Vaisuhko meininki

Meillä on vähän vaisu tunnelma, kun Viiru "the hämmentäjä" on poissa. Se oli vilkas koira ja kaikessa mukana. Ei voi veskiinkään mennä ilman, että huomaa ettei Viirua ole, kun sillä oli tapana päivystää, milloin paperi loppuu ja se saa napattua kartongin!

Bono hakeutuu nyt paljon kainaloon ja selvästi tietyissä tilanteissa etsii ja ihmettelee, että missä kaveri on. Se saa kuitenkin Viirunkin lenkit, kun pitäähän molempien, maman ja mummin, saada liikuntaa!

Sit ollaan järjestetty sille lisäaktiviteetteja, mm. ulkona on patukka ja 10 metrin liina mukana, että voidaan leikkiä vaikka ei voisi päästääkään irti. Ollan nukuttu paljon, ilmeisesti tämä oli jokaiselle aika raskaat pari viikkoa.

Mä nyt listaan tähän vielä niitä Viirun ongelmia, jos niistä jollekin olisi joskus apua.

• 6 kk:n iästä alkoi ärtyisyys ja pureminen
• kastroiminen ei vaikuttanut aggressiivisuuteen mitenkään
• vajaa vuosi sitten sen ruokahalu muuttui (nirsosta ahneeksi) ja ahneus lisääntyi koko ajan, lopussa se oli koko ajan nälkäinen
• paino kuitenkin putosi tuona aikana 4,7 kg:stä 3,7:ään
• kosketusarkuutta oli pienestä asti, useimmiten mahan alueella tai kyljissä
• silmät rähmi aika ajoin voimakkaasti ja ne oli sameat,vaikka ei tulehdusta
• lokakuusta asti ehkä tasapaino-ongelmia tms, se saattoi vain jäädä istumaan ja tuijottamaan eteensä kuin dementoitunut, käännellä päätänsä. Voi olla, että myös näössä oli ongelmia, koska lopussa se esim. haukkui Bonoa ulkona, eikä ilmeisesti tunnistanut sitä, jos etäisyyttä oli yli 10 m.
• tällaisen jälkeen se oli aina ihan puhki ja päivän tai pari vain makaili
• samoin, jos se oli ärtynyt ja aggressiivinen, se yleensä makaili jonkin aikaa sen päälle
• lokakuusta myös lorottelu alkoi todenteolla olla säännöllistä, oli sitä siihen asti ollut satunnaisesti mutenkin
• lopussa, kun sen kunto romahti, se hakeutui omiin oloihinsa, makaili suurimmän osan ajasta silmät auki, mutta nukkui huonosti. Kun se oli virkeämpi, se tahtoi vain ruokaa. Ulos se lähti vapaaehtoisesti vain, jos Bonokin lähti. Bonon perässä se köpsötti korttelin ympäri.

Kilpirauhasarvojen heittely ei tätä koko historiaa selittänyt ja lääkäri arveli, että hermosto- tai aivoperäisestä ongelmasta siinä oli kyse. Kuvissa ja verikokeissa selitystä ei löytynyt, joten mitään ei oikein ollut tehtävissä.

Pureminen oli lisäksi sellaista, että se kieli jostain vakavammasta, se ei ollut vain käytösongelma. Seurakoirien pitäisi olla sellaisia, että niiden kanssa tulee toimeen ilman kouluttamistakin ja Viirulla tuli todennettua se, että kouluttamisesta ei ollut mitään hyötyä.

Tämän kokemuksen jälkeen mulle on ihan sevää, että jos koira on aggressiivinen ja siihen ei tehoa kastroiminen ja kouluttaminen, se kannattaa jo sen itsensä takia lopettaa ennen kuin kunto hiipuu olemattomiin. Sillä on silloin jotain kipuja tai muuta pahaa häikkää, joka vaivaa sitä itseäänkin. Lääkärikin painotti, että se kärsii itsekin.

Nuoren koiran kanssa sitä tietysti tahtoo katsoa, ettei tee hätiköityä päätöstä. Viirun oireilu oli niin epämääräistä, ettei siitä oikein saanut otetta. Vaikka sitä käytettiin eläinlääkärissä monet kerrat, ei siitä kokonaiskäsitystä saatu ennen kuin lopussa.

