Kiinalaiset tavat

Bonolla ja Viirulla on tänään luupäivä ja eväänä oli porsaan selkärangan pätkiä. Bono aina niin huomaavaisena ja kiitollisena tuli eväitä puolitoista tuntia järsittyään poskikarvat veressä mun luo ja työnsi nenän naamaan, tuijotti silmiin ja röyhtäisi.

Mä luulen, että se tarkoittaa kiitos. Sillä on tapana kiittää ruuasta juuri näin. Toinen vaihtoehto on pyyhkiä naama maman housuihin ja istahtaa sitten hetkeksi kainaloon. Ei se mitään, meillä ei ole sisustustekstiileissä valkoista, ei sen puoleen kotivaatetuksessakaan suosita muodin viimeisiä oikkuja taikka chanelia, muista syksyn hehkuvista uutuuksista puhumattakaan.

Dementiaan sen sijaan ollaan alettu varautua seuraavin tavoin. Pätkästä pitää sen verran selittää, että avainnippu on Bonolle vaikea suuhun otettava, koska siinä ei ole kunnollista perää, mutta siinä on painava autonavain. Kriteerinä on ollut, että jos jotain pyydetään tuomaan, se pitäisi antaa kiitos-sanasta käteen ja Bono tietää sen.

Mitäs muuta? Mama ei osaa pitää suutansa kiinni, mutta Bono pärjäilee siihen nähden ihan hyvin. Viksu koira. Ollaan harjoiteltu tätä kaksi kertaa aiemmin.



Avaimet on siis "pudonneet" maman taskusta keittiön tuolille. Bono löytää ne, mutta ne putoaa pöydän alle, mikä aiheuttaa pienen manööverin.