Lepo vaan

Nyt kun koitan tietoisesti opettaa Bonolle rauhoittumista ja rentoutumista huomaan, että sitä me ollaan todellakin tarvittu.

Tei eilen usemmankin makuutusharjoituksen. Ekalla kerralla niin, että käskin sen maahan ja palkkasin pienillä juuston murenilla 5, 10, 15, 20, 25, 30, 35, 40 ja 45 sekunnin välein. Bono makasi koko ajan skarrpina ja vapautui vasta lopuksi. Pallkausväli harveni siis koko ajan ja kestoa yhteensä tuli - no mitä tosta nyt tulee. Ruokakupilla 30 sekuntia ja iltalenkillä vielä pari sessiota.

Iltalenkin sessiot meni tosin niin, että kun se kiihtyi ja alkoi vetämään eikä totellut ohjeita tai innostui vinkumaan (tai sit muuten vaan) me seisoskeltiin kunnes Bono istuutui itse tai kävi maahan lepäämään.

Varsinkin, kun odottaa että se käy itse maahan lepäämään, se rauhoittuu ja rentoutuu selvästi. Silloin lenkki jatkuu rauhallisemmissa merkeissä, ja siitä tulee myös iloinen ja leikkisä ja se muistaa, että "ai niin - onhan maailmassa keppejä!" Lenkki sujuu paljon miellyttävämmissä merkeissä.

Joo, tähän me nyt satsataan.

Mulla on vapaapäivä ja me mennään Oonan luokse metsälenkille. Katsotaan, jos tekisin vaikka jäljenkin, jonka se voisi ajaa lenkin päätteeksi.

Suenkarkottaja

Mun piti eilen siirtää autoa paremmalle parkkipaikalle, mutta hups vain, me ajettiinkin ruudun ohi ja oltiin yhtäkkiä metsässä Landbon takana Sipoossa. Kaasujalka oli vähän vissiin painava.

Alkoi jo hämärtää ja Bono oli jotenkin kovin hermostunut, tuijotteli metsään ja haukkua räyskytti, joten arvelin että olisko siellä joku eläin liikuskellut.

Oli hämärää, joten ajattelin, ettei me nyt oteta riskiä, että Sibbo varg saa meistä paistin. Heittelin Bonsulille keppiä ylämäkeen, että se sai vähän liikuntaa ja sitten ajeltiin hiekkateitä ja katasteltiin maisemia auton ikkunasta ja pysähdeltiin välillä jättämään pienet Kilroy was here -lirut.

Uusia ulkoilumaastoja kartoitettiin siis, jahka kelit paranee.

Bonosta on tullut ihan kotikoira viime aikoina, ei olla tehty yhtään mitään. Mitä nyt eilen vähän reenattiin näyttelyesiintymistä urheilukentällä. Saapa nähdä innostunko jossain vaiheessa vielä tottistelemaan ja jäljestämään.

Tosin nautin tästä vaihesta itse kovasti. En enää ajattele niinkään, mitä Bono tarvitsee, vaan mitä musta on itse hauska tehdä. Se on johtanut ihan erilaisiin ulkoilusessioihin ja reitteihin. Taitaa olla haukullakin päivät vähän vaihtelevampia eikä ihan niin ennalta-arvattavia.

Koira kuitenkin kulkee mukana, joten kyllä sillä kaikenlaista äksöniä riittää.

Parvekkeella

Bonsuli on ottanut tavaksi pötkötellä parvekkeella aamulenkin jälkeen ja viilentää oloa siellä. Tässä hetki tältä aamulta.

Just a moment.... Mä vähän unelmoin eteerisenä.

Oman pään mukaan

Bonolla on pitkään ollut hyvin sävyisä vaihe. Oliskohan se jo aikuistumassa, näin varhain?

Me ei ollakkaan harrastettu kouluttautumista, mutta olen satsannut siihen, että meillä on mukavaa. Ulkona on tullut uusia paikkoja, joissa Bono jo itse tietää etsikellä keppiä, koska voi juoksennella vähän vapaana ja kepin kanssa maman kanssa nujuten, tosin remmi maata laahaten.

Sitten olen palkinnut sitä hyvillä kehuilla ja vanutuksilla, kun se koiran tai jotain muuta jännittävää nähdessään seisahtuu. Sille on nyt tullut sellainen tapa, että se ottaa aika usein itse kontaktia, tulemalla jalan viereen ja hieromalla päätä polviin. Paijaus ja hyväksyntä on Bonolle hyvä palkka. Sen häntä heiluu nykyään tosi paljon.

Tästä on tullut sellainenkin seuraus, että se usein tekee näin myös koiria kohdattaessa. Se pysähtyy häntä kippuralla, rintakehä kaarella ja kaula pitkänä toljottamaan, mutta kun kehun sitä, se tulee paijattavaksi ja vaikka se vinkuu ja vuotaa, se vain lähtee töpöttämään eteenpäin pientareita haistellen.

Mulla on suunnitelmissa, että kunhan kohtaamiset vieläkin rauhottuu, se voi hyvällä kontaktilla saadakin palkaksi muutamien ystävällisten koirien haistelua. Mutta toistaiseksi harjoitellaan vielä mielen hallintaa ja rauhallisia ohituksia.

Kaiken kaikkiaan se kuitenkin on rauhoittunut tosi paljon, eikä ole ollenkaan enää mikään rauhaton epeli. Oma osansa on varmaan siinä, että ne on oppineet Viirun kanssa leikkimään yhdessä. Yritän saada joku kerta videon pätkää kuvattua, kun ne leikkii. Epäsuhtaisten kaulapaini on nimittäin aika vitsikästä kaseltavaa. Molemmilla näyttää kuitenkin olevan lystiä!

Bono käyttäytyy niin sievästi ja sävyisästi enimmän osan aikaa, että meidän lenkeistä on tullut erittäin nautinnollisia. Usein annan sen itse päättää minne mennään ja hämmästyn iltaisin, kun se haluaa vain tsekata lähimän naapuruston tärkeimmät postitolpat ja tulla sitten jo kotiin, vaikka itse tekisin mielelläni pidempääkin lenkkiä.

Tosin nythän on jo epäilyttävän hämärää iltaisin.

Tänä aamuna se oli sitä mieltä, että voitaisiin mennä autolle ja ilmeisesti metsään. Ehkä me jotain sellaista keksitäänkin jahka päivä kehittyy.