Surua

Viirun vaivat on nyt ohi. Sen kunto romahti viikonlopun aikana ja eilen oltiin vielä Apexissa monta tuntia. Siltä otettiin röntgenit, jotta mahdollinen vika löytyyisi. Lopputulema oli, että lääkärikin päätyi suosittelemaan eutanasiaa, sillä vika on todennäköisesti synnynnäinen ja aivoissa. Kunto meni jo niin heikoksi, että se olisi ehkä kuollut omia aikojaan lähipäivinä. Sydämen syke oli vain 60.

Ihan hirveän riipaisevaa on, kun nuori koira kärsii. Viiru ei ehtinyt täyttää neljää.

Aamulla saatiin vielä muutama kaunis jäähyväiskuva otettua.

Surullinen juttu

Viirun asiat on huonosti. Sillä verikokeissa näkyi kilpirauhasen liikatoimintaa. Se on koirilla harvinaista ja tavallisesti johtuu kasvaimesta. Viirun yleiskunto ja mielialat on muutenkin romahtaneet, se on vetäytyvä ja arvaamattoman ärtyisä, se mm. puri mua taas eilen tervehtimistilanteessa, Silloin, kun se on virkeämpi, se on koko ajan nälkäinen. Kuitenkin se laihtuu. Ulos se ei haluaisi lähteä ollenkaan, ja se käy vessassa mun matolla, kun silmä välttää. Bonon seuraa se ei enää siedä ollenkaan. Onneksi Bono osaa jättää sen rauhaan.

Ollaan taipuvaisia epäilemään, että silmäjuttukin johtui ainakin osittain tästä. Sen silmät on rähmineet käytännölisesti katsoen aina (sopii kilpirauhasoireisiin) ja niitä on aina pyydetty katsomaan, kun eläinlääkärissä on käyty. Eikä nyt tulehdukseen saatu hoito ole sitä asiaa miksikään muuttanut. Tämä selittää myös sen käyttäytymisonglmat.

Ihan surkeat fiilikset täällä on.

Viirun kuulumiset

Viirulla oli tänään silmälääkärin kontrolli ja silmä paranee hyvin. Pieni kiinnike on jäänyt iiriksen reunaan ja sille ei oikein voi mitään. Se ehkä vähän haittaa näkemistä ja kaventaa näkökenttää, mutta ei tee silmästä sokeeta. Viirukin on jo reippaampi ja iloisempi. Se on myös jotenkin rauhallisempi kuin ennen.

Sellainen syy me ollaan nyt tälle keksitty, että Bonolla ja Viirulla on kopsahtaneet jossain vaiheessa päät yhteen. Lääkäri taipui sille kannalle, että traumasta on kyse, koska verta oli lasiaisessakin ja se on kuulema tulehduksen aikaansaamana hyvin harvinaista. Viirun käytös tukee tätä, se ei halua päästää Bonoa lähelle eikä leiki sen kanssa. Bonsuli on ollut liian tungetteleva, kun ihmisten silmä on välttänyt. On se Viirunkin kannalta hyvä, jos saadaan tänne Bonolle kevään mittaan kasvamaan saman painoluokan vastustaja.

Verinäytteitä nyt kumminkin on otettu ja pissanäytekin saatiin tänään kertättyä suurella vaivalla. Tarkistetaan nyt tosiaan kumminkin, ettei mitään perussairautta ole kiusaamassa pikkupampulan hermoja. Se on ollut kyllä tosi mukava ja säyseä koko sairauden ajan. Me ollaan jo menty takaisin siihen, että Reetta ulkoiluttaa ja leikittää Viirua. Mä hoidan ruuat, turkin, lääkitsemisen ja aktivointipelit. Viiru on alkanut taas nukkuakin Reetan huoneessa, joten suhde on päässyt pienen tulehtumisen jälkeen taas hyvälle tolalle.

Useamman koiran hoitaminen menee muuten ihan hyvin, mutta kun ne on eri kaliiberia ja pitää ulkoiluttaa eri tavoin, niin se on aika kuluttavaa. Mulle riittää se, mitä Bonon kanssa tulee liikuttua, joten nyt on hyvä, kun Reetta pystyy huolehtimaan Viirun ulkoilut.

