Koulutusohjelma

Koulutusohjelmassa ei juuri tunnu olevan mitään, mutta silti me harjoitellaan kaikenlaista. Ensi kevään paimennuksia silmällä pitäen ollaan alettu tutustumaan käsitteisiin: eteen, vasen ja oikea. Samaten harjoitellaan juoksemista (näyttelyitä varten) ja siitä sutjakasti maahan menemistä (paimennus).

Olen tässä sureksinut myös Bonon seisomista, kun se on jotenkin niin alistuneen näköistä. Eilen kekkasin lenkillä, että kun se vetää hihnassa niin normaalin pysähtymisen ja katsekontaktin lisäksi käsken sen seistä aina silloin,kun se seisoo ryhdikkäästi ja hanakkana jatkamaan matkaa. Asento on silloin nimittäin ihan toinen. Ei tarvi syöttää mahaakaan kuralle, kun palkkaus tulee siitä, että matka jatkuu.

Kunhan Turun koitokset ja liejukelit on ohi, taidan siirtyä tekemään samaa maahanmenolla. Olis kiva, jos sekin olisi sellaista virkeän, ei väsyneen näköistä.

Puoli vuotta meni muuton ja huushollin olosuhdemuutosten siivittämänä, mutta nyt näihin uusiin oloihin on näköjään sen verran totuttu, että myös aktivointia on pitänyt alkaa elvyttää.

Olen kaivanut naksuttimen naftaliinista ja eilen tehtiin mm. sellaista, että sen piti osua tassuilla kynnysmatolle. Ensin riitti vain yhden tassun kosketus. Toisessa harjoituksessa piti osua molemmat etutassut matolla.

Voi, se oli vaikeata - ja jatkoin ilmeisesti hiukan liian kauan (varmaan lähemmäs 10 minaa), sillä lopulta piski oli niin näännyksissä, että ei enää osunut matolle ollenkaan. Kävi vain kiertämässä sen, kun halusi kananriekaletta.

Tosin mä saatoin sekoittaakin sen parilla epäajastetulla naksautuksella, mutta ei haittaa. Tänään jatketaan ja katsotaan, mitä jäi mieleen. Jos ei jäänyt mitään, sen parempi, koska vaikeustaso säilyy!

Sunday

Bloggaaminen on jäänyt vähäiseksi, kun pitää pelata virtuaalipuutarhurijuttuja ja kekkasin, että pahasti tökkivän paidankutimen voi jättää kesken ja alkaa taas tikuttaa niitä nopeita ja ihania sukkia ja käsineitä!

Ja töitäkin on tehty täyttä häkää siinä sivussa.

Koiran kanssa on ulkoiltu. Perjantaina oltiin metsälnkillä Muran kanssa ja eilen tavattiin Romeo, Elli ja Thori Solvallassa ja pampula onkin ollut aika säysee.

Keskusteltiin Marin ja Katjan kanssa siitä, kuinka Bonon ja Romeon kanssa mikään ei ole tullut ilmaiseksi. Mietiskelin tässä aamulla tassuja pestessä vielä, että ihan kaikki on todellakin pitänyt opettaa palkan kanssa. Pannan laittamisesta tassujen pyyhkimiseen. Kampaaminen, korvien puhdistaminen, silmien huuhtelu, hampaiden peseminen - kaikki on taistelun ja oveluuden avulla opeteltu.

Vieläkin prosessi on kesken. Nostamista me ollaan vasta aloittelemassa, Bono rimpuilee heti jos keksii että tuo aikoo nostaa mua. Lepääminen käskystä, jota Tuire Kaimio käsiki kirjassansa opetella heti pienenä, on vasta nyt ohjelmanumerossa.

Bonon ystävyys ja luottamus on todellakin pitänyt ansaita tekemällä! Siinä mielessä hyvällä tiellä kai ollaan, että nyt taannoin kun kylvetin se, huomasin että se ei vastustellut, eikä sille jäänyt myöskään mitään kammoa suihkuun menemistä kohtaan.

Föönaamisesta se ei mitenkään riemastunut, mutta suostui siihen. Tulkitsen, että se niinku periaatteessa luottaa, etten mä tee sille mitään kamalaa, vaikka jotain outoa ja kummallista tapahtuisikin.

Siihenhän mun kasvatusfilosofiani onkin tähdännyt!

Tänään on sunnuntai ja vaikuttaa siltä, että tulee kaunis päivä. En tiedä, tehtäiskö metsäjälki pitkästä aikaa? Pampulassa on ollut viiemaikoina virtaa aika paljon ja työskentelyhalut on kohentneet roimasti. Tyttöjen pissoja näköjään voi haistella ihan nenä turpeessa, eli eiköhän joku muukin jälkikin menisi ilman että nenä tulee ruvelle? Vaikka on mukamas talvi - ja periaatteessa kai jäljestämisen offseason.

Häkkieläin

Nyt on jonkun juoksut kuumimmillaan, sillä koko eilisen Bono kierteli ympyrää kuin pistoksissa. Kuluu pian polut mattoihin.

Se ei osannut yhtään rauhottua päivällä ja piti jo välillä sulkea se häkkiin tai toiseen huoneeseen, kun huohottamisesta ei tullut loppua lainkaan. Sehän sitten tietenkin pyrkii koko ajan Viirua nuolemaan, joten rajoittamista on pakko harjoittaa.

Nyt me ollaan sulkeuduttu tekemään töitä oven taakse ja se makaa silmät kiinni oveen nojaten. Jospa tämä menis ohi pian.

Kylässä

Meillä on parin viikon päästä näyttelyreissu ja mahdollisuuksien rajoissa on, että mentäisiin siskon kanssa samalla autolla. Oona ja Bono eivät vain ole paljon olleet yhdessä niin käytiin eilen kokeilemassa, kuinka sisarukset tulee toimeen.

Kuvista näkee, että ihan hyvin. Ne leikkivät just samalla lailla vauhdikkaasti ja sävyisästi kuin Bono ja Romeokin keskenään. Sisälläkään Oona ei vahtinyt reviiriään vaan kävi lungisti loikoilemaan, vaikka Bono katseli paikkoja.



Se oli erinäköistä menoa kuin jos olisi ollut ventovieras koira kysymyksessä, eli kyllä ne varmaan muistaa toisensa pantutapaamisista ja pentulaatikosta?

Jojo

Koiran kasvattamisessa hankalinta on jojottelu. Kun kaikki menee hyvin ja tehotoimet puree, sitä unohtaa skarpata ja jossain vaiheessa taas huomaa, että koirahan elelee taas kuin pellossa.

Yleensä sen luullakseni laukaisee se, että naapurustossa on juoksuinen narttu, jolloin city-käyttäytymisen periaatteet unohtuu ja mama tajuaa vasta pienellä viiveellä, että kontrollitoimia on tehostettava.

Tätä on kyllä tapahtunut nyt jo niin monta kertaa, että mulle on ehtinyt muodostua tietynlainen kaava ruotuun palauttamiseksi.

Kun Bono sekoaa hajuista ja alkaa vinkua ja räyhätä toisten koirien perään, on syytä ulkoiluttaa pitkät lenkit metsässä, ettei se pääse haistelemaan kamalasti toisten koirien pissoja ja jotta sillä on kivaa emännän kanssa.

Talutinlenkkien suitsimiseksi katkerimman ja tehokkaimman sanktion saa aikaan niin, että kun koira haukkuu se palautetaan välittömästi lyhyessä riimussa himppeen. Tehokkainta tämä on jos haukkuminen sattuu aamulenkillä ja ihan lähellä kotia. Sit voi juoda aamukahvit rauhassa ja käydä uudestaan kunnon lenkin ja se yleensä sujuu ihan moitteettomasti.

Sanktiota tukemaan on lisäksi hyvä pitää herkkuja taskussa ja tehdä hundkonsultin neuvojen mukaan niin, että aina kun Bono huomaa koiran ja sen kroppa jännittyy, siltä vaatii heti kontaktin ja palkitsee siitä hyvin.

Uudessa Koirat-lehdessä luki, että johtajuus on prosessi, joten toivoa on.

Sulassa sovussa

Meillä tehdään töitä sillä tavalla, että mama pönkkää itsensä tyynyillä petiin mahdollisimman ergonomiseen asentoon ja jalkopäätä somistaa kasa:

Me vahditaan, ettei tapahdu mitään outoa ja kummallista.

Että tähän on tultu.

Olin ostanut sellaista koiran shampoota jo alkukesän sivuerkkaria varten (johon osallistuminen peruuntui eksessiivisen kaljuuden vuoksi), jonka piti korostaa koiran karvan väriä: kuvittelenko vain vain onko pestyssä koirassani punaruseka sävy jotenkin syventynyt? Ainakin peräpään karva näyttää tasaisemmalta, kun se ei mene suortuville, eikä vaalea aluskarva vilku sieltä.

En tiedä. Shampoo oli kumminkin tosi hyvää, laimennussuhde oli 1:16, karva tuli pienellä annoksella puhtaaksi ja silti se oli helppo huuhdella pois eikä tehnyt karvasta inhottavan liukasta ja loputtomasti vaahtoavaa. Lopullinen shampooomerkin valinta ei muuten tapahtunut yksin rationaalisin perustein: pullon kyljessä oli collien kuva! Ai niin, ja olihan siinä aloe veraa, mikä on kai aina hyvä asia.

Ollaan touhuttu ensi keväälle paimennusaktiviteetteja. Ilmoittauduin Swedulle kahdeksi päiväksi toukokuussa. Nyt kun maksaa, niin kurssin hinnan ehtii jo unohtaa ja toukokussa saa vain naatiskella.

Kyä hohtaa

No eilen se kylvetys sitten pääsi tapahtumaan ja kyllä eron huomaa. Turkki on paljon ilmavampi ja kevyempi kuin ennen pesua. Koirahan näyttää ihan näyttelykoiralta!

Aika paljon siitä vain nyt irtoaa karvaa, kun juuren saa suorittua helposti. Toivottavasti se ei ehdi kaljuuntua kahdessa viikossa! Toisaalta, mulla on kyllä mielessä, että jos meidän sessiot loppuu valoisan aikaan niin voitaisiin käydä Ruissalossa kunnon päivälenkillä enen kotimatkaa. En ole koskaan siellä käynyt ja webbikuvien perusteella siellä on komiat lenkkeilymaisemat.

Että ei se niin haittaa jos kaljuus tuleekin.

Trimmattu ja pesty. Ei tarvita melkein heijastinta!

Oli muuten collien kylvettäminen vaativuudessansa ihan eri planeetan problematiikkaa kuin kissan kylvettäminen. Bonon pesemisessä vaikeinta oli potkia itsensä työn ääreen. Kissan kylvettämisen jäljiltä kipeitä haavoja paranneltiin viikkotolkulla. Mikäli mä ny oikein muistan...

Bonokin piti operaatiota ilmeisesti ekstensiivisenä huomion osoituksena, vain föönääminen vähän aluksi jännitti. Sepä kun tykkää, että pyyhkeellä koiran kropan vanuttaminen on ihanaa ja hännän heiluttamisen väärti! Ja harjaaminen menee nykyään samaan osastoon.

Ai niin. Tuli taas todiste Bonon rikkumattomasta itsetunnosta. Sillä oli iltalenkin aikaan vähän kaulurin juuressa vielä kosteaa, joten puettiin sille Reetan fleece, ettei pampula saa tautia. Se ei välitänyt siitä mitään, vaikka oli suoraan sanottuna aika härskin näköinen ilmestys. Se kukkoili toisten koirien perään mummin fleece päällä ihan kuin ennenkin ja teki muutenkin kaikki samat kujeet ja keikaukset kuin tavallisestikin.

On se helppo.

Huomaakohan Joel, että korva-asialle on tehty jotain?

Ulkoilua

Bonon näyttely on kahden viikon päästä ja olin vakaasti aikonut kylvettää sen eilen. Kuinkas ollakkaan, meillä oli niin reipas metsälenkki päivällä, että ilta kului väyneenä, mutta tyhjäpäisen onnellisena. Kylpy jäi....

Oltiin Sotungissa Rommi-veljen, Elli-äidin ja Thori-sedän kanssa. Kaksi tuntia rämmittiin käytännöllisesti katsoen umpimetsässä ja melkein eksyttiinkin kertaalleen, kun päädyttiin jyrkille kallioille. Mitäpä ihminen ei tekisi koiransa kunnon ja eritoten takajalkojen vuoksi. Viiru-sittiäinenkin oli mukana (koska se pissaa Bonon petiin, jos ei pääse mukaan) ja sitä piti kanniskella, kun lunta oli paikoin aika paljon.

