sunnuntai 31. toukokuuta 2009
Virallisesti AA ja 00
Niin siis järkkyä, etten ole muistanut raportoida, että Bono on nyt virallisesti laatua A-lonkat ja terveet kyynäspäät. Mutta näin on.
La pausa
Helteillä pitää kuunnella Eros Ramazzottia, koska se on hellemusaa par exellence. Sitä paitsi aikoina ennen Bonoa tuli joskus käytyä Roomassa, ja useinhan siellä on suomalaisen mittapuun mukaan helle - ja Ramazzottia radiossa ja digestivo-lasissa. Joten assosiaatiot italopopin ja kesän yhteenkuuluvuudesta juontaa sieltä, ajalta ennen jäkitreenejä.
Nyt sen sijaan leppuutellaan ankarasti, sillä eilen oli jäljestystä Aktiivicollieiden porukassa ja tänään sama homma, mutta HVK:n porukassa. Ollaan imolemmat ihan ventti ja lupasin Bonolle että sen ei tarvi tehdä tänään ja huomenna yhtään mitään. Uloskin lähdetään vasta kun se itse pyytää. Metsässä rämpimisestä tulee emännällekin niin hyvät syvät lihakset, että toimistoduunarin taustaa ei ryhti paljasta! Helteissä se on aika rankkaa puuhaa, vaikka aloitetaankin aamulla aikaisin!
Me käytiin kyllä vilvoittavien vetten äärellä molempien treenien jälkeen, joten on meillä ollut leppoisaakin. Bono ei ui, mutta kahlaa mielellään ja kastelee mahanalustaa.
Ollaan tehty nyt kolme jälkeä erilaisilla filosofioilla ja menestys on ollut vaihtelevaa. Se on ainakin selvää, että vauhtiongelmille ei paluu makkarajälkeen ole oikea tie. Vauhtia on siis liikaa, ei liian vähän.
Tänään itse asiassa tuli ihan erinomainen suoritus, kun jälki oli pitenpi kuin normaalisti, hajustus oli jätetty pois, jäljen teki vieras ihminen ja jälkeä oli vanhennettu yli tunti. Ekaa kertaa oli pari kepukkaakin jäljellä eikä se niitä tuonut, mutta merkkasi selvästi. Se pysähtyi molemmille kepeille ja jäi odottamaan mua. Asiaa tietysti avitti, että kepin alla oli selvästi tunnistettava herkkurasia.
Me ollaan siis aloitettu jäljestys HVK:n ryhmässä ja kouluttaja totesi, että "miksi näin lyhyt jälki?" Hän totesi myös, että Bono vahvuus on se, että se ajaa keskittyneesti! Tätä ei eilinen porukka usko!
Kunnon vanhentaminen teki siis tehtävänsä. Eli jatkossa me siirrytään tekemään oikeita jälkiä ja siirrytään näistä makkaranhajuisista alkeisharjoituksista piirun verran lähemmäs kohti alokasluokan kisajälkeä. Kulmia ei vielä osata, mutta hevosenkengän mallista, kaartuvaa jälkeä voidaan tehdä ihan hyvin tässä viikolla.
Nyt vähän pähkäillään, että pitäisikö ilmaisutapaa kuitenkin muuttaa niin, että se jäisi kepin luokse makailemaan, koska sillä tavalla kisassa ohjaajaparka saa vähän apuja eikä hukkaa jälkeä, jos ja kun kepukka löytyy ja koira siitä riemastuu surffailemaan vaikka.
No asialla ei ole kiire. Kattotaan, miten homma edistyy.
Mama askatreli eilen aamulla puihin kiinnitettäviä merkkejä, että itse olisi edes vähän kartalla, mistä on tullut kuljettua.
Nyt sen sijaan leppuutellaan ankarasti, sillä eilen oli jäljestystä Aktiivicollieiden porukassa ja tänään sama homma, mutta HVK:n porukassa. Ollaan imolemmat ihan ventti ja lupasin Bonolle että sen ei tarvi tehdä tänään ja huomenna yhtään mitään. Uloskin lähdetään vasta kun se itse pyytää. Metsässä rämpimisestä tulee emännällekin niin hyvät syvät lihakset, että toimistoduunarin taustaa ei ryhti paljasta! Helteissä se on aika rankkaa puuhaa, vaikka aloitetaankin aamulla aikaisin!
Me käytiin kyllä vilvoittavien vetten äärellä molempien treenien jälkeen, joten on meillä ollut leppoisaakin. Bono ei ui, mutta kahlaa mielellään ja kastelee mahanalustaa.
Ollaan tehty nyt kolme jälkeä erilaisilla filosofioilla ja menestys on ollut vaihtelevaa. Se on ainakin selvää, että vauhtiongelmille ei paluu makkarajälkeen ole oikea tie. Vauhtia on siis liikaa, ei liian vähän.
Tänään itse asiassa tuli ihan erinomainen suoritus, kun jälki oli pitenpi kuin normaalisti, hajustus oli jätetty pois, jäljen teki vieras ihminen ja jälkeä oli vanhennettu yli tunti. Ekaa kertaa oli pari kepukkaakin jäljellä eikä se niitä tuonut, mutta merkkasi selvästi. Se pysähtyi molemmille kepeille ja jäi odottamaan mua. Asiaa tietysti avitti, että kepin alla oli selvästi tunnistettava herkkurasia.
Me ollaan siis aloitettu jäljestys HVK:n ryhmässä ja kouluttaja totesi, että "miksi näin lyhyt jälki?" Hän totesi myös, että Bono vahvuus on se, että se ajaa keskittyneesti! Tätä ei eilinen porukka usko!
Kunnon vanhentaminen teki siis tehtävänsä. Eli jatkossa me siirrytään tekemään oikeita jälkiä ja siirrytään näistä makkaranhajuisista alkeisharjoituksista piirun verran lähemmäs kohti alokasluokan kisajälkeä. Kulmia ei vielä osata, mutta hevosenkengän mallista, kaartuvaa jälkeä voidaan tehdä ihan hyvin tässä viikolla.
Nyt vähän pähkäillään, että pitäisikö ilmaisutapaa kuitenkin muuttaa niin, että se jäisi kepin luokse makailemaan, koska sillä tavalla kisassa ohjaajaparka saa vähän apuja eikä hukkaa jälkeä, jos ja kun kepukka löytyy ja koira siitä riemastuu surffailemaan vaikka.
No asialla ei ole kiire. Kattotaan, miten homma edistyy.
Mama askatreli eilen aamulla puihin kiinnitettäviä merkkejä, että itse olisi edes vähän kartalla, mistä on tullut kuljettua.
perjantai 29. toukokuuta 2009
Susielämää
Billinghurst kirjoittaa kirjassaan "Give Your Dog a Bone", että koiralle voi antaa välillä einekset myös jäisinä. Sudetkin syö talvella ruokansa usein kuulemma niin.
No mä olen kyllä pyrkinyt ne sulattamaan, mutta eilen kävi niin, että en ollut ottanut illalla mitään sulamaan, kun ajattelin ruokkia ne vasta myöhemmin, mutta pampulat olikin nälkäisiä heti aamusta ja pörräsivät keittiössä merkitseviä katseita jääkaappipakastimen suuntaan luoden.
Nostin niille naudan ribsejä ja tarjoilin pakkaskylminä.
Molemmat katseli mua vähän hoo moilasina, vähän sillai hitaasti ja pitkään. Syvää, hiljaista tuijotusta. Mä kerroin niille, että sudetkin syö ruokansa jäisinä, niin kyllä ne sitten alkoi niitä jäystää.
Kokemukseni mukaan se oli ihan hyvää puuhailua. Joutuivat tekemään vähän enemmän töitä, eikä mitään mahaoireita! Joskus varoitellaan kylmästä ruuasta, että se voi aiheutta ripulia.
Hui hai ja sus' siunatkoon!
No mä olen kyllä pyrkinyt ne sulattamaan, mutta eilen kävi niin, että en ollut ottanut illalla mitään sulamaan, kun ajattelin ruokkia ne vasta myöhemmin, mutta pampulat olikin nälkäisiä heti aamusta ja pörräsivät keittiössä merkitseviä katseita jääkaappipakastimen suuntaan luoden.
Nostin niille naudan ribsejä ja tarjoilin pakkaskylminä.
Molemmat katseli mua vähän hoo moilasina, vähän sillai hitaasti ja pitkään. Syvää, hiljaista tuijotusta. Mä kerroin niille, että sudetkin syö ruokansa jäisinä, niin kyllä ne sitten alkoi niitä jäystää.
Kokemukseni mukaan se oli ihan hyvää puuhailua. Joutuivat tekemään vähän enemmän töitä, eikä mitään mahaoireita! Joskus varoitellaan kylmästä ruuasta, että se voi aiheutta ripulia.
Hui hai ja sus' siunatkoon!
keskiviikko 27. toukokuuta 2009
Lippiksen syvin olemus
Eilen illalla n. 20.20 ymmärsin, miksi lippalakit on niin suosittuja siitä huolimatta, että ne tuntuu samalta kuin liian tiukka sädekehä. Sillähän saa tehtyä mahtavan hyvän esineruudun! Kevyt kantaa metsään, sateen sattuessa voi laittaa päähän ja koiralle hyvä saalis.
Bono oli niin onnessaan, kun se haki lippiksen, että se juoksi narupallo suussa vielä kaksi kertaa löytöpaikalle, ihan kuin riemuitakseen: "äiti, äiti, täällä se oli!"
Kun vein Bonon ruudun reunalle, se tarjosi tosi tiivistä perusasentoa hyvin intensiivisellä kontaktilla, vaikka ruutua polkiessani se haukkua räyskytti narun päässä aidan tolppaan sidottuna. Kyllä se tietää, että haukkuminen ei edesauta asiaa, mutta kun pitää päästää höyryjä pihalle. Jospa se laantuisi ajan mittaan, kun se ei kuitenkaan saa haukkumalla mitään. Ja kunhan edistytään, jätänkin sen autoon ruudun tekemisen ajaksi, sen ei tarvitse odottaa näköetäisyydellä homman edistymistä.
Bonolle en harkitse sitruunapannan käyttöä, koska sen haukkuminen liittyy aina siihen, että se ei malta odottaa, että pääsee metsään, jäljelle, esineruutuun. Se tapa on oikeastaan vasta tullutkin nyt, kun on alettu näitä metsälajeja harjoitella.Se ilmaisee sitä sen moottoria ja sitä ei varmaankaan colliella tarvitse suitsia, vaikka collieksi villi tapaus onkin. Varsinkin kun se tietää, että asiaan mennään vasta, kun rauhotutaan. Ja ollaan näin alokkaita. Loppukesällä voisi jo ehkä vaatia vähän korrektimpaa käytöstä. Pääsisiköhän siihen niin, että vaatii perusasentoa pidempään? Nythän on kumminkin suurin trouble siitä, että se haluaisi tehdä näitä asioita ja motivoitua niistä.
Mä oikeastaan tulen vähän ruokkineeksikin sen riehumista, koska se on mulle aina merkki, että nyt on mahdollisuus hyvään treeniin, jos vain saan sen huomion itseeni. Ja aika usein vikuroinnista seuraa siis esim. tottisleikki ja taistelua tai metsäreissu. Rauhotutaan sitten myöhemmin. Mieluiten nyt murkkuna kuitenkin yritän opetella sellaista, että energiaa kanavoidaan sallittuun tekemiseen, eikä Viirun paimentamiseen tai nenäliinojen silppuamiseen, joka on vieläkin ainut tihutyö, jota se harrastaa!
Kotona se ei hauku ääniä, ja koiraohituksissa se tietää, ettei haukkuminen kuulu asiaan, vaikka se ei aina pysty estämään pientä tyrskähdystä. Useimmiten ohitukset kuitenkin menee hyvin.
