Vaisuhko meininki

Meillä on vähän vaisu tunnelma, kun Viiru "the hämmentäjä" on poissa. Se oli vilkas koira ja kaikessa mukana. Ei voi veskiinkään mennä ilman, että huomaa ettei Viirua ole, kun sillä oli tapana päivystää, milloin paperi loppuu ja se saa napattua kartongin!

Bono hakeutuu nyt paljon kainaloon ja selvästi tietyissä tilanteissa etsii ja ihmettelee, että missä kaveri on. Se saa kuitenkin Viirunkin lenkit, kun pitäähän molempien, maman ja mummin, saada liikuntaa!

Sit ollaan järjestetty sille lisäaktiviteetteja, mm. ulkona on patukka ja 10 metrin liina mukana, että voidaan leikkiä vaikka ei voisi päästääkään irti. Ollan nukuttu paljon, ilmeisesti tämä oli jokaiselle aika raskaat pari viikkoa.

Mä nyt listaan tähän vielä niitä Viirun ongelmia, jos niistä jollekin olisi joskus apua.

• 6 kk:n iästä alkoi ärtyisyys ja pureminen
• kastroiminen ei vaikuttanut aggressiivisuuteen mitenkään
• vajaa vuosi sitten sen ruokahalu muuttui (nirsosta ahneeksi) ja ahneus lisääntyi koko ajan, lopussa se oli koko ajan nälkäinen
• paino kuitenkin putosi tuona aikana 4,7 kg:stä 3,7:ään
• kosketusarkuutta oli pienestä asti, useimmiten mahan alueella tai kyljissä
• silmät rähmi aika ajoin voimakkaasti ja ne oli sameat,vaikka ei tulehdusta
• lokakuusta asti ehkä tasapaino-ongelmia tms, se saattoi vain jäädä istumaan ja tuijottamaan eteensä kuin dementoitunut, käännellä päätänsä. Voi olla, että myös näössä oli ongelmia, koska lopussa se esim. haukkui Bonoa ulkona, eikä ilmeisesti tunnistanut sitä, jos etäisyyttä oli yli 10 m.
• tällaisen jälkeen se oli aina ihan puhki ja päivän tai pari vain makaili
• samoin, jos se oli ärtynyt ja aggressiivinen, se yleensä makaili jonkin aikaa sen päälle
• lokakuusta myös lorottelu alkoi todenteolla olla säännöllistä, oli sitä siihen asti ollut satunnaisesti mutenkin
• lopussa, kun sen kunto romahti, se hakeutui omiin oloihinsa, makaili suurimmän osan ajasta silmät auki, mutta nukkui huonosti. Kun se oli virkeämpi, se tahtoi vain ruokaa. Ulos se lähti vapaaehtoisesti vain, jos Bonokin lähti. Bonon perässä se köpsötti korttelin ympäri.

Kilpirauhasarvojen heittely ei tätä koko historiaa selittänyt ja lääkäri arveli, että hermosto- tai aivoperäisestä ongelmasta siinä oli kyse. Kuvissa ja verikokeissa selitystä ei löytynyt, joten mitään ei oikein ollut tehtävissä.

Pureminen oli lisäksi sellaista, että se kieli jostain vakavammasta, se ei ollut vain käytösongelma. Seurakoirien pitäisi olla sellaisia, että niiden kanssa tulee toimeen ilman kouluttamistakin ja Viirulla tuli todennettua se, että kouluttamisesta ei ollut mitään hyötyä.

Tämän kokemuksen jälkeen mulle on ihan sevää, että jos koira on aggressiivinen ja siihen ei tehoa kastroiminen ja kouluttaminen, se kannattaa jo sen itsensä takia lopettaa ennen kuin kunto hiipuu olemattomiin. Sillä on silloin jotain kipuja tai muuta pahaa häikkää, joka vaivaa sitä itseäänkin. Lääkärikin painotti, että se kärsii itsekin.

Nuoren koiran kanssa sitä tietysti tahtoo katsoa, ettei tee hätiköityä päätöstä. Viirun oireilu oli niin epämääräistä, ettei siitä oikein saanut otetta. Vaikka sitä käytettiin eläinlääkärissä monet kerrat, ei siitä kokonaiskäsitystä saatu ennen kuin lopussa.

