Kontakteja

Me ollaan Porvoossa, mutta eilen oltiin Paattisissa sukuloimassa. Meillä oli kiva päivä, vaikka Bono ei nyt varsinaisesti esiintynyt kovin edukseen. Niin paljon oli kyllä ohjelmaa, että se piti mielenkiinnon toiminnassa. Luppoajalla haukuttiin sukulaiset kutakuinkin pystyyn.

Eipä silti, mulle jäi vähän sellainen kuva, että colliet oli eilen vähän värikkäämpää ja temperamenttisempia kuin mihin tavallisesti törmää collietapahtumisssa. Sheltit, joita taas olen pitänyt ehkä vähän terävämpinä kuin collieita, olivat puolestaan eilen tasaisempia tyyppejä. Pitää ehkä päivittää mielikuvia!

Carmen, Bonsulin isoäiti. Takana kuikuilee Wilson.

Me harjoiteltiin tottelevaisuutta ja näyttelyesiintymistä ja saatiin hyviä vinkkejä molempiin. Esim. seuraamisessa meille vois sopia sellainen, että harjoitellaan lentäviä lähtöjä sen sijasta että aina aloitetaan peruasennosta.

Me saatiin myös hyviä vinkkejä trimmaamiseen, tosin Bonoa ei kyllä uskalla pöydälle nostaa - ainkaan vielä. Me myös kisattiin temppuradalla ja jos nyt Bono ei putkeen sujahtanutkaan niin hypyt sujui mallikkaasti.

Kuvia olin näköjään ottanut enimmäkseen tokosessiosta. Komeita collieita ja kontakteja seuraavaksi siis.









Romppu-velikin osaa komeasti!

Houkuttimena oli possun sydäntä ja meinasin saada slaagin, kun viiltelin sitä nimenomaista lihasta pannulle, ja huomasin, että se todellakin on SYDÄN!


Sydämeeni joulun teet....

Tuloksia

Jääkausi on tosi tehokas. Montakohan päivää tässä nyt on mennyt, kun koiria ei ole noteerattu juuri mitenkään ja vaikutukset on hämmästyttäviä:

1. toisten koirien haukkuminen on tosi ponnetonta ja usein ohitukset menee vain kaulaa kurkottamalla
2. kukaan ei enää tunge peppua mun syliin ja peitä ruhollaan tv-ruutua silloin, kun Clarence Streetin lääkäriasemalla itkettää kaikista eniten
3. sukkien varastelu on loppunut
4. naapurin Timonen saa nykyään lähteä töihin ja ajella hissillä ilman että kukaan pöhisee asiasta yhtään
5. ulos lähtiessä Bono tulee oma-alotteisesti sivulle, jotta saadaan panta kaulaan
6. sisään tultaessa se istuu oma-alotteisesti, että otetaan panta pois
7. tänään ei ole tarvinnut nyppästä kertaakaan vetämisen takia, vaikka jotain hekumallista on näköpiirissä ilmeisesti kuitenkin vilahdellut
8. olen päässyt keskustelemaan kadulla vieraan ihmisen kanssa ilman, että polven tienoilta kukaan haukkui tätä lyttyyn

Ja muita ongelmia mä en oikein keksikään, mitä pitäis edes korjata. Lähinnä mua on häirinnyt haukkuminen toisille koirille sekä vetäminen hihnassa. Kertakaikkiaan hämmästyttävää. Ei vielä aukotonta, mutta selvää edistystä.

Mä en ole pitänyt ihan 100 %:sta jääkautta, sillä ajattelin vähän siltä kantilta, mikä olis reilua koiran kannalta, kun ei sitä häiriökäyttäytymistä nyt erityisen mahdottomasti ole ja se osaa kehotuksesta monta asiaa jo. Esim. jos se haistelee jotain intensiivisesti, sanon sille kyllä mennään, ennen kuin nyppäsen. Samasta syystä kerron sille ulos, pyyhitään tassut, harjataan, pestään hampaat jne. Mutta tämä on kuta kuinkin kaikki, mitä puhun sille.

Siinä on sellainenkin mielenkiintoinen juttu, että kun itse pitään suunsa kiinni eikä luota sanan voimaan, tulee herkistyneeksi sille, kuinka me viestitään eleillä. Esim. ulkona kävellessä se on aika hienovaraista, kuinka koira mua tulkitsee. En osaa vielä kuvata mitään, mutta olen selvästi koittanut liikehtiä vähemmän, arvattavammin ja määrätietoisemmin.

Äsken harjattiin oikein kampausnesteen kanssa, koska huomenna lähdetään sukuloimaan ja pitää olla siisti! Vähän säälittävää, että näistä harvoista yhteisistä hetkistä näyttää nyt tulevan todella arvokkaista ja ipana oli ihan onskuna, että sai multa huomiota harjaamisen verran!

Mulle tämä huomioimattomuus sopii erityisen hyvin, koska en halua kasvattaa koiraa huutamalla eikä pakotteet oikein sovi mulle, joten olen tästä keinosta kovin mielissäni. Toinen juttu on se, että Bono on ilmeisesti liian älykäs koira mulle, koska se keksii kaikki koulutuskikat ja lopettaa tottelemisen sillä sekunnilla, kun ei ole herkkuja taskussa. Oppiminen ei siis millään muotoa yleisty. Ilmeisesti myös Bonon pomotus on ollut niin hienovaraista, etten ole sitä sellaiseksi tajunnut. Ainakin siitä niin päättelisin, että kummalliset sen aiemmin harrastamat asiat on loppuneet kuin seinään.

Bonolle tyyli taas sopii, koska huomioimattomuus iskee sen dominanssiin ilman, että sen pehmeänä koirana tarvii säikkyä mun käyttäytymistä. Koska sillä on vahva laumavietti tämä tepsii sitäkin kautta. Huomioiminen palkkiona toimii hyvin, silloin kun se tekee hienosti.

Viirulla on Bonoa enemmän pomotukseen taipumusta ja sillä toimii ihan samalla tavalla.

Saapa nähdä mitä huomenna tapahtuu, kun lähdetään Katjan ja Marin sekä koirien kanssa Snowpaw'n kennelpäivää viettämään! Siellä on takuulla aivan superriemukasta. Toivottavasti tavataan Bonon isä ja isovanhemmat. Taitaa olla tätä luonnetta aika paljon peräisin siltä suunnalta ja olis hieno vähän tarkkailla niitä koiria ja keskustella niistä.

Kameran akku on ladattu. Nyt toivotaan, että vekotin päätyy matkaan mukaan. Aamut on niin petollisia, kun puolivaloilla ei ole skarppaaminen kovin vahvaa.

Jääkausi

Vedin eilissä iltana herneet nenään, kun ulkoilutin molempia koiria yhtä aikaa eikä oltu päästy kuin kulman ympäri niin jo kaksi kertaa olemmat oli haukkuneet toisia koiria. Töytyytin ne suoraa tietä kotiin, sulkeuduin oven taakse ja aloitin jääkauden. Totesin että teutori ja paskiainen are back ja molemmat on pilalle lellittyjä parasiitteja ja öykkäreitä.

Bono on taantunut taas, koska jollain nartulla on lähitienoolla juoksu. Ihan mahdottomalta tuntuu, että vielä viimeksi kun käytiin Helsingissä muutama päivä sitten, Bono istui yhden päivän kuluessa oma-alotteisesti perusasentoon 5 kertaa ja otti kontaktin, koska näki jotain mitä halusi (4 kertaa se oli koira, kerran Rajasaaren koirapuisto). Ihan kuin eri koira.

Ilmanko suomalaiset syö mielummin lääkkeitä masennukseen ja ahdistukseen kuin harrastaa käytöstapoja ja niiden kasvatusta, kun se on näin hirveetä takkuamista.*

Olen aika tosikko koiran pitäjä, kun vertaa siihen, miten melkein kaikki mun tuntemat muut ihmiset koiriansa pitää, mutta en kerta kaikkiaan jaksa sitä, että koira kuvittelee, että elämä pyörii sen mukaan, mitä sen päähän sattuu juolahtamaan. Näkeehän sen reuhuavasta koirasta, ettei sillä ole hyvä olla itselläkään.

Jääkausi on menetelmä, jossa varmaan enemmänkin omistaja opettelee oikeata koiran huomioimisen tasoa ja oppii pois lällyttelystä ja lässyttämisestä. Lisää menetelmästä tuolla: Jääkausi

Nyt kun olen eilisillasta pidättäytynyt edes katsomasta koiria huomaan, että ne alkaa itse pitää kontaktia. Vouhottaminen on melko vähäistä.

---

*Puuskahduksen logiikka mene niin, että koska masennus ja ahdistus monesti johtuu vaikeuksista ihmissuhteissa, niitä luulisi voivan merkittävästi edesauttaa, jos haluaa harrastaa hyviä käytöstapoja ja opettelee sanomaan esimerkiksi kohteliaasti, että nyt ei käy.

Kiinalaiset tavat

Bonolla ja Viirulla on tänään luupäivä ja eväänä oli porsaan selkärangan pätkiä. Bono aina niin huomaavaisena ja kiitollisena tuli eväitä puolitoista tuntia järsittyään poskikarvat veressä mun luo ja työnsi nenän naamaan, tuijotti silmiin ja röyhtäisi.

Mä luulen, että se tarkoittaa kiitos. Sillä on tapana kiittää ruuasta juuri näin. Toinen vaihtoehto on pyyhkiä naama maman housuihin ja istahtaa sitten hetkeksi kainaloon. Ei se mitään, meillä ei ole sisustustekstiileissä valkoista, ei sen puoleen kotivaatetuksessakaan suosita muodin viimeisiä oikkuja taikka chanelia, muista syksyn hehkuvista uutuuksista puhumattakaan.

Dementiaan sen sijaan ollaan alettu varautua seuraavin tavoin. Pätkästä pitää sen verran selittää, että avainnippu on Bonolle vaikea suuhun otettava, koska siinä ei ole kunnollista perää, mutta siinä on painava autonavain. Kriteerinä on ollut, että jos jotain pyydetään tuomaan, se pitäisi antaa kiitos-sanasta käteen ja Bono tietää sen.

Mitäs muuta? Mama ei osaa pitää suutansa kiinni, mutta Bono pärjäilee siihen nähden ihan hyvin. Viksu koira. Ollaan harjoiteltu tätä kaksi kertaa aiemmin.



Avaimet on siis "pudonneet" maman taskusta keittiön tuolille. Bono löytää ne, mutta ne putoaa pöydän alle, mikä aiheuttaa pienen manööverin.

Mitä, mitä?

Oltiin perjantaina taas Kristan luona kylässä, kun mamalla oli neuvottelu Kristan naapurissa. Bono pääsi tapaamisen ajaksi taas yksin kylään ja mikä iloinen yllätys, kun astuin toimistosta kadulle: toisella puolella Topeliuksenkatua, puiston reunassa törötti Bono, Krista ja Jaana!