Siihen tehoaa ku murahtaa ja sitten kehuu. Bono on ruvennut tykkäämään kehumisesta niin paljon, että ihan häntää pitää heiluttaa, kun mama paapoo. Tämäkin on suht uutta!
Me tehtiin eilen vielä tunti Sotungin maastossa lenkkeiltyämme yksi ilmaisuharjoitus. Mulla ei ollut mitään kepukoita mukana, mutta katkoin kuivia oksia. Se sujui ihan kuin sitä oltaisiin tehty aina. Näissä harjoituksissa on kivaa se, että se todella tuo ne esineet mun käteen, eikä pudota matkalle.
Katkoin ja sirottelin keppejä 4 tai 5. Ensimmäisen kepin tuotuaan, se haki vielä toisenkin, mutta se oli sitten jo sen ihan omaa harrastuneisuutta. Olin vapauttanut sen ja jatkannut lenkkiä. Toki kehuin kovasti, kun se toi sen mulle. Ja kaivoinpa taskusta narupallonkin!
Kamalan nopeasti se oppii. Lueskelin eilen Esa Viitalan Etsintäkoira -kirjaa ja mulle tuli tunne, että voitais jo edetä monella saralla. Polttelee vähän siihen malliin, että tänään sille voisi tehdä jäljen... Sellaisen hyvin vanhennetun (yli 30 min) ja loppupuolella voisi olla pari palkkaa.
Bonon turkki alkaa olla pikku hiljaa vaihtunut. Korvissa, kaulurissa, kyljissä alhaalla, hännän päällä pepussa ja takareisissä sillä on vielä kuivaa, paakkuuntuvaa karvaa, mutta muuten on kiiltävä ja taipuisa, elävä karva.
Minusta näytää myös, että se kasvattaa vielä runkoa! Aamulla katselin, että se on alkanut näyttää kropastansa jotenkin venähtäneeltä! Onkö tämä vielä mahdollista, vai onko se joku visuaalinen harha?
Bono oli niin onnessaan, kun se haki lippiksen, että se juoksi narupallo suussa vielä kaksi kertaa löytöpaikalle, ihan kuin riemuitakseen: "äiti, äiti, täällä se oli!"
Kun vein Bonon ruudun reunalle, se tarjosi tosi tiivistä perusasentoa hyvin intensiivisellä kontaktilla, vaikka ruutua polkiessani se haukkua räyskytti narun päässä aidan tolppaan sidottuna. Kyllä se tietää, että haukkuminen ei edesauta asiaa, mutta kun pitää päästää höyryjä pihalle. Jospa se laantuisi ajan mittaan, kun se ei kuitenkaan saa haukkumalla mitään. Ja kunhan edistytään, jätänkin sen autoon ruudun tekemisen ajaksi, sen ei tarvitse odottaa näköetäisyydellä homman edistymistä.
Bonolle en harkitse sitruunapannan käyttöä, koska sen haukkuminen liittyy aina siihen, että se ei malta odottaa, että pääsee metsään, jäljelle, esineruutuun. Se tapa on oikeastaan vasta tullutkin nyt, kun on alettu näitä metsälajeja harjoitella.Se ilmaisee sitä sen moottoria ja sitä ei varmaankaan colliella tarvitse suitsia, vaikka collieksi villi tapaus onkin. Varsinkin kun se tietää, että asiaan mennään vasta, kun rauhotutaan. Ja ollaan näin alokkaita. Loppukesällä voisi jo ehkä vaatia vähän korrektimpaa käytöstä. Pääsisiköhän siihen niin, että vaatii perusasentoa pidempään? Nythän on kumminkin suurin trouble siitä, että se haluaisi tehdä näitä asioita ja motivoitua niistä.
Mä oikeastaan tulen vähän ruokkineeksikin sen riehumista, koska se on mulle aina merkki, että nyt on mahdollisuus hyvään treeniin, jos vain saan sen huomion itseeni. Ja aika usein vikuroinnista seuraa siis esim. tottisleikki ja taistelua tai metsäreissu. Rauhotutaan sitten myöhemmin. Mieluiten nyt murkkuna kuitenkin yritän opetella sellaista, että energiaa kanavoidaan sallittuun tekemiseen, eikä Viirun paimentamiseen tai nenäliinojen silppuamiseen, joka on vieläkin ainut tihutyö, jota se harrastaa!
Kotona se ei hauku ääniä, ja koiraohituksissa se tietää, ettei haukkuminen kuulu asiaan, vaikka se ei aina pysty estämään pientä tyrskähdystä. Useimmiten ohitukset kuitenkin menee hyvin.
Siihen tehoaa ku murahtaa ja sitten kehuu. Bono on ruvennut tykkäämään kehumisesta niin paljon, että ihan häntää pitää heiluttaa, kun mama paapoo. Tämäkin on suht uutta!
Me tehtiin eilen vielä tunti Sotungin maastossa lenkkeiltyämme yksi ilmaisuharjoitus. Mulla ei ollut mitään kepukoita mukana, mutta katkoin kuivia oksia. Se sujui ihan kuin sitä oltaisiin tehty aina. Näissä harjoituksissa on kivaa se, että se todella tuo ne esineet mun käteen, eikä pudota matkalle.
Katkoin ja sirottelin keppejä 4 tai 5. Ensimmäisen kepin tuotuaan, se haki vielä toisenkin, mutta se oli sitten jo sen ihan omaa harrastuneisuutta. Olin vapauttanut sen ja jatkannut lenkkiä. Toki kehuin kovasti, kun se toi sen mulle. Ja kaivoinpa taskusta narupallonkin!
Kamalan nopeasti se oppii. Lueskelin eilen Esa Viitalan Etsintäkoira -kirjaa ja mulle tuli tunne, että voitais jo edetä monella saralla. Polttelee vähän siihen malliin, että tänään sille voisi tehdä jäljen... Sellaisen hyvin vanhennetun (yli 30 min) ja loppupuolella voisi olla pari palkkaa.
Bonon turkki alkaa olla pikku hiljaa vaihtunut. Korvissa, kaulurissa, kyljissä alhaalla, hännän päällä pepussa ja takareisissä sillä on vielä kuivaa, paakkuuntuvaa karvaa, mutta muuten on kiiltävä ja taipuisa, elävä karva.
Minusta näytää myös, että se kasvattaa vielä runkoa! Aamulla katselin, että se on alkanut näyttää kropastansa jotenkin venähtäneeltä! Onkö tämä vielä mahdollista, vai onko se joku visuaalinen harha?
tiistai 26. toukokuuta 2009
Tisdag morgon
Tänään on rauhallinen aamu. Epelit oli illalla niin mentaaliset tattispalat parin tunnin kaupunkilenkin jälkeen (joenvarsihaistelut + kaksi kertaa odoteltiin puiston penkillä, kun eräät asioivat kaupassa), että koiria ei otettukaan illalla kasvimaalle mukaan. Bono arveli, että tunkee mukaan väkisin ja karkasi rappukäytävään, mutta emäntä oli kovana: joskus on parempi leppuutella kotona. Oli nimittäin iltapalan (sianluiden) syöminen sen verran verkkaista, että voimat taisi olla molemmilla ihan loppu.
Rappukäytävä käyttäytymisessä on meillä täällä uudessa kortteerissa ollut sellainen tyyli, että raput kiivetään itse ylös, mutta alas mennään hissillä. No, viimeaikoina ylöspäin etenemisestä joudutaan neuvottelemaan jokaisella tasanteella ja parhaimmaksi keinoksi olen todennut sen, että vetoaa laumana onnistumiseen! Kun jo valmiiksi kehun, että "hyvä poika" ja "hieno poika", niin Bono lähtee könyämään niitä! Joskus voi vielä vähän avittaa taputtamalla vähän takapuolesta, mutta kaikki muut, lievää pakottamista sisältävät menetelmät on ihan tuomittuja epäonnistumaan. Se vain jurmuttaa niska kyyryssä.
Muutenkin Bonolla toimii kehuminen ja vanuttaminen hyvänä palkkana nykyään. Esim. ilmaisuharjoitukseen on ihan turhaa sotkea ruokaa, koska se on ulkona ihan haista p-tyyppisen kiinnostuksen kohde! Menee hyvä reeni pilalle, jos aletaan ruuan kanssa värkkäämään. Ihan parasta on heittää vaikka keppiä tai vain kehua kovasti ja vanuttaa sekä vapauttaa jolkottelemaan. Ei tarvi mitään monimutkaista.
Seisomista olen alkanut harjoittelemaan nyt olohuoneessa sillä tavalla, että otetaan lempparilelulla, sillä Arjan antamalla sinisellä pehmolelulla, leikkituokio. Kun saan sen haltuun, pyydän Bonon seisomaan ja kun se pysähtyy, heitän lelun sen taakse. Sitten me tavoitellaan sitä molemmat ja taistellaan siitä. Pyrin siihen, että itse olisin pienessä liikkeessä, kun Bono seisahtuu ja palkkaan ihan välittömästi, kun se on paikallaan.
Barffaamisesta sen verran vielä, että kokeilin siirtyä ruokkimaan koirat kerran päivässä, mutta on ne niin nälkäisiä iltaisin, että olen päätynyt sellaisen välivaiheeseen, että päivemmällä yksi ruoka ja illalla toinen. Jompi kumpi aterioista on selvästi reilumpi, toinen on sellainen lisäruokintajuttu. Mitään tiettyä ruoka-aikaa ei oikeastaan ole. Ruokinta ajoittuu niin, että isoin ateria rankimman ulkoilun päälle. Tai jos mulla on vaikka mielessä tehdä jälki illalla, niin panttaan isompaa ruokintaa iltaan.
Bonolla näyttäisi olevan luontaisestikin taipumus siihen, että ruoka maistuu paremmin illalla kuin aamulla. Sama koskee Viirua.
Itsellä on nyt kumminkin sellainen olo, että ruokinta ei enää huolestuta. Ennen oli aina pikku huoli siitä, että saako se nyt tarpeeksi ravintoa, kun aina oli maha pehmeänä. Erityisesti helpottaa se, että Bonolle voi nyt syöttää rasvaisia luita. Se kuitenkin retkeilee sen verran aktiivisesti, että kyllä se ihan kunnolla energiaa tarvitsee.
Toinen hyvä juttu tässä ruokavaliossa on, että suut ei enää haise ja hampaat pysyy ihan valkoisina ilman harjaamista. Mietinkin aamulenkillä, että pitäisköhän vain ihan hankitun taidon ylläpitomielessä kuitenkin välillä harjailla? Bono nimittäin tykkää Virbacin hammastahnasta, ja hampaiden harjaus oli aina vähän sellainen mukava yhteinen hetki.
Rappukäytävä käyttäytymisessä on meillä täällä uudessa kortteerissa ollut sellainen tyyli, että raput kiivetään itse ylös, mutta alas mennään hissillä. No, viimeaikoina ylöspäin etenemisestä joudutaan neuvottelemaan jokaisella tasanteella ja parhaimmaksi keinoksi olen todennut sen, että vetoaa laumana onnistumiseen! Kun jo valmiiksi kehun, että "hyvä poika" ja "hieno poika", niin Bono lähtee könyämään niitä! Joskus voi vielä vähän avittaa taputtamalla vähän takapuolesta, mutta kaikki muut, lievää pakottamista sisältävät menetelmät on ihan tuomittuja epäonnistumaan. Se vain jurmuttaa niska kyyryssä.
Muutenkin Bonolla toimii kehuminen ja vanuttaminen hyvänä palkkana nykyään. Esim. ilmaisuharjoitukseen on ihan turhaa sotkea ruokaa, koska se on ulkona ihan haista p-tyyppisen kiinnostuksen kohde! Menee hyvä reeni pilalle, jos aletaan ruuan kanssa värkkäämään. Ihan parasta on heittää vaikka keppiä tai vain kehua kovasti ja vanuttaa sekä vapauttaa jolkottelemaan. Ei tarvi mitään monimutkaista.
