melkein hätää kärsimässä: missä on mun pikku pulleroni, kun tämä on pelkkiä jalkoja?! Ja painaakin niin, ettei mahdu ennä yhdenkäden kainaloon. Kahdella kädellä pitää kantaa. Voi

Pentuajan sivutuotteena Bono on korissut, pärskinyt ja yökkäillyt siihen malliin, että luulin jo sillä olevan nenäpunkkeja. Ilmeisesti on kumminkin käynyt niin, että se on ylensyönyt, kun olen sillekin tullut tarjoilleeksi aika paljon ruokaa, vaikka Niki saakin nyt vain kolme kertaa ruuan.

Bonollahan on sellainen tapa, että se yökkäilee, kun sillä on kakkahätä, joten tilannetta nyt seurataan, se on paskonut nimittäin järkyttäviä määriä. Pakko rajoittaa vähän sen ruokintaa, vaikka lihavuudesta ei ole pelkoa.

Taidan käyttää Nikiä illallakin ulkona, jos ei kovasti pakastu. Se on hyvää aivojumpaa ja vaihtelua.

Peewee

Tässä tätä meidän arkea. Niki on juuri herännyt ja teemme yhdessä töitä, että lätäkkö osuisi paperille. Hän on kovin uninen ja kaaputtaminen ja pippelin nuoleminen kertoo siitä, että pissahätäkin olisi.



Ja tilanne jatkuu:



Tämä kuvattiin pari päivää sitten ja sen jälkeen oikeastaan 60 % lätäköistä onkin löytynyt sanomalehdeltä!

Eilen käytiin vähän ulkona, mutta oli tullut niin paljon lunta, että tassut ja pili meni ihan kylmäksi lumessa kahlatessa, vaikka käveltiin vain takaovelta etuovelta ja siitäkin kannoin osan. Se inisi kylmäänsä tovin kotona ja lämmittelin sitä aikani käsillä. Illalla tehtiin sit niin, että mentiin vaan rappukäytävää ja kellaria nuuskimaan, että tulis nyt kumminkin vähäön muutakin virikettä kuin tämä tavallinen elo. Ja harjoittelua pannan ja hihnan kanssa tietty. Se sai kurkistaa avoimesta ulko-ovesta ja käydä siellä sen, mitä rohkeni.

Bono on niin aktivoitu Nikistä, että hyvä kun viitsii ulos lähteä. Varsinkin kun sitä tympii jo tossujen laittaminen niin se vain vetäytyy ikkunasta katselemaan, kun ehdottelen ulkoilua. Se mielummin leikittää NIkiä kuin kuljeksii yksikseen ulkosalla. Tosin, kyllä se siellä tietysti viihtyy, kunhan sinne päästään, mutta olisko niin, että lauman hajottaminen tuntuu ikävältä?

Persoona

Nikin persoona on tässä ensimmäisten päivien ja kotiutumisen myötä alkanut hahmottua. Se on hyvin itsenäinen ja jos koordinaatio-ongelmia ja hampaat-edellä-vaikka-puuhun asennetta sekä inkontinenssia ei oteta huomioon, se on valmis koira.

Se seurailee, mitä etuisuuksia Bonolla on ja odottaa sopivaa hetkeä ja tekee kaikki samat asiat itsekin. Se on vaan niin viksu, että koska se malttaa odottaa sopivaa hetkeä ja omaa vuoroaan, kellään ei ole mitään sen itse hankkimiaan mukavuuksia vastaan. Bonokaan ei ole sille mustasukkainen. Pentu esimerkiksi ihan pokerina loikoili aamuyön mun jaloissa. Bono kumminkin mahtui mun viereen, kun se tuli herättämään aamulenkille.

Niki on samanlainen kuin Bono siinä mielessä, että se tykkää nujuta kyljessä ja rauhoittua viereen. Katselen telkkaria monesti lattialla ja aina se tulee viereen tai jalkojen päälle. Muuten se on minusta vilkkaampi ja puheliaampi kuin Bono. Niki pitää jatkuvasti ääntä: jos sillä on kakkahätä, se ulvahtaa ensin ja sitten vasta asettuu kakalle. Bonohan ei pienenä paljon pukahdellu.

Nikistä tulee mieleen jotenkin Wiljami-kissa vainaa, joka oli samalla hyvin lempeä, ystävällinen, sosiaalinen ja kuitenkin tempperamenttinen. Kun se saa vauhdin päälle, matot on kasassa alta aikayksikon. Bono on hitaammin lämpenevä diesel ja muutenkin varovaisempi. Niki on mahdottoman itsevarma, ei yhtään yritä mielistellä, vaan hurmaa suoruudella, avoimuudella ja oma-aloitteisuudella.

Me kaikki luonnollisesti syödään sen kädestä!

Niin paljon se meitä aktivoi, että Bonon kanssa nautitaan kaksistaan rauhallisista lenkeistä, jotka menee nyt tosi hyvin, kun vain muistan vaatia kunnollista kontaktia ja rauhoittumista vähän väliä. Ollaan luovuttu jo namien syöttelystäkin ja se tarjoaa itsekin kontktia ja istumista kun huomaa että matkanteko tyssää. Kunhan kelit lauhtuu, ettei näpit ole heti kohmeessa kun riisuu rukkaset, jatketaan myös seuraamisharjoituksia lenkeillä. Kyllä se niin on, että tulokset tulee vain toiston, toiston ja toiston kautta.

Pakkasmittaria ja tuulen suuntaa kytätään edelleen. Jos tänään lauhtuu alle kymppiin, me mennään Nikin kanssa ulos. Parvekkeella se tarkenee temmeltää hyvän tovin. Sit me suunnitellaan kyläreissuja, että alkais kertyä pikkuäpylille kokemuksia. Auto on tämän päivän huollossa, mutta loppuviikosta voi taas hyvin mielin huristella.

