Bono ja Viiru ovat 2 yötä Romeon luona, kun kotiväen kaksijalkaiset lähtevät yllättäen Tallinassa pyörähtämään. Voi, se tekee niille hyvää. Sekä2- että 4-jalkaisille!
Toivottavasti Viiru osaa käyttäytyä edes joten kuten. Se on kyllä vähän vieraskoreuteen taipuvainen. Mikään muu ei tässä asiassa mitenkään huoleta :)
Voimia Katjalle ja Jounille!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Romeo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Romeo. Näytä kaikki tekstit
maanantai 30. marraskuuta 2009
Axönviikend
Nyt on taas tapahtunut paljon. Perjantaina tein Bonolle piiiiiiitkästä aikaa jäljen ja se haki janan ja ajoi jäljen ihan kuin mitään puolen vuoden taukoa ei olisi ollutkaan. Samalla reissulla se myös teki jotain, mikä nosti mun luottamusta siihen 400 %. Se nimittäin kaksi kertaa bongasi koirakon, mutta ei vanhojen tapojensa mukaisesti lähtenytkään rynnimään kohti vaan haukkui ja tuli mun luokse. Aivan superia. En tiedä onko meidän harjoittelulla osuutta asiaan, vai onko kyse jostain muusta, mutta jos tällainen käyttäytyminen valtaa alaa, meillä on näköpiirissä huomattavan valoisa tulevaisuus.
Lauantaina käytiin Romeon luona metsälenkillä, jonka jälkeen Bono jäi Jounin ja Rompun luo kyläilemään, kun emännät lähti Aktiivicollieiden pikkujouluihin. Hienona täkynä oli pyydetty Virve Sormunen kertomaan, kuinka kisoihin kannattaa valmistautua. Me ei todellakaan olla valmistautumassa pk-kisoihin, mutta Sormunen on niin kokenut kouluttaja ja edustaa sellaista koiranpitokulttuuria, että tulee suorastaan valaistunut olo, kun kuuntelee häntä. Koitan jossain vaiheessa eritellä, mitä jäi mieleen.
No, eilen sitten oltiin Turussa näyttelyssä ja vaikka näyttelymenestystä ei tulosten muodossa kertynytkään, päivä oli niin onnistunut ja antoisa, että taidetaan lähteä toistekin Turkuun! Olen jo etukäteen ajatellut, että mentäisiin Tampereelle alkuvuodesta tuomarikoulutettavien ryhmänäyttelyyn, mutta välissä olisi tammikuun Turun tapahtumakin.
Päivästä teki onnistuneen
Lauantaina käytiin Romeon luona metsälenkillä, jonka jälkeen Bono jäi Jounin ja Rompun luo kyläilemään, kun emännät lähti Aktiivicollieiden pikkujouluihin. Hienona täkynä oli pyydetty Virve Sormunen kertomaan, kuinka kisoihin kannattaa valmistautua. Me ei todellakaan olla valmistautumassa pk-kisoihin, mutta Sormunen on niin kokenut kouluttaja ja edustaa sellaista koiranpitokulttuuria, että tulee suorastaan valaistunut olo, kun kuuntelee häntä. Koitan jossain vaiheessa eritellä, mitä jäi mieleen.
No, eilen sitten oltiin Turussa näyttelyssä ja vaikka näyttelymenestystä ei tulosten muodossa kertynytkään, päivä oli niin onnistunut ja antoisa, että taidetaan lähteä toistekin Turkuun! Olen jo etukäteen ajatellut, että mentäisiin Tampereelle alkuvuodesta tuomarikoulutettavien ryhmänäyttelyyn, mutta välissä olisi tammikuun Turun tapahtumakin.
Päivästä teki onnistuneen
- Oona-siskon seura - koirat sai selvästi tukea toisistaan
- Bono käyttäytyi hyvin eikä vouhkannut kohtuuttomasti
- jota edesauttoi kevythäkki ja se että
- se osaa rauhoittua häkissä
- minkä seurauksena itselläkin oli rento ja hyvä fiilis koko päivän
- koirakin viihtyi ja heilutti ahkerasti häntää
- tavattiin monta tuttua
- ja tutustuttiin uusiin ihmisiin sekä ennenkaikkea
- tavattiin Roosa-sisko perheineen
- näyttelyssä oli väljää ja tilavaa
- eikä lattioita pelätty yhtään
- näyttelytilasta pääsi poistumaan välillä ulos (very important)
- kehässä me toimittiin sillä tasolla kuin osataan
- ja emäntä muisti ohjata ja palkita koiraa
- tuomari oli vakuuttava: tiukka, asiallinen ja ystävällinen
- loistavat shoppingit
- olin muistanut ottaa kahvia termariin (utmost importance!)