Aikuisten asiat haihtui heti pois mielestä! Täydellinen ajoitus.

Koirilla oli hirveän kivaa, luonnollisesti. Illalla käytiin vielä täysikuun valossa Rajasaaressa koko konkkaronkka ja eilisen Bono sitten nukkuikin niin, että mama sai tikutettua sukan uudesta Novitan puro-langasta. Tänään ei tarvi mennä kasvimaallekaan, kun sataa ja maa on liejua, Facebook, blogi ja asialliset asiatkin on kohta hoidettu, joten tänään valmistuu ehkä toinenkin sukka.

Eilen oli ihan mahtava iltarusko ja senhän pitäisi ennakoida, että seuraavana päivänä paistaa aurinko. Ja nyt sataakin ihan kamalasti. Maailma on TODELLA sekaisin.

Kaulapaini

Tässä on kuvaa siitä, kun Daavid ja Goljatti painii. Kaulapaini ei onnistu samasta tasosta, mutta jos Daavid kiipeää sohvalle ja Goljatti pysyy lattialla, voi ainakin yrittää. Niillä tuntuu olevan mukavaa, vaikka epäsuhta on aika merkittävä.

Tuossa linkki siihen:
Kaulapaini

Nämä mun videot on varmaan juutuubin pöljimpiä.

Parvekkeella

Bonsuli on ottanut tavaksi pötkötellä parvekkeella aamulenkin jälkeen ja viilentää oloa siellä. Tässä hetki tältä aamulta.

Just a moment.... Mä vähän unelmoin eteerisenä.

Virikkeitä

Meidän elämä on asettunut niin vakiouomiin, että tuntuu ettei ole melkein mitään raportoitavaa.
Pampula on kamalan sävyisä ja kiltti. Me lenkkeillään pitkiä lenkkejä ja opetellaan yhteispeliä. Lenkeistä on tullut tosi hauskoja, kun annan Bonon usein viedä, mihin se itse haluaa mennä. Olen kuvitellut esimerkiksi, että on jotenkin kivempaa kulkea nurmikoiden laitoja kuin tietyömaiden sepelipintoja, mutta Bono ei ole joka aamu ja ilta ollenkaan samaa meltä. Se on aika kiinnostunut kaikesta, mitä meidän elinpiiriin kuuluu. Huyndain tietyökoneetkin on varsin kiehtovia.

Kotosalla me ollaan harjoiteltu avainten etsimistä ja sellaista perusjuttua, kuin EI-sanan harjoittelua.

Bono ei ole vielä osannut ei-sanaa, kun ei se oikeastaan juuri koskaan ole tehnyt mitään sellaista, mikä a) harmittaisi mua suuresti ja b) johon ei olisi muita konsteja.

Ei se osaa silti paljon mitään, mutta pointti onkin siinä, että mua ei kamalasti harmita vaikka se tallookin salatteja kasvimaalla tai jotain muuta, mitä en ole osannut opettaa. Ja ainahan sen voi laittaa kiinni, jos homma äityy mahdottomaksi.

No, nyt me kumminkin ihan virike-mielessä ollaan opeteltu sitä, että herkku on kädellä tai lattialla ja sitä ei saa ottaa ennen kuin luvan kanssa, kun Bono on käynyt maahan ja ottaa katsekontaktin. Viirulle vaatimus on istuminen ja katsekontakti.

Sit ne on saaneet herkkuja erilaisten esineiden merkkaamisesta ja nyt viimeksi ollaan alettu reenata avainnippujen etsimistä.

Huomaan kyllä, että en jaksa itse enää kovin innostua kouluttamisesta, kun virtapiikit on laantuneet. Sitäpaitsi kun Bonolla on Viiru kaverina ja ne on oppineet leikkimään, mun ei tarvi niin huolehtiakaan sen viihtymisestä ja mentaaliterveydestä kuten aiemmin, kun oltiin vain kaksin. Saa nähdä ilmaantuuko koulutusinto vielä joskus jostain.

Tänään on eka päivä moneen aikaan kun tunnen olevani terve. Mulla tuli tuossa kaiken yskimisen lisäksi vielä selkäkin kipeäksi, ja pää, mutta nyt on ihan terve ja virkku fiilis. Jospa tässä sit jaksais aktivoitua muutenkin pikku hiljaa tekemään muuta kuin ihan pakkolliset työ- ja koiranhuoltotoimenpiteet.

Oman pään mukaan

Bonolla on pitkään ollut hyvin sävyisä vaihe. Oliskohan se jo aikuistumassa, näin varhain?

Me ei ollakkaan harrastettu kouluttautumista, mutta olen satsannut siihen, että meillä on mukavaa. Ulkona on tullut uusia paikkoja, joissa Bono jo itse tietää etsikellä keppiä, koska voi juoksennella vähän vapaana ja kepin kanssa maman kanssa nujuten, tosin remmi maata laahaten.

Sitten olen palkinnut sitä hyvillä kehuilla ja vanutuksilla, kun se koiran tai jotain muuta jännittävää nähdessään seisahtuu. Sille on nyt tullut sellainen tapa, että se ottaa aika usein itse kontaktia, tulemalla jalan viereen ja hieromalla päätä polviin. Paijaus ja hyväksyntä on Bonolle hyvä palkka. Sen häntä heiluu nykyään tosi paljon.

Tästä on tullut sellainenkin seuraus, että se usein tekee näin myös koiria kohdattaessa. Se pysähtyy häntä kippuralla, rintakehä kaarella ja kaula pitkänä toljottamaan, mutta kun kehun sitä, se tulee paijattavaksi ja vaikka se vinkuu ja vuotaa, se vain lähtee töpöttämään eteenpäin pientareita haistellen.

Mulla on suunnitelmissa, että kunhan kohtaamiset vieläkin rauhottuu, se voi hyvällä kontaktilla saadakin palkaksi muutamien ystävällisten koirien haistelua. Mutta toistaiseksi harjoitellaan vielä mielen hallintaa ja rauhallisia ohituksia.

Kaiken kaikkiaan se kuitenkin on rauhoittunut tosi paljon, eikä ole ollenkaan enää mikään rauhaton epeli. Oma osansa on varmaan siinä, että ne on oppineet Viirun kanssa leikkimään yhdessä. Yritän saada joku kerta videon pätkää kuvattua, kun ne leikkii. Epäsuhtaisten kaulapaini on nimittäin aika vitsikästä kaseltavaa. Molemmilla näyttää kuitenkin olevan lystiä!

Bono käyttäytyy niin sievästi ja sävyisästi enimmän osan aikaa, että meidän lenkeistä on tullut erittäin nautinnollisia. Usein annan sen itse päättää minne mennään ja hämmästyn iltaisin, kun se haluaa vain tsekata lähimän naapuruston tärkeimmät postitolpat ja tulla sitten jo kotiin, vaikka itse tekisin mielelläni pidempääkin lenkkiä.

Tosin nythän on jo epäilyttävän hämärää iltaisin.

Tänä aamuna se oli sitä mieltä, että voitaisiin mennä autolle ja ilmeisesti metsään. Ehkä me jotain sellaista keksitäänkin jahka päivä kehittyy.

Armas ja Lempi Nyhvänen

Bono oli eilen Kristalla kylässä, kun emäntä kävi hakemassa leipäpuuta Helsingissä. Rintakarvat oli kammattu, kun kerran naisystävän kanssa oli treffit. Näköjään Kristakin oli kreppiraudan kanssa kihartanut kutrejansa. Jaana otti kuvia.

- Oi Armas.
- Voi Lempi.

Kyllä pampula pampulan tuntee. Jos hiukkasen luun kappaleista nahisteellaankin, muuten ollaan niin sopuisasti.


- Sä saat pidellä mun nallea.

Kyläreissun päätteeksi juostiin hyväntuulisina Rajasaaressa, tai Bono juoksi. Itse olin palaverikamppeissani hiukan väärin varustautunut. Onneksi siellä ei ollut paljon porukkaa. Avokkaat ja vaaleat housut ei edusta asianmukaista pukeutumista koirapuistossa.

Bono oli ihan onnessaan, kun tajusi minne mennään. Se niin hienosti tarjosi sivulle istumista, ettei vaan mene aikaa mihinkään koulutusseminaariin.

Cats'n'dogs

Aamuäreä Viiru oli tänään niin hyväntuulinen aamusta, kun Ria kävi hieromassa pampulat. Bonon selkä oli ihan ok, mutta Viirulla oli selvästi alaselkä jumissa ja se heijastui ylemmäs - oliko se nyt pitkään ja leveään selkälihakseen. Ohjeena oli, että nylkyttäminen veks!

Tuttavapiirissämme on kokemuksia siitä, miten nylkyttämisestä on koitunut niin paha kuluma, että kyseinen poika päätti päivänsä niiden kipujen takia. Eli silmän vilkkuessa, pikkuäpyli saa tästä lähtien koppia.

Sitten muihin aiheisiin.

Kesällä mustikassa pajatin muurahaisille, ettei niiden taipumus kiipeillä ihmisten jaloissa ja nipistellä kipeästi lainkaan kohenna luonnon ja ihmisen välistä suhdetta. Toisin toimii pianoa soittava eläinsuojelutapaus Nora. Olen varmaan päivitellyt musikaalista kissaa täällä joskus?

Nyt sille on sävelletty oma biisi, jossa Nora on itseoikeutetusti solistina. Kamariorkesterin esittämä styki sai ensiesityksensä elokuun alussa ja BBC:n juttu on tuolla:

Piano playing cat takes centre stage

Nora on saanut komeat kotisivutkin ja esitys on kokonaan siellä videoituna:

CATcerto videos

Erittäin hilpeätä katseltavaa. Viehättävää on myös lukea Noran elekieltä. Selvästi se välillä nauttii suunnattomasti, eikä voi olla puskematta pianoa. Toisinaan se taas hämmentyy, häntä alkaa heilua ja soitto seisahtuu! Uskomaton tapaus.

Rotusyrjintää

Törmättiin aamulla 10kk ikäiseen bluemerle collieen ja jostain kumman syystä collieiden kohdalla ei koskaan muisteta noudattaa sitä sääntöä, ettei hihnan päässä haistella toisia koiria.

Syytkin moiseen oman rodun suosimiseen on kyllä selvillä: collieurosten kesken ei ole havaittu ärhentelyä ja toisekseen emännän uteliaisuus ja lörpöttelyhalut voittaa kaikkki ylevät kasvatusperiaatteet. Lopputuloksena on selvästi rasistinen käyttäytymismalli.