Koulu alkaa

Eilinen leppuuttelu päättyi siihen, että illalla ysiltä alkaen oli sitten virtaa! Olen ottanut Nikin kanssa tooooosi lungisti, ei ole mitään koulutussuunnitelmaa takataskussa venttaamassa. Totesin kumminkin, että kyllä on tämänkin kanssa heti alettava, jos tahtoo pitää tihutyöt minimissä. Se on hirveän energinen ja tarmokas ja utelias ja oma-alotteinen. Se mm. saa jo saunan oven yksin auki, mikä on mun mielestä noin pienellä rääpäleelle aikamoinen uroteko.

No me ollaan vähän reenattu katsekontaktin ottamista, sit aamulla tein molemmille luoksetuloa pillillä. Sit me pystytettiin kevythäkki ja alettiin orientoitua häkissä olemiseen. Niki sai etsiskellä nameja häkissä kun Bono teki samaa hommaa sermin (=kompostiverkon takana) muualla huoneistossa.

Niki sai askarrella vielä mehutölkkiin suljettujen kielen ja kivipiiran palojen kanssa (nyt niitä on löytynyt tähänkin huusholliin) ja sit se harjoitteli vielä kaulapannan pitämistä.

Eilen Niki jäi ypöyksin kotiin n. 10-15 minuutiksi. Se jäi ruokakupin kanssa ja löytyi kuulema mun petistä, kun Reetta tuli kotiin. Me jatkettiin Bonon kanssa vielä iltalenkkiä. Se ei ole päässyt mun petiin, mutta on jo kasvanut sen verran, että onnistuu kapuamaan sinne. Mulla kun ei ole kuin patjat lattialla, niin helppohan sinne on päästä, kun vähän ponnistaa. Mulla olis kyllä oikea petikin, mutta se on kellarissa niin syvällä, että en ole jaksanut kaivaa sitä esille.

Yöksi en ole sitä petiin päästänyt, kun tulee niin kuuma. Samasta syystä Bonokaan ei nuku ihmispetissä. Saa kyllä käväistä siellä herättelemässä.

Pakkasta oli aamulla vain 11 astetta, joten jospa me päästäis pikkuhiljaa ulos! Nyt kytätään pakkasmittaria ahkerasti.

Kylllä oli hyvä homma ottaa pentu tähän saumaan! Me saadaan tästä mukavasti puhtia koulutushommiin Bononkin kanssa. Huomaan joka kerta, kun intoudun treenailemaan vähän systemaattisemmin, että nautin koirasta (ja nyt siis koirista) enemmän, kun puuhaan sen kanssa. Ne koulutusrupeamat on kumminkin tosi pieniä, työläintä koko hommassa on saada oma asenne kohdalleen.

Luin tommosen ja ollaan saatu Bonokin kanssa vahvistusta siihen, että talutinkävelyn suhteen ollaan oikealla tiellä. Kun vain sinnikkäästi tekee noita istumis-, makkullemeno ja rauhoittumisharjoituksia, niin kyllä se kävely ja ohitukset menee hyvin. Mutta kertaakaan ei saa lenkille lähteä sillä asenteella, että tänään en viitsi, relapsi tapahtuu heti.

Lepopäivä

Tänään ollaan lepäilty menneen viikon rasituksia pois. Tässä kuitenkin yksi äxönkuva eiliseltä.



Niki valtasi rohkeasti Bonon petin tänään päiväunille. Pentupaketin peiton laittoi päälle mama, kun äpylillä oli hikkaa. Ajattelin, että jos sillä on vähän viileä olo.



Bonolle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin nukkua Nikin petissä. Hyvin näyti nukuttavan siinäkin. Molemmat on muuten petaajia, joten pedit on aina ihan vinksin vonksin.



Ollaan taas harjoiteltu pannan pitämistä. Ja kynnet on leikattu tänään. Ne ei ole enää ihan noin pitkät. Nikillä ei olekkaan yhtään mustia kynsiä, mikä vähentää toimenpiteen jännittävyyttä melkoisesti. Onneksi Bonolla on myös valkoisia, niin että niistä näkee leikkaussyvyyden. Vahinkoja ei vielä ole onneksi sattunut.



Sit vielä yksi poseerauskuva. Kas kun me ollaan niin hyvää pataa.



Oikeesti ne on niin hyvät kaverit, ettei Bonokaan enää juuri murahtele Nikille. Aamulla se vähän ärähti, kun Bono oli asettautunut aamupäiväunille parvekkeen oven eteen ja pampula tuli kiipeilemään päälle. Nikiltä turahti anaalirauhasnesteet pellolle ja pääasiassa ne oli mun housuilla, kun paapoin sitä jälkitilanteessa.

Bono oli kyllä asiassa ihan oikeassa. Nukkuvaa tai nukkumiseen orientoitunutta koiraa ei saa häiritä! Sen jälkeen Niki kumminkin meni Bonon petiin,mikä aiemmin oli vissiin jo todistettu. Ei tainnut kummempaa pelkotilaa jäädä.

Myrskyn silmässä

Keli senkun hurjistuu., meillä on pakkasta 20 ja kova viima. Itseäkin palelee! Onneksi mulla on kaksi palveluskoiraa. Bono nimittäin iltalenkillä ohjasti meidät Tikkurila-cityyn ja teki kierroksen rakennusten välissä, jonne ei tuullut ollenkaan niin paljon! Miten viisas koira! Muitakin etuja tällä reitillä oli, sillä keskustassa ei liikuskele paljon koiria, joten siellä ei tule pahoja reviirikiistojakaan. On se viisas.

Nuorempi palveluskoiramme sen sijaan on tänään vähän kapinoinut, joskin on se joutunut kokemaankin vaikka mitä. Sanomalehdet ei enää kelpaa pissojen alustaksi, ohi osuu. Mutta muuten on käyty suihkussa, pidetty kaulapantaa ja edustettu mallikkaasti. Vieraita on alkanut jo käydä, tosin maltilliseen tahtiin 1 kpl/päivä.

Leikeissä oli vielä eilen kovin tunnusteleva sävy, eikä ne aloittaneet leikkiä ellen minä ollut heiluttamassa pelivälinettä. Tänä aamuna sen sijaan Bono otti aloitteentekijän roolin ja juoksutti Nikiä pitkin huushollia narupallo suussa. En tiedä, senkö takia Bono yritti kammeta mua kärkkäästi petistä, kun halusi leikkiä ja meikä vain veteli sikeitä vielä pitkää aamulenkin päälle. Totesi kai, että ei tästä tule ikinä mitään jos tuota ihmistä jää odottamaan. Ja sit alkoi kuulua tantereen töminää.