Viirun silmässä oli siis suonikavon (vai oliko se suonikerroksen) tulehdus, mikä helposti räjähtää käsiin, jos lääkitys lopetetaan liian nopsaan. Sitä vierotetaan nyt reilut 10 päivää kortisonista ja kuukauden verran annetaan vielä tippaa silmään, annosta 10 päivän välein hiljalleen vähentäen. Kontrolli on helmikuussa.

Se oli aika paha juttu.

Tassurasva

Laitanpa jakeluun tämän tiedonjyväsen, kun olen löytänyt ihan mahtavan hyvän rasvan pakkasessa halkeileviin polkuanturoihin. Pure Lan 100 on haavavoide, jonka näytteen sain jostain messuilta. Lanoliini näyttää imeytyvän hyvin ja oikeasti hoitaa nopsaan kuivat anturat hyviksi. Se tuntuu tahmealta, mutta imeytyy nopesti ja on muuten etopeli myös ihmispolon rohtuneisiin huuliin.

Raskasta

Meillä on ollut raskas joulun seutu. Viirua käytettiin taas tänään lääkärissä, kun säikyin sen vaisuutta ja sen maha aristaa. Bonolle Tikkurilan uudenvuoden yön pommitukset oli ihan liikaa - ja niin oli mullekin. Olin koko eilisen ihan shell shocked ja jos en olisi aikanaan jo mokannut Bonon kanssa, niin se olisi joka tapauksessa saanut trauman nyt. Että pitää olla paska mäihä.

Kaiken surullisen huipuksi Maken ihana Julle-kissa piti tänään lopettaa. Vastoin kaikkia odotuksia, tämä koko ikänsä kovin allerginen kissa eli hyvässä hoidossa melkein 14-vuotiaaksi. Jouluna alkoi alamäki ja siitä kissavanhus ei enää jaksanut kuntoutua, vaikka se jos kuka omisti 9 henkeä.

Make otti Jullesta tämän kuvan hiljattain.

En ollut tiennyt ja tajunut, että me asutaan sellaisessa paikassa, jonne siis tullaan katselemaan ja lähettämään ilotulitteita. Se oli ihan tauotonta jylyä eikä todellakaan loppunut kahdelta. Valopilkkuja oli sellaiset asiat, että Bono kuitenkin söi. Ja vaikka se läähätti, se ei vapissut, kun keksin laittaa mökin eteiseen, jonne valonvälähdykset ei näy (säleverhoista ja kangasverhoista huolimatta en näkyi sisälle). Se myös jotenkin kuitenkin saa minusta turvaa, että kai sekin on jonkunlainen laiha lohtu tässä katastrofissa.

Me oltiin päivällä Oonan luona ja saatiin hyvät lenkit alle ja vielä kotiin tultua se innostui kaluamaan luuta sohvalla, mutta sitten se alkoi kuuntelemaan pauketta yhdeksän tienoilla ja se vain värisi ja läähätti mun vieressä. Eteisessä se sitten kyllä torkahtikin hetkeksi, eli ei se ihan shokkitilassa ollut. Mutta nyt on iltalenkit vaikeita. Tänään aamulla se lähti jo ulos ihan omasta aloitteesta, ei tarvinnut kantaa hissistä ulos - ja päivällä me käytiinkin kivalla koirametsälenkillä Tepon kanssa, mutta iltalenkillä se paineli suoraan autolle ja meinasi, että lähdetään jonnekin turvallisempiin maastoihin. Miten se muistikin, mihin olin jättänyt sen? Auto on parkissa aina eri paikoissa.

Ensi vuonna me lähdetään evakkoon. Mä en ole ikinä kokennut mitään vastaavaa uutena vuotena. Viime vuonna uusi vuosi oli huomattavan kesy tähän verrattuna.

Mä ajattelin, että otan yhteyttä johonkin, joka voisi auttaa siedättämisessä. Jos tälle voisi vielä jotain tehdä. Jos ensi vuonna meillä on nuori koira, en haluaisi, että se ottaa Bonosta mallia. Yks ratkaisu voisi olla viedä Bono hoitoon jonnekin metsän keskelle, mutta sit jos se menee vieraassa paikassa paniikkiin niin mites sit suu pannaan? En tiedä uskallanko ottaa riskiä. Onneksi on vuosi aikaa hioa strategiaa.