Kulku oli niin hankalaa, että alettiin lopulta kiertää ympyrää, eikä päästy edessä häämöttävälle tielle. Piti sitten kääntyä takaisin ja palata autolle omia jälkiä pitkin. Koirat oli onnessaan ja nukkuivat sikeästi koko illan. Oma peffakin viihtyi soffalla oikein helposti.

No, kylvetys on ohjelmassa sit tänään. Aamupäivä töitä, sitten kunnon lenkki ja sitten koittaa tukanpesupäivä.

Uusia taitoja

Viikonlopun Match Showssa huomasin, että kerran syntyi sellainen tilanne, että Bono oli nenä toisen koiran nenää vasten ja molemmat murisi, antaumuksella. Bonsuli ei ole aiemmin harrastanut murinoita.

Nyt tätä murisemisen taitoa on harjoiteltu kotioloissa. Sotungissa yhtenä pävänä se erityisesti harjoitteli sitä isojen, epätasapainoisten oksanraaskujen kanssa. Peuran kaluttu jalka on ollut myös hyvä kohde.

Koirapuistoissa syntyy nykuään myös järjestään tilanne, että pitää murista jonkun samanikäisen uroksen kanssa. Kukkoiluharjoituksia siis.

Mä olen yllättynyt siitä, miten monet ihan itsestäänselvistä asioista Bono oppii vasta, kun se näkee muiden tekevän niitä. Pissojen sutiminen, uhoilu, muriseminen - kaikki näyttää olevan alkuperältään sosiaalista! Laumaeläimen tragedia (vai komedia)!?

Aluksi musta oli kamalaa ja pelottavaa, että urokset ottaa yhteen, mutta nyt olen jo ihan paatunut ja tottunut ilmiöön. Se kai kuuluu niiden elämään, ei tunnu olo niin jonninjoutavalta, kun vähän elvistelee ja kukkoilee. Eilinen hammastelukaveri oli sivumennen sanoen nimeltänsä Elvis.

Mä toimin niissä tilanteissa niin, että juoksen pois päin ja huudan Bonoa luokse ja sitten me ollaan omissa porukoissa. Eilen oltiin Rommi-veljen kanssa, kun tehtiin treffit Koivukylän koirapuistoon. Bono tulee heti, koska se on kumminkin mamman poika.

Sen verran sävyisää tämä meidän olo on, että olen taas ajatellut alkaa käydä koulutuskentällä. Haluaisin, että se oppi työskentelemään - ja ylipäänsä olemaan - muista koirista välittämättä.

Nyt on vähän takapakkia ohituksissa, kun jollain on taas juoksu, mutta taantuminen ei ole tällä kertaa ollenkaan kohtuutonta. Sen verran sillä kumminkin on painetta itseilmaisuun, että se saattaa ihan yllättäen, tuosta noin vaan keskellä katua haukahtaa tomeran ja miehekkään yksittäisen HAUn, vaikka ketään ei näkyisi mailla halmeilla.

Etsiskelen seuraa, jolla olisi kenttä tässä lähempänä. HVK:n kentät on meidän uudelta kotiseudulta kovin kaukana ja kynnys lähteä arki-iltaisin ajelemaan pitkälle näyttää olevan kovasti korkea.

Sävyisyyden takia, myös pentukuumeesta tuli ensimmäinen pikku ailahdus tässä yhtenä iltana kun katselin colliesivuja ja pentu-uutisia. Mulla kun on ollut mielessä, että josssain vaiheessa voisi hankkia Bonolle trikkipojan kaveriksi. Mutta ensin pitää tehdä vielä Bonon kanssa paljon asioita ja saada se kypsäksi herrasmieheksi. Näyttely- ja koulutushommia, siis.

Ei matoja

Koko eilisen päivän Bono kanniskeli peuran jalkaa ja järsi sitä jokaisena liikenevänä luppohetkenään. Enää ei ole nahkaa, mihin matoja vois tulla.

Jospa se nyt innostuisi noista huviluista, kun aiemmin se ei ole pahemmin välittänyt. Tai ei ole niin tullut viime aikoina paljon tarjottuakaan, kun ruokana on joka toinen päivä luita ja kun ei se ole ollut kova pureksimaan.

Ensilumi tuli eilen ja sama homma kuin viime vuonna: se ei ollut millänsäkkään. Ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Katsotaan jos käpsehdittäis illalla koirapuistoon, intoutuisko se siellä siitä yhtään. Viime vuonnahan se innostui lumesta muutaman päivän sitä ignoroituaan.

Meillä ollaan niin cool että.

Kunnostautumista

Meillä on tapahtunut kunnostautumista ja on tehty toivoakseni koiraeläimelle luonnollisia asioita. Koiran ja ihmisen tarpeet on niin sanoakseni kohdanneet.

Ulkona turkki pörhistyy komeaksi pehkoksi.

Eilen kun oltiin Sotungissa metsälenkillä ja pidettii kahvipaussia, Bono kunnostautui erittäin mallikkaasti. Se vahti meidän leiriä silmä kovana, ja kun oikein kuuntelin tarkasti, minäkin kuulin, kuinka oksa rasahti jonkun jalan alla. Bono ei lähtenyt mihinkään, mutta haukkui ja karkoitti vihulaisen pois.

Tarkkana nyt, joku lähestyy leirinuotiota.

Autolle tultaessa huomattiin, että joku muukin oli päivällä tullut metsälenkille, eli karhu olikin todennäköisesti ihminen. Minusta se oli kumminkin mallikasta esiintymistä. Bono ei lähtenyt haastamaan riitaa, mutta ilmoitti, että tänne ei kannata tulla. Mä kehuin Bonoa ja olin sitä mieltä, että se toimi niinkuin kunnon koira. Tuollaisiin tilanteisiin haukkuminen ja pieni ulvahtelu sopii erittäin hyvin.

Sitten meillä on alkanut asenteet lieventyä peuran jalkaa kohtaan. Yöllä heräsin, kun Bono kalisteli ja jyrskytti sitä. Tänään sitä on kanniskeltu kuin parhainta aarretta. Ehkä se soveltuukin parhaiten viihdekäyttöön, ei niinkään ravinnoksi.

Peuran jalka on vähän kuin sävy sävyyn sopiva asuste.

Nyt mä täällä mietiskelen, että tuleeko siihen nahkaan ja karvaan matoja, jos sitä ei nylje vai kuivuiskohan se keskulämmitysilmassa sievästi ja antibakteerisesti?

Joku raja

Saatiin Romeolta herkkujen herkku: oikea peuran jalka, sorkkineen ja karvoineen päivineen. Valitettavasti Bono on niin esikäsiteltyjen ruokien uskollinen kuluttaja, että jalka jäi syömättä. Vielä se tosin rötköttää makuuhuoneessa odotellen uutta inspiraatiota ja rohkeuden puuskaa.

Kyllä se sitä vähän on kalvanut ja syönytkin, mutta olisko karvat kutitelleet kurkkua? Joku raja raakaruuallakin vissiin on. Voi voi.

Puuhaviikonoppu

Eilen oltiin Lemmikkimessuilla mätsärissä ja tänään oltiin monta tuntia kylässä Romeo-veljen luona ja nytpä on käsissä koiran nahka!

Mätsäri oli loistava tilaisuus harjoitella tapahtumassa olemista. Ilahduttavaa oli, että Bono meni häkkiin mielellään, ihan itse, ja oli siellä rauhallisesti. Suurin osa ajasta me kyllä päivystettiin kehän laidalla. Vaikka se oli Bonosta kamalan jännittävää, se ei haukkunut juurikaan. Tilaisuudessa oli paljon koiria ja paljon ihmisiä ja lapsia, jotka halusivat taputtaa collieta. Bonohan tietenkin otti kaiken ilon irti ja pääsi kerran jopa kahteen kainaloon yhtä aikaa.

En ollut etukäteen ajatellutkaan, että Lemmikkimessuilla tietenkin on aika paljon yleisöä, mutta Bonon kanssa voi tuollaiseen tapahtumaan mennä huoleti, kun se on niin ihmisystävällinen ja tykkää taputuksista.

Ihan huippua oli, kun Romeon ihmiset ilmaantuivat tukijoukoiksi! Bono oli lääpällään ja emännännkin aika kului paremmin. Mätsärissä oli nimittäin paljon koiria ja odottavan aika oli aika pitkä.

Me saatiin punainen nauha Bonon iloisen hännänheilutuksen ansiosta, mutta ei enää jatkokarsinoissa sijoituttu! Mutta kisa ei ollutkaan se eilispäivän juttu ja tavoite ollenkaan. Stressikynnyksen kasvatus sen sijaan oli. Taidetaan mennä toistekin.

Jouni otti meille vähän kuvamateriaalia. Tässä vähän, miltä odottaminen näytti. Mamman ei tarvinnut hävetä yhtään.




Tässä kuvaa meidän kierroksesta:



Lattia oli liukas ja sen takia hilputettiin aika varovaisesti.

Sitten vielä elävää kuvaa veljesten leikeistä.

Topin kanssa

Bonsulin kaikki tuttavakoirat on pääasiassa tyttöjä, paitsi Romppu ja Viiru, ja se tuntee jokaisen pikkupennusta asti. Eilen käytiin talutinlenkillä yhdessä uuden tuttavan, Topin, 11-vuotiaan Jack Russelin kanssa. Oi, stressimomentti oli huomattava, koska Topi olikin totuttua topakampaa sortimenttia.

Hyvinhän lenkki meni, mutta Bono pyrki kovasti vetämään ja unohti vissiin kakata kunnolla, kun tänään piti aamusta käydä pariin otteeseen ulkona. Oli vähän kukkoilun meininkiä ilmassa.

Topin kanssa lenkkeillään siis toistekin! Stressinsietokykyä saa kehittyä koirallekin.

Metsässä

Oltiin eilen koko iltapäivä Nuuksiossa Bonon ja Viirun kanssa. Viihdyttiin, kun sieltä alkoi löytyä suppilovahveroita.

Molemmat jaksaa tällaiset reissut oikein hyvin ja Bonon kropalle metsäreissut tekee tosi hyvää. Se on tämän syksyn kuluessa alkanut vankistua ihan silmissä ja takakoipien väliin jää yhä enenevässä määrin tilaa. Nekin jäntevöityy vissiin.

Tosin vielä se nukkuu sammakkoasennossa, eli ei se nyt jäykistele vielä kumminkaan, ainakaaan lonkista.

Meinaan viedä Bonsulin lauantaina lemmikkimessujen mätsäriin harjoittelemaan, kuinka koiratapahtumissa ollaan hiljaa.

Todennäköisesti taktiikkana on harjoitella tottista ja jääviä liikkeitä! Bonohan työskentelee parhaiten paineistettuna. Mä kyllä toivoisin, että se oppisi jossain vaiheessa myös rentoutumaan ja olemaan välittämättä toisista koirista, mutta onhan meillä vielä aikaa.

Ohitukset menee jo todella hyvin, joten toivoa on.

Bono kastui muutaman kerran, kun lenkkeiltiin satessa ja kun kotona kunnolla pyyhkeellä kuivattiin ja turkki harjattiin kosteana suoraksi, se ei taas tunnnu yhtään rasvaiselta! Puhdistuukohan se ihan oikeasti itsekseen vai onkohan mulla jotenkin korkea likakynnys?

Uusi tyttöystävä

Bonsuli on ystävystynyt meidän nurkilla yhden tyttökoiran kanssa. Kyseessä on 5,5 -vuotias 60-kiloinen kaukaasialainen! Ei mikään kevyen sarjan typykkä, siis.

Tyllerö on kuulema kovin selektiivinen seuran suhteen, mutta tanssahtelee oikein ketterästi ja halukkaasti Bonon kanssa. Kunhan vain Bonsuli pitää pitkän ja ulottuvaisen kuononsa pois hännän alta.

Kylpy odottaa

Bonsulilla on aika mukavasti turkkia ja vaikka harjaan sitä ahkerasti, se tahtoo kaulassa ja rinnassa paakkuuntua. Paakkuja kun aukoo, sormiin jää ihan kuin rasvaa!!! Mä tulkitsen tämän niin, että kylpy odottaa. viimeistään pari viikkoa ennen näyttelyä, jollei jo aikaisemminkin.

Viimeksi kun oli uhkana kokovartalo shampoopesu, Bono tiputtikin turkin ja uusi turkki oli puhdas! Ei tarvinnut pestä.

Ihmeen hyvin me ollaan pärjätty vain pienillä (ja vähän suuremmilla) paikallispesuilla näihin asti.

Täytyy kylvettää se kumminkin ennen pakkasia, ettei tarvi kostella turkilla sitten pakkasissa ulkoilla, jos se ei sattuis yön aikana kokonaan kuivumaan.