Eilen BBC:n sivujen yksi suosituin ja luetuin juttu oli kuvaus suomalaisten omituisista urheilulajeista. Kaikki mainitaan dopingvalvontaa unohtamatta: eukonkanto, saappaan heitto, ilmakitaran soitto ja muurahaispesässä istuskelu. Hauska juttu on tuolla:
Finland's passion for crazy contests

Kannattaa katsoa myös kuvat, linkki saapaskuvan alla.

Synttäri oli ja meni

En muistanut ollenkaan, että Bonolle tuli taas kokonainen kuukausi lisää ikää, mutta kun katselin kameran muistikorttia, sieltä löytyi tollanen:



Oltiin Bonsulin synttärinä lenkillä Vantaanjoen varrella Pyhän Laurin kirkon takana ja yritettiin ottaa poseerauskuvia ja Bono tietenkin puskee pebaa syliin. Ole siinä sitten filmaattinen.

Bonolle muuten kuuluu sellaista, että rintakarvat on tuuhistuneet niin, että menevät jo takkuun. Muuten tahtoo olla aika tavanomaista hiljaiseloa. Mamalla oli tänään kasvitentti, johon olen raivokkaasti koittanut lukea pitkin viikkoa. Ensi viikolla pitää varmaan piipahtaa keuhkokuvissa ja oireyhtymä vähän hidastaa tahtia.

Innostuin puutarhakurssille eilen ja tänään ajaessani huudattamaan vaihtelun vuoksi uukakkosta ja muistui taas mieleen, mikä oli parasta konsertissakin. Kaikissa biiseissä on monta sellaista oo-o-o-oo -kohtaa, joita on nautinnollista kailottaa kurkku suorana.

Onneksi Inkoon tiellä on automaattinen nopeusvalvonta. Ne välähdykset kivasti palauttaa maankamaralle.

Pysähdyin ABC:lle kahville, kun oli niin hieno aamu ja oli vähän luppoaikaa. Tien toisella puolella oli niitetty heinää ja se tuoksu oli huumaava. Samaa parfyymiainesta kuin parvekkeella kukkineiden hajuherneiden ihana tuoksu. Ei ihme, että kasvitentti meni ihan ok.

Ressiä

On ollut pientä painetta ilmassa, kun on kasvitenttiä sun muuta ja kunto on edelleen räkäinen. Bonon kanssa ollaan kyllä ulkoiltu ahkerasti ja panostettu leikkimiseen viime aikoina.

Ulkona ollaan kehitetty edelleen sitä, että Bonon olisi lystiä ottaa kontaktia. Pitkään pääsi menemään niin, että kunhan kävellään lenkurat ja sillä sipuli. Nykyään otetaan vähän kontaktia tietyissä tilanteissa. Kaupunkimaisissa olosuhteissa koitetaan kävellä siivosti ja rinnakkain, pöheikköisemmissä paikoissa saa ottaa riimun verran etäisyyttä. Jos tulee koiria vastaan, kehun kovasti, kun Bono pysähtyy ja kun se tulee mun luokse se saa aimo rapsutukset.

Tästä on kehkeytynyt sellainen tapa, että Bono ottaa aika ajoin vallan halukkaasti kontaktia, nujuaa sääriä vasten ja haluaa rapsutusta. On sillä niin hieno laumavietti!

Syksy saa

Tänään oli kolea ja syksyinen päivä ja piti ihan potkia itsensä liikkeelle ulos. Pöristeltiin Klaukkalaan Romeon luokse ja käytiin sienimetsässä sadetta uhmaten. Tuumattiin, että aletaan harjoitella syksyä varten!

Kumma, kuinka on unohtunut se, miten kamalasti viime syksynä satoi. Tänä kesänä ei ole kuitenkaan tarvinnut kastella kolmea kenkäparia päivässä kuten viime vuonna.

Koitin opettaa Bonolle vähän haukkumista käskystä (sienten ilmaisua varten), mutta Romeo oli siinä asiassa selvästi lahjakkaampi kuin Bono. Muuten kaverit oli meidän sienistä kyllä periaatteessa kiinnostuneita, mutta eivät suin surminkaan halunneet niitä haistella. Puhumattakaan, että olisivat etsineet niitä. Pikeminkin ne talloi meidän ihmisten löytämät esiintymät ja varsinkin Romeo jo topakasti hoputti jatkamaan matkaa.

Lenkin jälkeen katseltiin vielä poimennusvideota, jonka Jouni oli kuvannut Piikkiön reissulla ja tuumailin, että kestäisiköhän kunto lähteä taas kohtapuoleen vähän lampaille? Toinen lääkekuuri menossa, eikä havaittavaa muutosta parempaa oikein ole ilmassa. Kummallinen, sitkeä lima on takertunut sisuskaluihin, Happi on vähän huono välillä.

Mulla oli itsellä sellainen mielikuva, että meidän paimennukset meni ihan päin - sanotaanko nyt vaikka prinkkalaa - mutta ei se NIIIN karmealta sössimiseltä näyttänyt kuin miltä se tuntui. Ehkä me kehdataan vielä mennä uudestaan :)

Kuvia

Hyvin onnistuneita kuvia meidän Piikkiön reissusta otti Ismo, Rommin pappa. Tässä muutama Bonsulista. Huomasin tänään, että Bono tunnistaa jo nimen Bonsuli, sen verran sitä on tullut käytettyä. Lause "... ja mä voisin mennä Bonsulin kanssa metsään..." aiheutti välittömän heräämisen ja täytti ilman jännittyneellä odotuksella.

Tulee mieleen Wille-vainaa, jonka kuullen ei voinut sanoa sanaa "pakastekala", koska se terästäytyi välittömästi ja alkoi raapia pakastimen ovea.

No, tässä niitä Ismon ottamia kuvia. Klikkaamalla niitä voi katsella suurempina.


Ensin Bono ihmetteli suuresti, että kuinka mama ei tule mukaan.


Kyllä se vauhti sieltä sitten kuitenkin löytyi.


Kuva on rajattu niin nerokkaasti, että Bonon suunta näyttää ihan oikealta :)


Lopussa mua itseä hirvitti kuinka Bono ajoi lampaita kovaa ja pitelin sitä liekassa.

Yleisö vaatii

... kuvia paimennuksesta.

Mä koitan saada aikaiseksi. Puutarhahommat on kinostuneet kovasti, kun olin viikon pois pelistä.

Ja nyt Bono pyytää ulos, että ei nytkään. Tulossa on!

Helppo homma

Meillä kun on ollut taluttimessakävelyongelmaa, niin ollaan kohta vissiin vuoden verran harjoiteltu sellaista, että Bono vetää ja mama pysähtyy, kun liina kiristyy. Matka jatkuu, kun Bono astuu askeleen pari taakse päin ja katsoo muhun.

Bono osaa tän kuvion oikein hyvin. Viime aikoina se on yllättänyt mut välillä jopa kävelemällä niin, ettei piuha kiristy lainkaan. Sanan piuha saa vapaasti käsittää useammalla kuin yhdellä tavalla. Silloin palkkana on usein sellainen luksus, että se saa päättää, minne mennään ja missä kuljeskellaan ja millaisella tahdilla. Taluttimen kiristyessä kaksijalkainen navigoi reitin ja suunnittelee aikataulut.

Tämä on kovin hidasta ja välillä on tuntunut siltä, ettei tällä pelillä mitään edistymistä tapahdu ikinä, mutta kun mulla on se nykimisongelma. Että ei viittis nyppiä pientä. Jos se on ihan mahdoton ja uhkana on pikkusormen katkeaminen tai jotain vastaavaa, mitä tapahtuu äärimmäisen harvoin, käytän sitä, että vapautan vähän hihnaa ja nykäisen. Mutta siitä on oma lenkki pilalla.

No, tämä on nyt osoittautunut hyväksi esityöksi sille, mistä eilen paasasin. Kun tulee koiria tai jotain mutta jännittävää, kiihottavaa ja hurmaannuttavaa lähipiiriin, Bono pysähtyy ja siitä heti HYVÄ ja herkku. Herkut kelpaa nykyään taas, kun ruokintaa on vain pääsääntöisesti kerran päivässä ja sekin on iltapuolella.

Eilen sain monta hyvää palkkaustilaisuutta ja Bono oppi jo muistamaan, että kun se pysähtyy, ja selän takaa kuuluu HYVÄ, kannattaa luikahtaa heti maman välittömään läheisyyteen. Moni koira meni ohi sitten vähän niin kuin melkein noteeraamatta. Ja ainkin ilman, että sen perään tartti vinkua. Tämä on edistystä.

Totuuden nimissä on tunnustettava, että koirien ohitukset ei aina ole ihan kamalia. Suurimman osan ajasta ne on ihan okei. Mutta niihin aina liittyy tietty stressimomentti, koska se reagoi niihin aina, jos ne on lähellä.

Joo, meillä ei siis haistella vieraita koiria.

Päivälenkillä oli mukana lenkkimakkaraa, joten homma pääsi hyvin käyntiin. Iltalenkillä olikin maha täynnä hevosenlihaa ja maman taskussa liian kuivaksi kuivattua sydäntä, joten Bono kyllä hyväksyi herkun, mutta sylki sen pois kun luuli, etten näe.

Totesin, että hyvät kehut riittää tällaisessa tapauksessa.

Niin se vain on, että kun tietää, mitä pitäisi tavoitella, homma luistaa. Vasta-alkajan problematiikkaa tämäkin. Me ollaan mylös kotona tehty kontaktitreeniä, kun on nyt ollut tuo muu kouluttaminen ja metsälenkkeily huonoa maman keuhkoputkentulehduksen takia. Kyllä tämä parempaan päin jo menee, mutta ei nyt mikään voittajafiilis ole vieläkään.

Musafriikeille

Sairaan siisti elokuva on tehty kitaramusiikin ystäville. Jos nimet Jimmy Page, The Edge tai Jack White merkitsee jotain niin It might get loud voi olla kova juttu!

Tulis vaan vielä Suomeen.

Käytöskoulun perusteet

Meidän kaikkea kouluttamispyrkimystä on häirinnyt yksi ylitse muiden. Se, että Bono on ulkona niin kiinnostunut koirista ja ihmisistä, ettei se jaksa mun komennoille lotkauttaa korvaakaan. Päinvastoin, se sekoaa ihan täysin, nykii hihnaa ja louskuttaa ja sit tehdään sulkeisharjoituksia kadunvarsilla.

Olen saanut ohjeiksi käyttää pakotteita, mutta ne ei oikein sovi mulle eikä Bonolle. Ollaan molemmat liian pehmeitä äkseeraamiselle. Molemmilla on dominanssia, jota hermorakenne ei tue, joten tahtojen taistelu menee siihen että molempia niin sanotusti v***ttaa tällaisten kohtausten jälkeen, eikä oppimistulokset ole puolin eikä toisin mainittavia.