Sen sanon kyllä, että niitä ohjeita, joissa neuvotaan menemään nuoren koiran kanssa namujen kera katselmaan ilotulitusta, ei kannata noudattaa. Moni on koiransa pilannut niin. Tämä on käynyt ilmi nyt, meidän kannalta liian myöhään. Harmittaa niin vietävästi se, että se oli jo jotenkin tottunut siihen, että kaukaa kuuluvista paukahduksista ei tarvi kamalasti välittää. Nyt se säikkyy niitäkin. Ja niitähän kuuluu yhä. Ja vaikka ei kuuluisikaan, niin se niitä kuuntelee ja odottaa.

Bonollahan pentutestissä näkyi hyvä hermorakenne ja siitä on tässä kurjuudessa se hyöty, että se kyllä palautuu tavattoman nopeasti. Se on heti normaali, kun pauketta ei kuulu. Ulkona, se liittää pelon ilta-aikaan ja niihin paikkoihin, joissa se on säikähtänyt.

Silmävammoja ilmassa

Viiru kävi tänään kontrollissa ja verenpurkauma on jo melkein sulanut ja silmässä on näkökyky säilynyt, vähän kiinnikkeitä on iiriksen ja linssin välissä ja sitä nyt hoidetaan sekä tulehdusta loppuun. Viiru on jo oma itsensä, ärähteleekin jo niin, ettei tarvi epäillä, että koira olis eläinlääkärissä päässyt vaihtumaan kiltimpään versioon.

Hienosti se kyllä antoi hoitaa. Ei tarvittu kuonokoppaa kertaakaan. Seuraava kontrolli on viikon päästä. Saa nähdä, miten silloin on.

Ilmeiseti joku trauma tässä taustalla on, vaikka silmässä ei mitään reikää näy. Diabeteksestä tai PRA:sta tälläinen ei kuulema voi johtua. Se sijaan, esim. joku punkin jättämä virus esimerkiksi voi aiheuttaa tällaista, ja silloin se voi myös uusia.

Nyt on joku silmäongelmien sesonki, sillä Oonallakin on ollut rähmimistä ja Romeo juoksi kuusen oksaan ja sai vekkejä silmään. Onneksi ne oli ihan sarveiskalvon pinnassa, mutta antibioottisalvakuurilla sielläkin ollaan.

Bonsuli on vouhkannut mimmien perään pari viikkoa ja alkaa olla aika tattispala. On tainneet pahimmat hajut laantua, sillä tänään siitäkin näkee, että taidamme piakkoin saada takaisin karkuteillä olleen mukavan Bonon.

Huomenna me mennään Oona-siskon luokse päivällä ja koitetaan hoitaa kamala uusi vuosi niin, että pääasiassa ilta menisi sikiunessa.

Nyt kun viikolla on kaikki iltalenkit menneet pienen paukuttelun siivittämänä, se on toiminut itseasiassa vähän siedätyksenä. Samalla ollaan otettu vierellä kävelyä aika tosikkomaisesti ja esim. eilen se käveli ihan superhienosti pitkiä pätkiä. Ihan kuin se olisi saanut siitä tukea, että se on ikään kuin käskyn alla. Bonohan onneksi on sellainen, että se työskentelee paineen alla hyvin. Ja se kuitenkin yksittäisten paukahdusten jälkeen rauhoittuu aika nopsaan niin, että huolii makupalan, eli ihan ylettömän epäterveellisestä stressistä ei onneksi ole kysymys. Jos tyttökoira tulee vastaa, niin se unohtaa koko paukut tykkänään.

Tietysti sellaiset lähellä paukahtavat pommit on sit eri asia, mutta niihin ei olla vielä törmätty ja sisällä se rauhoittuu nopeasti, jos sellainen ikkunan alla jysähtää. Onneksi Viiru ei välitä noista mitään, niin se on hyvää seuraa ja esimerkillinen kaveri - tässä suhteessa. Koska Viiru on teutori ja mustalammas, ei voi kehua ihan varauksettomasti ;)

Carmen on pyöräyttänyt eilissä aamuna pennut ja siellä on kuulema kaksi oikein komeeta trikkipoikaa! Olen tässä vähän tuumaillut, että saapa nähdä olisko toinen niistä meidän Nikita?