Mutta tässä vielä vähän tunnusteluja:


Välillä se selvästi antaa nappulan voittaa, jotta mielenkiinto pysyy yllä. Varsinkin
nyt, kun ne ottivat revanssin illalla, Bono selvästi antoi Nikin välillä voittaa ja kantaa lelua.

Se on siis saanut Nikistä koulutettua kaverin omaan mielileikkiinsä: Bono juoksee väline suussa ja Niki jahtaa.

Päivällä ne leikkivät myös ihan ota-kiinni-jos-saat tyyppistä juttua ilman lelua. Koko ajan niiden kanssakäyminen on varmempaa ja varmempaa ja Bono on kyllä 100 %:sesti luottamuksen arvoinen. Se ei tee pennulle mitään pahaa edes vahingossa. Tänään se jopa väisti omalta ruokakupiltaan, kun Niki karkasi hamuamaan Bonon ruokaa. Mama oli vähän hidas vissiin tarjoilun kanssa. Minä palautin sit järjestyksen.

Eilen ne molemmat sai luut. Niki sai pureksia omaansa kompostiverkon takana. En halunnut ottaa mitään riskiä mahdollisista omistuskiistoista. Eipä se siitä paljon irti saanut, mutta ähelsi sen kanssa hyvin keskittyneesti varmaan tunnin. Samasta värkistä riitti hupia vielä tänäänkin ja kun Bono oli syönyt omansa, se ei välittänyt vaikka Niki välillä pureksi Bonon jämääkin. Ne myös tsekaa toistensa kupit ruokailun jälkeen ja Bono sallii Nikin imuroida mahdolliset jämät. Ne tuntuu hyvin kelpaavan, vaikka omaa kuppiin olisi jäänytkin jotain. Tarjoilen kumminkin vielä ruuat eri huoneisiin, ettei tulis mitään ikäviä välikohtauksia. Kumminkin ruokailevat yhtäaikaa ja Bono saa kuppinsa ensin. Koska Bonolle ei tekis yhtään pahaa saada vaikka kilo tai kaksi lisää painoa, se saa pienet välipalat joka kerta, kun Nikikin saa ruokaa. Iltapäivällä on sitten Bonon isompi pääateria.

Mitäs muuta? Nimensä se jo taitaa tuntea. Sit se osaa hakea katsekontaktia ruokakupilla, jos ei tarjoilua ala kuulua. Mahdottoman leikkisä se on, ja touhukas. Yöt se nukkuu omassa petissänsä ja menee sinne jopa itse välillä. Tänään ne oli Bonon kanssa kaksin kotona pari tuntia ja kun tultiin kaupasta kotiin, molemmat tuli eri huoneista ihan kesken sikeimpien unien heränneinä. Jotain aktiviteettia oli kuitenkin ollut, sillä Nikin kuppiin oli jäänyt pari syömätöntä nappulaa ja ne oli hävinneet (ja Bonolle ne ei maistu). Mä pidän sitä hyvänä asiana, että se oli itse mennyt makkariin ja päätynyt nukkumaan, vaikka touhuili yksin. Pienempiä yksinoloharjoituksia on koko ajan: ruokailu eri huoneessa jne.

Kun tultiin kauppareissulta kotiin, Bono heti meni tervehtimään pentua. Sama kuvio kuin kissojen kanssa. Kun tulin töistä, kissat kömpi vastaan usein eri suunnista, venyttelivät ja yrittivät heräillä. Ensin ne tervehtivät toisensa ja sitten vasta noteerasivat pyöreäpäisen sisäkön.

Muten Niki on kyllä onnistuneesti minuun leimaantunut. Se kulkee mun perässä, ja jos en ole saatavilla, se hakeutuu Bonon seuraan. Mä luulen, että automatka ja ruuanjakajan roolit on tässä avainasemassa. Ja tietty mä vatvon sitä paljon ja puuhaan sen kanssa pitkin päivää.

On niin jotenkin sellainen olo, että nyt on kaikki niinkuin pitääkin! Sosiaalinen hyvinvointi on melkolailla tapissa.

Sellasta vaan

... että Bono on tänään kuukautta vaille 2 v ja Niki osaa tulla juoksujalkaa luokse, kun huutelee Niki, Niki! Sitten nappula on ruvennut käymään veskissä ulko-oven eteen levitetyillä sanomalehdillä. Hineo poika!

Ulkona onkin taas -14 astetta ja melkein vaakasuora viima, eli jos ei lauhdu, ulkoilut suoritetaan taas parevekkeella.

Bono nauttii meidän kahdenkeskisistä lenkeistä ihan hirveesti ja on ihan onnessaan, kun saa mamman kanssa omaa aikaa. Kyllä se bossin rooli vähän vissiin vaatii totuttautumista varsinkin, kun välillä joutuu olemaan ihan himpun verran mustasukkainen maman huomiosta. Ei onneksi mitään isompaa oireilua ole ilmassa. Tehdään Bonon kanssa kaikki normaalit kuviot, ettei se jää mistään paitsi. Bono saa kaikki suosionosoitukset myös ensin, jos ne on yhtäaikaa niitä saamassa.
Ite huomaan olevani pennun suhteen paljon lungimpi kuin kaksi vuotta sitten Bonon kanssa. Kai sitä on jo tottunut koiran pitämiseen. Kun Bonolta pyyhitään tassut, pennun tassut käpälöidään samalla, että tottuu hoitamiseen. Se menee ilman että tarvii tehdä mitään numeroa ja ohjelmaa pennun totuttamisesta. Kynnet me taidetaan leikata tänään tai huomenna myös.

Huomaan että toisen pennun kanssa iso osa murheista on poissa, kun tietää miten pentua pidellään ja käsitellään. Ja hoitamiseen on oma rutiini: se nyt vaan on osa kylppärissä käyntiä, että tsekataan koirankin hampaat, kun siellä ollaan yhdessä.

