Topin kanssa

Bonsulin kaikki tuttavakoirat on pääasiassa tyttöjä, paitsi Romppu ja Viiru, ja se tuntee jokaisen pikkupennusta asti. Eilen käytiin talutinlenkillä yhdessä uuden tuttavan, Topin, 11-vuotiaan Jack Russelin kanssa. Oi, stressimomentti oli huomattava, koska Topi olikin totuttua topakampaa sortimenttia.

Hyvinhän lenkki meni, mutta Bono pyrki kovasti vetämään ja unohti vissiin kakata kunnolla, kun tänään piti aamusta käydä pariin otteeseen ulkona. Oli vähän kukkoilun meininkiä ilmassa.

Topin kanssa lenkkeillään siis toistekin! Stressinsietokykyä saa kehittyä koirallekin.

Metsässä

Oltiin eilen koko iltapäivä Nuuksiossa Bonon ja Viirun kanssa. Viihdyttiin, kun sieltä alkoi löytyä suppilovahveroita.

Molemmat jaksaa tällaiset reissut oikein hyvin ja Bonon kropalle metsäreissut tekee tosi hyvää. Se on tämän syksyn kuluessa alkanut vankistua ihan silmissä ja takakoipien väliin jää yhä enenevässä määrin tilaa. Nekin jäntevöityy vissiin.

Tosin vielä se nukkuu sammakkoasennossa, eli ei se nyt jäykistele vielä kumminkaan, ainakaaan lonkista.

Meinaan viedä Bonsulin lauantaina lemmikkimessujen mätsäriin harjoittelemaan, kuinka koiratapahtumissa ollaan hiljaa.

Todennäköisesti taktiikkana on harjoitella tottista ja jääviä liikkeitä! Bonohan työskentelee parhaiten paineistettuna. Mä kyllä toivoisin, että se oppisi jossain vaiheessa myös rentoutumaan ja olemaan välittämättä toisista koirista, mutta onhan meillä vielä aikaa.

Ohitukset menee jo todella hyvin, joten toivoa on.

Bono kastui muutaman kerran, kun lenkkeiltiin satessa ja kun kotona kunnolla pyyhkeellä kuivattiin ja turkki harjattiin kosteana suoraksi, se ei taas tunnnu yhtään rasvaiselta! Puhdistuukohan se ihan oikeasti itsekseen vai onkohan mulla jotenkin korkea likakynnys?

Uusi tyttöystävä

Bonsuli on ystävystynyt meidän nurkilla yhden tyttökoiran kanssa. Kyseessä on 5,5 -vuotias 60-kiloinen kaukaasialainen! Ei mikään kevyen sarjan typykkä, siis.

Tyllerö on kuulema kovin selektiivinen seuran suhteen, mutta tanssahtelee oikein ketterästi ja halukkaasti Bonon kanssa. Kunhan vain Bonsuli pitää pitkän ja ulottuvaisen kuononsa pois hännän alta.

Kylpy odottaa

Bonsulilla on aika mukavasti turkkia ja vaikka harjaan sitä ahkerasti, se tahtoo kaulassa ja rinnassa paakkuuntua. Paakkuja kun aukoo, sormiin jää ihan kuin rasvaa!!! Mä tulkitsen tämän niin, että kylpy odottaa. viimeistään pari viikkoa ennen näyttelyä, jollei jo aikaisemminkin.

Viimeksi kun oli uhkana kokovartalo shampoopesu, Bono tiputtikin turkin ja uusi turkki oli puhdas! Ei tarvinnut pestä.

Ihmeen hyvin me ollaan pärjätty vain pienillä (ja vähän suuremmilla) paikallispesuilla näihin asti.

Täytyy kylvettää se kumminkin ennen pakkasia, ettei tarvi kostella turkilla sitten pakkasissa ulkoilla, jos se ei sattuis yön aikana kokonaan kuivumaan.