Seisomista olen alkanut harjoittelemaan nyt olohuoneessa sillä tavalla, että otetaan lempparilelulla, sillä Arjan antamalla sinisellä pehmolelulla, leikkituokio. Kun saan sen haltuun, pyydän Bonon seisomaan ja kun se pysähtyy, heitän lelun sen taakse. Sitten me tavoitellaan sitä molemmat ja taistellaan siitä. Pyrin siihen, että itse olisin pienessä liikkeessä, kun Bono seisahtuu ja palkkaan ihan välittömästi, kun se on paikallaan.
Barffaamisesta sen verran vielä, että kokeilin siirtyä ruokkimaan koirat kerran päivässä, mutta on ne niin nälkäisiä iltaisin, että olen päätynyt sellaisen välivaiheeseen, että päivemmällä yksi ruoka ja illalla toinen. Jompi kumpi aterioista on selvästi reilumpi, toinen on sellainen lisäruokintajuttu. Mitään tiettyä ruoka-aikaa ei oikeastaan ole. Ruokinta ajoittuu niin, että isoin ateria rankimman ulkoilun päälle. Tai jos mulla on vaikka mielessä tehdä jälki illalla, niin panttaan isompaa ruokintaa iltaan.
Bonolla näyttäisi olevan luontaisestikin taipumus siihen, että ruoka maistuu paremmin illalla kuin aamulla. Sama koskee Viirua.
Itsellä on nyt kumminkin sellainen olo, että ruokinta ei enää huolestuta. Ennen oli aina pikku huoli siitä, että saako se nyt tarpeeksi ravintoa, kun aina oli maha pehmeänä. Erityisesti helpottaa se, että Bonolle voi nyt syöttää rasvaisia luita. Se kuitenkin retkeilee sen verran aktiivisesti, että kyllä se ihan kunnolla energiaa tarvitsee.
Toinen hyvä juttu tässä ruokavaliossa on, että suut ei enää haise ja hampaat pysyy ihan valkoisina ilman harjaamista. Mietinkin aamulenkillä, että pitäisköhän vain ihan hankitun taidon ylläpitomielessä kuitenkin välillä harjailla? Bono nimittäin tykkää Virbacin hammastahnasta, ja hampaiden harjaus oli aina vähän sellainen mukava yhteinen hetki.
maanantai 25. toukokuuta 2009
Lintsari
Pidettiin eilen Bonon ja Rayan kanssa vähän ohituskoulua ja tottistreeniä. Aloitin rakentamaan naksuttimen avulla lelusta takapalkaa, kun löytyi Tuomarinkartanosta uusi ihana narupallo.
Vielä ennen metsäkirmailua Bono teki ilmaisuharjoituksen Helin kapuloilla, ja se toi pienen pienen kapulan suoraan käteen. Good boy! Emäntä on erittäin tyytyväinen.
"Eräillä meistä collieista on 89 % geeneistä samoja kuin porsailla. Vain röhkiä me ei osata."
Näyttelystä lintsaaja hurvitteli eilen ystävättärensä Raisu-Rayan kanssa. Raya on sellainen tyttö, että 30 sekunnin kuluessa siitä, kun se on päässyt hihnasta, se on yltää päältä mudassa ja niin on ihmisseuralaisetkin. Ja Bono.
Kielitaitoista porukkaa; Bono ja Wiima.
Kielikylvyssä myös Raya, joka on luonteeltaan kuin Peppi Pitkätossu koiramuodossa. Kuin Bonon sisko Essa pienenä.
Tämän kuvan ottohetkellä oli vissiin kulunut vasta 25 sekuntia hihnojen irrottamisesta. Kaikki on ihan puhtaita!!!
Kuvia saa klikkaamalla vähän suuremmiksi.
Vielä ennen metsäkirmailua Bono teki ilmaisuharjoituksen Helin kapuloilla, ja se toi pienen pienen kapulan suoraan käteen. Good boy! Emäntä on erittäin tyytyväinen.
"Eräillä meistä collieista on 89 % geeneistä samoja kuin porsailla. Vain röhkiä me ei osata."Näyttelystä lintsaaja hurvitteli eilen ystävättärensä Raisu-Rayan kanssa. Raya on sellainen tyttö, että 30 sekunnin kuluessa siitä, kun se on päässyt hihnasta, se on yltää päältä mudassa ja niin on ihmisseuralaisetkin. Ja Bono.
Kielitaitoista porukkaa; Bono ja Wiima.
Kielikylvyssä myös Raya, joka on luonteeltaan kuin Peppi Pitkätossu koiramuodossa. Kuin Bonon sisko Essa pienenä.
Tämän kuvan ottohetkellä oli vissiin kulunut vasta 25 sekuntia hihnojen irrottamisesta. Kaikki on ihan puhtaita!!!Kuvia saa klikkaamalla vähän suuremmiksi.
sunnuntai 24. toukokuuta 2009
Opittua
Tänään opin taas collieharrastuksesta tärkeän yksityiskohdan: kun on erkkari, on turha suunnitella tekevänsä töitä tai ylipäänsä mitään muuta!
Jo aamulla soitin seitsemän maissa Katjalle, että "herätys, ei saa myöhästyä näyttelystä". Polte oli niin kova, että pakkohan sinne oli mennä kehän laidalle katsomaan. Valitettavasti oli pakko lähteä kesken kaiken ja nyt en tiedä, miten loppupeleissä kävi.
Romppu kumminkin oli junnupoikien neljäs ja Oona junnunarttujen neljäs. Onni sai EH:n ja Thorilla oli parempi päivä eilen Aptuksessa.
Epävirallisen raadin Tikkurilan alaosastolla ei kuitenkaan ollut mitään vaikeuksia valita Thoria Best in Show -yksilöksi. Reetta ihastui ikihyviksi komeaan serkkupoikaan ja eritoten sen lempeään ja kohteliaaseen käytökseen.
Kuviakin on, mutta kamera unohtui autoon. Puran sen siis tuonnempana.
Onnea kaikille menestyneille ja hyviä kokemuksia kartuttaneille!
Jo aamulla soitin seitsemän maissa Katjalle, että "herätys, ei saa myöhästyä näyttelystä". Polte oli niin kova, että pakkohan sinne oli mennä kehän laidalle katsomaan. Valitettavasti oli pakko lähteä kesken kaiken ja nyt en tiedä, miten loppupeleissä kävi.
Romppu kumminkin oli junnupoikien neljäs ja Oona junnunarttujen neljäs. Onni sai EH:n ja Thorilla oli parempi päivä eilen Aptuksessa.
Epävirallisen raadin Tikkurilan alaosastolla ei kuitenkaan ollut mitään vaikeuksia valita Thoria Best in Show -yksilöksi. Reetta ihastui ikihyviksi komeaan serkkupoikaan ja eritoten sen lempeään ja kohteliaaseen käytökseen.
Kuviakin on, mutta kamera unohtui autoon. Puran sen siis tuonnempana.
Onnea kaikille menestyneille ja hyviä kokemuksia kartuttaneille!
lauantai 23. toukokuuta 2009
Ulkoilmaelämää
Nyt ollaan aloitettu metsähommeleiden lisäksi viljelypalstoilla hyöriminen niin, että melkein ei enää kerkiä bloggaamaankaan.
Muutamana iltana ollaan oltu Viikissä ja tänään pyörähdettiin pikaisesti merkkaamassa vähän rivejä Överbyssä. Me ollaan kahden palstan loukussa, mutta meinataan selvitä silleensä, että toisessa on monivuotiset ja yrtit, toisaalla on vihannekset. Yhteensä viljelyalaa on huikeat 1,5 aaria. Ja Överbyn pläntillä oin sellainen luxuspalvelu, että maa on käännetty traktorilla. Ei mitään hätää siis!
Hallan vaaran uhkahan on ihan niskassa, mutta silti on kylvetty jo salaattia, rucolaa, korianteria ja ahomansikkaa. Ostin myös kesäkurpitsan taimia, mutta vielä pähkäilen, mitä tekisin niille. Kasvattelisinko parvekkeella, kunnes lämpenee. Ja parsakaalia on tänään kylvetty turvebriketteihin.
Bono vahtaa palstalla niin ahkerasti ohi lenkkeileviä koiria, että se pysyy lieka kaulassa. Ostin sellaisen maahan ruuvattavan kiinnityskairan, ja se on sitten hyvä. Poikahan pitää hirveätä meteliä kyllä koko ajan, mutta asutusta ei ole ihan lähimaisemissa, joten en paljon viitsi siihen puuttua, ellei möykkääminen käy ihan mahdottomaksi.
Kaiken tämän riehumisen lisäksi oltiin aamulla jo seitsemältä matkalla Nuuksioon jälkitreeneihin. Ei me kyllä löydetty treffipaikalle, joten tehtiin ikioma jälki ja pari ilmaisuharjoitusta, yksi lenkin aluksi ja toinen lopuksi.
Kuvittelin tekeväni tosi pitkän jäljen, kaksi välipalaakin oli jemmattu matkalle, mutta Bono ajoi sen tuota pikaa. Se ei olisi millään malttanut odottaa autossa, että pääsee jäljelle ja kun oltiin lopussa, se jäljesti vielä mun poistumisjäljen ja kävi ajamassa saman jäljen vielä uudestaan, kun tultiin lenkiltä takaisin autolle.
On mieleistä hommaa!
Barffaaminen sujuu tosi hyvin. Vatsat on tasaantuneet, ekan viiko kakat oli vähän kovia, mutta nyt on ihan erinomaista. Kanan lisäksi ovat saaneet hevosen lihaa, sisälmyksiä, naudan ja sian luita, kalkkunaa ja mitäs vielä... No, kaikki kumminkin maistuu ja vatsurit voi hyvin. Yhden puuroateriankin tein niille, mutta pidin vähän paussia edellisestä ruuasta, että mahat oli varmasti tyhjät. Puurokakka oli aika pehmeä, mutta ei hälyttävässä määrin.
Viiru harrastaa vallankäyttöä luillansa! Se kun ei välttämättä aina jaksa syödä omiansa loppuun niin se hautoo niitä ja kuljettelee Bonon luokse, jotta saa päteä ja äristä. Bonollehan tietenkin kelpaisi, mutta ei kai sitä nyt vanhemmalta voi väkivalloinkaan aarretta riistää. Viekkaus näyttää kuitenkin olevan sallittua koiramoraalin käytännössä.
Mä kyllä sotkeudun asiaan, enkä anna moisen kiusaamisen jatkua, koska se on oikeasti just sitä. Tänään kutsuin vaivihkaa Bonsulin mun makuuhuoneseen ja annoin salaa jämän sille! Saipahan vähän hyvitystä siitä, että kesti simputusta ihan tyynesti.
Punkkishow on alkanut. Yhden bongasin pari päivää sitten kipittelemästä pitkin pojun etusäärikarvoja, toisen poistin tänään samasta paikasta jo kiinnittyneenä. Voi voi, kun ei nyt mitään borrelioosia niistä koituisi.
Kiittelin, että peruutin oman osallistumiseni huomiseen näyttelyyn, sillä Bono on kasvattanut erittäin vitsikästä pystytukkaa. Koitan ottaa siitä kuvaa tässä joku kerta.
Onnea kaikille sukulaisille huomiseen näyttelyyn!
Mun puolesta voisitte kerätä kaikki jaossa olevat sertit...
Muutamana iltana ollaan oltu Viikissä ja tänään pyörähdettiin pikaisesti merkkaamassa vähän rivejä Överbyssä. Me ollaan kahden palstan loukussa, mutta meinataan selvitä silleensä, että toisessa on monivuotiset ja yrtit, toisaalla on vihannekset. Yhteensä viljelyalaa on huikeat 1,5 aaria. Ja Överbyn pläntillä oin sellainen luxuspalvelu, että maa on käännetty traktorilla. Ei mitään hätää siis!
