Jälkiä

Eilinen ilta oli yhtä jäljestystä. Olin ensin Bonon kanssa metsässä pari tuntia ja sit lähdin mehulasillisen jälkeen Nikin kanssa pellolle, tai mitä vesijättömaata tuo tuossa KRP:n kulmilla nyt sitten onkaan.

Tein molemmille peltojäljet viikonloppuna, tai no, Nikin oli makkararuutu - ja oikeammin kolmio. Bono sen sijaan jäljesti yhden hevosenkengänmuotoisen jäljen ja hukkasi jäljen siellä silmukassa, kun oli niin kova tuuli. Jälkikuva oli melkein metrin sivussa siitä, missä olin kävellyt, mutta silti se löysi kepukat. Jälkiruuaksi tein yhden suoran jäljen myötätuuleen, tai luulin tekeväni. Siinäkin Bono jäljesti selvästi kävelyreitin vieressä, eli ilmeisesti tuuli tuli kuitenkin sivusta. Löysi se kumminkin kepukat, joten onnistumisen tunne oli valtava. Se oli itsekin tosi iloinen!

Nikin marrararuutukin meni mainiosti. Ne työskentelee molemmat hyvin, kun ne vie töihin erikseen, mutta häiriö on liian suuri, jos toinen on mukana. Toisaalta palkkakin on sit mahtava, kun ne pääsee yhdessä temmeltämään vapaina! Pitää reenata, 1000 toistoa ja sit alkaa olla hajua, eikö se niin mennyt?

Eilen sitten tein Bonolle kolme jälkeä metsään ja kokeilin tehdä ekaan jälkeen kulman ja siinä se hukkasi jäljen. Mä tein tyhmästi, että kepukka oli aika lähellä kulmaa. Bono on niin kärsimätön, että sit se lähtee haahuilemaan nenä ilmassa eli ihan perusreeniä pitää tehdä vielä paljon ennen kuin vaikeutetaan. Ja nyt pitää ottaa ilo irti kaikista pakettipelloista, joissa ei vielä kasva kainaloon asti horsmaa ja pujoa. Peltojäljillä se jotenkin työskentelee tarkemmin, eilen ei nimittäin kepukat meinanneet aina löytyä. Ekalle se kyllä osuu, mutta sit sen kun siellä on toinen ja ehkä kolmaskin, niiden kanssa oli vähän tuurissansa.

Nikille tein eilen peltojäljen niin, että hajustin kengänpohjia makkaralle ja pampula ajoi sen kuin ammuttuna. Hyvä kun emäntä pysyi mukana. Se on muutenkin voimakkaasti maavainuinen koira eli sille ei näköjään tarvi ihmeemmin motivaatioluentoja pitää. Jäljen päässä oli sen iltaruoka ja 30 askeleen jälki oli ihan liian lyhyt, se meinasi mennä ruokakupista ohi ja kesti hetken ennen kuin se tajusi että ai, se on jo tässä.

Jälkiruuaksi tein sille toisen suoran, vähän pidemmän hajustetun jäljen, jonka päässä oli makkarapussukka ja siitäkin se vain jatkoi matkaa mun poistumisreitille. Ensi kerralla voi tehdä ihan reippaassti pidemmän jäljen. Ainakin 100 askelta, tai miksei 200. Nikolajevitsiltä ei paukut lopu ihan heti. Mutta tämä oli nyt eka.