Kansannousu

Bonsuli on uskaltanut uhmata Viirua! Tapahtui nimittäin niin, että olin antanut molemmille sellaisen maailman tylsimmän vuotapatukan, joista kumpikaan ei ole ikinä edes juuri välittänyt. Sillä niitä onkin jäänyt lojumaan nurkkiin.

No nytpä Bono innostuikin pureksimaan omaansa, mutta se kai käväisi jotain tsekkaamassa välillä ja Viiru - ahne despootti kun on - meinasi ottaa Bono tötsän itselleen. Bonopa ei suostunutkaan moiseen, vaan ärähti Viirulle ja valtasi oman patukkansa takaisin. Ihan aiheesta, meno on ollut sen verran omavaltaista.

Viiru istuskeli pitkään keskellä lattiaa ja pää pyöri joka suuntaan. Se ehkä näki todellisuuden jotenkin selvemmin?

Kiinalaiset tavat

Bonolla ja Viirulla on tänään luupäivä ja eväänä oli porsaan selkärangan pätkiä. Bono aina niin huomaavaisena ja kiitollisena tuli eväitä puolitoista tuntia järsittyään poskikarvat veressä mun luo ja työnsi nenän naamaan, tuijotti silmiin ja röyhtäisi.

Mä luulen, että se tarkoittaa kiitos. Sillä on tapana kiittää ruuasta juuri näin. Toinen vaihtoehto on pyyhkiä naama maman housuihin ja istahtaa sitten hetkeksi kainaloon. Ei se mitään, meillä ei ole sisustustekstiileissä valkoista, ei sen puoleen kotivaatetuksessakaan suosita muodin viimeisiä oikkuja taikka chanelia, muista syksyn hehkuvista uutuuksista puhumattakaan.

Dementiaan sen sijaan ollaan alettu varautua seuraavin tavoin. Pätkästä pitää sen verran selittää, että avainnippu on Bonolle vaikea suuhun otettava, koska siinä ei ole kunnollista perää, mutta siinä on painava autonavain. Kriteerinä on ollut, että jos jotain pyydetään tuomaan, se pitäisi antaa kiitos-sanasta käteen ja Bono tietää sen.

Mitäs muuta? Mama ei osaa pitää suutansa kiinni, mutta Bono pärjäilee siihen nähden ihan hyvin. Viksu koira. Ollaan harjoiteltu tätä kaksi kertaa aiemmin.



Avaimet on siis "pudonneet" maman taskusta keittiön tuolille. Bono löytää ne, mutta ne putoaa pöydän alle, mikä aiheuttaa pienen manööverin.

Kaulapaini

Tässä on kuvaa siitä, kun Daavid ja Goljatti painii. Kaulapaini ei onnistu samasta tasosta, mutta jos Daavid kiipeää sohvalle ja Goljatti pysyy lattialla, voi ainakin yrittää. Niillä tuntuu olevan mukavaa, vaikka epäsuhta on aika merkittävä.

Tuossa linkki siihen:
Kaulapaini

Nämä mun videot on varmaan juutuubin pöljimpiä.

Virikkeitä

Meidän elämä on asettunut niin vakiouomiin, että tuntuu ettei ole melkein mitään raportoitavaa.
Pampula on kamalan sävyisä ja kiltti. Me lenkkeillään pitkiä lenkkejä ja opetellaan yhteispeliä. Lenkeistä on tullut tosi hauskoja, kun annan Bonon usein viedä, mihin se itse haluaa mennä. Olen kuvitellut esimerkiksi, että on jotenkin kivempaa kulkea nurmikoiden laitoja kuin tietyömaiden sepelipintoja, mutta Bono ei ole joka aamu ja ilta ollenkaan samaa meltä. Se on aika kiinnostunut kaikesta, mitä meidän elinpiiriin kuuluu. Huyndain tietyökoneetkin on varsin kiehtovia.

Kotosalla me ollaan harjoiteltu avainten etsimistä ja sellaista perusjuttua, kuin EI-sanan harjoittelua.

Bono ei ole vielä osannut ei-sanaa, kun ei se oikeastaan juuri koskaan ole tehnyt mitään sellaista, mikä a) harmittaisi mua suuresti ja b) johon ei olisi muita konsteja.