Bono ei ole tajunnut että on talviaika. Sisäinen kello tikittää pojulla ihan kesäaikaa lenkkeilyn ja ruokailun suhteen.

Olen vähän kipeenä, mutta kun saa tehdä töitä kotona, voi aina tarttua siihen hetkeen, jolloin on parhaiten voimissaan ja juuri silloin käyttää koiran ulkona. Se osaa sitäpaitsi sopeutua vähän varovaisempaankin kävelyyn jo nykyään, eli ihan hyvin pärjätään näinkin.

Pöydän alla

Eilen oli taas antoisa päivä, kun Bonon tyttöystävistä Stella oli käymässä ja jäi koko päiväksi kylään kun emännät lähti kirjamessuille. Pampulat temusivat jokaisen kynnelle kykenevän hetken. Malttoivat ne ottaa ettonetkin silloin tällöin, kuulema.

Tänä aamuna jaksaa kumminkin leppuutella pöydän alla melko pitkämielisesti.

Tuolinjalasta saa mukavasti tukea poskelle.

Iltalenkiltä oli toppatakin taskuun jäänyt vanhasta farkun lahkeesta tehty solmu, ja sen avulla Bono hanakasti ravasi kolmiota urheilukentällä jo heti aamutuimaan. Mä en olis niin välittänyt treenata heti aamusta, mutta Bono itse tahtoi kentälle. Kun oli peliväline mukana niin ajattelin, että olkoon menneeksi.

Keksin, että solmu onkin hyvä palkka, kun koiraa voi seisottaa ja etääntyä itse kauemmas ja heittää solmun niin, että se saa harjoitella koppeja.

Samalla voi vaikka käydä vähän asettelemassa jalkoja paremmin ja jatkossa vaikka naksuttimella merkitä oikean asennon ja vapauttaa siitä.

Kyllä tämä on nyt selvästi helpompaaa taas. Ja onneksi on vähän tottista taustalla. Bonolla on selvästi paremmin kärsivällisyyttä nykyään yhteisen puuhailuun. Alkuvuosi menikin melkolailla kollistuksen parissa.

Kurssilla

Oltiin eilen Porvoossa Gerard O'Shean kurssilla, jossa opiskeltiin näyttelykehässä liikkumista. Lähinnä rakennettiin hyvän ja innostuneen kehässä liikkumisen pohjaa. Ope oli tosi hyvä ja me saatiin hyviä vinkkejä mm. tähän kesto-ongelmaan, haukkumiseen.

Oivalsin välähdyksen tavoin eilisen jälkeen, että haukkuminen on just se juttu, mikä mut lannistaa. Se pilaa koko fiiliksen, jos ei saa koiraa hiljaiseksi. Ja jos sitä ei saada kuriin, niin saattaa meidän koiratapahtumiin osallistuminen hiipua aika vähiin. No, vielä ei ole pyyhettä heitetty kehään ja positiivista kehitystä on ainakin se, että ulkoillessa ohitukset sujuu jo melko hyvin.

Sitäpaitsi Mr. O´Shea totesi, kertoessaan eräästä omasta nartustaan että " oletteko muuten huomanneet, että vaikka koira olisi miten hieno yksilö tahansa, aina siinä on jokin MUTTA....."

How true!

Sitäkin hän havainnollisti minusta kovin hyvin, että koska useimmissa koirissa tuppaa olemaan joitakin puutteita, ne voi korvata hyvällä kehäkäyttäytymisellä ja siihen pääsee vain harjoittelemalla. Mä ajattelin kyllä, että reenattaisiin vähän esiintymistä ja toivottavasti saataisiin aikaan ennen marraskuun loppua vielä jotain ryhmäreeniäkin, kun on sitä haukkumistaipumusta ja kollistelua.

Oikein vähän niinkun innostuin taas koiran kanssa puuhaamisesta! Mulla oli naksutinkin mukana ja käytin sitä pitkästä aikaa.

Tajusin taas kovin konkreettisesti, että koira on niin mahdottoman nuori. Vaikka en olekaan treenannut hiki päässä tottista ja jälkeä sen kanssa tänä kesänä, asiat on kumminkin vähän edistyneet. Me leikitään yhdessä ja meillä on mukavaa. Koiralle on myös kehittynyt kroppa, jolla voi tehdä erilaisia asioita ja juosta kovaa. Kaikkea tällaista pientä. Ja harjoittelemattomuus on ainakin tuottanut sen, että en ole turhautuneena hakannut päätäni seinään ja lannistanut koiraa.

Päinvastoin. Se on itse nykyään kovin iloinen kaikesta tekemisestä. Eilenkin sen häntä heilui vielä ihan vikoissa treeneissäkin, vaikka me oltiin juostu melkein 30 koiran ryhmässä jo pari tuntia yhtä breikkiä lukuunottamatta.

Bonon nimi ei tullut puheeksi (saatoin ehkä vähän vältellä aihetta), joten mitään hyviä vitsejä ei sen tiimoilta ole kerrottavana!

Nämä koiramaailman virtuaaliseurapiirit on muuten aika hyvin edustettuina Facebookissa, olen huomannut, vink, vink.

Trimmausta

Ilmoitin Bono eilen Turun näyttelyyn ja intouduin taas harjoittelemaan trimmaamista. Tassujen karvat kasvaa niin nopsaan, että jos haluaa pitää ne siistinä, kerran viikossa saa olla sakset ojossa. Sitäpaitsi edellisellä kerralla harjoittelin ohentavilla saksilla ja tulos oli aika hapsuinen.

Vielä ehtii kasvaa karva kunnolliseksi, vaikka tuliskin vähän lommoja. Toinen takajalka on varpaiden päältä vähän huonon näköinen... kuvat sensuroitu.

Käytiin kumminkin metsälenkillä, vaikka pitikin pitää lepopäivää.

Karvat ojossa

Tyttövieraita varten me vähän kammattiin ja trimmattiin tassuja ja korvia lauantaina. Mama sanoi myös harjoittelevansa vähän mahdollisia tulevia Mister-kisoja varten. Pitäis taas kuulema jossain vaiheessa vähän edustaa

. Seisomistakin on harjoiteltu. Mama ei anna ruokaa ennen kuin seisominen on tiptop.

Laumaeläin

Epäkorrektia, Tuomas Enbuske -ohjelmassa sanottiin eilen, että kaikkien koirien pitäisi päästä tekemään säännöllisesti koirille tärkeitä asioita: tonkimaan ja juoksemaan laumassa. Bonon kohdalla pitänee lisätä vielä keppien kanssa taistelu ja niiden karsiminen. Meillä on harjoitettu sellaista nyt useampana päivänä. Raportoidaan nyt vain niistä keisseistä, kun on ollut muita mukana kuin Viiru ja Bono.

Perjantaina käytiin Rommi-veljen kanssa agilityradalla ja koirapuistossa. Juoksentelun, tonkimisen ja kepeistä taistelemisen lisäksi Bono selvitti A-esteen, puomin ja renkaan läpi hyppäämisen innokkaasti, vauhdikkaasti ja halukkaasti. Ja onnistuneesti! A-esteestä olin erityisen mielissäni, koska se oli sellainen tosi liukas, maalattua vaneria tms. eikä sitä voinut säätää matalammaksi, joten se oli hieno saavutus.

Bono on fyysisesti jo valmis kaikenlaiseen pelehtimiseen siis. Eikä se ollut moksiskaan, vaikka putosi kerran puomilta, noin 1,5 metrin korkeudesta. Se meni sen uudestaan edestakaisin muutaman kerran yhtä halukkaasti.

Lauantaina meillä oli vieraita, myös Bonolla. Bonolle tuli naisseuraa kylään , Inka ja Stella. Käytiin alkajaisiksi Sipoonkorvessa metsälenkillä, missä Inka ja Viiru pitivät matalampaa profiilia, mutta Stella ja Bono juoksivat ihan mahdottomasti. Ne inspiroivat toisensa huimaan vauhtiin. Ruuan jälkeen ne malttoivatkin pötkötellä illan ihan rauhassa ja antoivat ihmisten keskustella rauhassa ja syventää omia laumasiteitään.

Eilen puolestaan oltiin koirametsässä sellaisella kokoonpanolla, jossa Bonon ja Viirun lisäksi olivat Rommi-veli ja Mura. Taas saivat nelijalkaiset juosta ryhmänä ja tonkia ja harrastaa metsurin tointa. Bono harjoitteli ilmeisesti myös lauman vartiointia, koska parille muulle koirakolle se ulvoi??? Tai sit se oli vain onnessaan, kun tapasi muitakin koiria. Yleensä se ulvoo silloin, kun riemu tai jonkun ihanan odotus valuu yli äyräiden, eikä pysy millään nahan sisäpuolella. Ultimate joy.

Emännän vastuulliset velvollisuudet katsotaan läpäistyiksi joksikin aikaa. Ainakin nyt tänään otetaan sosiaalisella hyvinvoinnin saralla vähän lungimmin.

Dream come true, osa 2

Nyt, kun Bono näyttää aikuistumisen merkkejä - tai ainakin viitteitä siihen suuntaan, että se on alistunut kohtaloonsa ja kuuliaisesti ottanut minut emännäkseen - parasta on se, kun huomaan miten se lukee mua!

Mä en esimerkiksi tykkää siitä, että koirat nuolee naamaa. Mitä tekee Bono? Se ottaa kontaktia niin, että se pukkaa nenänsä mun poskeen ja pitää sitä siinä. Tämän se tekee esim. silloin, kun ulkoillessa on tullut hetki, jolloin se haluaa olla miellyttävä ja mitä hetikohta seuraa, että se löytää kepin ja haluaa mun taistelevan siitä. Nuolemisen (käsien ja varpaiden) se jättää niihin tilaisuuksiin, kun se herättelee mua aamulenkille tai haluaa kertoa, että nyt vois jo tarjoilla tämän päivän eväät.

Pienenähän mä kannustin sitä siihen, että vinkumallakin voi herättää, mutta kun se alkoi vuotaa (vinkua ja elämöidä) ihan mahdottomasti tyttöjen perään, siitä tulee sanktiot samaan tapaa kuin haukkumisesta. Se otti opikseen.

Toinen hauska piirre Bonossa on, että se on emäntänä tavoin itsekin joskus varsin hidas heräämään ja syttymään. Esim. eilen, kun oltiin ensin tunnin lenkillä metsässä ja ajeltiin vielä hoitamaan Julle-kissaa sen päälle (minkä ajan Bono makasi nurmikolla lampaanluita jyrskyttäen ja sitten vielä vähän aikaa odotteli autossa), se oli niin uninen koko illan, ettei meinannut heti jaksaa lähteä iltalenkillekään. Välillä se haluaa samanlaisen aikalisän ja pehmeän herätyksen kuin, jonka se sallii mulle aamuisin. Kyllähän se sitten nousee, kunhan on tottunut ajatukseen.

Aamuisin, joka aamu, puoli tuntia ennen h-hetkeä, se käy tökkäämässä nenän poskeen ja kömpii polvitaipeeseen pötköttelemään. Totisempi herättely alkaa vasta tuonnempana, siihen kuuluu sitten varpaiden liposkelua ja sitä, että se lähentelee mua peffa edellä. Jonkinlainen aromaterapeuttinen lähestymistapa, ilmeisesti.

Viihdettä, ***kele

Kun Bonoa ei ole koulutettu pitkiin aikoihin, siihen on tullut uusia piirteitä. Se on alkanut leikkiä ja vaatimaan räyhäkämpää viihdettä! Se myös ilmeisesti kehittyy fyysisesti tällä hetkellä, koska selvästi ruoka-annoksia on pitänyt lisätä n. 500 grammasta 700-800 grammaan päivässä, Se haluaa esim. metsässä ottaa spurtteja ja räjähtävämpiä lähtöjä.

Näihin astihan se on ollut aika rauhallisesti liikuskeleva disukka.

Tämä ilmenee myös niin, että tavallisilla aamu- ja iltalenkeillä, joissa päähuomio on perinteisesti ollut haistelussa ja paineen helpottamisessa, se intoutuu etsiskelemään keppejä ja houkuttelee mua leikkimään niillä. Ihan huippua on, jos mä päästän sen juoksemaan vapaasti. Se vetää ympyrää tai kahdeksikkoa ihan täysillä. Meidän nurkillä yhdeksän jälkeen illalla on jo niin rauhallista, että tarkoin valituissa paikoissa tällaista rikollisuutta voi harjoittaa.

Nykyisin se myös "ovelasti" johdattelee mut iltaisin urheilukentälle ja tekee risun vuoksi ihan mitä vain. Eilen otettiin luoksetuloa, sivulle tuloa ja istumaan jäämistä.