Hallan vaaran uhkahan on ihan niskassa, mutta silti on kylvetty jo salaattia, rucolaa, korianteria ja ahomansikkaa. Ostin myös kesäkurpitsan taimia, mutta vielä pähkäilen, mitä tekisin niille. Kasvattelisinko parvekkeella, kunnes lämpenee. Ja parsakaalia on tänään kylvetty turvebriketteihin.
Bono vahtaa palstalla niin ahkerasti ohi lenkkeileviä koiria, että se pysyy lieka kaulassa. Ostin sellaisen maahan ruuvattavan kiinnityskairan, ja se on sitten hyvä. Poikahan pitää hirveätä meteliä kyllä koko ajan, mutta asutusta ei ole ihan lähimaisemissa, joten en paljon viitsi siihen puuttua, ellei möykkääminen käy ihan mahdottomaksi.
Kaiken tämän riehumisen lisäksi oltiin aamulla jo seitsemältä matkalla Nuuksioon jälkitreeneihin. Ei me kyllä löydetty treffipaikalle, joten tehtiin ikioma jälki ja pari ilmaisuharjoitusta, yksi lenkin aluksi ja toinen lopuksi.
Kuvittelin tekeväni tosi pitkän jäljen, kaksi välipalaakin oli jemmattu matkalle, mutta Bono ajoi sen tuota pikaa. Se ei olisi millään malttanut odottaa autossa, että pääsee jäljelle ja kun oltiin lopussa, se jäljesti vielä mun poistumisjäljen ja kävi ajamassa saman jäljen vielä uudestaan, kun tultiin lenkiltä takaisin autolle.
On mieleistä hommaa!
Barffaaminen sujuu tosi hyvin. Vatsat on tasaantuneet, ekan viiko kakat oli vähän kovia, mutta nyt on ihan erinomaista. Kanan lisäksi ovat saaneet hevosen lihaa, sisälmyksiä, naudan ja sian luita, kalkkunaa ja mitäs vielä... No, kaikki kumminkin maistuu ja vatsurit voi hyvin. Yhden puuroateriankin tein niille, mutta pidin vähän paussia edellisestä ruuasta, että mahat oli varmasti tyhjät. Puurokakka oli aika pehmeä, mutta ei hälyttävässä määrin.
Viiru harrastaa vallankäyttöä luillansa! Se kun ei välttämättä aina jaksa syödä omiansa loppuun niin se hautoo niitä ja kuljettelee Bonon luokse, jotta saa päteä ja äristä. Bonollehan tietenkin kelpaisi, mutta ei kai sitä nyt vanhemmalta voi väkivalloinkaan aarretta riistää. Viekkaus näyttää kuitenkin olevan sallittua koiramoraalin käytännössä.
Mä kyllä sotkeudun asiaan, enkä anna moisen kiusaamisen jatkua, koska se on oikeasti just sitä. Tänään kutsuin vaivihkaa Bonsulin mun makuuhuoneseen ja annoin salaa jämän sille! Saipahan vähän hyvitystä siitä, että kesti simputusta ihan tyynesti.
Punkkishow on alkanut. Yhden bongasin pari päivää sitten kipittelemästä pitkin pojun etusäärikarvoja, toisen poistin tänään samasta paikasta jo kiinnittyneenä. Voi voi, kun ei nyt mitään borrelioosia niistä koituisi.
Kiittelin, että peruutin oman osallistumiseni huomiseen näyttelyyn, sillä Bono on kasvattanut erittäin vitsikästä pystytukkaa. Koitan ottaa siitä kuvaa tässä joku kerta.
Onnea kaikille sukulaisille huomiseen näyttelyyn!
Mun puolesta voisitte kerätä kaikki jaossa olevat sertit...
torstai 21. toukokuuta 2009
Helatorstain tunnelmia
Tänään on taas sellainen murkkuaamu. On ihan pöyristyttävää, että kadunvarsilla on leikattu nurmikkoa ja kaikki hajut on sotkettu!!! Ja rappukäytävässäkin on siivottu ja mattojen välissä on rako, josta ei hullunrohkeinkaan uskaltaisi mennä yli!!! Maailmanloppu on siis ihan käsillä.
Pampula on muuten nykyään kovin iloinen. Alkuviikon ulvontaharjoituksetkin vaikuttavat siltä.
Tässä pari klipsiä siitä, miten meidän pyhäaamu on lähtenyt käyntiin. Bono on alkanut leikkiä paljon ihan viime aikoina. Se hankki uuden lelunkin ihan itse vaatehuoneen suunnalta:
Viirun lempilelu sen sijaan on mun vanhan nahkatakin vyön pätkästä tehty solmu.
Tältä meillä usein näyttää ulos lähtiessä:
Ja tältä näyttää kun epänälkäinen phalene barffaa. Ulkonäkö ei viittaa evoluutioyhteyteen susien kanssa, mutta käyttäytymisestä saa jotain osviittaa.
Pampula on muuten nykyään kovin iloinen. Alkuviikon ulvontaharjoituksetkin vaikuttavat siltä.
Tässä pari klipsiä siitä, miten meidän pyhäaamu on lähtenyt käyntiin. Bono on alkanut leikkiä paljon ihan viime aikoina. Se hankki uuden lelunkin ihan itse vaatehuoneen suunnalta:
Viirun lempilelu sen sijaan on mun vanhan nahkatakin vyön pätkästä tehty solmu.
Tältä meillä usein näyttää ulos lähtiessä:
Ja tältä näyttää kun epänälkäinen phalene barffaa. Ulkonäkö ei viittaa evoluutioyhteyteen susien kanssa, mutta käyttäytymisestä saa jotain osviittaa.
tiistai 19. toukokuuta 2009
Anniversary
Tänään on tasan vuosi siitä, kun Bono muutti meille. Paljon on vettä virrannut ja tapahtunut. Merkkipäivään kunniaksi Bono eilen ulvoi hartaasti. Tosin syy siihen oli se, että se ei olisi millään pysynyt autossa, kun tajusi että on jälkitreenien päivä, aika ja paikka. Mulla on siitä videonpätkää ja laitan tänne, kunhan saan vähän editoitua sitä.
Kävi ilmi, että se nautinnollinen mylvintä, jota Bono harrastaa Kamalan Kalkkunan kanssa, on ulvomisen esiaste. Siitä se sitten kasvaa, jos on viretila kohdallansa.
Treenit meni eilen oikein kiitettävästi. Hajustettu jälki on sille jo liian helppo, se ajaa sen kiireellä ja nenä ylhäällä. Keinot kehittää tarkkuutta on vanhentaa, laittaa hajuksi jotain vielä mielenkiintoisempaa ja parempaa palkkaa sekä ilmaisukapulaa pikku hiljaa herkkuboxin päälle jäljelle. Elikkä nyt, kun palkka on ollut jäljen päässä, niin parhaat palkat pitäisi ollakin matkan varrella.
Toisena reeninä tehtiin esineruutu ja Bono haki lapasen niin, että kouluttaja vei sen Bonon nähden hetsaten samalla koko matkan. Alussa lapasesta vähän taisteltiinkin. Poljettiin 20 m leveä ja 50 m syvä alue ja aloittelijalle esineet jätettiin puolivälin tienoille. Hyvin se haki, yhdellä pistolla ja vauhdikkaasti. Surffailua esiintyi vasta palkkapatukan kanssa, mikä oli eilen ihan ok. Sen verran paineita oli kertynyt, että niitä piti päästä purkamaan ja tuulettamaan. Sitäpaitsi, se toi vielä patukankin, vaikka pudotti sen surffatessaan, ja antautui hyvin kiinni.
Sitä olikin edeltänyt ankara kurinpalautus, sillä kun odotettiin omaa ruutuvuoroamme, Bono vinkui ja räyskytti mahdottomasti. Vein sen vihaisena tiukkapipona autoon ja jätin sinne. Kun hain sen uudestaan, malttia oli vähän paremmin ja sivulla istuttamalla ja nätistä perusasennosta (vinkumatta) tuli aina nakkia tai lihapullaa. Siitähän nyt mielikseen juoksuttaa lapasen perässä millaista raggaria tahansa! Työstä tulikin palkka sille, että se osasi käyttäytyä.
Sitäpaitsi koko hoidon lopuksi, se pääsi vielä juoksemaan ja sotkemaan itsensä pahanpäiväisesti Wiiman ja Rayan kanssa, kunhan oli ensin taas malttanut istua nätisti sivulla odottamassa lupaa treffata Raya. Kun Rayalle tehtiin samalla vielä ohitusharjoituksia, niin Bono riepu oli aika tulessa.
Olen muutenkin istuttanut Bonoa ahkerasti sivulla viime aikoina, kun sillä on taas vaihteeksi eläväisyys maksimissa. Eilen, kun se ei olisi malttanut odottaa että saa juosta esineelle, se itse tarjosi ihan täpönä loistavaa perusasentoa ja hyvin intensiivistä katsekontaktia. Ideana oli, että "kuinka hyvin mun pitää oikein istua, että saan luvan?". Kun lupaa ei heti tullut, se itse korjaili asentoa vielä. Kyllä se vain menee perille. Muutama tuhat toistoa vielä niin a vot!
Päätin, että alan seisomista treenailemaan myös arkielämän tilanteissa, jos tulokset on noin hyvät kerran. Se on jäävistä liikkeistä heikoin.
Metsähommelit on niin aikaa vieviä ja työläitä meille molemmille, untuvikkoja kun ollaan, että voimia ei ole jäänyt juuri muuhun harrastamiseen. Niinpä peruin sitten kuitenkin sen näyttelyosallistumisen. Tuumasin, että pakko levätä joskus, eikä me saada millään sunnuntaiksi turkkia esittämiskelposeksi. Seuraavana viikonloppuna meillä on taas Aktiivicollieiden jälkipäivä. Sitten 11.6 alkaa aika intensiivinen BH-kurssi, eli satsataan nyt alkukesä PK-hommien pohjatyöhön. Siinä ei tarvita nättiä ja puhdasta turkkia ;)
Vaikea oli kyllä päättää, kun olin jo joulusta asti ajatellut, että toukokuussa sitten ollaan näyttelykeihissä. Ihan kamalan vaikea! Päässä soi kuitenkin Pekka Korrin neuvo, että pitää aina olla reilu koiraa kohtaan. Ajattelin, että kun en itse ole halukas esittämään Bonoa nyt, siinä kunnosssa kuin se nykyisin on, mun on turha tehdä väkisin sellaista kokemusta meillle molemmille, että näyttely on pakkopullaa ja vastenmielistä. Kun haluaisin kuitenkin ne kolme peijakkaan sertiä jossain vaiheessa! Ja mieluiten niin, että meillä on myös hauskaa.
Kävi ilmi, että se nautinnollinen mylvintä, jota Bono harrastaa Kamalan Kalkkunan kanssa, on ulvomisen esiaste. Siitä se sitten kasvaa, jos on viretila kohdallansa.
Treenit meni eilen oikein kiitettävästi. Hajustettu jälki on sille jo liian helppo, se ajaa sen kiireellä ja nenä ylhäällä. Keinot kehittää tarkkuutta on vanhentaa, laittaa hajuksi jotain vielä mielenkiintoisempaa ja parempaa palkkaa sekä ilmaisukapulaa pikku hiljaa herkkuboxin päälle jäljelle. Elikkä nyt, kun palkka on ollut jäljen päässä, niin parhaat palkat pitäisi ollakin matkan varrella.
