Tässä mitään hallivuoroja ole pystynyt hyödyntämään! Emäntä makasi kuusi päivää kuumeessa ja vieläkin yskittää. Tänään on kuitenkin sen verran virtaa, että pojat pääsee piiiitkästä aikaa metsälenkille. Ne on melkein hyppineet seinille, kun ovat saaneet viikon verran vain lyhyenlaisia talutinlenkkejä.
Täytyy sanoa, ettei ole sairastaminen kahden aktiivisen, nuoren koiran kanssa herkkua. Varsinkin Niki on ollut ihan kipunoissa, sillä ei käynyt emännän toive toteen. Sillä on ihan yhtä suuret lemmen tuskat kuin oli aikanansa Bonollakin.
Ei ole kapunkioloissa helppoa nuorella koiraherralla, jota lemmentuska raatelee.
maanantai 31. tammikuuta 2011
keskiviikko 19. tammikuuta 2011
Hienot kaaret
Me tokoiltiin maanantai-iltana ja Nikin kanssa erityinen teema on ollut maahan meno (paimennuksen tarpeita silmällä pitäen). Eilen käytiin paimenessa ja Bonokin pääsi lampaille.
Se oli viime kertaista skarpimpi, ja itse hoksasin sen tavan, jolla sitä pitää puhutella, jotta se ymmärtää mitä sen halutaan tekevän. Bono on niin herkkä, että se keskittyy vain hyvin pehmeästi puhuttelemalla. Se kiihtyy heti liikaa, jos lähtee käskyttämään tai puhumaan liikaa. Kehuu vain pehmeästi kun se tekee oikein, niin se rauhoittuu.
Kyllähän se siitä huolimatta juoksi pää ja häntä korkealla ja rinta kaarella pitkin ja poikin, mutta pääasiassa kuitenkin lampaita kiertäen. Itse asiassa se onnistui muutaman kerra kokoamaan lampaat tosi hienosti laajoilla hakukaarilla. Ja edelleen: ei mitään lampaisiin kohdistuvia sikailuyritystä.
Nikin kanssa ensimmäinen kerta lampailla oli vaikea, sillä kaksi lampaista meinasi vain jumittaa (ne teki sen kaikille koirille) ja kun vaadin Nikiltä maahan menoja, sen pää täyttyi tosi nopsaan. Toisella kerralla se sai taas kuljetella katrasta vapaammin, joten se tekemisen ilo ja työhön keskittyminen löytyi taas. Niki on niin nuori vielä, että siltä ei voi vaatia liikaa, ja mä en meinaa sitä aina muistaa.
Illalla Anu tuli vielä hieromaan Bonon, joten meidän vapaapäivät oli aika täynnä koiraharrastusta. Bono meni ihan itse melkein kyljelleen. Pää pystyssä tosin, mutta kankut se käänsi. Se on sille niin vaikeata se alistuminen.
Anu tutki molemmat pampulat ja totesi, että molemmat on sopivan ja hiukan tukevahkon välissä. Eli ruokintaa on ollut tarpeeksi ;) Vähentääkin hiukkasen voi. Sen se energiaruoka tekee. Heti tulee jenkkakahvan alut.
Seuraava etappi koirahommissa on ensi sunnuntain hallireeni. Pitää ehkä vähän miettiä, mitä tehdään. Nikille se on vielä ihan tarpeeksi, jos se tekee paikkamakuun, ja pitää kontaktia sekä rauhoittuuu odottelemaan. Jos noi menee hyvin, kaukokäskyjä voisi ottaa. Jotain vain, missä se joutuu keskittymään, mutta ei ole vauhtia.
Bonolle voisi tehdä vaikka tunnaria ja kaukoja. Ja tietty seuraamiskuvioita molemmille.
