Niki 1 v.

Juuri kun urputin, etten meinaa osata ottaa Nikistä sellaisia kuvia, joissa sen vekkulius ja hyväntuulinen, ihana luonne oikein näkyy kunnolla, kamerasta löytyi eilen - syntymäpäivänä - otettu kuva, jossa se virnistää tyypilliseen tyyliinsä. Tämä olkoon siis virallinen 1-vuotiskuva.

Olin toivonut, että koirametsässä hankittu nenussa oleva skraadu olisi jo parantunut, mutta siinä se vaan näkyy. Mutta oliko se niin, että arvet vaan koristaa miehiä? Tosin tästä ei jää edes arpea, niin hyvin se on jo kursiutumassa kokoon.

Sen kummempaa spesiaalijuhlaa meillä ei ole ollut, ellei sitä lasketa, että koko meidän viikko on yhtä herkuttelua ja vapaana ulkoilua ja sillä tavalla spesiaalia.

Paukkuja paossa

Me ollaan metsän keskellä paukuttelua karussa, just me and boys. Ria ja Inka tulevat onneksi huomenna seuraksi, joten pojat saa tyttöystävän kylään eikä vaivuta ihan mökkihöperyyteen.



Meillä on ollut melko raitista, kuten arvata saattaa. Onneksi pakkaset on pysyneet alle 15 asteen tuntumassa.



Seuraava kuva on otettu ylhäältä päin niin, että rukkaset on mun polvien välissä. Niki on opettanut Bononkin ihan kamalan "vekkuliksi". Rukkasrosvoiksi niitä molempia nykyään sanotaan. Törkymöykyt.



Huomasin yhtenä päivänä, että olen ottanut paljon vähemmän kuvia Nikistä kuin Bonosta. Johtuiskohan se siitä, että Niki ei onnistu kuvissa ihan yhtä helposti kuin Bono. Jostain syystä Bono on naama takussakin aina ihan supersuloinen (mistä seuraavassa todistus), mutta vaikka Nikikin on, ei se välity helposti kuvissa. Sitä pitäis kuvata paljon ahkerammin, että saisi niitä onnistuneita otoksiakin. Kaikista meistä ei ole mannekiineiksi.



No tässä hän on kyllä kovin soma!



Loppujen lopuksi vielä vähän lumimiespainia.



Hyvää Uutta Vuotta 2011!

Joululahja

Ei päästy tänään paimeneen, mutta poikien tyttöystävä Inka, tuli kyläilemään ja käytiin yhdessä koirametsässä. Pampulat oli aika tohkeissaan.

Bono oli niin hyvällä tuulella, että iltalenkin jälkeen se oma-aloitteisesti kiipesi portaat ylös! Se on niin suuri joululahja, että meinasin revetä litoksistani. Miten reipas poika!

Muutenkin Bono on jotenkin samanlainen kuin parhaimmillaan, silloin ennen kuin meidän vaikeudet alkoi. Se haistelee lenkeillä eikä kulje pää pystyssä leuka puolelta toiselle kieppuen. Se ottaa aika lungisti, syö paljon luita ja käyttäytyy melko siivosti kaikin puolin. Koirametsässäkin sen ensimmäinen reaktio toisiin koiriin on ystävällisen utelias eikä vahtiva. Sen maha on ollut pitkään hyvässä kunnossa ja se voi kaikin puolin hyvin.

Sunnuntaina se sitäpaitsi hyppi esteen yli kisakorkeudesta ihan moitteettomasti Katin "kamalalla" matkaesteellä, jota se on aina pelännyt :) Ruutuunkin se juoksi maanantain treeneissä innokkaasti, ja oli heti kärryillä kun näki ruudun pöntöt. Maanantaina meillä oli yhteensä 1,5 tunnin treeni ja Bono ei olisi millään halunnut autoon. Sen mielestä toko on jotain aivan mahtavaa. Sitä hommaa se jaksaa kyllä hinkata. Seuraaminenkin on parantunut paljon ihan viime viikkoina.

