Happy together

Tänään on ollut oikein ihana päivä olla kahden koiran emäntä!

Bonon furunkoloosi on alkanut talttua sen verran, ettei se enää pyri nuolemaan jalkaa koko ajan. Bono on taas mukava ja sävyisä, toiminnanhaluinen ja kiltti koira. Käytiin kaksistaan piiiiiiitkällä lenkillä ja tehtiin sen varrella pari tottistreeniä ja voi, miten halukkaasti Bono työskenteli.

Lenkillä sitä pystyy päästämään sopivissa paikoissa vapaana juoksentelemaan kaupunkioloissakin, siihen on tullut sellaista varmuutta, ettei tarvi pelätä, että se lähtee jonnekin huitelemaan. Voi, meillä oli pitkästä aikaa oikein tosi kivaa kaksistaan! Bonokin heilutti häntää kotiin palattua koko sen ajan, kun se odotti että otan päällysvatteet ja kengät pois ja vapautan sen remmistä. Ja se itse tahtoi meidän salaiselle tottiskentäölle, kaksi kertaa!

Tavallaan se on hyvä, että Bono reagoi käytösongelmilla vaivoihin, koska silloin ne aina huomaa heti. Mutta tietty vähän vähemmän saisi noita vaivoja olla. Tuntuu, että sillä on koko ajan jotain. Kun yhdestä kohtaa paranee, toisesta kohtaa prakaa.

Nikin kanssa käytii paimenessa ja voi, miten se osaa. Meiltä puuttuu vain se pysähtymisen tai maata menon varmuus, jotta päästäisiin asiassa eteenpäin. Bonon makoilu on melko varmaa, mutta sille pitää saada rauhallisuutta lampailla. Ja vauhtia siihen maahanmenoon myös. Lampailla se kiihtyy helposti niin kovaan vireseen, että sille joutuu sanomaan yleensä useammin kuin kerran.

Tänään kylläkin oltiin siis Nikin kanssa kaksistaan reissussa. Sekin sai kirmailla vapaana oman työvuoron jälkeen ja ajattelin että leikkiköön Woolin ja Fleetin kanssa, mutta se on ilman Bonoa niin mammanpoika, että pysyttelee ihan lähellä. Täytyy sanoa, että arvostan tätä piirrettä kyllä kovasti, ja tykkään siitä. Ja kyllä se sit leikki Bonon kanssa kotona. Mitäs noista muista koirista nyt sit noteeraamaankaan!

Meillä on paimennuspäivinä sellaiset rutiinit, että ruuat tulee autohäkkiin vikan paimennuksen jälkeen ja kotimatkalla pysähdytään vielä metsälenkille. Sama kuvio oli nytkin. Heiteltiin vähän keppiä ja siinäkin otetaan aina maahan menoa. Keppi irtoaa ihmiskädestä vasta kun koiran vatsuri koskettaa sammalta. Koitan saada sillä rakennettua intoa siihen maahan menemiseen. Niki on nimittäin jokseenkin jukuripäinen kaveri ja useimmiten se on sitä mieltä, ettei mun tarvi tollasta osata. "Mä olen vielä niin pieni", sen naamassa lukee.

Sit kun se osaa, se toimii kuin unelma, mutta se hangoittelee aina pitkään sen uskomisen kanssa, että se osaa. Tavallaan siitä näkee oikeasti, mitä se osaa, koska se ei arvaile eikä tarjoa ihmeemmin mitään. Se tekee vain sen, minkä se osaa! Collie on kyllä kiva koira, jos ja kun sillä on vähän kovaan taipuvainen luonne.

Paimenessa oli yksi 8 kk ikäinen aussi, joka juoksi melko hurlumheitä laitumella ja tuumailin, että tuossa me oltais Nikuliinin kanssa, jollen olisi ottanut sitä aina sitkeästi mukaan. Vaikka tuntuu, ettei osata paljon mitään, edistystä on kuitenkin tapahtunut valtavasti, kun se malttaa pysytellä töissä ja liikkuu lampailla rauhallisesti. Sen kanssa on jo ihan yhtä mukavaa paimentaa kuin Bonokin.