Mikäpäs siinä. Jos koira kerran itse tahtoo työskennellä, kyllähän se mulle sopii. Pitää alkaa vissiiin kuletella paria patukaa taskussa mukana. Nyt on syysmyrskyt pitäneet huolen, että keppejä riittää, mutta kaupunkioloissa tämmöinen on katoavaa ylellisyyttä.

Se on siis kertakaikkiaan oppinut leikkimään ja tykkäämään siitä ihan hirveästi. Ja tämä on tullut ihan itsekseen. Pienempänä mä vissiin järkkäsin sille liikaa puuhaa, ja oli epätietoisuutta, miten sen saisi parhaiten motivoitua!

Parasta motivointia on näköjään koirillekin loma!

Pics

Tässä muutama kuva viimeiseltä parilta viikolta. Juoni menee näin: Bono Sotungissa, Bono avittaa lenkille lähtöä, Bono ja Mura koirametsässä, jossa kärsivällisin vetää pisimmän korren/kepakon.

Dream come true

Olen tässä pari päivää ollut ällikällä, kun huomasin, että peijakas, mullahan alkaa olla justiinsa sellainen koira kotona, josta haaveksin silloin, kun olin vielä kissaihminen!

Tehdään pitkiä, leppoisia ulkoilulenkkejä ja siitä on seuraa ja sille saa nauraa ja ällistellä sen viksuutta. Se on ollut niin erinomaisen epä-ärsyttävä, mutta aktiivinen ja leikkisä monta päivää.

Ollaan tehty kuulaissa syksyilloissa ihania lenkkejä ja tutkittu metsiä. Sitten se osaa kävellä vetämättä ja räyskyttämättä. Sit se teki tässä yhtenä iltana sellaisen, että kun sanoin sille, että lähdetään autolla metsään (se tietää sanat auto ja metsä ja mitä siitä seuraa) ja sitten itsekseni ihmettelin, että onkohan siellä niin kylmä, että siellä tarttis sukkahousuja. No, Bono nappasi makkarin tuolille edellisestä käyttökerrasta unohtuneet sukkikset suuhunsa ja viiletti ne suussa iloisena pitkin huushollia.

Sukkiksia oli käytetty parina päivänä ja se oli jo oppinut sanan! Tai sit homma oli täysin sattumaa, mutta hyvät naurut siitä sai.

No, tietenkin se tänään sai sellaiset hepulit parille naapurin koiralle, että vedin kunnolla herneet nenään ja kiikutin se suoraan sisälle ja lähdin yksikseni Murren murkinaan. mutta noin niinkun ylipäänsä menee aika mukavasti.

Suenkarkottaja

Mun piti eilen siirtää autoa paremmalle parkkipaikalle, mutta hups vain, me ajettiinkin ruudun ohi ja oltiin yhtäkkiä metsässä Landbon takana Sipoossa. Kaasujalka oli vähän vissiin painava.

Alkoi jo hämärtää ja Bono oli jotenkin kovin hermostunut, tuijotteli metsään ja haukkua räyskytti, joten arvelin että olisko siellä joku eläin liikuskellut.

Oli hämärää, joten ajattelin, ettei me nyt oteta riskiä, että Sibbo varg saa meistä paistin. Heittelin Bonsulille keppiä ylämäkeen, että se sai vähän liikuntaa ja sitten ajeltiin hiekkateitä ja katasteltiin maisemia auton ikkunasta ja pysähdeltiin välillä jättämään pienet Kilroy was here -lirut.

Uusia ulkoilumaastoja kartoitettiin siis, jahka kelit paranee.

Bonosta on tullut ihan kotikoira viime aikoina, ei olla tehty yhtään mitään. Mitä nyt eilen vähän reenattiin näyttelyesiintymistä urheilukentällä. Saapa nähdä innostunko jossain vaiheessa vielä tottistelemaan ja jäljestämään.

Tosin nautin tästä vaihesta itse kovasti. En enää ajattele niinkään, mitä Bono tarvitsee, vaan mitä musta on itse hauska tehdä. Se on johtanut ihan erilaisiin ulkoilusessioihin ja reitteihin. Taitaa olla haukullakin päivät vähän vaihtelevampia eikä ihan niin ennalta-arvattavia.

Koira kuitenkin kulkee mukana, joten kyllä sillä kaikenlaista äksöniä riittää.

Vandalismin uhri

Viiru pissas Bonon petiin ja valtasi myös tilapäispedin. Uhri itse vetelee sikeitä kuola suupielestä valuen, kroppa paljaalla lattialla ja pää maton reunalla.

Päivät voi alkaa ihan miten vain.

Seikkailu

Miten on mahdollista, että monta päivää on vierähtänyt ilman blogipäivitystä. Mulla olis kamerassa kuviakin vaikka kuinka, kun ehtis laittaa niitä tänne! Outoa.

No, me ollaan kyllä viiletetty taas sinne tänne ja oltu aika aktiivisia. Ollaan ruvettu taas kulkemaan ahkerasti metsälenkeillä ja lauantaina piipahdettiin Porvoossa. Bono sai ottaa intervalliharjoituksia Stellan kanssa pihalla. Kuulostaako kuntopiiriltä? Niin pitääkin. Totesin tässä joku aika sitten, että 1,5 -vuotias raggari kestää jo aika pitkiä lenkkejä. Voidaan laajentaa reviirejä.

Eilen oli sitten varsinainen seikkailun paikka, kun mentiin Siman ja Sanin kanssa Hindsbyn suunnalta Sipoon korpeen ja eksyttiin päätymään vähän eri suuntaan kuin oli meininki! Ja kastuttiin ihan litimäriksi tietenkin. Bono onnistui keräämään myös takiaisia niin, että sen rintakarvat ja etutassujen tuuheat hulmukkeet oli yhtä yhtenäistä takiaistakkukasaa. Ehdin jo loihe lausumaan, että tänä talvena ei taida tarvita näyttelyihin ilmoittautua, kun pelkäsin, että niitä ei saa setvittyä kuin leikkaamalla.

No, Bonon karva on kumminkin niin ihmeellistä, että kunhan aukkoili takukasaa sormilla niin harjalla ne takiaisen siemenet irtoili. Yhtään ei tarvittu saksia, vaikka näky oli kyllä lähtötilanteessa hurjanpuoleinen. Ja raivaussessioita tarvittiin kolme. Yksi vielä' tänä aamuna, kun karva oli ihan kuivaa.

Tänään ollaan aika nöyriä poikia ja tyttöjä, eikä kroppa salli kovin äkkinäisiä liikkeitä.

Kaikki hyvin taas

Eilisaamun kakominen näytti ja kuulosti pahalta, mutta meni ohi. Varmaan oli vain joku risun kappale kurkkutorvessa ja vaivasi.

Me mentiin iltapäivällä metsään ja tehtiin parin tunnin lenkki ja kastuttiinkin lievässä syyssateessa. Kaikki hyvin siis.

Huolta ja muresta

Aamulla Bono sai jonkun kohtauksen. Se kakoi niin, että luulin, että se oksentaa. Vaihtoehtoisesti epäilin, että sillä on hengitysvaikeuksia, kun mitään oksennusta ei kuulunut ja kakomiskohtaukset eivät ottaaneet laantuakseen. Mulla kävi mielessä kaikki: kurkkuun jumittunut luu, kennelyskä, nenäpunkit, you name it. Mielessä kävi jo sekin, että tässäkö tämä meidän yhteiselämä sitten oli!

Annoin piimää, kun ajattelin, että joku takiainen on tarttunut kurkkuun. Se latki sen halukkaasti, mutta kakomiseen se ei tehonnut. Hengitysvaikeuksista ei kuitenkaan ilmeisesti ollut kyse, koska latkiminen onnistui helposti ja halukkaasti. Sitten laitoin sille ihan ruuan, kun ajattelin että jos sillä kuitenkin on joku kepukan kappale kurkussa poikittain, kun se aamulle kanniskeli aika lahoa tapausta.

No, se tepsi. Jotain jälkikaikuja vähän oli, mutta ne pelottavat yökkäilyt loppuivat. Nyt se nukkuu rauhallisesti. Itsekin taidan uskaltautua poistumaan vähän ulko-ovesta.

Mulla oli jupakan aikana ihana juustopannari uunissa aamiaiseksi valmistumassa, ja täytyy sanoa, että se ei maistunut yhtään niin hyvälle kuin seesteisemmissä tunnelmissa. Niin paljon huolta ja murhetta oli ilmassa.

Hampaiden takiakin pitää murehtia, kun barffaus pitää kyllä takahampaat hyvinä, mutta yläetu- ja kulmahampaiden juureen meinaa vaan tulla ientulehdusta ja kiillevauriota. Pakko harjata ihan säännöllisesti näköjään. Mun mielestä alle 10-vuotiaan koiran suusta ei pitäisi vielä kiskoa hampaita ellei ole tapaturmalla osuutta asiaan. Harjata saa siis vielä monta kertaa.

Semmoinen kehitysaskel meillä on kyllä otettu näin 1,5 -vuotiaan kunniaksi, että harjaamiset ja hampaiden hoito ynnä muut huoltotoimet sujuu kyllä todella hienosti. Bono pitää niitä nykyään huomionosoituksina ja tykkää niistä sen sijaan, että ämpyilisi vastaan. Kuraisten tassujen pyyhkiminenkin kuuluu niin vakiokuvioihin, että saan rauhassa riisua päällysvaatteet ja ripustaa kaulapannat sun muut rensselit naulaan, ja Bono odottaa rauhassa istuen, että tulee kehotus siirtyä kylpyhuoneeseen.

Että jotain edistystäkin tapahtuu meidän suhteessa, vaikka aina sitä ei huomaa, kun vaatimukset vissiin kasvaa samaa tahtia :)

Intruders

Me ollaan kolmena päivänä käyty koirapuistossa. Siitä saa kivan, puolentoistatunnin lenkin, kun käpsehtii ensin Koivukylän koirapuistoon ja siellä tovin juoksee ja tekee erilaisia asioita. Se on nimittäin niin iso puisto, että siellä ei tarvi olla samassa laumassa.

Eilen tapahtui niin, että eräs Snoopy oli Bonolle oikein ärhäkkänä ja meidän oli parein väistyä sivummalle. Sitten sinne tuli pikkukoira, jota Bono halusi astua, mutta pikkukoirallapa oli kaverina irlannin susikoirauros, joka ei moisia elkeitä hyväksynyt ja teki kantansa selväksi.

Me sitten tehtiin namien etsimisleikkiä sekä treenattiin parille telineelle kiipeämistä ja luoksetuloja. Harrastettiin omaa kivaa.

Uroskoiran kanssa pitää vain näköjään kestää, että rähinöitä tulee. Sitäpaitsi niitä on näihin asti ollut niin vähän, että nyt on hyväkin, että Bonolle tulee niitä kokemuksia, että kaikkien koirien luokse ei pidä mennä kovin tungettelevaisesti. Se on niin kiinnostunut toisista koirista, että tämä tekee sille ihan hyvää. Se tuli mun luokse joka kerta ekasta kutsusta ja oikein vikkelästi!

Toissa päivänä puntit oli eripäin, kun Viiru oli mukana ja isommat urokset oli aika tungettelevia Viirua kohtaan. Bono ajoi ne pois Viirun kimpusta ihan määrätietoisesti ja tehokkaasti. Me luonnollisesti taas jouduttiin väistymään sivummalle, mutta ihan hyvä kokemus taas. Kiva nähdä, että Bono osaa toimia myös noin.

Taidetaan mennä samaan paikkaan tänäänkin, vaikka ollaankin vakkarikoirien mielestä ilmeisesti tunkeilijoita :)

Ai niin. Vihoviimeinen iltalenkki sujui eilen ikään kuin pimeys olisi toinen luonto. Toivottavasti aamuhämärä on kuitenkin hyvin epäilyttävää vielä jonkun aikaa.

Kanan muisti

Ripustin uuden lampun kattoon pari päivää sitten ja ollaan nukuttu sen alla kaksi yötä. Saanen huomauttaa, että Bono ja Viiru olivat asennuspuuhissa tomerasti mukana.

Tämä aamuna, Bono havahtui, että mikäs peijakas tuolla roikkuu ja murisi ja puhisi sille makuuhuoneen ovelta ja kävi välillä maman vieressä hakemassa uskoa sekä lopulta uskaltautui huoneeseen sitä tuijottelemaan. Tuojttelua kesti tovin (ehkä n. 5 min), mutta nyt se uskaltautui makoilemaan.

Elämässä on kovasti joka päivä uutta ja mielenkiintoista, jos muisti on kovin lyhyt. Meidän kanta on siis, että muistihäiriötutkimus ja -lääkekehittely on keskeytettävä välittömästi!

