No ku

Meillä on taas oikein leppoisa vaihe murrosiässä tai uhmaiässä tai mitä tämä nyt sitten onkaan.

Harjoiteltiin aamulla häkkiin menemistä niin, että Bono pötkötteli siellä vetskarit kiinni ja sitten niin, että se meni sinne oma-alotteisesti ja sai aina välillä HK:n punaista, kun loikoili siellä.

Siellä se könötti luoden meihin lempeitä katseitaan ja jopa vähön sen oloisena, ettei makkara ollut kaiken päämäärä.

Kysäisin ääneen, että "kuinka se voi olla niin suloinen?"

Reetta tiesi: " No ku se on Bono."

No niin tietenkin.