- koirat saatiin nollattua Ruissalossa lenkillä: löydettiin jopa metsätilkku, jossa uskallettiin päästää ne hetkeksi vapaina kirmaamaan.
Ensi kerralla käytän myös viihtyisiä kahvila ja ravintolapalveluja- Tämä ei eliminoi termaritarvetta, koska aina ei voi jättää koiraa tai muuten ehdi lähteä ja kahvihammasta voi silti kolottaa. Ensi kerralla mä myös yritän vähän tiiviimmin seurata kehän tapahtumia, ettei käy niin kuin nyt että jöäin suustani kiinni ja meinasin myöhästyä omasta kehästä.
Tulosten suhten sininen oli valtaväri, nuorten luokissa kukaan ei saanut eriä (erinomainen, sertin arvoinen). Ainoastaan Oona ja Roosa saivat punaiset (erittäin hyvä) ja olivatkin peräkkäin palkintopallilla. Jorman kanssa pähkäiltiin, että mitä tarkoittaa drive-in -näyttely ja arvailtiin että se on tämä nopsa menettely: sininen nauha ja lappu käteen! Tervetuloa uudelleen.
No, meidän sininen (hyvä) oli ihan ansaittu. Oli ne valioluokassa ja paras uros-kehässä ihan toisen näköisiä koiria! Eikä Bonon arvosteluissa itse asiassa ollut mitään kovin yllättävää. Se on keksenkasvuinen ja se asia paranee vain ikääntymällä.
Mun mielestä Bonsuli on kuitenkin omalla persoonallisella meiningillään universumin hienoin koirahupakko!
Kamera unohtui kotiin, että mitään todisteita meillä nyt ei ole.
sunnuntai 22. marraskuuta 2009
Sunday
Bloggaaminen on jäänyt vähäiseksi, kun pitää pelata virtuaalipuutarhurijuttuja ja kekkasin, että pahasti tökkivän paidankutimen voi jättää kesken ja alkaa taas tikuttaa niitä nopeita ja ihania sukkia ja käsineitä!
Ja töitäkin on tehty täyttä häkää siinä sivussa.
Koiran kanssa on ulkoiltu. Perjantaina oltiin metsälnkillä Muran kanssa ja eilen tavattiin Romeo, Elli ja Thori Solvallassa ja pampula onkin ollut aika säysee.
Keskusteltiin Marin ja Katjan kanssa siitä, kuinka Bonon ja Romeon kanssa mikään ei ole tullut ilmaiseksi. Mietiskelin tässä aamulla tassuja pestessä vielä, että ihan kaikki on todellakin pitänyt opettaa palkan kanssa. Pannan laittamisesta tassujen pyyhkimiseen. Kampaaminen, korvien puhdistaminen, silmien huuhtelu, hampaiden peseminen - kaikki on taistelun ja oveluuden avulla opeteltu.
Vieläkin prosessi on kesken. Nostamista me ollaan vasta aloittelemassa, Bono rimpuilee heti jos keksii että tuo aikoo nostaa mua. Lepääminen käskystä, jota Tuire Kaimio käsiki kirjassansa opetella heti pienenä, on vasta nyt ohjelmanumerossa.
Bonon ystävyys ja luottamus on todellakin pitänyt ansaita tekemällä! Siinä mielessä hyvällä tiellä kai ollaan, että nyt taannoin kun kylvetin se, huomasin että se ei vastustellut, eikä sille jäänyt myöskään mitään kammoa suihkuun menemistä kohtaan.
Föönaamisesta se ei mitenkään riemastunut, mutta suostui siihen. Tulkitsen, että se niinku periaatteessa luottaa, etten mä tee sille mitään kamalaa, vaikka jotain outoa ja kummallista tapahtuisikin.
Siihenhän mun kasvatusfilosofiani onkin tähdännyt!
Tänään on sunnuntai ja vaikuttaa siltä, että tulee kaunis päivä. En tiedä, tehtäiskö metsäjälki pitkästä aikaa? Pampulassa on ollut viiemaikoina virtaa aika paljon ja työskentelyhalut on kohentneet roimasti. Tyttöjen pissoja näköjään voi haistella ihan nenä turpeessa, eli eiköhän joku muukin jälkikin menisi ilman että nenä tulee ruvelle? Vaikka on mukamas talvi - ja periaatteessa kai jäljestämisen offseason.
Ja töitäkin on tehty täyttä häkää siinä sivussa.
Koiran kanssa on ulkoiltu. Perjantaina oltiin metsälnkillä Muran kanssa ja eilen tavattiin Romeo, Elli ja Thori Solvallassa ja pampula onkin ollut aika säysee.