Mulla on muuten nykyisin kovasti aamuisin luppoaikaa, kun sain Porvoon tuliaisina pönikän aloe veraa ja olen sitä pari viikoa 10 ml/vrk hörpittyäni kamalan energinen ja herään aikaisin. Bono puolestaan ei halua nousta ennen kuin päivä sarastaa, joten mulla on tänä aamunakin ollut puolitoista tuntia omaa aikaa.

Ajattelin kyllä alkaa antaa sitä pisaran silloin tällöin elikoillekin, mutta pitää vielä miettiä. Jos Bonosta tuleekin pimeän kestävä virkku, niin hyvästi aamujeni rauha.

Kuohkee

Bonolla on jo niin mukavasti karvaa, että mun tekee mieli harjata se joka päivä oikein kuohkeaksi. Se on sillee niin hieno! Samalla olen alkanut ruokkia sen parvekkeelle, jotta se tottuisi viihtymään siellä myös (HUI!) pimeällä. Jotenkinhan sen on pehkoineen saatava viilennystä, kun keskuslämmitysteknologia paahtaa komeimmillaan muutaman kuukauden päästä.

Se on jo niin komea - ja enimmäkseen myös niin rauhallinen, että on välillä tosi vaikea muistaa, että se on mentaalisesti vielä ihan keskenkasvuinen.

Jotkut kovat kouluttajat on sitä mieltä, että koirilla ei ole uhmaikää, se on vain pehmoilijoiden lässytystä ja johtuu koiran huonosta koulutuksesta.

Bono sen sijaan on taas pari päivää demonstroinut oikein minusta tyypillisiä teini-iän ilmiöitä. Toissailtana oli taas kuulopäivä ja se kuunteli ja pelkäsi kaikkea pää korkealla pyörien. Käveleminen oli sellaista, että ensin se veti nelivetona eteen, seuraavaksi jumitti takana eikä suostunut liikkumaan mihinkään suun taan.

Onneksi se oppi jotain seuraamisesta pienenä, koska ainut tapa noissa tilanteissa (jonka osaan) on ottaa se lyhyeen hihnaan ja jatkaa matkaa ritirinnan. Se saa läheisyydestä vähän turvaa ja uskaltaa edetä, kunhan kurkkii maman polven takaa.

Lenkin pelasti se, että istuskeltiin tovi rauhoittumassa ison pyökin alla. Lopulta se jo lopetti nojailun mun kainalossa ja heittäytyi pötköttelemään. Kun aloin muina miehinä leikkiä risulla, se intoutui leikkimään niin, että lopulta tehtiin muutama kelpo seuraamisharjoitus patukan avulla.

Aiemmin samalla lenkillä se vain vahtasi vauhkona ympärilleen, kun olin yrittänyt leikkiä sen kanssa.

Tänä aamuna oli taas palattu nenän käyttöön ja pampula oli niin voimissaan, että vikisi ja haukkui vanhemman uroksen perään.

Päivät on todella erilaisia. Tänään taas kiristetään vähän huomioimattomuuden ruuvia.

Mun huonosti koulutettu koirani <3

ps. Ihan järkyttävä pelimainos tulee tohon alle. Älkää missään nimessä sortuko mainonnan uhreiksi!!

Pimeetä

Olen tullut siihen tulokseen, että Bono on joko hämäräsokea tai sitten se pelkää pimeätä, sillä mama saa taas juoda rauhassa aamukahvit ennenkuin koiransa tahtoo lainkaan ulos. Mieluiten saisi näet olla jo ihan valoisaa. Iltalenkkien kanssa on vähän sama. Jos hämärtää, se pitää mieluiten nelivetoa ja tekee ovelia harhautuksia, että päästäisiin kiepahtamaan lyhintä reittiä kotia kohti.

Ja auta armias, jos kesäautojen pakoputket paukkuu, bussi tuhahtaa, urheilukentältä valmiinanne paikoillanne PAM! Silloin tulee ihan paniikki.

Vaikka en juuri nyt kouluta Bonoa mitenkään, töitä piisaa näiden arkimeinikien kanssa, kun hämärtää jo aamusta ja illasta.

Toivon totisesti, että tämä on edes pääosiltansa ohimenevää.

Jääkausion lieventynyt sellaiseksi perushuomioimattomuudeksi. Silloin huomioidaan, kun mama tahtoo. Rätkyttäminen vieraille koirille on helpottanut huomattavasti, luoksetulemiset kohentuneet ja talutinkävelykin on jo varsin mieluisaa. Mitä nyt hämärässä pitää vähän terästäytyä.

Talutinkävelyn helppoudessa on tosin saattanut käydä niinkin, että kun viime viikolla taluttelin toisessa kädessä Stellaa, joka TODELLAKIN vetää koko pienen kroppansa ja tahtonsa voimalla, totesin, että taidan Bonon kohdalla urputtaa ihan turhasta.

No, mun mielestä meillä kumminkin opetellaan sellaiset tavat, että talutin ei kiristy. Säästää emäntää hartiasäryiltä ja Bonsulia myös.

Bono töyhöttää

Bonsuli on nyt puolitoistavuotias ja syntymäpäivän kunniaksi on harjattu pehko kuohkeaksi. Alkaa olla taas karvaa ja kuohkeuttakin saa vähän kehrättyä, kun vain oikein vatkaa vastakarvaan.

Jos ottaa mummin käsilaukun omaan käteen, niin pääsee ehkä mukaan leffaan. (Tämä on perjantailta, silloin oli vielä rintakarvat takussa.)


Viirun hännänalunen on erittäin mielenkiintoinen asia.

Otin vielä vähän videonpätkää siitä, kun Bono intoutui harjaamisen päälle "riehumaan" diisselityylillään. Siihen kuuluu mittavia taidepausseja.

Ja kyllä se ulkona saa ihan vauhdinkin päälle, kun pääsee riimusta. Leikkimistä siis maman omin pikku klätösin tekemällä jättiläispatukalla on tuolla:

Borgåbladet

Bono ja Stella ovat uudistaneet ystävyyttään siinä mitassa, että tänään vain maataan.

Juur ja juur jaksaa haukotella.


Porvoossa levytetään tälleen. Stella näyttää mallia.



No mä kumminkin viilennän vähän munaskuitakin.

Kontakteja

Me ollaan Porvoossa, mutta eilen oltiin Paattisissa sukuloimassa. Meillä oli kiva päivä, vaikka Bono ei nyt varsinaisesti esiintynyt kovin edukseen. Niin paljon oli kyllä ohjelmaa, että se piti mielenkiinnon toiminnassa. Luppoajalla haukuttiin sukulaiset kutakuinkin pystyyn.

Eipä silti, mulle jäi vähän sellainen kuva, että colliet oli eilen vähän värikkäämpää ja temperamenttisempia kuin mihin tavallisesti törmää collietapahtumisssa. Sheltit, joita taas olen pitänyt ehkä vähän terävämpinä kuin collieita, olivat puolestaan eilen tasaisempia tyyppejä. Pitää ehkä päivittää mielikuvia!

Carmen, Bonsulin isoäiti. Takana kuikuilee Wilson.

Me harjoiteltiin tottelevaisuutta ja näyttelyesiintymistä ja saatiin hyviä vinkkejä molempiin. Esim. seuraamisessa meille vois sopia sellainen, että harjoitellaan lentäviä lähtöjä sen sijasta että aina aloitetaan peruasennosta.

Me saatiin myös hyviä vinkkejä trimmaamiseen, tosin Bonoa ei kyllä uskalla pöydälle nostaa - ainkaan vielä. Me myös kisattiin temppuradalla ja jos nyt Bono ei putkeen sujahtanutkaan niin hypyt sujui mallikkaasti.

Kuvia olin näköjään ottanut enimmäkseen tokosessiosta. Komeita collieita ja kontakteja seuraavaksi siis.









Romppu-velikin osaa komeasti!

Houkuttimena oli possun sydäntä ja meinasin saada slaagin, kun viiltelin sitä nimenomaista lihasta pannulle, ja huomasin, että se todellakin on SYDÄN!


Sydämeeni joulun teet....

Tuloksia

Jääkausi on tosi tehokas. Montakohan päivää tässä nyt on mennyt, kun koiria ei ole noteerattu juuri mitenkään ja vaikutukset on hämmästyttäviä:

1. toisten koirien haukkuminen on tosi ponnetonta ja usein ohitukset menee vain kaulaa kurkottamalla
2. kukaan ei enää tunge peppua mun syliin ja peitä ruhollaan tv-ruutua silloin, kun Clarence Streetin lääkäriasemalla itkettää kaikista eniten
3. sukkien varastelu on loppunut
4. naapurin Timonen saa nykyään lähteä töihin ja ajella hissillä ilman että kukaan pöhisee asiasta yhtään
5. ulos lähtiessä Bono tulee oma-alotteisesti sivulle, jotta saadaan panta kaulaan
6. sisään tultaessa se istuu oma-alotteisesti, että otetaan panta pois
7. tänään ei ole tarvinnut nyppästä kertaakaan vetämisen takia, vaikka jotain hekumallista on näköpiirissä ilmeisesti kuitenkin vilahdellut
8. olen päässyt keskustelemaan kadulla vieraan ihmisen kanssa ilman, että polven tienoilta kukaan haukkui tätä lyttyyn

Ja muita ongelmia mä en oikein keksikään, mitä pitäis edes korjata. Lähinnä mua on häirinnyt haukkuminen toisille koirille sekä vetäminen hihnassa. Kertakaikkiaan hämmästyttävää. Ei vielä aukotonta, mutta selvää edistystä.

Mä en ole pitänyt ihan 100 %:sta jääkautta, sillä ajattelin vähän siltä kantilta, mikä olis reilua koiran kannalta, kun ei sitä häiriökäyttäytymistä nyt erityisen mahdottomasti ole ja se osaa kehotuksesta monta asiaa jo. Esim. jos se haistelee jotain intensiivisesti, sanon sille kyllä mennään, ennen kuin nyppäsen. Samasta syystä kerron sille ulos, pyyhitään tassut, harjataan, pestään hampaat jne. Mutta tämä on kuta kuinkin kaikki, mitä puhun sille.

Siinä on sellainenkin mielenkiintoinen juttu, että kun itse pitään suunsa kiinni eikä luota sanan voimaan, tulee herkistyneeksi sille, kuinka me viestitään eleillä. Esim. ulkona kävellessä se on aika hienovaraista, kuinka koira mua tulkitsee. En osaa vielä kuvata mitään, mutta olen selvästi koittanut liikehtiä vähemmän, arvattavammin ja määrätietoisemmin.

Äsken harjattiin oikein kampausnesteen kanssa, koska huomenna lähdetään sukuloimaan ja pitää olla siisti! Vähän säälittävää, että näistä harvoista yhteisistä hetkistä näyttää nyt tulevan todella arvokkaista ja ipana oli ihan onskuna, että sai multa huomiota harjaamisen verran!

Mulle tämä huomioimattomuus sopii erityisen hyvin, koska en halua kasvattaa koiraa huutamalla eikä pakotteet oikein sovi mulle, joten olen tästä keinosta kovin mielissäni. Toinen juttu on se, että Bono on ilmeisesti liian älykäs koira mulle, koska se keksii kaikki koulutuskikat ja lopettaa tottelemisen sillä sekunnilla, kun ei ole herkkuja taskussa. Oppiminen ei siis millään muotoa yleisty. Ilmeisesti myös Bonon pomotus on ollut niin hienovaraista, etten ole sitä sellaiseksi tajunnut. Ainakin siitä niin päättelisin, että kummalliset sen aiemmin harrastamat asiat on loppuneet kuin seinään.

Bonolle tyyli taas sopii, koska huomioimattomuus iskee sen dominanssiin ilman, että sen pehmeänä koirana tarvii säikkyä mun käyttäytymistä. Koska sillä on vahva laumavietti tämä tepsii sitäkin kautta. Huomioiminen palkkiona toimii hyvin, silloin kun se tekee hienosti.

Viirulla on Bonoa enemmän pomotukseen taipumusta ja sillä toimii ihan samalla tavalla.

Saapa nähdä mitä huomenna tapahtuu, kun lähdetään Katjan ja Marin sekä koirien kanssa Snowpaw'n kennelpäivää viettämään! Siellä on takuulla aivan superriemukasta. Toivottavasti tavataan Bonon isä ja isovanhemmat. Taitaa olla tätä luonnetta aika paljon peräisin siltä suunnalta ja olis hieno vähän tarkkailla niitä koiria ja keskustella niistä.

Kameran akku on ladattu. Nyt toivotaan, että vekotin päätyy matkaan mukaan. Aamut on niin petollisia, kun puolivaloilla ei ole skarppaaminen kovin vahvaa.