Mä tunnen itseni aina taistelun hävinneeksi jos nyin sitä hihnasta tai läpsin nenuun, kun se räyskyttää. Tottiskentällä en ole halunnut pakotteita käyttää lainkaan, etten pilaisi sitä tilannetta ja miljöötä siltä varalta, että jotain valoa tähän savottaan joskus ilmaantuisi.

Senpä vuoksi meidän kouluttamisponnistelut on pikku hiljaa hiipuneet ihan olemattomiin. Olkkarissa reenataan tällä hetkellä jälkikeppien ilmaisua ja kanttarellien etsimistä (kanttarellien suhteen salonkikoira Viiru on hiffannut nopeammin, mikä on homman tarkoitus) ja ulkona talutinkävelyä. Tämä tuntuu melko ihmeelliseltä, että kohta 1,5 -vuotias ukko ei osaa suhtautua neutraalisti katuvilinään, mutta karu totuus on tämä.

Ekaa kertaa ikinä törmäsin ohjeeseen, joka voisi sopia meille. Ulkona koira palkataan siitä, että se pysähtyy, kun se näkee jotain mielenkiintoista. Näin saadaan rakennettua käyttäytyminen, jossa se ikään kuin "kantelee" mamalle, että näköpiirissä on jotain mielenkiintoista. Ideana on, että koira ottaa aina kontaktin, kun se havaitsee jotain tavoiteltavaa, eikä sitä tarvitse komentaa ja siten siis kieltäää siitä, että se on reagoinut. Aloite on koiralla, ei emännällä. Emännän ei tarvi skannata ympäristöä, koska koira tulee kertomaan, mitä näkyy.

Meillä toimii tämä ruokakupilla, namuilla, pantaa laitettaessa, ulko-ovella, autosta poistuttaessa, silloin kun tavataan kaverikoiria tai kun se on pääsemässä irti hihnasta vapaana juoksentelemaan. Mutta ei toimi yleisesti aina, kun on olemassa jotain, mitä Bono tahtoo. Nyt kuulin ekaa kertaa keinosta kouluttaa sellainen käyttäytyminen.

Otin jo lenkkimakkaraa pakkasesta. Nyt pitää alkaa taas kulkea makkaraa taskussa. Juttu on tuolla, jos jotakuta kiinnostaa : Det är fint att skvallra

Skvallra tarkoittaa juoruamista tai kantelemista.

Eipä silti. Bonolle on ihan hiljattain kehkeytynyt sellainen tapa, että se välillä aina lenkillä ottaa kropalla kontaktia ja katseellakin - ja se on hirveän iloinen kun vähän vanutan sen päätä polvea vasten. Se on sellainen ilobuusti, jonka se hakee ihan itse kontaktilla ja muistuttaa vähän kissojen puskemista. Mulla on kohta kylkiä vetelevä ja kehräävä koira! Ei huono.

Miuku ehti opettaa Viirulle sen, kuinka naama pestään tassuilla ja olin toivonut, että Bono oppisi sen Viirulta. Mutta siinä asiassa on käynyt niin, että Bono opettikin Viirulle, että suun voi pyyhkiä myös sohvaan.

Hundkonsult

Olen sen verran vetelä, että pötköttelen selällään ja lueskelen koirablogeja netistä, milloin en torku. Yhtä juttua ei jaksa hereillä kylläkään loppuun asti.

Älyttömän hyviä artikkeleja koiran kouluttamisesta on tuolla Eva Bodfältillä, jonka blogiin on linkki jossain kaukana Bonon kuvien alla, oikealla.

En nyt jaksa siteerata, mutta kannattaa tutustua. Sillä on tärkeitä huomioita siitä, kuinka rakennetaan kouluttamisen perusta luomalla hyvä suhde, sekä miten se suhde rakennetaan kontaktin, lepäämisen, leikin ja oppimisen avulla.

Mycket intressant!

Omat koiraponnistelut kilpistyy taas siihen, että ajetaan auto metsän reunaan ja pampulat saa juosta siellä. Jälkireenit oli jätettävä väliin, toivottavasti eivät käyneet läpi vielä kulmien jäljestämistä.

Paimennuksesta

Joo, Jaana kysyi ihan relevantisti, että mitä se taipparipöytäkirja kertoo.

Asteikko on 1-5 siten, että 5 on paras. Bono sai ykköset laumanhallinnasta ja henkisestä kestävyydestä, mutta Kimmo kommentoi sanallisesti, että ne selittyy nuoruudella ja kokemattomuudella. Niitä on varaa harjoittelemalla kohentaa. Kiinnostus oli hyvää, samoin sen yhteistyöhalu ja -kyky. Eli Bono olisi koulutettavissa ainkin jonkinlaiseksi paimenkoiraksi! Näin mä sen tulkitsen.

Lauma hajoaa

Inka on ollut hoidossa maanantai-illasta asti ja mielenkiintoista laumakäyttäytymistä on ollut ilmassa. Viiru ja Inka skabaa selvästi statuksesta. Viiru ei päästä Inkaa Reetan makkariin eikä Inka Viirua mun makkariin. Harjaaminen on merkki suosiosta, joten siihen tullaan kiireen vilkkaa ja antaudutaan selällään. Ekana iltana löytyi myös kakkakaasa, joka oli ryyditetty pissalla, mikä viittaa vähän Viirun ja Inkan skabailuun.

Tänään Inka lähtee, joten lauma hajaa ja elämä palautuu normaaliin rauhaansa.

Bonon tassuhaava on ihan parantunut. Olen tyytyväinen haavuriurakkaan, koska mätäkuun aikaan paraneminen olisi voinut olla hankalampaakin. Se on se suihkuttelu ja laventeliöljy! Heti tuli käänne parempaan, kun aloin käyttää laventeliöljyä.

Säyseetä porukkaa

Kuinka ulkoiluttaa kolme koiraa, kun päällä on bronkiitti ja alkava noidannuoli?

Pakataan karvakasat autoon, ajetaan auto metsän laitaan, päästetään koirat vapaiksi ja majoitutaan itse mustikkamättään viereen.

Näin pääsee itse helpoimmalla ja koirat on säyseitä koko illan puoli yhdeksään asti. Sitten ne kyllä katsoo kelloa ja toteaa, että eihän tämä tässä vielä ollut kaikki.

Mutta se on vasta sitten...

Lapsinero

Missä tuollaisia pikkupoikia oikein kasvaa?

Huono kunto

Ei ihme, että emäntä on ollut viime aikoina vähän tööt yhden jos toisenkin kerran eikä metsässä rämpiminenkään ole maistunut. Luulin, että olen tullut vanhaksi, kun hengädtyttää koko ajan, eikä raudan syöminen auta. Mutta ei. Syynä onkin bronkiitti. Vissiin vähän kroonistunutta sortimenttia.

No nyt on laajakirjoinen lääkitys päällä eli eiköhän se tästä.

Inka on ollut meillä hoidossa toista päivää, haettiin tyttöystävä paimennusreissulla. Kolmen koiran lauma menee siinä kuin yhden tai kahdenkin. Inka myös barffaa meillä ollessaan eikä nirsoile yhtään!

Meillä on barffattu nyt jotain kolme kuukautta ja kakkashow alkaa olla tasoittumaan päin. Ilmavaivat ja kova kakka on historiaa.

Paimenessa, vol II

Tuppotassu kävi paimenessa ja Kimmo teki Bonsulista lappusen collieyhdistyksen taipparitoimikuntaa varten paimennustaipumuksesta. Rivi oli 3-1-1-4. Elikkä:
Kiinnostus 3
Taipumus hallita lampaita 1
Henkinen kestävyys 1
Yhteistyökyky 4

Nyt on dokumenttia, että collieilla on taipumuksia! Rommiveli oli lampailla ihan kone. Oona on jo syttynyt, sillä on selvästi tiedossa, minkälaista liikehdintää lampailla pitäisi esittää. Romeon nimi oli enne: se totesi että "nämähän on tyttöjä! Ai jaa, ei mutta eihän nämä ole koiria." Kyllä se kuitenkin niistä kiinnostui muussakin mielessä kuitenkin ennen pitkää.

Esiintyminen oli viimeksi edullisempaa, Bono lennätti nyt lampaita miten sattuu, kunhan ensin tottui siihen että mamma ei ollutkaan kehässä. Tässä tulee vastaan myös se, että paimennustehtäviin koulutettavalle koiralle ei kuulema saisi opettaa katsekontaktia ja Bonolla sana Bono tarkoittaa katsekontaktia minuun. Se jäi ihmettelemään kovasti, miksi mä jäin laitumen aitojen väärälle puolelle.

Eli saapa nähdä oppiiko vanha (!) koira vielä uusia temppuja. Pitää käydä vielä muutama kerta loppukesän mittaan, on se puuha niin kivaa.

Kaksi kertaa Bono oli lampailla, ensin Kimmon, sitten mun kanssa. Mun oma sessio meni vähän reisille, sillä en kuullut ohjeita ja toppuuttelin Bonoa kun säälin lampaita. Kaksi takaiskua niille sattuikin ja molemmat Bonon kanssa. Yksi juoksi aitaa päin ja sai nenän kipeeksi (alkaa olla jo tapana Bonon lähipiirissä, munkin nenään sattuu vielä niistäminen), toiselta taittui kynsi.

Me oltiin molemmat ihan tööt paluumatkalla.

Tassurintamalla kattellaan ja ollaan siirrytty kotihoidossa tarkempaan kontrolliin. Nyt on sisälläkin sukka jalassa, koska haava ei ole alkanut kuvua vaan pysyy kosteana. Viime yöksi laitoin siihen omiin haavoihin käyttämääni laventeliöljyä ja sukan päälle, ettei Bono nuole sitä. Ekaa kertaa haava oli aamulla ihon eikä verisen pihvin värinen.

Pari päivää vielä katellaan ja sitten mennään lempparieläinlääkärillemme, jos ei ala muutosta näkyä parempaan suuntaan.

Tassuttelua

Totesin tuossa äsken, että Bonsuli on melko sutjakka poika! Karva kiiltää, mutta ei vielä kohtuuttomasti peitä solakoita linjoja, vaikka tuuhistumista on tapahtunut niin, että meinaan ilmoittaa sen vielä tälle syksylle näyttelyyn. Nyt vain pitäis päättää että junnuihin vai nuoriin? Roosa-sisko kahmi eilen menestystä nuorissa, vaikka olisi voinut osallistua vielä junnuihinkin.

Tassuhaava näyttää aika hyvältä. Sihkutellaan se aina ulkoa sisälle tultaessa ja ulkona se pitää siinä sideharsotuppoa, ettei siihen mene hiekkaa tai tapahdu mitään muutakaan traumaattista.