Se oli viime kertaista skarpimpi, ja itse hoksasin sen tavan, jolla sitä pitää puhutella, jotta se ymmärtää mitä sen halutaan tekevän. Bono on niin herkkä, että se keskittyy vain hyvin pehmeästi puhuttelemalla. Se kiihtyy heti liikaa, jos lähtee käskyttämään tai puhumaan liikaa. Kehuu vain pehmeästi kun se tekee oikein, niin se rauhoittuu.
Kyllähän se siitä huolimatta juoksi pää ja häntä korkealla ja rinta kaarella pitkin ja poikin, mutta pääasiassa kuitenkin lampaita kiertäen. Itse asiassa se onnistui muutaman kerra kokoamaan lampaat tosi hienosti laajoilla hakukaarilla. Ja edelleen: ei mitään lampaisiin kohdistuvia sikailuyritystä.
Nikin kanssa ensimmäinen kerta lampailla oli vaikea, sillä kaksi lampaista meinasi vain jumittaa (ne teki sen kaikille koirille) ja kun vaadin Nikiltä maahan menoja, sen pää täyttyi tosi nopsaan. Toisella kerralla se sai taas kuljetella katrasta vapaammin, joten se tekemisen ilo ja työhön keskittyminen löytyi taas. Niki on niin nuori vielä, että siltä ei voi vaatia liikaa, ja mä en meinaa sitä aina muistaa.
Illalla Anu tuli vielä hieromaan Bonon, joten meidän vapaapäivät oli aika täynnä koiraharrastusta. Bono meni ihan itse melkein kyljelleen. Pää pystyssä tosin, mutta kankut se käänsi. Se on sille niin vaikeata se alistuminen.
Anu tutki molemmat pampulat ja totesi, että molemmat on sopivan ja hiukan tukevahkon välissä. Eli ruokintaa on ollut tarpeeksi ;) Vähentääkin hiukkasen voi. Sen se energiaruoka tekee. Heti tulee jenkkakahvan alut.
Seuraava etappi koirahommissa on ensi sunnuntain hallireeni. Pitää ehkä vähän miettiä, mitä tehdään. Nikille se on vielä ihan tarpeeksi, jos se tekee paikkamakuun, ja pitää kontaktia sekä rauhoittuuu odottelemaan. Jos noi menee hyvin, kaukokäskyjä voisi ottaa. Jotain vain, missä se joutuu keskittymään, mutta ei ole vauhtia.
Bonolle voisi tehdä vaikka tunnaria ja kaukoja. Ja tietty seuraamiskuvioita molemmille.
maanantai 17. tammikuuta 2011
Vakiovuoro
No niin. Nyt meillä on asiat kunnossa ja torstain paimennuksen vakiovuorot alkaa helmikuussa.
Olen aloittanut uudessa työssä ja eka viikko on ollut tietysti raskas, kun pitää opetella paljon uutta ja joutuu LÄHTEMÄÄN töihin ja vuorotyöhön pitäis tottua. Mutta paimennuspäivä on nyt hanskassa, joten siinäpä porkkanaa aina viikoksi eteenpäin. Ihan huippua!
Mitäs meille muuta kuuluu? Bono on kehittynyt valtavasti mentaalipuolella. Se on rauhoittunut syksyn mittaan niin paljon, että se on alkanut ymmärtää asioita ihan käsittämättömällä tarkkuudella. Joskus tuntuu että se tietää pienistä eleistä, mitä seuraavaksi tapahtuu niin, että tuntuu että se melkein lukee ajatuksia.
Nikikin on jotenkin aikuisempi ja tuntee jo monien sanojen merkityksen ja se on hksannut, että mun ihmisten kanssa voi kommunikoida ja hänellä on mahdollisuus tulla ymmärretyksi. Paimennusharrastus on lähentänyt meitä kovasti ja vaikka Niki pentuna oli enmmän ehkä Bonon koira kuin minun, se nykyään on kyllä mamman poika.