Jääkausi

Vedin eilissä iltana herneet nenään, kun ulkoilutin molempia koiria yhtä aikaa eikä oltu päästy kuin kulman ympäri niin jo kaksi kertaa olemmat oli haukkuneet toisia koiria. Töytyytin ne suoraa tietä kotiin, sulkeuduin oven taakse ja aloitin jääkauden. Totesin että teutori ja paskiainen are back ja molemmat on pilalle lellittyjä parasiitteja ja öykkäreitä.

Bono on taantunut taas, koska jollain nartulla on lähitienoolla juoksu. Ihan mahdottomalta tuntuu, että vielä viimeksi kun käytiin Helsingissä muutama päivä sitten, Bono istui yhden päivän kuluessa oma-alotteisesti perusasentoon 5 kertaa ja otti kontaktin, koska näki jotain mitä halusi (4 kertaa se oli koira, kerran Rajasaaren koirapuisto). Ihan kuin eri koira.

Ilmanko suomalaiset syö mielummin lääkkeitä masennukseen ja ahdistukseen kuin harrastaa käytöstapoja ja niiden kasvatusta, kun se on näin hirveetä takkuamista.*

Olen aika tosikko koiran pitäjä, kun vertaa siihen, miten melkein kaikki mun tuntemat muut ihmiset koiriansa pitää, mutta en kerta kaikkiaan jaksa sitä, että koira kuvittelee, että elämä pyörii sen mukaan, mitä sen päähän sattuu juolahtamaan. Näkeehän sen reuhuavasta koirasta, ettei sillä ole hyvä olla itselläkään.

Jääkausi on menetelmä, jossa varmaan enemmänkin omistaja opettelee oikeata koiran huomioimisen tasoa ja oppii pois lällyttelystä ja lässyttämisestä. Lisää menetelmästä tuolla: Jääkausi

Nyt kun olen eilisillasta pidättäytynyt edes katsomasta koiria huomaan, että ne alkaa itse pitää kontaktia. Vouhottaminen on melko vähäistä.

---

*Puuskahduksen logiikka mene niin, että koska masennus ja ahdistus monesti johtuu vaikeuksista ihmissuhteissa, niitä luulisi voivan merkittävästi edesauttaa, jos haluaa harrastaa hyviä käytöstapoja ja opettelee sanomaan esimerkiksi kohteliaasti, että nyt ei käy.

Kiinalaiset tavat

Bonolla ja Viirulla on tänään luupäivä ja eväänä oli porsaan selkärangan pätkiä. Bono aina niin huomaavaisena ja kiitollisena tuli eväitä puolitoista tuntia järsittyään poskikarvat veressä mun luo ja työnsi nenän naamaan, tuijotti silmiin ja röyhtäisi.

Mä luulen, että se tarkoittaa kiitos. Sillä on tapana kiittää ruuasta juuri näin. Toinen vaihtoehto on pyyhkiä naama maman housuihin ja istahtaa sitten hetkeksi kainaloon. Ei se mitään, meillä ei ole sisustustekstiileissä valkoista, ei sen puoleen kotivaatetuksessakaan suosita muodin viimeisiä oikkuja taikka chanelia, muista syksyn hehkuvista uutuuksista puhumattakaan.

Dementiaan sen sijaan ollaan alettu varautua seuraavin tavoin. Pätkästä pitää sen verran selittää, että avainnippu on Bonolle vaikea suuhun otettava, koska siinä ei ole kunnollista perää, mutta siinä on painava autonavain. Kriteerinä on ollut, että jos jotain pyydetään tuomaan, se pitäisi antaa kiitos-sanasta käteen ja Bono tietää sen.

Mitäs muuta? Mama ei osaa pitää suutansa kiinni, mutta Bono pärjäilee siihen nähden ihan hyvin. Viksu koira. Ollaan harjoiteltu tätä kaksi kertaa aiemmin.



Avaimet on siis "pudonneet" maman taskusta keittiön tuolille. Bono löytää ne, mutta ne putoaa pöydän alle, mikä aiheuttaa pienen manööverin.

Mitä, mitä?

Oltiin perjantaina taas Kristan luona kylässä, kun mamalla oli neuvottelu Kristan naapurissa. Bono pääsi tapaamisen ajaksi taas yksin kylään ja mikä iloinen yllätys, kun astuin toimistosta kadulle: toisella puolella Topeliuksenkatua, puiston reunassa törötti Bono, Krista ja Jaana!

Aikuisten asiat haihtui heti pois mielestä! Täydellinen ajoitus.

Koirilla oli hirveän kivaa, luonnollisesti. Illalla käytiin vielä täysikuun valossa Rajasaaressa koko konkkaronkka ja eilisen Bono sitten nukkuikin niin, että mama sai tikutettua sukan uudesta Novitan puro-langasta. Tänään ei tarvi mennä kasvimaallekaan, kun sataa ja maa on liejua, Facebook, blogi ja asialliset asiatkin on kohta hoidettu, joten tänään valmistuu ehkä toinenkin sukka.

Eilen oli ihan mahtava iltarusko ja senhän pitäisi ennakoida, että seuraavana päivänä paistaa aurinko. Ja nyt sataakin ihan kamalasti. Maailma on TODELLA sekaisin.

Kaulapaini

Tässä on kuvaa siitä, kun Daavid ja Goljatti painii. Kaulapaini ei onnistu samasta tasosta, mutta jos Daavid kiipeää sohvalle ja Goljatti pysyy lattialla, voi ainakin yrittää. Niillä tuntuu olevan mukavaa, vaikka epäsuhta on aika merkittävä.

Tuossa linkki siihen:
Kaulapaini

Nämä mun videot on varmaan juutuubin pöljimpiä.

Parvekkeella

Bonsuli on ottanut tavaksi pötkötellä parvekkeella aamulenkin jälkeen ja viilentää oloa siellä. Tässä hetki tältä aamulta.

Just a moment.... Mä vähän unelmoin eteerisenä.

Virikkeitä

Meidän elämä on asettunut niin vakiouomiin, että tuntuu ettei ole melkein mitään raportoitavaa.
Pampula on kamalan sävyisä ja kiltti. Me lenkkeillään pitkiä lenkkejä ja opetellaan yhteispeliä. Lenkeistä on tullut tosi hauskoja, kun annan Bonon usein viedä, mihin se itse haluaa mennä. Olen kuvitellut esimerkiksi, että on jotenkin kivempaa kulkea nurmikoiden laitoja kuin tietyömaiden sepelipintoja, mutta Bono ei ole joka aamu ja ilta ollenkaan samaa meltä. Se on aika kiinnostunut kaikesta, mitä meidän elinpiiriin kuuluu. Huyndain tietyökoneetkin on varsin kiehtovia.

Kotosalla me ollaan harjoiteltu avainten etsimistä ja sellaista perusjuttua, kuin EI-sanan harjoittelua.

Bono ei ole vielä osannut ei-sanaa, kun ei se oikeastaan juuri koskaan ole tehnyt mitään sellaista, mikä a) harmittaisi mua suuresti ja b) johon ei olisi muita konsteja.

Ei se osaa silti paljon mitään, mutta pointti onkin siinä, että mua ei kamalasti harmita vaikka se tallookin salatteja kasvimaalla tai jotain muuta, mitä en ole osannut opettaa. Ja ainahan sen voi laittaa kiinni, jos homma äityy mahdottomaksi.

No, nyt me kumminkin ihan virike-mielessä ollaan opeteltu sitä, että herkku on kädellä tai lattialla ja sitä ei saa ottaa ennen kuin luvan kanssa, kun Bono on käynyt maahan ja ottaa katsekontaktin. Viirulle vaatimus on istuminen ja katsekontakti.

Sit ne on saaneet herkkuja erilaisten esineiden merkkaamisesta ja nyt viimeksi ollaan alettu reenata avainnippujen etsimistä.

Huomaan kyllä, että en jaksa itse enää kovin innostua kouluttamisesta, kun virtapiikit on laantuneet. Sitäpaitsi kun Bonolla on Viiru kaverina ja ne on oppineet leikkimään, mun ei tarvi niin huolehtiakaan sen viihtymisestä ja mentaaliterveydestä kuten aiemmin, kun oltiin vain kaksin. Saa nähdä ilmaantuuko koulutusinto vielä joskus jostain.

Tänään on eka päivä moneen aikaan kun tunnen olevani terve. Mulla tuli tuossa kaiken yskimisen lisäksi vielä selkäkin kipeäksi, ja pää, mutta nyt on ihan terve ja virkku fiilis. Jospa tässä sit jaksais aktivoitua muutenkin pikku hiljaa tekemään muuta kuin ihan pakkolliset työ- ja koiranhuoltotoimenpiteet.

Oman pään mukaan

Bonolla on pitkään ollut hyvin sävyisä vaihe. Oliskohan se jo aikuistumassa, näin varhain?

Me ei ollakkaan harrastettu kouluttautumista, mutta olen satsannut siihen, että meillä on mukavaa. Ulkona on tullut uusia paikkoja, joissa Bono jo itse tietää etsikellä keppiä, koska voi juoksennella vähän vapaana ja kepin kanssa maman kanssa nujuten, tosin remmi maata laahaten.

Sitten olen palkinnut sitä hyvillä kehuilla ja vanutuksilla, kun se koiran tai jotain muuta jännittävää nähdessään seisahtuu. Sille on nyt tullut sellainen tapa, että se ottaa aika usein itse kontaktia, tulemalla jalan viereen ja hieromalla päätä polviin. Paijaus ja hyväksyntä on Bonolle hyvä palkka. Sen häntä heiluu nykyään tosi paljon.

Tästä on tullut sellainenkin seuraus, että se usein tekee näin myös koiria kohdattaessa. Se pysähtyy häntä kippuralla, rintakehä kaarella ja kaula pitkänä toljottamaan, mutta kun kehun sitä, se tulee paijattavaksi ja vaikka se vinkuu ja vuotaa, se vain lähtee töpöttämään eteenpäin pientareita haistellen.

Mulla on suunnitelmissa, että kunhan kohtaamiset vieläkin rauhottuu, se voi hyvällä kontaktilla saadakin palkaksi muutamien ystävällisten koirien haistelua. Mutta toistaiseksi harjoitellaan vielä mielen hallintaa ja rauhallisia ohituksia.

Kaiken kaikkiaan se kuitenkin on rauhoittunut tosi paljon, eikä ole ollenkaan enää mikään rauhaton epeli. Oma osansa on varmaan siinä, että ne on oppineet Viirun kanssa leikkimään yhdessä. Yritän saada joku kerta videon pätkää kuvattua, kun ne leikkii. Epäsuhtaisten kaulapaini on nimittäin aika vitsikästä kaseltavaa. Molemmilla näyttää kuitenkin olevan lystiä!

Bono käyttäytyy niin sievästi ja sävyisästi enimmän osan aikaa, että meidän lenkeistä on tullut erittäin nautinnollisia. Usein annan sen itse päättää minne mennään ja hämmästyn iltaisin, kun se haluaa vain tsekata lähimän naapuruston tärkeimmät postitolpat ja tulla sitten jo kotiin, vaikka itse tekisin mielelläni pidempääkin lenkkiä.

Tosin nythän on jo epäilyttävän hämärää iltaisin.

Tänä aamuna se oli sitä mieltä, että voitaisiin mennä autolle ja ilmeisesti metsään. Ehkä me jotain sellaista keksitäänkin jahka päivä kehittyy.

Armas ja Lempi Nyhvänen

Bono oli eilen Kristalla kylässä, kun emäntä kävi hakemassa leipäpuuta Helsingissä. Rintakarvat oli kammattu, kun kerran naisystävän kanssa oli treffit. Näköjään Kristakin oli kreppiraudan kanssa kihartanut kutrejansa. Jaana otti kuvia.

- Oi Armas.
- Voi Lempi.

Kyllä pampula pampulan tuntee. Jos hiukkasen luun kappaleista nahisteellaankin, muuten ollaan niin sopuisasti.


- Sä saat pidellä mun nallea.

Kyläreissun päätteeksi juostiin hyväntuulisina Rajasaaressa, tai Bono juoksi. Itse olin palaverikamppeissani hiukan väärin varustautunut. Onneksi siellä ei ollut paljon porukkaa. Avokkaat ja vaaleat housut ei edusta asianmukaista pukeutumista koirapuistossa.

Bono oli ihan onnessaan, kun tajusi minne mennään. Se niin hienosti tarjosi sivulle istumista, ettei vaan mene aikaa mihinkään koulutusseminaariin.

Cats'n'dogs

Aamuäreä Viiru oli tänään niin hyväntuulinen aamusta, kun Ria kävi hieromassa pampulat. Bonon selkä oli ihan ok, mutta Viirulla oli selvästi alaselkä jumissa ja se heijastui ylemmäs - oliko se nyt pitkään ja leveään selkälihakseen. Ohjeena oli, että nylkyttäminen veks!