Tunnelmat on korkealla, sillä tänään tavataan Bonon veljiä ja Oona-siskoa, sillä lähdetään perhepiirissä lammaspaimeneen! Haavanhoitotarvikkeet ja kevythäkki on jo pakattu. Takaisin tullessa haetaan vielä Inka meille muutamaksi päiväksi kortteeriin pois muuton jaloista. Meillä on taas omaa kivaa sen verran, ettei ole mitään energisiä käytöshäiriöitä eikä siten mitään tarvtta hätäillä kouluttamisen kanssa ;)))

Erkkarijuhla

Pitää laittaa korvan taakse tuomarit Roz Makepeace ja Brian Hawkins, jotka arvostelivat tänään Bonon sukulaisia. Mummo oli pehkojen paras, Roosa-sisko nuorten paras ja muitakin pyttyjä tuli sukuun pilvin pimein.

Onnea ihan älyttömästi!

Tassuhaava

Me ollaan kyläilty koko viikonloppu. Eilen oltiin Porvoossa ja käytiin Julian ja Stellan kansssa sieni- ja mustikkametsässä. Tänään käytiin Keravalla ja Bono ekaa kertaa ikinä varasti pöydästä ruokaa! Leikkele vilahti sohvapöydältä niin nopeasti parempiin suihin, että en tajunnut näinkö oikein vai kuvittelinko vain. Ryökäle.

Illalla tulee vielä Inka meille päin. Tyttöystävä meinaa muuttaa Siilinjärvelle. Miten meidän sitten käy?

Bono nuolee ahkerasti takajalan anturaa, sillä on eka tassuhaava. Anturan pinta on rikki niin, että verinen liha näkyy. Se ei kyllä arista sitä onneksi kävellessä. Nyt suihkutellaan ja puhdistetaan sitä betadinella.

Huomenna mennään sisarusten kanssa lammaspaimeneen! Pitää ottaa siihen asti iisisti.

A-este

Meillä oli aamulla treffit koulutuskentäällä ja kokeiltiin muiden juttujen päätteeksi Bonolle ja Rayalle A-estettä vähän loivennettuna. Rayalle kokeilu oli toinen, Bonolle ihan ensimmäinen koskaan. Se meni hienosti.

Bono hiffas heti tokalla yrittämällä, että pitää kiivetä ylös ja mennä toiselta puolelta alas. Sen mielestä se oli niin kivaakin, että se vapaaehtoisesti kiipesi takaisin päin sen myös. Ja uudestaan ja uudestaan. Siitä saatiin yksi lisähoukutus ja palkkaustapa tottiskentälle.

Ei se olekkaan näköjään niin paha kuin olen kuvitellut. Tosin Kauklahden A-este on tosi hyvä, siinä on kumia ja huopaa, eli tassut saa hyvän otteen. Tällaisia harjoituksia me tarvitaan, sillä kävelemisessä on taas isoja ongelmia.

Käveleminen vahatuilla lattioilla on taas vaihteeksi hyvin vaikeaa. Mulla on nenä mustunut ja turvoksissa, kun eilen kalahti päät yhteen. Bono rähmi rappusissa mahallaan ja jäi töröttämään kerrosten väliin. Kun kannoin sitä, se rimpuili ja iski kallonsa mun nenään. Eka toimenpide oli tunnustella murtuiko, jahka kivulta pääsin tunnustelemaan, mutta ei sentään.

Pahin vika collieissa on mun lyhyen kokemuksen mukaan tämä lattiaongelma. Toinen on paukkuarkuus ja muuta vikaa niissä - tai ainakaan Bonossa -ei olekkaan. Se invalidisoi kaikkea normaalitoimintaa (esim. kyläilyä ja liikkumista kaupunkioloissa) pahasti ja hyvästä nenästä huolimatta tekee siitä kelvottoman oikeisiin töihin.

Se ei ymmärtääkseni ole sitäpaitsi irrationaalinen kiiltävien pintojen pelko vaan oikea koordinaatio-ongelma. Koira on rakenteellisesti niin löysä, ettei sen jalat pidä. Perusasennossakin olohuonetottiksessa sen etujalat alkaa valua eteenpäin, kun se istuu villamatolla. Killtävällä käytävällä siltä saattaa yhtäkkiä mennä jalat alta, jos se kiertää vaikka nurkan liian kovaa tai liian pitkin askelin. Sikäli koiran pelko on siis ihan aiheellinen, eikä mikään onnettomien hermojen indikaatio.

Tosi sääli, kun se on kuitenkin vaikkapa sepukoihin ja boksereihin verrattuna tosi terve rotu ja palveluskoirapuolella olisi varmaan käyttöä. Collien valtava etu esim. sakemanneihin verrattuna on myös sen sympaattinen maine, joten se olisi mun mielestä hirveän hyvä työkoirarotu sellaisiin paikkoihin, joissa pyörii palojn ihmisiä.

No, rodun tulevaisuus ei ole mun ongelma, mutta harmittaa älyttömästi oman rodun puolesta. Ja nenä kipeenä kävi sekin mielessä, että toista koiraa harkitessa collie ei välttämättä ole ainoa vaihtoehto, vaikka mulla olis trikkipojalle jo nimikin melkein valmiina.

Deprivaatio

Olen Irlannista palttuani lukenut vain Stieg Larssonia ja Bono on saanut kunnon lenkit, mutta ei käytännössä juuri mitään muuta äksöniä. Eilen kokeilin sitten viedä sitä ulos nurmikolle ja tehdä vähän tottista ja avot! Jopa luoksetuloharjoitukset liinassa meni ihan priimasti, ei mitään karkailuyrityksiä.

Olen ostanut sille 10 metrin koulutusiinan, jotta voidaan ottaa vähän noutoa ja sen sellaista ilman että tarvii pelätä karkailua. Näköjään pieni tauko tekee hyvää molempien koulutusmotivaatiolle. Bonolla ainakin selvästi alkaa kertyä energiaa ja yhteistyöhalua! Juustonpalat ja makkarat maistuu niin hyville, kun ei niitä ole vähään aikaan saatu. Jopa normaalisti ylenkatsottu solmulelu oli niin houkuttava, että se hyppi komeita tasajalkaponnistuksia tavoitellakseen sitä mun kädestä.

Maltoin pitää leikit hyvin lyhyinä ja lopettaa, kun se oli vielä ihan kierroksilla.

Luulin jo, että olen lopullisesti kyllästynyt koko kouluttamiseen, kun ei huvittanut yhtään. Nyt vaikuttaa siltä, että saattaa se into sieltä vielä palautua. Saas näkee.

Koira motivoituu, kun sillä ei ole ohjelmaa. Ja emäntä motivoituu, kun koira alkaa käydä levottomaksi. Positiivinen noidankehä :)

Bono the Human

Laitan vielä tähän pari videon pätkää irkkulasta, jos jotakuta kiinnostaa nähdä miten kaimapoika pärjäilee. Ainakin yleisö oli haltioissaan. Ei tarvinnut spiikata biisejä, sillä jokainen tunnisti ekoista tahdeista ja osasi laulaa mukana.

Kuvan laatu on crappy, mutta ehkä näistä fiilistä välittyy...?

Enstenä ihan tuttu pätkä. Kaksi miestä, kitara ja 80 tuhannen taustakuoro.



Sitten irkut syö kädestä, puolin ja toisin. Kuoro ottaa melkein vallan.

Leppoisia kesäpäiviä

Meille ei kuulu ihmeitä. Käytiin eilen Sotungissa juoksemassa espanjanvesikoira Tepon kanssa. Teppo kävi meillä myös kylässä ja pojat vietti laatuaikaa koiraseurassa.

En ehkä aina osaa oikein arvostaa, kun meille on niin itsestään selvää, että vanhat koirakaverit on yhä kavereita. Bonolle ei ole tullut pentuaikaisista kavereista kenenkään kanssa mitään murrosikäisten kahnauksia tai välirikkoja, ei tyttöjen eikä poikien.

Koirakoulua ei jakseta opiskella yhtään, pidetään nyt kesälomaa....

Erossa 4 päivää

Mama on kotona ja ero meni hyvin. Bono oli iloinen, kun tulin kotiin, ei mitään murjottamista tai mielenosoitusta. Sydän on kepeä.

Matkan aikana omin pikku kätösin siemenistä kasvattamani pensaskrassi oli alkanut kukkia. Saavutus tämäkin!

Olen ihan euforiassa Dublinin matkasta. Paikalliset toimittajat oli sitä mieltä, että U2 heitti erään parhaista keikoistaan eilen, vaikka ennakko-odotukset alkuviikon kirjoittelun perusteella oli aika nihkeitä.

Torstaina koko kylä muuttui yhtäkkiä U2-kaupungiksi: kymmeniä tuhansia konserttivieraita saapui kaupungin kaduille, kaikkialla soi vain U2 ja hotellien oviin tuli laput: No vacancies. Mieletön tunnelma!

Olisin kyllä jäänyt vielä ihan muutenkin sinne. Kiva no-nonsense kaupunki ja ystävälliset ihmiset. Tahtoo takaisin!

Bono silppsi tuliaispaketeista täytteet ja teki ympäristötaidetta.

Irlantilaisten mielestä vaikuttaa olevan hilpeätä, että joku laittaa koiransa nimeksi Bono! Jokaikinen ihminen siellä tuntee heikäläisen Bonon ja tietää, missä se asuu.

Jopa bussit oli linjalla U2!

Matkavalmisteluja

Emännän matkavalmistelut on kiihkeimmillään, sillä lähtö on huomenna. Bono osallistuu kaikkeen. Mä olen keertonut sille asiasta ja se tietää.

Reetan piti ottaa valokuva, kun Bono puski mun kainaloon kulmakarvoja nyppiessä, mutta vahingossa tallentuikin video. Tällaista meidän oleminen pääsääntöisesti on.



Muuten on taas sellainen seesteinen vaihe. Tuntuu, että Bono ymm'ärtää kaiken ja on hyvin yhteistyöhaluinen ja -kykyinen.

Olen huomannut, että se ei tosin ole mikään innovaattori. Bono on oma-aloitteinen niissä puitteissa, jotka se tuntee. Jos se esimerkiksi haluaa tutkia jonkun uuden polun, se polku sijaitsee sellaisen alueen sisällä, jonka se jo tuntee. Tämä piirre on laajennettavissa kaikkeen muuhunkin olemiseen.

Se on ehkä syy siihen, että se on niin kiltti. Se ei oikein keksi itse, miten aiheuttaa hämminkiä. Vallattominta, mitä se on keksinyt, on napata maman silmälasipyyhe piirongin päältä tai sukka/lapanen vaatehuoneen hyllyltä. Sekin (esineiden tuominen) on hiellä ja tuskalla pitänyt sille ihan itse opettaa.