Toisena reeninä tehtiin esineruutu ja Bono haki lapasen niin, että kouluttaja vei sen Bonon nähden hetsaten samalla koko matkan. Alussa lapasesta vähän taisteltiinkin. Poljettiin 20 m leveä ja 50 m syvä alue ja aloittelijalle esineet jätettiin puolivälin tienoille. Hyvin se haki, yhdellä pistolla ja vauhdikkaasti. Surffailua esiintyi vasta palkkapatukan kanssa, mikä oli eilen ihan ok. Sen verran paineita oli kertynyt, että niitä piti päästä purkamaan ja tuulettamaan. Sitäpaitsi, se toi vielä patukankin, vaikka pudotti sen surffatessaan, ja antautui hyvin kiinni.
Sitä olikin edeltänyt ankara kurinpalautus, sillä kun odotettiin omaa ruutuvuoroamme, Bono vinkui ja räyskytti mahdottomasti. Vein sen vihaisena tiukkapipona autoon ja jätin sinne. Kun hain sen uudestaan, malttia oli vähän paremmin ja sivulla istuttamalla ja nätistä perusasennosta (vinkumatta) tuli aina nakkia tai lihapullaa. Siitähän nyt mielikseen juoksuttaa lapasen perässä millaista raggaria tahansa! Työstä tulikin palkka sille, että se osasi käyttäytyä.
Sitäpaitsi koko hoidon lopuksi, se pääsi vielä juoksemaan ja sotkemaan itsensä pahanpäiväisesti Wiiman ja Rayan kanssa, kunhan oli ensin taas malttanut istua nätisti sivulla odottamassa lupaa treffata Raya. Kun Rayalle tehtiin samalla vielä ohitusharjoituksia, niin Bono riepu oli aika tulessa.
Olen muutenkin istuttanut Bonoa ahkerasti sivulla viime aikoina, kun sillä on taas vaihteeksi eläväisyys maksimissa. Eilen, kun se ei olisi malttanut odottaa että saa juosta esineelle, se itse tarjosi ihan täpönä loistavaa perusasentoa ja hyvin intensiivistä katsekontaktia. Ideana oli, että "kuinka hyvin mun pitää oikein istua, että saan luvan?". Kun lupaa ei heti tullut, se itse korjaili asentoa vielä. Kyllä se vain menee perille. Muutama tuhat toistoa vielä niin a vot!
Päätin, että alan seisomista treenailemaan myös arkielämän tilanteissa, jos tulokset on noin hyvät kerran. Se on jäävistä liikkeistä heikoin.
Metsähommelit on niin aikaa vieviä ja työläitä meille molemmille, untuvikkoja kun ollaan, että voimia ei ole jäänyt juuri muuhun harrastamiseen. Niinpä peruin sitten kuitenkin sen näyttelyosallistumisen. Tuumasin, että pakko levätä joskus, eikä me saada millään sunnuntaiksi turkkia esittämiskelposeksi. Seuraavana viikonloppuna meillä on taas Aktiivicollieiden jälkipäivä. Sitten 11.6 alkaa aika intensiivinen BH-kurssi, eli satsataan nyt alkukesä PK-hommien pohjatyöhön. Siinä ei tarvita nättiä ja puhdasta turkkia ;)
Vaikea oli kyllä päättää, kun olin jo joulusta asti ajatellut, että toukokuussa sitten ollaan näyttelykeihissä. Ihan kamalan vaikea! Päässä soi kuitenkin Pekka Korrin neuvo, että pitää aina olla reilu koiraa kohtaan. Ajattelin, että kun en itse ole halukas esittämään Bonoa nyt, siinä kunnosssa kuin se nykyisin on, mun on turha tehdä väkisin sellaista kokemusta meillle molemmille, että näyttely on pakkopullaa ja vastenmielistä. Kun haluaisin kuitenkin ne kolme peijakkaan sertiä jossain vaiheessa! Ja mieluiten niin, että meillä on myös hauskaa.
sunnuntai 17. toukokuuta 2009
Koulussa ja hierojalla
Me ollaan taas harrastettu koira-asioita niin paljon, että mamalla on melkein burn out, tai ainakin ylirasitus. Aamulla oltiin kymmeneltä Keravalla tokokoulussa. Odotukset ei olleet suurehkot sen jälkeen, kun Bono kertakaikkiaan häiriköi teoriaosuudella niin paljon vinkuessaan toisten koirien perään, että etsiskelin varjoisaa parkkipaikkaa ja jätin sen autoon. (Kaikki muut koirat osasivat käyttäytyä.)
No, eipä mulla muuta oikeastaan ollutkaan sydämellä kuin saada vinkkejä siihen, miten tällaisen raggari-ikäisen kanssa, jota kiinnostaa vain toiset koirat, kannattaisi tässä vaiheessa jatkaa.
Yllätys oli suuren suuri, kun meidän vuorolla Bono työskentelikin ihan mallikkaasti. Riitta Jantunen-Korri kehui sen seuraamista ja noutoa. Ainut asia, mikä meni ihan pieleen, oli luoksetulo, jolloin se karkasi toisten luokse. Olin niin tyytyväinen ja päällä puuhun lyöty, että unohdin jopa kysyä takaosan hallinnasta, mitä olin ajatellut.
No meidän probleemaan saatiin hyviä vinkkejä.
- koirakontaktien kanssa kannattaa tehdä niin, että Bono pääsee toisten koirien luokse vain luvan jälkeen - niitä on niin paljon, että se on alkanut ottaa koirakontaktit itsestäänselvänä ihmisoikeutena (tai siis koirainoikeutena), vaikka taluttimessa ei ketään haistellakkaan
- kannattaa treenata uusia ja vaikeampia asioita vailla häiriötä
eri kentillä kannattaa käydä ahkerasti ja tehdä vain vaikka pientä kontakti- ja perusasentotreeniä, kunhan käydään eikä lopeteta treenaamista - erilaisia leluja ja leikkejä kannattaa kokeilla kentälläkin
pointti on, että se olisi mahdollisimman mukava tuokio ja palkka reilu - takapalkkaa kannattaa alkaa treenailla jäävien ja pysähtyvien liikkeiden kanssa, mieluiten se astiaan tai alustalle
Se oli ainut asia Pekka Korrinkin teoriaosuudesta, jonka Bonon hillitsemisyrityksiltä mieleeni jäi, että jos koiran mielenkiinto on muualla, hän treenaa aina motivaatiota - ei mitään muuta. Ehkä en muuta tietoa tällä haavaa tottista silmällä pitäen tarvikaan :)))
Ja siitä takaosan treenaamisestakin saatiin sellainen vinkki muiden kohdalla, että vastapäivään kaarta kun seurauttaa, niin se vahvistaa takaosan hallintaa.
Mä voin itse myös tässä vaiheessa riehua ihan reippaasti, jotta pojun mielenkiinto pysyy yllä - nyt ei tarvi tavoitella kilpailukuosia.
Oikeastaan ei tullut paljon uutta teknisesti, mutta tarvittavaa palautetta ja uskon vahvistusta kylläkin. Sitä Bonon kanssa nyt eniten tarvitaankin.
Illalla se oli sitten ihan enkeli ja Ria sai sen hierottua kokonaan. Bono köllötteli rauhassa futonilla, lattiahan ei sen luille kelvannut. Kuka nyt lattialla pystyy rentoutumaan? Vähän sillä oli selkä piukkana, mutta jännitykset hävisivät käsittelyn myötä. Vasenta takajalkaa hierottaessa, Bono päästeli nautinnollisia chewbackka mylvintöjä, jotka yleensä on varattu vain kamalalle kalkkunalle ja ihanimpiin leikkielämyksiin.
Myös Viiru hierottiin ja teutori nautiskeli autuaana. Hämmästyttävää käytöstä! Se sentään kanniskelee kaulassansa sitruunapantaa!
lauantai 16. toukokuuta 2009
Sibbo vargarna
Me käytiin tänään Sipoossa Riitan ja Pepin luona. Ensin molemmat ajoi jäljen ja sitten huviteltiin.
Sipoossa on susia. Eiku nehän olikin Peppi ja Bono, silly mama.
Sipoossa on mangrovepuita. Vai oliko ne koivuja tai jotain.
Peppi esittelee paikkoja.
Ja virkistysmahdollisuudet.
Kumpi eka maman luona!
Sipoossa on susia. Eiku nehän olikin Peppi ja Bono, silly mama.
Sipoossa on mangrovepuita. Vai oliko ne koivuja tai jotain.
Peppi esittelee paikkoja.
Ja virkistysmahdollisuudet.
Kumpi eka maman luona!
perjantai 15. toukokuuta 2009
Sitruunapanta
Viiru on herennyt uudessa kortteerissa rähjäämään sillä intensiteeillä, mistään ojentamisista huolimatta, että eilen se sai kaulaansa sitruunapannan.
"Pommi leuan alla. Mikä se eläinsuojelun numero olikaan? APUA!"
Pinna katkesi siinä kohtaa, kun se aamulla aikaisin haukkui kaikki hissin ja hesarin kolahdukset ja kun se vielä ulkona räyhää muille koirille niin, että tartuttaa sen tavan vielä Bonoonkin. Joka nyt sentään kumminkin uskoo kun sanotaan.
Aika tehokas peli se on. Se piti sitä illan ja yön ja aamulla otettiin pois, kun teutori vaikutti sävyisämmältä kuin ptkiin aikoihin. Nyt pommi laitetaan sille jos se räyskyttää. Viiru tietää jo, eihän perhoskoirakaan paksupää ole. Nyt pitäis vielä muistaa!
Faunattaressa oli muuten viksu systeemi: ne vuokraa laitteen ensin viikoksi, ja vuokra vähennetään laitteesta, jos sen päättää ostaa omaksi.
Tässä loikoilee eräs, joka ei - thank godness - ole aivan yhtä mahdoton kuin pienempi lajitoverinsa.
"Pommi leuan alla. Mikä se eläinsuojelun numero olikaan? APUA!"Pinna katkesi siinä kohtaa, kun se aamulla aikaisin haukkui kaikki hissin ja hesarin kolahdukset ja kun se vielä ulkona räyhää muille koirille niin, että tartuttaa sen tavan vielä Bonoonkin. Joka nyt sentään kumminkin uskoo kun sanotaan.
Aika tehokas peli se on. Se piti sitä illan ja yön ja aamulla otettiin pois, kun teutori vaikutti sävyisämmältä kuin ptkiin aikoihin. Nyt pommi laitetaan sille jos se räyskyttää. Viiru tietää jo, eihän perhoskoirakaan paksupää ole. Nyt pitäis vielä muistaa!
Faunattaressa oli muuten viksu systeemi: ne vuokraa laitteen ensin viikoksi, ja vuokra vähennetään laitteesta, jos sen päättää ostaa omaksi.
Tässä loikoilee eräs, joka ei - thank godness - ole aivan yhtä mahdoton kuin pienempi lajitoverinsa.
torstai 14. toukokuuta 2009
Voipuneet
Peti on tänään paras kaveri. Meillä oli sen verran työläs ilta eilen.
Oltiin jälkikurssin maastotreenissä taas ja Bono opiskeli sekä demonstroi ilmaisua. Oltiin vähän jo kotioloissakin harjoiteltu ilmaisukapulan tuomista ja luovuttamista, ja uusissa oloissakin se hiffasi, mistä oli kysymys. Kaksi onnistunutta ilmaisuharjoitusta tuli siltä saralta.
Erona tässä oikeaoppisessa ohjaamisessa oli omiin yrityksiin verrattuna, että koirallle ei anneta mitään vihjesanaa. Sen täytyy itse keksiä, mitä ohjaaja odottaa maahan tiputetuille kapuloille tapahtuva. Ja Bonohan keksi. Heti, kun se menee nuuhkimaankin oikeita keppejä, kehutaan kovasti ja avot, kun keppi on suussa, saati emännälle kiikutettuna. Herkku- ja patukkahanathan siitä aukeaa. Toisella kerralla se toi kapulan mulle ja pudotti sen vasta, kun sanoin kiitos.