Vaikka ei tässä nyt mitään erityistä lahjakkuutta ole koirankouluttajana joutunut osoittamaan, niin perus hoitohommelit nyt kumminkin on hanskassa. Luulisin.

Loksahtelee

Meidän elo meinaa kai pikkuhiljaa loksahdella paikoilleen. Bono on aamuisin tykännyt leikkiä ja Nikistä huolimatta leikitin sitä aamulla pallolla vanhaan malliin. Niki juoksenteli perässä ja Bono tykästyi! Sillä taisi joku valo naksahtaa päässä, että tuohan osaa tehdä muutakin kuin pursottaa.


Joo, ei tuo pikkuäpyli ihan turha tapaus ole.

Niki elämöi eilen jonkun verran, lähinnä piti huolen ruuastansa. Tänään se on jäänyt pois. Annoinkin kyllä reippaasti ruokaa, että näen minkä verran uppoaa ja se saa tuntuman siihen, että ei tässä majatalossa nälkiintyä tarvi. Pentu on nukkunut ihan mihin sattuu nukahtamaan ja saanut olla enimmäkseen rauhassa. Nyt ollaan makkarissa yöpuulla ilman mitään eri järjestelyjä. Bonokin huokaisi ja rojahti omaan petiinsä.


Vauhtia ja lähes vaaralllisia käänteitä.

Niki on oppinut kunnioittamaan Bonon asettamia rajoja joten iltapäivän leikkituokio olikin sitten ihan molemminpuolista iloa. Ensin leikkivät Bonon lapsuusmuistojen täyteisllä solmulla. Pienen janojuomatauon jälkeen ne juoksivat kissan kanssa. Bonon mielestä oli ihanaa, kun se juoksi lelu suussa ja pentu seurasi perässä!


Lisää vauhtia saa jos hyppää!

Muusta elämästä sen verran, että tänään on harjattu ja pesty pyllyä ja leikitty tietty. Muuten se on saanut olla aika rauhassa ja touhuta omilla ehdoillaan. Perässä se on kulkenut paljon ja tutustunut paikkoihin. Parit pissat ja kakat on osuneet paperille, lukemattomat muut ei. Ulkoilua yritettiin kaksi kertaa, mutta oli liian kylmä. Meillä oli 12 astetta pakkasta ja pieni värisi mahdottomasti, joten hetki auringossa katasteltiin takin sisältä meininkiä. Parvekkeella se sai sitten totutella viileämpään ilmanalaan ja siellä se singahteli ja tuumasi, että laitetaas hyrskyn myrskyn.


Bonon karvoista näkee, että käännökset on jyrkkiä.

Kuvia piisaa! Kaikkia saa vähän isommksi jos napsauttaa hiirellä kuvan päällä.


Mä olen muuten ihan vaaratn, mutta saatan nyppästä sulta solmun!


Kis-kis.


Välillä me nautittiin majatalon antimista.



Leikin tiimellyksessä pieni rajojen rikkominenkin on sallittua.

Tästä se kai sit

... lähtee.

Niki on asettunut taloksi. Poju on varsin reipas! Matka meni tosi hyvin, oltiin Nikin kanssa takana, se pukersi mun sylissä aikansa ja otti sitten nokoset Viirun vanhassa kopassa. Ei pahoinvointia tai ulinoita. Vähän aikaa liikkeelle lähtiessä se piti meteliä, mutta keskittyi sitten nykyhetkeen. Eniten sitä ehkä otti pattiin, ettei se päässyt Bonon kanssa takakonttiin, vaikka kuinka yritti kiivetä.

Kotona jatkui sama meno. Se söi reippaasti, pursotti asianmukaiset kikkarat, tutustui leluihin ja otti nokoset.

Bono suhtautui illalla siihen melko varauksella ja tekee pennulle rajat selviksi. Ihmeellistä seurata Bonon roolin vaihdosta Viirun alamaisesta pomoksi. Se käy ilman mitään pähkäilyjä, kaikki on ihan selvää. Ja se osaa niin nätisti hoitaa asian, että pentu tietää paikkansa, mutta ei järkyty. Mitään voimankäyttöä ei tarvita.


Tommotteelle rääpäleelle riittää, kun vähän näyttää hohtavaa hymyä.

Tänä aamuna Bono on ollut jo kiinnostuneempi pennusta ystävällisiissäkin aikeissa. Eilinen olikin vissin Bonolle raskaampi päivä kuin pennulle! Bono oli iltalenkillä vähän ruikulilla, pentu sen sijaan ei ollut moksiskaan!

Yön Bono nukkui visusti Reetan makkarissa, kun pentu oli mun kanssa. Niki oli levoton ensimmäistä yösijaansa etsiessä, mutta asettui sitten pötköttelemään mun petin viereen ja nukkui hyvin. Yön mittaan se herätteli mua välillä ja haki kontaktia, mutta rauhoittui nukkumaan kun silittelin sitä.

Vaikuttaa kovin lupaavalta!


Löysin tämmösen petin ja kokeilin, että melko mukavaltahan se tuntuu.

Aamulla piipahdettiin ulkona, mutta siellä oli pimeätä ja kylmää ja pentu värisi. Katseltiin aamuelämää vain hetki sylistä. Kaulapanta sujahti kaulaan ilman kummempia manöövereitä eikä se muistanut sitä kauan ihmetellä. Aamukakat tuli sitten parvekkeelle. Kokeillaan ulkoilua valoisan aikana uudestaan.

Siskontyttö

Bonon sisko, Oona sai toissayönä yhden hienon soopelityttöpennun. Saa nähdä, tuleeko siitä Nikin leikkikaveri? Niki ja tytteli ovat sitäpaitsi sukua, sillä Oonan sulhanen Willy on Nikin isoisä. Jerry, Nikin isä on siis Willy poika.

Toivottavasti tyttö jäisi jonnekin tänne meidän lähelle. VINK, VINK!