Bono ei ole tajunnut että on talviaika. Sisäinen kello tikittää pojulla ihan kesäaikaa lenkkeilyn ja ruokailun suhteen.

Olen vähän kipeenä, mutta kun saa tehdä töitä kotona, voi aina tarttua siihen hetkeen, jolloin on parhaiten voimissaan ja juuri silloin käyttää koiran ulkona. Se osaa sitäpaitsi sopeutua vähän varovaisempaankin kävelyyn jo nykyään, eli ihan hyvin pärjätään näinkin.

Pöydän alla

Eilen oli taas antoisa päivä, kun Bonon tyttöystävistä Stella oli käymässä ja jäi koko päiväksi kylään kun emännät lähti kirjamessuille. Pampulat temusivat jokaisen kynnelle kykenevän hetken. Malttoivat ne ottaa ettonetkin silloin tällöin, kuulema.

Tänä aamuna jaksaa kumminkin leppuutella pöydän alla melko pitkämielisesti.

Tuolinjalasta saa mukavasti tukea poskelle.

Iltalenkiltä oli toppatakin taskuun jäänyt vanhasta farkun lahkeesta tehty solmu, ja sen avulla Bono hanakasti ravasi kolmiota urheilukentällä jo heti aamutuimaan. Mä en olis niin välittänyt treenata heti aamusta, mutta Bono itse tahtoi kentälle. Kun oli peliväline mukana niin ajattelin, että olkoon menneeksi.

Keksin, että solmu onkin hyvä palkka, kun koiraa voi seisottaa ja etääntyä itse kauemmas ja heittää solmun niin, että se saa harjoitella koppeja.

Samalla voi vaikka käydä vähän asettelemassa jalkoja paremmin ja jatkossa vaikka naksuttimella merkitä oikean asennon ja vapauttaa siitä.

Kyllä tämä on nyt selvästi helpompaaa taas. Ja onneksi on vähän tottista taustalla. Bonolla on selvästi paremmin kärsivällisyyttä nykyään yhteisen puuhailuun. Alkuvuosi menikin melkolailla kollistuksen parissa.

Kurssilla

Oltiin eilen Porvoossa Gerard O'Shean kurssilla, jossa opiskeltiin näyttelykehässä liikkumista. Lähinnä rakennettiin hyvän ja innostuneen kehässä liikkumisen pohjaa. Ope oli tosi hyvä ja me saatiin hyviä vinkkejä mm. tähän kesto-ongelmaan, haukkumiseen.

Oivalsin välähdyksen tavoin eilisen jälkeen, että haukkuminen on just se juttu, mikä mut lannistaa. Se pilaa koko fiiliksen, jos ei saa koiraa hiljaiseksi. Ja jos sitä ei saada kuriin, niin saattaa meidän koiratapahtumiin osallistuminen hiipua aika vähiin. No, vielä ei ole pyyhettä heitetty kehään ja positiivista kehitystä on ainakin se, että ulkoillessa ohitukset sujuu jo melko hyvin.

Sitäpaitsi Mr. O´Shea totesi, kertoessaan eräästä omasta nartustaan että " oletteko muuten huomanneet, että vaikka koira olisi miten hieno yksilö tahansa, aina siinä on jokin MUTTA....."

How true!

Sitäkin hän havainnollisti minusta kovin hyvin, että koska useimmissa koirissa tuppaa olemaan joitakin puutteita, ne voi korvata hyvällä kehäkäyttäytymisellä ja siihen pääsee vain harjoittelemalla. Mä ajattelin kyllä, että reenattaisiin vähän esiintymistä ja toivottavasti saataisiin aikaan ennen marraskuun loppua vielä jotain ryhmäreeniäkin, kun on sitä haukkumistaipumusta ja kollistelua.

Oikein vähän niinkun innostuin taas koiran kanssa puuhaamisesta! Mulla oli naksutinkin mukana ja käytin sitä pitkästä aikaa.