Sitten me tehtiin noin 40 askeleen hajustettu jälki, jonka Bono ajoi nopsaan, nenä melko korkealla. Lea arveli, että se on Bonolle jo liian helppoa. Pitää alkaa vanhentaa jälkiä puolisen tuntia, ettei se saa enää ilmavainun avulla mitään apuja ja että tulee sitä tarkkuutta.
Tämän koitoksen jälkeen mentiin vielä Bembölen tien varteen juoksentelemaan vaihtelevassa metsämaastossa, jonne Wiima ja Raya tulivat meidän seuraksi. Poika on nyt erittäin rättipoikki. Pitää muistaa venytellä sen raajoja, itsellä ainakin on vähän maitohappoa lihassa, joten ehkä silläkin.
Oltiin jälkikurssin maastotreenissä taas ja Bono opiskeli sekä demonstroi ilmaisua. Oltiin vähän jo kotioloissakin harjoiteltu ilmaisukapulan tuomista ja luovuttamista, ja uusissa oloissakin se hiffasi, mistä oli kysymys. Kaksi onnistunutta ilmaisuharjoitusta tuli siltä saralta.
Erona tässä oikeaoppisessa ohjaamisessa oli omiin yrityksiin verrattuna, että koirallle ei anneta mitään vihjesanaa. Sen täytyy itse keksiä, mitä ohjaaja odottaa maahan tiputetuille kapuloille tapahtuva. Ja Bonohan keksi. Heti, kun se menee nuuhkimaankin oikeita keppejä, kehutaan kovasti ja avot, kun keppi on suussa, saati emännälle kiikutettuna. Herkku- ja patukkahanathan siitä aukeaa. Toisella kerralla se toi kapulan mulle ja pudotti sen vasta, kun sanoin kiitos.
Sitten me tehtiin noin 40 askeleen hajustettu jälki, jonka Bono ajoi nopsaan, nenä melko korkealla. Lea arveli, että se on Bonolle jo liian helppoa. Pitää alkaa vanhentaa jälkiä puolisen tuntia, ettei se saa enää ilmavainun avulla mitään apuja ja että tulee sitä tarkkuutta.
Tämän koitoksen jälkeen mentiin vielä Bembölen tien varteen juoksentelemaan vaihtelevassa metsämaastossa, jonne Wiima ja Raya tulivat meidän seuraksi. Poika on nyt erittäin rättipoikki. Pitää muistaa venytellä sen raajoja, itsellä ainakin on vähän maitohappoa lihassa, joten ehkä silläkin.
keskiviikko 13. toukokuuta 2009
Ei kerkee
Nyt on ihan paras kyntösesonki ja koiraharrastamisen buumi niin ikään. Ja pahus, kun pitää tehdä hengen-pitimiksi-hommiakin! 24 tuntia ei riitä mihinkään! Mihin tästä voi valittaa?
No, eilen oli taas porukka koolla, kun Mari piti meille näyttelytreenejä. Katjalta ja Jounilta saatiin kuvia. Les voilá:
Porukka koolla. Vasemmalta Romeo, Oona, Onni, Totti ja Bono.
Tumma ja muhkea Onni. Eräillä on turkki.
Iso vaalea Totti. Niin, eräillä on turkki.
Pieni Bonsulin luikku. Veljet on vieneet kaikki turkit!
No, eilen oli taas porukka koolla, kun Mari piti meille näyttelytreenejä. Katjalta ja Jounilta saatiin kuvia. Les voilá:
Porukka koolla. Vasemmalta Romeo, Oona, Onni, Totti ja Bono.Olen nyt kaksi kertaa viikon sisällä missannut paimennusmahdollisuuden. Tapahtumat täyttyy ennen kuin meikä ennättää ilmoittautua ja varapaikoilta kärkytään. Viime sunnuntaina, juuri kun aikainen herätys olisi ollut paikallaan, Bono päätti nukkua kymmeneen (ja sitä mukaa mama myös) ja sairaustapauksen vuoksi sattunut peruutus meni sivu suun. Ensi sunnuntaillekin olisi ollut peruutuspaikka, ja meillä on Korrien tottiskurssi. No, hyvää kestää odottaa & kaikkea ei voi saada & nämä latteudet ei lohduta yhtään!
Lampaita me kyllä joku kerta tänä kesänä vielä paimennetaan, tässä asiassa ei anneta periksi. Bono ei taida olla yhtä kirppuinen tämän asian suhteen kuin emäntä. Tietääköhän tasan tarkkaan olevansa lammaskoira? Emäntä kyllä tietää.
The Dolmaris Brothers (Bonsuli ja Romppu).
Lampaita me kyllä joku kerta tänä kesänä vielä paimennetaan, tässä asiassa ei anneta periksi. Bono ei taida olla yhtä kirppuinen tämän asian suhteen kuin emäntä. Tietääköhän tasan tarkkaan olevansa lammaskoira? Emäntä kyllä tietää.
The Dolmaris Brothers (Bonsuli ja Romppu).Eilen saatiin kumminkin vihdoin hyvä esineruutu aikaiseksi. Oltiin Sotungissa ihan kaksistaan ja oli kaunista ja rauhallista. Talloin pientä laaksonpohjaa, tosin vain noin 25 metriä syvään. Sitten heiluttelin vanhaa lapastani niin että Bono näki koko ajan mitä tein. Se haki tumpun selvästi nenällä ja mahd. nopsaan. Tämmösestä mama kehrää...
Tumma ja muhkea Onni. Eräillä on turkki.
Iso vaalea Totti. Niin, eräillä on turkki.
Pieni Bonsulin luikku. Veljet on vieneet kaikki turkit!tiistai 12. toukokuuta 2009
Näpsät kakat
Barffaaminen sujuu hienosti. Ei mitään mahavaivoja: ruoka maistuu ja kakat saa poimia maasta kuin pikkupottuja keräilisi. Kakat on selvästi kiinteämpiä kuin ennen, mutta ei ole ummetusta kuitenkaan.
Ekana iltana se sai siis kaksi siipeä ja vähän höysteenä mahapullaa ja broilerin sydäntä. Eilen aamulla se sai kanakasvismössöä, jota oli ryyditetty mahapullalla, vähän rypsiöljyä, ruusunmarja- ja mustikkajauhetta, ja nutri+ geeliä. Illalla taas kaksi siipeä ja lisäksi jauhettuja siipiä + mahapullaa ja "mausteet". Jälkiruuaksi vielä aina piimää. Nyt annoin siivet kädestä niin, että se joutui puremaan aina palasen mun pitelemää siipeä, ja satsi pysyi mahassa. Rauhallinen yö, ei mitään ongelmia.
Tämä oli vähän niinku tavoitteena.
Illalla tavataan veljiä! Kasvattaja pitää meille vähän kehäkoulua, että osattaisiin sitten näyttelyssä käyttäytyä ja toivoaksemme esiintyä eduksemme!
Ekana iltana se sai siis kaksi siipeä ja vähän höysteenä mahapullaa ja broilerin sydäntä. Eilen aamulla se sai kanakasvismössöä, jota oli ryyditetty mahapullalla, vähän rypsiöljyä, ruusunmarja- ja mustikkajauhetta, ja nutri+ geeliä. Illalla taas kaksi siipeä ja lisäksi jauhettuja siipiä + mahapullaa ja "mausteet". Jälkiruuaksi vielä aina piimää. Nyt annoin siivet kädestä niin, että se joutui puremaan aina palasen mun pitelemää siipeä, ja satsi pysyi mahassa. Rauhallinen yö, ei mitään ongelmia.
Tämä oli vähän niinku tavoitteena.
Illalla tavataan veljiä! Kasvattaja pitää meille vähän kehäkoulua, että osattaisiin sitten näyttelyssä käyttäytyä ja toivoaksemme esiintyä eduksemme!
maanantai 11. toukokuuta 2009
Barf
Meillä on ollut aktiivinen viikonloppu. Lauantai-iltana käytiin Veikkolassa tekemässä jälkihommia niin, että Raya-vauvalle yksi makkarajälki, Bonolle kaksi n. 50 askeleen mittaista hajustettua jälkeä ja Wiima sai ajaan vahennetun, pitkän, voittajaluokassa kisaavan arvolle sopivan, mutkittelevan jäljen.
Kaikki pärjäsivät hienosti. Bonon eka jälki oli samassa paikassa, jossa se HVK:n kurssilla ajoi onnistuneen jäljen. Ajateltiin, että kannattaa käyttää tilanne- ja paikka-aspektia hyväksi. Toisen jäljen tein epähuomiossa niin, että se meni polun yli ja siinähän tuli mahtavaa testiä. Bono merkkasi polulla kulkevan jäljen, mutta löysi omansakin hyvin uudestaan. Vähän kärsimättömästi ohjasin sitä jo, kun se meni polua pitkin muutaman metrin päähän ja Heli arveli, että jatkossa kannattaisi odottaa pitempään, että Bono itse löytää omalle jäljelle takaisin.
Kaiken kaikkiaan kuitenkin ihan huippuhieno juttu! Palkaksi hauvat pääsivät kirmaamaan keskenään sydämiensä kyllyydestä. Tapahtuipa sitten niin, että Bono antoi mun nukkua kymmeneen asti sunnuntaiaamuna ilman, että oltaisiin käyty aamulenkillä kuudelta! Kyllä oikea työ antaa koirallekin syvän unen.
Eilen sitten käytiin Romeon luona ja tein sielläkin lyhyen hajustetun jäljen nurmikolle ennen kuin pojat pääsivät telmimään ja se ajoi sen tuosta noin vain. Se tiesi jo,mitä oltiin tekemässä ja kulki nenä maassa jo jäljen aloituspaikalle. Saa ihan raakasti jo pidentää reippaasti ja kohta voi sen hajustuksenkin jättää varmaan pois.
Viime viikolla kävin Murren murkinassa hakemassa kassillisen broilerin siipiä, jauhettua kana-kasvismössöä, jauhettuaja siipiä, kalkkunaa ja broilerin sydämiä ym. sitä silmällä pitäen, että kun nappulasäkki loppuu, kokeillaan barf-ruokintaa.
Tilaisuus tarjoutuikin varkain, sillä Bonolla on ollut viime aikoina kovin huono ruokahalu. Johtuu varmaan osittain siitäkin, että olen palkannut sitä melko reippaasti jälkitreeneissä lihapullilla ja nakeilla. No, hoksasin tilaisuuden tuleen, ja ruokin sitä pari päivää niin, ettei se saanut lainkaan nappulaa eikä puuroa, vain Oscar-lihamureketta, AB-piimää ja mahapullia. Vatsan bakteerikasvustoa on tuettu viimeaikoina piimän ja mahapullien lisäksi myös maitohappobakteereilla. Mahapullia se on saanut 4 kpl päivässä.
Eilissä iltana sitten se sai kaksi broilerin siipeä, kun tultiin Romeolta kotiin.
Elämänsä ensimmäinen raaka siipi.
Se tuntui syövän melko rauhallisesti ja ylipäänsä se söi ihan halukkaasti. Sille tuntui jäävän vielä nälkäkin, joten annoin sille vielä muutaman broiskun sydämen, joita olin vähän aikaa pitänyt uunissa, niin että pinta oli ruskettunut.
No, sellainen virhe kai tuli tehtyä, että Viiru, joka oli erittäin kiinnostunut Bonon siivistä ja joka hotki oman annoksensa (juu, meillä on nyt siis myös barffaava phalene!) paineisti Bonoa sen verran, ettei se malttanut pureksia kaikkea kunnolla, joten kohtahan se annos oli matolla.
Uusi yritys.
Koska satsi oli ihan tuore ja Bono näytti siltä, että se haluaa hotkia tavaran takaisin mahaansa, annoin sen tehdä niin. Se pureskeli muutamaa kappaletta nyt vähän lisää ja jännitin melkolailla, miten maha reagoi.