Surua

Viirun vaivat on nyt ohi. Sen kunto romahti viikonlopun aikana ja eilen oltiin vielä Apexissa monta tuntia. Siltä otettiin röntgenit, jotta mahdollinen vika löytyyisi. Lopputulema oli, että lääkärikin päätyi suosittelemaan eutanasiaa, sillä vika on todennäköisesti synnynnäinen ja aivoissa. Kunto meni jo niin heikoksi, että se olisi ehkä kuollut omia aikojaan lähipäivinä. Sydämen syke oli vain 60.

Ihan hirveän riipaisevaa on, kun nuori koira kärsii. Viiru ei ehtinyt täyttää neljää.

Aamulla saatiin vielä muutama kaunis jäähyväiskuva otettua.

Surullinen juttu

Viirun asiat on huonosti. Sillä verikokeissa näkyi kilpirauhasen liikatoimintaa. Se on koirilla harvinaista ja tavallisesti johtuu kasvaimesta. Viirun yleiskunto ja mielialat on muutenkin romahtaneet, se on vetäytyvä ja arvaamattoman ärtyisä, se mm. puri mua taas eilen tervehtimistilanteessa, Silloin, kun se on virkeämpi, se on koko ajan nälkäinen. Kuitenkin se laihtuu. Ulos se ei haluaisi lähteä ollenkaan, ja se käy vessassa mun matolla, kun silmä välttää. Bonon seuraa se ei enää siedä ollenkaan. Onneksi Bono osaa jättää sen rauhaan.

Ollaan taipuvaisia epäilemään, että silmäjuttukin johtui ainakin osittain tästä. Sen silmät on rähmineet käytännölisesti katsoen aina (sopii kilpirauhasoireisiin) ja niitä on aina pyydetty katsomaan, kun eläinlääkärissä on käyty. Eikä nyt tulehdukseen saatu hoito ole sitä asiaa miksikään muuttanut. Tämä selittää myös sen käyttäytymisonglmat.

Ihan surkeat fiilikset täällä on.

Viirun kuulumiset

Viirulla oli tänään silmälääkärin kontrolli ja silmä paranee hyvin. Pieni kiinnike on jäänyt iiriksen reunaan ja sille ei oikein voi mitään. Se ehkä vähän haittaa näkemistä ja kaventaa näkökenttää, mutta ei tee silmästä sokeeta. Viirukin on jo reippaampi ja iloisempi. Se on myös jotenkin rauhallisempi kuin ennen.

Sellainen syy me ollaan nyt tälle keksitty, että Bonolla ja Viirulla on kopsahtaneet jossain vaiheessa päät yhteen. Lääkäri taipui sille kannalle, että traumasta on kyse, koska verta oli lasiaisessakin ja se on kuulema tulehduksen aikaansaamana hyvin harvinaista. Viirun käytös tukee tätä, se ei halua päästää Bonoa lähelle eikä leiki sen kanssa. Bonsuli on ollut liian tungetteleva, kun ihmisten silmä on välttänyt. On se Viirunkin kannalta hyvä, jos saadaan tänne Bonolle kevään mittaan kasvamaan saman painoluokan vastustaja.

Verinäytteitä nyt kumminkin on otettu ja pissanäytekin saatiin tänään kertättyä suurella vaivalla. Tarkistetaan nyt tosiaan kumminkin, ettei mitään perussairautta ole kiusaamassa pikkupampulan hermoja. Se on ollut kyllä tosi mukava ja säyseä koko sairauden ajan. Me ollaan jo menty takaisin siihen, että Reetta ulkoiluttaa ja leikittää Viirua. Mä hoidan ruuat, turkin, lääkitsemisen ja aktivointipelit. Viiru on alkanut taas nukkuakin Reetan huoneessa, joten suhde on päässyt pienen tulehtumisen jälkeen taas hyvälle tolalle.

Useamman koiran hoitaminen menee muuten ihan hyvin, mutta kun ne on eri kaliiberia ja pitää ulkoiluttaa eri tavoin, niin se on aika kuluttavaa. Mulle riittää se, mitä Bonon kanssa tulee liikuttua, joten nyt on hyvä, kun Reetta pystyy huolehtimaan Viirun ulkoilut.

Viirun silmässä oli siis suonikavon (vai oliko se suonikerroksen) tulehdus, mikä helposti räjähtää käsiin, jos lääkitys lopetetaan liian nopsaan. Sitä vierotetaan nyt reilut 10 päivää kortisonista ja kuukauden verran annetaan vielä tippaa silmään, annosta 10 päivän välein hiljalleen vähentäen. Kontrolli on helmikuussa.

Se oli aika paha juttu.