Toista on Viirun laita. Se yöllä kusaisi puutarhatarvikekassille, kun jätettiin koirat pehtoorihommien ajaksi kotiin. Se viesti ei ollut kryptattu.

Bono, pieni diisselipoju. Ehkä me käännetään tämä vielä eduksi, Irlannin matkan jälkeen.

Se on nyt radiohiljaisuus vähäksi aikaa. På lördag saattaa olla jotain raportoitavaa. Nappaan kuvan, jos näen Dublinissa collien.

Bono the Bear

Me ollaan viihdytty viime aikoina paljon Sipoonkorvessa. Viikolla käytiin luontolenkillä Rommi-veljen kanssa ja parina päivänä ollaan oltu mustikassa. Saalistakin on saatu sen verran, että kynnenaluset on tiukassa mustassa. Ja riehakasta hymyilemistä kannattaa välttää julkisella paikalla, jollei halua epäsiistin mainetta.

Tunturin laella. Sotungissa on kevytrakenteisille paimenkoirille sopivan vaihtelevaa maastoa.

Eilen sattui ihan hauska juttu, josta me ollaan revitty Reetan kanssa aika paljon huumoria (huumori on APA*n mukaan erittäin kehittynyt defenssi, toim. huom.).

Kyykitiin hyvien mättäiden äärellä, Viiru, kenties yksi maailman paraskuntoisimmista salonkikoirista, köllötteli varpujen seassa ja Bono kieriskeli maassa selällään keppi suussa ja ärisi sitä maan kuulua chewbacca-mölinää.

Rapsutukset kelpaa myös maastossa.

Me oltiin Reetan kanssa uhrattu kolme iltaa siihen, että katsottiin kaikki Raid-sarjan jaksot - noin kakskytviidettä kertaa sekä päälle vielä elokuva. Me pohdiskeltiin, kuka pyöritti globaalia bingoa ja siterattiin välillä meheviä repliikkejä.

Eväspaikalla. Makkaraa odotellessa.

Meidän keskustelu meni jotenkin näin:
- Ammuit multa varpaat.
- 40 %.
- Mahtoi ottaa lujille, kun kaveri kosti samalla mitalla.
- Ja sai sen tekemään itsemurhan.
- Suvelahan sanoi, että Raid on parempi ampuja.
- Oliko se siis Esconin tj, jonka Raid ampi.
- Merjan poikaystävähän sanoi Raidille, että varatoimitusjohtaja palkkasi uuden turvallisuuskonsultin.
- Hammarin.
- Joo, ja Pekkalan kuvahan näkyi lehdessä, ei se sikarimies ollut Pekkala.
- Kannattaa pitää lärppäpolitiikka tiukkana, muuten vaikeudet käy ankariks.
- Pipa jäi.

Sylikoira on sylikoira metsässäkin. Emännän yleisin kuvakulma koiraansa.

Tässä vaiheessa puskan takaa tuli polkua pitkin marjastaja, joka ensi töikseen sanoi:
- Hui, kun mua pelotti, kun luulin että täällä on karhu. En ensin kuullut teidän puhetta, koiran murinan vain.

Meidän keskustelu oli onneksi rauhoittanut rouvan.

Salonkikoira kakkaa mustaa kakkaa mustikkareissujen jälkeen. Syö kaiken, mikä on syötävää.


*APA=American Psychological Association

Lomakiirusta

Meillä on selkeesti koirankoulutusväsymystä ilmassa. Ei jakseta reenata yhtään mitään, mutta sen sijaan kyllä ruoka maistuu ja kyläily. Eilen meni koko päivä Hangossa, Bonsulikin pääsi hiekkarannalle ja juoksentelemaan vapaana Suomen eteläisimmässä pisteessä, koska kaikki lomailijat olivat pakkautuneet samalle rannalle (erille jossa me oltiin). Mahakarvat vedessä oli ihan leppoisaa eikä tarvinnut läähättää yhtään.

Olin etukäteen katsonut, että matkan varrella on hieno Natura-alue jossa hyvin voi salaa käydä juoksuttamassa koiraa vapaana, mutta piipahdettiinkin Tammisaaressa ja sivistyksen parissa. Sai kuhankeittäjät ja virviläsammakot - tai mitä niitä nyt on - pesiä ihan ilman häirintää.

Tänään me viihdyttiin Sipoossa Pepin luona. Huomenna taidetaan pitää vapaa päivä ellei sitten innostuta menemään pyykin sijasta mustikkaan. Sitäpaitsi mama menee iltasella elokuviin katsomaan uutta Harry Potteria.

Bono taitaa jäädä kotimieheksi ellei sitten naamioidu opaskoiraksi.... emännällä on kyllä jo selvästi ikänäköä. Ja suurta haluttomuutta jättää koiraa kotosalle.

Nyt ei pysty rupattamaan enempää, koska pitää selvittää minkälaisela valuutalla irkut oluensa maksavat. Olin pitänyt itsestään selvänä että euro siellä jyllää, mutta tietoon on kantautunut toisenlaisiakin epäilyjä.

Liikaa metsää

Unohdin, että on tiistai ja me oltiin tänään neljä tuntia Sotungin reissulla pikkuveljen kanssa.

Bono oli sen reissun jälkeen niin sippi, että ei noussut ylös, kun olisi pitänyt lähteä BH-kurssin kaupunkiosuutta harjoittelemaan. No, ei voi mitään. Lintsatiin viimeinen kerta sitten tyylikkäästi.

Mä en oikein aina muista, että se on vielä kovin nuori ja tarvii runsaasti lepoa, jos on tullut rehkittyä. Enpä mä normaalisti sitä treenipäivinä ennen treeniä kovasti rasitakkaan, metsälenkit tulee koulutussession päätteeksi. Nyt tapahtui pieni työtapaturma.

Huomenna lähdetään päiväreissulle Hankoon. On vähän lomakiireitä.

Pikaraportti

Meillä on taas ollut niin puuhakasta, ettei ole ehditty tietsikkaa avata.

Torstaina reenattiin BH-kurssilla koko BH-kokeen koreografia. Bonon työskentely parani edetessään ja lopussa tuli jo melkoisen hyvää seuraamista. Jäävät liikkeetkin on ihan jees, lisää vain aikaa ja etäisyyttä. Vapaana sitä ei voi kentällä pitää, koska se heti yrittää karata toisten koirien luokse, joten liina on nyt hommattava.

Lopuksi, kun Bono oli paikalla makuussa, viereisellä kentällä ammuskeltiin ja se sitä säikkyi. Sitä kuitenkin kesti aika pitkään, joten tuli hyvää siedätystä. Ihan lopuksi hain sen vielä autosta hyppimään esteen yli ja se intoutui taistelemaan patukasta ja riehumaan. Toivotaan että paukkuarkuus saataisiin jotenkin hanskaan. Muutenhan meidän pk-ura kyllä sitten tyssäää siihen.

Viikonloppu ollaan oltu taas saaressa svengijengin kanssa ja valitettavasti kamera unohtui kotiin. Emäntien jengi kävi Tirmo Bluesissa ja bändit oli niin hyviä, ettei haitannut yhtään, vaikka kastuttiin ihan litimäriksi.

Bonosta ja Stellasta on kehkeytynyt ihan sydänystävät. Ne koko viikonlopun on hengailleet paitana ja peppuna. Samaa keppiä ne ulkoiluttaa pitkin saarta, toinen toisessa, toinen toisessa päässä. Lepohetket vietetään kylki kyljessä, milloin korkealla kalliolla, milloin märässä rantaheinässä.

Bono hyppää jo halukkaasti itse veneeseen ja sieltä pois. Se on rohkaistunut myös puljaamaan meressä rohkeammin ja reippaammin. Onneksi ei ole sinilevästä tietoakaan vielä.

Kun alettiin roudata illalla tavaroita veneeseen. Bono hyppäsi sinne ja törötti veneessä odottamassa varmaan puoli tuntia. Kun vihdoin lähdettiin, Stella istui veneessä ratin takana ja Bono keskituhdolla. Kyllä ne tietää tasan tarkkaan, mikä on meininki.

Sukulaisissa

Tavattiin taas eilen pikkuveljeä, Rommia.

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

Poika oli kasvanut ja reipastunut silmissä siitä, kun viimeksi nähtiin.

Viirunkin kanssa oli paljon yhteisiä säveliä.

Mitäs me matalat...

... ja komeakieliset.

Ison miehen aihio

Eilen rankkasateessa BH-kurssilla maman keskittyminen herpaantui pahemman kerran, kun vanutin märkää koiraa ja Bonon turkki näytti siinä valossa syvän punaruskealta. Hihkuin, että: "vau mikä väri!" Pojusta on tulossa komea ukko ja minusta vähän alkaa turkista jo näkyä aavistus miehistymisen viitteitä.

Tässä vähän kokovartalonäkökulmaa.

Kauklahden kenttä on kyllä siitä hyvä, että siellä on katettuakin treenialuetta, eli varsinaiset sessiot saatiin pitää sateelta suojassa. Meillä oli oikein hyvä päivä. Treenattiin jääviä liikkeitä (istumista ja maahan menemistä) ja nyt näkyi se, että niitä on harjoiteltu viime aikoina kovasti olohuoneessa sekä normaalin elämisen puitteissa.

Tässä komistuvaa karvaa makuuasennossa.

Vähän oli Bonon mielestä jännittävää ja vastahakoista tulla autosta kentälle, koska se muisti viimekertaisen ampumisen. Oltiin kouluttajan kanssa tultu tahoillamme samaan lopputulokseen, että ei tehdä asiasta numeroa vaan jatketaan, kuin edelliskertaista ei olisi ollutkaan. Poika on kuitenkin mörköiässä ja nyt oli tärkeätä saada aikaan mukava ja hyvä harjoitus pahalla paukkuvalla kentällä.


Tässä komistuvaa karvaa vielä lintuperspektiivistä.

Aloitettiin sillä, että leikin sen kanssa ihan aluksi. Patukasta se ei piitannut, mutta kekkasin viedä sen toko-esteelle hyppimään ja joka hypystä se sai hirmukehut ja vanutukset. Siitä se silmin nähden rentoutui. Hyppäämisestä se tykkää niin, että sitä voi käyttää pian palkkana!

Kouluttamisessa kamalan vaikeaa on pysyä kärryillä, että mikä palkka toimii kulloinkin. Tällä hetkellä patukka- tai muu leikki ei tepsi juurikaan. Vanutus, kehuminen ja hyppyyttäminen saa sen rentoutumaan ja iloiseksi. Kehuminen on tällä haavaa ihan parasta.