Tajusin taas kovin konkreettisesti, että koira on niin mahdottoman nuori. Vaikka en olekaan treenannut hiki päässä tottista ja jälkeä sen kanssa tänä kesänä, asiat on kumminkin vähän edistyneet. Me leikitään yhdessä ja meillä on mukavaa. Koiralle on myös kehittynyt kroppa, jolla voi tehdä erilaisia asioita ja juosta kovaa. Kaikkea tällaista pientä. Ja harjoittelemattomuus on ainakin tuottanut sen, että en ole turhautuneena hakannut päätäni seinään ja lannistanut koiraa.

Päinvastoin. Se on itse nykyään kovin iloinen kaikesta tekemisestä. Eilenkin sen häntä heilui vielä ihan vikoissa treeneissäkin, vaikka me oltiin juostu melkein 30 koiran ryhmässä jo pari tuntia yhtä breikkiä lukuunottamatta.

Bonon nimi ei tullut puheeksi (saatoin ehkä vähän vältellä aihetta), joten mitään hyviä vitsejä ei sen tiimoilta ole kerrottavana!

Nämä koiramaailman virtuaaliseurapiirit on muuten aika hyvin edustettuina Facebookissa, olen huomannut, vink, vink.

Trimmausta

Ilmoitin Bono eilen Turun näyttelyyn ja intouduin taas harjoittelemaan trimmaamista. Tassujen karvat kasvaa niin nopsaan, että jos haluaa pitää ne siistinä, kerran viikossa saa olla sakset ojossa. Sitäpaitsi edellisellä kerralla harjoittelin ohentavilla saksilla ja tulos oli aika hapsuinen.

Vielä ehtii kasvaa karva kunnolliseksi, vaikka tuliskin vähän lommoja. Toinen takajalka on varpaiden päältä vähän huonon näköinen... kuvat sensuroitu.

Käytiin kumminkin metsälenkillä, vaikka pitikin pitää lepopäivää.

Karvat ojossa

Tyttövieraita varten me vähän kammattiin ja trimmattiin tassuja ja korvia lauantaina. Mama sanoi myös harjoittelevansa vähän mahdollisia tulevia Mister-kisoja varten. Pitäis taas kuulema jossain vaiheessa vähän edustaa

. Seisomistakin on harjoiteltu. Mama ei anna ruokaa ennen kuin seisominen on tiptop.

Laumaeläin

Epäkorrektia, Tuomas Enbuske -ohjelmassa sanottiin eilen, että kaikkien koirien pitäisi päästä tekemään säännöllisesti koirille tärkeitä asioita: tonkimaan ja juoksemaan laumassa. Bonon kohdalla pitänee lisätä vielä keppien kanssa taistelu ja niiden karsiminen. Meillä on harjoitettu sellaista nyt useampana päivänä. Raportoidaan nyt vain niistä keisseistä, kun on ollut muita mukana kuin Viiru ja Bono.

Perjantaina käytiin Rommi-veljen kanssa agilityradalla ja koirapuistossa. Juoksentelun, tonkimisen ja kepeistä taistelemisen lisäksi Bono selvitti A-esteen, puomin ja renkaan läpi hyppäämisen innokkaasti, vauhdikkaasti ja halukkaasti. Ja onnistuneesti! A-esteestä olin erityisen mielissäni, koska se oli sellainen tosi liukas, maalattua vaneria tms. eikä sitä voinut säätää matalammaksi, joten se oli hieno saavutus.

Bono on fyysisesti jo valmis kaikenlaiseen pelehtimiseen siis. Eikä se ollut moksiskaan, vaikka putosi kerran puomilta, noin 1,5 metrin korkeudesta. Se meni sen uudestaan edestakaisin muutaman kerran yhtä halukkaasti.