Hoidon piirissä

Viirun asiat on nyt parempaan päin. Sillä oli ilmeisesti tulehduksen aiheuttama verenpurkauma toisessa silmässä, mutta uä:ssä ei näkynyt ainakaan mitään vakavaan verkkokalvon irtaumaa. Tulehdusta on molemmissa silmissä.

Nyt on aggressiivista lääkehoitoa päällä (antibiootti, kortisoni ja 2 tippaa) ja keskiviikkona on kontrolli, että nähdään miten hoito alkaa tepsiä. Verenpurkaumakin oli onneksi silmän etuosassa, josta se voi parantua muutamissa päivässä. Toiveet on siis korkealla, että näkö palautuu.

Tosin koirasta ei juuri enää huomaa, että se siitä kärsisi, kun kipu on hallinnassa ja silmänpaineet saatu normalisoitumaan. Se on vähän säyseämpi ja voi olla, että se viimeaikojen aggrssiivisuus onkin johtunut ainakin osittain tästä.

Kyllä oli ahdistava päivä. Vaikka mä helposti Viirua soimaan ja moitin, kyllä sitä omiin hirviöihinsä selvästi kiintyy. Ja onhan se oikesti kiva koira suurimman osan ajasta. Viiru saa säpinää aikaan :)

Lääkäristä tullessa se asettui heti ruokapaikalle maate ja tuumaili, etteikö tässä majatalossa ole mitään tarjoilua! Saatiin antaa ruokaa sille vasta kuudelta illalla, joten siihen asti se joutui odottamaan. Heti kun oli maha täysi, se alkoi leikkiä. Sitä jatkui koko illan.

Bonon kanssa sen sijaan on toisenlaiset kuviot. Se on kamalan levoton, kun narttujen lisäksi nyt myös paukkuu ilotulitteet. Onni onnettomuudessa, että Jessicallakin on juoksu alkamassa (Bonon kaukaasialainen 60-kiloinen ystävätär). Jos Bono oikein kovasti säikähtää paukuttelua, sanon sille että mennääs katsomaan onko Jessica tuolla, niin se lähtee reippaasti liikkeelle :D

Mä olen kyllä sen verran käärmeissäni kaikesta yleisestä välinpitämättömyydestä (lue: paukuttelusta) ja siitä, että mitään sääntöjä ei ilmeisesti tarvi noudattaa, että olen päättänyt osallistua tähän yhteiskunnalliseen liikkeeseen. En viitsi ajella törkeätä ylinopeutta, enkä parkkeerata invapaikoille tai jalkakäytäville, enkä totisesti aio paukauttaa yhtään rakettia kenenkään ikkunan alla, mutta olen ajatellut lopettaa koiranpaskojen keräilyn. Muutoksenhan kuulema saa aikaan vain sisältä käsin. Pitää osallistua!

Koiraparka

Viiruriepu on nyt kipeä. Eilisen aamutohinan jälkeen se oli vaisu ja pysytteli mun makuuhuoneessa. Se söi hyvin ja kävi lenkeillä, mutta me huomattiin illalla puoli kymmenen maissa, että se on ihan vetelä ja toinen silmä rähmii. Ei kuitenkaan lähdetty töytyyttämään yön selkään, kun se ei ollut kuumeinen eikä se vaikuttanut sellaiselta, että sillä olisi kovia kipuja. Se mm. nautti rapsuttelusta ja heittäytyi selälleen, että saa rapsia mahapuoleltakin. Sille on nyt lääkäri puolilta päivin.

Voi että, mikä epäonnen koiraparka. Saatiin onneksi heti apexin silmäspesialistille aika.

Kuraattori Virtanen

Myös Viiru vaikuttaa jotenkin säysemmältä, nyt kun me ollaan tunnistettu sen oikea luonto. Viiru jopa tunnistaa nimen Virtanen, jos sitä kutsuu sillä nimellä.

Lammasta vahdaten se viihtyi monta tuntia kylpyhuoneessa. Tarjoilin jättiluun jo alunperinkin sinne, koska tiedossa oli, että möykkyä ei ilman aggressioita muut edes vilkuile. Kun K. V. oli vihdoin pakko saada lähtemään ulos, operaatio edellytti luun takavarikointia ja psykiatrista erityisosaamista.

Kuraattorin aarre.

Seuraavassa pari todistetta, kuinka suvereenisti Kurattori Virtanen hallitsee halutessaan toisten henkilökohtaista omaisuutta, tässä tapauksessa Bonon mökkiä.

"Mä hallitsen ihan mielelläni hyvällä...."