Vähän vinkumista esiintyi omaa paimennusvuoroa odotellessa, mutta tein sen kanssa vähän tottista ja se piti paikkamakuuta tosi hyvin, vaikka ympärillä pyöri irrallisia koiria vaikka kuinka monta. Hieno poika! Välillä palkkasin sitä vain vanuttamalla ja se palkkautuu sillä aika kivasti, samoin kuin Bonokin.

Hienot pojat on mulla taas molemmat!

Jalka kipeenä

Bono on ollut vaihteeksi vaivainen. Sillä oli oikein pahaa ihovauriota kahdessa varpaassa ja niiden välissä ja käytös on ollut sen mukaista! Viikko ollaan sitä hoidettu puhdistamalla ja betadinella desinfioimalla jokaisen ulkoilun jälkeen ja kuivattelemalla sitä sideharsoon käärityillä pumpulitupoilla ja sukkia vaihtamalla ja nyt näyttäisi pikku hiljaa helpottavan. Sunnuntain paimennus oli pakko jättää väliin, kun jalka oli lauantai-iltana ihan kuuma ja vuotava ja koira selvästi kipeä.

Ilmoitin paimennuskouluunkin illalla, että Bono lähtee aamulla lääkäriin. Se kumminkin nukkui aamulla 11 asti, ja jalka oli viileä ja kuiva, joten annoin sen nukkua koko päivän ihan rauhassa. Päivystyksessä ei kumminkaan tehdä tutkimuksia ja mä halusin vähän seurailla, että miten homma edistyy, kun tuntui että ihohommeli on seuraus nuolemisesta eikä kivun syy. Lauantaina se ei ollut osannut rauhoittua nukkumaan. Ajattelin, että menen iltapäiväksi paimentamaan Nikin kanssa, mutta en hennonut jättää Bonoa ypöyksin kipeän jalkansa kanssa. Sitäpaitsi se olisi tod. näk. keinotellut sukan pois ja nuollut sitä koko päivän! Siinä kunnossa se ei ollut, että olisi voinut ottaa autoon mukaan.

No, meillä on torstaille taas vuoro varattu, joten mennään silloin. Tosin Bono jää kotiin niin kauaksi aikaa, kun jalka on varmasti kunnossa. Sit onkin varmaan aika tilata taas fysioterapeutille aika. Bonolla on taas lihaksissa paljon jännityksiä. Testailin eilen fysioharjoitteita, mutta ne menee ihan ok. Eli syvät lihakset on ilmeisesti kunnossa. Ehkä tämä jalkavaiva on taas kuormittanut sen pintalihaksia. Se ei tosin onnu yhtään, mutta voihan se sitä silti varoa, vaikka minä en sitä huomaa. Ja joka tapauksessahan sen rakenne on sellainen, että se kompuroi liukkailla lattioilla, eli jännityksiä kertyy varmaan ihan muutenkin vähitellen.

Harjailin sitä eilen pitkään ja lempein ottein ja Bono nautiskeli siitä. Huomasin harjaussession jälkeen, että sekin varmaan vähän hieroo lihaksia, koska kokeillessa sen lihakset ei enää heijastelleet ja värisseet ihan samalla tavalla kuin aikaisemmin.

On se kovan onnen peijooni! Ajattelin aamulla, että olen ollut melkein kuin omaishoitaja tässä Bonon emäntänä! Koko aika on jotain, milloin närästää ja milloin on ripulia. Iho-ongelmat on olleet tämän kevään ja kesän riesa. Milloin on pallit, nenu tai tassut ruvella. Ja sit kun nämä osa-alueet on kunnossa, kroppa krempaa.

Ajattelin mennä SPR:n ensiapukoulutukseen. Jospa niitä oppeja voisi soveltaa koiriinkin?

Paimenpojat

Olin eilen iltatreeneissä ekaa kertaa molempien kanssa. Sen verran ollaan edistytty, etten itse väsy siinä enää.