Aika paljon niiden kanssa pitää touhuta, että toimintatarmon saa purettua. Me tehdään joka päivä lenkkejä, joilla ne pääsee juoksemaan myös keskenään vapaana. Molemmat myös tietää ne paikat, joissa on mahdollista päästä vapaaksi ja varsinkin Bono koittaa johdatella kovasti, että lenkit suuntautuisivat niitä paikkoja kohti. Koirametsässä käydään usein.
Molemmilla on arkitottelevaisuusasiat sillä tavalla mallillaan, että usakallan ne päästää juoksemaan kylän pinnassa, vaikka mukana ei olisi mitään palkan tapaista. Molemmat palkkautuu aika mukavasti kehuilla ja tulevat hyvin luokse. Luottamus koiriin on siis nykyisin tosi hyvällä tolalla.
Jotenkin on sellainen olo, että se ihan villikoin nuoruus on nyt molemmilla takanapäin (pitää koputtaa puuta). Nikin opettaminen tavoille on ollut paljon helpompaa kuin ensimmäisen koiran kohdalla.
Nikillä on jotenkin niin selkeät pasmat. Se on kovin itsenäinen, reipas ja toiminnallinen, mutta se kunnioittaa laumajärjestystä 100 prosenttisesti, joten asiat luistaa sen kanssa tavattoman helposti. Mitään ei tarvi vääntää rautalangasta. Tosin, asiat pitää vaatia selkeästi, mutta muuten sen kanssa ei ole muuta pähkäiltävää kuin että mitähän olohuonetreeniä tänään tekisi, että se olisi tarpeeksi vaativaa väsyttämään sen puikulapään!
No, tänään me mennään häiriötreeneihin porukan kanssa, joten se ongelma on tältä päivältä hoidossa. Ja huomiselle jonotetaan peruutuspaikkaa lampaille.
Olen aloittanut uudessa työssä ja eka viikko on ollut tietysti raskas, kun pitää opetella paljon uutta ja joutuu LÄHTEMÄÄN töihin ja vuorotyöhön pitäis tottua. Mutta paimennuspäivä on nyt hanskassa, joten siinäpä porkkanaa aina viikoksi eteenpäin. Ihan huippua!
Mitäs meille muuta kuuluu? Bono on kehittynyt valtavasti mentaalipuolella. Se on rauhoittunut syksyn mittaan niin paljon, että se on alkanut ymmärtää asioita ihan käsittämättömällä tarkkuudella. Joskus tuntuu että se tietää pienistä eleistä, mitä seuraavaksi tapahtuu niin, että tuntuu että se melkein lukee ajatuksia.
Nikikin on jotenkin aikuisempi ja tuntee jo monien sanojen merkityksen ja se on hksannut, että mun ihmisten kanssa voi kommunikoida ja hänellä on mahdollisuus tulla ymmärretyksi. Paimennusharrastus on lähentänyt meitä kovasti ja vaikka Niki pentuna oli enmmän ehkä Bonon koira kuin minun, se nykyään on kyllä mamman poika.
Aika paljon niiden kanssa pitää touhuta, että toimintatarmon saa purettua. Me tehdään joka päivä lenkkejä, joilla ne pääsee juoksemaan myös keskenään vapaana. Molemmat myös tietää ne paikat, joissa on mahdollista päästä vapaaksi ja varsinkin Bono koittaa johdatella kovasti, että lenkit suuntautuisivat niitä paikkoja kohti. Koirametsässä käydään usein.
Molemmilla on arkitottelevaisuusasiat sillä tavalla mallillaan, että usakallan ne päästää juoksemaan kylän pinnassa, vaikka mukana ei olisi mitään palkan tapaista. Molemmat palkkautuu aika mukavasti kehuilla ja tulevat hyvin luokse. Luottamus koiriin on siis nykyisin tosi hyvällä tolalla.
Jotenkin on sellainen olo, että se ihan villikoin nuoruus on nyt molemmilla takanapäin (pitää koputtaa puuta). Nikin opettaminen tavoille on ollut paljon helpompaa kuin ensimmäisen koiran kohdalla.