1 yö

Aamukammassa käy piikit vähiin! Pentue on eilen pentutestattu ja hieno pentue: harrastuskoira-ainesta, sosiaalisia ja hyvä saalistusvieti tuntuu olevan. Se on kiva, sillä mä jo odotan kevättä haaveillen kovasti paimennuksista ja jäljestyksistä.

Ajattelin eilen, että jos Niki on kovasti tarmokas ja energinen, laitan sen jo jäljestämään ruokansa pienenä. Mä luulen, että se saa tehdä töitä samalla tavalla kuin Bonokin pienestä pitäen. Pysyy tihutyöt vähäisempinä, toivottavasti.

Bonolle olen varannut fysioterapeutille audiensiin, sillä sen takapään lihakset on kovin kireät ja sehän ei itse edelleenkään sitä venyttele. Ria hieroi sitä sunnuntaina ja löysi kipupisteitä. Mä löydän niitä välillä itsekin sitä vatvoessani ja venytellessä.

Meillä kun on tämä issue siitä, ettei se suostu menemään maahan kyljelleen, sitä ei oikein rennoksi saa, joten omat yritelmät ei varmaan ole kovin tehokkaita. Jos sais jotain apua.

Jos jollain on bisnesideasta puute, niin voin suositella tätä fysioterapiaa. Yli kuukauden jono, eikä niitä kovin monia pääkaupunkiseudulla olekaan.

Bono lähtee huomenna pennunhakureissulle mukaan. Ajattelin olla itse Nikin kanssa takapenkillä, kun Ismo ajaa. Bono saa tyylilleen uskollisena kuikuilla pää takapenkin selkänojalla ja tottua ajatukseen, että tollanen tossa. Neuvovat, että pitää antaa vanhemman koiran haistaa pennun takapäätä, että jos siinä sit sellaisen manööverin vielä toteuttaisi ennen kotimatkaa.

2 yötä

... pitää vielä kituuttaa ilman pentua ja niin tuskaisaa on odottaminen, että meinaa ihan sädekehää kiristää ja mahaankin sattuu. Töitäkin joutuu paiskimaan ihan kamalasti, että sais järjestettyä loppuviikolle vähän väljyyttä. Ja sehän huvittaa ihan sata lasissa, tietty.

No. Kaksi yötä ni alkaa helpottaa.

Bono on onneksi täysin entisellään. Se on ulkoillessa niin hyvällä tuulella ja muutenkin. Tänään tehtiin sellaista ohjelmanumeroa, että lattialla oli sukka, hiusdonitsi ja pallo ja pyysin sitä tuomaan donitsin. Se toi sen aivan oikein ja kun se oli tuonut sen lattialla olevan, se etsi toisaalta samalaisen donitsin! Se MUISTI, missä meidän húushollissa on toinen samanlainen juuri parahultaisesti collien nenun ulottuvilla. Sit mä piilottelin niitä eri paikkohiin ja sehän etsi niitä. Se siis itse keksi uuden muunnelman meidän etsimisleikistä. Ihan terveen merkki!

Ystis

Bonolla on ollut todella hyvä ystävänpäivä! Inka ja Stella tulivat käymään ja mentiin yhdessä koirametsään ja sitten syötiin eväitä, leikattiin kynsiä, oltiin hierottavina ja otettiin tyttöystävien kanssa nokoset.

Voiko elämä hymyillä leveämmin?

Kuviakin on otettu viime aikoina vaikka kuinka paljon, mutta kun emännällä on töitä kädet täynnä ja vielä sairaan hyvä rompsu meneillään niin ei ehdi puljaamaan kuvien kanssa. Paul Auster oli joskus lempikirjailijani, ja Mr. Vertigoa lukiessa muistan miksi.

Eipäs kinostukaan

Joudutaankin jättämään sunnuntain näyttely väliin. Rupi irtosi naamasta just tänään ja Bonolla on peukalon pään kokoinen nahaton läntti naamassa, mikä varmaan näyttää siltä, että koiralla on joku tarttuva kapi!

Koirien pitäis olla terveitä ja hyvinvoivia näyttelyssä, joten ei mennä sinne ihmisiä pelottelemaan ja kasvattajan nimeä häpäisemään! Eipä se meitä tietty kohtuuttomasti haittaa, että tulee vapaa viikonloppu. Vietetään laatuaikaa ja viimeistä viikonloppua yhden koiran taloutena, sillä ensi viikonloppuna tämä hiljaiselo on taakse jäänyttä elämää! Ja mama voi ehkä tehdä vähän töitä....

Mutta olisin mä kyllä mielelläni Bonoa vielä nuorten luokassa pyöräyttänyt, kun sillä on vähän turkkiakin. Aika paljonkin tekis mieli mennä sinne... katselin sitä länttiä äsken, että huomaako tota ny niin hyvin jos siellä olis vaikka huono valo? ja jos mä nyt kuitenkin voisin? ja jos vaikka mitä? Mutta järki pitäis koittaa pitää päässä.

Rommi kävi tänään harjoittelemassa, kuinka vieraaseen paikkaan jäädään ja veteli melkein koko ajan sikeitä! Ei pahempia paineita! Vähän maksalla lahjottiin ja istutettiin sekä Rommia että Bonoa, kun Ismo ja Tessa lähtivät ovesta. Sitten mentiin porukalla katsomaan, olisko sitä herkkua keittiössä lisää ja kas, olihan sitä. Sitten molemmat koirat köllähti loikoilemaan ja kohta ihan nukahtivat.

Olen tullut vähän sellaisiin aatoksiin, että kun meille tulee koiria hoitoon, kaikista tärkein asia varmaan on huolehtia siitä, että koirat osaa rauhoittua ja oikeasti rentoutua ja levätä. Lelut ja luut pois vain ainakin aluksi! Mitään ohjelmaa ei tarvita. Siinä on ihan tarpeeksi aktivointia ja jännitystä nuorelle koiralle, kun jää vieraaseen paikkaan yksin.

Kinostaa

Aktiviteetit kinostuu taas. Eilen piipahdettiin Helsingin kaupungissa ja pyörähdettiin Kristan luona kylässä ja mentiin sitten vielä iltalenkille Rajasaareen piiiitkästä pitkästä aikaa. Bono sai juosta aivan valtoimenaan ja kyllä se juoksikin.