Keskusteltiin Marin ja Katjan kanssa siitä, kuinka Bonon ja Romeon kanssa mikään ei ole tullut ilmaiseksi. Mietiskelin tässä aamulla tassuja pestessä vielä, että ihan kaikki on todellakin pitänyt opettaa palkan kanssa. Pannan laittamisesta tassujen pyyhkimiseen. Kampaaminen, korvien puhdistaminen, silmien huuhtelu, hampaiden peseminen - kaikki on taistelun ja oveluuden avulla opeteltu.
Vieläkin prosessi on kesken. Nostamista me ollaan vasta aloittelemassa, Bono rimpuilee heti jos keksii että tuo aikoo nostaa mua. Lepääminen käskystä, jota Tuire Kaimio käsiki kirjassansa opetella heti pienenä, on vasta nyt ohjelmanumerossa.
Bonon ystävyys ja luottamus on todellakin pitänyt ansaita tekemällä! Siinä mielessä hyvällä tiellä kai ollaan, että nyt taannoin kun kylvetin se, huomasin että se ei vastustellut, eikä sille jäänyt myöskään mitään kammoa suihkuun menemistä kohtaan.
Föönaamisesta se ei mitenkään riemastunut, mutta suostui siihen. Tulkitsen, että se niinku periaatteessa luottaa, etten mä tee sille mitään kamalaa, vaikka jotain outoa ja kummallista tapahtuisikin.
Siihenhän mun kasvatusfilosofiani onkin tähdännyt!
Tänään on sunnuntai ja vaikuttaa siltä, että tulee kaunis päivä. En tiedä, tehtäiskö metsäjälki pitkästä aikaa? Pampulassa on ollut viiemaikoina virtaa aika paljon ja työskentelyhalut on kohentneet roimasti. Tyttöjen pissoja näköjään voi haistella ihan nenä turpeessa, eli eiköhän joku muukin jälkikin menisi ilman että nenä tulee ruvelle? Vaikka on mukamas talvi - ja periaatteessa kai jäljestämisen offseason.
sunnuntai 1. marraskuuta 2009
Puuhaviikonoppu
Eilen oltiin Lemmikkimessuilla mätsärissä ja tänään oltiin monta tuntia kylässä Romeo-veljen luona ja nytpä on käsissä koiran nahka!
Mätsäri oli loistava tilaisuus harjoitella tapahtumassa olemista. Ilahduttavaa oli, että Bono meni häkkiin mielellään, ihan itse, ja oli siellä rauhallisesti. Suurin osa ajasta me kyllä päivystettiin kehän laidalla. Vaikka se oli Bonosta kamalan jännittävää, se ei haukkunut juurikaan. Tilaisuudessa oli paljon koiria ja paljon ihmisiä ja lapsia, jotka halusivat taputtaa collieta. Bonohan tietenkin otti kaiken ilon irti ja pääsi kerran jopa kahteen kainaloon yhtä aikaa.
En ollut etukäteen ajatellutkaan, että Lemmikkimessuilla tietenkin on aika paljon yleisöä, mutta Bonon kanssa voi tuollaiseen tapahtumaan mennä huoleti, kun se on niin ihmisystävällinen ja tykkää taputuksista.
Ihan huippua oli, kun Romeon ihmiset ilmaantuivat tukijoukoiksi! Bono oli lääpällään ja emännännkin aika kului paremmin. Mätsärissä oli nimittäin paljon koiria ja odottavan aika oli aika pitkä.
Me saatiin punainen nauha Bonon iloisen hännänheilutuksen ansiosta, mutta ei enää jatkokarsinoissa sijoituttu! Mutta kisa ei ollutkaan se eilispäivän juttu ja tavoite ollenkaan. Stressikynnyksen kasvatus sen sijaan oli. Taidetaan mennä toistekin.
Jouni otti meille vähän kuvamateriaalia. Tässä vähän, miltä odottaminen näytti. Mamman ei tarvinnut hävetä yhtään.
Tässä kuvaa meidän kierroksesta:
Lattia oli liukas ja sen takia hilputettiin aika varovaisesti.
Sitten vielä elävää kuvaa veljesten leikeistä.
Mätsäri oli loistava tilaisuus harjoitella tapahtumassa olemista. Ilahduttavaa oli, että Bono meni häkkiin mielellään, ihan itse, ja oli siellä rauhallisesti. Suurin osa ajasta me kyllä päivystettiin kehän laidalla. Vaikka se oli Bonosta kamalan jännittävää, se ei haukkunut juurikaan. Tilaisuudessa oli paljon koiria ja paljon ihmisiä ja lapsia, jotka halusivat taputtaa collieta. Bonohan tietenkin otti kaiken ilon irti ja pääsi kerran jopa kahteen kainaloon yhtä aikaa.