Niki on kasvamassa nuoreksi mieheksi. Olen huomannut siinä monia aikuistumisen merkkejä, kun nyt muistais tässä. Ahneus on mennyttä elämää, se melkein jätti yhtenä päivän nappulat kuppiin, kun seassa ei ollut mitään herkullista :o (meillä on nappulakausi, koska Nikin maha meinasi mennä luujutskista sekaisin, pidetään pientä paussia).

Sitten se kasvattaa kauluria ja huomasin, että etujalkojen välissä sillä on jo karheat karvaa. Se myös hakee minuun enemmän kontaktia kuin aikaisemmin, Bono ei ole enää ainut ja oikea boss. Ja sen kanssa on mukava treenata tottelevaisuutta. Se jopa oppi vihdoin kapulan noudon.

Pähkäilin ihmeissäni aikani, että mitenkä mä sen Bonolle aikoinaan opetin, kun Niki noutaa kyllä sukkia ja patukoita ja keppejä, mutta ei tuonut kapulaa. Sit leikin pari kertaa sen kanssa sisällä kapulan kanssa niin, että heitin sitä kuin palloa tai mitä tahansa soffalle ja se juoksi sen perään ja toi käteen. Nyt se malttaa istua ja odottaa käskyä ja hakee kapulan suurella riemulla.

Pitäis ostaa pampuloilla joululahjaksi se metalliesine. Näinköhän ne sitä noutaa yhtä suurella riemulla? Ainakaan kumpikaan ei pienempänä ole kaihtanut kaljatölkkien suuhun ottamista, että odotukset on sellaiset ettei siinä ny mitään pitäis olla.

Tämmöstä!

Hallireeni

Mama on ihan täpinöissä, sillä mennään toko-ryhmän kanssa huomenna testaamaan Mäntsälään hallia.... ja paimennusta tiistaina, jos vain saadaan peruutuspaikka.

Kuume on kova, että jos ottaisin Bononkin mukaan paimeneen, vaikka olenkin niin sanotusti päättänyt keskittyä sen kanssa tokoiluun. Mulla on vähän sellainen kutina, että sen voisi saada työskentlemään hallitusti, koska olen oppinut rauhoittamaan se erittäin tehokkaasti. Ja maahan meno on varma. Jaa-a, nälkä aina kasvaa, kun tulee onnistumisia.

Torstaina Nikin eka veto lampailla oli tosi hyvä, se kiertää mukavasti ja ajoi niitä ilman ihmeempää houkuttelua. Sitten tein sen virheen, että jatkoin liian pitkään ja tokalla kerralla se oli ihan pihalla. Kovalevy vuoti yli ja sillä oli se sama ilme kuin jos teen liian pitkän tokoreenin: silmät lasittuu ja vaikka se on esim. pitänyt kapulaa ansiokkaasti ja hienosti, se alkaakin tarjota maahan menoa. Mentaalinen total collapse ja sikiunet.

Oi-oi. Mitenhän nyt tulee uni yöllä?

Tassu massage

Tassut on pysyneet hyvinä, kun niitä on suojattu sukilla ja välillä yöksi laitetaan kehäkukkavoidetta. Eilen hieroin kahdeksan kappaletta tassuja ja tuumin, että ikinä en ole omia kavioita samalla pieteetillä hoitanut. Huoks. Meidän pojat ei kuitenkaan ole mitään villasukajengiä (vaan puuvillasukkajengiä).



Mamalla on pari viikkoa lomaa ja olen saanut nauttia hauvojeni seurasta mm. koirametsässä. Tässä kuva juuri hetkeä ennen kuin 9-kuinen lintukoiran penikka liittyi leikkimään kanssamme alkuviikosta ja jonka matkaan Niki karkasi.

En ehtinyt reagoida tarpeeksi nopeasti, sillä en kerta kaikkiaan voinut uskoa, että se lähtisi vieraiden matkaan. No, me tavattiin taas parkkipaikalla ja kyyti oli ilmeisesti ollut reipasta, sillä nenu oli ruvella ja sen koommin se ei ole (ainakaan vielä toistaiseksi) karkaillut. Se oli kuulema kyllä jossain vaiheessa tajunnut, että oma porukka ei ole mukana ja näyttänyt vähän epätietoiselta, eikä se yhtään vastustellut autoon kiipeämistä. Mutta ei se kyllä sitä vastustele koskaan muulloinkaan, joten suuren suuria siitä ei voitane päätellä.