Se muisti Rajasaaren hengen ja oli niin sävyisästi koiralaumassa. Vaikka yksi parssoni sille räyhäsi, Bono ei mennyt mukaan. Leikki ja seurusteli vain nätisti, kuin silloin ennen! Taidan viuedä Nikiäkin sinne kevväämmllä sosiaalistumaan ja kirmaamaan.

Tänään käydään Rommi-veljen kanssa metsässä ja sen jälkeen Rommi tulee harjoittelemaan hoitoon jäämistä. Se jää ensimmäistä kertaa meille vähäksi aikaa ilman kotiväkeään.

Huomenna haetaan mattosatsi Nikitan tarpeisiin ja ylihuomenna on Tampereen näyttelyreissu. Bono on vielä pesemättä, kampaamatta ja trimmaamatta. Naamassakin on vielä ruhje selvästi näkyvissä, mutta jospa tämä tästä menis omalla painollaan. Illalla mennään suihkuun ja kampaajalle!

Tampereella on uroksia vain 28, joten nuorten luokka on varmaan nopsaan koluttu. Mihinkään ROP-kehiin ei varmaan tarvi jäädä, joten vois katsoa, missä Mansessa olsi kivoja ulkoilualueita päivälenkkiä varten :)

Vähän töistä on ressiä, kun jo etukäteen tietää, ettei ensi viikollakaan varmaan ole työmotivaatio ja -teho ihan parhaimmillaan eräästä pienestä karvaisesta syystä.

Kituviikko

...senkun jatkuu. Nyt on iskenyt kohta-kahden-hienon-collien-emäntään kodinrakennusvimma ja huonekaluja järjestellään uuteen uskoon, että saadaan johdot piiloon ja petille paikkaa jne. Mattoja on vaihdeltu ja lattioita luututtu ja sama homma jatkuu heti, kun sais leipätyöt vaan tehtyä pois kuleksimasta.

Sen verran on taas pakastunut, että Bono ulkoilee tossut jalassa. Nyt on varpaiden välit ja anturoiden reunatkin jo kumminkin terveet, tai siis niihin ei enää satu, ja anturoissa on uutta ohutta ihoa paleltuneissa kohdissa. Ankara rasvaaminen on tuottanut ilmeisesti tulosta ja nyt koitetaan taiteilla siinä välissä, että suojataan riittävästi mutta leudommalla saa tassutella paljain varpain, että vähän myös karaistuu.

Aluksi mä hoidin tassuja lanoliinilla ja Weledan kehäkukkaöljyllä. Nyttemmin on ollut rutiinina suojata anturat tassuvahalle ennen ulosmenoa ja lenkin jälkeen kehäkukkaöljy. Mutta kolmen viikon sairastelu siitä tuli ja suojaaminenhan jatkuu edelleen. Eli ei kannata toista kertaa palelluttaa. Sen olen tästä keissistä myös oppinut, että sellaiseen paikaan ei koiraa jätetä ikinä hoitoon, jossa ei kuunnella koiran hoito-ohjeita.

Selvästi on Bono nyt onneksi entisellään. Se on sama lempeä, kiltti ja iloinen herkkis, mitä se on ollut ennenkin. Käytösongelmat johtui ilmeisesti suurelta osin kipeistä jaloista.

Sellainenhan mulla on vielä kertomatta, että Bono ja Niki ovat jo tavanneet. Bono odotti autossa, kun oltiin pentujen kanssa PetVetissä ja kun kannoin Nikin kasvattajan autoon, annettiin niiden hiukan nuuhkaista. Pentu oli mun sylissä ja teki Bonolle rauhoittavia eleitä, käänsi katseen pois. Bono nuuhki sitä hyvin varovaisesti ja hellästi, eikä laittanut nenua ihan pennun naamaan kiinni. Se oli tilanteessa hyvin rauhallisesti. Kyllä ne osaa.

Kuumetta 40 astetta

No niin. Nyt on kituviikko edessä. Oltiin eilen Nikin ja sisarusten ell-tarkastuksessa mukana ja alkaa käydä kovin konkreettiseksi, että kohta on ipana käsissä. Terveitä kaikki ovat, crd:tä on, mikä oli odotettavissa ja collieille kovin tyypillistä. Toivotaan, että sitä ei vuoden päästä enää näy. Muutapa ei sit ollutkaan ja kulkusetkin on hyvässä vauhdissa matkalla pussukoihinsa. Yksi suloinen soopelipoika siellä vielä on vapaana, vink, vink.

Reetta, joka on kovasti surrut Viirua eikä ole pentuajatuksestakaan ollut ihmeemmin kuohuksissa, osoitti aamulla selviä virkostumisen merkkejä. Alunperin oli suunnitelmana, että ajan Turkuun yksin ja Bono jää kotiin Reetan kanssa. Yhdeksän maissa Reetta alkoi lausua ääneen, että "mitenköhän se onnistuisi, onnistuisikohan se mitenkään..."

Lopputulos oli, että matkustettiin koko taloutemme voimin. Kyllä ne koiranpennut pehmittää, eipä niitä voi vastustaa missään olosuhteissa!

Bonollakin oli mukava päivä. Menomatkalla pysähdyttiin juoksuttamaan ja lenkittämään se ihan kunnolla. Ja Turustahan ei voi lähteä ilman, että piipahtaa Ruissalossa, joten siellä käytiin myös vähän kirmaamassa.


Kyllä täällä kelpaa kirmata!

Perhosia

Heräsin kuudelta ja kaikki unet karisi saman tien. Lähden kymmenen korvilla ajelemaan Turkuun päin, siellä on Nikin silmäpeilaus ja mama menee jännittämään paikan päälle. Siinä sivussa voi ehkä vähän hypistellä pikkupampulaa sekä sen sisaruksia ja nuuskia hauvavauvojen tuoksua.