Shea tekikin Bonosta diagnoosin: pehmeä uros, jolla on dominanssia, mutta jota sen hermorakenne ei tue. Pitää varmaan erittäin paikkaansa juuri nyt! Hankala koulutettava, koska itse pitää olla äärimmäisen selkeä ja täsmällinen, osata osoittaa heti, mitä halutaan ja mitä ei. Se tarvii selkeän palkan, selkeän pakotteen, vahvan johtajan ja hirveästi kehuja. Colliet on muutenkin kuulema sellaisia, että ne toimii hyvällä. Itse olen huomannut, että jos sitä ei huvita kiivetä rappuja, etukäteen kehumalla sen saa liikkumaan!

Me ollaan vähän sillä tiellä, että mä olen hidas ja lepsu, koira ei tiedä, mitä siltä olllaan vaatimassa ja sit se haahuilee sinne päin. Tämä tarkoittaa, että hirveän paljon yksinkertaisempia harjoituksia meidän pitää osata ottaa ja mun pitää miettiä koreografiat kamalan selkeiksi. Varsinkin seuraamisessa. Siinäpä se vaikeus onkin....

Inka oli meillä yhden yösydämen hoidossa, kun tultiin saaresta. Ei vaikuta kovin jännittyneeltä daamilta.Ukot oli siihen ihan lääpällään.

Olen edelleen sitä mieltä, että tässä koiran kouluttamisessa kaikista vaikeinta on oppia itse.

Ollaan ulkoillessa otettu kuitenkin aika paljon skarpimpi ote, mama vie ja koira seuraa. Tiedä näkyykö se sitten asenteessa, mutta Shea oli sitä mieltä, että Bono työskenteli halukkaammin kuin aiemmin. Tosin mulla oli kyllä myös superherkkua maksaa palkkana. Mutta olipa mitä herkkuja tahansa, ne ei kyllä tuppaa vaikuttamaan työskentelyn motivaatioon. Jos ympäristö kiinnostaa, se kiinnostaa ja "tunge vaan maksat ihan omaan kurkkuun , ole niin hyvä."

Mene ja tiedä. Sattui vaan olemaan hyvä päivä, kai. Ja se tiesi, mitä siltä haluttiin.

Meri-ilmasto

Me ollaan aika tööt, koska ollaan otettu ankaran lungisti.

Tässä keskeisimmät aktiviteetit: loikoilua kamujen kanssa kaltsilla, Aku Ankan lukemista ja koirien rapsuttelua. Tämmöisestä me väsähdettiin.


Svengijengi: Stella, Inka ja porukan pojat Bono ja Markus.

Nuorison vahtivuoro on Bonolla. Markus soutelee ja Julia heittää uistinta. Bono pitää silmällä.

Välillä oli jonoa kainalopaikalle.

Ilmavainu idästä kertoo kaiken, mitä pitääkin tietää.

Oho!

En ole näköjään eilen postannut lainkaan, kas kummaa. Onpa ollut kiirusta. Johtuisko siitä, että mamalle tuli rapakon takaa kirja! Ihka ensimmäinen ikioma amazontilaus. Kaikki on tähän asti hoitunut Akateemisen kautta, mutta hyvinhän tuo palvelu pelaa globaaleilla markkinoillakin. U2:n Dublinin konserttiliputkin on tulleet perille aika päiviä sitten.

Me oltiin illalla taas tottiskurssilla, ja olipa jännittävä ja raskas reissu. Oli jotain 30 astetta kosteaa lämmintä ja aloitettiin niin, että Bono oli maassamakuulla sen aikaa, kun kollega treenasi ja sille ammuttiin starttipistoolilla. Ennen Bono ei ole ammuskelusta välittänyt, kun viereisellä sepukkakentällä ammutaan alvariinsa. Mutta nyt se oli sen verran lähellä, että se säikkyi ja nousi ylös. Se meni kyllä kiltisti takaisin maahan ja teki omat seuraamis-, käännös- ja sivulle istumiskoukerot hyvin, mutta otti se koville.

Koko kurssin päätteeksi kokeiltiin vielä siedättää Bonoa ampumiseen kissan ruualla (ei-ei) ja leikillä (ei-ei-ei). Pakko oli toistaiseksi luovuttaa, että me ei saatu sitä totutettua. Ei haluttu, että se alkaa panikoida.

Se oli selvästi pois tolaltaan, lymysi vain autossa omassa yksiössään pää alhalla, joten tein tunnin mutkan Kattilajärvelle. Kahlattiin järvessä ja heittelin sille metsässä keppiä ja kahlattiin uudestaan järvessä ja se tepsi: löytyi hännän heilutusta ja pilkettä taas silmään.

Siitä kun lähdettiin ajamaan kotia kohti, autossa oli taas naurava collie joka seuraa liikennettä ja nojailee leukaa takapenkin selkänojalla (joo, ei vieläkään ristikkoa) pitäen peilin kautta silmäpeliä maman kanssa.

Ei hullumpi reissu ollenkaan, loppujen lopuksi siis, vaikka alussa näytti heikolta.

Kelailin, että turhan harvoin vien ehkä Bonoa osaamisen äärirajoille. Siksi me ei varmaan edistytä kovinkaan paljon. Nyt se joutui äärirajoille sekä makuulla (tosi pitkä), että seuraamisessa (piiitkiä pätkiä) ja ampuminen oli todellä jännittävää. Kaikki nämä yhdessä + veltoksi vetävä helle oli ehkä vähän hevoskuuria, mutta hyvää oppia taas.

Rokotusreissulla tänään käytiin hetki Viilarin kentällä ja tein vain lelun kanssa pieniä sivulle menojuttuja ja leikittiin, sekä lopuksi se sai hypätä esteen yli ekaa kertaa ikinä. Se tiesi heti, mikä on homman nimi. ja hyppäsi hanaksti yli ja takaisin. Este taisi olla 30 cm.

Ajattelin vaan, että pitää heti saada eilisen päälle treeni, jossa meillä on tosi kivaa eikä mitään ylivoimaista. Muuten pampula saakin tänään levätä laakereillaan.

Nyt pitää lukea Palveluskoira-lehdestä, miten hyppäämistä oikeasti kannattaa opettaa, että ponnitus lähtisi oikealta etäisyydeltä.

Ja huomenna me matkustetaan Porvoon saaristoon viikonlopuksi, joten raportoidaan vasta tuonnempana lisää.

Hyvää viikonloppua!

Huips

Blogeja ei saa editoida, mutta edelliseen postaukseen oli kyllä jäänyt kamalasti kirjoitusvirheitä. Sorry. Ei voi toimittaa. Pitää olla autenttinen.

Tavattiin Bonon äitimuori tänään kasvimaalla ja Elli käänsi Bonolle selkänsä. Vain silminnähtävät inhon väristykset puuttui. Koko elekieli kertoi, että "enkö minä herran pieksut ole ajanu tuon kakaran jo maailmalle? Enkö? Mitä? Häh? MITÄ SE TÄÄLTÄ VIELÄ HAKEE??

Voi äitien taakkaa.

Sitten me käytiin tottiskentällä ja tehtiin eilisten oppien mukaan hiukkasen reippaampi harjoitus kuin tavallisesti ja se tuntui oikein hyvältä. Lopuksi makuutin ja istutin sitä paikalla jauhelihalla lahjoen. Olin oikein tyytyväinen itse työskentelyyn.

Vapautettuna, joskin lyhyessä koulutustaluttimessa, hyppyytin sen pöydälle ja ennen kuin lopetettiin, kävelytin sitä vielä huteralla puomilla ja hyppyytin sen pari kertaa siitä yli. Aletaan puuhailemaan jotain ennalta-arvaamatontakin joskus. Sitäpaitsi A-este näyttää niin hurjalta, että jotain rohkeudenkohotus reeniä on parein pikku hiljaa alkaa kehitellä.

Mä en ymmärrä miten se ikinä tulee A-esteestä selviämään, mutta vuosi sitten mä haaveilin, että se joskus osaisi istua ja odottaa lupaa ruokakupille. Puoli vuotta sitten melkein itkua tuhersin, kun kuvittelin ettei Bono ikinä opi noutoa. Eli kyllä se vinoestekin sieltä joskus tulee.

Tottiksen jälkeen innostuin ajamaan vielä koirametsään, eli me tehtiin oikein reipas kiertomatka.

Tottista

Meillä oli tänään BH-kurssi ja sain taas hyviä vinkkejä, kuinka edistyä sillä saralla.

Meillähän on tämä emännän kokemattomuus sellainen ongelma, etten ole saanut sille viime aikoina juurikaan hyviä treenejä, koska en saa sitä kunnolla työskentelemään. Touhu on aran ja ponnettoman näköistä hapuilua, jossa emäntä kyllä pitää kontaktia, mutta koiraa se ei jaksa kiinnostaa.

Sitten on tämä toinen asia, että Bo noei totisesti ole välinpitämätön ympäristöään kohtaan, kuten käyttäytymiskokeessa kuulema pitäisi.

No, sain seallaista oppia seuraamisen ja perusasennon tiimoilta, että kerta kaikkiaan vain aina kun se pälyilee tai pudottaa kontaktin, pitää teettää sillä jotain. Käännös tai istuttaminen toimii hyvin. Niin kauan hinkataan tätä, kunnes koira on hanskassa.

Rauhattomuuteen puolestaan näyttää aika kivasti tepsivän makuuttamisharjoitukset. Se varmaan kestää jo jonkun 5 minuuttia maata paikallaan ja jos vain itse on lähistöllä ja tiputtelee palkkaa aina välillä etujalkojen väliin, se pysyy siinä aika hyvin, kunhan tensin ottuu ajatukseen.

Makuuttamisharjoituksen jälkeen sitä on tosi mukava talutella, se pysyy hyvin kontrollissa.

Hmmm. Nyt vaan pitää aktivoitua ja tehdä näitä treenejä useammin ja paremmin. Joka kerta se kumminkin menee piirun verran oikeaan suuntaan.

Jämäkkyyttä, voimaa ja reippautta me kaivataan. Sitähän tänne on tultu hakemaankin!

Paimennuskuvia

Ihania pamennuskuvia eilisestä on paljon Jorman sivuilla. Eli tuolla > Uutiset > napsauta 28.6 päivätyn uutisen kohdalta kuvagalleria -linkkiä. Bonsulikin on monessa kuvassa!

Olen vieläkin eilisestä ihan fiiliksissä. Paimentaminen oli niin erilaista kuin pk-jutut. Sen mitä nyt ymmärsin yhdestä kerrasta (mikä tuskin on kovin paljon) sain käsityksen, että paimentamisessa ohjaaminen on tosi hienovaraista. Vaikka se vaatii suurta tottelevaisuutta, siinä koira ei ole tavallaan käskyn alla. Sen pitää itsekin osata, ja molempien koirakosta pitää osata koko ajan lukea lampaita. Kaikki, mitä tehdään riippuu siitä kuinka lampaat reagoi. Ja nehän reagoi.