Vähän on meinannut pinnaa kiristää Viirun ja Bonon yhtäaikaa sattuneet viirahdukset, mutta ei niin paljon, että uskaltaisin kumminkaan pentuajatuksesta luopua. Synkkyyden hetkellä arvelin kyllä, ettei teutorin ja paskiaisen lisäksi meidän huushollin useampaa hämmentäjää mahdu. Nyt alkaa näyttää kyllä taas paljon tilavammalta.

Koirasta, jahka se joskus saadaan, tulee siis Niki. Kokeiltiin monia nimiä ja monet oli jollain tapaa liian samanlaisia kuin Bono ja testattaessa se luuli, että sitä kutsutaan. Niki on niin erilainen, ettei Bono erehdy siihen.

Sitäpaitsi Nikita Hrutsov oli värikäs tyyppi ja lanseerasi käsitteen rauhanomainen rinnakkaiselo. Jospa nimi olisi tässä suhteessa enne. Ja nyt ei sit muistella Kuuban ohjuskriisiä, tai Berliinin muurin rakentamista tai muuta vähemmän rauhanomaista. Sellaista spittarin pöytään lyömistä meidän huushollissa huumoriantaju kyllä kestää! Että väriä saa olla.

Hoidon piirissä

Viirun asiat on nyt parempaan päin. Sillä oli ilmeisesti tulehduksen aiheuttama verenpurkauma toisessa silmässä, mutta uä:ssä ei näkynyt ainakaan mitään vakavaan verkkokalvon irtaumaa. Tulehdusta on molemmissa silmissä.

Nyt on aggressiivista lääkehoitoa päällä (antibiootti, kortisoni ja 2 tippaa) ja keskiviikkona on kontrolli, että nähdään miten hoito alkaa tepsiä. Verenpurkaumakin oli onneksi silmän etuosassa, josta se voi parantua muutamissa päivässä. Toiveet on siis korkealla, että näkö palautuu.

Tosin koirasta ei juuri enää huomaa, että se siitä kärsisi, kun kipu on hallinnassa ja silmänpaineet saatu normalisoitumaan. Se on vähän säyseämpi ja voi olla, että se viimeaikojen aggrssiivisuus onkin johtunut ainakin osittain tästä.

Kyllä oli ahdistava päivä. Vaikka mä helposti Viirua soimaan ja moitin, kyllä sitä omiin hirviöihinsä selvästi kiintyy. Ja onhan se oikesti kiva koira suurimman osan ajasta. Viiru saa säpinää aikaan :)

Lääkäristä tullessa se asettui heti ruokapaikalle maate ja tuumaili, etteikö tässä majatalossa ole mitään tarjoilua! Saatiin antaa ruokaa sille vasta kuudelta illalla, joten siihen asti se joutui odottamaan. Heti kun oli maha täysi, se alkoi leikkiä. Sitä jatkui koko illan.

Bonon kanssa sen sijaan on toisenlaiset kuviot. Se on kamalan levoton, kun narttujen lisäksi nyt myös paukkuu ilotulitteet. Onni onnettomuudessa, että Jessicallakin on juoksu alkamassa (Bonon kaukaasialainen 60-kiloinen ystävätär). Jos Bono oikein kovasti säikähtää paukuttelua, sanon sille että mennääs katsomaan onko Jessica tuolla, niin se lähtee reippaasti liikkeelle :D

Mä olen kyllä sen verran käärmeissäni kaikesta yleisestä välinpitämättömyydestä (lue: paukuttelusta) ja siitä, että mitään sääntöjä ei ilmeisesti tarvi noudattaa, että olen päättänyt osallistua tähän yhteiskunnalliseen liikkeeseen. En viitsi ajella törkeätä ylinopeutta, enkä parkkeerata invapaikoille tai jalkakäytäville, enkä totisesti aio paukauttaa yhtään rakettia kenenkään ikkunan alla, mutta olen ajatellut lopettaa koiranpaskojen keräilyn. Muutoksenhan kuulema saa aikaan vain sisältä käsin. Pitää osallistua!