Lauantaina meillä oli vieraita, myös Bonolla. Bonolle tuli naisseuraa kylään , Inka ja Stella. Käytiin alkajaisiksi Sipoonkorvessa metsälenkillä, missä Inka ja Viiru pitivät matalampaa profiilia, mutta Stella ja Bono juoksivat ihan mahdottomasti. Ne inspiroivat toisensa huimaan vauhtiin. Ruuan jälkeen ne malttoivatkin pötkötellä illan ihan rauhassa ja antoivat ihmisten keskustella rauhassa ja syventää omia laumasiteitään.

Eilen puolestaan oltiin koirametsässä sellaisella kokoonpanolla, jossa Bonon ja Viirun lisäksi olivat Rommi-veli ja Mura. Taas saivat nelijalkaiset juosta ryhmänä ja tonkia ja harrastaa metsurin tointa. Bono harjoitteli ilmeisesti myös lauman vartiointia, koska parille muulle koirakolle se ulvoi??? Tai sit se oli vain onnessaan, kun tapasi muitakin koiria. Yleensä se ulvoo silloin, kun riemu tai jonkun ihanan odotus valuu yli äyräiden, eikä pysy millään nahan sisäpuolella. Ultimate joy.

Emännän vastuulliset velvollisuudet katsotaan läpäistyiksi joksikin aikaa. Ainakin nyt tänään otetaan sosiaalisella hyvinvoinnin saralla vähän lungimmin.

Dream come true, osa 2

Nyt, kun Bono näyttää aikuistumisen merkkejä - tai ainakin viitteitä siihen suuntaan, että se on alistunut kohtaloonsa ja kuuliaisesti ottanut minut emännäkseen - parasta on se, kun huomaan miten se lukee mua!

Mä en esimerkiksi tykkää siitä, että koirat nuolee naamaa. Mitä tekee Bono? Se ottaa kontaktia niin, että se pukkaa nenänsä mun poskeen ja pitää sitä siinä. Tämän se tekee esim. silloin, kun ulkoillessa on tullut hetki, jolloin se haluaa olla miellyttävä ja mitä hetikohta seuraa, että se löytää kepin ja haluaa mun taistelevan siitä. Nuolemisen (käsien ja varpaiden) se jättää niihin tilaisuuksiin, kun se herättelee mua aamulenkille tai haluaa kertoa, että nyt vois jo tarjoilla tämän päivän eväät.

Pienenähän mä kannustin sitä siihen, että vinkumallakin voi herättää, mutta kun se alkoi vuotaa (vinkua ja elämöidä) ihan mahdottomasti tyttöjen perään, siitä tulee sanktiot samaan tapaa kuin haukkumisesta. Se otti opikseen.

Toinen hauska piirre Bonossa on, että se on emäntänä tavoin itsekin joskus varsin hidas heräämään ja syttymään. Esim. eilen, kun oltiin ensin tunnin lenkillä metsässä ja ajeltiin vielä hoitamaan Julle-kissaa sen päälle (minkä ajan Bono makasi nurmikolla lampaanluita jyrskyttäen ja sitten vielä vähän aikaa odotteli autossa), se oli niin uninen koko illan, ettei meinannut heti jaksaa lähteä iltalenkillekään. Välillä se haluaa samanlaisen aikalisän ja pehmeän herätyksen kuin, jonka se sallii mulle aamuisin. Kyllähän se sitten nousee, kunhan on tottunut ajatukseen.

Aamuisin, joka aamu, puoli tuntia ennen h-hetkeä, se käy tökkäämässä nenän poskeen ja kömpii polvitaipeeseen pötköttelemään. Totisempi herättely alkaa vasta tuonnempana, siihen kuuluu sitten varpaiden liposkelua ja sitä, että se lähentelee mua peffa edellä. Jonkinlainen aromaterapeuttinen lähestymistapa, ilmeisesti.