Viirun kohtalokas sairastelu ja Bonon probleemat on vieneet energian niin, ettei ole tullut oikein kovasti hehkutettua pentuasiaa, mutta nyt alkaa olla perhosia vatsurin tienoilla, melko roimasti. Täällä alkaa muutenkin olla valmista. Bono on madotettu, pehmolelut on pesty ja hesareita säästellään, joten eikun welcome. Uusi ruokakuppikin on ostettu ja Bono on sen hyväksi testannut.

Makkari pitää vielä järjestellä ja peti rakentaa ja lauantaina haetaan Ruthilta mattoja. Bonon kanssa käydään sunnuntaina vielä Tampereella näyttelyssä, mutta jossain vaiheessa ensi viikolla aletaan elellä päivä kerrallaan :D

Päikkärit

Nyt kun Viirua ei ole, Bonolla on velvollisuuksia viihdyttäää kahta emäntää. Sen toimintasäde on niin sanotusti laajentunut.


Me ollaan alettu viimeaikoina ottaa mummin kanssa päikkärit yhdessä.

Paranemista

Bono alkaa olla paremmissa ruumiin ja sielun voimissa. Tassut näyttää pahalta, sillä paleltuneet ja kuolleet anturoiden kudokset irtoilee ja varsinkin se takatassu, jota se ei laskenut maahan, on viston näköinen. Anturat on kuoppaiset ja repeilleen oloiset. Rasvatessa kuollut kudos näyttää ihan sieneltä, mutta ei siinä luojan kiitos sientä ole.

Mutta kovin kipeät ne ei enää ole, joten tämä on osa paranemisprosessia.

Mentaalipuolella on samalaista edistymistä. Stressi on lauennut ja meidän suhde on palautunut hyväksi. Ilmeisesti kumminkin kannatti tehdä sitä tottista silloinkin, kun se oli ihan sekona, koska nyt kun teen sille lenkeillä seuraamista ja erilliset tottissessiot, se työskentelee hirmu hyvin. Otollinen aika painaa päälle siis.

Eilen tuli myös aika paha testi, sillä iltalenkillä kuultiin, kun joku ammuskeli lähistöllä starttipistoolilla 4-5 kertaa (tai siltä se ainkain kuulosti) ja Bonohan tietysti reagoi siihen voimakkaasti. Se ei huolinut namuja, joten stressi oli kova, mutta se ei mennyt korvattomaksi. Se istuutui pyynnöstä ja teki muutkin tottelevaisuusrutiinit. Toisin sanoen, jos ja kun se veti ja mä pysähdyin, se otti kunnon kontaktin ja jos se halusi kovasti, että jatketaan heti matkaa, se tuli oma-aloitteisesti sivulle ja piti kontaktia.

Alkaisko mennä selkäytimeen pikku hiljaa? Aika nopsaan se myös alkoi taas haistella ja teki ahkerasti pissoja.

Mä jo pikkupentuna huomasin, että Bono saa ilmeisesti tottiksesta turvaa pelottavissa tilanteissa, ja paineen alla se työkentelee ihan parhaiten. Bonolle sitä harrastusta pitää siis jatkaa jo ihan mielenterveydellisistä syistä!

Kotona otettiin vähän aktivointia, että sille tulisi muuta ajattelemista ennen nukkumaanmenoa. Se sai noutaa kangaskassia, jossa oli pari kenkää. Kun kantaminen onnistui, se sai viedä sitä mamalta mummille ja päinvastoin. Kassi oli iso, ja se joutui aluksi vähän pähkäilemään, kuinka sitä oikein kannetaan.

Yön se nukkui hyvin, eikä aamulenkillä ollut mitään oirehdintaa, vaikka mentiin samoille kulmille, jossa me ne laukaukset kuultiin. Ilmeisesti se on siis totta, että se, mikä ei tapa, vahvistaa.

Koirakuiskaaja

Seija, ainoa emännän ystävistä, jolla ei ole koskaan ollut omaa koiraa tai kissaa, on selvästi koirakuiskaaja. Seikku kävi meillä eilen, ja Bono kiehnäsi yhteisen metsälenkin jälkeen Seijan kyljessä ja sylissä koko vierailun ajan. Kun vierihoito oli ohi, koira on ollut huomattavasti rennompi kuin pitkään aikaan.


"Mä olen vähän jellona, mutta tästä sylistä en liiku kyllä mihinkään."

No, osansa saattaa olla silläkin, että tassut on parantumaan päin. Se nuolee niitä oikeastaan enää vain ulkoa tultaessa.

Käytöksessäkin on selvää lauhtumista. Se ei kovinkaan usein enää säiky ja hauku ihmisiä. Koirien kanssa on vielä vähän epävakaampaa, joskus menee hyvin, mutta joskus erittäin huonosti. Valoisampaa on kuitenkin horisontissa.

Niki on mun alustavan tuntuman mukaan aika itsenäinen ja itsevarma tyyppi, joten jos se sellaisena säilyy, se on juuri sellainen tapaus, joka varmaan tasapainottaa meidän olemista. Sosiaaliset pennut on valloittavia, mutta täytyy sanoa, että yksi herkkä ja sosiaalinen sesse riittää. Nyt meille kaivattaisiin itsenäistä, itsevarmaa ja tasaista tyyppiä. Mä luulen, että Niki saattaa olla sellainen.

Mun horoskoopissa luki, että jos mietit lemmikin hankkimista, otollinen aika olisi 13-20.2. Jos taas lemmikkisi on yksinäinen tai sairas, silloin on hyvä aika toimia lemmikin parasta silmällä pitäen. Hehe! Niki on luovutusikäinen 16.2!

Ehkäpä asiat menee niin kuin niiden pitääkin mennä. Yksi osa Bonon ongelmista on varmaan Viirun menetys. Bonolla ei ole kotona koirakaveria ja se varmaan rassaa, kun se oli siihen jo tottunut.

Pikku hiljaa

Olin luullut, etä Bono "hermoromahdus" johtui siitä, että sille on jäänyt testosteronit ja vahtiminen päälle ja koitin saada sitä ruotuun vaatimalla siltä tottelevaisuutta. Ei mitään tehoa. Vaihdoin lähestymistapaa, kun tajusin, että sen käyttäytyminen onkin saman kalataista kuin ilotulistusten yhteydessä, sen riehuminen on pelkoaggressiivista.