Nikillä on jotenkin niin selkeät pasmat. Se on kovin itsenäinen, reipas ja toiminnallinen, mutta se kunnioittaa laumajärjestystä 100 prosenttisesti, joten asiat luistaa sen kanssa tavattoman helposti. Mitään ei tarvi vääntää rautalangasta. Tosin, asiat pitää vaatia selkeästi, mutta muuten sen kanssa ei ole muuta pähkäiltävää kuin että mitähän olohuonetreeniä tänään tekisi, että se olisi tarpeeksi vaativaa väsyttämään sen puikulapään!
No, tänään me mennään häiriötreeneihin porukan kanssa, joten se ongelma on tältä päivältä hoidossa. Ja huomiselle jonotetaan peruutuspaikkaa lampaille.
tiistai 11. tammikuuta 2011
Edistystä
Ollaan viime paimennuksen jälkeen reenattu monta kertaa päivässä maahan menoa niin, että sen perään tulee jotain ihan huippukivaa. Tänään tulokset näkyi lampailla.
Niki pysyi hanskassa ja kuljetti lampaita erittäin hallitusti. Sen kanssa oli niin kivaa, että kokeilin huvikseen kerran Bonollakin. No, se kyllä juoksenteli melko vallattomasti, mutta ei sikaillut yhtään (ei yrittänyt hajottaa katrasta tai mitään muutakaan kurjaa) ja se myös meni nätisti maahan. Oli puhe, että jos saan vakioviikkovuoron järkättyä, alan reenata taas Bononkin kanssa. Se on rauhoittunut syksyn mittaan niin paljon.
Oli meillä lystiä!
Muut reenaajat oli konkareita ja reeneissä oli tosi kiva tunnelma. Yleisö eli jokaisen suorituksessa ja koirat sai onnisuessaan kuorossa kuulla: hyvä, hieno, hyvin ja taitava.
Olin erityisen tyytyväinen Nikiin, koska Taimi (paimenkoulun uusin narttu) oli koko ajan mukana aidan takana, mutta Niki kesti kovan häiriön ja vain kuljetteli lampaita. Nikin sukukalleudet on aika pikkuruiset ja somat. Oliskohan testostronituotantokin sen mukaisesti hiukan maltillisempaa kuin mitä Bonolla oli? :)))
Jos sama meno jatkuu, poikahan saa pitää pallinsa!
Niki pysyi hanskassa ja kuljetti lampaita erittäin hallitusti. Sen kanssa oli niin kivaa, että kokeilin huvikseen kerran Bonollakin. No, se kyllä juoksenteli melko vallattomasti, mutta ei sikaillut yhtään (ei yrittänyt hajottaa katrasta tai mitään muutakaan kurjaa) ja se myös meni nätisti maahan. Oli puhe, että jos saan vakioviikkovuoron järkättyä, alan reenata taas Bononkin kanssa. Se on rauhoittunut syksyn mittaan niin paljon.
Oli meillä lystiä!
Muut reenaajat oli konkareita ja reeneissä oli tosi kiva tunnelma. Yleisö eli jokaisen suorituksessa ja koirat sai onnisuessaan kuorossa kuulla: hyvä, hieno, hyvin ja taitava.
Olin erityisen tyytyväinen Nikiin, koska Taimi (paimenkoulun uusin narttu) oli koko ajan mukana aidan takana, mutta Niki kesti kovan häiriön ja vain kuljetteli lampaita. Nikin sukukalleudet on aika pikkuruiset ja somat. Oliskohan testostronituotantokin sen mukaisesti hiukan maltillisempaa kuin mitä Bonolla oli? :)))
Jos sama meno jatkuu, poikahan saa pitää pallinsa!
torstai 6. tammikuuta 2011
Vain asian harrastajille
Täällä taas muutama kuva.