Eka oltiin Bonon kanssa isossa aitauksessa, mutta siitä ei oikein tullut mitään järjellistä. Bpono oli täysin tottelematon, räyhkäsi ja riehui ja kiihtyi lopulta niin omasta riehumisestaan että meinasi näykkiä lampaita persuksista. No siihen tietysti lopetettiin. Ei saatu mitään kunnollista sillä kerralla aikaan. Lampaatkin oli kyllä lennokkaita, sillä katraassa oli puolet sellaisia, jotka ei olleet koko kesänä olleet koirien kanssa tekemisissä.

Sen mä kyllä tällä sessiolla opin, että lampaat vähät välittää ihmisestä, jos koira ei ole hommissa. Bono nimittäin kiinnostui töytäillessään tuoreesta lampaanskeidasta kuin ei olisi koko päivänä ruokaa saanut. Jos koiran huomio on lampaissa, lampaat seuraa ihmistä, mutta jos koira touhuaa omiaan, ihminen ei saa villimpiä lampaita välttämättä yksin koottua: niillä ei ole mitään tarvetta turvautua ihmiseen.

Nikin kanssa aloitettiin pienen pienessä kehässä, jossa se juoksee kehän sisälaitoja pitkin vasemmalle ja oikealle. Sillä oli myös virtaa ja se meinasi välillä tulla hyppimään mua päin, mutta pikku aitauksessa siihen pääse puuttumaan heti. Sit vaan seis-käskyn ja rauhoittumisen kautta lampaiden ympäri juokseminen jatkui. Siinä sai hallittua koiraa tosi hyvin.

Seuraava kerta Bonolle tehtiin samaa. Se kiersi lampaita hyvin molempiin suuntiin, mutta ei meinannut tahtoa mennä maahan (Bonolla rauhoittumis- ja pysähtymiskäsky on maahan, Nikillä toistaiseksi ainakin seis) ja lisäksi se räyskytti aivan taukoamatta. Suivaannuin ja kitapurje lepattaen huusin sille: LOPETA! Se tepsi. Se räyskytys loppui kreivin aikaan, sillä ehdin jo äkeissäni ajatella, että nämä on sen vihoviimeiset paimennustreenit. Sit menikin ihan hyvin.

Bonon kanssa on saatava se mielentila rauhalliseksi lampailla, muuten siitä hommasta ei tule niin sanotusti lasta eikä paskaa. Sama pätee tietysti Nikiinkin, mutta sen kanssa ollaan aloitettu hyvin hallituissa olosuhteissa. Bonolla homma on ehkä päässyt alussa vähän väärille urille.

Nikin toinen treeni olikin sitten isossa aitauksessa ja se oli täysin priima! Niki pysyi katraan takana, se ajoi niitä rauhallisesti just niin kuin pitääkin sikasakkaamalla vasemmalle ja oikealle huom! kääntye minun ohjeesta, ja me päästiin kävelemään vauhdikkaasti katraan kanssa heinäpaalilta A heinäpaalille B ja takaisin niin (etäisyys ehkä joku 50 m.), että lampaat kulki mun perässä ja kierrettiin paaleja. Me siis ekaa kertaa ikinä kuljetettiin lampaita hallitusti siihen suuntaan, johon ihmispaimen tahtoi.

Huomenna on vähän illan konsertista palautumis- ja valkosipulimarkkinalomaa , mutta paimennusreenit jatkuu sunnuntaina ja ensi viikolla on toivottavasti taas iltareeniä. Varapaikoilla jonotellaan.

Mukavaa, kun voi reenata jo molemmilla ihan kunnolla. Jos jotain negatiivista tästä haluaa hakea, se on se, että koko aika tuppaa olemaan säpinää omien koirien kanssa eikä ehdi seurata toisten treenejä kunnolla. Niiistä kumminkin oppii aivan älyttömästi.

