Ei matoja

Koko eilisen päivän Bono kanniskeli peuran jalkaa ja järsi sitä jokaisena liikenevänä luppohetkenään. Enää ei ole nahkaa, mihin matoja vois tulla.

Jospa se nyt innostuisi noista huviluista, kun aiemmin se ei ole pahemmin välittänyt. Tai ei ole niin tullut viime aikoina paljon tarjottuakaan, kun ruokana on joka toinen päivä luita ja kun ei se ole ollut kova pureksimaan.

Ensilumi tuli eilen ja sama homma kuin viime vuonna: se ei ollut millänsäkkään. Ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Katsotaan jos käpsehdittäis illalla koirapuistoon, intoutuisko se siellä siitä yhtään. Viime vuonnahan se innostui lumesta muutaman päivän sitä ignoroituaan.

Meillä ollaan niin cool että.

Joku raja

Saatiin Romeolta herkkujen herkku: oikea peuran jalka, sorkkineen ja karvoineen päivineen. Valitettavasti Bono on niin esikäsiteltyjen ruokien uskollinen kuluttaja, että jalka jäi syömättä. Vielä se tosin rötköttää makuuhuoneessa odotellen uutta inspiraatiota ja rohkeuden puuskaa.

Kyllä se sitä vähän on kalvanut ja syönytkin, mutta olisko karvat kutitelleet kurkkua? Joku raja raakaruuallakin vissiin on. Voi voi.

Metsässä

Oltiin eilen koko iltapäivä Nuuksiossa Bonon ja Viirun kanssa. Viihdyttiin, kun sieltä alkoi löytyä suppilovahveroita.

Molemmat jaksaa tällaiset reissut oikein hyvin ja Bonon kropalle metsäreissut tekee tosi hyvää. Se on tämän syksyn kuluessa alkanut vankistua ihan silmissä ja takakoipien väliin jää yhä enenevässä määrin tilaa. Nekin jäntevöityy vissiin.

Tosin vielä se nukkuu sammakkoasennossa, eli ei se nyt jäykistele vielä kumminkaan, ainakaaan lonkista.

Meinaan viedä Bonsulin lauantaina lemmikkimessujen mätsäriin harjoittelemaan, kuinka koiratapahtumissa ollaan hiljaa.

Todennäköisesti taktiikkana on harjoitella tottista ja jääviä liikkeitä! Bonohan työskentelee parhaiten paineistettuna. Mä kyllä toivoisin, että se oppisi jossain vaiheessa myös rentoutumaan ja olemaan välittämättä toisista koirista, mutta onhan meillä vielä aikaa.

Ohitukset menee jo todella hyvin, joten toivoa on.

Bono kastui muutaman kerran, kun lenkkeiltiin satessa ja kun kotona kunnolla pyyhkeellä kuivattiin ja turkki harjattiin kosteana suoraksi, se ei taas tunnnu yhtään rasvaiselta! Puhdistuukohan se ihan oikeasti itsekseen vai onkohan mulla jotenkin korkea likakynnys?

Viihdettä, ***kele

Kun Bonoa ei ole koulutettu pitkiin aikoihin, siihen on tullut uusia piirteitä. Se on alkanut leikkiä ja vaatimaan räyhäkämpää viihdettä! Se myös ilmeisesti kehittyy fyysisesti tällä hetkellä, koska selvästi ruoka-annoksia on pitänyt lisätä n. 500 grammasta 700-800 grammaan päivässä, Se haluaa esim. metsässä ottaa spurtteja ja räjähtävämpiä lähtöjä.

Näihin astihan se on ollut aika rauhallisesti liikuskeleva disukka.

Tämä ilmenee myös niin, että tavallisilla aamu- ja iltalenkeillä, joissa päähuomio on perinteisesti ollut haistelussa ja paineen helpottamisessa, se intoutuu etsiskelemään keppejä ja houkuttelee mua leikkimään niillä. Ihan huippua on, jos mä päästän sen juoksemaan vapaasti. Se vetää ympyrää tai kahdeksikkoa ihan täysillä. Meidän nurkillä yhdeksän jälkeen illalla on jo niin rauhallista, että tarkoin valituissa paikoissa tällaista rikollisuutta voi harjoittaa.

Nykyisin se myös "ovelasti" johdattelee mut iltaisin urheilukentälle ja tekee risun vuoksi ihan mitä vain. Eilen otettiin luoksetuloa, sivulle tuloa ja istumaan jäämistä.

Mikäpäs siinä. Jos koira kerran itse tahtoo työskennellä, kyllähän se mulle sopii. Pitää alkaa vissiiin kuletella paria patukaa taskussa mukana. Nyt on syysmyrskyt pitäneet huolen, että keppejä riittää, mutta kaupunkioloissa tämmöinen on katoavaa ylellisyyttä.

