Viirun kuulumiset

Viirulla oli tänään silmälääkärin kontrolli ja silmä paranee hyvin. Pieni kiinnike on jäänyt iiriksen reunaan ja sille ei oikein voi mitään. Se ehkä vähän haittaa näkemistä ja kaventaa näkökenttää, mutta ei tee silmästä sokeeta. Viirukin on jo reippaampi ja iloisempi. Se on myös jotenkin rauhallisempi kuin ennen.

Sellainen syy me ollaan nyt tälle keksitty, että Bonolla ja Viirulla on kopsahtaneet jossain vaiheessa päät yhteen. Lääkäri taipui sille kannalle, että traumasta on kyse, koska verta oli lasiaisessakin ja se on kuulema tulehduksen aikaansaamana hyvin harvinaista. Viirun käytös tukee tätä, se ei halua päästää Bonoa lähelle eikä leiki sen kanssa. Bonsuli on ollut liian tungetteleva, kun ihmisten silmä on välttänyt. On se Viirunkin kannalta hyvä, jos saadaan tänne Bonolle kevään mittaan kasvamaan saman painoluokan vastustaja.

Verinäytteitä nyt kumminkin on otettu ja pissanäytekin saatiin tänään kertättyä suurella vaivalla. Tarkistetaan nyt tosiaan kumminkin, ettei mitään perussairautta ole kiusaamassa pikkupampulan hermoja. Se on ollut kyllä tosi mukava ja säyseä koko sairauden ajan. Me ollaan jo menty takaisin siihen, että Reetta ulkoiluttaa ja leikittää Viirua. Mä hoidan ruuat, turkin, lääkitsemisen ja aktivointipelit. Viiru on alkanut taas nukkuakin Reetan huoneessa, joten suhde on päässyt pienen tulehtumisen jälkeen taas hyvälle tolalle.

Useamman koiran hoitaminen menee muuten ihan hyvin, mutta kun ne on eri kaliiberia ja pitää ulkoiluttaa eri tavoin, niin se on aika kuluttavaa. Mulle riittää se, mitä Bonon kanssa tulee liikuttua, joten nyt on hyvä, kun Reetta pystyy huolehtimaan Viirun ulkoilut.

Viirun silmässä oli siis suonikavon (vai oliko se suonikerroksen) tulehdus, mikä helposti räjähtää käsiin, jos lääkitys lopetetaan liian nopsaan. Sitä vierotetaan nyt reilut 10 päivää kortisonista ja kuukauden verran annetaan vielä tippaa silmään, annosta 10 päivän välein hiljalleen vähentäen. Kontrolli on helmikuussa.

Se oli aika paha juttu.

Dream come true, osa 2

Nyt, kun Bono näyttää aikuistumisen merkkejä - tai ainakin viitteitä siihen suuntaan, että se on alistunut kohtaloonsa ja kuuliaisesti ottanut minut emännäkseen - parasta on se, kun huomaan miten se lukee mua!

Mä en esimerkiksi tykkää siitä, että koirat nuolee naamaa. Mitä tekee Bono? Se ottaa kontaktia niin, että se pukkaa nenänsä mun poskeen ja pitää sitä siinä. Tämän se tekee esim. silloin, kun ulkoillessa on tullut hetki, jolloin se haluaa olla miellyttävä ja mitä hetikohta seuraa, että se löytää kepin ja haluaa mun taistelevan siitä. Nuolemisen (käsien ja varpaiden) se jättää niihin tilaisuuksiin, kun se herättelee mua aamulenkille tai haluaa kertoa, että nyt vois jo tarjoilla tämän päivän eväät.

Pienenähän mä kannustin sitä siihen, että vinkumallakin voi herättää, mutta kun se alkoi vuotaa (vinkua ja elämöidä) ihan mahdottomasti tyttöjen perään, siitä tulee sanktiot samaan tapaa kuin haukkumisesta. Se otti opikseen.

Toinen hauska piirre Bonossa on, että se on emäntänä tavoin itsekin joskus varsin hidas heräämään ja syttymään. Esim. eilen, kun oltiin ensin tunnin lenkillä metsässä ja ajeltiin vielä hoitamaan Julle-kissaa sen päälle (minkä ajan Bono makasi nurmikolla lampaanluita jyrskyttäen ja sitten vielä vähän aikaa odotteli autossa), se oli niin uninen koko illan, ettei meinannut heti jaksaa lähteä iltalenkillekään. Välillä se haluaa samanlaisen aikalisän ja pehmeän herätyksen kuin, jonka se sallii mulle aamuisin. Kyllähän se sitten nousee, kunhan on tottunut ajatukseen.