Hauska insidentti tapahtui pariin otteeseen, kun jostain syytä melkein kaikki koirat alkoivat ulvoa kuorossa. Ekalla kerralla sen taisi aloittaa Wool, talon oma koira, mutta tokalla kerralla se taisi kyllä olla Niki, joka ei olisi halunnut odottaa yksin autossa. Suurinpiirtein kaikki autoissa odottelevat koirat ja talon koirat osallistuivat kuorolaulantaan kurkku suorana. Vain paimentamassa olevat ja omaa paimennusvuoroaan odottavat koirat olivat siellä missä halusivatkin, eivätkä osallistuneet.

Paimentaminen on koirillekin ihan hirveän kivaa. Bonolla heiluu häntä lähes koko ajan, kun se odottaa vuoroaan ja kun lopetellaan ja tullaan aitauksesta pois. Niki puolestaan odottaa vuoroaan silmä kovana lampaita vahdaten ja tekee eleitä, jotka jotenkin näyttää samalta kuin intensiivisti lätkämatsiin osallistuvalta miesväeltä voi joskus bongata, kun kroppa osallistuu kentän tapahtumiin. Erittäin mieluisa harratus siis sekä kaksi- että nelijalkaisille. Itsellä on kotiin ajaessa sellainen olo kuin olisi kesälomareissulta palailemassa. Lampaatkin pysyy kuulema hyvässä fyysisessä kunnossa, kun ne koulutuskäytössä saa liikuntaa!

Viilenevää

Meille ei oikein tapahdu juuri mitään niin ei tule kovin ahkerasti päivitettyä blogiakaan. Ulkoillaan paljon ja leikitään kopin ottamista (sukalla onnistuu molemmilta hienosti) sekä palloilulajeja. Pallon tuomisella koitan saada Nikin oppimaan noutamista. Naksuttimella ollaan pelattu iltaisin myös. Molemmat tykkää siitä kovasti ja väsähtävät myös helposti.

Yhtenä iltana teetin Bonolle sellaista, että sen piti käydä merkkaamassa eri puolille huushollia liimattuja post it-lappuja. Seuraavassa harjoituksessa sen piti tepastella tietyllä matolla. Yhtäkkiä se kesken maton merkkaamisen lähti etsiskelemään post it-lappuja, mikä kyllä kertoo harjoituksen kuormittavuudesta. Se on rankkaa, kun pitää itse ajatella!

Nikin naksutintreenit keskittyy siihen, että se ottaisi rilaisia esineitä suuhun. Nutoa siis harjoitellaan. Lähinnä jälkikapuloilla ja hiusdonitseilla toistaiseksi.

Nikin siskolla on kuulema ekat juoksut ja meillä tämä ikävaihe näkyy niin, että nuuskiminen on erittäin intensiivistä. Sukukypsyys on ovella! Niki on vähän osoittanut myös kärsimättömyyteen taipumusta, mitä koitetaan suitsia niin, että ollaan nyt viileämmillä keleillä alettu tehdä iltalenkeillä vuoronperään tottista. Toinen odottaa, kun toinen reenaa. Tavoitteena on, että paikkamakuu tulisi molemmilla varmemmaksi ja Ippulin kärsivällisyys vähän kasvaisi. Treenatessa tämä on kyllä etu. Se menee sivulle aika vauhdikkaasti peppua heilauttaen, kun on nakkia tiedossa!

Maahanmenoa reenataan ahkerasti molemmilla kaikissa mahdollisissa paikoissa, koska se on tärkein tottelevaisuutta edellyttävä vaatimus paimennuksessa. Jonkunlaista edistymistäkin on alkanut näkyä. Bonolla paikkamakuu on itse asiassa ihan hyvä. Se pysyy maassa mukavan varmasti. Ippulikin on alkanut osoittaa halua maastoutua melko vauhdikkaasti. Kestoakin siihen on saatu hiukkasen.

Bonon kastrointi ei ole ainakaan vielä vaikuttanut sen ärhentelyyn. Se on ollut taas vauhkona, ja haukkuu ihmisiä, joitakin koiria, lastenrattaita ja matkalukkuja. Ainut konsti, millä sen saa niistä tilanteista iististi ohi, on panna se seuraamaan.