Mitenhän sitä fiilistä saisi jäljestämiseen? Sillä kai, että niitä kepukoita on aivan ylivertaisen mahtavaa löytää.

Tämä kokemus ratkaisi myös sen, että satsaan jälkihommissa keppimotivaatioon, en peltojälkimäiseen tottelevaisuuteen tekemisen ilon kustannuksella (meillä siis jäljestetään nenä aika ylhäällä, mikä on very bad thing indeed). Pisteet kisoissa kumminkin tulee siitä, että kepukat on löydetty.

Hyvä paimen

Me oltiin tänään paimenessa ja kyllä oli kiva päivä! Kivointa harrastustekemistä, mitä mä toistaiseksi olen koiran kanssa kokeillut. Hieno fiilis, kun koira tekee sitä, mitä sen on tarkoituskin tehdä.

Mun odotukset täyttyi ja jopa ylittyi. Olin kovasti toivonut, että Bonsulissa olisi ainesta paimenkoiraksi.

Tässä vielä reenataan oman vuoron odottamista.

Häkki toimi tosi hyvin. Bono, jolla on taipumusta kärsimättömään vinkumiseen, pysyi häkissä ihan hipihiljaa, ja viileänäkin. Se jopa pötkötteli siellä ihan relana. Sainkin sen iltapäivällä varjoon, joten vaikka mittari Turun tiellä kertoi, että ilman lämpötila oli 29 ja tien lämpötila 49, me pärjättiin ihan hyvin.

Karkasihan se kerran, mutta mehän ollaan sitä jo harjoiteltu, joten osattiin ottaa lungisti. Vähän sulkeisia se siitä palkaksi sai ja loppupäivä menikin ihan priimasti.

Bono itse asiassa karkaamista lukuunottamatta käyttäytyi juuri niin hyvin kuin colliet ruukaa tapahtumissa käyttäytyä. Ei mitään ihmeempää häiriköintiä. Sen sai istumaan tai makaamaan odottelutilanteissa ja se pysyi hyvin paikallaan.

Olin siitä ihan tosi ylpeä. Ajatella. Vuosi me ollaan pakerrettu ja tuoksia alkaa pikku hiljaa näkyä.

Bonsulin tyylinäyte! Innokkuutta löytyy.

Oona, Bonon sisko, on ihan kuuluisa, koska se on vissiin ainut collie Suomessa, joka on läpäissyt epävirallisen paimennustaipumuskokeen. Tai näin mä ainakin tulkitsin, koska Bono esiteltiin "epävirallisen veljenä". Kimmo (ope) tunsi Oonan ja sen suorituksen ja oli sitä mieltä, että Bonon taipumus on taipparin kriteereillä vähintäinkin yhtä vahvaa.

Bono oli ihan heti jyvällä, että "ai tää on tätä". Soitin lounaalla heti tohkeissani Marille, ja hän arveli että perimä tulee sieltä isoisän sukulaisilta, Merlinin ja amerikan suuntaan täällä siis sormella osoitellaan. Ja saattaa sitä taipumusta tulla vissiin sieltä äidin puolen mummun Unkarin sukulaisiltakin. Jorma arveli.

Lampaat itse on aika vitsikkäitä. Välillä tuntui, että ne teki just sen mitä niiltä odotettiinkin. Sitten ne sanoi "bä-ä-ä-äää!"

Meillä oli neljä sessiota. Ensin liinassa katsottiin vain mitä se tekee, kun näkee lampaita. Kuva on ekasta sessiosta Bono meni aika suorasukaisesti kohti lampaita, vaikka tarkoitus on ohjata niitä kaarella katraan takana kiertäen.

Tokan session aikana oli tarkoitus, että jälleen koira on liinassa ja nyt aletaan karsia sitä päin meno- ja lauman ympärikiertämistaipumusta, tavoitteena siis että se liikkuu katraan takana ja liikkuu puolikaarella.

Bonohan irtosi liinasta, joten se sai esiintyä edukseen ihan vapaana. Siinä sen paimennustaipumus todella tuli vahvana esiin, koska sille piti aika paljonkin laittaa paimensauvan kanssa painetta, ja kerran läpsähti jopa nenuun, mutta se ei ollut moksiskaan. Se oli niin keskittynyt vain lampiaisiin. Ekalla sessiolla se sentään muisti tulla mua moikkaamaan välillä!

Joo, se sauva ei kai olekkaan kävelykeppi ta susien hutkimista varten, vaan paimenkoiran ohjaamista varten. Luulisin.

Katras porttien läpi, kas näin.

Iltapäivällä otettiin rauhallisemmin ja ajettiin lampaita porttien läpi. Tarkoituksena oli pitää koira ihan rauhallisena aitauksessa ja ohjata lampaita liikkumaan haluttuun suuntaan. Katse oli oltava itsellä koko ajan lampaissa, koska niiden liike kertoi, minne meidän pitää liikkua.

Se on kovin hienovaraista hommaa, ja olin yllättynyt, kuinka pitkältä niitä paimennetaan. Meidän ja lampaiden välissä oli niittyä 15-20 metriä. Ja silti ne reagoi joka liikkeeseen.

Ekan session tein tosi lyhyellä liinalla, mutta toiseen harjoitukseen uskalsin jo jossain vaiheessa pidentää liinaa. Se menikin tosi hyvin. Kolme kertaa peräkkäin saatiin lampaat kulkemaan portin kautta ja sitten yhden epäonnisen yrityksen jälkeen vietiin ne varjopaikalle lepäämään ja lopetettiin siihen.

Se oli ihan älyttömän kivaa. Leppoisaa ja mukavaa puuhaa.
Tiukan paikan tullen meitä avusti naapurimaasta kotoutunut paimenherra Swedu.

Tässä Swedun puuhista koko totuus.

No ku

Meillä on taas oikein leppoisa vaihe murrosiässä tai uhmaiässä tai mitä tämä nyt sitten onkaan.

Harjoiteltiin aamulla häkkiin menemistä niin, että Bono pötkötteli siellä vetskarit kiinni ja sitten niin, että se meni sinne oma-alotteisesti ja sai aina välillä HK:n punaista, kun loikoili siellä.

Siellä se könötti luoden meihin lempeitä katseitaan ja jopa vähön sen oloisena, ettei makkara ollut kaiken päämäärä.

Kysäisin ääneen, että "kuinka se voi olla niin suloinen?"

Reetta tiesi: " No ku se on Bono."

No niin tietenkin.

Ruuat ja karvat

Ollaan taas kerran yritetty päästä siihen, että koirat söisivät vain kerran päivässä ja helteetkö auttaa -ken tietää - mutta nyt näyttäisi onnistuvan. Viikon verran jo molemmat on syöneet vain kerran päivässä, iltapuolella. Jaksavat hyvin pitkän päivän ilman aamuruokaa.

Tämän kertaisen inspiraation antoi se, että paskomisesta ei menannut tulla loppua, kun varsinkin luiden jätökset tuppasivat tulemaan lukemattomina pieninä kikkareina pitkin päivää, vaikka miten paljon holvataan öljyjen kanssa.

Nyt on ollut sellainen meininki, että syövät mahat pullolleen kerran päivässä ja alkupaloiksi saavat vähän öljyssä marinoitua raejuustoa tai piimää lisäravinteilla ja kasvismössöllä ryyditettynä, varsinkin jos kakat meinaa olla kovia. Joka toinen päivä on sitten lihakasvisape tai niitä muita barffaukseen kuuluvia ateriakokonaisuuksia.

Kun ruoka-aika on illalla, kouluttaminen ruuan avulla on päivän mittaan aika palkitsevaa emännällekin. Häkkikin alkaa vaikuttaa jo houkuttelevalta paikalta, jossa kannattaa käydä maahan, koska etujalkojen väliin kopsahtelee Oscarin lihakasvispullan kokkareita.

Olenko hehkuttanutkaan, miten helppoa on Bonon harjaaminen nykyään! Oma tukka on melkein työläämpi tapaus, vaikka onkin supisuomalaista hentoa liimatukkamallia. Tai ainakin siihen on tympeämpi käydä käsiksi. Sitä kun ei koskaan näe niin ei tule luonnollista motivaatiota :)))

Tänään harjasin sen oikein hyvin (Bonon Denmanilla), tyyliin 100 harjanvetoa aamuin illoin (joista aloitettiin varovaisesti ehkä 15-20:llä) ja huomasin, että sehän on peijakkaan kivuliastakin! Voi turkkikoiraparat.

Paimeneen

Nytpä meille on tarjoutunut tilaisuus päästä kokeilemaan paimennustaipumuksia! Matkustetaan sunnuntaina Paimioon ennen kukonlaulua ja käydään kokeilemassa, mitä lammaskoira oikeasti tekee, kun näkee lampaita.

Kiirus tuli hankkia hellevarusteita. Ostin isoimman kevythäkin, jonka löysin, koska pitäähän pampulan päästä liikkumaan siellä jos pitkään joutuu omaa vuoroa odottamaan.

Harjoiteltiin häkkin menemistä ihan porukalla.

Houkuttimena juustoa ja farkun lahkeen riekale.

Kun hökötys oli ollut huoneustossa noin tunnin, Bono ymmärsi kuuluvansa nyt omistavaan luokkaan ja irvisteli ekaa kertaa ikinä Viirulle.

Hus, tämän on MINUN valtakuntani.

Tottelevisuus-asioissa on edistytty sen verran, että Bonon voi istuttaa esimerkiksi poseeraamaan kesken vapaana juoksentelun. Ja se, kumma kyllä, pysyy istumassa!

Lupiinikuva.

Paimentamisessa tarvitaan aika hyvää tottelevaisuutta. Saapa nähdä, miten menee. Lampaat voi olla aika kiehtovia.

Hiukan off topic

Meillä on mennyt juhannus leppoisissa merkeissä kotioloissa. Ei ihmeellistä raportoitavaa, ulkoilua sun muuta. Mama keskittyi eilen puutarhaharrastukseen ja sai harson alle kolme 10 metrin riviä Överbyssä sekä keräsi kasveja herbarioon.

Joo-o. Yksi kesän distansuppgift on sellainen, että 30 yleistä rikkakasvia nuorena ja kukkivana pitää olla kuivattuna, prässättynä ja vaikka mitä. Ja minä kun peruskoululapsena kuvittelin selviäväni elämäni ilman herbarion tekemistä. No way. Sitä tässä vielä ihmetellään, että miten niitä latinalaisia kasvien nimiä voi muistaa?

Kun kaiken tuskailun jälkeen antauduin hommaan, herbariohomma olikin ihan kivaa!

Koska liikuskellaan off topicin rajoilla niin annetaan palaa. Videossa päivän syvällisyydet. Huomaa sisääntulo, jota voi kuvata muillakin adjektiiveillä kuin graceful. Jos siis haluaa. Ei ole pakko.