Ei se osaa silti paljon mitään, mutta pointti onkin siinä, että mua ei kamalasti harmita vaikka se tallookin salatteja kasvimaalla tai jotain muuta, mitä en ole osannut opettaa. Ja ainahan sen voi laittaa kiinni, jos homma äityy mahdottomaksi.

No, nyt me kumminkin ihan virike-mielessä ollaan opeteltu sitä, että herkku on kädellä tai lattialla ja sitä ei saa ottaa ennen kuin luvan kanssa, kun Bono on käynyt maahan ja ottaa katsekontaktin. Viirulle vaatimus on istuminen ja katsekontakti.

Sit ne on saaneet herkkuja erilaisten esineiden merkkaamisesta ja nyt viimeksi ollaan alettu reenata avainnippujen etsimistä.

Huomaan kyllä, että en jaksa itse enää kovin innostua kouluttamisesta, kun virtapiikit on laantuneet. Sitäpaitsi kun Bonolla on Viiru kaverina ja ne on oppineet leikkimään, mun ei tarvi niin huolehtiakaan sen viihtymisestä ja mentaaliterveydestä kuten aiemmin, kun oltiin vain kaksin. Saa nähdä ilmaantuuko koulutusinto vielä joskus jostain.

Tänään on eka päivä moneen aikaan kun tunnen olevani terve. Mulla tuli tuossa kaiken yskimisen lisäksi vielä selkäkin kipeäksi, ja pää, mutta nyt on ihan terve ja virkku fiilis. Jospa tässä sit jaksais aktivoitua muutenkin pikku hiljaa tekemään muuta kuin ihan pakkolliset työ- ja koiranhuoltotoimenpiteet.

Kuvia

Hyvin onnistuneita kuvia meidän Piikkiön reissusta otti Ismo, Rommin pappa. Tässä muutama Bonsulista. Huomasin tänään, että Bono tunnistaa jo nimen Bonsuli, sen verran sitä on tullut käytettyä. Lause "... ja mä voisin mennä Bonsulin kanssa metsään..." aiheutti välittömän heräämisen ja täytti ilman jännittyneellä odotuksella.

Tulee mieleen Wille-vainaa, jonka kuullen ei voinut sanoa sanaa "pakastekala", koska se terästäytyi välittömästi ja alkoi raapia pakastimen ovea.

No, tässä niitä Ismon ottamia kuvia. Klikkaamalla niitä voi katsella suurempina.


Ensin Bono ihmetteli suuresti, että kuinka mama ei tule mukaan.


Kyllä se vauhti sieltä sitten kuitenkin löytyi.


Kuva on rajattu niin nerokkaasti, että Bonon suunta näyttää ihan oikealta :)


Lopussa mua itseä hirvitti kuinka Bono ajoi lampaita kovaa ja pitelin sitä liekassa.

Lauma hajoaa

Inka on ollut hoidossa maanantai-illasta asti ja mielenkiintoista laumakäyttäytymistä on ollut ilmassa. Viiru ja Inka skabaa selvästi statuksesta. Viiru ei päästä Inkaa Reetan makkariin eikä Inka Viirua mun makkariin. Harjaaminen on merkki suosiosta, joten siihen tullaan kiireen vilkkaa ja antaudutaan selällään. Ekana iltana löytyi myös kakkakaasa, joka oli ryyditetty pissalla, mikä viittaa vähän Viirun ja Inkan skabailuun.

Tänään Inka lähtee, joten lauma hajaa ja elämä palautuu normaaliin rauhaansa.

Bonon tassuhaava on ihan parantunut. Olen tyytyväinen haavuriurakkaan, koska mätäkuun aikaan paraneminen olisi voinut olla hankalampaakin. Se on se suihkuttelu ja laventeliöljy! Heti tuli käänne parempaan, kun aloin käyttää laventeliöljyä.

Säyseetä porukkaa

Kuinka ulkoiluttaa kolme koiraa, kun päällä on bronkiitti ja alkava noidannuoli?

Pakataan karvakasat autoon, ajetaan auto metsän laitaan, päästetään koirat vapaiksi ja majoitutaan itse mustikkamättään viereen.

Näin pääsee itse helpoimmalla ja koirat on säyseitä koko illan puoli yhdeksään asti. Sitten ne kyllä katsoo kelloa ja toteaa, että eihän tämä tässä vielä ollut kaikki.

Mutta se on vasta sitten...