Viihdettä, ***kele

Kun Bonoa ei ole koulutettu pitkiin aikoihin, siihen on tullut uusia piirteitä. Se on alkanut leikkiä ja vaatimaan räyhäkämpää viihdettä! Se myös ilmeisesti kehittyy fyysisesti tällä hetkellä, koska selvästi ruoka-annoksia on pitänyt lisätä n. 500 grammasta 700-800 grammaan päivässä, Se haluaa esim. metsässä ottaa spurtteja ja räjähtävämpiä lähtöjä.

Näihin astihan se on ollut aika rauhallisesti liikuskeleva disukka.

Tämä ilmenee myös niin, että tavallisilla aamu- ja iltalenkeillä, joissa päähuomio on perinteisesti ollut haistelussa ja paineen helpottamisessa, se intoutuu etsiskelemään keppejä ja houkuttelee mua leikkimään niillä. Ihan huippua on, jos mä päästän sen juoksemaan vapaasti. Se vetää ympyrää tai kahdeksikkoa ihan täysillä. Meidän nurkillä yhdeksän jälkeen illalla on jo niin rauhallista, että tarkoin valituissa paikoissa tällaista rikollisuutta voi harjoittaa.

Nykyisin se myös "ovelasti" johdattelee mut iltaisin urheilukentälle ja tekee risun vuoksi ihan mitä vain. Eilen otettiin luoksetuloa, sivulle tuloa ja istumaan jäämistä.

Mikäpäs siinä. Jos koira kerran itse tahtoo työskennellä, kyllähän se mulle sopii. Pitää alkaa vissiiin kuletella paria patukaa taskussa mukana. Nyt on syysmyrskyt pitäneet huolen, että keppejä riittää, mutta kaupunkioloissa tämmöinen on katoavaa ylellisyyttä.

Se on siis kertakaikkiaan oppinut leikkimään ja tykkäämään siitä ihan hirveästi. Ja tämä on tullut ihan itsekseen. Pienempänä mä vissiin järkkäsin sille liikaa puuhaa, ja oli epätietoisuutta, miten sen saisi parhaiten motivoitua!

Parasta motivointia on näköjään koirillekin loma!

Pics

Tässä muutama kuva viimeiseltä parilta viikolta. Juoni menee näin: Bono Sotungissa, Bono avittaa lenkille lähtöä, Bono ja Mura koirametsässä, jossa kärsivällisin vetää pisimmän korren/kepakon.

Dream come true

Olen tässä pari päivää ollut ällikällä, kun huomasin, että peijakas, mullahan alkaa olla justiinsa sellainen koira kotona, josta haaveksin silloin, kun olin vielä kissaihminen!

Tehdään pitkiä, leppoisia ulkoilulenkkejä ja siitä on seuraa ja sille saa nauraa ja ällistellä sen viksuutta. Se on ollut niin erinomaisen epä-ärsyttävä, mutta aktiivinen ja leikkisä monta päivää.

Ollaan tehty kuulaissa syksyilloissa ihania lenkkejä ja tutkittu metsiä. Sitten se osaa kävellä vetämättä ja räyskyttämättä. Sit se teki tässä yhtenä iltana sellaisen, että kun sanoin sille, että lähdetään autolla metsään (se tietää sanat auto ja metsä ja mitä siitä seuraa) ja sitten itsekseni ihmettelin, että onkohan siellä niin kylmä, että siellä tarttis sukkahousuja. No, Bono nappasi makkarin tuolille edellisestä käyttökerrasta unohtuneet sukkikset suuhunsa ja viiletti ne suussa iloisena pitkin huushollia.

Sukkiksia oli käytetty parina päivänä ja se oli jo oppinut sanan! Tai sit homma oli täysin sattumaa, mutta hyvät naurut siitä sai.

No, tietenkin se tänään sai sellaiset hepulit parille naapurin koiralle, että vedin kunnolla herneet nenään ja kiikutin se suoraan sisälle ja lähdin yksikseni Murren murkinaan. mutta noin niinkun ylipäänsä menee aika mukavasti.