Koiraparka

Viiruriepu on nyt kipeä. Eilisen aamutohinan jälkeen se oli vaisu ja pysytteli mun makuuhuoneessa. Se söi hyvin ja kävi lenkeillä, mutta me huomattiin illalla puoli kymmenen maissa, että se on ihan vetelä ja toinen silmä rähmii. Ei kuitenkaan lähdetty töytyyttämään yön selkään, kun se ei ollut kuumeinen eikä se vaikuttanut sellaiselta, että sillä olisi kovia kipuja. Se mm. nautti rapsuttelusta ja heittäytyi selälleen, että saa rapsia mahapuoleltakin. Sille on nyt lääkäri puolilta päivin.

Voi että, mikä epäonnen koiraparka. Saatiin onneksi heti apexin silmäspesialistille aika.

Terve taas

Terveys näyttää olevan taas vallitseva olotila. Täällä kuljetaan taas normaalisti neljällä tassulla leikkiä lyöden ja mama uskaltaa taas sopia koiratreffejä.

Tassupipi

Laihuus on näköjään ongelma, josta ei kauan tarvi kärsiä. Pari-kolme päivää kun koiraa ruokkii reippaammin, heti olemus vankistuu ja emännän sormien väliin jää kylkiluiden päältä paksumpi kerros ihokudosta. Täytynee alkaa pitämään Bonoa hiukan paremmssa lihassa, että kehittyisi pikkuhiljaa hiukan massaa. Vaikka ei sen puoleen, Romeo-veli, joka on aina ollut olemukseltaan vähän rotevampi, ei paina sen enempää kuin Bonokaan.

Meillä on ollut huolta ja murhetta. Eilisen, täysin normaalin metsälenkin jäljeen Bono heräsi päiväunilta ontuen vasenta etujalkaa. Hypistelin sen anturoista lapaan läpikotaisin, eikä mitään arsitavaa kohtaa löytynyt, mutta se varoi varaamasta sille painoa koko illan. Iltalenkki meni ontuen, vaikka ontuminen ei kyllä mitenkään vaikuttanut vauhtiin, pullisteluhaluihin eikä jalannostoon. Arvelin, että tuskat ei siis ole ihan sietämättömiä.

Hieroin sen jalkaa ja erityisesti lavan alueen hierominen näytti hetkeksi auttavan, mutta varsinaisesti yöuni vasta toi selvästi helpotusta. Aamulenkki meni ontumatta ja vaikka se vielä pitelee sitä silloin tällöin ilmassa, selvästi parempaan päin näyttää kehittyvän. Se kumminkin varaa sille nyt painoa.

Kumma juttu, kun en missään vaiheessa huomannut, että se olisi sitä satuttanut. Uskallan nyt kumminkin katsoa sitä vähän aikaa, kun se selvästi on tänä aamuna parempi. Otetaan vain iisisti. Ei autoilua eikä metsäjuoksuja tänään. Ei mitään, missä pitää hypätä.

Hauska leikki me leikittiin eilen metsässä ja Bono osoitti olevansa tosi kekseliäs velmu. Mä olen tehnyt sille jälkikapuloiden etsimisharjoituksia sisällä ja ulkona. Eilen ei ollut valmiita kapuloita mukana, joten katkoin Bonon löytämästä oksasta kolme kepukkaa. Jätin Bonon istumaan paikalle ja kiersin pienen lenkin, jolle kylvin katkomani kepukat. Palkkana oli saman oksan isompi keppi, josta taisteltiin aina, kun se toi mulle löytämänsä kepin.

Se löysi kaksi hienosti, mutta ei kolmatta, joten se teki niin, että se haki sen karahkanjämän, josta olin niitä keppejä katkonut! Periaatteessa se oli oikeassa, koska senhän oli määrä tunnistaa ja tuoda mun hajuinen keppi ja siinä jämässä oli tietenkin mun haju.

Se vain, että mä tiesin, että se huijasi tarkoituksella! Se ei viitsinyt nähdä vaivaa sen kolmannen eteen, kun tiesi missä jämä oli. Sehän oli istunut sen vieressä odotellessaan. Mä kyllä iloisesti palkkasin sen tästä oma-aloitteisuudesta ja kekseliäisyydestä. Oma-aloitteisuus on nuorella koiralla oikein positiivinen juttu!

Ai niin, muuten. Huoli aikuistumisesta oli ennenaikainen. Bonoa lannisti pallien juuressa olleet kaksi takkua. Ne kun leikkelin pois, kaikki hienotunteisuus oli taas pois pyyhkäisty!