"Mutta mä hallitsen kuitenkin kenties vielä mielummin pahalla."

Intruders

Me ollaan kolmena päivänä käyty koirapuistossa. Siitä saa kivan, puolentoistatunnin lenkin, kun käpsehtii ensin Koivukylän koirapuistoon ja siellä tovin juoksee ja tekee erilaisia asioita. Se on nimittäin niin iso puisto, että siellä ei tarvi olla samassa laumassa.

Eilen tapahtui niin, että eräs Snoopy oli Bonolle oikein ärhäkkänä ja meidän oli parein väistyä sivummalle. Sitten sinne tuli pikkukoira, jota Bono halusi astua, mutta pikkukoirallapa oli kaverina irlannin susikoirauros, joka ei moisia elkeitä hyväksynyt ja teki kantansa selväksi.

Me sitten tehtiin namien etsimisleikkiä sekä treenattiin parille telineelle kiipeämistä ja luoksetuloja. Harrastettiin omaa kivaa.

Uroskoiran kanssa pitää vain näköjään kestää, että rähinöitä tulee. Sitäpaitsi niitä on näihin asti ollut niin vähän, että nyt on hyväkin, että Bonolle tulee niitä kokemuksia, että kaikkien koirien luokse ei pidä mennä kovin tungettelevaisesti. Se on niin kiinnostunut toisista koirista, että tämä tekee sille ihan hyvää. Se tuli mun luokse joka kerta ekasta kutsusta ja oikein vikkelästi!

Toissa päivänä puntit oli eripäin, kun Viiru oli mukana ja isommat urokset oli aika tungettelevia Viirua kohtaan. Bono ajoi ne pois Viirun kimpusta ihan määrätietoisesti ja tehokkaasti. Me luonnollisesti taas jouduttiin väistymään sivummalle, mutta ihan hyvä kokemus taas. Kiva nähdä, että Bono osaa toimia myös noin.

Taidetaan mennä samaan paikkaan tänäänkin, vaikka ollaankin vakkarikoirien mielestä ilmeisesti tunkeilijoita :)

Ai niin. Vihoviimeinen iltalenkki sujui eilen ikään kuin pimeys olisi toinen luonto. Toivottavasti aamuhämärä on kuitenkin hyvin epäilyttävää vielä jonkun aikaa.

Bono töyhöttää

Bonsuli on nyt puolitoistavuotias ja syntymäpäivän kunniaksi on harjattu pehko kuohkeaksi. Alkaa olla taas karvaa ja kuohkeuttakin saa vähän kehrättyä, kun vain oikein vatkaa vastakarvaan.

Jos ottaa mummin käsilaukun omaan käteen, niin pääsee ehkä mukaan leffaan. (Tämä on perjantailta, silloin oli vielä rintakarvat takussa.)


Viirun hännänalunen on erittäin mielenkiintoinen asia.

Otin vielä vähän videonpätkää siitä, kun Bono intoutui harjaamisen päälle "riehumaan" diisselityylillään. Siihen kuuluu mittavia taidepausseja.

Ja kyllä se ulkona saa ihan vauhdinkin päälle, kun pääsee riimusta. Leikkimistä siis maman omin pikku klätösin tekemällä jättiläispatukalla on tuolla:

Cats'n'dogs

Aamuäreä Viiru oli tänään niin hyväntuulinen aamusta, kun Ria kävi hieromassa pampulat. Bonon selkä oli ihan ok, mutta Viirulla oli selvästi alaselkä jumissa ja se heijastui ylemmäs - oliko se nyt pitkään ja leveään selkälihakseen. Ohjeena oli, että nylkyttäminen veks!

Tuttavapiirissämme on kokemuksia siitä, miten nylkyttämisestä on koitunut niin paha kuluma, että kyseinen poika päätti päivänsä niiden kipujen takia. Eli silmän vilkkuessa, pikkuäpyli saa tästä lähtien koppia.

Sitten muihin aiheisiin.

Kesällä mustikassa pajatin muurahaisille, ettei niiden taipumus kiipeillä ihmisten jaloissa ja nipistellä kipeästi lainkaan kohenna luonnon ja ihmisen välistä suhdetta. Toisin toimii pianoa soittava eläinsuojelutapaus Nora. Olen varmaan päivitellyt musikaalista kissaa täällä joskus?