Tässä näkyy, että Bono ja Niki ovat symbioottinen lauma. Näin ne vapaana kulkee. Yhtenä päivänä näin, kun ne pötkötteli lattialla ja Bono leputti päätä Nikin mahalla, kun Niki makoili kyljellään. Ne on niin sävyisät, että sellaisissa huusholleissa vieraillessani, joissa koirat taistelee herruudesta, muistan hämmästyneenä, että asiat voisivat olla erittäin kovasti toisinkin.
Sit vähän keskisuomalaista maalaismaisemaa, jonka koristuksena kaksi mitä kauneinta vuffea!
Ja kolmas, eli Inka. Näin hän hymyilee, kun on oikein suopeana.
Itseriittoiset piskini viihtyvät kahdestaan, vaikka tyttöystäväkin on kylässä.
Niin, mitä tulikaan sanottua? Yhdessä kuljemme ain. Kylki kyljessä jopa.
Tässä näkyy, että Bono ja Niki ovat symbioottinen lauma. Näin ne vapaana kulkee. Yhtenä päivänä näin, kun ne pötkötteli lattialla ja Bono leputti päätä Nikin mahalla, kun Niki makoili kyljellään. Ne on niin sävyisät, että sellaisissa huusholleissa vieraillessani, joissa koirat taistelee herruudesta, muistan hämmästyneenä, että asiat voisivat olla erittäin kovasti toisinkin.
Sit vähän keskisuomalaista maalaismaisemaa, jonka koristuksena kaksi mitä kauneinta vuffea!
Ja kolmas, eli Inka. Näin hän hymyilee, kun on oikein suopeana.
Itseriittoiset piskini viihtyvät kahdestaan, vaikka tyttöystäväkin on kylässä.
Niin, mitä tulikaan sanottua? Yhdessä kuljemme ain. Kylki kyljessä jopa.
Paimenpojat
Käytiin tänään taas Swedulla ja koska Niki on jo 1 v, se sai tuta opetusta ja vaatimista.
Ensinnäkin, se meni lampaille niin riehakkaasti, että piti toppuutella. Vähän heräsi epäilys, että pampula on tainnut syttyä.
Pienessä haassa harjoiteltiin aluksi oikealle ja vasemmalle kaartamista maahan menemisen kautta ja Niki oli kärsimätön ja melkein liiankin työhaluinen, joten hiukan taistelemiseksi meni maahanmenot. Parempi kuitenkin näin kuin se, että haistellaan lampaankakkoja. Sen mielenkiinto pysyi kuitenkin lampaissa, eikä sitä haitanneet aidan takana päivystävät toiset koiratkaan liiemmin.
Liitin kaarroksiin käskyt vasen ja oikea, mutta jäin miettimään Marikan kanssa keskusteltuani, että kannattaisi ehkä käyttää enkunkielisiä termejä away ja come by. Ne on pehmeämpiä ja niitä on helpompi sanoa rauhoittavasti. Molemmat koirista kumminkin näyttää olevan sitä tyyppiä, joka on hyvin helppo kiihdyttää, mutta vaikeampi rauhoittaa.
Pitää kokeilla ensi kerralla, muistaako sitä mitenkään että away on niinkö vasen ja come by on niinkö oikea!
Tokalla kerralla kuljetettiin lampaita (aja) ja ohjasin sitä sauvalla pysymään tasapainopisteessä ja maahanmenoja tässäkin treenissä. Se meni hyvin, ja pahin puhtikin oli jo taittunut.
Bono oli mukana, sillä meidän loppusyksy ja talvi on mennyt tosi hienosti ja Bonon hermostuneisuus on vähentynyt tosi paljon. Ajattelin, että jos saadaan erinomainen veto Nikille ekalla kertaa lampailla, en vie sitä toiseen harjoitukseen vaan kokeilenkin pitkästä aikaa Bonon kanssa. Viime kerralla nimittäin jäi vähän huono reeni viimeiseksi, joten nyt oltiin hakemassa onnistumista, joka jäisi takaraivoon muhimaan. No, se tuli nyt toisella kerralla.