Aamulla se herätti mut kuudelta ja ei mitään! Kakka tuli vasta kun oltiin pitkällä ja se oli ihan normaali.
Huoks. Jospa se maha saataisiin nyt rauhottumaan. Olen nimittäin sitä mieltä, että Bonon mahassa ei ole muuten mitään vikaa, mutta vilja, nappulat ja lihat samassa mahassa ei vaan sula samalla kerralla kunnolla. Tämä ei ole edes mikään vika vaan melko normaalia ihmisilläkin, ymmärtääkseni. Teräsmahat on juttu erikseen ja todennäköisesti jonkun salaisen, geneettis-kokeellisen väestömanipulaation tulosta.
Kaikki pärjäsivät hienosti. Bonon eka jälki oli samassa paikassa, jossa se HVK:n kurssilla ajoi onnistuneen jäljen. Ajateltiin, että kannattaa käyttää tilanne- ja paikka-aspektia hyväksi. Toisen jäljen tein epähuomiossa niin, että se meni polun yli ja siinähän tuli mahtavaa testiä. Bono merkkasi polulla kulkevan jäljen, mutta löysi omansakin hyvin uudestaan. Vähän kärsimättömästi ohjasin sitä jo, kun se meni polua pitkin muutaman metrin päähän ja Heli arveli, että jatkossa kannattaisi odottaa pitempään, että Bono itse löytää omalle jäljelle takaisin.
Kaiken kaikkiaan kuitenkin ihan huippuhieno juttu! Palkaksi hauvat pääsivät kirmaamaan keskenään sydämiensä kyllyydestä. Tapahtuipa sitten niin, että Bono antoi mun nukkua kymmeneen asti sunnuntaiaamuna ilman, että oltaisiin käyty aamulenkillä kuudelta! Kyllä oikea työ antaa koirallekin syvän unen.
Eilen sitten käytiin Romeon luona ja tein sielläkin lyhyen hajustetun jäljen nurmikolle ennen kuin pojat pääsivät telmimään ja se ajoi sen tuosta noin vain. Se tiesi jo,mitä oltiin tekemässä ja kulki nenä maassa jo jäljen aloituspaikalle. Saa ihan raakasti jo pidentää reippaasti ja kohta voi sen hajustuksenkin jättää varmaan pois.
Viime viikolla kävin Murren murkinassa hakemassa kassillisen broilerin siipiä, jauhettua kana-kasvismössöä, jauhettuaja siipiä, kalkkunaa ja broilerin sydämiä ym. sitä silmällä pitäen, että kun nappulasäkki loppuu, kokeillaan barf-ruokintaa.
Tilaisuus tarjoutuikin varkain, sillä Bonolla on ollut viime aikoina kovin huono ruokahalu. Johtuu varmaan osittain siitäkin, että olen palkannut sitä melko reippaasti jälkitreeneissä lihapullilla ja nakeilla. No, hoksasin tilaisuuden tuleen, ja ruokin sitä pari päivää niin, ettei se saanut lainkaan nappulaa eikä puuroa, vain Oscar-lihamureketta, AB-piimää ja mahapullia. Vatsan bakteerikasvustoa on tuettu viimeaikoina piimän ja mahapullien lisäksi myös maitohappobakteereilla. Mahapullia se on saanut 4 kpl päivässä.
Eilissä iltana sitten se sai kaksi broilerin siipeä, kun tultiin Romeolta kotiin.
Elämänsä ensimmäinen raaka siipi.Se tuntui syövän melko rauhallisesti ja ylipäänsä se söi ihan halukkaasti. Sille tuntui jäävän vielä nälkäkin, joten annoin sille vielä muutaman broiskun sydämen, joita olin vähän aikaa pitänyt uunissa, niin että pinta oli ruskettunut.
No, sellainen virhe kai tuli tehtyä, että Viiru, joka oli erittäin kiinnostunut Bonon siivistä ja joka hotki oman annoksensa (juu, meillä on nyt siis myös barffaava phalene!) paineisti Bonoa sen verran, ettei se malttanut pureksia kaikkea kunnolla, joten kohtahan se annos oli matolla.
Uusi yritys. Koska satsi oli ihan tuore ja Bono näytti siltä, että se haluaa hotkia tavaran takaisin mahaansa, annoin sen tehdä niin. Se pureskeli muutamaa kappaletta nyt vähän lisää ja jännitin melkolailla, miten maha reagoi.
Aamulla se herätti mut kuudelta ja ei mitään! Kakka tuli vasta kun oltiin pitkällä ja se oli ihan normaali.
Huoks. Jospa se maha saataisiin nyt rauhottumaan. Olen nimittäin sitä mieltä, että Bonon mahassa ei ole muuten mitään vikaa, mutta vilja, nappulat ja lihat samassa mahassa ei vaan sula samalla kerralla kunnolla. Tämä ei ole edes mikään vika vaan melko normaalia ihmisilläkin, ymmärtääkseni. Teräsmahat on juttu erikseen ja todennäköisesti jonkun salaisen, geneettis-kokeellisen väestömanipulaation tulosta.
lauantai 9. toukokuuta 2009
Palveluskoira
Kävin tänään sateesta huolimatta Tuomarinkartanon palveluskoiratapahtumassa. Osallistujia oli aika vähän, ja katsoin vain collieurosten junnujen ja nuorten kehät loppuun asti. Sitten olin jo läpimärkä. PK-kisoista en nähnyt vilaustakaan, mikäli sellaisia siellä pidettiin.
Opin kesän näyttelyitä varten, että sateen varalta:
Meidän palveluskoira kävi eilen jokivarressa lenkillä ja kuvasta kenties näkyy, kuinka kuola valuu ja mielenkiinto kohdistuu kaikkeen muuhun kuin emännän juttuihin. Valkovuokotakaan ei kiinnostaneet yhtään, paitsi jos ne oli pissassa marinoitu.
"Olik tua joku snautseri?"
Olin jo ilmoittanut showlinkkiin, että perun 24.5 näyttelyyn osallistumisen, kun Bono on niin laihassa turkissa. Kuinka ollakaan, tänään nuorten luokan voitti ihan Bonon tyyppinen koira, joka myös oli pudottanut turkkinsa! En tiedä, mitä perustavaa laatua vikaa niissä kanssakilpailijoissa oli, mutta ajattelin esimerkin innoittamana uskaltautua sitten kaikesta huolimatta estradille collieiden sivuerkkarissa. En nimittäin saanut sitä ilmoa vielä peruttua, ja se jäi hamaan tulevaisuuteen.
Ehkä turkkiasia on junnuluokassa vielä juttu, jolle piisaa ymmärrystä, jos koira muuten näyttää hyvältä. Mä huomasin, että en ymmärrä näistä todellakaan yhtään mitään, mutta sama se. Tärkeintä on osallistuminen! Jospa sitä ymmärrystä sitten sitä kautta alkaa kertyä.
Mitäs me pukarit!
Muutenkin on tämä koiraharrastus nyt vähän takkuista, kun ei pystytä melkein harrastamaan muuta kuin yrittämistä. Kontaktista heruu jo palkkaa, niin on taas poikasen elämä valtavaa ihan omassa päässänsä.
Me asutaan nyt täällä Tikkurilassa ja Bonolla on kotonakin koiraseuralainen, sillä me lyötiin mummulan väen (so. Reetta ja Viiru) kanssa talouskukkarot yhteen. Ajateltiin sillä saavutettavan valtavia synergiaetuja kotitalouden hallinnassa. Ainakin koirilla on mukavaa, se on jo nähty.
Muutenkin täällä on paljon hyviä asioita:
Opin kesän näyttelyitä varten, että sateen varalta:
- pyyhe mukaan koiralle
- iso sontikka mamalle
- koiran pää täytyy pitää kuivana, muuten ei vaikutelma märässä koirassa kärsi katastrofaalisesti, mutta korvat ja pää jos kastuu littuun niin ei hyvältä näytä
- paljon vaatetta mukaan ja
- lämmintä juomaa termariin.
Meidän palveluskoira kävi eilen jokivarressa lenkillä ja kuvasta kenties näkyy, kuinka kuola valuu ja mielenkiinto kohdistuu kaikkeen muuhun kuin emännän juttuihin. Valkovuokotakaan ei kiinnostaneet yhtään, paitsi jos ne oli pissassa marinoitu.
"Olik tua joku snautseri?"Olin jo ilmoittanut showlinkkiin, että perun 24.5 näyttelyyn osallistumisen, kun Bono on niin laihassa turkissa. Kuinka ollakaan, tänään nuorten luokan voitti ihan Bonon tyyppinen koira, joka myös oli pudottanut turkkinsa! En tiedä, mitä perustavaa laatua vikaa niissä kanssakilpailijoissa oli, mutta ajattelin esimerkin innoittamana uskaltautua sitten kaikesta huolimatta estradille collieiden sivuerkkarissa. En nimittäin saanut sitä ilmoa vielä peruttua, ja se jäi hamaan tulevaisuuteen.
Ehkä turkkiasia on junnuluokassa vielä juttu, jolle piisaa ymmärrystä, jos koira muuten näyttää hyvältä. Mä huomasin, että en ymmärrä näistä todellakaan yhtään mitään, mutta sama se. Tärkeintä on osallistuminen! Jospa sitä ymmärrystä sitten sitä kautta alkaa kertyä.
Mitäs me pukarit!Muutenkin on tämä koiraharrastus nyt vähän takkuista, kun ei pystytä melkein harrastamaan muuta kuin yrittämistä. Kontaktista heruu jo palkkaa, niin on taas poikasen elämä valtavaa ihan omassa päässänsä.
Me asutaan nyt täällä Tikkurilassa ja Bonolla on kotonakin koiraseuralainen, sillä me lyötiin mummulan väen (so. Reetta ja Viiru) kanssa talouskukkarot yhteen. Ajateltiin sillä saavutettavan valtavia synergiaetuja kotitalouden hallinnassa. Ainakin koirilla on mukavaa, se on jo nähty.
Muutenkin täällä on paljon hyviä asioita:
- vähemmän koiria (jotka pidetään hyvin aisoissa)
- muutamia hienoja collieita on bongattu
- joka puolella enemmän vihreetä ja rauhallisia ulkoilupaikkoja
- vähemmän roskaa ja ennen kaikkea ei juuri lainkaan kruunukorkkeja, käytettyjä kertakäyttögrillejä ja lasinsiruja
- ei jalkakäytävillä päälle ajavia polkupyöräilijöitä
- ei liikennettä Mechlininkatuun verrattuna ollenkaan
- raikkaampaa ja puhtaampaa
- rauhallisempaa kaikilla kuviteltavilla mittareilla mitattuna
- hyviä viheriöitä, parkkiksia ja kenttiä, joissa voi reenata tottista
torstai 7. toukokuuta 2009
Kirsikankukkia
Ollaan asuttu uudessa kortteerissa viikko ja löysin kameran. Siellä oli muutama kuva pakkaamisesta ja nappasin kuvan parvekkeelta iltahämyssä, kun tuntuu ihan Roomalta.
Kirsikan kukkia ja mitä lie oleantereita töröttää ikkunan alla.
Eräs, jolla ei ole karvan karvaa enää kohta, poseeraa edelleen hanakasti. Viiru kurkkii pöytäliinan alta.
Varpaiden väleissä vain karva kasvaa niin että leikata pitää.
Romeon ikkunassa on tällainen kyltti. Aika mojova mesitsi.
Takuulla turvallinen koiranhoitopaikka!
Bono autoi männä viikolla pakkaamisessa... se esinekiinnostus on NIIIN vahvaa.
Tarvitkos pörssiä?
Entä nessuja?
Kirsikan kukkia ja mitä lie oleantereita töröttää ikkunan alla.