En ollut etukäteen ajatellutkaan, että Lemmikkimessuilla tietenkin on aika paljon yleisöä, mutta Bonon kanssa voi tuollaiseen tapahtumaan mennä huoleti, kun se on niin ihmisystävällinen ja tykkää taputuksista.
Ihan huippua oli, kun Romeon ihmiset ilmaantuivat tukijoukoiksi! Bono oli lääpällään ja emännännkin aika kului paremmin. Mätsärissä oli nimittäin paljon koiria ja odottavan aika oli aika pitkä.
Me saatiin punainen nauha Bonon iloisen hännänheilutuksen ansiosta, mutta ei enää jatkokarsinoissa sijoituttu! Mutta kisa ei ollutkaan se eilispäivän juttu ja tavoite ollenkaan. Stressikynnyksen kasvatus sen sijaan oli. Taidetaan mennä toistekin.
Jouni otti meille vähän kuvamateriaalia. Tässä vähän, miltä odottaminen näytti. Mamman ei tarvinnut hävetä yhtään.
Tässä kuvaa meidän kierroksesta:
Lattia oli liukas ja sen takia hilputettiin aika varovaisesti.
Sitten vielä elävää kuvaa veljesten leikeistä.
sunnuntai 16. elokuuta 2009
Syksy saa
Tänään oli kolea ja syksyinen päivä ja piti ihan potkia itsensä liikkeelle ulos. Pöristeltiin Klaukkalaan Romeon luokse ja käytiin sienimetsässä sadetta uhmaten. Tuumattiin, että aletaan harjoitella syksyä varten!
Kumma, kuinka on unohtunut se, miten kamalasti viime syksynä satoi. Tänä kesänä ei ole kuitenkaan tarvinnut kastella kolmea kenkäparia päivässä kuten viime vuonna.
Koitin opettaa Bonolle vähän haukkumista käskystä (sienten ilmaisua varten), mutta Romeo oli siinä asiassa selvästi lahjakkaampi kuin Bono. Muuten kaverit oli meidän sienistä kyllä periaatteessa kiinnostuneita, mutta eivät suin surminkaan halunneet niitä haistella. Puhumattakaan, että olisivat etsineet niitä. Pikeminkin ne talloi meidän ihmisten löytämät esiintymät ja varsinkin Romeo jo topakasti hoputti jatkamaan matkaa.
Lenkin jälkeen katseltiin vielä poimennusvideota, jonka Jouni oli kuvannut Piikkiön reissulla ja tuumailin, että kestäisiköhän kunto lähteä taas kohtapuoleen vähän lampaille? Toinen lääkekuuri menossa, eikä havaittavaa muutosta parempaa oikein ole ilmassa. Kummallinen, sitkeä lima on takertunut sisuskaluihin, Happi on vähän huono välillä.
Mulla oli itsellä sellainen mielikuva, että meidän paimennukset meni ihan päin - sanotaanko nyt vaikka prinkkalaa - mutta ei se NIIIN karmealta sössimiseltä näyttänyt kuin miltä se tuntui. Ehkä me kehdataan vielä mennä uudestaan :)
Kumma, kuinka on unohtunut se, miten kamalasti viime syksynä satoi. Tänä kesänä ei ole kuitenkaan tarvinnut kastella kolmea kenkäparia päivässä kuten viime vuonna.
Koitin opettaa Bonolle vähän haukkumista käskystä (sienten ilmaisua varten), mutta Romeo oli siinä asiassa selvästi lahjakkaampi kuin Bono. Muuten kaverit oli meidän sienistä kyllä periaatteessa kiinnostuneita, mutta eivät suin surminkaan halunneet niitä haistella. Puhumattakaan, että olisivat etsineet niitä. Pikeminkin ne talloi meidän ihmisten löytämät esiintymät ja varsinkin Romeo jo topakasti hoputti jatkamaan matkaa.
Lenkin jälkeen katseltiin vielä poimennusvideota, jonka Jouni oli kuvannut Piikkiön reissulla ja tuumailin, että kestäisiköhän kunto lähteä taas kohtapuoleen vähän lampaille? Toinen lääkekuuri menossa, eikä havaittavaa muutosta parempaa oikein ole ilmassa. Kummallinen, sitkeä lima on takertunut sisuskaluihin, Happi on vähän huono välillä.
Mulla oli itsellä sellainen mielikuva, että meidän paimennukset meni ihan päin - sanotaanko nyt vaikka prinkkalaa - mutta ei se NIIIN karmealta sössimiseltä näyttänyt kuin miltä se tuntui. Ehkä me kehdataan vielä mennä uudestaan :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