Suenkarkottaja

Mun piti eilen siirtää autoa paremmalle parkkipaikalle, mutta hups vain, me ajettiinkin ruudun ohi ja oltiin yhtäkkiä metsässä Landbon takana Sipoossa. Kaasujalka oli vähän vissiin painava.

Alkoi jo hämärtää ja Bono oli jotenkin kovin hermostunut, tuijotteli metsään ja haukkua räyskytti, joten arvelin että olisko siellä joku eläin liikuskellut.

Oli hämärää, joten ajattelin, ettei me nyt oteta riskiä, että Sibbo varg saa meistä paistin. Heittelin Bonsulille keppiä ylämäkeen, että se sai vähän liikuntaa ja sitten ajeltiin hiekkateitä ja katasteltiin maisemia auton ikkunasta ja pysähdeltiin välillä jättämään pienet Kilroy was here -lirut.

Uusia ulkoilumaastoja kartoitettiin siis, jahka kelit paranee.

Bonosta on tullut ihan kotikoira viime aikoina, ei olla tehty yhtään mitään. Mitä nyt eilen vähän reenattiin näyttelyesiintymistä urheilukentällä. Saapa nähdä innostunko jossain vaiheessa vielä tottistelemaan ja jäljestämään.

Tosin nautin tästä vaihesta itse kovasti. En enää ajattele niinkään, mitä Bono tarvitsee, vaan mitä musta on itse hauska tehdä. Se on johtanut ihan erilaisiin ulkoilusessioihin ja reitteihin. Taitaa olla haukullakin päivät vähän vaihtelevampia eikä ihan niin ennalta-arvattavia.

Koira kuitenkin kulkee mukana, joten kyllä sillä kaikenlaista äksöniä riittää.

Vandalismin uhri

Viiru pissas Bonon petiin ja valtasi myös tilapäispedin. Uhri itse vetelee sikeitä kuola suupielestä valuen, kroppa paljaalla lattialla ja pää maton reunalla.

Päivät voi alkaa ihan miten vain.

Seikkailu

Miten on mahdollista, että monta päivää on vierähtänyt ilman blogipäivitystä. Mulla olis kamerassa kuviakin vaikka kuinka, kun ehtis laittaa niitä tänne! Outoa.

No, me ollaan kyllä viiletetty taas sinne tänne ja oltu aika aktiivisia. Ollaan ruvettu taas kulkemaan ahkerasti metsälenkeillä ja lauantaina piipahdettiin Porvoossa. Bono sai ottaa intervalliharjoituksia Stellan kanssa pihalla. Kuulostaako kuntopiiriltä? Niin pitääkin. Totesin tässä joku aika sitten, että 1,5 -vuotias raggari kestää jo aika pitkiä lenkkejä. Voidaan laajentaa reviirejä.

Eilen oli sitten varsinainen seikkailun paikka, kun mentiin Siman ja Sanin kanssa Hindsbyn suunnalta Sipoon korpeen ja eksyttiin päätymään vähän eri suuntaan kuin oli meininki! Ja kastuttiin ihan litimäriksi tietenkin. Bono onnistui keräämään myös takiaisia niin, että sen rintakarvat ja etutassujen tuuheat hulmukkeet oli yhtä yhtenäistä takiaistakkukasaa. Ehdin jo loihe lausumaan, että tänä talvena ei taida tarvita näyttelyihin ilmoittautua, kun pelkäsin, että niitä ei saa setvittyä kuin leikkaamalla.

No, Bonon karva on kumminkin niin ihmeellistä, että kunhan aukkoili takukasaa sormilla niin harjalla ne takiaisen siemenet irtoili. Yhtään ei tarvittu saksia, vaikka näky oli kyllä lähtötilanteessa hurjanpuoleinen. Ja raivaussessioita tarvittiin kolme. Yksi vielä' tänä aamuna, kun karva oli ihan kuivaa.

Tänään ollaan aika nöyriä poikia ja tyttöjä, eikä kroppa salli kovin äkkinäisiä liikkeitä.