Helppo homma

Meillä kun on ollut taluttimessakävelyongelmaa, niin ollaan kohta vissiin vuoden verran harjoiteltu sellaista, että Bono vetää ja mama pysähtyy, kun liina kiristyy. Matka jatkuu, kun Bono astuu askeleen pari taakse päin ja katsoo muhun.

Bono osaa tän kuvion oikein hyvin. Viime aikoina se on yllättänyt mut välillä jopa kävelemällä niin, ettei piuha kiristy lainkaan. Sanan piuha saa vapaasti käsittää useammalla kuin yhdellä tavalla. Silloin palkkana on usein sellainen luksus, että se saa päättää, minne mennään ja missä kuljeskellaan ja millaisella tahdilla. Taluttimen kiristyessä kaksijalkainen navigoi reitin ja suunnittelee aikataulut.

Tämä on kovin hidasta ja välillä on tuntunut siltä, ettei tällä pelillä mitään edistymistä tapahdu ikinä, mutta kun mulla on se nykimisongelma. Että ei viittis nyppiä pientä. Jos se on ihan mahdoton ja uhkana on pikkusormen katkeaminen tai jotain vastaavaa, mitä tapahtuu äärimmäisen harvoin, käytän sitä, että vapautan vähän hihnaa ja nykäisen. Mutta siitä on oma lenkki pilalla.

No, tämä on nyt osoittautunut hyväksi esityöksi sille, mistä eilen paasasin. Kun tulee koiria tai jotain mutta jännittävää, kiihottavaa ja hurmaannuttavaa lähipiiriin, Bono pysähtyy ja siitä heti HYVÄ ja herkku. Herkut kelpaa nykyään taas, kun ruokintaa on vain pääsääntöisesti kerran päivässä ja sekin on iltapuolella.

Eilen sain monta hyvää palkkaustilaisuutta ja Bono oppi jo muistamaan, että kun se pysähtyy, ja selän takaa kuuluu HYVÄ, kannattaa luikahtaa heti maman välittömään läheisyyteen. Moni koira meni ohi sitten vähän niin kuin melkein noteeraamatta. Ja ainkin ilman, että sen perään tartti vinkua. Tämä on edistystä.

Totuuden nimissä on tunnustettava, että koirien ohitukset ei aina ole ihan kamalia. Suurimman osan ajasta ne on ihan okei. Mutta niihin aina liittyy tietty stressimomentti, koska se reagoi niihin aina, jos ne on lähellä.

Joo, meillä ei siis haistella vieraita koiria.

Päivälenkillä oli mukana lenkkimakkaraa, joten homma pääsi hyvin käyntiin. Iltalenkillä olikin maha täynnä hevosenlihaa ja maman taskussa liian kuivaksi kuivattua sydäntä, joten Bono kyllä hyväksyi herkun, mutta sylki sen pois kun luuli, etten näe.

Totesin, että hyvät kehut riittää tällaisessa tapauksessa.

Niin se vain on, että kun tietää, mitä pitäisi tavoitella, homma luistaa. Vasta-alkajan problematiikkaa tämäkin. Me ollaan mylös kotona tehty kontaktitreeniä, kun on nyt ollut tuo muu kouluttaminen ja metsälenkkeily huonoa maman keuhkoputkentulehduksen takia. Kyllä tämä parempaan päin jo menee, mutta ei nyt mikään voittajafiilis ole vieläkään.