Eräs, jolla ei ole karvan karvaa enää kohta, poseeraa edelleen hanakasti. Viiru kurkkii pöytäliinan alta.
Varpaiden väleissä vain karva kasvaa niin että leikata pitää.
Romeon ikkunassa on tällainen kyltti. Aika mojova mesitsi.
Takuulla turvallinen koiranhoitopaikka!
Bono autoi männä viikolla pakkaamisessa... se esinekiinnostus on NIIIN vahvaa.
Tarvitkos pörssiä?
Entä nessuja?
keskiviikko 6. toukokuuta 2009
Kalju
Harjaan Bonoa nyt pari kertaa päivässä, sillä sen pohjavilla irtoaa tuppoina - onneksi ihan helposti. Turkki alkaa olla niin lyhyt ja ohut, että harkitsen vakavasti näyttelyilmottautumisen peruuttamista. Mä en haluasi esitellä Bonoa tällaisena hienojen koirien seassa - se ei sovi sen arvolle ollenkaan! Kaulurikin on ihan olematon ja pitkät villahousut on kutistuneet! Tuumailin, että jos kasvatettaisiin kesä turkkia ja käytäisiin vasta loppukesän koitoksissa? Sitäpaitsi mama voisi sit käydä kevään näyttelyissä ihan issekseen :)
Mutta valoa on tunnelin pääässä. Pohjavillaa kun kääntelee, siellä harmaan pentukarvan seassa kasvaa juuressa oranssia. Turkki on ensi syksynä varmaan jo ihan toisen näköinen. Sen laatukin muuttuu kohinalla. Uusi karva on joustavaa, taipuisaa ja kiiltävää, ei enää pehmeätä höttöä.
Veljet oli kehittyneet paljon kiivaammin tällä saralla. Onnilla ja Romeolla on jo pitkä hulmuava turkki, jossa on paljon mustaa. Bonsuli kehittyy fyysisesti paljon hitaammin.
Tehtiin eilen kaksi jälkeä, joista ensimmäinen meni ihan pipariksi, sillä emäntä ei enää muistanut, mihin suuntaan oli lähtenyt merkiltä kävelemään ja ohjasi koiraa väärään suuntaan. Toisen se kyllä sitten ajoi ihan ok. Lea sanoikin, että yleensä kannattaa aloitellessa tehdä kaksi jälkeä ja jälkimmäinen yleensä menee paremmin. Mikä on nyt todistettu.
Eka oli nakilla hajustettu, 30 askeleen jälki ja häiriötä oli kovasti, sillä Viiru ja Reetta odottelivat metsikön laidassa ja Bono vahtasi, etteivät vain karkaa omille teilleen. Toka oli paistetulla kanalla hajustettu 30 askeleen jälki ja sen se ajoi varmaan ihan siksi, että päästään pois ja jatkamaan matkaa. Sama kai se, mistä sen motivaation ammentaa?
Mutta valoa on tunnelin pääässä. Pohjavillaa kun kääntelee, siellä harmaan pentukarvan seassa kasvaa juuressa oranssia. Turkki on ensi syksynä varmaan jo ihan toisen näköinen. Sen laatukin muuttuu kohinalla. Uusi karva on joustavaa, taipuisaa ja kiiltävää, ei enää pehmeätä höttöä.
Veljet oli kehittyneet paljon kiivaammin tällä saralla. Onnilla ja Romeolla on jo pitkä hulmuava turkki, jossa on paljon mustaa. Bonsuli kehittyy fyysisesti paljon hitaammin.
Tehtiin eilen kaksi jälkeä, joista ensimmäinen meni ihan pipariksi, sillä emäntä ei enää muistanut, mihin suuntaan oli lähtenyt merkiltä kävelemään ja ohjasi koiraa väärään suuntaan. Toisen se kyllä sitten ajoi ihan ok. Lea sanoikin, että yleensä kannattaa aloitellessa tehdä kaksi jälkeä ja jälkimmäinen yleensä menee paremmin. Mikä on nyt todistettu.
Eka oli nakilla hajustettu, 30 askeleen jälki ja häiriötä oli kovasti, sillä Viiru ja Reetta odottelivat metsikön laidassa ja Bono vahtasi, etteivät vain karkaa omille teilleen. Toka oli paistetulla kanalla hajustettu 30 askeleen jälki ja sen se ajoi varmaan ihan siksi, että päästään pois ja jatkamaan matkaa. Sama kai se, mistä sen motivaation ammentaa?
tiistai 5. toukokuuta 2009
Jäljestäjä
Eilen paleltiin ensimmäinen ilta niistä monista sadoista tulevista illoista, joita kökitään metsissä seuraavan 10-15 vuoden kuluessa. Tosin jälkihommissa ei aina tarvi odottaa omaa vuoroa, kun sitä voi treenata itsekseenkin. Eli toiveissa on, että aina ei tarvi palella ja että joskus vois hoksata ottaa enemmän vaatetusta päälle. Bonohan odotti autossa, eli sillä ei ollut muuta hätää kuin korkeintaan kakkahätä.
Tein Bonolle kaksi hajustettua jälkeä. Syksyllähän jo tehtiin Ylläksen reissulla makkarajälkiä ja siitä asti se on kulkenut nenä maassa eikä ilmassa. En ihmeemmin ole vaatinut siltä seuraamisen kaltaista lenkkeilyä vaan sen tapana on kulkea edellä ja olen antanut sen kulkea, jos vetäminen vain pysyy kurissa. Hyvä nyt, sillä eilen, kun toinen jälki onistui ajaa oikein mallikkaasti, silllä oli ihan mukavasti jopa vauhtia.
Ensimmäinen jälki oli kyllä sellainen että kaikki muu tohina olisi kiinnostanut enemmän ja se nosti kesken kaiken jalkaakin. Lea Yli-Suvanto, joka meidän kurssia vetää totesi, että kyllä se osaa, mutta kaikki muu kiinnostaa sitä enemmän.
Kysyinkin häneltä, että miten nyt kannattaisi treenailla, kun ikäkausi on sellainen että välillä sitä ei kiinnosta mikään yhdessä tekeminen. Tottiksessa, kun vähänkään enemmän reenailee, niin ei kiinnosta yhtään ja sitten kun kiinnostaa niin ihan lyhyttä: joku perusasento, pikku pätkä seuraamista ja yksi nouto tms.
No hän tuumasi, että kannattaa kuitenkin jälkeä ja esineruutua tehdä, vaikka tottis ei onnistuisikaan. Se kuitenkin luo pohjaa ja rakentaa suhdetta sekä sitä tapaa, että puuhataan yhdessä. Metsähommat, kun on vielä koiralle tyypillistä puuhailua, niin kyllä se niihin kumminkin otattautuu.
Kokeilin nimittäin esineruutua pari erittäin epäonnistunutta yritystä hiljattain, mutta ei pidä lannistua.
Toisella kerralla tein ihan samalla tavalla nakilla kengän pohjat hajustettuina noin 30 askeleen jäljen, jonka päässä oli pieni purkki nakkeja. Toinen jälki lähti selvästi kauempaa tiestä, niin että katselijat oli kauempana ja se oli saanut koko illan katsella auton ikkunasta, että muutkin koirat käy nuuskimassa metsässä.
Siihen nähden hieno juttu, että tänä keväänä oli tehty alle tasan yksi pienen pieni jälkiharjoitus omissa oloissa.
Tein Bonolle kaksi hajustettua jälkeä. Syksyllähän jo tehtiin Ylläksen reissulla makkarajälkiä ja siitä asti se on kulkenut nenä maassa eikä ilmassa. En ihmeemmin ole vaatinut siltä seuraamisen kaltaista lenkkeilyä vaan sen tapana on kulkea edellä ja olen antanut sen kulkea, jos vetäminen vain pysyy kurissa. Hyvä nyt, sillä eilen, kun toinen jälki onistui ajaa oikein mallikkaasti, silllä oli ihan mukavasti jopa vauhtia.
Ensimmäinen jälki oli kyllä sellainen että kaikki muu tohina olisi kiinnostanut enemmän ja se nosti kesken kaiken jalkaakin. Lea Yli-Suvanto, joka meidän kurssia vetää totesi, että kyllä se osaa, mutta kaikki muu kiinnostaa sitä enemmän.
Kysyinkin häneltä, että miten nyt kannattaisi treenailla, kun ikäkausi on sellainen että välillä sitä ei kiinnosta mikään yhdessä tekeminen. Tottiksessa, kun vähänkään enemmän reenailee, niin ei kiinnosta yhtään ja sitten kun kiinnostaa niin ihan lyhyttä: joku perusasento, pikku pätkä seuraamista ja yksi nouto tms.
No hän tuumasi, että kannattaa kuitenkin jälkeä ja esineruutua tehdä, vaikka tottis ei onnistuisikaan. Se kuitenkin luo pohjaa ja rakentaa suhdetta sekä sitä tapaa, että puuhataan yhdessä. Metsähommat, kun on vielä koiralle tyypillistä puuhailua, niin kyllä se niihin kumminkin otattautuu.
Kokeilin nimittäin esineruutua pari erittäin epäonnistunutta yritystä hiljattain, mutta ei pidä lannistua.
Toisella kerralla tein ihan samalla tavalla nakilla kengän pohjat hajustettuina noin 30 askeleen jäljen, jonka päässä oli pieni purkki nakkeja. Toinen jälki lähti selvästi kauempaa tiestä, niin että katselijat oli kauempana ja se oli saanut koko illan katsella auton ikkunasta, että muutkin koirat käy nuuskimassa metsässä.
Siihen nähden hieno juttu, että tänä keväänä oli tehty alle tasan yksi pienen pieni jälkiharjoitus omissa oloissa.
maanantai 4. toukokuuta 2009
Takaisin normaaliin
Muuttohommelit on siinä vaiheessa, että verhot enää puuttuu ja pesutorni on asentamatta, mutta muuten täällä voi jo elää. Bonokin rentoutui heti, kun se tajusi, että omat kamat alkoi etsiä paikkaansa uudessa kämpässä ja niiden keskelle voi kellahtaa päiväunille.
Muuton keskellä on fantastista, kun on koira, sillä sitä voi vedota koiran tarpeisiin ja lähteä kertakaikkiaan vaikka metsään kesken laatikkoleikkien!!! Aivan ylivertaista.
Tänään alkaa palkkatyön touhu ja illalla mennään ekoihin oikeisiin metsäjäljen maastotreeneihin. Yksi pikku jälki tehtiin vappupäivänä Sotungissa ja kas vain! Jäljen päässä oleva makkarapussukka löytyi kuin löytyikin.
Esinehommissa muutto on ollut erinomaisen mielenkiintoista aikaa, sillä jatkuvasti löytyy jotain kamaa, jota voi kuljetella ja josta saattaa saada namukökkäreen, jos hyvin sattuu. Eli sen sortin aktiviteettia on ollut viljalti.
Kamera tosin oli niin hyvässä jemmassa, että paljon kuvia ei ole.
Muuton keskellä on fantastista, kun on koira, sillä sitä voi vedota koiran tarpeisiin ja lähteä kertakaikkiaan vaikka metsään kesken laatikkoleikkien!!! Aivan ylivertaista.
Tänään alkaa palkkatyön touhu ja illalla mennään ekoihin oikeisiin metsäjäljen maastotreeneihin. Yksi pikku jälki tehtiin vappupäivänä Sotungissa ja kas vain! Jäljen päässä oleva makkarapussukka löytyi kuin löytyikin.
Esinehommissa muutto on ollut erinomaisen mielenkiintoista aikaa, sillä jatkuvasti löytyy jotain kamaa, jota voi kuljetella ja josta saattaa saada namukökkäreen, jos hyvin sattuu. Eli sen sortin aktiviteettia on ollut viljalti.
Kamera tosin oli niin hyvässä jemmassa, että paljon kuvia ei ole.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