Tuttavapiirissämme on kokemuksia siitä, miten nylkyttämisestä on koitunut niin paha kuluma, että kyseinen poika päätti päivänsä niiden kipujen takia. Eli silmän vilkkuessa, pikkuäpyli saa tästä lähtien koppia.

Sitten muihin aiheisiin.

Kesällä mustikassa pajatin muurahaisille, ettei niiden taipumus kiipeillä ihmisten jaloissa ja nipistellä kipeästi lainkaan kohenna luonnon ja ihmisen välistä suhdetta. Toisin toimii pianoa soittava eläinsuojelutapaus Nora. Olen varmaan päivitellyt musikaalista kissaa täällä joskus?

Nyt sille on sävelletty oma biisi, jossa Nora on itseoikeutetusti solistina. Kamariorkesterin esittämä styki sai ensiesityksensä elokuun alussa ja BBC:n juttu on tuolla:

Piano playing cat takes centre stage

Nora on saanut komeat kotisivutkin ja esitys on kokonaan siellä videoituna:

CATcerto videos

Erittäin hilpeätä katseltavaa. Viehättävää on myös lukea Noran elekieltä. Selvästi se välillä nauttii suunnattomasti, eikä voi olla puskematta pianoa. Toisinaan se taas hämmentyy, häntä alkaa heilua ja soitto seisahtuu! Uskomaton tapaus.

Rotusyrjintää

Törmättiin aamulla 10kk ikäiseen bluemerle collieen ja jostain kumman syystä collieiden kohdalla ei koskaan muisteta noudattaa sitä sääntöä, ettei hihnan päässä haistella toisia koiria.

Syytkin moiseen oman rodun suosimiseen on kyllä selvillä: collieurosten kesken ei ole havaittu ärhentelyä ja toisekseen emännän uteliaisuus ja lörpöttelyhalut voittaa kaikkki ylevät kasvatusperiaatteet. Lopputuloksena on selvästi rasistinen käyttäytymismalli.

Eilen BBC:n sivujen yksi suosituin ja luetuin juttu oli kuvaus suomalaisten omituisista urheilulajeista. Kaikki mainitaan dopingvalvontaa unohtamatta: eukonkanto, saappaan heitto, ilmakitaran soitto ja muurahaispesässä istuskelu. Hauska juttu on tuolla:
Finland's passion for crazy contests

Kannattaa katsoa myös kuvat, linkki saapaskuvan alla.

Synttäri oli ja meni

En muistanut ollenkaan, että Bonolle tuli taas kokonainen kuukausi lisää ikää, mutta kun katselin kameran muistikorttia, sieltä löytyi tollanen:



Oltiin Bonsulin synttärinä lenkillä Vantaanjoen varrella Pyhän Laurin kirkon takana ja yritettiin ottaa poseerauskuvia ja Bono tietenkin puskee pebaa syliin. Ole siinä sitten filmaattinen.

Bonolle muuten kuuluu sellaista, että rintakarvat on tuuhistuneet niin, että menevät jo takkuun. Muuten tahtoo olla aika tavanomaista hiljaiseloa. Mamalla oli tänään kasvitentti, johon olen raivokkaasti koittanut lukea pitkin viikkoa. Ensi viikolla pitää varmaan piipahtaa keuhkokuvissa ja oireyhtymä vähän hidastaa tahtia.

Innostuin puutarhakurssille eilen ja tänään ajaessani huudattamaan vaihtelun vuoksi uukakkosta ja muistui taas mieleen, mikä oli parasta konsertissakin. Kaikissa biiseissä on monta sellaista oo-o-o-oo -kohtaa, joita on nautinnollista kailottaa kurkku suorana.

Onneksi Inkoon tiellä on automaattinen nopeusvalvonta. Ne välähdykset kivasti palauttaa maankamaralle.

Pysähdyin ABC:lle kahville, kun oli niin hieno aamu ja oli vähän luppoaikaa. Tien toisella puolella oli niitetty heinää ja se tuoksu oli huumaava. Samaa parfyymiainesta kuin parvekkeella kukkineiden hajuherneiden ihana tuoksu. Ei ihme, että kasvitentti meni ihan ok.

Ressiä

On ollut pientä painetta ilmassa, kun on kasvitenttiä sun muuta ja kunto on edelleen räkäinen. Bonon kanssa ollaan kyllä ulkoiltu ahkerasti ja panostettu leikkimiseen viime aikoina.

Ulkona ollaan kehitetty edelleen sitä, että Bonon olisi lystiä ottaa kontaktia. Pitkään pääsi menemään niin, että kunhan kävellään lenkurat ja sillä sipuli. Nykyään otetaan vähän kontaktia tietyissä tilanteissa. Kaupunkimaisissa olosuhteissa koitetaan kävellä siivosti ja rinnakkain, pöheikköisemmissä paikoissa saa ottaa riimun verran etäisyyttä. Jos tulee koiria vastaan, kehun kovasti, kun Bono pysähtyy ja kun se tulee mun luokse se saa aimo rapsutukset.

Tästä on kehkeytynyt sellainen tapa, että Bono ottaa aika ajoin vallan halukkaasti kontaktia, nujuaa sääriä vasten ja haluaa rapsutusta. On sillä niin hieno laumavietti!

Syksy saa

Tänään oli kolea ja syksyinen päivä ja piti ihan potkia itsensä liikkeelle ulos. Pöristeltiin Klaukkalaan Romeon luokse ja käytiin sienimetsässä sadetta uhmaten. Tuumattiin, että aletaan harjoitella syksyä varten!

Kumma, kuinka on unohtunut se, miten kamalasti viime syksynä satoi. Tänä kesänä ei ole kuitenkaan tarvinnut kastella kolmea kenkäparia päivässä kuten viime vuonna.

Koitin opettaa Bonolle vähän haukkumista käskystä (sienten ilmaisua varten), mutta Romeo oli siinä asiassa selvästi lahjakkaampi kuin Bono. Muuten kaverit oli meidän sienistä kyllä periaatteessa kiinnostuneita, mutta eivät suin surminkaan halunneet niitä haistella. Puhumattakaan, että olisivat etsineet niitä. Pikeminkin ne talloi meidän ihmisten löytämät esiintymät ja varsinkin Romeo jo topakasti hoputti jatkamaan matkaa.

Lenkin jälkeen katseltiin vielä poimennusvideota, jonka Jouni oli kuvannut Piikkiön reissulla ja tuumailin, että kestäisiköhän kunto lähteä taas kohtapuoleen vähän lampaille? Toinen lääkekuuri menossa, eikä havaittavaa muutosta parempaa oikein ole ilmassa. Kummallinen, sitkeä lima on takertunut sisuskaluihin, Happi on vähän huono välillä.

Mulla oli itsellä sellainen mielikuva, että meidän paimennukset meni ihan päin - sanotaanko nyt vaikka prinkkalaa - mutta ei se NIIIN karmealta sössimiseltä näyttänyt kuin miltä se tuntui. Ehkä me kehdataan vielä mennä uudestaan :)

Kuvia

Hyvin onnistuneita kuvia meidän Piikkiön reissusta otti Ismo, Rommin pappa. Tässä muutama Bonsulista. Huomasin tänään, että Bono tunnistaa jo nimen Bonsuli, sen verran sitä on tullut käytettyä. Lause "... ja mä voisin mennä Bonsulin kanssa metsään..." aiheutti välittömän heräämisen ja täytti ilman jännittyneellä odotuksella.

Tulee mieleen Wille-vainaa, jonka kuullen ei voinut sanoa sanaa "pakastekala", koska se terästäytyi välittömästi ja alkoi raapia pakastimen ovea.

No, tässä niitä Ismon ottamia kuvia. Klikkaamalla niitä voi katsella suurempina.


Ensin Bono ihmetteli suuresti, että kuinka mama ei tule mukaan.


Kyllä se vauhti sieltä sitten kuitenkin löytyi.


Kuva on rajattu niin nerokkaasti, että Bonon suunta näyttää ihan oikealta :)


Lopussa mua itseä hirvitti kuinka Bono ajoi lampaita kovaa ja pitelin sitä liekassa.

Yleisö vaatii

... kuvia paimennuksesta.

Mä koitan saada aikaiseksi. Puutarhahommat on kinostuneet kovasti, kun olin viikon pois pelistä.

Ja nyt Bono pyytää ulos, että ei nytkään. Tulossa on!

Helppo homma

Meillä kun on ollut taluttimessakävelyongelmaa, niin ollaan kohta vissiin vuoden verran harjoiteltu sellaista, että Bono vetää ja mama pysähtyy, kun liina kiristyy. Matka jatkuu, kun Bono astuu askeleen pari taakse päin ja katsoo muhun.

Bono osaa tän kuvion oikein hyvin. Viime aikoina se on yllättänyt mut välillä jopa kävelemällä niin, ettei piuha kiristy lainkaan. Sanan piuha saa vapaasti käsittää useammalla kuin yhdellä tavalla. Silloin palkkana on usein sellainen luksus, että se saa päättää, minne mennään ja missä kuljeskellaan ja millaisella tahdilla. Taluttimen kiristyessä kaksijalkainen navigoi reitin ja suunnittelee aikataulut.

Tämä on kovin hidasta ja välillä on tuntunut siltä, ettei tällä pelillä mitään edistymistä tapahdu ikinä, mutta kun mulla on se nykimisongelma. Että ei viittis nyppiä pientä. Jos se on ihan mahdoton ja uhkana on pikkusormen katkeaminen tai jotain vastaavaa, mitä tapahtuu äärimmäisen harvoin, käytän sitä, että vapautan vähän hihnaa ja nykäisen. Mutta siitä on oma lenkki pilalla.

No, tämä on nyt osoittautunut hyväksi esityöksi sille, mistä eilen paasasin. Kun tulee koiria tai jotain mutta jännittävää, kiihottavaa ja hurmaannuttavaa lähipiiriin, Bono pysähtyy ja siitä heti HYVÄ ja herkku. Herkut kelpaa nykyään taas, kun ruokintaa on vain pääsääntöisesti kerran päivässä ja sekin on iltapuolella.

Eilen sain monta hyvää palkkaustilaisuutta ja Bono oppi jo muistamaan, että kun se pysähtyy, ja selän takaa kuuluu HYVÄ, kannattaa luikahtaa heti maman välittömään läheisyyteen. Moni koira meni ohi sitten vähän niin kuin melkein noteeraamatta. Ja ainkin ilman, että sen perään tartti vinkua. Tämä on edistystä.

Totuuden nimissä on tunnustettava, että koirien ohitukset ei aina ole ihan kamalia. Suurimman osan ajasta ne on ihan okei. Mutta niihin aina liittyy tietty stressimomentti, koska se reagoi niihin aina, jos ne on lähellä.

Joo, meillä ei siis haistella vieraita koiria.

Päivälenkillä oli mukana lenkkimakkaraa, joten homma pääsi hyvin käyntiin. Iltalenkillä olikin maha täynnä hevosenlihaa ja maman taskussa liian kuivaksi kuivattua sydäntä, joten Bono kyllä hyväksyi herkun, mutta sylki sen pois kun luuli, etten näe.

Totesin, että hyvät kehut riittää tällaisessa tapauksessa.

Niin se vain on, että kun tietää, mitä pitäisi tavoitella, homma luistaa. Vasta-alkajan problematiikkaa tämäkin. Me ollaan mylös kotona tehty kontaktitreeniä, kun on nyt ollut tuo muu kouluttaminen ja metsälenkkeily huonoa maman keuhkoputkentulehduksen takia. Kyllä tämä parempaan päin jo menee, mutta ei nyt mikään voittajafiilis ole vieläkään.

Musafriikeille

Sairaan siisti elokuva on tehty kitaramusiikin ystäville. Jos nimet Jimmy Page, The Edge tai Jack White merkitsee jotain niin It might get loud voi olla kova juttu!

Tulis vaan vielä Suomeen.

Käytöskoulun perusteet

Meidän kaikkea kouluttamispyrkimystä on häirinnyt yksi ylitse muiden. Se, että Bono on ulkona niin kiinnostunut koirista ja ihmisistä, ettei se jaksa mun komennoille lotkauttaa korvaakaan. Päinvastoin, se sekoaa ihan täysin, nykii hihnaa ja louskuttaa ja sit tehdään sulkeisharjoituksia kadunvarsilla.

Olen saanut ohjeiksi käyttää pakotteita, mutta ne ei oikein sovi mulle eikä Bonolle. Ollaan molemmat liian pehmeitä äkseeraamiselle. Molemmilla on dominanssia, jota hermorakenne ei tue, joten tahtojen taistelu menee siihen että molempia niin sanotusti v***ttaa tällaisten kohtausten jälkeen, eikä oppimistulokset ole puolin eikä toisin mainittavia.