Mulla on jännittävät ajat, sillä olen aloittamassa uudessa työssä ja siellä tuntuu olevan hyvin joustava meininki. Alustavasti olen varannut torstaiksi paimeneen vakiovuoron, jos saisin sen neuvoteltua vakiovapaapäiväksi...
Jonotettiin nimittäin paimennuspaikka taas peruutuspaikalta ja kun illalla tajusin, että päästään lampaille, olin jo aamukahvilla täydellisen onnellinen. Tämmösestä täytyy pitää kiinni :)
Jos vakiopaimennusvuoro onnistuu, luulenpa, että alan treenata taas Bononkin kanssa.
Bono pääsi autossa kökötettyään omalle lenkille nuuskuttelemaan paimennuskoulun terveiset, minkä jälkeen haettiin Niki autosta ja käytiin juoksemassa metsässä kimpassa. Niin paljon on edistytty asioissa, ettei kumpikaan koirista välittänyt muista paimennusvuoroa odottavista tai sieltä palaavista koirista, kun oli omaa kivaa tiedossa, omalla porukalla.
Onneksi sain varjeltua ne uudenvuoden paukutteluilta. Hyvä kehitys ei keskeytynyt uudesta vuodesta mitenkään, vaikka mökilläkin jotain pientä kuului. Sain leikitettyä niitä pihalla, kun kaukaisuudesta kuului paukuttelua, ja Niki unohti ne heti (vaikka oli haukkunut niitä) ja Bonokaan ei mennyt korvattomaksi, vaikka hiukan ympyrää juoksikin. Sisällä se rauhoittui nukkumaan.
Bono ja Niki toimii jo muutenkin aika kivasti nykyään kaksikkonakin. Mä en enää kanniskele herkkuja ulkosalla, ja voin silti aamu- ja iltalenkeillä päästää ne vapaaksi ihan täällä Tikkurilassa tietyissä paikoissa, sillä saan ne heti kiinni. Ne on tottuneet siihen, että kiinniottaminen ei ole rajoitus vaan että usein heti kohta pääsee vielä uudestaankin kirmaamaan.
Ne osaa myös pyytää vapaaksi tietyissä vakiopaikoissa, ja jos suinkin mahdollista, päästän, koska se tuntuu ruokkivan sitä ideaa, että voi tehdä pikkupyrähdyksiäkin ja silti taluttimeen ei ole ikävää palata.
Nikikin on oppinut olemaan vetämättä, ja Bonon remmirähjääminen on hyvin vaatimatonta. Molemmat on puheliaita poikia, mutta kun siinä ei ole räyhäämisen sävyä, en välitä siitä.
Tällä haavaa olen pampuloihin taas aivan erinomaisen tyytyväinen!
Ensinnäkin, se meni lampaille niin riehakkaasti, että piti toppuutella. Vähän heräsi epäilys, että pampula on tainnut syttyä.
Pienessä haassa harjoiteltiin aluksi oikealle ja vasemmalle kaartamista maahan menemisen kautta ja Niki oli kärsimätön ja melkein liiankin työhaluinen, joten hiukan taistelemiseksi meni maahanmenot. Parempi kuitenkin näin kuin se, että haistellaan lampaankakkoja. Sen mielenkiinto pysyi kuitenkin lampaissa, eikä sitä haitanneet aidan takana päivystävät toiset koiratkaan liiemmin.
Liitin kaarroksiin käskyt vasen ja oikea, mutta jäin miettimään Marikan kanssa keskusteltuani, että kannattaisi ehkä käyttää enkunkielisiä termejä away ja come by. Ne on pehmeämpiä ja niitä on helpompi sanoa rauhoittavasti. Molemmat koirista kumminkin näyttää olevan sitä tyyppiä, joka on hyvin helppo kiihdyttää, mutta vaikeampi rauhoittaa.