No nyt en ole pariin päivään vaatinut siltä mitään, ollaan keskitytty vain ja ainoastaan rauhoittumiseen ja luottamuksen rakentamiseen ja tämä näyttää osuvan ongelman ytimeen. Jotenkin se on nyt 2 viikkoa ollut täysin turvaton ja menettänyt luottamuksen ja itseluottamuksen.

Nyt pyritään keräilemään hyviä kokemuksia. Eilen tavattiin Rommia, jonka kanssa leikki on hyvin sävyisää ja lähinnä sellaista yhdessä hengailua. Tänään me mennään taas koirametsään päivällä. Iltaisin käydään koko taloutemme voimalla kaupassa niin, että me Bonon kanssa odotellaan kävelykadulla ja katsellaan maailman menoa. Rauhoittumisesta ja niiden pelottavien koirien, kovalla äänellä puhelimeen puhuvien miesten, kovaäänisten nuorten ja lasten sävyisästä ohituksesta se saa herkkua ja lempeät paijaukset. Käytetään aikaa niihin tilanteisiin ja rauhottumiseen.

Pikku hiljaa ja kärsivällisesti kun jaksetaan niin eiköähän tämä tästä. Sain onneksi hyviä neuvoja niin, että omat hermot pysyy nyt kasassa enkä ole enää ollut sen kanssa itkuraivarin partaalla. Sekin on iso edistysaskel!

Taskut täynnä sydäntä tai muuta herkkua kun lähdetään ulos niin kyllä tämä tästä. Ohituksissa huomaan jo, että Bono saa turvaa kontaktista. Kun vain saan sen kontaktiin, se pitää sen hyvin.

Väsymys

Stressaaminen käy vissiin voimille, tänään Bono on ollut hirveän väsynyt. Tai sit se on pahemmin kipeänä kuin osaan lukea siitä. Sukatkin on pitänyt ottaa taas käyttöön, sillä se nuolee varpaita.

Se on kai kiikutettava loppuviikosta eläinlääkäriin, jos se ei ala pian palautua normaaliksi.

Metsurin hommissa

Koirametsässä oli eilen kaunista, mutta niin paljon lunta, että se lähestulkoon haittasi etenemistä. Tehtiin alkuun vähän tottista ja syvemmällä metsässä heiteltiin kepukkaa. Vai sanoisko karahkaa.


Lunta oli kainaloihin asti ja vähän ylikin.



Kun hyvin haistelee, kyllä jotain saalista kumminkin löytyy.

Kiireesti kun kiikuttaa tän mamalle, niin pääsee pätemään uudestaan.

Alakuvassa näkyy Bonon naamassa oleva ruhje aika hyvin, iso harmaa läntti, viiksien alueella,alareunassa on pistohaavamainen rupi. Se on aika ollut siinä siitä asti, kun Bono ja Romeo kohkasivat viimeisen kerran keskenään. Olisko osunut pöydän kulmaan, kun on niin iso? Paranis vaan näyttelyyn mennessä.

Kun mä ravistan, turkki on taas jees.

Ups'n'downs

Hienoista käytöksen parantumista on nyt ilmassa, kun teettää sillä vain tiukasti tottista lenkillä, erityisesti seuraamista ja sivua, vaikka kontaktin saamisessa on kova työ. Sit kun sen saa, se työskentelee erinomaisella intensiteetillä.

Hyvän tottistreenin jälkeen se on rauhallisempi ja iloisempi, eikä vouhkaa ihan samalla tavalla. Ohituksetkin sujuu jo taas silloin tällöin vähän paremmin. Ehkä mä nyt vielä uskallan uskoa tähän omaan tekemiseen.

Polkuanturoiden rasvaaminen ja tossutus on auttanut jalkaongelmiin. Eilen oltiin ilman tossuja ulkona, kun oli aika lauhaa (ehkä jotain 7 astetta?), ja ihan hyvin meni.

Pennun tuloon on enää pari viikkoa ja Bonsuli on matokuurilla.

Turmiolan Tommi

Rauha maassa oli ennenaikaista hehkuttamista ja väliaikainen aikalisä. Bono käyttäytyy nyt niin huonosti, että aamulla häpesin ensimmäistä kertaa ikinä kulkea sen kanssa ihmisten ilmoilla.

Nyt on sit jääkausi taas päällä.

Paapatin Reetalle, että nyt lähtee pallit ja ne kehystetään ja ripustetaan Bonon petin yläpuolelle. Siinä on sen harrastusura. Maatkoon apaattisena sohvan kulmalla lopun ikäänsä.

Reetta kysyi: "Meinaatko sä perua pennun ottamisen?"

Mä ihan säikähdin, että ei nyt mitään NIIIN radikaalia...

Kai Pelkosen puhelinnumero on etsitty siltä varalta, että jos pitää ihan ammattiapua saada tähän öykkäröimiseen. Jokunen päivä vielä kattellaan, onko tässä nyt kyse jostain hermoromahduksesta, vai onko tämä ohimenevää. On kyllä outo tapaus.

Tuolla Ways to Stop Fido From Barking on hyvin annettu osviittaa, kuinka tunnistaa haukkumisen syy. Bonolla se menee kyllä siihen kategoriaan, että se on niin innoissaan, ettei pysy nahoissaan. Mama on ihan tylsimys ja boring. Se saa jotkut älyttömät kicksit kaikesta mikä liikkuu. Sille on todella jäänyt se vahtiminen päälle, mikä on kiusallista ja näissä olosuhteissa myös typerää.

Ja me sentään tehdään joka päivä vaikka mitä: ulkona noutoja, kilpajuoksujuttuja ja tottista; sisällä leikitään ja reenataan. Neljä lenkkiä päivässä, yhteensä se saa olla ulkona 3-4 tuntia päivässä. Kiittämätön paskiainen!

Sitäpaitsi sen reisilihakset on ihan surkastuneet verrattuna Rommin reisiin. Sit kun tarjoaa enemmän ruokaa, se jää kuppin. Mitä tämä on?