Enää mua ei edes ärsytä tämä piirre, lähinnä säälittää. Olen ajatellut sen niin, että mulla on siis koira, jolla on ns. erityistarpeita. Suhtaudun siihen nykyään kuin vähän henkisesti vajaakuntoiseen: minkäs se sille itse mitään voi, että sitä pelottaa ja ettei sillä ole niitä nappuloita systeemissään, jotka sitä auttaisivat. Kaikki konstit on koitettu ja mikään muu ei toimi kuin seuraamaan laittaminen. Pitää vain auttaa se järkyttävistä tilanteista mahdollisimman vähäisin seuraamuksin. Se ei ole tottelemattomuutta, pikemminkin se on itsevarmuuden puutetta, liiallista pehmeyttä ja hermorakenteen vajavuutta. Vaatimalla ja pakotteilla siihen ei pysty vaikuttamaan.

Positiivista kumminkin on, ettei se uhotessaankaan pyri puremaan ketään, ja silloin kun sillä on turvallinen olo, se on tosi kiltti. Käytiin itse asiassa jopa koirapuistossa toissapäivänä, kun siellä oli 8-vuotias, erittäin varma suursnautseriuros. Bono yritti sille uhota, mutta se laittoi kutakuinkin katseella Bonon kuosiin.

Onneksi on tullut hinkattua tottelevaisuutta Bonon kanssa, koska siitä se saa toimintamallin ja seurauttamalla ne tilanteet yleensä hoituu. Tosin vain jos on makkarat mukana. Jos ei ole herkkuja niin mekkala on taattu.

Bonoon verrattuna Niki menee siinä sivussa vähän niinku omalla painollaan. Sen kanssa ei ole mitään ihmeellistä vielä ainakaan ollut. Se on hirmu helppo tapaus. Koirista, mopoista ja linnuista se on nyt kiinnostunut, joten seurauttaminen ohitusmenetelmänä toimii silläkin. Ja ne on yhdessä helppo saada seuraamaan erittäin intensiivisellä kontaktilla, koska makkarasta tulee vähän skabaa.

Huomenna mennään paimeneen ja toivotaan kuivaa keliä, ettei oltais ihan ravassa.

Luonteita

Oltiin eilen Sarin kanssa katsomassa collieyhdistyksen luonnetestejä Oulunkylässä ja olipa mielenkiintoinen ilta. Koirien luonne-erot tulee kyllä siinä testissä esiin.

Yksi aivan mahtava narttu siellä oli, Storybook's Gun Love, joka ensinnäkin naamasta oli ihan Bonon näköinen. Ja se luonne! Se sai tulokseksi 193 ja tuomarit tuumivat, että onkohan tämä collie lainkaan, niin harvinaista tuollaiset lukemat kai näillä on. Sanoivat, että toivottavasti se päätyy jalostuskoiraksi. Toki sillä evästyksellä, että kannattaa tutkia vanhemmat ja sisarukset, että onko luonne geneettistä. Emäntäkin oli nimittäin itse rauhallisuus, joten koiran oli niissä tilanteissa ja varmasti kaikkialla muallakin kyllä hyvä ja turvallinen olla.

Testissä siis tarkkaillaan koiran reaktiota ja palautumista erilaisissa luonnetta vaativissa tilanteissa ja tämä oli utelias ja kiinnostunut kaikesta, mutta ei säikkynyt mitään. Se saikin hermorakenteesta +3. Se oli kova, ei kantanut mistään mitään kaunaa, senkun mennä porskutti. Aivan mahtava koira!

Vähän sillä silmällä katselin, ettei Bonoa kannata viedä. Yksi narttu siellä oli, joka käyttäytyi suunnillen niin kuin Niki tällä hetkellä ja se sai tulokseksi 140 pistettä.