No, tässä sitten todisteluaineistoa siitä, että karva kasvaa pienimmälläkin, ainakin villahousuosastolla. Suurimmalla taas vatsa toimii, mikä lienee näin oikeaksi osoitettu.

Sitten pari potrettia.

Bonsuli on normaali oma itsensä, nauttii lumesta!

Nikin korvia en ole nyt syksyn kuluessa hoitanut, sillä taktiikkana on sellainen lähestymistapa, että pidetään ne korvalehtirustot nyt pehmeinä, ja kunhan kroppa miehistyy ja turkki komistuu, hoidetaan niitä intensiivisesti ja haetaan näyttelytulos. Paras keino nimittäin on ollut se collieiden korvasalva, mutta pelkään, että jos sitä pitää jatkuvasti, se painavana kumminkin lisää rustoa. En tiedä. Saa nähdä, miten taktiikka puree.

Tässä taas kuva siitä, miten Niki kerjää toimintaa. Jäin töllistelemään ja fotaamaan, eikä matka jatkunut ennakko-odotusten mukaisesti. Kuvasta käynee ilmi, mitä ollaan reenattu? Aivan oikein, maahan menemistä.

Maahan meneminen on siis se ultimate alamaisuuuden osoitus ja sillä kommunikoidaan, että "katsos mama, mä olen näin kiltti, eikö nyt voisi jo alkaa tapahtua?" Eilen kokeilin ekaa kertaa, miten se menee maahan lampailla ja hyvin meni. Poika on vasta 11 kk ja täydessä hormoosykloonin pyörityksessä, joten ei paha.

Viesti on kyllä vähän ristiriitainen, kun mennään maahan mutta louskutus käy....hmmm....

Pelkkää tokoa

Tällä viikolla on ollut neljät tokotreenit ja kaksiin on Nikikin päässyt mukaan. Muistin heti kättelyssä, miksi en ole roudannut molempia auton perässä: se odottavan suu käy taukoamatta. Erityisen raakaa oman vuoron odottelu on Nikin mielestä.

No ratkaisuyritelmiä on seuraavanlaisia: olkkariin on pesiytynyt eleganteista elegantein sisustuselementti kevythäkki, ja olkkarireeniin kuuluu, että odotteleva on häkissä ja katselee lähietäisyydeltä toisen reeniä. Lyhyet treenit ja odottajan vuoro vaihtuu tiuhaan. Ulkona sama niin, että kun meteli alkaa, paukautan kädellä ikkunaan tai auton kattoon. Se muistaakseni tepsi Bonon haukkumiseen aikoinaan, ja eilisen perusteella näyttäisi vähän tepsivän Nikiinkin. Sanallinen ojentaminen ei vaikuta millään lailla.

Tänään treenattiin ilman koiraa, kun käytiin ravintolassa istuen läpi tunnistusnoudon koesuoritus ja harjoittelu teoriassa. Sitä me aletaan vääntää olkkarissa molemmille, sillä Niksukka on tullut siihen ikään, että sillä on ihan mahdottomasti tarmoa. Bonokin meinaa siihen väsyä. Erityisesti Niki tarvii jotain vaikeata ja nenällä tehtävää hommaa.

Koirakuiskaajan opeilla rauhoitan sitä ulkona, kun se ei meinaa pysyä nahoissaan odottamalla niin kuan, kun se rauhoittuu. Sitä odotusta sit piisaa, mutta se on ainut mikä tepsii. Nyppiminen tai komentelu ei tehoa sen kummemmin vetämiseen kuin vinkumiseenkaan, vain kärsivällisyys - ja työ! Sivuvaikutuksena Bono alkaa olla ihan priimakondiksessa arkitottelevaisuushommissa, se joutaa relaamaan ihan kybällä, kun odotellaan että kakara rauhottuu.