Nyt sille on sävelletty oma biisi, jossa Nora on itseoikeutetusti solistina. Kamariorkesterin esittämä styki sai ensiesityksensä elokuun alussa ja BBC:n juttu on tuolla:

Piano playing cat takes centre stage

Nora on saanut komeat kotisivutkin ja esitys on kokonaan siellä videoituna:

CATcerto videos

Erittäin hilpeätä katseltavaa. Viehättävää on myös lukea Noran elekieltä. Selvästi se välillä nauttii suunnattomasti, eikä voi olla puskematta pianoa. Toisinaan se taas hämmentyy, häntä alkaa heilua ja soitto seisahtuu! Uskomaton tapaus.

Käytöskoulun perusteet

Meidän kaikkea kouluttamispyrkimystä on häirinnyt yksi ylitse muiden. Se, että Bono on ulkona niin kiinnostunut koirista ja ihmisistä, ettei se jaksa mun komennoille lotkauttaa korvaakaan. Päinvastoin, se sekoaa ihan täysin, nykii hihnaa ja louskuttaa ja sit tehdään sulkeisharjoituksia kadunvarsilla.

Olen saanut ohjeiksi käyttää pakotteita, mutta ne ei oikein sovi mulle eikä Bonolle. Ollaan molemmat liian pehmeitä äkseeraamiselle. Molemmilla on dominanssia, jota hermorakenne ei tue, joten tahtojen taistelu menee siihen että molempia niin sanotusti v***ttaa tällaisten kohtausten jälkeen, eikä oppimistulokset ole puolin eikä toisin mainittavia.

Mä tunnen itseni aina taistelun hävinneeksi jos nyin sitä hihnasta tai läpsin nenuun, kun se räyskyttää. Tottiskentällä en ole halunnut pakotteita käyttää lainkaan, etten pilaisi sitä tilannetta ja miljöötä siltä varalta, että jotain valoa tähän savottaan joskus ilmaantuisi.

Senpä vuoksi meidän kouluttamisponnistelut on pikku hiljaa hiipuneet ihan olemattomiin. Olkkarissa reenataan tällä hetkellä jälkikeppien ilmaisua ja kanttarellien etsimistä (kanttarellien suhteen salonkikoira Viiru on hiffannut nopeammin, mikä on homman tarkoitus) ja ulkona talutinkävelyä. Tämä tuntuu melko ihmeelliseltä, että kohta 1,5 -vuotias ukko ei osaa suhtautua neutraalisti katuvilinään, mutta karu totuus on tämä.

Ekaa kertaa ikinä törmäsin ohjeeseen, joka voisi sopia meille. Ulkona koira palkataan siitä, että se pysähtyy, kun se näkee jotain mielenkiintoista. Näin saadaan rakennettua käyttäytyminen, jossa se ikään kuin "kantelee" mamalle, että näköpiirissä on jotain mielenkiintoista. Ideana on, että koira ottaa aina kontaktin, kun se havaitsee jotain tavoiteltavaa, eikä sitä tarvitse komentaa ja siten siis kieltäää siitä, että se on reagoinut. Aloite on koiralla, ei emännällä. Emännän ei tarvi skannata ympäristöä, koska koira tulee kertomaan, mitä näkyy.

Meillä toimii tämä ruokakupilla, namuilla, pantaa laitettaessa, ulko-ovella, autosta poistuttaessa, silloin kun tavataan kaverikoiria tai kun se on pääsemässä irti hihnasta vapaana juoksentelemaan. Mutta ei toimi yleisesti aina, kun on olemassa jotain, mitä Bono tahtoo. Nyt kuulin ekaa kertaa keinosta kouluttaa sellainen käyttäytyminen.

Otin jo lenkkimakkaraa pakkasesta. Nyt pitää alkaa taas kulkea makkaraa taskussa. Juttu on tuolla, jos jotakuta kiinnostaa : Det är fint att skvallra

Skvallra tarkoittaa juoruamista tai kantelemista.

Eipä silti. Bonolle on ihan hiljattain kehkeytynyt sellainen tapa, että se välillä aina lenkillä ottaa kropalla kontaktia ja katseellakin - ja se on hirveän iloinen kun vähän vanutan sen päätä polvea vasten. Se on sellainen ilobuusti, jonka se hakee ihan itse kontaktilla ja muistuttaa vähän kissojen puskemista. Mulla on kohta kylkiä vetelevä ja kehräävä koira! Ei huono.

Miuku ehti opettaa Viirulle sen, kuinka naama pestään tassuilla ja olin toivonut, että Bono oppisi sen Viirulta. Mutta siinä asiassa on käynyt niin, että Bono opettikin Viirulle, että suun voi pyyhkiä myös sohvaan.