Niksukasta puheen ollen sillä on sellainen kehitysvaihe, että se kasvattaa kroppaa. Juur nyt vaikuttaa siltä, että se tavoittelee mäyräkoiramaisia linjoja! Se on myös aika väsynyt tai saattaa kesken kirmailun esim. metsälenkillä väsähtää ihan yhtäkkiä. Muistan, että Bonollakin oli tällainen vaihe samoilla kuukausilla.

Pallit sillä on jo melko isot ja ulkona se nuuskuttaa ja puuskuttaa pissojen haistelutehtävissä erittäin ahkerasti. Olen Nikin kohdalla kyllä tiukempi kuin aikoinaan osasin Bonon kanssa olla, ja vaadin että kävellään kumminkin reippaasti, eikä maleksita tolpilla kohtuuttomasti. Jos suinkin nyt jotenkin vois välttää sitä, että tytöt piakkoin stressaa pakin ihan sekaisin.

Tytöistä puheenollen alakerran Jadella juoksu sen kun jatkuu, mutta Bono vähät välittää. Mikä taivas!

Niki paimenessa

Me oltiin tänään Nikin kanssa kaksistaan paimentamassa. Pampulalla on ihan yhtä paljon vauhtia kuin Bonollakin, mutta mepä mentiinkin häkkiin treenaamaan, että saataisiin alusta asti hallittua liikkumista siellä lampailla. Pikkuipana kun ei ole vielä hyvin vahva siinä maahanmenossa muualla kuin ruokakupilla.

Ekalla kerralla oli laitumella vauhtia ja vaarallisia tilanteita, sillä neljä lampaista oli melko vikkeliä järvilaidunsession jälkeen. Niki ehti sinne sun tänne ja siinä tohinassa yksi lammas taklasi minut ja kuinka ollakaan, sama polvi, joka on jo ruvella Jessican kanssa kohtaamisesta, oli alimmaisena.

Tuntuu ihan paluulta lapsuuteen, kun on polvet ruvella. Elävästi muistuu ne kesät mieleen! Silloin sitäpaitsi paistoi aina aurinko just samalla tavalla kuin tänä kesänä. Ei ehkä ihan yhtä kuumasti, mutta yhtä sinnikkäästi.

Mitäs muuta? Bonon ärtyisyys toisille uroskoirille ei ole ainakaan vielä kastroinnista helpottanut, eli tiukkaa kuria sille pitää pitää. Helle vissiin on alkanut ottaa kupoliin, sillä se on ollut taas oikein ärsyttävä ja vouhkaa vasaemalle ja oikealle. Mä olen jo hyväksynyt ajatuksen, että se ei enää ole pentuaikojen avoin, sosiaalinen ja ystävällinen kaikkien kaveri, ja suosiolla varoitan muita, että ei kannata tulla lähemmäs, tämä on ärzy. Että tähän on tultu, ei olis uskonut pikkuenkelistä.

Ensi viikolla ei päästä paimeneen, mutta sit sitä taas on! Nyt alan kuljettaa molempia mukana. Niki on niin potentiaalinen myös. Se vain on repsukka niin pieni, että sen pääkoppa simahtaa ihan hetkessä. Sitä ei millään meinaa muistaa, miten vauva se kumminkin vielä on.

Niki ystävystyi Woolin kanssa (1 v 3 kk, paimenkoulun oma työbortsu) ja kun oli aika hiljainen ilta, ne pääsivät vähän lopuksi leikkimään vapaina. Niki on tosi tomera tapaus Bonon kanssa, mutta omillaan se on oikeastaan aika säyseä. Mulla oli juustoa mukana ja se tuli joka kerta, kun kutsuin, vaikka se oli vapaana toisten koirien kanssa! Mua hämmästytti sen hyväkuuloisuus, koska Bonon seurassa sen korvat on milloin missäkin. Harvemmin kumminkaan kuulolla.

Käytin sitä yksin tänään myös viimeisellä iltapissalla ja se melkein seurasi mua (siis tottisseuraamista) koko lenkin, kun niitä ihania emmentaleja oli edelleen taskussa. Mun piti sanoa sille vapaa ja tee pissa, että se muisti hoitaa asiat. Taitaa olla otollinen aika kouluttaa.