No, meidän tokoporukka saanee halliajan, joten saadaan kunnon häiriöreenit molemmille ainakin kerran viikossa koko talvenkin. Ja ensi torstaina Niki pääsee taas paimeneenkin pitkästä aikaa.

Ekan kerran tehtiin torstaina Bonon kanssa koko alokasluokan ohjelma ohjattuna ja kunhan saadaan seuraamiseen hiukan täpäkkyyttä täyskäännöksissä ja hyppy kuntoon ni se olis melkolailla siinä. Liikkeenohjaajasta se ottaa häiriön, samoin luoksetulon tötteröistä, joten niitä pitää reenailla. Meidän 5-6 hengen tokoporukassa taitaa tosin olla kolme kouluttajaa, joten eiköhän me ehditä niitä reenailla ennen toukokuun kisoja.

Seuraamiseen olen saanut ryhtiä lelupalkalla, namilla se jotenkin ei jaksa pitää kontaktia kovin hyvin, jos se nami on taskussa. Jäävissä liikkeissa lelu on myös ykkönen.

Pari kuvaa

Purkasin syksyn kuvia kameran muistikortilta ja pari paljon puhuvaa kuvaa löytyi pampuloista.

Reetta roudasi Viirun vanhan tuolin olkkariin tv-tuolikseen ja kukas siinä aloikaan viihtyä? Huomaa uuden haltijan veikeä hymy.



Mielistelypositio on kuitenkin vankka: Niki nuolee Bonon suupieliä, eikä päinvastoin. Tämä on jokapäiväinen näky meidän huushollissa, erityisesti aamuisin, kun Nikin homma on herättää Bono, jonka homma puolestaan herättyään on herättää mama.



Sitten yhdeltä metsälenkiltä keppijumppaa... tätä piisaa...

Tokoryhmä

Meillä oli torstaina taas Bonsulin tokokurssi ja opeteltiin kouluttamaan koiralle ruutua. Koska pakkaset oli leudontuneet ja fiilis korkealla, innostuttiin jäämään rupattelemaan kurssin jälkeen. Meitä oli kolme sitkeintä treenaajaa ja kurssin vetäjä Kati ilmaantunut paikalle. Siinä rupatellessamme muodostimme reeniryhmän ja asetimme tavoitteeksi mennä kisoihin 22.5.

Ennen kisoihin ilmoittautumista Kati lupasi järkätä seuransa (ja nyt myös siis meidän ryhmäläisten seuran eli Keravan koiraharrastajien) kautta möllikisan, että nähdään, ollaanko lainkaan sellaisessa kisakunnossa, että tohtii lähteä edes kisakokemusta hakemaan. Toisaalta, jos menee sillä mentaliteetilla, että häpäistään kunnolla, niin kanssakisaajilla on ainakin helpompaa.

Jos totta puhutaan, luulen, että olen Nikin kanssa ennemmin kisaamassa kuin Bonon, koska Nippeli seuraa paljon paremmin. Niki voi seurata ihan kevyesti 20-30 m ilman palkan tietoakaan. Bono vilkuilee koko ajan.

Sama se, aktivointi mielessä mä joka tapauksessa reenaan Bonoakin. Se työskentelee niin mielellään, että itsellekin tulee hyvä mieli. Sitäpaitsi Bono on reaktiivisena, herkkänä ja ennakoivana koirana vaikea koulutettava, joten itse sen kanssa oppii tosi paljon. Koska se kuitenkin työskentelee mielellään, sen kautta näkee kaikki mahdolliset ja mahdottomat ohjausvirheet ja niiden seuraukset :D

Ryhmään mä kyllä nyt sit menen molempien kanssa. Ihan huippua! Porukka on tosi kivaa ja motivoitunutta.

Perjantaina meillä oli treffit Rommin kanssa, mutta veinkin treffeille vain NIkin. Pikkuveijari sai omaa laatuaikaa, kun sen oin ollut syksyllä tyytyminen hiukkasen vähempään. Bono on kulkenut hierojalla ja kurseilla sun muuta. Eipä silti, Niki pääsee usein Bonon kurssin ajaksi yksin kyläilemään mun isän luokse.