Se on siis kertakaikkiaan oppinut leikkimään ja tykkäämään siitä ihan hirveästi. Ja tämä on tullut ihan itsekseen. Pienempänä mä vissiin järkkäsin sille liikaa puuhaa, ja oli epätietoisuutta, miten sen saisi parhaiten motivoitua!

Parasta motivointia on näköjään koirillekin loma!

Bono töyhöttää

Bonsuli on nyt puolitoistavuotias ja syntymäpäivän kunniaksi on harjattu pehko kuohkeaksi. Alkaa olla taas karvaa ja kuohkeuttakin saa vähän kehrättyä, kun vain oikein vatkaa vastakarvaan.

Jos ottaa mummin käsilaukun omaan käteen, niin pääsee ehkä mukaan leffaan. (Tämä on perjantailta, silloin oli vielä rintakarvat takussa.)


Viirun hännänalunen on erittäin mielenkiintoinen asia.

Otin vielä vähän videonpätkää siitä, kun Bono intoutui harjaamisen päälle "riehumaan" diisselityylillään. Siihen kuuluu mittavia taidepausseja.

Ja kyllä se ulkona saa ihan vauhdinkin päälle, kun pääsee riimusta. Leikkimistä siis maman omin pikku klätösin tekemällä jättiläispatukalla on tuolla:

Kontakteja

Me ollaan Porvoossa, mutta eilen oltiin Paattisissa sukuloimassa. Meillä oli kiva päivä, vaikka Bono ei nyt varsinaisesti esiintynyt kovin edukseen. Niin paljon oli kyllä ohjelmaa, että se piti mielenkiinnon toiminnassa. Luppoajalla haukuttiin sukulaiset kutakuinkin pystyyn.

Eipä silti, mulle jäi vähän sellainen kuva, että colliet oli eilen vähän värikkäämpää ja temperamenttisempia kuin mihin tavallisesti törmää collietapahtumisssa. Sheltit, joita taas olen pitänyt ehkä vähän terävämpinä kuin collieita, olivat puolestaan eilen tasaisempia tyyppejä. Pitää ehkä päivittää mielikuvia!

Carmen, Bonsulin isoäiti. Takana kuikuilee Wilson.

Me harjoiteltiin tottelevaisuutta ja näyttelyesiintymistä ja saatiin hyviä vinkkejä molempiin. Esim. seuraamisessa meille vois sopia sellainen, että harjoitellaan lentäviä lähtöjä sen sijasta että aina aloitetaan peruasennosta.

Me saatiin myös hyviä vinkkejä trimmaamiseen, tosin Bonoa ei kyllä uskalla pöydälle nostaa - ainkaan vielä. Me myös kisattiin temppuradalla ja jos nyt Bono ei putkeen sujahtanutkaan niin hypyt sujui mallikkaasti.

Kuvia olin näköjään ottanut enimmäkseen tokosessiosta. Komeita collieita ja kontakteja seuraavaksi siis.









Romppu-velikin osaa komeasti!

Houkuttimena oli possun sydäntä ja meinasin saada slaagin, kun viiltelin sitä nimenomaista lihasta pannulle, ja huomasin, että se todellakin on SYDÄN!


Sydämeeni joulun teet....

Synttäri oli ja meni

En muistanut ollenkaan, että Bonolle tuli taas kokonainen kuukausi lisää ikää, mutta kun katselin kameran muistikorttia, sieltä löytyi tollanen:



Oltiin Bonsulin synttärinä lenkillä Vantaanjoen varrella Pyhän Laurin kirkon takana ja yritettiin ottaa poseerauskuvia ja Bono tietenkin puskee pebaa syliin. Ole siinä sitten filmaattinen.

Bonolle muuten kuuluu sellaista, että rintakarvat on tuuhistuneet niin, että menevät jo takkuun. Muuten tahtoo olla aika tavanomaista hiljaiseloa. Mamalla oli tänään kasvitentti, johon olen raivokkaasti koittanut lukea pitkin viikkoa. Ensi viikolla pitää varmaan piipahtaa keuhkokuvissa ja oireyhtymä vähän hidastaa tahtia.

Innostuin puutarhakurssille eilen ja tänään ajaessani huudattamaan vaihtelun vuoksi uukakkosta ja muistui taas mieleen, mikä oli parasta konsertissakin. Kaikissa biiseissä on monta sellaista oo-o-o-oo -kohtaa, joita on nautinnollista kailottaa kurkku suorana.

Onneksi Inkoon tiellä on automaattinen nopeusvalvonta. Ne välähdykset kivasti palauttaa maankamaralle.

Pysähdyin ABC:lle kahville, kun oli niin hieno aamu ja oli vähän luppoaikaa. Tien toisella puolella oli niitetty heinää ja se tuoksu oli huumaava. Samaa parfyymiainesta kuin parvekkeella kukkineiden hajuherneiden ihana tuoksu. Ei ihme, että kasvitentti meni ihan ok.