Huips

Blogeja ei saa editoida, mutta edelliseen postaukseen oli kyllä jäänyt kamalasti kirjoitusvirheitä. Sorry. Ei voi toimittaa. Pitää olla autenttinen.

Tavattiin Bonon äitimuori tänään kasvimaalla ja Elli käänsi Bonolle selkänsä. Vain silminnähtävät inhon väristykset puuttui. Koko elekieli kertoi, että "enkö minä herran pieksut ole ajanu tuon kakaran jo maailmalle? Enkö? Mitä? Häh? MITÄ SE TÄÄLTÄ VIELÄ HAKEE??

Voi äitien taakkaa.

Sitten me käytiin tottiskentällä ja tehtiin eilisten oppien mukaan hiukkasen reippaampi harjoitus kuin tavallisesti ja se tuntui oikein hyvältä. Lopuksi makuutin ja istutin sitä paikalla jauhelihalla lahjoen. Olin oikein tyytyväinen itse työskentelyyn.

Vapautettuna, joskin lyhyessä koulutustaluttimessa, hyppyytin sen pöydälle ja ennen kuin lopetettiin, kävelytin sitä vielä huteralla puomilla ja hyppyytin sen pari kertaa siitä yli. Aletaan puuhailemaan jotain ennalta-arvaamatontakin joskus. Sitäpaitsi A-este näyttää niin hurjalta, että jotain rohkeudenkohotus reeniä on parein pikku hiljaa alkaa kehitellä.

Mä en ymmärrä miten se ikinä tulee A-esteestä selviämään, mutta vuosi sitten mä haaveilin, että se joskus osaisi istua ja odottaa lupaa ruokakupille. Puoli vuotta sitten melkein itkua tuhersin, kun kuvittelin ettei Bono ikinä opi noutoa. Eli kyllä se vinoestekin sieltä joskus tulee.

Tottiksen jälkeen innostuin ajamaan vielä koirametsään, eli me tehtiin oikein reipas kiertomatka.