Rauhallista joulua

Eipä se nyt olekaan niin hankalaa emännöidä kahta koiraa kuin olin kuvitellut. Selkeyttä on tullut meidän olemiseen, kun sama ihminen päättää, mitä koirien kanssa tehdään ja molempien kanssa on sama logiikka ja samalaiset otteet. Kelit on olleet sen verran leudot, että p&k-lenkit ollaan voitu tehdä yhdessä. Urheilullisemmat tehdään erikseen ja Reetta on ulkoiluttamisessa apuna.

Muuten kaikki sujuu ihan tavallisesti. Tiukempi saa niiden kanssa olla, että rajat säilyy selkeinä. Yhtään vetämistä ei voi liukailla keleillä sallia ja räyskyttämisessä maman pinna on erittäin lyhyt, koska ne muuten lietsoo toisensa kohtuuttomuksiin.

Hankalinta on pakkasista asti ollut Bonon jolppimaisuus, johon se on taas taantunut. Nyt on taas juoksuja nartuilla ja kun vielä tuli tähän väliin hoitoreissu, se taas räyskyttää vasemmalle ja oikealle ihmisiä ja koiria eikä meinaa rauhoittua millään. Viirua se pyrkii nuolemaan niin, että ne pitää välillä erottaa sisällä ja sitruunapantaa se pitää tästä aamusta alkaen, kun vanhat konstit ei tepsi enää haukkumiseen.

Ei kai tässä muuta kuin opetella edelleen sitä rauhoittumista. Onneksi Viiru on ihan säyseenä ja nykyisellään helpompi tapaus :) Bono sen sijaan makaa eristyksissä sitruunapanta kaulassa ja tarkkailee toimintaa kompostiverkon takaa. Muuten se ei rauhotu ollenkaan, kiertää vain kehää ja huohottaa.

Tämä on varmaan vaikein asia: opettaa koira rauhoittumaan ja hennoa vaatia siltä sitä. Turhan vähän on sitä tullut harjoiteltua näihin asti. Minusta se on kuitenkin viime aikoina alkanut tuntua ihan a & o asialta koiran hyvinvoinnin kannalta: että se osaa rauhoittua oloissa kuin oloissa.

Sinänsä vitsikästä on, että kun olen makuuttanut sitä ulkona, niin nyt kun se riehuu, se jo itse heittäytyy maahan, kun haluaa jatkaa matkaa ja tietää että tästä ei muuten päästä eteen päin!

Joulun alla Bono oli veriripulilla hoidossa ja vieläkin on huono omatunto, etten vienyt sille häkkiä tai omaa petiä mukaan. Se varmaan olisi vähän rauhoittanut sitä, kun se kumminkin on oppinut omaan petiin rauhoittumaan yöksi. Ripulihan nyt voi johtua monesta asiasta, mutta stressi aina alentaa sairastumiskynnystä. Bad mama.

Tuloksia

Jääkausi on tosi tehokas. Montakohan päivää tässä nyt on mennyt, kun koiria ei ole noteerattu juuri mitenkään ja vaikutukset on hämmästyttäviä:

1. toisten koirien haukkuminen on tosi ponnetonta ja usein ohitukset menee vain kaulaa kurkottamalla
2. kukaan ei enää tunge peppua mun syliin ja peitä ruhollaan tv-ruutua silloin, kun Clarence Streetin lääkäriasemalla itkettää kaikista eniten
3. sukkien varastelu on loppunut
4. naapurin Timonen saa nykyään lähteä töihin ja ajella hissillä ilman että kukaan pöhisee asiasta yhtään
5. ulos lähtiessä Bono tulee oma-alotteisesti sivulle, jotta saadaan panta kaulaan
6. sisään tultaessa se istuu oma-alotteisesti, että otetaan panta pois
7. tänään ei ole tarvinnut nyppästä kertaakaan vetämisen takia, vaikka jotain hekumallista on näköpiirissä ilmeisesti kuitenkin vilahdellut
8. olen päässyt keskustelemaan kadulla vieraan ihmisen kanssa ilman, että polven tienoilta kukaan haukkui tätä lyttyyn

Ja muita ongelmia mä en oikein keksikään, mitä pitäis edes korjata. Lähinnä mua on häirinnyt haukkuminen toisille koirille sekä vetäminen hihnassa. Kertakaikkiaan hämmästyttävää. Ei vielä aukotonta, mutta selvää edistystä.

Mä en ole pitänyt ihan 100 %:sta jääkautta, sillä ajattelin vähän siltä kantilta, mikä olis reilua koiran kannalta, kun ei sitä häiriökäyttäytymistä nyt erityisen mahdottomasti ole ja se osaa kehotuksesta monta asiaa jo. Esim. jos se haistelee jotain intensiivisesti, sanon sille kyllä mennään, ennen kuin nyppäsen. Samasta syystä kerron sille ulos, pyyhitään tassut, harjataan, pestään hampaat jne. Mutta tämä on kuta kuinkin kaikki, mitä puhun sille.

Siinä on sellainenkin mielenkiintoinen juttu, että kun itse pitään suunsa kiinni eikä luota sanan voimaan, tulee herkistyneeksi sille, kuinka me viestitään eleillä. Esim. ulkona kävellessä se on aika hienovaraista, kuinka koira mua tulkitsee. En osaa vielä kuvata mitään, mutta olen selvästi koittanut liikehtiä vähemmän, arvattavammin ja määrätietoisemmin.

Äsken harjattiin oikein kampausnesteen kanssa, koska huomenna lähdetään sukuloimaan ja pitää olla siisti! Vähän säälittävää, että näistä harvoista yhteisistä hetkistä näyttää nyt tulevan todella arvokkaista ja ipana oli ihan onskuna, että sai multa huomiota harjaamisen verran!

Mulle tämä huomioimattomuus sopii erityisen hyvin, koska en halua kasvattaa koiraa huutamalla eikä pakotteet oikein sovi mulle, joten olen tästä keinosta kovin mielissäni. Toinen juttu on se, että Bono on ilmeisesti liian älykäs koira mulle, koska se keksii kaikki koulutuskikat ja lopettaa tottelemisen sillä sekunnilla, kun ei ole herkkuja taskussa. Oppiminen ei siis millään muotoa yleisty. Ilmeisesti myös Bonon pomotus on ollut niin hienovaraista, etten ole sitä sellaiseksi tajunnut. Ainakin siitä niin päättelisin, että kummalliset sen aiemmin harrastamat asiat on loppuneet kuin seinään.

Bonolle tyyli taas sopii, koska huomioimattomuus iskee sen dominanssiin ilman, että sen pehmeänä koirana tarvii säikkyä mun käyttäytymistä. Koska sillä on vahva laumavietti tämä tepsii sitäkin kautta. Huomioiminen palkkiona toimii hyvin, silloin kun se tekee hienosti.

Viirulla on Bonoa enemmän pomotukseen taipumusta ja sillä toimii ihan samalla tavalla.

Saapa nähdä mitä huomenna tapahtuu, kun lähdetään Katjan ja Marin sekä koirien kanssa Snowpaw'n kennelpäivää viettämään! Siellä on takuulla aivan superriemukasta. Toivottavasti tavataan Bonon isä ja isovanhemmat. Taitaa olla tätä luonnetta aika paljon peräisin siltä suunnalta ja olis hieno vähän tarkkailla niitä koiria ja keskustella niistä.

Kameran akku on ladattu. Nyt toivotaan, että vekotin päätyy matkaan mukaan. Aamut on niin petollisia, kun puolivaloilla ei ole skarppaaminen kovin vahvaa.