Aamuisin, joka aamu, puoli tuntia ennen h-hetkeä, se käy tökkäämässä nenän poskeen ja kömpii polvitaipeeseen pötköttelemään. Totisempi herättely alkaa vasta tuonnempana, siihen kuuluu sitten varpaiden liposkelua ja sitä, että se lähentelee mua peffa edellä. Jonkinlainen aromaterapeuttinen lähestymistapa, ilmeisesti.

Dream come true

Olen tässä pari päivää ollut ällikällä, kun huomasin, että peijakas, mullahan alkaa olla justiinsa sellainen koira kotona, josta haaveksin silloin, kun olin vielä kissaihminen!

Tehdään pitkiä, leppoisia ulkoilulenkkejä ja siitä on seuraa ja sille saa nauraa ja ällistellä sen viksuutta. Se on ollut niin erinomaisen epä-ärsyttävä, mutta aktiivinen ja leikkisä monta päivää.

Ollaan tehty kuulaissa syksyilloissa ihania lenkkejä ja tutkittu metsiä. Sitten se osaa kävellä vetämättä ja räyskyttämättä. Sit se teki tässä yhtenä iltana sellaisen, että kun sanoin sille, että lähdetään autolla metsään (se tietää sanat auto ja metsä ja mitä siitä seuraa) ja sitten itsekseni ihmettelin, että onkohan siellä niin kylmä, että siellä tarttis sukkahousuja. No, Bono nappasi makkarin tuolille edellisestä käyttökerrasta unohtuneet sukkikset suuhunsa ja viiletti ne suussa iloisena pitkin huushollia.

Sukkiksia oli käytetty parina päivänä ja se oli jo oppinut sanan! Tai sit homma oli täysin sattumaa, mutta hyvät naurut siitä sai.

No, tietenkin se tänään sai sellaiset hepulit parille naapurin koiralle, että vedin kunnolla herneet nenään ja kiikutin se suoraan sisälle ja lähdin yksikseni Murren murkinaan. mutta noin niinkun ylipäänsä menee aika mukavasti.

Oman pään mukaan

Bonolla on pitkään ollut hyvin sävyisä vaihe. Oliskohan se jo aikuistumassa, näin varhain?

Me ei ollakkaan harrastettu kouluttautumista, mutta olen satsannut siihen, että meillä on mukavaa. Ulkona on tullut uusia paikkoja, joissa Bono jo itse tietää etsikellä keppiä, koska voi juoksennella vähän vapaana ja kepin kanssa maman kanssa nujuten, tosin remmi maata laahaten.

Sitten olen palkinnut sitä hyvillä kehuilla ja vanutuksilla, kun se koiran tai jotain muuta jännittävää nähdessään seisahtuu. Sille on nyt tullut sellainen tapa, että se ottaa aika usein itse kontaktia, tulemalla jalan viereen ja hieromalla päätä polviin. Paijaus ja hyväksyntä on Bonolle hyvä palkka. Sen häntä heiluu nykyään tosi paljon.

Tästä on tullut sellainenkin seuraus, että se usein tekee näin myös koiria kohdattaessa. Se pysähtyy häntä kippuralla, rintakehä kaarella ja kaula pitkänä toljottamaan, mutta kun kehun sitä, se tulee paijattavaksi ja vaikka se vinkuu ja vuotaa, se vain lähtee töpöttämään eteenpäin pientareita haistellen.

Mulla on suunnitelmissa, että kunhan kohtaamiset vieläkin rauhottuu, se voi hyvällä kontaktilla saadakin palkaksi muutamien ystävällisten koirien haistelua. Mutta toistaiseksi harjoitellaan vielä mielen hallintaa ja rauhallisia ohituksia.

Kaiken kaikkiaan se kuitenkin on rauhoittunut tosi paljon, eikä ole ollenkaan enää mikään rauhaton epeli. Oma osansa on varmaan siinä, että ne on oppineet Viirun kanssa leikkimään yhdessä. Yritän saada joku kerta videon pätkää kuvattua, kun ne leikkii. Epäsuhtaisten kaulapaini on nimittäin aika vitsikästä kaseltavaa. Molemmilla näyttää kuitenkin olevan lystiä!

Bono käyttäytyy niin sievästi ja sävyisästi enimmän osan aikaa, että meidän lenkeistä on tullut erittäin nautinnollisia. Usein annan sen itse päättää minne mennään ja hämmästyn iltaisin, kun se haluaa vain tsekata lähimän naapuruston tärkeimmät postitolpat ja tulla sitten jo kotiin, vaikka itse tekisin mielelläni pidempääkin lenkkiä.

Tosin nythän on jo epäilyttävän hämärää iltaisin.

Tänä aamuna se oli sitä mieltä, että voitaisiin mennä autolle ja ilmeisesti metsään. Ehkä me jotain sellaista keksitäänkin jahka päivä kehittyy.