Pitää kokeilla ensi kerralla, muistaako sitä mitenkään että away on niinkö vasen ja come by on niinkö oikea!
Tokalla kerralla kuljetettiin lampaita (aja) ja ohjasin sitä sauvalla pysymään tasapainopisteessä ja maahanmenoja tässäkin treenissä. Se meni hyvin, ja pahin puhtikin oli jo taittunut.
Bono oli mukana, sillä meidän loppusyksy ja talvi on mennyt tosi hienosti ja Bonon hermostuneisuus on vähentynyt tosi paljon. Ajattelin, että jos saadaan erinomainen veto Nikille ekalla kertaa lampailla, en vie sitä toiseen harjoitukseen vaan kokeilenkin pitkästä aikaa Bonon kanssa. Viime kerralla nimittäin jäi vähän huono reeni viimeiseksi, joten nyt oltiin hakemassa onnistumista, joka jäisi takaraivoon muhimaan. No, se tuli nyt toisella kerralla.
Mulla on jännittävät ajat, sillä olen aloittamassa uudessa työssä ja siellä tuntuu olevan hyvin joustava meininki. Alustavasti olen varannut torstaiksi paimeneen vakiovuoron, jos saisin sen neuvoteltua vakiovapaapäiväksi...
Jonotettiin nimittäin paimennuspaikka taas peruutuspaikalta ja kun illalla tajusin, että päästään lampaille, olin jo aamukahvilla täydellisen onnellinen. Tämmösestä täytyy pitää kiinni :)
Jos vakiopaimennusvuoro onnistuu, luulenpa, että alan treenata taas Bononkin kanssa.
Bono pääsi autossa kökötettyään omalle lenkille nuuskuttelemaan paimennuskoulun terveiset, minkä jälkeen haettiin Niki autosta ja käytiin juoksemassa metsässä kimpassa. Niin paljon on edistytty asioissa, ettei kumpikaan koirista välittänyt muista paimennusvuoroa odottavista tai sieltä palaavista koirista, kun oli omaa kivaa tiedossa, omalla porukalla.
Onneksi sain varjeltua ne uudenvuoden paukutteluilta. Hyvä kehitys ei keskeytynyt uudesta vuodesta mitenkään, vaikka mökilläkin jotain pientä kuului. Sain leikitettyä niitä pihalla, kun kaukaisuudesta kuului paukuttelua, ja Niki unohti ne heti (vaikka oli haukkunut niitä) ja Bonokaan ei mennyt korvattomaksi, vaikka hiukan ympyrää juoksikin. Sisällä se rauhoittui nukkumaan.
Bono ja Niki toimii jo muutenkin aika kivasti nykyään kaksikkonakin. Mä en enää kanniskele herkkuja ulkosalla, ja voin silti aamu- ja iltalenkeillä päästää ne vapaaksi ihan täällä Tikkurilassa tietyissä paikoissa, sillä saan ne heti kiinni. Ne on tottuneet siihen, että kiinniottaminen ei ole rajoitus vaan että usein heti kohta pääsee vielä uudestaankin kirmaamaan.
Ne osaa myös pyytää vapaaksi tietyissä vakiopaikoissa, ja jos suinkin mahdollista, päästän, koska se tuntuu ruokkivan sitä ideaa, että voi tehdä pikkupyrähdyksiäkin ja silti taluttimeen ei ole ikävää palata.
Nikikin on oppinut olemaan vetämättä, ja Bonon remmirähjääminen on hyvin vaatimatonta. Molemmat on puheliaita poikia, mutta kun siinä ei ole räyhäämisen sävyä, en välitä siitä.
Tällä haavaa olen pampuloihin taas aivan erinomaisen tyytyväinen!
tiistai 4. tammikuuta 2011
Hehe
Collie ei ole sekarotuisenakaan varsinaisesti mikään tappajakoira vaan piekmminkin pusumasiina. Vai onko tuo shelttimix? No, sama pätee.
sunnuntai 2. tammikuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