Kaikki hyvin taas

Eilisaamun kakominen näytti ja kuulosti pahalta, mutta meni ohi. Varmaan oli vain joku risun kappale kurkkutorvessa ja vaivasi.

Me mentiin iltapäivällä metsään ja tehtiin parin tunnin lenkki ja kastuttiinkin lievässä syyssateessa. Kaikki hyvin siis.

Huolta ja muresta

Aamulla Bono sai jonkun kohtauksen. Se kakoi niin, että luulin, että se oksentaa. Vaihtoehtoisesti epäilin, että sillä on hengitysvaikeuksia, kun mitään oksennusta ei kuulunut ja kakomiskohtaukset eivät ottaaneet laantuakseen. Mulla kävi mielessä kaikki: kurkkuun jumittunut luu, kennelyskä, nenäpunkit, you name it. Mielessä kävi jo sekin, että tässäkö tämä meidän yhteiselämä sitten oli!

Annoin piimää, kun ajattelin, että joku takiainen on tarttunut kurkkuun. Se latki sen halukkaasti, mutta kakomiseen se ei tehonnut. Hengitysvaikeuksista ei kuitenkaan ilmeisesti ollut kyse, koska latkiminen onnistui helposti ja halukkaasti. Sitten laitoin sille ihan ruuan, kun ajattelin että jos sillä kuitenkin on joku kepukan kappale kurkussa poikittain, kun se aamulle kanniskeli aika lahoa tapausta.

No, se tepsi. Jotain jälkikaikuja vähän oli, mutta ne pelottavat yökkäilyt loppuivat. Nyt se nukkuu rauhallisesti. Itsekin taidan uskaltautua poistumaan vähän ulko-ovesta.

Mulla oli jupakan aikana ihana juustopannari uunissa aamiaiseksi valmistumassa, ja täytyy sanoa, että se ei maistunut yhtään niin hyvälle kuin seesteisemmissä tunnelmissa. Niin paljon huolta ja murhetta oli ilmassa.

Hampaiden takiakin pitää murehtia, kun barffaus pitää kyllä takahampaat hyvinä, mutta yläetu- ja kulmahampaiden juureen meinaa vaan tulla ientulehdusta ja kiillevauriota. Pakko harjata ihan säännöllisesti näköjään. Mun mielestä alle 10-vuotiaan koiran suusta ei pitäisi vielä kiskoa hampaita ellei ole tapaturmalla osuutta asiaan. Harjata saa siis vielä monta kertaa.

Semmoinen kehitysaskel meillä on kyllä otettu näin 1,5 -vuotiaan kunniaksi, että harjaamiset ja hampaiden hoito ynnä muut huoltotoimet sujuu kyllä todella hienosti. Bono pitää niitä nykyään huomionosoituksina ja tykkää niistä sen sijaan, että ämpyilisi vastaan. Kuraisten tassujen pyyhkiminenkin kuuluu niin vakiokuvioihin, että saan rauhassa riisua päällysvaatteet ja ripustaa kaulapannat sun muut rensselit naulaan, ja Bono odottaa rauhassa istuen, että tulee kehotus siirtyä kylpyhuoneeseen.

Että jotain edistystäkin tapahtuu meidän suhteessa, vaikka aina sitä ei huomaa, kun vaatimukset vissiin kasvaa samaa tahtia :)

Lauma hajoaa

Inka on ollut hoidossa maanantai-illasta asti ja mielenkiintoista laumakäyttäytymistä on ollut ilmassa. Viiru ja Inka skabaa selvästi statuksesta. Viiru ei päästä Inkaa Reetan makkariin eikä Inka Viirua mun makkariin. Harjaaminen on merkki suosiosta, joten siihen tullaan kiireen vilkkaa ja antaudutaan selällään. Ekana iltana löytyi myös kakkakaasa, joka oli ryyditetty pissalla, mikä viittaa vähän Viirun ja Inkan skabailuun.

Tänään Inka lähtee, joten lauma hajaa ja elämä palautuu normaaliin rauhaansa.

Bonon tassuhaava on ihan parantunut. Olen tyytyväinen haavuriurakkaan, koska mätäkuun aikaan paraneminen olisi voinut olla hankalampaakin. Se on se suihkuttelu ja laventeliöljy! Heti tuli käänne parempaan, kun aloin käyttää laventeliöljyä.