Mä tunnen itseni aina taistelun hävinneeksi jos nyin sitä hihnasta tai läpsin nenuun, kun se räyskyttää. Tottiskentällä en ole halunnut pakotteita käyttää lainkaan, etten pilaisi sitä tilannetta ja miljöötä siltä varalta, että jotain valoa tähän savottaan joskus ilmaantuisi.

Senpä vuoksi meidän kouluttamisponnistelut on pikku hiljaa hiipuneet ihan olemattomiin. Olkkarissa reenataan tällä hetkellä jälkikeppien ilmaisua ja kanttarellien etsimistä (kanttarellien suhteen salonkikoira Viiru on hiffannut nopeammin, mikä on homman tarkoitus) ja ulkona talutinkävelyä. Tämä tuntuu melko ihmeelliseltä, että kohta 1,5 -vuotias ukko ei osaa suhtautua neutraalisti katuvilinään, mutta karu totuus on tämä.

Ekaa kertaa ikinä törmäsin ohjeeseen, joka voisi sopia meille. Ulkona koira palkataan siitä, että se pysähtyy, kun se näkee jotain mielenkiintoista. Näin saadaan rakennettua käyttäytyminen, jossa se ikään kuin "kantelee" mamalle, että näköpiirissä on jotain mielenkiintoista. Ideana on, että koira ottaa aina kontaktin, kun se havaitsee jotain tavoiteltavaa, eikä sitä tarvitse komentaa ja siten siis kieltäää siitä, että se on reagoinut. Aloite on koiralla, ei emännällä. Emännän ei tarvi skannata ympäristöä, koska koira tulee kertomaan, mitä näkyy.

Meillä toimii tämä ruokakupilla, namuilla, pantaa laitettaessa, ulko-ovella, autosta poistuttaessa, silloin kun tavataan kaverikoiria tai kun se on pääsemässä irti hihnasta vapaana juoksentelemaan. Mutta ei toimi yleisesti aina, kun on olemassa jotain, mitä Bono tahtoo. Nyt kuulin ekaa kertaa keinosta kouluttaa sellainen käyttäytyminen.

Otin jo lenkkimakkaraa pakkasesta. Nyt pitää alkaa taas kulkea makkaraa taskussa. Juttu on tuolla, jos jotakuta kiinnostaa : Det är fint att skvallra

Skvallra tarkoittaa juoruamista tai kantelemista.

Eipä silti. Bonolle on ihan hiljattain kehkeytynyt sellainen tapa, että se välillä aina lenkillä ottaa kropalla kontaktia ja katseellakin - ja se on hirveän iloinen kun vähän vanutan sen päätä polvea vasten. Se on sellainen ilobuusti, jonka se hakee ihan itse kontaktilla ja muistuttaa vähän kissojen puskemista. Mulla on kohta kylkiä vetelevä ja kehräävä koira! Ei huono.

Miuku ehti opettaa Viirulle sen, kuinka naama pestään tassuilla ja olin toivonut, että Bono oppisi sen Viirulta. Mutta siinä asiassa on käynyt niin, että Bono opettikin Viirulle, että suun voi pyyhkiä myös sohvaan.

Hundkonsult

Olen sen verran vetelä, että pötköttelen selällään ja lueskelen koirablogeja netistä, milloin en torku. Yhtä juttua ei jaksa hereillä kylläkään loppuun asti.

Älyttömän hyviä artikkeleja koiran kouluttamisesta on tuolla Eva Bodfältillä, jonka blogiin on linkki jossain kaukana Bonon kuvien alla, oikealla.

En nyt jaksa siteerata, mutta kannattaa tutustua. Sillä on tärkeitä huomioita siitä, kuinka rakennetaan kouluttamisen perusta luomalla hyvä suhde, sekä miten se suhde rakennetaan kontaktin, lepäämisen, leikin ja oppimisen avulla.

Mycket intressant!

Omat koiraponnistelut kilpistyy taas siihen, että ajetaan auto metsän reunaan ja pampulat saa juosta siellä. Jälkireenit oli jätettävä väliin, toivottavasti eivät käyneet läpi vielä kulmien jäljestämistä.

Paimennuksesta

Joo, Jaana kysyi ihan relevantisti, että mitä se taipparipöytäkirja kertoo.

Asteikko on 1-5 siten, että 5 on paras. Bono sai ykköset laumanhallinnasta ja henkisestä kestävyydestä, mutta Kimmo kommentoi sanallisesti, että ne selittyy nuoruudella ja kokemattomuudella. Niitä on varaa harjoittelemalla kohentaa. Kiinnostus oli hyvää, samoin sen yhteistyöhalu ja -kyky. Eli Bono olisi koulutettavissa ainkin jonkinlaiseksi paimenkoiraksi! Näin mä sen tulkitsen.

Lauma hajoaa

Inka on ollut hoidossa maanantai-illasta asti ja mielenkiintoista laumakäyttäytymistä on ollut ilmassa. Viiru ja Inka skabaa selvästi statuksesta. Viiru ei päästä Inkaa Reetan makkariin eikä Inka Viirua mun makkariin. Harjaaminen on merkki suosiosta, joten siihen tullaan kiireen vilkkaa ja antaudutaan selällään. Ekana iltana löytyi myös kakkakaasa, joka oli ryyditetty pissalla, mikä viittaa vähän Viirun ja Inkan skabailuun.

Tänään Inka lähtee, joten lauma hajaa ja elämä palautuu normaaliin rauhaansa.

Bonon tassuhaava on ihan parantunut. Olen tyytyväinen haavuriurakkaan, koska mätäkuun aikaan paraneminen olisi voinut olla hankalampaakin. Se on se suihkuttelu ja laventeliöljy! Heti tuli käänne parempaan, kun aloin käyttää laventeliöljyä.

Säyseetä porukkaa

Kuinka ulkoiluttaa kolme koiraa, kun päällä on bronkiitti ja alkava noidannuoli?

Pakataan karvakasat autoon, ajetaan auto metsän laitaan, päästetään koirat vapaiksi ja majoitutaan itse mustikkamättään viereen.

Näin pääsee itse helpoimmalla ja koirat on säyseitä koko illan puoli yhdeksään asti. Sitten ne kyllä katsoo kelloa ja toteaa, että eihän tämä tässä vielä ollut kaikki.

Mutta se on vasta sitten...

Lapsinero

Missä tuollaisia pikkupoikia oikein kasvaa?

Huono kunto

Ei ihme, että emäntä on ollut viime aikoina vähän tööt yhden jos toisenkin kerran eikä metsässä rämpiminenkään ole maistunut. Luulin, että olen tullut vanhaksi, kun hengädtyttää koko ajan, eikä raudan syöminen auta. Mutta ei. Syynä onkin bronkiitti. Vissiin vähän kroonistunutta sortimenttia.

No nyt on laajakirjoinen lääkitys päällä eli eiköhän se tästä.

Inka on ollut meillä hoidossa toista päivää, haettiin tyttöystävä paimennusreissulla. Kolmen koiran lauma menee siinä kuin yhden tai kahdenkin. Inka myös barffaa meillä ollessaan eikä nirsoile yhtään!

Meillä on barffattu nyt jotain kolme kuukautta ja kakkashow alkaa olla tasoittumaan päin. Ilmavaivat ja kova kakka on historiaa.

Paimenessa, vol II

Tuppotassu kävi paimenessa ja Kimmo teki Bonsulista lappusen collieyhdistyksen taipparitoimikuntaa varten paimennustaipumuksesta. Rivi oli 3-1-1-4. Elikkä:
Kiinnostus 3
Taipumus hallita lampaita 1
Henkinen kestävyys 1
Yhteistyökyky 4

Nyt on dokumenttia, että collieilla on taipumuksia! Rommiveli oli lampailla ihan kone. Oona on jo syttynyt, sillä on selvästi tiedossa, minkälaista liikehdintää lampailla pitäisi esittää. Romeon nimi oli enne: se totesi että "nämähän on tyttöjä! Ai jaa, ei mutta eihän nämä ole koiria." Kyllä se kuitenkin niistä kiinnostui muussakin mielessä kuitenkin ennen pitkää.

Esiintyminen oli viimeksi edullisempaa, Bono lennätti nyt lampaita miten sattuu, kunhan ensin tottui siihen että mamma ei ollutkaan kehässä. Tässä tulee vastaan myös se, että paimennustehtäviin koulutettavalle koiralle ei kuulema saisi opettaa katsekontaktia ja Bonolla sana Bono tarkoittaa katsekontaktia minuun. Se jäi ihmettelemään kovasti, miksi mä jäin laitumen aitojen väärälle puolelle.

Eli saapa nähdä oppiiko vanha (!) koira vielä uusia temppuja. Pitää käydä vielä muutama kerta loppukesän mittaan, on se puuha niin kivaa.

Kaksi kertaa Bono oli lampailla, ensin Kimmon, sitten mun kanssa. Mun oma sessio meni vähän reisille, sillä en kuullut ohjeita ja toppuuttelin Bonoa kun säälin lampaita. Kaksi takaiskua niille sattuikin ja molemmat Bonon kanssa. Yksi juoksi aitaa päin ja sai nenän kipeeksi (alkaa olla jo tapana Bonon lähipiirissä, munkin nenään sattuu vielä niistäminen), toiselta taittui kynsi.

Me oltiin molemmat ihan tööt paluumatkalla.

Tassurintamalla kattellaan ja ollaan siirrytty kotihoidossa tarkempaan kontrolliin. Nyt on sisälläkin sukka jalassa, koska haava ei ole alkanut kuvua vaan pysyy kosteana. Viime yöksi laitoin siihen omiin haavoihin käyttämääni laventeliöljyä ja sukan päälle, ettei Bono nuole sitä. Ekaa kertaa haava oli aamulla ihon eikä verisen pihvin värinen.

Pari päivää vielä katellaan ja sitten mennään lempparieläinlääkärillemme, jos ei ala muutosta näkyä parempaan suuntaan.

Tassuttelua

Totesin tuossa äsken, että Bonsuli on melko sutjakka poika! Karva kiiltää, mutta ei vielä kohtuuttomasti peitä solakoita linjoja, vaikka tuuhistumista on tapahtunut niin, että meinaan ilmoittaa sen vielä tälle syksylle näyttelyyn. Nyt vain pitäis päättää että junnuihin vai nuoriin? Roosa-sisko kahmi eilen menestystä nuorissa, vaikka olisi voinut osallistua vielä junnuihinkin.

Tassuhaava näyttää aika hyvältä. Sihkutellaan se aina ulkoa sisälle tultaessa ja ulkona se pitää siinä sideharsotuppoa, ettei siihen mene hiekkaa tai tapahdu mitään muutakaan traumaattista.

Tunnelmat on korkealla, sillä tänään tavataan Bonon veljiä ja Oona-siskoa, sillä lähdetään perhepiirissä lammaspaimeneen! Haavanhoitotarvikkeet ja kevythäkki on jo pakattu. Takaisin tullessa haetaan vielä Inka meille muutamaksi päiväksi kortteeriin pois muuton jaloista. Meillä on taas omaa kivaa sen verran, ettei ole mitään energisiä käytöshäiriöitä eikä siten mitään tarvtta hätäillä kouluttamisen kanssa ;)))

Erkkarijuhla

Pitää laittaa korvan taakse tuomarit Roz Makepeace ja Brian Hawkins, jotka arvostelivat tänään Bonon sukulaisia. Mummo oli pehkojen paras, Roosa-sisko nuorten paras ja muitakin pyttyjä tuli sukuun pilvin pimein.

Onnea ihan älyttömästi!

Tassuhaava

Me ollaan kyläilty koko viikonloppu. Eilen oltiin Porvoossa ja käytiin Julian ja Stellan kansssa sieni- ja mustikkametsässä. Tänään käytiin Keravalla ja Bono ekaa kertaa ikinä varasti pöydästä ruokaa! Leikkele vilahti sohvapöydältä niin nopeasti parempiin suihin, että en tajunnut näinkö oikein vai kuvittelinko vain. Ryökäle.

Illalla tulee vielä Inka meille päin. Tyttöystävä meinaa muuttaa Siilinjärvelle. Miten meidän sitten käy?

Bono nuolee ahkerasti takajalan anturaa, sillä on eka tassuhaava. Anturan pinta on rikki niin, että verinen liha näkyy. Se ei kyllä arista sitä onneksi kävellessä. Nyt suihkutellaan ja puhdistetaan sitä betadinella.

Huomenna mennään sisarusten kanssa lammaspaimeneen! Pitää ottaa siihen asti iisisti.